Amerikoitten ruokakulttuuria

Oli synkkä ja myrskyinen sunnuntaiaamu! Heräsin ukkoseen seitsemän jälkeen, mereltä kumusi, ja kahdeksan jälkeen vettä tuli kaatamalla. Pihalla lainehti.

Meillä oli tänään aikeena kävellä kaupunkiin brunssille: Puistolassa oli katutanssiviikon päätteeksi amerikkalainen brunssi ja sen ohessa nuorten pieniä tanssiesityksiä. Muuten kaikki onnistui muttei se kävely. Pieni haveri jalkaterässä ja sää on ollut hyvinkin epävakainen, joten lähdimme brunssille autolla.

Pääasia että lähdimme. Näitä Puistolan brunsseja on pitkin kulunutta vuotta ollut, usein on aiottu, mutta aina jäänyt lähtemättä.

brunssi-9

Kaikenmoista hyvää jenkkiruokaa oli tarjolla. Myös etelävaltioiden makuja ja kun minulla on nyt tämä Meksiko-vaihde ruoanlaitossa ja kestejä varten opiskeltavana, niin cajunlohi ja käsitehdyt tortillalastut saivat erityishuomioni.

brunssi-8

Ja pidin niistä kovin.

brunssi-2

Pehtoori nautti ”mini”-hampurilaisenkin.

brunssi-3

Brunssilla pitää olla myös pientä hyvää makeaa… ja olihan sitä. Pannukakkuja ja vaahterasiirappia, ja ties mitä.

Cupcaket jätin väliin, mutta whoopies maistuivat. Hmm,… josko leipoisin niitä lauantaiksi.

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

brunssi-6

brunssi-7
brunssi-5

brunssi-4

Ja lahjakkaita nuoria tanssimassa…

brunssi

Kaikkinensa mukava kokonaisuus.

Mutta kun ei voinut syödä ihan niin paljon kuin olisi halunnut, sillä nuoriso oli luvannut tulla illansuussa syömään ja kotona olisi siis tehtävä ruokaa ja vielä ruokapöytään istuttava. Ja meksikolaistahan sitä sitten piti taas kokeilla. Koekeittiö …

Pääruokana oli ruoka, joka keittokirjan ”Elämäniloisia ruokia Louisianasta ja Meksikosta” mukaan on saanut nimekseen Mexi-kana. Ihan vähän taas piti sovellella ja teinpä sitten näin:

Mexi-kana Rantapellossa
(just riitti viidelle tortillojen ja muiden tykötarpeiden (mm. cole-slaw) kanssa)

6 broilerin rintafilettä
1 dl öljyä
2 sipulia pienittynä
4 valkosipulinkynttä murskattuna
2 tomaattia lohkoina
2 punaista chiliä
2 rkl persiljaa
2 dl suolapähkinöitä murskattuna
1 tl timjamia
2 rkl chiliketsuppia
1 plo Sol-olutta

Leikkaa broileri annospaloiksi, ruskista öljyssä ja pistä sitten sivuun.
lisää pannulle loput öljystä ja kuullota siput ja valkosipuli, lisää tomaatit, persiljasilppu, chilit pieninä paloina, suolapähkinät, chiliketsuppi. Mausta broilerinpalat suolalla ja timjamilla, lisää edellisten joukkoon, anna hetken kiehua keskenään. Lisää pullollinen olutta ja hauduta 40 minuuttia.

Buen provecho!


brunssi-12 Tuo Pinto beans -paputahna oli muuten hyvää, erityisesti ranskan kerman ja tortillojen kanssa, ja ihan selaisenaankin.

 

Sitten tein ”jälkijättöisen” nimpparikakun, josta sankari sanoi, ettei ole koskaan nähnyt minun tekevän kamalamman näköistä kakkua. Kieltämättä se näyttääkin kuin olisi upotettu mustikoita Pepsodenttiin, eikö? Tai joltain smurffi-kakulta!

