Showing: 1 - 32 of 32 RESULTS
Vanhemmuus

Terveisiä Meksikosta

Nyt kun tytär on ollut reilun viikon Monterreyssä ja kolme työpäivääkin jo takana, kyselin lupaa, jotta saanko postailla tännekin kuulumisia. Lupasi. Oman Meksiko-bloginsa perustamista on kyllä harkinnut, mutta sitä odotellessa tässä jotain kuulumisia.

Asunto on siis San Pedrossa, joka on kaupunki kaupungissa. Koko Monterreyn alueella on yli neljä miljoonaa asukasta ja San Pedro, joka on isojen vuorten (Cerro de la Silla) juurella, on miljoonakaupunki (kaupunginosa) sekin.

imgmonterrey2

Tyttären kaksi vuotta sitten Strassburgin vaihtokeväänä tapaama, samassa Business Schoolissa opiskellut monterreyläinen Alice (joka on tyttären kanssa samanikäinen, siis 23-vuotias) hommasi asunnon, jonne siis myös itse muutti. Alice muutti nyt vasta pois kotikotoaan; kuusilapsisen perheen kuopus sai tyttärestämme kaverin ja sitä kautta mahdollisuuden muuttaa vanhempiensa luota pois.

Lopultakin vuokra-asunnon hommaamisessa taisi Alicen isällä olla osuutensa; ymmärtääkseni hän kun on jotenkin asuntokauppojen/vuokraamisten kanssa töissään tekemisissä. Vanhempien vaikutukseen viittaa myös se, että tyttöjen vuokrakämppä on vain parin korttelin päässä Alicen vanhemmista [mikä kummasti minuakin ilahduttaa].

Kalustettu vuokra-asunto on toisessa kerroksessa, alakerrassa asuu amerikkalainen ja brittiläinen opiskelija, poikia molemmat. Tyttöjen toisen kerroksen 120-neliöisen, ihan kelpo, asunnon vuokra on 703 euroa kuukaudessa – mitä ei voi pitää pahana kun on kyseessä Monterreyn alueen  ”turvallisin, siistein, varakkain asuinalue”. Noin ainakin haluan uskoa, paino sanalla turvallisin.

Saaran asunto

Työpaikka on neljän, viiden kilometrin päässä, ja kun tyär viime viikolla oli kysellyt bussiyhteyksiä, oli Lucy (Alicen sisko) kertonut, että ei siellä onnikoilla ajele ”kuin köyhät ja huonot ihmiset”, että jollei ole autoa tai kimppakyytiä töihin, on mentävä taksilla. Meidän harjoittelijaksi lähtenyt esikoinen oli vähän kauhistellut ja kysellyt, kuinka kalliiksi mahtaa duunissa kulkeminen tulla ja oli saanut kuulla, että alle kolme euroa on taksikyyti suuntaansa. Ja sitten oli vielä selvinnyt, että pääsee kimppakyytiin.

Työaika on puoli kymmenestä iltakuuteen – virallisesti ainakin, vaikka kuulostihan tuo, että ”aamuisin voi jo etukäteen mennä”.  Toimistossa on S:n lisäksi kaksi muuta nuorta naista, markkinoinin kandi ja graphic designer. He ovat paikallisia. Työnkuvasta meidän MMM (markkinoinnin melkein maisteri) kirjoitti näin:

Ensimmäinen isompi task oli miettiä, että minkälaista dataa yks prosessoituja ruokia valmistava yritys vois tarvia segmentointia varten ja minkälaisia työkaluja me sen datan analysointiin tullaan käyttämään. Koska Weston Mack on näillä alueilla vasta alkamassa on tämmöset asiat vielä kehitysvaiheessa, eikä hyväksitodettuja käytäntöjä varsinaisesti vielä ole olemassa. Vaan ne pitää kehittää. Ja sitä kehittämistä oon minä tekemässä. Vähän kyllä jänskittää että mitä tästä tulee, mutta syteen tai saveen.

Tässä on kännykkäkameralla otettu kuva officesta, joka on melkoisen lasipytingin toisessa kerroksessa.

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

office

 Ja tässä on  toimistorakennuksesta kuvia, jotka minä Googlen street view -näkymistä kroppasin…

Office 2

office 3

office 6

Kavereita tuntuu jo löytyneen, lauantaina tyär oli jo käynyt jossain synttäribileissäkin ja ”kaikki on edelleen ihan tosi mukavia ja avuliaita”. Aika hyvinhän kaikki on siis lähtenyt käyntiin. Mitä nyt viime viikonloppuna simahti yhtä aikaa läppäri, kännykkä eikä Visa-korttikaan pelitä, joten pientä säätämistä on täällä ja siellä ollut, mutta asiat alkavat olla kunnossa.

Niin ja lämmintä siellä on: ”parikymmentä ja yli, helle välillä.”

Ruoka ja viini Valokuvaus

Ruoka-asiaa ja vähän muutakin

Ensi syksynä järjestetään Oulussa Pohjoiset maut -seminaari, jonka järjestelyissä olen murusen verran mukana. Ja osallistumassa koko ruokaharrastuneisuuteni innolla, sikäli kuin syyslukukauden aloitus ei aseta esteitä. Tämän tapahtuman www-sivut on avattu ja markkinointi  ja mainonta on alkanut. Järjestäjät kysyisivät, josko saisivat linkittää blogini www-sivuilleen, nimenomaan ruokaan liittyviä juttujani haluttiin. Hmmm .. ja minähän lupailin, eikös se vähän ole tämän bloggaamisen ideakin, että julkisia juttujen kuuluu olla ja että lukijat ovat ilo.

Uuden linkityksen vuoksi tuossa oikeassa palkissa olevista kategorioista vaihdoin vanhan ”reseptit”  uudeksi ”ruoka ja viini”- kategoriaksi. Noita viiniarvioita, vinkkejäkin kun on viime aikoina tullut kirjoiteltua, ja nyt voisi ne harvat ravintola- ja keittokirja-arviotkin linkittää tuohon. Jos klikkaat ruoka ja viini -kategoriaa, aukeavat blogistani VAIN ne postaukset, joissa on näitä teemoja käsitelty. Siis myös ruokaohjeet. Ruokakolumnit pidän edelleen myös erillisenä aihealueena.

Arctic flavours – tapahtumastakin tulet varmasti vielä täällä näkemään juttuja.

Pohjoiset maut – Arctic Flavours -seminaari 4.-6.9.2013 Oulussa

http://www.arcticfla.fi/

arcticflavours_etusivu

Pohjoiset maut – Arctic Flavours -seminaari on kansainvälinen ruokamatkailualan tapahtuma, jossa ovat esillä terveellinen ja turvallinen ruoka, pohjoiset maut ja raaka-aineet, uusimmat alan tutkimukset sekä slow food – kiireetön ruoan valmistus ja nauttiminen paikallista ruokaperinnettä kunnioittaen. Tapahtuman tavoitteena on tuoda yhteen elintarvikkeiden tuottajat ja jalostajat, matkailupalveluiden tuottajat ja kaikki seminaarin aihepiiristä kiinnostuneet.

 

”Uuden julkaisufoorumin” innoittamana kuvailin pätkän kirjahyllystäni, Ehkä neljännes kaikista keitto-, ruoka- ja viinikirjoistani on tässä.

keittokirjoja

Joululahjaksi sain systeriltä Oulu –  a la carte -kirjan. Se on aika hieno, kuten saman sarjan kirjat yleensäkin. Vielä en ole sen ohjeilla mitään tehnyt, vain kuvia ihaillut, tutuista ja tuntemattomista oululaisista ravintoloista ja ravintoloitsijoista lukenut. 

ruoka

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sitten muutama otos viime lauantaisista tulppaaneista. Ihan vaan osoittaakseni (Katrille, joka kommenteissa hieman epäili … 😉 ) että perunajauhot ja vähän veden -kikka toimii. Varret varsin ryhdikkäinä, eikö?

tulppaanit

  Pyryttää. Ihan valkoisena on ikkunasta näkymä.
Lähden sytyttämään takkaan tulen, ja yritän olla nukahtamatta lukiessani…

Historiaa Niitä näitä Yliopistoelämää

Minä ja maailman väestöhistoria

kirkonkirjatElämää tunnit täynnä. Innostusta niin paljon, että muistan, millaista oli opiskeluaikana kun sai päivät istua luennoilla ja oppia kaikenmoista historiasta ja ihmisistä, ihmisten historiasta. Ihan yhtä mukavaa on ollut oppia opiskelijoiden tekemistä harjoitustöistä ja oppia tekemällä luentoa. (Tulinpa tehneeksi sitä äsken digikurssillakin; huono oppilas kun puuhailee omiaan. Mutta kun jo osaan tehdä photarila panoraamakuvia. :))

Olen vuosikausia opetuksessani ja tutkimusaiheissani pysynyt 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Suomessa, mutta nyt on ollut edessä koko maailman historia: esihistorian hämäristä, homo sapiensin pyyntikulttuurin ajan pienistä populaatioista 2000-luvun globaalin demografisen kehityksen kiihtyvään (vai sittenkin tasaantuvaan?) vauhtiin.

Ja netti on tarjonnut jos jonkinmoista asiallista apua ja kaikkea asian vierestäkin. Väestötieteilijöillä näyttää olevan hurjasti nettisaitteja, luentoja, tilastoja, pelejä, kaikkea mahdollista asiallista tutkimustietoa ja hieman vähemmän vakavaa.

Olen mm. oppinut, että kun synnyin, olin elossa olevista ihmistä 2 921 441 374:s. Ja että minua ennen oli elänyt (syntynyt) jo yli 76 miljardia ihmistä. Ja vaikuttavinta ja tämän kaavion käyttökelpoisin ”opetus”, tai hyvä  keino havainnollistamiseen on se, että maailman väkiluku on yli kaksinkertaistunut puolessa vuosisadassa.

 

 

 

Monesko sinä olit syntyessäsi? Katso täältä.

Niitä näitä

Tallessa

Sikäli merkillinen päivä, että minulla ei ole mitään hukassa. Niin auton, kodin, työpaikan ulko-oven ja oman huoneen oven, lämpöpaikan, mökin kuin äidin asunnon avaimet ovat tallessa. Kameran objektiivien suojaläpät ja vara-akku ja kaikkien digitaalisten/sähköisten vempaimieni piuhat ovat paikoillaan tai muutoin tallessa. Myös molemmat rannekelloni, sekä vihkisormus että muut sormukset, samoin rannekoru, kaulukoru, -ketju sekä kelta- että valkokultainen ovat tallessa.

