Joulukalenteri avautuu

Mihin nämä päivät oikein menevät?

Hyvähän se on, että kuluvat, mutta että näinkö nopeaa niiden on kiirehdittävä. Sekö että itsellä ei enää asiat tapahdu, ei hommat hoidu sellaisella intensiteetillä ja rivakkuudella kuin aiemmin, aiheuttaa tunteen ajan niukkuudesta. Niin paljon enemmän haluaisin ehtiä… Liikkua, kokata, tavata ihmisiä, läheisiä ja vähän kauimmaisiakin, lukea, kuvata, kotia laitella, tehdä ylläreitä, kirjoittaa artikkeleita, huolehtia, … ei vain ehdi.

Kalenteri jouluun asti on kaikenmoisilla merkinnöillä raapusteltu levottoman näköiseksi. On siellä valkeitakin läikkiä, suvantopaikkoja, joulun odotukselle otollisia hetkiä on sittenkin tiedossa.

Ja huomenna avautuu ensimmäinen joulukalenterin luukku. Täällä Tuulestatemmatussakin on siis joulukalenteri, nyt jo viidennen kerran. Edellisten vuosien kalenterikuvista tein/hain kollaasit tuohon alle. Kuinka paljon muistoja niistä tulikaan!!

Kalenterit klikkautuvat isommiksi. Niistä voi tehdä vaikka backgroundin tietokoneen näytölle. Kollaasien pikkukuvat löytyvät isompina kunkin vuoden ko. päiviltä.  http://www.satokangas.fi/blogi/category/joulukalenteri/

Viime vuoden kalenterissa näyttää olevan kovin paljon punaisia kuvia, ja kukkia. Viime vuoden kalenterikuviin ja postauksiin liittyy ikävä, nyt tähän aikaan liittyy monenmoinen odotus. Vuoden 2012 kalenterissa on muutama oikein hyvä otos, siis kuvana hyvä.

Tälle vuodelle – tällekään vuodelle – ei ole mitään erityistä teemaa mielessä, – mutta joka päivälle on joku kuva tulossa. Jotain, mikä minulle kuuluu jouluun. Jotain jouluista, sellaista mikä ”kohdalle sattuu”.  Piipahda kalenteria katselemassa, vaikka päivittäin, joulukilpailun/arvonnankin olen ajatellut tekeväni… 😉

Joulukalentereiden historiaa olen tässä vähän selvittänyt, työ on kyllä vielä pahasti kesken. Ehkä ensi vuonna aiheesta syntyy pieni kolumni, viimeistään ensi vuonna, jollen ehdi tänä vuonna. Pikkujoulujen historiasta kirjoitinkin jo joku vuosi sitten. KLIKS

Louhi 1899

 

Ja nyt lähden pihalle ottamaan joulukorttikuvan. Nyt. Vihdoin.

Huomenna on uuden joulukalenterin aika. Tässä ne edelliset.

Klikkaa ihmeessä isommiksi.

JOULUKALENTERI 2013

2013


adventti alkaa-3

2012

adventti alkaa-4

2011

Joulukalenteri 2010

2010

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Joulukuuhun laskeutuessa

Aamusta asti kaikenmoista touhuamista, ruoan kanssa tekemisessä olemista, paljoa kuvaamista, ulkoilua, cityilyä,

Valoa Oulu -tapahtuman  jatkona joulun avaus, adventin kourolaulutapahtuma keskustassa ja tuomiokirkon portailla. Ja me saimme aikaiseksi lähteä sitä katsomaan. Ja mikä ilo olikaan kun havaitsimme, että Oulussa on kaupunkielämää!!!

Kuten kuvista näette, sitä on!

adventti alkaa

adventti alkaa-2

adventti alkaa-3

Näiden kuvien välissä ja ennen erinäisiä tapahtumia, kaikenmoista… Palannen niihin huomenna: ravintolakokemuksia nepalilaisilttain, yllättäen naapurit ja toscakakku! huomiseen, ystävät!

Videoklippi tuomiokirkon portailta.

 http://www.satokangas.fi/blogi/Adventinavaus.mp4

 

Pientä, vain vähän ostoksia

Paitsi että tänään on tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden päivä, tänään on myös ”Älä osta mitään” -päivä.

On kyllä tunnustettava, että töiden jälkeen kauppaan menin. Mitä en nykyisin perjantai-iltapäivisin juuri koskaan tee, mutta kun Pehtoori oli vasta palailemassa mökiltä, niin kävin kotiin ja äidille ruokaa ja hieman herkkujakin hakemassa. Mutta turhuuksiin en tuhlannut. 😉

Silti, ”älä-osta-mitään” -päivästä huolimatta, ajattelin esitellä ostoksiani, eiliseen vielä palata.

Samalla kun sisaren kanssa olimme shoppailemassa, päätimme, että joululahjoja ei vaihdella, toisillemme emme mitään hanki. Ja hoksasimme, että olikin oikein hyvä olla kimpassa joulun alla ostelemassa jotain pientä itselle mieluista, kimpassa hankkia tahoillamme jotain kaunista kotiin. Ja sitten kuitenkin minä sain lahjoja, tuliaisia sisaren ”etelänmatkalta” Maria Drockilan kynttiläpuodista Vantaalta ja Mustilan kartanosta Elimäeltä.

Pientä_-4

Pientä_-5

Sain kauniin joulukynttilän, jonka jo tiedän palavan kauniisti vuodenvaihteen aikana mökillä ja Mustilan kartanon ”Vaalean”, joka viinikerhon kanssa sopivan tilaisuuden tullen testataan. Mustilan kartano ja viinikerho liittyvät meillä sitenkin yhteen, että viinikerho antoi Pehtoorille 50-vuotislahjaksi alppiruusun, joka oli jalostettu nimenomaan Mustilassa ja jonka nimi on Pekka. Eikä kynttilästä eikä viinistä jää juuri jätettä (viinipullo kierrätykseen) mutta molemmista varmasti nautitaan. 😉

Sitten eiliset omat ostokseni, paitsi se puinen pieni kuusi mökille, olivat White Housesta. Ne eivät ehkä ole niin kovin ekologisia ostoksia, mutta varmasti käyttöön tulevat, eivätkä ole turhuuksien turhuutta.

Lautasliinoja

Pientä_

Today´s Menu: Starters – Homemade happiness, Main Cources – Delightfull daylight, Dessert  – Perfect sweetness

Nämä kun kattaa pöytään, niin joko asettaa itselleen paineita tai sitten voi fiilistellä… ehkä nämä sopivat ensi viikon lauantain kattaukseen. (Enää kahdeksan yötä!)

Ostin vielä kaksi pientä kippoa – ihan välttämättömyysastioita. 😉 Glögirusinoille ja -manteleille.

Edellisinä jouluina rusinat ja mantelit ovat voineet ihan hyvin olla pienissä Mari-skooleissa, mutta nyt oli nämä vaan saatava.

Pientä_-7

Ja ostin jotain, mitä en tosiaankaan tarvitsisi, – tunnustan, mutta ostin silti.

Mutta kun se vaan oli niin mukavan näköinen. Tänään jo töissä sitä pidin, ja hyvä se on. ”Vahinko ei tule kello kaulassa”?

Eikä ollut kallis. – 24 €.

Pientä_-2

Ja sitten sitä ruokaa ja viiniä olen ostanut. Ja tänään hyvää ruokaa tehnyt. Kun Pehtoori on maanantaista asti ollut mökillä, olen eilistä lukuunottamatta elänyt salaateilla, katkaravuilla ja jäätelöllä. Saattaa kuulostaa, että aika vähällä, mutta katkojakin voi kuulkaa syödä niin paljon, että melkein kuulee, kuinka kolesteroliarvot pomppii korkeuksiin. Ja jäätelön kyllä tuntee vyötäisillä jo yhden illan appeamisen jälkeen.

Mutta siis tänään kuharullia (tosin kaikki ei sittenkään mennyt ihan kuin Strömsössä, kerron joku päivä) ja vielä tänäänkin katkasalaattia, uudenlaista. Kirjoittelen reseptejä joku päivä… Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

Pieni juhlapäivä!

Kuinka kauan olemmekaan sisaren kanssa yrittäneet löytää sopivaa hetkeä ja aikaa lähteä syömään ja höpöttämään kimpassa.

Tämän päivän iltapäivän lopulle saimme sovituksi tapaamisen kaupungissa, hoitaisimme yhden yhteisen asian ja sitten syömään jonnekin.

Mutta ei siinä vielä kaikki, kävimme ensin joulukuusiostoksilla. Kuusamontien varressa ennen Jääliä on Lovin tehtaanmyymälä – ennenkäymätön paikka meille molemmille. Sinne huurruttelimme. Vihdoin sain mökin pirtin sivupöydälle ”installaation”, jollaista olen jo vuosia etsiskellyt. Vihreä joulukuusi, joka muokkaantunee hyvin myös juhannuskoivuksi.

Juhlapäivän osia-8

Seuraavaksi ajelimme vielä melkein Kiiminkiin asti.

White House, jossa systeri ei ole koskaan käynyt, oli seuraava kohde. Siellä oli jo jouluakin. Ja kaikkea kaunista, nostalgista, valkoista kotiin. Paljolti sellaista kuin sisareni kodissa jo on. Mutta toki minäkin sieltä joka kerta olen jotain ihanaa tullut ostaneeksi. Pikkuliinoja ja pieniä tarjoiluastioita ennenkin, niin nytkin. Ja lautasliinoja tietysti. Kuvaan ostokseni joku päivä. Ja hauskan pienen kaulakellonkin ostin. Sisar löysi isolle pöydälleen vahakankaan, joka ei näytä vahakankaalta. 😉

Juhlapäivän osia

Juhlapäivän osia-3

Juhlapäivän osia-4

 

Siellä on ilo käydä. Palvelu on ystävällistä, tyrkyttämätöntä. Ja sitten sellainen tärkeä pointti, että liikkeen kanssa samassa rakennuksessa on erä- ja kalastustarvikkeita myyvä iso liike: jos sattuu olemaan maskuliini mukana, hänetkin voi saada viihtymään shoppailureissulla. 😉 Ja White Housella on nettikauppakin, tyylikäs sellainen.

Oli jo aika ajella takaisin kaupunkiin, ja syömään. Lasaretin Virtaan menimme. Sinne kahdestakin syystä: siellä on erinomainen ruoka ja tänään vieressä, Kasarmintien toisella puolen, oli yksi OuluValoa-festivaalin ”teos” Valolinna. Tuplaodotukset siis. Eikä tarvinnut pettyä. Sekä päivällinen (keittiön terveisenä persiljajuurikeittokupponen, eturuoka savuhaukea smetanan ja mädin ja erinomaisen hillotun punasipulin kera, pääruoaksi paahdettua ankkaa ja jälkiruoaksi lakkaparfait suolatoffeen (!!! ihan ylihyvää) kanssa) että Valolinna tekivät päivästä juhlan. Ja olihan meillä toki paljon puhuttavaa. 😉

 

Juhlapäivän osia-5

Juhlapäivän osia-6

Juhlapäivän osia-7

 

 

Ja sitten otoksia Valolinnasta….

Sekä alla- että ylläolevat kuvat suurenevat klikkaamalla.

Valoa Oulu

Valoa Oulu-2

Valoa Oulu-3

Valoa Oulu-4

Valoa Oulu-5

Valoa Oulu-6

ValoaOulu on niin hieno juttu. Toivottavasti tämä on ensi vuonnakin.

Videoklipinkin kuvasin. Taso ei ole kovin raponen, mutta olkaapas hyvät.

(minun koneellani tämä on avattava kahdteen kertaan. Ensin pyörii vain kaksi sekuntia, kun avaa toisen kerran niin koko 20 sekunnin viedeo pöyrii… )

 

Pieni juhlapäivä arjen keskellä.

Somen ihmeellinen maailma

Nyt on taas tämä some- ja internet -maailma hämmästyttänyt, kummastuttanut, ärsyttänyt ja ihastuttanut.