Miksikö se on tuon värinen? Noku. Noku ajattelin, että voisin yrittää tehdä sellaisen värikkään kakkukavalkadin lauantaiksi, kun se teema kerran on se Meksiko. Niin käyttäisin sitä niiden sinistä, oranssinkeltaista, liki fuksianpunaista… mutta tämänpäiväisen kokeilun ja palautteen jälkeen taidan hylätä ajatuksen.

brunssi-11

Ja toinen syy sinisen elintarvikevärikokeiluun oli,
kun minulla on tämä sininen vaihe menossa.
Kuvaamisen kanssa. Ja kattausten kanssa.
Mutta lienee uskottava, että rajansa kaikella.
Ei Pepsodent- tai Smurffi-rahkakermaa enää meillä! 😀

brunssi-2-2

 

Kesähäissä

Olen ollut häissä tänään.

Häissä

Kaksi historianopiskelijaa avioituivat tänään. Se ei ole ihan tavatonta, sillä joka vuosikurssista löytyy opiskelijoita, jotka ryhtyvät seurustelemaan ja joka vuosikurssista löytyy joku joka kihlautuu tai muuttaa kimppaan jonkun toisen historianopiskelijan kanssa. Avo- ja avioliittoja historianopiskelijoiden tai meillä opiskelleiden ja valmistuneiden maistereiden välillä on ollut tasaiseen tahtiin. Ei kai se mitenkään tavatonta ole hankkiutua suhteeseen ”lajitoverin” kanssa: biologian opiskelijat styylaavat biologian opiskelijoiden kanssa, teekkarit seurustelevat ja avioituvat teekkareiden kanssa, humanistit retkahtavat humanisteihin  — samoissa piireissä kun ”parinmuodostusiässä” pyöritään, niin on enemmän kuin luonnollista, että elämänkumppani, aviopuolisio, löytyy opiskelijamaailmasta. Mehän pehtoorin kanssa tämä jo ennakoitiin, ja ryhdyttiin seukkaamaan lukioaikana. 😉

Onhan näitä historiapareja vuosikymmenien aikana nähty. Yksi kollegani on ollut kurssikaverini kanssa ”aina”; nyt he ovat molemmat  jo tohtoreita ja heillä on kaksi lasta ja he seurustelivat jo opiskeluaikana. Ja onhan historian laitokselta valmistunut jo ainakin kaksi maisteria, joiden vanhemmat ovat kohdanneet historian peruskurssien luennoilla ja opiskelijabileissä, joiden  rakkaus syttyi opiskeluaikana, yhteisten opintojen lomassa, ja  heidän lapsensa ovat siis jo toisen polven historianopiskelijoita ja -maistereita.

Kollegan kanssa on pitkään puhuttu tekevämme pieni tutkimus näistä ”omaan säätyyn” avioituvista; mitä mainion sosiaalihistoriallisen tutkimuksen kohde (pitäisiköhän ensi vuonna teetättää jolla kulla opiskelijalla kandityö tästä :D).

Häissä-2

Häissä-3

Joidenkin opiskelijoiden rakkauden roihahtamista tai hiljalleen kehkeytymistä on saanut seurata aika läheltä, – tahottomasti useimmiten. Nämä tänään vihityt olivat ensimmäisenä opiskeluvuonnaan molemmat luennollani (2007 vai 2008?, muistan kyllä heidät!), ja vaikka istuivat vierekkäin, en todellakaan silloin uskonut, että tämä päivä nähtäisiin. Kuten sanottu, onhan näitä historianopiskelijoiden kimppaanmenemisiä, kihlautumisia ja avioitumisia nähty ja myötäeletty monin tavoin, mutta eipä ikinä ennen ole minua häihin kutsuttu.

Olinkin kovin otettu kun nämä keväällä kihlauduttuaan kävivät sormuksia näyttämässä ja kertomassa kesähäistä, –  ja sitten kun kutsu häihin minullekin tuli, tuntui mukavalle. Myös meidän toimistosihteerille P:lle tuli kutsu; hyvä niin, sillä menimme kimpassa. Ja luulen, itse asiassa tiedän, että syy, miksi juuri meidät kutsuttiin, on sama. Emme ainakaan olleet pahoillamme. 😉

Monin tavoin erilaiset häät kuin missä ikinä olen ollut.


