”vain lainaa, ja niin sen pitää olla vain…”

Nyt siitä on kolme viikkoa. Siitä kun kauniista syyssunnuntaista tuli itkun päivä, ja ilta, ja yö. Viikosta tuli itkun ja ikävän viikko.

S MC-4

Silloin sunnuntaina tytär tuli reilusti ennen tavallista viikonlopun yhteistä ruoka-aikaa kotikotiin. Kolmannessa lauseessa sanoi, että ”Minulla on huomenna työhaastattelu, – Skypellä. Meksikoon.” Jotenkin jo heti tiesin, että sinne pääsee, sinne lähtee.

S MC-3-2

Maanantai-iltana haastattelu meni hyvin. Tiistaina globaalista firmasta nimeltä Binbit ilmoittivat, että ottavat monien hakijoiden joukosta suomalaisen, 23-vuotiaan kauppatieteen maisterin töihin nimikkeellä ”Marketing Executive”. Kun tämä päätös tuli, olin jo ehtinyt itkeä pari paketillista nenäliinoja, kirota kaikki maailman markkinointifirmat ja toivoa koko Väli-Amerikan uppoavan ikiajoiksi merten syvyyksiin kuten Atlantis.

Ja ehtinyt tuntea itseni todella huonoksi äidiksi, kun en pystynyt vilpittömästi iloitsemaan ja kannustamaan lasta. Olin tosi ahdistunut, peloissanikin.

S MC-2-2

Varsinkin kun kaiken kukkuraksi näytti,  että tarvitsevat uuden markkinointianalyysien tekijän sinne suunnilleen HETI. Näytti, että tytär lähtee suunnilleen siltä seisomalta, – ja olisi varmaan lähtenytkin, jollei työviisumin saaminen veisi aikaa. Jos minulta kysyttäisiin, sanoisin, että kauan eläköön työviisumit! Joskin on kyllä ollut ihan uskomatonta paperisotaa ja käännöksiä, leimoja, apostille-todistuksia maistraatista, suosituksia ja puheluja konsulaattiin, Meksikoon …

S MC-7

Olemme saaneet aikaa tottua ajatukseen, ihan vereslihalla en enää ole, ja tytär on saanut muutaman viikon aikaa opiskella espanjaa ja opiskella lisää on line -markkinointia ja sen analyysiä (siitähän teki gradunsa, ja noita juttuja Meksikossa keväällä viisi kuukautta, juuri se osaaminen sen työpaikan saannin kai ratkaisi).

S MC-2-4

Mutta nyt alkavat lähdön hetket olla käsillä. Työviisumi voi tulla minä päivänä hyvänsä, ja sitten adios!

S MC-8

Miksikö itken, miksen osaa myötäelää työnsaamisen riemussaan? (Totta puhuen, ei päätös lähteä ihan helppo ollut tyttärelläkään – onneksi ;). Eikä isänsä, eikä veljensäkään nyt niin riemusta ole tämän lähtöpäätöksen kanssa revenneet.)

S MC-3

Miksikö olen niin surullinen, miksikö näen Meksiko-painajaisia, miksikö rinnasta puristaa?

–  Jukatanilla Karibianmerestä ottamassani kuvassa näkyy, että maapallo on pyöreä, – ja tämän ison pallon toiselle puolelle lapsi lähtee. Tampere tai Stuttgart olisivat naapurissa tähän verrattuna. Meksikoon ei niin vain piipahdeta heippaamaan pikkuista: Monterrey on monen meren, neljän lennon, vähintään 1500 euron ja liki puolentoista vuorokauden päässä täältä! Tytär ei mene sinne neljän kuukauden vaihtoon (vrt. Strassbourg), eikä viiden kuukauden harjoitteluun (vrt. alkupuoli vuotta) vaan menee sinne töihin! Lähtee. Siksi eilen jouluruokaa. Lapsi ei ole jouluna kotona. Siksi.

Ja Meksiko on Meksiko.

S MC-5

Tiedän, etten ole kokonainen, enkä levollinen,
kun lapsi – olkoonkin vaikka kuinka aikuinen! – on siellä maailman ääressä.

Niin se vain on. Mutta on vain opeteltava näkemään kastepisaroissa helmet, ja kristallit.

”vain lainaa, ja niin sen pitää olla vain…”

 

Mitä mulla on se on vain lainaa, ja niin sen pitää olla vain.
Jos mä jotain täältä kaipaan, ei se oo tätä maisemaa.
Eikä kesäiltoja, vaikka ne on muka ikimuistoisia.
Mä kaipaan sitä kuvaasi jossa viimeisen kerran kiljut riemusta.
 
Aamuyöllä en saa rauhaa, lokkien nauru kiduttaa.
En mä täältä mitään kaipaa, en edes tätä maisemaa.
Enkä kesäiltoja, vaikka ne on muka ikimuistoisia.
Mä kaipaan sitä kuvaasi jossa viimeisen kerran kiljut riemusta.

 

Vesterinen Yhtyeineen, Kiljut riemusta  

http://youtu.be/jiAfrG7bKBo

S MC-3-3 

 

Tänään lasten kautta…

Poikasi joka on reissannut pienen ikänsä ja ajanut autoilla varmaan yhden 200000 km, on nyt jo aiheuttanut autolle laskua n. 1000 euroa, unohtanut passin kotiin ja jättänyt kameran autoon, koska se on yliarvostettua kuvata reissussa ja kaiken lisäksi se voidaan varastaa. Seuraavaksi varmaan menee hotellin varauslappu hukkaan, paluulippu hukkaan, jonka jälkeen hukkaan itteni. 🙂

Juniori on kihlattunsa kanssa reissussa, jonka heille annoimme viime marraskuussa kihlajaislahjaksi. Jotta ei ihan putkeen ole kihlajaislahjamatka tähän mennessä mennyt.

Ja se mikä tuossa viestissäon surullisinta, on se, että minä olisin itse voinut tehdä tuon kaiken … Rengasrikollehan nyt ei voi mitään, mutta passin ja kameran voisi muistaa. Passitta Tallinnan laivalle kuitenkin pääsivät, tosin voi olla –  jos viranomaiset passittomuuden hoksaavat – sakko noin 400 – 800 euroa. Huoh.

syyskuun lopulla-3

Alunperin lahjan ideana oli, että lentäisivät Helsinkiin ja menisivät uudella Grace-botskilla Tukholmaan, mutta kun poika on ollut yli vuoden putkeen töissä, eikä pitänyt kesälomaakaan, lisäksi muutto ja remontti ovat vieneet huomion ja nyt kun sitten vähän lyhyellä varoitusajalla rupesivat lippuja varailemaan ja töitään sumplimaan, päättivätkin mennä Tallinnaan ja ajella autolla Suomessa, tulla kotiin Itä-Suomen kautta, ehkä Kuopiossa tai jossain muualla välillä yöpyen. Mutta katsotaan nyt, miten pieni matka loppuun asti sujuu.

Periytyvästä hukkaamisominaisuudesta puheenollen: muistattehan ne passikuvani, jotka kesällä aiheuttivat pienen häslingin? Ne löytyivät pari viikkoa sitten vanhan mustan pikkukäsilaukkuni sivutaskusta. Juuri sen laukun, joka minulla oli mukana passikuvaamossa käydessäni. Ja entäs se hukkaan mennyt kameran perusobjektiivin linssisuojus, jonka tilalle ostin Tampereelta uuden? Se vanha löytyi viime viikolla kotoa kirjahyllystä. Olin pistänyt sen siihen kirjojen päälle kun olin jotain tässä työhuoneessani kuvaillut.

syyskuun lopulla-4

Ja sitten? Viime viikonloppuna menin viemään haudalle lyhdyn, ja unohdin tietysti ottaa kynttilän ja tikut mukaan. No kävin sitten eilen viemässä. Entäs virkamääräyslomake, jota olisin tarvinnut veroprosentin muuttamista varten tässä joku viikko sitten? Sitä ei löytynyt mistään, vaikka olin satavarma, että olin pannut sen mappiin, jossa on kaikki tärkeät paperini, joten jouduin hakemaan tiedekunnan palvelupisteestä kopion alkuperäisestä. Kun sitten rupesin laittamaan sitä kopiota ko. tärkeittein papereitten mappiin, niin siellähän se oli se alkuperäinenkin! Just. Jotta turhaanpa minä pojalle motkottaisin unohteluista ja hukkaamisista. Eikä tytär ole yhtään parempi.

No niin ja tänään tytär tuli seuraksemme syömään. Muisti. 😉 Meillä oli kolmen hengen päivällispöydässä jouluruokaa (poroa, porkkanaa, korvasieniä). Miksikö? Ehkä kerron huomenna. …

syyskuun lopulla-9

syyskuun lopulla-7syyskuun lopulla-6

Porkkanalisukkeen nimi meillä on ”kiiltävät porkkanat” (ehkä keittokirjoissa puhutaan muhennetuista porkkanoista). Juju on muskottipähkinässä. Santa Mariankin muskottipähkinä käy, mutta italialainen ”Noce moscata” on luku sinänsä. Näitä porkkanoita söimme opiskeluaikana syksyisin pääruokana (muistanette vegevaiheeni). Porkkanat keitetään vähässä vedessä ´al dente´, kaadetaan keitinvesi talteen. Kasarin pohjalle laitetaan nokare voita (kolesteroliarvojen kohoamisesta huolimatta ;)), porkkanat sekaan, vajaa ruokalusikallinen jauhoja, sekoitellaan, annetaan jauhojen hetki kypsyä, lisätään keitinvettä, valkopippuria ja sitten muskottipähkinää. Sopii riistaruokien (ja poron) lisukkeeksi.

Ja nuo sienet: Stockalla on nyt myynnissä erinomaisia ruskeita herkkusieniä. Paista voin ja oliiviöljyn sekoituksessa, murskattu valkosipulinkysi tekee hyvää, mausta reilusti mustapippurilla ja suolalla, 1 – 2 rkl (aurinkokuivattutomaatti tai kanttarelli)tuorejuustoa…. Hmmm – erinomaisia olivat. Ja sitten normi, itsepoimituista korvasienistä, muhennos/kastike. Ja sitä poroa. Vaikka itse sanonkin, hyvää oli. Jälkkäriksi kevyt omena-rahka- mössö jonka ylenpalttista keveyttä pystyi helpottamaan kaatamalla kippoon sopivasti vaahterasiirappia. Se kun sopii omenajuttujen kanssa tavattoman hyvin.

