Marraskuun todellisuudesta maaliskuun haaveisiin

Vanhan kalenterin mukaan tänään on Klemetin päivä ja vanhan kansan säätietojen ja ennusmerkkien mukaan asia on niin, että ”Lementin ilmat vallitsevat matinpäivään (24.2.) saakka”.  Luoja meitä moiselta varjelkoot! (kuva aamusella Linnanmaan liikennevaloissa odotellessa…)

Sattuipa töissä semmoinen juttu että hain Googlen kuvahaulla karttaa esitelmääni varten. Pistin hakusanaksi Hermelinin kartasto, ja tuloksia oli yhteensä 566. Pikkukuvista koetin etsiä tarpeisiini passelia, ja mitä siellä kaikkien keskellä näenkään? Meidän mutikaiset! (klikkaa kuva suuremmaksi, niin näet heidät)

 

Julkaisin tuon kuvan toissakeväänä kun oltiin menossa tytärtä lentokentälle vastaan, silloin kun tämä palasi vaihtarijaksoltaan Strassbourgista, ja nyt hakurobotti näyttää sen Hermelinin karttojen keskellä?! Internet on ihmeellinen. Tyttären vaihtariudesta tulikin mieleen, että ostettiin sitten tänään lentolippu Oulu – Helsinki – Lontoo Heathrow – Dallas – Monterray. Vuorokauden saa tyär reissata, jotta harjoitteluun pääsee. ..

Ja hiljaa mielessäni tupisen, että olisihan tuota ollut harjoitttelupaikkoja lähempänäkin… Mutta jupinanihan on vain ikävöivän äidin turhanaikaista jurnutusta… Kahden kuukauden päästä esikoinen lähtee halusin tai en. Ja menköön, nauttikoon nuoruuden rohkeudesta, mahdollisuudesta.

Ja nyt kun näen tuon ketjutetun lentolipun, alan miettiä, voidaanko sittenkään mennä katsomaan tuonne maailman ääreen? Minun viikon lomastani kaksi vuorokautta menisi pelkästään matkan tekoon, lentämiseen, eikä viiden päivän (jetlagissa mennen tullen oleva) piipahdus perillä Monterrayssa ehkä olisi se Meksiko, mitä haluttaisiin nähdä (millä ihmeellä ehtisimme tutustua Inka-kulttuurin jäänteisiin, Jukatanin kaikkiin kohteisiin? Hyvä on, nähtäisiin lapsi, mutta kun hänkin haluaisi vähän reissata Meksikossa, onnistuisiko se edes, antaako työnantaja tyttärelle lomaa vain sen takia, että jostain Hyberborealiksesta ovat vanhemmat tulleet käymään?), ja aikas paljon tulisi tuommoinen piipahdus kyllä maksamaankin,…. mutta mehän suunnittelemme, mietimme.

Tämä ei ole ainoa kohta, jossa tänään, tällä viikolla, olen miettinyt, että ei sittenkään olisi hassumpaa olla vielä vuorotteluvapaalla.

Tänään iltapäivällä oli tämmöinen olo. Ihan noin viehättävästi en vaan hommaa hanskannut. 🙂

Marraskuisia mietteitä

Vesisadetihkua, mustaa, pimeää, varjoisia uutisia, surullisia kuulumisia, pienesti alakuloa, mutta suhteellisen paljon infoamista (muiden ja omaa), seminaaria, palaveria ja hopsailuja, jotta ei ehtinyt juuri miettiä kovin syntyjä syviä. Ja onhan se jotenkin hienoa nähdä että tulosneuvotteluissakin hopsailu ja opintojenohjaus on nyt aukikirjoitettu tärkeä tehtävä yliopistossa. Onkin parikymmentä vuotta saanut melkoisesti puolustella tekemäänsä ”holhousta, paapomista, ilmanaikuista infoilua, omaeopeilua ja opiskelijoiden terapointia”, joilla kaikilla nimillä opinto-ohjausta ja opiskelijoiden jeesausta on nimitelty ja samaan hengenvetoon on todettu, että  ”osattiinhan mekin opiskella ilman mitään ohjausta”. Siihen aina vastaan, että iso osa ”meistä” keskeytti jo alempaan tutkintoon tai suoritti opintojaan 10 vuotta. Eikä silloin opintojen rakenne ja säädökset koko ajan muuttuneet niin kuin nyt tekevät! Eikä järjestelmät.

