Kolmas kesä, jolloin tein päivän ”Lomamatkan jonnekin Pohjois-Suomeen” ja järjestän siitä ”jo legendaarisen” (kuten Laura totesi 🙂 ) kesäkisan.

Eilen aamulla klo 9.00 starttasin Rantapellosta, sateen uhkaamassa aamussa,  ja palasin 12 tuntia myöhemmin ajeltuani 500 km suuntaan X ja takaisin (eilisessä postauksessani vähän lisää matkan kulusta KLIKS).

Kuvat ovat niistä kohteista, joissa eilen kävin. Se taas merkitsee, että ne eivät voi olla kovin kaukana Oulusta. Näin ollen pohjoissuomalaiset ovat kilpailussa etulyöntiasemassa, joten reiluuden vuoksi annan hyvityspisteitä siten, että jos et ole koskaan asunut Oulun tai Lapin läänissä, saat kaksi  lähtöpistettä. Ilmoittele vastauksesi  suoraan minulle sähköpostilla*, mutta laita myös kommenttilaatikkoon alas (vaikka nimimerkillä) ilmoittautuminen osallistumisesta, jotta arvonta on sitten reilu, ja toki muutkin kommentit ovat tavalliseen tapaan tervetulleita.

Kilpailuaikaa on reilu viikko: ensi viikon sunnuntaihin 13.7. puoleen yöhön asti voit lähetellä vastauksia. Reissun päältä sitten julkaisen tulokset.

Kahden edellisen vuoden kesäkisojen tulokset (ja niistä linkit edellisiin tehtäviin) täällä 2013 ja täällä 2012. Ehkä niihin perehtyminen antaa jotain apuja myös tämänvuotisessa kisassa. 🙂

Entäs palkinnot? Palkintoja on kolme, ja niistä voittaja saa ensin valita haluamansa, sitten loput kaksi arvotaan kaikkien osallistuneiden kesken.  Ihan kuten viime vuonnakin palkintona on tietysti
1) Vuorotellen-kirjani (ja jos sinulla jo on se, niin eiköhän tuolta varastosta löydy vaikka ”Oulun vuosisadat” toimittajan kappale tai vaikka Kotiruoka, jossa on pikku artikkelini,) ja lisäksi on
2) 10 euron lahjakortti Pentikin myymälään (voimassa 17.1.2015  asti) ja
3) Guerlainin tuotepaketti, jossa mascara, meikkivoide, puhdistusvoide, Shalimar-tuoksu, huulihoide (care? = hoide?) ja meikkipussi.

 Vuorotellen-aukeama

Siis jo pelkällä osallistumisella pääset mukaan arvontaan, jossa kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan kaksi palkintoa!

* * * * * * **

K I L P A I L U (K U V A T)

Alla 12 tehtävää, joiden kuvat eivät ole kulku- ja/tai aikajärjestyksessä. Tiedätkö tai arvaatko, mistä ne ovat ja mitä ne esittävät? Kahdeksan ensimmäisen kuvan ottopaikan tunnistamisesta saat yhden pisteen, ja kun tiedät, mikä/mitä kuvassa on, saat toisen pisteen. Neljästä viimeisestä kuvasta on mahdollista saada vain yksi piste per kuva.  Siis maksimipistemäärä on 20 ( + mahdolliset kotipaikkahyvityspisteet = 2 pist.).

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla….

Kahdeksan ensimmäisen kuvan/kollaasin oikeasta vastauksesta kaksi pistettä.

1) Missä ja mikä paikka?

(tässä siis riittää että tietää sijainnin ja koko alueen nimeen,
ei tarvitse tunnistaa traktorin merkkiä (= Ford, 50-luku kai))

10

2) Mitä nämä ovat (muutakin kuin posliinikoiria)? Miksi niitä pidetään ikkunalaudoilla?
Mikä niiden ”tehtävä” on? Missä kaupung(e)issa niitä on?

11

3) Jokaisella kesäkierroksella pitää tutustua ainakin yhteen kirkkoon ja yhteen kirkkomaahan.
Kolllaasin kirkkomaa ja tapuli eivät ole lähekkäin, eivätkä ne kuulu edes samaan seurakuntaan.
Tuo hautalehto ja siunauskappeli olivat merkillisesti tuollaisella havupuuaitauksella kierretty.
Toi mieleen italialaiset ”cimitariot” sypressiaitoineen.

Siis mikä järvi, sen rannalla oleva kirkko ja vähän kauempana oleva hautausmaa.
(kolmesta kuvasta max. kaksi pistettä)

12

4) Missä kaupungissa, mikä ravintola?

(joka aukesi vasta niin myöhään, etten päässyt sinne syömään 🙁 )

13

5) Mikä talo, missä?

14

6) Mikä patsas, missä?

15

7) Mikä ranta ja missä?

16

8) Kuka ja missä?

17

SEURAAVISTA yksi piste

9) Missä on tämä rautatieasema?

21

10) Mikä laite, mitä sillä on tehty, kuka sitä tarvitsi?

22

11) Missä on tällaiset katulamput?

23

12) Mikä tämä on?

24


Runsasta osanottoa toivoen. … vastauksia odotellen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 Vastaukset osoitteeseen [reija.satokangas at oulu.fi] ja laita kommenttilaatikkoon alle jokin pieni viesti osallistumisestasi. 

16 Comments

  1. Kylläpä pistit pahoja. Ei löydy kartalta kirkkoa järven rannalta. Onkohan mulla väärät kartat 😉 En kuitenkaan anna periksi. Ihanan koukuttava kisa jälleen kerran.

  2. Ja minä kun luulin, että nyt oli helpoin kisa?

    Ehkä ”järven rannalla” -määrittelyä ei kannata ottaa ihan kirjaimellisesti, vaikka kyllä melkein.

    Älä anna periksi, sinullahan on toissavuotinen voitto puolustettavana ja viimevuotinen jaettu ykkösija. 🙂

  3. Vai että helpoin kisa!

    Huolimatta lähes puolivuosisataisesta asumisesta Oulun läänissä (Jouni Backmanhan teki siitä lopun), en tunne saavani hyötyä pohjoisuudesta kisassasi.

    Avoimia kysymyksiä on, ja siis vain tämä yö aikaa.

    ”Jospa se siintä…”, sanoisi Lauri Lajunen.

    Kesäkuvafiiliksissä
    -Koivu-

  4. Vaikeaa on, mutta kun kerran aloin näitä miettimään niin yrittää pitää. Oliko se niin, että yrittänyttä ei laiteta, vai miten se menikään…

Vastaa käyttäjälle KoivuPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.