Oi ihana elokuu!

Elokuun viimeinen, lauantai. Aamulla + 6 C. Pian lämpeni. Aurinkoa. Eikä mikään saanut minua pysymään sisällä. Ihana, ihanan lämmin, aurinkoinen elokuu, jolloin viikonloputkin ovat hellineet, jatkui vielä tänään.

Ajelin Linnansaareen, ja kameran kanssa katsomaan ruusuja, torille ja halliin. Sieltä palattua lähdimme pehtoorin kanssa sieneen. Olipa ihana olla metsässä. Aurinkoisessa, lämpimässä,  kauniissa metsässä. Sienisaalis ei järin huikea.

elokuu-5

 

Saatiin vähän enemmän, mutta palaanpa siihen ja päivän muihin juttuihin huomenissa. Nyt laittelen kuvat Ruusu-Oulusta, Oulun ruusuista, ruusuista kaduista Oulussa.

Oulussa on viikon ajan ollut neljän korttelin pätkällä 34 ooo ruusupensasta (vai ruusunkukkaa? uutisissa puhutaan kyllä pensaista, mutta 34 000 tuntuu ihan hurjalta määrältä, oisko sittenkin kukkia?) ! Joka tapauksessa ihan huikea taideteos, joka ”päättyy” huomenna. Oululaiset saavat aamukymmeneltä käydä hakemassa itselleen ruusun.

Taiteilija Kaisa Salmen ”teos” on suomalaisen ruusuntuotannon hautajaiset; ruusuja ei enää Suomessa tuoteta. 🙁 Kuten ei tuoteta enää Hollannissakaan; ruusut Eurooppaan tulevat nykyisin Afrikasta ja Etelä-Amerikasta.

Mutta vielä tänään saattoi ihailla kotimaisia ruusuja ja niiden tuoksua Oulun kaduilla! Hieno juttu!

Kaikki ruusukuvat suurenevat klikkaamalla.

elokuu-2-2

elokuu-3-2

elokuu-4-2

elokuu-5-2

elokuu-6

elokuu-7

elokuu-8

elokuu-9

Valkoisia, keltaisia, punaisia, vaaleanpunaisia, oransseja, … ihania ruusuja.

elokuu-10

elokuu-11

elokuu-12

elokuu-13

elokuu-14

elokuu-15

elokuu-16

elokuu-17

 

Sadonkorjuuajan perjantairuoka

Perjantaina on hyvä tulla kotiin. Istahtaa toviksi. Hiljalleen aloitella ruoanlaitto.

syksy-7

Kevättalvella kun minulla oli vaiheessa yhtäaikaa meksikolainen keittiö ja mielenhäiriö nimeltä karppaus, löysin netistä (Karkkipäivä-blogista) tortilla-ohjeen, jonka mukaan olemme jo monta kertaa nauttineet näistä. Tänään tehdyt olivat parhaita ikinä: sadonkorjuukauden tuore luomukukkakaali on ihan eri juttu kuin talvinen tiukkaan kelmuun kääritty markettivihannes. Maku on eri. Se on. Olivat hurjan hyviä. Ja ohje menee näin (puolikas annos riitti meille):


kukkakaalitortillat

  • 400 g raastettua kukkakaalia
  • 3-4 kananmunaa (koosta riippuen)
  • 6 dl juustoraastetta

(reseptistä tulee n. 6 tortillalettua)

Raasta kukkakaali ja sekoita raaste, munat ja juusto kulhossa “taikinaksi”. Muodosta mössöstä ohuita tortillalettuja uunipellille. Kaksi saa mahtumaan kerralla aika hyvin. Laita pellille kaksi leivinpaperia. Paista lettuja uunissa 225 asteessa 10 minuuttia, ja käännä ne sitten heilauttamalla päällimmäinen leivinpaperi ylösalaisin.

kukkakaalitortillat 2

Lisukkeethan voi valita ihan mielensä mukaan. Tänään oli kanttarelleja (teflon-pannulla hakkelus kuivaksi ja sitten sekaan Creme Bonjour kanttarellituorejuusto, lyhyt haudutus ja se on siinä) ja rapeaa pekonia, sekä aiolia (tunnustan: purkista). Voisihan joistakin nyannsseista valittaa, mutta en sitä tee. Oli hyvää.

kukkakaalitortilla

Eikä Rheingaun sekt yhtään vähentänyt nautintoa. Harva kuohuva on niin ”tervettä”  kuin Barth, Rheingausta  (http://www.alko.fi/tuotteet/513537/) Kuivaa, pienikuplaista, mineraalista, siinä on häivähdys paahtoleipää (mikä on minulle varma merkki hyvästä kuohuvasta/samppanjasta). Olisipa sitä lasissa vielä. ..

Mitäs mieltä olette uudesta bannerikuvasta (Jos uusi kuva ja tausta ei näy, klikkaa F5)? Pitääkö bannerikuvasta  lisäkseni joku muu? 🙂

syksy-9

Syksyn merkkejä

Vuoristorataa töissä. Aamulla soitti yhden opiskelijan äiti. Pitkän puhelun jälkeen tuli surullinen olo. Ehkä vähän epäonnistunutkin olo. Sitten muutamia sähköposteja opiskelijoilta, kertoivat niissä olevansa tyytyväisiä eilisiin uutisiin, joita oppiaineessa kerrottiin, sellaisesta taas hyvä mieli.

Hyvä mieli myös kun meidän uusi Manuale Historiae (Historian opiskelijan opas), jota tein ja toimittelin ennen ja jälkeen kesäloman, tuli painosta. Se on sellainen opus, jonka ideoin ja lähdin vetämään julkaisuprojektia reilut 10 vuotta sitten. Ja sen aikaansaaminen on sellainen juttu, josta olen ylpeä. Sainpa aikanaan sen johdosta  ”Vuoden opetusta edistävin teko” -palkinnonkin. Meidän opuksesta on otettu mallia muihinkin oppiaineisiin ja yliopistoihin. Tämä nyt ilmestynyt taitaa olla jo seitsemäs painos, uudistettu, muokattu, päivitetty versio. Tietysti siinä on mukana koko historiatieteiden porukka, mutta minun idea ja projektin ylläpito. Sillä leuhkin ihan estoitta.

manuale2013_kansi_p

Iltapäivällä pienryhmäohjaajien kanssa hyvä palaveri, mutta sen jälkeen yliopiston henkilöstöhallintotietokantojen järjettömän byrokratian kanssa tunnin tapeltuani, olin taas vähemmän iloinen. Mutta työaikasuunnitelma on saatu tehtyä ja eteenpäin välitetyksi. Meillä yo-opeillahan on sellainen 1600 tunnin kokonaistyöaika: ei työaikaa klo 8 – 16 tai mitään muutakaan, vaan 1600 tuntia duunia on vuodessa osoitettava tekevänsä. Eihän se 1600 tuntia mihinkään riitä, joten ei vaikeuksia osoittaa muuten kuin sen ohjelman kanssa; semminkin kun minulla on vähän kaksijakoinen tämä tulevan vuoden ”työaikasuunnitelma”.

Töistä lähtiessä ihanainen kesäsää, toki viileämpi (+ 16 C) kuin eilen mutta aurinkoa ja mukava tuuli.
Sapuskan jälkeen pihahommiin. Kesäkukkia kompostiin, siistimistä, lakaisua ja tietysti kuvia.

syksy-2

syksy

syksy-5

Takapihan toisessa yrttilaatikossa salvia ja sitruunamelissa voivat hyvin. Ja viinisalaatti.

syksy-4

Aronioista voisi tehdä hilloa. Ohje täällä.

syksy-3

Orvokeilla ei ole mitään aietta vetäytyä syksyn viettoon.

syksy-6




Arkiruokaa ja kultahistoriaa

Olen miettinyt, että kumpi on määräävä tekijä? Onko niin, että kun laitan tavallisesta poikkeavaa, parempaa (arki)ruokaa, lapset tulevat kotikotiin syömään vai onko niin, että kun tiedän, että he tulevat, teen tavallista parempaa (arki)ruokaa? Niin tai näin, hiiligrillissä paistetut karitsanlihapullat, joissa oli paljon yrttejä ja valkosipulia, olivat ihan ylivertaisen hyviä. Hiiligrilliruoka rulettaa.

Kun pehtoori ja poika ruoan jälkeen lähtivät rautakauppaan ja jotain listoja hakemaan, me jäimme tyttären kanssa kirjan toimitustyöhön. Olenpahan vetänyt esikoisenkin mukaan Laanilan historia -projektiin, ja kyllä meillä on sen parissa vähintään yhtä haastavaa ja mukavaa kuin pojilla kattolistojen kanssa. 😉

Pohjoisen historiasta puheenollen: sain eilen luetuksi kirjan ”Balladi kauniista Petronellasta”.

Kesän alussa 1949 saapui laivalla Turkuun hollantilainen neitonen – Sylvia Petronella Antoinette van der Moer. Hän esiintyi amerikkalaislehden kirjeenvaihtajana, ja tyylikkäänä kaunottarena hän oli jonkin aikaa Helsingin ja eteläisen Suomen seurapiirien suosikki. Kohtalon oikusta menneisyyttään pakeneva, miltei varaton Petronella joutui etsimään turvapaikkaa pohjoisen Lapin erämaasta, suurta kultaryntäystä kokevalta Lemmenjoelta.
Petronella pesi kultamiesten pyykit ja auttoi ruoanlaitossa, kunnes suojelupoliisi muutamaa kuukautta myöhemmin pidätti hänet Ivalossa. Helsingin hotellilaskut oli maksamatta, ja lisäksi häntä epäiltiin vakoilijaksi. Petronella karkotettiin maasta, ja kultamiesten pyyteettömästä hengettärestä tuli kansainvälinen seikkailijatar – Lemmenjoen legenda.

Mauno J. Pyhtilä kertoo Petronellan tarinan: mikä oli tämän salaperäisen naisen tausta, mitä hän teki Suomessa ja mitä tapahtui Lapin kultamailla. Samalla se on kuvaus Lapin lumosta, luonnosta ja suuren kultaryntäyksen ajasta.

Lainaus kirjankustantamo Kariston sivulta

Hassua etten ole ennen sitä ennen lukenut. En vaikka toissa juhannuksena Lemmenjoella ja Morgamojalla käytiinkin. Ja Hengenahistusmäkikin patikoitiin. Ihan niissä Petronellan maisemissa siis liikuttiin. Ja paljolti juuri sen takia kirja kannatti lukea. Ja kyllähän se kertoo Lapin sodan jälkeisestä kultaryntäyksestä aika vaikuttavasti. Mitähän nyt aloittaisi iltalukemisena, vai pitäisiköhän taas jo kaunokirjallisuus unohtaa … taitaa pian olla taas opinnäytetekstejä yöpöydälläkin. …

Lemmenjoella

Hengenahistusmäki

Lemmenjoellla 3

Lemmenjoellla 2

  Kirja kannattaa lukea, ja Lemmenjoella käydä. Mielummin aika yhtä aikaa molemmat.