Ensinnäkin minun nimissäni leviää jotain merkillistä sähköpostia, ilmeisesti erityisesti paistinkääntäjille (mikä viittaisi siihen, että gmail, jonka kautta jäsenkirjeitä lähettelen, on nyt päästänyt jonkin viruksen läpi, tai jotain). Joka tapauksessa jos saatte minulta tavallistakin merkillisemmän oloista (ilmeisesti englanninkielistä) postia, niin deletoikaa.

Toinen juttu on tämä Skype-maailma. Esikoinen on tänään ollut tunnin työhaastattelussa akselilla Monterrey – Helsinki. Tuosta vaan.

Sellainen some-maailman hieno juttu on, kun yksi serkuistani perusti FB:iin ryhmän ”Serkut”. Se on uusi ryhmä, mutta jo nyt olen saanut nähdä sellaisia vanhoja kuvia Perniön mummusta ja papasta ja isästä ja tämän sisaruksista, etten koskaan ennen. Serkuistanikin kuvia. Kaltaiseni, kaukana suvusta, kaukana pohjoisessa, suvun serkussarjan nuorimpiin kuuluvana, kaikesta tuosta lapsuudessa ”poisolleena”, arvostan noita kuvia hyvin paljon.

Sitten olen löytänyt uusia kuvasivustoja. Esimerkiksi:

http://aukea.net/

Ja ihan oma lukunsa ovat Facebookissa levinneet kymmenen-kysymyksen-pika-persoonallisuus-luonne-hömppä-selvitys-kysely-tutkimukset, joihin vastaamalla olen saanut tietää, kuinka hyvä ystävä olen, missä olen asunut edellisessä elämässäni, millaisia vahvuuksia minulla on, ja erityisesti kuinka lempivärini kertoo, että olen ihan tuhannen taitava ja älykäs mitä moninaisimmissa asioissa.

Olen kuukauden aikana vastannut liki kaikkiin, mitä kohdalle on sattunut. FB:ssä en ole kehdannut tuloksia jakaa, en vaikka kaikista (HUOM. kaikista!!) olen saanut tulokseksi jotain ihan erinomaisen miellyttävän kuuloista.

Olen tänne postaillekseni kerännyt näitä tuloksia. En vain kehtaa sanoa, että vähän kuin portfoliota olen kerännyt…  😉 Todella urakalla olen noita tehnyt!

Vain vähän hämärän rajamailla liikutaan.

_MG_0865

Ihan nyt kerralla voin teille tähän tehdä tiettäväksi, kuinka hieno persoona oikeastaan Tuulestatemmattujen höpinöiden takana onkaan. 😀

Saat unelmatyöpaikkasi!

Suoriuduit testistämme loistavsti! Olet luotettava, paneutuva ja intohimoinen ihminen. Olet voitto mille tahansa yritykselle.

 

Olet elämänkoulussa kokenut!

Tärkeimpiä oppimiasi asioita olivat vahvuus, voima ja sitkeys.

 

Adjektiivi joka kuvaa sinua

Olet erittäin seurallinen ja aina halukas hauskanpitoon. Senpä vuoksi oletkin mukana joka seurassa ja jokaisissa juhlissa. On hämmästyttävää miten lumoat ihmiset. Sinusta pidetään sellaisena kuin olet – kanssasi jokainen päivä tuntuu lomalta.

 

Suinulla on suloinen sydän!

Wow – sydämesi on todella puhdas! Luonnollinen iloisuutesi  on tarttuvaa ja säteilee kaikkiin ympärilläsi missä vain oletkin. Olet kuin makea jälkiruoka jota ei kukaan voi vastustaa – minkä ikäinen sitten onkin. Usko tai älä: hymysi on kuin auringonnousu! Joka sinut tuntee, arvostaa seuraasi.

 

Tuloksesi:

Olet pitbulli!

Saattaa olla että sinut useinkin ymmärretään väärin, mutta joka sinuun tutustuu, huomaa hyvin pian miten miellyttävä todellisuudessa olet. Joskus tarvitset hiukan aikaa tutustuaksesi ihmisiin, mutta kun kerran menetät sydämesi, älysi lakkaa toimimasta. Loppujenlopuksi olet lojaali, rehellinen ja joustava.

 

Syntymäpäivä aikasi paljastaa:

Olet tosi sympaattinen

Luonto on varustanut sinut todella puoleensavetävällä olemuksella. On todellakin niin ettei kukaan koskaan tunne itseään vuoksesi härityksi tai painostetuksi. Sinua on mukava kuunnella. Sinun lähelläsi on mukava olla – sinuun voi luottaa.

 

Olet 72-prosenttisesti naisellinen, olet varsin naisellinen!

Elämäntapasi on melko naisellinen – et selviä ilman vaatekaapillista trendikkäitä vaatteita, tuhatta paria tyylikkäitä kenkiä ja meikkiä. Pärjäät kuitenkin hyvin myös miesten parissa, kun katsot sen tarpeelliseksi.

 

Eikä siinä vielä kaikki. Minun ”vanhanaikainen nimeni” on Loviisa, mikä muistaakseni merkitsi harkitsevuutta ja maanläheisyyttä vai oliko se sittenkin siisteyttä ja vieraanvaraisuutta. Joka tapauksessa jotain erinomaisen positiivista.

Näihin pikatesteihin vastattuani tiedän, että edellinen elämäni päättyi Titanicin uppoamisen myötä, mikä muistaakseni kertoi sen, että olen seikkailunhaluinen ja .. ties mitä. Ja ”minun kaupunkini” on Rooma, joka kertoo että olen maailmankansalainen, joka on avoin kaikelle uudelle [roomalaisetko sellaisia? hah!], lisäksi olen, tai siis minun lempinimeni kuuluisi olla Pulleropupu!!!

Lempinimesi on Pulleropupu

Olet lempeä kuin pehmoinen pupu! Stressi ja riita ovat mielestäsi vastenmielisiä, rauha ja tasapaino sopivat sinulle paremmin. Sinun seurassasi se oikea löytää varmasti myös oman pehmeän puolensa.

En ole ihan varma, haluanko olla Pulleropupu!!!! Nyt kun olen saanut tämän Facebook-CV:ni jaettua voin lopettaa näiden testin tekemisen.

Interweppi on ihmeellinen!

Ällyyttämisen ilo

Ällyytätkö koskaan? Höpötätkö joskus ihan omiasi puolisollesi, kaverillesi, ventovieraille? Vedätätkö tahallasi? – Ei, ei ole kyse valehtelimisesta, vaan juksaamisesta, narraamisesta, sellaisesta ”candid camera” -meiningistä.

Tässä joku viikko sitten Pehtoori oli päässyt todistamaan mitä mainiointa ällyyttämistä. Hän oli tunnetussa oululaisessa sähköliikkeessä, jossa on tuttu myymäläpäällikkö. Pehtoori oli odottanut vuoroaan päästäkseen maksamaan ostoksensa. Edessä ollut vanhempi mies oli kysynyt myymäläpäälliköltä (viehättävä, nuorehko nainen), että paljonko neljän tavallisen halogeenilampun pakkaus maksaa. – Tuhat euroa!, vastaa myymäläpäällikkö. Lampunostaja oli ollut pudota polvilleen, ja kirjaimellisesti oli suu loksahtanut auki. Heti kohta hän sai kuitenkin tietää, että myymäläpäällikölle oli vain välähtänyt juksata. Miestä ei ollut paljon moinen hauskuus huvittanut.

Mutta Pehtoori oli tovin naureskellut. Tietysti naureskellut: lukioaikana hänellä kun oli kaverinsa kanssa koulupäivien ajankuluttamisen keskeisimpiä keinoja ällyyttää luokkakavereitaan, eikä vähiten minua.

Ja minulle iski tänään ihan hillitön kiusaus tehdä jotain juuri tuollaista. Olin iltapäivän Norssilla haastattelemassa aineenopettajakoulutukseen pyrkiviä. Meitä on aina kaksi haastattelijaa, on tietty runko haastattelulle, tietty viisikohtainen arvosteluasteikko, johon oli saatava oikeudenmukaiset arviot nollasta kolmoseen ja yhtä opiskelijaa kohden aikaa on 20 minuuttia. Olen tehnyt näitä haastattelua pian 10 vuotta syksyin, keväin ja haastetellut kymmeniä, jollen satoja opiskelijoita, joten rutiinia alkaa olla. Homma ei ole edes mitenkään puuduttavaa, mutta väistämättä kysymykset toistuvat paljolti samankaltaisina vuodesta toiseen.

Promenadi

Vuodesta toiseen opiskelijat jännittävät, kädet tärisevät, laikut poskilla muuttuvat hennoista vaaleanpunaisista jouluomenoiden punaan, hikikarpaloita on nähty ja äänen värinä on enemmän kuin tavallista. Yritän olla olematta tiukka, edes jotenkin relata tunnelmaa, mutta tänään oli ihan lipalla, ettei lähtenyt lapasesta. Mieleen pulpahteli mitä merkillisimpiä, täysin asiaankuulumattomia kysymyksiä, kuten ”Oletko tietoinen että opetusministeriössä on päätetty, että historian opetus yläkouluissa yhdistetään käsityön kanssa. Miten sinun käsitöiden hallintasi?” Tai ”Kummasta pidät enemmän, amerikkalaisesta vai tavallisesta jalkapallosta?” ”Mitä mieltä olet Elton Johnista tai Tommy Tabermanin runoista?”, ”Oletko koskaan tehnyt mitään mikä jäisi historiankirjoihin?” ”Mitä ajattelit ostaa äidillesi joululahjaksi?”

En kysynyt mitään noista. En tietenkään. Olin tavallinen tylsä haastattelija.

Tämän blogin nimessä ja määrittelyssä on jo ennakko-oletuksena tuulesta temmatut jutut… Monesti olen ajatellut, todella tempaista ja temmata ”päivän sanan” ihan tuulesta. Lopultakin olen tehnyt sitä äärimmäisen vähän. Kaikkina näinä vuosina on vain muutama fiktiivinen juttu täällä, joten täällä on kovin todenmukaista dokumentaatiota päivieni kulusta. ”Ei koko totuutta, mutta enimmäkseen totuus”.

Mutta varokaapas vain, vielä minä ällyytän. 😉

Promenadi-2

Promenadi Huwisaarilla

Promenadi Huwisaarilla-9

Ehkä olisi kannattanut katsoa säätiedotus ja kenties sadetutkaa tähyillä ennen kuin töiden jälkeen pakkasin kameralaukun ja suuntasin kohti Ainolan puistoa ja ”Valoa Oulu” -tapahtumaa.

Kun aloitin ”Promenadin Huwisaarilla”, kosteita lumihiutaleita tuli vain vähän, mutta tunnin jälkeen kuvaaminen alkoi käydä jo aika toivottomaksi, kun räntä kasteli silmälasit, kameran ja kamppeetkin. Eikä hanget todellakaan pakkasessa kimmeltäneet kuten viime vuonna vastaavassa häppeningissä teki.

Hupisaarten puistoalue on 1700-luvulta asti ollut oululaisille viljelyn, seurustelun, terveyden ja leikin paikka.

Tarja Ervastin ympäristötaideteos vie kulkijat maisemaan, jota hallitsevat valaistut kuusivanhukset, koivukujat ja veteen heijastuvat kaarisillat.

Kuvat suurenevat klikkaamalla!

Promenadi Huwisaarilla-12

Promenadi Huwisaarilla-11

 

 Lyhtyjä ja eläinhahmoja kuvailin… ja sade yltyi.

Promenadi Huwisaarilla

Promenadi Huwisaarilla-2

Promenadi Huwisaarilla-3

Promenadi Huwisaarilla-4

 Promenadi Huwisaarilla-5

Lyhtyjä on tehty kouluissa ja niiden tekoon on koulutustakin tämän valofestivaalin aikana.

Mukava oli kierrellä. Tällaisista festareista pidän.  Ehkä parhaat otokset säästän joulukuun postauksiin ja joulukalenteriin, ainakaan vielä tuolta ei joulukorttikuvaa lähtenyt. En pidä ollenkaan mahdottomana että loppuviikosta menisin uudestaan, esimerkiksi kasvihuoneissa oleva ”varjoesitys” olisi mukava nähdä. Ja torstaina valolinna.

