Amerikoitten ruokakulttuuria

Oli synkkä ja myrskyinen sunnuntaiaamu! Heräsin ukkoseen seitsemän jälkeen, mereltä kumusi, ja kahdeksan jälkeen vettä tuli kaatamalla. Pihalla lainehti.

Meillä oli tänään aikeena kävellä kaupunkiin brunssille: Puistolassa oli katutanssiviikon päätteeksi amerikkalainen brunssi ja sen ohessa nuorten pieniä tanssiesityksiä. Muuten kaikki onnistui muttei se kävely. Pieni haveri jalkaterässä ja sää on ollut hyvinkin epävakainen, joten lähdimme brunssille autolla.

Pääasia että lähdimme. Näitä Puistolan brunsseja on pitkin kulunutta vuotta ollut, usein on aiottu, mutta aina jäänyt lähtemättä.

brunssi-9

Kaikenmoista hyvää jenkkiruokaa oli tarjolla. Myös etelävaltioiden makuja ja kun minulla on nyt tämä Meksiko-vaihde ruoanlaitossa ja kestejä varten opiskeltavana, niin cajunlohi ja käsitehdyt tortillalastut saivat erityishuomioni.

brunssi-8

Ja pidin niistä kovin.

brunssi-2

Pehtoori nautti ”mini”-hampurilaisenkin.

brunssi-3

Brunssilla pitää olla myös pientä hyvää makeaa… ja olihan sitä. Pannukakkuja ja vaahterasiirappia, ja ties mitä.

Cupcaket jätin väliin, mutta whoopies maistuivat. Hmm,… josko leipoisin niitä lauantaiksi.

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

brunssi-6

brunssi-7
brunssi-5

brunssi-4

Ja lahjakkaita nuoria tanssimassa…

brunssi

Kaikkinensa mukava kokonaisuus.

Mutta kun ei voinut syödä ihan niin paljon kuin olisi halunnut, sillä nuoriso oli luvannut tulla illansuussa syömään ja kotona olisi siis tehtävä ruokaa ja vielä ruokapöytään istuttava. Ja meksikolaistahan sitä sitten piti taas kokeilla. Koekeittiö …

Pääruokana oli ruoka, joka keittokirjan ”Elämäniloisia ruokia Louisianasta ja Meksikosta” mukaan on saanut nimekseen Mexi-kana. Ihan vähän taas piti sovellella ja teinpä sitten näin:

Mexi-kana Rantapellossa
(just riitti viidelle tortillojen ja muiden tykötarpeiden (mm. cole-slaw) kanssa)

6 broilerin rintafilettä
1 dl öljyä
2 sipulia pienittynä
4 valkosipulinkynttä murskattuna
2 tomaattia lohkoina
2 punaista chiliä
2 rkl persiljaa
2 dl suolapähkinöitä murskattuna
1 tl timjamia
2 rkl chiliketsuppia
1 plo Sol-olutta

Leikkaa broileri annospaloiksi, ruskista öljyssä ja pistä sitten sivuun.
lisää pannulle loput öljystä ja kuullota siput ja valkosipuli, lisää tomaatit, persiljasilppu, chilit pieninä paloina, suolapähkinät, chiliketsuppi. Mausta broilerinpalat suolalla ja timjamilla, lisää edellisten joukkoon, anna hetken kiehua keskenään. Lisää pullollinen olutta ja hauduta 40 minuuttia.

Buen provecho!


brunssi-12 Tuo Pinto beans -paputahna oli muuten hyvää, erityisesti ranskan kerman ja tortillojen kanssa, ja ihan selaisenaankin.

 

Sitten tein ”jälkijättöisen” nimpparikakun, josta sankari sanoi, ettei ole koskaan nähnyt minun tekevän kamalamman näköistä kakkua. Kieltämättä se näyttääkin kuin olisi upotettu mustikoita Pepsodenttiin, eikö? Tai joltain smurffi-kakulta!

Miksikö se on tuon värinen? Noku. Noku ajattelin, että voisin yrittää tehdä sellaisen värikkään kakkukavalkadin lauantaiksi, kun se teema kerran on se Meksiko. Niin käyttäisin sitä niiden sinistä, oranssinkeltaista, liki fuksianpunaista… mutta tämänpäiväisen kokeilun ja palautteen jälkeen taidan hylätä ajatuksen.

brunssi-11

Ja toinen syy sinisen elintarvikevärikokeiluun oli,
kun minulla on tämä sininen vaihe menossa.
Kuvaamisen kanssa. Ja kattausten kanssa.
Mutta lienee uskottava, että rajansa kaikella.
Ei Pepsodent- tai Smurffi-rahkakermaa enää meillä! 😀

brunssi-2-2

 

Kesähäissä

Olen ollut häissä tänään.

Häissä

Kaksi historianopiskelijaa avioituivat tänään. Se ei ole ihan tavatonta, sillä joka vuosikurssista löytyy opiskelijoita, jotka ryhtyvät seurustelemaan ja joka vuosikurssista löytyy joku joka kihlautuu tai muuttaa kimppaan jonkun toisen historianopiskelijan kanssa. Avo- ja avioliittoja historianopiskelijoiden tai meillä opiskelleiden ja valmistuneiden maistereiden välillä on ollut tasaiseen tahtiin. Ei kai se mitenkään tavatonta ole hankkiutua suhteeseen ”lajitoverin” kanssa: biologian opiskelijat styylaavat biologian opiskelijoiden kanssa, teekkarit seurustelevat ja avioituvat teekkareiden kanssa, humanistit retkahtavat humanisteihin  — samoissa piireissä kun ”parinmuodostusiässä” pyöritään, niin on enemmän kuin luonnollista, että elämänkumppani, aviopuolisio, löytyy opiskelijamaailmasta. Mehän pehtoorin kanssa tämä jo ennakoitiin, ja ryhdyttiin seukkaamaan lukioaikana. 😉

Onhan näitä historiapareja vuosikymmenien aikana nähty. Yksi kollegani on ollut kurssikaverini kanssa ”aina”; nyt he ovat molemmat  jo tohtoreita ja heillä on kaksi lasta ja he seurustelivat jo opiskeluaikana. Ja onhan historian laitokselta valmistunut jo ainakin kaksi maisteria, joiden vanhemmat ovat kohdanneet historian peruskurssien luennoilla ja opiskelijabileissä, joiden  rakkaus syttyi opiskeluaikana, yhteisten opintojen lomassa, ja  heidän lapsensa ovat siis jo toisen polven historianopiskelijoita ja -maistereita.

Kollegan kanssa on pitkään puhuttu tekevämme pieni tutkimus näistä ”omaan säätyyn” avioituvista; mitä mainion sosiaalihistoriallisen tutkimuksen kohde (pitäisiköhän ensi vuonna teetättää jolla kulla opiskelijalla kandityö tästä :D).

Häissä-2

Häissä-3

Joidenkin opiskelijoiden rakkauden roihahtamista tai hiljalleen kehkeytymistä on saanut seurata aika läheltä, – tahottomasti useimmiten. Nämä tänään vihityt olivat ensimmäisenä opiskeluvuonnaan molemmat luennollani (2007 vai 2008?, muistan kyllä heidät!), ja vaikka istuivat vierekkäin, en todellakaan silloin uskonut, että tämä päivä nähtäisiin. Kuten sanottu, onhan näitä historianopiskelijoiden kimppaanmenemisiä, kihlautumisia ja avioitumisia nähty ja myötäeletty monin tavoin, mutta eipä ikinä ennen ole minua häihin kutsuttu.

Olinkin kovin otettu kun nämä keväällä kihlauduttuaan kävivät sormuksia näyttämässä ja kertomassa kesähäistä, –  ja sitten kun kutsu häihin minullekin tuli, tuntui mukavalle. Myös meidän toimistosihteerille P:lle tuli kutsu; hyvä niin, sillä menimme kimpassa. Ja luulen, itse asiassa tiedän, että syy, miksi juuri meidät kutsuttiin, on sama. Emme ainakaan olleet pahoillamme. 😉

Monin tavoin erilaiset häät kuin missä ikinä olen ollut.


Hyvää tuuria, roudaamista ja vielä tuokio Meksikosta

Eilisen hellehelteen jälkeen aamu tuntui kovin kylmälle, mutta ei hätää, tämähän oli loistava päivä asioiden toimittelulle.

Työpaikalla kävin toteamassa, että siellä oli kuuma, huono hengittää ja että pitkän käytävämme varrella oli tasan yhdessä huoneessa ”asukki” = väitöskirjantekijä. Kaikki myötätunto puolellani kävin tsemppaamassa ja toimittelin muutaman muun asian ja lähdin hopusti pois. Eikä millinkään vertaa huono omatunto!

Mansikanmyyjätyttäreltä kävin laatikollisen polkkaa ostamassa; söimme äsken jälkkäriksi ison osan, loput pakastin, ja se onkin tämän kesän mansikkarumbani. Puolitusinaa purkkia riittää meidän talven tarpeisiin; hilloja (lakkoina tai suomuuraimina myös tunnetaan) tarvitaan pakasteeseen enemmän, mutta mansikat syödäään tuoreina. Sitten huomisiin häihin etsin pitkään lahjaa, ja lopulta löysin mieluisan (toivottavasti hääparillekin), ja kun kerran Casadorissa (Isollakadulla) olin, huomasin, että nyt jos koskaan on hyvä hetki lähteä verenluovutukseen (SPR:n paikka yläkerrassa). Ja tällä viikolla tuntuu oleva hyvä tuuri noiden valko/punatakkisten kanssa: – ei jonoja, pääsin heti luovutukseen. Ja kerralla onnistui suonen löytö, mikä ei minulla ole mikään itsestäänselvyys. Hyvä mieli jäi…

Toinen tämän viikon hyvä juttu noiden piikitysten kanssa oli, kun olimme äidin kanssa tiistaina OYS:ssa. Olimme päivää liian aikaisin! Äidillä on kolmen kuukauden välein piikitys (16 piikkiä kasvoihin! ei sivusta katsoenkaan näytä mukavalta) ja vielä juhannuksena äidin luona oikein tarkastin lähetteestä, milloin ja mihin aikaan se tämänkertainen olikaan? Siis väärästä päivästä en voi syyttää pian 83-vuotiasta äitiäni – päinvastoin: olen ennenkin sanonut, että olen avainteni, lompakkoni, päivämäärieni kanssa paljon huterammalla pohjalla kuin jo suhteellisen kohtuullisen iän saavuttanut murmeli. Siis nytkin olin vaan ihan itse katsonut päivän väärin. Mutta mikä hieno juttu: neurologian klinikalla ottivat ja hoitivat asian! Eivät heittäneet meitä ulos ja ilmoittaneet, että tulkaa sitten, kun on oikea ja varattu aika, vaan piikitys hoideltiin mentaliteetilla ”aina-on-mukavampi-tehdä-oikeita-töitä-kuin-paperibyrokratiaa” (kuinka minä tuon hyvin ymmärsinkään!) ja me molemmat ymmärsimme kaikkinensa olla iloisia ja kiittää sopeutuvaisuudesta. Homma hoitui tiistaina.

Tänään kaupungissa jatkoin erinäisten asioiden roudaamista; ensi viikonlopun juhlat vaativat kaikenmoisen pienen hankkimista.

Nyt illansuussa, eilen uudessa työpaikassa aloittanut, Juniori oli seuranamme syömässä. Ja nyt kun Pohjois-Pohjanmaan pullakuskin ura on vaihtunut Oulun kaupungin alueella ajelevaksi pakettitoimittajaksi, saimme kuulla varsin seikkaperäisen selityksen uudesta duunista. Olennaista näin äidin kannalta on, että pojan ei tarvitse enää herätä aamukahdelta ja ajella neljän, viiden tunnin yöunien jälkeen Kemiin, Raaheen, Tornioon, Keminmaahan… Pojan ei enää tarvitse yrittää nukkua iltakahdeksalta  – onnistumatta. Mikään ei syö nuorta ja vanhempaa miestä, saatikka naista, enempää kuin nukkumattomat yöt. Nyt äidin ei enää syksyn räntäisinä tai liukkaina talvikelien aamuyön tunteina tarvitse miettiä, mitä Oulu-Kemi välisellä tiellä tapahtuu… Ja olennaista on, että uusi duuni (klo 7 -16) mahdollistaa pojalle sosiaalisen elämän … ja monin tavoin inhimillisemmät työolosuhteet.

 (… ja näitä autokuvia lapsuusalbumissa riittää!!
Hassua joskus, – kuinka hoksaan .. olleeni aika innokas kuvaaja, jo vuosikymmen, pari sitten.
No, sehän on vain hyvä asia. ;))

t Kyproksella

t ja Volvo

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

TUOKIOKUVA MEKSIKOSTA

 

Ja vanhemmuudesta puheenollen… nyt kun esikoinen on kotimaassa, ollut kohta jo viikon ja kun Meksiko on ainakin tältä erää ohitse, rohkenen laittaa tähän pätkän, jonka tytär helmikuussa postaili…  Pätkän, jota en ole noissa ”Terveisiä Meksikosta” -postauksissani julkaissut, mutta joka on ollut olemassa, on ollut mielessäni kaikki nämä kuukaudet,— … nyt ehkä uskallan julkaista … Jotta jos haluatte kesädekkarinovellin elävästä elämästä, niin tässä, per favor. Kuka uskaltaa lukea?