Hyvää tuuria, roudaamista ja vielä tuokio Meksikosta

Eilisen hellehelteen jälkeen aamu tuntui kovin kylmälle, mutta ei hätää, tämähän oli loistava päivä asioiden toimittelulle.

Työpaikalla kävin toteamassa, että siellä oli kuuma, huono hengittää ja että pitkän käytävämme varrella oli tasan yhdessä huoneessa ”asukki” = väitöskirjantekijä. Kaikki myötätunto puolellani kävin tsemppaamassa ja toimittelin muutaman muun asian ja lähdin hopusti pois. Eikä millinkään vertaa huono omatunto!

Mansikanmyyjätyttäreltä kävin laatikollisen polkkaa ostamassa; söimme äsken jälkkäriksi ison osan, loput pakastin, ja se onkin tämän kesän mansikkarumbani. Puolitusinaa purkkia riittää meidän talven tarpeisiin; hilloja (lakkoina tai suomuuraimina myös tunnetaan) tarvitaan pakasteeseen enemmän, mutta mansikat syödäään tuoreina. Sitten huomisiin häihin etsin pitkään lahjaa, ja lopulta löysin mieluisan (toivottavasti hääparillekin), ja kun kerran Casadorissa (Isollakadulla) olin, huomasin, että nyt jos koskaan on hyvä hetki lähteä verenluovutukseen (SPR:n paikka yläkerrassa). Ja tällä viikolla tuntuu oleva hyvä tuuri noiden valko/punatakkisten kanssa: – ei jonoja, pääsin heti luovutukseen. Ja kerralla onnistui suonen löytö, mikä ei minulla ole mikään itsestäänselvyys. Hyvä mieli jäi…

Toinen tämän viikon hyvä juttu noiden piikitysten kanssa oli, kun olimme äidin kanssa tiistaina OYS:ssa. Olimme päivää liian aikaisin! Äidillä on kolmen kuukauden välein piikitys (16 piikkiä kasvoihin! ei sivusta katsoenkaan näytä mukavalta) ja vielä juhannuksena äidin luona oikein tarkastin lähetteestä, milloin ja mihin aikaan se tämänkertainen olikaan? Siis väärästä päivästä en voi syyttää pian 83-vuotiasta äitiäni – päinvastoin: olen ennenkin sanonut, että olen avainteni, lompakkoni, päivämäärieni kanssa paljon huterammalla pohjalla kuin jo suhteellisen kohtuullisen iän saavuttanut murmeli. Siis nytkin olin vaan ihan itse katsonut päivän väärin. Mutta mikä hieno juttu: neurologian klinikalla ottivat ja hoitivat asian! Eivät heittäneet meitä ulos ja ilmoittaneet, että tulkaa sitten, kun on oikea ja varattu aika, vaan piikitys hoideltiin mentaliteetilla ”aina-on-mukavampi-tehdä-oikeita-töitä-kuin-paperibyrokratiaa” (kuinka minä tuon hyvin ymmärsinkään!) ja me molemmat ymmärsimme kaikkinensa olla iloisia ja kiittää sopeutuvaisuudesta. Homma hoitui tiistaina.

Tänään kaupungissa jatkoin erinäisten asioiden roudaamista; ensi viikonlopun juhlat vaativat kaikenmoisen pienen hankkimista.

Nyt illansuussa, eilen uudessa työpaikassa aloittanut, Juniori oli seuranamme syömässä. Ja nyt kun Pohjois-Pohjanmaan pullakuskin ura on vaihtunut Oulun kaupungin alueella ajelevaksi pakettitoimittajaksi, saimme kuulla varsin seikkaperäisen selityksen uudesta duunista. Olennaista näin äidin kannalta on, että pojan ei tarvitse enää herätä aamukahdelta ja ajella neljän, viiden tunnin yöunien jälkeen Kemiin, Raaheen, Tornioon, Keminmaahan… Pojan ei enää tarvitse yrittää nukkua iltakahdeksalta  – onnistumatta. Mikään ei syö nuorta ja vanhempaa miestä, saatikka naista, enempää kuin nukkumattomat yöt. Nyt äidin ei enää syksyn räntäisinä tai liukkaina talvikelien aamuyön tunteina tarvitse miettiä, mitä Oulu-Kemi välisellä tiellä tapahtuu… Ja olennaista on, että uusi duuni (klo 7 -16) mahdollistaa pojalle sosiaalisen elämän … ja monin tavoin inhimillisemmät työolosuhteet.

