Oi ihana elokuu!

Elokuun viimeinen, lauantai. Aamulla + 6 C. Pian lämpeni. Aurinkoa. Eikä mikään saanut minua pysymään sisällä. Ihana, ihanan lämmin, aurinkoinen elokuu, jolloin viikonloputkin ovat hellineet, jatkui vielä tänään.

Ajelin Linnansaareen, ja kameran kanssa katsomaan ruusuja, torille ja halliin. Sieltä palattua lähdimme pehtoorin kanssa sieneen. Olipa ihana olla metsässä. Aurinkoisessa, lämpimässä,  kauniissa metsässä. Sienisaalis ei järin huikea.

elokuu-5

 

Saatiin vähän enemmän, mutta palaanpa siihen ja päivän muihin juttuihin huomenissa. Nyt laittelen kuvat Ruusu-Oulusta, Oulun ruusuista, ruusuista kaduista Oulussa.

Oulussa on viikon ajan ollut neljän korttelin pätkällä 34 ooo ruusupensasta (vai ruusunkukkaa? uutisissa puhutaan kyllä pensaista, mutta 34 000 tuntuu ihan hurjalta määrältä, oisko sittenkin kukkia?) ! Joka tapauksessa ihan huikea taideteos, joka ”päättyy” huomenna. Oululaiset saavat aamukymmeneltä käydä hakemassa itselleen ruusun.

Taiteilija Kaisa Salmen ”teos” on suomalaisen ruusuntuotannon hautajaiset; ruusuja ei enää Suomessa tuoteta. 🙁 Kuten ei tuoteta enää Hollannissakaan; ruusut Eurooppaan tulevat nykyisin Afrikasta ja Etelä-Amerikasta.

Mutta vielä tänään saattoi ihailla kotimaisia ruusuja ja niiden tuoksua Oulun kaduilla! Hieno juttu!

Kaikki ruusukuvat suurenevat klikkaamalla.

elokuu-2-2

elokuu-3-2

elokuu-4-2

elokuu-5-2

elokuu-6

elokuu-7

elokuu-8

elokuu-9

Valkoisia, keltaisia, punaisia, vaaleanpunaisia, oransseja, … ihania ruusuja.

elokuu-10

elokuu-11

elokuu-12

elokuu-13

elokuu-14

elokuu-15

elokuu-16

elokuu-17

 

Sadonkorjuuajan perjantairuoka

Perjantaina on hyvä tulla kotiin. Istahtaa toviksi. Hiljalleen aloitella ruoanlaitto.

syksy-7

Kevättalvella kun minulla oli vaiheessa yhtäaikaa meksikolainen keittiö ja mielenhäiriö nimeltä karppaus, löysin netistä (Karkkipäivä-blogista) tortilla-ohjeen, jonka mukaan olemme jo monta kertaa nauttineet näistä. Tänään tehdyt olivat parhaita ikinä: sadonkorjuukauden tuore luomukukkakaali on ihan eri juttu kuin talvinen tiukkaan kelmuun kääritty markettivihannes. Maku on eri. Se on. Olivat hurjan hyviä. Ja ohje menee näin (puolikas annos riitti meille):


kukkakaalitortillat

  • 400 g raastettua kukkakaalia
  • 3-4 kananmunaa (koosta riippuen)
  • 6 dl juustoraastetta

(reseptistä tulee n. 6 tortillalettua)

Raasta kukkakaali ja sekoita raaste, munat ja juusto kulhossa “taikinaksi”. Muodosta mössöstä ohuita tortillalettuja uunipellille. Kaksi saa mahtumaan kerralla aika hyvin. Laita pellille kaksi leivinpaperia. Paista lettuja uunissa 225 asteessa 10 minuuttia, ja käännä ne sitten heilauttamalla päällimmäinen leivinpaperi ylösalaisin.