Helmikuun lopussa tytär kirjoitti näin:

No ei se tämä elämä täällä onneks ihan töitä tehdessä oo menny. Aika paljon on tullu käytyä ulkona ja tavattua sekä Alicen että Lucyn kavereita että molempien kavereiden kavereita. Ensimmäisellä viikolla oli alakerran naapurin Kylen synttärit. Suomalaiseen tyyliin olin ensimmäinen paikalla. Pippaloiden oli tarkoitus alkaa klo 21, minä oli 20.30 valmiina kämpillä, kattelin Netflixiä ja mietin, että jokohan sitä kohta vois mennä. 21.10 menin koputtamaan ovea ja Kylen tyttöystävä tuli aukaisemaan oven. Päivänsankari itse oli vielä laittautumisineen vähän vaiheessa. Tytöt koristeli muffinseja ja he eivät vielä edes olleet kerenneet uhraamaan ajatusta sille, mitä laittaa päälle. Tiesin olevani ajoissa, mutta ajattelin, että parempi siellä kuin yksin kämpillä telkkaria katellessa. Kyle vaan totesi, että “FYI, if the party is supposed to start at 9 pm, nobody arrives before 10.30″ No auttelin siinä sitten järjestelyissä ja tutustuin uusiin naapureihini rommikolan lomassa.

(kuva asunnosta täällä)

Ja sitten Kyle kertoi tositarinan tästä kämpästä, jonka Alice oli hienovaraisesti jättänyt minulle mainitsematta. Heikkohermoiset voi jättää loppupostauksen lukematta.

Me siis asumme yläkerrassa, Kyle ja Owain alakerrassa. Taustana kerrottakoon, että ennen meitä tässä asui erittäin komea sliipattu meksikolainen mies nimeltä Edgar. Edgarilla oli Kylen sanojen mukaan erittäin kaunis, blondi uusi tyttöystävä. Sekä entinen brunette tyttöystävä, joka niinikään oli yksi kauneimmista naisista, joita Kyle oli ikinä nähnyt. Entisen tyttöystävänsä kanssa Edgarilla oli lapsi ja entinen tyttöystävä myös tituleerasi itsensä Edgarin nykyisenä tyttöystävänä.

Noh, eräänä marraskuisena yönä Kyle herää siihen, että joku hakkaa ovea ja lujaa. Ja huutaa “avatkaa, heti!”. Kyle ja Owain molemmat herää ja miettii, että mitä H***Ä? Lopulta Kyle kurkkaa ikkunasta verhojen välistä ja näkee portin takana kuus-seittemän armeijan tyyppiä täysi varustus päällä, rynkkyineen, luotiliiveineen ja kypärineen. Yksi armeijan jätkistä on juuri alkamassa hajottaa Kylen ja Owainin sisäpihan ovea aseensa perällä, kun Kyle huutaa “Un momento!!” ja juoksee avaamaan oven. Samantien kaveri osoittaa Kyleä aseella, Kyle nostaa kädet ilmaan ja Owain kyyhöttää piilossa jossain pöydän alla pimeässä.

Kaveri osoittaa Kylea aseella, eikä ilmekään värähdä samalla kun toinen kaveri kyselee jotain mitä Kyle ja Owain ei ymmärrä. Tätä jatkuu noin 10 minuuttia ja sitten porukka alkaa liikkua yläkertaan, kun tajuavat, että kaveri jota etsitään asuu siellä. Joukkueen komentaja käskee tyypin laskemaan aseen, mutta tämän kaverin ilmekään ei värähdä. Siinä vaiheessa Kyle kerto että oli tulla kakat housuun, kun tyyppi ei tottele edes oman komentajansa käskyä, mitä lie vielä tekee. Komentaja käskee uudestaan kovemmin ja lopulta kaveri laskee aseen ja menee muiden mukana yläkertaan. Sama ovenrynkytys toistuu yläkerrassa. Kukaan ei tule avaamaan ja armeija pistää sivuoven palasiksi ja menee sisään.

Kyle ja Owain kuulee ku armeijan kaverit pistää paikan ihan tuhannen palasiksi. Ne hajoitti kaiken, siksi meillä on keittiön kaapeista lähtien kaikki uuden kiiltävää täällä. Kyle ja Owain ajatteli, että ne varmaan ettii huumeita tai rahaa tai jotain. Pojat myös kuulee kun aseenperä läimähtelee ihmisen nahkaan, armeija hakkaa Edgarista täytteitä pihalle. Tätä mäiskäämistä jatkuu jonkin aikaa, jonka jälkeen Edgar viedään pois ja tilanne rauhoittuu. Kyle ja Owain kuulee, kuinka muutama tyttö juttelee yläkerrassa. Tunnin päästä armeija palaa, pistää paikkoja vielä vähän enemmän palasiksi Edgarin kämpässä ja lähtee pois.

Viikon päästä Kyle ja Owain kuulevat vuokraisännältä, että armeija ei suinkaan etsinyt huumeita tai rahaa. Eikä armeija siksi pistänyt paikkoja paskaksi. Ehei, se oli ainoastaan kosto siitä, että Edgar ei päästänyt armeijaa heti sisään. Ja Edgar ei päästänyt KOSKA, Edgar oli harrastamassa nelinpeliä kolmen uuden tytön kanssa. Ei siis uutta eikä vanhaa tyttöystävää vaan kolme muuta tyttöä.

Ja miksi armeija tuli Edgarin kämpille? He epäilivät, että Edgar oli mustasukkaisuudessaan kidnapannut ex-tyttöystävänsä uuden poikaystävän. Siis kaveri, joka harrasti nelinpeliä kolmen muun tytön kanssa ja jolla oli uusi kaunis tyttöystävä oli niin sairaalloisen mustasukkainen entisestään, että kidnappaisi tämän uuden poikakaverin. Ja tämä epäilys osoittautui todeksi. Edgar oli kidnapannut tyypin, piilottanut hänet jonnekin toiseen taloon. Tällä hetkellä Edgar istuu vankilassa ja meillä on uudet kalusteet

Mutta nyt lohdutuksen sanana, että kenelläkään täällä ei ole vastaavia kokemuksia. Tämä on kaikkea muuta kuin yleistä ja kaikki on ollut aika järkyttyneitä ja hämmentyneitä tämän tarinan kuullessaan. Eli mulla on kaikki hyvin.

Mukavan mitäänsanomaton päivä

Sen että lenkin (teinkin pitkän, sillä iPodiin laittelin eilen illalla paljon uutta musiikkia, joten oli mukava tepastella) ehdin tehdä, suihkutella ja aamiaisen hiljalleen nauttia, menin pihalle katsastelemaan, millehän ryhtyisi, ja miten lämmin päivä oikein onkaan tulossa. Aamuauringossahan se meidän sisäänkäynnin puolen mittari on, mutta että NÄIN paljon!

Kotipihalla-2-2

Kotipihalla-5

Ja sitten siinä melkein mittarin alla, seinänvierustalla, jossa kivien keskellä kasvaa villinä orvokkeja, on jo ensimmäinen puhjennut kukkaan. Ja joka vuosi jaksan ihmetellä, miten meidän pihalla voi kasvaa keltaisia orvokkeja. Minä en koskaan, en koskaan ole ostanut ja istuttanut pihalle keltaisia orvokkeja. Mutta aina joku sellainen tuonne kiveyksen väliin nousee. Nouskoon. Kyllä minä muutaman keltaisen kukan kestän. 🙂

Kotipihalla-3-2

Ja lämmön kestän. Hyvin hyvin kestän. Varsinkin kun tänään on ollut reilu eteläinen tuuli. Kertakaikkisen hieno sää. Aamupäivästä ison osan lohkaisi paistinkääntäjä-harrastus [lue: tiedottajan tehtäviä – vihdoin – sain tehdyksi. Nekin tahtovat aina lähteä lapasesta… Kuvia ja tekstiä kun suollan kirjeisiin vähintään yhtä paljon kuin tänne blogiin].

Jonkin hyllyn siivonnut ohimennen, koneellisen pyykkiä pessyt, pihakukkia siistinyt, Slow Food -sivuston päivitystä valmistellut, vähän asiaa lukenut ja syönyt. Siitä nämä muutoin mukavat kotipäivät ovat tylsiä, että tulee naposteltua vähän joka välissä. Ja olen katsellut kun kilpuri, joka sai pitkästä aikaa Emman kaverikseen, on sitä hyvänä pitänyt. Iso hali!

Kotipihalla-6

Kotipihalla-7

Ja sitten lopuksi voisinkin todeta, että jos tässä ovat suurimmat ongelmat, tekemiset ja ilonaiheet, niin eipä paljon kannattaisi tänne niitä raapustella. Tosin tästä lämmöstä voisi vielä hehkutella. Ah, onnea! 😀

Mutta huomenna on touhupäivä! Ja nyt lähden leipomaan! Ainakin kakkupohjat teen, ehkä jonkun suolaisen piirakankin.

 

Pyöräilyä Oulussa

Aamun aurinko lupasi helteistä päivää. Lupaus piti.

Kuinkahan paljon sitä ihminen voi nukkua? Juhannuksen aikana ja sen jälkeen olen nukkunut 8 – 12 tuntisia yöunia, ja tänään auringossa kohtuulliset päiväunetkin. Voiko oikeasti nukkua takaisin univajeita, joita on kertynyt kevään, alkukesän, reissun aikana? Voiko oikeasti?

Ehkä minua tänäänkin väsytti vain fyysisesti?  Kolmen tunnin pyörälenkki (johon toki sisältyi jäätelötötteron nauttiminen Rotuaarilla, kuvaustuokioita siellä sun täällä, Nallikarissa istuskelua) aamupäivällä voi talven jälkeen rapakuntoista uuvuttaa niin paljon, että torkahtaa pihalle. Voiko? Kai se voi.

Pyörälenkilläni ihan ensimmäisenä pysähdyin kuvaamaan ”siiloja” – tai niiden jämiä, ja uutta rakentamista. Siis kesäkuun kuvan aika. On ne välikuukaudetkin kuvattu, mutta julkaisen sarjaa vaikka ensi kuun puolella. Mutta siis uudet siilot nousevatkin tuohon nosturin kohdalle, ei entisten paikalle, kuten minä luulin.

Kesäpyöräilyä

Seuraavaksi katsomaan, miten Nallikarin ”remontti” on edennyt? – Hyvin on edennyt.
Rantaa on siistitty ja levennetty, uusia asfalttiväyliä tehty.
Istutukset vielä puuttuvat, mutta hieno tulee.

Kesäpyöräilyä-2

Kesäpyöräilyä-3

Eihän meri tietenkään turkoosi ole, eikä hiekkakaan ihan valkoista,
silti voi väittää, että meillä Oulussa on komea hiekkaranta.

Kesäpyöräilyä-4

Sitten Hietasaaren pikkuteitä ja polkuja ajelin… Ennen näkemättömiä reittejä minullekin.

Kesäpyöräilyä-12

 Salmenrannan talot Möljän ”korvassa” jo melkein kaikki valmiita.

Kesäpyöräilyä-5

Pikisaaressakin uusissa taloissa jo sisäpuolelle siirtyneet rakentamisessa.

Kesäpyöräilyä-6

Sokeri-Jussissa ei – vielä aamupäivällä – ollut ketään.

Kesäpyöräilyä-7

Rotuaarin ja keskustan kautta pyöräilin mutkien kautta Sittarin eteen,
katsomaan kun esikoinen on mansikanmyynnissä.
Eilen ja toissapäivänä teki 12 tuntiset duunipäivät – eikä väsytä,
vaikka juurikin reissasi 2 vrk ja sitä ennen ties kuinka paljon valvottuja öitä?
Siis se on iästä kiinni tämä uupumus?

Minulla kuitenkin ollut koko päivän helteen hellimänä rento raukeus,
ehkä valtavalla avokacado-pasta-annoksella oli osansa uuvahdukseen.

Kesäpyöräilyä-10

Ehkä reilu lasillinen puolikuivaa, hedelmäistä, jääkylmänä erinomaista
(varsinkin tuon pastaruoan seurana ollutta) valkoviiniä myös vaikutti asiaan.

Kesäpyöräilyä-9
Nyt illan tullen lämpö muuttunut lempeäksi, ah, niin ihanaksi kesäillaksi.
Juuri sellaiseksi kuin on aina sisustuslehtien kesä/mökkikuvissa
tai Karjalan kunnailla tv-sarjassa.
Ei voisi paremmin olla.

Pieniä ja pitkiä matkoja suunnitellen

Matkoista, menneistä, aikeista, pitemmistä ja lyhemmistä.

Tuli Finnairilta sähköpostia että Plussa-pisteitä on vanhenemassa! Seuraavan kolmen kuukauden aikana on yli 50000 pistettä käytettävä tai ne menevät haaskioon, hukkaan, turhaan, tuhoutuvat, ovat hyödyttömiä. Siispä äkkiä Finnairin sivuille katsomaan mihin asti 50 000 pisteellä pääsee. Pääsee vaikka Roomaan ja takaisin, muutaman kympin kun laittaa lisää. Ja itsenäisyyspäivän aikoihin vois lähteä joulutorille Wieniin, Müncheniin tai Prahaan? Vois, mutta noissa palkintolennoissa on aina sellainen tyhmä juttu, että kun lähtee Oulusta joutuu olemaan mennessä tai tullessa yön Helsingissä. Ja sehän vie matka-aikaa ja maksaa. Ei hyvä. Ja enkös minä pikkuisen reilu viikko sitten sanonut, etten halua vähään aikaan lentää mihinkään… Mutta ehkä sittenkin haluan. Syyslomalla Ateenaan, Madeiralle, Venetsiaan, Roomaan? Ei Kanarialle, – tai jos patikoimaan. Manner-Espanjaan? Santiago de Compostela? Gibraltar? Tai jos ensi viikolla tai seuraavalla lennähdettäisiin Tukholmaan, eiku sittenkin Köpikseen?

taivas rajana

Toisaalta tarkoitushan olikin lähteä vain mökille – mutta kun se nyt siirtyi hamaan tulevaan (en ole ollut siellä kohta kolmeen kuukauteen, joten ikävä on iso!) niin aateltiin vähän lähteä huomenna pikku tripille Haaparantaan, Kukkolankoskelle ja Korpikylään (Butiken på landet), mutta kun se kuitenkin huomiseksi lupasi tännekin aurinkoa ja hellettä, niin ei viitsi autoon lähteä istumaan. Jos mennäänkin joku toinen päivä?