 (… ja näitä autokuvia lapsuusalbumissa riittää!!
Hassua joskus, – kuinka hoksaan .. olleeni aika innokas kuvaaja, jo vuosikymmen, pari sitten.
No, sehän on vain hyvä asia. ;))

t Kyproksella

t ja Volvo

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

TUOKIOKUVA MEKSIKOSTA

 

Ja vanhemmuudesta puheenollen… nyt kun esikoinen on kotimaassa, ollut kohta jo viikon ja kun Meksiko on ainakin tältä erää ohitse, rohkenen laittaa tähän pätkän, jonka tytär helmikuussa postaili…  Pätkän, jota en ole noissa ”Terveisiä Meksikosta” -postauksissani julkaissut, mutta joka on ollut olemassa, on ollut mielessäni kaikki nämä kuukaudet,— … nyt ehkä uskallan julkaista … Jotta jos haluatte kesädekkarinovellin elävästä elämästä, niin tässä, per favor. Kuka uskaltaa lukea?

Helmikuun lopussa tytär kirjoitti näin:

No ei se tämä elämä täällä onneks ihan töitä tehdessä oo menny. Aika paljon on tullu käytyä ulkona ja tavattua sekä Alicen että Lucyn kavereita että molempien kavereiden kavereita. Ensimmäisellä viikolla oli alakerran naapurin Kylen synttärit. Suomalaiseen tyyliin olin ensimmäinen paikalla. Pippaloiden oli tarkoitus alkaa klo 21, minä oli 20.30 valmiina kämpillä, kattelin Netflixiä ja mietin, että jokohan sitä kohta vois mennä. 21.10 menin koputtamaan ovea ja Kylen tyttöystävä tuli aukaisemaan oven. Päivänsankari itse oli vielä laittautumisineen vähän vaiheessa. Tytöt koristeli muffinseja ja he eivät vielä edes olleet kerenneet uhraamaan ajatusta sille, mitä laittaa päälle. Tiesin olevani ajoissa, mutta ajattelin, että parempi siellä kuin yksin kämpillä telkkaria katellessa. Kyle vaan totesi, että “FYI, if the party is supposed to start at 9 pm, nobody arrives before 10.30″ No auttelin siinä sitten järjestelyissä ja tutustuin uusiin naapureihini rommikolan lomassa.

(kuva asunnosta täällä)

Ja sitten Kyle kertoi tositarinan tästä kämpästä, jonka Alice oli hienovaraisesti jättänyt minulle mainitsematta. Heikkohermoiset voi jättää loppupostauksen lukematta.

Me siis asumme yläkerrassa, Kyle ja Owain alakerrassa. Taustana kerrottakoon, että ennen meitä tässä asui erittäin komea sliipattu meksikolainen mies nimeltä Edgar. Edgarilla oli Kylen sanojen mukaan erittäin kaunis, blondi uusi tyttöystävä. Sekä entinen brunette tyttöystävä, joka niinikään oli yksi kauneimmista naisista, joita Kyle oli ikinä nähnyt. Entisen tyttöystävänsä kanssa Edgarilla oli lapsi ja entinen tyttöystävä myös tituleerasi itsensä Edgarin nykyisenä tyttöystävänä.

Noh, eräänä marraskuisena yönä Kyle herää siihen, että joku hakkaa ovea ja lujaa. Ja huutaa “avatkaa, heti!”. Kyle ja Owain molemmat herää ja miettii, että mitä H***Ä? Lopulta Kyle kurkkaa ikkunasta verhojen välistä ja näkee portin takana kuus-seittemän armeijan tyyppiä täysi varustus päällä, rynkkyineen, luotiliiveineen ja kypärineen. Yksi armeijan jätkistä on juuri alkamassa hajottaa Kylen ja Owainin sisäpihan ovea aseensa perällä, kun Kyle huutaa “Un momento!!” ja juoksee avaamaan oven. Samantien kaveri osoittaa Kyleä aseella, Kyle nostaa kädet ilmaan ja Owain kyyhöttää piilossa jossain pöydän alla pimeässä.

