Syyskuu on mennyttä

Jatketaanpa siitä, mihin eilen jäätiin… Tuosta vois tehdä lautasliinoja? (tai backgroundin näytölle?) Nyt kuva on minusta parempi kuin eilen. Vaikka toki näyttääkin photoshopilla tehdyltä.

Syksyn suuret tuulet-18

Tänään on tippunut lisää lehtiä ja monia hyviä rippusia …

– on löytynyt tuotannosta poistuneen Valio Pro Feel -jogurtin korvaava hyvä maustamaton proteiinijogurtti. Olkoonkin, että on Arlan. Mutta hyvä se on.

– jotkut kandilaiset ovat olleet ahkeria, oppineet ja mikä parasta, sanoneet, että ohjauksesta on ollut apua: ”Työstä saatava (hyvä) palaute motivoi ja tuo tyydytystä.” Puolin ja toisin. 😉

– töistä tullessa taas serkulta postia. Ihan uusia kuvia isästäni, isästä lapsena. Ja mummulasta ennen minun käyntiäni. Aarteita ovat tuollaiset.

– Juniori kävi miniän kanssa omassa mummulassaan, Jäälissä. Käy poika siellä toki yleensäkin, mutta nyt ihan erityistehtävässä. Tolokun poika on. 😉

– fysioterapeuttini sai hartiani rennoiksi ja veren päässä kiertämään. Kummasti helpottaa oloa ja toimimista.

– töissä on hyvin hiljainen päivä. Liekö rehtorin vaali laskenut hiljaisuuden koko kampuksen ylle? – Uusi rehtori on nyt siis valittu, eikä minulla ole asiasta mitään mielipidettä; ei suuntaan ei toiseen.

– tein pitkästä aikaa japanilaista ruokaa. Arkiruoaksi vähän töisevää: yleensä viikolla teen sellaista, joka valmistuu max. 30 minuutissa, tämä vei melkein tunnin. Ja hyvää oli.

– Esikoinen lähetti synttäreiltään whatsappiin kuvia, oiskohan huomenna Meksikon postauksen aika?

 

Ja ihan vaan kuvankäsittelyyn liittyen liitän alle sen alkuperäisen (raw-)kuvan, josta tuo eilen muokkaamani bannerikuva on lähtöisin.

Syksyn suuret tuulet-20

 

 

Syksyllä suuret tuulet

Milloin laiska työn tekevi?

Talvella ei tarkene,
kesällä ei kerkiä,
syksyllä on suuret tuulet,
keväällä vettä paljon.

Laiskan päivän päätteeksi keräilin kuvia viikonlopun tuulisilta lenkeiltä, kuvausretkiltä. Melkoisia myräköitäkin on ollut. Iltaisin ja öisin varsinkin. Syksyn suuret tuulet ovat olleet jotenkin kiehtoviakin. Eilen vielä ihan huikea auringonpaiste. Ja vesien äärellä sinistä.

Syksyn suuret tuulet-7

Syksyn suuret tuulet-11

Jos minun Oulussa pitäisi jonnekin muuttaa, eikä se olisi Merijalinranta, Kiikeli eikä kerrostalot jokirannassa vanhan kasarmin kohdalla, niin sitten haluaisin alemman kuvan ”huudeille”. Hollihakohan tuo seutu on? Siellä on idyllisiä, pieniä kujia, vanhoja, melkein funkkistaloja, ja Saarankatu. Kaikkien noiden paikkojen lähellä ja näkyvissä on vesi. Ja ne kaikki ovat lähellä keskustaa. Vedestä, asumisesta ja keskustan lähelle muuttamisesta olisi enemmältikin juttua, mutta ehkäpä joskus toiste… 😉

Syksyn suuret tuulet-8
Syksyn suuret tuulet-6

Syksyn suuret tuulet-14

Koivun keltainen.

Syksyn suuret tuulet-13

Vaahteran keltainen.

Syksyn suuret tuulet-15

Haavan keltainen.

Syksyn suuret tuulet-16

Syksyn suuret tuulet-17

Tätä kuvaa voisi jotenkin jalostaa – siinä on jokin aihio hyvään kuvaan.  Minusta ainakin on. Jotain rappiohenkeä siinä on?

~~~~~~~~~~~~~~

Uusi bannerikuva (Villa Hannalan (1859) pitsitorni) oli myös tarkoitus ”jalostaa” eli muokata photarilla ihan uudenlaiseksi. Pidänkin väristä, mutta perspektiivi ihan merkillinen. Sitä ei saa millään suoraan. Ei millään. Olkoon sitten hieman vinossa.

Ruokaviikonlopppu

Viikonlopun läpitunkeva teema tuntuu olleen ruoka (eikö yleensä? :)), joten jatketaanpa siitä tänäänkin.

Viikonloppu

Viikonloppu-19

Eilinen antiikkimessukokemus oli erinomaisen positiivinen: ensimmäistä kertaa ne järjestettiin Super Parkissa (aiemmin Teatrialla), jossa oli hyvin parkkitilaa, toimiva, nopea, jonoja aiheuttamaton lipunmyynti ja sisällä mukavasti tilaa kulkea ja katsella. Ostin vain pieniä. Yllä pieni hopealusikka: sormisuolapurkkiin hyvä. Kaunis pieni käyttöesine. Arjen estetiikkaa. 😉

Viikonloppu-16

Viikonloppu-17

Aiemmin olen ostanut noita punaisia Kaj Frankin pikkulaseja kuusi, ne  on mökillä, kun väri on sinne perfetto! Nyt on sitten tarpeeksi. Kirkkaat lasit ovat Otsoja. Sitä sarjaa saimme aikoinaan kavereilta häälahjaksi, vieläkin on monta ehjää. Noita pieniä ajattelin käyttää shottilaseina. Ja meillähän shotit ovat useimmiten alkuruokia. 😉

Antiikkimessuilta Stockalle, jossa oli Stockmannin ja Paistinkääntäjien yhteistyö -päivä. Jollei olisi ollut perjantai-illan pikkuVELI-reissua, olisin varmasti ollut tuolla minäkin.

Viikonloppu-10

Viikonloppu-12

Nämä tutut myivät paketillisen riistapata-aineksia;  miniä kun on muutaman kerran sanonut, että olisipa mukava hirveä syödä. Teinpä siis sitten hirvipataa. Lisäsin kotona vielä sekaan tatteja, aurinkokuivattuja tomaatteja, pikkukurkkuja ja lopuksi ennen haudutusvaihetta kunnon lorauksen punaviiniä. Hyväähän siitä tuli. Kaveriksi bataattimuhennosta ja omatekoista (tuunattua) puolukkasurvosta ja kuvassa näkyvää ruotsalaista kurkkurelishiä. Se on hyvin hyväksi havaittu monta kertaa, ja hirvelle ihan  hirveen hyvää.

Viikonloppu-13

Viikonloppu-14

Uuniin laittelin vielä valkosipuleita. Sivelin hunajalla ja oliiviöljyllä. Melkein karkkiahan niistä uunissa tulee.

Viikonloppu-15

Viikonloppu-18

Eikä tänäänkään mitään vähäpätöistä ruokaa. Kaksin olimme, joten raaka-aineetkin vähän eksoottisempia. Kampasimpukoita – tuoreita!! – ja Venus-simpukoita. Niitäkin oli eilen Stockmannilla …

Viikonloppu-20

Eilen kerroin nuorelle parille, mitä tänään olisi tarjolla, … kovasti kehuivat ja kiittelivät eilistä hirvipataa, mutta keksivät jonkun loistavan tekosyyn, mikseivät tänään tulleet syömään. 😀 Kampasimpukat eivät innostaneet.

Viinivalinta oli jotenkin äärimmäisen yksintkertainen: Petit Chablis. Sehän kotikutoisille, eikun kotikokkailuille simpukoille sopi vallan hyvin.

Viikonloppu-2

Viikonloppu-4

Aika askeettinen.

Tein Arvo Kokkosen -sivuilta löytyvän ohjeen mukaan. No eihän noista neljästä nyt kovin ähkyyn tullut…. 😉

Tuoreet kampasimpukat olivat todella, todella erinomaisia. Parmesan-hunnutin ne.

Viikonloppu-5

Ja lämmin ruoka oli sitten ”vain” keitto.

Viikonloppu-3

Enää en löytänyt keltaista kurpitsaa, ostin butternut-kurpitsaa, joka oli melkein liian makeaa, mutta ei ihan. Samettista, täyteläistä. Sinihome-ruis-sipsit sopivat, tekivät keitosta ruokaisan. Lämmintä, pehmeää, lempeää. Ihanaa keittoa. Pikku ripaus peperoncinoa, perfetto!

Viikonloppu-7

Ohje on meidän voutineuvoston culinairen, E:n, ihana ohje. Luvallaan julkaisen

Kurpitsakeitto

0,5 kg kurpitsaa kuorittuna ja kuutioituna
1 dl jauhoista perunaa
6 rkl voita
2 rkl hunajaa
salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
3 dl kanalientä
1 dl valkoviiniä
2 dl kermaa
suolaa, (valko)pippuria, muskottipähkinää

Levitä kurpitsapalat uuniastiaan, päälle voita ja hunajaa.
Paahda kurpitsapaloja 200-asteisessa uunissa, kunne ne alkavat pehmentyä.
Kuullota sipulikuutiot miedolla lämmöllä noin 10 minuuttia.
Lisää valkoviini. Anna kiehahtaa ja lisää valkosipuli, jos käytät.
Lisää paahdetut kurpitsat ja peruna sekä kanaliemi ja kerma.
Keitä, kunnes kasvikset ovat täysin pehmeitä.
Soseuta ja mausta keitto.
Siivilöi lopuksi (minä fuskasin 😉 . Silti erinomaista.

Viikonloppu-8

Reissu Ylivieskaan: pikkuVELIn vieraana

Palatakseni vielä eiliseen…

Ajatus junamatkasta Oulusta Ylivieskaan kiireisen työviikon lopuksi, suunnilleen töistä suoraan junalle, ja tiedossa, että paluu kotiin olisi vasta puolenyön jälkeen, arvelutti aika lailla. Liekö tuo on järkevää, kannattaisiko?

Mutta mitäpä paistinkääntäjä ei olisi valmis kokeilemaan, jos lupauksena (edes lupauksena) on hyvä illallinen samanhenkisten ihmisten, ystävienkin, kanssa.

Meitä lähti junakyydille 15 ruokafriikkiä, ja puolitusinaa tuli autolla siitä läheltä. Jo junamatkalla ajattelin, että ei tämä sittenkään ollut hullumpi idea… Juttua riitti, ja eväitäkin oli.

pikkuVELISSÄ-31

Ylivieskassa vastassa oli syksyinen sade ja pikkuVELI-ravintolan järjestämä kyyti.

Totta puhuen, hieman varauksellinen oli lähtöajatus: ”Voiko nyt missään Ylivieskassa mitään gourmet-paikkaa ollakaan?” Mutta varauksellisuus unohtui jo alkumaljan aikana. Vuoden 1999 Billecard-Salmon oli juuri sellaista kuin minun samppanjakokemuksissani on parasta: paahteisuutta, makua, kuivaa, hedelmäistä, ei kovin mineraalista. Keskustelua herätti että samppanja tarjoittiin isoista valkoviinilaseista, ei tulppaani- tai huilulaseista. Minä pidän Riedelin kauniista tulppaanilaseista, joissa kuplat ovat kauniit ja ne säilyvät kauan, mutta tälle ”täyteläiselle” samppanjalle isot lasit olivat verrattomat, avasivat tuoksun ja maun. Ensimmäiset pisteet hiljaa mielessäni jaoin. Ihan niin kuin niitä joku olisi kysellyt…. 😉

pikkuVELISSÄ-18

 Lisäpisteitä jaoin kun näin kattauksen: tiedättehän, minä harrastan kattauksia. Niin noloa kuin se onkin, mutta niin vain teen. Nautin niistä, ja nautittavia yritän itsekin tehdä.

pikkuVELISSÄ-17

PikkuVELISSÄ kukat rotissööri-kilven väreissä… ja kaikki annokset tarjoiltiin lautasilta, jotka oli selvästi harkittu. 😉

Menu

Klikkaamalla menu-kuvaa se suurenee, ja siitä näkyy, että kaikkiin ruokiin oli käytetty vain paikallisten/lähialueiden tuottajien raaka-aineita. Lähiruokaa todellakin!

pikkuVELISSÄ-28

Alkuruoka oli jotensakin täydellinen. Siian savu oli mieto, makunystyröitä hivelevä. ”Mummonkurkut” voi tarjota näin sofistikoituneesti. Sipsitkin olivat vertaansa vaille. Ja leipä! Lämmin saaristolaisleipä! Tehän tiedätte, että minulle ei paljon parempaa voi tarjota kuin saaristolaisleipää, siikaa ja mätiä. Joten jo tässä vaiheessa unohdin, että olin edes miettinyt, kannattiko Ylivieskaan lähteä!

Ennen pääruokaa tarjottiin jumalaista (uskokaa pois!) porkkanasorbettia (kuva edellisessä postauksessani).

pikkuVELISSÄ-30

Pääruoan ”karitsaa x kolme” tarkoitti karitsaa fileenä, maksana ja poskina (kuvassa luoteessa), juuri tuo prässätty(?) poski oli ihan hurjan herkullista. Mureaa, sopivan suolaista, hiljaiseksi vetävää… Punakaali? Arkiruokaa? No joo, mutta tässä ei maistunut arkiselle.

pikkuVELISSÄ-40

Ternimaidosta gourmet-ruokaa? Kyllä. Mukavan raikas oli tuo ternikakkunen, ja tyrnihillo ja vaniljajäätelö täydensivät. Ja rotisseur-merkkikin oli syötävää. 😉

Illallisella ei ollut pönötystä, ei tärkeilyä. Sen sijaan oli perjantai-illan hieman väsynyttä tunnelmaa, ruokaystävyyttä ja juttua ruoasta, leppoisaa oloa ja ruoasta nauttimista. Ilo oli myös nuori, välitön henkilökunta.

Paluumatka sujuikin ravintolavaunussa. Yllättävää? Ehkei.

Voisin lähteä toistekin.

Tänäänkin vielä rotissööri-juttuja, Stockalla kävin kun siellä oli rotissööri-kokkeja ja harrastajia… riistapadan ainekset lähtivät mukaan. Antiikkimessuilla kävin. Niistä ja muusta huomenna…