Meidän tavallisista pihlajista tilhet söivät marjat jo joku viikko sitten, mutta tämä Festan pergolan koristepihlaja on saanut pitää marjansa.

syyskuun lopulla

syyskuun lopulla-2

Nälkä kyllä olikin, ulkona olo viimeistään herätti ruokahalun. Aamulla varhain pitkä lenkki, merenrannassa tyven. Vesi kaukana. Puista ja pensaista keltaiset lehdet hiljalleen aamuauringossa leijailivat, vähän kuin sellainen kiejukaissade kuin piirretyissä on. Oli vaikea olla ääneen ihailematta suurenmoista säätä, syksyä. Sitä että se on jo näin pitkällä. Musiikki i Podista vaan vei ajatukset surullisempiin tunnelmiin…

Vapaalauantai

Tänään vapaapäivä. Vapaapäivänä soisin nukkuvani vähän pidempään, mutta ei väkisin; sitäpaitsi puoli kahdeksan aikaan merenrannassa oli karun kaunista, tyventä.

Jo pitkään on tehnyt mieli lähteä shoppailemaan, mikä on kyllä aika harvinaista minulle, mutta niinpä nyt vain kävi, että tänään oli aikaa ja virettä ja kiertelin hyvinkin muutaman tunnin. Akateemisessa kului ensimmäinen puolikas  – – matkaoppaan syyslomalle hankin. Arvaattekos, mihin on matka varattu? Ko. kohteessa on käyty ennenkin. http://www.satokangas.fi/Matka/ Kolme viikkoa enää. Hassua. Syksy mennyt kovin nopeasti.

Kaupungilla kiertelin ja kaartelin. Yhden paitapuseron ja ison huivin löysinkin.

12-2-2

12-5

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt sitten onkin enää ongelmana että kumman asukokonaisuuden puen päälleni: olemme näet piakkoin lähdössä Zakuskaan syömään ja sitten teatteriin katsomaan ”Mielensäpahoittajaa”. Seuraksi saadaan VMP. Ei ollakaan oltu neljästään pitkään aikaan missään… Nyt on hyvä. 

Tavattu kyllä on: me feminiinit olemme naapurikäytävillä duunissa, toissapäiväisen jälkeen ikkunamme ovat vastakkain 🙂 joten toki tapaamme töissä ja sitten miehemme kokoontuvat ATP:n merkeissä lounaalle kaupungilla tuon tuostakin.

Kokoontuvat? – Siis kaksistaan käyvät lounastamassa.

ATP? = Akateemiset Tohtoreiden Puolisot.

Tiedättehän Radio Perämeren AKK:n (= Anonyymit Kotikiusatut)? Kannattaa tutustua, jollet tiedä Paulia ja Veijoa ennestään. Ihan hulvatonta

http://yle.fi/radiosuomi/ohjelmat/2011/04/anonyymit_kotikiusatut_1585095.html

läppää on tuo.

Joka tapauksessa ATP on ymmärtääkseni jonkinlainen muunnos, alaosasto, AKK:sta. 😀

Näissä merkeissä, mukavaa lauantain jatkoa vaan kaikille.

Työterveystarkastuspäivä

Työpaikka valtionhallinnossa takaa ilmaisen (= enempi vähempi pakollisen) terveystarkastuksen viiden vuoden välein. Minulla oli se tänään.

Viime viikolla otetut verikokeet ja reilun tunnin haastattelu ja lankettien täyttö olivat tarkastuksen taustalla.

Minua kun meinasi kovasti huvittaa terveydenhoitajan ihmetys ja jankkaus, että ”Etkö oikeasti tunne itseäsi ylityöllistetyksi?”, ”Sinua ei sitten haittaa että töitä yliopistolaisilla on aika paljon?”, ”Mitenkäs kun kuitenkin näyt aika paljon kantavan huolta opiskelijoiden asioista, niin eikö se verota omaa jaksamistasi?” – –  No ei, … enpä nyt tiedä … sellaistahan tämä nyt on … välittäminen on osa jaksamista puolin ja toisin … tietysti välillä väsyttää ja valvottaa, mutta kuitenkin … pidänhän minä työstäni…

12

Ja sitten katsellaan kaikki veriarvot, … hyviähän nämä, ..  taidat sentään (paino sanalla sentään) liikkua, verenpaine on oikein hyvä, hemoglobiini erinomainen, painoindeksikin ikäisellesi ihan normi, mutta nyt sen kanssa on kyllä oltava varovainen… , verensokeri ja maksa-arvot ok, mutta tämä kolesteroli!? Hyvä kolesteroli näyttää, että ruokavaliossani taitaa olla hyviä rasvoja?  – Joo, kyllä me pari, kolme kertaa viikossa syömme kalaa, oliiviöljyä käytetään  jne.  …

– Hieno juttu, mutta tämä toinen kolesteroli on koholla! Nousussa on fS-Kol, se näyttää että 6, 7 mmol/l  ja viisi vuotta sitten tämä oli ihan ideaalilukemissa, mutta nyt… Hmmm   – – – ”

12-3

Ja siinä vaiheessa vajoan syyllisyyden alhoon ja odotan tuomiota. Ja tuleehan se! Juustojen kulutusta on vähennettävä! –  Auts!

Ja sitten minä kävelen töiden jälkeen kotiin, jossa odottaa pehtoori. Paistan meille pihvit, teen salaatin, jossa on juustoa, – pitkästä aikaa otan ruoalla leipääkin, nautin viinistä …  ja ei, en tunne syyllisyyttä!

Nautin ruoasta, mutta suoraan ruokapöydästä hyppään pyörän päälle ja poljen Linnanmaalle. Uudesta työhuoneestani kun en ollut osannut kotiin lähtiessä kännykkää ja luettavaa gradua mukaan poimia, joten teinpä erillisen reissun. No tulipahan liikuttua ”edes suunnilleen”, kuten työterveyshoitaja toivoikin.

12-4

Miksi me koemme nämä hyvää tarkoittavat, meidän omaksi parhaaksi tehdyt terveystarkastukset syynäämisenä, pakottamisena, velvollisuutena, kontrollin ja syyllistämisen paikkoina?  – – ,mutta herra varjelkoon: minulta on kielletty juuston syönti!! Kyllä se aiheuttaa pientä nurinkurisuutta suhtautumisessa kaikkeen hyvää tarkoittavaan.

No niin, mutta ihan hyvä päivä.

 

Työhuoneen vaihto

Ajattelin ensin, että minä mitään työhuonetta vaihda. Mitä sitä turhia. Hommat nyt vähän muuttuvat, mutta minulla on viihtyisä, omannäköisekseni laittamani huone, jossa mahdun töitä tekemään, opintoja ohjaamaan, tutkimusta tekemään ja luentoja laatimaan.

Työhuoneita-5

Mutta jossain välissä tuli mieleen, että jos muuttaisin vastapäiseen huoneeseen, olisi talvella lämpimämpi ja kesällä viileämpi olo. Ja josko muutto käytävän toiselle puolen, isompaan professorin huoneeseen, saisi olonkin tuntumaan professorilta... ? Muutoin kun ajatus ei ole oikein realisoitunut. Niinhän sitä sitten tässä syksyn päälle on sovittu, että muutan. Uuden pöydänkin (oikein olkavammaiselle suunnitellun, sähköisesti nousevan) tiedekunnasta lupasivat, uuden tietokoneen samoin. Noh, vanha olikin jo tosi vanha. Hidas ja kaatuileva. Ja esimies sai luvan viedä omansa mennessään… Joten minulla nyt sitten uusi sorvi.

Niinpä aamusella sitten avasin esimiehen, eilen lähteneen, oven ja tilannearvio osoitti, että siivottava on 🙂

Työhuoneita

Työhuoneita-2

Ennen kuin Martelan miehet aamupäivällä tulivat ja ennen kuin atk-keskuksen mies iltapäivällä tuli asentelemaan tarpeelliset ohjelmat ja ajurit, ehdin putsata hyllyjä ja kaappeja aika lailla.

Minulla oli todennäkäisesti maailman lyhin muuttomatka – käytävän yli – ja aika hyvin pari vuotta sitten perattu oma huone vuorottelulle lähtiessä, joten eihän se sitten niin tolkuton urakka ollutkaan. Mutta sentään päivä meni. Huomenna voi jo taas tehdä tavallisia töitä. Ja opetella käyttämään liikennevaloja. Minulla on nyt sellaiset ovenpielessä! Minulla, joka aina sanon opiskelijoille, ettei huoneeni ovella ole edes kynnyksiä… Luulenkin, että liikennevalojen käyttö jää kovin vähäiseksi.

Työhuoneita-6

Kun äsken olimme kaupungilla syömässä tyttären synttäreiden kunniaksi, tulin tokaisseeksi, että viettäisköhän huomenna duunissa tupareita?, perhe katsoi minua hyvin säälivästi: ”Tupareita? Töissä? Uudessa työhuoneessa?! Just joo.” Mitä merkillistä siinä muka olis? Ihan hyvin voisin viettää. Ehkä vietänkin! 😀

Vanha lähtee, mopo jää

Kesällä 1979 kävimme pehtoorin kanssa kuukauden telttareissulla Euroopassa. Englannissa Brightonissa oli kaikissa liikkeissä paljon ihania kirjoneuleita: slipoverejä ja villatakkeja, neuleliivejä ja pooloja. Ostimme molemmille sellaiset kirjoneuleliivit. Minulle harmaa-viininpuna-valkoinen, pehtoorille harmaa-sininen-valkoinen. Minulla oli omani ensimmäistä kertaa päälläni juuri tällaisena kirkkaana, kylmänä, tuulisena syyspäivänä kun menin Ruotsin suurvalta-ajan historia -luentosarjan ensimmäiselle luennolle.

Luentoa piti uusi, aiemmin näkemätön assistentti, enkä minä kyllä oikein ollut Suomen historiasta kiinnostunut. Appron verran Suomen historiaa kuitenkin maisterintutkintoon suoritin, cumun (aineopinnot) tein vasta maisterin jälkeen ja sivulavin (syventävät opinnot ja kakkosgradun) tein Turun yliopistossa, – Oulussa kun 1980-luvun puolivälissä ei vielä Suomen historiaa voinut niin pitkälle lukea. Kävin tentit ja seminaarit Turussa, muutoin aika etähommina meni. Mikä kyllä kannatti: pääsin Akatemian rahoittamaan Hailuodon keskiaika -projektiin kolmeksi vuodeksi duuniin, oikein tutkija-nimekkeellä. Ette tiedäkään, mitä kaikkea tutkijanhommiin voi kuulua!