Kaveri osoittaa Kylea aseella, eikä ilmekään värähdä samalla kun toinen kaveri kyselee jotain mitä Kyle ja Owain ei ymmärrä. Tätä jatkuu noin 10 minuuttia ja sitten porukka alkaa liikkua yläkertaan, kun tajuavat, että kaveri jota etsitään asuu siellä. Joukkueen komentaja käskee tyypin laskemaan aseen, mutta tämän kaverin ilmekään ei värähdä. Siinä vaiheessa Kyle kerto että oli tulla kakat housuun, kun tyyppi ei tottele edes oman komentajansa käskyä, mitä lie vielä tekee. Komentaja käskee uudestaan kovemmin ja lopulta kaveri laskee aseen ja menee muiden mukana yläkertaan. Sama ovenrynkytys toistuu yläkerrassa. Kukaan ei tule avaamaan ja armeija pistää sivuoven palasiksi ja menee sisään.

Kyle ja Owain kuulee ku armeijan kaverit pistää paikan ihan tuhannen palasiksi. Ne hajoitti kaiken, siksi meillä on keittiön kaapeista lähtien kaikki uuden kiiltävää täällä. Kyle ja Owain ajatteli, että ne varmaan ettii huumeita tai rahaa tai jotain. Pojat myös kuulee kun aseenperä läimähtelee ihmisen nahkaan, armeija hakkaa Edgarista täytteitä pihalle. Tätä mäiskäämistä jatkuu jonkin aikaa, jonka jälkeen Edgar viedään pois ja tilanne rauhoittuu. Kyle ja Owain kuulee, kuinka muutama tyttö juttelee yläkerrassa. Tunnin päästä armeija palaa, pistää paikkoja vielä vähän enemmän palasiksi Edgarin kämpässä ja lähtee pois.

Viikon päästä Kyle ja Owain kuulevat vuokraisännältä, että armeija ei suinkaan etsinyt huumeita tai rahaa. Eikä armeija siksi pistänyt paikkoja paskaksi. Ehei, se oli ainoastaan kosto siitä, että Edgar ei päästänyt armeijaa heti sisään. Ja Edgar ei päästänyt KOSKA, Edgar oli harrastamassa nelinpeliä kolmen uuden tytön kanssa. Ei siis uutta eikä vanhaa tyttöystävää vaan kolme muuta tyttöä.

Ja miksi armeija tuli Edgarin kämpille? He epäilivät, että Edgar oli mustasukkaisuudessaan kidnapannut ex-tyttöystävänsä uuden poikaystävän. Siis kaveri, joka harrasti nelinpeliä kolmen muun tytön kanssa ja jolla oli uusi kaunis tyttöystävä oli niin sairaalloisen mustasukkainen entisestään, että kidnappaisi tämän uuden poikakaverin. Ja tämä epäilys osoittautui todeksi. Edgar oli kidnapannut tyypin, piilottanut hänet jonnekin toiseen taloon. Tällä hetkellä Edgar istuu vankilassa ja meillä on uudet kalusteet

Mutta nyt lohdutuksen sanana, että kenelläkään täällä ei ole vastaavia kokemuksia. Tämä on kaikkea muuta kuin yleistä ja kaikki on ollut aika järkyttyneitä ja hämmentyneitä tämän tarinan kuullessaan. Eli mulla on kaikki hyvin.

Mukavan mitäänsanomaton päivä

Sen että lenkin (teinkin pitkän, sillä iPodiin laittelin eilen illalla paljon uutta musiikkia, joten oli mukava tepastella) ehdin tehdä, suihkutella ja aamiaisen hiljalleen nauttia, menin pihalle katsastelemaan, millehän ryhtyisi, ja miten lämmin päivä oikein onkaan tulossa. Aamuauringossahan se meidän sisäänkäynnin puolen mittari on, mutta että NÄIN paljon!