Tai Kuopioon viinimessuille ja Kolille patikoimaan ja kuvaamaan kansallismaisemaa?

Sitten tässä reissuja miettiessäni ajattelin, että haluaisin tänä kesänäkin tehdä sellaisen ”rengasmatkan” kuin viime kesänä, vuorotteluni viimeisellä viikolla tein. Ja jolta tein sitten sen kesäkuvakisankin. En vain oikein tiedä mihin menisin, mitä kiinnostavia kohteita Oulusta päiväseltään ajellessa olisi? Antakaapa vinkkiä. Missä olisi kaunis näköala, erityinen ruokapaikka, ainutlaatuinen kotiseutumuseo, luontokuvauskohde vailla vertaa, merkittävä taistelutanner, viehättävä kylänraitti? Jokainen ehdotuksen tehnyt saa jo kaksi etupistettä tulevaan kisaan. Kerro mökkitienoosi, mummulasi, kotipaikkasi kohde, jonne satunnaisen matkailijan kannattaisi joku heinäkuun arkipäivä ajella!

Pantheon meksikolaiseen tapaan

Tämän kesän lämpö on vaan niin mieluista. Aamu ja aamupäivä liikuntaa (lenkillä merenrannassa – pitkästä aikaa, oi joi, kyllä se Perämerikin on kaunis!) ja hyötyliikuntaa (kaikenmoista siivoilua pihalla, lamppujen ja ikkunalautojen pesua ja sen sellaista, ettei ihan toimetonna tule ylläpitorusketuksia hankittua. 😉 ). Iltapäivällä asioilla ja sitten pihalla tämän kesän Donna Leonin dekkari loppuun. Ei enää entisen kaltaista kiehtovuutta, vai onko niin että liki 20 hänen kirjojaan luettua alkaa puutua? Silti: dekkarit kuuluu kesään.

Kun hiljalleen työstän Meksikon reissusta kuvasivustoa, laitan nyt tähän kuvasatoa Playa del Carmenin hautausmaalta. Piipahdimme siellä tyttären kanssa reissuviikon tiistaiaamuna. Taksari oli vähän ihmeissään, mutta so what.

Tätä ennen on käyty vaikuttavilla, erikoisilla hautausmailla mm. VerdunissaSevettijärven ortodoksihautausmaalla, ja italialaiset/umbrialaiset hautalehdot ovat tätä ennen olleet minusta erikoisimpia (ks. viime kesältä pitkä postaus kuvineen KLIKS), mutta kyllä tämä Pantheon Municipial oli vielä kummallisempi. Nuo värit!

Municipal Pantheon-19

Municipal Pantheon-17


Municipal Pantheon-21

Municipal Pantheon-15

Municipal Pantheon-12

Municipal Pantheon-11

Tässä on kuukauden ikäisenä kuolleen tyttövauvan hauta.
Miksi minä ajattelen, että Smurffineiti ei ole sovelias haudan koriste?
Kulttuurisidonnaista, epäilemättä!

Municipal Pantheon-8

Municipal Pantheon-9

Ja pienen pojan hauta.
(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Municipal Pantheon-7

Municipal Pantheon-10

Nuo hautapaaseihin maalataut järjestysnumerot eivät myöskään hivelleet silmää,
eivät ainakaan tuoneet harmoniaa hautausmaalle.
Jos klikkaat tuon ylemmän kuvan isommaksi, ehkä vaikutelma on sama kuin minulla:
kuin olisi jossain lasten puuhamaassa.
Ilman noita ristejä on vaikea käsittää mikä tämän tarkoitus on…

Municipal Pantheon-6

Ja sitten hautamuistomerkkinä joku pienoiskylppäri?

Municipal Pantheon-5

Ja kylpylän eriö?

Municipal Pantheon-3-2

Tämä muistuttaa niitä Umbrian cimitarion sukuhautoja.

Municipal Pantheon-4-2

Ja kesken kaiken. Roskatkin hautausmaalla, mutteivät haudattuina. Sohva! Oikeasti sohva.

Municipal Pantheon-4

Municipal Pantheon-3

Tulee mieleen siirtolapuutarha tai lasten leikkimökit?

Municipal Pantheon-2

Municipal Pantheon

Kauniitakin yksityiskohtia.

Municipal Pantheon-20

Municipal Pantheon-14

Municipal Pantheon-13

 

 

Orvokkien toinen elämä, muita puuhasteluja ja suklaan historiasta

Koskapa kaksi isoa purkillista orvokkeja ihan näköpaikalla olivat kasvaneet yli äyräiden, oli aika leikkoa ne ja siirtää takapihalle, kunnes taas ovat ”kukkimiskunnossa”.  Ajelimme Bauhausiin hakemaan vähän korvaavia kukkia, myös haudalle on aika vaihtaa orvokit begonioihin, ja löysimmekin pihalle yllättävän hyviä surffiinoita ja haudalle ne ruusubegoniat.

Ja sitten Bauhausin viherkasviosastolla oli hyvännäköisiä kaktuksia. Kun niitä kovin vähän Meksikossa näimme, ja kun kesän, tulevien useampienkin kekkereiden teema tullenee olemaan Meksiko (tyttären kanssa jo menuja Karibianrannalla (sushibaarissa istuen!!) suunniteltiin :), oli minulla hyvä peruste ostaa muutamia. Samantien istuttelin ne ”kattauskelpoisiin” purkkeihin.

puuhasteluja-7

Bauhausin reissulla oli asiaa Verkkokauppaan, joka on melkein Bauhausin vieressä – ja siinä välissä on Merimaaria alias Marimekko. ”Piipahdetaanko täällä?” – kyselin pehtoorilta ja marssin sisälle, –  tulihan se sitten pehtoorikin. Ja suunnilleen siinä ovenpielessä, 40 %.n alennuslapun alla mekko/tunika, joka näytti kovin paljon minulta. 😉 Ja se sopi! 131 euroa! Ei paha. Ensi lauantain häihin on tamine. 🙂  Ja olen osani tämän kesän ale-myynnistä suorittanut. Ihan vahingossa.

puuhasteluja-2

Kotiin palattua kukkaistutuksia, ja kaikenmoista muuta huushollausta yllin kyllin.

puuhasteluja-6

Keskenämme söimme, ja olin eiliseltä juhlaruoalta säästänyt yhden palasen suklaakakkua (nuoret veivät muutoin loput dogibageissä koteihinsa) ja sen tänään sitten jaoimme. Eilen tarjosin kakkua kermavaahdon kera, olin maustanut sen ”Meksikon vaniljalla”. Sitä oli reissulla tarjolla kaikissa matkamuistomyymälöisssä yllin kyllin, ja se oli niitä harvoja juttuja, joita matkalla ostin. Paljon muuta ei tullut (onneksi) ostettuakaan. Onneksi, siksi, että lapsi laittoi meidän mukanamme kirjojaan ja kamppeitaan kotiin tuotavaksi, – 20 kg tuli äkkiä niistä täyteen, eikä jäänyt varaa täytellä matkalaukkua ostoksilla. Noh, ei siellä paljon sellaista, mitä olisin halunnut shopata, ollutkaan.

Vaniljaa on kuitenkin Meksikossa viljelty puolivuosituhatta –  konkistadorit veivät sen Euroopasta mennessään, ja voimallista oli tämä ”artisaanivanilja”. Tänään laitoin kermavaahdon sekaan myös valkosuklaa-lime-rahkaa, mikä sopi kakun kanssa erinomaisen hyvin.

puuhasteluja-4

Ja tuo kakku? Ohje on torstain Hesarista. Prikulleen sen mukaan tein. Ja ihan hurjan hyvää tuli. Helppoa kuin heinänteko, ja kirsikoiden ja jätskin, kermavaahdon tai kermavaahto/rahka-systeemin kanssa TO-DEL-LA hyvää… Tätä tulee olemaan kesän kesteissä monta kertaa.

puuhasteluja-5

SUKLAAKAKKU KIRSIKOIDEN KERA

8–10 palaa

120 g tummaa leivontasuklaata (70 %)

120 g voita
2 munaa
1 1/2 dl sokeria
1/2 dl vehnäjauhoa
1/3 dl mantelijauhoa

Vuokaan:
nokare voita
2 rkl mantelijauhoa

Päälle:
30 g tummaa leivontasuklaata (70 %)

Lisäksi:
tuoreita kirsikoita
vaniljajäätelöä
Sulata paloiteltu suklaa ja voi vesihauteessa tai mikrossa. Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi joukkoon vehnäjauho ja mantelijauho, sekoita tasaiseksi. Lisää jäähtynyt suklaa-voiseos.

Pingota pienen, halkaisijaltaan 20-senttisen irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Voitele vuoan reunat voilla. Ripottele reunoille mantelijauhoa. Kaada taikina vuokaan. Rouhi 30 g suklaata veitsellä muruiksi ja ripottele kakun pinnalle.

Paista suklaakakkua 175-asteisessa uunissa 35–40 minuuttia. Kakku saa jäädä sisältä kosteaksi. Anna kakun jäähtyä ja tekeytyä ainakin muutama tunti tai seuraavaan päivään. Tarjoa kakku huoneenlämpöisenä tuoreiden kirsikoiden ja vaniljajäätelön kera.

puuhasteluja-10

Tämä kakku suklaineen sopii erinomaisen hyvin meksikolaisiin kesteihin, varsinkin kun suklaan historia on osa Meksikon/atsteekkien historiaa…   Tuleehan suklaa-sana klassisen nahuatlin (atsteekkien kieli) kielen sanasta ”Xocolatl” (kirpeä juoma = kaakao ilman sokeria) ja se liitetään myös atsteekkien jumaluuteen Quetzalcoaltliin, joka toi/varasti kaakaopuun paratiisista ja toi sen maan päälle.

Muinaisuskonnoista puheenollen: sanoin pehtoorille että lähdetään sitten kymmenen jälkeen pyöräileen Nallikariin kun täysikuu, superkuu, nousee… haluan kuvata … Eikä luvannut mies! Ei, vaikkei huomenna aikaisin sitten kuitenkaan lähdetäkään Lappiin ajelemaan, kuten vähän ajatuksena oli. Mie taidan sitten kiivetä katolle kuvailemaan. Höpö, höpö, enkä kiipeä. Mutta kuvailla aion.

Jo tämä illan valo on kovin kaunis.

(klikkaamalla kuvat suurenevat)

puuhasteluja-9

 

Paluun helpotus

Ihan sama paistaako, ihan sama ollaanko kaupungissa tai mökillä, ihan sama onko juhannus tai ei, –

Tärkeintä ja ainoa asia, jolla juuri nyt on merkitystä, on että 50 tunnin! varsin seikkailullisen (liki itku tuli, kun kuuntelin kaikkea, mitä oli sattunut) paluumatkan jälkeen pikkuinen tuli tänään kotiin.

1-5

Näiden kuvien välinen viisi kuukautta olivat pitkiä, ihan tavallisia, menivät nopeasti,  – – olivat pitkiä, ihan tavalllisia, menivät nopeasti, olivat pitkiä … – – … Joka tapauksessa ne ovat nyt ohi. Eikä seuraava seikkailu ole vielä alussakaan… Tässä suvantovaiheessa, viiden vuoden ja viiden kuukauden jälkeen olen helpottunut ja onnellinen.

Juniorikin halusi lähteä vastaan…


Paluun helpotus-3
Paluun helpotus

Paluun helpotus-2

Valoa tunnelin päässä.

Paluun helpotus-4

 

Välitilajuhannus

Juhannusaatto kaupungissa: merkillisen hiljaista aamulenkillä. Kuin sittenkin olisi Lapissa. Aamuseitsemältä lenkillä on kylmä, vaikka on verkkarit päällä. Kuin sittenkin olisi Lapissa – kuten viimeiset seitsemän (?) juhannusta on oltu. Torille mennessä auton mitttari näyttää + 12 C. Ja sitten ostamme ylenmäärin ruokaa: ”kun huomenna tulee tyär”. ”S. varmaan tykkäisi mansikoista ja kirsikoista, jos teen niille suklaapiirakan – Hesarissa oli hyvä ohje”, ”sehän ”tilasi” savukalaa ja uusia pottuja”, ”ostetaanko kuitenkin vielä myös graavikalaa, ja tietysti vähän kylmäsavuporoa, sitten ehkä vielä…. ”   Tosiasia on, että huomenna kotiutuva ja silloin pari vuorokautta reissannut lapsi, joka oli vielä lähtöä edeltävän yön valvonut ja viettänyt läksäreitään, ei ehkä jaksa edes juhannuspöytään istahtaa, mutta me keskenämme touhotamme.

Noh, tarvittiin sitä ruokaa muutenkin: kävimme murmelille viemässä herkkuja, potut keittämässä, ja kaupungilta palattua systeri piipahti ”etäavokkinsa” (ihan itse keksin moisen nimityksen) kanssa mansikoilla ja jääteellä. Saimme tuliaisia heidän Skotlannin matkaltaan: kaunis pyyhe, jossa kelttiläinen rukous. –  pätkä siitä voisinkin olla juhannustoivotukseni…

Loma-10

Loma-12

Ja ruokaa tarvittiin lisää kun Juniori tuli illansuussa syömään. Perinteisesti meidän juhannusaaton ruoka on kalaa, kalaa graavattuna, savustettuna, moussena, ”sillinä” – kalaa kaikin tavoin, mutta nyt se säästetty huomiseksi. Tänään kokeilin karitsankyljysten rinnalle meksikolaistyylistä papusalaattia, eikä siitä huonoa tullutkaan.