~~~~~~~~~~

Mukana vain ”pikku-Make”, ja järkkäri kotona, joten kuvien taso ei vieläkään minua tyydytä. Silti kuvasivun tein.

Ylivieskassa

Eipä ihan tapaukseton perjantai!

Alkoi aamuyöllä klo 3.20. Puhelin soi. Paljon seuraamuksia.

Päättyi iltaan, junamatkaan Ylivieska – Oulu.

PikkuVELI-2

Suunnilleen suoraan töistä rautatieasemalle, junaan, Ylivieskaan, ravintola

PikkuVELIIN ja erinomaiselle illalliselle! Kerron huomenna … tai siis tänään…

PikkuVELI

Hallitsematon hallinto

sivupalkkuYliopiston kaksi perustehtävää ovat opetus ja tutkimus. Minä en muista milloin olisin viimeksi opettanut saatikka milloin tutkinut. Jos lasketaan opinto-ohjaus ja opinnäytetöiden ohjaus opettamiseksi (kuten minun toimenkuvassani tehdään) niin sitten olen opettanut tänään, eilen, viime viikolla ja koko kuukauden, –  aika paljonkin. Mutta että olisin luennoinut tai pitänyt seminaareja? Ja tutkimukseen paneutumisesta on valovuosia!

Tänään on ollut kolme kokousta ja yksi palaveri. Olen hallinnoinut, tehnyt kustannuslaskelmia, laatinut ohjeita, kirjoittanut lausuntoja, tiedottanut ja ollut tiedottamisen kohteena. Hyvänen aika, kuinka paljon minä olen tehnyt opetushallintoa tänään ja tällä viikolla. Ja viime ja edellisellä viikolla.

Miten yliopistomaailma ennen ollenkaan on voinut toimia, miten opetussunnitelmia on voitu tehdä, tutkintovaatimuksia laatia, luentosaleja varata, maistereita ja lääkäreitä, tippainssejä ja logopedeja saada valmiiksi, saatikka kirjoja tehdä, uudistuksia aloittaa ja rahoittaa, artikkeleita julkaista? Ymmärränhän minäkin, että hallintoa tarvitaan. Mutta että siitä näyttää tulleen itsetarkoitus!

 

 

Kohdistettua mainontaa

Kohdistettua mainontaa.

popot

Ostinpa tuossa joku viikko sitten itselleni kengät netin kautta. Olin hakenut jo keväällä reiluja läskipohjakenkiä, mutta vasta elokuisella Kuopion reissulla näin yhden kenkäkaupan ikkunassa mieluisan näköiset. Tietysti kauppa oli kiinni, joten etsinpä netistä saman merkkisiä ja löysin! Tilasin tietysti. Kengät tulivat, pidin niistä, ei mitään tarvetta palautta ja olen käyttänyt jo paljonkin. Farkkujen kanssa ovat oikein hyvät popot.

Kunhan paketin olin hakenut alkoi sähköpostipommitus. Nettifirma oli jo valinnut minulle talvitakin, vyön, kynähameen (!!! – eikö pitäisi hakurobotin tajuta, että ihminen joka ostaa mokkaiset oranssit läskipohjakengät, ei käytä mitään kynähameita!) ja parit muutkin kengät ja käsilaukun. Postimainontaa pari päivää ihmeteltyäni ja siedettyäni ymmärsin unsubscribata itseni heidän postituslistoiltaan.

Mutta eipä siinä vielä kaikki! Nyt joka kerta kun aukaisen Facebookin tai säätiedotus-sivun ovat mainospalkit täynnä kenkiä ja vaatteita. Myös muiden firmojen kuin tämän josta kengät ostin. Ei näy enää houkuttelevia matkamainoksia eikä tietotekniikkaa.

Laihdutusvalmisteet ovat pysyneet minulle kohdistetun mainonnan kolmen kärjessä -listalla. Ei yllätä. Hmph! Samoin puhelinliittymä-mainokset ovat ihan jokapäiväistä kauraa. Ja sitten kenkiä!

Yhdelle työkaverille, neljän lapsen äidille, ymmärtääkseni varsin vankasti ja tyytyväisenä aviossa, mainoksissa  kuulemma tyrkytellään kaikkein eniten sinkkuseuraa lähialueilta, – ja kauempaa. Salaista ja julkista seuraa. … Kummallisia ovat nettirobottien kohdistukset.

Moni bloginpitäjäkinhän mainostaa jotain. Ja  moni bloginpitäjä tienaakin mainonnan kautta ihan mukavasti. Blogin yläbannerissa ja sivupalkissa pidettävillä mainoksilla voi helposti ainakin peittää kulut, joita esim. webbihotellin vuokrasta tulee. Ja sitoutumalla kirjoittamaan tietyn väliajoin jostakin tietystä teemasta (esim. Casinoista!), voi saada mukavasti ”tippiä” bloggaamisesta. Minullekin on muutamia kertoja tarjottu tällaista sopimusta, mutta olen hyvin nopsasti sanonut: ”Kiitos, ei kiitos.” Ei ole minun hommani. Myöskään sivupalkin mainoksia en ole halunnut, enkä huolinut.

Paitsi että mainonta estäisi niiden vähäistenkään henkikökuvien, joita tänne laitan, julkaisemisen ilman hyvin huolellista luvan kysymistä, minusta oli myös vallan ikävää, jos Tuulestatemmatun avatessa näytölle räpsähtäisi joku deittipalvelun kuva ja teksti!

Ehkä lukijoita ei häiritsisi, ehkä sellaisiin näytön reunamilla riekkuviin mainoksiin on totuttu, mutta eivät sovi minulle.

Siitä huolimatta noita kenkiä voin kehua. 😉

Iltapuhteita

 

bussi

”Peter Hispaniassa” alkoi tänään. Ohjelma, jossa Peter Nyman seikkailee Espanjassa, ja väistämättä tuli mieleen Ella Italiassa vai mikä sen ohjelman nimi olikaan. Niin paljon kuin Nymanista Uutisvuodossa pidinkin, niin tämä avausjakso oli kyllä vähän pettymys. Hengästyttävä. Vai oliko varaukselliseen suhtautumiseeni syynä, että ohjelma alkoi Madridista, joka ei minuun kolahtanut niinä neljänä päivänä kun perheen kanssa siellä syyslomalla 2007 (kuvat täällä) olimme. Madrid oli jotenkin hahmottumaton, liian levällään, liian äänekäs, samalla lailla levoton kuin Meksiko City. Ehkä se tunne johtuu espanjan kielestäkin: se on niin rummuttavaa, että ei minulle sovi. Ella ja Italia olivat enemmän makuuni.

puistovinjetti

Töissä Opelle omppu -päivä 🙂  Vaikka nyt – parin illan omppusose-showin jälkeen – alkaa muutoin omppukiintiö kyllä on toviksi täynnä.

