Kesäkuvia

Aamupäivän liikkeellä. Lenkkireitin varrella koiranputket kukkivat, tekivät pitsireunaa reitille. Eiväthän ne auringossa kylpeviä unikkopeltoja ole, mutta kauniita nämä pohjoisen pientareetkin osaavat olla.

Iltapäivällä pihalla niin paljon itikoita ja tihuutusta, että skippasimme ahkeroinnin pihapiirissä, ja lähdimme kaupungille syömään. Kotona piipahtamassa ollut Juniorikin uhrautui lähtemään kanssamme. Semminkin kun kuuli että ollaan menossa Istanbuliin. Siellä on hyvää, makoisaa liharuokaa, jollaisen päälle nuori mies ymmärtää hyvinkin. Mutta on Istanbulissa muutakin hyvää, paljon. Ja me saimme testata uuden listan alkuruoista Kampakimpukat salsan kanssa! Uijui! Kampasimpukat saivat uuden ulottuvuuden chilillä, paprikalla, korianterin sopivalla häivähdyksellä, ruohosipulilla ja tillilläkin? maustetusta salsasta.

Eikä misssään muussakaan syömisessä ollut moittimista. Ja mukavaa sekin, että  ravintoloitsijapariskuntakin ehti hetken käydä rupattelemassa; sekin hyvä puoli, että nyt pehtoorin hiiligrillin hiiliasia etenee. 🙂

Huomiseen grillijuhlaan eivät uudet hiilet taida ehtiä, mutta herkut jo kävimme samalla reissulla Stockalta hankkimassa. Kesälauantailta ei ole oikein kuitenkaan tuntunut, sisällä edelleen, huushollihommia ja kuvia laitellut. Äsken vein tyttären ja kaverinsa pilheisiin, ettei neitien tarvinnut minihameissaan sateessa taivalta taittaa… Jotta tämmöinen suvi tänä vuonna.

________________________________________

Kuvamuokkailuja Lemmenjoella otetusta joutsenen kuvasta. Ensimmäisenä alkuperäinen muokkaamaton. Sitten rajattu ja säädetty, seuraavassa vielä enemmän säädetty  ja viimeisessä taas filttereitä 🙂  Mitäs mieltä olette: onko kuvien muokkaaminen ”oikeaa” valokuvausta. Pitäisikö kuvat olla ihan ”naturel” vai saako kuvankäsittelyllä jälkikäteen muokata, käsitellä?

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.  Suosittelenpa.

 

Nimipäivämenu

Mökillä luin jostain lehdestä (Glorian Ruoka & Viini?) helpon ja makoisan oloisen ahvenruokaohjeen – joskin hieman arvelin, että sotketaankohan nyt kaksi asiaa, jotka eivät kuulu yhteen, mutta hyvin toimi. En muista, menikö se ihan näin, mutta näinkin tuli hyviä. Näitä tehdään toistekin.

Serranoahvenet

4 ahvenfilettä/ruokailija
serranokinkkua
voita
suolaa, valkopippuria

Ripottele ahvenfileille suolaa ja pippuria. Laita jokaisen fileen päälle sopiva viipale serranokinkkua ja rullaa kala. Käytä cocktail-tikkua rullan kiinnittämiseen. Sivele fileiden päälle voita. Laita kalarullat uunivuokaan, ja vuoka uuniin, joka on noin 200-asteinen. Kymmenen minuuuttia riittää ja pääruoka on valmis.

Kaupassa oli kotimaista kukkakaalia. Meidän molempien herkkua! Siis siitä lisuke. Keitä suolavedessä napakoiksi. Asettele kukinnot uunivuokaan, ripottele pinnalle raastettua provolone-juustoa. Se on italialaista, kovan mozzarellan tyylistä juustoa,  joka on ylivertaisen hyvää kuorrutuksiin ja gratiineihin. Se ei vanu eikä sitkisty. Leikkaantuu sulatettunakin. Pikkuisen laitoin sekaan myös parmesaaniraastetta. Ei tarvitse olla kauan uunissa.

Ja kun pehtoori on kohtuullisen perso kaikelle makealle, tein vielä pikajälkkärinkin.