Papusalaatti grilliruoan oheen:

salaattipeti jääsalaatista
1 (suippo)paprika
1 makea sipuli
1 prk isoja valkoisia papuja

liemi: 1 dl oliiviöljyä; ½ dl balsamicoa, 1 tl oreganoa, ripaus sokeria, 2 murskattua valkosipulin kynttä, pippuria, suolaa

Kunhan pienit ainekset ja sekoitat liemen, sitten kaikki sekaisin. Ainakin muutama tunti jääkaapissa jalostuttaa makuja. Hyvää oli.

Loma-2-2

Loma-3-2

 Nyt on tyven, mielikin aika levollinen, enkä tunnusta, että haluaisin olla mökillä, Lapissa. Ystävä sieltä suunnalta viesteili, ettei tunturissa – ei Saariselällä eikä Sompiossa –  ole edes sääskiä. Kyllä minä tiedän, ei siellä yleensä juhannuksena ole. Eikä ihan mahdottomasti ole tänään ollut meidän pihallakaan.  

Loma-11

 

On loma

Kävelen verkkaisesti, mietin, tekisinkö ensin ruokaa vai käyttäisinkö tovin surffailuun… teen hiljalleen kauppalappua huomiseksi, ja mietin, mitä kaikkea ostankaan tyttärelle jääkaappiin valmiiksi ja mitä teen juhannuspäiväksi ruokaa kun esikoinenkin, joka nyt on jo matkalla kotiin (”Houston, Texas” tuli äsken tekstari), sekä nuoripari tulevat syömään. Huomenna on luvattu viedä Caritakseenkin juhannusruokaa, ja ehkä mökillekin voisi jo hankkia viemiset.

Hiljaksiin hykertelen tunteella, joka on, kun sain kuin sainkin toimitustyön alla olleen kirjasen valmiiksi lähetettäväksi taittajalle. Ja tyttären asioita sain hoitaa Linnanmaalla, – voi kuinka olinkaan iloinen, että edes vähän saatoin auttaa. Ja niin ylpeä. Esimies ja pari kolleegaakin tulivat iltapäiväksi duuniin. Kummallista yhteenkuuluvuutta toi töiden teko tänään. Kävin tiedekunnassa sopimassa syksyn jutuista, samalla kun vein kesäkuun tentin tulokset. Palauttelin kirjastoon ISON kasan kirjoja. Varmistin, ettei evästarpeita jäänyt jääkaappiin, vein työhuoneesta viherkasvit päivähoitoon ja siivosin työpöydän, joka nyt enää niin kuormitettu ollutkaan. Neljän päivän intensiivisen työviikon (heh!) jälkeen liu´uin lomalle…

Ja sää on kuin syyskuun alussa. Piti kuvailemani puutarhassa, tekemäni kesäruokaa – eihän tämä nyt ihan niin mennyt kuin ajattelin, mutta ihan sama. Tulee se vielä lämmin. Ehkä joku sääsketönkin tovi. Parasta on, ettei ole mitään välttämätöntä nyt. Voin valita mitä teen. On loma.

Hassua, mitä oikein odotan lomalta.. . Nyt kun ei ole tiedossa muuta reissua kuin mökkimatka(t), niin odotan, että saan rauhassa touhuta ja rauhassa liikkua. Paljon on taas järjestettävää ja joka päivä aion käydä lenkillä. Kävellä, rullistella, pyöräillä. Enimmäkseen kävellä. Joka päivä. Sitä minä odotan. Ja että saan nukkua. Ja valvoa. Molempia tarpeeksi ja silloin kun haluan. Sitähän se loma on. Ja se on nyt. 😉

Laittelenpa tähän kuvia viime ja edellisen viikon ”luontohavainnoista”. Meksikon eläin- ja kasvikunnan merkillisyyksiä, per favor!

Tulumin raunioilla näitä oli paljon: isoja ja pieniä. Liikkumattomia. Oikeastaan aika inhottavia.

Tai noh…

(Klikkailehan kuva isommaksi)

Loma-8

Altaan reunojen istutusten juurilla liikkui näitä: aika vinkeät ”varpaat”.

Loma-7

Biitsillä näitä pieniä vipelsi – jotain syötävää löysivät tuosta …

Loma-6

Pelikaaneja riitti: pareittain ja yksikseen.

Loma-9

Loma-5

Puulla on tassut?

Loma-4

Meksikossa oravienkin pikmentti on tummempi kuin eurooppalaisten… 🙂

Loma-3

Tämäkin kannattaa klikata isommaksi!

Loma-2

Riippumaton?

(Tiikeriritari, Papilio glaucus se on. Koivu kertoi, enhän minä olisi tiennyt.
Mutta kun kerrottiin, niin onhan se tikrun näköinen, eikö?)

Loma

 

Kuvien maailmoissa

Tässä sitä taas ollaan. Olen illan istunut koneella: digikuvakurssin luento, skype lapsen kanssa, Facebookkiin kuvia (nuorten kanssa Meksikossa hengailu on saanut minut feisbuukkaamaankin niin että huh!), muutaman kortin teko, vähän sähköposteja… Jet lag taitaa olla ohi, kun ei nukuta, tai siis en millään malttaisi nukkua. Huomenna alkaa loma – vaihteeksi, joten ei niin välitä vaikka valvookin. Mökillekään lähtöä kun huomenna ei ole, sillä nuoriparikaan ei töiden vuoksi pääse ja tytär palaa Meksikosta lauantaina, ja kun tuntuu että mekin on ihan just tultu kotiin, niin pysymme kaupungissa juhannuksen.

Töissäkin on mennyt päivä kuvien parissa: historian opiskelijoiden opaskirja on painoon menossa, ja sitä varten kuvitusta, ja toki myös tekstejä päivän järjestänyt.

Huomiseksi lupaan kesäruokaohjeita, kukkakuvia ja lomafiilistelyjä.

Mexico City_

Valokuvaläksyjä Meksikosta

On näissä hyytävissä keleissä hyvätkin puolensa: duunissa ei ole kuuma. Ja siellä on käsittämättömän hiljaista. Olisko tänään piipahtanut korkeintaan viisi opiskelijaa…, ei kokouksia, ei puhelimen pärinää, – ehkä voisin puhua työrauhasta. Se ei välillä ole ollenkaan huono olotila.

Nyt illan soitellut parit pitkät puhelut ja  kuronut kiinni digikurssin luentoja ja tehnyt läksyjä, joiden palautuspäivä on huomenna. Tehtävät olivat tiedossa jo reissulla, joten tein ne kaikki matkakuvista. Sikäli sattui hyvin että juuri tällä kerralla oli tehtävä henkilö- ja tilannekuvaus. Juurikin siksi hyvä, että Meksikossa ja meksikolaiset ottavat mielettömästi kuvia. Toisistaan ja muista. Tuntui, että koko ajan jossain lähellä joku oli poseeraamassa. Kun minä liikuin – kuten tavallista – suunnilleen koko ajan kameran kanssa, oli aina joku kysymässä haluanko, että minusta otetaan kuva kamerallani? No en todellakaan halunnut. ; ) mutta minulla oli oiva tilaisuus ottaa henkilökuvia, joiden ottamista yleensä vierastan.

(kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

1. Henkilö- tai tilannekuva, jossa tausta puhuu, kertoo…

Pistinpä ehdolle kaksi..

Henkilö- ja tilannekuva-6

Henkilö- ja tilannekuva-8

2. Valo luo tunnelmaa henkilö- tai tilannekuvaan

Henkilö- ja tilannekuva

4. Ratkaiseva hetki näkyy. Oikea ajoitus…

Henkilö- ja tilannekuva-3

Henkilö- ja tilannekuva-2

5. Yllätä katsoja poikkeavalla rajauksella tai sommittelulla

(Olisin suonut että koko kuva – ei vain varjo – olisi ollut tarkka, mutta ei nyt tähän hätään voi lähteä tilannetta tekemään uudelleen.)

Kuvan yhteyteen kuuluu biisi ”Walk on the water”

 Henkilö- ja tilannekuva-10

6. Paras henkilö- tai tilannekuvani

Tällä reissulla ehkä paras, mikä kertonee siitä, etten ole erityisen hyvä henkilökuvissa. Mutta tässä on jotain studiokuvamaisuutta, josta yllättäen pidän. Kuva on 16-vuotiaasta neitokaisesta, joka viettää ”debyyttiään”, joten siksi tuo kainous olemuksessa – syvänpunaisesta puvusta huolimatta – sopii kuvaa, ja olen ilonen että sen onnistuin taltioimaan.

Henkilö- ja tilannekuva-13

 

 

7. Tässä onnistuin melkein?

Melkein vain siksi, että morsiusneidon jalat pitäisi näkyä, tai pitäisi näkyä edes ne siniset ruusun terälehdet, joita hän hääparin jälkeen heitteli. Muistattehan, että minun teemani kurssin lopputyön kuvaksi on nimenomaan sininen.

Henkilö- ja tilannekuva-9

8. Maailman paras henkilö- tai tilannekuva. Liitä linkki kuvaan tai vain muistelu kokemuksesta.

”Lunch On A Skyscraper” on minusta edelleen yksi huikeimmista kuvista. Nyt löysin siitä tällaisen väritetyn version, –  se on sininen, kuten minun teemani kurssilla. Oikeasti minua huimaa tätä kuvaa katsoessani. Muistan New Yorkin, muistan  Rockefeller Centerin, jota nämä miehet olivat rakentamassa, muistan sen surun, joka New Yorkissa kohtasi, muistan kuinka yksi versio tästä kuvasta oli kierrevihon kannessa lukiovuosina, jolloin kuvaa katsoessa ei, eikä paljon muutenkaan huimannut. En tiedä vieläkään, miten tämä kuva ja sen tilanne on voitu järjestää, mutta edelleen tämä jo puhkikulunut kuva kiehtoo minua. (Kuva on täältä)

pp32077-lunch-on-skyscraper-poster

 

 

Ajatukset tulevat hitaasti tähän maailmaan

Nyt puutarhalle on annettu ensiapu [nuoripari oli kyllä pitänyt hyvää huolta, olivat sitä paitsi hommanneet meille aamiaistarpeet valmiiksi, pannariakin oli jääkaapissa… liki tippa linssissä olin, kun moinen huolehtiminen tuntui niin hyvälle], noin viisi koneellista pesty pyykkiä [enimmäkseen pehtoori pessyt], vähän jo siliteltykin paitoja ja pikeitä, postit avattu, töissä päivä oltu ja sielläkin akuuteimmat hommat hoideltu, eiliseen postaukseen liitetty kuvat (käyhän katsomassa meksikolaista lentokenttäkulttuuria kliks ja enimmät oikeakielisyys- ja kirjoitusvirheasiat postaukesta korjailtu [hirveää tekstiä näyttävät nuo Meksikon päivien tekstit olevan – edelleen syytän minäläppäriä ja aamuvarhaisia tai iltamyöhäisiä hetkiä, jolloin blogia reissuissa aina päivittelen], lyhyen lyhyet unoset otettu ja kotona olosta nautittu…

Kuvat jo latasin koneelle, ei ihan 3000 kuvaa, mutta melkein. Niitä vilahduksenomaisesti katsoessa tuli mieleen asioita, joista voisin kertoa ja jo jotain kuvia liitellä …

Clamato … emme olleet moisesta koskaan kuulleetkaan mutta tytär eka iltana mennessämme yömyssylle tilasi sitä itselleen pikku tuopillisen. Se on merkillinen sekoitus simpukka-tomaattikeittoa tai –lientä (kylmää luonnollisesti), joka tuodaan tuopissa ja sen päälle kaadetaan olutta. Coronaa –  luonnollisesti kun kerran Meksikossa ollaan. Maistoin clamatoa kahdesti. Toisella kerralla se oli raikasta, – hyvä  janonsammuttaja ja välipala hellepäivänä. Toisella kerralla moinen sotku maistui yksinkertaisesti pahalle. Mutta testattu siis on.

Kuvat suurenevat klikkaamalla.

Meksikossa kaikki on toisin-2

Periaatteessa kaikkien ruokien kanssa tuotiin ainakin salsaa, usein myös guacamolea. Salsassa sellainen uusi pointti, että se oli maustettu korianterilla, mitä ei esimerkiksi Italiassa tehdä. Aion kyllä kotikoekeittiössä kokeilla. Palaan asiaan …

Nuorten naisten korkkareiden ”pakkokäytöstähän” jo kerroinkin aiemmin keväällä . . . nyt vähän täydennystä tähän. Ensimmäisenä päivänä kun olimme Playa del Carmenilla, kommentoin lapsen läpsyttimiä  ”sullon uudet”.

– Joo on, sain Alicelta kun jostain häistä oli jäänyt ylimääräisiä. [Alicehan järjestää työkseen häitä.]
– Mitä ihmettä?  Ylimääräisiä läpsyttymiä häistä?
– Niin kun hääjuhla on edennyt tarpeeksi pitkälle, voidaan kaikille naisille jakaa häiden teemaan tai värimaailmaan sopivannäköiset flipfläpit tai jotkut silkkitöppöset, sillä eihän kukaan jaksa koko iltaa korkkareissa olla!

Jotta sellaistakin merkillisyyttä Meksikossa.

