Keväänmerkkejä

Tällaisina päivinä tulee mietittyä Suomen asutushistoriaa. Syitä ja seurauksia.  – Niin että onko ollut joku konferenssi asian tiimoilta? Ei, ehei mitään sellaista (itse asiassa yksi paljon mielenkiintoimmasta aiheesta oleva esitelmä tuli kuunneltua), vaan räntäsateessa töistä kaupungille ja Caritakseen ajellessa, loskan lentäessä, pimeän jälleen voittaessa, vedensekaisen rännän estäessä näkyvyyden muutamaa kymmentä metriä kauemmas, tulin taas kerran miettineeksi, mitkä ne olivatkaan ne syyt, että tämä maankolkka ylipäätään tultiin asuttaneeksi. Miksi ihmeessä tänne kukaan koskaan asettui!

Aamulla töihin mennessä kyllä paistoi, ja oli kovin keväistä.

duuniin

Ehkä juuri sää olikin se, miksi teki mieli ostaa kotiin kaikkea pientä keväistä: tabletteja, kukkia, kylppäriin matto,  tulppaaneja, viherkasveja, pyyhkeitä, hyvän tuoksuisia saippuoita ja limen värisiä laseja, ja ihanan näköinen ja tuntuinen paksu froteinen kylpytakki, jossa olisi sunnuntain lenkin, suihkuttelujen ja ”kotikylpylähoitojen” jälkeen ruhtinaallista oleskella ja nauttia olosta. Ja vaateosastolla keväinen tuulipuku pisti silmään ja kempparissa kosteusvoiteen lisäksi houkutti uusi hiustenhoitoaine, joka lupasi sädehtivää kiiltoa talven uuvuttamille hiuksille, eikä uusi huulipunakaan olisi tarpeeton. No ostinko? No en ostanut yhtikäs  mitään! En mitään – paitsi äidille vähän herkkuja vietäväksi ja meille mökkireissulle muutamat kastiketarpeet ja parapähkinöitä (ne on nyt ihan must-juttu!).

Harmittaa kun en ostanut lankoja. Haluaisin hyvin paljon kutoa, neuloa vaikka kaulahuivin itselleni. Tiedän, etten periaatteessa saisi kutoa, mutta (puuta koputtaen) niska-hartia-jumitukset ovat runsaahkosta koneella istumisesta huolimatta liki olemattomat: pehtoorin reilu kuukausi sitten rakentama uusi näppäimistö/tietokonetaso on osoittautunut erinomaisen hyväksi. Joten kun nyt ei niskoja saa jumiin koneella, niin voisi kutoa? Mutta siis en ostanut edes lankoja. On mökille lukemistakin yllin kyllin.

kotona

Miten ollaan jouten?

paivapulkka-500x252

Olen jouten. En joutilas, mutta jouten olen. Luento on pulkassa. Mitäkö tarkoittaa? Päiväkinhän voi olla pulkassa. Ja tuossa vasemmalla on päiväpulkka. Kerron täällä, mistä sanonta on tullut.

Enää mapillinen harjoitustöitä luettavana, ja palauteluento tehtävänä… mutta muutoin homma ohi. Eilen ehtoolla, taisi kyllä olla jo lähempänä puolta yötä, kun hain vielä yhtä tilastoa, törmäsin Siirtolaisinstituutin sivuilla ”Visuaaliseen tilastokatsaukseen Suomen siirtolaisuuden historiaan”. KLIKS! Ihan hurjan hieno yhteenveto kuvineen ja taulukoineen. Olisinpa löytänyt aiemmin!

Hassua, miten minulle joutenoloon kuuluu jotain kummallisia käsityksiä: niinkuin nyt se, että joutenollessa istutaan nojatuolissa ja selaillaan aikakauslehtiä tai kuljetaan essu edessä kukkapurkilta toiselle ja nypitään kuivuneita lehtiä viherkasveista. Joutenollessa ei suoriteta, ja juurikin nuo ”toimet” ovat sellaisia, että niistä ei saa suorituspisteitä. Merkillinen ajatuksen kulku minulla, mutta noin se vaan menee :D. Joutenollessa voi myös otella kuvia tulppaaneista.

tulppaanit

Joutenoloon kuuluisi myös leffaan lähtö tai edes jonkun niistä kymmenistä tallennetuista elokuvista katsominen kotisohvalla, mutta sen verran on vielä ylikierroksia, levoton olo, etten moiseen pysty. Ehkäpä alan suunnitella reilun parin viikon päästä olevia viininmaistiaisia. Tai ehkäpä minä vaan jatkan tätä töpöttelyä ja keräilen tavaroita Lappiin vietäväksi, surffailen ja ehkä otan toisen nipun lukemattomia lehtiä selailtavaksi. Ja huom. niitä on vain lehteiltävä, eikä niihin saa syventyä. Heh, tämmöistä höpötystä …. ei voi mitään ….

heijastus
Tuulikaappi

Kuukauden kuva: siilojen tuho ja nousu

Pieni prologi (historiallinen tausta ;)) asiaan:

Toppilan vanhassa satamassa, jonka käyttö on toki jo loppunut, on vielä jäljellä vanhoja varastorakennuksia ja viljasiiloja sotien väliseltä ajalta. Vaasan punatiilisen ison Höyrymyllyn kaksi alinta kerrosta ovat vuodelta 1924, ja sen jälkeen sitä on korotettu kahdella kerroksella 1927 arkkitehti W. G. Palmqvistin suunnitelmien mukaisesti. (näkyy tuolla sillan takana)

Uusi-silta-600x331

Toppilansalmen  rannassa olivat vielä kesällä jäljellä myös SOK:n funktionaliset höyrymylly ja siilot. Ne on raknnettu 1920- ja 1930-luvulla. Siinä vieressä (kuvassa takana) on vielä SOK:n konttorirakennus, joka on tehty talvisodan jälkeen.

sii

Toppilansalmi muuten syntyi vuoden 1724 tulvan seurauksena. Silloin muodostui syvä satamaväylä, joka oli vilkkaassa käytössä tervakaupan kultakaudella 1700-luvun loppupuolella ja 1800-luvun alkupuolella. Kun laivat saapuivat satamaan, oli niillä lastinaan painolastihiekkaa ja niiden mukana Toppilansaareen kulkeutui uusia kasvilajeja.

Toppilansaaressa  on ollut satama- ja varastotoimintoja sekä porvariston huvila- ja puutarhapalstoja. Saaren pohjoiskärjessä laidunnettiin lehmiä ja lampaita. Jatkosodan aikaan Toppilansaari toimi saksalaisten huoltosatamana.

Siilojen paikalle, kunhan ne ensin saadaan kokonaan purettua, tehdään asuntoja. (Ks. Kulmuri-blogi jossa Kate kertoilee rakennus- ja sisustusprojektista, ja hänen sivuillaan on hienoja havainnekuvia siitä, miltä Siilot ja seutu tulevat näyttämään ….)

Möljällä-2-2

Möljällä-3-2

Ja minä olen siis päättänyt (kommenttipuheenvuorojen kannustamana :)) valita tämän vuoden kuukausikuvauskohteekseni nuo siilot ja niiden tuhon ja uuden elämän. Edellisten vuosien kuukausikuvat löydät täältä:  2010 (Puutteenperän 12 kuukautta)  ja 2011 (Merikosken yläkanavan vuosi).

Tammikuun kuva on siis tässä – pikkusiilotkin on jo puoleksi deletoitu.

Lauantai-3

Lauantai-4

Ja tässä helmikuun kuva. Hyvin tyypillinen tuhnu keli tässä helmikuussa … Nyt purkutyömaa jo aika ankea. Ja takaa paljastui valtaisa konttorirakennus. Takana näkyvä piippu on Toppilan turvevoimalan piippu.

17.2.

 

Mitä sitä hulluja puhut …

 

pilvet (Large)

  Pää pilvissä, jalat maassa.

varjon puolella

Aamulla tuntui että on kevättä ilmassa, oli kovasti halu lähteä lenkille, ajelemaan – tai vaikka mökille. Mutta moinen haihattelu hävisi, kun astuin kampuksen ovesta sisään.

No, ei töissäkään paha päivä. Uusi kandiseminaarijärjestelmä näyttää edelleen toimivan. Ainoa, mikä minua hieman näissä uusissa opiskelijavuosikerroissa, ikäluokissa, vuosikursseissa häiritsee on se, että sellaista historian harrastuneisuutta, lukeneisuutta, intohimoa, kuin aina joskus on ollut ilo opiskelijoissa tavata, ei juuri nyt ole näkynyt.

Silloin kun me oltiin opiskelemassa *kaikki* olivat lukeneet Sinuhen, Tuntemattoman, Kolme muskettisoturia, Vänrikki Stoolin tarinoita, Shogunin, epälukuisan määrän elämäkertoja, maailmankirjallisuuden historiallisia romaaneja vaikka ja kuinka paljon. Nämä nykyiset eivät ole lukeneet *mitään*. Tai hyvin vähän.

Nämä vain suorittavat, katsovat kelloa ja ponkaisevat ylös ja ulos sillä sekunnilla kun seminaarin on ”määrä” päättyä, ihan sama vaikka kurssikaverilla tai opella olisi lause kesken, laskevat pisteitä, suorittavat, jos edes suorittavat. Olisin mieluusti jutellut, jakanut puheenvuoroja, kuunnellut, kysellyt ja vastaillut, kyseenalaistanut ja kiittänyt, mutta kiitos, ei kiitos.

Keskustelemalla oppiminen ei kiinnosta. Kun vihjaan, että muistiinpanot saattaisivat edesauttaa työn jatkamisessa, sen menestyksellisessä suorittamisessa ja kun kerron, että kirjoittaminen on hyväksi, kirjoittaminen on ajattelemista, kirjoittaminen on paras oppimisen muoto – niin nämä katsovat minua kuin oudompaakin otusta.

Silti. Kirjoittaminen on ajattelemista.

Sitä minä vaan yritän kertoa, opettaa ja oppimista edistää. Se kun on minun työharrastuneisuuteni tarkoitus ja työn tekemisen mieli: yrittää edistää oppimista.

Pää pilvissä taidan olla  …

Tavallinen sunnuntai

Aurinkolasit. Hämärästi muistin, mitä niillä tehdään! Ja tänään niillä oli käyttöä! Jei! Aurinko veti merenrantaan lenkille. Ihan niitä samoja rantoja, Toppilan kukkuloita, polun pätkiä kuin niin monena aiempanakin kevättalvena kuvailin.

auringossa

Sunnuntaisapuskalla-3-2

Sunnuntaisapuskalla-2-2

rannassa

mänty

Mutta mitä sillä väliä vaikka samoja olivatkin. Oli vaan niin hienoa. Siellä olisi voinut olla paljon kauemminkin kuin tunnin. Ja hieno iltaruskokin on nyt. 