Kotipihalla-2-2

Kotipihalla-5

Ja sitten siinä melkein mittarin alla, seinänvierustalla, jossa kivien keskellä kasvaa villinä orvokkeja, on jo ensimmäinen puhjennut kukkaan. Ja joka vuosi jaksan ihmetellä, miten meidän pihalla voi kasvaa keltaisia orvokkeja. Minä en koskaan, en koskaan ole ostanut ja istuttanut pihalle keltaisia orvokkeja. Mutta aina joku sellainen tuonne kiveyksen väliin nousee. Nouskoon. Kyllä minä muutaman keltaisen kukan kestän. 🙂

Kotipihalla-3-2

Ja lämmön kestän. Hyvin hyvin kestän. Varsinkin kun tänään on ollut reilu eteläinen tuuli. Kertakaikkisen hieno sää. Aamupäivästä ison osan lohkaisi paistinkääntäjä-harrastus [lue: tiedottajan tehtäviä – vihdoin – sain tehdyksi. Nekin tahtovat aina lähteä lapasesta… Kuvia ja tekstiä kun suollan kirjeisiin vähintään yhtä paljon kuin tänne blogiin].

Jonkin hyllyn siivonnut ohimennen, koneellisen pyykkiä pessyt, pihakukkia siistinyt, Slow Food -sivuston päivitystä valmistellut, vähän asiaa lukenut ja syönyt. Siitä nämä muutoin mukavat kotipäivät ovat tylsiä, että tulee naposteltua vähän joka välissä. Ja olen katsellut kun kilpuri, joka sai pitkästä aikaa Emman kaverikseen, on sitä hyvänä pitänyt. Iso hali!

Kotipihalla-6

Kotipihalla-7

Ja sitten lopuksi voisinkin todeta, että jos tässä ovat suurimmat ongelmat, tekemiset ja ilonaiheet, niin eipä paljon kannattaisi tänne niitä raapustella. Tosin tästä lämmöstä voisi vielä hehkutella. Ah, onnea! 😀

Mutta huomenna on touhupäivä! Ja nyt lähden leipomaan! Ainakin kakkupohjat teen, ehkä jonkun suolaisen piirakankin.

 

Pyöräilyä Oulussa

Aamun aurinko lupasi helteistä päivää. Lupaus piti.

Kuinkahan paljon sitä ihminen voi nukkua? Juhannuksen aikana ja sen jälkeen olen nukkunut 8 – 12 tuntisia yöunia, ja tänään auringossa kohtuulliset päiväunetkin. Voiko oikeasti nukkua takaisin univajeita, joita on kertynyt kevään, alkukesän, reissun aikana? Voiko oikeasti?

Ehkä minua tänäänkin väsytti vain fyysisesti?  Kolmen tunnin pyörälenkki (johon toki sisältyi jäätelötötteron nauttiminen Rotuaarilla, kuvaustuokioita siellä sun täällä, Nallikarissa istuskelua) aamupäivällä voi talven jälkeen rapakuntoista uuvuttaa niin paljon, että torkahtaa pihalle. Voiko? Kai se voi.

Pyörälenkilläni ihan ensimmäisenä pysähdyin kuvaamaan ”siiloja” – tai niiden jämiä, ja uutta rakentamista. Siis kesäkuun kuvan aika. On ne välikuukaudetkin kuvattu, mutta julkaisen sarjaa vaikka ensi kuun puolella. Mutta siis uudet siilot nousevatkin tuohon nosturin kohdalle, ei entisten paikalle, kuten minä luulin.

Kesäpyöräilyä

Seuraavaksi katsomaan, miten Nallikarin ”remontti” on edennyt? – Hyvin on edennyt.
Rantaa on siistitty ja levennetty, uusia asfalttiväyliä tehty.
Istutukset vielä puuttuvat, mutta hieno tulee.

Kesäpyöräilyä-2

Kesäpyöräilyä-3

Eihän meri tietenkään turkoosi ole, eikä hiekkakaan ihan valkoista,
silti voi väittää, että meillä Oulussa on komea hiekkaranta.

