Ennen matkaa – maitohappoja?

Matkalle lähtemisen riemussa iso osa on valmistelussa: paikasta, sen historiasta, ”kartasta” (= paikkakunnasta ja sen lähitienoista), ruokakulttuurista ja kaikesta tiedon hankkiminen. Joskus on myös mukavaa hankkia kampetta matkalle, miettiä mitä ottaa mukaan, mitä ei. Parille edelliselle patikkamatkalle lähtiessä haastetta on tuonut se, että lentoyhtiöt (Thomas Cook syksyllä Madeiralle ja mikähän lentoyhtiö se La Comeralle lensikään?) asettivat matkatavaroiden painorajaksi 18 kiloa (15 + 3 kiloa). Kun jo Meindlit (vaelluskengät) painavat liki kolme kiloa, läppäri puolitoista, kamera putkineen kolme, neljä kiloa, niin ei siinä sitten kovin paljon muuta rompetta tarvinnut mukaan ottaakaan. No nyt  (12.7.) lennetään Finnairilla sekä Helsinkiin että sieltä Salzburgiin, ja tavaraa saa olla 23 + 5 kg, joten sen kanssa ei tule ongelmia.

Mutta sää? Viime päivät Bad Gasteinissa(kin) on ollut kylmä ja satanut (vuorilla luntakin). Kerrospukeutuminenhan se on noilla reissuilla on ”se juttu”. Ja sitten pitäisi vielä illoiksi olla jotain vähän siistimpää, vähemmän sporttista/vähemmän Haglöfsiä ja Fjällreveniä.

No joka tapauksessa noissa merkeissä tänään kaupungilla. Kaikki perusvermeet on olemassa, mutta vaelluskenkiin sopivia sukkia, rakkolaastareita (jos niitä on, niitä ei tarvita, jos niitä ei ole, jalat ovat vereslihalla), lippis (jota aion kyllä käyttää vain äärimmäisen pakon (= suoraan ylhäältä paistavan auringon ja  auringonpiston  uhatessa) edessä. Partioaitassa on menossa remppa, joten ostin kaksikin toppia: valkoisen ja oranssin! Minulla ei varmaan koskaan ennen ole ollut mitään oranssia. Noh ehkä se khakin väristen kamppeiden kanssa menee, – alimmaisena. Karmeassa kaatosateessa kuljin shoppailemassa monta tuntia. Hain kotiin pöytäliinaa ja mattoakin, tosin löytämättä… Satoi niin paljon, että olisi ollut hyvä harjoitella sateessa patikointia, mutta siitä on niin hyvä kokemus lokakuulta, että ei ehdoin tahdoin viitsitty Rokualle tai Virpiniemeen tänään lähteä kuten vähän aie oli ollut.

Alla Madeira sadepäivän kuvia. Klikkaamalla suurenevat.

Madeira 24_10_2013

Madeira 24_10_2013_1

Sellaisia maisemia ja aurinkoa kuin oli Kitzbühelissa – suurimman osan reissua – toivoisi nytkin edessä olevan.

Kitzbuhel 2011

Kitzbuhel 2011_2

kitz2

Matkalle lähtöön meillä kuuluu myös maitohappobakteerikuurin aloittaminen muutamia päiviä ennen reissua. Uskon asia tai ei, mutta niin meillä on tehty. Ja väitän, että meillä on empiirisiä todisteita siitä, että niiden syöminen kannattaa. Olimme Taorminassa 2008, minä, Pehtoori, Juniori ja Juniorin kaveri. Sanoin Juniorin kaverille, että ottaisi hänkin maitohapot ennen reissuun lähtöä ja sitten vielä siellä aamiaisilla pojalle yritin niitä antaa, mutta sanoi, ettei tarvi. Me muut kolme otimme. Ja viikon reissun aikana suunnilleen samoja safkoja syötiin. Ja neljäntenä matkapäivänä Juniorin kaveri oli maha- ja oksennustaudissa.