kukkakaalitortillat 2

Lisukkeethan voi valita ihan mielensä mukaan. Tänään oli kanttarelleja (teflon-pannulla hakkelus kuivaksi ja sitten sekaan Creme Bonjour kanttarellituorejuusto, lyhyt haudutus ja se on siinä) ja rapeaa pekonia, sekä aiolia (tunnustan: purkista). Voisihan joistakin nyannsseista valittaa, mutta en sitä tee. Oli hyvää.

kukkakaalitortilla

Eikä Rheingaun sekt yhtään vähentänyt nautintoa. Harva kuohuva on niin ”tervettä”  kuin Barth, Rheingausta  (http://www.alko.fi/tuotteet/513537/) Kuivaa, pienikuplaista, mineraalista, siinä on häivähdys paahtoleipää (mikä on minulle varma merkki hyvästä kuohuvasta/samppanjasta). Olisipa sitä lasissa vielä. ..

Mitäs mieltä olette uudesta bannerikuvasta (Jos uusi kuva ja tausta ei näy, klikkaa F5)? Pitääkö bannerikuvasta  lisäkseni joku muu? 🙂

syksy-9

Syksyn merkkejä

Vuoristorataa töissä. Aamulla soitti yhden opiskelijan äiti. Pitkän puhelun jälkeen tuli surullinen olo. Ehkä vähän epäonnistunutkin olo. Sitten muutamia sähköposteja opiskelijoilta, kertoivat niissä olevansa tyytyväisiä eilisiin uutisiin, joita oppiaineessa kerrottiin, sellaisesta taas hyvä mieli.

Hyvä mieli myös kun meidän uusi Manuale Historiae (Historian opiskelijan opas), jota tein ja toimittelin ennen ja jälkeen kesäloman, tuli painosta. Se on sellainen opus, jonka ideoin ja lähdin vetämään julkaisuprojektia reilut 10 vuotta sitten. Ja sen aikaansaaminen on sellainen juttu, josta olen ylpeä. Sainpa aikanaan sen johdosta  ”Vuoden opetusta edistävin teko” -palkinnonkin. Meidän opuksesta on otettu mallia muihinkin oppiaineisiin ja yliopistoihin. Tämä nyt ilmestynyt taitaa olla jo seitsemäs painos, uudistettu, muokattu, päivitetty versio. Tietysti siinä on mukana koko historiatieteiden porukka, mutta minun idea ja projektin ylläpito. Sillä leuhkin ihan estoitta.

manuale2013_kansi_p

Iltapäivällä pienryhmäohjaajien kanssa hyvä palaveri, mutta sen jälkeen yliopiston henkilöstöhallintotietokantojen järjettömän byrokratian kanssa tunnin tapeltuani, olin taas vähemmän iloinen. Mutta työaikasuunnitelma on saatu tehtyä ja eteenpäin välitetyksi. Meillä yo-opeillahan on sellainen 1600 tunnin kokonaistyöaika: ei työaikaa klo 8 – 16 tai mitään muutakaan, vaan 1600 tuntia duunia on vuodessa osoitettava tekevänsä. Eihän se 1600 tuntia mihinkään riitä, joten ei vaikeuksia osoittaa muuten kuin sen ohjelman kanssa; semminkin kun minulla on vähän kaksijakoinen tämä tulevan vuoden ”työaikasuunnitelma”.

Töistä lähtiessä ihanainen kesäsää, toki viileämpi (+ 16 C) kuin eilen mutta aurinkoa ja mukava tuuli.
Sapuskan jälkeen pihahommiin. Kesäkukkia kompostiin, siistimistä, lakaisua ja tietysti kuvia.

syksy-2

syksy

syksy-5

Takapihan toisessa yrttilaatikossa salvia ja sitruunamelissa voivat hyvin. Ja viinisalaatti.

syksy-4

Aronioista voisi tehdä hilloa. Ohje täällä.

syksy-3

Orvokeilla ei ole mitään aietta vetäytyä syksyn viettoon.

syksy-6




Arkiruokaa ja kultahistoriaa

Olen miettinyt, että kumpi on määräävä tekijä? Onko niin, että kun laitan tavallisesta poikkeavaa, parempaa (arki)ruokaa, lapset tulevat kotikotiin syömään vai onko niin, että kun tiedän, että he tulevat, teen tavallista parempaa (arki)ruokaa? Niin tai näin, hiiligrillissä paistetut karitsanlihapullat, joissa oli paljon yrttejä ja valkosipulia, olivat ihan ylivertaisen hyviä. Hiiligrilliruoka rulettaa.

