Toukokuun viimeisenä

Sumuisena aamuna lenkille merenrantaan: Kalevassa luki, että vesi on paennut. Halusin nähdä sen. Paennut oli. Oli aika viileä, usvaa, sumua, mutta kuinka hyvälle tuoksuikaan. Eikä siitepölyä. Hyvä lenkki.

 

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Oman kansakoulun ohi kävellessä, vähän ennen aamuyhdeksää, pienet koulukkaat kävelivät tomerana kohti juhlasalia. Ruusu kädessä. Vakavina.

Iltapäivällä meillä kahdet lakkiaiset. Työkavereiden esikoiset kauniina, nuorina, ylioppilaina, maailma edessä. Toisessa paikassa paistoi kauniisti, lämpimästi, toisessa satoi kaatamalla ja oli kylmä. Molemmissa mukava tunnelma ja hyviä tarjottavia…

Paljon muutapa ei sitten olla ehdittykään. Väliäkö sillä.

Monen kanssa jutellessa ”noh, se alkaa nyt sitten sinullakin loma, opettajat pitkälle lomalle jne…. ” Noh, eihän se meillä lipaston puolella sillä lailla mene. Ehei. Mitään lomia vielä aloitella. Toukokuun viimeinen on toisille opeille erilainen kuin toisille. 😉

Mutta eipä hätiä, rauhoittuu kuitenkin…

Kesäruokaohjeita vol. 2

Tänään piti olla puutarhajuhlat eksnaapureiden kanssa. Ei ollut. Vettä satoi koko päivän! Ja illan.

Mutta emme lannistuneet. Kerrassaan oivallinen ilta meillä oli. Festan suojissa nautimme kohtuullisen illallisen.  Ja höpöttelimme. Kuten tavallista.

Olin ajatellut tehdä vähän mutta hyvää. No ehkä tavoitteeseen pääsin; siis hyvää ja vähän. Mutta vähän kaikenlaista, aika monenlaisia. Nämä ihmiset kun ovat aina syöneet, mitä olen tehnyt. Eniten kaikista ihmisistä olleet minun sapuskoillani, – perheen lisäksi. Tykänneetkin, ja vielä kiitelleet. Siis kiitollisia ruokavieraita emännän kannalta. Niinpä tänäänkin joutuivat muutamien kokeilujeni koekaniineiksi.

Viime viikonlopun Fat Rooster -illasta jäivät marinoidut mansikat ja paahdettu valkosuklaa mietityttämään ja siis tänään olivat listalla. Ja keräilyerä muista ajankohtaisista.

Ennen kuin oli jälkiruoan aika, oli aika juustoille. Ja Pecorinon ja Appenzellerin seurana tarjosin pikkuraparpereista tehtyä hilloketta. Nimellä ”Rotissöörin raparperihilloke” tämä on ollut täällä ennenkin. Jo vain minä suosittelen, ja kyllä eksnaapureillekin maistui. Ehdottomasti.

~~~~~~

Alkuruokalautanen ei ollut minun tapaistani tarjoilua: siis tarjoilin annoksena.

Haukiceviche kipossa, mätimousse, viiriäisen munia*, riimiporo ja keskellä sipulihilloke. Lisänä omatekoista saaristolaisleipää ja kirnuvoita. Riimiporoa en ollut ennen tehnyt, mutta kyllä se oli hyvää (laitan ohjeen tässä joku ilta). Sipulihillokkeen kanssa varsinkin.

(*Miten saada viiriäisen munien kuoret helposti irti; kiehauttamisen (3 – 4 min.) jälkeen laita ensin kylmän juoksevan veden alle, sitten tunniksi, pariksi vahvaan (3/4) etikkaveteen. Sen jälkeen kuoriminen helppoa kuin heinänteko.

Pääruokana oli uusia perunoita, korvasienikastiketta ja yrttientrecote. Siis normieinettä, mutta sitten vuorossa juustoja ja raparperihilloketta.

Rotissöörin raparperihilloke

1/2 l raparperipaloja
1 punasipuli
1 punainen chili
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna
2 rkl vettä
2 1/2 dl hillosokeria

Kuori raparperit ja punasipulit, ja leikkaa pieneksi silpuksi.  Raasta inkivääri. Puhdista chilistä kalvot ja siemenet.  Laita kattilaan raparperi, vesi, chili ja sipuli sekä inkivääri. Kuumenna kiehuvaksi.

Lisää joukkoon hillosokeri, sekoita koko ajan. Keitä noin vartin verran. Jäähdytä. Laita puhtaaseen purkkiin ja säilytä viileässä.

Ja huom. käytä ohjeessa hillosokeria, ei marmeladisokeria kuten minä tein. Hillosokerista tulee parempi versio, eikä tule tuollaista takkuista. Ei kyllä maussa haitannut.

 

Ja sitten jälkiruoka.

Marinoidut mansikat ja PAAHDETTU valkosuklaa.

Ensinnäkin mansikoiden marinointi lähtee näistä aineksista:

 

Marinoidut mansikat

½ – 1 dl Sailor Jerry -rommia*
½ dl tummaa sokeria (cane, fariini)
1 rkl raastettua inkivääriä
silputtua rosmariinia (maun mukaan: ½ – 1 rkl)
1 sitruunan mehu

Sekoita ainekset keskenään ja kaada mansikonden päälle, anna marinoitua muutama tunti tai yön yli.

En minä tiedä, menikö se ”oikeasti” näin, mutta kehittelin. Eikä kukaan valittanut. 😉

Ja sitten piste iin päälle.

Paahdettu valkosuklaa

Pilko tarvittava määrä  valkosuklaata leivinpaperin päälle.

Pistä uuniin, joka on 120-asteteinen, pidä noin puolisen tuntia. Ota uunista. Älä nauti vielä, anna jäähtyä. Tarjoa marinoitujen mansikoiden kanssa. Nauti.

Äärimmäisen helppoa, äärimmäisen hyvää.

* siis ei mitään viskiä kuten vielä viime viikonloppuna höpöttelin. Sailor Jerry on makeaa, vaniljaista, mukavaa ruoanlaittorommia, jota kyllä voi pienen kulauksen nauttia sellaisenaankin.

Vanhoja ja positiivisia juttuja helatorstaina

Kun ensimmäisiä kertoja törmäsin blogeihin ja keskusteluun niistä, törmäsin myös (äkäisiin) kommentteihin siitä, että blogeissa vain toistetaan samoja juttuja, linkitetään omiin aiempiin tarinoihin, resepteihin, kuviin, puhuttiin ”nostamisesta” hyvin paheksuvaan sävyyn. Toisaalta ihmettelin sitä ärtymystä ja toisaalta ihmettelin, että miksi ihmiset sitten blogeissaan viittaavat omiin vanhoihin juttuihinsa? Noh, olen koettanut vähän vältellä tuota tapaa, etten kovin paljon vanhoihini linkittelisi. Ehkä vain silloin kun postauksen ymmärtämisen kannalta on hyvä tietää ”aiemmat juonenkäänteet” tai kun haluan erityisesti koota jotain samaan tematiikkaan kuuluvaa tarinointia, laittelen linkin vanhaan.

Nyt kun tätä bloginpitoa on kestänyt vuositolkulla, huomaan toistavani itseäni, – kai aika väistämätöntä, mutta toisaalta on välillä tullut sellainenkin olo, että kun vielä neljä vuotta sitten minulla oli puolet vähemmän lukijoita kuin nykyisin, monet eivät tiedä vanhoista jutuista mitään, … Monihan voi tosin todeta, ettei todellakaan menettänyt mitään 😉 , mutta silti! Tämän pitkän anteeksipyytelyjohdatuksen jälkeen linkitän neljän vuoden takaiseen helatorstain postaukseen, ihan vain helavalkeiden selityksen tähden.

Tänään helatorstai on ollut sellaista, mitä moni nimittäisi kai ”omaksi ajaksi”. Tästäkinhän on ollut puhetta, että minä en oikein ymmärrä, mitä se ”oma aika” on. Minulle se on ehkä sitä, että saan tehdä íhan mitä huvittaa, olla tekemättä mitään velvollisuuksia, ja joskus se tarkoittaa yksinoloa. Siispä myöhään (7.20!!) nukkumista, levollinen aamiainen, aamupäivällä lenkki Linnanmaalle. Ei, ei töihin,vaan kasvitieteelliseen. Mutkan kautta kotiin.

Kuvaamista, lukemista (ei opinnäytteitä!), puutarhapuuhia, tovi jopa pyykkäämistä (kaikki lempivillatakit= kolme) pesemistä, musiikkia, ruoanlaittoa täksi päiväksi ja huomiseksi, pehtoorin kanssa (en mitään, en ketään) piazzalla pitkään syöden, … yhden vanhan ystävän kanssa puhelimessa, taas kuvaamista, blogitekstiä.

Noh, yhden ”velvollisuudenkin” eteen olen tehnyt jotain. Kuten useimmat tietävät, Facebookissa on kaikenmoisia haasteita; kuukausi sitten jopa valtakunnan tiedotusvälineisiin ja päivystävien dosenttien kommetteihin pääsi ”arkikuvahaaste”, joka tuntui jakavan kansan kahteen, kolmeen tai useampaankin kastiin ja aiheuttavan syrjäytymistä ja some-kiusaamista jne. (huoh!), ja nyt näyttää leviävän positiivisuus-haaste ”Kerro kolme positiivista asiaa päivästäsi viitenä päivänä”.

Ei siinä mitään, positiivisuus on hyväksi, on ihan erinomaisen hyvä, että muistetaan olla arjesta iloisia ja etsiä, tiedostaa, tunnistaa positiivisia pointteja elämästä: hyvänen aika! siihenhän tässä pyritään, mutta kun minulle sellainen yltiöpositiivisuus vaikuttaa päälleliimatulta ja lisäksi kun minut haastoi vielä sisareni, joka OSAA osallistua tällaisiin fiksusti. Tiedättehän, kirjoittaa positiiviisesti runon tai sanoo arkisia ja isoja asioita positiivisesti liki aforismin muodossa, – jo vain, sellaisen jälkeen minulla  rima nousee niin korkealle, ettei mitään rajaa/mahdollisuuksia ylittää, eikä osallistua. Mutta sitten keksin, muokkaan haastetta, teen siitä(kin) kuvahaasteen. Kolme positiivista kuvaa per päivä. Saahan sen, R., näinkin tehdä, joohan?

positiivi

Löysin uuden reitin töihin. Mutta ei tarvinnut mennä, töihin siis.

positiivi-2

Lännenkylmäkukan löysin kasvitieteellisestä kukkivana.
Se ressukka on aina kananlihalla kylmästä, mutta jotenkin tavattoman viehättävä.

positiivi-3

Mansikoiden marinadiliemi onnistui!! Kerron huomenna sen ja monta muuta ohjetta.

 

 

Vuosikurssit vaihtuvat

Kuinka hyvältä tuntuu minusta, kun saan sydämestäni tuntea sitä yksinkertaista ja viatonta iloa, jota ihminen tuntee, kun hän voi laskea pöydälleen kaalinkerän, jonka hän on itse kasvattanut, ja kun hän samassa silmänräpäyksessä voi nauttia, ei ainoastaan kaalista, vaan kaikista niistä onnellisista päivistä, siitä kauniista aamusta, jona hän sen istutti, ja niistä ihanista illoista, jona hän kasteli sitä ja joina hän iloiten katseli sen edistymistä ja varttumista.

J. W. von Goethe

Tänään oli humanistisen tiedekunnan publiikki. Uusia maistereita ja kandeja valmistui.

Vuosikerta, eiku -kurssi 😉 toisensa jälkeen valmistuu. Ei vuosikurssi kerralllaan, vaan toiset aiemmin, toiset myöhemmin, toiset paljon myöhemmin. Ja jotkut eivät ikinä. Yliopistossa, ei ainakaan meillä, vuosikurssit eivät ole kovinkaan kiinteä porukka, kolmantena vuonna viimeistään hajaantuvat, paljolti sivuainevalintojen vuoksi. Mutta kuitenkin jotkut vuosikurssit jäävät paremmin mieleen kuin toiset. Varsinkin sellaiset ”hyvät vuosikurssit” jäävät minulle mieleen, enkä tässä ”hyvällä” tarkoita opintomenestystä, vaan mainioita tyyppejä, persoonallisuuksia, kontaktiseeraavia, enemmän tai vähemmän motivoituneita oppimaan ja hakemaan tietoa.