(Tytär sentään välillä korkkareissa, minulle sopivat tennarit paremmin.
Olin ylipitkä noissa maisemissa jo muutenkin… )

Meksikossa kaikki on toisin

Historiallisista nähtävyyksistä (Tulum, Maya-temppeli Mexico Cityssä, Chichen Itza … ) puhuttaessa, niistä tyttären kavereilta tai hotellin ohjelmapalvelun tyypeiltä kysellessä, jokainen sanoi jonkun tietyn kohteen olevan ”lähellä sydäntään”, ”henkilökohtaisesti tärkeä” tai ”my favorite place”.  Tai joku sanoi että DIego Rivera on ”just mun juttu” ja yksi halusi kiivetä linnavuorelle katsomaan Tamoyon maalauksen, joka käsittelee Yhdysvaltain ja Meksikon välistä sotaa vuodelta 1846-48, koska ”en ole koskaan ennen päässy sitä näkemään”. Ja näin sanoneet olivat nuoria ihmisiä. Enpä ole paljon suomalaisten nuorten aikuisten kuullut pitäneen vaikka Turkansaarta feivorittina tai Turun linnaa lempparihistoriakohteena… ei suomalaisilla nuorilla sellaista menneisyyden ”fanitusta” kuin tuolla Uudella mantereella tuntui olevan.

Malo kit – hyvää päivää! Malo kit on mayojen kieltä, ja tarkoittaa hyvää päivää. Meksikossa on vielä noin 1,5 miljoonaa ihmistä, jotka puhuvat mayaa [mitenhän tuo kirjoitetaan]. Meille sitä ”opetti” ja puhui Tulumin lähellä olleessa viidakossa maya- rituaalia ja ´varjelusta´ tekevä ´pappi´. Uskomattoman nopeaa puhui, – turistihömppää moinen rituaali, mutta mayan kieltä olisi voinut oppia enemmänkin. Samaisena päivänä opin [ainakin välttävästi] etsimään ja löytämään maya-piirteitä henkilöstä. Meidän hotellin yhdessä ravintolassa oli mielestäni muutama maya. Jotensakin kaulattomia ovat, lyhyitä, aika tanakoita, – ihan kuin olisivat jotain sukua saamelaisille. (etsin huomenna kuvan tähän)

Paljon olisi vielä juttuja… ja vielä enemmän kuvia, mutta nyt jet lag tai whatever haittaa… huomiseen.

Lennossa, laskeutumassa, lentokentällä, lähtöselvityksessä, terminaalissa, lennossa, turvatarkastuksessa…

Nyt kun olemme reissanneet vuorokauden, olemme sateisessa Lontoossa. Siis edessä vielä lento Helsinkiin ja Ouluun. Cancunissa oli sellainen farssi, joka oli muuttua tragediaksi, että huh. Olimme kolmestaan reilusti kaksi tuntia ennen lennon lähtöä kentällä, jossa oli kuuma! Joimme yhdessä vielä cappucinot ja sitten heippasimme tyttären, joka suuntasi vielä Monterreyhin. Ei viikkoakaan niin nähdään Oulussa! 🙂

Lentokentillä-9

Lähtöselvitys avautui ajoissa, mutta  se kesti! Jono mateli. Turvatarkastukseen ajoissa. Ja jono mateli. Kävin hakemassa töihin ja nuorelle parille tuliaissuklaat, ja sitten jo tuleekin kutsu portille B9. Pian ilmenee, että kone on myöhässä. Ja on niin kuuma, ettei usein. Ajatuksissani olin vielä aamulenkillä Karibianrannalla, varhain siellä, ja viimeinen uinti meressä  – mutta pian palaan ajatuksista  jonoon.

Vihdoin päästään koneeseen. Vivaeurobusin koneissa on tummansiniset nahkaiset penkit. Niissä tulee hiki. Mietimme, kuten olemme viikon aikana jo aiemmin miettineet, että merkillisesti täällä hiki ei jää pintaan, ei tunnu likaiselta sitten kun taas viilenee. Joku aineenvaihdunnan juttu?

No istumme siis koneessa puolisen tuntia, minkä jälkeen ilmoitetaan (espanjaksi, niin kuin kaikki kuulutukset), että vaihdetaan konetta… Selevä peli. Ylös, ulos ja terminaaliin. Departures-taulua seurataan silmä kovana, ajat muuttuvat, portit vaihtuvat, kuulutukset espanjaksi, mutta juttelimme muutaman samalle lennolle lähtevän paikallisen englantia taitavan kanssa, joten pysyimme ajantasalla. Lentohenkilöstö kun ei juuri osannut meille mitään kertoa, ainakaan englanniksi.

Lentokentillä-7

Lentokentillä-8

Jossain välissä taululle tuli tieto, että  lento lähtee KAHDEKSALTA ILLALLA!! ja meidän kone Mexico Citystä Lontooseen lähtisi klo 21.45. Siis etsittiin jo mahdollisuutta saada kokonaan toisen yhtiön lentoliput, jotta pääsimme rannikolta pääkaupunkiin… Sitten huhuina kuulimme, että päästään lähtemään ”vain” kolme tuntia myöhässä, mikä meille riittäisi.  Tauluille eikä porteille vain tullut mitään tietoa, sitten kävimme taas kerran kysymässä, miten on … ja se viime hetkellä… Suunnilleen kaikki muut olivat jo koneessa, mutta kun kuulutukset on espanjaksi ja lähtötiskin yläpuolella taulussa lukee, että MONTERREY eikä MEXICO CITY kuten pitäisi.

Alla oleva kyltti tarkoittaa siis että kyseessä on lento numero 3149 (ei VIV 1147 kuten näytössä lukee, ja että portilta B17 lähdetään Mexico Cityyn (ei Monterreyhin kuten näytössä lukee) ja että lähtö olisi pitänyt olla klo 13. 00 eikä klo 15.00 kuten näytössä lukee… Mutta eihän blondi tällaista osannut tulkita… 😀 Nyt naurattaa, lauantaina ei.

Lentokentillä-2

 

Me pöhköt emme osanneet moista salakieltä lukea… Joka tapauksessa pääsimme koneeseen, olimme ajoisssa Mexico Cityssä.

Taas kaikki terminaali-turvatarkastus-käytävät-check in -jonot. Olemme viimeisen vuorokauden kävelleet varmasti kolmisen kilometriä jonoissa. Lentokentällä lisätarkastus: huumepoliiseja? Koirat ainakin on mukana ja nuuhkivat kaikkien käsimatkatavarat… British Airwaysin Jumbo tuli ihan täyteen.

Lentokentillä-6

Viisisataa ihmistä, valtava kone. Kun se aloittaa kiihdytyksen nousuun, tuntuu että se ei jaksa nousta, massa on valtava, kone tärisee, huojuu, mutta kun olet laskenut kolmeenkymmeneen kone irtoaa kiitoradasta, siivet notkuu, lento on vaappuvaa, hetken mietit, minkä hiton takia tämmöisen kyytiin koskaan haluatkaan! miksi matkustat… Toivot, että olisi vähän enemmän tilaa, mutta lentokoneen puuhapaketin, jota myös illalliseksi kutsutaan, seuraksi otat punaviiniä ja sitten kuitenkin nukahdat… Ollaan matkalla kotiin.

Viiden tunnin pätkittäisen unen jälkeen heräät, kun jumbo on kunnon turbulenssissa. Tärinäkin on massiivista, välillä tuntuu kuin kone putoaisi kuoppaan, molemmat todetaan, että voisi heittoisuus jo loppua, meksikolaiset tekevät ristimerkkejä, mutisevat ave mariaa, … eikä keskellä Atlanttia ollut turbulenssi sitten onneksi kestä kuin varttitunnin. Laskeudumme ajallaan Lontooseen.

Lentokentillä-3

Nyt suljettava läppäri, portti Finnairin lennolle avautuu pian… Ja huomiseksi ehdittävä töihin… 😉 !!!

Lentokentillä-4

Lepoilua Playalla

Kertakaikkisen mitään suorittamaton päivä. Tuntuihan se hyvälle, sekin että onnistuin nukkumaan liki kahdeksaan. Jei! Raukea aamiainen, ja sitten merenrantalenkille. Ja netistä uutisista luen että joku lakko hidastaa, vavikeuttaa, estaa lentoliikennettä Suomessa!! Noh, sellainenhan kuuluu meidän lomiimme. (ks. eräskin aiempi kokemus KLIKS ja KLIKS).

s1

Sitten löysimme hotellin katolta auringonottopaikan, johon kävi tuuli, jossa oli pieni allas, jossa oli baari, jossa on varjoa ja aurinkoa, vähän väkeä ja sitten sitä aurinkoa! Aloitin uuden kirjan (Anna-Leena Härkönen, Onnen tunti – se on hyvä kirja,  pidän siitä). Lounaalla kävimme allasbaarissa; Guacamole, salsa (korianteri se on se juttu täällä) ja nachos. Hmmm… taas jaksoi löhöillä ja lukea. Välillä pieniä kävelytrippejä ja kuvaamista, – ja uimista. Isossa altaassa,pikku altaassa, meressä.

Iltapäivällä biitsillä huomaamme, että taas on ”happening” tulossa. Melkein meidän ”pihalla”, suunnilleen huoneidemme ja meren välissä oli häät! Paitsi että aurinkotuoleista katselimme seremoniaa niin minä otin muutaman kymmenen kuvaa, ja  – taas – muutama kyynel vierähti. Amerikkalainen hääpari, toinen kierros jo molemmilla, mutta olipas mukava päästä mukaan pienimuotoisiin häihin [ niistä tulee tänne blogiin vielä kokonainen postaus].

 s5 (Custom)

Ihan kuin päivän teemaan (ja meidän 30 vee häämatkaan liittyen pyyhkeet olivat tänään näin….

S3 (Custom)

Tyttären kanssa ehdimme jutella … tulevasta, kavereistaan, toiveistaan, haaveistaan. Se mikä on ollut ihana huomata näinä päivinä, on että lapsi on itselleen paljon ”armollisempi” (ehkä tiedätte mitä tarkoitan) kuin aiemmin. Samalla on itsevarmempi, aikuisempi. Varmaan liki puoli puoli vuotta täällä maailman ääressä, eri kulttuurissa, ovat vaikuttaneet.

Nythän tilanne on se, että huomenna aamupäivällä alkaa sietämättömättömän pitkä kotimatka: Playa del Carmen – Cancun (taksi-bussi = 1½ tuntia), Cancun – Mexico City, Meksico City – London, London – Helsinki, Helsinki – Oulu, ja jo maanantaita vasten yollä olemme Oulussa, kotona ehkä kahden aikaan yöllä, jos kaikki menee hyvin, eikä lakko häiritse. Mutta koskapa haluan aamulla vielä käydä Karibianrannalla lenkillä, on nyt ryhdyttävä nukkumaan. Buenas Noches!

Kuvaraporttia ja kaikkea muuta tulossa; lennoilla on hyvä kirjoitella, välilaskuilla lähetellä …  Adios…

 

Seikkailuja ja historiaa

Seikkailupäivä alkoi aamulla ennen seitsemää: kohti viidakkoa, Tulumia, snorklausta ja kaikenmoisia aktiviteetteja: taas sellainen juttu kuten koko tämä Meksikon matka: jos esikoinen ei olisi täällä, jos ei olisi ollut mukana tänään, olisimme varmasti valinneet toisenlaisen retken. Mutta kuinka hurja ja hurjan mukava, jännä päivä, meillä tänään olikaan! The Jungle Maya -retki ei ollutkaan mitään ihan tavis raunio/kävelypäivä.

Tolteekkien ja mayojen kulttuurin jäljillä kuljimme. Euroopalaisen keskiajan (tuntuu olevan minulla ihan teemana  tänä kesänä (joskin pääsykoeurakka tuntuu nyt kovin kaukaiselta) tienoilla täällä oli kukoistava kauppapaikka. 

PDC IV 056 (Custom)

Tulum

Eikä puhettakaan että köysihypyillä hiidenkirnuihin, uinti tippukiviluolissa, jeeppiajelu josta opaskin sanoi, että kidutusta on [ihan mietetön reitti!! – millään muotoa ei olisi voinut kuvatakaan, hyvä kun penkissä pysyi!], köysien varassa viidakossa liukumista (3 x joista viimeinen päätyi veteen!), uintia yhdessä maailman pisimmistä (88 knm) luolajoessa, jossa snorklailtiin samalla… Mielettömän kirkas vesi, ja nähtiin tippukiviä, lepakoita, fossiileja, uintiin maan alla muutama sata metriä, päästiin viidakkomajaan lounaalle (empanadas jäivät parhaiten mieleen, niitä(kin) yritän opetella tekemään – kesän kalaasien menu on tässä muutoinkin ollut suunnittelun alla. Meksikolainen menu siitä väistämättä tulee. — ;))

Kaikkinensa niin turistipäivä kuin vain voi olla, mutta ei ”muovia”. Oikeasti viidakkoa, oikeasti uskallusta vaativaa, oikeasti Meksikoakin? Tosin tytär on viime päivät hokenut ”Playa del Carmen ei ole Meksiko. Tämä on jotain muuta tai vain pieni osa Meksikoa… ” Uskon vakaasti että lapsi on oikeassa: Jukatan on vain osa, merkillinen, ei-traditionaali osa Meksikoa. Mutta onhan tässäkin historiansa, olevansa ja menneensä.

Tämmöiseen raunioilla törmäsin; koko pituus noin puoli metriä.

Leguaani

(M)Adventures-aaupäivän jälkeen siirryimme Tulumiin. Tolteekkein ja mayojen kaunpunki, kauppakeskus käytiin katsomassa. Minulla harvoin on hiki, mmutta siellä oli! Ehkä kuuminta ikinä…

Kuvia on  paljon lisää ja osan liitän myohemmin, nyt päivän seikkailut ja urheilut väsyttävät… Eikä juhlallisella illallisella ole vähäisin osa unettamisessa, Mutta palaan asiaan aamulla..