Suklainen mansikkavaahto  tai ehkä paremminkin mansikkainen suklaavaahto
(tästä tulee neljälle – kuudelle sopiva annos)

Vispaa suklaakerma (Valion uusia kermoja) vaahdoksi, ja lisää joukkoon valkoinen rahka -purkki. Ei tarvita muuta sokeria  kuin vaniljasokeria. Ja sitten vaahdon sekaan paloiteltuja mansikoita ja reilusti (½ dl – 1 dl) Marianne-rouhetta. Jo vain oli hyvää.

Puutarhanhoidosta ja säästä

Hyvä on: ei ole maanjäristyksiä, ei tsunameja, ei myöskään tarvitse pelätä tulvia eikä tulivuoren purkauksia. Metsäpalot tai kaikentuhoavat hiekkamyrskyt eivät ole akuutteja uhkia. Sotatilasta tai nälänhädästä ei pelkoa. Mutta kyllä vähän jo voi valittaa näitä hyytäviä kelejä. Eiväthän ne ole suuren suuria asioita, mutta eihän tämmöinen oikein ole reilua.

Mökillä oli tänään satanut lunta!! Ihan niin kuin luvattu oli. Olisin toivonut, että lupauksia ei olisi pidetty. Totisesti olisin toivonut. Kylmä on Oulussakin. Aamupäivällä jo puhuimme että muutamme täältä jonnekin… Umbriaan, Naantaliin, Kymiin – jonnekin missä on lämpimämpää!

Mökkiviikon jälkeen tänään puutarhan ja asioiden päivitystä. Pehtoori leikkasi nurmen: kolme kertaa ristiin, oli sen verran tiheäksi etupihalla jo kasvanut.

 Puuhailin mukana, ja kuvailin. Olihan se hyvä kuvailla kun ei turhasta auringonpaisteesta mitään ikäviä, tummia varjoja tullut. 

Alppiruusu on kukassa kauniimmin kuin koskaan: on tykästynyt arktisiin oloihin?

 

Takapihalla omenapuut ja uudet yrttilaatikot viihtyvät hyvin.
Kylmästä huolimatta.

Minusta tuntuu että kanukka ei ole koskaan kukkinut näin kauniisti kuin nyt.
Kylmästä huolimatta.

Jopa minun kitukatajani, jonka sain kollegoilta väitöslahjaksi vuosia sitten, voi äärimmäisen hyvin ja puskee uutta…
Kylmästä huolimatta.

Eikös se kiinalainen sananlasku mene jotenkin niin, että ”mikään muu ei ole tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää”. Jotta mitäpä tässä turhia tupisemaan kylmästä ilmanalasta.

Ja häiritsikö se muka iltapäivällä pyöräilyä kampaajalle (kuinka olikaan helpottavaa saada hiukset kuosiin!) ja kaupunkiasioille. Ei häirinnyt, ei. Ja entäs sieltä ”työpalaveriin”; häiritsikö kylmä sää? Eipä juuri, sillä onhan niitä palavereja ja ”palavereja”: paistinkääntäjien tiedottajan palaverissa  Lanson Brut ja mansikat ja italialaishenkiset makupalat hyvässä seurassa uudessa miljöössä saivat unohtamaan kurjan kelin. Sitä paitsi kotiin pyöräillessä sää ei enää näyttänytkään niin pahalta. 🙂 Menomatkan vesitihuutus oli vaihtunut auringonpaisteeseen.

Emme taidakaan muuttaa mihinkään. Kun on tuo puutarhakin taas huollettu.  😉

Kotiinpaluu

Tänään oli oikeastaan aika helppo sanoa Hangasojalle näkemiin. Aamulla oli + 5C ,  tihuutti vettä, ja myrskysi. Huomiselle säätiedotuksessa Koillis-Kairaan luvattiin räntäsadetta, – ja hei on kuitenkin kesäkuu, kesäkuun loppu!!  Jotta ei niin paha hyvästellä vielä sunnuntaina näin aurinkoiselta näyttänyt puron ranta.