kampus-2

Ehkä mieleenjäämisessä ja tiettyjen vuosikurssien kanssa ”synkkaamisessa” on kyse myös sattumasta, että joidenkin opiskelijaporukoiden kanssa tulee vaan oltua enemmän tekemisissä, ehkä palautepäivillä satutaan yksiin, tai heitä sattuu olemaan omalla erikoisluennolla paljon, omaoperyhmässä, ehkä bakkanaaleissa, arkistoekskursiolla  tai jotain. Tai vaan sattuu kemiat toimimaan. Ensimmäinen tällainen vuosikurssi, jonka muistan erityisen hyvin ja josta pidin erityisen paljon, oli poppoo, joka oli aloittanut opinnot 2001, jolloin olin väitöskirjan takia tutkimusvapaalla virastani, mutta kun tammikuussa 2004 aloitin kandisemman pitämisen tämä vuosikurssi ”vyöryi” elämääni. Syksyn ekskulla ja graduvaiheessa näiden kanssa oli enemmän kuin mukavaa. Ja olivat kovia oppimaankin.

Sitten 2004 aloittanut porukka oli myös täynnä persoonallisuuksia. Kerrassaan, ja seuraavana 2007 aloittanut fuksiporukka, jossa tuntui/tuntuu olevan ihmisiä, jotka jäävät elämään työhistoriassani/muistoissani kauan. Enimmäkseen hyvässä. 😉  Publiikissa tänään oli heitä ja edellisiä ja myöhempiä vuosikurssilaisia. Lähtevät — –

kampus

Niin tuo lainaus Goethelta tuossa alussa. Se liittyy siihen kun olin omassa publiikissani 10 vuotta sitten. Silloin meitä oli kolme tohtoriutuvaa ja enemmän kuin puolensataa maisteriksi valmistunutta hakemassa todistusta ja tiedekunnan dekaani oli pyytänyt minua pitämään ”valmistuvien puheen”.

Aloitin ja liki heti kohta lopetinkin puheeni tuolla lainauksella; silloin kaalinkerä tarkoitti minulle väitöskirjaa.

Tänään se tarkoittaa noita valmistuvia opiskelijoita, jotka vuosi toisensa jälkeen lähtevät.

Työn touhussa

Tänään olen allekirjoittanut monia, monia papereita, arvosanojen koostamisia, kesäopintotukea varten todistuksia, hyväksynyt hopseja, – ja tehnyt kymmeniä kesätenttikysymyspapereita, ja siinä sitten touhukkaana allekirjoitin nekin. Kuinka moni signeeraa tenttikysymyspaperit? Minä kyllä ainakin, eikö todellakaan muut?  – Hajamielinen professori… 😉

pilivlinnoja

Tänään olen tehnyt paljon valmistelevia toimia opetussuunnitelmatyöhön, uudistuksia aion viedä läpi, olen vähän niitä ”lobbaillut” tai siis käynyt kertomassa muille ideoistani ja ilokseni hoksannut, etten ole aivan hakoteillä, päinvastoin kannatusta on löytynyt. Tiedekunnassakin pitäisi muutamissa opetus- ja ohjausasioissa saada asioita selkeämmiksi, yksinkertaisemmiksi ja ymmärtääkseni sitä kautta toimivammiksi. Ja sehän vaatisi tiedon kulkemista ja motivaation saamista kaikille osapuolille. Ei helppo juttu. Ehkä jotain yksinkertaistamista sieltäkin löysin, tosin yksinkertaisuus voi olla tavattoman monimutkaista. Mutta jännä juttu, että hoksasin jossain välissä taas innostuvani… 🙂

pilivlinnoja-2

Ja innostun tässä kun suunnittelen perjantai-illan menua. Saamme piiiiiitkästä aikaa vieraita.
Olisiko se nyt tämän kesän ensimmäinen ”pohjoismainen kattaus” La Festassamme? 😉 Luulen niin.

Erikoisia nimiä ja hautuumaakuvia – pitkästä aikaa

Edellisen viikonlopun lämmössä kävin pitkästä aikaa kameran kanssa kiertelemässä hautausmaalla, – pitkään aikeena ollut aie tehdä monista, monissa maissa hautausmailla ottamistani kuvista ”näyttely” ~nettikuvagalleria, heräsi taas henkiin. Merkillistä, että niin paljon kun olenkin Oulun hautausmaan vanhalla, Stooleborin, puolella kulkenut, matkalla portilta isän haudalle oli monta vanhaa hautaa, monta erikoista nimeä, joita näinä kaikkina pian kymmenenä vuonna en ole nähdyt, en aiemmin huomannut.

Ja kuinka monta elämäntarinaa taas hautakivistä taas lähtikään ajatuksissani kulkemaan…

Oletteko lukenut Edgar Lee Mastersin kirjan ”Spoon River Antologian” (1917)? Se oli kai sellainen 70-luvun kulttikirja, vaikka olihan se suomennettu jo heti sotien jälkeen.

WP_20140526_20_02_45_Pro (Custom)     WP_20140526_20_03_42_Pro (Custom)

Ehkä se, että kun lukion äidinkielen ope, reksi, kirjan äärelle johdatti, se sattui jotenkin herkkään vaiheeseen? Niin tai näin, mutta joka tapauksessa niiden ”hautausmaaelämäkertojen/runojen” vaikutus on minussa vieläkin.

Hautausmaalla

Ja esimerkiksi tämän haudan äärellä olin kauan ja nytkin mietin jatkoa tuolle tarinalle … Kuka tämän hautakiven laittoi, kun 45-vuotiaana kuolleen lähetyssaarnaaja Idan vanha, 90-vuotias, lähes koko Suomen autonomian ajan elänyt, Ebba-äiti nukkui pois. Ebba oli saanut ainokaisensa(?) aika vanhana, jo 44-vuotiaana. Miksi ja missä Ida kuoli? Lähestysmatkallaanko?

Ja sitten löytyykin tänä vuonna kirjattu tieto:

Haapavedellä on vahva diakonian ja lähetyksen historia – Ida Rönkä lähti Kiinaan jo 100 vuotta sitten. Haapaveden Ojakylältä sinne oli pitkä matka. 

Mutta mitä siellä Kiinassa tapahtui?

Elokuussa vuonna 1900 haudattiin Fredmanin Maria, vain 31-vuotiaana. Miehenkin Maria oli saanut, koska waimoksi hautaan pantaessa nimettiin, mutta missä on miehen hauta, jäikö Marialla pienet lapset, – ehkä hän menehtyikin lapsivuoteeseen? Kovin varakas Fredman ei liene ollut, kun Waimon leposijalle vain peltinen hautamerkki laitettiin.

Hautausmaalla-2

Hautausmaalla-3

Entäs kruununjyvästönhoitajan Hellmanin Alen pojat? Mietin äitiä, jonka lyseolainen 18-vuotias poika hukkui samana keväänä kun 26-vuotias Saksassa sotilaskoulutuksen saanut jääkäriveljensä kaatui. Pojista keskimmäinen kuitenkin eli pitkän elämän, joskaan äiti tuskin ehti nähdä poikansa valmistumista merkonomiksi… Marttiko se nimet Hellmanista Merikallioksi suomalaisti, vai ehkä jo jääkäri Erkki …

Tämän haudan äärellä sitten jo itkua tuhersinkin..

Hautausmaalla-5

Ja uusia, vanhoja nimiäkin löytyi muutama. Hildi! Ja Poju.
Molempia on Väestörekisterikeskuksen Nimipalvelun mukaan
annettu vain noin sadalle henkilölle (kaikkiaan yli sadan vuoden ajalta).

Enkä kumpaakaan ole aiemmin Erikoisten vanhojen etunimien -kokoelmaani kirjannut.

Hautausmaalla-6

Hautausmaalla-7

Eilisen jälkeen

Ei varsinaisesti efterdagen, mutta sellainen ”juhlien jälkeen” -olo kuitenkin.

Eilen oli paistinkääntäjien Barbeque-partyt, joista kotiuduimme hiukan ennen puolta yötä. Joista ei ruokaa eikä juomaa puuttunut. Joissa seura oli ensiluokkaista, joissa oli kesä, joissa oli koko illan erinomaista ohjelmaa, mutta ei sittenkään liikaa, joissa oli vaikea muistaa, että Kuusamon tie oli muutaman kymmenen metrin päässä, joissa viskiä oli sekä pää- että jälkiruoassa ja silti molemmat olivat erinomaisia.

Fat Rooster-2

Fat Rooster-12

Fat Rooster-8

Fat Rooster-9

Fat Rooster-10

Kaiken ulkona tehdyn, grillatun lisäksi oli monia erilaisia lisukkeita, salaatteja, sipulihilloketta, marinoituja paprikoita… kaikkea.

Tämän allaolevan suklaakakun päällä muruset ovat paahdettua valkosuklaata (ohje kerrottiin meille, – minä aion kokeilla, kerron sitten) ja ohessa oli viskimarinoituja mansikoita, ei kuulosta ehkä ykkösherkulta, mutta oli. Palaan siihenkin heti ensi viikonlopppuna.

Fat Rooster-42

Amerikan malliin oli barbeque-herkkuja, eikä siinä vielä kaikki! Rock´n´roll soi ja sai tanssimaan: Converset ja asfaltti ovat oivallinen yhdistelmä sen kannalta! 😀 Buickin ja Fordin vuosimallia -29 kyytiä oli tarjolla ja oli tietysti kokeiltava!

Fat Rooster-36

 

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

 

 

buick

Kontrastin eiliseen on tehnyt sää: herätessä satoi, aamunpäivän satoi, nyt on muuten vain syksyisen oloinen keli. Kontrasti eiliseen sikälikin, että aikaansaaminen olennaisesti vähäisempää. Äänestänytkin olin ennakkoon, ja päikkärit on otettu ihan että jaksaa pelin vielä katsoa. Ja jotain kuitenkin. mm. sivustollinen kuvia eilisistä kekkereistä.

Ja eihän aina tarvi tehdä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Edit 26.5. klo 2045. Ei noissa ribseissä ja mansikoissa mitään viskiä ollut makua antamassa! Se oli rommia. Minä jo mietinkin. Eikä sitten ihmekään että pidin. Rommista (Bacardista) pidin varsinkin nuorempan enemmänkin. 😉 Mutta minä palaa tähän vielä …

Kesäkukkapäivä

Aamulenkin jälkeen lähdin (taas) Rauta-Keskolle, ja sitten puutarhalle. Kaksi periaatepäätöstä jo lähtiessä: tänä vuonna en laita paljon kesäkukkia, enkä ainuttakaan japaninkelloa (ks. esim. viime vuosi).

Hyvä on, joukossa ei ole ainuttakaan japaninkelloa, mutta kukkia taitaa olla yhteensä 38. Paljon? No joo.

Kesäkukkapäivä

Kesäkukkapäivä-2

Uusia Calliope-pelargonioita ostin tasan tusinan: portinpielet ja ikkunalaudat on nyt niillä koristellut.

Kesäkukkapäivä-3

 

Pehtoorin uusi havupensaspenkkikin näkyy tuossa hyvin.

Kesäkukkapäivä-4

Keskolta hain koristesoraa, ja uusin tuon Huvilan nurkalla olevan kolmion, jonka keskellä on ”samppanjapöytä”. Siinä on tainnut kerran olla samppanjaa, yleensä kukkapurkki tai kynttilälyhty. Nyt tuollaisia hieniä. Pidän niistä kun niissä on sellaista merenrantafiilistä. Japaninmarjakuusen siinä taustalla leikkasin, ja se on kyllä vuosi vuodelta kauniimpi.