Puuhamaa ~ helppoa elämää Meksikossa

Tällainen ylenpalttinen ylellisyys on kyllä satunnaisesti mukavaa, mutta tänään kolmantena päivänä täällä jo mietimme, että kuinkahan kauan tämmöistä jaksaisi: maata biitsillä ja katsella ja kuvata kun pelikaanit tekevät syöksyjä, pyytävät kalan, nousevat taas lentoon ja uudestaan nappaavat kalan … (kuvat suurenevat klikkaamalla)

pelikaani (Custom)

Jos jaksaa, voi hakea biitsin baarista juotavaa tai pulahtaa altaaseen, lukea tai käveleskellä rantaviivassa.

33 (Custom)

No kyllä me varmasti lauantaihin asti jaksamme. Eikä taida tehdä tiukkaakaan… 😀

12 (Custom)

Hotellimme on suunnilleen keskellä Playa del Carmenin lomarantaa, joka lienee noin neljä, viisi kilometriä pitkä. Meidän huoneet jotensakin yläkuvan keskellä. Ja alakuvassa oikeassa reunassa… siis olemme aika rauhassa.

13 (Custom)

 

10 (Custom)

Tähän hotellikompleksiin kuuluu tämä meidän Real Gran Porto ja sitten kadun toisella puolella oleva vieläkin ökympi The Royal.

Tämä kuva meidän hotellin (0ik.) sushibaarin terassilta merelle päin,vasemmalla Royal-hotelli.

14 (Custom)

Tämä on taas mereltä päin… meidän hotelli vasemmalla mutta oikealla olevan valtavan Royal-hotellin palvelut (mm. ”eiliset tanssit”) käytettävissämme….

9 (Custom)

Keväällä kun hotellia varasin perustelin tämän luksuksen  varaamista sillä, että on ”ei-sesonki” (täällä on vuoden sateisin aika [emme ole nähneet satavan kuin sunnuntaiaamuna MC:ssa] mikä merkitsee 30 % alennusta hintaan ja sitten meille tämä on 30-vuotishäämatka – siis luksus perusteltu.  Kerran aiemmin olemme olleet All inclusive -hotellisssa (Marokossa syksyllä 2007) – ei välttämättä meidän juttu, mutta meneehän se tämmöinenkin (heh!) – kuten tytär sanoi, jos nyt valittais olis kyllä aika törkeetä.

6 (Custom)

Meillä on oikein sviitti, josta on suora käynti rannalle. Yöllä kuulee meren aallot, verhoja raottamalla turkoosi meri on muutaman metrin päässä.

ranneke (Medium)

Sviittiranneke  (ihan kuin Särkännniemessä ja jossain muussa ”puuhamaassa”) merkitsee että tien toisen puolen Royal-hotellin palvelut, ravintolat ja altaat ovat käytettävissämme.

Hotellien toimesta on koko ajan ohjelmaa: salsatunteja, rantalentistä, pokeria, ananaksen koristelun oppitunteja, espanjan tunteja (olenhan minä ihmeissäni katsellut ja kuunnellut, kuinka tytär osaa paitsi lukea, myös puhua espanjaa. Tammikuussa Oulusta lähtiessään ei monta sanaa espanjaa osannut, mutta nyt hoitelee varauksia, tilauksia ihan sujuvasti espanjakssi ja pystyy lukemaan yksinkertaisia tekstejä.”Geenivirhe”, totesi isänsä. Olen samaa mieltä: ei meidän  perimällä tuollaista kielenoppimista selitetä).

Nuo kaikki aktiviteetit ovat ilmaisia, – tai siis kuuluvat pakettiin, mutta sitten on myös maksullisia palveluita; minä otin eilen hieronnan. Biitsin katoksessa topakka, varsin roteva meksikolaistäti sai romahtaneen olkapääni relaksoitumaan. Ehkä paikallakin osuutensa …

25 (Custom)

Tänään pehtoori ja tytär kävivät aamulla parasol-lennolla. Voi kuinka minäkin olisin halunnut, mutten uskaltanut. Ja jonkunhan on kuvattauva. 🙂

28 (Custom)

29 (Custom)

26 (Custom)

15 (Custom)

23 (Custom)

24 (Custom)

Sitten tänään kävimmme tyttären kanssa ”Municipal pantheonissa”. Sunnuntaina tänne tullessa näin kaupungin ulkopuolella hautausmaan ja portista vilahti sangen mielenkiintoisen näköisiä hautakiviä ja muistomerkkejä. Vakkarilukijanihan tietävät, että minulla on pieni fiksaatio hautausmaihin ja niiden kuvaamiseen. On tullut niitä kierreltyä. Siispä menimmme taksitolpalle aamiaisen jälkeen ja kysyimme, kuinka paljon maksaisi jos kävisimme mutkin hautasmaalla ja taksi odottaisi, että ehtisimme pikaisesti kuvailla ja katsella.  Alle kaksikymppiä tunnin reissu maksoi. Kuski oli hieman kummissaan, mutta kyllä kannatti!! Laitan ensi viikolla kokonaisen postauksen tuosta paikasta, mutta tämä kuva jo kertonee, millainen värimaailma meksikolaisella hautausmaalla on! Eikös vain näytäkin joltain päiväkodin pihalta?! Jollei noita ristejä olisi …

20 (Custom)

Hotellissa järjestetään kaikenmoisia juhlia ja illallisia. Tänään oli vuorossa ”Caribbean night” ~ koko päivän ovat biitsillä illan spektaakkelia valmistelleet. Nyt salsa ja merenque ja rantareggae kuuluu tänne, … me kävimme syömässä biitsillä karibealaisia herkkuja, mutta vetäydyimme näin ajoissa pois — sillä huomenna on aamuseitsemältä lähtö retkelle. Mennään Tulumiin ja seikkailemaan! Koko päivä retki on tiedossa.

22 (Custom)

 Toissailtana näimme ikkunasta kun nuoripari kihlautui. Oli paparazzina kuvailtava, ja uskokaa että pieni kyynel tietysti tirautettava …

1 (Custom)

2 (Custom)

3 (Custom)

Jos illansuussa on jotain romanttista, niin aamusella on sitten kyse turvallisuudesta, kai… ?

4 (Custom)

 

 

Playa del Carmen – enimmäkseen aurinkoa

Playa del Carmen: lämpötila + 32 C, merivesi lähes sama. Liki pilvetön taivas, vähemmän tuulta kuin eilen, pehtoorin kuume laskenut, oltiin jo kolmestaan aamulenkillä rannalla, enemmän syöty, tyttären kanssa ”töitä tehty” ~ aurinkoa otettu, höpötelty, suunniteltu loppuviikon ohjelmaa, kesääkin. Siis mikä parasta Meksikossa ja Playa del Carmenilla? – Meidän tyttö!

Toki paljon muutakin oivallista… mm. aamiaiset ..

PDC II 175 (Custom)

PDC II 179 (Custom)

PDC II 187 (Custom)

PDC II 189 (Custom)

PDC II 194 (Custom)

PDC II 196 (Custom)


PDC II 330 (Custom)

PDC II 245 (Custom)

Oishan sitä biitsiltä palattua voinut vähän aikaa huilata, ja  tirsat ottaa, mutta kuka voi mennä sänkyyn kun siivoja tekee pyyhkeistä tämmöisiä?

PDC II 355 (Custom)

PDC II 357 (Custom)

Juuri palasimme iltakierrokselta: mm. fifth avenuelta. = pääkatu täällä. Jopas oli turistia. Turistikauppoja, turistiravintoloita, turisteja (meksikolaisia ja jenkkejä, – näin ´off season´ ei paljon muita näy olevankaan). Ja sitten kävimme syömässä meksikolaisessa gourmet-ravintolassa: kissakalaa habanero-chilillä (minulle paras ruoka tämän Meksikon viikon aikana), pehtoori söi lampaankyljyksiä ja tytär vaihteeksi broileria – millähän kastikkeella olikaan? 😉 (sisäpiirin vitsi). Ja meidän kaikkien annosten lisukkeena nokare perunamuusia. Toistamiseen tai kolmannen kerrran täällä ollessa siihen törmään, ja hitsi että se on hyvää. Millähän maustavat?

Sitten vielä yömyssyllle, ja niinhän siinä sitten kävi, että tyttären kanssa tanssimaan lähdin! Tanssimaan! Olipa oikeastaan aika mukavaa. 😉

Karibianmeren rannalla

Onhan siitä ollut puhetta: minä pidän merenrannassa lenkkeilystä. Sitähän teen joka viikonloppu. Niin tänäänkin. Aamulla Meksikonlahden rantaviivaa oikealle ja takaisin ja iltapäivällä Meksikonlahden rantaviivaa vasemmalle ja takaisin. Vesirajassa on hyvä kävellä. Nauttia merituulesta (onneksi tänään on  tuullut aika kovastikin, muutoin olisi ollut varmaan turhan kuuma. + 30 C yhdistettynä reippaseen merituuleen on ollut hyvä).

Viime viikolla täällä riehuneen hurrikaani Davidin jäljet näkyivät eilen tullessamme  vielä monessa paikkaa, vettä oli pelloilla ja teissä vesivirtojen jäljiltä melkoisia rooppeja. Mexico Cityssä katseltiin loppuviikosta uutisia, joissa näytettiin, kuinka täällä väki kahlasi polvia myöten tulvissa, mutta nyt ainakin on ollut erinomainen sää.

PDC 133 (Custom)

 On se turkoosi, Karibianmeri siis. Ja hiekka valkoista. Voiko oikeastaan kliseisempää kuvaa olla?

PDC 145 (Custom)

 

PDC 148 (Custom)

PDC 146 (Custom)

 

2013_PDC I 096 (Custom)

PDC 114 (Custom)

PDC 141 (Custom)


8 (Custom)

PDC 132.CR2 (Custom)

Mutta ei tämä päivä ole ihan mennyt niinkuin Strömsössä… Ei tämä ihan paratiisipäivä ole ollut. Pehtoori oli yön ollut enempi vähempi horkassa, ja viiden jälkeen kun heräilin (en osaa näköjään nukkua millään puolen maapalloa, en lomalla, en töissä ollessa, en missään olosuhteissa tai aikvyöhykkeellä yli viiteen), oli miehellä kuumetta yli +38 C. Lääkäri kävi huoneessa ja totesi keuhkoputkentulehduksen tai ainakin jonkin ”infection”. Kevään flunssan jälkeen kytemään jäänyt kurkkukipu oli ilmeisesti nyt (ilmastointilaitteiden ja äkillisten lämpötilavaihtelujen takia) puhjennut taudiksi. Lääkäri kävi hakemassa ja sitten tuomassa lääkkeet (antibioottikuuri ja muutama muu lääke) ja pehtoori on päivän ollut sisällä ja nukkunut.

Tyttären kanssa olemme olleet biitsillä. Ja puhelinhan se  lapselta sitten pöllittiin. Heaven knows, miten ja missä välissä, mutta viety on! Puhelin oli varavarapuhelin, ja tarkoitus oli Suomeen palattua uusi hankkia, mutta salasanojen vaihtoa ja muuta häslinkiä tässä  lapsella nyt ollut. Ja jonkunlainen luuriahan se on nyt lähdettävä hankkimaan… Tytär ei ehkä sitä niinkään tarvitsisi, mutta minun mielenrauhani kannalta on parasta, että lapsella on puhelin.

Lauantai Mexico Cityssä ja pyramideilla…

Mexico Cityn liikennettä seurailimme hotellin edessä tovin, Ubaldo ja Gaby kurvasivat hotellin eteen Jetallaan ja poimivat meidät kyytiin. Toiveena oli, että liikennettä olisi vähän, jotta olisimme suunnilleen tunnissa Teotihuacánin kaupungissa ja pyramidien juurella. Ja me olimme perillä tunnissa!

Matkalla ehdimme jutella; U & G kertoilivat elämänmenosta ja meksikolaisesta yhteiskunnasta ja sen toimittomuudesta tai toimivuudesta. Työkulttuurissa on kuulemma pohjoisen (Monterreyn) ja etelän Mexico Cityn (tai  dii-ef ´n (Distrito Federal) kuten paikalliset kaupunkiaan nimittävät) välillä kovastikin eroja. Vastikään MC:yyn töihin tulleet ja sinne muuttaneet kertoivat, että ei ollut mitenkään erikoista ja yleisestä tavasta poikkeavaa, että Gaby oli aloittaessaan työt pankissa ollut  kolme viikkoa ilman tietokonetta… eikä työnantajaakaan se ollut huolestuttanut tai aiheuttanut hoputtamista. – ”ehtiihän sitä, mañana”. G. oli ollut eri mieltä.

MC III 116 (Custom)

Yhdeltätoista olimme Teotihuacánissa. Avenida de los Muerrtos (Vainajainkatu) kulkee läpi raunioalueen.  Opaskirjan mukaan se on peräti neljä kilometriä, .. hiljalleen keskipäivän auringossa sen kävelimme. Pirámide del Sol  kadun oikealla reunalla on maailman kolmanneksi korkein pyramidi (65 m) ja olisi vieläkin korkeampi jollei 1900-luvun alussa tehtyjen restaurointitöiden aikana olisi kärkeä purettu pois. Samalla pinnalta poistettiin monta metriä paksu kivi- ja stukkokerros.  Teotihuacánin kaupungin kukoistuksen aikoihin pyramidit olivat maalattuja.

MC III 125 (Custom)

Luonnollisesti huipulle oli kiivettävä. Pientä haastetta loivat portaat, jotka olivat kovin kapeat: teotihuacánilainen joutui niitä noustessaan painamaan päänsä ja lähestymään jumaluutta hieman sivuttain, alamaisesti.