Kun pehtoori ja poika ruoan jälkeen lähtivät rautakauppaan ja jotain listoja hakemaan, me jäimme tyttären kanssa kirjan toimitustyöhön. Olenpahan vetänyt esikoisenkin mukaan Laanilan historia -projektiin, ja kyllä meillä on sen parissa vähintään yhtä haastavaa ja mukavaa kuin pojilla kattolistojen kanssa. 😉

Pohjoisen historiasta puheenollen: sain eilen luetuksi kirjan ”Balladi kauniista Petronellasta”.

Kesän alussa 1949 saapui laivalla Turkuun hollantilainen neitonen – Sylvia Petronella Antoinette van der Moer. Hän esiintyi amerikkalaislehden kirjeenvaihtajana, ja tyylikkäänä kaunottarena hän oli jonkin aikaa Helsingin ja eteläisen Suomen seurapiirien suosikki. Kohtalon oikusta menneisyyttään pakeneva, miltei varaton Petronella joutui etsimään turvapaikkaa pohjoisen Lapin erämaasta, suurta kultaryntäystä kokevalta Lemmenjoelta.
Petronella pesi kultamiesten pyykit ja auttoi ruoanlaitossa, kunnes suojelupoliisi muutamaa kuukautta myöhemmin pidätti hänet Ivalossa. Helsingin hotellilaskut oli maksamatta, ja lisäksi häntä epäiltiin vakoilijaksi. Petronella karkotettiin maasta, ja kultamiesten pyyteettömästä hengettärestä tuli kansainvälinen seikkailijatar – Lemmenjoen legenda.

Mauno J. Pyhtilä kertoo Petronellan tarinan: mikä oli tämän salaperäisen naisen tausta, mitä hän teki Suomessa ja mitä tapahtui Lapin kultamailla. Samalla se on kuvaus Lapin lumosta, luonnosta ja suuren kultaryntäyksen ajasta.

Lainaus kirjankustantamo Kariston sivulta

Hassua etten ole ennen sitä ennen lukenut. En vaikka toissa juhannuksena Lemmenjoella ja Morgamojalla käytiinkin. Ja Hengenahistusmäkikin patikoitiin. Ihan niissä Petronellan maisemissa siis liikuttiin. Ja paljolti juuri sen takia kirja kannatti lukea. Ja kyllähän se kertoo Lapin sodan jälkeisestä kultaryntäyksestä aika vaikuttavasti. Mitähän nyt aloittaisi iltalukemisena, vai pitäisiköhän taas jo kaunokirjallisuus unohtaa … taitaa pian olla taas opinnäytetekstejä yöpöydälläkin. …

Lemmenjoella

Hengenahistusmäki

Lemmenjoellla 3

Lemmenjoellla 2

  Kirja kannattaa lukea, ja Lemmenjoella käydä. Mielummin aika yhtä aikaa molemmat.

Niin se aika rientää …

Ajatella että siitä on jo 30 vuotta. Kolmekymmentä!

http://youtu.be/3IA8MBbSgc4

27_8_1983 c

27_8_1983 a

Täälläkin yksi muisto ja kuva tuosta päivästä.

27_8_1983

Kenties kerran vihille käydä saamme, kenties kerran olet rinnallain. 

27_8_1983 b

Että onko juhlittu? No tietysti. Senhän me osaamme.

Heti töistä tullessa nautimme lasilliset samppanjaa ja sitten pehtoori hiillosti siikaa, ja nyt on minun vuoroni lähteä keittiöön: pullataikinapohjaan tehty mustikkapiirakka on 30-vuotishääpäivämenun jälkiruoka. Kuumana, kylmän maidon kera.

