joulukuu 2011

Showing: 31 - 36 of 36 RESULTS
Niitä näitä

White Christmas?

No nyt on lunta. On satanut ihan mahdottoman sakeasti räntää, satanut niin paljon, että sitä on maassa siksi paksu kerros, että se näyttää lumelta. Mutta siis valkoista. Hyvä, hyvä. Saadaanko valkoinen joulu? Niissä toiveissa etsin jo joululevyt esiin ja soittelin myös viime viikolla pehtoorilta saamaani Michael Bublén CD:tä. Ei huono. Pehmeä-ääninen on tämä kanadalainen laulaja. Viimeisen viiden vuoden joulukuut olenkin kuunnellut kolmea tenoria, Andrea Boccellia ja Jyrki Anttilaa, joten mukava saada uutta ääntä ilmoille. Sinatraksikin tätä nuorta miestä sanovat, en nyt sentään ihan sellaista menisi väittämään. Mutta jos asuisin Helsingissä voisin huhtikuussa Hartwall-areenalle mennä kuuntelemaankin Bubléa. Luulen kyllä, että siihen aikaan kuunnellaan kuukkeleita Hangasojan varrella.

_____________________________________________________

JOULUKALENTERI

 

 

 

Niitä näitä Yliopistoelämää

Siirtäminen

– No entäs jos vain istuisit alas ja kirjoittaisit. Tekisit alta pois. Raivaat hommalle tilan, etkä anna minkään sijaistoiminnan keskeyttää asiaa.
– Aivan, onhan se tarpeellista harrastaa liikuntaa, ja ihan totta, vielä tärkeämpää on hoitaa ihmissuhteita ja tavata läheisiä, mutta kun sinun on nyt tämä vain tehtävä. Ennemmin tai myöhemmin..
– Tiedäthän sinä, että tekemättömät työt ne stressaavat eniten, ei se työnteko.
– Ei kannata vielä miettiä, tuleeko siitä hyvä tai erinomainen tai kenties vain välttävä. Ei me voida keskustella siitä ja sen tasosta ennen kuin se on tehty. Ei ole tärkeää, ei edes elinehto, tehdä jotain ainutkertaista, tehty työ on paras työ, perfektionismilla ei tässä maailmassa pitkälle pötkitä. Muistathan, olenhan sanonut niin monta kertaa: tehty työ on paras työ.
– Kyllä sinä kehtaat ja voit sen tähänastisen jo esille tuoda, sittenhän voidaan porukalla katsoa, miten sitä voisi parantaa, jos tarvetta on. Eihän siitä mitään tule, että loputtomiin hierot ja säädät tekstiäsi. Anna muiden jo auttaa…

Näinhän minä olen kymmeniä kertoja opiskelijoiden kanssa joulukuun alussa tai toukokuun alussa keskustellut. Moneen kertaan pitkin vuotta koettanut kannustaa tekemään, perumaan siirtämiset. On keskusteltu kun ovat siirtämässä proseminaarin, kandiseminaarin, laudaturseminaarin esityspäivää, gradun kansituksen päivää tai väitöskirjan esitarkastukseen jättämistä…  Olenhan minä monelle sanonut, että kyllä minä tiedän, mitä tarkoittaa kun on korkea kynnys aloittaa, kun on vaikeaa tehdä ja varsinkin kuinka vaikeaa on lopettaa, kuinka vaikeaa päästää käsistään.

Kuka sanoisi minulle ”lopeta siirtäminen”?

Tänään aamuvarhain istuin tähän koneen ääreen ja sanoin ääneen: NYT tämä on tehtävä loppuun. Tässä sitä ollaan. Tuskaisena. En siirrä. Istun ja kirjoitan. Jätin menemättä lenkille, jätin menemättä naisten messuille, jätin menemättä haudalle, jätin soittamatta äidille, sanoin pehtoorille tämän herättyä, että en ole tänään tavoitettavissa.