Keltaista-3

On pari litraa omppumehua, kahdeksan hillopurkkia ja pakkaseenkin puolitusinaa rasiaa sokeroimatonta sosetta. Ja sitten tälle syksylle muutakin säilöntää enemmän kuin vuosiin: puolukkasurvosta ja porkkanamarmeladia molempia isot purkilliset, suolasieniä monta purkkia, ja tatteja pakkasessa ihan hirmuisesti. Pahan päivän varalle … Tai ehkä sittenkin enemmän herkkuhetkiin. 🙂

Rupukan koliikki

Omppusoseen keittäminen, syyskuun viimeinen viikko, esikoisen varttivuosisata-synttärit perjantaina… takaumia tuli mieleen.

Vuonna 1989 oli vuosisadan omenasato. Isäni tuli Perniöstä mukanaan jätesäkillinen omenoita, toi ne meille ja sanoi, ”keittele mehua, sosetta pakkaseen minullekin,  jos jaksat”. Ja jaksoinhan minä. Umpituskastuneena raskauden viimeisiin viikkoihin (jo yli viikon yli lasketun ajan), kotona suunnilleen mitään tekemättömänä, päivät vain pitkiä lenkkejä kävellen ja toivoen, että kauan, kauan odotettu lapsi jo syntyisi. 25. päivänä syyskuuta nostelin omenasäkkiä ja -kattiloita, hääräsin ja hyörin.

Kun Pehtoori iltasella kotiutui töistä, lähdimme vielä yhdessä lenkille jonnekin Linnanmaan taakse ja päästiinhän sitä sitten ennen puolta yötä lähtemään sairaalaan. Ja Pehtoorilla oli – luonnollisesti – Tupperware-purkillinen italialaista suklaakakkua sekä kotonaleivottua valkosipulipatonkia eväänä. Ei huonosti syöneenä jaksa synnytysapuna olla!

Erinäisten vaiheiden jälkeen pieni Rupukkamme (= Reija ja Pekka = Repekka, joten esikoisen työnimi ihan luonnollisesti Rupukka) syntyi 26. päivä aamulla viisi yli yhdeksän. Olin äiti! Meillä oli lapsi!

Ensimmäiset päivät, yöt sairaalassa usvassa, väsymyksen ja onnen turruttamana. Jo vierihoidossa hoksasin, että eihän tämä meidän pieni mitään nuku. Paljoa ainakaan. Kotiuttamista edeltävänä yönä osaston viisas, kokenut yöhoitaja otti minulta vauvan päivystyshuoneeseen, sanoi ”että nuku nyt yksi yö, kerää vähän voimia kotiinlähtöön”.

Lähtötarkastuksessa lastenlääkäri, sattumoisin lukion luokkakaverini, sanoi, että hoitajat kertoivatkin, että on vähän koliikkinen tämä tyttö. Koliikkinen!? Eihän meidän vauva mitään koliikkinen voi olla, pientä alkuhermostuneisuutta vain. Enhän minä edes kunnolla tiedä, mitä se koliikki tarkoittaa. Puolen vuoden päästä tiesin!

Pari viikkoa menikin kotona aika hyvin, sydänyönä saattoi olla neljän, viiden tunnin yhtämittaisia unijaksoja, mutta kolmen viikon ikäisenä pidettyjen kastajaisten jälkeen meidän pikkuinen tuntui vain itkevän, valvovan, olevan kipeä yöt ja päivät, päivät ja yöt. Kun kaikkea muuta kuin sympatiseeraava neuvolatäti vielä ilmoitti, että lapsen pään käyrä kulkee ihan liian korkealla, aloin olla itkuinen jo minäkin.

Rupukka 1

Meidän päivä-yörytmit muodostuivat ihan kummallisiksi. Kun Pehtoori tuli töistä, hän teki lumityöt, luki lehdet, katsoi iltakuuden uutiset, jonkun tv-sarjan pätkän ja meni nukkumaan. Minä kanniskelin tytärtä, hyssyttelin vaunuissa, katselin VHS-kaseteilta elokuvia, kanniskelin lasta, imetin, torkuin sängyssä, jossain vaiheessa yöllä Pehtoori oli hyssyttelyvuorossa, ja sitten taas vaihdettiin ja ennen töihin menoa aamun varhaisina tunteina mies otti vielä unoset.

rupukka 4

Minä vietin päivät Rupukan kanssa. Pitkiä lenkkejä vaunujen kanssa kuljin. Ulkona kun vaunut olivat liikkeessä, lapsi nukkui. En käynyt oikeastaan missään, maitokaupassa piipahtaminen oli jo sekin melkoinen saavutus.

Keksimme kaikenmoisia keinoja helpottaaksemme vauvan oloa: tiivis kapalo auttoi joskus, joskus tyär nukahti vaunuihin kun ne vei vessaan, jossa vesihana oli auki, veden lorina rauhoitti, hyvä keino oli heivata vaunuja kynnyksen yli, niin että vaunut vähän tärähtelivät, vauvahierontaa ja musiikkia kokeiltiin, Cuplatonia käytettiin ja Vitolit lopetettiin, joku luontaistuotekin oli muistaakseni kokeilussa. Käytiin koliikkivauvoihin erikoistuneella lastenlääkärillä.

Rupukka 3

Yritimme pulloruokintaa, mutta ei lapsi sille alkanut, ei millään. Minä jätin ruokavaliostani pois kaalit, salaatit, maitotuotteet, milloin mitäkin. Kaikkea kokeiltiin. Ja neuvojia riitti: ”anna tilkka vichyä, se rauhoittaa vatsaa”, ”anna lapsen huutaa aikansa, kyllä se väsyy parkumaan”, ”miksi sinä oikein annat vauvan noin huutaa?”, ”älä anna sille maitoa kuin joka viides tunti” jne…

Kaikkia neuvoja ei kokeiltu. Eikä nukutettu autossa. Oli kuultu ja luettu vanhemmista, jotka ajelivat kaiket yöt vauvaa nukuttaen. Siihen me ei ryhdytty. Mutta on tunnustettava, että aina kun pesin pyykkiä ja kone linkosi, vein sitterin pyykkikoneen päälle. Pienet tirsat!

Rupukka 2

Yhden kerran tuon autolla nukuttamisen suhteen annoimme periksi: loppiaisena, jolloin kolmen kuukauden koliikin olisi jo – hyvänen aika!! – pitänyt alkaa olla ohitse, lapsi oli huutanut, itkenyt, vaikertanut koko yön, eikä meistä kummastakaan ollut ollut nukkujaksi. Lopulta Pehtoori aamulla pakkasi pienen tyttären sitteriin ja sanoi: ”Me lähdetään nyt ajelulle, sinä menet nukkumaan ja sitten iltapäivällä vaihdetaan hukeja.” Niin tehtiin.

Rupukka 3 a

Kyllä on tunnustettava, että joskus yön tunteina lapsen kanssa lattialla torkkuessa, mietin, että oliko tämä sittenkään se, mitä olin lapsettomuushoitojen aikana odottanut ja toivonut. Ja siinä samassa hulvahti tietysti vielä syyllinen olo: Enhän minä näin voi ajatella!

Vauvan painonkehityskin oli jo huonolla mallilla. Neuvolan mukava, tuttu naislääkäri meinasi jo ottaa sekä tytön että minut sairaalaan, jotta apu löytyisi, mutta hiljalleen päästiin jonkinlaiseen rauhoittuvaan vaiheeseen.

Rupukka 6

Talven taittuessa kevääksi alettiin olla voiton puolella. Tytär rupesi jo liikkumaan, vaikka ei mitenkään erityisen vilkas ollutkaan. Kiinteä ruoka alkoi maistua, painokin lähti hiljalleen nousuun. Neuvolan täti lopetti pään viikottaisen mittaamisen, ja myönsi, ettei ole huolta – sen suhteen.

Kesän alussa lapsella todettiin olevan ”hypotonia”, lihasheikkous, jonka syyksi arveltiin rajua puolivuotista koliikkia, ja ryhdyimme käyttämään tyttöä ”jumpalla”; fysioterapiaa oli aluksi kaksi kertaa viikossa, ja sitten kun tytär elokuun lopulla meni tarhaan, alkoi terapeutti käydä siellä kerran viikossa jumppauttamassa. Ja vain pikkuisen yli vuoden ikäisenä tyttö jo käveli. Eikä itkenyt, eikä valvonut öitä. Olenkin aina sanonut, että tyär on elämänsä alkumetreillä huutanut niin paljon, ettei ole sitten enää tarvinnut, ei edes murkkuna.

Rupukka 5

Ja keskikesällä 1990 tyttären viettäessä ensimmäisiä nimppareitaan, meillä nukuttiin jo aika pitkiä pätkiä. Oli helpottavaa nähdä lapsen voivan hyvin, minulla oli elokuun alussa töihin palaaminen, – ja tiesin odottavani jo toista lasta.

