Tämä päivä kantaa kauas

Met vielä mihinkään Ouluun lähetty. Met lähimmä aamulla tunthuriin.

Kultahippunen elämänmenossa on tämä päivä ollut. Kertakaikkisen hieno päivä. Pitkien yöunien jälkeen herääminen aurinkoiseen aamuun, Hangasojan ”laiturilla”  ihan hiljaista, ei ihan välttämättömiä töitä tai muutakaan tekemistä, iltapäivällä lämmintä liki + 20 C.

Eilinen ei siis ollutkaan kesän viimeinen patikka, vaan vielä tänään monen tunnin pikkuvaellus. Ajeltiin aamusella autolla Kiilopäälle Suomen ladun majalle, ja sieltä kohti Luulampea; siellähän kävimme juhannuksenakin, silloin satoi lunta ja räntää!! Tänään ei. Menimme pitemmän (6 km) reitin kautta, ja palasimme lyhempää (4 km) reittiä. Monta tuntia liikkumisen riemua, huoletonta oloa, vailla vaikeita ajatuksia, mihinkään ei sattunut, yllin kyllin aurinkoa siniseltä taivaalta, monin tavoin Lapin luontoa ihailtavana. Ja kuvattavana.

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Paljakassa

Paljakassa-2

Paljakassa-7

Riekkoparveen törmäsimme – eivätkä ne pyrähtäneet lentoon, vaan ”teputtelivat” vauhdilla eteenpäin.
Aika hyvä on tuo ”maastoutumisväri” näin ruskankin aikana.

Paljakassa-2-2

Juhannuksena Luulammen päiväkämppä oli vielä remontin alla, nyt valmis. Ja niin hieno ja siisti.

Paljakassa-9

Paljakassa-10

Paljakassa-3

Paluumatka lyhyempi, mutta tiukempaa nousua.

Paljakassa-4

Paljakassa-5

Itseasiassa puolukat eivät ole vielä ihan kypsiä… Mutta ei hätää. Nuoripari on kuulemma käynyt Virpiniemessä poimimassa ja riittää meillekin asti. 😉 Meidän Juniori puolukkametsässä! Niin se aika rientää!

Paljakassa-6

Ja kuinka lämmintä tänään on ollutkaan. Olenhan sanonut: elo-syyskuun vaihde on täällä ihan parasta. Ei sääskiä, ei sadetta, lempeitä päiviä, kaunista valoa, ruska jo maalailee väreillään…

WP_20140829_14_14_50_Pro (1)

IMG_0027

IMG_0042

Riekonmarja ja mustikanvarvut ovat jo punaisia… ja satunnaisia keltaisia lehtiä puissakin.

Paljakassa-8

Mökille palattua ei mitään intoa lähteä sisälle. Jo vain löysimme puuhastelua ulkonakin.

Osa ylläolevista kuvista lähimetsästä ja niitä on tulossa tänne lisääkin. Bannerikin pitäisi jo uusia ja sen sellaista.

Ja sitten notskilounas… 😉 Kahdesta en luovu.

altAtiEkJFtyHHueF_zp3-gl-9YmoW65GfUnBmPL98u4xpB

Ja äsken sitten rantasauna ja sieniruokaa. Tänään vuorossa pastaa, … palaan asiaan …

Tähän pieni videoklippi. Ehkä kannattaa laittaa äänetkin, – tunturipuron solina.

Tulihan se nyt varmasti selväksi, etten huomennakaan haluaisi lähteä kotiin, Ouluun, töihin…

Mutta tämä päivä kantaa pitkään. Niin hieno päivä. Niin hieno. Lappi on. Luonto on.

Suomen ja meidän luonto -päivä

Elinvoimaisuus ja onnellisuus kohenevat retkillä Suomen kansallispuistoihin ja muihin laadukkaisiin luontokohteisiin, osoittaa Metsähallituksen tänään julkaistu selvitys. Kävijöiden kokemia luontoilun psyykkisiä, sosiaalisia ja fyysisiä vaikutuksia ei ole ennen tutkittu Suomessa näin laajasti. Erityisesti ruuhkavuosi-ikäisten, naisten ja lasten hyvinvointi kasvaa luonnossa. 