Surullista on, ettei Juniori saanut töistä kymppiviikolle lomaa; sellaista se on uusien, nuorten, vakinaistamattomien työelämä. Ei voi mitään. Mutta onneksi olivat syömässä. Minulla oli hienoja raita- ja keltajuureksia, porkkanoita, sipulia ja palsternakkaa, (luomua ja kotimaisia olivat), paria salaattia, hollandaisea ja nieriää.

Sunnuntaisapuskalla

Jossain vaiheessa näytti, ettei tunnin uunissa olo riittäisikään juureksille, mutta riitti se. Erinomaisen makeita ja hyviä olivat. Huljuttelin päälle puolisen desiä avokado-öljyä, Provencen yrttisekoitusta, suolaa ja sitten uuniin (220 C), jossain vaiheessa peitin foliolla.

Sunnuntaisapuskalla-3

Jälkkäriksi oli valkosuklaamoussea ja mansikkamelbaa (joka minttuineen meinasi kyllä peittää mousseun maun).

Sunnuntaisapuskalla-4

Eikä sunnuntai riitä iltaan asti, huomisen kandisemman paperit viihdyttävät siihen asti, että tyär Monterreyssä heräilee ja soittaa. 😉

Cantuccineja, Vin Santoa ja muistoja

Tuhnuisen kelin vuoksi jätin aamulenkin väliin, ja sään selkenemistä odotellessa  innostuin leipomaan muiden kotitöiden ohessa. Pitkästä aikaa tein (mm.) cantuccineja ja hoksasin juuri, etten niiden ohjetta ole tänne blogiin vielä koskaan postannutkaan. Niinpä hain LappItalia -keittokirjastani kopion tähän (klikkaa isommaksi, näet ohjeen paremmin).

Cantuccini

Tuo ohjeessa mainittu Cassonen kylä on Gardajärven rannalla ja siellä olimme kesällä 1997 (vuokratalosta ks. enemmän täältä). Alla olevassa kuvassa olemme lasten (meidän mutikaisten ja ystäväperheen ainokaisen) kanssa menossa juuri tuohon pikkukauppaan josta niitä cantuccineja sai ostaa.

 

1997 Garda_72

Tässä kuvassa ollaan Villa Paolan parvekkeella… ystäväperhe oli tuona päivänä/iltana Milanossa, me ei pienten kanssa sinne päiväreissulle haluttu/jaksettu lähteä.

1997 Garda_107

 Ja tässä vielä kuva Cassonen kylästä viime huhtikuulta, jolloin matkalla Umbriaan kävimme fiilistelemässä 15 vuoden takaisissa maisemissa… Vasemmalle kääntyvän pikkutien varrella pikkukauppa, ja korkealla rinteessä ”meidän” talo.

Italiaan II 111

Kuvan keskellä ”meidän talo”, Villa Paola.

Villa-Paola-600x400 korjattu

 Mutta palatakseni muistoista tähän tuhnuiseen lauantaihin. Tässä tämän päiväisen leipomuksen tuloksia.

Cantuccini-2

Cantuccini

Cantuccinit kuuluu kastaa Vin Santo -jälkiruokaviiniin, pyhään viiniin. Alkon listoilla näkyy olevan vain yksi Vin Santo, ja kun meilläkin juuri tuo kyseinen viini kaapissa oli, niin ihan taas vain tämän blogin vuoksi, se oli avattava ja cantuccineja siihen topattava. Toki mantelikorput ovat erinomaisen hyviä kahvin kanssakin. Tai ihan vaan sellaisenaan. Tuoreena varsinkin hurjan hyviä…

Cantuccini-3

Cantuccini-2-2

 Onneksi tuli sitten käytyä lenkilläkin, kaksintaan (!!) käveltiin kaupunkiin ja halliin hakemaan kalaa… ja Juustokuusta leikkeleitä. Niistä kerron joku päivä. Nyt takkatuli jo houkuttaa äärelleen, ottanen lasillisen Vin Santoa ja lukemattomat lehdet …

Väitöstilaisuudessa

Siellä oli sellaista merkillistä Ancien Régime -tunnelmaa, historian laitoksen havinaa 1970-luvun lopulta ja 1980-luvulta. Meitä silloin laitoksen henkilökuntaan ja lähipiiriin kuuluneita oli tänään paikalla samassa luentosalissa enemmän kuin aikoihin. Meitä oli monta!  Muutama kymmen? Eikä Leopold von Ranken esiintuominen yhtään vähentänyt ajatuksen kulkua menneeseen…

Olin tänään iltapäivän kuuntelemassa väitöstä; metodioppi kakkonen -kurssin opettajani, myöhempi kollega, jonka assistenttuuria joskus pääsin sijaisena hoitamaan ja joka on aika päiviä sitten yliopistolta koulumaailmaan siirtynyt, väitteli tänään. Väitteli AKS:n historiasta, mikä ei nyt ehkä ole sitä minun ominta alaani, eikä ykköskiinnostuksen kohteitani, mutta niinpä sitten teinkin väitöksen aikana aikamatkaa omaan väitöstilaisuuteni, josta on jo – hyvänen aika! – melkoinen tovi (2004).

Tänään väitös oli samassa salissa kuin omani. Nyt istuin luentosali L10:ssä yleisön puolella, luvanneena myös kuvaamaan. Niiden kuvien nettijulkaisuoikeudet on vähän kyseenalaisia, joten siksipä rohkenen laittaa tähän kuvia omasta väitöksestäni.

Mutta niihin muistoihin. Tänään väittelijä tunnusti olevansa ennen väitöstä hieman hermostunut, mutta väitän, että hermostuksensa aste ei ollut lähelläkään sitä, mitä meitsillä omassaan oli. Sattuipa nimittäin niin, että sen ainoan kerran elämässäni kun olen menettänyt ruokahaluni, oli juuri väitöstä edeltävänä iltana. Tulin illansuussa kotiin töistä ja järjestelemästä karonkkaa ja mies oli ystävällisesti, hienosti huomioiden, tehnyt ruoan valmiiksi ja savustanut rautua (nieriää) ja sille vielä jotain lisukettakin. Siis parasta mitä tiedän! Ja minä en juurikaan voinut syödä! Merkillinen hermostuneisuus teki palan kurkkuun: mikään ei mene alas.

Seuraavana aamuna meillä oli tyttären (pahimmassa akne-iässä) kanssa aika meikkiin. Minullekin oikein meikkivoidetta laiteltiin [suunnilleen ainoan karran elämässäni] — menen sitten yhdentoista jälkeen laitokselle, jossa esimies = kustos ja vastaväittäjä jo ovatkin. Siinä tervehdimme, ja esimies sitten kyselemään, että jännittääkö, olet vähän hermona, vai? – ja minä tokaisen (jotenkin kerta kaikkisesti vastoin odotuksia: ”Jännittää ihan hirmusesti. Voisitkos rutistaa, halata oikein kunnolla?!” – Esimies ei nyt ehkä ollut ihan odottanut moista, mutta teki työtä käskettyä ja levitti käsivartensa hyvin suojelevasti ja halasi kunnolla.

Helpottihan se, vähän ainakin. Ja mitä muuta siitä seurasi? Esimiehen – elikkäs kustoksen – frakin olkapää oli minun poskistani lähteneen meikkivoiteen tuhrima, aika pahoin tuhrima!  Niinpä varttitunnin jännitys hupeni kun porukalla putsattiin frakkitakkia kelvolliseen kuntoon. Enin jännitys unohtui aika tehokkaasti!!

Moni oli huomannut, että lektion aikana vielä kuitenkin jännitin, mutta kuten äitini jo samana iltana totesi: ”Huomasin, että jännitys oli ohi, kun rupesit puhumaan käsilläsi!”

_full

Juurikin noin. Ja ihan vihoviimeisten jännitysväreilyjen muistin hälvenneen kun jotensakin puolivälissä väitöstä Juniori (tuolloin 13 v.), joka istui etupenkisssä, ihan minua vastapäätä , nosti yhtkkiä lapun, johon oli pojan kömpelöllä käsialalla kirjoitettu isosti keskelle aanelosta ”Hyvä Äiti!”

(kuvassako jo sitä kirjoittaa?)

Väitös

Ja eiväthän sitä lappua takana olevilla riveillä olleet nähneet: vain minä, kustos ja vastaväittäjä! Ei, en revennyt, mutta oli pokassa pitelemistä. 😉  Mitäpä sitä turhaa jännittämään, jos kerran poikakin on sitä mieltä, että ´hyvä äiti!´ 😉 Sen minä muistan lopun ikäni. Tai ainakin niin kauan kuin ylipäätään muistan mitään.

Omasta väitöspäivästäni muistan myös, että takapenkissä istui monta lemppariopiskelijaani  – voi kun pojat tietäisivät, kuinka mukavaa oli, kun siellä olivat ja hymyilivät rohkaisevasti, joka kerta kun vastaväittäjä esitti kiperän kysymyksen ja muistan,  että satoi peukalonpäänkokoisia rakeita kun oltiin lähdössä karonkkaan, muistan että harvoin olen yhden päivän aikana itkenyt (ilosta)  ja nauranut yhtä paljon. Hämärästi muistan kaikkea hyvää…

… ja hyvä päivä on ollut tänäänkin. 😉

Ne loputkin netissä olevat väitös- ja karonkkakuvani ovat täällä (KLIKS) jos jotakuta jostain syystä kiinnostaa.

 

Töissä tuskaista, pressenä ei :)

duunissa-2Töissä on liikkeellä flunssaa. Juurikin niillä, joiden kanssa minulla on tapana yhtä aikaa evästellä: molemmat nuoret miehet röhivät ja köhivät toden teolla. Töissä on myös merkillinen resonanssi ääni; alakerrassa tehdään remppaa [on tehty vuosi] ja nyt siellä kai joku kompressori tai joku muu käy, hurisee, säklättää  ja se tärryytttää sitten meidän käytävällä – ärsyttävästi tärryyttää. Sitä paitsi siellä haisee maali, sellainen maalinhaju, jolle tunnen olevani allerginen ja olenkin tavallistakin tukkoisempi. Siellä ramppaa työhuoneessa päntiönnään kandisemmalaisia (heillä kun pitää olla ensi viikoksi väliraportti valmiina ja itsehän olen kehottanut käymään :)). Huoneessani on edelleen kylmä, mutta sehän nyt ei ole mikään uusi asia. Opinnäytetöitä – isoja ja pieniä – pöydät täynnä, odottamassa vuoroaan, odottamassa kommentteja ja korjausehdotuksia niin paljon, ettei tiedä mistä aloittaisi, milloin lopettaisi. Valitanko? Valitan.

