Luin viime yönä loppuun Juha Itkosen kirjan ”Hetken hohtava valo”. Se on paksu kirja. Merkillistä että kategorioisin sen luokkaan ”historiallinen romaani”. Historiallinen, vaikka se käsitteleekin kaupunkilaista Suomea viimeisen 60 vuoden ajalta. Minun ikäisteni suomalaista arkea, arjen historiaa, jota yritän aina joskus nuorille työkseni opettaa. Se oli merkillisen verkkainen kirja, sanoisinko, että myös tsehovilainen (mitä lie tarkoittaneekaan?), enkä ole ihan varma, pidinkö kirjan rakenteesta (minä-kertoja ja sitten ”minän” vanhempien näkökulma  kolmannessa persoonassa”), mutta kyllä se toisaalta toimi.

Puolivälissä kirjan lukemista minun oli googlattava, kuka on kirjan kirjoittanut Juha Itkonen? Minkä ikäinen hän on? Hänen täytyy olla syntynyt 50-luvun alussa? Olin onnistunut Juha Itkosen sivuuttamaan, – en ollut hänestä aiemmin kuullutkaan, kerta kaikkisesti olen onnistunut tämmöisen nuoren lahjakkuuden skippaamaan. Ja kun Wikipediasta luen, että hän on syntynyt vuonna 1975, olen ihmeissäni. Ryhdyn miettimään, miten paljon ja mitä kaikkea hän on tehnyt, lukenut, museoita kierrellyt, vanhoja lehtiä lukenut, jopa Arjen historia tv-sarjaa tai historiakirjasarjaa lukenut, jotta on voinut ko. kirjan kirjoittaa? Ja ennen kaikkea, miten noin nuori mies voi päästä oikeaan ”moodiin”, miten löytää tietyn ikäpolven ja sukupuolen fiilikset tiettynä vuosikymmenenä. Perinteisempiä ”historiallisia romaaneja” (esim. Utrion, Tuurin, Waltarin, Skiftesvikin tuotantoa) lukiessa tämmöisen ”ammatillisen” osaamisen kummastelu ei ole minulle tullut niinkään mieleen. Miksi juuri tämän kirjan kohdalla? En tiedä.

Joka tapauksessa. Lopultakin. Kaikesta huolimatta. Juuri sen takia. Kirjan tunnelma ja ”tarina” veivät .. minä pidin siitä.

Tänään ”lomalistan” (= tämän käsittämättömän pitkän lomajakson aikana aikeissa olleiden hommien) vaatimaa touhuamista.

Ja sitten kokeilimme uutta grilliwokkipannua. Kiehautin kuoritut parsat, käärin pekoniin, pannun pohjalle öljyä ja hiiligrilli kuumaksi. Mukaan muutama mustakalarengas. Lisukkeeksi tarjolla purkki-aiolia. Ihan kelpoa arkeen 🙂 ja kulhollinen salaattia. Parahiksi, illaksi aurinkokin ryhtyi paistamaan.

pihalla-10

pihalla-12

 

pihalla-7

Tämmöisen ostin Meksiko-pilheisiin. Tuoksuu merkilliselle. Kaunis on.

pihalla-6

Sisäänkäynnin begonia ja petunia voivat hyvin.

pihalla-5

Omenapuu yrittää…

pihalla-4

Ensimmäistä kertaa pehtoorin ruusupenkistä talvella
paleltuivat/pakastuivat/muuten kuihtuivat kaikki ruusut yhtä lukuunottamatta.
Se ”vanha” jo kukkii. Uudet vasta nupuillaan.

pihalla-3

pihalla-2

pihalla

pihalla-11

9 Comments

  1. Pari Itkosen kirjaa on tullut luettua, mutta parin kanssa en ole päässyt alkua pidemmälle. Varsin verkkainen tunnelma on ollut niissä minunkin lukemissa itkosissa. Mahtavat kukat teillä! Meidän kukat ovat vuoron perään saaneet liikaa sadetta tai liikaa aurinkoa. Pitäisi muistaa nostaa ne ainakin aina rankkasateelta katoksen suojaan…

  2. Katri, sinä se ehdit lukea… Kaiken ennen minua. :). Mutta nyt taidamme siis olla hieman eri mieltä: minä kun Itkosesta pidin, aika lailla.

    Kukat.. Joo, tänä vuonna laitoin ihan poikkeuksellisen vähän kesäkukkia, ja on oltu poikkeuksellisen vähän pois kotoa, joten hyvin pärjäävät. Ja kyllä: kyllä ne pitää muistaa sateelta siirtää katoksen alle. Useimmat siellä,ovatkin jatkuvasti. Saa nähdä miten torstain vastaisen, ennusteen mukaan, liki pakkasyön kestävät. Pitäisköhän jo harsottaa? En kyllä heinäkuussa moiseen ryhdy. 😉

  3. Tsehovilainen tunnelma:

    Hieman ränsistynyt huvila, vanhoja huonekaluja, pitsejä. Elähtäneessä pihapuutarhassa valkoisiin pukeutunutta ylhäisöä iltapäivätsajulla. Aurinkoparasolleja. Viipyilyä, naturalmente.

    ??

  4. Koivu, aivan, juuri tuota on tsehovilainen tunnelma, mutta taisinkin tarkoittaa Tšehovin tapaa kirjoittaa: verkkaista etenemistä, tarkkoja yksityiskohtien kuvailua, hieman apaattista tai ainakin melankolista kerrontaa.

    Viipyilyä on ihana sana. Minä haluaisin nyt viipyillä, mutta minä vaan touhuan. Huoh!

  5. Minä olen lukenut joskus vuosia sitten Itkosen ”Kohti” nimisen teoksen. Tykkäsin kovasti kyseisestä kirjasta. Minunkin piti ottaa tuolloin selville kirjailijasta ja ihmettelin kirjoittajan nuorta ikää, aivan kuten sinäkin. Itkosen teoksiin täytyy siis tutustua enemmän kuin vain yhden kirjan verran.

  6. Laura, lukekaamme siis Itkosta enemmän. Aloitin juuri Petri Tammisen ”Rikosromaanin”. Vaikuttaa taatulta Tammiselta.

  7. Olen lukenut Itkoselta ”Anna minun rakastaa enemmän” ja ”Kohti”. Jälkimmäisen loppurivit hiukan ihmetyttivät (viittaus kännyköihin), mutta ”Anna minun rakastaa enemmän” oli aivan järisyttävän hyvä.

  8. Raila, kiitokset kommentista ja vinkistä. Nyt tiedän minkä Itkosen luen seuraavaksi. Tämän nytkin lukemani olit sinä tainnut meidän huusholliin hankkia (pehtoorille jouluksi, eikö?).

Vastaa käyttäjälle RailaPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.