Kesäkukkapäivä-5

Ainakin tunnin välein olen sanonut ääneen, että onpa mukava kun ei ole töitä, ei takaraivossa huonoa omaatuntoa. Se on vaan niin mukava.

Ja nyt tämän aurinkoisen lauantain kruunaa kun lähdemme rock´n´roll -bileisiin. Tv-kokki-Janne pitää paistinkääntäjille ns. veljesateria-illan: tiedossa on jenkkisafkaa, grillausta, rokettirollia, letukoita, pukukoodina on ”mitä jenkimpi, sitä parempi” joten farkkutakki ja converset odottavat . ..

 

Mansikka-aika tuo ikävän!

Lukukauden lopulla

Vitkuttelin aamulla töihin lähtöä, lueskelin kotona, join toisen mukillisen kahvia, vastailin sähköposteihin, ja puoli kahdeksan jälkeen ajattelin, että nyt lähden! Ovathan ne jo siellä Prisman edessä mansikan myynnissä, olivathan ne eilenkin jo hyvissä ajoin ennen kahdeksaa, joten ovathan ne nytkin? … eilen ohi polkiessani näin siellä marjapöydän ensimmäistä kertaa ja jo eilen päätin, että tänään haen kahden kilon laatikon mansikoita ja vien mennessäni aamun oppiainekokoukseen, josta oli odotettavissa pitkä.

Lukukauden lopulla-2

Olivathan ne jo aamulla siellä… ja ostin mansikoita. Ja sitten se taas iski. Ikävä!!

Tytärhän on parina edellisenä kesänä tuolla ja City Marketin edessä ollut marjoja myymässä. … Hitto, kuinka se ikävä voi sivaltaa.

Niinpä sitten piti viime kesältä hakea kuvia, – eivätkä toden totta kyllä mitään ikävää vähennä!

Suomen suvessa… alla olevat kuvat otin viime kesänä 19.7. kun kävin esikoista nimipäiväaamunaan tervehtimässä, marjoja ostamassa… Keskellä heinäkuuta! Ehkä nämä kuvat kertovatkin YHDEN syyn siihen, miksi lapsi muutti Meksikoon.

marjanmyynnissä 2

Jos jo heinäkuussa oli oltava toppakamppeet ja niiden alla paljon vaatteita, niin ei ihme, että katse voi kaihoisasti suuntautua jonnekin vähän lämpimämpään.

marjanmyynnissä

 

******

Kotiin päin tullessa hain toisen laatikollisen. 🙂

Näihin kun ripottelee hiukan sokeria päälle ja nauttii sellaisenaan tai marenkien tai vaahtokarkkien ja/tai mintunlehtien kanssa, sulatettuun tummaan suklaaseen dipaten, margaritassa, smoothiessa, taas sellaisenaan, tai salaatissa, tai … kesä on täällä! Tiedetään, tiedetään … vain kotimaiset on oikeita, hyviä, aitoja, vaarattomia, jne. Mutta kyllä minä näistäkin nautin, sanokaa mitä tahansa… 😉

matkalla töihin-3

matkalla töihin-4

Tänään sellainen perjantai, että tuntee sen ansainneensa, töitä tehneensä. Mutta silti vähän harmittaa kun en saa aikaiseksi, että lähtisin lenkille merenrantaan, pyöräilemään tai että edes kotipihalla jotain touhuaisin. Mutta nyt en vaan viitsi. Huomenna sitten.

Lukukauden lopulla

Kun lapset olivat eskari/ala-asteikäisiä meillä oli tapana koulun loputtua lähteä neljästään pyörillä Ainolan puistoon piknikille. Eväät oli hankittu yhdessä jo edellisellä kauppareissulla ja/tai ostettiin matkalta. Neljästään mentiin, katettiin puistoon pöytä, juotiin limpparia, syötiin sipsejä, juusto-kurkkuleipiä, keksejä ja karkkeja. Tuomenkukan-kahvilasta käytiin lopuksi ostamassa kesän ekat tötteröjätskit – jos oli niin lämmintä, että tarkeni sellaiset syödä. Poikakin muisti kun tänään kysyin.

Nyt ei ole enää koulukkaita: esikoinen paiskii töitä Meksikossa, poika on parhaillaan duunistaan kesälomalla, tekee isänsä kanssa aitaa ja lukee pääsykokeisiin, miniä on töissä. Ainoa, jolla on lukukausi, olen minä. Ja tänään minun lukukauteni on lopuillaan.

Tohtoriseminaarin istunto iltapäivällä, ja se oli siinä. Jotenkin merkillisesti tuosta istunnosta jäi minulle sellainen työnsankari-olo. Monestakin  syystä, eikä vähäisin ollut se, että juuri ennen seminaarin alkua meillä oli töissä kuohuviinitarjoilu, kakkukahvit, ja lisää kuohuviinitarjoilua. Vietettiin 150 v. -synttäreitä. Kolmen kollegan viisikymppiset sattuvat näille viikoille ja olivat päättäneet järjestää yhteisen tilaisuuden ”kiitokseksi muistamisesta”. Siis kuohuvaa ja kahvia kesken työpäivän.

WP_20140522_14_06_40_Pro WP_20140522_14_12_11_Pro

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Se oli ”kesken työpäivän” vain minulle ja tohtoriseminaarin toiselle vetäjälle, – muille se oli työpäivän jälkeen. Meidän kahden oli pikaisen alun jälkeen  jätettävä muut juhlimaan, nauttimaan kuohuvista, ja väistyttävä takavasemmalle = seminaarihuoneeseen. Sielläkin sitten vetovastuu minulla. Mutta ohi on! Lukukausi paljolti ohi. Taas yksi lukukausi ohi!

Niinpä aika lähteä lasten kanssa piknikille Ainolaan? – No ei. Mutta Pehtoori, Juniori ja Miniä eivät pistäneet pahaksi ehdotustani lähteä ravintola Nallikariin syömään.

Siis äkkiä töistä kotiin poljettua repun kevennys, hampaiden pesu, kenkien vaihto tennareihin (= olennainen osa kesäkauteen siirtymisriiteissä), pientä siistiymistä ja eiku taas pyörän päälle ja hillittömässä vastatuulessa Nallikariin.

Gourmet-hampurilaisia, Miekojärven kuhaa ja simpukoita olivat meidän valintamme. Eikä kukaan valittanut. Minä ehkä vähän kaipasin simpukoille patonkia tai jotain leipää, tai ehkä en sittenkään simpukoille, vaan sille erinomaiselle liemelle, joka simpukkakattilan pohjalla oli.

Ikkunoista katselimme merta ja hiekkamyrskyä, höpöttelimme, mietimme tulevaa ja minä ajattelin, että voisi elämä olla hullumminkin …

WP_20140522_17_56_40_Pro

WP_20140522_18_46_42_Pro

Lukukauden lopulla-8

Lukukauden lopulla-6 Lukukauden lopulla-7
Lukukauden lopulla-9

Ja tässä vaiheessa voisin suositellan kuvien klikkaamista isommiksi. Ovat siten paremman näköisiä… 🙂

Rannoilla kevättä kokemassa

Veden äärellä

Veden äärellä-2

Miten minusta olisikaan ihana asua veden äärellä!

Oulun keskiviikkoillassa lämmin, paljon ihmisiä liikkeellä, puistoissa ja rannoilla.
Torillla joku konsertti, hyvää musiikkia … ”Tästä asti aikaa… ” Kuljeskelin ohi.

Mukava kun sentään voi kuljeskella rannoilla.
Kun sentään asuu merenrantakaupungissa,
joksi Oulua on kyllä välillä hyvin vaikea mieltää.

Vesi, meri, joki, järvet rauhoittavat.

Veden äärellä-4

Tiedättehän kun koettaa joskus kaataa pullosta vauhdilla vettä ja pullonsuu on niin pieni, että tuntuu, ettei mitään tule ulos kun kerralla olisi tulossa enemmän kuin pienestä pullonsuusta mahtuu; vesi vain kiertää ja pulppuilee pullossa, muttei tule ulos. Tulee sellainen merkillinen tulppa, kun on liian paljon.

Minulla on vähän sellainen olo ollut tänään töissä. Eikä ihan vähänkään. Eikä minulla todellakaan olisi ollut aikaa, lupaa, hyvää omaatuntoa tai mahdollisuutta lähteä minnekään rantaan illallakaan. Mutta minäpäs lähdin! Että minä olen ylpeä itsestäni! Eikä yhtään huono omatunto!  … ja nyt sitten ihan pienesti kaivan repusta ne liuskat, jotka vielä olisi edes silmäiltävä, koska aamulla kahdeksalta on jo kokous.  … Ei en minä valita, uskokaa pois. Ihan hyvillä mielin päivät kuluu.

rentukat (Custom)

Kesäksi pikkuruokia (vol. 1)

Tämän kesän alkupalojen vakiotarjottava on löytynyt.

Ensin on vähän kerrottava tästä minun kokkausmaailmani periaatteista tai paremminkin käytännöistä. Minähän kokeilen kaikenmoista, joka viikko ainakin yhtä uutta sapuskaa tai leivonnaista. Jotkut jäävät repetuaariin kun taas toisista en halua edes mainita mitään. Useimmiten jäävät kai yhteenkertaan ”ihan-hyvä-mutta-ehkä-ensi-kerralla-jokin-toinen-ohje-tälle-raaka-aineelle”. Joskus käy niin, että tuunaan alkuperäisohjetta joko vahingossa, tai sitten jonkun keskeisen ainesosan puuttuessa korvaan toisella tai jos ohjeessa on jokin osa, josta perhe ei tykkää tai joku ruokavieras on allerginen, korvaan sen toisella, ja voila! uusi safka on syntynyt. Näin kai useimmat tekee.

Sitten toinen minulle tyypillinen juttu on se, että juuri kesän (kaikki) kestit kokkaan jollain teemalla. Kesällä meillä käy enemmän ruokavieraita kuin muina vuodenaikoina, ja kesällä on kalaasit ja rotissööripiknik ja muuta vähän isompaa ruokasessiota. Monena kesänä on käynyt niin, että meidän viimeisin reissu jättää jälkensä kesän menuihin. Kolme vuotta sitten ainakin Kaiserschmarren Kitzbühelin patikkareissun jälkeen kuului jokaiseen jälkkärikattaukseen, ja kaksi vuotta sitten Umbriassa vietetyn toukokuun jälkeen syötiin kotonakin umbrialaista ja italialaista arjessa ja juhlassa, kalaaseissa ja kesteissä. Viime kesänä paitsi tyttären valmistujaiset, myös kalaasit ja eräätkin muut kestitsemiset sujuivat meksikolaisia makuja hakien.

No tänä kesänä on tiedossa jälleen patikkareissu Itävallan Alpeille (heinäkuu, Bad Gastein), mutta tämän kesän teema ei tule olemaan tirolilainen tai mikään muukaan keski-eurooppalainen keittiö, vaan suomalainen, tai ainakin pohjoismainen, keittiö. Suomalaista kesäruokaa on Rantapellossa ja minun tulevissa kesän nyyttärinyssyköissäni oleva. Tulette varmasti vielä kuulemaan näistä! Ja suosituksia otan erinomaisen mieluusti vastaan.

Näiden johdantosanojen jälkeen siis ensimmäinen uusi juttu. Mätimousse! Mutta eikös minulla ole jo moneen kertaan julkaistuna keittokirjoissa ja joulusivuilla  tuo ohje? – On. Mutta tämä on uusi, raikas, kesäinen versio siitä. Tämä on Tomi Björckin versio eli meillä jo nimetty

TB-mätimousseksi

1 dl kermaa 1 dl ranskankermaa 1 punasipuli 100 g siianmätiä puolikkaan sitruunan raastettu kuori pari ruokalusikallista silputtua ruohosipulia suolaa

Vatkaa kerma vaahdoksi, ja lisää siihen ranskankerma. Hienonna punasipuli,  ja lisää se sekä mäti, ruohosipuli, raastettu sitruunan kuori kermaseokseen. Maista ja lisää tarvittaessa suolaa.