Naapurihuoneen työkaveri pisti aamulla sähköpostia, että laitatko ovenpieleen lapun, että olen torstaina etätöissä. ”Jään kotiin kirjoittelemaan rästejä pois”.

– Miksen minäkin?  Minä vaan kysyn, miksen minäkin!

Jos joulu- ja tammikuu menivät totaalisesti omien pöperöiden varassa niin nyt helmikuussa on riittänyt gourmetia kodin ulkopuolella joka viikko. Tänään oli Paistinkääntäjien vuosikokous, jonne tietysti ”viran” puolesta oli mentävä, mutta mikä parasta – rotissööreistä kun on kyse – kuuluu kokoukseenkin ruoka. Tarkemmin ottaen illallinen. Kokoonnuttiin  Antellilla ja siellä myös illastimme. Hmmm. Kyllä nyt kelpaa nukahtaa vatsansa viereen ja toivoa nukkuvansa erinomaisen pitkään ja levollisesti. Tällaisina päivinä pressenä on hyvä olla.

pressenä

Valoa kohti

Tänään töistä tullessa valo. Valo parkkipaikalla, valo mielessäkin,  iltapäivän lempeä valo heijastui kauniisti ruokahuoneen paneeliseinään.

valo-3

valo-2

Tänään kun ei tarvitse lennosta lähteä kokoukseen niin kuin huomenna pitää, eikä  kursseille niinkuin eilen tai toissapäivänä piti, ja kun  tänään ei ole viikonloppuna varastoon tehtyjä  puolivalmiita blogipostauksia (sellaista tulee joskus harjoitettua ;)), voin kertoakin tästä päivästä. Niin ja tein tuohon edelle (tai siis alle) postauksen elikkäs ”rästiin jääneen” raportin ja ennen kaikkea kuvat! meidän viinikerhon viimeisestä kokoontumisesta. Seuraava kerta onkin sitten meillä, saapa nähdä saammeko kaukaisen vierailevan tähden silloin mukaan.

Mutta siis tänään sain vihdoin luennolla päätökseen osuuden ”Kuolema historiassa”. Onhan se ollut aika rankka aihe työstää luennoitavaksi asti. Rankkaa luettavaa ihmisen pahuudesta. Lohdutonta luettavaa julmuudesta, joka kautta maailman sivu on ihmisiä kohdannut. Milloin minkäkin aatteen, ideologian, uskonnon, vallan, vihan ja rahan vuoksi miljoonia ihmisiä tapettu. Tähän aiheeseen liittyen tein digikurssin läksynkin. Omista luennolla käyttämistäni kuvista (joita on kaikkiaan kolmisen sataa!) pistin kollaasiin muutamia. Eihän se nyt ihan linjassa muiden kanssa ollut. Ja tehtävänähän oli kuvata fiilis klo 8.15. Minulla luennolle menon fiilis oli täynnä kuolleisuutta. Tai ehkä enemmänkin fiilis, että on tietoa kuolleisuudesta.

8_15 (Custom)

 

Mutta tuo osuus luennosta on nyt siis ohi. Muutoinkin alkaa olla voiton puolella.

Suurin homma on enää supistaa kaikki loppumateriaali kahteen tuntiin,
– ja sitten lukea harjoitustyöt. Onpahan Lappiin lukemista. 🙂

ov

 Nyt alan tilaamaan muutaman kuvatulosteen, paperikuvia, julisteen ja jotain pientä. Kotityöt jääkööt. Lauantaihan on ihan pian 🙂  Ihan niitä ja ulkoilua varten.

Äyriäisillallisilla

Viinikerhomme sai tässä joku aika sitten  kutsun äyriäisiltaan, jossa olimmekin viikonloppuna. Koskapa helmikuun maisteluiltamme teemaa ja paikkaa ei ollut päätetty, me suostuimme ilomielin. Tiedossa oli monenlaista, erikoista hyvää ostereista partaveitsisimpukoihin, kuningasravusta kampasimpukoihin. Ja samppanjaa! Ja kaikki tämä viehättävässä Ynninkulman Kappelissa ja paljolti tutussa seurassa, vaikka olihan siellä muitakin kuin meidän viinikerhon porukkaa.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

BO äyriäisillassa-8

Hummerikeiton jälkeen oli vuorossa äyriäisbuffet, ja tiedättekös, minä söin elämäni kolmannen raa´an osterin, ja on sanottava, että minä en inhonnutkaan sitä. Tarpeeksi sitruunaa, ja humps! No problem.

BO äyriäisillassa-3

 Kuningasrapu oli erinomaisen hyvää, erityisesti pidin siitä, ettei ravunmakua ollut peitelty millään.

BO äyriäisillassa

Partaveitsisimpukat olivat vähän kumimaisia, nuo filtterin näköiset palaset pitkulaisten simpukankuorien sisällä. Niitä minun ei tarvitse saada toiste, eivät ne huonoja olleet, mutta eivät jättäneet lähtemätöntä kaipuuta,  toisin kuin mantelisimpukat, jotka olivat ylivertaisen makoisia.

Koko illan ajan kaikki oli kovin tyylikkäästi esille pantu, turhia krumeluureja vältelty, ja ruoka sai ansaitsemansa pääosan.

BO äyriäisillassa-10

Pääruokana oli merianturaa ja äärimmäisen hyviä kampasimpukoita. Lähiruokaa suoraan Japanista 🙂 Vihreä hernepyree ja keltainen sahramiliemi tekivät annoksesta kauniin keväisen. Ja makoisan.

BO äyriäisillassa-2-2

Pieni juustoruoka ennen jälkiruokaa kuului asiaan. Pähkinä-hunaja on kovin trendikästä mutta mitäpä se haittaa. Hyvä trendi.

BO äyriäisillassa-7

Jälkiruoaksi oli vielä mesimarjapannacotta, mutta minä keskityin syömiseen ja unohdin kameran. ;(

Mutta kaikkinensa olen aika tyytyväinen omiin kuviini; minulla kun nämä annoskuvat ravintoloissa (ja herranen aika! kynttilän valossa, hämyisessä kellariholvissa) eivät tahdo yleensä onnistua. Ovat tavallisesti epätarkkoja, pikselimössöä, salamalla puhkipoltettuja, pimeitä tai pahimmoillaan vähän näitä kaikkia, mutta nyt osasin säätää salaman tarpeeksi ”himmeälle” ja sain synkroitua salaman kameran kanssa ja tuomaan kuviin oikeanlaisen pehmeän valon.

Kaunis kattaus oli ilo kaltaiselleni ”kattauksia harrastavalle”. Pienet yksityiskohdat ilahduttivat.

BO äyriäisillassa-6

 Bannerikuvan tulppaanitkin ovat sieltä.

BO äyriäisillassa-4

Taas (kolmas kerta puolen vuoden sisällä) tuli hoksattua kuinka Holiday Inn tai siis sen ravintolat (Bothnia Brasseri) ja juhlahuoneisto ja kabinetit  ovat puitteiltaan ja tarjoomuksiltaan ei-mitenkään-normeja, mikä siis on ehdottomasti positiivinen kannanotto. Sitä ei tahdo oman kotikaupungin hotelliravintoloita ymmärtää hyödyntää. No olen tuolla Ynninkulmassa ollut (ainakin?) viidessä karonkassa, mutta silti. Ja paikassahan iso lisäplussa on historian havinalla joka paikkaan liittyy, semminkin kun sen päälle ymmärretään ja sitä osataan siellä myös hyödyntää. Historia on hyväksi, minähän olen sanonut. Ja tälläiset hienot illalliset. K:lle kiitos kutsusta!

Terveisiä Meksikosta vol. II

Lähetin tyttärelle Monterreyhin kortin. Heti samalla viikolla kun hän lähti, pistin postiin Mörkö-kortin pelottelemaan kaikkia pahiksia pois ja Myykin siinä kortissa oli – antamassa tempperamenttia. Esikoinenhan on ollut ihan armoton Muumi-fani koko pienen ikänsä. Jos sanot muutaman vuorosanan jostain Muumi-jaksosta, niin hän osaa kertoa, mistä jaksosta se on ja osaa jatkaa juttua. On katsonut KAIKKI Muumi-jaksot kymmeniä kertoja (katselivat niitä veljensä kanssa Umbriassakin viime toukokuussa!), on katsonut osan myös in english ja/tai på svenska (harjoitteli mm. kirjoituksiin tuolla tavoin) ja on lukenut myös kirjat. Moneen kertaan. Mukavan humanistisia harrastuksia kauppatieteen ylioppilaalla… mutta siis: lähetin Muumi-kortin kolme viikkoa sitten, ja se ei ole saapunut perille vieläkään. Joten sitäkin suuremmalla syyllä olen erinomaisen tyytyväinen kaikista näistä sähköisistä viestintämahdollisuuksista, joita on olemassa.

Ja niiden turvin ja edelleen tyttären luvalla saan välitellä taas  terveisiä Monterreystä. Ensimmäinen ”raportti” on täällä (KLIKS) ja on heti korjattava siinä postauksessa oleva virhe. Siihen etsin tyttären työpaikasta kuvia Googlella, hänen antamallaan osoitteella,  joka olikin ko. firman toisen/vanhan toimipisteen osoite, joten edellisessä postauksessani on kuvat väärästä talosta. Tässä on se oikea. Tämä on niin uusi, että Google Street View´ä tehtäessä ei ole ollut edes valmiina. Viewerin kuvassa näkyy tämän toimiston raksa.

(kaikki nämä tyttärenkin lähettämät kuvat suurenevat klikkaamalla)

IMG-20130203-WA0003

Ja töiden aloittamisesta:

Sunnuntai-iltana jänskitti aika paljon ja töistä oltiin luvattu tulla hakemaan maanantaina aamulla klo 9.30. Pomoni Rod lähetti työkaverini Priscilan hakemaan ja yllättäen täysin ajallaan klo 9.30 maanantaina 28.1. Prisci kurvaa meidän talon edustalle. Siinäkin nämä pohjois-meksikolaiset on päässeet yllättämään positiivisesti. Olin Ranskan jälkeen henkisesti varautunut siihen, että “noni, nyt lähden Meksikoon. Ranskassa kaikki oli myöhässä koko ajan, byrokratian määrä oli huikeaa ja mitään ei saatu koskaan tehtyä silloin kun luvattiin. Meksikossa tämä tulee olemaan potenssiin kolme”, mutta ei! Yleensä kaikki on (melkein) ajallaan, silloin kun oikeasti on jotakin sovittu. Kuten Prisci tuona aamuna, hyvähyvä.