MC III 1 (Custom)

Niinpä mekin sitten teimme: näkymät ylhäältä olivat huikeat. Gaby (raskaana) jäi vartioimaan meidän tavaroita, joten meidän ei tarvinnut ihan hurjaa suoritusta tehdä.

MC III 094 (Custom)

Toisen, pienemmän, Pyrámide de la Lunan huipulle emme nousseet, mutta pieneen – sopivan kokoiseen ­ – museoon, jossa oli hyvä pienoismalli, kävimme tutustumassa. Poislähtiessä pyramidin huipulla jo paljon väkeä; hyvä että lähdimme aamulla liikkeelle.

MC III 136 (Custom)

Kolmisen tuntia koko alueella vietimme; lunch break? Ehkä ajamme takaisin kaupunkiin ja menemme siellä syömään? – Si! Niin tehdään. Jos menomatka oli sujunut sutjakasti, lauantai-iltapäivänä miljoonakaupungin liikenneruuhkat olivat jotain ennennäkemätöntä. Kävimme isäntäparimme asunnolla,

MC III 185 (Custom)

sitten piipahdimme meidän hotellilla ja ajelimme hienostokaupunginosa Polancan läpi, Zona Rosassa oli ravintola, johon matkalla tehtyä lounasvarausta siirrettiin muutaman kerran, ja ihan ykskaks yhtäkkiä kolmen tunnin ajelun jälkeen (heh!) olimme paikalla sopivasti päivällisaikaan. Melkein kolminkertainen aika kului liki samaan matkaan kuin aamulla: Mexico Cityn ruuhkista ei kuulemma koskaan tiedä. U:lla menee päivittäin 2–3 tuntia työmatkoihin.  Ei meitsi kestäisi moista.

MC III 172 (Custom)

Mutta nyt tämä matkanteko ei haitannut. Saimme istua ”saitterilla” läpi MC:n esikaupunkien, reuna-alueiden, näimme ehkä koko sen asumisen tason vaihtelun joka kaupungissa on. Varakkuuden  ääripäät olivat hyvin kaukana toisistaan: välillä hökkelit kuten Etelä-Afrikan townshipeissä ja välillä valtavia luksus-alueita bulevardeineen, puistoineen,  – olisi voinut ajatella olevansa vaikkapa Barcelonassa. Eliittitalojen valtavia puutarhoja vilahteli messinkiporttien väleistä ja talojen edustoilla yksityiset turvamiehet kuljeskelivat, ja kadunlakaisijatkin olivat pukeutuneet valkoisiin.

MC III 262 (Custom)

Ja  millaiseen paikkaan pääsimmekään syömään! Hacienda de los Morales. Ui-jui. Fine diningiä en ollut osannut edes toivoa, en odottaa kohtaavani, mutta yllätys olikin sitten sitäkin mieluisampi. Tällainenkin voi siis Meksiko olla. 😉  Kampasimpukoita ”carpaccio”-tyyliin, seabassia ja muuta hyvää valitsimme alkuun ja sitten pääruoaksi mexican style lehtipihvi, jonka kanssa tarjottiin mustapaputahnaa, josta pidän hyvin paljon, avocadotahnaa, molo-kastiketta, pariloitua chihuahua-juustoa, … ja kaikkea.

MC III 224 (Custom)

Ruoka oli kaikkinensa erinomaista, ja seura tuntui merkillisesti tutulta. Nauroimme paljon. Todella mukava oli tämä nuoripari (Gaby on siis tyttären Monterreyn kämppiksen Alicen sisko).

Illalla jetlag vielä tuntuu, ja kieltämättä  12 tuntia liikkeellä väsytti, joten ei muuta kuin unille…

~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja  sitten tänään (nyt sunnuntai-iltana kello on puoli kahdeksan kun tätä täällä Jukatanilla kirjoittelen)…

Sunnuntaiaamu Mexico Cityssä. Sataa. On kylmä ja harmaata. On aika lähteä kaupungista.

Pakkaamme, tilataksilla lentokentälle – varmuuden vuoksi (olimme oppineet, että MC:n liikenteestä ei koskaan tiedä!) hyvin hyvissä  ajoissa. Nautiskelimme kentällä aamiaisen, ja puolelta päivä lähti kone kohti Cancunia. Paikallinen lentoyhtiö (Vivaaerobus) ei paljon lentolipuista velota: satasella lennähdimme Karibian rannalle, matka kesti reilun pari tuntia. Mutta enpä ennen sellaisessa rahtikoneessa matkustanutkaan. sitten vielä tunnin bussimatka. nyt täällä. Ette usko … minullakin vaikeaa …. mutta totta tämä lienee…

(…ja ilokseni voin kertoa että nettiyhteys on loistava. Siispä huomiseen)

 

Meksikon historiaa.. ja hellettä

(Ihan heti alkuun tehtävä korjaus eilisen postauksen lapsukseen; eilen kirjoitin vahingossa että MC on 500 metriä merenpinnan yläpuolella. Tosiasiassa on KAKSI ja puoli kilometriä mpy. Siis vuoristossa ollaan.)

Tänään aamulla kävelimme kohti Zolácoa (vanhaan keskustaan), – samaan aikaan kun meksikolaiset menivät töihin me tepastelimme aamiaiselle. Voi kun te tietäisitte, kuinka minihameinen tyttäremme kerää katseita. Täällä nuoret tytöt ja naiset pukeutuvat farkkuihin, mitään farkkurepalesortseja tai minareita ei katukuvassa näe, joten vaaleaihoinen, vaikkakin päivettynyt, tytär kyllä saa huomiota.

saara, pau, kaan

Aamiaiselta suoraan Katedraalin vierässä olevan ”Turibussin” -pysäkille. Tämä turistipäivä aloitettiin kaksikerrosbussin katolla. Suuntana Bosque de Chapultepec. Valtava puistoalue jossa linna, soutualueita, monia museoita, mm. Museo Nacional de Antropologia. Ei turhaan maailman parhaimpien antropologisten museoiden joukkoon laitettu. Olisi vaatinut pari päivää, me olimme reilut pari tuntia… Mutta pre-espanjalaisen (eurooppalaisissa teksteissä puhutaan esikolumbiaanisesta ajasta.. aika tyypillistä) ajan mennyttä ja maya-kulttuurin jäänteitä sentään katselimme, kummastelimme, kuvasimme. Tänään seuraamme liittyivät tyttären kaverit Pau(line) ja Kaan. Ja Pau (joka siis on meksikolainen, Kaan on saksalais-turkkilainen)  oli hyvänä oppaana meille. Sekä museossa että linnavuorella.

Heidän kanssaan oltiin siis myös Castellolla, sotilasakatemiana 1800-luvulla toiminut hulppea linna. Siinäkin museo ja hieno näköala ja puistot. Yhtä mieltä olimme että linnan kattoterassilla olisi ihana viettää tanssiaisia tai kauniita kesäjuhlia.

_MG_7795 (Medium)

Museon Maaya-osastolla pienoisveistoksista näkyi hyvin aikansa kauneusihanne: korkeaotsaisuus ja kierosilmäisyys olivat muotia. Niinpä lasten ollessa pieniä päitä muokattiin pitämällä kahden laudan välissä siten että kallo muokkautui …

_MG_7828 (Medium)

Vastaavasta on kyllä Suomestakin esimerkkejä vain reilun vuosisadan takaa; Suomessa pyöreä päänmalli oli ideaali, joten lapsenpäästäjän tehtävänä oli muokata mahdollisimman pyöreitä kalloja. Mutta paljon olisi päivän museoista kerrottavaa… Ja kuvia jopa satoja, mutta nyt on vain niin, että olen hukannut hiiren (lue: unohtanut sen hotellin aulaan,jossa illansuussa olin sähköposteja selvittelemässä), enkä nyt enää lähde sitä etsimään — siis kuvia tulossa myöhemmin.

_MG_7599 (Medium)

_MG_7602 (Medium)

Viiden jälkeen olimme hotellilla, kuvien purkua, suihkua, huilausta, ja illallispaikan varaus: vanhassa nunnaluostarissa Meksikon vanhin ravintola, Hosteria de Santos. Ui- jui. Pianomusiikkia, kulahtanutta tunnelmaa, liki kaurismäkeläistä henkeä, mutta ruoka!!! Täytetty paprika (valtava) ja tyttärellä broileria mojossa joka näytti mämmiltä, maistui suklaalta ja mausteilta. Hmmm… Tunnelma ja miljöö sanoinkuvaamaton.

_MG_7684 (Medium)

 

Teotihuacán huiputettu

Kun Rooman valtakunta Euroopassa hajosi, Meksikossa Teotihuacánissa kukoisti 200 000 asukkaan kaupunki, josta on jäljellä huikeat rauniot. Teotihuacánissa on Aurinkopyramidi, jonka tänään huiputimme ja jonka huipulta alla oleva kuva on otettu. Kuvassa on siis Piramide de Luna, kuupyramidi. Ja kuinka paljon muuta olemmekaan tänään nähneet!! Ilman meksikolaisia oppaitamme olisimme jääneet niin paljosta paitsi.

luna

MC III 086

Olemme päivässä nähdeet sen mitä ”tavisturisti” ehtii viikossa.. Meillä on ollut erinomaista seuraa, ruokaa, aurinkoa, historiaa… Muta nyt tilanne on se, että olemme jotakuinkin vasta palanneet hotellille ja aamulla on lähdettävä varhain lentokentälle, joten kerron tästä päivästä huomenna (= Suomen aikaa illalla) lisää.

Mexico City – huiputettu!

Muutaman nukutun tunnin jälkeen herään kello kahdelta yöllä. siis kello on Suomen aikaa kymmenen! Olen umpiväsynyt, mutta ei auta. Unta ei tule, torkuskelen aamuyön ja kuudelta lähden suihkuun.

katunäkymä

Kunhan naapurihuoneesta lapsikin kömpi aamiaiselle, aloimme miettiä, mille ryhdytään. Jo eilen, kunhan paikallista aikaa puoli kymmeneltä (meille aamuyö) hotellin pääsimme, päätimme että ylikierroksia on niin paljon ja että on saatava jutella, lähdimme vielä ulos. Kävelimme lämpimässä aika hiljaisessa illassa historialliseen keskustaan (noin kilometri hotellista) ja löysimme cervezan, jossa saimme oluet (minullekin!! kun ei oikein muuta ollut) ja tacot. Suomessahan tacoilla ymmärretään niitä kovia taskuja, joita tex-mex-hyllyissä on tarjoilla, mutta täällä tacot ovat lähellä sitä,  mitä me ymmärrämme tortilloilla. Huikopalan ja yöoluen (!) jälkeen paluu hotellille.

 
marinchi

Mutta siis tänään jo yhdeksän jälkeen olimme kävelemässä kohti Metrolipolitana Katedraalia ja Zoláco-aukiota, jossa – kuinka ollakaan oli alkamassa mielenosoitus. Syksyllä Lontoossa satuimme keskelle mielenosoitusta, samoin muutama kesä sitten Roomassa, … tämä oli niihin verrattuna pieni marssi vain. Mutta sitä ohjasivat ja katsastivat poliisit, joita täällä on huomiota herättävän paljon. Todella paljon. Tuntuu, että joka ikisessä kadunkulmassa on pari poliisia. Joku oli löytänyt varjoisan paikankin.

Mexico City I_2013 147

Historiallinen keskusta muistutti Madridia, Lissabonia, jotain … mutta kaikkinensa oli yllättävänkin pieni. Sitä kiertelimme, istahdimme cappucinoille, sillä hotellin surkea aamiainen (joka ei kuulunutkaan hintaan) oli surkein juuri kahvin osalta. Samoin kuin eilen huikopalalla (3 olutta ja 3 pientä chorizo-tacoa eivät maksaneet tippeineenkään kymmentä euroa, vaikka olimme kävelykadun varrella, suunnilleen turisteilun ytimessä) olin jo tajunnut, että täällä hintataso tosiaan on ihan eri kuin Euroopassa, saatikka Suomessa.

Tänään lounaspaikka oli kyllä mukava, keidas keskellä helteistä, meluista, ruuhkaiseksi käynyttä keskustaa.

Mexico City I_2013 207

 

Mexico City I_2013 209

 

Mexico City I_2013 205

Söimme tyttären kanssa nopal-salaatit (kaktusta tietysti! ja hyvää salsaa.

Mexico City I_2013 217

 Kaktuksesta puheenollen kävimme myös  teksu-museossa. Siis tequilalla on tietysti  oma museonsa. Sinne tepastelimme ennen lounasta. Pääsylippuun kuului tietysti maistiaiset. Opimme että tequila tehdään ”sinisestä” agave-kaktuksesta (alla), mutta mezcal-viinaan voidaan käyttää muitakin kaktuslajeja.

Mexico City I_2013 186

Maistoimme siis molempia, mutta eipä tarvitse täältä ryhtyä niitä Ouluun kantamaan. Museon edessä paljon mariachi-soittajia. Niiltä olisi saanut ostaa yksityisen ”konsertinkin”, mutta tyydyimme nauttimaan soitannasta muille.

marinchi

Päivän ohjelmassa oli myös käynti taidemuseossa: Palacio de Bellas. Pitihän sitä käydä Diego Riveran taidetta katsomassa. Ahistavaa oli,  – noh, en muuta odottanutkaan. Mutta oli komea palatsi ja muutamat muut salit elämyksiä.

Ja ensimmäiset maya-temppelit, tai paremmin niiden rauniot, nähty. Kolmevuosikymmentä kestäneet kaivaukset (1974 – 1998) paljastivat katedraalin takana olleet temppelit ja paljon muuta. Päivä alkoi olla jo aika lämmin. Vetäydyimme hotellille.