Ainolan leikkipuistokin oli saanut osansa valoista ja lapsilla tuntui olevan tavallistakin riemullisempaa telmuta puistossa.

Promenadi Huwisaarilla-6

Promenadi Huwisaarilla-7

Promenadi Huwisaarilla-8

Promenadi Huwisaarilla-10

Viimeiseksi kiersin vielä Kasarmintien toiselle puolen. Åströmin nahkatehtaan, entisen historian laitoksen ja siis 1980-luvun työpaikkani (ennen Linnanmaalle muuttoa) ja nykyisen Tietomaan yhteydessä on vanha vesitorni, joka sekin on saanut valoa! Tässä kuvassa räntähiutaleet oikeastaan ovat hyväksi.

Sunnuntaisafka ja arvonta

Minä: Tuutteko te viikonloppuna syömään?
Juniori: Joo, eiköhän.
M.: Lau vai su?
J.:Sundaagi.
M.: Selevä.

Hetken kuluttua…

J.: Mitä aattelit valmistaa? 🙂
M.: Enpä vielä tiiä… Oisko ehdotuksia?
J. : Jottain lihhaa tietysti. Ja ehkä jotain caesarin tyyppistä perussalaattia. Ja jotain huippugourmet jälkkkäriä.

M.: Tämä helepotti. Selevät sävelet. Saamanne pitää.
J.: Aika laajan skaalan annoin, mutta kai se siitä….
M.: No problemo.

Se on hyvä, että poika tietää, mitä haluaa. Niinpä sitten eilen hain valtavan naudanpaistikimpaleen, jonka pistin yöksi leivinuuniin. Tuli nyhtönautaa. Lisäksi ohra+riisi risottoa. ja sitten sitä ”caeser-tyyppistä perussalaattia” ja alkuun eilistä lohipiirakkaa, joka kuten arvelinkin oli tänään kylmänä parempaa kuin eilen lämpimänä.

sunnuntaisafka-17

sunnuntaisafka-18

sunnuntaisafka-19

sunnuntaisafka-20

Ja jälkkäriksi ”jotain huippugourmet jälkkäriä”. Juniori tykkää kovasti leipäjuusto-hilla-jälkkäristä. Siispä sitä.

sunnuntaisafka-21

Ja teinpä vielä aamupäivällä kuppikakkuja. Kinuskikissan uudesta leivontakirjasta bongasin Daim-muffinsit. Jopas oli kaloria toisensa perään ja vierekkäin. Ja niin hyviä. Tehdessä ajattelin, jotta tulee varmasti ylimakeita, mutta nope. Suklaisia hyviä pikku kakkusia olivat. Vaikka joulupöytään.

Kuorrutetut Daim-muffinsit

12 kpl isoja, 15-20 kpl pienempiä00aa2.JPG

200 g Daim-maitosuklaata (Marabou)
150 g voita
1 ½ dl sokeria
2 munaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 ½ rkl kaakaojauhetta
1 ½ dl maitoa tai kermaa

 

sunnuntaisafka-15

sunnuntaisafka-16
Leikkaa puolet suklaalevystä rouheeksi. Vaahdota voi ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Yhdistä kuivat aineet ja sekoita taikinaan vuorotellen maidon/kerman kanssa. Lisää lopuksi suklaarouhe.

Nosta lusikalla nokare taikinaa muffinssivuokaan, aseta päälle yksi suklaapala sydämeksi ja peitä taikinalla. Paista 225 asteessa 12-15 minuuttia.

Ja sitten vielä päälle makoisa kuorrutus.

1½ isoa (á 56 g) Daim-patukkaa
100 g voita
1½ dl tomusokeria
1 muna

Leikkaa Daim-patukat rouheeksi. Sulata voi kattilassa. Ota kattila liedeltä. Lisää tomusokeri ja muna hyvin sekoittaen. Lisää Daim-rouhe, ja siirrä kattila takaisin liedelle ja sekoittele koko ajan. Kun seos pulpahtaa ensimmäisen kerran, ota pois ja upota kattila kylmään veteen. Nosta sitten jääkaappiin jäähtymään ja anna jähmettyä siten, ettei se enää valu. Levitä kuorrutetta muffareiden päälle.

Ja safkan ohessa suoritimme arvonnan! Viime sunnuntaina kyselin viinimuistoja ja kuusi dramaattista, mukavaa ja maistuvaa muisteloa kommentteihin kertyi: Satu, Koivu, Erja, Taije, Katri H. ja hukka kertoivat omat muistonsa. Kiitos kaikille muistojen jakamisesta! Osallistuneiden kesken suoritettiin arvonta, jossa palkintona ”pieni jouluylläri”. Pehtoori ja Juniori toimivat virallisina valvojina ja Miniä onnettarena:

(äänet päälle!)

Onnea voittajalle! 😉 Lieneekö minulla oikea osoite? B13-loppuosa?  Pienen jouluyllärin pistän postiin… 😉

 

Glögimaaottelu ja Beaujolais Nouveau 2014

Viiniharrastajan vuosikellossa [yliopistolla kaikki asiat tapahtuvat vuosikellon rytmissä, joten minulle jäänyt tämä sieltä] marraskuun lopussa on kaksi merkkipaalua: uudet [vuosikerta]glögit tulevat Alkon hyllyille ja marraskuun kolmantena torstaina ranskalaisten viinintuottajien loistavan markkinointikikan ansiosta ympäri Eurooppaa juodaan alkoholipitoista rypälemehua. Beaujoalais Nouveau est arrive La Festaankin. (Minulla on hieman ambivalentti suhtautuminen ko. tuotteeseen.)

Tänään sen avasimme, eihän se mitään suuren suuria intohimoja herätä, mutta kului se pullollinen meillä kahdella.

Beaujolais Noveau 2014_-4

Beaujolais Noveau 2014_-5

Nauttimista edesauttoivat hyvät oheistuotteet. Beaujolais Nouveau nautitaan ”autenttisesti” sipulipiirakan kanssa mutta vallan hyvin lohipiirakka*  toimi tässä yhteydessä. Ja taatelit, viikunat, Peltolan Blue ja pecorino, piparit ja keksit. Suklaapalasetkin vielä löysimme jemmasta. Toimi, mutta eihän tuota nyt tarvitse toista pulloa lähteä ostamaan…

Beaujolais Noveau 2014_

Beaujolais Noveau 2014_-6

 

Ja sitten glögit. Olemme tässä ehtineet muutaman viikon kuluessa avata, emme sentään kaikkia juoda, kolme glögipullollista. Perinteisesti on testattu suomalaista Lignell-Piispasen Loimua ja [entistä] ruotsalaista Blossan vuosikertaglögiä. Tänä vuonna hankimme myös minttu-suklaaglögiä pullollisen. Se on ihan oikeasti ruotsalainen tuote. Ja tuo ”minttu-suklaa” on se, jonka arvelemme miellyttävän kahden viikon päästä kotiutuvaa tytärtä, joka on joulun kotona!!

Loimu ja Blossa ovat molemmat lilan sävyisissä pulloissa, mutta Blossan glögi on liki kirkasta. Keltaista nyt ainakin. Tuoksuu laventelille, ainakin tuoteselosteen mukaan. Mutta kun minun mielestäni glögin kuuluisi tuoksua joululle = kanelille, neilikalle, lämpimälle, – ja tuolle kaikelle Loimu tuoksuu. Minttu-suklaa ei meitä oikein riemastuttanut, tuoksu oli merkillisen tunkkainen, ja maku oli meille liian liköörinen.