Kurvasimme toimistolle, joka on jumalaton lasipytinki. Olin aivan ihmeissäni, ottaako ne oikeasti mut tänne töihin? Lasipytinki vuokraa toimistotiloja, jossa myös mun toimisto on. Minä, Priscila (24-v.) ja Gaby (25-v.) ollaan toimistolla kolmestaan, meidän pomo Rod (n.35-v.) työskentelee toisella toimistolla muutaman kilsan päässä muutaman muun kanssa. Pieni porukka, mutta hyviä tyyppejä.

Prisci on kyllä jo lopettanut (uusiutunut melanooma 🙁 ) joten duunia riittää kahdelle sitten enemmän, minusta kuulosti, että vähän liikaakin, – oli jo tytär asunnolleen töitä kantanut –  ennen kuin P:n tilalle tulee uusi.

Viimeksi jo kerroinkin asunnosta ja siitä, kuinka pelkästä vaatehuoneen koosta esikoinen oli kovin iloinen. Tässä muutama kuva asunnosta, joka siis oli valmiiksi kalustettu.

Vaatehuone

Saaran keittiö

saaran asunnolta

”Kotikadulta” kulman takaa näkyy komeasti Cerro de la Silla -vuorijonon silhuetti.

Kulman takana

Ja vielä paluu reissun ensimmäiselle viikolle. Tyär kun on vähän intohimoinen urheilun [lue: salitreenin] harrastaja, niin tämä ei minua ihmetyttänyt:

Ensimmäinen viikko meni Lucyn [S:n kämppiksen Alicen isosisko] kanssa ympäristöön tutustuessa ja oikeastaan kuntosalia metsästäessä ja eri vaihtoehtoihin tutustuessa. Lucy oli jo aiemmin miettinyt, että koska hän ei juuri nyt ole töissä, on hyvää aikaa kuntoilla. Ja koska minä halusin jatkaa kotoista urheilua, päätimme lähteä yhdessä etsimään hyvää ja kohtuuhintaista paikkaa. Vaikka moni asia onkin paljon halvempaa täällä kuin Suomessa, jos haluaa urheilla, siitä joutuu kyllä kunnolla maksamaan. Kuten edellä mainittua, meksikolaiset on aika laiskoja, ja urheilun harrastaminen ei ole kovinkaan yleistä. Se on enimmäkseen niiden varakkaampien harrastus, joilla on siihen myös aikaa. Ensimmäinen fitness center, jossa kävimme oli lähellä, ja siellä oli kaikkea mitä toivoa saattaa seinäkiipeilystä kickboxingiin. Ja sen mukainen oli hintakin: liittyminen n. 900 euroa ja 200 e/kk. Saimme ilmaiset kolmen päivän passit, joten kiltisti hyödynsimme ne, jonka jälkeen totesimme, että ei kiitos. Ihan ei meidän budjeteille ollut oikea paikka. Jatkoimme tätä ilmaisten passien haalimista loppuviikon ja lopulta löytyi hyvät salit molemmille. Minä sain jopa omastani opiskelija-alennuksen.

Ja se kuntis on tässä.

Kuntis

Ruokahan on tietysti asia, josta minä olen kysellyt joka kerta ollessamme kontaktissa: ensinnäkin a) onhan tyär muistanut syödä ja b) millaista ruokaa on tarjolla ollut?

Paljon on tullut syötyä tacoja ja tostadoja ja kaikkea muuta, minä kyllä tykkään. Paikalliset tykkää myös napostella paljon. Tulisia sipsejä on joka paikka täynnä. Ja siinä missä suomalaiset käyttää lällyjä kermaviili-dippejä, täkäläiset lisää entisistään tulisiin sipseihin salsaa ja chiliä. Oikeaoppinen tapa on ottaa sipsejä omaan kulhoon tai lautaselle, puristaa päälle limen mehua, laittaa vihreää ja/tai punaistaa salsaa tai tabascon tyylistä kastiketta ja sitten vetäistä nassuun. Ja jos guacamolea sattuu löytymään niin sitä myös.

Ja sitten kokemus Alicen vanhempien luota lounaalta, jossa tietysti oli ruokarukoukset – käyväthän Alicen vanhemmat ja usein aikuiset lapsetkin joka pyhä messussa kuten kunnon katolisten kuuluukin. Paavin ero oli ollut ISO  juttu myös Monterreyssä.

– – Alicen vanhempien kotona kävimme Lucyn kanssa syömässä. Ruoka oli hyvää ja Alicen äiti hästäsi koko ajan varmistaen, että minulla on kaikki hyvin ja kaikkea on tarpeeksi. Tunsin oloni hyvin tervetulleeksi. Mutta mikä hämmensi jo silloin, autoriippuvaisuuden lisäksi on meksikolaisten riippuvuus älypuhelimista. Luulin, että se on perisuomalainen synti, mutta eeheheeeii.. meidän puhelinaddiktio on vielä lasten kengissä. Alicen äiti (n. 60-v.) ja Lucy räpläsi puolet ruokailusta puhelimiaan ja ottivat kuvia minusta ja lähettivät heidän perhewhatsapp-keskustelussaan Alicelle, todistaakseen, että minusta pidetään huolta. Ja tämä puhelinten kanssa leikkiminen on täällä jatkuvaa joka paikassa, ei pelkästään nuorison keskuudessa, vaan aika lailla kaikkien joita olen tähän mennessä tavannut. Hassua.

Ja onhan meidän lapsi löytänyt Meksikossa myös isänsä vanhan harrastuksen: heti ensimmäisenä klubi-iltana lapsi oli bändiin kelpuutettu.

Sieppaa

Adios, amigos!

Meksikon terveiset I täällä ja III täällä

Lomasuunnitelmien sumplimista

tolppa

 

Tuo kilometripylväs on meidän pihalla. Minun pappani teki tuollaisia, Lounais-Suomessa saattaa vieläkin olla tienvarrella papan tekemiä kilometripylväitä.

Joskus nuorena kun siellä päin miehen kans ajeltiin, oli puhetta, että olisi mukava saada sellainen pihalle – ei meillä silloin kyllä ollut vielä pihaakaan. Eikä sitten koskaan tolppaa kuitenkaan auton perään pöllitty ja kotiin roudattu.

Mutta kymmenkunta vuotta sitten yhdessä sitten keksittiin tämmöinen.

Pehtoori teetätti sen hautakiviliikkeessä. Eikä kilometrit olekaan ihan mihin tahansa.

Lyhemmät kilometrit ovat tänne

 

 

 

Mökille

ja pitempi taival on tänne.

Vatikaani

Tässä joku viikko sitten mietittiin, kumpaan suuntaan lähdetään: Roomaan vai Hangasojalle? Ihan alunperinhan oli  ajatuksena, että lähdemme maaliskuun alussa vain pidennetyn viikonlopun ajaksi mökille ja sitten kuun loppupuolella Naantaliin, tapaamaan tuttuja ja osallistumaan Paistinkääntäjien kapituliin. No sitten tuli se Bali vaihtoehto. Sitten suunta vaihtui liki 180 astetta: eikun Meksikoon hiihtolomalle!

Mutta kun selvisi, että lento Oulusta Monterreyhin kestää 23 – 30 tuntia ja että tytär on arkipäivät yhdeksästä kuuteen töissä, totesimme että ei olisi oikein mieltä lähteä sinnekään. Minulla kun ei kuitenkaan ole mahdollisuus olla pois duunista kuin viikko. Jos siitä viikosta pari kolme vuorokautta menee reissaamiseen ja molemmissa päissä vielä lievää jetlagia ja ne perilläolopäivät näkisimme tytärtä aamuin illoin muutaman tunnin, niin ei oikein ollut sekään, mitä toivoimme, eikä oikein monen tonnin reissu innostanut.

Mietitään jos onnistuisin kesäkuussa saamaan virkavapautta (haluan pitää kuitenkin koko heinäkuun lomaa) ja kaikki muut asiat järjestyisi, niin silloin voitaisiin ehkä mennä Meksikoon, kun maailmanvalloittajallammekin on silloin harjoittelu päättynyt ja hänelläkin on loma. Mutta senpä näkee..

Meksikon matkan toiveissa peruttiin se heinäkuuksi varattu Irlannin patikkareissukin. Sen matkanjärjestäjäkin kun ilmoitti kuukausi sitten, että reissupäiviin on tullut muutos lentoyhtiön vuoksi ja se reissu olisi ollut sitten osin päällekkäin minun töihin paluuni kanssa. Ja jos kerran kesäkuussa päästäisiin Meksikoon niin sitten ei enää Irlantiin samalle kesälle…

Ja nyt vaikka aurinkoon ja lämpöön haluttaisikin, vaikka Rooman kevääseen voisi mieluusti piipahtaa, lähdemmekin kymppiviikoksi mökille. Toiveissa sinne on niin hieno keli kuin tänään on ollut [jopa työhuoneessa oli aurinkoa!]  Toiveissa on, että kihlapari pääsisi seuraksemme, mutta poika äsken photarikurssilla ollessamme kertoi, että on hyyyvin epävarmaa, saako töistä vapaata kun ”lapselliset” – siis hiihtolomakoululaisten vanhemmat – ovat etusijalla, mikä on tietysti ymmärrettävää, mutta eikö voitaisi ajatella myös siten että (korkea)kouluopettajien pojatkin vois olla kärkipäässä… Perhelomastahan se on kyse näinkin päin… 😉

(Huomenna Terveisiä Meksikosta vol. II) 

Blinien aika

Blinejä. Nyt vasta tein blinejä. Hetkellinen mielenhäiriöni nimeltä karppaus ehkä on syynä siihen, että nyt vasta tämän talven ensimmäiset blinit on nautittu. Niitä kyllä kannattaa paistaa ja herkutella.

Blinei

Kyllähän valurautaisissa oikeissa blinipannuissa luonnollisesti tulee rapsakampi pinta ja rasvakin ”tasoittuu” niissä hyvin, mutta osan voi paistaa tällä Opan monitoiminpannulla (röstejä ja jauhelihapihvejä ainakin ajattelin sillä kokeilla, ja varmasti tulee paistetuista munistakin kauniita tällä). Pannun ostin eilen Kodin Ykkösestä ja juuri ja juuri alle kolmella kympillä lähti.  Alla ne perinteiset valurautapannut, mutta kun niitä ei ole kuin kaksi, niin on hyvä että on tuo apupannu. Montakohan Juniori söi? Kymmenen?