Jos ei ruoka maksa täällä juuri mitään, niin ei maksa liput nähtävyyksillekään. Kolme euroa yleensä; Lontoossa syksyllä parikymppiä melkein museo tai mikä tahansa katsommisen arvoinen paikka.

Kiertelimme, kaartelimmme: sellainen sopi meille kaikille kolmelle. Tuli liikuttua, nähytä. Iltapäivän lopulla tänne meidän pikku (vain 28 huonetta) hotelliin, jonka paikalla on ollut vuosisatoja joku majatalo. Ilmeisesti Väli-Amerikan pitkäaikaisimpaan yhdessä paikassa toiminut ”majoitusliike”; sopii historioitsijalle ;). Tuntuu oikeasti hassulle että tässä on ainakin vuodesta 1620 asunut matkaajia, reissaajia ja kaikenmoisia maankiertäjiä?

Mitenkö niin huiputettu?  no kun tämä  suuri city (about 25 miljoonaa asukasta)  on kaksi ja puolisen kilometriä merenpinnan yläpuolella… huipulla ollaan. 😉  Sen tuntee hengittäessä, sen tuntee valon määrässä, sen tuntee illan tullessa; vilunväreet kulkevat hetken iltatuulen puhaltaessa.

Nyt nukkumaan pitkästä aikaa oikeat yöunet. 

Mexico city!

Eilen vai tänään tai joskus.. Aikaerosta johtuen aika ihan sekaisin, 24 tuntia lentokoneissa ja lentokentillä, vielä tullimuodollisuudet (Alicelle tuliaiseksi salakuljetetut poronlihaleikkelepaketit menetämme…) ja sitten Sarita!!!!! tyttären nimestä meksikolainen diminutiivimuoto). Ei me paljon kyynelehditty mutta ah, onnea.

Nyt vaatimaton aamiainen nautittu ja lähdemme katedraaliin ja ehkä antropologian museoon. sinne ehkä ollaan menossa. Tytär kavereineen on suunnitellut meille ohjelman. Illalla kerron paljon lisää.

Hotelli on tavattoman viehättävä:

 http://www.boutiquehoteldecortes.com/en/

 

(klo 17.07: ikinä enää en yritä päivittää blogi puhelimella jossa on surkea yhteys. Nyt netti hotellihuoneeseen jotenkuten kunnossa. hidas on, mutta minä yritän.)

Heathrow, London

Rantapellosta lähdimme muutaman tunnin yöunen jälkeen klo 4.40. Nyt jo Lontoossa.

Terminaali vitonen on komea, iso, tulee mieleen Dubain Mall: Prada, Tiffany,Harrods, kaviaari -ja osteribaareja, valtavia duty-free liikkeitä ja me kun vain haluttaisiin jatkaa matkaa…

Kohta tuollaisen kyytiin 12 tunniksi.

BA

Lomalle!

Paperitöitä, oppiainekokous, joka meni poikkeuksellisen helposti, ei kylläkään lyhyesti. Ja heti perään pari tuntia puhelinvastaanottoa: pääsykokeessa olleet saivat soitella ja kysellä pärjäämistään. Parikymmentä soittoa tuli, ja kolmelle sain sanoa, että tervetuloa syksyllä opiskelemaan historiaa! Ne oli juhlahetkiä. Vähemmän juhlavaa oli ilmoittaa niille, jotka olivat aika lähellä pääsyä, mutta eivät ihan pisteissä yltäneet. Yhdelle tytölle teki tosi tiukkaa kuulla tieto, että oli pisteissä keskivaiheilla, noin sadasviideskymmenes. Oli ollut aika varma pääsemisestään. Surku juttu.

Tiedekunnan professoreiden eläköitymisprosessin yksi osa taas tänään, kun dekaani vietti läksiäiskahveita iltapäivällä. Pienillä puheilla ja mansikkakakulla dekaani saateltiin eläkkeelle.

Siivoilin pöytäni ja puoli neljältä minun urakkani oli valmis: olen lomalla!  Onkin ollut ihan tuhti työvuosi, välillä tuntunut aika pitkältäkin. Ehkäpä siksikin pitkältä, että aloitin jo heinäkuun puolella, ja syysloma ja hiihtoloma jäivät vähän torsoiksi, eikä joulun tienoillakaan kovin montaa duunitonta päivää ollut. Lukuvuoteen sattui monta ei-jokavuotista-projektia (uusi luentosarja, kandisemman uudistus, Manuaalin (historian opiskelijan käsikirja) päivitys, rae-arviointi ja tutkimusryhmät, arkistoeksku, uusi omaope-ryhmä, drupal, pari artikkelia, studia generalia, pääsykokeet, – kaikenmoista), joten ihan tuntuu loma ansaitulta.

Hurjan helppo oli pakata. Muutama tunti ja matkalaukku on liki täynnä mustia ja valkoisia vaatteita. Ja tietysti kamera ja muutama putki sekä miniläppäri. Pesuvehkeet ja eiku reissuun! Eikä kestä kuin vuorokausi ja ollaan Mexico Cityssä.

lennot

 

Sinne lentää tytärkin Monterreystä. Olemme neljä yötä siellä ja sunnuntaina lennämme yhdessä Cancuniin ja vietämme kuusi päivää Karibian rannalla Playa del Carmenissa, paluumatkalle lähdetään 15.6. Tytär palaa vasta juhannuksena.

meksiko

 

Hasta pronto! Adios, amigos! 

Nyt jo lähdön vaiheilla

ai niin, tämä blogi!! .. Meinasi ihan  unohtua. Hiukkasen on hoppua tässä ollut. Ja tovi mennyt sadetta ihaillessa. Töistä palattua, pikaisesti ensin einettä ja sitten tyttären kanssa ”viime hetken skype” ja sitten lähdimme pyöräilemään Iskoon. Oli miitinki. Ja sen kaksi kilometriä kun ajelimme, niin satoi, paljon,  ja nyt taas sataa! Paljon! Ihan viistossa tulee vettä. Mielenkiintoista on Suomen suvi.

Jollei tytär olisi Meksikossa, emme todellakaan lähtisi ylihuomenna  aamulla sinne. Tähän aikaan vuodesta ei Oulusta ole niin kova hinku pois, ei varsinkaan näillä helteillä, näillä työmäärillä. Eikä Meksiko olisi se maa, johon ensimmäisenä haluaisin lähteä: taitaa olla minulle 45. maa. Uusi kohde, mutta ehkä se olisi joku toinen maa, jollei esikoinen meitä Väli-Amerikkaan ”vetäisi”.

Lapsi oli käynyt baseball-ottelussa….
”Sen siitä saa ku näyttää ulkomaalaiselta: yhtäkkiä kesken baseball-peliä heittämässä vesi-ilmapalloja kaiken kansan edessä” (toinen oik.)

966707_10200112007496001_381162214_o

Olen hiljalleen ryhtynyt miettimään pakkaamista, millaiset kengät?? Sehän se on se ainainen ongelma! Ja kun jalkakäytävät ovat tällaisia!! Noh, minullahan ei edes ole kunnon korkkareita, joten no worry!

964344_10200111971055090_11938889_o

Tänään suuria luvattu, paljon puhuttu, hitosti hikoiltu  – Linnanmaalla työhuoneessani oli + 31 C!!! – , mikä tuntui jo liki toivottomalta!  Ei siinä työteho ja luterilainen työmoraali enää oikein kukoistaneet. Muutamiin luuseriopiskelijoihin (olenhan inhottava, mutta oikeesti!!) liki tuskastuttu; miksi minun on toimittava pelastajana!??

Huomenna vielä pari palaveria, parit esseeaiheet, yksi hops-meetinki, ja sitten se on siinä!

Kesä ja kesämuistoja

Pyykkipäivä pyhästä huolimatta. Mutta muutoin aika hyvin päivän pyhittänyt ja työttä ollut. Muutaman esseen tarkastus – siinä kaikki. Yhteinen nimittäjä päivän tekemisille on ollut matkalle lähdön valmistelu. Vaateruljanssin lisäksi kaikki paperit ja passit, valuutta ja viemiset järjestetty.

Ja ruokavarastoista sapuskaa tehty: nuoren parin kanssa istuimme pitkään kotipiazzalla ja nautiskelimme päivällistä. Hiiligrillin tuoksussa, ruoan jälkeen vielä istuimme pihalla ja nautimme pullon pohjallisia chileläisestä Prologo-punaviinistä (ihan hurja hyvä viini entrecoten seuraksi, maussa on vadelmaa, mutta voimaakin on viinissä, se on täyteläinen olematta raskas, edes kerran kesällä grilliruoalle kokeile, ja savukalallekin löytyy Chilestä hyvä viini, valkkari: Anakena Riesling maistui tiistaina paistinkääntäjillekin).

Pohjarusketusta hankittu, liikkumista harjoitettu, pihaa reissun ajaksi levolle saatettu. Onneksi nuoripari on täällä kotimiehenä, joten ei tarvi ihan vaille huolehtimista kaikkea jättää. Keskiviikkoaamunahan me vasta lähdemme, mutta huominen ja tiistai lienevät aika hektisiä päiviä, joten parempi ollut tänään asioita järjestellä.

Olen yrittänyt tehdä digikurssin läksytkin, mutta enpä taida saada niitä valmiiksi ennen lähtöä…  kotipihalla kuitenkin ollut kuvattavaa… perhosten perässä olen kameran kanssa kulkenut… Eikä mitään tietoa ”merkistä”. Pehtoori kyllä sanoi, että perhoset eivät ole minkään ”merkkisiä”, mutta eipä hänkään tiennyt, mitä nuo ovat…

Kotipihalla-4

Kotipihalla-3

Ja sitten tälläinen pieni löytyi piazzaltamme, oli kai lentänyt päin ikkunoita. Kun sai vettä ja vähän huilata, lähti lentoon.

Kotipihalla-2

Kotipihalla

Tuli mieleen Nurmijärven lapsuuskesät: meillä oli siellä (siis Kiimingin Nurmijärvellä) mökki, ja mökissä aika isot ikkunat, joihin pääskyset törmäilivät. Osa henkensä heittäen (sitten pidettiin hautajaiset liiterin takana ja kaverini Oilin kanssa veisattiin suvivirttä – lintujen hautajaisissa voi laulaa suvivirttä ;)), mutta ne pienet, jotka vain pökertyivät, me laitoimme kenkälaatikkoon heinien ja pumpulin keskelle, sormen päästä maidolla ruokittiin ja tavattoman paljon toivottiin niiden tokenemista. Useinhan ne voimistuivatkin ja iloksemme lentoon lähtivät.

Kuvassa ne ikkunat näkyvätkin… kiikussa olen … Oilin ja serkkuni Hanskin? – vai Milja-tädin  kanssa?

Nurmijärvellä

Scan0013

Ja kuvassa yläpuolella ollaan mökillä grillauspuuhissa (kuvat suurenevat klikkaamalla) . Vieressäni on Järvelän setä (mökkimme naapuri, maatalon isäntä, jolla oli OIKEITA lehmiä, joita minä pelkäsin ihan suunnattomasti (tuleva agraarihistorian tutkija ei ymmärtänyt vielä tehdä osallistuvaa havainnointia :)) ja sitten tuon hillittömän stailin cowboy-kaislahatun omistaja on isäni ja oikealla istumassa (yllään valkoinen paita ja solmio!!) Riku-pappa, jonka kädet minä muistan aina. Jotta porukalla poikien kanssa grillailtiin 😉 Mutta tästä kuvasta voi aistia, että silmä kovana harrastan osallistuvaa havainnointia? Eikö? 😀 Meidän paistinkääntäjien on ollut aloitettava harrastuneisuus jo pienenä!

Juhlapäivähän se tänäänkin

Kun aamulla pyöräilin torille, oli väkeä paljon vähemmän kuin seitsemän tuntia aiemmin yöllä. Kauppahallin tienoilla oli väljää, ja kesäistä. Ah niin kesäistä. Aikani kiertelin, katselin ja kävin Asia-putiikista ostamassa työkaverin kimppalahjaan herkkuja; tästä olemme näköjään tekemässä tavan. Hankitaan kori ja siihen herkkuja puolivuosisataa täyttävän mieltymysten ja tutkimusintressien mukaan, italialaista, japanilaista, piakkoin tullenee amerikkalainen  jne. kori koottavaksi. Ei liene merkillistä, että ruokakorin kokoajaksi olen valikoitunut juurikin minä. Noh, ei tuo ole iso rasite. Minä en runoile enkä laula, mutta herkkuja minä osaan ostaa. 😉

Palattua jatkoin liki kesälomamaisia tunnelmia: uusin Donna Leon käteen ja pihalle aurinkoon. Eikä siinä sitten mennyt kauaakaan kun unosiin vaivuin. Iltapäivällä sitten lakkiaisiin. Veljeni juniori; sisarussarjan nuorin sai yo-lakin tänään, kolme isosiskoaankin saivat hyvät paperit, mutta kyllä tämä suvun kuopus hakkasi meidät kaikki ja komeasti. Pöytä notkui kaikkea hyvää. Ja marsipaaniyo-lakkikin, jollaista minäkin yritin aikanaan tehdä, – ei simahtanut minulta.

Lakkiaisissa-3

Lakkiaisissa-2

Lakkiaisissa

Nyt lähdemme vielä kaupungille tapaamaan vanhoja, vanhoja ystäviä. Helsingin ystävät ovat käymässä kotikaupungissaan, valmistujaisjuhlissa hekin, ja heidät siis tavataan. Viimeksi onkin nähty Villa Francon portilla Umbriassa vuosi sitten!