Loimussa on eniten prosentteja, hintaa ja makua. 😉  Siispä tänäkin vuonna sitä hankitaan se toinen pullollinen jouluaatoksi.

~~~~~~~~~~~~~~

 Beaujolais Noveau 2014_-2

*Lohipiirakka

Antti Vahteran ohje, jonka mukaan olen tätä tehnyt MONTA kertaa. Ja aina on hyvää.  Huomenna vielä parempaa kuin tänään…

Lohipiirakka

Ainekset

Taikina

250 g (5dl) vehnäjauhoja
125 pehmeää voita
1 dl vettä
ripaus suolaa

Täyte

2 silputtua sipulia
200 g kylmäsavulohifileetä
300 g tuoretta merilohifileetä
2 dl kermaa
1 kananmuna
2 rkl Dijon- sinappia
1 dl pieneksi kuutioitua maustekurkkua
1 dl silputtua tilliä
1 dl silputtua ruohosipulia
1 rkl currya
150 mozzarella- juustoraastetta kuorrutukseen

Valmistusohje

Taikina

Nypi voi ja jauhot sormin kulhossa tasaiseksi. Lisää sekaan suola ja 1 dl kylmää vettä. Sekoita hyvin. Anna taikinan levähtää jääkaapissa noin 1 tunti. Painele taikina tämän jälkeen reunalliseen, voideltuun paistovuokaan.

Täyte

Kuullota sipuli paistinpannulla kullankeltaiseksi ja jäähdytä. Poista lohifileistä ruodot. Leikkaa fileet ohuiksi siivuiksi ja suikaloi ne. Yhdistä kaikki aineet ja mausteet keskenään kulhossa. Kaada seos paistovuokaan painellun taikinan päälle ja ripottele pinnalle juustoraaste. Paista 180 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Tarjoile rapean salaatin kanssa.

Viikonlopun rajamailla

Kovin niukasti on lunta. Etelässä kuulemma enemmän. Haluaisin tännekin. Olisi näet joulukorttikuvien ottamisen aika. Olisi otettava täällä Napapiirin eteläpuolella kun en sittenkään ensi viikonloppuna voi lähteä mökille, en, vaikka vähän niin olin ajatellut, suunnitellut, toivonut. Ei vaan pysty, ei ehdi.

Kovin niukasti on taas ollut untakin. Ja tänä aamuna se loppui totaalisesti siihen kun ”hälyt” lähti päälle. Reilu kuukausi sitten meidän kotihälytys (Verisure) uusittiin, vähän lisättiin tehoja, minkä seurauksena järjestelmä on ollut lievästi epävakaa. Tai siis yliherkkä. Joku ”juttu” tänään varhain aamulla hälärin aiheutti. Sellainen vähän reippaampi ”herätyskello”. Onneksi turha häly.

Siispä ajoissa duunissa. Tänään yliopistomme vanha rehtori piti oman viimeisen ”Missä mennään?” -tiedotustilaisuuden alustuksen. Isoin yllätys lienee ollut se, että jo hyvinkin eläkeiässä oleva rehtori ilmoitti jatkavansa professorina ainakin vielä vuoden. En kommentoi.

Ja sitten uusi rehtori esittäytyi, ja piti lyhyen ”linjapuheen”. Erotin sieltä minua miellyttävät, tulevaisuudelle lupauksia antavat linjaukset ”monialainen tiedeyliopisto”, ”organisaatiota on kevennettävä”, ”työyhteisössä ihminen on kaiken keskellä” ja ”viestintää on parannettava” (tässä kohtaa hän tosin puhui vain ulkoisesta viestinnistä, eikä sisäisen parantamisesta, jossa totta tosiaankin olisi parantamista!). Hieman arveluttavaa oli että ”jokainen parantaa suoritustaan joka päivä”. Kuka pystyy, voi tai haluaa? Olisi jo aika saada tehdä rauhassa.

Viinistä puheenollen_-6

Lasten kanssa viestintää iltasella. Toinen suunnittelee opintoihin kiinni pääsemistä, toinen töihin. Tyär oli jo Meksikosta käsin puhelinhaastattelussa ollut. Se, että pääsee haastatteluun, on minusta jo rohkaisevaa. Ja näin äidin kannalta se, että haastattelu on Meksikosta Suomeen päin, eikä toisin, kuten parit edelliset työhaastettelut, on erinomaisen lohdullista, sellaisenaan.

Ihan asiasta toiseen: taas olisi Annan koruissa KLIKS  uusi, kaunis koru huudettavana. Vähän samanhenkininen (mv) kuin minulla jo onkin. Tämä nuori nainen, joka on kerännyt uudelle lastensairaalalle kymmeniätuhansia euroja, sai kutsun itsenäisyyspäivävastaanotolle, – kerrankin nuoria sinne. Ja hyvä leviää: Mert O. on luvannut tehdä hänelle puvun. Onpahan yksi juhlasta etsittävä lisää… 😉

Huomenna postailen joko glögi-maaottelun tulokset ja vähän muuta viiniasiaa tai sitten kuvia ”Valoa Oulu” -tapahtumasta. Niitä odotellessa, ehkä sinäkin voisit osallistua arvontaan ja käydä kertomassa jonkin mieleenpainuneen viinikokemuksesi. Aikaa jutuille ja arvontaan osallistumiselle on sunnuntai-iltaan asti. Nyt siellä on kuusi juttua, lisää mahtuu!

Viinistä puheenollen_-7

Lähiostarilla

Kokous- ja koulutuspäivän jälkeen merkillisen puhki. Ja töistä kotiuduttua totesin ilokseni, että Pehtoori oli jo päivällä siivonnut ja kaiken hyvän lisäksi Juniori, joka oli tallissamme pesemässä autoaan, lupasi pestä minunkin kiesini [kyllä minun kelpaa näiden perheen siistien miesten kanssa ;)], joten lähdimmekin käymään Ideaparkissa.

Ei ollut jaossa ämpäreitä, eikä kyllä sitten ollut niitä ruuhkiakaan.

Ideaparkissa

Koko kompleksi käveltiin päästä päähän, edestakaisin. Halpiskirjakaupasta ja hiustenhoitoaineidenputiikista löydettiin ostettavaa. Ja katseltiin, että onpa niiden kymmenien liikkeiden joukossa jokunen kiinnostavakin.

Ideaparkissa-2

Ideaparkissa-3

Ideaparkissa-4

Ideaparkissa-5

Urheiluvaatekauppa ja kukkakauppa myös. Melkein yhteen ääneen ryhdyttiin pohtimaan, mistä noille kaikille riittää asiakkaita? Mistä ostajia?

Ideaparkissa-6

Ruokapaikkoja monelta mantereelta, monenmoista: meksikolaista, pizzaa, hampurilaista, salaattia delistä, subway-patonkeja, kaikenmoista.

Ja valintamme kohdistui Tomoon.

Ideaparkissa-7

Sushille istahdimme.

Ideaparkissa-8

Sushi oli ihan keskivertotasoa, inkivääri merkillisen kuivaa, eikä soija ollut minulle mieluinen. Ei huonoakaan, mutta toki olen parempaa nauttinut usein. Mutta hyvä, että nyt on sushibaari aika lähellä. Oikeastaan ainoa take-a-way -safka, jota meillä harrastetaan, on juuri sushi. Vastaisuudessa ehkä useamminkin, kun on tuossa läheltä haettavissa.

PS. Joku vuosi sitten liki krooniseksi muuttunut olkapääsärkyni on nyt ollut pois pitkään [mikä ilo!]. Voisi vaikka ryhtyä treenaamaan…. https://www.youtube.com/watch?v=J077NL55p5c  Loppua kohti meno vain paranee, ja liikkumisen riemu välittyy!

Sanavalintoja

Tänään kävi niin monenlaisia opiskelijoita että harvoin. Ikähaarukka about 20 – 60 v. Persooniahan humanistien joukossa aina on ollut, historioitsijoiden varsinkin, mutta mistä niitä tänään sattui sellainen invaasio syntymään. Muutama kasvatustieteilijäkin on meidän sivuaineopiskelijoissa, ja satunnaisesti tieteenalojen väliset erot, oppiaineiden erilaiset konventiot aiheuttavat aika lailla selittämistä ja säätämistä, mutta nyt ihan erilainen kokemus. Ehkä se johtui kypsyydestä. Ja sitten siitä, että löytyi keskinäiseen dialogiin hyvä rytmi ja avoin, leppoisa, rehellinen, molemminpuolinen kuittailu.

Toinen oikein mukava kokemus oli, kun yksi minulle uusi opiskelija, joka tuli seminaariryhmääni ja oli ollut johdantoluennolla, sanoi, että hänelle tuli niin rohkaistunut olo, kun olin sanonut, että minua yleensä aina jännittää aloittaa uuden ryhmän kanssa, että puolisen tuntia ennen luennon alkua on pientä kutkutusta, hermostuneisuutta olemassa. Minulla on. Oikeasti. Hänelle se oli rohkaisevaa. 🙂

Sitten kävi yksi nuori mies, teekkari, ja pian keskusteltuamme selvisi, että hän on opiskelijakaverini poika, ja hän teititteli minua. Se ei tuntunut minusta rohkaisevalta. Niinkuin ei kyllä sekään kun yksi kollega, toisesta tiedekunnasta hänkin, viime viikolla tytötteli. Hassua, miten se vaikuttaa, kuka sanoo ja miten sanoo. Harvoin minua tytöttely häiritsee. Tuolloin häiritsi.

Huomenna minun pitäisi ”kouluttaa” kollegoita, tai siis pitää alustuspuheenvuoro iltapäivän kestävässä koulutustilaisuudessa (aiheena ”Omaopettajuus”). Taas on mietittävä, kenelle puhuu ja mitä sanoo. Niinhän se aina kuuluu tehdä, kun julkisesti ääneen jotain lausuu. Kieli keskellä suuta, ja valoa kohti on vaan mentävä. Noh, powerpointit alkavat olla valmiina.

1-5

 

Touhutiistai

Tänään aamupäivä OYSissa (äidin kanssa rutiinijuttuja, ei mitään hälyyttävää), keskipäivä tiedotellen, montakohan kirjettä tein?, iltapäivä palaveeraten kandilaisten ja kollegoiden kanssa vuoron päältä, jonoksi asti taas kävijöitä, illansuun olen tehnyt,  yllätys, yllätys, tiedotushommia – nyt paistinkääntäjille, ja siellä on koko tiedotusjärjestelmä ja jäsenkirjeiden postitussysteemi muutettu (luullakseni vaikeasta vähemmän vaikeaksi), mikä on vaatinut perehtymistä ja opettelua, mutta nyt pitäisi olla hanskassa. Jossain välissä verottajalle selvityksiä ja tyttärelle ESTA. Siis aikas intensiivinen päivä ollut. Ja silti olen ollut jotenkin ihan muissa maailmoissa: menneessä ja tulevassa.

ilta

Mutta nyt on hyvä mieli kun paljon on pois pöydältä, muistilapuilta, mielestä.

 

 

Terveisiä Meksikosta Vol. XII

sombrero

Tytär on Meksikossa sanoutunut irti Binbiltä ja jättänyt työpaikkansa ja -pisteensä.

altAuJ_QGAqFTj8fWWC7nbaSVKfz0gRbob0hJt_xpTPzvRx

 – – tietenki aika sekavat fiilikset lähdöstä, mutta yritän olla ajattelematta ja nauttia loppuajasta 🙂

Kolmen hengen vuokra-asunnostakin on jo huoneensa tyhjentänyt:

78171020131H_4

78171020131H_1

 

Monterreyn Nuevo Leonissa on vuokrakämpässä yksi huone vuokrattava:

http://www.compartodepa.com.mx/en-renta-san-pedro-valle/roomie-para-depa-en-centrito-valle-5000/H13102017187389/2013041316562621746

Viikonloppuna kävivät Teksasissa vaihtamassa työviisumin turistiviisumiksi.

Visahommat kunnossa, vaikka yrittävät vängätä että pitäis ollla 72 tuntia pois Meksikosta. Mennessä piti päästä eroon työviisumista ja tullessa tulla maahan sisään turistina. Onneks oli Taneli mukana selittämässä 🙂

Virallisesti olisi pitänyt olla MacAllenissa, USAn puolella siis, 72 tuntia, mutta kaverinsa oli onnistunut puhumaan että yksi vuorokausi riitti.

altAiZZ9J5d8hVlwVmtgt0ftJ6Fny8X6iu_LnUPjfqxiebg

Tänään on Meksikossa kansallinen vapaapäivä, joten Meksikosta Teksasin puolelle matkaajia oli lauantaina ollut paikoin ruuhkaksi asti.

altAl2kgiA-BxAoNwJ8FJhaTksqrN11LndHd6Mj4Q6buqIU

Jenkki-Outletissa esikoinen oli käynyt ostamassa itselleen pakkassaappaat ja neuleen, sekä paksummat farkut. Paitsi että Monterreyssakin on jo varsin viileää (viime päivinä +3 — 18 C) niin Suomeen palatessa on hyvä olla vähän lämpimiäkin kamppeita. Vuosi sitten lokakuussa tytär lähti aika lailla syyskesän kamppeissa suoraan Oulusta Meksikoon, mutta nyt paluumatkalla  pysähtyy pariksi päiväksi Helsinkiin tapaamaan kavereitaan, eikä siis pääse kotivaatekaapilleen talvikamppeita etsimään. Tuo että käyvät Meksikosta Jenkkien puolella halvoilla vaateostoksilla, on minusta merkillistä. Jotenkin ajattelisin toisin päin.

Mutta ihan sama. Pääasia että on jo tulollaan kohti kotia. Minun pitää täältä käsin vielä tilata hänelle ESTA-todistus, joka vaaditaan kun lentää Dallasin ja New Yorkin kautta Helsinkiin. Tytär ei voi itse tilata, kun ei ole sitä Visa-korttia. Kesällä hakkeroitu kortti kuoletettiin ja leikeltiin palasiksi, joten ei ole luottokorttia, jolla maksaa netistä tilattava ESTA. No ei ole mahdoton hoidella täältä käsin. Ja niin, siitä Visa-kortista: Luottokunta (tai whaterver se nykyään onkaan) kyllä otti lopulta vastuun siitä reilusta tuhannesta eurosta, jolla tiliä oli ehditty käyttää. Sillä jutulla siis happy end.

Nyt vielä reilu pari viikkoa tytär lomailee Monterreyssä, viettää ainakin parit läksiäiset, vaikka tuntuu noita bileitä (esim. Halloween) olleen pitkin syksyä muutenkin.

altAqsGqDKppXg1KLiJmS2yAWzi3YIixCKgtarvaI8JvVUt

Kihlajaisia on kaveripiirissä ollut liki viikottain parin kuukauden aikana, ja kun meksikolaiset nuoret naiset kihlautuvat, alkaa välittömästi häiden suunnittelu, mikä ei ole ihan pientä, kuten täällä on jo usein ollut puhettakin (KLIKS). Äsken skypeillessä tyttäremme ilmoitti varsin selkeästi olevansa aika täynnä kavereidensa häähulinaa ja -suunnittelua. Eikä tuohon tietenkään auta se, että Tanelinsa jää Monterreyhin ja liki vuoden kestänyt ”deittailu” loppuu, – tai ainakin käy aika harvaksi.

Ehkä D. (oik.) tulee pääsiäisenä Ouluun, ehkä…

Mieluusti tapaisimme, mutta nyt meille on niin suuri ilo, että lapsi palaa pian.

s et al.

Viini-ruoka -teema jatkuu

Edelleen viini-ruoka-teemassa pysyttelen.

Jo monta elämänmakuista viinimuistoa eilisen postauksen kommenteissa. Mukavia, ilahduttavia, koskettavia tarinoita – kiitos niistä, ja lisää odotellessa, arvontakin siellä on. 🙂

Eiliseen juhlailtaan on vielä palattava.

1-17

Ilta Ynninkulmassa oli kertakaikkisen onnistunut. Paistinkääntäjien kilven keväällä saanut Ynninkulma on hieno paikka viettää juhlia. Illastaa ja nauttia. Meille oli varattuna Pohjanholvi-kabinetti, ja ennen sinne siirtymistä saimme nauttia samppanjaa ”lämpiössä”. Aloitus nosti ”leveliä” oikein hyvin.

1-15

WP_20141115_19_02_33_Pro (1)

Juhlatunnelma oli aistittavissa monin tavoin.

1-16

Eikä siirtyminen kabinettiin sitä mitenkään latistanut.

Olimme etukäteen äänestäneet ja tilanneet Menu Franzénin:

Hiillostettua nieriää ja siianmätiä (saimme kyllä muikunmätiä :))

Bründelmayer Grüner Veltliner, Langenloiser Kamptal, Itävalta

 WP_20141115_19_28_30_Pro

Karitsan karetta

Valkosipulikastiketta

Palsternakka-perunapyrettä

Roux Bourgogne Pinot Noir “La Moutonniere”, AC Bourgogne, Ranska

1-25

Suklaakakkua

Vaniljakerma

W. & J. Graham´s Late Bottled Vintage Port, Portugali

WP_20141115_20_22_02_Pro

Liki liikuttavan yksimielisiä olimme siitä, että kaikki – paitsi pääruoan punaviini – olivat hienoja, makunystyröitä hiveleviä, oivallisesti valmistettuja, raaka-aineet huolella valittuja ja kauniisti esille pantuja, maut harmonisessa tasapainossa. Pääruoan kastiketta olisi voinut syödä lusikalla, sellaisenaan. Appelsiini teki siitä raikasta ja erilaista. Erinomaista.

Suklaakakku jälkiruokana saattaa kuulostaa jotenkin tavanomaiselta, jopa tylsältä, mutta Herra varjelkoon, sitä tuo eilinen täyteläinen, liki jankkimainen (tässä yhteydessä positiivinen arvostelma) kakku, joka oli kuorrutettu tummalla suklaalla, oli taivaallista.

Viimeisen kolmen vuoden aikana olen käynyt Holiday Inn´n ravintolassa ja Ynninkulman puolella aika monta kertaa, nimenomaan paistinkääntäjyydeni myötä, mutta myös karonkoissa ja kerran muutenkin, ja joka kerta siellä on ollut erinomaisen hyvä, huomaamaton, silti läsnäoleva palvelu. Ja Ynninkulman tilat ovat oululaisittain, historioitsijalle, tietysti ihan omaa luokkaansa.

Pienellä porukalla, 6/10 menimme vielä jatkoille: Puistolassa yhdet synttärilasilliset nautimme, kaikenmoista juttelimme. 23-vuotinen tuttavuus, ystävyys, tekevät olemisesta helppoa, mieluisaa. Jo alkuillasta nostelimme maljoja seuraaville 23 vuodelle. 🙂 Loppuillasta olimme entistä vakuuttuneempia, että ne seuraavat 23 tulevat.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Eikä tänäänkään ruuatta. Soveltelinpa uuden jälkkärinkin. Melkein joulupöytään voisi olla sopiva. Ainakin joku joulukuun pyhäruokailu kannattaa päättää tähän. Karamellisoidut päärynälohkot ja piparkakkurahka. Karpaloitakin löysin mukaan.

1-12

1-13

 

Piparkakkurahka ja karamellisoidut päärynälohkot

1 prk Arlan piparkakkurahkaa
1 dl Flora kevytvispiä vaahdotettuna
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria

Vispaa edelliset vaahdoksi ja sekoita joukkoon 5 – 10 murusteltua piparkakkua ja karpaloita.

Tarjoa voissa paistettujen ja sokerilla glaseerattujen päärynälohkojen kanssa.

Rahkamössö on hyvää myös piparkakkujen päällä.