Blinei-2

Tänään perinteinen smetana-siianmäti-sipuli (roscoff) -lisuke – miniäkokelaskin kun on oppinut syömään ”niitä pieniä oransseja pyörylöitä” :), mutta lisäksi ehdolla oli erinomaista kylmäsavulohta. Miedosti savustettu lohi, smetana, ja pieni häivähdys hunajaa olivat lyömätön yhdistelmä, cocktail-kurkku vielä pisteenä iin päälle. Hmmmm…

Kaikki te, joilla on Vuorotellen-kirja, sieltä löytyy blinien ohjeita ja blinien historian lyhyt oppimääräkin. Jollei sinulla ole kirjaa, niin ei hätää: senhän on jo nettiversionakin (KLIKS)

Ja sitten kun hiilarilinjalle on palattu, niin pääruoaksi umbrialaista pastaa. Perfetto. Tätä löysin eilen Stockalta joten ei tarvitse Italiaan asti lähteä erinomaista artesaanispaghettia hakemaan.

Blinei-4 Blinei-5

Jälkkäriksi ihan normi Creme  brûlee joten ei niin huono päivällinen. Yksi iso puute kyllä oli: tytärtä ei sapuskalla näkynyt.

Tuhnuisen sään jatkuessa lenkillä kävin. Nyt jo sataa ”rätei ja lumpui” – isoja märkiä räntähiutaleita. Riittäisihän tuo lumentulo jo.

silta

Ja nyt tapan aikaa viimeistelemällä ensi viikon luentoa, ja odotttelen että tyär heräilee ja skypeilee.

fiilis

Ensi viikoksi minulla onkin paljon postailtavaa, pysyhän linjoilla.

 

 

Shoppaamassa

Tänään oli shoppailupäivä. Fiilistä moiseen. Olin varmaan tunnin Kodin ykkösessä: kaikenmoisen kauniin katseluun kului aikaa. Ja toki tein ostoksia. Toki!

Uusi mandariinipuu [pienen pieni] , tulppaaneja, pöytäliinaksi matto, uusia lautaslliinoja …

Shoippailuja-2-3

Shoippailuja-4

Stockallakin kävin. Herkusta kaikenmoista herkkua. Kokeiluun lähti mm. vadelma-hunaja. Kuten juustotiskin myyjätär sanoi: sopii erinomaisen hyvin valkohomejuuston kanssa. Niin teki. Ja parapähkinät! Ihan ykkösherkkuni nykyisin. Juustolla ja ilman. Hyviä.

Shoippailuja-6

 

Shoippailuja-2

Ja macaronseja. Uijui. Niistä pidän. Ja minullle ne ovat merkillisesti kevätherkkuja. Jäi niitä huomiseksikin. Muutama.

Shoippailuja-3

 

Shoippailuja-2-2

Linnut lauloivat tänään. Isosti tintit pitivät ääntä kotipihan koivuissa.

Shoippailuja-9

Lintu oli lauantain viinissäkin. Jos tarvitset kevyen ruokaviinin (tämä vaatii ruokaa, esim. savukala tai broileriruoka voisivat mielestäni olla soppeleita tämän kanssa), niin osta ”tinttiviini”. Lasissa se näyttää puolukkamehulta kuten Pinot Noirin tapana on, eikä tuoksukaan ole mitenkään kosiskeleva tai mieliinpainuva, mutta maku on hyvä. Terve, kevyesti mausteinen, makoisa, ei peittävä.  Weemala, Pinot Noir ks.  http://alko.fi/tuotteet/fi/433507   Kelpo viini Australiasta.

tinttiviini

Uusi Lexingtonin T-paita tarttui myös mukaan.
Kun ei sitten tullut ulkoilukuvaussäätä, olen kuvaillut ostoksiani.
Kuvasadosta riittänee ensi viikkoonkin.

Shoippailuja-5

Shoippailuja-8

Tämä viimeinen kuva olisi vaikka pääsiäiskortiksi passeli,
klikkaamalla näet sen paremmin.

Kun kemiat toimii – tai ei

Nyt kun sataa hiljaista lunta, ja on tämän merkillisen pitkän viikon perjantai, tilipäiväkin, eikä (paljonkaan) rästejä, mietin (taas), millaista se olisi jos en olisikaan palannut töihin. Mutta mitäpä sitä miettimään…

Sellaistakin mietin, että miten muut suhtautuvat ja toimivat, kun sattuu sellaisen työyhteisön, seminaariryhmän, opettavan kurssin, ystäväporukan jäsenen, sukulaisen, naapurin, lääkärin, seuramatkalaisen tai kenen tahansa ihmisen, jonka kanssa ei kerta kaikkiaan kemiat toimi, joka jostain syystä on epähyvä, erimaailmasta,  omasta näkövinkkelistä vähän turhan originelli, mutta jonka kanssa on syystä tai toisesta, enemmän tai vähemmän ”pakko” tulla toimeen tai tehtävä joku jobi, projekti, pöytäseurana istuttava ilta, viikko samassa pienessä turistiryhmässä jossain maailman ääressä elettävä  ja/tai jonka tietää kohtaavansa uudelleen, jonka kanssa on vaan jotenkin samaan tilaan mentävä, aikaa vietettävä, ehkä jopa jotain aikaansaatava?

Onhan tietysti sellaisiakin ihmisiä, jotka tulevat toimeen kaikkien kanssa kuin myös sellaisia, jotka piut paut piittaavat muista, hyvässä ja pahassa eivät tunne kanssaihmisten ihanuutta tai inhottavuutta. Meitsi kun ei kuulu kumpaakaan noista porukoista, turhankin paljon ajattelen asioitakin ihmisten kautta, joten joskus koituu ongelmia ryhmädynamiikan tai minkä kanssa lieneekään… Enimmäkseen tupisen nyt itsekseni, joskus muillekin, enimmäkseen itseksekseni, aiemmin päiväkirjoissa, nyt täällä blogissa pidän monologia…

Mutta lopultakin piti sanomani, että tänään olen ollut erinomaisen tyytyväinen yhdestä projektista, jossa on yksi ihminen, jonka kanssa kemiat toimii. Jonka kanssa ei ole tarvinnut miettiä, miten toimia kun yhteistyö ja yhdessä oleminen ei pelaa. Tämän kanssa toimii ja pelaa.

Perjantaita vaan teille muillekin! 🙂

Ja sitten tilaukseen huomiseksi tai sunnuntaille tämmöinen kuvauskeli.

_MG_7283

_MG_7279

Tunnustan

Tässä on nyt pian neljä viikkoa mennyt entistä vähemmillä hiilihydraateilla tämä ravitsemusjärjestykseni. Siis on tunnustettava että karppausta on tullut harjoitettua. Miksikö moinen? Minähän olen antanut suhteellisen selväsanaisesti ymmärtää, etten perusta karppaamisesta, enkä mistään muistakaan dieeteistä, erikoisruokavalioista, ihmekeinoista – jolleivat ne ole terveyden kannalta tarpeellisia (diabetes, keliakia, vegetarismi eettisenä juttuna tms.. ). Siis miksi pitäisi hurahtaa karppaukseen?

Terveellisesti ja monipuolisesti syöminen ja aika ajoin kunnon herkuttelu kun ovat ne jutut, joiden nimeen minä olen vannonut. Jos on ollut tavoitteena hoikkua, on sitten vähennetty kaikkea syömistä. Aika tasapuolisesti, eikä mitään erikoisruokavalioita ole harrastettu. Siis miksi nyt?

Juttuhan on niin, että joka kevättalvi pidän viikon mehupaaston (ks. esim. täältä tai täältä). Ja minun oli tarkoitus – ja olisi ollut sopiva välämä sosiaalisessa/ruokaharrastuselämässä – noin kuukausi sitten viettää tämä elimistön lepo- ja puhdistautumisviikko, mutta sitten kun oli töiseviä aikoja tiedossa, tyttären lähtö Meksikoon ja merkillinen mood muutoinkin, niin päätinkin skipata koko paaston, sillä ajattelin, etten jaksa, se kun kuitenkin vaatii sellaista henkistäkin keskittymistä. Aika helposti annoin itseni luopua paastosta. Ja ajattelin, että kokeilenpas kuitenkin viikon ilman leipää, pastaa, sokeria. Ja se on nyt noita kahden edeltävän viikonlopun erikoisillallisia lukuunottamatta pitänyt kutinsa; hiilarit ovat hiipuneet olemattomiin lautaseltani.

Ja kokemukset? No jo se, että viikko venähti neljäksi kertoo, että ei ole ollut kovinkaan vaikeaa. Aamuisin kaipaan leipää ja olen kaivannut viikottaista pastaruokaa tietysti. Perunoita ikävöin viikonloppuisin kalan seuraksi. Laskiaispullan olisin halunnut, mutta eihän ne leipomukset minulle yleensäkään ole niin ehdoton elämys ja eines. Ilman leipää on siis ollut vaikeinta. Karkkia en ole kaivannut, muutaman tummansuklaan olen viikonloppuisin punaviinin kanssa jälkkäriksi nauttinut. Ja äärimmäisen verkkainen aineenvaihduntani on heittäytynyt kertakaikkiseen talviuneen. Mutta kaikkinensa mennyt aika helposti.

Ja mitä moisesta VHH:sta (vähähiilihydraattisesta hifistelystä) on ollut iloa? Ei ole ollut nälkä, ei missään välissä, on saanut syödä juustoja! Painoa on pudonnut pari kiloa. Olen löytänyt uusia ruokaohjeita, – ihan uudenlaisia ruokia. Mutta? Mutta ei ole karppaus minun juttuni. Palaan entiseen elämänmenoon ja viikonloppuna teen jotain ihanaa pastaruokaa!  Ehkä taas ensi vuonna korvaankin viikon paaston kuukauden karppauksella. Tiedä häntä. Ei ole minua niin isosti hetkauttava juttu. Onpahan nyt kokeiltu, tunnustan.

