maaliskuu 2012 – Sivu 4 – Tuulestatemmattua

Ladulla – edes

Lähtökohtaisesti on ollut mitäänaikaansaamaton päivä. Mutta D-vitamiinia hankittu, kaloreja poltettu, niitä hankittu, taas kerran yksi hiihtoloman alku seurattu AKT:n kuulumisia, tosin tällä kertaa ne eivät vaikuta meidän loman viettoon tai viettämättömyyteen kuten joskus on dramaattiseti tehnyt.

Pakkasaamun aamiaisen jälkeen hyvästelimme raahelaiset, – pehtoorin sisar joka ei koskaan aiemmin ollut käynyt näin pohjoisessa tuntui pitäneen viikonlopusta, eikä J:llakaan ymmärtääksemme ollut ollut ankeaa. Mukava kun kävivät. Nyt taas kaksin. Muutaman päivän vielä täällä nautimme.

Sitten minulla suuren suuri dilemma: mäkeen vai ladulle? Pakkasta ei liikaa, mutta hieman vihmovasti tuulee, ei eilistä tyventä leppoisuutta, siis päätös vie taas Laanilan laduille. Tänään ei kulkenut, lipsui ja jumitti. Suksissa vai hiihtäjässä vika? Sitä tykönäni tulin miettineeksi. Ei ainakaan laduissa eikä säässä ollut moittimista.

Pohjoisen taivaan alla

Sattuipa aamulla niin, että heräsin jo puoli seitsemältä, aamiainen oli sovittu yhdeksäksi ja pakkasta oli liki parikymmentä astetta, joten päätinpä tehdä ne paistinkääntäjien tiedotuskirjeet ja harjoitella julkaisualustan käyttöä. Aamurupeama sujui, laittelin ohessa aamiaista ja kun muutkin heräsivät, vietimme pitkän tovin tuvan pöydän ääressä. Lenkille päätimme lähteä puolelta päivin, odotamme että aurinko alkaa lämmittää.

Ennen kuin pehtoori lähti kantamaan saunalle vesiä ja korjaamaan lumilinkoa (oli kuulemma ollut taas rikki, minä hieman mietinkin torstaina sen kanssa huhkiessani kuinka on raskasta kiskoa monikymmen kiloista vehjettä) pyysin häntä katsomaan ja lukemaan, oliko laatimani pitkähkö ja monin kommervenkein nettiin ladattavaksi saatu ensimmäinen ”tiedottajan esittely” -kirjeeni kelvollinen. Pehtoori totesi kirjeen hyvin kelpuutettavaksi – ja tsup! vahingossa tuhosi koko tekeleeni… Aika äkkiä kyllä sitten häipyi ulos. Kirosin, myönnetään. Mutta teinpäs sitten uudestaan. Ja puolelta päivin ulos.

Kaunispää on taas kerran huiputettu. Tyvenessä, aurinkoisessa, puhtaassa, sunnuntaisessa, kaikkinensa mitä mainioimmassa säässä.

Alaspäin tultiiin maailman pisintä pulkkamäkeä. Käytiin tsekkaamassa kilpailuareena, johon tytär kavereineen on ensi viikonloppuna tulossa. Täällä on näet pulkkamäen MM-kilpailut ensi viikonloppuna.

Iltapäivällä tyyni sää jatkui, ja perinteet jatkuivat: nuotiomakkaraa ja kahvia lounaaksi. Päivälliseksi tein porolasagnea. Tein kaksi isoa vuokaa, jääpähän sitten pulkkamäen mm-joukkueelle tänne pakkaseen odottamaan. Kyllähän se on sellaista LappItalia-ruokaa parhaimmillaan.

Illalla sellainen juttu, että ensimmäistä kertaa minun ”valokuvaamisurallani” oli täällä kunnon revontulet! Melkein kuutamo, – ja revontulet. Siellä minä sitten vinkkeleissäni jalustan ja kameran kanssa hankien keskellä rämmin, lumoutuneena räpsin eräänkin otoksen. (klikkaamalla suurenevat) Voi kun olisin viitsinyt lähteä ajelemaan jonnekin aakeammalle, laakeammalle.

Pohjoisen taivaan alla…

Niitä näitä

Mökin maisemissa

Sää ei ollut ihan lupaustenmukainen, mutta ei huonokaan. Sanoisin että enimmäkseen hyvä, ellei erinomainen. Puuro- yms. sellaisen aamiaisen jälkeen lähdimme kylille.

Ei mitään ihmeellistä. Eniten ihmettelimme japanilaisten suurta määrää ja muiden turistien olematonta määrää. Tammikuun toisella viikollakin tuntui olevan enemmän väkeä kuin nyt. Kaunispäällä kävimme maisemat katsomassa, kahvilla ja munkilla, luonnollisesti.

Huipulla tuulee. Aina. On vain pohdittava onko tuuli myötäinen, —

Mökin pihassa löysin koivun, jolla oli näin kaunis koru …

Ja mitä muuta Lapin lauantain ohjelmaan? Rantasauna. Surprise! Ja ruokaa! Vielä yllätyksellisempää, eikö?