Ja sitten seuraavana vuonna oltiin New Yorkissa, minä, Pehtoori, Esikoinen ja Esikoisen kaveri. Samoin hänelle suosittelin maitohappoja. ”Ei meillä niitä koskaan syödä”. No ei väkisin, enhän minä voi toisten lapsille ryhtyä maitohappoja syöttelemään. Varsinkaan kun toisen äiti on sairaanhoitaja ja toisen lääkäri, joten mikäs minä olen neuvomaan. 😉 Ja niinhän siinä sitten kävi, että tyttären kaverilla meni NYCin neljäs matkapäivä oksentaessa. M.O.T.

En tiedä, mutta meillä on pahimmilta turistiripuleilta ja mahataudeilta vältytty. Paitsi että minä olin (1999) Thaimaassa Hua Hinissä tiputusuhan alla, ja kävin parikin kertaa paikallisessa sairaalassa. Mutta se oli ihan oma vika.

Mutta siis, ihan mielenkiinnon vuoksi, miten sinä teet? Käytätkö maitohappoa ennen reissua ja reissun aikana.

Heinäkuun ensimmäisenä

On 70 vuotta siitä kun äitini vietti 14-vuotissynttäreitään Särkisalossa (Lounais-Suomessa, nykyisin on osa Salon kaupunkia). Tai ei niitä mitenkään vietetty, mutta siellä äiti kahden sisaruksensa ja äitinsä kanssa oli. Oli juhannukseksi sinne saapunut. Loman viettoon? – No ei todellakaan.

Koivisto-karttaEvakkomatka Koiviston saaresta oli alkanut kaksi päivää sen jälkeen kun Neuvostoliitto aloitti suurhyökkäyksen Kannaksella (9.6.). Koiviston maalaiskunta (ja siis myös saari) kuului ensimmäiseen evakuointivyöhykkeeseen.

Kuorma-auton lavalla matkasivat sodan jaloista pois, 400 000 muun tavoin jättivät kotitalon ja melkein kaiken muunkin.  ”Kanttura” (= ainoa lehmä, joka mummulla oli) ”vietiin junalle, mutta juuri silloin tuli pommi, eikä juna päässytkään lähtemään”, ja kaikki karjakin lähti maanteitse kohti Lounais-Suomea. Kuorma-autokyyti ”kesti monta yötä ja päivää. Välillä satoi, paleli, ja perillä olikin sitten (taas) kurkkupaise/angina”.

Äidin isä oli kuollut edellisenä syksynä, veli oli rintamalla ja kaksi isosiskoa Helsingissä (?) töissä. Sse kantturakin tuli sitten myöhemmin  ja ”mamma teki sille Osuuskaupan kartanon puuceehen navetan”. Koivosto-kaljuunalla oli myöhemmin tulleet koivostolaisten evakkojen vaatteet ja jotain irtaimistoa, ei juuri paljon mitään. Syksyllä pääsivät sitten ”pysyvämpään” asumukseen Finbyn kartanon maille, ”siellä oli hyvä”.

 

Tanskassa

Kuvassa äitini (oik.) sisarensa (, kummitätini) kanssa Tanskassa. Ehtivät sotalapset välirauhan aikana tulla sieltä takaisin kotiin Karjalaan,  – ja toiselle evakkomatkalle, jonka äiti sanoo jatkuvan vieläkin.

Nämä karjalaiset sukujuurenihan elävät tämän blogini nimessäkin … (ks. täältä)

Näistäkin tänään juteltiin kun käytiin pehtoorin kanssa (kävellen luonnollisesti) synttärisankaria tervehtimässä, mansikkaleivoksia ja samppanjaa vietiin mennessämme. Juhlittiinpa siis vähäsen. 🙂

Emme olisi periaatteessa saaneet kävellä takaisin kotiin, sillä oltiin käyty pehtoorin kanssa ennen Caritakseen menoa verenluovutuksessa, jonka jälkeen ei saisi ”lenkkeillä” tai rasittaa. Emme siis sitten mitenkään reipastelleet, ja pysähdyimmepä Sokeri-Jussiin syömään salaatit, jotta ei menisi urheiluksi kotimatka. Mitä ihanin sää tänään, aurinkoa ja lämmintä.