Eikä se kyllä poikakaan mikään hyvä nukkuja ollut. 🙂

~~~~~~~~~~~~

Tyttären koliikille löytyi sitten myöhemmin syykin. Kun tyär murrosiässä sairasti toistuvasti kovia vatsakipuja, lääkäri päätyi tekemään tähystyksen, minkä tehtyään hän kysyi, onko tyttärellä ollut vauva-aikana vatsakipuja, sellaista koliikkia? – Onko? No kyllä on, on todellakin. ”No ei ihme, sillä hänellä on nimittäin ihan poikkeuksellisen ohut vatsakalvo.”

Ja olihan meillä vauva-aikanakin hienoja, onnellisia, kivuttomia päiviä, öitäkin, viikkoja. Ei vain itkuisia öitä, väsyneitä päiviä.

Ja nyt pikkuinen täyttää jo 25 v.

Sisäsiistiä

Ihan ”tyhjä” sunnuntai. Ei mitään luvattua, ei aiottua, ei pakollista, ei töitä, ei nuoriparikaan syömään, ei paistinkääntäjä-pressen hommia, ei edes Skypeä esikoisen (joka on käymässä Victoriassa ”appelsiinifarmeja katsomassa”) kanssa, ei mitään.

Ja sen kolmen vartin ajan kun tänä vapaana sunnuntaina satoi vettä, satuin olemaan lenkillä. Tietysti. 🙂

Kovin varhain herättyä, ryhdyin ihan innoissani puuhailemaan, siivoilemaan, järjestelemään, sapuskan esivalmisteluihin, …

Kun tunnin, pari, kolme siirsin lenkille lähtöä, kävi sitten lopulta niin, että satoihan se sitten. Mutta ei koko aikaa, eikä vielä sentään lunta. 🙂

Mukana pikku kamera, tarkoituksena taas harjoitella Canon G1 X:n käyttöä. Kuvat siis sillä räpsittyjä.

Harjoituksia Pikku Makella

Harjoituksia Pikku Makella-2

Harjoituksia Pikku Makella-3

Sitten toinen sarja harjoituksia. Värikkäät penkit. Tämä on hyvä lisä vanhaan artikkeliini ”Teletappien maa” – Meri-Toppila.  (klikkaile isommiksi)

Harjoituksia Pikku Makella-6
Harjoituksia Pikku Makella-5

Harjoituksia Pikku Makella-4

 Juuri Meri-Toppilassa tällaisia voi olla.

Tämä viimeinen on oma feivorittini.

Ihan vähän muokkailin …

Harjoituksia Pikku Makella-7

 Iltapäivä jatkui vaatehuoneiden ja keittiön kaappien parissa. Onni on puhdas jääkaappi! 🙂

Syksyä jo

Täällä on vieläkin ihan huikea tuoksu!!

Tein keftedesejä. Lampaanlihapullia, tai tarkkaan ottaen karitsanlihapullia. Nämä olivat meillä monta vuotta sellainen ”luottovierasruoka”, tai parempi pyhäruoka.  Meillä kun 80-luvun alkupuolella Kreikka oli matkakohteena ylitse muiden, niin nämä kreikkalaiset lihapullatkin sitten olivat ruokalistan kärkisijoilla.

Nyt niiden tekemiseen innosti tiistainen käynti Viskaalin-tilalla, jossa kasvatetaan luomulampaita ja -karitsoita, ja siellä kaupasta tuli ostettua muutama kilo karitsanjauhelihaa.

Tänään itsestäni tuntui, maistui, etten koskaan ole yhtä hyviä tehnyt, Pehtoori väitti, että on aiemminkin päästy samoihin makukokemuksiin… Ehkä kuitenkin tuoreella, luomukaritsanlihalla on vaikutuksensa. Suosittelen kokeilemaan…

Keftedes – kreikkalaiset lihapullat

1 sipuli
½ dl korppujauhoja
1 dl vetä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 muna
1½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tl kuivattua oreganoa tai basilikaa
400 g lampaan/karitsanjauhelihaa

Turvota korppujauhot vedessä. Sen jälkeen sekoita kaikki muut aineet paitsi muna. Lisää sekin lopuksi. Pyörittele taikinasta 12 – 16 lihapullaa. Paista pulliin pinta voissa pannulla, ja siirrä sitten uunivuokaan. Lisää vuokaan tomaattimursketta, ruokakermaa tai jotain muuta ”kostuketta”. Paista uunisssa (175 C) noin 20 minuuttia.

Syksy_-9

Syksy_-10

Päivään kuului myös aamuvarhainen lenkki, olipas pitkästä aikaa mukava käydä Meri-Toppilan rannassa. Aamulla tuulikin, melkein raikasta.

Kun alkuiltapäivästä palauduin Caritaksesta, liityin Pehtoorin seuraan ”purkamaan” kesäpihaa.
Ensi viikoksi on luvannut yöpakkasia, räntääkin, joten on uskottava, että piazza-elämä hiipuu.

Ja sitten kynttilöitä sisälle.

Syksy_-8

Ja lyhtyjä ulos. 

Syksy_-11

Syksyyn kuuluu mustikkakukko.

Mustikkakukko

  Juuri otin uunista. Sekin tuoksuu…

Etunimi

Tuossa kun söimme, kaksistaan Festassa, Pehtoorin laittamaa vallan erinomaista päivällistä (grillattua tonnikalaa, pastaa ja salaattia), tuli puheeksi, että on sellainen vaihe, että ei ole minulla joka ilta ihan itsestään selvästi mielessä, mitä tänne Tuulestatemmattuun kirjoittaisin. Siinä syödessämme tietysti ajattelin, että kerron ja kuvitan, mitä Pehtoori oli kokkaillut, mutta kun tähän koneelle istahdin, oli Facebookissa minulle viesti:

Onneksi olkoon … Kalenterissa on varattu tämä päivä ihan pelkästään sinulle.

Oli kyllä todettava, että ei sentään ihan pelkästään minulle, onhan meitä melkein parituhatta. 🙂 Joka tapauksessa tämän onnittelun myötä päätin (minulla kun on vielä tämä fiksaatio etunimiin, kuten tiedätte (ks. Erikoisten etunimien bongausharrastus)), että kirjoitan ihan omasta etunimestäni.

Wikipedia kertoo näin:

Freija (Freyja, Freya, Freia, Freja, Fröja, muinaisnorjan ”rouva”) on skandinaavissa mytologiassa vaanien sukuun kuuluva jumalatar, jolla on lisänimi Vanadis, koska on niistä tärkein. Hän on kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatar, ja samalla myös kaikkein kaunein jumalista. Useat paikannimet todistavat Freijan laajalle levinneestä palvonnasta, varsinkin Ruotsissa ja Norjassa. Freija on hyvin paljon kreikkalaisen jumalattaren Afroditen kaltainen. Freijan uskottiin antavan tyydytystä rakkauselämään, kuten myös kasvattavan sadot viljaviksi.

Siis nimessä ei mitään kristillistä, raamatullista tai suomalaiskansallista juonnetta, kuten perheen muissa nimissä (Miksi Saara nauroi? Tuomas seisoo niinkuin tammi, Pekka ~ Pietari ~kallio…. ) Päinvastoin, ihan pakanallista, antiikkista tai muinaisskandinaavista juurta on nimessäni.

Kalenteriin Reija-nimi on otettu vuonna 1950 ja vuonna 1988 julkaistussa ”Uusi suomalainen nimikirja” -opuksessa lukee näin:

Reija — on myöhäinen suomalainen mukailu, … lähtökohtana voi olla lyhentymänimi Rea mutta toinen mahdollisuus on, että se on kutsumamuoto ruotsinkielisestä Freijasta. Käytännössä sitä on pidetty -> Reijon sisarnimenä ja täten tullut melko suosituksi.

Nimeeni liittyvä kömmähdyksiä on aika lailla. Reija kun vääntyy helposti Reijoksi tai Raijaksi. Jopa Eijaksi tai Rekoksi. Ehkäpä jätän niistä kertomisen ensi vuoteen, että blogin aiheet eivät kerralla tyhjene. 😉

Ja sitä paitsi nyt alkaa olla sen nimpparijälkkärin aika. Minähän en paljon suklaasta perusta, – paitsi tryffeleistä ihan hurjan paljon.

Syksy_-4

Ja Pehtoori oli löytänyt Stockalta tällaisia uusia. Ui-jui. Ihan ylihyviä.

Syksy_-5

Ja näettekö???!!! Noiden kimpaleiden jälkeen on KOKO huominen päivä käveltävä.

Syksy_-7

Ja tryffeleiden ja juustojen seuraksi vielä madeiraa. Jo viime viime viikonloppuna mainitsin, että nyt on löytynyt ihan huippu Verdelho-Madeira. Tämä on kuin suklaata sinällään. Sopii suklaakakulle, noille tryffeleille ja juustoille. Osta nyt jo ja säästä vaikka jouluksi. Säästä jos maltat. 😉 Ja klikkaa kuva isommaksi, ihan kelpo kuva se on 🙂 .

Syksy_-6

Hintakaan ei ole paha (14 € pikkupullo, josta riittää moneksi kertaa tai monelle). Ja säilyy avattuna parikin kuukautta ihan hyvin. Hoksasimme, että Viini-lehdessäkin tämä on rankattu kovin korkealle, joten moninkertainen suositus. HH Madeira Verdelho. Molemmilla Madeiran reissuilla on tämä Henriques & Henriques oivalliseksi tuottajaksi havaittu. Maljan aika!

 

Yliopistoelämää tänään ja muistoissa

Tiedättekös, että minä jaksan vielä tuohtua ja innostua. Vielä on usko humanistiseen koulutukseen, ja siihen, että sen säilyttämiseksi voidaan tehdä jotain. Ja tästä tuohtumisesta ja innostumisesta seurauksena mm., että sain tänään palkata itselleni ”assistentin”. Kuukaudeksi suunnittelijan-nimikkeellä maisterin,  jonka kanssa on tehty paljon yhteistyötä aiemminkin ja jonka kanssa nyt ryhdymme perkaamaan vanhoja opiskelijarekistereitä ja ”siivoilemaan” niitä.

Kirjoilla olevat vanhat, mitään suorittamattomat opiskelijat kun nekin merkitsevät yliopistolle kuluja ja vääristävät tilastoja ja sotkevat ”tuloslaskentaa”, joten olisi tarve putsailuun. Vähän olen hommaa jo pohjustanut,  ja  olen viime päivinä – kaiken kokoustamisen ohessa – valmistellut tätä alkavaa prosessia, ja monien muiden yllätysten lisäksi paljastui sellaistakin, että meidän oppiaineeseen on kirjautuneena useampiakin jo edesmenneitä. Ja heidänkin olemassaolonsa, vaikka vain  ”haamuina” rekistereissä, maksavat meille. Tällaiseksi on maailma mennyt!

