Touhupäivä, ihan hirmu touhu, sitten vähän alavirettä, jumittaa. Lukossa.

Pavlova-4

Mietin, mitä kirjoittaisin, etten alkaisi tekemisiäni luetella, etten turhaa tupisisi, ja selasin kuviani inspiroituakseni. Ja siinä se on! Pavlova. Tämän olen jo luvannut postailla tänne, ja sitten unohtanut. Siis. Hiihtoloman (vai pääsiäisen) hieman surkeahkon pavlova-leipomuksen jälkeen olen tehnyt parikin eri versiota, ja tässä sitten onnistunut tuotos.

Pavlova

Pavlova-2

Perusohje on Valion sivuilta. Vain pikkuisen modifioin. Ja homma menee näin:

Ainekset:

4 valkuaista
2½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl väkiviinaetikkaa
2 tl maissitärkkelystä

Valmistus:

Kuumenna uusi 120-asteiseksi. Voitele leivinpaperille ympyrä. Vatkaa valkuaiset (tai suoraan Eggo-purkista). Vatkaa valkuaiset vaahdoksi, ja lisää sokeri koko ajan vatkaten. Kun seos kiiltää, lisää vaniljasokeri ja etikka. Levitä massa leivinpaperille (jostain luin ohjeen, että juoksevan kuuman veden alla lämmitetty, mutta kuivattu spatula on paras työväline tähän, ja se kyllä toimikin), tee reunoista vähän korkeammat. Paista noin 1½ tuntia. Anna jäähtyä. Tähän asti voit tehdä valmiiksi päiviäkin ennen tarjoilua.

Sitten voit täyttää marenkikuoren, miten parhaalta tuntuu, esimerkiksi (maustettu)kermavaahto ja mansikat luonnollisesti. Minä käytin baileys-vaahtoa ja pensasmustikoita sekä tuoreananasta, niin ja suklaamintunlehtiä.

Tämä kannattaa tehdä pari tuntia ennen tarjoilua, itse asiassa jämät olivat seuraavana päivänä vielä parempia kuin kakku erään sunnuntain jälkkärinä.

Silloin paistoi aurinko.

Pavlova-3

2 Comments

  1. Sain viime kesänä ihanan Pavlovan Hotel Astoriassa Pietarissa. Ps. Jääkellarista lohi maistui jotenkin pehmeämmältä kuin graavisuolattulohi. Kiitos vinkistä.

  2. Varmasti Pietarissa osaavat Pavlovansa tehdä. Ja mukava kun lohivinkki maistui, ei ole ”tönkkösuolattua”, mutta toisaalta se on jännästi kiinteämpää tai en osaa selittää, mutta välillä (jouluna ja juhannuksena ainakin) tätä jääkellariversiota mieluusti tarjoan.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.