Niin se aika rientää …

Ajatella että siitä on jo 30 vuotta. Kolmekymmentä!

http://youtu.be/3IA8MBbSgc4

27_8_1983 c

27_8_1983 a

Täälläkin yksi muisto ja kuva tuosta päivästä.

27_8_1983

Kenties kerran vihille käydä saamme, kenties kerran olet rinnallain. 

27_8_1983 b

Että onko juhlittu? No tietysti. Senhän me osaamme.

Heti töistä tullessa nautimme lasilliset samppanjaa ja sitten pehtoori hiillosti siikaa, ja nyt on minun vuoroni lähteä keittiöön: pullataikinapohjaan tehty mustikkapiirakka on 30-vuotishääpäivämenun jälkiruoka. Kuumana, kylmän maidon kera.

Elämä on. 😉 

Maanantai matkan jälkeen

Elokuun lämmin ja aurinkoinen päivä tuli vietettyä sisällä Lasaretissa tiedekunnan Missä mennään -tilaisuudessa. Pitkä päivä, paljon asiaa. Strategioita ja visioita.

Ja iltapäivän (pitkäksi) lopuksi koulutusrehtorin jokavuotiset madonluvut, mutta. .. Onhan se myönnettävä, että hän on kuitenkin aika usein oikeassa, oikeassa muissakin asioissa kuin siinä, että Humanistinen tiedekunta tekee tulosta, pärjää hyvin yliopiston ja kansallisen tason vertailussa, että meillä tehdään töitä. Tuntuu että joka vuosi hänellä on uusi kehitysprojekti, että kehittäminen kohdistuu johonkin tiettyyn asiaan. No mikäpä siinä.

Mutta se, mikä on tavattoman hauskaa, liki huvittavaa, välillä melkein ärsyttävää ja jotenkin ihailtavaa on ison aikuisen miehen innostus ja intohimo työhönsä, asiaansa, tilastoihinsa, näkemyksiinsä. Asiansa ja ideoidensa esittämisestä ei draivia puutu.

Niillä eväillä sitten taas kohti uutta lukukautta, jossa meitsillä vähän uudenlaisiakin haasteita. Aika laillakin. 🙂

Illan kuitenkin olen käyttänyt – yllätys, yllätys – viikonlopun kuvamateriaalin työstämiseen Paistinkääntäjien sivuille. Ja tulipa äsken kysely yhdestä aiemmin ottamastani Paistinkääntäjä-kuvasta kansainväliseen julkaisuun – okei: ehkäpä voin suostua… 😉

Ja Tampereen kuvista on muutama tännekin vielä laitettava.

Ensinnäkin tämä: juuri tätä mieltä olin tänä aamuna töihin lähtiessä!

11

Ja sitten tämmöinen oli yhden tamperelaisen kodinkoneliikkeen ikkunassa. Muistanette kesäkisan vaikeimman kysymyksen? Tässä vastaava imuri ehkä vähän uudempi ja isompi, mutta muutoin hyvin samankaltainen.

Imuri_

Tampereen kapitulin makumaailmassa


Tampereen kapituli-iltoina postaukseni ovat olleet kovin lyhyet, niin nyt sitten koko raportti Tamperradasta  eli San Sebastian Tampereella.

Yli neljäsataa paistinkääntäjää kokintakeissa aurinkoisessa perjantai-illassa Keskustorilla.

Tamperrada_

Tamperrada_-2

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

(seurueen miehet pitivät tehtävänään huolehtia;
että minustakin on joku kuva, mitä ei kyllä yleensä tapahdu,
enkä niin välitäkkään… :)) 

Tämä oli samalla meidän 30-vuotishääpäiväviikonloppu (tiistaina varsinaisesti) ja näin vakavina juhlaviikonloppua aloittelimme :).

Tamperrada_-2-4

Tamperrada_-14

Tuttujen tervehtimistä, halauksia, kuvia, kuohuviiniäkin jostain järjestyi.

Tamperrada_-12

Meille kerrottiin San Sebastianin Tamporrada-perinteestä, josta idea tähän kapitulin oli saatu. Kun kello lähestyi kahdeksaa, alkoi marssi kohti Tampereen kauppahallia.

Lainaus Paistinkääntäjien tiedotteesta;

450 osallistujan näyttävä kokoontuminen kokintakeissaan Tampereen keskustorille ennen Dinner Amicalia sai kansallista huomiota MTV3 kymmenen uutisissa. Katso tapahtuma uutisointi Katsomo-palvelusta. Uutinen alkaa kohdasta 00.15

Tampereesta San Sebastian, kokkitakit kaikille, marssi Kauppahalliin, baskikeittiön herkut — kerrassaan hieno idea, josta ei voi muuta kuin onnitella tamperelaisia. (Eskerrik asko, Tampere!)

Ensimmäisenä kauppahallin ovella oli viikonlopun ehkä suurin herkku: ibericopossua. ”Tunnetaan maailman hienoimpana ilmakuivattuna kinkkuna. Valmistus kestää 36 kuukautta. Porsaat laiduntavat vapaasti tammilehdoissa ja syövät luonnonvaraisia kasveja sekä tammenterhoja.” Se OLI HYVÄÄ. Sen maku oli monikerroksinen, siinä oli melkein suklaan makua lopussa. Se ei ollut sillä lailla nitkuvaa kuin prosciutto. Sitä soisi saavansa joskus toistekin.

Tamperrada_-3

Sitten seurasi pintxos-kattauksia kolme: Pintxos frios, clientes ja postres  – 4 kylmää, 4 lämmintä ja 3 jälkiruokapintxosta. Eivätkä ne olleet mitään pieniä suupaloja. Eivätkä ehkä ihan sellaisia kuin minä ja moni muukin oli odottanut pintxoseista.

Tamperrada_-6

Entäs viinit? Oli punaisia, ja sitten punaisia. Siis vain punaisia. Se toinen, jonka piti olla valkoista, oli hyvää. Oli kylläkin tarjolla myös Zapiain-siideriä Asturiasta; maistelimme senkin, mutta pitäydyimme sittenkin punaviinissä; semminkin kun sitä parempaa sattui meille enemmältikin.

Tamperrada_-4

Tamperrada_-5

Diner Amicalin kantavana ideana on tavata ruokatuttuja, ja niin me teimme. Monia nähdään vain kerran vuodessa, – juurikin kapitulissa. Ja aina tulee tutustuttua uusiin samanhenkisiin. Oululaisiakin uusia käätyjen saajia puolenkymmentä aveceineen. Ja lisäksi oli ilo tavata tamperelaisia puolituttuja vuosien takaa, ja ilo nähdä, että järjestöön hekin olivat kutsutut. Ja Oulusta Tampereelle muuttaneet (palanneet) paistinkääntäjät olivat iloksemme mukana uuden kotikaupunkinsa kapitulissa. Oli ilo nähdä.

Tamperrada_-8

Me olimme yhdentoista aikoihin nauttineet tarpeeksi ruoasta ja hyvästä seurasta, joten oli aika lähteä hotellille. Lämpimässä illassa käveltiin ja hoksattiin, että kaupungissa ollut toinen iso tapahtuma – Blockfest (räppifestari) oli tuonut kaupunkiin myös hieman toisin pukeutuneita.

11-2

Lauantain aamupäiväksi olin varannut itselleni kampaajan: jännitystä ilmassa. Viime vuotisen kokemuksen jälkeen hieman epäilytti, mutta nyt tiedän, että GloHair´n Hannaan turvaudun toistekin jos Tampereella vielä joskus kampaajaa tarvitsen.

Ja olikin jo aika lounaalle. Valittavana oli ollut Ilveksen Ball Room, jonka menussa pääruokana oli Pielisen kuhaa tai Salud, jossa pääruokana karitsan karetta. Olin valinnut Saludin: onneksi! Karitsa oli hyvää, mutta eturuokana ollut kala-äyriäiskeitto (huom. tarjoilutapa, keitto saatiin höyryävän kuumana kaikkien lautasille, vaikka meitä lounastajia oli yli 200) oli taivaallisen hyvää. Maku monikerroksinen, täyteläinen ja sattumina ollut kampasimpukka ja kalamarit (?) olivat juuri oikein kypsennetty. Eivät olleet sitkeitä. Muy bien! Alkuamunen – pieni suolainen (pintxos sekin) oli jotenkin kovin tuttu. LappItalia-opuksessani  (s. 26) on parmankinkkurullien ohje, joka on harrastajaversio tästä keittiömestareiden tarjoamasta ”tikkarista”.

Tamperrada_-9

Tamperrada_-2-2

Tamperrada_-3-2

Se, miltä ruoka näyttää, on tärkeä osa myös maussa.
Tässä kaunis ulkonäkö ja ruoan herkullisuus vastasivat ja täydensivät toisiaan.

Tamperrada_-4-2

Ja vaikka lounaan  jälkiruoka kuulostaa raskaalta joulujälkkäriltä (Valdeón-sinihomejuustolla täytettyä punaviinipäärynää) ei se sitä ollut. Tuoreen sadon päärynät ja ikihyvä  juusto muodostivat – vastoin odotuksia – raikkaan ja silti täyteläisen kokonaisuuden. Hmmm. Ja jälleen erinomaista pöytäseuraa. 🙂

Tamperrada_-5-2

Lounaan jälkeen piipahdimme hotellissa (oli saatava korkkarit pois jaloista!!) ja lähdimme käveleskelemään loppukesän lauantaihin, Tampere tarjosi säidenkin puolesta upean viikonlopun. Löysimme nuorisolle tuliaiset, ja löysimme myös aurinkoisen samppanjabaarin ulkopöydät, joissa lasilliset nautimme. Pienet unoset hotellissa, iltapuku ja smokki ylle ja eikun Grand Dînerille. Tampereen yliopistoon mahtui 450 paistinkääntäjää pitkän, ison illallisen äärelle.

Tamperrada_-7-2

Menu jatkui pohjoisespanjalaiselle keittiölle uskollisena. Hieman ihmettelimme kahta lihaista pääruokaa, mutta niistä ensimmäinen eli maitovasikanposket olivat ihan ylivertaisen hyviä, liha pehmeää, kypsää, merkillisesti luonnollista 😉  ja Torresin Celeste sopi sille makupariksi niin hyvin, että makunystyrät olivat mielihyvästä sikkurassa. Jälkiruoassa taas saimme uuden tuttavuuden: appelsiinihilloke (kastike?) jossa cointreau (olikohan siinä sitä?) ja muutama suolakide antoivat mukavan ripauksen yllätystä. Suussa makoisa yllätys.

Tamperrada_-15

Tamperrada_-6-2
Tamperrada_-8-2

Jossain vaiheessa pehtoori huomautti, että olin puheliaalla tuulella. Perustelin vilkassanaisuuttani sillä, että Pressen kuuluu tehdä asioita tiettäväksi: pöydässämme uudet jäsenet on hyvä tutustuttaa toisiinsa. 😀  Minä voutineuvoston jäsenenä ja Vice-Chargée de Pressenä minään turhanpanttina ole! Että vähempikin pulputtaminen olisi riittänyt? No ehkäpä. 😉

Yöruoan ja -kerhon jätimme väliin. Puolilta öin unten maille, mistä aamulla toisiamme kehuimme. Aamu kaunis, Tampere hiljainen ja Näsijärvi tyyni.