Tulppaani-2

 

Tulppaani

Yllättäen ajankohtaista historiaa

Juuri kun minä olen päässyt luennolla selittämästä, että tuberkuloosi kuuluu niihin tauteihin, joita Suomessa ei enää tavata, ja kertonut, kuinka se oli pahimman luokan kansantauti ja kuinka Suomi oli tämän ”valkoisen surman” mustaa aluetta, ja otin oikein kuvan omasta opintokirjasta*, johon meidän piti opiskeluaikana hommata leima todistukseksi, että on käynyt tubi-kuvauksessa (muuten ei saanut opiskeluoikeutta), juuri kun olen huomisen luennon Power Pointiin linkittänyt filmipätkän tuberkuloosipotilaiden palauttamisesta yhteiskuntaan, kertonut että kollega johtaa viisivuotista Akatemian-projektia, jossa tutkitaan tuberkuloosia, joka siis Suomesta todellakin on jo hävitetty ja juuri kun avaan netin, että etsin vielä vähän täydennystä huomiseen luentoon, niin törmäänkin uutiseen, jossa kerrotaan, että Turussa on opiskelijoiden keskuudesta löytynyt tubia.

[Hyvin tyypillinen tuo lause minulle tänään: monta riviä, yhteenputkeen suunnilleen hengittämättä.]

tarkastus

 

* Ei ollut WebOodia, eikä opintorekistereitä. Oli opintokirja, johon merkittiin kaikki suoritetut tentit, luennot, seminaarit. Ja leima tuberkuloositarkastuksessa käynnistä!

Kuuma kaaos kuutiossa

 

Kuuma kaaos kuutiossa_iso

Siinäpä se minun versioni digikurssin läksyksi. Ehdottomasti klikkaa isommaksi, pliis!
Kauan piti miettiä, piti kuutioita etsiä ja kuvata. Niinpä sitten lopulta oli päädyttävä
hyödyntämään Photari-kurssilla opittua layeri-tekniikkaa.

Ensin otetaan kuva, useita kuvia, erilaisista kuutioista kotona. Ulko-oven laseista, kukkapurkeista, kylppärin sinisistä lasikuutioista, ja marmeladipurkin pohjasta.

kuutio tämäkin (Custom)

Purkin pohja (Custom)

Sitten purkki rajattava, väriä säädettävä vastaväriksi ja ”leikattava” purkin pohjaan aukko.

kuutio

Kuutio on siis valmis, mitä nyt vielä pitää rajata neliön malliseksi. Sitten pitäisi löytää ”kuuma kaaos” liitettäväksi kuvan taustalle. Muistui mieleen viime tammikuussa Tuiranrannassa otettu kuva.

Pakkaskuva

Kuvassa, eikä sen ottohetkellä kyllä suinkaan ollut kuuma,  itseasiassa oli ihan hiton kylmä, eikä kuvassa oikeastaan ole  niin kauheaa kaaostaan… Mutta jos vähän säädän värisaturaatiota, ”lämmitän” värejä ja lisään kontrastia. Sitten kuvasta layeri ja sen vienti kuutiokuvan alle tai taakse, ihan miten vain jokainen haluaa ajatella. Lopulliset värisäädöt ja rajaukset ja se on siinä.

Nyt toivottelen mukavaa nousiaisen jatkoa (opiskelijoilla ei olekaan tänään laskiaispilheitä, vaan Nousiaiset!) ja riennän kurssille!

Tähän aikaan vuodesta

Tähän aikaan vuodesta kädet kuivaa niin, että on pieniä, kirveleviä haavoja rystysissä. Jos aamulla unohtaa laittaa kosteusvoidetta kasvoihin, on iltapäivällä vaikea hymyillä ilman, että sattuu. Kun yöt, päivät hengittää vain sisäilmaa, ääni käy jo kahden luennointitunnin jälkeen entistäkin käheämmäksi, liki painuu maan alle.

Tähän aikaan vuodesta tomaatit maistuvat joko puisilta tai pahalta, pahimmillaan molemmilta, jotta kurkkuja viitsisi syödä, on maksettava pienestä luomukurkusta kaksi euroa. Sitä paitsi kun kauppaan on asiaa, ei voi vain piipahtaa, se on  ohjelmanumero! On puettava villatakki, untuvatakki, kaulahuivi, korvaläpät ainakin, todennäköisesti pipo (minkä jälkeen hiukset liimaantuvat päähän) ja vinkkelit tai Pampakset jalkaan. Toivottava että auto on tallissa.

Tähän aikaan vuodesta yöuni tarkoittaa pätkittäisten, lyhyiden painajaisten sarjaa juuri ennen kuin heräät sudenhetkeen aamuyöllä, ja tiedät että tässä tämä nyt oli: nouse ylös ja lähde töihin. Pimeä ei ole turvallista ja tunnelmallista oloa, mutta valoakaan ei ole vielä niin paljon, että maailman voisi tehdä valmiiksi. Valo on viiltävää, paljastavaa, kovaa ja kirkasta.

Tähän aikaan vuodesta edellinen kesä on niin kaukana, että on vaikea muistaa, miltä vastaleikattu nurmi tuoksuu, eikä seuraavasta ole vielä lupaustakaan.

Minä en voi sietää helmikuuta. Mutta senhän te jo tiesittekin.

Romeo ja Julia Linnanmaalla

On februarfobian aika!

Laskiaissunnuntaina

Paluu arkeen, . . . no ei ihan, vaikka melkein.

Aamusella lenkillä, etsimässä kuutioita (ks. perjantain postaus) ja miettimässä. Jonkinlaiseen lopputulemaan joidenkin asioiden osalta pääsinkin. Lukemista, luentoa ja läksyjä. Ja kyllä, kyllä olen aika tyytyväinen tulokseen. Palaan asiaan.

Ja sitten ruokaa. Juniori ja J. olivat luvanneet tulla syömään, joten oli hyvä syy kokeilla pariakin ohjetta, jotka olin merkannut listalleni. Ensinnäkin munakasrulla, joka virallisesti on ”aamiaisruoka” mutta tein meille alkuruoaksi. Ja sitten pikkutomaatteja  uunissa. Miniäkokelas kun tykkää kovasti erilaisista uunitomaateista niin ajattelinpa kokeilla näitä. Meillä oli samalla testi: kotimainen, kallis luomu vastaan espanjalainen, halpa, ei-luomu. Ja äänet menivät tasan 2 – 2. Mutta joka tapauksessa mukava pikkulisäke. Ohje on Safkaa-kirjasta.

Sunnuntain sapuska-4

 

Sunnuntain sapuska-5

 Halkaise kirsikka/luumu/pikkutomaatit ja ota enimmät siemenet ja neste pois. Laita puolikkaat uunipellille (jossa on leivinpaperi), ripottele pinnalle sokeria, suolaa, myllystä pippuria ja pirskottele päälle oliiviöljyä. Jokaisen puolikkaan päälle ohut viipale valkosipulinkynttä ja timjamia. Sitten uuniin (120 C) pariksi tunniksi. Leivinuuni on hyväksi, jos mahdollista. Siellä voivat olla kauemminkin.

Maistuivat liharuoan lisäkkeenä erinomaisen hyvin. Huomenna kokeilen miten loput solahtavat evässalaattiin.

Toinen uusi kokeilu oli lohirulla. Hieman erilainen kuin ensimmäisessä keittoskissani, mutta idea on sama. Paista uunimunakas (jossa on pinaattia), jäähdytä, levitä pinnalle lohesta (kylmäsavu ja loimu), tuorejuustosta (katkarapu), sitruunamehusta, pippurista ja tillistä sekä kevätsipulista tehty tahna ja rullaa. Oli hyvää. Voi varmaan varioida monin tavoin.

Sunnuntain sapuska

Sunnuntain sapuska-2

Sunnuntain sapuska-3

 No mutta jälkkäriksi laskiaispullia? Ei ollut ei. Ihan kummallinen laskiaissunnuntai.

Lauantai harrastellen

Tähän mennessä parhaan valokuvaus/digikurssin opettaja PP ohjeisti meitä kuvaamiseen hurahtaneita viimeisellä luentokerralla, että ryhtykää keräämään portfolioita, kansioita, joihin otatte kuvia jonkin teeman mukaan…

Ajatus jäi itämään, ja sitten totesin, että niinhän minä olen jo kauan tehnyt: minulla on jo epälukuinen määrä teemoista, jotka voisi nimetä seuraavasti: Fiat (Italiassa ja Suomessa olen kuvannut Fiateja. Nyt kelpo kuvia alkaa olla kymmenkunta), pyörä [olen kuvannut pyöriä talvella, kesällä, hylättyinä, näyteikkunoissa], no kuvausrepertuaariini kuuluvat myös ruoka, tietysti, ja Lappi (yllättikö ketään?) ja sitten hautausmaat.

Oulun Stooleporin (kirkkoherra Ståhlin (1700-luvun lopulla) mukaan) nimetty vanha hautausmaa on minulle edelleen mieluinen lauantaiaamupäivien kohde. Haudallahan sitä tulee siis vieläkin käytyä… Mutta niin monia Suomen ja muidenkin maiden hautausmaita on tullut käytyä ja kuvattua, että olenkin ajatellut kuvista tekeväni ”gallerian”. Sen aika ei ole ihan vielä, mutta tältäkin päivältä jäi muutama otos tuohon kansioon. (kuvat kannattaa klikata isommiksi)

Näin?

hautuumaalla

Vai näin?

Helmikuun lauantai-3-2

Helmikuun lauantai-6

Helmikuun lauantai-2-2

Helmikuun lauantai-7

Sitten vielä paluu eiliseen …

Lainaus omasta Paistinkääntäjä-tiedotteestani:
”Chez Jouni, Jouni Törmänen, on vierailevana keittiömestaritähtenä
ravintola Puistola Diningissä helmikuun alussa.”

Helmikuun lauantai-5

Eilen illalla olimme siis Puistolassa syömässä, illastamassa.
Paistinkääntäjiäkin mukana oli, mutta me olimme VMP:n kanssa.
Ystävien seurassa nautimme aivan ylivertaisen hienon illallisen. Yksi parhaista ikinä.

Minähän en ostereista pidä. Paitsi jos ne tuodaan tarjolle näin: samppanja-sabayon gratinoituna!

Helmikuun lauantai-2

Hummeri ja risotto ovat suuria herkkujani, eikä eilen tarjolla olleet mitenkään vieneet mieltymystäni niihin. Taivaallisia olivat!

Helmikuun lauantai-3

Tämä ei ollut jälkiruoka vaikka pinnalla olikin tomusokeria ja kanelin tuoksu huumaava! Kyyhkypastilla, marokkolainen!
Sanoinkuvaamattoman erinomaista. Mausteista, pehmeää, ei kuivaa, makoisaa, täyteläistä. Haulejakaan ei sattunut kohdalle 🙂 .
Sanoinko jo, että mausteista ja ennenkokemattoman hyvää.