Kalenteri ei ole hukassa, tiedän myös missä minun lukuisat sormikkaani ja tumppuni ovat. Ne kaikki ovat eteisen vaatehuoneessa juuri siinä korissa, jossa niiden kuuluukin. Samoin huulipuna, allergiasumute ja rillien pesusuihkepullo ovat repussa pienessä pussukassa kuten kuuluukin. Lompakkoahan minä en – juuri koskaan – kadotakkaan ja sekin on visusti tallessa. Myös digikurssin ja luennon muistitikujen olinpaikat tiedän takitilleen.

Mitäkö näitä luettelemaan? On kuulkaa sen verran harvinainen juttu minun elämässäni tällainen kaikkinaisen pienen, jos kohta myös rahallisesti aika arvokkaan, irtohärpäkkeen tallessaolo – kaikkien yhtä aikaa! – että kun sellaista tapahtuu niin siitä kannattaa erikseen kirjoittaa. Kerrassaan hämmentävää.

Olen usein miettinyt, että kuinka monta viikkoa, tai jopa kuukautta, niistä kaikista hetkistä, jolloin etsin jotain minulta hukassa olevaa – ehdottomasti liki aina löydän ne, kertyisi jos ne etsintähetket pantaisiin peräkkäin. Ja minua kuulkaa pidetään aika järjestyksen ihmisenä. Aika monet ainakin pitävät. Minä en niinkään.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Oltiin taas pojan kans photarikurssilla, ja nyt on kyllä sanottava, etteipä minulle juuri mitään uutta, mutta mukavahan se oli treenailla vanhojakin juttuja.

Tällaiseen kesäkuvaan tiedostoissani törmäsin … siihen jäin kiinni.

Pyry, joka ehkä jatkunee aamuyöhön asti, hieman huolettaa, mutta poika lupasi ajaa varovaisesti.

Ilta-auringossa

Niitä näitä

Kovin pientä

Yöntuuli vielä kuuden jälkeen kuului talonnurkissa, heilutteli pihan lyhtyä. Lauhtunut oli ja luntakin oli tullut, vielä siinä aamusella vähän lisääkin tuli. Mutta pian tyveni. Eikä luntakaan niin paljoa, että olisi isommasti häirinnyt lenkillä, vaikkei auraa vielä ollut täällä päin näkynytkään. Koivut olivat tuulelle joutuneet lumipitsinsä luovuttamaan, mutta havupuissa vielä lumi. Palatessa jo valkeni, sunnuntain hieman samea aamu.

Päivä kulunut enimmäkseen kirjoituspöydän ääressä, mistä on se hyvä seuraus, että jotain olen saanut aikaiseksikin. Luennossa on jo muutakin kuin raamit; hiljalleen sisältökin alkaa hahmottua… 🙂 Kuva on syksyllä arkistoekskulla otettu, Kansallismuseosta, aika lailla stailasin…

luento1

Ja toki olen siis myös kuvieni kanssa touhunnut. Vaatehuolto ja pientä keittiön siivousta. Mutta kovin pieniä ovat tänään käänteet ja olemiset olleet.

 

Niitä näitä Oulu

Lauantaita koko päivä!

Ihan hurjan touhukkaasti tein aamulla lähtöä, ja silti myöhästyin sinisestä hetkestä. Vasta yhdeksältä olin Nallikarissa, jossa rantaremontti ei suo erityisen kaunista kuvattavaa ja jossa silloin jo usvaa, nousevia pilviä, sinisestä enää häivähdys. Ajelin sitten Linnansaareen ja aloitin pitkän kävelylenkin rannoilla ja puistoissa.

Pilvisestä (täydenkuun jälkeisestä, huoh – kuka voi nukkua levollisesti kun kuu on täytenä taivaalla?) säästä huolimatta, tavattoman kaunis kuvaussää… (ehdottomasti kannattaa klikata kuvat isommiksi)

alakanava

Tammikuun kuvia-4

Jokisuistossa kiertelin, kaartelin.

merijalin rannassa 2

merijalin rannassa

 

Kaupassa ja Caritaksessa ja sitten haudalla höpöttelemässä [olihan käytävä kertomassa että tyttären tytär on nyt kaukana opettelemassa/harjoittamassa markkinoinin meininkiä].

Tammikuun kuvia-6

Kotona loputkin jouluvalot pois, ja joulutähdet vaihtuivat tulppaaneihin…

Tammikuun kuvia-2

Miksikö noin samea vesi? Tulppaanit pitää laittaa vähään, huoneenlämpöiseen veteen, jossa on vähän perunajauhoja. Siten pysyvät ryhdikkäinä kauemmin, usko pois.

Tammikuun kuvia-3

Hassua miten kuvassa näyttävät keltaisilta, oikeasti ovat valkoisia…

Eikä rivikään kirjoitettuna töitä, ei sivuakaan luettuna … Silti kieltäydyn huonosta omastatunnosta!

Valokuvaus Vanhemmuus Yliopistoelämää

Talviperjantai

Kolminkertainen hurraahuuto Internetille, Skypelle, WhatsAppille! Lähetän lämpimät, kiittävät, ylenpalttisen hyvät terveiset jokaiselle nettiyhteyksien kehittäjälle, joka on mikrosirun puolikkaankaan verran osallistunut Meksikon (Monterreyn) ja Oulun (Rantapellon) välisten netti-, skype-, tekstariyhteyksien luomiseen.

Olen juuri palannut Virtual Tourilta tyttären San Pedron asunnolta. Hyvältä näytti. Ilmeisen lämmintä siellä on, ja kaikki ok. Kämppiksen parin korttelin päässä asuva ”hieman” hösöttävä, ruoasta huolehtiva äiti (ja muutoin vain huolehtiva isä) sekä isosiskomaisesti päsmäröivä isosisko Lucy kuulostivat siltä, että minun ei tarvitsisi niin tavattoman paljon huolehtia.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja sitten asioita Rantapellon näkökulmasta:

Keskimmäinen postilaatikko on meidän. Kaikissa kolmessa on kaunis kristallisointi.

Talviperjantai

Rantapellossa talvi. Ihan hurjan kaunis talvi jatkuu.

Talviperjantai-5

Ainoa vaan, että työ pahimmoilleen häiritsee kauniista talvesta nauttimista.

Juuri NYT fiilis, että ei haittaisi vaikka olisin vuorottelulla…
voisi kuvailla, ulkoilla.. ja vaikka varata matkan Meksikoon!

Talviperjantai-3

Perjantaista huolimatta ihan tolkuttoman työteliäs päivä,
jolloin jäi luvattoman paljon aioituista hommista tekemättä.

Talviperjantai-2-3

 

Niitä näitä Ruoka ja viini

Kiisseleistä ja mascarponekastike

Suureen Kiisselikyselyyni (täällä) vastaili (ainakin) 28 henkilöä, ja vain yhdellä oli niin epämieluisia muistoja lapsuuden jälkiruokakiisseleistä, etteivät ne maistu vieläkään.

Puolet vastaajista ilmoitti syövänsä/tekevänsä kiisseliä (ainakin/suunnilleen) kerran kuussa, ja hieman alle puolet tekee muita jälkkäreitä. Vain kolmen huushollissa ei kotitekoisia kiisseleitä tai muitakaan jälkiruokia tai ”perämakeita” kuten asia murteella ilmaistaan, juuri harrasteta.

Kolmannes vastaajista tiesi, mitä on kuutamokiisseli. Maitokiisselihän se on, suurusteena joko vehnä- tai perunajauhoja. Olennaista – ainakin minusta – on kunnollinen vaniljan maku.

Maitokiisselin sukulainen on suklaakiisseli, josta minulla on kansakoulusta niin karseita muistoja, ettei mistään muusta ruoasta siellä. No, ehkä rössypottu oli kuitenkin vielä enempi inhokkiruoka. Koulun suklaakiisseli oli sellaista ruskeanharmaata, yleensä haaleaa niljakasta vellin ja kiisselin välimuotoa, johon oli kertynyt limainen ketto kulhon tai lautasen päälle. uuuuuh. Vieläkin puistattaa. Monien mielestä se oli herkkua, pojat saattoivat kinuta keittolan tädeiltä kolmannenkin lautasellisen samaan aikaan kun meitsi yritti saada niellyksi sen ensimmäisenkään.

Postauksen kommenttilootaan tuli paljon, ennätyspaljon,  kommentteja ja kiisselimuistoja: Esterin kertoma kaljavelli (kaljaa, rusinoita, leipäjuustoa) ja Annen kodissa nautittu yhdistelmä –  perunamuusi ja mustikkakeitto – eivät kyllä saaneet minullekaan vettä kielelle.

Kyselyn kommentteihin oli tullut tällaiset:

 – Työpaikan ruokalassa on kerran viikossa kiisseliä, harmi vaan kun on klimppistä.
– Karpalokiisseli on ihanaa, sekaan vadelmia ja päälle nokare kermavaahtoa! 😉
– viikonloppuisin näitä tulee tehtyä
– Lapsuuteni k:t: Maito-, suklaa- ja marjakiisseli. Hyviä. Kamalaa ei ollut.
– Maitokiisselin osasin jo koululaisena tehdä

 

Kun kiisseleiden menneitä vaiheita viime viikolla hieman koetin etsiä, selvisi mm., että Helsingin Kasvatusopillisen talouskoulun kursseilla ei sotien välisenä aikana opetussuunnitelmaan kuulunut kiisseleiden tekoa, vaikka kaikkea tavallista ja tavatonta siellä näyttiin opetettavan. Sitten kun selailin ja muistelin tietoja kansainvälisistä keittiöistä niin eihän niitä kiisseleitä juuri ranskalaisesta, italialaisesta, kiinalaisesta, thaimaalaisesta  tai mistään muustakaan keittiöstä löydä. Skandinaviassa niitä on tarjolla. Meidän hienot marjat ovat tietysti yksi syy siihen, että ”kiisselikulttuuri” on niin vahva.

Lakkakiisseli-4 (Custom)

Viime sunnuntaina meilläkin oli pitkästä aikaa kiisseliä. Tyttären läksiäissapuskalle tein lakkakiisseliä, siilasin jopa kivet pois, ja kermavaahdon sijaan tarjosin sen kanssa mascarpone-kastiketta (vaahtoa). Se on hyvä jälkiruokakastike milloin vain. Ja JOS sitä sattuu jäämään niin loput pakkaseen, seuraavana päivänä on mascarpone-jäädykettä.