illalla-2-2-600x400

Ja tänään jonkinlainen kulminaatiopiste syyslukukaudessa: nyt rauhoittuu. Aloitusruljanssit tavallista aikaisemmin ohi, aloitettiinkinhan tavallista aikaisemmin. Ja nyt kun ensi viikolla ei ole arkistoekskursiota, jonka yleensä joka toinen vuosi opiskelijoiden kanssa kolmipäiväisenä turneena Helsinkiin teen, niin tosissaan syksyn ruuhka on nyt huippunsa jo ohittanut. Arkistoekskursio joutui kilpailemaan niukoista rahoista ”vanhojen käsialojen” -kurssin kanssa. Mieluusti tein tilaa sille. Se on tarpeellinen, harvoin järjestettävä.

”Vanhat käsialat” -kurssi oli yksi minun opiskeluaikani mieluisimmista. Oli kiehtovaa oppia lukemaan 1600-luvun tekstejä. Vähän kuin ristisanatehtäviä tekisi. Suoritin kurssin intensiivikurssina (= kaksi viikkoa monta tuntia päivässä) kesäopintoina Kajaanissa ja opettajana oli legendaarinen professori KJ. Kun olin Kajaanissa tietysti vielä yksikseni sen pari viikkoisen, niin lueskelin ja opettelin tekstejä itsekseni solukämpässä illatkin. Veivät mennessään. Ainoa tentti, jossa koskaan olin valmis ennen kuin tentistä sai poistua, eli alle puolessa tunnissa selvitin näytetekstit. Ja oikeasti osasin: sain ihan täydet pisteet. Mikä sitten olikin varmasti osasyynä siihen, että tulin palkatuksi samaisen professori KJ:n tutkimusapulaiseksi jo kolmantena opiskeluvuotenani. Enää en hanskaisi. Niin vähän on viimeiseen 15 vuoteen tullut oltua tekemisissä noiden vanhojen käsialojen kanssa. Kauniitakin ne joskus ovat. Klikkaa isommaksi niin näet.

Vanhat käsialat

Päätöksien teossa

Syksy_

Älyllistä keskustelua,

asioita, joihin voi vaikuttaa,

tulostakin saatua aikaiseksi,

oppimista,

kokouskahvit paakkelseineen ja hedelmineen,

mahdollisuus tarkkailla ja kuunnella ihmisiä vallankäytössään,

asiantuntijuuden lisääntyminen,

oman asiantuntijuuden hoksaaminen,

 – toki myös vaikeita ja ikäviä päätöksiä oltava tekemässä,

byrokratian loputtomuus koettava,

oma tietämättömyys ja ymmärtämättömyys siedettävä,

ärsyynnyttävä asioiden huonosta hoidosta,

väsyttävä turhaan vatvomiseen,

kesken kaiken kyseenalaistettava koko homman mielykkyys.

Kuuden tunnin (10 minuutin vessatauolla!) koulutusneuvoston kokoukset  eivät ole läpihuutojuttuja.

Syksy_-2

Muhoksella

Opetussuunnitelman uudistöitä ja vanhojen koulutusohjelmien lakkauttamista, tilastoja ja taulukoita, tutkintosaantojen ja opintojen sujuvoittamis -hankkeiden parissa pakertamista, ja sitten suoraan kohti Muhosta. Montakin hyvää syytä.

Kun oli Paistinkääntäjien tutustumisreissu Viskaalin tilalle ja teurastamoon ja lopuksi maistiaisille ja kauppaan, niin menimme hyvissä ajoin, että ehdimme käydä Pietan puodissa. Legendaarinen naisten vaatekauppa Muhoksen keskustassa. Monen olen kuullut puhuvan, monen kehuvan. Ennen en ole käynyt. Pidin enemmän kuin Pikku-Riikasta Limingassa. Ja löysinkin! Villatunikan töihin, kotimaisen, laadukkaan. Olen oikein tyytyväinen.

Sitten äkkiä Koivuun ja tähteen = Muhoksen kirjasto ja kulttuuritalo, jossa oli esillä  tuttumme huovutustöitä.

Muhos

Ja oli siellä kuva meistä tehdystä huovutustyöstä. 🙂

Sitten ajelimme vielä Muhoksen eteläosaan (Honkanen?), jossa asustaa Pehtoorin siskon tyttö, – meidän kummityttömme. Ja näimme jo vuoden täyttäneen O:n. Pitkä, hoikka poika oli. Ja mahtavan matala yksivuotiaan ääni. Hymyilevä, rauhallinen lapsi. Nykyään näkee niiiiin harvoin pikkuisia …  Olipas ilo.

Muhos-2

Kuudeksi Viskaaliin. Enpä ole ennen teurastomolla käynyt, enkä enää halua toiste. Oli kyllä mielenkiintoista, olen tyytyväinen että tuli lähdettyä, ja olin erityisen iloinen, että oli ilta, eikä siellä ollut toimintaa. Mitä nyt paistuvat nakit tuoksuivat ja maistuivat. Viskaalin pastrami hyväksi havaittiin. Ja kaupasta viikonlopuksi karitsan jauhelihaa ja huomiseksi lihahyytelöä hankittiin.

Muhoksella on monta hyvää syytä käydä.

Kuvia, ajanlaskua ja flunssa-aaltoa

Vielä vähän eilistä kuvasatoa tähän. Ohi haasteiden.

alikulkutaidetta-3

Tässä Värtön alikulun seinään maalatussa hengenpelastajan kopin seinässä on viisaita sanoja…

alikulkutaidetta

Ja monia muitakin pieniä viehättäviä yksityiskohtia …. hevosten lisäksi. 🙂

Kun tämä kilpurin kuva ”julkistuu”, on Tuulestatemmatussa yhteensä 9300 kuvaa!! 9300!!

alikulkutaidetta-2

Tänään hurjan määrän pikkuisia työjuttuja sain tehdyksi.

Sitten mietin, että minä, joka olen suhteellisen surkea yhdyssanoissa, olenkin oikeastaan ihan erinomaisen hyvä niissä jos vertaan siihen, mitä opiskelijat kirjoittavat.  Olisi oikeastaan pitänyt niistä muutamasta tenttivastauksesta, jotka tänään oli tarkastettavana, laskea, kuinka paljon yhdyssanavirheitä voi yhdessä konsullisessa olla!

Sitten tällainen tärkeä tieto, joka nyt vaan sattui tulemaan mieleen: itsenäisyyspäivään on (riippuen millä yksiköllä haluaa mitata)

  • 0,23 vuotta
  • 2,70 kuukautta
  • 11,71 viikkoa
  • 1969 tuntia
  • 118140 minuuttia
  • 7088400 sekuntia

 

Ei niin että minulle mitään väliä,  – – Tuli vaan mieleen. 😉

Ja viisi viikkoa enää niin on jo syysloma.

Ja flunssa on tulollaan juuri nyt. Aion taistella. Systeri on ollut tosi pahassa flunssassa, eilen äidillä pientä köhinää, äskeisessä voutineuvoston kokouksessa flunssaa, töissä suunnilleen joka toinen on ollut pois romuskan takia. Voiskohan yrittää ihan tahdonvoimalla pitää loitolla. Yritän.

Fotomaraton 9_2014

Aamulla aika varhain, kirkkaan kuulaassa syyssunnuntaiaamussa lähdin kameran kanssa Fotomaratonille. Taskussa lappu, jossa saamani (ks. täältä) kuvausaiheet:

lempeä, ”Take it to the Grave”, kohtuus, hevonen, kiitollisuus, koira, kaipuu, Internet

Eivät olleet helppoja, eivät. Tämähän oli sikäli poikkeuksellinen fotomaraton-juttu, että aiheet sain jo pari viikkoa sitten, että ”kilpailen” tasan tarkkaan vain itseni kanssa ja että itse nostin haasteen vaikeusastetta siten, että päätin ottaa kaikki kuvat ”yhden-objektiivin-taktiikalla” (Sigma 35 mm), mikä merkitsi sitä, ettei ollut zoomia käytettävissä ja sitä, etttä minun oli opeteltava käyttämään tuota verrattain uutta (viime talvena) hankkimaani linssiä. Opettavaista oli.

Minulla oli periaatteessa aikaa miettiä aiheita etukäteen, mutta itse asiassa tuo ”Take it to the Grave” oli ainoa, jota työstin etukäteen ja olin päättänyt jo aikaa sitten, mitä käyn kuvaamassa, muut aiheet saivat toteutuksensa ja ideansa tänään.

Aloitin käymällä ensimmäisenä hautausmaalla:

Kiitollisuus – ei helppo aihe kuvattavaksi –
tässä yksi vastaus haasteeseen. (valoa ja varjoa)

Fotomaraton 9_2014-6

Vähän samaan teemaan liittyen kuvavastaus haasteeseen ”Take it to the Grave”.

Taavetti Lukkarinen vei salaisuuden, tiedon, hautaansa. Hirttopuunsa juurelle?
Minäkin olen Taavetin tarinasta kirjoittanut (Keminmaan historiassa),
mutta nyt hänen hirttopuunsa on ihan uuden tutkimuksen kohteena.

Fotomaraton 9_2014-13

Fotomaraton 9_2014-12

Samalla suunnalla kaupunkia kun olin, niin löysin vastauksen Katri H:n haasteeseen ”hevonen”.
Minulla oli varasuunnitelma, mutta kun tämä Värtön alikulun hieno taideteos sattui kohdalle,
niin ”hevosenpelkääjän” vastaus on sitten tämä.

Fotomaraton 9_2014-8

Fotomaraton 9_2014-7

Ja vielä kun kävin torinrannassa,
oli kallioparkin rakennusmontun suojavanereissa pari hevosta lisää. 🙂

Vältyin ajelemasta Kelloon, jossa yhden tutun hevoshaka oli suunnitelmissa…

Fotomaraton 9_2014-9

Seuraavaksi kaikkein vaikein, ja surkein, tulos: lempeä. Sää oli lempeä. Ihanan lämmin ja leppoisa, mutta miten kuvaat lempeän sään. Ruoka ei ollut tulista, oli lempeää, mutta miten kuvaat lempeän maun. Oli siis koetettava hakea vastakohdasta tukea lempeälle: kova kuin kivi, – lempeä kuin orvokki? 😉 Ja onhan orvokin värikin lempeä?

Fotomaraton 9_2014-4