Ja nyt opintojenohjausta jo edellytetään yksiköiltä. Se työ nähdään nyt [vasta nyt]  ”tuottavana”, joten yhtäkkiä siitä onkin tullut ”salonkikelpoista” ja kannustettavaa. Ei sen tekemiseksi vieläkään juuri resursseja irroteta, mutta ei sitä enää huononakaan pidetä. Eikä opiskelijat ole koskaan sitä huonona pitäneetkään, mistä sain tänään taas pitkästä aikaa ihanan muistutuksen: publiikkipäivänä yksi ”pitkän linjan” opiskelija, iloinen nuori nainen, kaksivuotiaan tytön äiti, kävi tyttärensä kanssa luonani ”näyttäytymässä” ja maisterissuklaarasian tuomassa. Publiikkipäivän piipahdukset [ilman suklaalahjuksiakin :)] lämmittävät kovasti  ja muistuttavat jatkamaan omaopeilua ja opiskelijakontakteja, muistuttavat ja lämmittävät paljon enemmän kuin mitkään tiedekunnan tulosneuvotteluissa ylöspannut liturgiat.

Sitä paitsi oli tänään hyviäkin puheluja, sposteja,tapaamisia ja kuulumisia.
Paistaa se marraskuussakin aurinko.

Menoa ja maalauksia

Eilen illalla Paistinkääntäjien voutineuvosto, tänään Slow Foodin ja Maatalousnaisten yhteinen ideapalaveri syksyn suurta ruokaseminaaria/-tapahtumaa varten [tulette vielä kuulemaan asiasta, ja paljon!] ja huomenna tutkijaseminaari. Kolmena iltana menoa. Ja perjantaina olisi vielä Tiiman [opiskelijoiden killan] pikkujoulu [ihmettelen suuresti jos jaksan lähteä]. Nyt menojen määrä tuntuu ihan paljolta. Varsinkin kun  kaikkina päivinä on erinäisistä syistä ollut oltava liikenteessä jo seitsemän jälkeen aamulla. Ja tänään ja huomenna on päivälläkin kaikenmoista häppeninkiä.

Äskeisessä palaverissa oli mielenkiintoinen makupari: Paulig Papua New Guinea -kahvia  ja sipulipiirasta. Eipä olisi tullut mieleenkään yhdistää, mutta voinpa suositella.

Töiden ja palaverin välissä ehdin pyörähtää kotosalla, jossa tuli käymään taulukauppias. Äitini oli sen ”lähettänyt” tänne, tai siis välittänyt meidän yhteystiedot. Kauppias tuli näyttämään meille yhtä hienoa taulua, sopisi kyllä mökille väreiltään ja aiheeltaan, mutta ehkä 20 000 euroa!!!! on mökkitauluksi hieman hintava. Eikä sitten kyllä tuntunut löytyvän kotoakaan seinää moiselle kalleudelle.

Mutta kun menin sanomaan että meiltä on makkarista puuttunut vuosikausia taulu, ja haluaisin sängyn päälle Olli Joen taulun – sellaisen kuin tuolla www-sivulla  http://www.ollijoki.com/finnoil.htm   sivun  puolivälissä ”Keskikesän juhla” tai ”Pablon talo” niin tuntui, että kauppias lähtee just ajelemaan Tampereelle ja hakemaan sellaisen. Mutta hänellä oli kyllä mukanaankin pari Joen taulua. Minä pidän niistä. Yksi Joen tauluhan meillä onkin.

Mutta sitten minun oli vain riennettävä kaupungille palaveriin ja jätettävä pehtoori juttelemaan taulukauppiaan kanssa — eikä mies sittenkään ymmärtänyt, että tein tilaa joululahjaostoksiensa suorittamista varten. Eivät olleet kauppoja tehneet 🙁

Ruoka-asioita

Pikkuisen sitten pitkähköksi venähti tämän päivän turnee…

Työ ei edes häirinnyt harrastuksia, tuli ihan täysi päivä tehdyksi. Täysi päivä tuli luetuksi. Minun työssäni kun on sellainenkin mukava puoli, että joskus voi koko päivän lukea. Muutakin kuin tenttivastauksia, opinnäytetöitä tai esseitä. Melkein kokonaan luin Mirkka Lappalaisen ”Jumalan vihan ruoska. Nälänhätä Suomessa 1695 – 1697”  – aika karua luettavaa kyllä. Mutta äärimmäisen hyvin tutkittua tietoa, ja ylenpalttisen oivallisesti tutkittu tieto luettavaksi laitettu.