Lakkakiisseli-2-2 (Custom)Mascarpone-kastike

250 g mascarponea
2 dl kuohukermaa
3 kananmunaa
6 rkl sokeria
1–2 rkl Amaretto-mantelilikööriä

Amarettoa myydään minipulloissakin, ettei tarvitse isoa yhtä jälkiruokaa varten ostaa. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaaleaksi, ilmavaksi vaahdoksi. Lisää mascarpone-juusto. Lisää vaahdoksi vatkattu kerma. Mausta liköörillä. Vatkaa valkuaiset
vaahdoksi ja sekoita kevyesti käännellen juustomassaan.

Lakkakiisseli-2 (Custom)

 

Niitä näitä

Mennyttä ja olevaa

 

Kovin intensiivisen alkuviikon jälkeen nyt vajottaa. On merkillisen voipunut olo. Eikä yhtään piristänyt kun töiden jälkeen lueskelin pari tuntia kirjaa ”Mao. Kiinan suuri nälänhätä 1958 – 1962”. Tämä meneillään oleva luentosarjani ei ole mitenkään mieltäylentävä aiheeltaan. Mieletön, mieletön maailmanhistoria! Neljässä vuodessa 40 – 50 miljoonaa kiinalaista kuoli Maon ”Suuren harppauksen” jaloissa. Kiinan arkistojen avautuminen on tuonut karmaisevaa uutta tietoa…

No mutta, jotain piristävämpää…

Kun tiedän kiinnostuneita olevan, niin laitanpa tähän kuvan tyttären Monterreyn kotikadulta. Vasemmalla olevan keltaisen kaariovellisen talon toisessa kerroksessa on iso kolmio, josta äsken sain tietää, että ”Mun (!) vaatekaappi täällä on isompi kuin Ranskan asunto”. (Vaihtarikeväänä lapsi asui pienen laivahytin kokoisessa opiskelijasuntolan boksissa.)

Saaran Montereyn asunto

Valokuvaus

Kuvien maailmaan

Pistänpä vielä tälle päivälle toisenkin postauksen tuon aamulla töissä kirjoitetun lisäksi. Enpä ennen ole kyllä töissä bloggaillut, mutta kun olin aamulla niin helpottunut että oli vaan kirjoitettava… 🙂

Mutta nyt iltasella jo näitä tavallisempia tarinoita. Elikkäs haluan näyttää, että olen minä vähän oppinut sitä valomaalausta, joka on tämän päivän digikurssin läksynä, ja joka vielä lauantaina näytti kovin surkealta. Sunnuntaiaamulla keksinkin, että kristallilasi ja laserpointteri ovat hyvä yhdistelmä. Kodinhoitohuoneesta tein pimiön ja aikani harjoiteltuani jotenkin onnistuin. Kannattaa klikata isommiksi, …

Valomaalaus3 (Custom)

Toinenkin …

Valomaalaus 2 (Custom)

Varmaan näitä valomaalaushommia harjoittelen ja teen toistekin. Tulette näkemään. Ja sitten on luvassa muutakin kuvaharjoittelua.

Aloitimme eilen Juniorin kanssa Photo Shop -kuvankäsittelykurssin Oulun Seudun Ammattiopistolla. Viisi seuraavaa maanantai-iltaa istutaan pojan kanssa yhdessä koulun penkillä. Eilen ainakin oli mukavaa. Ainakin pojalla kun sai äitiään opettaa. Kurssilla melkein parikymmentä osallistujaa, minulla  muilta digikuvauskursseilta tai muuten tuttuja puolenkymmentä, mutta olin kovin iloinen, kun poika oli mun seurana. Ehkä eilen olin virittynyt muutoinkin niille taajuuksille, että meidän yhteinen juttu tuntui erikoismukavalle. Digikurssilla poika ei ole, mutta mie sinne pian lähden taas illaksi oppimaan.

Onkin mukava olla oppimispuolella, sillä päivä mennyt ihan opettaessa ja ohjatessa  – ja kaikenmoisessa sälässä.

Niitä näitä Vanhemmuus

Elämme jännittäviä aikoja

Aamuyöllä klo 2.47* ”MC:ssä, laukku täällä, nyt chekkautuu uuestaan ..”

klo 4.15 ”MC:ssä, laukku kadoksissa, 2h lähtöön. Siinä on sun numero siinä laukussa eli ne soittaa sulle jos se löytyy”

klo 7.36 ”Just laskeuduttiin 🙂 Toistaiseksi jos soittaa sano että monterreyn lentokenttä osoitteena. Ku mä en oo varma että tarvinko mä adapteria, et jos mulla akku loppuu. Selvitän alicen** siskolta mistä saan semmosen huomiseksi. Ja jos en vastaa puhelimeen niin syy on sama :D”

klo 7:51 ”Mä sain mun laukun!! Ihanaa!!”

Eilen klo 4.20 lähdimme Rantapellosta lentokentälle. Oulu – Helsinki – Lontoo – kaikki aikataulussa, kaikki ok. Lontoossa erinäisiä häslinkejä, lentojen vaihtoja, reitityksen vaihto, yhteensä kolme tuntia myöhässä kohti Mexico Cityä, tekstareita, minulla koko työpäivä netissä lentokenttien lähtevät-saapuvat -sivuilla piipahdellen, ja äsken, reilut 28 tuntia kotoa lähdön jälkeen viesti:

 klo 8.40 ”Kämpillä, ihan sikahieno livenä! Alicen sisko nukkuu täällä mun kans tän yön!”

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Nyt helpottaa 🙂

* Meksikossa kello on kahdeksan tuntia jäljessä Suomen ajasta.

** Alice on tyttären meksikolainen kaveri, kevään kämppis, joka on nyt työreissulla Maya Rivieralla.

Monterray-486x400

Niitä näitä Vanhemmuus

Maailman laidalle lähti hän

Viideltä halasin tyttären, – enkeleitä elämääsi, nautihan!

1-5

Tämä postaus pitäisi lukea niin että taustalla soi tämä KLIKS

Jos pärjäämisellä tarkoitetaan matkustamisesta, asioiden hoitamisesta ja arjen sujumisesta selviämistä, en minä juurikaan huolissani ole.  Kun olen katsellut ja myötäelänyt sitä, miten on opintonsa, työnsä, raha-asiansa ja asumisensa hoitanut, niin en epäröi, etteikö tyär pärjäisi. Hyvin on ihmisten kanssa toimeentullut ja ystäviä hankkinut ja niistä kiinni pitänyt. Uskon vakaasti, että siivet ja juuret lapsella on, . .

Tytärtä itseään jännitti eniten, miten pärjää töissä, miten markkinointitutkimuksen teko simahtaa ja toinen asia, mikä arvelutti oli se, että miten tulee toimeen mañana-meiningin kanssa: oli jo Strassburgin vaihtovuonna monta kertaa liki tuskastunut  meksikolaisten ystäviensä tapaan hoidella asioita, eikä osannut mukautua kavereidensa loputtoman kiireettömään, aikatauluista piittaamattomaan elämänmenoon. Tytär kun ei oikein osaa vitkutella ja on yhtä allerginen omille ja muiden myöhästymisille kuin moni muukin suomalainen, mm. molemmat vanhempansa. 😉  Mutta koetin lohdutella, että onhan sitä opittava sellaisessakin maailmassa elämään.

Tiedänhän minä, että ainahan voi sattua jotain, – mutta niinhän kotonakin voi sattua, niinhän voi sattua mansikanmyynnissä Raksilassa, tai niin voi Helsingissä tai Saariselälläkin sattua. . . – ei niin, ettenkö siitä olisi huolissani. Jos kohta olen enemmän huolissani kaikkina niinä arkiaamuöinä, jolloin tiedän pojan olevan matkalla Raaheen, Tornioon tai mihin tahansa tien päällä, kun keli on karmea, niin kuin nyt lauantaiaamunakin.

Mitäkö sitten kyynelehdin, – –  miksi itkusilmin ajelen lentokentältä aamuviiden jälkeen takaisin päin?

Matkan pituus Meksikoon, ehkä se etäisyys on se suurin huolen aihe. Poikaystävä Baden-Württenbergistä ja riiuureissut Stuttgartiin ja sieltä tuntuvat tähän verrattuna melkein kuin naapurinpojan kanssa seurustelisi, – pari lentoa, muutama tunti. Mutta Meksiko, ja siellä vielä Monterrey! Jos hyvin ketjuttaa Oulu – Helsinki – Lontoo Heathrow – Mexico City – Monterrey niin vuorokaudessa on siellä. Vuorokaudesssa!

Minä en voi olla auttamassa tai lohduttamassa jos ois tarve. Jos on tyttärellä paha olo, jos ahistaa tai jos sitten oikeasti jotain sattuu, minä en voi olla läsnä. Se se on se kyynelten aihe.

Ikävä. Ei enempää, eikä vähempää kuin ikävä.     . .. tunnen saman ikävän kun poissa on hän…

1-2-2

Enkeleitä elämääsi, pikkuinen, pistä monet sukat päällekkäin kun jänskittää liikaa — niinhän teit pienenäkin joulupukin tuloa jännitellessä. Neljät sukat päällekkäin ja joulupukin tulo oli ihan peloton juttu.

Niitä näitä Vanhemmuus

Juuri tänään

2

1-2

1

Juuri tällaisena pakkaspäivänä on hyvä tehdä meksikolaista lihapataa. Siihen tulee paljon sipulia, paljon paprikaa, sopivasti valkosipulia, paseerattua tomaatiia, pippuria, chiliä, tummaa suklaata, hieman punaviiniä – niin ja tietysti mureaa naudanpaistia.

Juuri tällaisenä päivänä on hyvä istua Festassa monta tuntia ja höpötellä, kaukaa kierrellen puhua tulevasta ja välillä sanoa suoraan, että ”tule pian pois sieltä”.

1-3

Juuri tällaisena iltana on hyvä kokeilla, että WhatsApp ja Skype toimii.

Juuri tällaisena iltana on hyvä Google Viewerillä katsella tyttären kalustetun asunnon kotikatua [ja olla iloinen, että kahden korttelin päässä on San Lorenzon katu ;)], skannailla vakuutuspaperit, passit, lentoliput. Ottaa tyttären kämppiksen ja tämän vanhempien yhteystiedot omiin tiedostoihin. Merkitä bookmarkilla Monterreyn sääkartta omaan tietokoneeseen.

Juuri nyt on hyvä esittää reipasta.

Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Oikea lauantai

Asioilla, lenkillä (ylivertaisen hieno keli!!), ruokaa. Luentoa EN ole tehnyt.