Koko kotimatkan satoi. Paljon, ja välillä näkyvyys oli todella huono. Yleensä kotimatkalla alkaa jo miettiä, mitä pitää kotona ensimmäisenä tehdä, mihin soittaa, mitä päivittää, mitä lukea, mikä maksaa, missä käydä, mitä kirjoittaa, mitä vastata. No onhan tietenkin nytkin kaikenmoista, mutta ei mitään ihan välttämätöntä, ei mitään, mikä olisi siirretty kotiinpaluuta odottamaan. Merkillistä.

Kotiin tulohan on kuitenkin aina mukavaa, vaikka en kyllä ihan allekirjoita, mitä anoppi tuli lausuneeksi tässä kevättalvella kun kuuli meidän Umbrian matkastamme ja että aiomme olla kokonaisen kuukauden pois kotoa. Matkustamista kaihtava anoppi tokaisi, jotta ”ei koskaan, ei kukaan elä niin vanhaksi, että ehtisi olla tarpeeksi kotona”. Hmmm… meinasi hymyilyttää.

Jäälin mummu ei kyllä ole juuri kotoa mihinkään koskaan 81-vuotisen elämänsä varrella reissannut. Milloin lie viimeksi ollut yhdenkään yön pois kotoa? Kymmenen vuotta sitten lonkkaleikkauksen takia? Milloin lie viimeksi käynyt edes Oulun keskustassa (asuvat muutaman kymmenen kilometrin päässä)? Tietääkseni kerran elämässään hän on käynyt Norjassa ja pari kertaa Ruotsissa (muualla kuin Haaparannalla), – matkustus ja reissaaminen kun ei ole kaikilla verissä kuten  meitsillä. 😉

 

 

____________________________________________

50 ways to say goodbye

 

Lemmenjoella vol. 2

Eilisen Lemmenjoella vietetyn patikkapäivän jälkeen tänään jotensakin turta kroppa. Onneksi on jossain määrin  satanut vettä, jos kohta kuitenkin paistanut /poutaillut enemmän, mutta joka tapauksessa olemme antaneet itsellemme luvan viettää pirttipäivää, tehdä erinäisiä huoltohommia ja hyvin vaatimattomia pikku lenkkejä lähimetsään.

Olen myös purkanut eilistä kuvasaalista, ja tässäpä sitten kuvitus eiliseen tekstiin… Äsken, iltapäivän lopulla terassilla tarkeni hyvin istuskella, ja siinähän nettiyhteys pelittää, joten kuvalatauksien kanssa ei mene loputtomasti aikaa eikä ollenkaan hermoja.

 * * *

Tässä ollaan aamulla Njurgulahden venesatamassa odottelemassa veneen lähtöä. Päivittäin jokiveneet ajavat reitin Njurgulahti – Ravadas-Köngäs – Kultalan Hamina kahdesti. Vartin pysähdys Ravadaksella ja sitten vielä melkein 20 minuuttia Kultalan satamaan. Kokonaisuudessa matka vie noin 1½ tuntia suuntaansa. Mennen tullen meitä oli melkein parikymmentä matkaajaa kyydissä.

Tässä koetin kuvata komean putouksen liikettä… Eihän se  nyt ihan nappiin mennyt, mutta ehkä häivähdys nähtävissä.

Matkalla näimme joutsenen (kuva eilisessä postauksessa, mutta teen vielä ko. kuvasta kotikoneella hienon version – tulette näkemään…. ) mutta myös alla olevan linnun. Uivelo? En oikein osaa – vielä 🙂 – kuvata lintuja, mutta ehkäpä tästä saa selvän. Tulomatkalla näimme Lapinsirrin, mutta kamera jo repussa, joten ei edes yritystä sen kuvaamiseksi.

Kultalan satamasta sisämaahan päin, matkalla kohti viiden kilometrin päässä olevaa Kultalaa,
on ensimmäiseksi Hengenahistusmäki.

Kultalassa emme kauaa viivähtäneet, vaan palasimme samaa reittiä takaisin rantaan. Matkalla ja varsinkin rannan tuntumassa  mm. rentukoita, paljon mesimarjan kukkia ja vasta nupullaan olevia kulleroita. Korvasieniä olisi myös Lemmenjoella ollut, mutta meillä on kotiinkin asti niitä vietäväksi jo aika lailla.