Elämä on. 😉 

Maanantai matkan jälkeen

Elokuun lämmin ja aurinkoinen päivä tuli vietettyä sisällä Lasaretissa tiedekunnan Missä mennään -tilaisuudessa. Pitkä päivä, paljon asiaa. Strategioita ja visioita.

Ja iltapäivän (pitkäksi) lopuksi koulutusrehtorin jokavuotiset madonluvut, mutta. .. Onhan se myönnettävä, että hän on kuitenkin aika usein oikeassa, oikeassa muissakin asioissa kuin siinä, että Humanistinen tiedekunta tekee tulosta, pärjää hyvin yliopiston ja kansallisen tason vertailussa, että meillä tehdään töitä. Tuntuu että joka vuosi hänellä on uusi kehitysprojekti, että kehittäminen kohdistuu johonkin tiettyyn asiaan. No mikäpä siinä.

Mutta se, mikä on tavattoman hauskaa, liki huvittavaa, välillä melkein ärsyttävää ja jotenkin ihailtavaa on ison aikuisen miehen innostus ja intohimo työhönsä, asiaansa, tilastoihinsa, näkemyksiinsä. Asiansa ja ideoidensa esittämisestä ei draivia puutu.

Niillä eväillä sitten taas kohti uutta lukukautta, jossa meitsillä vähän uudenlaisiakin haasteita. Aika laillakin. 🙂

Illan kuitenkin olen käyttänyt – yllätys, yllätys – viikonlopun kuvamateriaalin työstämiseen Paistinkääntäjien sivuille. Ja tulipa äsken kysely yhdestä aiemmin ottamastani Paistinkääntäjä-kuvasta kansainväliseen julkaisuun – okei: ehkäpä voin suostua… 😉

Ja Tampereen kuvista on muutama tännekin vielä laitettava.

Ensinnäkin tämä: juuri tätä mieltä olin tänä aamuna töihin lähtiessä!

11

Ja sitten tämmöinen oli yhden tamperelaisen kodinkoneliikkeen ikkunassa. Muistanette kesäkisan vaikeimman kysymyksen? Tässä vastaava imuri ehkä vähän uudempi ja isompi, mutta muutoin hyvin samankaltainen.

Imuri_

Tampereen kapitulin makumaailmassa


Tampereen kapituli-iltoina postaukseni ovat olleet kovin lyhyet, niin nyt sitten koko raportti Tamperradasta  eli San Sebastian Tampereella.

Yli neljäsataa paistinkääntäjää kokintakeissa aurinkoisessa perjantai-illassa Keskustorilla.

Tamperrada_

Tamperrada_-2

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

(seurueen miehet pitivät tehtävänään huolehtia;
että minustakin on joku kuva, mitä ei kyllä yleensä tapahdu,
enkä niin välitäkkään… :)) 

Tämä oli samalla meidän 30-vuotishääpäiväviikonloppu (tiistaina varsinaisesti) ja näin vakavina juhlaviikonloppua aloittelimme :).

Tamperrada_-2-4

Tamperrada_-14

Tuttujen tervehtimistä, halauksia, kuvia, kuohuviiniäkin jostain järjestyi.

Tamperrada_-12

Meille kerrottiin San Sebastianin Tamporrada-perinteestä, josta idea tähän kapitulin oli saatu. Kun kello lähestyi kahdeksaa, alkoi marssi kohti Tampereen kauppahallia.

Lainaus Paistinkääntäjien tiedotteesta;

450 osallistujan näyttävä kokoontuminen kokintakeissaan Tampereen keskustorille ennen Dinner Amicalia sai kansallista huomiota MTV3 kymmenen uutisissa. Katso tapahtuma uutisointi Katsomo-palvelusta. Uutinen alkaa kohdasta 00.15

Tampereesta San Sebastian, kokkitakit kaikille, marssi Kauppahalliin, baskikeittiön herkut — kerrassaan hieno idea, josta ei voi muuta kuin onnitella tamperelaisia. (Eskerrik asko, Tampere!)