Perheen mätimoussevastaava ja tuomari numero 1, eli Juniori, maistoi tämän sunnuntaina. Ja? – Ja kelpuutti. Mutta jouluna pitää kuulemma olla perinteistä, tätä saa tarjota juhannuksena uusien pottujen ja saaristolaisleivän kanssa. Selevä peli. Näin tehdään. Jujuna on sitruuna, se tekee siitä raikkaan, kesäisen.

Tämä toinen pikkuruoka ei tule olemaan osa ”Suomalaiset kesäruoat” -settiäni, mutta olen sen jo pari kertaa tehnyt, paistetun kuhan ja ahvenen lisukkeeksi ja hyvää on.

Japanilaisen kurkkusalaatin -ohje on Alexander ja Hanna Gullichsenin toisesta Safkaa (maanantaista sunnuntaihin) -kirjasta.

2 tuorekurkkua ½ rkl suolaa 2 rkl kurpitsansiemeniä nippu korianteria 2 rkl soijakastiketta 1 rkl riisivinietikkaa 1 rkl limetin mehua 1 rkl piparjuuritahnaa tai ½ rkl wasabia 3 rkl oliiviöljyä

Kuori ja halkaise kurkut, poista siemenkota lusikalla ja leikkaa kurkut viipaleiksi. Ripottele kurkkuviipaleille suola ja jätä ne ”itkemään”. Paahda kurpitsansiemenet kuivalla pannulla, silppua korianteri. Sekoita soija, viinietikka, limetin mehu ja wasabi. Kuivaa kurkut. Sekoittele liemi niiden joukkoon, viimeistele korianterilla ja siemenillä.

Tämä on – samoin kuin edellisestä Safka-kirjasta pysyväisrepetuaariini jäänyt lohisalaatti (ohje) – siitä hyvä, että noita sushin kanssa tarvittavia riisiviinietikkaa, soijaa ja wasabia kuuluu tähänkin. Ei siis jää ne jääkaappiin vanhentumaan.

Näiden ja saaristolaisleivän lisäksi paistetun kuhan kanssa tarjosin parsaa. Keitin 4 – 5 minuuttia (2 rkl merisuolaa, 1 rkl sokeria keitinvedessä), sitten kylmän juoksevan veden alle että kypsyminen pysähtyy ja että väri säilyy. Kun olin paistanut venhäjauhoilla leivitetyt kuhafileet paistinpannulla, lisäsin vähän voita ja paistoin parsat pikaisesti. Sen että kuumentuivat.

Muutama sananen myös viineistä. Piknik-, retki-, buffet- kesän extempore tms. viinipariksi voisin suositella sisilialaisia Montealton simppeleitä viinejä. Eivät nämä mitään hurraa-huutoja ja tähtiluokituksia ole viinikolumnisteilta, -kirjoittajilta tai Viini-lehden arvioitsijoilta saaneet, mutta silti rohkenen niistä muutaman myötämielisen lausahduksen antaa.

_MG_2155

Punaviinin etiketissä on taianomainen appassimento (ital. ~lakastuminen, nuutuminen) ei tarkoita että viini olisi lakastunut, vaan että viini on tehty kuivatetuista, vähän kuin jo rusinoituneista rypäleistä, joten siinä on makeutta maussa. Alkon luonnehdinta ” Erittäin täyteläinen, keskitanniininen, makea, herukkahilloinen, kypsän mustikkainen, hennon yrttinen, kevyen mausteinen, lämmin” on tämän viinin kohdalla jotensakin täydellinen. Tämä voisi maistua punaviinin happamaa makua välttelevälle, on ns. ”helppo viini”.

Nero d´Avola -rypäleestä tehdyn kympin viinin lisäksi samalta tuottajalta on myös (muovipullotettu) Syrah, eikä sekään huonoa ole, mutta tämä kuvassa oleva miellyttää minua enemmän. Sellainen naposteluviini, ei todellakaan mikään Suuri Ruoka Viini. Samaan kategoriaan menee Montealton Pinot Grigio. Sen pakkaamista muovipulloon moni piknik-koria kantava varmasti osaa arvostaa. Salaateille ja kylmille antipasteille tai sunnuntai-iltapäivän puutarha-piknikille kelpo italialainen ruokajuoma. 

Siirtymävaiheessa

1-8

Jollei torstain tohtoriseminaaria lasketa, niin tämän lukuvuoden opetus on pulkassa. Viimeinen (maraton)kandisemmaistunto oli tänään. Tietty on vielä tenttejä, esseitä, ohjausta, ja tietysti kokouksia ja kaavakkeita, lausuntoja ja laatimista aamupäivä- ja iltapäiväpuhteiksi, mutta ei enää varsinaista opetusta. Onko helpotus? – no joo, vaikka eipä tuo opettaminen minua oikeastaan stressaa. Sitä paitsi tämänkeväinen semmaryhmä on kyllä reipas ja kova juttelemaan ja kyselemään. Mikä on tietty hyvä juttu. Ja ehkä olen myös oppinut provosoimaankin, hih! Ei opetus siis paljon stressaa minua, – paitsi silloin kun on uusi luentosarja tehtävänä. Ettekä usko, mutta lupasinpahan minä ensi lukuvuodeksi taas sellaisen tehdä. – Pöhkö? No niin olen. 😀

Nyt pitäisi ryhtyä sitten kesäpuhteina kirjoittelemaan artikkeleita. Edes yhtä. Kun viime keväänä näihin aikoihin lupauduin lokakuun alusta asti hoitamaan professuuria (heinäkuun loppuun asti), ilmoitin, että en edes yritä tehdä tutkimusta lukukauden aikana. Enkä juuri ole yrittänytkään. Mutta nyt olisi jokunen viikko ennen lomautumista aikaa… Ei vain ole oikein virettä. Eikä nyt ihan vielä aikaakaan.

1-7

1-6

 

Yliopistokadun koivujen välissä oli ilmakin  ihan kellanvihreänä. Kesältä tuntui illansuussa kotia kohti pyöräillessä. Eikös opettajilla kuulu olla kesä lomaa? Siis? Ihan pettämätön päättelyketju – liki loma on. Artikkelin voi unohtaa… 😉 Ei vai? Hö.

Kesäasioita

rose

Runot ja punaviini, kynttilänvalo ja kaipaus kuuluvat syksyyn? Pimeisiin iltoihin, jolloin elämä on jossain sivussa ja kun ei ole muutakaan tekemistä, voi uppoutua runouden pariin? – No joo, noinkin, mutta miksei kevätlauantainakin, rose ja Taberman eivät ole ollenkaan huonoa seuraa…

Chäteau Vignelaure on Provencessa (josta kai kaikkien ”oikeiden”, hienojen roseiden tulee tullakin) tuotettu rose, jota mm. Hesarin viinikolumnisti Jouko Mykkänen kovastikin kehui. Sillä minäkin sen ostin. Hyväähän se on. Raikas, kesäinen, saa väistämättä hakeutumaan kirjahyllylle ja miettimään, josko lukisi uudelleen kaikki Peter Maylen kirjat, ja pari muuta Provencen kesään sijoittuvaa ruokakirjaa, mutta sittenkin Taberman on parempi. Ja kahden pullollisen hinnalla (ihan liian kallis siis) saa kirjan omaksi ja rahaa jäisi halpaan, hyvään punkkuunkin… Siis kohtuuttoman kallis on tuo rose, – minun mielestäni. Hyvä, mutta kallis.

Elinehto

Kaikkea saa tehdä.
Kaikkea pitää tehdä.
Kaikkia ovia täytyy tempoa,
kaikkia kuita kurkotella.

On vain yksi ehto,
elinehto:
Värisevää sielua
ei saa tallata.

(Tommy Taberman 1980)

Hassua mutta tuota lukiessa minulla on mielessä meidän lapset, – hassua, eikö vain?

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Se eilisestä. Entä tänään? Tänään on tullut KESÄ!! Ihanaa!

Merenrannassa aamulla joutsenia, vesi korkealla, liikkuminen ilo, ilo, ilo! Ja sitten pihalle.

Oli aika siivota Huvila. Eilen Suureen Ostoskierrokseeni kuului myös Rauta-Keskolla käynti ja minähän sitten ostin Kärscherin ikkunanpesu”koneen”, 64 euroa. Perheessämme minä en suinkaan ole ikkunanpesuvastaava; mies, tytär, meidän siivooja-S. yleensä hoitavat ikkunoiden pesun. Vain mökin ja Huvilan, joskus Festan, ikkunat ovat minun vastuullani. Mutta, mutta … päätin kokeilla. Ja kyllä minä (jolle parikin tuttua tätä oli suositellut) olen tyytyväinen tähän.

1

Puhtaat ikkunat tulivat ilman ämpäreitä ja luutuja ja rättejä ja riepuja.

1

Hain jo viime kesänä tuohon pöytään pitsiliinaa; sellaista paksua, vaikka kalastajalangasta virkattua, tai mieluusti valkoista…

1-3

1-4

Surffailin silloin sisustus-netti-sivuilla, hain kirppareilta ja käsityöläiskaupoista, mutta en löytänyt. Jos joku jossain näkee tuohon soppelin, voisiko ystävällisesti ilmoitella minulle?  – Olisi mukava.

1-5

Kevätkaihonkukka on ilta-auringossa kauneimmillaan… Juuri nyt, ja nyt vielä lähden tuohon piazzalle lukemaan… On lämmin, on ihanan kesäinen olo, valo ja lämpö.

– Ja kyllä, oli  meillä oli kesäistä ruokaakin, Juniori kävi seuranamme syömässä, kuviakin muistin lisukkeista, mahdollisista pikinik-eväistä, ottaa, mutta palaan niihin tässä lähipäivinä. …

Shoppailutuskaa helpottaa hyvä ruoka

Jo eilen illalla tunsin puristavan ahdistuksen, aamulla ylähuulessa hikikarpaloita, käsissä lievä tärinä ja surkea avunhuuto jo valmiina purkautumaan ilmoille!!! Oli lähdettävä kaupungille etsimään vaatteita ja kengät. Kahdeksalta olin valmis, huonosti nukutun, hermopaineen alla pätkittäin valvotun ja pätkittäin nukutun yön jälkeen olin jo hyvin varhain, ylikierroksilla, hereillä: hoidellaan tämä nyt alta pois ja se on sitten siinä!

No ennen yhdeksää ei mikään vaate- eikä kenkäkauppa ollut vielä auki, joten ajelin hautuumaalle. Pitkästä aikaa. Kameran kanssa. Hain jo lyhdyn pois, vein kukkia. Ja kiertelin, miten paljon kaikkea uutta löysinkään… [palaan vielä].

Ja sitten kohti sovituskoppeja ja nolostuttavia kenkäsovituksia, – verta, hikeä ja kyyneleitä. Paitsi ettei se ollut ollenkaan noin traumaattista. Minä löysin aika helposti housut, huivin [tuskin ketään yllätti – pehtoori sanoi että ”sullahan on tuommonen ennestään”.], T-paidan, toisenkin, korkkarit, tunikan, paitiksen, arkikengät!! Ja huom. tapani mukaan hyvin mustassa pinossa keltainen pilkahdus!!! Saapa nähdä pidänkö sitä koskaan!

vaatteita

Korkkarit on se, josta olen erityisen ylpeä. Minulla on ollut mustat, mokkaiset juhlakengät, jotka ostin promootioon (2006!!) ja ne on olleet hyvät, Palmrothit, hyvät kävellä, klassiset, niillä on useammatkin akateemiset ja kapitulikestit juhlittu ja tanssittukin, mutta oli jo korkea aika päivittää juhlapukukengät.Nyt  Clarks! Mustat, peruskengät, joilla on hyvä kävellä ja olla. Olen tyytyväinen.