Tamperrada_-2-3

Kevyen aamiaisen jälkeen lähdimme aamulenkille; käveltiin Tampereen kauniissa keskustassa tunteroinen.

Tamperrada_-3-3

Puolelta päivin lähti juna. Hieman uupunutta oli matkaseurueemme. Mutta ei estänyt, päinvastoin ehkä edistikin, naurua ja juttua…

Nyt kotona. Nyt kun kalaasit on vietetty, mökkireissu tehty ja kapituli nautittu, ovat kesän reissut takana ja on hyvä uppoutua töihin oikein kunnolla.

Tamperrada_-4-3

PS 1. Se mikä Tampereen kapitulissa, teeman lisäksi – ja ehkä siitä johtuen -, oli aiemmista viidestä kokemastani poikkeavaa ja mikä minua viehätti ja minkä merkille panin, oli ”Selviytymisoppaan” (= meille kaikille jaettu vihkonen, jossa oli ”kaikki tarpeellinen kapitulissa viihtymiseksi”) perusteellisuus. Siinä oli paljon tietoa raaka-aineista, tuottajista, historiastakin ;), kuvat ihmisistä, jotka olivat menuiden takana, ”Lyhyt johdatus espanjalaiseen keittiöön” etc.. Iso plussa oppaasta.

PS 2. Asianosaisille tiedoksi, että  Oulun voutikunnan kuvasivulle laittelen huomenna, viimeistään tiistaina PALJON lisää kuvia. 

 

Päivä paistinkääntäjänä

Tamperrada

Lauantai paistinkääntäjänä Tampereen auringossa ei ole ollut ollenkaan hassumpaa. Päinvastoin. En ole ollut ainoa, joka on todennut, että ajan voisi käyttää huonomminkin. Ja nyt kun tämä on jo kuudes kapituli tunnemme jo paljon porukkaa, on jo ystäviä. Mikä luonnollisesti vain tekee olemisesta mukavampaa.

Mutta nyt on vain todettava, että iltapuku on silitettynä ja ja kyyti illallispaikkaan (Tampereen yliopisto ;)) lähtee puolen tunnin kuluttua, joten huomiseen. Huomenna koko iltapäivä aikaa junassa liitellä kuvia ja kertoa viikonlopusta. Siis adios amigos e amigas!

 

Tamperrada

Täällä ollaan, Keskellä Tamperetta. Ilveksen 18. kerros ja kaikki hyvin.

Kolmelta juna oli perillä. Meitä oli 19 oululaista paistinkääntäjää aveceineen samassa vaunussa. Ja ruokajuhlaviikonloppu aloitetttiin junaeväillä: Huovisen rasvarieska ja Antellin pikkuleivokset siirsivät herkullisesti nälkää … Mukavia juttuja oli porukalla ja vähän ehdin käsikirjoituksia lueskellakin.

Majoituttuamme läksinmme kaupungille. Keittiöelämää-putiikissa oli tietysti käytävä. Balsamicoa ja lautasliinoja. Käveleskelyn ohessa kävimme parissa paikassa testaamassa Pintxoseja. Ne onbaskimaan tapaksia, pieniä alkupaloja, sormiruokaa.

Tamperrada 526 11 (Custom)

Tamperrada 51522 (Custom)

Kymmenen tamperelaista ravintolaa tarjoaa pintxoseja kahden euron hintaan.  http://www.tamperrada.fi/ 

Vinoteca Piemonte ja Huber  tarjosivat mukavia pikkuhyviä. Ja Huber kyllä vei meidän pisteet tässä paikallisten kisassa. Ankanmaksavaahto! Osaiskohan sitä tehdä itse. Pitänee harjoitella.

Iltapuoliseitsemältä oli ryhdyttävä pukemaan kokintakkia ylle ja lähdettävä Keskustorille. Oli Diner Amicalin aika.

http://www.rotisseurs.fi/kapitulit/tampereen-suurkapituli-2013/tamperrada-ohjelma/

Siitä kerron huomenna tai sunnuntaina.  Nyt nukkumaan. Huomenna paljon juhlaa jaksettavana. 😉

Tamperrada - Tampereen kapituli 2013-13-2

Koko Tamperrada-viikonlopun kertomus täällä KLIKS

 

Totuuden hetki

Ihan turhan pitkään olen siirtänyt, ajattelinkohan, että jos jätän viimeiseen mahdolliseen hetkeen, niin ei voi muuta kuin onnistua. Mutta entäs jos ei onnistu. Ei ole varasuunnitelmaa. Ei ole enää mitään tehtävissä.

Muutoin kaikki valmistelut töiden jälkeen tehty: töistä suoraan kaupungille hankkimaan kynsilakka, nailonit, mokkakorkkareiden puhdistusaine, huomisen illan kostyymiin sopiva t-paita/toppi, samalla löytyi syksyksi virallinen duunivillatakki (pitkä, hillitty, olen ajatellut olla hillitty ensi vuonna, heh! :D). Kameran linssisuoja hukkaantuneen tilalle jäi ostamatta; hieman hoppu tuli ennen menoa fysikaaliseen (pää kääntyy ja olkavarsi toimii; särkylääkkeitä ei liene tarvita – ainakaan kovin paljoa), mutta muutoin tarpeelliset tilpehöörit hankittu.

Kuvitusta

Illansuussa kotiin, väsyttikin. Olin taas herännyt viideltä (liekö jo täysikuu?), duunissa hyvinkin jo seitsemältä, mutta kotiinpalattua enää ei auttanut. Aloitin pakkaamisen, ja sitten äsken, lopultakin:  oli mentävä vaatehuoneeseen ja katsottava totuutta silmiin. Kokeiltava. Ja voilá! Se mahtui. Iltapuku! Viime vuonna teetätetty, Kiinan reissulta ostetusta silkistä tehty pitkä iltapuku (KUVA) mahtui päälle. Ja voin jopa hengittää. Ehkä jopa istua ja syödä se yllä. JEE! Joten nou hätä.

Huomenna lähdemme aamujunalla Tampereelle: on Rotissöörien Suurkapitulin aika.

 

Viime vuonna oltiin  Jyväskylässä, edellisenä Naantalissa ja  Turussa, ja kolme vuotta sitten Helsingissä. Ja hyvänen aika siitä on jo neljä vuotta kun Oloksella sain käädyt.

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Ei ole ollut erityisen hiljainen päivä. Nämä hiljaiset, levolliset kuvat liittyvät siihen, kun hain kuvitusta yhteen pieneen esitelmään, jota valmistelen.

Kuvitusta

Kuvitusta-2-2

Kuvitusta-3

Hiljaisista kuvista huolimatta työhuoneessani vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Ei vaiskaan, ei mitään vaarallista, mutta merkillisiä käänteitä työyhteisössä kylläkin. Ja opiskelijoita, melkein pilvin pimein.

Ja muutoksia ja uudistuksia taas ilmassa ihan sakeanaan. On mm. paineita perustaa Facebookiin oppiaineen oma saitti, viedä Historian oppiaine uudelle levelille: bittiavaruus kutsuu historioitsijoita. Naapurioppiaine (aate- ja oppihistoria) FB:ssa jo onkin (ymmärtääkseni ei kuitenkaan erityisen suurella suosiolla), mutta silti yhä useammin kuulee esitettävän että (minun) pitäisi saattaa oppiaine Facebookin maailmaan tykättäväksi.

Huolimatta siitä, että olen aika pahimman sortin datisti (muistatteko, kun meidän perheen nuoret aikoivat joku vuosi sitten lähettää minut Kiinaan, jossa järjestettiin netistä vierotusleirejä (kylläkin erityisesti lapsille ja nuorille, mutta so what: meidän nuoret ajattelivat, että äipälle olisi pieni leiritys tarpeen ;)), en oikein ole lämmennyt ajatukselle oppiaineen FB-elämälle. En vaikka oikeasti muutaman kerran olen opiskelijoiden kanssa asioita Facessa selvitellytkin. Minä kun mieluummin hoitelen asioita, ohjaan ja autan opinnäytteissä ihan livenä.

En kovin helposti ala edes pitkiin sähköpostikirjeenvaihtoihin. Aika helposti pyydän opiskelijaa käymään tai soittamaan. Ja niinhän nuo useimmat käyvätkin. Tänäänkin. Tiedän toistavani itseäni loputtomiin, mutta se nyt vain on niin, että ihmisethän ne ovat työpäivieni riemu ja rikkaus. Kuinka hyvä keskustelu käytiinkään aamupäivällä yhden ”veteraaniopiskelijan” kanssa. Opin näkemään elämästä  jotain taas hieman eri näkökulmasta, oikeastaan ihan uudesta näkökulmasta.

^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^^

Vaikken ihan Facebook-riippuvainen olekaan, käyn siellä yleensä tässä blogipostauksen naputtelun ohessa iltasella. Ja eilen iltasella tulin opastetuksi tällaisen ”dokkaripätkän” äärelle. Oulua ja sen liikennettä kuutisen minuuttia 1950-luvulta. Oi, mitä nostalgiaa. Niin tuttuja, niin tuttuja autoja ja katuja… Suosittelen.

 

 

Reissun jälkeen

Muistanpa ajan, jolloin mökiltä tai muualta palatessa meni ensimmäinen koti-ilta lakanapyykkiä, pyyhkeitä, lasten vaatteita pestessä, silittäessä, manklatessa. Ei mene enää: on mökillä pyykkikone ja mankeli, mökkikamppeetkin melkein kaikki siellä, joten ei muutakaan pyykkäämistä kotiin tuotuna.

Mutta nykyisin menee aina vähintään yksi ilta kuvasadon perkaamiseen ja usein myös mahdollisesti mukana olleille jakamiseen. Nytkin olimme reissussa vajaa neljä päivää, ja kuvia on 500! Viissataa!

Kelujärvellä

Kelujärvellä-2

Kelujärvellä-3

Kelujärvellä-4

Kelujärvellä-5

Kelujärvellä-6

 Ranzosta en perjantaina laittanut kuin yhden kuvan, joten tähän muutama otos lisää. Ranuan parisataakiloinen jääkarhun pentu oli varsin sulavaliikkeinen. Emonsa osasi ottaa kallioilla vallan levollisesti.

Ranzo

Ranzo-2

Ranzo-3

Ranzo-4

Uijui, tässä on jotain tavoittelemisen arvoista!

Ranzo-2-2

Ranzo-5

Sitten kuva Pelkosenniemeltä, tai Melekosenpieneltä kuten sodankylälaiset naapurikuntaansa nimittelevät, pari otosta. Siellä on tällainen raitti ja katulamput (vrt. Liminka ja Ivalo joista ainakin olen täällä julkaissut kuvia).

a-3

Ja Pelkosenniemen ainoan? maailmanmaineeseen yltäneen sankarin patsas. 