Ensimmäisenä kauppahallin ovella oli viikonlopun ehkä suurin herkku: ibericopossua. ”Tunnetaan maailman hienoimpana ilmakuivattuna kinkkuna. Valmistus kestää 36 kuukautta. Porsaat laiduntavat vapaasti tammilehdoissa ja syövät luonnonvaraisia kasveja sekä tammenterhoja.” Se OLI HYVÄÄ. Sen maku oli monikerroksinen, siinä oli melkein suklaan makua lopussa. Se ei ollut sillä lailla nitkuvaa kuin prosciutto. Sitä soisi saavansa joskus toistekin.

Tamperrada_-3

Sitten seurasi pintxos-kattauksia kolme: Pintxos frios, clientes ja postres  – 4 kylmää, 4 lämmintä ja 3 jälkiruokapintxosta. Eivätkä ne olleet mitään pieniä suupaloja. Eivätkä ehkä ihan sellaisia kuin minä ja moni muukin oli odottanut pintxoseista.

Tamperrada_-6

Entäs viinit? Oli punaisia, ja sitten punaisia. Siis vain punaisia. Se toinen, jonka piti olla valkoista, oli hyvää. Oli kylläkin tarjolla myös Zapiain-siideriä Asturiasta; maistelimme senkin, mutta pitäydyimme sittenkin punaviinissä; semminkin kun sitä parempaa sattui meille enemmältikin.

Tamperrada_-4

Tamperrada_-5

Diner Amicalin kantavana ideana on tavata ruokatuttuja, ja niin me teimme. Monia nähdään vain kerran vuodessa, – juurikin kapitulissa. Ja aina tulee tutustuttua uusiin samanhenkisiin. Oululaisiakin uusia käätyjen saajia puolenkymmentä aveceineen. Ja lisäksi oli ilo tavata tamperelaisia puolituttuja vuosien takaa, ja ilo nähdä, että järjestöön hekin olivat kutsutut. Ja Oulusta Tampereelle muuttaneet (palanneet) paistinkääntäjät olivat iloksemme mukana uuden kotikaupunkinsa kapitulissa. Oli ilo nähdä.

Tamperrada_-8

Me olimme yhdentoista aikoihin nauttineet tarpeeksi ruoasta ja hyvästä seurasta, joten oli aika lähteä hotellille. Lämpimässä illassa käveltiin ja hoksattiin, että kaupungissa ollut toinen iso tapahtuma – Blockfest (räppifestari) oli tuonut kaupunkiin myös hieman toisin pukeutuneita.

11-2

Lauantain aamupäiväksi olin varannut itselleni kampaajan: jännitystä ilmassa. Viime vuotisen kokemuksen jälkeen hieman epäilytti, mutta nyt tiedän, että GloHair´n Hannaan turvaudun toistekin jos Tampereella vielä joskus kampaajaa tarvitsen.

Ja olikin jo aika lounaalle. Valittavana oli ollut Ilveksen Ball Room, jonka menussa pääruokana oli Pielisen kuhaa tai Salud, jossa pääruokana karitsan karetta. Olin valinnut Saludin: onneksi! Karitsa oli hyvää, mutta eturuokana ollut kala-äyriäiskeitto (huom. tarjoilutapa, keitto saatiin höyryävän kuumana kaikkien lautasille, vaikka meitä lounastajia oli yli 200) oli taivaallisen hyvää. Maku monikerroksinen, täyteläinen ja sattumina ollut kampasimpukka ja kalamarit (?) olivat juuri oikein kypsennetty. Eivät olleet sitkeitä. Muy bien! Alkuamunen – pieni suolainen (pintxos sekin) oli jotenkin kovin tuttu. LappItalia-opuksessani  (s. 26) on parmankinkkurullien ohje, joka on harrastajaversio tästä keittiömestareiden tarjoamasta ”tikkarista”.

Tamperrada_-9

Tamperrada_-2-2

Tamperrada_-3-2

Se, miltä ruoka näyttää, on tärkeä osa myös maussa.
Tässä kaunis ulkonäkö ja ruoan herkullisuus vastasivat ja täydensivät toisiaan.