Shoppailureissulla oli meetinki, tapaaminen: siippa tuli kaupunkiin. 😉 Olihan lämmin, olihan kevät, olihan ”Ravintolapäivä 2014” ja Oulussakin monta kymmentä pop-up -ravintolaa pitkin kaupunkia. Meillä oli meetinki Rotuaarille Leskisen pation viereen, jonne Pohjois-Pohjanmaan keittiömestareiden viisi tehonaista olivat pistäneet pystyyn gourmet-pop-up-pisteen. Kahdeksalla eurolla sai lautasellisen makoisia, mausteisia, muikeita makupaloja, – ihan reilu lounas siitä kertyi.

ravintolapäivä

Rotuaarilta lähdettiin vielä kohti Ainolan puistoa. Puolenkymmentä pop-up pistettä käytiin katsastamassa, ei sentään maistamassa.

pop -up

Pop-up

Paluumatkalla Tubaan, jossa minä en ollut ennen käynyt, kävimme espressolla ja katsomassa Swing-brunssin meininkiä. Hyvältä näytti.

Tuba

Naapurista – Viskaalin kaupasta – haettiin vähän iltagrillaukseen ja huomiseksi hyvää.

Iltagrillaus jäi ja huominenkin ruokavierasporukka näyttää olemattomalta… Joten ehkä huomenna saattekin pitkästä aikaa virtuaaliruokaa, ja viinivinkkejä kevään kesteihin…

Vival el postal Mexicano!!

”… Ja muuten!! Joulupaketti saapui  😀 – – Purkat otin töihin, ihmiset luulivat paketin perusteella siivousvälineiksi :D”

Meksikon posti ei ole ollut se, johon reilun vuoden aikana ensimmäiseksi olen uskonut ja luottanut! Itkunsekaisia kokemuksia siitä on ollut (ks. täältä), mutta periksi en ole antanut! Kortteja ja muutamia kirjepakettaja olen lapselle lähettänyt. Ja pääsiäisen jälkeisissä ikävän syövereissä lähetin uudelleen jo kerran palautuneen joulupaketin, johon olin marraskuussa kiireen vilkkaan neulonut villasukat Meksikon lämmittämättömissä huusholleissa ja taloissa olevalle lapselle. En tammikuussa purkanut palautunutta pakettia, en vaikka lapselta tuli pääsiäisen jälkeen whatsapp-viestejä, joissa oli tekstiä:

Täällä alkaa olee jo vähän turhanki lämmintä. Ainaki toimistotyöläiselle. Lomalaiselle ois hyvä. Mutta salilla ei oo ilmastointia ja ku sinne töistä kävelee niin on jo valmiiks kuuma. Sais olla viileämpiä päiviä välillä, kerkiäis sali ja kämppä ja luonto vähän viiletä 😛

ja toinen

Kello on puoli kymmenen illalla, justiinsa kävelen ostaa limpparia. Mietin että onpa huomattavasti kylmempää jo viikonloppuun nähden. Kattoin mittaria, 29 astetta. No joo onhan se tietenki ku on tottunu töihin kävelee auringonpaahteessa nii että on varjossa 37. Kaikki on suhteellista 😀

No niin ja sitten nyt alkuviikosta tyär on saanut paketin, jossa on mm. äidin kaikella lämmöllä ja huolenpidon yrityksellä kudotut villasukat!

Noh, tulee se taas aikanaan syksy Monterreyhinkin; voi tietysti ajatella niinkin, että onpahan villasukat lähetetty ETUajassa. Samoin joululautasliinat ja muut pienet tilpehöörit ilahduttanevat lasta ensi joulua kohti mennessä.

Eikä siinä vielä kaikki!! Kun tulin tänään töistä, oli minua odottamassa kirjekuori, jonka päällä tuttu käsiala. Ja postimerkit paljastivat, että postia Meksikosta!! Ei ole tähän mennessä yksikään aiempi kortti/kirje tullut Ouluun asti. Nyt tuli! Äitienpäiväkortti – muka viikon myöhässä?! Mitään myöhässä ole.

postia_

 

Perille tuli!! Vival el postal Mexicano!!

 

Hyvä historian ope

Pian kymmenkunta vuotta olen keväin, syksyin ollut haastattelemassa aineenopettajakoulutukseen pyrkiviä opiskelijoita. Olisikohan tullut oltua mukana (= toisena haastattelijana) noin 120 – 140 opiskelijan haastattelussa. Parikymmen minuuttisen haastattelun aikana kysellään motivaatiota, oppimishalua, tarkkaillaan vuorovaikutustaitoja – kysymyspatteriston avulla haetaan ja pisteytetään soveltuvuutta koulutukseen.

Osa haastateltavista tuntuu omasta mielestään olevan ”opettajiksi syntyneitä”, tai sitten kutsumuksen juuret on jo päiväkotivuosissa, monet tuntevat kertakaikkisesti olevansa lahjoja Pohjois-Suomen, mikseipä saman tien koko Suomen, historianopetukselle. Sitten on taas sellaisia maanhiljaisia, syntymäsynkeitä, opettajaksi valmistumisen reaaliteeteista valovuosien päässä olevia, joiden ei toivoisi koskaan edes haluavan, saati joutuvan, koulumaailman ”syötäviksi”.

Mutta yhteistä melkein kaikille on, että he sanovat hyvän opettajan epiteeteiksi että tämä on innostunut asiasta, että on auktoriteettia ja että on hvyä kertomaan tarinoita. Tätä sitten kysellään tarkemmin. Ja vastausten kirjo on valtava! Ja melkein kaikilla itsellään on ollut hyvä historian opettaja ja niinpä suunnilleen joka toinen lausahtaa, että ”juuri sen takia minäkin haluan historian opettajaksi”.

Minullakin oli hyvä historian opettaja lukiossa. Tai toinen niistä oli hyvä, toinen ei. Eikä se hyvyys ollut kiinni tuosta tarinoiden kertomisesta.

Pyrkijöitä on aina enemmän kuin sisäänotetaan. Näin vaikka ei historian opettajien (kuten ei monien muidenkaan akateemisen korkeakoulututkinnon suorittaneiden) työtilanne ole kovinkaan raponen: maaliskuussa oli Tervolassa auki lukion hissan open paikka ja hakijoita oli 51! Kaupunkilukioihin on vielä enemmän. Kutsumus täytyy olla. 😉

hauta061

Tämän kevään haastattelurumba on minun osaltani nyt tehty. Hyvä juttu.

Pieni piiri pyörii

Kyllähän se tämän yhden pallon ympärillä kiertäen on tämäkin päivä mennyt.

_MG_1867

Aamupäivällä moneen kertaan kulkiessa ohi, eeskahtaalle ja taas takaisin, sisäkautta ja ulkokautta. Ja iltapäivällä sitten enemmän symbolisesti: taas viiden tunnin kokous, jossa yliopiston koulutusasioita pistettiin kuntoon ja kuntoon pistämiseksi jaettiin rahaa. En tiedä, oliko kaikilta osin ihan viisaimpia päätöksiä. Joidenkin mielestä varmasti. Jotkut asiat minunkin mielestäni.

Ja sitten kolmannellakin tavalla tämän pallon ympärillä päivä (useampikin jo) pyörinyt, sillä yksi luettavana oleva teksti käsittelee Oulun yliopiston rakentamista.

 

_MG_1865

Graniittipallo on Matti Peltokankaan ”Yhtyvät säteet” (1992)

Näistä Linnanmaalla olevista taideteoksista puheenollen on tehtävä vielä yksi korjaus/täydennys siihen Vastatuuleen-veistokseen liittyvään kirjoitukseeni: väitin, että muistomerkissä ei ollut mitään laattaa tms. jossa olisi ollut tunnistetiedot. Onhan siinä. Kerrotaan, että se on Risto Saalastin teos, –  ja lisäksi on toinen tällainen kyltti.

Vastatuuleen

 

Etätyöpäivä – mitä opimmekaan?

– Henkilö, joka kirjoittaa joka päivä ilmaiseksi, on varmaan päästään vialla, naureskeli 10 vuotta blogia pitänyt informaatio- ja teknologiaoikeuden professori Jukka Kemppinen vieraillessaan Ylen aamu-tv:ssä.

ja toinen lainaus häneltä:

– Silloin tällöin kun tavoittelen äkillisen päähänpiston tai oikullisen mutkan tunnelmaa, niin sen sommittelemiseen menee kahdeksan tuntia, hän myöntää.

               Yle uutiset 12.5.2014  

Luetteko koskaan Kemppistä? Kannattaisi. http://kemppinen.blogspot.fi/  Kun talvella oli käynnissä tämä äänestys Suomen parhaasta bloggaajasta, minä veikkasin Kemppistä. En lue säännöllisesti, mutta epäsäännöllisesti ja hän on säännöllisesti hyvä, erinomainen. Hän on pitänyt blogia muutaman vuoden kauemmin kuin minä, hänkin kirjoittaa joka päivä, mutta hän on viisas, hän on sivistynyt, hän on vanha, mutta hänen kohdallaan se tarkoittaakin elämää ja elämänviisautta. Hänen blogitekstinsä (3500 kpl!! pitkiä postauksia) ovat asiaa, tietoa, perusteltuja mielipiteitä – eivät mitään tuulesta temmattuja juttuja. Ja tuossa aamu-tv:n haastattelussakin hän puhui viisaita…

Siltikään en edes yritä yltää samaan, mutta minä niin allekirjoitan nuo Kemppisen lausahdukset. Eli tämäkin päivä on mennyt ”äkillisen päähänpiston tunnelman sommittelemiseen”. 😀

_MG_4374 (Custom)

Tänään on ollut hieman erilainen työpäivä. Ilmoitin jo eilen töissä, että pidän tänään etätyöpäivän. Kolme gradua, puolitoista väitöskirjan käsikirjoitusta ja kaksi kandia on saatava luettua ja arvostelua ennen ensi torstaita, – ja huomisen koulutusneuvoston paperit olisi myös perehdyttävänä.

Siis tarvin edes yhden lukurauhapäivän, koska töissä on lukukauden lopun/kesäopintojen/kesäopintotukien/opintojen koostamisten/allekirjoittamisten ja kaiken muun ”sesonkiliikenteen” vuoksi jatkuvasti joku piipahtamassa ja minä itse lamppaan opintosihteerin ja opintoasiainpäällikön luona kysymässä jotain. Siis on viisasta vetäytyä viettämään edes yksi etätyöpäivä kotiin.

_MG_4384

No eihän se sitten mennyt ihan niinkuin Strömsössä.

Ensinnäkin aamulla oli hammaslääkäri, vuositarkastus ja puhdistukset. Siinä humahti tunti. Sitten tullessa poikkesin postissa hankkimassa suruadressin ja ajattelin, että haen samalla kaupasta ihan vaan hedelmiä ja pari Wettexiä. Postissa hankin loppuvuodeksi postimerkkejä mm. Meksikon kortteihin ja valitsin huolella adressia, ja kuinka kauan voikaan mennä kaupassa, kun ostaa kassillisen ruokaa ja pari Wettexiä. 😉 Kello alkoi olla puoli yksitoista kun olin kotona.

Sen että levitin työmatskut pöydälle ja avasin ja vastasin aamun aikana tulleet sähköpostit oli jo selkeästi lounasaika. Kotona ei ole eväitä, joten värkkäilin pientä naposteltavaa lautasellisen, hedelmiä, juustoa, parit oliivit, riisikakku, ja hyvä on sulatin pikkupullan pakkasesta ja keitin Capsulolla Mocchacinot. Ja puolelta päivin olenkin jo vankasti työn touhussa! 🙂

Iltapäivällä vastailen työkännyyn, hoitelen ohjausta sähköpostilla, surffailen siinä ohessa, Facessa piipahtelen kesken (etä)työpäivän, saan yhden (lyhyimmän) gradun luetuksi ja luonnostelen lausuntoa kun kolmen jälkeen tulee pehtoori pojan loputtomalta remonttityömaalta ja päätänpä, että juuri tuossa hetkessä on aika ryhtyä tekemään meille ruokaa.

Siinäpä se työpäivä hurahti. Etätöissä tulee paneuduttua lukemisiin. Keskityttyä. Ilman että opiskelijat ja kollegat jatkuvasti keskeyttävät! Saa paljon aikaiseksi!