Klikkaamalla Andykin näkyy paremmin!

a-4

Ja Kemijärvellä on tällainen raitti ja tällaiset katulamput.

a-2

a

 Ja kuten sanottu, minuahan ei noille perukoille saisi koskaan asumaan. Ei  niin millään.

 

Metsässä

Hangasojan aamu harmaa, mutta pian kirkastui. Aamukahvin äärellä päätimme, että ei lähdetä mihinkään kauas. Mennään vain metsään lenkille; kävellään Ylä-Hangasojalle, kierretään latupohjalle ja sitten sieltä omaa ”yhdyspolkua” takaisin. Niin tehtiin. Mutta lenkki muuttuikin sieniretkeksi. Eihän meillä tietenkään koria, ei sieniveitsiä, eikä edes puukkoa mukana (vaikka se minulla kyllä yleensä aina mökillä ollessa vyössä roikkuukin), mutta anorakin huppuhan on kuin tehty punikkitatteja varten, eikö? Hyvin mahtui.

Niin ja oli minulla mukana kamerakin. Juuri tuon ”puolukkakannon” kohdalla tulin pehtoorille ääneen lausuneeksi, jotta miksen sittenkin ole heittäytynyt virattomaksi kairankulkijaksi?

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Jopa näytön taustakuvaksi?

Harmi kun kuvissa ei tuoksu metsä, eikä kuulu hiljaisuus, ei tuulen humina,
eikä tunnu liikkumisen riemu. Harmi.
Metsässä tuoksuu, kuuluu, tuntuu.

Metsässä

Metsässä-2

Metsässä-3

Metsässä-4

Metsässä-5

Metsässä-6

Metsässä-7

Metsässä-8

Metsässä-9

Metsässä-10

Metsässä-11

Metsässä-12

Metsässä-13

Metsässä-14

Metsässä-15

Metsässä-16

Metsässä-17

Metsässä-18

Metsässä-19

Rantasaunan lämmitys ja mökin ”alasajo”, pakkaaminen, saunan jälkeen kevyt lounas ja sitten kohti kotia. Nyt nuo tatit pitäisi vielä puhdistaa ja pannun kautta pakkaseen laitella.

Olipas hieno lomanen.

Elokuinen Lappi – suosittelen

Hangasojan elokuu-3

Mökkiterassilla, parin tunnin sieniretken jälkeen, mietin, kuinka on kummallista, että tätä Lapin loppukesän leppoisaa, rehevää, täyteläistä maisemaa ja luontoa ei ole onnistuttu millään muotoa markkinoimaan, tekemään tiettäväksi kotimaan matkailua, edes Lapin matkailua, harrastaville suomalaisille saatikka ulkomaalaisille. Miksei tänne järjestetä ohjattuja patikointilomia? Suomi on liian kallis maa matkailijoille? Ehkäpä siksi.  No tänä viikonloppuna täällä on kyllä iso tapahtuma, joka on kerännyt satoja, ellei toistatuhatta osanottajaa: Jänkhällä jylisee! On moottoripyöräilijöiden kokoontumisajot. Nelostieltä on koko päivän kuulunut prätkien äänet.

Toisaalta eihän mekään ole ymmärretty tätä loppukesän auvoa ennen kuin kymmenisen vuotta sitten. Tietysti työelämä häiritsee meidän monen tänne tuloa, tietysti sää täällä(kin) on hyvin epävarmasti näin hellivä kuin tänä viikonloppuna (klo 15.30 on + 22 C), tietysti tänne on aika pitkä matka, mutta silti. Kyllä tänne silti kannattaa tulla.

Hangasojan elokuu-2

Joka tapauksessa kaikista mieluisista vuodenajoista ja kuukausista – jos minulta kysyttäisiin – suosittelisin juuri tätä aikaa; elo-syyskuussa tänne kannattaa tulla. Silloinkin. Tietysti jos hiihtää haluaa, niin aikataulutus kannattaa suunnitella toisin. 😉

Hangasojan elokuu-4

Kun viimeksi täällä ollessamme heinäkuun viikko kului sellaisessa ”työleiri-meiningissä”, niin nyt on sitten voitu vain nauttia puhtaasta mökistä ja siististä pihapiiristä. On voitu nukkua (herättiin yhdeksältä! Jihuu! Eläköön pitkät yöunet!), käydä kylillä Kuukkelissa ihailemassa jo nyt (vai olisiko sitten viime vuotinen? :D) esille laitettua joulukoristelua,

Hangasojan elokuu

lukea, istuksia notskilla ja tässä terassilla, sienestää (mikä vaatii kyllä myös hieman jälkitoimia sisällä), olla jouten.  Patikointia ei tälle päivälle (metsässä samoilua sieniä etsien ei lasketa patikoinniksi), ei mitään muutakaan. Ja mikä parasta: ei ole ollut sellaista ”seuraavaksi-minun-pitää” tai mikä vielä pahempaa ”minun-pitäisi”. Sellainen olo kun minulla tahtoo kotona yleensä olla. Aina on jotain, mitä ”pitää” tai ”pitäisi” tehdä. Nyt ei pidä mitään. Ja se on juhlaa se! Huomenna vasta pitää. Vasta huomenna iltapäivällä lähdemme takaisin maalikyliin.

Sieniretki? Varsin onnistunut, vaikka olisihan noita tatteja tuossa ovenpielessäkin. 😉 Tatteja sen verran, että kutsuin nuoret keskiviikoksi sopalle ja äsken nautimme niitä jo isohkon annoksen. Kehnäsieniäkin sen verran, että piirakan saan tehdyksi ja kangas-, haapa- ja karvarouskuja iso suolasienipurkillinen. Monta monituista sienisalaattia niistä tulee.
Hangasojan elokuu-6

Vielä paistaa. Korkealta. On Lapin kesä.

Rovavaara huiputettu!

Patikoimassa-25

Kangassieniä, tatteja, puolukoita, mustikoita. Koivuissa jo keltaisia lehtiä. Hangasojassa pikkukalat pyrähtävät uimaan kun haen vettä saunalle. Ilma enemmän kuin sopiva ulkoiluun. Aurinkoa, tuulta. Ja maisemia. Tuntureita, vaaroja. Puroja, hetteitä, ylväitä jokinäkymiä, kauniisti heijastavia lampia. Tuulisia järvenselkiä. Näimme salamaniskunjäljet Rovavaaran huipulla. Ja muistinhan sanoa, että aurinkoa.

Kertoisin vaikka kuinka paljon kuulumisia täältä raukoilta rajoilta, Kelujärveltä, saatikka Hangasojalta, liittelisin kauniita kuvia hallaisesta illasta, aurinkoisesta aamupäivästä, Hangasojan kesästä, mutta, .. mutta kun tämä tolkuttoman surkea nettiyhteys vie rauhallisemmankin ihmisen hermot! Eikä toimi.

Alavilla mailla hallan vaara…

Klikkaa ihmeessä kuvia isommiksi.

Patikoimassa-4-2

Patikoimassa-2-2

Patikoimassa-24

Patikoimassa-2-3

Patikoimassa-23

Eilen Kelujärvellä ilma viileni nopeasti. VIime yö liki pakkasella.

Nyt sataa hiljaisesti vettä.

PS. Luinpa  aamulla Lapin Kansan. Kuolinilmoitukset tietysti. Ja uusi nimi ”Erikoisten etunimien” -kokoelmaani: Anna Viesti. Eikä ollut tämä vainaja syntynyt tekstariaikakaudella, vaan 1918. ”Anna Viesti”? Voi kuinka haluaisinkaan tietää,  mitä tämän nimenannon takana vuonna 1918, Suomen vastikään itsenäistyttyä, olikaan.

Karhuja, karhuja

 

ranua1 (Custom)

Karhu! Nähtiin karhu.

Lähdimme aamupäivän muutamien työtuntien jälkeen pohjoiseen. Minulla kun ei ole syyskuussa mitään mahdollisuuksia pidennettyyn viikonloppulomaseen, ja syyslomalla olisi haaveissa päästä etelän suuntaan, niin nyt oli hyvä aika suunnata mökille.  Nyt kun päästiin, lähdimme. Ja matkalla nähtiin karhu. Karhuja.

Päätettiin ajella tavallisuudesta poikkeavaa reittiä: Pudasjärvi, Ranua, Kemijärvi, Sodankylä. (on vain 30 km pitempi kuin ainainen Kemi – Rovaniemi – Sodankylä).  Murmeli (äitini) oli kovin huolissaan ettemme karhujen huikopalaksi joutuisi ja päätimme hoitaa heti kärkeen tämän karhuasian pois päiväjärjestyksestä.  Ranuan eläinpuistossa ei olla käyty sen jälkeen kun olimme lasten tarhan porukan ja näiden vanhempien kanssa retkellä: oltiin kahdella onnikalla ja pehtoorin kanssa molemmat ajettiin. Siitä on varmasti 18 – 20 vuotta aikaa. Ei ollut Ranua Zoo paljon muuttunut. Vaikka onhan siellä Ranzo, parivuotias jääkarhun”pentu”

ranzo (Custom)

Mutta mukava oli käydä. On se hieno alue. Ja ilma oli mitä mainioin. Kaalikääryleet eläinpuiston lounasravintolassa olivat kotonatehdyn veroisia. Hmmm

Matkan jatkuessa – suht harvoin ajeltavia teitä mennessä – ihailtiin Kemijoen ja Kemijärven maisemia, perjantai-iltapäivän auringossa, pysähdeltiin kuuntelemaan hiljaisuutta, kuvailemaan vaaramaisemia. Ne harvat pihapiirit, jotka näkyivät olivat yllättävänkin siistejä, hyvinhoidettuja, istutuksia, ryytimaita. Ja kyllä me ihmettelimme, että ihan uusiakin taloja Koillismaalle ja Itä-Lapin keskelle-ei-mitään oli kuitenkin rakenteilla ja rakennettu. EI olis meistä moiseen.

Ja vähän kulttuuriakin matkan ohjelmassa: Pelkosenniemellä on Andy McCoy´n patsas. Keskellä toria, Kemijoen rannassa. Huoh! Pikkuisen skitshiä.

