Eilinen kotiinpaluu aika nihkeissä, tai tarkemmin ottaen nuoskaisissa, tunnelmissa. Pimeää, märkää, räntäistä, ja sellainen pieni lisäriesa, ettei Juniorin laukku sitten Ouluun tullutkaan. Ei ole tullut vieläkään. Reissun tehneillä patikkakamppeilla ja muutamalla iltavermeellä tai uikkashortseilla ei niin kiire, eikä huoli niistä, mutta kamerankin muistikortteineen, satoine kuvineen, poika oli laukkuun pakannut. 🙁

Toinen riesa, että Pehtoorin kanssa toimme flunssan lämpimältä Välimereltä syystalviseen pohjoiseen. Pehtoorilla jo torstainailtana päänsärkyä, perjantaina silti vuorille, silloin minulla vilunväreitä ja väsyä, päänsärkyä. Eilen molemmat kurkkupastillien, nenäsuihkeiden, särkylääkkeiden ja kuumien juomien ja – hyvä on – viinienkin turvin lensimme kotiin. Nyt Pehtoori jo toipumassa, minulla edelleen aika voipunut ja kovin, kovin kurkkukipuinen olo. Silti huomista vallan työntäyteistä päivää olen yritellyt valmistella. Kuume kun ei nouse, niin en oikein levätäkään osaa. 🙂

”Toisella kädellä” olen myös reissun  kuvatiedostoja selaillut…

Ja ruoka- ja juomakuvia koettanut kuvakansioista purkaa. Pitkästi yli tuhat kuvaa viikon aikana otin vanhalla isolla järkkärilläni (ja muutamina päivinä vuorilla mukana zoomikin), mutta iltakuvat ja ruokakuvat olen ottanut joko puhelimen kameralla tai ”Pikku Makella” (= Canon G1 X), joka on kyllä iltakuvien ottamisessa ihan pitelemätön.

Aamiaiset meidän hotellissa enemmän kuin kelvollisia. Parasta olivat valmiiksi paloitellut hedelmät. Minulla meni aika vähillä hiilareilla aamiaiset,

WP_20141020_08_24_11_Pro

mutta näistä pikkuhyvistä ei voinut kieltäytyä. Oikealla on paikallinen erikoisuus. Höyhenenkevyt leivonnainen, jossa on valniljakreemiä sisällä. Niitä on monenlaisia versioita (mm. kierteisiä (alla)) ja niiden nimi on ”emsaimadas”.

WP_20141020_08_37_22_Pro

Mallorca 2014_-4

Mallorca 2014_-5

After hike -juomista muutama kuva…

WP_20141024_13_53_17_Pro

Mallorca 2014_-3

Mallorca 2014_-2

Mallorca 2014_

Cavaa ja ”livenä” puristettua appelsiinimehua. Yhdessä tai erikseen. Sangriakin yhtenä päivänä pöydässä. Ja Juniori katsoi after hikeillä oluensa ansainneensa.

WP_20141020_19_08_40_Pro

Ja tapaksia. Ne eivät olleet mitään pikkupiperryksiä. Tässä vain kolme annosta, jotka jaettiin. Miniällekin mustekalarenkaita kokeeksi ja maistuivatkin. 😉

Palmassa kävimme El Corte Inglesin ”Herkussa”, jossa oli tällainen maisteluautomaatti.
Kaivelimme tietysti taskunpohjia, jotta kolikoita olisi löytynyt, mutta sitten hokasimme, että maistiaiset olivat ilmaisia!
Onnistuisiko Suomessa? Mahtaisi perjantaisin olla jonoa maistelemassa…. 😉

Mallorcan_-6

Mallorcan_-7

El Corte Inglesin ”Herkussa” myös Iberian kinkkua. Ei ole ihan tavallisen keittokinkun hinnassa.

Mallorcan_-9

Oliivisato oli kypsymässä ja niitä riitti!!!

Mallorcan_-10

Kävimme myös parissa kauppahallissa:

Mallorcan_-3

Mallorcan_-4

Mallorcan_-24

Mallorcan_-5

Mallorcan_-8

Minä söin koko viikon äyriäisia ja kalaa… viimeisen illan ”hakea” (= kummeliturska?) lukuunottamatta kaikki olivat hyviä, erinomaisia, sardiinitkin.


WP_20141020_14_30_35_Pro

Mallorcan_-2

Meriahven.

Mallorcan_

Tonnikala.

Mallorcan_-12

Ja tämä oli torstai-illan hienon ravintolan huippuannos. ”Päivän kala”. Sille ei ollut edes englannin kielistä nimeä. Necroksi kutsuivat. Sanoivat mallorcalaiseksi erikoisuudeksi, joka on musta iso kala, mutta liha on valkoista. Kuhan ja turskan välimuoto maultaan. Voisin syödä toistekin.

Es Faro ravintola majakan juurella oli hieno, enimmäkseen kalaruokiin erikoistunut, mutta Miniälle Wellingtonin pihvi maistui.

Mallorcan_-17

Wellingtonhan kuuluu kääriä voitaikinakuoreen, Es Farossa se oli tehty näin.

Mallorcan_-18

Jälkkäreissä usein manteleita, jäätelöä, omenoita,


Mallorcan_-19

Porkkanakakku aseteltu ja koristeltu siten, että vaikutti erikoisemmaltakin.

WP_20141021_20_44_23_Pro

Tässä mantelipohja oli vähän tahmainen, mutta tuo valkoinen ”täyte” pehmeää marenkia. Kyllä tykkäsin kovasti.

Torstaina olimme Agapantossa. Kaunis, tyylikäs, hyvätasoinen fine dining -paikka.

Mallorcan_-13

Mallorcan_-14

Juniorin jälkkäri: Mojito-jäädyke, johon kaadettiin kuohuvaa!

Miten tuo poika tuommoisen päälle on oppinutkaan??!

6 Comments

  1. Olivat ne, ja Suomen hintatasoon verrattuna mallorcalaisissa pöydissä oli edullista syödä. Ja viinien hinnat huomattavasti halvempia.

  2. Kiitos ruokakuvista! Sanomattakin lienee selvää, että herkulliselta näyttää. 😉 Kalaa ja äyriäisiä kannattaa kyllä monipuolisesti syödä maissa, joissa niitä ovat tuoreena saatavilla. Suomessa kun sitä ylellisyyttä ei samalla tavalla ole, valitettavasti.

    Mutta oih, mojito ja kuohuva samassa jälkkärissä!! Sehän ei voi mitenkään olla huonoa. 😀

  3. Erja, ruoan puolesta Mallorca oli todella parempi ja halvempi kuin Alppi-patikointi. Ja juuri nuo merenelävät ihan erinomaisen hyviä.

  4. Maisteluautomaatti! Härregyyd! 8 ploa erilaisia punkkuja Torresin taloustintosta talous++:aan. Ei huono.

    Milloin Ouluun?

  5. Miten minusta tuntuu ettei tule Ouluun. Eikä muuallekaan Suomeen, – mainontaahaan tuollainen on. Ja sitä paitsi vielä ”ilimasta” viiniä karkkihyllyjen vieressä! Ehei!

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.