Toissapäivänä Metsähallituksen julkistama tutkimustulos KLIKS on helppo allekirjoittaa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tuossa illansuussa saunaan lähtöä tehdessä, istahdin mökin isoon, omaan nojatuoliini ja jäin kuuntelemaan kun radiosta tuli yksi (enää en edes muista mikä) lempibiiseistäni. Kuuntelin sitä ja mietin, miksen voisi istua tuolissani keskiviikkoiltanakin. Mietin vieläkin. Miksen?

Tänään on ollut pilvipoutaa, tyventä. Hyvin tyventä.

Halusin jonnekin korkealle tunturiin, ja Jorpulipäälle päätimme kavuta. Kerran ennenkin on siellä käyty (kuvia ja reittikuvaus täällä) , ja jo silloin pidin siitä hyvin paljon. Tänään ajattelin, että siitä on tainnut nyt tulla minun lempitunturini, tai ainakin patikka sen huipulle on erityisen mieluinen. Iisakkipää ja Pikku Tankavaara on niin monta kertaa noustu,että Jorpulipää menee nyt ohi. Koillis-Kairan luontokeskuksen pihasta matkaa huipulle kuluu suunnilleen tunti, paluun voi tehdä samaa reittiä tai vähän pitemmän kautta, jolloin aikaa kuluu puolitoista tuntia.

Siinä on tämän kesän viimeinen patikkareitti.

Jorpulipää huiputettu_

IMG_0032

Jorpulipää huiputettu_-6

Kaunista rakkaa on huipulle mentäessä niin paljon, että suosittelen lämpimästi oikeita vaelluskenkiä, lenkkareilla nilkan niksahdus on hyvin lähellä.

Jorpulipää huiputettu_-2-2

Jorpulipää huiputettu_-3

Tunturin huipulle matka kulkee Tankasuon kautta. Se on sitten minun lempisuoni. Aapasuo, jota olisi vaikea, jollei mahdoton ylittää ilman pitkospuita.

Jorpulipää huiputettu_-4

Sikäli erikoinen suo, että kahdelta reunaltaan se nousee vähän matkaa tunturin kuvetta ylöspäin. Suolle tullessa ja sieltä lähtiessä meitä seuraili joku pikkulintu, ja se lauloi! Lauloi elokuun viimeisenä. Muutoin olikin ihan hiljaista.

Jorpulipää huiputettu_-2

pitkos

Maaruskaa jo on. Huomenna voisin laitella kuvia siitä enemmänkin. 

Jorpulipää huiputettu_-5

Menomatkalla otin paljon kuvia. Pikku kameralla, argh! Eiväthän nämä nyt oikein vastaa odotuksia.

Ja palatessa keräsin (/mme) vielä sieniä, vaikka eilisen mielettömän jälkisouvin jälkeen olin vannonut, että ei enää yhtäkään. Puoli kassillista ihan vain parhaita noukimme.

Kylillä käytiin kaupassa, pihapiiriä siistittiin, ulkoiltiin ja syötiin hyvin. Sieniä! Yllättävää? Kyllä poroakin.

Tänään on ollut Suomen ”virallinen” luonto -päivä. Meidän kontribuutiomme sen viettämiseen oli elopatikka Jorpulipäälle. Suosittelen.

 

Tattimetsässä

Minne käännänkin pään, siellä tatteja nään!

WP_20140829_12_10_14_Pro

Punikkitatteja korikaupalla, kangastatteja, lehmäntatteja, herkkutattejakin, ja sitten isoja haperoita, paljon ihania pieniä kangashaperoita, keltahaperoita, muutama karvalaukku, haapa- ja kelta(leppä?)rouskuja jokunen (ei ikinä ennen näillä leveysasteilla), kangasrouskuja ei edes poimittu (vielä 🙂 ).  Paras sienivuosi, mitä täällä olen koskaan nähnyt, kokenut.

Puolelta päivin, kun sain kiireimmät työt tehdyksi, lähdimme lähimetsään. Ja vaikkei poimittu kuin ”priimaa”, niin puolessatoista tunnissa korit täynnä, ja palailimme mökille.

Notskilounaalla mietimme, mitäs sitten ja eikun uudelleen metsään, vähän kauemmas lähdimme. Sää suosiollinen, välillä jopa aurinkoa, kuivat kankaat, leppoisa olo, ja taas kerran Lapin luonto huumasi. Korit täyttyivät.

Punikkitatteja yllin kyllin_

 

Mutta sittenhän se oli edessä se urakka!

Putsaus, pilkkominen, pannun kautta pusseihin ja pakastukseen.