HAH!

Huomenna menen kiltisti sorvin ääreen Linnanmaalle ja teen topakasti töitä!

_MG_4390

 

Geeneissäkö?

Tuli mieleen Perniön mummu. Vaikken minä häntä koskaan oppinutkaan tuntemaan kunnolla, en kovin montaa kertaa nähnytkään. Ehkä tapasimme sen kymmenen kertaa, niinä kesinä kun olimme yhtä aikaa olemassa. Perheemme kävi yleensämummu_ kerran vuodessa Etelä-Suomessa sukuloimassa, silloin käytiin Perniössäkin, isän kotitilalla. Tuolloin mummu oli jo vanha, 60-luvulta minulla on joitakin muistoja hänestä. Hän oli jo v-a-n-h-a, niin mahdottoman vanha ja ryppyinen kuin 5 – 10-vuotiaasta vuonna 1885 syntynyt mummo nyt vaan saattoi olla.  Nyt kun katson tuota kuvaa hän ei näytä juuri ollenkaan ryppyiseltä. Mummun hautajaiset olivat minulle ensimmäiset joissa olin, tai joista muistan jotain. Oli kevät, ja olin isän kanssa kahdestaan siellä, – koskaan muulloin en kuullut isäni laulavan virsiä. Silloin lauloi.

Minä muistan mummun yleensä istuneen keittiössä hellan vieressä, kovalla tuolilla, katselemassa kun muut touhusivat. Mummu ei ollut niitä touhukkaimpia ihmisiä. 😉 En muista hänen juuri koskaan mitään puhuneen, –  ehkä en vain ehtinyt kuunnella, kun juoksin ulkona ja papan kanssa metsässä (mitä me siellä tehtiin? vihtoja? minä etsin ritsoja varten sopivia oksanhankoja?, pappa teki pajupillin, vuoli voiveitsen), tai mentiin iskän ja pikkuveljen kanssa Kirakanjärvelle uimaan tai Kankarelle katsomaan lehmiä (joita minä – kaupunkilaiskakara – pelkäsin ihan mahdottomasti).

Sen muistan kun mummu sitoi tillinippuja lasiverannan  ikkunanpieliin kuivumaan, ja varoitteli minua nokkosista, joita puuceen lähellä kasvoi. Oli Perniön mummulassa jo silloin (kai?) sisävessakin, mutta minulle ulkohuussi oli jotenkin eksoottinen ja halusin käydä siellä. Huussin seinät oli vuorattu Kodin Kuvalehden ja Seuran kansikuvilla. Jotenkin ihmettelin,  että miksi?

Miksikö mummu nyt tuli mieleen? Äitienpäivän takia? Jonkun työjutun/historian vuoksi? Ei mitään sellaista, vaan siitä kun tämän kevätsiivousprojektini loppumetreillä perkasin toisenkin vaatehuoneen = työhuoneeni ”paperi/kirja/mappi/valokuvatarvike etc.- isokomero. Siellä kun on erinäinen määrä kaikkia kauniita rasioita, laatikoita, koteloita. En koskaan raski heittää pois kauniita lahjalaatikoita, korurasioita, käsilaukku/reppuostoksilta tulleita hienoja paperikasseja (Guccin paperikassia EI VOI heittää pois), jämäköitä pakkauskoteloita, koska ”niitä voi käyttää lahjapaketteihin, päällystää ne säilytysrasioiksi, niitä tarvii kun postittelee paketteja … ” – Enkä selvästikään ole niitä tarvinnut, kun niitä varastossa on niin paljon.

Niistä rasioista se mummu tuli mieleen. Hänellä kun oli Perniön mummulan yläkertaan menevien rappusten alla olevassa komerossa kymmeniä ja kymmeniä (paita)laatikoita, mummulan vintti oli täynnä kaikkea, en muista mitä, mutta paljon siellä oli kaikkea … Yhden kerran muistan, että pääsin hänen kanssaan hänen pitsisen kamarinsa takana olevaa komeroa penkomaan, haettiin lankoja tms. ja mitä aarteita (kymmeniä puisia tyhjiä lankarullia, joilla sain leikkiä – jotain… ) siellä olikaan!

En itse asiassa ole kovin kova hamstraamaan ja säilömään – päinvastoin aiemmin kirppikset, divarit ja nyttemmin UEF-pömpelit, Pelastusarmeija sekä roskis ovat aika hyvin saaneet huushollistamme kierrätyskamaa ja roskaa, mutta vieläkään noista rasioista en raski luopua. Mummu ymmärtäis.

 

 

Musiikkia tähän päivään

Eilen olin vähän suunnitellut, että tänään paitsi ulkoilen, myös teen kuvaprojekteja, ehkä vihdoin tekisin, ainakin aloittaisin, uuden Galleria-sivun tekemisen, kokoilisin kuvia sinne, mutta eihän se taaskaan mennyt kuten olin ajatellut. Jo aamu venähti pitkäksi, nukuin, nukuin, nukuin… Mitä ei voi pitää tappiona. Päinvastoin.

äitienpäivänä0

äitienpäivänä
äitienpäivänä3

 

Ulkoilinkin, vähän kuvaprojekteja… ja sitten….

Jo aikapäiviä sitten olen saanut Facebookissa [sisareltani?] haasteen nimetä kymmenen ”elämäni biisiä”. Ohjeistus kuului, että ”isompia miettimättä, mitkä ensimmäisenä tulevat mieleen, jotka ovat vaikuttaneet elämässäni… tms.” Kun tämän haasten näin, ensimmäiset viisi musiikkivalintaa tulivat heti… mutta en tuolloin vastannut haasteeseen.

Sitten tänään, kun – ihan vaan äitienpäivän kunniaksi ja kun minulla oli monta tuntia aikaa, sillä pehtoori kokkasi – siivosin/järjestelin miedän ison vaatehuoneen ja siellä olleen noin 150 CD:n lokerikon, minun top 10 täydentyi…  Ensin ne viisi helpointa, heti mieleen tullutta, noihin kyllä liittyy äitienpäiväkin:

1. J. Karjalainen: Hän (tästä on ollut usein puhetta)
2. Katri-Helena: Anna mulle tähtitaivas (tähän liittyy pitkä tarina, . . . kerron joskus)
3. Europe: Final Countdown (tästäkin olen kertonut jotain)
4. Tapani Kansa: Akselin ja Elinan häävalssi (tai oikeastaan enemmän ”Naimisiin tahdo mä en” tai sittenkin se alkuperäinen! Udo Jürgensin ”Aber heiraten wollte er nicht”! En koskaan unohda Finnjetin tanssilattiaa 27.-28.8.1979!!)
5. Leonard Cohen: Hallelujah

Ja sitten ne muut:

6. Hector: Lumi teki enkelin eteiseen
7. Elton John: Nikita
8. Sammy Babitsin: Pienen pojan nukkeshow
9. Nino Rota: The Godfather
10. Ja sitten tämän  päivän vuoksi – väistämättä – kympiksi nousee Laura Närhen: Mä päästän sut pois.  (Esikoinen on kohta Skypellä ja Juniori kävi miniän kanssa syömässä 😉 )

Näitä kuunnellen, …

Sinun elämäsi TOP 10? Olisi mukava kuulla? Mikä musiikki on koskettanut? Mitkä kappaleet kulkevat mukanasi?

Vähän syksyistä, melankolista

Sateisena, kylmänä, vielä lisää satavana toukokuun lauantaina, jolloin en saa lähdetyksi lenkille, jolloin mummula-kierroksen jälkeen teemme kimpassa safkan, jolloin kotityöt eivät innosta, jolloin lätkäkään ei saa minua istumaan telkkarin ääreen, haen Youtubelta biisin toisensa jälkeen, istun ja kuuntelen musiikkia, lueskelen samalla.

taivas

Ja joka kolmannella kerralla katson/kuuntelen Lohtu-Live Aid Uusi Lastensairaala 2017 videon http://www.youtube.com/watch?v=1wXjcuCikUA  Pidän siitä. Jokaisen kuuntelukerran jälkeen pidän enemmän, nieleskelen vähemmän.

Kaikkinensa olen sitä mieltä, että hyvinvointivaltiossa, Suomessa, lastensairaala pitäisi kyllä rahoittaa ja tehdä yhteiskunnan varoin. Mutta kun näin ei kuitenkaan ole, olen säännöllisesti käynyt katselemassa Annan koruja: ”16-vuotiaan syövän sairastaneen ja Helsingin Lastenklinikan surkean kunnon tuntevan tytön hanke tukea Uusi Lastensairaala 2017 – projektia. Projektin tukemiseksi tekemillään koruilla on ns. hyväntekeväisyyshuutokauppa.” Korua numero 161 (KLIKS) olisin halunnut olla ostamassa, mutta (taas) missasin huutokaupan päättymisen. Mutta toivon vielä korun hänen töistään löytäväni, ”huutavani”.

sateen jälkeen

Kovasti mietin, josko sittenkin lähtisin vähän ulos, Kymppärille (kioskille) kävelisin, veisin Muumi-kortin postiin. Tai Nuuskamuikkus-kortti se on. Ikävä-kortti se on.

Tietenkin hän oli oikeassa. Ei aurinko voi niin vain muitta mutkitta nousta taivaalle. Mutta se, että toinen on oikeassa, ei estä toista pettymästä. Näin synkkä en ole ollut pitkiin, pitkiin aikoihin. Tietenkin suuren juhlan jälkeen tuntuu aina jollakin tavoin surulliselta – mutta tämä on jo jotakin muuta. Tuntuu surulliselta kun metsä on äänetön ja auringonpaiste harmaa.                                   

                                                       – Nuuskamuikkunen 

sateen jälkeen-2

Satunnaisia merkintöjä tältä päivältä …

Toukokuun 9. on liputuspäivä, ja 56 vuotta sitten satoi räntää. Paljon räntää. Kyllä minä tiedän. 😉

1984
1984

”Ennen olin nuori, kaunis ja villi – nyt olen vain ja.”

 

Mutta siitä huolimatta, eipä minulla ole valittamista tässäkään päivässä…

valoa ja varjoja-4

Juhlan tuntua

Juhlan tuntua-2

Kummasti tuli selailtua edellisten vuosien postailuja tältä päivältä  …
9.5.2013   9.5.2012 9.5.2011 9.5.2010
 9.5.2009 9.5.2008

Kaikki hyvin

Aamulla vielä pakkasta; tuntuu kirpeänä ja harmittaa, ettei vieläkään ole tennareiden aika, ei vieläkään kevätpuseroa voi laittaa töihin, – ei muuta kuin villatakki päälle, jos kerran kävellen aion mennä.

– Mutta paistaahan se. Siniseltä taivaalta paistaa ja puissa silmut ovat ihan räjähtämäisillään, – pian ovat vihreitä. 

Itseasiassa töihin ei ihan hirmuisesti huvittaisi lähteä, aamupäivä kun menisi taas Norssilla haastatteluja tehdessä, aineenopettajaksi pyrkivät jututettavina. Vie aikaa, eikä juuri anna vastetta. Iltapäiväksi, huomiseksi, viikonlopuksi, pariksi seuraavaksi viikoksi, Herra varjelkoon koko toukokuuksi!! on luettavaa, arvioitavaa, arvosteltavaa satoja sivuja. Ja kaikki muu siihen päälle!

– Mutta minulla ON töitä! Minulla on työ josta pidän, periaatteessa urani huipulla olen. Ja mitä vikaa nuorten kanssa tekemisessä olemisessa on? Ja lukemallahan oppii. Oppii historiasta, ihmisistä, kirjoittamisesta, kilvoittelusta, oppimisesta.

Kurkku tuntuu kipeältä, olkapää juilii, siitepölyallergia vaivaa lääkityksestä huolimatta.

– Ihanko on kurkku vähän kipeä, ja mitä uutta olkapään juilimisessa on? Ja entä siitepölyallergia?   C´mon – sehän vaivaa viikon, pari vuodessa ja that´s it! ”Pikku vikoja, helppo korjata”, toteaisi Juniori. Ja Juniori soittaakin ihan muissa asioissa. Sekään ei ole kaikille tavallista onnea, se, että poika soittaa, käy, kulkee päivittäin. 