Helmikuun lauantai-4

Väli- ja jälkiruoat samoin kuin viinipaketti, jossa mm. tokaiji, joka ei ollut turhan ”leipämäistä” eikä liian makeaa, maistuivat meille. Seura, tarjoilu, ruoka ja miljöö ja fiilis ihan erinomaista. Arkeen hieno katkaisu. Chez Jouni on Puistolassa vielä viikon, mene jos mahdollista.

Entä onko lauantaina ollut muuta kuin aamupäivän normaali kierros? Ei tavattomia, pari tuntisen ulkoilun ja Caritaksen jälkeen kauppaan ja sitten kokkailuharjoituksia, viesteilyjä vaikka ja minne, vähän lukemisia, muutama power point ensi viikoksi. Illalla Putous? Niinhän se yleensä kai on, mutta meillä juuri äsken pitkä skype-yhteys suoraan Monterreyhin. Hyvä juttu.

Viikon tilinpäätös

Taas on hangilla kimmeltä, puissa valkoisia lumihippuja, työhuoneessa rauha ja rentous tehdä töitä, raukeuskin, mutta eikös se perjantaina jo saa ollakin, aamulla tyttären kanssa pitkä tekstailuketju, töiden jälkeen pienet unet sillä tällä viikolla ei aamuisin viiden jälkeen ole tullut nukuttua, pehtoori toi eilen pohjoisesta palatessaan uudet tulppaanit, – helmikuun perjantailta kuulostaa. Muistanpa vain, että viime vuonna juuri tämä perjantai  oli yksi elämäni hienoimmista helmikuun perjantaista! Sen voisin kokea uudelleenkin!

makroilua-4

makroilua-3

Tässä ne viikolla istuttamani kevätesikot.

makroilua

Kuvien liittäminen siis tänään onnistuu. Siltäkin osin levollinen olo.

1 w

 Tässä yksi panoraama-läksykuva. Klikkaa isommaksi; näet Linnanmaan ”pallon puolen sisäänkäynnin”.

(Ensi viikoksi pitäisi kuvata ”Kuuma Kaaos Kuutiossa”.
Nyt on kyllä hulluin läksy ikinä, eikä mitään ajatusta. Kaikki ajatukset tervetulleita.)

Linnanmaalla aamu 5_3_2013_p

 Mitäkö viime vuonna tähän aikaan? Katsohan!

Vatulointia vai stressinsietokykyä

Kollegalle valittelin tänään töissä, että artikkelin kirjoittamisen kanssa tulee kiire, kun en ole syksyn konferenssiesitelmää saanut työstetyksi artikkeliksi: jättöpäivä lähenee ja olen vain lykännyt hommaa eteenpäin. Samalla kummastelin, että milloin minusta on tällainen tullut, että hommat valmistuvat viimeisellä viikolla. Mitään ei vielä ole vatuloinnin takia jäänyt kirjoittamatta tai tekemättä – ei vielä, mutta tätä menoa ollaan pian siinä, että määräpäiviä siirretään tai luovutaan koko hankkeesta! Tästä menosta ja meiningistä en pidä ja sitä kaverille valittelin.

Kollega kysyi, että milloin se juttu sitten pitää olla valmis?

Sanoin, että kuun loppuun mennessä.

kirjat

– Kuun loppuun? Sinnehän on kolme viikkoa aikaa!

– No mutta se on aika pian ja tässä nyt on kaikenmoista muutakin, … aika paljonkin muutakin.

– Sulla on konferenssiesitelmä tehtynä, eihän sitä enää tarvi tehdä, kunhan kirjoitat artikkeliksi ja viitoitat.

– No mutta kun ei oo oikein hyvä siirtää näin pitkään, ja pitäähän se kirjoitttaa artikkeliksi ihan eri lailla kuin esitelmäksi, enkä silti aio viikonloppua sen parissa viettää… en oikein tiedä, mikä on tämmöisen saanut aikaiseksi.

– Olet hankkinut stressinsietokykyä, osaat relata! Et etukäteen ressaa asioita, teet vasta kun on pakko. Hyvä, oot oppinu sietämään stressiä. Erinomaisen hyvä, alat oppia  🙂

~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Noinkohan?
En ole tuosta kylläkään ollenkaan varma.

 

Pahemman sortin addiktio

Pulssi kohoaa, kädet hikoaa, huomaan ärtyväni kun joku koputtaa ovelle ja piipahtaa (joskin piipahdus oli sitten tutkimuksellisestikin hyvä), selaan tiedostoja, mietin ratkaisua, käyn opiskelijoiden atk-luokassa, sinkoilen sähköpostin ja www-sivujen välillä. Sitten rauhoitun: olkoon! Enhän minä voi asialle mitään.

Mutta kuitenkin kirjoitan sähköpostin opiskelijoille, yritän siirtää matskuja serveriltä toiselle. Linkitän uudelleen. Kirjoitan SJR-palvelimen info-sivuille/webhotelliin sähköpostia: kerron huutomerkkien kera, että 50 opiskelijan olisi tänään palautettava harkat, mutta kun eivät pääse nettiin hakemaan aineistoja ja tehtävänantoa!!!!

Lähetän opiskelijoille toisen sähköpostin, ja sen mukana suunnilleen kaiken tarvittavan materiaalin ja pahoitteluni. Kiroan – ei, en sähköpostissa vaan tupisen itsekseni. Käyn Tuulestatemmatussakin katsomassa toimivatko sivuni? Ei vörki, eivät aukea mitkään sivut. Itse asiassa koko verkkopalvelu on kaatunut.