Juniori oli luvannut tulla syömään [olikin muuten erinomaisen hyvää tatti-savuporo-juusto -keittoa alkuruoaksi] ja laitoin viestin että ottaa ”harjankappaleen” mukaan.
Kiinanharjakoira Unski sai olla mallina.

Fotomaraton 9_2014

Minusta on aina vaan niin merkillisen huvittavaa että tämä pieni ”Nahka” on he, not she. Hienohelma on hän!

Fotomaraton 9_2014-2

Sitten vuorossa kohtuus. Kohtuullinen tilkka madeiraa (palannen asiaan) oli jälkiruoaksi tavattoman hyvää.

Fotomaraton 9_2014-11

 Ruoan jälkeen Internet. Kuva Tuulestatemmatun artikkelista, jossa kerron Internetin merkityksestä minulle, oli aika simppeli vastaus.
Ei kuvauksellisesti kovinkaan kummoinen, mutta kertoo (tuplasti), mitä Internet on minulle.

Fotomaraton 9_2014-5

Kaipuu. Kävin rautatieasemalla, kuvasin matkatoimiston ikkunaa, kuvasin kalentereita, usvaisia kuvia merelle…
Mietin, että kaipuu ja kaipaus eivät ole sama asia….

Ja sitten tässä kuitenkin kiteytyy kaipuu monin tavoin… Kaksi noista kirjoista on kohteisiin, joissa ei ole käyty, mutta joihin on (kauko)kaipuu.
Ja kaipuu on moniin paikkoihin, joissa on käyty. Kaipuu – vai sittenkin kaipaus – tietysti pinon huipun paikkaan.

Fotomaraton 9_2014-17

Syksyn 2014 yksinäinen fotomaraton on ohi.
Oli mukava.
Kiitos taas kaikille aiheista.
Kommentit tuloksista olisivat mieluisia.

Vaatteita ja valokuvia

Aamusella herätessä vaihtoehtoja monia.

En valinnut mukavinta, helpointa vaihtoehtoa. Lähtiessä vannotin itseäni: ei sitten yhtään mustia, eikä yhtään Masaita.  Löysin kuin löysinkin työvaatteita: pari paitapuseroa, housutkin – ne tosin mustat. Mutta ei yhtään Masaita.

Ihan siitä riemusta, että nelikymppiset kamppeet mahtuivat päälle, sallin itselleni Roberts Coffeen ”lounaan”. Olen monta kertaa moisesta haaveillut: siitä, että menen yksikseni Stockan ja Viman välissä olevaan kolmannen kerroksen kahvilaan ja nautin jotain ihanaa, kalorista, kaunista, hyvää… Ja tänään sen tein. Iced Mocca. Ui- jui, se oli ihanaa… Jääkahvia ”kaikilla herkuilla”.

[Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Kannattaa.]

lounas

Sen jälkeen jatkoin kierrostani. Kengätkin vielä löysin. Eikä yhtään huivia kasseissa, mitä Pehtoori erikseen ihmetteli alkuiltapäivästä kotiuduttuani.

Lämmintä oli +17 C, joten lenkille lähteminen enemmän kuin mieluista. Suuntasin Kasvitieteelliseen. Kameran kanssa luonnollisesti. Portilla päätin, että teema olkoon ”keltaiset lehdet”.

keltaiset lehdet

Rhodon ruska.

keltaiset lehdet-2

Satumetsään menossa.

keltaiset lehdet-3

Sienikö, vai sammal, vai mikä kumma tuo keltaisen lehden ympärillä?

keltaiset lehdet-5

Vesikasveista yökuva päivällä.

keltaiset lehdet-6

Rikki. Silti kaunis.

keltaiset lehdet-7

Melkein kuin oltaisiin Etelä-Suomessa.

keltaiset lehdet-8

Liikennevalot? Vihreä, punainen, keltainen.

keltaiset lehdet-9

Oikeastaan näyttää kesäiseltä.

Puutarhalla oli toinenkin kuvaaja, – hän näytti liki ammattilaiselta. Ja jutteli kanssani kuvaamisesta, vertailtiin putkia, puhuttiin valosta, syksyn väreistä, siitä, kuinka teemat tekevät kuvaamisesta haasteellista,  …

Kuinka iloinen olinkaan kun hän suhtautui minun kuvaamistouhuini ihan tasavertaisesti, oli kiinnostunut, kannusti, vaikka selvästi oli paljon parempi …

Syksyn valo on hyväksi.

Laidunkauden lopettajaiset kahdestaan

Töissä kovin leppoisaa tänään, ehkä vain puolenkymmentä piipahtajaa, muutama hopsailija, satunnaisia sähköposteja, tieto 15 000 euron ”hassausmahdollisuudesta” (= se kevään projektihakemus!) , keskellä päivää jokaviikkoinen [tosin tällä viikolla jo toinen] hammaslääkärikäynti, ja sitten ihan rauhassa ensi viikon kanditöihin ja kokousmateriaaleihin perehtymistä. Ei hassumpaa. Töissäkään.

Saatikka iltapäivän lopulla kotiuduttua…

syys-10

Kaksin jaetulle piccolo-kuohuva-aperitiiville tulijoita oli…

Ja tuo mokoma lähti lentoon tuon uinnin jälkeen!

syys-11

Tervalööki-kastiketta kannattaa testata savu- ja hiiligrillisiian kanssa.

syys-13

Kesä alkaa siialla ja tsatsikilla, niillä se loppuukin. Laidunkauden lopettajaisissakin maistuvat.

syys-12
syys-14

syys-15

syys-16

Kesää on vielä jäljellä …

syys-18

Pehtoori sanoi ”ota jo kuva meidän ompuista”.

Siinä se nyt sitten on. [viimeistään nyt klikkaa kuvat isommiksi]

Ompuista vielä teen jotain, monta kertaa. Tulette näkemään.

syys-19

Villiviinin takana .. työhuone on piilotettu.

syys-20

Varjot on jo jyrkkiä. Siitä(kin) tietää syksyn jo tulleen.

WP_20140912_18_53_24_Pro (1)

Täällä on muuten pöytiin, eiku koneelle, tarjoilu. Ei huono! 🙂

Michelle Shiraz (ihan erinomaisen hyvä punaviini), kirsikkahillo, lampaan-, vuohen- ja lehmänmaitojuusto.

Nyt vielä pisteenä iin päälle kesken olevan kirjan loppuunlukeminen.

Silmänkirkastusryypyn aika

Aamulenkki ja iltakävely – ei aamukävelyä ja iltalenkkiä. Hasssua, mutta noin se vaan minusta on. Paitsi tänään, kun sitten kuitenkin sain lähdetyksi ilta”lenkille”.

Tämä lämmin alkusyksy on niin hienoa. Tuntuu vielä loppukesältä.

Tosin jo keskiajalla syyskuun 11. päivä oli sellainen vuosikalenterin päivä, joka selkeästi kertoi syksyn tulosta. Juuri 11.9. oli se päivä, jolloin käsityöläismestarit sytyttivät lamput vertaisiin. Ja hyvä ja reilu mestari tarjosi syksyn työkauden alkamisen kunniaksi kisälleilleen ja oppipojilleen silmänkirkastusryypyn. Päivänvalon vähentyessä oli tarpeen kirkastaa katsetta, jotta työt sujuivat tarkasti ja huolellisesti. 🙂

Mutta vaikka siis on ollut lämmintä (+17 C töistä tullessa), merenrannassa tuuli kovasti. Minkä vuoksi siellä oli parikymmentä tuulisurffajaa tai mikä noiden oikea nimi onkaan…

syys-4

[Suoraan vastavaloon kuvasin ja vielä vähän säätelin. Kannattaisiko klikata isommiksi?]

syys-9

syys-5

Tuo yksinäinen leija, liitovarjo? or whatever, oli jotenkin herttainen.

syys-6

syys-7

Ja sitten kohdalle sattui pihlaja, jossa on niin paljon marjoja, että oksat laahasivat maata. ”Kahta kuormaa, marjoja ja lunta, pihlajat ei kanna”. Tämä lupaus muistetaan: vähälumista talvea toivoen.

Jokohan täysikuukin hellittäisi, ja sallisi nukkua levollisesti. Niin soisin.

syys-8

O tempora, o mores

Paljonhan sitä keskustellaan siitä, mikä on kodin ja koulun välinen tehtävänjako kasvatuksessa. Keskustellaanpa joskus jopa siitä, onko yliopistollakin siinä vielä osansa?

– Minullahan on asiasta tietysti hyvinkin vahva mielipiteeni. Kuin myös siitä, mitä sen kasvatuksen pitäisi pitää sisällään. Millään muotoa en aio ryhtyä väittämään, että olisin/tai olisin ollut hyvä kasvattaja. Mutta nuorten aikuisten kanssa päivittäin tekemisessä olevana tulen aina joskus – niin kuin nyt tänäänkin – hiljaa mielessäni ajatelleeksi, että jotakin jonkun olisi joskus pitänyt joillekin opettaa ja jotenkin kasvattaa. Ja on tullut myös ajateltua joidenkin keskustelujen jälkeen, että olipa ”fiksu opiskelija”, ”kiva tutustua” tai ”tuo ihminen pärjää varmasti missä vaan”.

Ja missä se kasvatuksen puute tai sen hyvät vaikutukset näkyvät? – Minä näen, kuulen, koen arjessa, pienissä asioissa, small talkissa… Siinä, että tervehditään, tarvittaessa esitellään itsensä, sanotaan kiitos ja hei, tehdään niin kuin on sovittu, kuunnellaan, kysytään ja vastataan, katsotaan välillä silmiin, ollaan ajallaan.

Ehkä puhunkin vain pienestä kasvatuksen osa-alueesta, siis käytöstavoista, enemmän kuin koko laajasta kasvatuksen käsitteestä?

Ja onko se kasvatuksen tulosta vai sisäsyntyistä, opittua kenties, että otetaan toiset huomioon, ettei ilkeillä, että ollaan reiluja, että ei kiusata, ei nakella eikä naljailla, hymyilläänkin joskus ja ollaan läsnä jos sellainen on tarkoituksena?

Kyllä, kyllä minä elän taas niitä päiviä ja viikkoja vuodesta kun tutustun moniin, kymmeniin uusiin, nuoriin ihmisiin. Enkä välty siltä, että se ensivaikutelma tahtoo jättää jälkensä, pitkäksi aikaa.

Alan kuulostaa kukkahattutädiltä, niuholta, … siispä lopetan.

Ja olen iloinen, että olen tänäänkin tutustunut moneen mukavaan nuoreen. Ja ollut tekemisissä monien jo vuosia tuttuja olleiden mukavien kanssa.