Muutoin meidän reitillämme kasvillisuus ei kovin monimuotoista, tai siis me emme osanneet ehkä katsoa. Mutta metsää,  loputtomiin metsää, puita, naavapuita, kelopuita, korkeita kapeita mäntyjä, muutama tuomikin (lienevät ”tuontitavaraa”?), koivuja, yllättäen muutama haapa. Mutta enimmäkseen mäntykankaita, ja rikkumaton hiljaisuus. Vain järripeipon ”narskunta” kuului välillä, ja käki.

Tunturipuroista saimme vettä hieman niukahkojen eväidemme täydennykseksi.

Iltavenettä odoteltiin Ravadasjärven autiotuvan laiturilla.

Lemmenjoella

Retkipäivä. Aamuaurinko lupasi hyvää, ja hyvin lupaus piti. Lemmenjoen kansallispuistossa oltu tämä päivä. Koko päivä.

Mökiltä Ivalon ja Inarin kautta Njurgulahteen ja sieltä sitten venekyydille.  Saman verran kesti ja maksoi venematka Ravadas-Köngäksen kautta Kultalan Haminaan kuin junamatka Lahdesta Helsinkiin.

Venematka oli jotain ennenkokematonta, ja ainutlaatuisia olivat maisemat ja näkymät. Ja kun aamupäivällä paistoi aurinko, ei ollut kylmäkään.

Ajatuksena(ni) oli ollut että huiputamme Viipustunturit  (599 mpy), joista opaskirjassa kerrottiin että ”alueen korkein huippu, Morgam-Viibus on loistava näköalatunturi”.


Mutta eihän me päästy sille puolen jokeakaan…
”Olihan siinä se silta, mutta eihän se enää ole kunnossa … jo vain ne aikovat sen laittaa kuntoon,
mutta ei siitä vielä yli taida päästä…  eivät sitten korjanneetkaan ”,
kertoi venemies kun kyselin, miten pääsemme Lemmenjoen vastarannalle.

Joten olipa sitten keksittävä uusi, joku toinen patikka… Lähdetään Morgamin autiotuvalle ja siinähän ne on sitten lähellä Petronellan kukkulatkin. Olisi ollut koneellisen kullankaivuunkenttäkin reilun kilometrin päässä, mutta se hommahan me on jo nähty, joten sai olla.  Matkalla mukaan lyöttäytyi yksinäinen samalla laivalla tullut ilmajokinen mies, joka sitten kulki kanssamme koko päivän.

Kultalassa olisi voinut evästellä, mutta eipä me… Kultalan nähtyämme päätimme, että lähdetään takaisin rantaan, Haminaan, ja katsotaan jos käveltäisiin sieltä vielä Ravadas-Kongäkselle – – –

Haminassa patikkaa oli takana jo pikkuisen reilut kymmenen kilometriä, joten olisi voinut kaivaa eväät esiin, mutta eipäs me. Ilmajokinen tarjosi tomaatit. Aikamme laiturilla istuskeltuamme läksimme kolmisin kohti Ravadasta. Helppo homma: vajaa seitsemän kilometriä ja oltaisiin liiankin aikaisin venelaiturilla!

Ei muuten ollut helppo homma. Ei. Aikas haastava homma oli. Niin sanoi ilmajokinenkin, joka oli sentään maratoneja juossut.  Mehän kun vielä poikkesimme (tarkoituksella ja vahingossa) reitiltä pariinkin otteeseen, joten kilometrejäkin tuli vähän lisää: reitin haastavuudesta kertonee, että meillä meni viiden ja puolen kilometrin pätkän patikointiin 2½ tuntia. Eikä moinen vitkuttelu ollut kiinni vain meitsin surkeasta kunnosta. Surkeasta ainakin verrattuna patikkaseuran tasoon….

Koskaan elämässä en ole ollut niin erämaassa kuin tänään. Patikkataival oli enimmäkseen sellaista aarniometsää, ikimetsää, mutta välillä hienoja näkymiä mm. sinne huiputtamattomalle Viipustunturille, jonka laella oli vielä luntakin.