No  siihen kuului myös projektin nimistötutkijan avustaminen. Tuolloin assistentista apulaisprofessoriksi ylennyt nimistötutkija, joka oppiaineen professorina ja esimiehenäni täällä Tuulestatemmatussa paremmin tunnetaan, ilmoitti tammikuussa 1986, että lähdetään viikoksi Helsinkiin nimiarkistoon, pääsisin hänelle apulaiseksi sinne. Sillä reissulla sitten tutustuimme paremmin. Viikon puolivälissä sain kutsun lähteä leffaankin, mutta uusi Turhapuro ei sittenkään ollut se, mitä Helsingissä halusin arkistopäivän jälkeen lähteä katsomaan. Perjantai-iltajunalla lähdettiin kohti Oulua. Ja sattuipa niin, että juna oli pahasti myöhässä. Tammikuun pakkaset hyydyttivät junat ja matka venyi. Kymmenen jälkeen illalla emme kumpikaan enää jaksaneet mitään töitä tehdä, emme enää mitään lukea, joten ennen kuin juna aamuyöviideltä oli Oulussa, olimme ehtineet jutella moniaita tunteja. Tutustuimme.

Seuraava käännekohta oli vuonna 1987, jolloin esimies hommasi minut Keminmaan päätoimiseksi historiankirjoittajaksi. Monivuotinen (monestakin syystä monivuotinen) projekti sai pian rinnalleen toisenkin yhteisen projektin: myös Iin seurakunnan historia -kirja hankkeessa olimme  kimpassa kirjoittajina – esimies kirjoitti keskiajan ja uuden ajan alun, minä Uudenkaupungin rauhan jälkeisen ajan (1721 -) . Ja kun nuo projektit olivat vielä hyvinkin kesken, ja olin äitiyslomalla tammikuussa 1990, soi puhelin ja esimies (silloin jo Suomen historian (apulais)professori soitti ja sanoi, että oppiaineeseen on saatu amanuenssin virka, – hae nyt ihmeessä sitä! Ja aina muka sanotaan, ettei kotoa kukaan töihin hae. No ei ihan haettu, mutta melkein. Kun esikoinen kesällä 1990 oli kymmenkuinen, aloitin esimiehen työparina Suomen ja Skandinavian historian kahden työntekijän oppiaineessa.

 

Keminmaan historiatoimikunta

Keminmaan valmistuessa oltiin näin vakavina  . . .

Iin historiatoimikunta

Ja vain vuosi sen jälkeen (1998)  Iin historitoimikunnan kanssa kovin helpottuneina. 🙂

Sitten alkoi olla vihdoin aikaa väitöskirjan teolle. Lapsetkin jo kouluikäisiä.

Alakuvassa kustoksena myhäilevä esimies on ilmeisen tyytyväinen,

että tuohonkin tilanteeseen sentään joskus (2004) päästiin.


vaitos

Ja vaiheita tämänkin jälkeen on riittänyt. Toistemme kodeissa on perheinemme vierailtu, lasten lakkiaiset puolin ja toisin käyty ja ennen kaikkea vuosikymmeniä kimpassa duunia tehty. 

Ja tänään. Tänään esimies oli viimeistä päivää töissä. Lähti.

Sanoi, että ensi viikolla alkaa KELAn myöntämän apurahan turvin tehtävä tutkimustyö Posiolla. Miten ne armeijasta kotiutuvat sanovatkaan: ”Vanha lähtee, mopot jää!”

Halattiin tietysti.

Enkä kyynelehtinyt.

En. Vaikken paljon muutenkaan.

Jotenkin levotonta

Aamuviiden jälkeen mittari näytti +2 C. Nyt sitten on syksy.

Nyt on sellainen välitilaolo. Jälkeen ja ennen. Tyven, mutta alla odottava tunne. Laskee tunteja, joiden ei toivoisi kuluvan niin nopeasti. Illat venyvät yöhön, liian vähä yöuni alkaa näkyä kasvoissa.

Olen nyt tavattoman huono tarttumaan mihinkään, ja teen kaikkea.  Ja siinä en ole hyvä. Yhden tekemisessä kerrallaan voin joskus ollakin, monen yhtäaikaa en koskaan.

Mitä tämä kaikki siis vaatii? Se vaatii asioiden pistämistä paperille, kirjoittamista ”puuhalistoiksi”, hihojen käärimistä, toimeen ryhtymistä. Huomenna.

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tähän muutama kuva, jotka ovat Fotomaraton 2013 kuvasatoa, diskattuja, karsittuja. Mutta ehkä silti julkaisemisen väärtejä.

Karsitut-8

Varjo

Karsitut

Punainen. Minähän kerään kuvia pyöristä. …

Karsitut-2

Vielä yksi punainen.

Karsitut-3

Annen haasteeseen ”poikkeava” otin aika montakin kuvaa.
Tuo yllä oleva pyörä oli minusta poikkeava, koska se näytti siltä,
että muut olivat lähtenee töistä (klo oli jo liki kahdeksan tähän aikaan),
mutta joku oli jäänyt yksin duuniin. Pyörä yksin odotti pihalla.

Karsitut-9

Tämäkin on ”Poikkeava”. Muita leveämpi laudanrako. …

Karsitut-4

Herkkua. Klikkaa isommaksi, näet herkuttelijankin.

Karsitut-5

Käsintehdyt pokat. Kallis.

Karsitut-6

Punainen. Yksi monista.

Karsitut-7

Tämä ja muutama muu lenkkeilijäkuva  tuli otettua väärinluettuun haasteeseen;
Katri esitti aiheeksi intohimoinen ja minä luin ”intohimo”.
Tämä kuva ei ole edes hyvä, kun juoksijat eivät – mokomat  – juosseet samaan askelrytmiin.

07 Fotomaraton_-3

Jostain merkillisestä mielleyhtymästä johtuen
teatterin seinustalla istuneet nuoret miehet
toivat minulle mieleen Tiinan haasteen ”Uskollinen ystävä”.

Digitaalinen palapeli

Palapeli nimeltä blogi. Tuulestatemmatun designia, layoutia, ylöspanoa olen tässä taas kerran tovin tuunaillut. Ja oppinut kaikenlaista … Paina F5 tai muuten reloudaa niin näet miten taas on ulkoasu muuttunut, vieläkään ei ole ihan sellainen kuin haluaisin. Sellaista selkeää musta-valkoista ulkoasua olen yrittänyt tehdä, mutta vielä on vaiheessa.

Lyötty-3

Koskapa tähän ulkokuoreen on tänään jo mennyt kovasti aikaa, jää  blogin sisältö kovin kevyeksi. Eipä kyllä juuri mitään erikoista ole tapahtunutkaan.

Lyötty-2

No sentään sen verran, että pidin tänään ihan uuden luennon: kandiseminaarilaisille aiheesta ”Tieteellinen kirjoittaminen” ja kerrankin näytti siltä, että tekivät oikeasti, ja paljon, muistiinpanoja. Kannatti siis ko. luento rakentaa, huomiset luennot aionkin sitten mennä vanhoilla prujuilla … 😉

Lyötty

Tuparit ja rääppiäisetkin jo ohi

Eilinen ja oikeastaan tämäkin päivä pojan ja kihlattunsa tupareiden merkeissä. Kaksi asiaa päällimmäisenä mielessä: roudaaminen ja nauru.

Eihän tästä meiltä nuoren parin uuteen kotiin ole kuin 12 minuutin automatka, matkaa pikkusen näppi viisi kilometriä. Kaiken vieminen ja tuominen kuitenkin vaati oman vaivansa ja aikansa. Sinne toissapäivänä ja eilen, ja tänne tänään. Mutta kyllä kannatti.

Siinä missä kesällä tyttären valmistujaisjuhla tykötarpeineen oli meidän lahja esikoiselle, siinä nämä tuparit kaikkinensa oli lahja juniorille ja nuorikolleen. Ja ilo meille itsellekin. Nähtiin sukulaisia, kerralla paljon, ja lasten kavereita. Melkein kaikki eilen olleet (yhteiset) kaverinsa  jo tarha- tai ala-asteikäisestä meillä ja mökillä kulkeneet. Meidänkin kavereita. 🙂

tuparimenu

Menu oli kovin lappilainen;  nuoren parin mieleen kun ovat sekä Lappi että pohjoiset ruoat. Ja kelpasivathan nuo vieraillekin. Erityisesti muusi. 😉  Tosiasiassa erityisiä mainesanoja sai saaristolaisleipä, jonka ohje on mm. Vuorotellen-kirjani tammikuun kohdalla. Eiliseen olin laittanut vähän vähemmän siirappia kuin tavallisesti ja pitänyt uunissa vain 2 ½ tuntia. Sehän on kyllä ihan tolkuttoman helppo ohje, …  Mätimoussessa oli joku vika, kun se jäi kovin kastikemaiseksi, – joskus tuttu ja vakioresepti pettää kun tekee viisin-, kuusinkertaisia annoksia tavalliseen verrattuna,  – tai en oikein tiedä missä meni vikaan. Turha selitellä. Mutta oli pari onnistumista, uutta juttua, joista varsinkin toiselle voisi olla muillakin käyttöä.

Lapin leipäjuustonhan nyt kaikki tietävät, kaikki eivät pidä, ja useimmat ovat jo aika kyllästyneitä, mutta kannattaa hieman tuunata vanhaa ohjetta (kiitos Kelujärvelle!). Tavalliseen tapaan leipäjuusto leikataan kuutioiksi, pistetään uunikestävään vuokaan, sokerioidaan ja kaadetaan kermaa päälle, mutta pointti onkin se, mitä sokeria ja mitä kermaa. Laita tavallisen taloussokerin ja kuohukerman sijaan raakasokeria (cane) ja vispikermaa.

Leipäjuusto

Sitten uuniin (225 C) vartiksi, ehkä vähän reiluksi. Ja oheen hilloja (lakkoja).  On tavallistakin parempaa. Ja Juniori sanoi, että oli yöllä baarista (olivat sisarukset sitten oikein kunnolla tanssineet) palattua jääkaappikylmänä ollut erityisen hyvää.

Leipäjuusto-2

Toinen uusi juttu oli se mansikka-tuorejuusto-suklaakakku, jonka ohjeen sain keskiviikkona (kiitos S.). Sitäkin ohjetta vähän tuunasin.

Sirpan kakku

Sain viime kesän kalaaseissa tuliaisia Sveitsistä, kolme purkkia maustettuja sokereita. Tuota ruususokeria sitten kokeilin tähän kakkuun. Ripottelin sitä tuorejuuston päälle, mansikkakastikkeen alle. Kakku maistui RUUSULLE! Kyllä siitä tykättiin. Mihinhän noita muita kokeilisi?

Sirpan kakku-2

Tapani mukaan tein ihan liian paljon ruokaa: varsinkin leipomuksia oli ihan liikaa. Onko neuvoja miten oppisi mitoittamaan oikein?! Toinen mustikka-valko-suklaakakku ja toinen omenatäytekakku jäivät kokonaan syömättä. No voivatpahan molemmat nuoret viedä huomenna kakut töihin. Vähän rääppiäisiä vein aamupäivällä äidille sairaalaan ja illansuussa nuoret ja systeri olivat rääppiäisissä, joissa edelleen naurua riitti, ja sitten  lähtiessään veivät vielä loput graavikalat mennessään. Tuparit on syöty ja nautittu.

