Karjalan liiton lehdessä ”Joulukanteleessa” oli jouluruoasta juttua, ja ylisanoilla maininta kokkailuistani, joista erityisesti mainittiin resepteineen yrttinen jouluruukku. Sehän on Valion aika päiviä sitten lanseeraama juusto-juuresvuoka, jota meillä tähän jouluntienooseen aina tehdään. Ohjeen olen julkaissut jo kauan aikaa takaperin, ja jollet ole koskaan tehnyt niin suosittelen kyllä tekemään nyt. Ohje TÄÄLLÄ (jutun yhteydessä näyttää olevan kyllä merkillistä avautumistakin. uups!) 

Toinen täällä Temmatussa  julkaisemani (joulunkin ajan) ja itse tuunaamani vuokaruoka on päässyt lehtien palstoille. Nordea-rahoituksen asiakaslehti Toriin tekivät laajan jouluruokajutun, johon haastattelivat historioitsijana, mutta sitten myös kokonaisen sivullisen blogini ja jouluruokasivujeni ohjeista kokosivat. Täällä lehden juttu ja se reseptisivu (s. 34)

 

Ja vielä yksi linkki, jossa taas merkillisesti on jouluruokahistorian asiantuntijaksi tituleerattu. Tämä juttu oli viime jouluaattona Hesarissa.

Mutta nyt kehiin jotain uutta. Ei ole ihan perinteistä jouluruokaa, mutta kyllä sopii joulupöytäänkin tavallisempien peruna-, porkkana- ja lanttulaatikoiden rinnalle tai vaihteluksi.

En muista mistä ohje on… Oisko Viinilehdestä? Kuvakin minulla siitä jossain on, muttä tähän hätään ei löydy.

Jouluinen, yrttinen bataattivuoka

800 g valmista bataattisosetta
(= kolme isoa bataattia)
1 rkl öljyä
1 sipuli
1 valkosipulinkynsi
½ tl currya
korianteria
muskottia
2 rkl korppujauhoja
2 dl kuohukermaa
2 munaa
1 tl suolaa

Kuori, keitä ja soseuta bataatit. Tai osta valmista. Kuullota ensin sipuli ja valkosipuli öljyssä, lisää curry, veitsenkärjellinen korianteria ja muskottia. Sekoita yrttiöljy bataattisoseen joukkoon. Sekoita kerma, munat, korppujauhot ja suola keskenään ja sitten soseeseen. Kaada voideltuun uunivuokaan ja paista 200-asteisessa uunissa kolmisen varttia, tunteroinen. Anna vetäytyä ennen tarjolle vientiä.

Helppoa kuin heinänteko [siitähän minulla niin paljon kokemusta onkin!] ja vaikka noita bataattimössöohjeita on pilvin pimein, tässä on sitä jotain.

Toinen makoisa, ei vain jouluruoka on se mitä tein mökillä viikonloppuna. Jostain blogista tai useammastikin olen tämän kaltaisen ohjeen nähnyt, mutta kun sellaista ei ollut käsillä, soveltelin. Ja oli kyllä tosi hyvää.

Ruusukaalia ja pekonia smetanan kanssa (kahdelle)

400 g ruusukaalia
½ pkt pekonia
tilkka öljyä
1 dl smetanaa
suolaa
mustapippuria myllystä

Poista ruusukaaleista kannat, halkaise tai jopa neljään osaan voit pilkkoa. Ryöppää vesitilkassa mikrossa pari minuuttia. Pilko pekoni ja paista pannulla, lisää ruusukaalit, anna vähän ruskistua. Sekoita smetana sekaan, anna muhia tovi (viisi minuuttia?), suolaa ja pippuroi.

 Ihan järjettömän hyvää ja nopeaa arkiruokaakin. Laitanpa sitten vielä kuvan LappItalia -keittokirjani sivulta 117,  jossa on yksi erinomainen juhlaruoka, jouluruoka.

 

Porkkana-lanttupaistos mukavasti modernisoituna. Tyylikäs tarjottava.

Enää yksi yö JOULUYLLÄTYKSEEN … Pysy linjoilla.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

 Leivinuunissahan ne parhaat
joulun vuoka- ja laatikkoruoat tehdään..

 

 

2 Comments

  1. Mielenkiintoisia reseptejä! Tänä vuonna joulu menee ruoan ja ehkä kaikkien muidenkin asioiden osalta helpoimman kautta :), mutta jonkinlaisen bataattilaatikkohässäkän aion tehdä, koska sellaista en ole aikaisemmin kokeillut.

  2. Bataattiohjeita on kyllä vaikka kuinka. Ja yleensähän ne on vallan mainioita lisukkeita. Tuo ylläoleva on ”vähän erilainen”. Hyvä se on.

Vastaa käyttäjälle KatriPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.