valoa ja varjoja-3

Kaikesta tekemättömästä pienesti huono omatunto, ja teen taas jo listoja vapaa-ajan tekemisillekin: Viikonloppuna sitä ja tätä. Siellä ja tuolla käytävä. Tehtävä yhtä sun toista.

– So what?! Eikö tekemiset ja kohtaamiset ole hyväksi? Jollei niitä olisi, niin mitä sitten? Mitä sitten olisi?

Miksei elämän ja arjen iloa ja voimaa voisi tajuta, muistaa, ymmärtää jatkuvasti, joka päiviä, ihan joka hetki,  ilman, että täytyy tulla varjoja? Onko satuttava, onko elämän epäreiluuden kosketettava aika läheltä, onko tunnettava suru ja onko niin, että vain toisen tuskan myötäelämistä yrittäessä vasta muistaa, ymmärtää, …

valoa ja varjoja

Vastako sitten tajuaa, että hyvä päivä tänään?
Vastako silloin ymmärtää, että ei mitään hätää.
Että kaikki hyvin.

Tuote-esittely vol. IV

Olen joskus vuosia sitten täällä postannut Tuote-esittelyjä Vol. 1 – 3 (KLIKS). Nyt on pitkästä aikaa tällaisia hyväksihavaittuja juttuja.

esite

Meillä on ollut kuukauden päivät Sodastream. Enää ei ole tarvinnut roudata kaupasta Novellea tms. Sitä kului nelisen isoa pullollista viikossa, ja lisäksi pari isoa Pepsi Maxia, jota join vain minä jonkinlaisena ”välipalajuomana” [lue: ihan turhana limpparin lipittämisenä]. Se vain on nyt ihan itsekseen jäänyt pois. Sodastreamilla olen näytepakkauksen verran koettanut tehdä ”Coke Zeroa”, – ei hyvä. Siis ei tarvita enää ollenkaan mitään colajuomaa. Pepsi Maxia vain silloin kun nuoripari tulee syömään.

Muutoin juodaan vain kuplavettä kotikoneella tehtynä. Ja hyvää on. Tulee paljon halvemmaksi, eikä tarvi kantaa kaupasta.

Sitten seuraava juttu on ananaspora! Vacuvin (linkin takana kuva uudenmallisesta porasta, meillä on tosi vanha): nettikauppojen lisäksi niitä on (ainakin ollut) Oulun Stockalla. Se avulla tuoreen ananaksen käyttö helpottuu ja lisääntyy.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Ananas on hyvää (unohda peltipurkkiananakset!), nestettäpoistavaa, kuituista,  täyttävää, vähäkalorista. Mutta voi siitä tehdä vähemmän vähäkalorisenkin version. Juhlajälkkäri syntyy näin:

UUNIANANAS 

kokonainen ananas/2 ruokailijaa
jäätelöä (parasta mitä tiedät)
2 munanvalkuaista
1 dl hienoa sokeria

Leikkaa anannaksesta hattu ja käytä ananasporaa. Pilko ananasviipaleet. Vatkaa valkuaiset sokerin kanssa tanakaksi vaahdoksi. Täytä ananas kerrostamalla jäätelöä ja ananasviipaleita.
Laita ananaksen päälle valkuaishuntu ja käytä kuumassa (250-asteisessa) uunissa niin että marenki kovettuu ja tummuu kauniisti.
Tarjoa heti.  (nyt ei ole uutta kuvaa mutta esim. täällä näet)

Seuraavakin juttu on syötävää. Samppanjaa ja jäätelöä! Samppanjajäätelöä: johan Magnum nyt herkun markkinoille lykkäsi! Olen syönyt jo kaksi! Söisin varmasti nytkin jos sellaisia olisi pakastimessa. Ei ole, – enkä osta. Ovat liian hyviä. Loogista, eikö? – Tiedän, että moni ymmärtää.

esite-3

Samasta syystä en osta chilisuklaatakaan, enkä persikka-irtiksiä, enkä jukurtti-cashew-pähkinöitä, enkä Ben & Jerry Greek Frozen Jogurttia. En myöskään osta kaappiin ”varalle” brie- tai Appenzeller-kimpaleita, en töihin keksipakettia, enkä käsilaukkuun tai reppuun ”verensokerin äkillisen alenemisen tarpeeseen” suklaapatukoita.  (Patikalla on eri juttu. ;))

Noiden ”varojen”, varmuuden vuoksi olevien herkkukätköjen, vierasvaraksi (kenelle enää tulee vieraita yllättäin niin, että pitäisi olla puoli kiloa brietä jääkaapissa ja/tai pari litraa umpikalorista jätskiä pakastimessa) hankittujen herkkujen kohtalo kyllä tiedetään! Syön pois ne! Ja sitten on morkkis, – paha ja paksu olo! Heikko on minun tahdonvoimani.

Vielä yksi vinkki: keittiöön kuuluu tämäkin eli iso yrttikori. Joulun kukka-asetelman tyhjennetty kori täyteen yrttimultaa ja siihen istutettuna kaupan pikkuruukkuyrttejä. Säilyvät ja myös kasvavat siten aika paljon paremmin kuin nuutumassa jääkaapissa tai ikkunalaudalla. Kesän tullen voi sitten siirtää suoraan parvekkeelle tai kasvimaalle. 

esite-2

Ja kuten olette jo huomanneet, paluu vanhaan blogiformaattiin on tapahtunut. Mihin vaikutuksensa oli tällä!

blogin ulkoasu -kysely

”Kyllä kansa tietää!” Kyselyn tulos on linjassa oman tuntumani kanssa, joten viikonpäivällisiin, kellonajallisiin, isokuvaisiin, alhaalla kommentoitaviin postauksiin ja kaksipalstaiseen, yksinkertaiseen, eleganttiin ! 😉 , tosin huonommin mobiileissa ja tableteissa skaalautuvaan, layoutiin on palattu. Olen päättänyt, ugh!

Canonia ulkoiluttamassa aamulla

Sataa lunta. Tänään on satanut useammin lunta kuin joinakin viikkoina talvella.

Mutta aamulla ei satanut. Oli nollassa, mutta paistoi. Arkiaamutavoistani poiketan lähdin ulkoiluttamaan Canonia Meri-Toppilan rantaan. Kannatti. Vesi oli matalalla, matalikot näkyivät,  ”Vitikkua”, jossa osa frisbeemaalikoreista on, oli harvennettu, ja nyt siitä on tulossa koivikko. Se ilahdutti.

Ja vielä iloisempi olin, kun rannassa hoksasin, että kaislaa, heinää tai whatever se onkaan, oli niitetty. Möljän aallonmurtajalle, Ilo-kiville, olisi voinut melkein kävellä.  Jollei olisi väylä välissä. Mutta melkein. Olisin halunnut. Mutta jo se, että rantaviiva nyt erottuu selkeästi, on suurenmoista. Siitä on minulle iloa vielä monilla lenkeillä. Mannisenoja, jota usein ei edes näy, kun on talvella jäässä ja kesällä liki kuiva sekä risukon takana piilossa, solisi, ja vesikin oli  ”ei-ihan-ruskeaa”…

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tepastellessani, aamuhetkestä, auringosta ja keväästä – vaikka sitten viileästäkin – nauttiessa taas kerran lupasin itselleni, että teen tämän useamminkin: lähden arkiaamuna aikaisin lenkille. On lupauksia, jotka pidän, – tämä ei kuulu niihin. Tiedän sen jo nyt. 

Joka tapauksessa koko päivän parempi ryhti, olkapääkin pitkästä aikaa ihan kivuton. Liikkuminen on, olisi, hyväksi. Asioiden näin ollen lopetan nyt tässä koneella istumisen, ja säästän huomiseksi vähän ostosvinkkejä keittiöön.

Tärkeää ja vähemmän

 ”Oulun yliopisto leikkaa 122 työpaikkaa – 60 irtisanotaan” (Kaleva)  – eihän tämä nyt mitenkään riemastuta eikä työilmapiiriä kevennä. Eikä todellakaan tarkoita, ettei talossa töitä riittäisi.  Päinvastoin. Eikä tiedekunnan professoreiden kuukausikokouksessakaan pelkkiä hyviä asioita tiettäväksi tehty. Mutta nopeasti päivä sujui.

Ja sitten sitä vähemmän tärkeää arkeani. No nyt kun tämä uusi blogipohja on ollut käytössä kaksi viikkoa, kun lukijoilla on ollut totutteluaikaa ja kun olen edes vähän saanut sitä stailatuksi haluamakseni, niin kysyn, mitä mieltä olette?

Kävijämäärissä ei ole ollut dramaattisia muutoksia… (klikkaamalla näet paremmin) 

kävijämäärät kuukausittain

Enkä sano, että äänestyksen tulos vaikuttaa ratkaisuuni, mutta ehkä se voi olla ”suuntaa-antava kansanäänestys”: pidänkö tämän uuden vai palaanko vanhaan? Ihan vanha, ensimmäinen blogini; on täällä; siihen ei sentään ole tarkoitus palata. 

Juttu on nimittäin niin, että tämä ”valmis” pohja on paikoitellen vaikeampi ”tuotteistava”, ja tässä on piirteitä joista en pidä mm. kuvat liian pieniä ja kommentointi on heti otsikoinnin alla. Toisaalta tämän teeman skaalautuvuus tabletille ja mobiiliin on erinomaisen hyvä. Ja otsake- ja taustakuvien vaihto paljon helpompaa kuin sillä omalla versiollani. Mutta kertokaapa te, – vaikka vain äänestysklikkaamalla…  Kommentointi suotavaa. Kiitän etukäteen. 🙂

Meidän La Festa

Tämäkin kylmä sunnuntai, jolloin rästijuttujen lista on hyvinkin lyhentynyt, alkaa olla blogin kirjoitusta vaille suoritettu. Miten tuosta suorittamisesta pääsisi eläkkeelle, mitenhän siitä pääsisi suunnilleen kokonaan eroon…

Kevätsiivous, -pyykkäys, -puutarhahommat (lähinnä pehtoorilla) jatkuneet tänään. Välillä tovi paikallaan, huomenna kun on pystyttävä lausumaan jotain arvosteltavaa yhdestä jos toisestakin paperista. 

Eilisen La Festasta kirjoittamiseni jälkeen Katri kirjoitti kommentissa (mukava kun joku ”rohkenee” tästä uudesta  blogiformaatista huolimatta kommentoida) : 

Olisi mielenkiintoista kuulla sen syntyhistoriasta, suunnittelusta, toimivuudesta ja mahdollisista vuosien varrella koetuista muutoksista. Kesäkeittiöitä olen nähnyt monenlaisia, mutta La Festan kaltaista paikkaa en varmasti ikinä.’

No ei meidän Festan kaltaista olekaan. 😉 Lupasin jotain sen vaiheista ja siitä kertoa. Joskin, – kuten vakilukijani ovat varmasti vuosien saatossa hoksanneet – en täällä Temmatussa juuri sisäkuvia, kotikuvia (työhuone- ja ruokapöytäkuvia lukuunottamatta)  julkaise, mikä on ihan tietoinen ratkaisu.

Festasta on kyllä täällä blogissa ollut jonkin verran juttuja, tosin vain sivuavia – lähinnä. Jo silloin kun sitä rakennettiin, ja reilun puoli vuotta kestäneestä rakennusprojektista, oli sivustokin olemassa, ja puutarhakuvissakin se vilahtelee.

Lähtötilanne oli tämä: pian 30-vuotias talomme on L-mallinen, ja kymmenisen vuotta sitten, kun pehtoorin puutarhaharrastus oli juuri palkittu pihalaatalla ”Oulun kaunein piha”  pihapiiri näytti tältä:

paraati_1

terassi2

Kuitenkin päätimme, että syyskuun alussa 2007 L-mallin kylkeen ryhdyttiin tekemään sakaraa, niin että rakennusten malliksi tulisi U.  Se siitä puutarhasta.