Ja poroja! Paljon! nyt niillä on jo kaunis turkki.

matkalla pohjoiseen

 Illansuussa Sodankylästä poiketen Kelujärvelle. Tutttujen mökille mutka. Vieraanvaraista oli vastaanotto. 😉

 

Kalaaseista ja niiden tarjoiluista vielä

Palatakseni vielä kalaaseihin. Meidän kesän suurin ruokajuhlahan oli viime lauantaina, ja teemana – väistämättä – Meksiko. Kutsuun kirjoitin:

”Tänä vuonna mariachi-musiikki soi, chiliä ja salsaa on vähintäänkin riittävästi, tequila virtaa ja sombrerot lentelevät! – sikäli kun teillä sellaisia on! Pukukoodissahan voisi olla jotain latinoa …” 

Sombreroja ei näkynyt, mutta häivähdyksiä latinosta oli pukeutumisessa…

Kalaasit Meksiko-teemalla-3

Ja mariachi-musiikki todellakin soi: toin Meksikosta ceedeellisen. Mutta kun meistä neljästätoista lähti ääntä niin paljon, ei cd sitten pyörinyt kuin kertaalleen. Tässä pieni näyte. Kyllä sitä vähän aikaa kuuntelee… 😉

Kattauksesta on sanottava: plaseeraus”kortit” olivat hienoimmat ikinä! Keksin idean Playa del Carmenin viimeisenä iltana kun olimme kävelyllä ennen illallista, laiskasti etsien ehkä jotain kotiin vietävää, istahdimme helteisessä illassa proseccolle, katselimme matkamuistokrääsäputiikkeja, hopeakorukauppoja, teimme näyteikkunaostoksia, pehtoori viehättyi kovasti tästä. Ei sitten ostanut… 😀

Kalaasit Meksiko-teemalla-13

Kalaasit Meksiko-teemalla-16

Kalaasit Meksiko-teemalla-17

Kalaasit Meksiko-teemalla-14

Kalaasit Meksiko-teemalla-15

Ja sitten tämän kaupan nurkalla se oli: katukauppias, joka teki rannenauhoja. Rannenauhoja joihin oli ommeltu nimi. JA YESH, siinä se oli idea!  Tilattiin 14 rannenauhaa ystävien nimillä ja illallisen jälkeen kävin ne hakemassa:

Kalaasit Meksiko-teemalla-2-3

 Siispä jokaiselle kalaasivieraalle oli omalla nimellä varustettu ”All inclusive-ranneke”!

Kalaasit Meksiko-teemalla-19

Kalaasit Meksiko-teemalla-3-2

Kalaasit Meksiko-teemalla-5

Kalaasit Meksiko-teemalla-20

Menu oli paljolti sama kuin esikoisen valmistujaisissa heinäkuun alkupuolella… mutta nyt muunneltuna buffeesta päivälliseksi.

Kalaasit Meksiko-teemalla-7

Kesän paras salsa syötiin viime lauantaina. Siinä olin soveltanut italialaista salsaohjettani, monterreylaisen Paun ohjetta ja suunnilleen näin se meni (annos tosin nelinkertaisena)

Salsa Rantapellossa

2½ dl tomaatteja pieninä palasina (kalttaa tomaatit kiehuvassa vedessä, kuori ne ja ota kanta ja siemenet pois)
1 kesäsipuli
2 valkosipulin kynttä
1 dl rypsiöljyä
½ dl valkoviinietikkaa
2–3 tl hunajaa
2 rkl silputtua tuoretta korianteria
suolaa, mustapippurirouhetta

Pamixilla sekaisin, mutta sattumia saa jäädä.

Guacamolenkin (koko kesän käyttämäni resepti täällä) laitoin tällä kertaa ihan sileäksi. Avocadot olivat kesän parhaita, ja soseeni sai mainesanat, joilla elän pitkään (”Ei edes kuubalaissyntyisen monet kerrat tekemä guacamole ole ollut näin hyvää!”).

Kalaasit Meksiko-teemalla-8

Kalaasit Meksiko-teemalla-9

Oikeastaan kaikkia  edellisissä kesteissä käytettyjä reseptejä vähän tuunasin, ja kyllä me pehtoorin kanssa olimme sitä mieltä, että tuunaaminen oli kannattanut. Cajun-lohi muuttui gourmet-versioksi: ohjeen pohjan löysin ”Kaikki äitini reseptit” -nimisestä blogista.  

Kalaasit Meksiko-teemalla-10

Ensin pitää tehdä Cajun-mausteseos

Cajun -mausteseos
2 rkl juustokuminan (=jeeran) siemeniä
2 rkl korinterin siemeniä
2 rkl fenkolin siemeniä
2 rkl (savu)paprikaa (sweet)
21 rkl kuivattua oreganoa
1 tl cayenne pippuria
½ tl valkopippuria

Lämmittele juustokuminaa, korianteria ja fenkolia miedolla lämmöllä pannulla pari minuuttia tai kunnes siemenet innostuvat pomppimaan ja mausteseoksesta leviää  hurmaava tuoksu. Ota pois tulelta. Kaada siemenet isoon mortteliin ja hiero hienoksi. Sekoita joukkoon muut mausteet.

Cajun -maustettu lohi

Cajun mausteseosta
700g lohifilettä

2 rkl Maldon-suolaa
tarjoiluun rucolapeti

Siisti fileestä mahdolliset ruodot, poista harmaa rasva ja nahka. Leikkaa file suorakaiteen muotoiseksi. Hiero Maldon-suola pintaan ja kääri lohipala tiiviiseen kelmuun ja laita yöksi jääkaappiin.

Pyyhi suola lohen pinnasta talouspaperilla, ja lohifilee koosta riippuen tangoiksi. Levitä reilusti cajunmausteseosta isolle lautaselle ja kierittele lohitangot yksi kerrallaan mausteessa.
Paista lohitankoja yksi kerrallaan semi-kuumalla (7/9 tai 4/6), pidellen lohitankoa ehkä, noin 15 sekuntia) jokaiselle neljästä kyljestään. Mausteet saavat palaa kiinni pintaan, mutta lohi ei saa tietenkään kypsyä läpikotaisin.

Kiedo paistetut tangot taas tiukkaan muovikelmuun ja aseta maustumaan viileään muutamaksi tunniksi. Tarjolle vietäessä leikkaa lohet suupaloiksi. Asettele palat rucolapedille.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Riso mexicana? Si! Chiliriisiä, tavallista, yrttiseoksella maustettua riisiä = Meksikon lipun värit!

Kalaasit Meksiko-teemalla-12

Pääruokana oli Meksikon kansallisruoka: Mole Poblano. Kalkkunaa suklaakastikkeessa. Hmmm… Ei ole minun ykkösherkkuani. Mutta mielenkiintoista, ja uskokaa tai älkää, moni vieraista piti siitä aidosti. Eivät kai muuten lisää olisi ottaneet. Semminkin kun olisi ollut muutakin syötävää. Mm. aikaa monta erilaista hyvää jälkiruokaa. Tämä on juuri se ruoka, jonka kastikkeen ainekset olivat jo viime perjantaina kuvassa …. KLIKS  Jos joku haluaisi kokeilla ja tarvitsee reseptin, niin kommenttilootaan vain viesti… kirjoittelen joku päivä.

Kalaasit Meksiko-teemalla-18

Metsässä makroilemassa, yliopistolla toissijaisuuksien parissa

Aamupäivän olin koulutuksessa. Jokaelokuinen Etappi-koulutus. Mitäkö opin? No keskeisin huomio oli, että kyllä meidän tiedekunnassa ja oppiaineessa asiat on hyvin, ylivertaisen hyvin. Sekä opiskelijoiden että opinnäytetöiden ohjaajien kannalta. Kuulosti uskomattomalta, että joissakin aineissa opiskelija saattaa joutua odottamaan kaksi kolme kuukautta ennen kuin saa gradun esitarkastuslausunnon ja siten luvan kansittaa (laittaa Laturiin) työnsä!

Kuultiin juttuja professoreista ja muista opeista, jotka eivät vastaa sähköposteihin, eivät puheluihin tai kertakaikkisen töykeästi ilmoittavat opiskelijalle, että ei ole aikaa ohjata, eikä ole aikaa lukea opiskelijoiden opinnäytetöitä. Ihan hurjaa meininkiä! Tutkimus on nyt ykkössana meidän (ja muissa) korkeakouluissa: perustutkinto-opiskelijat ja opetus ovat toissijaisia, jos sitäkään. Merkillinen harha, että tulos (ja sitä kautta rahoitus) olisi kiinni vain tai ainakin ensisijaisesti tutkimuksesta, tuntuu joidenkin kampuksen käytävien varrella olevan vallan yleistä.

Iltapäivän sitten käytinkin valmistellen ohjaussessioita: minun HOPS- ja muut info-paketit alkavat olla aika lailla valmiina fuksien, sivuaineopiskelijoiden, kandi- ja maisterivaiheen opiskelijoille esitettäväksi. Tänä vuonna HUOMATTAVASTI helpompi tehdä nämä setit kuin viime vuonna. Ja sitä paitsi mukavaa. Niin mukavaa, että tämän viikon tutkimuspanostus on jäänyt kovin vähäiseksi. Jospa huomenna ottaisinkin asiakseni ja palkkaisin tutkimusapulaisen. 😉

Rengasmatkan helmi – Korpihilla

Parin viikon takaisen kesä(kuva)retkeni, rengasmatkani Koillismaalle, yksi uusi tuttavuus ja päivän kiehtovimpia kohteita oli Korpihilla. Tai ei se ihan uusi tuttavuus ollut, sillä kävimme siellä pehtoorin kanssa portin takana pari vuotta sitten Kuusamon rotissöörikapitulista palatessa: ainoa vaan, että silloin oli pakkasta paljon, silloin lunta oli paljon ja silloin paikka oli kiinni. Mutta silloinkin miljöö viehätti niin paljon, että sanoin joskus palaavani. Palasin kuin palasinkin.

Kuusamon ja Posion välissä on Tolvan kylä*, jonka entiseen kansakouluun on tehty kahvisalonki, herkkumyymälä ja pihapiirissä on vielä Mamsellin maalaispuoti, jossa on kaikkea ihanaa romanttista kotiin, keittiöön, kattaukseen, kesäkeittioon katseltavaksi ja käytettäväksi.

On ehkä ihan turha ryhtyä pidempään tästä kirjoittelemaan, kuvat puhunevat puolestaan. Riittää kun totean, että paikka oli tavattoman viehättävä, ihmiset ystävällisiä, siellä oli muitakin kesäreissulla olijoita ihastalemassa paikkaa, maistelemassa kahvisalongin herkkuja. Ostamani mustikkasiirappi on jo testattu, makoisaksi todettu, muutama muu herkku odottaa sopivaa tilaisuutta avattavaksi. Jos Posiolle asti ajat, Pentikillä käy, niin jatka vielä vähän matkaa, näet jotain erilaista ja kuulemani mukaan saat Koillismaan parhaat kahvileivät. Minä en kahvitellut, kun olin juuri menossa Posiolle kahvittelemaan …

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Korpihilla-13

Korpihilla-8

Korpihilla-9

Korpihilla-5

Korpihilla-4
Korpihilla-2

Korpihilla

Korpihilla-11

Korpihilla-10

Korpihilla-3

Korpihilla-12

Maalaispuodista sen sijaan en päässyt ilman ostoksia: sini-valkoinen kulho,
jonka tulette vielä näkemään täällä jossain kattauskuvissa, ja muuta pientä olivat vastustamattomia.

* (Kartta ja tietoja täällä (KLIKS).)