Paluulle lähdimme seitsemältä, iltaveneily ei enää pilvisessä ja jo viilentyneessä kelissä ollutkaan ihan niin hienoa kuin menomatka.  Kun pääsimme Njurgulahteen kävelimme suoraan Ahkuntupaan ja ostimme täytetyt Reissumiehet ja pullot BonAquaa, jotka paluumatkalla mökille kyllä maistuivat. Oli nimittäin sattunut erinäisten väärinkäsitysten vuoksi niin että meillä ei ollut minkäänlaisia eväitä mukana Lemmenjoella. Ei muuta kuin yksi pullo vettä. Koko päivänä emme syöneet mitään (paitsi ne tomaatit ;)) ja patikkakilometrejä tuli parisenkymmentä.

Jahka tuossa yhdeksän jälkeen  (oltuamme yhteensä 14 tuntia reissun päällä) mökkiydyimme suihku ja keitetty pasta pororouhe-kastikkeella maistui. Eikä koskaan, ei koskaan! siideri ole maistunut niin hyvälle kuin äsken.

Nyt ei paljon kuvia liitellä, nyt lähdetään nukkumaan. Huomenna botaniikkaa ja photoja (ks. eilisen postauksen kommenttiloota) tähän postaukseen. Jo vain, met nukumma ainakin 10 tuntia!

Paluuliikenteen seassa? – Ehei!

Mökkiterassilla istun, ja kuinka hyvin netti toimiikaan! Kuinka kaunis ilta onkaan! Vieläkin yli + 20 C. Ja kuinka paljon minulla onkaan ystäviä seurana. Nyt kun on ollut pari päivää lämmintä, on tännekin tullut itikoita. Päivällä niistä ei riesaa, ei edes metsässä, mutta nyt tässä ilta-auringon tyvenessä hetkessä alkavat olla rasittavia. Therma-Cell pitää enimmät pois, ja sen avulla tässä pärjää ihan hyvin, mutta totuuden nimissä on sanottava, että pienen pieniä öttiäisiä on olemassa.

Kaikkinensa kummallinen sunnuntai. Oli herättävä ajoissa. Minkä takia? Koskapa meidän Juniori, jota on vuosikaudet koko perheen voimin koetettu repiä ylös kouluun ja töihin, ilmoitti eilen illalla, että me sitten lähdetään J:n kanssa  aamulla ajoissa kohti Oulua, pois paluuliikenteen alta. Siispä istuimme aamiaispöydässä jo hyvinkin kahdeksalta. Nuoret lähtivät, mutta olisivat mielestäni kyllä voineet vieläkin olla … 🙂

Heidän lähdettyä ei voinut mitään, sunnuntai tai ei, mutta pienehkö siivousvimma iski  – kyllä nuoret olivat omat ja koiruuden jäljet aikas hyvin siivoilleetkin -., mutta lakanapyykkiä ja luutuamista, tuulettamista ja tamppaamista tuntui olevan tarvetta harjoittaa, myös meidän mökin puolella.

Puolelta päivän jo herää kysymys, mitä nyt? Pehtoori lähti pitkälle pyörälenkille tuntureihin, minä vähän lyhemmälle, mutta ajallisesti paljon kauemmin kestävälle. Palatessa repussa paljon kuvia ja – aivan oikein – korvasieniä.

Illansuussa kävimme mökkinaapurissa  ”tervehdyskäynnillä”; tasavuosisynttäreitä juhlistettiin kuohuvalla ja siinä ohessa historia-projekti eteni taas ison harppauksin. Ja saimme vahvistusta aikeemmelle lähteä huomenna aamuvarhain kohti Inaria ja sieltä venekyydillä Lemmenjoelle. Siellä kulunee huominen melkoisen myöhään asti. Siellä tullenee otettua eräskin kuva. … Alla eilistä ja tämänpäiväistä ”saalista”. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla, toivoisin niin… 😉

Kovin se on koivunlehti pieni näillä leveysasteilla..

Minä olen niin paljon leuhkinut korvasieneillä, mutta – – – aika vaatimattomaksi käy meidän saalis (melkein pari ämpärillistä) kun eilen näimme ihmisen joka oli poiminut 48 kg. Ei sitten enää meitsillä paljon aihetta rehvasteluun…

Yksi aattoillan jälkiruoista oli lemon posset, joka sopikin näihin huutokaupasta ostamiini Kaj Frankin pikku laseihin äärimmäisen hienosti.