Tai oikeastaan menoliikenne. 🙂
Kun juhannusvieraamme (lue: lapset (perheineen)) hajaantuivat eilen Pateniemeen ja tänään Helsinkiin, me lähdimme jo tänään aamupäivällä ajelemaan pohjoiseen.
Kemiin asti liikennettä aika paljon, satoikin. Rovaniemelle jo harveni, sekä sade että liikenne. Rekkoja yllättävän paljon. Napapiirin jälkeen meillä oli lounasaika, kaikesta kahden päivän runsaahkosta syömisestä huolimatta nälkä jo koitti. Ja meillähän oli eväät!
Lohisalaattia ja ruisleipää nautimme Vikajärven taukopaikalla. Äidilläni oli siellä aina tapana käydä termarikahvit ja leipäpala syömässä, kun ajeli pohjoiseen; me on yleensä tyydytty jonkun huoltsikan, Napapiirin Pajakylän tai Rollon keskustan Coffee Housen kahviin ja lohileipään, mutta tänään olin tehnyt meille oikein eväät.
Ensi kerralla mennään tuo riippusiltakin!
Kuskin vaihto, ja minä harjoittelin uuden kameran käyttöä. Auton ikkunasta valokuvausta. Vähän säälittävää, mutta harjoitteluna moinen touhu menkööt!
Ja sitten Pehtoori heittäytyi ihan turistiksi: Vajukoskella on lettukahvila, jonka ohi on ajettu varmasti sata kertaa, koskaan ei ole siellä käyty. Tänään kävimme, emme ajaneet ohi. Mangojäätelö ja hillat sopivat muuten tavattoman hyvin yhteen. Jälkkärikin siis tuli nautittua. 😉 Ja paluu/menoliikenne jatkui. Aurinko ja sininen taivas.
Kakslauttasen kohdalla (6 km ennen mökkitietä) jo näin kaunista.
Mökkiydyimme hyvissä ajoin alkuillasta. Pihan siivousta, asettautumista, hiljaisuuden kuuntelua, onko-täällä-sääskiä? -tarkastelua (ei pahasti), saunan lämmitystä, notskillakin tovin istahdimme… Täällä on hyvä.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Ja sitten ”tutkielmani” kulleroista. (Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.) Niitä oli tien varrella enemmän kuin koskaan ennen.
Pohjoisesta kotiutuneina voin vain todeta, että hyvään suuntaan menitte! Juhannus oli Ylläksellä lämmin ja aurinkoinen. Leppoisaa lomaa teille molemmille!
Luomukullero säväyttää aina. Kiitos!
Männä viikon lauantaina (13.6.) minulla oli ilo istua seminaarissa, jonka teemana oli ’Karjalan luonto’.
Tuplasti säväyttävä oli – jälleen kerran – kuvatarjonnassa mukana ollut näkymä, jossa KULLERO ja KEVÄTESIKKO kasvavat samalla (pakko)luovutetun Karjalamme niityllä.
Kukkapenkistä karannut kevätesikko kasvaa jo luontevasti pihapiirissämme vanhasta Valamosta matkaan lähteneen syreenin ja Värtsilä – Sortavala maantien varresta mukaan halunneen lehtoukonhatun seurana.
Sopisiko Lapin kullero joukkoon täydentämään simulaatiota kukkakedosta, joka jäi sinne jonnekin?
Hyvää keskikesää! Kullerot tuovat aina mieleeni Vesivehmaalla asuneen isäni Hilma-tädin, jonka luona lapsuuskesinä vierailimme. Äitini piti kulleroista ja pariin kertaan toi niitä mukanaan istutettavaksi kotimme kukkamaalle. Muistan niiden kukkineen joskus. Eivät kuitenkaan tainneet sinne aivan kotiutua, sillä viimeisinä vuosina (yli 35 v sitten) niitä ei ainakaan enää ollut. Mukavia muistoja kuitenkin herätti nämä kuvat!
Taije, kyllä tämä pohjoisen suunta – joko länsirajalle tai tänne Koilliskairaan – kannattaa aina välillä valita. Kiitos vain lomatoivotuksista!
Koivu! Ollos tervehditty pitkästä aikaa.
Luomukulleroista pidän minäkin; vaikka keltaisia kukkia yleensä välttelenkin. Ja minusta se kyllä sopisi myös Karjalan kukkaketo -simulaatioon, mikä lienee olisi ainoa maailmassa.
Anneli, kiitos samoin: hyvää keskikesää. Mukavia muistoja kannattaa vaalia. 😉