Onpahan nyt sitten myös valomaalausta harjoiteltu: äsken seisoin pihalla puoli tuntia ja kokeilin vaikka ja miten. Ja tässä tulos! Tämä EI ole se mihin pitäisi pyrkiä. … 😉

Harjoiteltmia

Ehkä ensi tiistaiksi yllän tällaisiin saavutuksiin: KLIKS  Nuo ovat sellaisia jotka ovat tavoitteena.

Samalla pihallaololla kuitenkin muutama perinteisempi, onnistuneempi otos.

Harjoiteltmia-6

Harjoiteltmia-7

Harjoiteltmia-8

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja teinpähän huomiseksi tämmöisiä.

Harjoiteltmia-2

Jos tykkää sitruunasta, jos tykkää lakusta, niin tykkää näistä. Minä tykkään, hyviä ovat.

Viime torstain Hesarista ohjeen hiffasin ja suoraan tähänkin kopioin. (Ehkä ei kannata paistaa noin kauaa kuin ohjeessa on; tulee aika tumma ja kuiva pohjasta. Riippuu tietysti uunista… ) (niin ja klikkaa kuvat isommiksi, herkku näyttää paremmalta siten ;))

Harjoiteltmia-3

Sitruuna-lakupalat

 Helsingin Sanomista kopioitu)

20 palaa

200 g voita
3 sitruunan mehu (1½ dl)
1 sitruunan raastettu kuori
4 kananmunaa
3 dl sokeria
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 tl lakritsinjuurijauhetta

Lakritsikinuski:
2 dl kuohukermaa
10 (à 19 g) Kick-patukkaa (silloin kun ne oli Maraboun ne olivat Käck, nyt Malacon Kick – kaikki muuttuu… )

Harjoiteltmia-4

 

Koristeeksi:
nonparelleja (minulla oli salmiakkimurusia, parempia ovat kuin nuo siniset hileet)
Paloittele voi kattilaan. Raasta yhden sitruunan kuori. Purista sitruunoiden mehut (1½ dl) kattilaan, lisää joukkoon kuoriraaste. Kuumenna, kunnes voi sulaa. Jäähdytä kädenlämpöiseksi. Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita munavaahdon joukkoon vuorotellen voiseosta ja jauhoseosta. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi.

Kaada leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Kypsennä 200-asteisessa uunissa 30–35 minuuttia. Jäähdytä kakkupohja. Mittaa kattilaan kuohukerma ja paloitellut Kick-patukat. Keitä hiljalleen poristen 5–10 minuuttia, kunnes seos on kiiltävän mustaa ja kinuskimaisen paksua. Levitä kakkupohjan päälle. Koristele halutessasi nonparelleilla. Anna jähmettyä huoneenlämmössä. Leikkaa annospaloiksi.

Harjoiteltmia-5

 

Niitä näitä Vanhemmuus

Perjantain helpotus ja alkava ikävä

Kun ajelen töistä kotiin tuulee pahaenteisesti, eihän vain lumi lähde puista, eihän kaunis, kaunis tammikuun luonto käy paljaaksi ja kylmäksi? Joka aamu olen nauttinut huurteisista puista, pitsisistä tienvarsista, parkkipaikan pihlajien pehmeästä valkeudesta… Eihän se nyt vain ole ohi? Se olikin ainoa vihlova ajatus neljän jälkeen, muutoin oli sellainen ansaitun viikonlopun fiilis.

Ja sitten iskeekin sellainen lähdön tunnelma. Mutta en ajattele sitä. Pois silmistä, pois mielestä: kuinka aikuista! Ihan niinkuin en tietäisi, että on vajaa 60 tuntia eroon…

Mutta kotiin tullessa jo ryhdistäydyn ja  ryhdyn laittamaan ruokaa, – meille kahdelle. Oikeastaan haluaisin lähteä ulos syömään, olen kyllästynyt omiin sapuskoihini. Itsenäisyyspäivän tienoilla olen viimeksi syönyt kokonaan jonkun muun tekemää ruokaa…mutta … eiväthän ne ahvenfileet kauan kestäneet, eivät huonoja olleet.

Ja sitten, siis nyt, ~lasissa on lempeää punaviiniä. Voin lämpimästi suositella.

Appassimento, Vivaldi (Alkon sivulle, kliks). Se on tehty osin samalla tavalla kuin amaronet ja resiotot. Siis osin kuivatuista, sokeroituneista rypäleistä. Italialainen, Veneton alueen punaviini, jota ei ole hinnalla pilattu (alle kympin), mutta jossa on hyvä, tasapainoinen, marjainen maku.

perjantai

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Kävin päivällä yliopiston ”vanhalla puolella” ja huomasin, että pankkiautomaatti kampukselta on lähtenyt! Hmph! Matkalla paleli. Tänäänkin Virransillalla lasikaton lumi kauniina, kuvat tosin viime  – vai jo edelliseltä viikolta?

Virransilta on koko kampusrakennuksen läpi kulkevan Pääväylän, toisessa kerroksessa oleva, kaksi isoa kompleksia yhdistävä lasikäytävä…


perjantai-7

perjantai-6

perjantai-2

perjantai-4

perjantai-3

perjantai-5

Tuo viimeinen kuva on kuin lapsuuden sairauspainajaisen tunnelma: aina kun tulin kipeäksi, kun kuume nousi, näin yhden ja saman painajaisen. Olen nähnyt sen aikuisenakin monta kertaa…

Siinä jään sellaisen pehmeän, tukahduttavan massan pusertamana kotimme (minun elämäni toinen koti) muutttovalmiin olohuoneen nurkkaan – juuri tälläisten valko-harmaiden massojen alle. Silloin olin pieni…

Viime yönä painajaiseni oli Meksikossa, … olin järjestämässä juhlia, jotka eivät todellakaan olleet onnistuneet… Olenko pöhkö? Olen, mutta ei sen tunnustaminen mitään auta.

 

Valokuvaus Yliopistoelämää

Sakari Pälsi ja minä

Tutkijaseminaarissa ilmeni, että ihan hyvin voisin kirjoittaa novellin, tieteellisen artikkelin tai kolumnin, ehkä jopa pakinan, aiheesta Sakari Pälsi* ja minä. Enpäs ennen ollut tiennytkään, että olen ”suoran valokuvauksen” * harrastaja. Ihan kuten Pälsikin. Tai siis Pälsihän oli jotensakin ammattilainen myös valokuvaajana. Noh, opin paljon muutakin seminaarissa. Opin taas historiasta, kollegoista, itsestäni. Enkä aiheuttanut hämmästystä olemalla hiljaa, kuten kuulemma joskus olen tehnyt ;).

*Suora valokuvaus tarkoittaa vähän samaa kuin katukuvaus tai snapshot. Otetaan kuva ”todellisuudesta” , ei asetelmista, eikä varsinkaan ”asetteluista”. Ruokien osalta en ole suoran valokuvauksen harrastaja, mutta samapa tuo.

Tänään olen kuitenkin ollut ensisijaisesti, enimmäkseen, eniten ja ihan mielellänikin historioitsija. Niin paljon historioitsija, että iltapäivällä lähti hetkeksi ääni, kun olin puhunut koko päivän, herra varjelkoon koko viikon. Huomenna ei ole paljon puhuttavaa, vaan on onneksi aikaa tehdä puhuttavaa valmiiksi. Ei YHTÄÄN meetinkiä sovittu. Juhuu!  Vaikka eihän niissä sovituissakaan mitään vikaa ole. Jospa huomenna menisi vähän myöhemmin ja lähtisi vähän aikaisemmin … (hyvä on, olen tuota aamusella Linnanmaan parkkipaikalla ottamaani kuvaani hieman pimentänyt, –  ei siis ole suoraa valokuvausta tuo. Ei ole. )

aamusella

Tiedättekös mitä on kineettinen kuvaaminen tai valomaalaus. Ensi viikon kuvausläksy ei ole enempää eikä vähempää kuin ”Mahtava valomaalaus”. Saapa nähdä.

Jokohan se huomiseksi vähän lauhtuisi? Ei haittaisi.

*Sakari Lemmitty Pälsi (9. heinäkuuta 1882 Loppi – 22. huhtikuuta 1965 Helsinki) oli suomalainen arkeologi, tutkimusmatkailija, kansatieteilijä, kirjailija ja valokuvaaja.

PS. Suuri Kiisselikysely  (ks. eilinen postaus) on kerännyt paljon klikkauksia ja mukavasti kommentteja ja  keskustelua. Se jatkukoon…! Kiitos tähänastisesta.

Niitä näitä Ruoka ja viini

Suuri Kiisselikysely

Tässä suunnittelen uutta kolumnia, ja vähän on ruoka-asiat ja ruokahistoria ollut muutoinkin ajankohtaista, joten ajattelin järjestää täällä Tuulestatemmatussa Suuren Kiisselikyselyn!

Kiisseli

Kiisselireseptejä ei kovinkaan viljalti ruoka- ja naistenlehdissä enää ole, harvoin kiisselikippoja on enää lounasruokaloissakaan tarjolla, liekö niitä koulussa vielä on ruokalistalla, päiväkodeissa kai ainakin on?

Monelle lapsuuden kiisselit ovat edelleen ruokamuistoissa jotain todella vastenmielistä [meidän nuoret puhuvat edelleen kauhunsekaisin tuntein tarhan aurinkokiisselistä (= aprikoosikiisseli)] tai sitten kiisselit ovat niitä kotiruokaherkkuja, joita kaipaa (kyllä minä voisin kuutamokiisseliä nytkin syödä) …

Kiisseli-2

Kiisselit ovat nyt vähän out, vai ovatko? Ovatko rahkamössöt, smoothiet ja jäädykkeet vieneet kiisseleiden paikan kotikeittiöissä?

Lapsuuden ruokamuistot -kyselyn,  josta olen kirjoittanut usein ennenkin ja jossa haastateltiin liki 2000 suomalaista (1920 – 1980-luvulla syntyneitä) lapsuuden ruokamuistoista, perusteella kiisselijälkiruoat olivat perheissa arkisin hyvin tavallisia vielä 1970- ja 1980-luvullakin, mutta ovatko enää?

Emännän tietokirjassa vuodelta 1931 todetaan, että

Kiisseli  (crême) on kylmä jälkiruoka, joka tarjotaan lasimaljasta ja jossa on hyydykkeenä käytetty joko liivatelehtiä tai peruna- ja maissijauhoja.  – – Jauhoilla valmistetaan kiisseleitä marjoista, hedelmistä, maidosta ja kermasta. Väliin saatetaan kiisselit myöskin panna vuokaan, josta ne kaadetaan vadilla, mutta ne eivät yleensä ole hyvänmakuisia koska ne täytyy tehdä koviksi.