Fotomaraton 2013 – my way

Kokosinpa sittenkin ne  minun fotomaratonin (linkin takaa näet mistä oli kyse) kuvat jo nyt.

Kuopion fotomaratonin 6 h -sarjan  kuva-aiheet, jotka Pasi siis minulle heitti haasteeksi, olivat nämä:  Kesähattu, Herkkua, Varjo, Kone, Kallis ja Punainen. Sitten pyysin blogilukijoilta aiheita ja niitä tulikin yhteensä yhdeksän: Tiinan vaikeat, haasteaiheet: ”uskollinen ystävä, ilo, portti, rauha, syvyyksissä, huii!”, Railan ”kello neljä”, Katrin ehdottama ”intohimoinen” ja Annen ”poikkeava”. Siis yhteensä 15 juttua, aihetta, jotka kuvasin.

Vain kuva ”rauha” ja ”kello neljä” otin seuraavana päivänä, muut räpsin torstai-iltana kaupungilla viiden ja kahdeksan välillä. Syyslämpimän illan valo oli viehättävä, mutta minä olin aika huolimaton. Muutama kuva ehkä vaatisi selityksen, mikä tarkoittaa etteivät ne ehkä aukea katsojalle, mutta kaikkinensa oli mukava kuvailla etsien vastauksia haasteisiin. Tässä valitut liki 300 kuvasta.

Kuvat aukeavat isommiksi ja ovat nuolilla klikkailtavissa aina seuraavaan.

Ehdottomasti kyllä kannattaa.

01 Kesähattu

Kesähattu

02 herkkua

Herkkua

03

Varjo

04 Kone

Kone

05 kallis

Kallis

06 punainen

Punainen

7 uskollinen ystävä

Uskollinen ystävä

08 ilo

Ilo

09 portti

Portti

10 rauha (2)

Rauha

11 syvyyksissä

Syvyyksissä

12 Hui

Hui

15 kello neljä

Kello neljä

13 Intohimoinen

Intohimoinen

14 poikkeava

Poikkeava

Melkein kaikille kuville oli vaihtoehtokin, palaan ehkä niihin ja selittelyihin  myöhemmin mutta nyt on riennettävä tuparivalmisteluihin.

Ai niin, Lepolandian Pasi muuten voitti sen Kuopion maratonin, – enkä yhtään ihmettele miksi. Käykäähän kurkkaamassa  (KLIKS) mestarin hienot fotot ja sen miten eri lailla ja samalla lailla aiheita tulkitsimme. 

Keittiöhommien jälkeen

Nyt olisi mahdollisuus julkistaa otokseni fotomaratoniin (palannen asiaan sunnuntaina), mutta tilannehan on se, että olen töistä tultua ollut viisi tuntia keittiössä ja nyt on hiukka väsy, joten en ryhdy pitkää fotopostausta tekemään. Tosin fotomaraton-illan antia ovat nämä kuvat.

välipala

välipala-2

Mitäkö keittiössä viisi tuntia? Huominen pitopöytä pojan ja avokkinsa tupareihin  noin 40 hengelle on vaatinut pientä harrastuneisuutta. Pehtoori on savustanut siikoja, minä paistanut neljä kiloa käristystä,  —  – eikä siinä todellakaan vielä kaikki! Ei todellakaan. Tiedä häntä, paljonko vieraita tulee, mutta pari kattausta (iltapäivällä sukulaisia, illalla kavereita, vrt. tyttären valmistujaiset heinäkuussa) on ollut toiveena. Haasteensa on siinäkin, että nuorella parilla ei uudessa kodissaan todellakaan ole tuoleja, lautasia, kakkulapioita eikä oikein mitään muutakaan 40 hengen kekkereitä varten. Mutta nou hätä; soveltaen mennään.

Livahdin töistä jo ajoissa, enkä sittenkään ajellut sairaalaan, vaan kauppaan hankkimaan kaikenmoista pientä. Pitäisi käydä useammin kaupassa avoimin silmin. Pehtoorihan meille arkiostokset yleensä tekee, joten minulla jää moni uutuus huomaamatta. Vahinko. Löysin kaikenmoista.

Jos nyt menen nukkumaan, herään varhain-  ehdin aamullla lenkille! Siispä buona notte a tutti!

 

Kaikki muuttaa, muuttuu

Kaikki muuttuu. Muuttaa.

Kajaanista yliopistokeskus on nyt kohta vuoden muuttanut meidän kampukselle. Jatkuvasti ovat käytävät täynnä tavaraa, rempparomuja, kalusteita, työmiehiä. 

Muutos-3

 Tässä oli ennen meidän kirjaston alakerta, jossa oli tarpeelliset tilastot, kurssikirjat, opinnäytetyöt. Nyt siitä on avoin varhaiskasvatuskerho. Yliopiston alakerrassa on tarha!

Muutos-2

Näillä huudeilla oli ennen paljon parkkipaikkoja autoille. Nyt siinä on raksamiesten ja päiväkerhoon ja -kerhosta lapsiaan roudaaville vanhemmille kiekollinen puolen tunnin parkkipaikka. Ei tahdo se puoli tuntia duunipäiväksi oikein riittää.

Muutos-5

Tässä on normaalisti paljon opiskelijoita. Tänään sekin tilanne oli muuttunut, koska eilen illalla oli kasvatustieteilijöiden ja historianopiskelijoiden fuksisuunnistus. Kovin oli hiljaiseksi muuttunut kampus.

Muutos-4

Alla olevien viittojen kohdalta käännyn yleensä vasemmalle. Mutta jotkut tahtoivat, että olisin nykyistä enemmän kääntynyt oikealle, että suuntani muuttuisi. Siihen liittyen kävinkin tänään tuolla ”oikealla”, kokoushuoneessa YY301. Oli käytävä kun olin listalla. Koulutusdekaanin valinta on edessä ja minut oli listalle pistetty, esitetty, ehdotettu. Huolimatta siitä, että olin sanonut, etten hommaan ala. Kaksi muuta oli ilmoittautunut, vapaaehtoisesti. Tänään oli sitten ehdokkaiden kuuleminen. Minä annoin kuulua, että en ole käytettävissä. 😉 Osasin sanoa ei! Osasin! Ja nyt saan taas kääntyä vasemmalle, – historiatieteisiin, en tiedekuntahallintoon. Se on hyvä.

Minulle riittää muuttuvia tilanteita omankin käytävän varrella. Ensi viikolla pitäisi minunkin muuttaa, pitäisi vaihtaa huonetta. Kaikki muuttuu.

Muutos

Kesä syksyksi. Vihreä oranssiksi ja keltaiseksi. 

Muutos-6

Muutos-7

Korvapuustit forever!

Täällä tuoksuu leipomukset. Vaikka eiliseen postaukseeni ei yhtään kakkuvinkkiä tullutkaan, oli sellainen kuitenkin työpöydällä odottomassa kun tulin töistä kotiin. Tänään kun oli siivouspäivä ja S. oli taas käynyt tekemässä kodistamme puhtoisen, oli hän jättänyt makoisan oloisen kakun ohjeen pöydälle. Nyt on pohja paistettu. Viikonloppuna laitan kuvan valmiista – ja ehkäpä ohjeenkin.

Lisää korvapuustejakin leivoin. Eivät ehtineet ihan jälkiruoaksi kun tyär oli syömässä. Kaikista maailman leipomuksista minä taidan pitää eniten korvapuusteista.

Korvapuusti-2

Olenkohan kertonut kun leivoin ensimmäistä kertaa korvapuusteja? Haluatteko kuulla? Kerron silti. Elettiin 1970-luvun loppua, ja olin vastikään muuttanut pois kotikotoa, abiturienttivuottani vietin ja poikaystäni (sittemmin tunnettu pehtoorina :)) tuli lauantai-iltapäivänä pari tuntia sovittua aiemmin luokseni riiaamaan. Minulla oli (muka) niin paljon lukemista, että oli pakko lukea. Poikaystävä ilmoitti, että hän voi lähteä siksi aikaa pesemään auton, jota äitini kanssa tuolloin vielä kimpassa ”hallittiin” (lue: minä käytin niin paljon kuin mahdollista), jotta minulla on rauha lukea.

Korvapuusti

No kun olin jäänyt yksin kämpilleni, minä mitään lukenut; oli huono olo, kun olin poikaystävän ”pistänyt pihalle” pariksi tunniksi. Niinpä päätinkin – lukemisen sijaan – leipoa korvapuusteja auton pesusta palaavalle. Leivoinkin, mutta kaunis ajatukseni pullantuoksuisesta illansuusta, jolloin voisimme mussuttaa lämpimiä korvapuusteja ja juoda kylmää maitoa sohvannurkassa samalla kun katsottaisiin ”Happy Daysia” tai ”Rakkaudesta Lydiaan”, ei onnistunut! Niillä puusteilla kun ois voinu tappaa jonkun! Ne oli niin kovia, että niitä oli vaikea edes kahviin toppaamalla saada syödyksi. Mutta minä yritin. Minä yritin.Sittemmin olen oppinut tekemään pehmeämpiä puusteja, mutta eivät ne ole parhaita mitä tiedän. Esimerkiksi Saariselän Kuukkelin korvapuustit ovat ihania, pidän myös Bistron valtavista, lähes pitkon kokoisista puusteista, jollainen yksi riittää hyvin kahdelle, kolmellekin. Tai sitten päivän pääruoaksi. 🙂

Nythän on korvapuustipäiväkin ihan lähellä. Parin viikon päästä, lokakuun neljäntenä on kansallinen korvapuustipäivä. Kansallinenpa hyvin! Ruotsistahan se piti tämäkin idea pölliä: siellä on ”kanellbullens dagia” vietetty jo 2000-luvun alusta, Suomessa kai vasta vuodesta 2006. Korvapuustiohjeita kyllä löytyy jo sotien välisen ajan keittokirjoista.  Hmmm …

Korvapuusti-3

Blogiuudistuksesta – ja kakkuohjeen kyselyä

Voisin jo tässä vaiheessa (kun hommasta ei kerran näytä valmista, eikä mieluista vielä tulevan) kertoa, mitä kaikkea tässä jo ainakin viisi kertaa mainitsemassani blogirempassa on tapahtunut. Kuten olette huomanneetkin, on tuosta yläpuolelta tuo linkkivalikko-”nauha” siirretty otsikko/bannerikuvan yläpuolelle. Tarkoitus on modifioida sitä vielä…

blogiuudistus

Mutta niissä linkeissä tai siis niiden takana on nyt uutta: sellaista helppokäyttöisyyttä on tullut lisää. Painike ”tänään” palauttaa nyt suoraan viimeisimpään postaukseen. Jos harhailet blogissa jossain vanhoissa teksteissä, niin siitä voit palata takaisin uusimpaan juttuun ilman mitään väliklikkailuja. Sitten Galleria-linkin takaa aukeaa edelleen ”vanha” kuvagalleriani, joka on sekin jo pian vaihtumassa, mutta olennaista on, että silläkin sivulla on nyt kommentointimahdollisuus, mitä ennen ei ole ollut.

