Työ. Ensinnäkin on yliopiston meneillään olevat yt-neuvottelut, oppiaineessa meneillään olevat kahden professuurin haut, joihin lähes kaikki kollegat hakevat ja siten kilpailevat toistensa kanssa, lisäksi on toimikunnat ja neuvostot, joissa olen jäsenenä, joissa vietän viikottain useampia tunteja ja joissa päätetään monenlaisista työyhteisöä koskevista asioista ja joissa on monia hyvin työ- ja uraorientuneita ihmisiä. Tänäänkin oikein katselin niitä kaikkia (mies)professoreita ja naisjohtajaa, joiden kanssa olin kokoustamassa, kuinka he olivat täynnä työtään. Tekisi mieleni lisätä ´ja itseään´, mutta se ei koskisi suinkaan kuin ehkä yhtä, joten en sano.

Opiskelijoille annan vinkkejä ”työllistävistä” sivuaineista, mietitään porukalla työuria ja sitä, mitä niiden saavuttamiseksi pitäisi tehdä. Sitten poika miettii, mistä saisi jonkin (toisen) ammatin autoilun lisäksi ja tytär katsoi parhaaksi muuttaa Meksikoon saadakseen koulutustaan vastaavaa työtä. Minäkin vietän taas enimmän osan hereilläoloajasta työn parissa, ja tänäänkin viihdyin ja nautinkin duunaamisesta. Niinkin paljon, että tulin kantaneeksi yhden nipun taas kotiinkin. Kehityskeskusteluja varten ja niissä täytyi miettiä tehtyjä töitä ja tavoitteita työssä.

Ja minä vaan mietin, että milloinhan ne lopettaisi? Työt siis. Ansiotyöt. Itse asiassa aika hassu sana tuo ”ansiotyö”.

Yhä useammin löydän itseni surffailemasta ammattikorkeoiden sivuilla ja tutustumassa valokuvaajan ammattitutkinnon suorittamismahdollisuuksiin. Ja hyvänen aika, kyllä minulla olisi niiiiin paljon kaikenlaista tekemistä. Muutakin kuin ansiotyö.

Mutta minnehän päin tässä suuntautuisi työssään, – –

suunta

 

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.