Palaan tähän kiisseliasiaan, kunhan kyselyn tulokset ovat valmiit.

Olkoot kysely tuossa viikon verran, mutta sinähän voit vastailla kysymyksiin jo nyt, eikös vain? Hienoa, kiitos. 😉 Ja ilahtuisin kyllä kovin, jos kommenttilaatikossa  kertoisit joko lapsuuden tai tämän päivän jälkkärikokemuksista… Paras ja karmein muisto/kokemus?

 

 

Historiaa Valokuvaus

Ääni

Digikurssin läksynä ääni.

Sen jälkeen kun puhelimet, iPodit, herätyskellot, paloautot, lapsilauma tarhan pihalla … ja kaikki muu äänekäs oli kuvattu, ryhdyin miettimään että tehtävä onkin ”ääni”, ei äänen aikaansaaja, ei äänen tuottaja, vaan ääni. Miten kuvaat ääntä?

Kuvassa täytyisi jonkun tehdä jotain, joka johtuu äänestä: tanssia, pitää käsiä korvilla, huutaa, … Olisi siis oltava malli, ihminen, joka tekisi jotain. Eikä minulla ole mallia.

Sitten tulee mieleen ääni, vaaleissa annettava ääni. Äänestyslippua ei ollut saatavilla, mutta historioitsijallahan nyt aina on pari äänestyslippua valtiollisten vaalien alkutaipaleelta arkistoissaan ja eikun kuvaamaan. Ääni se on tämäkin.

Vaalilippu - ääni

Vaalilippu - ääni-3

vaalippu - 3

Ei minulla tietenkään kotona mitään äänestyslippuja ole, vaan otin kuvan täältä, ja siirsin photariin, tulostin ”väärennöksen” ja sitten piirsin äänen itse ja sitten kuvasin.

Klikkaamalla tuon alimmaisen kuvan, jossa on siis kopio vaalilipusta, isommaksi näet ehdokasasettulussa mielenkiintoisia juttuja.  Ensimmäisissä valtiollisissa vaaleissa Vaasan läänin vaalipiirissä olleet ehdokkaat ovat neljässä vaaliliitossa. Joukossa on vain yksi nainen. Anni Päivärinta vaaliliitto C:n kolmessakin listassa. Kauhavalla hänen nimensä on ensimmäisenä listalla ”Maalaisväestön etu”, Isonkyrön Maalaisten etu -listassa toisena ja Lapualla listalla Maahenki ja valistus -listalla kolmantena.  Mitä tämä tarkoittaa?

Jos punainen viiva (= annettu ääni) olisi vedetty kohtaan Isokyrö, Maalaisten etu, olisi Anni saanut puolikkaan äänen, koska hän oli listassa toisena. Ensimmäisenä ollut Malmivaara Väinö olisi saanut kokonaisen äänen ja kolmentena ollut A. Kivelä 1/3 ääntä. Annin listan ykkönen Väino Malmivaara sekä Suomalaisen puolueen Ylistaron listalla ”Edistys kristillisyyden pohjalta” Wilhelmi Malmivaara olivat herännäisjohtaja Nils Malmbergin jälkeläisiä ja tämän körttisuvun jälkikasvua on myös näyttelijä Laura Malmivaara.

Suomessa eduskuntavaaleja järjestettiin aluksi vuosittain ja näitä aika valtavia äänestyslippuja viivailtiin siis tiuhaan. Kannattaa katsella noita vaalilistojen nimiä: kovin ovat toiveet konkreettisia. Miksikö ääni annettiin punaisella viivalla: helpottamaan ääntenlaskentaa. Ajatelkaa, millaista olisi ollut näistä vaalilipuista etsiä lyijykynällä tai mustekynällä tehtyjä viivoja: punainen näkyi!  Kerrallaan valittiin aina vain kolmannes kansanedustajista. Vaaliruljanssi kävi työlääksi ja kalliiksi ja  vaalijärjestelmä muutettiin ja vuosittaisista vaaleista luovuttiin.

Nyt lähden kurssille katsomaan, millaisia ääniä muut ovat kuvanneet.

Bloggailu Niitä näitä

Ei mitään

Olen naksutellut sormet moneen kertaan, ottanut hyvän asennon, etsinyt pari hyvää kuvaa somistamaan tekstiä, laskenut sormet näppikselle ja …  ja kirjoittanut napakasti, kristallinkirkkaasti pari älyllistä lausetta ja tumps. Sitten se loppuu kuin seinään. Deletoin kaiken aikaansaamani.

potkuriAjattelin kirjoittaa siitä, kuinka sittenkin on mukava kun on aina muutama vähän vanhempi, kokeneempi, kysyvämpi opiskelija viime kevään abiturienttien ja häthätää parikymppisten joukossa. Tavattoman mukava hymy on lisäilo. Siitäkin piti kertomani, kuinka olen maailman paras keksimään syitä, miksen voi aamulla kävellä töihin: tiedättehän, että vaikka mittari näyttää ideaaliset – 4 C, eikä ole tuulenvärettäkään ja aikaakin olisi hyvinkin se reilu puolituntia, jonka matka vie, mutta ainahan kannattaa varoa, ettei aamusuihkun jälkeen vilustu ja luentomappikin jo on aika painava, ja sittenkin olisi hyvä olla reilusti ennen kahdeksaa, että varmasti pääsee kopiokoneelle tekemään rauhassa hand-outit kandisemmaa ja keskiviikon luentoa varten ja pahintahan oli etten löytänyt potkuriani mistään 🙂  … selityksiä riittää. Mutta en haluakaan kirjoittaa siitä. Enkä myöskään keksi mitään sanomista siitä, kuinka on kiva luennoida, ja esittää tiukkisopea: uusi kandisysteemi on vaativa, muistattehan… Paastoviikosta, tai tarkemmin ottaen sen siirtämisestä ei ole mitään järjellistä kerrottavaa, eikä äsken tyttären kanssa tehdyt  Meksikon lähtöön liittyvät monet tsekkailut nekään saa minua bloggaamisesta innostumaan.

En siis kirjoita. En mitään.

Kerron vain, että huomisen digikurssin äänikuva on valmis! Laitan huomenna. 🙂

Niitä näitä

Läksyjä tehty ja tekemättä

Luulenko vain, mutta ehkä en sittenkään vaan oikeasti on kyllä poikkeuksellisen kaunis talvi. Pitkän aamupäivälenkin (paljon uutta musiikkia iPodilla, mm. tämä! Onhan voima ja tunne? ON! I like!) jälkeen vielä kotipihalla kuvaussessio…

Omenasato jäi poimimatta! Tässä se kuvallisena, tältä se nyt näyttää.
Makrokuvat kannattaa klikata isommiksi…Varsinkin tämä ensimmäinen kuva!

Talvipuutarha-3

Talvipuutarha

Talvipuutarha-2

 

Pensaiden leikatut latvukset liki taiteellisia…

 

Talvipuutarha-4

 

Fasaani on jäljellään merkinnyt suunnan.

Talvipuutarha-5

 

Huvilan ikkunan pitsiä.

Talvipuutarha-6

 Lumi on niin kaunista, runollista, osaisinpa kertoa millaista…

Talvipuutarha-8

 Talvipuutarha-7

Mutta läksykuva jäi ottamatta: digikurssin läksynä on ääni. Siis ei äänen tuottaja tai äänen lähde, vaan ääni. Miten kuvaat ääntä? Ehdotuksia? Apuja?

Muut läksyt tänään tehty. Esseitä tarkastetttu; yksi ihan erinomaisen hieno, mitenhän osaisin kannustaa opiskelijaa jatkamaan tutkimuksia, kirjoittamista, kannustaa julkaisemaan. Harvoin näin briljanttia sattuu kohdalle.

Ja huominen opetus valmisteltu. Sähköpostit jo hoideltu, aamulla voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Ja aloittamista onkin!

Niitä näitä Oulu

Kävellen ja köksäillen

Oli vielä melkein pimeää kun lähdin kävellen kampaajalle. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Kävellen pakkasaamuna

Kävellen pakkasaamuna-2

Koskelantiellä kovin hiljaista.

Kävellen pakkasaamuna-3

Toppilan sillalta näkyi Villa Hannalan pitsitorni kauniisti.

Kävellen pakkasaamuna-4

 

 

 

Kävellen pakkasaamuna-5

 

Toivoniemen koivut viehättävästi huurussa.

Kävellen pakkasaamuna-6

Yksi lehti ei anna periksi.

Kävellen pakkasaamuna-7

 

Uusi, uljas Raatti.
Kävellen pakkasaamuna-9

Ja loppuun liki pakollinen kuva Pikisaaresta.

Kävellen pakkasaamuna-10

Summa summarum: talvinen Oulu on kovin kaunis.

Kampaajalla hurahti pari tuntia.

Pehtoori tuli hakemaan, ja ajelimme Sittariin: viisi grillattua broileria, 5 granny smith -omenaa, 5 banaania, 3 sitruunaa, 4 pkt aurinkokuivattu tomaatti – tuorejuustoa (creme bonjour), 4 pussia jääsalaattia, sitruunapippuria ja 3 pkt isoja wrappeja. Kotiin tultua duunasimme puolessatoista tunnissa 35 ”hedelmäistä broilerwrappia” [ohje täällä], jotka kävin tarjoiluvalmiina äsken tyttärelle viemässä. Läksäreitään viettää hän.

Nyt vielä viimeistelen meidän nyyttäriosuutemme: illalla on viinikerhon perinteiset (loppiais)nyyttärit ja me lupasimme viedä kylmän kalaruoan. Alkuun on keitto, sitten meidän savukalamousse saaristolaisleivän ja mädin kera ja kerhomme naissinkku on luvannut tuoda sille sopivan salaatin, pääruokana isäntäväki tarjoaa liharuokaa jolle kerhomme miessinkku (vain kerhossa sinkku) on luvannut valmistaa kasvislisäkkeen ja sitten kaupunkilaistuneet oulunsalolaiset ovat luvanneet tarjota jälkiruoan. Kaikki muut ovat vaihtaneet omalta mukavuusalueeltaan pois, – paitsi me. Melkein aina minä teen jotain alkuun sopivaa kala/äyriäisruokaa. Niin siis nytkin.

On jo kyllä nälkäkin. Lähdettäis jo…

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

klo 22.12.  Lime-kookos-pannacotta mangopaloin oli ehdottomasti parasta. Nyt on täys. Nyt juhlakausi on loppu.