~~~~~~~~~~~~~~~~

 

1-26Ja sitten vielä tiistai-illan yksistä iltapaloista on ( yleisön pyynnöstä)  kerrottava ohjeistus.

Tein puolikkaasta Myllyn Paras- vai Sunnuntai -lehtitaikinapaketin levyistä viinilasi-muotilla rosmariini-suola-napostelupaloja (voitele munalla, ripottele tuoretta rosmariinia ja maldon-suolaa pinnalle) ja puolikas levyistä kului siihen, kun voitelin munalla viipaleet, sitten sivelin paprikaöljyllä, jonka ystäväni toi kesällä Budapestin matkaltaan, ja sitten lopuksi ripottelin pinnalle mustaleima-emmentalia ja paiston pakkauksen ohjeen mukaan.

1-6

1-7

 

Ei voi kauniiksi noita kehuskella, mutta oikein kelpo suupaloja olivat.

Viinimuistoja – ja arvonta

opusTänään on viinikerhon synttärit. Me olemme viime vuosina menneet ulos syömään vuoden aikana kertyneitä bonusrahoja. Niin tänäänkin. Menemme Ynninkulmaan, sen Pohjanholvi-kabinettiin Grand Dinnerille.

Kerhon toiminnasta täällä juttua, ja vanhoja kuvia. Ui-jui…

Palmer

grange

Noista kuvista tuli mieleen paljon muistoja, viinimuistojakin. Suuria ja vanhoja viinejä on maistettu: Château Palmer, Château Petrus, Château Y´quem, Penfolds´n Grange, Madeira Bual vuodelta 1845 (solera), monia täysin mitäänsanomattomia, huonojakin, korkkivikaisia, suosikeiksi nousseita, erikoisia, unohtumattomia. Viinejä kymmenistä eri maista. Makumuistoja jää toisista pitkäksikin aikaa.

Ja tosiasiahan on, että viinin makuun vaikuttaa tavattomasti tilanne, oma vire, tunnelma, ruoka, seura ja moni, moni seikka, jolla ei ole itse asiassa mitään tekemistä viinin itsensä kanssa. Joskus esimerkiksi ulkomailla maistettu viini, jollainen sitten roudataan kotiinkin, onkin Suomessa ihan erilainen, yleensä huonompi kuin tuottajamaassa paikallisen ruoan ja miljöön kanssa nautittu.

Minulla on monia viinejä, jotka muistan tilanteen, hetken, tunnelman vuoksi. Niistä on tullut osa omaa muistovarantoa. Sekä hyvässä että pahassa.

MC

Yksi monista, ja yksi vahvimmista viinimuistoistani liittyy eteläafrikkalaiseen punaviiniin, jonka nautin arki-iltapäivänä syystalvella 2003 Helsingissä ollessani yksin vasta-avatussa viinibaari/bistrossa Fabianinkadulla, Helsingin yliopiston valtsikan ja historian laitoksen ”takana”. Olin tuolloin ollut pitämässä väitöskirjani tiimoilta palaveria tulevan vastaväittäjäni kanssa ja minulla oli hyvin vahva ja raastava tunne, että työni on surkea, että käsikirjoituksesta ei koskaan tule valmista, ei ainakaan hyvää väitöskirjaa. Minulla oli parituntinen aikaa ennen koneelle lähtöä, ja poikkesin ko. viinibistroon, jonka nimeä en millään muista, sitä ei enää ole ja jota parikin viinikerhomme jäsentä oli suositellut. Iltapäivällä siellä oli vain muutamia opiskelijoita punkkupullon ja burgungin patojen äärellä.

Menin kellarimaisen tilan perälle baaritiskille ja sanoin haluavani lasillisen hyvää, lämmittävää, lohdullista punaviiniä. Ja ranskalaisen näköinen, tosin suomalainen, mies kaatoi minulle lasillisen eteläafrikkalaista syrah-rypäleestä tehtyä, verraten kallista viiniä. Se oli paksua, tummaa, mustaherukalle, sikarilaatikolle ja nahalle tuoksuvaa hyvin lohduttavaa viiniä, jonka nimi on liki mahdoton lausua ja jonka etiketissä on seitsemän tuolia. Viini maistui; se oli hyvää, lämmittävää ja lohdullista. Ja väitöskirjakin hyväksyttiin seuraavana keväänä.

boeken

 

Ollessamme Etelä-Afrikassa syksyllä 2009 etsimme viiniä monesta paikasta, ja lopulta löysimmekin. Maistoimme siellä: se oli edelleen erinomaista. Toimme kotiin kaksi pullollista: se oli edelleen erinomaista. Ja jokunen vuosi sitten sitä sai Alkostakin: se oli edelleen erinomaista.

Mikä on sinun viinimuistosi, joka säilyy? Missä olet juonut viinin, joka jäi mieleen? Muistatko sen nimenkin? Mikä siitä teki erityisen?  Kerro kommenttilaatikossa. Jos siihen liittyy tarina, olisi hienoa kuulla se, mutta pelkkä viinin nimikin riittää. Kaikkien jotain kommenttteihin kirjoittaneiden kesken arvon ensi viikon lopulla (23.11.) pienen jouluisen yllärijutun (tai vaihtoehtoisesti voittaja saa valita Vuorotellen-kirjani). Sinun viinimuistosi, hienoin tai huonoin viini koskaan?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kuva lisätty su klo 14.40 Taijen kommentin innoittamana

1-2

Perjantain palaset

Tällaisina päivinä, jolloin olen työpaikalla ainakin tunnin ennen kuin on tarkoitus, ehdin yleensä – lopultakin –  saada aikaiseksi kovin vähän. Niin tänäänkin. Ja sitten vielä lähdin kovin etuajassa töistä, mutta en tunnusta, –  en tosiaankaan tunnusta – , että katuisin, päinvastoin: hyvä että menin ajoissa, hyvä että lähdin ajoissa. Kaikkinensa päivä on koostunut monista palasista.

Klikkaa isommaksi, kannattaa!

1-9

Aamulla pari tuntia tentinvalvonnassa. Voiko olla tylsempää puuhaa? Isossa luentosalissa istuu kourallinen opiskelijoita syventyneinä vastauspapereihinsa ja meitä on kaksi valvojaa, jotka emme saa lukea, emme saa jutella [emmehän me nyt sentään ihan supattamatta koko aikaa olleet], emme saa tehdä muuta kuin tappaa aikaa ja toivoa, että joku tenttijä haluaisi käydä vessassa: silloin pääsisi liikkumaan ja itsekin käymään … . Tämän tylsistymisen tietäen olin erinomaisen iloinen, että yksi kollega tunsi [aiheettomasti] olevansa minulle ”velkaa” osan valvontahukista, ja tuli kymmeneltä päästämään minut pois! Huh!

Mutta en suinkaan tuhlannut näin saamaani puoltatoista ”ylimääräistä työtuntia”, vaan palaveri tohtorikoulutettavan kanssa oli juuri sopiva tälle aamupäivälle. Tohtorikoulutusasiaa, kahvittelua ja kuulumisten vaihtamista, spekulaatioita tulevasta uudesta professorista [eiliset näyteluennot arvostelun kohteena], kaikenmoista höpöttämistä, ja ”kaikenmoinen” on hyväksi. 😉

Iltapäivällä tehollista toisten kehumista, yhteistyötä ja avunantoa. YYA-hengessä perjantai-iltapäivä. Rästihommia ruksin pois.

Karkasin ajoissa: Lidl, Caritas ja kotiin.

 

1-8

Miten olikin niin nälkä? – ja kyllä punaviinikin maistui tavattoman hyvälle. Nimenomaan tuo Las Moras. Saman talon rose-skumppa on maistunut meille ja vieraille jo aiemmin, nyt tämä Malbec-rypäleestä tehty suklaa-aromeille ja lämpimälle maistuva argentiinalainen punaviini miellytti meitä kovin. Ihan niin kuin teki viime viikonloppuna Helsingissäkin.

Paluuseen patistamassa

Tänään sellainen projekti/ hanke/ainakin tämän syyslukukauden kestävä urakka, jonka vastuuhenkilönä ja vetäjänä olen, on työllistänyt eniten. Tuon hankkeen tavoitteena on saada vanhat, opintonsa keskeyttäneet opiskelijat tekemään tutkintonsa loppuun tai luopumaan kokonaan opinto-oikeudestaan.

Projekti koskee vain humanistisen tiedekunnan opiskelijoita, mutta silti on kyse sadoista opiskelijoista. Ennen vuotta 2005 aloittaneilla on periaatteessa elinikäinen opinto-oikeus, ja sen jälkeen aloittaneilla yhteensä 7 + 2 vuotta, minkä jälkeen heidät poistetaan automaattisesti kirjoilta. Enää ei anneta elinikäisiä opinto-oikeuksia.