Kesäpyöräilyä-4

Sitten Hietasaaren pikkuteitä ja polkuja ajelin… Ennen näkemättömiä reittejä minullekin.

Kesäpyöräilyä-12

 Salmenrannan talot Möljän ”korvassa” jo melkein kaikki valmiita.

Kesäpyöräilyä-5

Pikisaaressakin uusissa taloissa jo sisäpuolelle siirtyneet rakentamisessa.

Kesäpyöräilyä-6

Sokeri-Jussissa ei – vielä aamupäivällä – ollut ketään.

Kesäpyöräilyä-7

Rotuaarin ja keskustan kautta pyöräilin mutkien kautta Sittarin eteen,
katsomaan kun esikoinen on mansikanmyynnissä.
Eilen ja toissapäivänä teki 12 tuntiset duunipäivät – eikä väsytä,
vaikka juurikin reissasi 2 vrk ja sitä ennen ties kuinka paljon valvottuja öitä?
Siis se on iästä kiinni tämä uupumus?

Minulla kuitenkin ollut koko päivän helteen hellimänä rento raukeus,
ehkä valtavalla avokacado-pasta-annoksella oli osansa uuvahdukseen.

Kesäpyöräilyä-10

Ehkä reilu lasillinen puolikuivaa, hedelmäistä, jääkylmänä erinomaista
(varsinkin tuon pastaruoan seurana ollutta) valkoviiniä myös vaikutti asiaan.

Kesäpyöräilyä-9
Nyt illan tullen lämpö muuttunut lempeäksi, ah, niin ihanaksi kesäillaksi.
Juuri sellaiseksi kuin on aina sisustuslehtien kesä/mökkikuvissa
tai Karjalan kunnailla tv-sarjassa.
Ei voisi paremmin olla.

Pieniä ja pitkiä matkoja suunnitellen

Matkoista, menneistä, aikeista, pitemmistä ja lyhemmistä.

Tuli Finnairilta sähköpostia että Plussa-pisteitä on vanhenemassa! Seuraavan kolmen kuukauden aikana on yli 50000 pistettä käytettävä tai ne menevät haaskioon, hukkaan, turhaan, tuhoutuvat, ovat hyödyttömiä. Siispä äkkiä Finnairin sivuille katsomaan mihin asti 50 000 pisteellä pääsee. Pääsee vaikka Roomaan ja takaisin, muutaman kympin kun laittaa lisää. Ja itsenäisyyspäivän aikoihin vois lähteä joulutorille Wieniin, Müncheniin tai Prahaan? Vois, mutta noissa palkintolennoissa on aina sellainen tyhmä juttu, että kun lähtee Oulusta joutuu olemaan mennessä tai tullessa yön Helsingissä. Ja sehän vie matka-aikaa ja maksaa. Ei hyvä. Ja enkös minä pikkuisen reilu viikko sitten sanonut, etten halua vähään aikaan lentää mihinkään… Mutta ehkä sittenkin haluan. Syyslomalla Ateenaan, Madeiralle, Venetsiaan, Roomaan? Ei Kanarialle, – tai jos patikoimaan. Manner-Espanjaan? Santiago de Compostela? Gibraltar? Tai jos ensi viikolla tai seuraavalla lennähdettäisiin Tukholmaan, eiku sittenkin Köpikseen?

taivas rajana

Toisaalta tarkoitushan olikin lähteä vain mökille – mutta kun se nyt siirtyi hamaan tulevaan (en ole ollut siellä kohta kolmeen kuukauteen, joten ikävä on iso!) niin aateltiin vähän lähteä huomenna pikku tripille Haaparantaan, Kukkolankoskelle ja Korpikylään (Butiken på landet), mutta kun se kuitenkin huomiseksi lupasi tännekin aurinkoa ja hellettä, niin ei viitsi autoon lähteä istumaan. Jos mennäänkin joku toinen päivä?

Tai Kuopioon viinimessuille ja Kolille patikoimaan ja kuvaamaan kansallismaisemaa?