Niitä näitä Vanhemmuus Yliopistoelämää

On muistettava kaikki hyvät!

Nyt on sellainen ilta, hetki, että on mietittävä, lueteltava päivän hyvät asiat… Mitä kaikkea hyvää tänäänkin on ollut!

On hyvä herätä pitkien (lue: arkisin poikkeuksellisen monien, periaatteessa kaikkien tarvittavien = 8 tunnin) yöunien jälkeen hyvissä ajoin.

Aamupuuron keitto ei ole joka-aamuista, mutta tänäaamuista. Sekin on tässä päivässä hyvä.

Sovinnossa itseni ja vaatekaapin kanssa löytyy kerralla mukavat, lämpimät, tarpeeksi asialliset vaatteet töihin: paksu vaaleanpunainen palmikkoneule ja Noolanin harmaat huopahousut ovat tänään ilonaiheita. Ne ovat minun, tuntuvat omilta! Niissä on hyvä ja lämmin olla.

Kävellen en kuitenkaan lähde, tänään tuntuu hyvälle mennä autolla. Ja matkalla soi Tuure Kilpeläisen ”Eloon”  – se on hyvä biisi ja sekin on hyvä asia, että juuri se soi. [Ja sitten kuitenkin jossain syvällä alavire, alakulo, ja muistan kuitenkin mitä Olli Helenius laulaa:  ”Nyt ja aina” ]

Töissä ei meitä monta ole. Oikeasti on tutkimusvapaaperjantai. Luen, kirjoitan, luen, käyn kirjastossa, luen, kirjoitan. On rauhallista. Professori käy vain muutaman kerran. Vain muutama opiskelija piipahtaa, soittaa, sähköposteilee. Ei, eivät häiritse, muistuttavat vain siitä, mikä työssäni on mukavaa: ihmiset. Ihmisiä tarvitsen.

Päivä menee nopeasti. Ei palele, ei ole kiire, tiedän mitä teen, tiedän että saan luennon kulkemaan.

Työkaveri  alakerrasta käy, jutellaan pitkään. Toinen tuo runokirjan lainaksi. Onhan meillä sama elämäntilanne: äitinä ja tytttärenä, tyttären äitinä, äidin tyttärenä. Hyvät työkaverit ovat enemmän kuin usein muistaa ajatellakaan.

tiffany

Mahdollisuus lähteä jo kolmelta on etuoikeus, jota ei aina muista. Ja tänään se oli tärkeää, että saattoi lähteä: tyär oli luvannut tulla kotikotiin illaksi, – ja syömään.

Pehtoori oli käynyt kaupassa, joten ei tarvinnut lähteä markettiin, mistä muistin olla tänään erityisen iloinen. Minä en todellakaan pidä perjantai-iltapäivän markettiostoksista. En todellakaan.

tiffany 1

Pakkasella ja pimeällä koti valoineen, lämpöineen, takkatulineen, kynttilöineen, kaikkine omine juttuineen, tuoreine kukkineen, perjantaineen, eikä-tarvi-lähteä-mihinkään-fiiliksineen on hyvä, levollinen.

Laitan ihan ekstrahyvää ruokaa: paistettua Inarin nieriää, parsakaalipyrettä, mäti-smetakastiketta, perunoita, … kuuntelen hyvää musiikkia, tytär kertoo gradusemmasta, kavereista, Stuttgartiin palanneesta S:sta, ottopojasta, huomisesta, höpötellään kolmisin. Istuskellaan pitkkään ruoan jälkeen…

Näin paljon hyvää, ja minä olen jo nyt itku kurkussa. Toistelen itselleni, hoen kuin mantraa, kertaan kaikkea hyvää … mutta ei auta! Nyt jo ikävöin. Tytär lähtee reilun viikon päästä…

tiffany 2

 

 

Niitä näitä

Naposteluksi meni…

On väitöskirjantekijöitä ja on väitöskirjantekijöitä. Sellaisia jotka väitöskirjantekijöiksi haluavat ja joista sellaisiksi ei ole ja sitten on sellaisia, jotka eivät väitöskirjantekijöiksi halua, mutta joita sellaisiksi kysellään. Kryptistä? No niin on ollut tämä päiväkin. Ajatus oli lähteä ajoissa töistä hoitelemaan pankkiasioita, mutta eihän se onnistunut. Caritakseen kuitenkin ehdin sovitusti ja sitten kun lähempänä kuutta kotiin ajelin olin jo tautisen nälkäinen.

Sattuipa niin, että oikeasti olin unohtanut syödä eväät ja aamiaisesta oli liki kellonympärys aikaa. Ja mitä moisesta seuraa? Kaikenlaista pientä napostelua olen tässä tunnin verran harrastanut. Ei hyvä.  Ja  olen toivonut että olisi ollut pakastimessa tällainen paketti.

dim sumit

Viime viikonloppuna kokeilimme näitä Stockan pakastealtaasta löytyviä dim sumeja…

dim sumit 2

Paketillisesta tuli näin paljon. Nuo kolmiot olivat minusta eniten eines-ruoan makuisia [mikä tarkoittaa etten pitänyt kovinkaan paljoa], mutta kaikkinensa 11 euron paketiksi ihan hyvä setti. Kymmenen minuuttia uunissa ja paljon hyviä pieniä syötäviä kahdelle. Altaassa oli myös pienempiä paketteja, joissa oli vain yhtä sorttia noista… ehkä ensi kerralla otan noita oikeassa reunassa olevia katka-frittejä paketillisen, ne olivat parhaita. Roope Ankan rahapussin näköiset nyytit sisälsivät mustekalaa? ja niistä pidin myös.

Minä olen kahdella Kiinan reissulla oppinut dim sumi -friikiksi. (klikkaa isommaksi niin näet miten monenlaisia niitä voikaan olla)

dimsum

Enhän ole väittänytkään, että ne olisivat mitään kevyttä ruokaa, mutta… ihania ne ovat. Ihan omanlaisiaan, ja ehkä parhaita ikinä, oli Xian´ssa. Ehkä siellä oli muutakin mikä teki tunnelmasta ainutalaatuisen. Ks. kuvat.

Ja sitten kun aasialaisiin pieniin syömisiin päästiin, ja on perjantain aatto, niin kerronpas että Oulun Puistolassa on perjantaisin sushi-päivä. Niitä saa luonnollisesti kotiinkin. Sushit ovat ”erilaisia”, ne vaihtelevat viikottain, niissä ei ole jääkaapin makua ja riisiä juuri oikeanlaista. Ne ovat hyviä, etten väittäisi jopa erinomaisiksi. Muutaman kerran pehtoori on niillä perjantaina yllättänyt. Nämä kuvat ovat marraskuun ylläristä…

sushi

sushi 2

Nyt kun ei ole noita  – niin haen … haen mitä? Riisikakkuja? Kuivattuja mustikoita, ehkä pieni nokare jäätelöä, tai sittenkin oikea viipale saaristolaisleipää jossa on päällä suolaista voita ja Polar-juustoa.

Historiaa Luettua Niitä näitä

Historiaa päivän verran

Historiaa voi kirjoittaa monella tavalla, moniin eri tarkoituksiin, mutta jos haluaa kirjoittaa ihmisen historian, on kerrottava ennen kaikkea se, mitä tavalliselle ihmiselle tapahtui: miten he elivät, mitä he ajattelivat, ja miten heidän elämänsä muuttui, jos muuttui, historian pyörteissä. Ammattilaiset kutsuvat tätä lähestymistapaa mikrohistoriaksi, mutta loppujen lopuksi se on ainoa historia jolla on todellista merkitystä, koska vain se on sinun ja minun historiaani, esivanhempiemme historiaa, ihmiskunnan historiaa. Tavallinen pieni ihminen ei ole jäänyt historiaan kuin korkeintaan alaviitteinä, – – Kaikki faktat isoisäni isästä, muurarimestari Jeremias Antinpoika Waldenista, mahtuvat kymmenelle riville. En tiedä mitään hänen ajatuksistaan, toiveistaan ja peloistaan; sukuni mikrohistoria nytkähtää siihen. Mutta tiedän ympäristön missä hän eli, sekä henkisen että fyysisen, ja siksi voin hyvin kuvitella hänen elämänsä todennäköiset raamit.

Näin kirjoittaa Esko Valtaoja kirjassaan Kaiken käsikirja (s. 133). Viisaasti kirjoittaa tähtitieteen professori historiastaKIN.

Mikrohistoriaa tässä on tämä päivä tullut harjoitettua. Aina siinä välissä kun en ole ollut puhelimessa tai kun huoneessani ei ole ollut opiskelijaa pitämässä palaveria, sopimassa kandiaiheesta, tai jotain muuta tähdellistä. Sitten kolme hyyyyvin merkillistä puhelua yhdeltä ihmiseltä, joka haluaisi tulla opiskelemaan historiaa … Ja minä olen vielä pääsykokeiden tarkastusvuorossa keväällä! Auts!  Ja sitten vielä yksi uskomaton sähköposti historiaa… mutta siitä en voi kertoa – julkaisematonta liki salaista tutkimustietoa… Mitenhän kommentoisi? Onneksi minun ei tarvi.

Ja historiaa tässä vielä iltasellakin, sillä kaunokirjallisuus on nyt pannassa tovin, mutta on kyllä kerrottava muutamasta vastikään luetusta kirjasta. Ensinnäkin Rosa Liksomin Hytti no 9. Kerta kaikkiaan niin ahdistava ja angstinen kirja – ainakin minusta – että annoin luvan lopettaa sadan sivun jälkeen kesken. Sitten ruokaihminen (ja lukuromaanien ja hömpän ystävä) minussa piti kovastikin Richard C. Moraisin kirjasta ”Herkullinen elämä”: Chef Hassa nHajin tarina Intiasta Pariisin kolmen tähden Michelin kokiksi oli kyllä huolellisesti tehty gourmetromaani. Fil Hunterin ja Robin Reidin valokuvauskirja Valaisu, valokuvauksen perusteet hallintaan oli jotenkin ”lapsellisesti” kirjoitettu kirja, jossa oppimista häiritsi sellainen lässytys… Ja sitten Ulla-Maija Lundbergin Finlandia-palkittu Jää. On kyllä palkintonsa ansainnut. Se on paikoin hyvin realistisesti, paikoin maalailevasti kirjoitettu romaani, jossa melkein tuntee kesäisen merituulen suolaisuuden ja talvisen jään narskeen potkurin jalasten alla. Se on hyvä kirja.