Ja niin vanhaksi olen jo käynyt, että ilahdun kun nuori mies lopettaa opiskeluasioita käsitelleen ”virallisen” sähköpostinsa toivotellen ”Hyvää syksyn jatkoa sullekin”.

syys-7

 

 

Liesussa

syys-5

Jo vain mie olen ollut liesussa illan. Juuri kotiuduin.

[sanotaanko muualla kuin Oulun seudulla, että  ”olla liesussa”? ]

Suoraan töistä kuuden kieppeillä poljin kylään (näinkö lämmin ulkona on, sateiden välissä? Aamuvarhailla töihin mennessä ihan syksyistä!). Menin oppimaan. Viettämään iltaa, nauttimaan seurasta. Tusina meitä oli, vain pari vuosikertaa ”mallia viiskasi”, ja muut vanhempia kuin minä. Ja meitä oli vain kaksi naista. Mielenkiintoista oli nähdä ja kuulla asioihin suhtautumista eri vuosikymmenillä syntyneiltä, eri ammattiryhmiltä, eri lailla matkustaneilta, ammattilaisilta ja harrastajilta.

syys-6

Jokainen oli tuonut matkoiltaan (ja matkaksi laskettiin reissu Haaparantaan tai Stockan Alkoon) viinin, jota arvioitiin, maisteltiin, johon viinin tuoja kertoi tarinan. Tarinat olivat vähintään yhtä hyviä kuin viinit. Joita ei kovin innokkaasti voinut lasiinsa kaadella; pitkä päivä oli takana, yhtä pitkä huomenna edessä, mutta maistella voi.

Minä vein viinin kesän 2010 Italian reissulta, San Gimignanon enotecasta ostetun toscanalaisen Grattomaccon (2007).  Lienenkö kertonut tuosta enotecasta,… kerron joskus. Nyt on käytävä levolle, huomenna fuksivyöry jatkuu… 🙂

Kesästä syksyyn

Tänään oli yliopiston lukuvuoden avajaispäivä. Se on kyllä mielenkiintoista että lukukauden avajaisia vietetään paria, kolmea viikkoa sen jälkeen kun kampuksilla ollaan oltu jo täydessä touhussa. Minullekin tuli oikein kutsu viralliseen osuuteen vielä professori-nimekkeellä ja koulutusneuvoston ”mandaatilla”.  Ajattelinkin että taidan oikein iltajuhlaankin mennä, on liki 10 vuotta kun olen edellisen kerran ollut kutsuttuna ja paikallakin, silloin promootiotoimikunnan promovendin pestin vuoksi. Ja sitten syksyllä 200o valtakunnallisten kotiseutupäivien seminaarin järjestelytoimikunnan jäsenyyden vuoksi. Nyt tämä kolmas  (ja viimeinen mahdollinen?) kerta jäi menemättä. Unohdin sitten lopultakin ilmoittautua. 😉

Mutta eipä haittaa.

Eilisiä kotityötouhuja vielä jatkanut. Nyt on kesä melkein pesty ja pakattu pois. Pihalta ja vaatekaapeista. Eilen hain puutarhalta vähän syysistutuksiin koristekaaleja ja murattia. Pelakuita ei vielä vaihdettu kanerviin, mutta pian on niidenkin aika.

Oman pihan omppujakin jo syöty. Eilen tein jo niistä jälkkäriäkin kun nuoret olivat syömässä pitkän kaavan mukaan. Pannarin päälle paistoin pannulla omppulohkoja ja sokeroin cane-sokerilla. Lisäksi vielä kylmää vaniljakastiketta. Hurjan hyvää kotiruokaa oli se. Ja miniäkin rohkeasti maistoi sienisalaattia, ei ottanut lisää, mutta pystyi syömään, ja Juniori sitten kyllä söi heidän ruokakuntansa kiintiön ihan reilustikin.

Illalla kun tyttären kanssa skypeiltiin ja kotipaluunsa riemusta höpöteltiin, tuli tietysti puhetta, mitä lapsi haluaa kotiin palattuaan, itsenäisyyspäivän iltana syödä? – Hangasojan sienisalaattia ja graavilohta. Muulla ei ole väliä, mutta noita. Niin, ja meksikolaista ei kuulemma sitten halua. 😉

syys-4

syys-2

syys-3

Systerin kanssa tuossa alkuillasta jutskailtiin puhelimessa: lopettaessa meillä molemmilla oli syytä toivottaa toisillemme tsemppiä, molemmilla kun on edessä isompia ja pienempiä fyysisiä kestämisiä. Ja siitä sitten empatiseerattiin ja kannustettiin urheuteen, ja ehdottomasti päädyimme vallan nopeasti siihen, että yksi imelimmistä, ärsyttävimmistä toivotuksista on ”jaksuhali”. Uuuh!

”Tsemi” vielä menee, nippa nappa, ja ”koitahan pärjätä” ja ihan tavallinen ”tsemppiä” ovat hyviä, ja kertovat, että toinen oikeasti välittää. Mutta jaksuhali, ei ole meidän mieleemme. Olimme niin yhtä mieltä siitä, että siinä kaikuu ärsyttävääkin ärsyttävämpi annelitempakkamainen tekopyhä hurskastelu. Mutta tsemppiä!

Paluulippu kotiin!

Muumipekko seisoi ja katsoi kun Nuuskamuikkunen pakkasi telttansa.

– Viivytkö kauan poissa? hän kysyi.

– En, sanoi Nuuskamuikkunen. Ensimmäisenä kevätpäivänä olen täällä jälleen ja vihellän ikkunan alla. Yksi vuosi kuluu nopeasti!

 (Tove Jansson, Taikurin hattu)

 

Vuosi sitten ostin esikoiselle synttärilahjan, jota en olisi halunnut antaa. Tänä vuonna – ihan äsken – ostin lahjan, jossa antamisen ilo on isompi kuin voitte ikinä kuvitella! Ostin lentolipun Monterrey – Dallas – New York – Helsinki – Oulu. Lapsi tulee Meksikosta Ouluun, – tulee kotiin. ”Varaus vahvistettu” lukee sähköpostissa. Kauneimmat sanat pitkään aikaan.

Esikoinen sanoi jo keväällä, että vuosi työkokemusta Meksikossa, maailmanlaajuisessa markkinointifirmassa, riittää – sanoi, että sitten tulee takaisin Suomeen, Meksiko saa jäädä. Lupasi lapsi jo keväällä, että ennen joulua tulee takaisin. Vuokrasopimus asunnostaaan on tehty vain marraskuun loppuun asti…

En osaa oikein vielä sanoiksi aukaista sitä helpotuksen tunnetta, joka jo lupauksesta, lentolippujen hankkimisesta on. Paluuseensa on vielä kolme kuukautta, itsenäisyyspäivänä meidän Meksikon kävijä tulee Ouluun. Jäädäkseen? Epäilen, mutta tulee kuitenkin.

Tältä se tuntui kun lapsi lähti…   http://www.satokangas.fi/blogi/2013/09/vain-lainaa-ja-niin-sen-pitaa-olla-vain/   En vielä tiedä, miltä tuntuu kun palaa, mutta jo tieto että tulee, on riemullinen.

Olen/olemme jo oppineet, että nämä maasta lähdöt, siirrot, lennot, viisumit, työkuviot eivät ole mitenkään simppeleitä. Nytkin edessä on ainakin yksi pieni sivukierros. Tytärhän meni Meksikoon turistiviisumin turvin (täytetään lentokoneessa mennessä). Kun työpaikka sitten paikan päällä varmistui, oli  hommattava työviisumi. Ja kun olet maassa, johon tarvitset viisumin, ei se siellä ollessa tietystikään onnistu. Mikä tarkoitti, että yksi kuudesta vuosilomapäivästä kului siihen, että lapsi matkusti bussilla (8 tuntia?) Teksasiin, Yhdysvaltoihin, josta sai sitten anotuksi, maksetuksi ja leimatuksi työviisumin, ja ajeli takaisin Monterreyhin.

mapa_do_mexico

Nyt työviisumi olisi uusittava, tai hankittava turistiviisumi. Eli on tehtävä vielä yksi edestakainen reissu Jenkkeihin hakemaan turistiviisumi, jolla sitten pääsee pois Meksikosta. Jotta on 90 päivän päästä kotona. 😉

Minä olen niin iloinen!!!

~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. Fotomaraton? Enhän minä sille tänään ole ehtinyt, ei millään. 🙁 Ihan touhupäivä, töihinkin eksyin pyhäpäivänä. Ensi viikonloppuna sitten kuvauspuuhiin …

Kotilauantai

syyslauantai

Syyskuun lauantai, joka loppuu kesken.

syyslauantai-4

 Alkuruoka: Hangasojan sienisalaattia ruissipsillä

syyslauantai-7

Pääruoka: Viskaalin jauhelihasta hiiligrillipihvit ja Hangasojan punikkitattimuhennos.

syyslauantai-5

Jälkiruoka: kypsä brie* tummista kirsikoista tehdyn hillokkeen kera.

syyslauantai-3

* Älkääkä uskokokkaan, että brietä riitti tuollaiset minipalaset. Ehei!

Ja kaikkien edellisten kanssa yhdessä ja erikseen maistui Beringerin Zinfandel. (Onhan taiteellinen kuva?)

Toki rahansa voi pistää johonkin hyödyllisempään, vähemmän lihottavaan, mutta miksi pitäisi? Hyödyllinen ei aina ole paras vaihtoehto.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Puolikuudelta herätessä satoi, enää vähän, mutta pihalla näki,  että oli se satanut enemmänkin. Oli päätettävä mille ryhtyisi, – tekemisestä ei olisi puutetta. Siispä ensin kauppoihin, sitten äidin luo, ja lopuksi takaisin asioille.

Yleensä hoitelen lauantaiaamuisin kaikki kauppa- ja muut asiat ensin ja sitten vasta menen Caritakseen, mutta tänään hieman eri järjestys, minkä seurauksena olinkin keskustassa vasta puolelta päivin. Ja kuinka paljon Rotuaarilla, kuinka paljon Stockalla ja muissa liikkeissä, olikaan tuttuja! Olin kertakaikkisen ihmeissäni. Ja niinhän se meni aika nopsasti.

Iltapäivästä vihdoin kotiuduttuani ryhdyin kunnolla aurinkoisen syyskesän päivästä nauttimiseen ja kotitöiden pariin. Aamuvarhaisen sateesta ei enää tietoakaan. Kimpassa teimme safkan, ja pihalla nautimme pois. Pitkän tovin sen jälkeen istuskelimme illansuun auringossa. Ei huono.