_MG_3503

Samalla tehtiin autotalliremontti = yhden auton tallista tila kahdelle, ja yhtäaikaa sisälle kylppäriremontti ja myös sisäänkäynnin edustan kiveyksen yms. uusiminen. Siis oli rakennustalvi 2007 – 2008.

_MG_3489 (Custom)

_MG_3862 (Custom)

_MG_3970 (Custom)

Uun toinen sakara on irti talosta, siis on kuljettava sisäpihan –  josta tehtiin oikein ´piazza´- kautta.

_MG_3969 (kopio)

_MG_4745 (Custom)

Sokkeli oli valmis ja kattotuolit paikoillaan ennen lumen tuloa. Ja koko puutarha deletoitu!

Jotta pehtoori ja raksamiehet pystyivät talvenkin rakentamaan, oli valmistuva Festa ja KOKO talo pistettävä pakettiin! Oli hassua elää talossa teltan sisällä. Tavallistakin pimeämpää.

_MG_4941 (Custom)

_MG_5378 (Custom)

_MG_5161 (Custom)

_MG_5162 (Custom)

Autotallikin alkoi hahmottua. Pehtoorilla riitti puuhaa.

Katoksen alla näytti joulun alla  tältä:

_MG_5166 (Custom)

_MG_5383_1 (Custom)

Piazzan kukkaltaat jo mallissaan… 
_MG_5379 (Custom)

Kevään tullen Festa kuoriutui pressujen alta. Kun tähän vaiheeseen oli päästy, minusta tuntui, että olin joka viikonloppu ollut Rauta-Keskolla tms. valitsemassa laattoja, hanoja, rappausmatskuja, paneelia, kaappeja tms.

Talomme on Modulan talopaketti, jonka on piirtänyt (1980-luvulla) Paldaniuksen toimisto, ja sieltä sitten rakennuspiirustukset myös tälle siivelle hankittiin.

Sisustussuunnittelussa auttoi ystävämme, jolla on ko. puuhaan koulutus, ja sitten paljolti kimpassa kaksistaan …

_MG_5393 (Custom) _MG_5825 (Custom) _MG_5831 (Custom)

Vappuna 2008 pidettiin tuparit …. ja esikoisen lakkiaisiin pehtoori ehti jo siirtonurmenkin rullata paikalleen ja saada muutoinkin kaiken priimakuntoon.

_MG_7707 (Custom)

La Festa ja Piazza on hyviksi havaittu.

_MG_9118 (Custom) _MG_9120 (Custom)

Ja kaikki vain harrastusten vuoksi? Ruoanlaitto, viiniystävät, kestitseminen, puutarha,  – niin ja perhe.  Kummastelijoille sanomme usein, että monilla on golf-osake tai purjevene tai asuntoauto tai pari prätkää tai lomaosake jossain – tämä on meidän purjevene, jossa vietämme kotilomat, juhlat ja viikonloput.

Sisäkuvia sieltä on blogissa vilahdellut (ja tulee vilahtelemaan) paljonkin (esim. kalaasit ja piazza, takaovi, joulukuvissa …)  Edellä olevat kuvat suurenevat klikkaamalla.

La Festassa on pidetty kalaaseja, kaksistaan illallisia nautittu, kahdet lakkiaiset järjestetty, samoin aika monet nyyttärit, joulut ja läksiäiset, yksi keittokirja kuvattu, monetkohan viininmaistiaiset, työporukan piknik, töitäkin siellä on tehty. Ja joka viikonloppu siellä syödään, – kesät talvet! Pöydän ympärille mahtuu 1 – 16 henkeä. Muutoksia ei ole tarvinnut tehdä, Festa toimii. Kaasuliedestä olen erityisen iloinen. Ja nyt se on eilisen jälkeen taas valmis kesään! Festat tulkoot!

Lauantain valintoja

Hieman huonosti valitsin tämän päivän rastit. Olisi sittenkin kannattanut valita enemmän niitä ulkorasteja. Aurinkohan se paistoi koko päivän.

Aamuvarhain hereillä, ja varhain lenkille. Ajelin autolla ensin kaupungille, siellä sitten kävelin keskustaa ristiin rastiin, kuvailin, – tietysti.

Letkunpuiston uusi kioskikahvila, Makia, on aika makia.

Ohessa-9

Olin sopivan aikaisin ja sopivan lenkkikamppeissa, ettei tullut mentyä yhteenkään liikkeeseen sisälle: Uuden Muodin ikkunassa olisi kyllä  ollut kaunis jakku, Casadorista olisin voinut kaitaliinat ostaa…

Kotiin palattua tovi pihahommissa, sitten kandiaihion pikaluku ja siitä palaute opiskelijalle, ja sitten päätin, että tänään, nyt tai ei koskaan, äkkiäkös minä, ulkohommiin ei kannata koska kohta menee pilveen, mitä tässä muutakaan, ainakaan koneelle en erinäisiin projekteihin jämähdä, melkein hyötyliikuntaahan se on … Siis ei muuta kuin kohti La Festaamme (kesäkeittiöksi joku on tituleerannut, ehkä käyttäisin sanaa viikonloppujen ja juhlien ruokapaikka); on vihdoin aika ja aikaa siivota se!

La Festa on pihapiirissä oleva tila, jonne on mentävä ulko kautta, jossa  syömme joka pe, la, su, vaikka olisimme vain kaksistaan. Ja siellä ollaan aina kun on vieraita. Siellä ollaan harvoin viikolla, siellä harvoin ollaan muutoin kuin ruokaa tehden ja siitä nauttien. Viikko/kuukausisiivous ei yllä sinne. 😉 Me eikä meidän siivoja käy siellä koskaan viikko/kuukausisiivouksen merkeissä. Joten: nyt oli talven jälkeen korkea aika siivota se. Ja siinähän se lauantai meni. Enkä tyytynyt vain imuroimaan ja luutuamaan näkyvät tasot, kuten satunnaisesti teen, vaan kuurnasin kaiken. KAIKEN.

Kuuntelin musiikkia, isolla, Juha Tapion Lapislatsulissa on tarpeeksi vauhtia kunnon siivousmusiikiksi
http://youtu.be/DMtGVDFvgTA
Ja sitten tyttären kanssa viesteilyä, ja juuri kun olin mistään mitään piittaamaton, tuleekin radiosta ”Maailman laidalla”, ja pian jo ajattelen ahdistavaa, ikävää syksyä, räntää, ikävää, huolta  — ja sitten taas kieltäydyn ajattelemasta tuota kaikkea. On seuraavan kaapin vuoro, ja Juha Tapiolla lisää hyviä biisejä… Sitkeä sydän lohduttaa
http://youtu.be/z030qf-Ka4U

Ja sitten Festan ikkunalaudalla kaktus, jonka ostin esikoisen valmistujaisiin viime kesänä. … Uutta puskee kaktus…

Ohessa-6

Ohessa-12

Toisessa ”kukka”purkissa lukee ”perhe on satamasi”. Enkä ota tätä liian vakavasti, höpsis, mitään kyynelehdi. …

Ohessa-7

Tunnista toiseen siivoan, ja siitä tulee hyvä mieli. Istuttelen ohessa korillisen yrttejä. Ja purkkeihin siemeniä…

Ohessa-3 Ohessa-4

Pesen maljakot, essut, ikkunalaudat…

Ohessa-11

Viinikaapin käyn läpi, järjestelin ja mitä löytyykään sieltä alahyllystä?! 1963 Colheita. Oli pakko tilkka maistaa. Eikä mitään vikaa vieläkään. Puolivuosisataa on pikku juttu…

Ohessa-8

Jossain välissä pehtoori – uutta kukkapenkkiä tehtyään – käy Festassa ja kommentoi: ”.. joko on tosi likaista, tai oot tosi hidas… ?!” – Molempia.

Siinä se meni lauantai, kuusi tuntia kuurnatessa, mutta tehty on.  Ei niin huono valinta sittenkään.

Se Parempi Nizzan Salaatti

Nyt kun vihdoinkin olen saanut päälle töihin kävely/pyöräilyvaihteen, niin on ihan hiton kylymä. Aurinko on paistanut koko päivän, mutta meri on vielä kylmä. Oululaisittain kylymä, Linnanmaalle mennessä ei niinkään tuntunut, mutta palatessa – vastainen, ja kylmä!

_MG_1708

Eihän tuolla Linnanmaalla ruuhkaa ollut.

LM 1

LM 2

Niinpä minäkin hyvällä omallatunnolla tyydyin vain hakemaan tulosteet, papereita, luettavaa kotiin, ja sitten takaisin toukokuun hyytävään keliin. Jotta etätyöpäivä, aika kevyt sellainen, tänään.

Iltapäivän lopulla lähdin Stockalle hakemaan ruokaa. Meillä on ”kautta maailman sivu” syöty Nizzan salaattia: Abban tonnikalaa, kananmunia, salaattia ja kesäsipulia, ehkä edellisen päivän keitettyjä perunoita. Mutta tänään nautimme siitä De Luxe -version eli Se Parempi Nizzan Salaatti. Ohje on hyvin pitkälti Tomi Björckin reseptiikkaa… sipuliosuutta säveltelin kun ei ollut aineksia, eikä Stockalta löytynyt tuoreita vihreitä papuja, joten oli tyytyminen tölkkitavaraan, mutta ei huonoa tullutkaan. Tonnikalan paistoin vähän ylikypsäksi, mutta kunnon loraus oliiviöljyä pinnalle auttoi kummasti…

Nizzan salaatti 1

Ja kyllä, kyllä söimme jo uusia perunoita. Kotimaista Timoa, euron kappale!! Eikä tonnikala, eivätkä viiriäisen munatkaan mitään edullisia ole, joten kuten sanoin: De Luxe! Mutta oli se kuulkaa hyvääkin! Björckin kirjassa tämä on alkuruokaosastolla ja annoksesta on tarkoitus riittää neljälle. Me söimme satsin kaksistaan pääruokana.

Nizzan salaatti

Ja ohje (jota siis tuunasin) menee näin:

Sipulipikkelsi:
2 piehehköä Roscoff-sipulia
1 dl (siideri)valkoviinietikkaa
2 rkl Italian metsähunajaa

(alkuperäisohjeessa on 1 punasipuli, ½ del punaviinietikkaa ja 1 rkl sokeria)

2 tuoretta tonnikalapihviä, sormisuolaa

Salaattia, purkkipapuja
6 uutta perunaa
8 oliivia
8 viiriäisen munaa

Leikkaa sipuli renkaiksi. Kiehauta etikka ja hunaja mikrossa. Laita sipulit lillumaan hunaja-etikkaliemeen. Keitä perunat kypsiksi, samoin viiriäisen munat (n. 2 min.). Kuori ja puolita.

Paista tonnikala oliiviöljyssä ruskeaksi. Anna levähtää hetki, leikkaa paloiksi. Kokoa annokset.

Nizzan salaatti 2

Muistan tehneeni Nizzan salaattia Hailuodon kaivauksilla iltaruoaksi meille kaikille jotka yövyimme koululla. Se oli  monen mielestä hyvää. Muistan tehneeni Nizzan salaattia kalaaseihin kesällä 2002. Se oli monen mielestä hyvää.

Muistan tehneeni Nizzan salaattia Kataloniassa, Rosesissa, kun olimme VMP:n kanssa neljästään lomalla siellä (jolloin pehtoori ja Majakka kävivät notkumassa El Bullin (aivan! se maailman parhaaksi rankattu ravintola!!) portin takana (ks. kuvia) ja valittivat etteivät ole saaneet koko viikon aikana kunnon ruokaa (mokomat kiittämättömät ;)), muistan tehneeni Nizzan salaattia Hangasojalla nuorisolle ja kavereilleen pääsiäisenä, mutta en muista koskaan ennen tehneeni näin ERINOMAISTA Nizzan salaattia.

Kun haluat tarjota vieraillesi simppeliä mutta de luxe -salaattia, kannattaa harkita tätä!

Bon Appetit!