Kuvien katsomisesta puheen ollen: hieno juttu on se, että nyt kuten ennenkin, kuvat aukeavat isommiksi klikkaamalla, mutta nyt toimintoa on petrattu siten, että voit siirtyä saman postauksen kuvasta toiseen kuvan reunassa olevien nuolien avulla (ks. alla oleva kuva). Siitä on iloa erityisesti silloin kun on joku kuvasarja samasta aiheesta. Esimerkiksi meksikolaisella hautausmaalla ottamani kuvat on mukava selata peräkkäin, kuvat isoina,  ja nyt entistä nopeammin aukeavina.

Kokeile vaikka KLIKS

kuvaselaus

Eikös vain ollutkin mukava toiminto? Ja se toimii nyt kaikissa postauksissa.

Mitäs muuta uutta? Ai niin, tuosta ylävalikosta pääsee nyt suoraa www-sivuilleni, joissa on matkaraportit (Etelä-Afrikka, Katalonia, Kiina (2), New York, Malta, Milano ja Madrid, Italia ja paljon muita! Ja www-linkin kautta nettikeittokirjoihini ja nettireseptikansioihin. Työsivullenikin sieltä pääsee, – tosin sekin odottaa päivittämistään, taidan tehdä vasta parin viikon päästä. 😉   Ehkä laitan vielä matka-, työ- ja ruokasivuille erikseen suorat linkit, mutta nyt siis kätevästi ylhäältä suoraan noillekin sivuille.

Ja kaikki tämä vain teitä sivuillani surffailijoita varten, per favor!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mitenkähän on, voisitko postitella kommenttilaatikkoon parhaan kakkusi/piirakkasi ohjeen? Tai laita linkki johonkin reseptisivuun/ruokablogin ohjeeseen, jonka olet löytänyt, testannut ja hyväksi havainnut.

Olisi hakusessa jonku mukavan kokeiltavan ohje. Lauantaina kun on Juniorin ja J:nsä tuparit (ja vähän kuin myöhästyneet kihlajaisetkin) niin haluaisin tehdä jonkun uuden jutun, enkä aina noita omia vanhoja. Näiden pilheiden teemana ei ole mitään Meksikoa tai Italiaa, vaan ihan lappilaisella menulla mennään. Täydennettynä ihan tavallisilla suomalaisilla pitopäytäherkuilla, eikä sortimentteja ole kovinkaan montaa. Mutta jollekin ikihyvälle kakulle olisi nyt paikka.

Vaihtarina voisin laittaa tähän yhden vanhan suosikkini. Ulla Svenskin ensimmäisestä kirjasta Omena-mantelipiiras, jonka ohje oli jo vuoden 2008 joulureseptieni joukossa.

mantelikakku

Omena-mantelipiiras

2 kananmunaa
1½dl sokeria
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1 dl sulatettua voita
1 dl mantelirouhetta
3 omenaa

Päälle
150 g mantelimassaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 rkl mantelilikööriä
70 g mantelilastuja (1 pss)
Vaahdota munat ja sokeri. Lisää kuivat aineet ja maito vuorotellen. Lopuksi sula voi. Kaada taikina voideltuun ja jauhotettuun vuokaan. Asettele kuoritut ja viipaloidut omenat taikinan päälle. Vuoka uuniin (200 C, n. 20 min.) Jäähdytä pohja. Kauli mantelimassa ohueksi pyöreäksi levyksi ja nosta piiraan päälle.
Sekoita tuorejuusto, tomusokeri ja mantelilikööri keskenään. Levitä seos mantelimassan päälle. Paahda mantelilastut kuivalla pannulla ja ripottele pinnalle. Tomusokeri viimeistelee piiraan juhlavan näköiseksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sitten tällainen uutislinkki: Jyväskylän yliopistossa luovutaan historian valintakokeesta. Minulla olisi tähän painava sanani sanottavana. En sano. Miksipä sanoisin? 🙂

Uudistusten parissa

Eihän minun tarvitse odottaa kellonsoittoa aamulla. Ehei, olen hereillä ennen kuutta, vaikkei olisi tarvinnut. Mutta pitkästä aikaa olen nukkunut. Yhteenmenoon. Koko yön. Näkemättä yhtäkään painajaista. Yhtäkään. Ottamatta yhtäkään särkylääkettä. Heräämättä kertaakaan olkapään kipuun. Nukkunut, nukkunut! Koko yön! Silti … silti aamulla ensimmäisenä olo on vähän turta, enemmän henkisesti kuin fyysisesti turta.

Päivällä työ vei mennessään. Kandiseminaarilaisten liikehdintää, ja mikä parasta tänään oli tärkeä välietappi meidän uudistuneessa seminaarijärjestelmässä. Ja mitä paljastui? Töitä valmistuu, suunnilleen niinkuin toivoin ja suunnittelinkin. Toisaalta suunnittelussa on tullut pieni suunnitteluvirhekin, tai aikataulutusongelma, sillä minulle näyttäisi kertyvän syyslomaksi jotain ihan muuta lukemista kuin matkaoppaita tai hömppää. Historiantutkijoiden nuoret versot ovat nyt saamassa ensimmäisiä haparoivia tutkielmiaan valmiiksi, ja niitä on sitten kymmenkunta heti loman jälkeen seminaarissa, mikä merkitsee minulle kolmisensataa sivua tutkielmia matkalaukkuun. Mutta oma vika. Ja parempi että valmistuvat kuin etteivät.

Myös minun blogiremppani pitäisi valmistua ja viimeistellä. Ja taidan ryhtyä siihen puuhaan nyt.  Julkisivu uusiksi.

Julkisivu

 

Pitkä lempeä kesä

Tänään lenkille vasta puolelta päivin. Merenrannassa näytti ihan kesältä. Annoin tuntuakin siltä. Olisi voinut kävellä vaikka kuinka kauan …

Fotomaraton_-3

Takiaisetkin olivat antaneet periksi, ja tällaisia pehmoja niistäkin tullut…

Fotomaraton_-4

Fotomaraton_-5

Muutoinkin päivä kulunut harrastusten parissa. Kuvia, ruokaa, viiniäkin (palaan suosituksiin), ystäviä. Liikkumista. Iltapyöräily tuottaa myös iltakuvia…

Fotomaraton_-2-2

Fotomaraton_-6

Esikoinen syömässä, kipeänä, juniori ei ehtinyt, mistä olimme kollektiivisesti pahoillamme.

Jossain välissä hoksaan lipsahteneeni työnteon puolelle, mutta tilapäinen häiriö lempeään syyskuun sunnuntaihin oli lyhyt. 🙂 Koneella enemmän aikaa vei kuitenkin blogiremppa, — lähipäivinä täällä uudistuksia. 😀 Tuulestatemmattu on ajan hermolla, uskokaa pois.

Äyriäiskurssilla

Tänään oli paistinkääntäjien äyriäiskurssi. Meitä oli parikymmentä Oparin keittiössä; puolet ammattilaisia, puolet amatöörejä ja olihan mukava ja makoisa päivä. Olen avannut ostereita!! Monikossa: avasin kaksi. 😉 Siitä huolimatta eivät ole minun ykkösherkkujani. Mutta tänään oli niin paljon muuta erinomaisen hyvää… Ja pääsin ryhmään, joka teki hummerikeittoa!

Nyt osaan tehdä hummerista ruokaa. Olen tainnut tehdä ennenkin,
mutta nyt on taustalla ammattilaisten antama oppi!

Äyriäiskurssilla-3-2

Mitä muuta oli menussa ? Tässäpä menu kommentaarein:

Ihan ensimmäiseksi niitä tuoreita ostereita jääpedillä… sitten se hummerikeitto.

Äyriäiskurssilla-2

Äyriäiskurssilla-4-2

Höyrytettyjä partaveitsisimpukoita
(joiden kanssa tarjotussa aiolissa oli tilkka pernodia – kummallisen hyvää!)

Äyriäiskurssilla-5

Äyriäiskurssilla-6

Kampasimpukoita Landesin tapaan (yksi parhaista ruoista!)

Sinisimpukoita a´la Henna
(uijui, olivatpas hyviä, ennen kokemattomia, aasialainen mausteisuus (chili-sahrami) tekivät hyvää!)

Äyriäiskurssilla-3-3

Paahdettuja merirapuja ja yrttivoita (nyt osaan tehdä niitäkin jos joskus olemme Barcelonassa
tai muualla maailmalla, jossa niitä näkee halleissa myytävän!)

Äyriäiskurssilla-7-2

Gratinoituja hietasimpukoita suukkoina

Äyriäiskurssilla-2-2

Äyriäiskurssilla-8-2

Täytettyä mustekalaa Jannen tapaan (tämä oli ylivertaisen hyvää! Paras mielestäni!)

Äyriäiskurssilla-16

Lautasellinen äyriäisiä!

Äyriäiskurssilla-7

Ja pitäähän olla jälkiruokaa…!!

Omena-paahtovanukas (siis jumalaista omena-creme brûleetä)
Jäätelöä glukoosisiirapilla höystettynä (tästä minä vielä kerron teille)

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla… 

Äyriäiskurssilla-17

Ja kaikkien näiden teossa, nauttimisessa ja pitkän äyriäislounaan jälkeen
ammattikoulun keittiön siivoamisessa, mukavaa seuraa.
Pehtoori tietysti. Ja muita. Harrastukset ovat hyväksi.
Ruokaharrastukset varsinkin. 😉

Äyriäiskurssilla-18

Murros ja minä

Meidän historioitsijoiden helmasyntinä, elämäntapana, usein tutkimuksen perimmäisenä tarkoituksena, väistämättömänä ammattitautina, on etsiä, tunnistaa, löytää, keksiä? murroksia. Me käymme läpi lähteitä menneestä: asiakirjoja, kirjeitä, lehtikirjoituksia, komiteamietintöjä, muistelmia, taseita, lähetystöraportteja, päätöslauselmia, missioita, muistioita, päiväkirjoja, raportteja, tilastoja, haastatteluja, kuvia, karttoja, kertomuksia – –  – Kaikkea mahdollista, joka voisi osoittaa, miten asiat ovat olleet, missä kohtaa ne ovat muuttuneet, missä ja milloin on ollut murros ja millainen se murros on ollut.