Sitten tässä reissuja miettiessäni ajattelin, että haluaisin tänä kesänäkin tehdä sellaisen ”rengasmatkan” kuin viime kesänä, vuorotteluni viimeisellä viikolla tein. Ja jolta tein sitten sen kesäkuvakisankin. En vain oikein tiedä mihin menisin, mitä kiinnostavia kohteita Oulusta päiväseltään ajellessa olisi? Antakaapa vinkkiä. Missä olisi kaunis näköala, erityinen ruokapaikka, ainutlaatuinen kotiseutumuseo, luontokuvauskohde vailla vertaa, merkittävä taistelutanner, viehättävä kylänraitti? Jokainen ehdotuksen tehnyt saa jo kaksi etupistettä tulevaan kisaan. Kerro mökkitienoosi, mummulasi, kotipaikkasi kohde, jonne satunnaisen matkailijan kannattaisi joku heinäkuun arkipäivä ajella!

Pantheon meksikolaiseen tapaan

Tämän kesän lämpö on vaan niin mieluista. Aamu ja aamupäivä liikuntaa (lenkillä merenrannassa – pitkästä aikaa, oi joi, kyllä se Perämerikin on kaunis!) ja hyötyliikuntaa (kaikenmoista siivoilua pihalla, lamppujen ja ikkunalautojen pesua ja sen sellaista, ettei ihan toimetonna tule ylläpitorusketuksia hankittua. 😉 ). Iltapäivällä asioilla ja sitten pihalla tämän kesän Donna Leonin dekkari loppuun. Ei enää entisen kaltaista kiehtovuutta, vai onko niin että liki 20 hänen kirjojaan luettua alkaa puutua? Silti: dekkarit kuuluu kesään.

Kun hiljalleen työstän Meksikon reissusta kuvasivustoa, laitan nyt tähän kuvasatoa Playa del Carmenin hautausmaalta. Piipahdimme siellä tyttären kanssa reissuviikon tiistaiaamuna. Taksari oli vähän ihmeissään, mutta so what.

Tätä ennen on käyty vaikuttavilla, erikoisilla hautausmailla mm. VerdunissaSevettijärven ortodoksihautausmaalla, ja italialaiset/umbrialaiset hautalehdot ovat tätä ennen olleet minusta erikoisimpia (ks. viime kesältä pitkä postaus kuvineen KLIKS), mutta kyllä tämä Pantheon Municipial oli vielä kummallisempi. Nuo värit!

Municipal Pantheon-19

Municipal Pantheon-17


Municipal Pantheon-21

Municipal Pantheon-15

Municipal Pantheon-12

Municipal Pantheon-11

Tässä on kuukauden ikäisenä kuolleen tyttövauvan hauta.
Miksi minä ajattelen, että Smurffineiti ei ole sovelias haudan koriste?
Kulttuurisidonnaista, epäilemättä!

Municipal Pantheon-8

Municipal Pantheon-9

Ja pienen pojan hauta.
(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Municipal Pantheon-7

Municipal Pantheon-10

Nuo hautapaaseihin maalataut järjestysnumerot eivät myöskään hivelleet silmää,
eivät ainakaan tuoneet harmoniaa hautausmaalle.
Jos klikkaat tuon ylemmän kuvan isommaksi, ehkä vaikutelma on sama kuin minulla:
kuin olisi jossain lasten puuhamaassa.
Ilman noita ristejä on vaikea käsittää mikä tämän tarkoitus on…

Municipal Pantheon-6

Ja sitten hautamuistomerkkinä joku pienoiskylppäri?

Municipal Pantheon-5

Ja kylpylän eriö?

Municipal Pantheon-3-2

Tämä muistuttaa niitä Umbrian cimitarion sukuhautoja.

Municipal Pantheon-4-2

Ja kesken kaiken. Roskatkin hautausmaalla, mutteivät haudattuina. Sohva! Oikeasti sohva.

Municipal Pantheon-4

Municipal Pantheon-3

Tulee mieleen siirtolapuutarha tai lasten leikkimökit?

Municipal Pantheon-2

Municipal Pantheon

Kauniitakin yksityiskohtia.

Municipal Pantheon-20

Municipal Pantheon-14

Municipal Pantheon-13