Pitkälle iltaan asti kaksin puuhattiin.

 

Punikkitatteja yllin kyllin_-2

Punikkitatteja yllin kyllin_-3

Punikkitatteja yllin kyllin_-4

Ja ruoaksikin niitä riitti – ja maistui.

Rantasauna, ruokaa, raukeutta. Näillä mennään. Perjantaita, ihmiset!

 

Omantunnon kysymys

Enhän minä ihan hyvällä omallatunnolla töistä lähtiessä työhuoneen ovenpieleen laittanut lappua ”Paikalla viimeistään tiistaina”. Laitoin kuitenkin.

Omantunnon rassaavan äänen vaimentamiseksi istuin jotensakin koko matkan läppäri sylissä, vastailin opiskelijoiden mitä moninaisimpiin kysymyksiin, tein yhteenvetoja viikon kokouksista [neljän päivän saldona yhteensä 12 tuntia kokouksia!], tein power pointteja ensi viikon infoja varten.

Siten  omatunto pikkuisen rauhoittui, mutta vasta kun Pehtoori kurvasi mökkitielle ja kun astuin Lapin hiljaiseen iltaan, unohdin ajatuksen, että ehkä on sittenkin parasta palata jo sunnuntaina. Katsotaan nyt. Sunnuntaina tai maanantaina.

Tekemisen puutetta täällä tuskin tulee olemaan, vaikka töitä en tekisikään.

Hangasojalla_

Hangasojalla_-2

Hangasojalla_-3

 

Pelkästään mökkitontilta (joka ei ole suuren suuri) saisi yhteen sienisalaattiin, tattikeittoon ja puolukkapiirakkaan ainekset.

(Hyvä että tuotiin Oulusta pari litraa kanttarelleja mukanamme 😉 )

Päivä palasista

Aamu alkoi poikkeuksellisesti, kahvi juotava liki kylmänä. Liekö tuo kaunistanut, tiedä häntä, mutta haava ei ainakaan ärtynyt. Eikä mustelmaa poskessa. Siis hyvin alkoi.

Autoon istuessa muistin, mitä eilen olisi iltapalaverin jälkeen pitänyt muistaa tehdä (ks. oik. sivupalkin Instagram-kuva). No sekin päättyi hyvin. Löpöä tosin meni tankkiin puoli litraa enemmän kuin sen tilavuudeksi käsikirjassa ilmoitetaan. 🙂

Ja yhtäkkiä heti aamusta huoneeseen tupsahtaa vanha opiskelija. Pitkän tovin rupattelimme: ja hassua, kollegoina. Opintojenohjaajina. Ja taisinpa oppia jotain uutta opiskelijaltani.

Lukukauden ensimmäinen vastaanotto. Ahkerimmat jo kävivät. Eikä ahkeria ollut vähän.

Siinä sitten iltapäivä jaettiin yliopiston rahoja muutamia satojatuhansia, pohdittiin viestintää, yritin väliin tunkea ruohonjuuritasontietoa, keskusteltiin pitkään ja hartaasti tarvitseeko Oulu kaivostiedekuntaa ja ensimmäistä kertaa ikinä, kesken kokousta, surffailin surutta.

Illansuussa, kuuden tunnin koulutusneuvoston kokouksen jälkeen kotiutuessa laittelimme Pehtoorin kanssa kimpassa safkan. Vähän normikeskiviikkoa paremmin söimme: ahvenfileitä, paistettuja kanttarelleja ja sen sellaista. Ja oheen katkamössö [ansaitsisi kyllä hienomman nimen]: sulata hyviä katkarapuja pari, kolme desiä ja kuivaa ne. Sekoita keskenään 2 rkl Creme Bonjour Cuisine Tilli-Sitruunaa ja 2 rkl Creme Fraichea ja lisää katkat sen joukkoon. Tarjoile salaatin ”huippuna”, kalafileiden ohessa, paahtoleivällä. Ihan hurjan hyvää.

Lehdistötiedotteen laatimiseksi pitäisi vielä saada virettä, ja ehkä vähän pakatakin.

Kaikkea semmoista.

Ai niin, 31 vuotta sittenkin satoi tänä samaisena iltana.

1983

1983 b

 

Väsyttäviä tekijöitä

Syksy Linnanmaalla

Rälläkkä, 141 euroa, silta poikki ja irti, tunteroinen, takaumia lapsuuden pelkoihin, metallisiruja, ”verta, hikeä ja melkein kyyneleitä”, ei oikeaa ruokaa koko päivänä, lehmäsarvipihdit, eikä tämä tähän lopu.