Sentään ruoan laitoin. Autosotamies morsiamensa kanssa kävivät syömässä. Mutta tässä minä nyt taas istun, – istun vaikka maailman tappiin asti ja kirjoitan – sata kertaa siirtämäni – jutun valmiiksi. En siirrä. Blogauskin on nyt tehty, joten paluu tekstiin, mars!
_______________________________________________

Luulisi, että Oulussa on kovinkin talvista kun katsoo Pepsi-mainosta, jonka japanilaiset kävivät täällä jo melkein kuukausi sitten tekemässä. Kauppahallin edessä kuvattu videopätkä on varsin viehättävä…

Ja koskapa tätä lumenkaipuuta nyt on, eikä yöllä satanutkaan kuin ikävää räntää, vaikka oli lupaus lumesta,  niin joulukalenterissa lumikuva Kakslauttasen risteyksestä viime uudenvuodenaatolta…

______________________________________________________

JOULUKALENTERI

(Klikkaamalla sininen hetki suurenee)


Niitä näitä

Kaamoksessa

Joulukuuko? Kaamosko?

Lenkillä sitä oli vaikea uskoa. ..

Ja löysinhän minä ne lukot, joista Katri toissa päivänä kommentissaan sanoi…

Muutoin tänään joululahjapuuhissa. Ihan itse tehden, tietäisittepä! Ja sitten kaksistaan  kynttiläpäivällistä. 🙂 Niinkin suurta herkkua kuin jauhelihapihvejä (savupaprika, maistuihan se, hyvälle)  ja sieni-tomaattilisuketta. Ei valittamista, vaikka itse sanonkin.

Radiossa (eläköön Groove) soi Elton Johnin Sacrifice, enkä minä taaskaan ymmärrä, miksen ole koskaan mennyt kuuntelemaan livenä. Onko minulle ollut tärkeämpää säveltäjää, laulajaa kuin Elton John?
Ei, en minä kyynelehtinyt lenkillä, mutta nyt Youtubella surffatessa nieleksin… Daniel ja Nikita ja Yellow brick road, entä Your song?  …

http://www.youtube.com/watch?v=T2CuG1vpIS4&feature=fvwrel 

Kynttilän valossa näitä on hyvä kuunnella.

________________________________________________________

JOULUKALENTERI

(klikkaamalla suurenee, ja hiiren oikealla näppäimellä saat siitä taustakuvan koneellesi.
Minä laitoin omaan näyttööni. Levollinen on. Muistuttaa relaamaan…) 

 

Niitä näitä Valokuvaus

Valokuvaajan (harrastajan, opettelijan) illansuu

Tänään tuuli aika hurjasti. Mutta paistoi aurinko. Puolen päivän jälkeen Linnanmaalle kävellessäni (menee nopeasti kun on ajateltavaa, eikä ole kameraa) paistoi aurinko! Sehän ei ole hassumpaa.

Kotiin palattua oli aika ottaa kamera käteen. Minulla oli tehtävä! Oli otettava yksi onnistunut kuva yhdestä tietystä aiheesta. Siis kamera, laajakulma, makro, normizoom, jalusta, salamavalo, suodatin, heijastinkangas  ja kaikki kuvattava rekvisiittoineen valmiiksi. Ja sitten: sälekaihtimet auki, sälekaihtimiet kiinni. Lisää kattovaloja, vähemmän kattovaloja. Lautanen sinne, kynttilä tuohon. Taustavaloja saatava lisää, eiku sittenkin vähemmän. Ja otanko sittenkään salamaa, pienempi isoarvo mutta pidempi valotus, vai toisinpäin. Entäs jos laittaisikin alivalotusta, tulisi tunnelmaa enemmän. Ei vaan lisää valoa, että edes näkyy mitä on tarkoitus kuvata.  Mutta sittenkin koko asetelma toisinpäin! ja 142 kuvaa siinä tuli otettua, pehtoori kysyi jossain välissä, syödäänkö me tänään? joo, joo, tietysti… 142 kuvaa ja kolmeen olen aika tyytyväinen. Näyttävät ihan siltä, että ovat ”sillai helposti räpsästy, niinku tilannekuva tosta noin…” Tiedättehän? 142!! Joista kolme aika hyviä, yksi kelpuutettavissa. Jotta olenhan minä melko hyvä kuvaamaan. Just!