Tamperrada_-4-2

Ja vaikka lounaan  jälkiruoka kuulostaa raskaalta joulujälkkäriltä (Valdeón-sinihomejuustolla täytettyä punaviinipäärynää) ei se sitä ollut. Tuoreen sadon päärynät ja ikihyvä  juusto muodostivat – vastoin odotuksia – raikkaan ja silti täyteläisen kokonaisuuden. Hmmm. Ja jälleen erinomaista pöytäseuraa. 🙂

Tamperrada_-5-2

Lounaan jälkeen piipahdimme hotellissa (oli saatava korkkarit pois jaloista!!) ja lähdimme käveleskelemään loppukesän lauantaihin, Tampere tarjosi säidenkin puolesta upean viikonlopun. Löysimme nuorisolle tuliaiset, ja löysimme myös aurinkoisen samppanjabaarin ulkopöydät, joissa lasilliset nautimme. Pienet unoset hotellissa, iltapuku ja smokki ylle ja eikun Grand Dînerille. Tampereen yliopistoon mahtui 450 paistinkääntäjää pitkän, ison illallisen äärelle.

Tamperrada_-7-2

Menu jatkui pohjoisespanjalaiselle keittiölle uskollisena. Hieman ihmettelimme kahta lihaista pääruokaa, mutta niistä ensimmäinen eli maitovasikanposket olivat ihan ylivertaisen hyviä, liha pehmeää, kypsää, merkillisesti luonnollista 😉  ja Torresin Celeste sopi sille makupariksi niin hyvin, että makunystyrät olivat mielihyvästä sikkurassa. Jälkiruoassa taas saimme uuden tuttavuuden: appelsiinihilloke (kastike?) jossa cointreau (olikohan siinä sitä?) ja muutama suolakide antoivat mukavan ripauksen yllätystä. Suussa makoisa yllätys.

Tamperrada_-15

Tamperrada_-6-2
Tamperrada_-8-2

Jossain vaiheessa pehtoori huomautti, että olin puheliaalla tuulella. Perustelin vilkassanaisuuttani sillä, että Pressen kuuluu tehdä asioita tiettäväksi: pöydässämme uudet jäsenet on hyvä tutustuttaa toisiinsa. 😀  Minä voutineuvoston jäsenenä ja Vice-Chargée de Pressenä minään turhanpanttina ole! Että vähempikin pulputtaminen olisi riittänyt? No ehkäpä. 😉

Yöruoan ja -kerhon jätimme väliin. Puolilta öin unten maille, mistä aamulla toisiamme kehuimme. Aamu kaunis, Tampere hiljainen ja Näsijärvi tyyni.

Tamperrada_-2-3

Kevyen aamiaisen jälkeen lähdimme aamulenkille; käveltiin Tampereen kauniissa keskustassa tunteroinen.

Tamperrada_-3-3

Puolelta päivin lähti juna. Hieman uupunutta oli matkaseurueemme. Mutta ei estänyt, päinvastoin ehkä edistikin, naurua ja juttua…

Nyt kotona. Nyt kun kalaasit on vietetty, mökkireissu tehty ja kapituli nautittu, ovat kesän reissut takana ja on hyvä uppoutua töihin oikein kunnolla.

Tamperrada_-4-3

PS 1. Se mikä Tampereen kapitulissa, teeman lisäksi – ja ehkä siitä johtuen -, oli aiemmista viidestä kokemastani poikkeavaa ja mikä minua viehätti ja minkä merkille panin, oli ”Selviytymisoppaan” (= meille kaikille jaettu vihkonen, jossa oli ”kaikki tarpeellinen kapitulissa viihtymiseksi”) perusteellisuus. Siinä oli paljon tietoa raaka-aineista, tuottajista, historiastakin ;), kuvat ihmisistä, jotka olivat menuiden takana, ”Lyhyt johdatus espanjalaiseen keittiöön” etc.. Iso plussa oppaasta.

PS 2. Asianosaisille tiedoksi, että  Oulun voutikunnan kuvasivulle laittelen huomenna, viimeistään tiistaina PALJON lisää kuvia.