Kiirastorstai poutaisella Hangasojalla alkoi jo hyvin varhain, ja tovin duunattuani päätin, että NYT on aika lähteä hiihtämään. Minähän olen reipas ja menen ennen kuin keli menee ihan nuoskaiseksi, sillä minun ”minigrippi”-sukseni (sellaiset voitelemattomat) eivät ole parhaimmillaan nollakelillä, saatikka nuoskassa, joten lähden NYT.
Ei muuta kuin sauna lämpiämään, sukset autoon ja ajelen Savotta-Kahvilan pihaan, josta sitten ladulle. Kyllä, kyllä minä hoksasin, että latukone ei ole vielä käynyt, mutta latu-ura näkyy, eikä siinä ole kuin pari senttiä lunta. Siis ei muuta kuin sivakoimaan.
Kilometrin kohdalla oli myönnettävä: enhän minä mitään hiihdä! Minä sauvakävelen sukset jalassa! Mutta takaisin en käänny!
Muistelin, että joulu- ja hiihtolomallakin latukone tuli melkein heti vastaan, kun olin ladulle lähtenyt, että aamulla sen reitti menee tästä. Meneehän se: mutta aamukahdeksan on eri asia kuin aamuyhdeksän! Aamukahdeksalta se ei mene. Sinnillä jatkoin, sillä olin varma, että kun pääsen Saariselkä – Kiilopää -valaistulle ladulle (ei Parfyymilatu, vaan se pitempi) niin sen on OLTAVA kunnossa. Oli se. Ja arvaattekin: latukone tuli vastaan. Olihan sen aika!
Kolmen kilometrin tarpomisen jälkeen suksen pohjat osoittivat: ei luista, 10 senttiä lunta pakkaantunut pohjiin!
Ja samanlaiset tosi tiukkaan paakkuuntuneet lumikerrokset monojen pohjassa. Jotta meni se hiihtolenkin alku enempi voima- kuin aerobiselle puolelle. Mutta sitten loppu oli yhtä juhlaa. Luistoa ja kauniita näkymiä. Sinistä taivasta ja auringon pilkahduksiakin.
Hiihtolenkki, jossa minulla menee tavallisesti kolmesta vartista tuntiin, vei tänään puolitoista tuntia. Mutta tulipahan liikuttua.
Mökille päästyä, saunan pesä oli tietysti jo sammunut, – sytyttelin uudelleen, ja odotellessa lämpiämistä tein lumityöt. Ja kyllä minä niin mieleni ilahdutin ulkoilmasta, valosta, Lapista, luonnosta.
Saunan jälkeen yhden artikkelin luin, arvioin, muutamat sähköpostit hoitelin ja sitten jatkui oma päivä, retriittini puhumattomuus loppui ja lähdin kylille. Shoppailemaan!
Saariselän DesignCenterissä ArcticQueen-merkillä myydään villa- ja pellavavaatteita, joita puodin Pirjo on itse suunnitellut (ja paljolti kai ommellutkin), ja miehensä Iisakki niitä kauppaa. Tänään vakaana aikeenani oli ostaa sieltä tunika. Saa niitä nykyään tilattua netistäkin, mutta miksi tilaisin kun kauppa on täällä mökin lähiruokakaupan eli Kuukkelin vieressä.
Olen ostanut ko. kaupasta yhtä sun toista mökin sisustukseen ja kattauksiin, Pentikin liinoja, Origo-astioita, Muumimukeja, Saamenmaan musiikkia, kynttilöitä ja lautasliinoja ja sen meidän ison lämpömittarin, joka on täällä Temmatussa usein näkynyt. Olemme vieneet suunnilleen kaikki vieraamme kauppaan, ja tuliaisia ja noita Arctic Queenin vaatteita ja viittoja ovat ystävät ostaneet. Minä en ennen, mutta tänään ostin.
Eikä siinä vielä kaikki, kävin tietysti ruokakaupassa ja Alkossa, mutta sitten vielä Holiday Clubin Aurora Spahan: kasvohoidon aika. Nyt on hehkeä hipiä. Shoppailua, hemmotteluhoitoa ja herkkuja! Ihan kuin olisi ulkomailla.
Mökille palattua pääsiäissiivouksen [hyvin kevyen] tein, ja kun vielä muutaman keltaisen kaitaliinan silitän ja Pehtoori ja nuoripari koirineen tienpäältä tänne ennen kymmentä tulevat, voi pääsiäinen tulla.
Ai niin, tähän päivään on kuulunut tämäkin.
”On hauras elämä, …se antaa enemmän, jos pyytää vähemmän…”
https://youtu.be/2CUM_ttwUcI?list=PL1AXqF3ugrN-foGINAIpECrJUmOQD5CKC
Ostin Hectorin uuden CD:n, jonka ilmestymisestä en ollut aiemmin edes kuullut mitään.
Se maksoi vain neljä euroa. Se on tavattoman hyvä.
Minä olen kuunnellut mieluusti Hectoria jo 40 vuotta.
Niin se aika rientää. …