”Suuret kuolonvuodet” veivät 1690-luvulla hautaan lähes kolmanneksen suomalaisista. Halla ja loppumaton sade tuhosivat sadon kahtena vuonna peräkkäin, ja seurauksena oli paha pula ruuasta ja siemenviljasta. Kriisi ulottui myös Liivinmaalle ja Ruotsin valtakunnan sydänosiin. Syötävää etsivät kerjäläislaumat levittivät tappavia tauteja, ja keväällä ja kesällä 1697 kuolleisuus saavutti Suomessa kauhistuttavat mittasuhteet.Suomen 1690-luvun nälänhätä on Euroopan mittakaavassa ainutlaatuinen. Esimerkiksi Irlannin kuuluisa nälänhätä 1800-luvulla surmasi ”vain” alle 12 prosenttia väestöstä.”

 

Illansuussa duunista suoraan voutineuvoston kokoukseen, joka ei ollutkaan mikään pikapalaveri. Ja siinä suhde ruokaaan toisessa ääripäässä. Paistinkääntäjille ruoka ei ole elämän ja kuoleman kysymys.

Nyt on väsymys. Iltalukemiseksi en Lappalaisen tutkimusta voi ottaa…

 

Totuus tästä blogista :)

Ei ole kauaakaan kun tapasin yhden tutun, jota en ollut nähnyt aikoihin ja kun aikamme Humus-kuppilassa istuimme, kuulumisiamme vaihdoimme ja kerroin yhdestä elämänmenooni liittyvästä aika isosta jutusta, hän sanoi että ”et ole tuosta mitään kirjoittanut!” – Hetkinen! Mietin, että miten niin en ole kirjoittanut?? Hän sanoi seuranneensa blogiani jo parikin vuotta (mitä en ollut tiennyt) ja sanoi, että täällä en ole mitään asiasta puhunut. Niin, en minä täällä kaikesta kirjoita.

Silloin ajattelin, että minun pitää muistaa muistuttaa täällä blogissakin: ei näissä postauksissa ole minun ”koko” elämäni. Tämän blogin ”formaattihan” ei suinkaan ole ”totuus, koko totuus ja vain totuus” minun elämästäni.

Nämä jokailtaiset sepustuksenihan näyttävät jotensakin paikoin aika vääristyneen kuva päivieni kulusta: tännehän tulee yleensä rustailtua kun jotain on tehty, jossain käyty, jotain erityistä syöty. Saattaa syntyä helpostikin näköharha, että kovastikin käydään jossain tai että aina teen jotain. Tai että meillä on kovinkin erilaisia ruokia jatkuvasti. Eihän se nyt ihan niin mene. Lähdekritiikkiä kehiin :), hyvät ihmiset . [Turhan] Paljonhan tänne kaikkea selittelen, mutta paljonhan tapahtuu tai nimenomaan on tapahtumatta ”kulissien” takana. Paljon mietin ja tunnen sellaista, mistä täällä saattaa olla vain häivähdys, ehkä joskus jotain luettavissa rivien välistä. Mutta paljon tuntoja jätän kirjaamattakin, hyvin paljon.

Nyt kun www-sivustoni remontti on saanut minut pohtimaan, mitä sinne vanhoilta sivuilta enää siirrän ja miten saisin tämän blogin samaan yhteyteen, olen vähän tarkastellut mikä ja miten nämä postaukseni ovat saaneet vastaanottoa. Tehnyt sellaista omaehtoista ”markkinatutkimusta”.

Viimeisen neljän vuoden aikana täällä on käynyt 300 000 kävijää ja päivittäinen keskiarvo on ollut hienoisessa nousussa koko ajan

TOP KYMPPI sivuista, joilla blogissa on käyty… (etusivu tietysti pois listasta)

Galleria
Erikoisten etunimien bongausharrastus
Limoncello di Casa
Artikkelit
Rex-kakku ja muita vanhoja kakkuja
Tämä blogi
Syyskuun ruokahaaste: Lapsuuden paras kotiruoka
Vuodesta 2007
Vieraskirja
Patikkaretki Pielpajärven erämaakirkolle

Erityistä, hyvää, palautetta muistan saaneeni näistä alla olevista jutuista. Varmaan on ollut monia muitakin, mutta en vain muista… Ainakin näistä on tullut mukavaa paluupostia.