Muuttoluettelon sivu ja muuttokirja suurenevat klikkaamalla. 

muuttokirja

 

muuttoluettelo

Valokuvaus Yliopistoelämää

Arjen ja loman huveja

Hesarin koko on muuttunut, historian graduja ei enää kansiteta mustiin kansiin, vaan ladataan Laturin kautta bittiavaruuteen, Humus-kuppilassa ei ole enää tilaa suunnilleenkaan mihinkään aikaan päivästä, noro-virusta on liikkeellä, mutta eipä noista mikään hetkauta minun maailmaani niin, että jaksaisin mistään noista vaahdota tuntitolkulla tai edes koko kahvitaukoa. Meinaan vaan että joillakin tuntui noista riittävän asiaa melkein koko päiväksi.

Minulla oli oikeastaan ihan tavallinen kevätlukukauden alun, kevätlukukauden seminaariruljanssien, aloituspäivä. Ei mitään, mikä olisi päivääni hetkauttanut juurikaan, suuntaan tai toiseenkaan. Tyttären puhelu sentään läikähdytti iloisesti! Ja se että voimalla sunnuntaina alkanut flunssa jäi kahden 12-tuntisen yön syövereihin; ei tietoakaan taudista.

Valokuvauskurssi jatkuu .. tänään eka kerta. Jo joulun alla saimme kuvatehtäväksi aiheen nimeltä ”Heikompi aines”. Minullahan olisi noita murskattujen siilojen kuvia jemmassa jo ihan sarjakuvaksi asti, mutta taidanpa viedä tämän, jota oikein ottamalla otin mökillä yhtenä aamupäivänä.

heikompi aines (Custom)

Ei ihan simahtanut kuten olisin halunnut. Mutta tuollaisen ”varjon vain” , läpinäkyvän omakuvan,  luonnon rinnalla heikomman aineksen kuvan, yritin saada aikaiseksi. Se on kuulkaa viisaan näköistä kun kokoiseni naisihminen kirpakkana pakkasaamuna tönöttää paikallaan Lapin mökin notskipaikalla ja kamera on jalustan päällä liki kymmenen metrin päässä, ja sitten yhtäkkiä kuvattava juoksee vauhdilla kameran taakse takaisin ja taas uudelleen kelopöydän viereen, seisoo 9 sekunttia paikallaan, liikkumatta,  ja sitten taas  juoksee nopsasti takaisin kameran taakse. Ja tämä sama suunnilleen kymmenen kertaa. On kuulkaa varsinaisen valopään puuhaa. Heikompi aines, läpinäkyvä kerrassaan, on liikkeellä.

Mutta sillä lailla piti sopivaa valotusaikaa hakea, seistä sopiva aika paikallaan ja sitten häipyä kuvasta, ja sitten säätää taas valotusaika uudelleen ja vähän kokeilla eri aikoja ja säätöjä ja … Jotta saahan sitä kaikessa tällaisessakin aikansa kulumaan.

Niitä näitä Yliopistoelämää

Uutta aloittamassa

Nukuin 12 tuntia! Se teki hyvää. Eilinen tauti tuntui aamuun mennessä olennaisesti lievittyneen, joskin olisin varmasti jäänyt kotiin, jollei olisi ollut kandiseminaarin aloitusistunto. Vuorottelun jälkeen tekemäni pyhät lupaukset eivät oikein pitäneet tältä osin kutiaan… ;(

Ja niinhän siellä oli liki 50 opiskelijaa, jotka kyllä sitten kollegan kanssa suunnilleen puoliksi laitamme ja omat ryhmämme kokoamme. Olemme uudistaneet koko seminaarin suoritusmuodon; aiemmin sinne sai tulla suunnilleen milloin vain, suoritella suunnilleen milloin vain, esittää tutkimussunnitelman suunnilleen milloin vain, jättää tulematta istuntoihin ja seminaarissa sai olla suunnilleen niin kauan kuin halusi jääden välillä pois, ja palata taas. Sellaista non-stoppia ja ohjaajien pientä löyhässä hirressä roikkumista lukukaudesta toiseen ja hirveä ruuhka toukokuussa.

Nyt on tavoitteena että vuosikurssi kerrallaan suorittaa homman pois päiväjärjestyksestä ja kaikki etenevät suunnilleen samaan tahtiin. Hiiteen akateeminen vapaus? Suunnilleen niin, – kun kerran ei ole akateemista vastuuta, niin ei ole enää akateemista vapauttakaan. Ohjaus ja kaikenpuolinen työntekeminen jäntevöityvät ja humanistiopiskelijatkin oppivat prosessin hallintaa. Tähän pyritään. Kerron joskus miten onnistutaan.

Töistä suoraan kaupungille kokoukseen, – nyt olen väsynyt. Lukukauden eka opetuspäivä takana ja olen ihan puhki. Ei hyvältä vaikuta! Vastaan pariin sähköpostiin ja kömmin nukkumaan…

autotallitaidetta

 

Niitä näitä Ruoka ja viini

Päivän pääosassa ruoka

Sain joululahjaksi – paitsi ison Le Creuset-padan – pieniä punaisia annospatoja. Ne on kuin luotu meidän tammikuun pakkasajan vakioruokaa varten. Vielä kun jääkaapissa oli mureutumassa joulun alla Viskaalista tilaamani Limousin-ulkofilepaketti, niin tänään ei ollut oikeastaan muuta mahdollisuutta kuin tehdä Tatti-lihavuokaa.

Creuset

 

 

Talvinen (tatti-)lihavuoka

  • herkkutatteja (pakaste) n. 600 g tai herkkusieniä
  • kolme sipulia, pari valkosipulin kynttä
  • puoli kiloa naudan ulkofilettä
  • paprika tai kaksi
  • voita, oliiviöljyä
  • mustapippuria, suolaa
  • vehnäjauhoja n. 1 rkl
  • 2 prk smetanaa
  • 1 prk ranskankermaa
  • emmentalia ja/tai mustaleimaa

Sienihakkelus ja sipulisilppu kuullotetaan voissa ja liha ja paprika paistetaan öljyssä. Liha on kypsennättävä valmiiksi. Sen jälkeen molemmat seokset yhdistetään ja pannulle lisätään vehnäjauho, smetana ja ranskankerma, ja lopuksi maustetaan.

Laita seos annoskuppeihin (tai yhteen vuokaan). Ripottelle pinnalle raastettu juustoseos ja laita 250-asteiseen uuniin.

Flunssasunnuntai-2

 

Kun juusto saa väriä, vuoka on valmis. Uunin jälkeen päälle persiljaa. Miniäkokelaan annos on merkitty tomaatilla  – tarkoittaa sienitöntä versiota… meillä muilla sieniä (paketillinen herkkusieniä ja pussi Pirkka-kuivattuja sieniä/tatteja (25 g) liotettuna). hyvää oli.

Tarjolle patonkia ja hyvää salaattia, riisiä tai ruusukaalia, porkkanoita ja perunoita – ihan mikä parhaalta tuntuu.

Flunssasunnuntai-3

Erityisen paljon kuullotin itselleni valkosipulia; auttaisiko hillittömään nuhaan, joka alkoi lenkin jälkeen. Ihan järjetöntä aivastelua ollut koko iltapäivä – ei nyt oikein sopisi ohjelmaan moinen tauti.

Flunssasunnuntai

Juuri kun olen saanut draivin luennon tekoon … Ja kun on jo pakko saada homma kulkemaan. Ja huomenna alkaa opetus muutoinkin…

 

Niitä näitä Oulu Valokuvaus

Helisevä pakkanen – niin kaunista!

Helisevä pakkanen. Sininen taivas. Aurinko!

Maltoin odotttaa yli puolenpäivän ennen kuin lähdin ulos; työhuone ja kirjahyllyt tuli odotellessa [= luennon tekoa vältellessä] järkättyä.

Lauantai-2

 Samalla tein koneella viime vuoden kuvien varmennustallennuksia vähän reilummasti.

Lauantai

Mutta alkuiltapäivästä ulos. Möljälle – vaihteeksi.

Tiedättekö, millainen on helisevä pakkanen? Se on tämmöinen. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Lauantai-6

Lauantai-5

 

Lauantai-10

Lauantai-11

Lauantai-13

 

Lauantai-12

Lauantai-9

 

Siellä oli niiiiin kaunista, niin ylivertaisen voimaannuttavaa käveleskellä, kuvailla …

Lauantai-8

 

Lauantai-7

 Merenranta on minulle tuntureiden korvike. Tai usein ihan sellaisenaankin levon tuova näkymä, maisema, paikka – mielentilakin.

Lauantai-14

Lauantai-15

Ja sitten sokerina (karvaana kalkkina?) pohjalla, oululaista osaamista? Siilot!

Edelliset kuvani niistä täällä  ja täällä (tuon jälkimmäisen linkin takana ovat ihan ehjänä vielä).

Lauantai-3

Lauantai-4

Ajattelin, että ottaisinkohan tästä näkymästä vuoden kuukausikuvakohteen. Viime vuonnahan sellaista minulla ei ollut, mutta kahtena edellisenä oli: katsohan  2010 (Puutteenperän 12 kuukautta)  ja 2011 (Merikosken yläkanavan vuosi).

Ideana on, että otan kerran kuussa kuvan täsmälleen samasta paikasta. Vuodenajat, valo tai tässä uudessa ideassa, tuho/uusi nousu?, näkyvät… ? Olisikohan tämä passeli kohde tai onko muita ehdotuksia?

Niitä näitä Ruoka ja viini

Pikkuisen parempi perjantaipöperö

Viini-lehden eilen tulleessa uutiskirjeessä oli siikafile-ohje, joka herätti mielenkiinnon, – ja niinhän pehtoorin kauppalappuun kirjoitin piipahduksen kauppahallissa: tuo siikafileitä ja scampeja.

PPPP

Ja ohje menee hieman soveltaen näin:

Mausta siikafileet suolalla ja pippurilla. Jätä maustumaan siksi aikaa kun teet lisäkkeenä tarjottavat jättikatkaravun pyrstöt.

Kuivaa sulatetut jättiscampit talouspaperilla. Kuumenna oliiviöljy  ja freesaa hienonnettu sipuli ja valkosipuli. Lisää joukkoon katkaravunpyrstöt ja jatka vielä paistamista. Purista joukkoon limemehua, mausta pippurilla ja ripauksella suolaa.

Viimeistele lisuke leikkaamalla joukkoon runsaasti kevätsipulin vartta ja persiljaa. Lusikoi joukkoon smetanaa ja kiehauta. Tarkista maku.

Paista siikafileitä voissa rapeiksi. Nosta siika lautaselle ja lusikoi ravunpyrstösoosia kalan päälle.

