Mistä on lomapäivä tehty? – Aamupäivästä Caritaksessa, iltapäivällä appivanhempien muuttopuuhissa, illansuussa nuorenparin kanssa syömässä Istanbulissa (perinne on käydä ulkona syömässä heidän synttäreidensä aikoihin) ja ilta opiskelijoiden Bakkanaaleissa.
Bakkanaalit ovat taas niitä juttuja, joista totesin, ”mun viimeiset”. Ja kerroinpa opiskelijoille(kin), milloin oli minun ensimmäiset. Ne kun olivat samalla ekat oululaisten historianopiskelijoiden järkkäämät ikinä. Vuonna 1982 oli historian opiskelijoiden ensimmäiset bakkanaalit. Ja kuinka ollakaan, olinpa niitä minäkin järkkäämässä.
Nyt – hieman nolosti – tähän suora lainaus Wikipediasta:
Bakkanaalit (lat. Bacchanalia) olivat roomalaisten pitämiä, viininjumala Bacchukselle omistettuja villejä juhlia. Niiden vietto tuli Roomaan eteläisestä Italiasta etruskien kautta. Alkuperäiset bakkanaalit pidettiin salassa ja niihin osallistui vain naisia. Kolmipäiväiset juhlat pidettiin vuosittain maaliskuun puolivälissä Similan laaksossa lähellä Aventinus-kukkulaa. Myöhemmin riitistä pääsivät osalliseksi myös miehet ja sitä vietettiin useammin, lopulta viisi kertaa kuukaudessa. Liviuksen mukaan juhlinnan yleistyminen tapahtui Paculla Annian ollessa Bacchus-kultin johdossa.
Myöhemmin sanalla bakkanaalit on kuvattu mitä tahansa ylenpalttisia juominkeja, etenkin opiskelijajärjestöissä.
”Ylenpalttisia juominkeja”? Ei nyt ihan niinkään, tai että pelkästään sitä. Silloin kun me ne järjestettiin, oli kyse rahan hankkimisesta tulevaa Kreikan ekskursiota varten. Vuokrattiin lääkiksen killalta biletila, hankittiin kohtuullisen paljon olutta ja siideriä (Golden Cap) oli kai juuri noihin aikoihin lanseerattu Suomeen) sekä muita juovuttavia aineita, leivottiin jotain suolaisia piirakoita ja keiteltiin kahvia. Tehtiin antiikkiaiheisia kuvaelmia ja järjestettiin (tieto)kilpailuja opiskelijat vastaan henkilökunta, jota sitten bakkanaaleissa ei paljon näkynyt.
Illan tuotto oli sellainen, että kaikille matkalle lähtijöille lentolippu Helsinki – Ateena – Helsinki tuli maksamaan neljänneksen vähemmän kuin olisi ilman bakkanaaleja maksanut. Minä sain kyllä matkalipun työnantajan = historian laitoksen maksamana. Sillä, paitsi että olin neljännen vuosikurssin opiskelija, olin myös ko. ekskursiolla matkanjohtajana. Siispä kaksoisroolia vedin.
Bacchuksen kultti on säilynyt Oulussa elinvoimaisena tiimalaisten (historian opiskelijoiden ainejärjestö on Tiima ry) kannatellessa sitä vuodesta toiseen. Olennaista on, että sen järjestävät nykyisin fuksit. Eka vuosikurssin yhteisöllisyys tai koheesio saattaa parantua tästä spektaakkelista, mutta toisaalta, ne joille bile-bisse-bailaus-opiskelijakulttuuri ei ole tärkeää eikä houkuttele, jäävät entistä enemmän syrjään.
Mutta minulle ilta oli tänään ikimuistoinen. Pyysivät, vaativat – yllättäen – pitämään läksiäispuheen. Olinko valmistautunut, – No en. Puhuinko pitkään? – No en. Tai no en niin kovin pitkään, mutta kun taputtivat, kun tuntui, että kyyneleet olivat kovin lähellä, oli kerrottava juttuja…
Illan kuluessa yksi jos toinenkin opiskelija kävi ”avautumassa”, juttelemassa, puolin ja toisin kuulumisia vaihdeltiin. Tuntui kummallisen hyvältä havaita, ettei ole itsestäänselvyys. 😉 Jos – tai kun – jotain tulee ikävä, niin se on nuo nuoret opiskelijat, jotka ikävän tekevät. Minun viimeiset bakkanaalit ovat ohitse.