Minunkin väitöskirjani otsikossa on sana ”murros” ja väitöstilaisuudessa ollut ystävä, joka ei ole historioitsija ja joka ei ole lukenut tekelettäni, jaksaa edelleen ihmetellä, kuinka joku jaksaa  ja voi tutkija ja väitellä ”murroksesta jota ei oikeastaan ollutkaan”.    😀

Tänään ajallessani töistä OYSin kautta (äiti on taas sairaalassa) kotiin ajattelin, että tämän viikon jälkeen en ole entiseni. Tällä viikolla elämässäni on ollut murros. Monia, monia asioita, ajatuksia, sanoja ja tekoja on sattunut, jotta hoksasin, että tämän viikon jälkeen ajattelen maailmasta erilailla, – jokin minussa naksahti tällä viikolla.

Tiedättehän kuinka elokuvissa tehdään takaumia; päähenkilön ajatuksista kerrotaan takaumilla ja ehkä hidastetuilla kuvilla, jotka kertovat menneestä ja tulevasta, – kuvilla, jotka kertovat haamuista ja haaveista. Tällä viikolla tällaiset ”rainat” ovat kulkeneet yöllä ja päivällä mielessäni.

Tämä alla oleva kuva ei ole niitä rainoja, mutta kuvassa ovat lisäkseni kaikki minun kymppivuotissynttärikaverini sekä veljeni ja sisareni. Hekin ovat olleet avaamassa silmiäni tällä viikolla… 😉

10-vuotissynttärit

Olen joskus täällä blogissani kertonut, että olen koko ikäni pitänyt päiväkirjaa ja kun kuutisen vuotta sitten aloitin tämän julkisen arkeni ”vuodattamisen” täällä blogissa, lopetin tuntojeni kirjaamisen paperille, vatvominen ja vatulointi loppui, lopetin itseruoskinnan ja tajunnanvirran suoltamisen mustakantisiin kirjoihin. Herra varjelkoon, onneksi lopetin! Ja nyt lupaan, että huomenissa ryhdistäydyn ja palaan täällä Tuulestatemmatussakin entisiin höpötyksiini. 

Ai niin, – olettehan huomanneet, kuinka on mieletön syksy, tämä lämpö!  Nautitaanpa siitä. Syyslämpimin terveisin, … 😉

Kaste ei vähene

 

Vaihteluja

Yöllä ukoisti, salamoikin vähän. Ja satoi. Rajusti. En sitä kauaa kuunnellut. Illasta ja aamusta olin hereillä niin paljon, että siinä välissä oli hyvä yrittää nukkua vähän, joten mitkään syyskuun ukkoset turhan kauan sydänyön unta häirinneet. Nyt pitäisi olla ulkona lenkillä, mutta millään ei jaksa, viitsi.

Töissä syksyn info-ruljanssin viimeinen ”kattaus” ja reilu puolensataa opiskelijaa kuuntelemassa. Sellainen motivoi, myös siinä hetkessä, ja innostuin puhumaan ja selittämään, ohjaamaan ja ohjeistamaan niin paljon, että unohdin kaiken muun. Voisikohan puhua ´flow ´sta´? Se on hyvä tunne. Muutoinkin alkaa lukukauden alun hektisin huippu olla jo laskupuolella. Äkkiähän se aina menee.

silta

silta-2

silta-4

Vielä näitä viime sunnuntain kasvitieteellisen lenkiltä otettuja kuvia (myös yllä) riittää.

silta-6

silta-3

Tohtorikoulutettavia kävi ja illalla pienoinen palaverikin. Minun tilapäinen professoriutumiseni on aiheuttanut käsittämättömän määrän jonninjoutavaa paperin pyörittämistä ja lanketin täyttämistä (ihan kuin sitä ei olisi muutenkin!), eikä vähiten jatkotutkijoiden ohjauskuvioiden järjestelyissä.  Minulla vain on käsitys,  että teknologiakaupunki Oulussa, digitaalisen elämän ja tietohallintojärjestelmien onnenmaassa, on viheliäisen paljon byrokratiaa. Verrattuna 10 vuoden takaiseen hallinnonpyörittämiseen on nyt kaikenmoisen ”ahotoinnin” ja raportoinnin tekoon laitettu mies- ja naistyövuosia enemmän kuin paljon.

Energian turhasta kulutuksesta puheenollen: oletteko koskaan ajatelleet, kuinka paljon maailmassa menee energiaa töksäyttelyjen ja tahdittomuuksien aiheuttamien mielensäpahoituksien eheyttämiseen. Kuinka paljon ihmiset loukkaavatkaan toisia tahallisesti, tahtomattaan, tahdittomuuttaan, tarkoituksella? Sellaisista toipuminen kuluttaa… ja sitä jää miettimään, että miksi? Ja sitten voikin jo miettiä, että onneksi on ystäviä, onneksi on ihmisiä,  joiden kanssa on hyvä ja helppo olla.

Töitä ja töistä pois

Ihan reippaan, toimeliaan ja pitkähkön työpäivän jälkeen kaupungille syömään. Viettämään esimiehen läksiäisiä. Taas. Pienellä porukallahan olimme jo toukokuussa, nyt oli koko historiatieteiden porukka, tohtorikoulutettavat mukana myös. Melkein kolmekymmentä meitä oli; ja kuten eläkkeelle liukuvan professorin toiveena oli, päivällisellä ei ollut mitään turhaa pönötystä, ei lahjoja, ei puheita. Onko niin että yliopistolaiset saavat puheista arjessa ja juhlassa niin paljon tarpeekseen, että nautimme vain seurasta, ruoasta, liki familiääristä tunnelmasta. Minä ainakin nautin. Oli mukava.

Hugo tarjosi puitteet ja hyvän ruoan. Jälleen – minulle jälkkäreistä pitämättömälle 😉 – jälkiruoka maistui parhaiten.

sadonkorjuu

Kuinka usein tulenkaan opiskelijoiden kanssa, nimenomaan vähän iäkkäämpien, perheellisten, kanssa puhuneeksi ”elämän korkeasta keskipäivästä”, – tiedättehän: työ, päiväkoti, asuntolaina, korvatulehdukset, paineet töissä ja tutkimuksessa, pakahduttavan onnen päivät, kipu ja kaipaus, valvotut yöt, oma tai puolison urakehitys, syli lapselle, kiireiset aamut, riittämättömyyden tunne, kaksinolon vähäisyys, huoli ja hulvaton riemu – nämä kaikki ja paljon muuta yhtäaikaa.

Tämä ”elämän korkea keskipäivä” -fiilis voi tuntua tässä iässäkin, tässä vaiheessa. Hieman muunneltua, omanlaisenaan. Nyt on tuntunut siltä.

sadonkorjuu-2

Ei niin tyventä

Tiedättekö tunteen, kun on ikään kuin kahdessa paikassa, kun ei tiedä itkeä vai nauraa? Kun tuntuu, ettei millään ehdi ja kuitenkin homma toisensa perään tulee tehdyksi, opiskelija toisensa perään jututetuksi ja jelpatuksi. Jossain välissä rekisteröi, että kaikki eivät ole pahoillaan muutoksista, ja jossain välissä tuntuu, että miksen sittenkin ole jo eläkkeellä tai muutoin pois lipastolta? Yhtä aikaa soitat äidille ja vastaat tyttären tekstareihin. Yhtä aikaa yrität kirjoittaa suositusta jatkotutkijalle, etkä tiedä, miten huomisen fuksi-infon aiot aloittaa. Yhtä aikaa olet seurassa, etkä ymmärrä, mistä nämä kaikki ihmiset tunnet?

Päivän paras hetki kun kävimme tyttären kanssa sushilla. Pehtoori on pohjoisessa, meni jo eilen, joten siksi(kin) tällainen erikoinen tiistain ruokajuttu. Yuki-sushi todettiin hyväksi. Kyselin, jotta oliko Meksikossa sushi-paikkoja, ja millaisia. Tyär kertoi, että kun Suomessa ja yleensäkin sushipaikoissa tuodaan soija- ja wasabi-pussukat, Meksikossa sushipaikoissa tuodaan myös lime- ja chili-pussit! Chili ja sushi! Hmmm …. mitähän mieltä japanilaiset moisesta olisivat?

Nämä kuvathan eivät liity tähän mitenkään muuten kuin~, että yrittävät seesteyttää sekavaa postaustani. Mustikkavanukas ja mantelicrumble. Sitä söimme viikonloppuna. Se on mukava jälkiruoka. Ohje on täällä. KLIKS.  Suosittelen. Hyvää ja helppoa.

 

mustikkavanukas

mustikkavanukas-2

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Piti katsoa sanakirjasta, varmistaa, mitä tarkoittaa executive. Hyvältähän se kuulostaa. Mutta ei tunnu. — Kerron joskus….

Kastetta on vielä

Avaan radion ja alan tiskata.
Lukisivatpa runon, hyvän runon.
Mutta eivät.
En minä jaksa ajatella astioita ja tiskivettä.

Jos olisin oikea äiti
tuosta lapsesta sentään kiittäisin;
se ripustaa leikkejä päivieni puihin.

Nytkin se kohta herää ja me leivotaan
ja se painelee kivoja koloja sämpylöihin.
Saa se painella,
sillä on puhtaat kädet.

(Eeva Heilala)

Tuli mieleen tuo vanha runo, kun tytär äsken kävi, oli.

Mutikaiset

Tuosta Heilalan runosta (tai pidemmän runon lopusta) pidin hyvin paljon silloin kun olin lasten kanssa kotona. Silloin kun tyär oli neljän ja veljensä kaksi ja puoli (kuvissa ovat vähän vanhempina). Olin kotona melkein siihen asti, että poika täytti kolme. Kotihoidontuella ja paikallishistoriaa kirjoitellen olin kauan kotiäitinä. Siihen maailmanaikaan se vielä onnistui, että vain äiti oli kotona. Meille se sopi. Erinomaisesti sopi.

Varia_84

Kastetta on vielä… Taitaa olla aika kauan.

Mutta jos oikein yritän niin näyttäähän se helminauhalta, kristallilta, näyttäähän?
(klikkaamalla näet sen kauneuden)

Kaste ei vähene 1

Kaste ei vähene-3

Kaste ei vähene-2

Kaste ei vähene-4

Kaste ei vähene-5

Kaste ei vähene-7

illalla

 

Kastepisaroita

On päiviä, jolloin heräät ja mietit vain, mihin päin lähtisit lenkille ja mitä tekisit ruoaksi kun tytär ja sisko tulevat syömään. Hieman kaipaat nuortaparia, joka ei tule, kun Juniori on appivanhempiensa kanssa Etelä-Suomessa rippijuhlareissulla.