PPPP-2

Eihän se huonoa ollut. Lisänä oli voilla muhennettuja puikalaperunoita. Hmmm… .

Ja kun ruoka oli normia parempaa, katsoin tarpeelliseksi etsiä viinikaapista jonkun vähän tavallista paremman viininkin: Dreissigacker Bechtheimer Riesling 2007. Ostettu meille jouluviiniksi pari vuotta sitten. Muistaakseni silloin ostettiin kaksikin pullollista, joista toinen todella nautittiin jouluna jokunen vuosi sitten – ja joka tapauksessa tänään nautittiin yksi. Hyvinkin jo kypsynyt oli tämä.

Rheinhessenin valkoviinit ovat lemppareitani (heti Alsacen jälkeen) ja tässäkin takuuvarmasti kukkaisuutta, makeaa sitruunaa, ja raskasta [positiivisessa mielessä] suuntuntumaa. Oli siialle ehkä aavistuksen liiankin tuhti, mutta toisaalta niin oli siialle tehty rapusoosikin. Mutta varsinkin ravut ja viini sopivat toisilleen… Mutta siis: kannattaa muistaa, että Rheinhessen ja Rheingau tuottavat (heti Alsacen jälkeen :)) erinomaisen hyviä riesling-viinejä.

PPPP-3

 

Ja minä kun olin alunperin ajatellut tässä illan päälle vielä hieman toimitustyöhommia tekeväni. Saahan sitä ajatella!

Luulen, että Jää vie minut, Mamma Mian kun olen jo nähnyt: sekä leffassa että Broadwayllä (tuliko hieman leuhkittua, no joo, mutta oikeasti Broadwayllä [ainoan kerran elämässä] Mamma Mia nähtiin, ja samana päivänä paljon muutakin, jota on enää vaikea uskoa todeksi! Ks. vaikka. KLIKS)

PPPP-4

Huomenna pääsen ulos! Jo nyt siitä hyvä mieli.

Niitä näitä

Hipiä huollettu

Nyt on naama putsattu ja puleerattu, hipiä freesi ja fiini! Ajelin töistä suoraan kasvohoitoon, ja ihan kuin isommankin rempan olisin itselleni suonut: timanttikuorinta rulettaa!

Minullahan tämä naamavärkistä edes satunnaisesti huolehtiminen on vähän kuin äidinmaidossa saatua; äitini, joka avioiduttuaan ja  Ouluun muuttaessaan oli jo merkonomin tutkinnon suorittanut, mutta sitten vielä esikoisensa (meitsin :)) saatuaan suoritti myös kosmetologitutkinnon.

Alla luokkakuva vuodelta 1959 (otin kuvan koulun www-sivuilta, äidillä (alh. vas.) olisi albumeissaan parempi otos, mutten nyt tähän hätään sitä lähde skannailemaan); tuo oli Oulussa ensimmäinen vuosikurssi.

luokka1

No ammatikseen äiti ei ole koskaan noita töitä tehnyt, mutta piti huolen, että me kakarat pidettiin murkkunakin naamat jotensakaan puhtaina ja suhteellisen finnittöminä. Ja edelleenkin hän itse pitää kasvonsa ja erityisesti kätensä paljon huolitellumpana kuin minä koskaan; kynnet ovat aina kauniisti viilattuina ja lakattuina. Ei ole vuosikymmenistä kiinni huoliteltu ulkonäkö.

… hieman samassa teemassa… haluaisin tämän minun sosiaalisen median ”ulkokuoreni” = blogin ulkoasun tuunata uudeksi, mutta kun ei oikein taito riitä muutoksiin joita haluaisin tehdä. Ehkä viikonloppuna kuitenkin jotain bannerikuvan vaihtoa isompaa yritän.  Huomenna jo perjantai? Tällaiset työviikot on aikas soppeleita. 🙂

 

Niitä näitä Yliopistoelämää

Laiska töitään luettelee, mutta silti …

Alusta loppuun … Ken tästä käy…?

Alusta-3

Kellokorttilaisena en ole enää kohta kymmeneen vuoteen ollut, mutta ei fleximistä ”vapautuminen” ole yhtään opettanut viivästyttämään töihin menoa.

Alusta-4

Hämärästi muistan joskus väittäneeni, että olen oppinut, ettei lomalle lähtiessä saa tehdä kaikkea ihan valmiiksi, ettei saa siivota työpöytää putipuhtaaksi ja sen näköiseksi, että kaikki hommat on tehty. Pitää jättää jotain pahasti kesken, jotta on hyvä ja helppo palata ja jatkaa.  Tämän erinomaisen hyvän oppini olin näköjään joulun alla totaalisesti unohtanut. Niin oli kodikasta ja siistiä duunissa…

Alusta

Harhainen käsitys, ettei olisi kovasti tekemistä, ei kuitenkaan kauan ollut vallalla. Päinvastoin puolelta päivin olin jo saanut kalenterin vähälukuiset tyhjät aukot täytetyksi ja tullut luvanneeksi tekeväni yhtä sun toista.

Alusta-5

Ihan niin kuin ei muutenkin olisi tammi-helmikuu jo ylikuormitetty niin ettei mitään rajaa. Olen kovasti jo marraskuusta asti miettinyt, miksi viime vuonna tähän aikaan  –  kun vielä autuaasti vuorottelin – ilmoitin pitäväni yhden täysimittaisen luentosarjan harjoituksineen. No, ei siinä mitään, niinhän minä olen jo tehnyt kauan aikaa, mutta että uudesta aiheesta!! piti lupaamani. Minulla olisi ollut kolme, oikeastaan neljä valmista luentosarjaa, jotka olisivat olleet ihan passeleita, mutta ei: vuorotteluvapaalainen R. lupaa että yo-lehtori R.  – mahdollisesti virkaansa palattuaan – luennoikin uuden satsin väestö- ja sosiaalihistoriasta ja niiden tutkimuksesta!

Joku kuningasajatus kai oli, että saisin uuden luennon rakentamisesta aineksia kahteen artikkeliin, jotka on myös määrä tässä kevätlukukaudella saada valmiiksi ja painoon. Ihan kuin synergiaetuja kai tavoittelin, ja niinhän tiedeyliopistossa kuuluukin tehdä: yhdistää opetus ja tutkimus. Voi pyhä yksinkertaisuus! Onpa sitä oltu yleviä ja omaan aikaansaapuuteen uskovia!

Eikä siinä vielä kaikki: huomenna tulee arvioitavaksi yksi 300-sivuinen väitöskirjan käsikirjoitus ja maanantaina aloitamme ”uuden uljaan kandiseminaarin”. Tarkoittaa että  reilut kaksikymmentä uutta opiskelijaa ja lisäksi vanhat, jotka ovat roikkuneet semmaporukassa turhan kauan, on ohjattava tutkimuksen kiehtovaan maailmaan, – ja muun muassa etsittävä kaikille uusille opinnäytetyön aihe! Ja tietty kaikki ”normaali” ohjaustoiminta, työryhmä- ja byrokratiahommat tähän päälle.

Alusta-2

 Jos minä näistä kahdesta kuukaudesta kunnialla selviän, niin kyllä sitten paukuttelen henkseleitä! Mutta ei siis auta kuin kahden kännykän taktiikalla mennä päin uutta lukukautta, ja toivoa parasta, pelätä pahinta.

Alusta 2

 

Italia Niitä näitä Ruoka ja viini Valokuvaus

Uusia ja vanhoja kuvia: Umbrian kuukausi kuvina

Olenpas vastoin tapojani tehnyt yhden uuden uudenvuodenlupauksen. Teen kuvakirjan tästä vuodesta. Jokaisen kuukauden highlighteja tai tavanomaisuuksia kuvailen; muutaman sivullisen verran kuvaan jotain omasta ja perheen elämästä ja sitten teen niistä (Ifolorilla tai muulla kuvapalvelulla) kuvakirjan. Onhan minulla tämä blogi jo päiväkirjana, mutta enhän minä tänne juuri henkilökuvia laittele, en niitä ainutkertaisia juttuja nettiin tulosta. Paljonhan tänne kirjoittelen, paljon kuviakin laitan, mutta se ”elämä” ei ehkä näy ihan todellisena… Niinpä nyt aloitan tai ainakin yhden vuoden tallennan järjestelmällisesti jotain jokaisesta kuukaudesta.

Ajatus on kypsynyt tässä kun tein (syksyllä ja ) joulun alla kuvakirjaa meidän viime toukokuusta. Meidän Umbrian matkastamme tein liki satasivuisen kuva(ja teksti)kirjan lahjaksi nuorisolle ja ystäville, kaikille niille, jotka Villa Francossa luonamme kävivät (= kahdeksan kirjaa yhteensä).

Vanhan vuoden puolella-5

Yläkuvassa meidän makkari, alhaalla keittiö.

Perkasin 3000 kuvaa ja niistä noin 300 kelpuutin muokkauksen jälkeen kirjaan, ja editoin blogimerkinnät vihkoseksi, 50-sivuiseksi matkapäiväkirjaksi (täällä se on) ja lisäksi laitoin kuvasivustolle liki 600 kuvaa koko matkalta. Videopätkä talolta on vielä julkaisematta mutta tullenee piakkoin….

Vanhan vuoden puolella-4

 

Umbrian matkasivu matkapäiväkirjoineen ja kuvalinkkeineen on täällä. Sieltä pääset myös kuvapankkiin: tervetuloa kevääseen ja valoon: KLIKS.

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Uutena vuonna Espanjassa syödään viinirypäleitä muodossa jos toisessa. Ei ihme. Ovatkin nyt erinomaisen hyviä. Josko tarvitset loppiaiseksi hyvän jälkkäriohjeen niin kokeilehan tästä… Edellyttäen ettei tipaton tammikuu ole alkanut…

Vanhan vuoden puolella-3

 

Viinirypälesalaatti

1  kg tummia ja vaaleita rypäleitä

4 dl vettä
1½–2 dl sokeria
2 kanelitankoa
1 dl sitruslikööriä

kastike

300 g ranskankermaa
½ dl sokeria
2–3 rkl sitruslikööriä

Irrota rypäleet tertuista, pese ne ja aseta lasimaljaan. Keitä vettä, sokeria ja kanelitankoja noin 15 minuuttia. Mausta liemi liköörillä ja kaada kuumana rypäleiden päälle. Anna maustua viileässä pari tuntia. Vatkaa ranskankerma ja sokeri pehmeäksi vaahdoksi ja mausta kastike liköörillä ja tarjoile se erikseen.