Tunteita töissä

Esimieskin kävi töissä. Ei ole paljon rohvessooria tälle loman jälkeiselle kaudelle näkynytkään. Esimies kun eläköityy ensi kuun lopussa ja on tässä kesän aikana tehnyt paluun juurilleen: muutti vaimoineen Posiolle (siellä heidän luonaanhan minä työasioissa silloin kesäkuvaretkellä kävin), joten on duunimatkaa aika turhan paljon päivittäin kampuksella rampattavaksi. Matkalaukkaprofessoriksi aikoi syyskuussa vielä ryhtyä: aikoi aina kolme päivää viikosta olla Oulussa. Ei moni enää eläkkeelle lähtiessään viitsisi. Minäkin ajattelin ensi viikolla tehdä kolmepäiväisen työviikon. Olisi pidennettyjä viikonloppumenoja, mutta katsotaan …

Suru-uutisiakin töissä: positiivinen, hymyilevä, ei niitä ahkerimpia, mutta reipas kuitenkin, reilu ja kova urheilemaan, mukava kuin mikä. Yksi parhaista.  Olin tavallista enemmän kanssaan tekemisissä, koska hommasin aikoinaan tilaushistoriatyön graduaiheekseen, ja liikennehistoriaa vielä, joten minusta oli hänelle avuksi tavallistakin enemmän.  Valmistui jo puolenkymmentä vuotta sitten, vaimo, kaksi lasta, opettajan virka kotiseudultaan. Elämä mallillaan, kaikki hyvin. Oli. Tuli tieto että syöpä vei nuoren miehen. – Totesin itku kurkussa, että ei ole elämä reilua, mihin yksi yhteinen tuttavamme vastasi, että onhan se reilua, syöpä voi tulla kenelle tahansa. Ihan kenelle tahansa.  –  Jäin silti miettimään, onko se sillä perusteella reilua? Sillä perusteella, että voi tulla kenelle tahansa. Ehkä minusta ei sittenkään ole reilua – ei sillä, eikä millään muullakaan perusteella. Suru.

hopeareunukset-2

No tuli viime viikolla hyviäkin uutisia. Yhden opiskelijan hääkuva tuli postissa ja yksi pitkään väitöskirjan tekoa harkinnut soitti ja kertoi, että oli saanut ”oikeita” töitä, ihan maisterina,  – aikoi unohtaa jatkotutkijan haaveet. Olin iloinen puolestaan.

Hyvin postipitoisen työpäivän jälkeen Caritaksen kautta Voutineuvoston kokoukseen, josta juuri kotiuduin. Jopas me höpöttelemmekin.

Ja haluaisin lähteä vielä lenkille, mutta kun en saa aikaiseksi. Menen aamulla kävellen töihin. Niin teen. Lupaan.

Kesäkisan tulokset

On aika julkistaa kesäkisan tulokset, oikeat vastaukset ja voittajat!

Kisaan osallistui 10 henkilöä ja vastausten taso oli vallan korkea.

Koillismaallehan minun tämänvuotinen retkeni suuntautui, ja sattui niin, että ajelin melkein muutaman blogini lukijan mökin tai lapsuudenkodin pihapiirissä, mikä selittänee, että lähes puolella oli lähes kaikkiin kysymyksiin oikeat vastaukset. Kiittelen kaikkia osallistuneita ja leikkiin lähteneitä!

kesäkisan tulokset

Erityisiloinen olen muutamista osallistuneista, joilla ei todellakaan ollut mitään kotikenttäetua. Kuten Satu kirjoitti:

Suurta urheiluhenkeä osoittaen minäkin annan nyt panokseni tähän kisaan tietäen, että vastauksillani on ehkä lähinnä viihdearvoa… 🙂 Minähän en ole ikinä Oulun tai Lapin lääneissä edes käynyt, mutta onneksi Google on keksitty! Pientä lounastaukoa lukuunottamatta tämä päivä on mennyt koneella salapoliisitöissä.

Eikä mitenkään huono tulos ”pelkän” googlen avulla!

Tulostaulukko alla; nimet ovat vastausten tulojärjestyksessä. Ja täydet pisteet saivat Sari ja Kati! Hyvityspisteiden turvin [ks. niiden perusteista täältä] myös Antti ylsi 21 pisteeseen. Siis voittaja oli ratkaistava arvalla ja voittaja on SARI!! Onneksi olkoon.

tulokset

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viime vuonnakin – silloin ainoana – täydet pisteet saanut Kati lähetti nytkin ehdottomasti täydellisimmän vastauspaperin.Tässä on Katin vastaukset suoraan. Olen vain lisäillyt linkkejä ja kuvia [ ja huomautuksia hakasulkujen sisällä] väliin.

1. Mikä ja missä?
Korpihillan herkkupuoti ja kahvila.
Sijainti: Holtinojantie 5, Riisitunturi, 97925 Tolva, Posio

kesäkisan tulokset-11

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

[Tämä on äärimmäisen viehättävä paikka, jossa aika moni vastaaja oli käynytkin. Teen Korpihillasta tässä joku päivä kokonaisen postauksen: kuvia on paljon. Herkkupuodin ja kahvilan lisäksi siellä on mamsellin puoti, jossa kaikkea viehättävää. Kerron joku päivä lisää.]

2) Mikä ja missä?
Rukan suurmäki (K120) on maailman suurin ympärivuotisessa käytössä oleva hyppyrimäki.
Sijainti: Rukan kansainvälisellä hiihtostadionilla.

3) Mitä nuo paketit on ja missä kaupassa?
Kotimaista pilli- ja pöllitupakkaa ja sikaareja 1900 -luvulta, hevosenkenkänauloja, toppasokeria ym. Jalavan pirttikahvilassa.
Jalavan kauppakartano on perustettu 1883. Nykyinen kauppias on jo neljäs sukupolvi. Valikoimassa on perinnevaatteita kuten sarkatakkeja ja housuja, kalastus- ja metsästystarvikkeita, erävaatteita, kenkiä sekä naisten vaateita. Siellä oli vielä joku aika sitten myynnissä myös uskovaisten pastilleja (suussa sulavia piparminttupastilleja), pikilankaa, äimiä ja muuta tarpeellista.
Sijainti: Mikonkuja 2, 93400 Taivalkoski

kesäkisan tulokset-3

4) Mikä ja missä? Valostakin jo näkee että paluumatkalla… Kyltti voi auttaa… Risteys tai ”veden” nimi takaavat kaksi pistettä.
Tie 863 Virkkusenjärven kohdalla Taivalkoskella. Etäämpänä risteys Syötekyläntielle (tie 862) joka johtaa Syötteen Kansallispuistoon ja Isosyötteen laskettelukeskukseen.

[Tämä kysymys aiheutti päänvaivaa, mutta lupasin kaksi pistettä jo risteyksen TAI veden tietämisestä.]

kesäkisan tulokset-10

5) Mikä koski, missä ja mitä varten nuo tikut?

Iijoen Taivalkoski, joka sijaitsee Taivalkosken keskustan tuntumassa. Kuvassa Taivalkosken melontakeskus, joka on monipuolinen vesiurheilukeskus. Siellä voi harrastaa kanoottipujottelua, freestylemelontaa tai laskea riverboogielaudalla. ”Tikut” ovat kanoottipujottelun radan portteja.

[Laura osasi kertoa, että ”Vihreät ovat  myötävirtaportteja ja punaiset vastavirtaportteja.”]

kesäkisan tulokset-2

6) Mikä ja missä?
Tykky paviljonki on Rukan ydinkeskustastan uusi maamerkki. Näköalatasanne on seitsemän metrin korkeudessa.

7) Missä nämä ja kenen suunnittelemia?
Kulttuurikeskus Pentik-mäen pihalla on Anu Pentikin suunnittelema keramiikkataideteos. Se on tehty Pentikin tehtaan tuotannossa rikkoutuneesta keramiikasta.
Sijainti: Pentik- mäki, Maaninkavaarantie 3, 97900 Posio

http://www.pentik.com/fi/myymalat/Kulttuurikeskus/Sivut/AnuPentikGalleria.aspx

kesäkisan tulokset-8

8) Missä rakennuksessa on tällaisia ja missä ko. rakennus on?
Matkailukeskus Karhuntassussa sijaitseva Hannu Hautala luontokuvakeskus. Hannu Hautala luontokuvainstituutti -hankkeen synnyttämässä 150 neliön näyttelytissa on esillä Hautalan klassikkokuvat vaihtuvana näyttelynä sekä hänen merkittävimmät työt.
Sijainti: Palvelupiste Karhuntassu, Torangintaival 2, 93600 Kuusamo

kesäkisan tulokset-4

 

kesäkisan tulokset-5

[Tätäkään eivät monet tienneet: luontokuvaajan ”must”-paikka. Kannattaa käydä. Samassa tilassa Kuusamon matkailutoimisto, jossa mukavaa ja avuliasta väkeä.]

9) Missä on tällainen museo? (1 piste)
Muistoja Maalta -museo , jossa on esillä on tuhansia suomalaisia talonpoikaisesineitä 1800-luvun ja toisen maailmansodan väliseltä ajalta. Kokoelman esineistön on kerännyt lapualainen Arvo Ampiala.
Sijainti: Pentik- mäki, Maaninkavaarantie 3, 97900 Posio

10) Mikä ja missä?
Rukan kesäkelkkarata on kilometrin mittainen teräksestä rakennettu rata. Tuolihissillä noustaan tunturiin ja erikoisvalmisteisella kelkalla lasketaan rataa alas.
Sijainti: Rukankyläntie 8, 93825 Rukatunturi

kesäkisan tulokset-6

[Kävin muuten laskemassa: aika nöössi oli. Olen ollut tämän mäen avajaisissa kesällä 1983; muistuttakaapa, että joskus kerron siitä reissusta  jutun. 🙂 Siitä ei vauhtia ja yllättäviä käänteitä puuttunut! Rukan huipulta oli hienot nähikset, jo niiden takia kannatti maksaa hissikyydistä ja laskusta seitsemän euroa. ]

11 a ja b) Mitä näissä kahdessa kuvassa on (b-kuvassa aika keskellä)? Molemmista yksi piste.
a) Vanha pölynimuri ja siivousliinoja.
[Tämä oli kaikkein vaikein kysymys, vain kaksi tiesi, mistä oli kyse. Kun olin rajannut alla näkyvän imurin letkun pois ja kun vieressä näkyi vain tuo värjäyspesuaine, niin moni luuli jonkin sortin minipesukoneeksi. Mutta ei: ”imutin” – kuten aikalaistermi kuului – tämä on.)

kesäkisan tulokset-9

b) Lotta Svärd -yhdistyksen puku eli lottapuku. Lotta Svärd toimi 1920–1944 suomalasten naisten vapaaehtoisuuteen pohjautuvana maanpuolustustyön tukijärjestönä. Taisit tietääkin sen 😉 Vieressä kalosseja, kengän lestejä ym. tuon ajan tarpeistoa.

 

Kilpailun voittanut Sari saa siis valita, haluaako Vuorotellen-kirjan, meikkipussin tuotteineen vai Pentikin 10 euron lahjakortin. Ja sitten kun jää kaksi palkintoa, ne jaetaan viime yönä suoritetussa arvonnassa pärjänneiden Sadun ja Annun kesken! Kalaasivierasta M. toimi onnettarena ja nosti ensin Sadun lapun ja sitten Annun, joten Satu saa valita heti Sarin valinnan jälkeen seuraavaksi. Lähettänette minulle maapostiosoitteen, jotta voin postitella voittonne.