Ruokapöydän äärimmäisen viisaiden juttujen tuloksena oli mm. (korostan mm.), että pehtoorin sisaren muistelmateos ”Minä ja Kirill” on vain kustannussopimusta vaille valmis.

Kaarnikkakku alkaa olla jo hyvin lähellä alkuperäistä Kaunispään Huipun kakkua. Kirjoittelen joku päivä oman reseptini.

Purolla liki maalauksellista.

Niitä näitä

Kevään koittaessa

Aamulla länsituuli repii puista havuneulaset eilisille kimmeltäville hangille. Tuulee lämpimästi, keväisesti. Lämpötila on nollan yläpuolella. Lupaavalta näyttää. Lupaa keväistä päivää, vaikka on pilvessä. Nyt lumityöt eivät enää ole syy olla pois ladulta. En tiedä miten tuollaiset pitopohjasukset käyttäytyvät nuoskakelillä ja muutoinkin, päätän että lähden heti aamusta hiihtolenkille.

Kun kerran olin jo hyvin varhain hereillä, olin jo ennen yhdeksää Laanilassa ladun päässä. Latu oli erinomainen. Piispanojan kautta Prospektorin kaivokselle ja sitten takaisin Savottakahvilan pihaan. Hyvä reitti. Aluksi lievää nousua, tasaista ja lopuksi yksi pitkä lasku. Jo vain, tTavattoman hyvälle tuntui hiihtää. Kulki. Vain kaksi hiihtäjää näin tuolla vajaan kympin lenkilläni. Molemmat hiihtivät ohi. Mutta ei haittaa – – Hiihtäkööt.

Päivällä kului hyvinkin pari tuntia saunapuiden, takkapuiden, saunavesien, lumitöiden ja pihalyhtyjen parissa. Aurinko, nouskautuvat hanget.

Kauppareissulla vielä kirjaprojektiasioita (lue: laskujen maksuliikennejuttuja) ja soitin syöpähoidossa Helsingissä olevalle ystävälle. Jos positiivisuus ja periksiantamattomuus riittävät, hän paranee tästä toisestakin kierroksesta. Kuinka joku voikaan olla sellainen! Kuinka toivonkaan hänelle kaikkea hyvää.

Saunanlämmitys ja Tuulentuvan vieraille varustaminen iltapäivän ohjelmassa. Tein lapaksia (= lappialaisia tapaksia). Posteilua. Netti taas ihan mitä sattuu… Ja muutamia kuviakin riemastuin ottamaan.

Pehtoorikin tuli illalla. Sisarensa ja tämän mies mukanaan. Ilta kului – höpötellen, ja niiden lapaksien äärellä.

Niitä näitä

Lumen keskellä

Valokuvatorstain haasteena oli tänään kevät. En moisesta innostunut. Näillä raukoilla rajoilla ei tänään ole ensimmäisenä mieleen tullut kevät.

Eilen tullessani oli keväisempää, mutta mökki lumen takana. Liiteri lumen takana, sauna, saatikka puro lumen takana. Ja koko pihapiiri lumessa. Niinhän sen kuuluukin olla.

Lapiointi ja kolaaminen ovat hyvää liikuntaa tietokoneen hiivuttamille hartialihaksille. Ja kun liiterille asti sain polun aikaiseksi oli linko käytettävissä. Siitä huolimatta tänään oli haastetta päästä tästä saunan nurkalta otetusta kohdasta kuvan oikeaan ylänurkkaan, jossa puro on sulana ja jossa on vedenottopaikka. (klikkaahan isommaksi…)

Lumi on pakkaantunut aika tiukaksi. Minusta täällä on vähemmän lunta kuin Oulussa… Edelleen yritin ottaa liikunnan kannalta. Ja pääsin purolle.

Tavoitteet eri päivinä voivat olla kovin erilaisia. Tämän päivän tavoite oli puro, sieltä saunavedet ja rantasaunan lämmitys. Tavoite saavutettu. Jossain sivulauseessa olin puhunut lähteväni ladulle iltapäivällä, mutta pyry oli siksi sakea, että sallin itselleni monen tunnin lumessa tolskaamisen jälkeen siirtyä sisälle ja ryhtyä opettelemaan Paistinkääntäjien tiedotushommia. Minulla on ajatuksia, ja aikeita.

Aika sosiaalista häppeninkiä ja menoa ja tekemistä ovat olleet edeltävät viikot, ja sitten täällä tänään puhumattomuus, luonnossa (vaikka sitten vain pihapiirissä) oleminen, itsensä väsyttäminen – johan on tämä ollut hienoa…

______________________________________________

Eiliseltä on vielä laitettava tähän kuva. Alahangan tielle kääntyessä tuntui, että raskinko enää ajaakaan… Kuvakaan ei ole huonoimpiani. 😉