Ja minä huomaan olevani pahasti, erittäin pahasti, riippuvainen, kärsiväni vierotusoireita, hätääntyväni? Miten minun opetukseni käy, miten päivitän blogiani? Eihän minun tuhannet kuvani ole hävinneet bittiavaruuteen?

~~~~~~~~~~~~~~~~

Olen tapani mukaan laittanut koko luentoni ja erityisesti siihen liittyvät harjoitustehtävät nettiin, mistä olen saanut yleensä kiittävää palautetta, mistä olen ollut tarkka ja ylpeä. Hiljaa mielessäni brassaillutkin sillä, etteivät muut niin tee/eivät osaa, olen jo vienyt pienesti hifistely-asteelle moisen opetustavan,  ja niinpä JUURI nyt tänään, kun on tämän systeemin yksi tärkein päivä, niin jo monta päivää takkuillut nettiyhteys bragaa pahimman kerran.

Äsken, tunti sitten, ongelma ratkesi, saivat vian korjatuksi. Ainakin nyt pelittää. Seesteinen olo valtaa minut. Netti toimii. Vierotusoireet häviävät. Voin ryhtyä nauttimaan yksinäisestä illasta. Pehtoori lähti maanantaiaamuna pohjoiseen: lumenpudotukseen katoilta, siistimään ja järkkäilemään mökkiä nuorten uudenvuodenvieton jäljiltä, hiihtämään, … ja minulla on nyt yksinäinen koti-ilta. Harvinaista. Mukavaa.

Kävin kaupassa (ihan itse, näin viikollakin :)) ja ostin muutaman kukan, istuttelin ne. Tein vaihteeksi katkarapuruokaa, sytyttelin takan, mutta olen kulkenut koneen, keittiön, kodinhoitohuoneen (jonkunhan täällä on huushollista huolehdittava! ;)) välillä ja kameran kanssa, joten vielä en ole istahtanut, mutta kohta…. kohta.

Kuvien liittäminen ei pelitä vieläkään ;(   mutta maailma ei silti kaadu. Eihän? Hieman kyllä huomaan hengitykseni kiihtyvän…. puna kohoaa poskille. Ei vaiskaan. Laitan hyvää musiikkia ja unohdan netin.

Arkea tänään ja 1700-luvulla

Meninpähän aamulla paraatiovesta duuniin. Yleensä menen takapihalta, henkilökunnan parkkipaikat kun ovat siellä, mutta tänään kiersin ”pallon puolelle”. Koskapa viikonloppuna otetut panoraamaläksykuvat eivät oikein tyydyttäneet silmääni, yritin parempia Linnanmaan pihalla. No tiedä häntä. Ja nyt tämän blogin käyttöjärjestelmä, web-hotelli, pilvenreuna, http-protokolla tai mikä halavattu lieneekään, josta minun ei kuulukaan tietää mitään! – ei toimi!! Kuvien liittäminen ei taaskaan onnistu! Argh!

Muutoin olen viettänyt aikani 1700-luvulla. Paljon uutta suomalaista sosiaalihistorian tutkimusta on sitten viime kiinnostukseni ilmestynyt.

Joukossa  on myös hieman vanhempaa, mutta kaikkinensa työpöydälläni avoinna olevat Eino Jutikkalan (klassikko), Kuolemalla on aina syynsä, Mika Kallioisen, Rutto ja rukous – tartuntataudit esiteollisen ajan Suomessa, Antti Häkkisen (vastaväittäjäni) et al, Kun halla nälän tuskan toi: miten suomalaiset kokivat 1860-luvun nälkävuodet, Mirkka Lappalaisen, Jumalan vihan ruoska, Suuri nälänhätä 1695-1697, Oiva Turpeisen (jo hieman vanhentunut), Nälkä vai tauti tappoi? Suuret kuolonvuodet 1867-1868, Kirsi Vainio-Korhosen, Ujostelemattomat – kätilöiden, synnytysten ja arjen historiaa (1700-luvulla) (joka voitti Vuoden tiedekirja -palkinnon, mielestäni hyvinkin ansaitusti)  eivät nyt sinänsä aiheeltaan niin riemullista luettavaa ole, mutta ovat minut vieneet mennessään. Historia on historia on historia … Elämäntapahan se minullekin nykyään on. Historia siis. Sillä laillahan se aika kuluu rattoisasti, sanoi esimieskin tänään.

Pari sovittua opiskelijatapaamista, samoin muutama ilahduttava sähköposti, havahduttivat tähän maailmaan, toviksi. Vain toviksi. Taas mennään, vuosisadat vierivät…

(Paitsi ensin kirjoitan tulikivenkatkuisen spostin www-sivustoni hostaajalle!)

Näyttöpäätteen ääressä

Aamupuolikahdeksasta puoli viiteen töissä koneen ääressä. Lukien, kirjoittaen, miettien, – mutta koneen ääressä. Pikainen pyrähdys Rantapellossa: ISO kasa katkarapuja, kananmunaa ja majoneesia. Toast skagen ilman toastia, ja lennosta vielä purkki Skyriä ja sitten huristellen Kaukovainiolle, jossa ammattiopiston parkilla poika seisoo ja huomauttaa ”melkein myöhästyit”. Siis juniori minulle pääsee sellaisesta huomauttelemaan, ja silmin nähden nautti kun saa asiasta kuittailla. Mutta just ajallaan oltiin luokassa.

Ja taas kolme tuntia koneen ääressä; opittiin paljon uusia jippoja [muistatteko 70-luvulla oli toffeeta jonka nimi oli Jippo. Vähän samanlaisia kuin Hellaksen Kolat (toffee, lakritsi, banaani, oliko mansikkaakin?) ] Mutta siis: Photari-kurssilla oli opettavaista, mukavaa.

Nyt ei jaksa enää naputella…. Oikealla on linkki Runebergin punssi -juttuun muutaman vuoden takaa: näin kansallisrunoilijan synttärin aattona lukaisehan se [muisto lukioajoilta :)] kun tämä postaus jää kovin lyhyeksi. Huomiseen.

Kola_Hellas_1959

S_11347_000364

Tervaporvareiden herkkupöydän makumaailmassa

Sunnuntai-iltana raportti lauantain Tervaporvari-päivällisiltä ei millään suostunut tallentumaan nettiin: www-hotellissa joku ongelma, joka nyt on onneksi hoidettu, joten tässäpä makoisammat palat lauantailta.

 ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sokerisuolattua siikaa, siianmätiä sekä savuvoikastiketta ja kylmäsavustettua nieriää kotimaisen Carelian-kaviaarin kera olivat alkuun parhaita. Savuvoikastike tehdään – kuulemma – sellaisella ”savupiipulla”, pientä, viileää, siistiä ja aika savutonta 😉 kuulosti helpolta, mutten usko, että on. Papinniemen kyyttö ”kolmella tavalla” oli minun – ja monen muun – suosikki kylmistä liha-alkuruoista. Maksa erityisesti maistui. Porukalla totesimme että alatoopin, ”tytinän” tekeminen makoisaksi ei ole helppo juttu, mutta keittiömestareilla se oli onnistunut. 

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

tervaporvareiden ilta   Tervaporvareiden herkkupöytä-3

Hevosenliharillette oli myös makuuni ja nuo kuvassakin näkyvät ”karpalopisarat” – ne ovat molekyyligastronomiaa – maistuivat hyvälle. Mutta ehkä minä en sittenkään – viime kädessä – ole moisen kikkailun ystävä. Sen sijaan alussa tarjottu ”hummerishotti” (paksua, melkein makeaa, voimallisesti hummerille maistuvaa keittoa pikkulasista tarjottuna) miellytti kovastikin: ja keittiömestarit lupasivat laittaa ohjeen www-sivuilleen.

Tervaporvareiden herkkupöytä

Pääruoan mokkakastike kruunasi karitsanniskan, ja jälkiruokien monista mahdollisista useimmat pöytäkunnassamme tuntuivat pitävän eniten cointreaulla liekitetystä uunijäätelöstä, minulle karpalo rocky roadit olivat iloinen ja makoisa yllätys, lasin pohjalle jääneen punaviinitilkan kanssa pienet makeat suklaiset herkut maistuivat.

Karpalo rocky road

Viimevuotiseen verrattuna buffetin ylöspano oli onnistuneempi, ruoat kauniimmin ja paremmin esille tuova. Tunnelmallisempi, juhlallisempi oli nyt. Tarjoilu ja yleinen viihtyvyys vähintäänkin viime vuotista korkeaa tasoa.

 Meitä paistinkääntäjiä oli enemmän kuin viime vuonna. Ja meillä oli vähintäänkin yhtä mukavaa, ehkä jopa hauskempaa (kaviaari ja muut pakkikalat sekä Pekka-Paulatyttö! – hulvatonta sopivan hölmöä höpötystä).

Kuten eilisessä postauksessa päätin, EN sitten ottanut järkkäriä mukaan, mutta pienen digipokkarin kuitenkin…On edes joitain, edes jonkinlaisia kuvia.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 nalskussa

Kuvia olin sunnuntainakin ulkona ottamassa; juurikin sen tunteroisen kun olin Nallikarissa ja muualla kuvaamassa paistoi keväisesti.

Iltapäivällä nuoripari syömässä, muutoin päivä ja ilta kuluivat temppuilevan netin (harvoin jää nämä postailuni julkaisematta, nyt jäi)  ja kaikenmoisen lukemisen parissa.

Niin se aika rientää.

 

Reipasta laiskottelua

Tänään on Pohjois-Pohjanmaan keittiömestareiden järjestämä ”Tervaporvareiden herkkupöytä” -tapahtuma Holiday Inn’ ssä. Viime vuonnakin oltiin, ja tänään mennään. Pitkästä aikaa ulos syömään ja tapaamaan tuttuja. Menu lupaa hyvää…  http://www.ppkeittiomestarit.fi/fi/ajankohtaista [keittiömestareiden sivuilla on paljon oivallisia ruokaohjeitakin joten sinne kannattaa kyllä klikkautua]

Pohdin kovasti otanko mukaan kameran? Olisi oikeastaan rotissööripressen ominaisuudessa otettava, mutta kun en nyt millään viitsisi. Semminkin kun illallinen on buffee, joten kauniita annoskuvia ei ole toivoakaan saada, ja henkilökuvien ottamisessa olen surkea. Siis jätän kameran kotiin.

Lenkillekään en sitä ottanut, harmaa kelju helmikuun aamu ei houkuttanut tekemään edes digikurssin läksyjä: panoraamakuvaan olisi pitänyt hankkia ”pohjia”. No way!  Tyydyin reippaaseen sauvakävelyyn. Pehtoori oli reippaampi ja kävi hiihtämässä.

Reippaasti kyllä siivosin Festan, reippaasti järjestelin keittiönkaappeja, reipppaasti olen koettanut tuunailla* tätä blogiakin … ja huomaatteko? .. onnistunut kiertämään luentomappia koko päivän. 😉

lasi

* tuossa oikealla sivupalkissa uusi ”Suosituimmat artikkelit” näyttää mitä postauksia on tänään eniten käyty lukemassa. Ajankohtaisia juttua näyttää nyt olleen haussa… 😉

~~~~

kello 22.39

Oli erinomaisen maukas ja mukava ilta. Palaan huomenissa asiaan. 😉

 

Perjantaita ja guacamole

Luentoa tehdessäni, yhtäkkiä tajuan, että se riojalainen viini, jota joskus syksyllä täällä kehuskelin, viini, joka on nimeltään QP, tarkoittaa äpärän äitiä.

Perjantain-viini-porolle

Siis mitä ihmettä?

Minäpä kerron:  1700-luvun lopulla ja 1800-luvulla aviottoman lapsen synnyttäneiden naisten kohdalle merkittiin kirkonkirjoihin qp (kvinnperson = ”naisihminen”? ja avioton lapsi sai kirkonkirjaan merkinnän oä (=oäkta = avioton), mikä pysyi hänen statuksenaan – kuten ehkä nykykielenkäyttö sanoisi – aina ripille pääsyyn asti.

Avioliiton ulkopuolisen ”äpärän” [kuten 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun kirkollinen kirjaamistapa kuului]  synnyttäneen naisen kohdalla kirkonkirjoissa merkintä qp tai yleisimmin gp säilyi vaikka hautaamiseen asti, jollei nainen avioitunut. Kirkollinen vihkiminen ”pelasti” qp-merkinnältä. Ja miten merkittiin aviottoman lapsen siittäneen lapsen isä? No ei yhtään mitenkään, tietenkään.

Mutta siis: gp tai QP, joka tapauksessa kirjoitusasu vanhoilla käsialoilla näyttää hyvin samalta… siitä se assosiaatio kai tuli… Edelleenkin viini on hyvää. Suosittelen.

Päivä on siis mennyt aamupäivällä (kotona!) luentoa tehdessä ja iltapäivällä kaupungilla kahdessa palaverissa: kanditöiden tilaustöiden merkeissä.

Kahden kokouksen välissä oli 40 minsaa aikaa ja niinhän minä käytin tilaisuutta hyväkseni ja ampaisin Stockan Herkkuun kuvitellen, että olen siellä jotenkin ”off-season”. Mutta siellähän oli about sata muutakin töistä karannutta, kokousten välillä piipahtajaa, vuorotyöläistä, eläkeläistä, muuten vain perjantai-iltapäivänä vapaana olevaa… Siinä ja siinä että ehdin sieltä ajoissa arkistolle.

Kokouksen jälkeen olin kotona poikkeuksellisen ajoissa, hyvissä ajoin ennen neljää, ja nälkä hirmuinen.

Ainekset lohi-avokado-wasabi -salaattia (ohje täällä) varten olivat hankittuina (lue: pehtoori oli myös käynyt kaupassa) mutta kun salaattiin kuuluu laittaa avokadoa viipaleina, ajattelinkin tällä kertaa hieman varioida.

Löysin Safkaa-kirjasta myös nopean guacamole-ohjeen, ja kun tytär nyt on Meksikossa, on minun jo paluutaan varten harjoiteltava meksikolaisen keittiön herkkujen kokkaamista (tai ihan muuten vain ;)),  joten aloitin tekemään ko. ohjeen mukaan salaatille lisuketta, mutta niinhän siitä sitten tuli oma variaatio. Tämä oli jo aika lähellä sitä jumalaista guacamolea, jota saimme neljä vuotta sitten Rosa Mexicano -ravintolassa NY:ssä.

Guacamole-2

Tätä voin suositella erityisesti paistetulle lohelle; leikkaa lohi ohuiksi viipaleiksi, kuumenna paistinpannu todella kuumaksi, ”vuoraa” pohja suolalla ja paista lohiviipaleita minuutin verran puoleltaan. Tarjoa em. salaatissa, tai muuten ja oheen tätä:

GuacamoleNopea guacamole  a la Rantapelto

1 valkosipulinkynsi
½ punaista chiliä (siemenet poistettuina)
1 tl karkeaa merisuolaa
2 kypsää (kaupassa on ready to eat -merkinnällä varustettuna, osta niitä) avokadoa
2 rkl oliiviöljyä
1 limetin mehu

Pilko mortteliin valkosipuli ja chili, lisää joukkoon suola. Pusertele tahnaksi ja lisää joukkoon yksi paloiteltu avokado, oliiviöljy ja limetin mehu. Murskaa ja sekoita tasaiseksi.

Leikkaa toinen avokado palasiksi ja sekoita massaan. Jätä palaset ”sattumiksi”, älä soseuta. Maistuu leivälläkin, mutta sopi erinomaisen hyvin paistetun lohen kumppaniksi. 

 

Huomenna on – tehtävä töitä – mutta myös antiikkimessut ja pääsee ulos syömään!!  Ja skype!!