Kuntosalielämää

Sairaalassa takaumia

Hillamisu

Kohti Jäämerta ja takaisin

Ja sitten tuolla Artikkeli-sivulla olevasta Itsenäisyyspäivän kynttilä -jutusta, joka onkin neljäntenä TOP10 -listassa. Ja Lapin kuvista on tullut kiitoksia, niiden käyttölupia, julisteen teko-oikeuksia, lehtijuttuihin pyyntöjä on tullut. 🙂

Eniten kävijöitä on ollut sivulla Valmiina:  yli 500 klikkausta yhden päivän aikana. Moni kävi viime huhtikuun lopussa katsomassa, olinko valmiina ja mihin. 🙂

Hakusanoja,  joilla tänne on ”eksytty” on satoja. Sanapareista minua itseäni ehkä hämmästyttävät tai hymyilyttävät eniten seuraavat: Mitä mökille mukaan, Päivä on pulkassa, Maitopussin historia, Pykeijan sauna, Harmaata näkyvissä, Väitöslahja miehelle, Tavastkengän päivät, Elämäni aakkoset… toki noista kaikista täällä olen höpötellytkin.

Blogin käyttöohjetta en ole tainnut koskaan julkaista, mutta nyt voisin kertoa, että tuossa ylhäällä olevassa palkissa on tuo ”Vuodesta 2007” sen takaa avautuu hakurobotti jonka avulla voit löytää täältä jonkun reseptin tai muun jutun josta et muista missä se olikaan. Sivussa olevassa palkissa on Aiheet ja sieltä voit valita vaikka esimerkiksi Lappi-kohdan, minkä jälkeen tähän tulee kaikki Lappi-aiheiset sepustukseni. Vastaavasti kaikki kolumnit tai kaikki ”Vanhemmuus”-postaukset löytyvät yhden linkin takaa. WWW-sivulta pääsee tänne blogiin, mutta myös toisin päin: yläpalkissa on linkki sinnekin.

Kukat ojennan kaikille lukijoilleni, joista edelleenkään en monista tiedä mitään.
Itsellenihän näitä päiväkirjojani etupäässä kirjoittelen,
mutta on se nyt sata kertaa tai oikeastaan kolmesataa kertaa mukavampaa
kun näitä joku käy lukemassa ja kommentoimassakin.
Kiitän ja kumarran.

Tavallinen sunnuntai

Aamukahvipöydässä:

– Mikäs on päivän programmi?
– Enpä tiedä, ihan tavallinen sunnuntai, kai …
– Siis: ensin sähköpostit ja kommentit, sitten lenkille, suihkuttelua ja huoltoa, kuvien purku koneelle ja vähän datailua, ja sitten ”tuu kattoon ku hyvä kuva/mainio nettisaitti/yms” ja sitten vähän  sapuskan esivalmisteluja, ehkä kotitöitä, luet kandityön tai otat tirsat, taas koneelle, sitten sapuskan teko ja arvattavastikin lähtee lapasesta, lapset tulee syömään, syödään hyvin ja höpötellään kauan, tai siis sinä ja nuoret pulputatte, minulle jää sotkuinen keittiö, menet koneelle, kirjoitat blogin ja luet, ja sitten Tanssit, ja taas koneelle ja luet ja nukkumaan.
– Niin.

Hyvin tuntuu mies tietävän, miten minun tavallinen sunnuntaini menee. Noin se menee. Paitsi tänään ei ollut ettoneita eikä sotkuista keittiötä. Nukuin kahdeksaan! joten päikkäreitä ei tarvittu, ei kandityötä vaan väitöskirjan tutkimussuunnitelma ja keittiön siivosin itse odotellessani ruokien kypsymistä, kun ei tarvinnut/voinut tehdä jälkkäriä, sillä meillä oli jälkiruoaksi pehtoorin arpajaisista voittama Antellin raparperihyve, joka on melkein vielä parempaa kuin omenahyve.

Eturuoaksi rohkenin valmistaa perheelleni maksaa. Kukaan ei tykkää maksasta, mutta kaikki sanoivat, että tämähän on hyvää! 🙂 Mikä on salaisuus? Poron maksa suli ja  lillui yön piimässä. Ohuet siivut paistoin nopeasti oikeassa voissa, pippuroin ja suolasin ja tarjosin punasipulihillokkeen [ohje on mm. LappItaliassa sivulla 59] kanssa. Se oli kyllä hyvää…

Pääruokana oli uunilohta. Antti Vahteran reseptin olen tainnut julkaista ennenkin?  En ole varma, mutta kirjoittelenpa tähän kuitenkin. On se sen verran hyvä ruoka, että kannattaa kokeilla. Aikas edullista, nopeaa ja helppoa.