Tähän asti päähuomiomme ja yhteydenottomme ovat kohdistuneet tuohon varhemmin aloittaneiden = yli 10 vuotta kirjoilla olleiden porukkaan. Jokainen heistä kun pelkällä kirjoillaolollaan maksaa yliopistolle muutaman satasen ja moneen, moneen (tuloksellisuus)tilastoon jättävät keskiarvoja heikentävän vaikutuksensa. Ja kaiken kaikkiaan koulutuksen suunnittelun ja tarpeen kartoittamisen vuoksi opiskelijarekisterit pitäisi saada päivitettyä.

Ja kyllä kaikenlaista on tullut vastaan! Suurin osa ei ole reagoinut lähettämiimme kirjeisiin mitenkään. Muutamalle kymmenelle on soiteltukin, ja tulokset hyvin vaihtelevia. Iso osa on soittanut itse saatuaan kirjeen, ja he ovat olleet hyvin ilahtuneita ja kiitelleet herättelystä.

Varmasti suurimmalla osalla keskeyttämisen syynä on ollut töihin meno, perheen perustaminen, sairastuminen, motivaation lopahtaminen, toiseen koulutukseen hakeutuminen. Tosin moni on valmistunut, vaikka yksi tai useampikin noista edellä mainituista jutuista olisi kohdalle sattunutkin. Kaikkinensa suurimman osan kohdalla passivoitumisen syy on vallan ymmärrettävä, mutta muutamia kovasti hämmästyttäviä tapauksia on pulpahtanut esiin.

Joukossa on muutamia opiskelijoita, jotka ovat aloittaneet opintonsa jo 1970- tai 1980-luvulla, mutta eivät ole suorittaneet vuosikausiin, vuosikymmeniin mitään, ja silti vuosi toisensa jälkeen ilmoittautuvat läsnäoleviksi. Heillä saattaa uupua hyvinkin vähän opintoja kandintutkinnosta (tai sitten gradu maisterista) mutta kysyttäessä ovat ilmoittaneet, etteivät koskaan aiokaaan suorittaa mitään: he kun saavat – maksamalla ylioppilaskunnan maksun – opintososiaaliset edut = VR:n liput puoleen hintaan ja YTHS:N (ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön =hammaslääkärin etc.) palvelut käytännöllisesti katsoen ilmaiseksi.

Sitten on löytynyt sellaisia, joilla opinnot ovat keskeytyneet jo ennen vuoden 2005 tutkinnonuudistusta, mutta jotka aktivoitumalla ja täyttämällä tutkintohakemuslomakkeen saisivat alemman korkeakoulututkinnon ulos. He eivät vain ole tienneet, että vaatimukset ovat lieventyneet ja että heillä on jo olemassa tarvittava määrä sivu- ja/tai kieliopintoja sekä proseminaareja tehtynä. Nämä ovat olleet tietysti kaikkein iloisimpia yhteydenotosta.

Sitten on sellainen joukko, joka on suorittanut muutamasta opintopisteestä muutamiin kymmeniin, jopa lähelle 180 op (= kandin raja), eivätkä ole ilmoittautuneet läsnäoleviksi, eivätkä aiokaan suorittaa opintojaan loppuun. ”On mukava olla kirjoilla”, kuten yksi sanoi. Yliopisto-opiskelijan statuksella on vielä merkitystä? Ja muutamat näistä aikovat suorittaa loppuun ”kunhan yt:t tekevät työttömäksi” tai kun jäävät eläkkeelle.

Ja sitten toisaalta muutama sellainen, jotka ovat päässeet opiskelemaan kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten, mutta eivät ole alkua pidemmälle edenneet, mutta kun nyt ovat – yllätyksekseen – kuulleet, että heillä on opinto-oikeus edelleen olemassa, ovatkin päättäneet aloittaa opinnot, tulla luennoille ja ryhtyä tenttimään! Tämä joukko on minua aika lailla työllistävää: kaikki uudet käytänteet ja tietojärjestelmät on opetettava. Heille ei ole mitään pienryhmäohjausta, vaan paluu on ”räätälöitävä”. Mutta räätälöidään, mikäpä siinä.

Ja on meillä tuloksiakin, kandeja ja jo monta ahkeraa palaajaa.

1-4

 

Hietaniemessä – uudelleen haluan sinne

Sunnuntai-iltapäivän parituntinen Helsingissä Hietaniemen hautausmailla – vain muutamilla niistä. Juutalaisella, Suomen kaartin hautausmaalla ja islamilaisella jäi kokonaan käymättä. Joskus toiste sitten. Haluan sinne uudelleen, päiväksi. Jonakin alkusyksyn päivänä menen sinne, otan eväät ja järkkärin, karttoja ja tietoa mukaani.

Tällä kerralla kävelimme päämäärättömästi, emme osanneet mitään erityistä edes etsiä. Vain muutamia otoksia otin kompaktikameralla…

Hietaniemessä-8

 

Ortodoksi-hautausmaalla Pyhän Eliaan kappelin

Hietaniemessä-2

Hietaniemessä-3

lähellä on venäläisen kenraalin Vasili Aleksandrovitš Babtšenkon rakennuttama kappeli (kuva alla). Tarina kertoo, että

eläkkeellä Babtšenko muutti Helsinkiin ja rakastui nuoreen kuvankauniiseen Tatjana Petrovnaan. He menivät naimisiin, mutta pian Tatjana Babtšenko ihastui nuoreen upseeriin. Tatjana ei kuitenkaan halunnut olla uskoton vanhalle kenraalille, vaan ratkaisi ristiriidan juomalla myrkkyä vuonna 1894 vain 24-vuotiaana.  (Juhani Seppovaara, Elävä hiljaisuus. Hietanieman hautausmailla, 113.)

Kenraali pystytti vaimolleen kappelin, jossa vietti usein aikaansa. Siellä on edelleen kuva Tatjanasta ja alla teksti ”Nuku rauhassa rakkaani”. Myös kenraali on haudattu tuohon kappeliin.

Hietaniemessä-9

Ortodoksi-hautausmaalla on – luonnollisesti – paljon autonomian ajan venäläisen sotaväen ja kauppiassukujen hautoja..

Hietaniemessä

Hietaniemessä-12

Vain tovin siellä kuljimme, ja siirryimme isolle luterilaiselle hautausmaalle, jonka uurnalehdot, sankarihaudat, valtiomiesten haudat  ja ”tuhkalehdot/sirottelualueet” kiertelemme.

Hietaniemessä-7

Hietaniemessä-4

Hietaniemessä-6

Hietaniemessä-5

Muutamia uusia, erikoisia nimiäkin sattui silmiin: Aagot ja Naina nyt ainakin.

Hietaniemessä-13

Kannattaa käydä.

(PS. Klikkaa F5 tai päivitä sivu muutoin; blogin taustankin vaihdoin bannerin kanssa yhtäaikaa.)

Sir Eltonin jälkeen

Nyt on ohi: Elton nähty, kuultu ja KOETTU!

Kaksi ja puoli tuntinen Hartwall-areenalla, permannolla, rivillä 17. (järkkärihän siellä ei saanut olla. Kuvat puhelimella… )

WP_20141110_20_09_45_Pro

Funeral for a friend’ llä aloitettiin. Musiikki soi ISOLLA.  Koko kroppa tuntee, että ollaan konsertissa. Ja samalla olen varma, että kannatti. Kannatti ostaa liput, kannatti tulla: Elton on!

WP_20141110_21_16_08_Pro

Onhan hän hieno lauluntekijä, mutta myös laulaja ja soittaja. Eltonia on vaikea fanittaa, siksi että hän olisi niin ”ihqu” tai komea tai edes karhean karismaattinen. Hän on vaan niin hyvä artisti, laulaja, showmies, – olkoonkin, että on jo verraten iäkäs ”poppariksi”, eikä 67-vuotias (meidän Juniorilla ja Eltonilla sama syntymäpäivä) Elton  stagella juuri heilunut tai pomppinut  kuten vuosikymmen, pari sitten (enkä nyt sitä todellakaan kaivannut), mutta soittaa vanhan miehen sormillaan ja laulaa vahvalla äänellään niin että tiedän, miksi häntä tullaan kuuntelemaan ympäri maailman, miksi meidän lisäksemme Hartwall-areenalla oli 10 000 henkeä, miksi hän on myynyt 450 miljoonaa!! levyä, tiedän, miksi minulla on ainakin kymmenen hänen levyään. Muutamien pitkien pianosoolojen, huikeiden sellaisten aikana, jättiscreenille näytettiin hänen soittavat kätensä, – vanhan miehen kädet, jotka kuitenkin soittivat niin hienosti.

Sacrifice oli ensimmäinen encore-biisi, enkä edes sen myötä kyynelehtinyt. Danielin soidessa kulki kylmät väreet ja nieleksin. Musiikki tuntui ihan mahdottoman hyvälle.  Konsertti päättyi Crocodile Rockiin, ja yleisökin oli jo herännyt!.

Tässä kohtaa on ottamani videoklippi, utta se aukeaa vain klikkaamalla LINKKIÄ 

Kaikki hienot biisit oli kuultu, no hyvä on, Nikita ja The way you look tonight olisivat vielä saaneet olla, mutta Your song!!, Yellow Brick Road (luonnollisesti) ja monet muut balladit ja rockit, joita Kuuskassa tansssittiin ja … voi … oli niin hieno konsertti.

Elton_-3

Hieman ennen puolta yötä olimme lähijunassa ja hotellissa  puoli tuntia sen jälkeen, mutta minähän vielä niin ylikierroksilla, ettei nukkumisesta tahtonut mitään tulla.

Elton_-2

Niinpä kellon aamulla kuudelta soidessa unta takana vain rapiat neljä tuntia. Aamukoneelle, ja töihinkin ehdin, monta tuntia duunasin, – vain pientä väsyä. 😉 Ja sitten vielä illalla kekkerit. Meillä! Miten tässä näin kävi. Ehdinpäs tehdä kymmenelle hengelle pienet iltapalat ja jälkkärit ja sen sellaista. Nyt kaadun sänkyyn, kuuntelen vielä yhden Sir Eltonin biisin ja olen niin iloinen ja tyytyväinen, että konserttiin mentiin.

Elton_

Retroilua ja 40-vuotisjuhlakonsertti

Maanantaiaamuna Helsingissä. Ei töitä täällä, eikä museotkaan auki, joten päivä ihan humputtelulle.

No mutta ensin, aamulla (klo 9 !!!!), hotellin aamiaiselle. Hyvä oli Glo Artin ”Linnankellarin” breakfast.

Helsinki 11_2014-2-2
Helsinki 11_2014-4-2

Helsinki 11_2014-7

Helsinki 11_2014-3-2

Sitten kohti keskustaa: tavoitteita tasan yksi!

Duffeli.

Kiertelimme keskustassa: Stocka, Max Mara, Mulberry, Kluuvi Center, Kämpin Galleria (jonka Kapteenskasta löysin vakosammarit!). Pikku putiikkeja ja keskustan Centereitä. Hyvä ilma tepastella.

Poikkesimme myös vanhaan Kauppahalliin, joka oli remontin jälkeen entistäkin viehättävämpi.

Helsinki 11_2014-8

Maanantaina aamupäivällä siellä ei varsinaisesti ruuhkaa. Niin kuin ei missään muuallakaan.

Takaisin, uudelleen sovittamaan sitä ensimmäisenä sovittamaani: nyt minulla on harmaa, ihana, retro duffeli. Ja vakosammarit. Olen ihan 60-lukulainen. Mutta tänään musiikki-nostalgia vie 1970-luvulle: Good Bye Yellow Brick Road –40-vuotisjuhlakiertue.

Minä ostin ko. tupla-älppärin rippikoulukesänäni, jolloin olin palannut kielikurssilta Bournemouthista.