–  Mistä on kyse?

Hammaslääkärissä olin iltapäivällä. Kolmen hampaan silta pistettiin poikki ja hammas poistettiin. Ohi on, hauskaa ei ollut. Päinvastoin.

Kokousrumban aloitus tänään. Eihän keväällä tekemäni pohjatyö nyt vielä tuottanut tulosta – vielä ainakaan.

Linnanmaa täynnänsä uusia fukseja.

Eilen illalla puolille öin tein kuvakertomusta Kuopio-viikonlopusta.

Hammaslääkäristä vielä Caritaksen kautta palaveriin.

Tuosta kaikesta väsy.

Lupaan itselleni lähteä nyt lukemaan hömppää, vaikka jo kandiaihio ja huomiset kokousmatskut tuossa pöydällä näyttävät odottavilta. Näyttäkööt.

 

Terveisiä Meksikosta vol. X

  • ”Nuku hyvin äläkä sure. Ensimmäisenä kevätpäivänä minä olen taas täällä luonasi. Rakenna pato minua odotellessasi.”
             (Nuuskamuikkusen kevätkirje)

 

Meidän Nuuskamuikkunen Skypeili äsken Meksikosta. Pisti eilen viestin: ”Holaaaaaa! Mulla on huomenna vapaapäivä, viides kuudesta vuosittaisesta. Oisko skype kello 12 🙂 ? Teiän klo 8?”  Pitkään aikaan se ei ollutkaan onnistunut. Viikko sitten tuli mm. tällainen: ”En voi skypettää huomenna ku meillä ei oo ollu viiteen tuntiin sähköjä ja läppäristä on akku loppu 🙁 .  Vuorokauden oli olleet sähköt ”pikku tuulenpuuskan takia” poissa. Oli ollut suht lämmintä kun huushollin puhallin ei toiminut, ja öisinkin lämpötila on + 25 c ja päivisin lähellä + 40 C.

En olekaan pitkään aikaan päivitellyt tänne kuulumisia Monterreysta. Edellinen Meksiko-postaus näyttäisi olevan kesäkuulta… Joten palataanpa hieman ajassa taakse päin.

Lapsi pyysi juhannuksena lähettelemään kuvia Lapista, keskiyön auringosta ja meidän vakiomökkiruoasta (poroa, puikulaperunoita ja korvasienimuhennosta). Oli sitten näyttänyt niitä kavereilleen ja työpaikalla. Kuvien joukossa oli otos (KLIKS), jossa näkyy selvästi, että aurinko on vielä hyvän matkaa horisontin yläpuolella. Ja mitä sanovat meksikolaiset nuoret? ”Miksei Suomessa käännetä kelloja siten, että pimeä aika olisi yöllä ?”   – Eivätkä millään olleet ymmärtäneet kun tyär oli selittänyt,  että kesällä pohjoisessa EI OLE pimeää – ei yöllä eikä päivällä.

Jalkapallon MM-kisojen aikana Monterrey ja koko Meksiko oli ollut aika sekaisin:

Eilen kun olin lounastunnin kattomassa peliä, oli lähikuppila melko liekeissä 😀 ! Sunnuntaina sitte hollannin kans. Tarkkaan täällä kyllä pelejä seurataan, ihan mukava elää tämä täällä 🙂

Kun Meksiko sitten putosi (sunnuntaina?) semifinaaleissa oli koko Monterrey ollut kuin kuollut kaupunki. Paljon ketään ei ollut ollut liikkeellä, eivätkä meksikolaiset edes tervehtineet toisiaan. Maan suru oli ollut. Jalkapallo on iso juttu.

Kun olivat porukalla käymässä Victoriassa (joku sata kilometriä Monterreystä itään), josta tyttären kaveri Daniel on kotoisin ja jossa olivat häävieraina käymässä, oli kotimatkalle ostettu birmatokset:

Birmatos kotimatkalle. Kaikilla juomana olutta ja clamatoa, kannen päällä Joelilla katkoja ja Gerardolla ja Danielilla kuivattua lihaa. Mulla ananasta ja kaikilla tietenki chilihöysteet.