Huomenna fotomaraton … : )

Hieman väsynyttä

Kerta toisensa jälkeen keksin jotain asiaa pihalle, jollen muuta niin edes hakemaan jotain Festasta tai vien roskat. Käyn kastelemassa laventelin  …

11-4

tai muuten vain kiertelen pihalla.

 

Mikä on tämä pieni kukka? Ei ole ennen meidän puutarhassa kasvanut.

…  Tunnistaako kukaan –  tämä pieni keltainen kukka? (Mie tiedän! 😉  vaikken ennen ollut nähnytkään. )

11-6

11-7

Tämä lienee tutumpi kuin tuo edellinen?

11-5

Pihalla olo tuntuu hyvälle, melkein kesälle. Sisällä käydessä, peilin ohi kulkiessa olen tyytyväinen, että päälle sattui valkoinen iso paita, näyttää kesältä, ruskettuneelta. Illuusio? Ihan sama.

Söimmekin vielä piazzalla. Pehtoori grillasi karitsan kyljyksiä, tein pikaisesti, liki hätäisesti –  nälkäisenä – jotain kylkiäistä niille. Ja istahdimme pihatuoleihin syömään. Pitkän viikon päätteeksi.

Avasimme viinikaapin kätköistä kahden vuoden takaisen Umbrian toukokuun tuomisen;  liki kymmenen vuotta vanha Sagrantino Montefalco oli kovin karvas alkuun, mutta viimeisen lasillisen viimeiset tilkat parhaita ”maistuu kypsälle, sadonkorjuulle, loppukesän kylläisyys tuntuu kitalaessa”. Sopi alkusyksyn leppeään väsyneeseen perjantai-iltaan.

Ja huomenna tai ylihuomenna pirteämpi elämä… Kuvausretkelle aion lähteä. Tähän mennessä minun fotomaratonilleni tullut vasta viisi aihetta (lempeä, ”Take it to the Grave”, kohtuus,  hevonen, kiitollisuus), olisiko vielä ehdotuksia kuvattavaksi…

http://www.satokangas.fi/blogi/2014/09/kuvausaiheita-fotomaratonille/comment-page-1/#comment-17369

Joka tapauksessa, perjantai tuntuu perjantailta. 🙂

Puhujamatkalla ja muita kiireitä

Seiso suorana, hengitä rauhallisesti, puhu levollisesti, pidä taukoja, muista että sinun ei tarvitse kertoa ihan kaikkea, mitä asiasta tiedät, sivupolut ovat sallittuja mutta vain rajallisesti. Vähän on paljon. Keskity. Pidä ryhti.

Psyykkasin itseäni ennen aamupäivän fuksi-infoa ja ennen iltapäivän esitystäni Pohtossa, jossa olin puhumassa Pohjoiset Arktiset Maut -seminaarissa. Saahan sitä yrittää. Mikä ei tarkoita että aina onnistuisi.

WP_20140904_13_23_58_Pro

 

pp

Seminaarissa oli yllätyksekseni kymmeniä, lähemmäs sata? kuulijaa ja vielä enemmän ihmettelin, että sain puhuttua jotensakin tarkalleen annetun ajan (= ½ tuntia), ja vielä aiheesta, josta koskaan ennen en ole mitään puhunut. Se ei minua hämmästyttänyt, että esitykseen tupsahti  ”pieni historiapläjäys” kuten meidän lapsilla on tapana puhumisistani sanoa ja että muutoinkin hieman eksyin sivuraiteille. Mutta että vain vähän. 😉

Kaksipäiväiseen seminaariin olisi ollut mukava osallistua muutakin kuin muutaman tunnin tänään, mutta eihän puhettakaan, että tänään ja eilen olisi moiseen ollut mahdollisuutta. En edes lounaalle ehtinyt tänään jäädä, Puistolan ständiltä muutaman suupalan nappasin ja  huruuttelin takaisin duunipaikalle.

InstagramCapture_c5cab61a-36a1-40c9-8506-790830e11a14

Noiden fuksien kanssa minä olin vähän ihmeissäni. Kovin olivat vaisuja, hiljaisia, etten sanoisi innottomia. Apaattisina katsoivat eteenpäin koko liki kolmikymmenpäinen nuorten joukko. Yleensä nuoret ovat innokkaita, uhkuvat onnea siitä että ovat päässeet opiskelemaan mitä haluavat, janoavat tietoa.

Enkä millään saanut heiltä ”lukkoja auki”, ei juuri hymyäkään, ja eilen sentään kakkos-kolmosten kanssa nauraa hekotettiin moneen otteeseen, ja eilen kuuntelivat ihan kiinnostuneina, mutta nämät uudet olivat kuin toiselta planeetalta, enemmänkin kärsivän näköisiä. Ehkä se olikin se, että tänään olin liian levollinen, rauhallinen, – ainakin rauhallisempi kuin eilen, sekö se vaikutti? Oma innostunut kohellus olisi tuonut elämää fukseihinkin? Onko niin, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan?

Kuvausaiheita fotomaratonille

Huomiseksi on kaksi mittavaa power point -settiä valmiina. Huoh! Nyt on vähän puhti pois, – tänäänkin kun olen puhunut ja tekstiä tuottanut ihan aamuvarhaisesta. Kellon ympärys on hyvästikin kiertynyt noiden juttujen aikana.

Eikä tuosta duunaamisesta nyt juuri ole tänne kommentoitavaa. Sitä paitsi nyt ajatukset ovat olleet jo viikonlopussa, joka ollaan kotosalla ja jolloin haluaisin kuitenkin ulkoilla – ja kuvailla. Haastaa taas itseni, tai oikeastaan saada teidät haastamaan minut. Eli olisi aika tämän syksyn fotomaratonille.

Aiempia fotomaraton seikkailuja ja kokemuksia ja kuvia on tuolla linkin takana:

http://www.satokangas.fi/blogi/2013/09/fotomaraton-2013-my-way/

Voinet sieltä lukea lähemmin jollet tiedä/muista, mistä on kyse.

Siis toivoisin, että mahdollisimman moni teistä esittäisi aiheen, asian, jutun, teeman, joka minun tulisi kameralla tallentaa: yksi tai kaksi sanaa. Kirjoita se/ne kommentteihin ennen lauantaiaamua. Jos aiheita tulee niin paljon (kuten suotavaa olisi), että en ehdi niitä kuusituntisen aikana kuvata, niin käytän ne joku toinen kerta. Tarkoitus on käyttää kuvaamiseen joko lauantaina tai sunnuntaina kuusi tuntia aikavälillä klo 9 – 15. Ja tänä vuonna aion ottaa myös sisäkuvia, jotka edellisillä maratoneilla ovat jäänet minulta ihan katveeseen. 

Ajattelin vaan, että olisi hyvä saada vaan haastetta ja tuulettumista kuvailuun. Kun nykyisin tulee otettua tällaisia räpsyjä,  – – niin on jo korkea aika tehdä asiantilan parantamiseksi ja vireystilan herkistämiseksi jotain. 🙂

11-3

 

Osaatko arvata mistä tuo kuva on?

 

 

Syksyn sadosta herkkuja

Nyt kun tilanne on se, että meidän Juniori toi meille omin pikku kätösin poimimiaan puolukoita, mietin mitähän niille, niistä tekisi. Ja yksi vanha, ihan ”retroresepti”, tuli mieleen. Taidan viikonloppuna tuollaista keitellä. Eli puolukkasurvos kanelilla ja neilikalla. Maistuu hyvälle kaali- ja maksalaatikon ja mustan makkaran kanssa – kuten puolukkasurvokset nyt yleensäkin, mutta tämä on (erityisesti joulun tienoilla) ihan ekstra-hyper-hyvää vaniljajätskin kanssa.

Puolukkasurvos

1 kg puolukoita

2 dl vettä
300 g sokeria
12 kanelitankoa
5 neilikkaa

Keitä vettä, mausteita ja marjoja noin ½ tuntia. Ota kattila liedeltä, lisää sokeri ja jäähdytä. Tölkitä ja jätä neilikat ja kanelitanko soseeseen, jotta antavat makua vielä säilönnässäkin.

Toinen syksyn säilöntäresepti on sekin Riemusta ruoanlaittoon -kirjassani. Oletkos koskaan kokeillut pormeladia? – Kannattaisi. Syksyn makeimmista porkkanoista tulee talven pimeisiin aamiaispöytiin aurinkoista pormeladia eli porkkanamarmeladia. Paahtoleivälle hipaisu voita ja sitten tätä. Se on kuulkaa oikein hyvää ja kaunista.

Hangasojan aamu-6

Porkkanamarmeladi = Pormeladi

1 kg porkkanoita
2 sitruunaa
1–2 tl sitruunan kuorta raastettuna
6 dl hillosokeria

Kuori ja viipaloi porkkanat. Keitä vähässä vedessä noin 30 minuuttia.
Kaada vesi pois ja soseuta porkkanat. Lisää raastettu sitruunankuori,
puristettu mehu ja sokeri. Keitä miedolla lämmöllä vielä 15 minuuttia.
Anna marmeladin jäähtyä puolisen tuntia ja purkita.

11

Ulkoilmaelämästä takaisin kaupunkiin

Hääpäiväruusut ripustin mökin seinäkelloon kuivumaan,

(kuvat kannattaa klikata isommiksi, ehdottomasti) 

WP_20140901_10_32_57_Pro

ja Pehtoori laittoi meidän Vinkun ovensuuhun tiitteräksi vartijaksi.

WP_20140901_10_32_37_Pro

Aika lähteä kotiin.

Sitä ennen olin käynyt pienellä lenkillä. Aamun kosteus, kylmän yön jälkeen usvaa. Raikkaus ja puhtaus ilmassa. Metsä houkutti. Tunturiin oli mieli…

Hangasojan aamu

Hangasojan aamu-2

Ja sieniä! Niitä on joka paikassa.

Hangasojan aamu-3

Tällaisen kuvan olen varmasti joka syksy mökin purosta lähtöaamuna ottanut,  – jollei ole satanut. Ihan sama vaikka olenkin: tässä se taas on. 🙂  Ja tänään kuten niin usein ennenkin mökiltä lähteminen aiheutti lievää isompaa tupinaa ja tuskaa.

Siirsin konttuurini (= läppärin ja kalenterin)  auton etupenkille: voi syyslukukauden alun sähköpostirallia hoitaa ”lennostakin” tai siis kyytiläisenä välillä Hangasoja – Rantapelto.

Nyt kotona, ja pitkään aikaan ei lähdetä mihinkään. Pehtoori ehkä, minun reittini suuntautuu Linnanmaalle.