Ja pian lähden mieheni kanssa ensin syömään, jos löydämme yhdenkään maanantai-illansuussa avoinna olevan  hyvän ravintolan. Muru, Pastis, Sinne, Farang, – kaikki mitä olimme ajatelleet – ovat maanantaisin kiinni. Mutta me lähdemme etsimään, varmasti jonkun löydämme. Jahka saamme syödyksi suuntaamme Hartwall-areenalle, jossa en ole muuten koskaan käynyt ja jonne olen hankkinut liput jo helmikuussa.

Sir Elton esiintynee alkaen noin klo 21.00!

Helsingissä erilainen sunnuntai

Olemme lentäneet Helsinkiin, jossa on lämmin. Iltapäivällä +9 C. Asumme Glo Art -hotellissa Lönnrotinkadulla. Ennenkokematon, historian havinaa, kansallisromanttista jykevyyttä fasadissa, sisällä taidetta ja designea. Ja ihan samaan hintaan yöpyminen kuin olisi Socikella tai Holiday Innissä ollut.

Helsinki 11_2014

WP_20141109_14_25_43_Pro

Kunhan hotellille majoituimme, lähdimme saman tien ulos. Kulttuuririentoihin, shoppaamaan? Nope! Lähdimme kohti hautausmaita. Sumuinen sunnuntai-iltapäivä oli mitä mainioin sää lähteä kohti Hietaniemen hautausmaata. Ettei ole tavallista lentää pääkaupunkiin ja lähteä sitten iltapäiväkävelylle kiertelemään hautausmaita? Ei, ei ole tavallista, mutta vihdoin pääsin.

Helsinki 11_2014-3

Ja aika äkkiä tajusin, että tarvitsen joskus kokonaisen päivän näillä kävelemiseen ja kuvaamiseen (nyt kuvien purkamisessa ongelmia… Vain pikku-Make mukana.).

Helsinki 11_2014

Helsinki 11_2014-2

Helsinki 11_2014-4

Voi, noita kuvia on paljon, mutta nyt eivät vain aukea. 🙁

Eivätkä aukea ne kuvat, joita otin kun olimme syömässä. Mikäkö ravintola? Ei mikään. Saimme mennä ystävien luo. Ja voi sitä ruoan määrää, viinien laatua (Philippe Rothschild 1995!!)! Mustajuurikeittoa, karitsankaretta ja kuskusia, juustoja ja jälkkäriksi vielä kinuski-vadelmakakkua.  Ja näistä kaikista yli ylsi seura. Vuosikymmenien ystävyys ei lopu muutamaan sataan kilometriin välissä.

Hieno sunnuntai.

Isänpäivän aattona

Jos lauantaina (lauantaikin!) aamuna herää kuudelta, ehtii paljon.

Mikä ihmeen sisustusinto nyt oikein on iskenyt? Minähän en kalusteiden, mattojen, kukkien paikkoja juuri vaihda – yleensä. Kun kerran jotain on hankittu, se pidetään. Sille on paikka ja siinä pysyy. Ei nytkään mitään huonekalujen roudaamisia, mutta liinoja ja lamppuja, kynttilöitä ja niitä harvoja koriste-esineitä vaihdeltu. Merkillistä.

Joulu on ens kuussa!-16

Muutoin sellainen isänpäivän aaton -meininki olemassa: haudalla, appea heippaamassa ja poika kihlattunsa kanssa syömässä. Olihan muuten jotensakin erinomaista hirvipataa. Ja mitä se vaati? Hirvenpaistikimpaleen lisäksi voita ja öljyä, lorauksen punaviiniä, fondinapin, tomaattimursketta, riistamaustetta, rosmariinia, laakerinlehden, pippuria ja suolaa, pari porkkanaa, pienen lantun ja yhden palsternakan. Ja kolme tuntia leivinuunin lämmössä. Halloween-kurpitsan pistin senkin palasiksi ja toiseen pataan. Cross-kitcheniä? Jep, jep. Yksinkertaista ja hyvää.

Joulu on ens kuussa!-17

Pihallekin laittelin pikku-katajia, pikkuvaloja, kaikkea sellaista – – – ja kuuntelin musiikkia. iPodilta lenkillä, autossa tallennuksista, Festassa CD:ltä ruokaa tehdessä ja nyt Youtubesta!  Ja koko päivän vain yhtä artistia! Fiilistellen, odotellen.  http://youtu.be/B93Tir6l5FA Nyt Berliinin muurin sortumisen vuosipäivän aattona tämä tuntuu soivan ihan erityisen hyvin:  Nikita

Marrasperjantai

Pertti Niemisen runo ”Hallinnosta” kiteyttää tämän työviikon.
*********************************
_____________________________
Hallinnosta
 
Jollei meiltä tule kutsua
sovitussa ajassa,
niin soittakaa ja kysykää,
                             sanotaan Hallinnon kirjeessä.
                             Tiedän kyllä,
                             olen minä heidän kirjeitään
                             tottunut odottamaan
                             ja sitten soittamaan,
                             ja soittamaan,
                             soittamaan ja kysymään.
Ei siellä kukaan mitään tiedä
paitsi se, joka on juuri lomalla.
*
Näinhän  se kuulkaa on.
*
Olen tullut tänään postitelleeksi tätä runoa ”virallisten” työsähköpostien lopussa yhdelle jos toisellekin. Yksi jos toinenkin on pitänyt Niemisen runoa enemmän kuin oivaltavana. Todellakin kiteyttävän meidän monen kokemuksen tässä ops-työn tuoksinassa.
 *
Joulu on ens kuussa!-15Tämän vuoksi, tästä huolimatta tai siitä johtuen, että on perjantai, oli niin mukava ajella pakkasessa kotiin. Lämpimään, leivinuunin lämpöiseen kotiin, jossa ei mitään siivousta tai kauppareissuja odottamassa.
 *
Pehtoorin kanssa laittelimme safkan, avasimme viinipullon, ja aperitiiviksi nautimme pikkuruiset kipolliset vuosikertaglögiä. Ensimmäinenhän se on paras. Vielä ei järjestetty maaottelua, mutta sen vielä teemme.
 *
Ääneen ajattelimme, että neljänä edeltävänä vuonna tänä viikonloppuna on oltu Saariselällä. On Lapin keittiömestareiden Herkkupöytä -tapahtuman aika. Ikimuistoinen on kahden vuoden takainen: silloin kun oli nuoren parin kihlajaisillallinen
 *
Miksei nyt siellä olla?  – Hyvä kysymys. Tällä kertaa Elton John on liian kova vastus gourmetille. Helsinki kutsuu sunnuntaina.
 *
Sitä ennen kaikkea marraskuista harrastusta. Merkillisen varhain olen heräämässä jouluruokien suunnitteluun.
 *
Joulu on ens kuussa!-14
 ******
*
Joulu on ens kuussa!-13
 **
Pikkuvaloja ja -liinoja jo etsiskelin esille. Lisää lyhtyjä pihalle.
Pieni on kaunista, valo on hyväksi.

Ajan tasoja

Joulu on ens kuussa!-12Olimme töiden jälkeen Pehtoorin kanssa kaupungissa. Shoppaamassa.

Ostin ensi vuoden kalenterin. Minusta se on aina yhtä jännä juttu. Kuin olisi mahdollisuus aloittaa jotain uutta, jotain erilaista. Vähän kuin se olisi lupaus jostain valinnanmahdollisuuksista. Miten kalenterinsa täyttää – – sehän ei kuitenkaan ole vain itsestä kiinni.

Joka kerta joudun miettimään, millaisen kalenterin: viikkoaukeamat, päivittäiset ruudukot vai tunneittain jaetut päivät? Tarvinko sellaista, jossa illoillekin on tunnit vai saako olla sellainen, jossa illat ovat ”kellonajattomia”.

Joka tapauksessa haluan paperisen. Niin datisti ja puhelimen, Outlookin, iPadin ja tietokoneiden kanssa sähläävä kuin olenkin, niin silti tarvin oikean ”Ajaston”, ”Kronon”, ”Agendan”, ”Memon” tai jonkun johon voin kirjoittaa menemiseni ja tapaamiseni, – ja hammaslääkärikäynnit 🙂 .

Kuukauden päähän erityisen mieluisa merkintä (ihan kuin sitä varten kalenteria tarvisin!): tytär on kotona!

Kalenteriin on merkitty myös täysikuut. Ei niitäkään tarvisi. Ei tarvi miettiä, miksi viime yönäkin uni levotonta.

Joulu on ens kuussa!-11

Ostin myös kynttilöitä. Monenlaisia, monenvärisiä, monenkokoisia. Niihin kului paljon rahaa. Jäin miettimään, että melkoista haaskausta. Vähän kuin ilotulitusraketit. Hetken jälkeen häviävät. Eikä niistä jää mitään. Mutta sittenkin. Jäähän niistä: tunnelma, hyvä mieli, esteettinen elämys, ne tuo rauhan. Eikä jää roskaa, eikä jätettä. Kynttilät on hyvä juttu. Niin minä sitten päätin, ja ostin vielä pari sinistä lisää.

Blogeista

 Mikä onkaan osuvampaa kuin antaa todellisten kotoilun ammattilaisten eli bloggareiden jakaa osaamistaan ja työnsä jälkiä juuri joulun alla.

Kotoilun ammattilaisten eli bloggareiden? No enpä kyllä tunne olevani mikään kotoilun ammattilainen vaikka aika aktiivinen (seitsemän vuotta joka päivä!) blogin pitäjä olenkin. Edellinen lainaus on uudesta ”Kotiblogi”-lehdestä. Tulin sellaisen viime viikonlopun alla ostaneeksi. Siis on tehty paperilehti blogeista!?

Oikein mukava lehti. Siinä on aukeaman, parin juttu noin 20 blogista ja niiden pitäjistä. Kuvia ja juttuja blogeista. Ja todellakin siinä kaikki olivat jotain ”kotiblogeja”, sisustus-, leipomis-, ruoka-, kukka-, lifestyle-blogeja. Ei siis missään tapauksessa ollutkaan kyse sellaisista elämäntapa-kuva-päiväkirja-historia-resepti-matka-yliopistoelämää-sekamelskablogeista kuin tämä Tuulestatemmattuni on. Ne olivat sellaisia oikeaoppisia yhden asian blogeja, – eivät missään tapauksessa enemmän tai vähemmän epämääräistä ja hyvin vaihtelevan tasoista tajunnanvirtaa kuten tämä on.

No joka tapauksessa lehden lähempi tarkastelu osoitti,  että on olemassa blogiyhteisö Casablogit – käy kurkkaamassa. Kauniita ”kotoilublogeja” montakin saman saitin alla. Ja ko. Kotiblogit-lehti esitteleekin juuri noita tuohon yhteisöön kuuluvia blogeja. Minun on myös vinkittava yhteen blogiin, jota nyt taas luen erityisellä mielenkiinnolla: Amerikan serkkuni kävi vastikään miehensä kanssa Japanissa ja nyt hänellä on blogissaan menossa matkan ”purku” kuvin ja kertomuksin. Kyllä Japani-kuume nousee, mitä on viimeisen parin viikon aikana nostattanut myös vuoden Japanissa olleen työkaverin paluu…

Joulu on ens kuussa!

Toisenlaiseen, vähän blogeihin liittyvään, juttuun törmäsin töissä, kun yksi tohtorikoulutettava kertoi, että hän on perustanut yrityksen, jossa hän tekee nettisivuja mitä moninaisimmista asioista, ja koettaa saada sivuille paljon kävijöitä, jotta mainostulot kasvavat. Ja hän kertoi, että homma tuottaa!

Pitäisiköhän minunkin? Tuulestatemmatussa käydään sentään 300 kertaa päivässä. Jossain Hesan kuukausiliitteen jutussa kirjoitettiin, kuinka jollain julkkkisella oli blogi, jossa oli 10 000 kävijää kuukaudessa. Ja sitä pidettiin isona määränä. Jutusta ei selvinnyt, oliko kyse kävijöistä, käynneistä vai klikkauksista? Nehän ovat aika eri asioita. Jos jotenkin ryhdistäytyisin ja kirjoittaisin ja julkaisisin jotain järkevää ja järjestelmällistä, niin minäkinhän voisin ryhtyä tällä puuhalla tienaamaan. En vai? 😉 No ehken.