Birmatos Victoriassa on yksi versio siitä, mikä muualla Meksikossa tunnetaan clamatoksena. Birmatos = bir, olut, ma = clam, simpukka, to = tomato, tomaatti  ja clamatos = simpukat ja tomaatti joka tarjoillaan joko oluella tai ilman. Ja tytär kertoi juuri äsken että hänen asuntonsa lähellä olevassa ”Clamateriassa” (vrt. cafeteria, gelateria, ….) on myös vodkaversioita!

altAno6itnTC1HXlJIeOcjV9GMRM0SPgAcshQmcrcx0GwcV

Tässä kuvassa tyypillinen clamatos chilireunuksella (”pre-leffa clamatot”). Nämä näyttävät hyvin samanlaisilta kuin mekin maistettiin Meksiko Cityssä. 

altAuiasFEkBQqX0pIwZaPP7x2UPAtrZXQPF9Hpl21m8KdF

Chiliä eri vahvuuksilla on joka paikassa. Esimerkiksi Mäkkärissä on tällaiset maustenurkat, joista salsaa, guacamolea ja chilejä saa käydä lappamassa. Sinappia ja ketsuppiakin on, mutta niitä ei kuulemma juuri käytetä.

altAmV97dnORrZzYasrGDsf3T_g3EoL_G_ILQn3M2apgwl8

Tavallista on, että nuoret kokoontuvat sunnuntaisin jonkun luo brunssille, minkä jälkeen päivää jatketaan yhdessä lähtemällä puistoihin, leffaan tai vietetään brunssipaikassa leffoja katsellen.

”Mercedeksen luona oltiin brunssilla: kannussa on luonnollisesti mimosaa ja kuvasta puuttuu luonnonjugurtti ja meksikon tuoreet hedelmät ;)”

altAoIxFRgNoe4wSjMabuT4AC0JwKSmP8XWH9JrEb54pJX1

Tyttären ranskalainen kaveri, Greg, juuri se sama, joka tyttärelle oli työpaikkaa Meksikoon järkkäämässä, vihittiin meksikolaisen morsiamensa kanssa ja aviopari on jo muuttanut Eurooppaan. Häät pidettiin Chiapasissa, Meksikon eteläosassa joka oli kuulemma kovin erilaista kuin Meksico City, Cancun tai Monterreyn seutu. Ja meksikolaiseen tapaan isot häät ”alkuun pönötystä, mutta kun oli syöty, päästiin juhlimaan”.

altArPMuiJ_SKYQWUEV4FUbodyOhlXxzNCust8iDXwTqrLi

Samaisella viikonloppureissulla olivat sitten käyneet myös luontoretkellä.

altArTgzjWSpQJIlrkObVoY2VdKCFRfAI0ZK-AiWDZYLsgC

Enpä tätä ennen ollut krokotiileista osannutkaan olla huolissani. Nämäkin vielä.

Ja tämä Chiapasin reissu aiheutti sitten sellaisenkin jutun kuin Visa-kortin murron. Ainoa kerta kun esikoinen on koko kohta vuoden kestäneellä oleskelullaan Meksikossa Visaa käyttänyt, oli kun varasi netissä hotellihuoneen tuota Chiapasin reissua varten. Muutoin kortti on ollut jemmassa eikä koskaan edes mukana asunnon ulkopuolella. Joku oli hakkeroinut tilille ja ehtinyt käyttää liki tonnilla. Laskusta kuitenkin näkee että ostot on tehty Saksassa. Tytär sai duunipaikastaan todistuksen ettei ole ollut pois töistä saatikka että olisi ehtinyt Saksaan asti, eikä siis itse ole voinut korttia käyttää. Koettelin täältä käsin minäkin asiaa hoidella, mutta vielä on kesken. Lohdulliselta kuitenkin näyttää että rahat saataisiin takaisin.

Muistattehan, että lähettelin juhannuksen jälkeen paketin, jossa oli mm. neulomani villasukat. Vähän ajatuksenani oli, että ehtisi paketti ehkä perille syksyksi, jolloin Meksikossakin viilenee. Vastoin kaikkia aiempia kokemuksia, paketti oli parissa viikossa perillä ja keskellä heinäkuuta lapsi tekstaili, kiitteli paketista ja lämpimistä sukista: ”Täällä alko maanantaina ´canicula’ eli vuoden kuumimmat 40 päivää. Kuulemma elokuun viimeiset viikot on pahimmat, saapa nähä 😀 kyllä täällä nyt jo vähän sulaa.” 🙂