Nautit puolen vuosisadan lämpimimmästä syyskuun alusta, lähdet aikaisin lenkille, kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa yön kaste on vielä kukkien terälehdissä. Mietit, kuinka kauniita ne ovatkaan, etkä ollenkaan tajua, että illalla pisarat näyttävätkin kyyneliltä.

illalla-7

illalla-8

illalla-6

illalla-9

illalla-5

illalla-4

illalla-3

illalla-2-3

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla,
ja erityisesti tämä viimeinen kannattaa suurentaa.

illalla-2-2

 

Ruokabloggaajaksi ei ole

Tiesitkö että Suomessa on 3000 ruokablogia! Kolmetuhatta! Gloria-lehti on taas järjestänyt äänestyksen suosituimmasta ruokablogista, muitakin sarjoja on. Hienoa blogeja on taas ehdolla:

http://www.gloria.fi/artikkeli/osallistu/gloria_blog_awards/paras_ruokablogi

Ja minun bloginihan ei kuulu niihin, ei ruokablogeihin saatikka ehdollaoleviin. Tämä kun ei ole ruokablogi. Eikä tämä ole historiablogi, eikä todellakaan nykyisin niin muodikas muotiblogi. Ei matkablogi, ei vanhemmuus- tai muu ihmissuhdeblogi. Tämä ei ole oikein mikään. Tai on: on tämä merkillinen sekasotku minun elämääni, tai osaa siitä. Ja ottamiani kuvia. Eikä tämä ei ole niin kovin hienokaan. Mutta ei se haittaa: minulle tämä on hyvä, ja olen kovin otettu teistä kaikista kolmestasadasta päivittäisestä kävijästä. Ja sitä paitsi tämä satunnainen sekamelska on jo matkalla kohti edes näennäistä järjestystä.  Muutoksia on jo pinnan alla….

Mutta sitä ennen vähän ruokablogien kaltaista postausta. Eli ohje. Söimme päivällä (lauantaiksi aika varhain, oli jo nälkä, sillä aamulla varhain pitkähkö lenkki. Ai että teki pitkästä aikaa hyvää). …  Mutta siis se ruoka?!

Kuhaa muna-piparjuurikastikkeella ja palsternakkaa. Ohje on Safkaa-kirjasta. Vain vähän säätelin.

kuhaa

kuhafile/syöjä
suolaa ja valkopippuria
korppujauhoja
voita
oliiviöljyä

KASTIKE (neljälle)

2 kovaksikeitettyä kananmunaa
50 g voita
½ dl sitruunan mehua
1½ rkl piparjuuritahnaa
ruohosipulia
1 tl suolaa

Mausta kuhafilee suolalla ja valkopippurilla, kääntele korppujauhoissa.

Kuumenna paistinpannu, sulata siinä voi, lisää oliiviöljy. Kun seos vaahtoaa, laita kalapalat pannuun. Paista kypsiksi (2 – 4 minuuttia).

Kastiketta varten painele kananmuna haarukalla hakkelukseksi. Sulata voi, lisää hakkelus ja sitten sitruunamehu kattilaan. Mausta piparjuurella, ruohosipulilla ja suolalla.

Hyvää oli.

 

Tässä on pakko kertoa yksi ruokaohjejuttu. Viime helmikuussa olimme Oulun keittiömestareiden järjestämässä Tervaporvareiden herkkupöytä tapahtumassa, jossa oli shottina aika jumalaista hummerikeittoa. Olen sitten kysellyt ohjeen perään muutamalta keittiömestaritutultani, ja tänään sitten ohjeen kehittäjä minulle sen lähetti (kiitos S. !!). Ja kun ammattilainen kirjoittaa ohjeen, on se osattava lukea ja sitä soveltaa. 😉

Pitkän liemiainesluettelon jälkeen lukee: ”Freesaa, liekitä ja keitä (45 min)”. Sitten tehdään liemestä keitto ja ohjeistus menee näin: ”Keitä lientä hetki. Lisää loput aineet ja keitä niin että jää 7 l”. [kyllä 7 litraa!, sanoinhan, että on kyse ammattilaisannoksesta ;)]. ”Suurusta, suolaa ja siivilöi”.

Siinä mitään turhia lörpötellä.

Ja minähän kyllä aion kokeilla. Ehkä en ihan seitsemän litran annosta tee, mutta litran edes. 🙂

Ruokapäivä

Tänään enemmän puhetta ruoasta, kuin sen tekemistä tai nauttimista. Joskin sekä lounas että iltapala (iso ruoka!) on nautittu.

Jo hyvissä ajoin ennen kahdeksaa olin merenrannassa, jokivarressa.

Ei niin hirvittävän lämmintä, mutta kaunista.

aamulla

aamulla-2

aamulla-3

Suoraan ajelin sitten Lasarettiin, jossa koko aamupäivän yhteen asti seminaaria ja sitten erinomainen päivän teemaan sopiva lounas. Olisi kannattanut monen muunkin tulla. Erityisen vaikuttunut olin europarlamentaarikko Sirpa Pietikäisen puheenvuorosta ”Terveellinen ja turvallinen ruoka EU:n näkökulmasta”. Palaan varmati siihen täällä joskus. Ja ei voinut kuin ihailla puhumisen ammattilaisen esiintymistä. Jo ammatillisesti ja tutkimuksellisesti kiinnosti seuraavakin aihe ”Pohjoisen maut ja identiteetti”, josta puhui ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä (Helsingin yliopisto). Siihenkin varmasti palaan… 😉

Ravintolakoulu Perhosta oli puhumassa ruokakulttuuriviestinnän maisteri (tuo olisi aika hieno pesti!) Jarmo Åke. Hänen puheenvuoronsa jälkeen kuiskasin vieruskaveri A:lle että parin vuoden päästä taidan pyrkiä Perhoon! Kestävän gastronomian koulutus kuulosti minun jutulta.

Seminaaripäivän jälkeen on vaikea olla syömättä marjoja. Alan olla vakuuttunut siitä, että sosiaalisesti, kulttuurisesti, geeniperimän vuoksi, terveysvaikutusten takia ja suunnilleen mistä tahansa syystä suomalaisia marjoja kannattaa syödä desi päivässä.

Illalla oli vielä voutineuvoston kokous, jossa vahvistettiin voudin vaihdos. Ja voutikunnan 30-vuotisjuhlien suunnittelua! Eikä ollut mikään paperinmakuinen kokous, vaan ”jalkauduimme” ensin pitämään kokousta Jumpruun (mitä muistoja se paikka tuokaan!) ja sitten iltapalalle Kauppuriin. Me paistinkääntäjät istuimme hampurilaisilla ja ymmärsin, miksi Juniori on ko. paikkaa moneen kertaan kehunut. Olisiko ollut elämäni paras – ja pitkään aikaan ensimmäinen – hampurilainen? Ja se oli erinomaisen hyvä!

Ja siitähän piti vielä sanoa, että kaupungilta takaisin polkiessa, lämmintä oli edelleen + 16 C!! Ihan ainutlaatuisen ihanaa!

illalla

Yksinäisellä fotomaratonilla

Ei ainakaan voi syyttää säätä, jos tulos ei ole hyvä!
Ihan mieletön ilma, + 20 C vielä illalla. Ja mahtava valo.

Fotomaraton

Vähän ennen viittä olin jo kaupungissa, ja sitten etsimään tulkintoja seuraaviin haasteisiin. Pasin haaste Kuopion fotomaratonilta: Kesähattu, Herkkua, Varjo, Kone, Kallis ja Punainen, ja sitten Tiinan vaikeat, kovin vaikeat, mutta silti – tai siksi – kiinnostavat haasteet: ”uskollinen ystävä, ilo, portti, rauha, syvyyksissä, huii!”, Katrin ehdottama ”intohimo”, Annen ”poikkeava” ja Railan ”kello neljä”. Siis yhteensä 15 juttua, aihetta, jotka oli tarkoitus kuvata! Kaikkia yritin ja kuvasaalis on 236 kuvaa. Saa nähdä, mitkä kelpuutan julkaistavaksi.

Fotomaraton-2

Harvoinpa tulee torstai-iltaisin monta tuntia käveltyä Oulun katuja ja puistoja, rantoja ja reunoja. Ainakin tänään, huippulämpimänä iltana, siellä oli paljon ulkomaalaisia, opiskelijoita, turisteja, maahanmuuttajia, mutta ei juurikaan oululaisia. Mitä nyt nuoria juomassa pussikaljaa puistoissa.

Näitä kukkatolppia on kaupungissa monessa kohtaa, Pokkisella ja Lyötyssä niitä kuvailin: ajattelin, että ehkä ”punainen” olisi joku näistä, mutta on minulla parempikin punainen tulossa… 😉

Fotomaraton-2-2

Fotomaraton-4

Fotomaraton-5

Fotomaraton-2-3
Fotomaraton-6

Jossain vaiheessa mietin, että saakohan näillä fotomaratoneilla kuvata sisällä. Tuli kummasti esimerkiksi tuon ”herkkua” ja ”kallis” kohdalla mietittyä, että olisi voinut piipahtaa Stockalla ja muutamassa Rotuaarin liikkeessä kuvailemassa, mutta jotenkin olen ajatellut, että maraton kuuluu ”juosta” ulkona.

Maratonini kesti kolmisen tuntia. Ei niin huono aika? 🙂

Fotomaraton-3

 Julkaisen setin kuun puolivälin tienoilla, jolloin Kuopion fotomaratonin tuloksetkin ovat julkisia, on sitten mukava vertailla.

 

Kauppahallissa iltapalalla, ja töissä uudet opiskelijat

Kävimme pehtoorin kanssa illansuussa Kauppahallissa. Siellä oli mukavia pieniä maistiaisia. Arctic flavours -päiviin liittyviä tietoiskuja. Siellä oli tuttuja. Hassua että jossain oululaisessa ruokatapahtumassa tapaan tuttuja.

Kukkakaali-pannacotta ja karisiika olivat mukava yhdistelmä.

maistiaisia

Tyrni-valkosuklaaherkut vielä parempia.

maistiaisia-2

 

Hallissa söin pienen annoksen rössypottuakin. Olisko ollut kouluvuosien jälkeen ensimmäinen kerta? Se on niitä harvoja ruokia, joita en syö, saatikka että tekisin. Se on oululainen perinneruoka, johon tulee perunoita, veripalttua ja siankylkeä. Minä en ollut koskaan lapsuudenkodissani sitä syönyt, ja kun menin kouluun, olin ihan ihmeissäni moisesta keitosta. Eikä se koulun keitto ollut ehkä lajinsa parasta antia. Se oli juuri niitä ”kouluruoka-jota-itkin-ja-söin”, ”söin-kun-oli-pakko” -ruokia. Pehtoori on saanut äitinsä tekemänä parempaa ja nyt sitten joskus käy Kauppahallin kahvilassa sitä lounaaksi nauttimassa, minä en suin surminkaan. Mutta tänään söin sellaisen desin kipollisen. Eikä se nyt mitään pahaa ollut. Ehei. Soppa mikä soppa. Itse asiassa ihan hyvää keittoa. 🙂

Kauppahallin Juustokuu-puoti on vaihtanut pitäjäänsä, mutta edelleen siitä löytyi muutama mukava juustokimpale kotiin ostettavaksi. Siellä oli sitä Valdeon-sinihomejuustoa, jota oli Tampereen kapitulin lounasruoan jälkkärissä: ostettiin palanen ja äsken nautimme sen sunnuntailta jääneiden kylmien uuniomenoiden kanssa. Ei huono! Ja kalaakin M:lta ostettiin. Huomisen ruoka-ainekset ovat valmiina.