Joulu on ens kuussa!-2

Tänään olen tienistini hankkinut kuvien maisemissa. Olihan niiiiin ihana aamu, että oli kaivettava itsekuri esiin, jotta sorvin ääreen raski mennä. Taivas oli sininen, maa valkoinen, oli kuivaa, kirkasta ja raikasta. Oli hiljaista ja hyvä mieli. Edeltävien päivien ja viikon musta ja harmaa, harmaa ja musta, mustanharmaa, tihku, sade, tihkusade ja kiiltävät asfaltit olivat tipotiessään.

Joulu on ens kuussa!-3

 

Ja ettehän te usko, mutta minä näin! Varmasti näin. Ja minulla on niistä kuviakin.

Joulu on ens kuussa!-7

Joulu on ens kuussa!-8

Joulu on ens kuussa!-10

Joulu on ens kuussa!-9

Kyllä, kyllä minä taidan tänäkin vuonna tänne joulukalenterin laittaa. 🙂

Untitled-1

Pitkän päivän ilta

 

WP_20141104_19_16_07_ProWP_20141104_19_38_23_Pro WP_20141104_19_15_44_Pro

Arvatkaapa kuka, arvatkaapa missä, arvatkaapa mitä?  Paistinkääntäjien Oulun voutineuvoston presse Istanbulissa kokoustamassa! 🙂 Kyllä kelpaa.

Suoraan pitkän työpäivän jälkeen sinne, eikä se nyt juuri haitannut. 🙂  Ja kahdeksan jälkeen en ollut kokouksessa ainoa, joka alkoi jo huolestuneena katsella kelloa: Downton Abbey alkaisi kohta.

Mutta ehdin.

Paljon ehtinyt tänään. Nyt ei enää ehdi.

Pieniä valituksenpätkiä

Jopas on ollut töissä melkoisen ristiriitaista mylläkkää. Vähän olen miettinyt, että kannattiko sittenkään vuosi sitten suostua koulutusneuvoston jäseneksi? Onhan tässä opetussuunnitelmatyössä(kin) riittänyt lisähommaa tuota kautta, ja tuntuu, että jotkut tuntevat tulleensa varpaille astutuiksi. Ja muutamia aika herkkävarpaisia yliopiston käytävillä kulkee. Mutta toisaalta onnistumisen kokemuksiakin, pienet sanat, sivulauseet ”hyvä ku hoksasit” tuovat kummasti energiaa.

3_11_2014-4

Ja samaan aikaan kun yliopistoilta vaaditaan yhä enemmän kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä, niin edelleen pidetään niistä omista nurkista ja tieteenalan ”erityispiirteistä” kiinni niin tiukasti, että hirtytään omiin solmuihin. Eikä hoksata, että pienet ovat karsintauhan alla. Ei pitäisi eristyä ja erinomaistua. Kriittistä massaa tarvittaisiin. Ikkunoita ja lauseita avoimiksi.

3_11_2014-3

Minun pitäisi taas löytää se viileä moodi, joka oli aika kauan aikaa vallalla palattuani vuorotteluvapaalta jokunen vuosi sitten. Silloin osasin kuunnella kipakoita keskusteluja ja katsella kiihkeimpiä kinoja ulkopuolisen silmin. Lähes piittaamattomana. Mutta nyt ei tunnu enää pelittävän. Kinaamaan en ryhdy, mutta tuohtumiselta en voi välttyä.

Ja huomaan, että vuosi vuodelta minua ärsyttää enemmän se, että ihmiset eivät kuuntele, mitä muut sanovat! Ei voi olla kyse siitä, etteivätkö ihmiset ymmärtäisi. Eivät vain tunnu omaksuvan asioita, kun höpöttävät viisaana asioita vieruskaverilleen. Ja nyt minä puhun yliopisto-opettajista, en opiskelijoista. Ja tunnen itseni vanhaksi. En viisaaksi, mutta vanhaksi.

3_11_2014

Ja nythän tämä meni ihan valittamiseksi. Lopetan. Kerron, että kävin töiden jälkeen kampaajalla, kovin lyhyeksi meni, mutta kasvaahan se. Isompi ongelma kaupungilla ajellessa olivat heijastimettomat jalankulkijat ja pyöräilijät. — Ja taas minä valitan. Nyt loppu.

Huomenna ex libriksistä, kakuista, kuvista, kukista, kirjoista, bloggaamisesta, tai jostain ihan muusta. Huomenna en valita

Ehdottoman Tärkeitä Toimintoja

Nyt puiden ja pensaiden oksilla lasihelmiä, – vai sittenkin vesipisaroita? Yön ja aamupäivän aikana satanut raskas lumi on vetistä nuoskaa ja maisema harmaa, ei niin silmiä, eikä mieltä hivelevä. Lumitöstä sai hyötyliikuntaa, mutta en voi väittää mitenkään riemulliseksi liikkumiseksi.

2_11_2014

Yllä kuva samasta kohtaa kuin eilinen alla.

1_11_2014

Muitakin eilisen kotipihakuvia.

Jo vain ne kannattaa klikata isommiksi.

1_11_2014-3

1_11_2014-4

Onko muilla sellaisia päiviä, jolloin on ihan-just-siinä-samassa-hetkessä-juuri-nyt-eikä-viidestoista-päivä pestävä kaikki patalaput ja -kintaat, ja yksintein myös vessojen matot. Mistä automaattisesti seuraa, että hammasmukit vaativat intensiivisen kuurnaamisen, ja olisi suorastaan rikollista jättää valkoiset froteepyyhkeet ja kylpytakki pesemättä kloriitilla, ja juuri tänään! Kun kerran pyykille on ryhdytty, niin kesälenkkarit ja pikkureppu on pistettävä koneeseen/likoamaan.

Patakintaat vievät sen tosiasian äärelle, että leivinuunin luukkua ei ole vuoteen öljytty, ja – hyvänen aika!! – veitset, kaikki keittiöveitset, ovat niin tylsiä, että käyvät hengenvaarallisiksi. Ei muuta kuin terotin ja liippa esiin ja teroittamaan! Teroittamaan ne kaikki! Koskee yhtä lailla saksia.

Ja kaikki tuo edellä oleva potenssiin kaksi, – tai ehkä kolme. Ja juuri tänään kaikki tuo on tehtävä.

Ehei, ei ole mitään ihan välttämätöntä, jonka tekemisen pakoilemiseksi olisin keksinyt noin paljon sijaistoimintoja. Pikemminkin on kyse siitä, että oikeasti moni asia on ollut rästissä ja tänään on tuntunut olevan hyvä vire rästien hoitelemiseen pois päiväjärjestyksestä.

1_11_2014-5

1_11_2014-6

Samaan touhupäivään kuului jääkaapin siivoilu, minkä seurauksena syntyi taas kerran yksi ”Parasta ennen” -jälkkäri. Puoli purkkia mascarponea, mangorahkapurkki, eilisen (nuorten ollessa syömässä) jälkkärinä olleiden uuniomenoiden vaniljakastikkeen jämät, vähän vaniljasokeria ja yhden kovin jo kuivuneen sitruunan mehu, jotka kaikki vispataan ja vaahto laudotaan lasiin kerroksittain mandariiniviipaleiden kanssa. Yksi parhaista jääkaapintyhjennyssekoituksista! Eikä tarvinnut mitään heittää pois, eikä mikään vanhentunut – parasta ennen. 😉

2_11_2014-3

2_11_2014-4

Olisihan sitä tietysti voinut lähteä käymään toissapäivänä avatussa Ideaparkissakin sen sijaan, että on käyttänyt päivän ”ilimanaikuseen” kuurnaamiseen ja järjestelyyn. Meiltä olisi ollut niin helppo lähtäkin, sillä tuossa ”meidän  takapihalla”, meren ja meidän talon välissä, on mm. kaupungin lumenkaatopaikka, joka on nyt muutettu Ideaparkin, jonne meiltä on matkaa about 3 – 5 kilometriä, etäparkiksi ja josta on bussikuljetus uuteen kauppakeskukseen. Kyyti olisi ihan ilmainen ja toissapäivänä kaikille (neljällekymmenelletuhannelle!!!!) kävijälle jaettiin ilmainen ämpäri. Kyllä: ihan ilmainen muoviämpäri! Ja tänään olisi jaossa ilmaista karkkia! Olisi helppoa ja halpaa mennä nyt, mutta ei. Ei suinsurminkaan minua saisi sinne ruuhkaan lähtemään. Ei, ei silti vaikka ämpärihän se kyllä houkuttaisi!

Varmasti Ideaparkissa tulen käymään, onhan se melkein työpaikan ja kodin välissä, mutta minä ehdin kyllä odottaa, semminkin kun minulla on vielä tänäänkin tehtävänä sellaisia tähdellisiä asioita kuin kynttiläjalkojen putsaus ja meikkipussin pesu. Niitä kun ei millään voi tehdä yhtään myöhemmin.

2_11_2014-5

Pyhäinpäivänä isän haudalla

Pyhäinpäivän aamulla aurinkoa, – ja pakkasta. Huikea valo. Ja aikaa.

Pyhäinpäivän aamulla ajelin Tuiranrantaan, sieltä kävellen hautuumaalle.

Ensimmäiseksi isän haudalle. Pienen havu-jäkäläseppeleen vein, ja kynttilän lyhtyyn. Pakkanen oli pitsittänyt kaiken. Kaunista oli.

Syyslomalla tuli kymmenen vuotta isän kuolemasta. Jo kymmenen.

Olimme silloin New Yorkissa, – vanhempieni antamalla väitöslahjalomalla. Isä oli sairastanut pitkään, kaikenmoista, mutta ei ollut sairaalassa silloin kun reissuun lähdimme. Eikä hän ollut eläkkeelläkään, vaikka ikävuosia oli jo 73. Teki töitä – enemmän ja vähemmän tehokkaasti – yksityisyrittäjä viimeisiin päiviinsä asti. Soittelin reissuun lähtiessä ja iskä toivotteli hyvää lomaa ja kehotti syömään hyvin. Ruoka kun oli meitä kummasti yhdistävä juttu. 🙂

Lomaviikkomme viimeisenä iltana olimme perheen kanssa tulleet syömästä ja olimme Starbuck´s Cafeessa jälkkärikahvilla, kun veljeni soitti. Tiesin jo ennen kuin vastasin: yhtäkkiä ”Isossa ilossa suuri suru”.

”Suru on se, miten me muistamme ilon.”

Sellaisen tekstin halusin seppeleeseen. Ja vieläkin muistan ilon.

Eihän me mitenkään erityisen läheisiä oltu. Mutta aika samanlaisia monessa asiassa. Ja tulimme toimeen, olimme aina tekemisissä, – vaikeinakin aikoina.

Olinkin oikeastaan ihmeissäni, kuinka kauan suru kesti, kuinka paljon itkin ja kuinka tärkeäksi tuli käydä haudalla. Ensimmäiset vuodet kävin joka viikko. Kävin haudalla höpöttelemässä kaikkea. Kaikkea isoa kun tapahtui isän kuoleman jälkeen. Olin merkillisen huolestunut, pahoillani, jos kynttilä lyhdyssä oli ehtinyt sammua ennen kuin toin uuden.

Noina vuosina Oulun hautausmaasta, Stooleporista (Ståhleborg, hautausmaan 1700-luvulla vihkineen kirkkoherran mukaan, vanha puoli), tuli minulle tärkeä paikka. Enkä vieläkään oikein tiedä miksi. Ja  vasta nyt viimeisen vuoden aikana olen käynyt haudalla tosi harvoin.  Kerran kuukaudessa, tai kahdessa. Syksyisin aina tiuhaan: pimeä, yleinen melankolia ja sitten se, että isän kuolinpäivä, pyhäinpäivä, isänpäivä ovat viikon välein….

Ja tänäänkin hautuumaalla liki parituntisen kiertelin, kuvailin, mietin. Ja päätin, että joskus minä vielä tuhansista hautausmailla ottamista kuvistani ”jotain teen”.

Sielun lintuja paleltaa, vai paleltaako sittenkään?