Kisasta tuli vastausten mukana kommentteja: ”Koukuttava”, ”mukava välipala tässä töihin orientoitumisen ohella”, ”Se ei ollut helppo.”, ”mahtava kuvakisa”. Nämä kannustavat jatkamaan aloitetulla tiellä: ensi kesänä uusi kisa!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja nyt nukkumaan! Eikö vielä voi? Olisi tähdenlentojen yökin, mutta kun nukuttaisi: viime yön uni jäi kello kolmen ja puolikahdeksan väliseksi, kovin vähäksi siis, ihan liian lyhyeksi. Aamupäivä siivoilua, tiskiä, järkkäilyä, kodin palauttamista ”oletusasetuksiin”  ja iltapäiväksi uusi juhlaruoka: nuoret tulivat isänsä synttäreitä juhlistamaan ja syömään. Meksikolaisella vielä tämäkin päivä; rääppiäisiä ja uuttakin. Alkuviikosta postailen kalaasikokemuksia ja -reseptejä.

Juhlien alla

Töistä – hyvissä ajoin – tullessa… kotona olivat ainekset juhlaan…
Molemmat olemme viikolla jo roudanneet muutaman lastin.
Pehtoori oli tänään hakenut vielä loput.
Joten ei muuta kuin valmisteluihin.
Huomenna on KALAASIT.

ainekset juhlaan

Allaolevista tuli aika hyvä kastike.
Ainakin parempi kuin viime viikonlopun koe-erä, jossa fuskasin. Tänään en.

kirje-2-2

kirje-5

Ehkä arvannette teeman?

kirje-4-2

Kyllähän se aina on ollut niin,että kalaasien teema
ja menu rakentuu meidän edellisen reissun perusteella.

Viime  ja edellisenä vuonna oli sellaiset aika hienot menut,
teemat, kattaukset, vähän kuin fine diningiä.
Nyt sitten mariachi-musiikki  soi ja
ruoka  on enempi, vähempi rustiikkia.
Siis arvannette teeman?

ainekset juhlaan-3

Sombrerot oli kutsussa merkitty ”pukukoodiin”.
Niitä tuskin on. Tuskin on koodiakaan.
Mutta on vaan niin mukava,
kun taas (14. kerta) ystävät tulevat
ja kun nämä juhlat pystytään järjestämään.

Olen varma, että huomenna tähän aikaan Festassamme
on ääntä kuin Mexico Cityn Zócalossa!
Meitä on 14 saman pöydän ääressä,
ja nuorisokin aikoi piipahtaa ystäviä,
jotka heidänkin elämässään ovat olleet
kaikki nämä vuodet olemassa, tervehtimässä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kalaasiystävien kanssa suoritamme huomenna puolen yön aikaan
kesäkuvakisaan osallistuneiden kesken arvonnan.

SIIS: vielä reilu vuorokausi aikaa osallistua.
Nyt minulla on vasta seitsemän vastauspaperia,
joten ei muuta kuin osallistumaan!

Kilpailu on täällä KLIKS

”Tässäpä tämä”

Kansakoulussa me käytimme tokaluokalla monta koulutuntia siihen, että opeteltiin kirjoittamaan kirjeitä. Opeteltiin, miten kirje aloitetaan, mihin kohtaan pistetään päivämäärä ja paikka. Miten kirje aloitetaan (tervehtien, kiittäen edellisestä kirjeestä, sanoen muutama sananen säästä tai vuodenajasta, ajankulumisesta tai jotain muuta mukavaa johdattelua), miten tehdään kappalejako ja miten kirje lopetetaan (toivotellaan hyvää jatkoa, tai ”kirjoitathan pian takaisin” tai vain lyhyesti ”terveisin ystäväsi R.”). Myös osoitteen ja lähettäjätietojen oikeanlainen asemointi kirjekuoreen harjoiteltiin perusteellisesti, opeteltiin jopa muutamia erilaisia tapoja – virallisempi ja tavallinen. Minusta se virallinen oli hienompi ja käytinkin sitä kirjeenvaihtokavereille kirjoittaessani.

snoopyKirjeenvaihtokaverit tosiaan! Koululainen-lehden palstalta niitä löytyi. Minulla oli yksi pitkäaikainen kaveri: Ulla joka asui Turussa. En muista hänen sukunimeään, mutta sen muistan, että hän kirjoitti pitkiä hienoja kirjeitä. Ullan lisäksi oli muutamia satunnaisia kirjekavereita, lopultakin olin aika laiska noissa hommissa. Kansakouluajalta muistoni ovat enimmäkseen pihalta. Olin aina pihalla. En ”ihan pihalla”, mutta siis ulkona. Kesät, talvet. Ja varsinkin syksyt ja keväät ulkona.

Ehkä tuosta 60-luvun kansakouluopetuksesta johtuen (vai onko tämäkin historioitsijan ammattitauti)  olen niin jämähtänyt, että tässä digitaalisen viestinnän, tekstareiden, WhatAppien, sähköpostien, FB-chattailyn maailmassa joskus hämmennyn, ärsyynnyn tai jään vaan ihmettelemään viestejä, posteja – tai tapaa, jolla ne ”kyhätään”.

Ei ole yksi kerta kun olen saanut opiskelijalta sähköpostin, jossa on merkitty asia-kenttään ”Tässäpä tämä”. Ja sitten varsinaisesti tekstiä ei ole mitään, on vain liitetiedosto jossa esim. kandityön johdannon aihio tai hops-kaavake. Ei mitään saatesanoja. Ei edes sitä keneltä se on. Okei, näkeehän sen lähettäjästä, mutta silti.

Tai kun lähetän kollegalle sähköpostikirjeen, jossa vaikkapa esitän tapaamista jonkin yhteisen projektin tiimoilta, saan vastauksen, jossa todetaan että ”selvä”. That´s all. Ei mitään missä ja milloin tai mitään muutakaan.

Tai kun lähetän tutulle tekstarin, jossa kerron kuulumisen tai asian, mutta en varsinaisesti esitä mitään suoraa kysymystä, ei viestiini mitenkään reagoida. En tiedä, onko se mennyt perillekään! Usein ”ok” tai ”kiitti” ois aika mukava.kirje

Mutta toki mieluisaakin viestintäkulttuuria on. Minulla on monta sähköpostituttua (ystävää, työkaveria, sukulaista), joiden kanssa on ilo kommukoida kirjoittaenkin. Tervehditään ja lopetetaan kirje/viesti, muutamat osaavat tehdä senkin kirjallisesti nautittavasti, verbaaliakrobaatit tai muuten sujuvasanaiset, kirjallisesti taitavat.

Hyvä on: eihän pikaisten asioiden sähköpostiviestien tarvitse mitään kaunokirjallisia tuotteita olla, mutta ”hei” ja nimi alla nyt ovat jotenkin sellaisia juttuja, joita tällainen vanhan liiton ihminen arvostaa.  Ja ainakin se, että jos kysytään jotain, niin silloin  vastataan. Ja ehkä jopa jatketaan dialogia…

Tänään nyt vaan sattui tulemaan peräkkäin parikin melkoista rimanalitusviestiä, joten siksipä tämä:  Tässäpä tämä.

kirje-4

Digikurssin läksyjen parissa

Nyt on mennyt pari iltaa digikurssin viimeisten tehtävien parissa. Huomenna on viimeinen nettiluento. Lopputyönä on tarkoitus tehdä kuvakirja. Ja minähän – jostain merkillisestä hetken mielijohteesta – valitsin kuvakirjani teemaksi sinisen. Periksihän en sitten voi antaa, ja vaihtaa aihetta, vaan olen kehitellyt teemaa eteenpäin. Kirjasta tullenee kolmiosainen: Lapin siniset hetket ja tunturit, Sininen Meksiko ja Oulun sininen tai jotenkin noin…  Siksipä kaivoin myös talvikuvia Lapista. Oikeastaan aika mukava katsella niitä hellerajoilla kieppuvan elokuun kesäiltana.

Kolmostehtävän teemana oli valo. Tehtävänanto kuului näin:

Valon ja värin voima haltuun. Valo, valotus, värihallinta.
Valokuva syntyy ja elää valosta. Valolla on tärkeä osa oikean tunnelman välittämisessä ja sillä piirretään kohde myös selkeästi esiin ympäristöstään. Valon mahti pakottaa ratkomaan myös teknisiä kysymyksiä. Valonmittauksen ohella on hallittava kontrasti.

Ja täältä löytyy minun vastaukseni: KLIKS

Nelostehtävän kuvat olettekin täällä blogissa jo nähneet: henkilökuvia Meksikosta.

Ja viimeinen eli viides tehtävä meni näin:

Luonto kuvaan läheltä ja kaukaa.
Maisemasta makro- ja eläinmaailmaan. Maiseman syvyyden, terävyyden ja sävykirjon tavoittaminen vaatii oikeita tekniikka- ja ilmaisuvalintoja sekä sopivaa valoa.

Niidenkin joukossa on vanhoja tuttuja, rakkaitakin kuvia. Käyhän katsomassa KLIKS

Taikatalvi-2

Urautunutta, tuttua. Silti: ei se arki niin huono asia ole

– Olisiko sittenkin pitänyt ottaa takki? Auringosta, kesäisestä aamusta huolimatta tuntuu kalsealta, varsinkin niillä pätkillä kun pyörätie kulkee metsän varjossa liki palelee. Mutta sitten kun olen työhuoneessani, on jo kuuma. Miksen sittenkin laittanut sitä salsahametta ja kesäneuletta!

luonto-7

Aamukahvilla vielä uusia töihin palaajia, – vielä jutut liikkuvat menneissä lomissa, matkoissa. Mutta minun pitää ehtiä käydä vielä tiedekunnassa ennen kokousta: onko oikeasti taas ”jossain tuntemattomalla taholla” tehty ihan älyvapaita päätöksiä ja aikaansaatu byrokratian kukkasia? Perusopinnot voivatkin olla 30 opintopistettä tai voivat ne olla sen entiset 25 pistettäkin tai ihan kumpi vaan, mutta sitten aineopinnot eivät voikaan olla 35 pojoa vaan nekin on 30 tai sitten voivat ne olla sen 35 pistettäkin. Vaikuttaako sekavalta?? Sitä se onkin! Totta totisesti on! Ihan ilimanaikusta suunnittelijoiden säätämää  ja direktiivien määräämää ja ties minkä aikaansaamaa asioiden sotkuisuutta. Tuohduin, vaahtosin, – vain hiukan. Protestoin. Ihan turhaan, pitäisihän minun se jo – hyvänen aika! – tietää. Nämä päättömyydet vain vyöryvät – ei me ruohonjuuritasolla niille mitään voida.

Oppiainekokouksessa jatkamme hyvin sujuvasti siitä, mihin juhannusviikolla jäimme: eläköityvän esimiehen virantäyttöä varten hakukuulutusta varsin sopuisasti pähkäilimme. Kaikilla omat jargoniansa, omat näkökulmansa, mutta lopultakin ilahduttavan levollisesti ja viime kädessä yksimielisestikin päädyimme ratkaisuun. Kaikkea muutakin sovittiin pitkälle ensi vuoden ja seuraavankin varalle. Ja taas mietin kaikkien positioita, päämääriä. Miksipä meistä kukaan yhden helteisen loman aikana olisi muuttunut? Miksipä muuttuisi?