Grillattua lohta – kuorrutettuna katkoilla ja kylmäsavulohella

600 g tuoretta merilohta
100 g kylmäsavulohta
100 g katkoja
50 g suolakurkkukuutioita
1 dl smetanaa
1 dl hienonnettua tilliä
1 dl hienonnettua ruohosipulia
2 rkl currya
ripaus cayennepippuria (tai peperincinoa)
mustapippuria myllystä
3 – 4 rkl parmesanraastetta

Leikkaa lohifileestä neljä viipaletta (nahattomaksi). Pariloi lohet kuumalla teflonpannulla nopeasti kummaltakin puolelta. Mausta pippurilla.
Leikkaa kylmäsavulohi pieniksi kuutioiksi ja sekoita kaikki aineet keskenään. Parmesanista säästä puolet pinnalle. Levitä massa lohiviipaleiden päälle ja ripottele loppu parmesan pinnalle. Grillaa lohiviipaleet uunissa n. 10 minuuttia 220-asteessa.

 Ja sitten on kyllä hieman kehuskeltava, sanottava ääneen, mikä on hyvin. Tiedättekös, mikä meidän kakaroissa on mukavaa? Se, että tulevat mielellään ja nälkäisinä syömään kotikotiin. Tykkäävät kokkailuistani, ottavat mieluusti jämät ja isot kipot lappapuuroa tupperpurkeissa kotiin vietäväksi ja istuvat rauhassa pöydässä ja ovat! Ovat läsnä, ovat olemassa! Se on ihan hiton hienoa! Tekevät tavallisesta sunnuntaista juhlan. 😉

Marraslauantain ”kiireessä”

Olihan niin huippua olla aamuvarhain merenrannassa… tuntui, että siellä olisi voinut käveleskellä ja kuvailla vaikka kuinka kauan. Jotta kyllähän taas tunsin itseni ihan halavatun älykkääksi siellä aamukahdeksalta lätäköitä kuvatessani … 😉

Ei siksi, että olisi ollut erityisen kaunista, päinvastoin. Kerrassaan ankean näköistä oli, mutta oli ihanaa olla ulkona. Tuntui niin hyvälle liikkua, olla reippaana, ehtiä vaan olla, – olla lauantaissa.

 

Mutta jotta ehtisin asioille ajoissa, oli kuitenkin kiiruhdettava. Jo kymmenen jälkeen olin kaupungilla.

Ja niinhän minä shoppailin – reippaasti. Ihan kuten eilen lupasin.

Ne popot löytivät, suunnilleen kaupungin viimeiset kokoani, mikä ei ole ihan vaatimaton…  Lämpimät, liustamattomat, no eivät niin kovin naiselliset, mutta hyvät… tulkoon talvi! Minulla on Pampakset!

Eikä mennyt kauaankaan – kun kerran tietyn vaatemerkin rekille satuin – että löysin myös kaipaamani uuden kamppeen… 😉 (Masai tämäkin!, klikkaa isommaksi näet paremmin. )

Lenkin, Caritaksen ja asioiden jälkeen oli aikaa laittaa kahden hengen pikkuisen parempi päivällinen ja sitten istuskella netin ääressä. Yhdellä nettisivuilla oli otsikko: ”Mahtava retropläjäys – nämä fossiiliset nettisivut toimivat yhä” ja sen jälkeen voin todeta, että minun fossiiliset nettisivuni eivät enää toimi: nyt on uudistumisen aika!

Etusivu on jo uusi. Tosin pahasti kesken, mutta käy nyt ihmeessä katsomassa. On sieltä linkki matkasivuille ja keittokirjoihin ja joulusivuille, joiden parissa näyttää päivittäin jo kymmeninä vierailijoita viivähtävän. SIIS: satokangas.fi Onhan siellä vielä paljon virheitä ja puutteita, mutta uusi ilme kuitenkin!!

Haluaisin osata laittaa tämän blogin suoraan tuon etusivun alle, ehkäpä opinkin. Jollen, niin systerin avec ja ammattilaiset auttakoon. 😉 Palannen asiaan.

Mukavaa marraslauantain jatkoa kaikille toivottelen ja takkatulen ääreen liukenen …