Hyvä niin, sillä voipi olla vähän hoppu päivä. Vähän ajattelin, että jos hyvin käy, voin huomenillalla lähteä maratonille. Siis vielä voisitte esittää kuvaushaasteita. Olisi mukava kun esittäisitte. ks. täältä

maistiaisia-3

Tänäänkin meinasi olla vähän hoppu: opiskelijat todella ovat täyttäneet käytävät ja luentosalit. Me otimme tänään vastaan fuksit: 42 uutta historian opiskelijaa. Me henkilökunta esittäydyimme, ja opiskelemaan päässeet pienet (nämä on syntyneet pääosin 1993, viisi vm. 1994 ja muutama edellisiä vuosikertoja) esittäytyivät. Reipas vuosikurssi näyttäisi olevan. Persoonia, nuoresta iästään huolimatta.

Motivaatiot lähteä lukemaan historiaa vaihtelivat: ”en päässy muualle”, ”olen sukuni viimeinen toivo” (suvun edeltävät jotka olivat (korkea)kouluopinnot aloittaneet, olivat keskeyttäneet tai heidät oli potkittu pois opinahjoistaan tai muuten hämärissä oloissa jättäneet opintonsa kesken), ”isoisän mustanpörssinkauppa sotavuosina herätti historiakiinnostuksen”, poikkeuksellisen usealla oli kiinnostus antiikkiin, ja kun jo kyselin, jotta miksi, selvisi, että monet antiikin maailmaan sijoitetut supersankarielokuvat olivat kiinnostuksen taustalla, monella oli ”vain yleinen uteliaisuus”, ”kiinnostus kansainvälisistä asioista”, ”ajatus siitä,  että historia on paras mahdollinen aine kirjoittamiseen vaadittavaan yleissivistykseen …”

Ajatella – ja herra varjelkoon, onneksi! – yksikään ei sanonut, että haluaisin valmistua ammattiin, jossa tienaa paljon.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ai niin, pehtoorista on tullut tänään isoeno. Meidän ensimmäinen kummilapsi sai tänään pojan. 😉 Suvun ”neljäs sukupolvi” on alussa. 

Professoriksi professorin paikalle

Onhan tästä ollut puhetta; esimies, oppiaineen toinen (Suomen ja Skandinavian historian) professori eläköityy kuukauden päästä. Juurikin se proffa, jolle olin tekemässä juhlakirjaa vuorotteluvuoteni aikana ja sitä ennen. Historian selkosilla -kirja ja sen julkistamistilaisuus oli huikea yllätys jubilaarille.

Ja myös oppiaineen toinen (yleisen historian)  professori jättää virkansa, tosin vasta kevätlukukauden loppupuolella. Oppiaineessa on siis tulossa vuoden sisällä kaksi virkaa auki, sillä yliopiston merkillinen, tosin jo ikivanha järjestelmä, on niin kankea, että virkaa ei panna auki ennen kuin entinen on poislähtenyt. Eivätkä nämä professorien virantäyttöprosessit ole mitään nopeita juttuja. 

Tänään ”meidän” – siis Suomen historian professori, esimieheni yli 20 vuotta, opettaja vuodesta 1978 – tuli taas duunipaikalle putsailemaan huonettaan, tyhjentämään arkistojaan, tekemään hiljalleen lähtöä, siirtelemään töitään. Löysi mapeistaan minunkin vanhoja tenttituloksia, kaikenmoista muuta, mikä aiheutti muistelua…  Siinä sitten muisteltiin. Kyselin onko haikeutta? On kuulemma sitäkin. 

Paperit-2-2

 Ja samalla kun esimies on lähdössä, tuli sitten minullekin hallinnosta joku aika sitten tällainen paperi.

Paperit

Eropaperi samaan syssyyn sitten minullekin?
No ei. Poissaolo omasta virasta vain;
lokakuun alusta heinäkuun loppuun.

Ja syy?
”Muu tehtävä, oma työnant.” lukee lanketissa.

Paperit-2

Pitäähän sitä professorin hommaa jonkun ruveta virantäyttöprosessin ajaksi hoitamaan. Keksivät sitten minut: ehdottivat työkaverit, järjesti hallintopäällikkö, virkamääräyksen teki dekaani.

En isommasti kevään lopulla osannut hanttiikkaan pistää, kun juttu vireille lähti ja pian jo päätettiinkin. En oikein moiseen nimitykseen uskonut, enkä todellakaan hakeutunut.

Ja tässä sitä nyt sitten ollaan: kuukauden päästä professorina professorin paikalla.

Koko tulevan lukuvuoden.

 

Tahtoo fotomaratonille

Nyt kun tälle syksylle en ole ilmoittautunut yhdellekään digikuvakurssille, on vähän kaipuu kuvaustehtäviin. Ne kun aina vaativat vähän miettimään, mitä ja miten kuvaa. Haastavat ajattelemaan ja yrittämään. En ole pitkään aikaan osallistunut Valokuvatorstain haasteisiin, saatikka viikottaisiin Makrokuva-haasteisiin. Iissä viime viikonloppuna järjestetty Valto Pernu -digikuvamaraton ei ollut ihan minulle passeli, saatikka että olisin Kuopioon asti lähtenyt vaikka paikallisen kamerakerhon järjestämään kuvamaratooniin tuli kutsukin. 😉

elokuu-3-4

Viikonlopun kuvausretkilläni jo mietin, että laitan teidät hyvät blogilukijat, keksimään minulle kuvahaasteita. Ja kuinkas sitten kävikään? Lepolandian Pasi, joka oli viikonloppuna Kuopion maratoniin osallistunut, haastoi minut. Pasi kirjoitti kommenteissa näin:

Heitin tänään blogissani haasteen ilmaan, joka koskee myös sinua, ensi vuonna Kuopioon maratonille. ;) Voisin heittää myös toisen sinulle erityisesti suunnatun extrabonushaasteen, eli haastan sinut kuvaamaan nuo maratonkuvat (vähintään 6h kuvat). Otatko vastavuoroisesti haasteen vastaan? ;)

Haaste tuli kuin tilauksesta, joten totta kai otan vastaan. Ja tosiaankin onhan minun vuoronikin. Viime syksynä haastoin Pasin, joka otti haasteen vastaan, joten nyt on minun vuoroni. Nuo meidän viime syksyn kuvat ovat täällä: minun kuvat ja Pasin näkemykset samoista aiheista.

Ajattelin nyt hieman modifioida haastetta. Kuopion fotomaratonin 6 h -sarjan  kuva-aiheet, jotka Pasi siis minulle heitti haasteeksi, olivat nämä:  Kesähattu, Herkkua, Varjo, Kone, Kallis ja Punainen. Ehkä jopa jo huomenna iltasella voisin lähteä näitä aiheita hakemaan. Ehkä siirtyy lauantaille.

MUTTA: nyt toivoisin, että mahdollisimman moni teistä esittäisi aiheen, joka minun tulisi kameralla tallentaa noiden kuuden lisäksi. Yksi tai kaksi sanaa (ks. noista edellistä esimerkkejä). Kirjoita se kommentteihin. Mieluummin ennen huomista kello neljää. Jos aiheita tulee niin paljon (kuten suotavaa olisi), että en ehdi kolmetuntisen aikana niitä kuvata, niin käytän ne joku toinen kerta. Ehdottakaapa, pliis.

Ettei aina tarvisi näitä samoja aiheita tänne näytille laitella.

elokuu-23

elokuu-4-4

 

 

Syyskesän Oulu – torilla, hallissa, metsässä

Eiliseen vielä palatakseni. Aamulla … linnanraunioilta kohti toria ja ruusuja…

elokuu-20

Tuomiokirkon yllä merkillisen dramaattinen taivas.

elokuu-2-3

Ihan kuin joku olisi kääntänyt viitat, – eikö?

elokuu-3-3

 Kivisydämen = kallioparkin rakennustyömaa on suojattu näin kauniisti…

elokuu-4-3

Eikö joka lauantain kannattaisi käydä torilla?

Kannattaisi. Ostin omenoita (äsken uuniomenoina nautimme pois), porkkanoita,
mustikoita (jo eilen tein piirakan), porkkanoita lihapataan,  niin ja kanttarelleja – tietysti …

Tein tänään tavallisia uuniomenoita,
mutta jos haluat ylivertaisen hyvän, juhlavan ohjeen,
niin kokeile calvados-manteliversiota (ohje täällä)

elokuu-5-3

elokuu-10-2

elokuu-9-2

elokuu-8-2

elokuu-11-2

_MG_0396

elokuu-21

Ja auringonkukkia suoraan Paavolasta.

elokuu-17-2

Ja sitten halliin.

elokuu-22

elokuu-7-2

elokuu-6-2

Hallissa on muuten keskiviikkona illansuussa avoimet ovet,
Arctic flavours -päivien Get together -tapahtuma klo 17 -19.
http://www.arcticfla.fi/fi/lahimatkailukohteet/
Sinne siis. Ja viimeistään perjantaina
kannattaa osallistua seminaariin.
Minä ainakin olen menossa
http://www.arcticfla.fi/fi/pohjoisia_makuja_oulun_ruokaseminaarissa_4-6_syyskuuta/

Ja  eilen hallista suoraan kotiin.
Kotipihalla varjot vahvoja.
Mutta vielä niin lämmin,
niin kaunis syyskesä, niin kaunis. 

elokuu-18

Lähdimme metsään. Sieneen. Aina ei voi voittaa. Ei herkkutatteja, vain kangastatteja.
Niitä oli ja niitä poimimmekin. Ja haaparouskuja. Mutta parasta olikin ”osallistuminen”.

Oli niin kaunis metsä, niin kaunis lauantai. Hyvä hengittää.

elokuu-13-2

elokuu-14-2

elokuu-15-2

elokuu-16-2

Ja tänään? Aamulla viileähkössä säässä lenkillä, pitkästä aikaa oma lenkki merenrantaan. Ei muita. En kaivannutkaan. Iltapäivällä piipahtivat eksnaapurit, olisivatpa jääneet syömään. Ruokaa oli enemmän kuin paljon. Eilistä ”saalista” oli sitten vain nuoriso syömässä. ”Vain” nuoriso? – Eivät ole vain. Ovat minulle (meille) elämä.