Iltapäivällä jo muutama kandiseminaarilainenkin. Minä toistelen niitä samoja juttuja, joita olen jo yhdeksän vuotta kandiseminaarilaisille selittänyt. Ajattelen toistavani itseäni. No niinpä! Mutta opiskelijathan kuitenkin vaihtuvat. 😉

Kun töiden jälkeen lähden käymään Caritaksessa käynkin kodin kautta, ajelen pyörän talliin ja otan auton. Ja vain vähän olen itselleni vihainen, etten laiskuuttani pyöräillyt. En sitten lähtenyt lenkillekään. Enhän minä iltaisin. Työpäivinä varsinkaan.

luonto-6

 

Kylpyläpäivä

Eilen – kuten niin usein sunnuntaisin – oli kylpyläpäivä. KOTIkylpylä. Tykkään sunnuntaiaamun lenkin jälkeen läträtä suihkussa, käyttää kylpygeeliä, laittaa hiuksiin tehohoidon, tehdä kasvojen ja kropan kuorinnan. Nautin hyväntuoksuista kosteusvoiteista, karkeista paksuista puhtaista pyyhkeistä, paksussa kylpytakissa olosta ja kynsien huollosta.

kotikylpylä-5

kotikylpylä-4

 Samaan sessioon kuuluu korujen pesu: laitan sormukset, kaulakorun ja korvikset mukiin fairy-tilkan kanssa. Talvella saatan jopa mennä saunaan, harvoin kylläkin. Mutta sunnuntai on siis kylpyläpäivä.

kotikylpylä-3

Miksikö nyt avaudun tällaisesta omasta rutiinistani, – nokun… Nokun olen saanut kylppäri-kodinhoitohuoneeseen uuden taulun. Ifolorilta tuli joku viikko sitten tarjouskirje uusista akryylipintaisista tauluista; kirje tuli  juuri silloin kun tein Meksikon biitsikuvista nettisivustoa, ja tsumps! heräsi ajatus että jostain Karibian sinen kuvasta voisi tulla hyvä taulu kylppärimme turkoosiin värimaailmaan. Ja eikun tilaamaan. Tässä ne kuvat, jotka tilasin tauluiksi.

Karibia 1 (Custom)

Karibia 2 (Custom)

Karibia 3 (Custom)

Toinen meidän taulu on tuossa paikallaan.

kotikylpylä-2

Ja tyttärelle kylppäriin kans taulu. Se on tuolla seinää vasten nojallaan.

kotikylpylä-3-2

Ja tälle seinälle laitettaneen se kolmas…

kotikylpylä-6

Siis: kuvaamisesta on sisustukseenkin. Näihin Ifolorin juttuihin (tehtiin kyllä Sveitsissä) olen tyytyväinen. Taulun hinta oli noin kuutisenkymppiä. Kiinnitys vaati pehtoorin kädenjälkeä, sillä minähän en kiviseinään mitään poraile. Enkä tauluja saa ripustetuksi suoraan edes cyproc-seinälle.

kotikylpylä

No niin ja nyt on heittämällä blogin aihepiiriä laajennettu paitsi sisustukseen myös kauneudenhoito-osastolle. Heh!

Lohdutan, että moinen ei tule ihan heti toistumaan. 😉 Varsinkin kun näitä minun kuviani alkaa olla jo huushollissa aika lailla. Ks. täältä KLIKS.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sitten tiedoksi ja muistutukseksi: kesäkuvakisa jatkuu vielä lauantai-iltaan asti. Tähän mennessä on tullut kuusi vastauspaperia. Ja parannettavaa vielä on 🙂 Ja osallistuvathan kaikki – kaikki! – kisaan vastanneet arvontaan. Siis nyt rustaamaan vastauksia. Kisan säännöt ja kuvat ovat TÄÄLLÄ!

kotikylpylä-8

 

 

Ruusujen aika

Jos eilen ja vielä tänäänkin pihaa siivotessa tulinkin hiljaa mielessäni tupisseeksi, että koivut sotkevat, niin kyllä niistä kuitenkin on enemmän iloa kuin tupinaa… Elokuun helteinen sunnuntai sai värit syviksi, alkukesän hempeys on pihalla vaihtunut vahvoihin, täyteläisiin väreihin ja varjoihin. Pehtoorin uusima ruusupenkkikin on täydessä kukassa.

Helle elokuussa tuntuu minusta aina sellaiselta bonukselta, erikoishyvältä. Niin tänäänkin.

Elokuu-4

Koivun varjo vihreällä nurmella on hyvin kaunis, eikö? (klikkaa ihmeessä alakuva isommaksi – valon ja varjon vuorottelu näkyy paremmin)  Siinä vihreällä sametilla ”avojalakasin” kävin aina välillä kävelemässä, ja yritin säilöä sen tunnun talvella jostain muistin sopukoista esiin kaivettavaksi… 🙂

Elokuu-3
Elokuu

Elokuu-2

Vasta illansuussa syötiin. Hiili-grillimakkaraa oli tarjolla, ja nuorillehan se maistui, kuin meillekin tietysti. Tein parit salaatit niiden oheen, ja sitten kehittelin, kokeilin uuden täytettyjen tomaattien ohjeen (ja kaipasin italialaisia tomaatteja!! Kuinka niitä kaipasinkaan!).

Maissi-juusto-tomaatit (6 isoa) 

Leikkaa tomaateista lakki pois, koverra sisus. Käännä ylösalaisin ja anna kuivahtaa hetki. Tee sillä aikaa täyte: sekoita keskenään säilykepurkista maissia ja pussista Koskenlaskija Voimakas -juustoa (uusi raasteena myytävä versio), molempia yhtä paljon. Murskaa joukkoon 1 – 2 valkosipulin kynttä ja myllystä aika reilusti mustapippuria ja vähän suolaa.

Sekoita keskenään pari ruokalusikallista korppujauhoja ja 1 tl sokeria. [tomaattiruoassa pitää mielestäni aina olla vähän sokeria].

Sitten käännä tomaatit takaisin ”kupiksi” ja ripottele korppujauho-sokeriseos tomaattien pohjalle. Täytä tomaatit, ja ripottele lopuksi pinnalle korppujauhoja. Pistä uuniin ( 200 C) 20 minuutiksi. Anna levätä hetki ennen tarjolle viemistä. Hyviä olivat.

täytetyt tomaatit

 

Merenrannassa fiilistelemässä

Suurenmoista, lumoavaa, vaikuttavaa, henkeäsalpaavaa, erinomaisen kaunista, ainutlaatuista? Ei mitään noista, ja niitä kaikkia. En löydä sanaa sumuisen aamun tunnelmalle, sille kauniille maisemalle, joka Nallikarissa ja Möljällä kahdeksan tienoilla ja sen jälkeen oli. Sumuinen aamu oli kaunis jo kotitakapihalla, ja sitten merenrannassa. Parituntinen siellä vierähti kun kerran oli aikaa.

Kaikki kuvat suurenevat… kannattaneekin muutama ainakin kokeilla isompana. 

Nalskussa-2-2

Nalskussa-12

Ja kuinka nopeasti sumu laskeutuikaan, lähti ja tuli takaisin. Oli lämmin, tyven, usvaista, sumuista, aurinkoista. Ihan hurjan hieno aamu.

Nalskussa-2

Möljällä-3

Möljällä-2

Möljällä

Ja sitten taas kirkastui.

Nalskussa-7

Nalskussa-10

Nalskussa-9
Nalskussa-6

Nalskussa-5

 

Nalskussa-2-3

Nalskussa-13

Alakuvassa näkyy pariskunta istumassa parrulla. Olivat aamukahvilla. Varmaan liki seitsemänkymppinen pariskunta. Vaimo oli lähtenyt aamukuuden jälkeen kuvaamaan sumua ja maisemaa, kävellyt Tuirasta Nallikariin, mies oli tullut liki pari tuntia myöhemmin mukanaan kahvia ja leetapullaa. Tarjosivat minullekin, en kuitenkaan heidän aamukahveilleen ryhtynyt, tovi juteltiin. Mukavia olivat. Merestä pitivät.

Nalskussa-11

Sitten rannalla valmisteltiin ”Extreme run”-tapahtumaa.  Kaikki liput, kaaret, muut härpäkkeet yms. kyllä hieman häiritsivät maisemakuvauspuuhiani.

Nalskussa-3

 Mutta kaikkinensa uusi Nalsku on kyllä upea, – pitäisi käydä useammin.

Nalskussa-4

Päivä jatkui aurinkoisena, toimeliaana. Kotipihan siistiminen, kotitöitä, aurinkoa, kalaasien koekeittiö.

Muuttopäivät

Siinä me kaksi istuksimme kotipiazzalla elokuun samettisessa illassa. Kyllä, – kyllä sellaisia voi olla Oulussakin. Tänään on. Meillä oli kahden hengen (katka)rapukestit, eilen suosittelemaani pinot grisiä parempaa espanjalaista Luscoa, ennen kaikkea lämmin levollinen ilta. Oliko sellainen ”ansaittu perjantai -olo”? – Oli hyvinkin.

Verraten aika myöhään kotiuduttuani oli saatava jotain ruokaa ja nopeasti; molemmilla jäänyt (eväs)lounaat ihan totaalisesti väliin, joten sitten mennään pakastimen ja kuivakaapin antimilla: keitän nuudeleita, sulatan katkoja, aamulla joku etiäinen oli kehottanut ottamaan kampasimpukoita sulamaan jääkaappiin ja mustekalarenkaathan pistetäänkin jäisenä tulikuumaan oliiviöljyyn. Ja siinä se sitten oli! Perjantai-illan kahden hengen fast food/äyriäisillainen!

Kahden hengen rapukestit-4

Kahden hengen rapukestit-3

Kahden hengen rapukestit-2

Hyvä on; eihän tämä Lusco mikään halpisviini ole, mutta kun suhteutat siihen, että tämän saat kahdella bacardi-colalla tai muutamalla tuopillisella, niin kumpi? Kysynpähän vain. 😉

Joka tapauksessa sen äärellä vaihdoimme kuulumiset; on pehtoorin kanssa aika vähän nähty tällä viikolla. Mutta on nyt jotakin tehtykin, jokin vaihe ohi, seuraava tulossa, ja nyt mietitään, mitä seuraavaksi?

Juniori on avokkinsa kanssa nyt muuttanut, muutettu, Patelaan ja äiti on paluumuuttanut Limingasta (OYS oli viime viikolla  täynnä, siksi Limingan tk:n vuodeosasto) Caritakseen, isoin huoli, pahin säikähdys – ehkä – ohi. Huomenna en ajele Liminkaan.

Kahden hengen rapukestit

Kuinka jo odotankaan, vielä kesäaamuista, lenkkiä, tepastelua merenrannassa.
Paluumuutan omaan tilaani, omaan maisemaani. 🙂
Lähden ulos kävelemään!