No ehdimme sitten syömäänkin. Ja jälkkäriksi pullaa. Joulupullaa. Pullassa on jotain erityisen hyvää. Täälläkin mainitsemani Lohturuoka-haasteen voitti pulla. Pulla on lohturuokaa, jouluna välttämätöntä, kesällä maistuu, joskus juhlien paras tarjottava… pulla on hyvää. Mutta miten eilinen pulla poikkeaa tavallisesta pullasta. Hyvin vähän, mutta ero on ratkaiseva. Vielä parempaa pullaa! Melkein kuin mustikkapiirakkaa ja sitä parempaahan ei ole?

Mustikka-pullat

Puolen litran pullataikina (jossa minun mielestäni on ehdottomasti oltava kardemummaa ja voita) josta tehdään kierrepullia. Siis se täyte on se juttu.

Ja täytteeseen tulevat mustikat erittäin tärkeä juttu. On mentävä Kauppurienkadulla olevaan pikku puotiin (joka vastikään on vaihtanut nimensä, aiemmin Punnitse ja säästä, nyt Kuudes maku) ja ostettava kuivattuja mustikoita. Vain ko. putiikista saa tarpeeksi meheviä ja makoisia (otin eilen kuvankin niistä, mutta tulinpas tuossa kuvaustuoksinassa tuhonneeksi kaikki eilen otetut kuvat, sellaista on valokuvaajan elämä joskus). Ja sieltä saa ihania pähkinöitä, suklaata leivontaan, teetä, luomukastikkeita ja — menehän katsomaan. Suosittelen. (Eikä ole maksettu mainos.)

Siis tee täyte (½ litran taikinaa varten) tarvitset 200-300 kuivattuja mustikoita, 4 rkl sokeria, 100-150 g huoneenlämpöistä voita. Sekoita näistä täyte.

Kauli pullataikina kolmeksi ( n. 1½ cm paksuksi)  levyksi ja levitä niille täyte. Rullaa, leikkaa viipaleiksi, laita muffinsi-vuokiin, voitele ja paista 210-asteisessa uunissa n. 10 – 12 minuuttia.

Mustikat mehevöittävät pullan. Tulee hyvää, melkein kuin mustikkapiirakkaa.

Joulukalenterissa siis perjantaipullaa…

______________________________________________________________

Joulukalenteri

 

Jouluna pitää olla pullaa!

 

 

 

 

Niitä näitä

Joulukuun alkaessa

Aamulla kävellessä (hammaslääkäriin – viimeinen käynti tänä vuonna? JEE!) huomasin että Pikisaaren siltaan oli laitettu lukko. Sellainen ”love”-lukko. Eilen. Ikinä ennen en ole Oulussa sellaista nähnyt. Ensimmäistä kertaa sellaisen näin Riiassa kesällä 2008. Siellä sillankaiteeseen oli tällaisia vastaavia pistetty vaikka kuinka paljon, mutta eilen oli laitettu Oulussa ensimmäinen – sikäli kuin minun silmiini on sattunut. Onnea vaan Irmeli ja Antti!

Kaupungilla vielä asioita – niinkin tärkeitä kuin joulukalenterin ostaminen ja pullavuokien etsiminen. Siis on joulukuu! Mitä on vaikea sään puolesta uskoa. Silti tai sen vuoksi – pehtoori laitteli pihalle jouluvaloja, (joita arvattavastikin tulen vielä kuvaamaan, ) että vähän olisi pihallakin joulufiilistelyjä.      Juuri nyt kuuluu ilotulituksen pauke jostakin …

Ja iltapäivällä minä aloittelin leipomaan.

Illansuussa tuli ystävä kaveriksi. Oliko meillä enemmän tarkoitus jutella ja juoruta, parantaa maailmaa vai täyttää pakastimia? Teimme molempia. Oli mukava. Joululimppua söimmekin, samoin pullasta nautimme. Ja espresso-kekseistä riittää iloa pitkäksi aikaa. Pulla ei ollutkaan ihan normipullaa, joten kirjoittelen huomenissa reseptiä…

Ja sitten joulukalenterin olen luvannut täällä laittaa…

Oikeastaan ainoa oikea joulukalenteri on sellainen pahvinen/paperinen, jossa on hopeahilettä. Jossa on enkeleitä ja leluja. Lumisadetta ja sadunsininen taivas. Ei mitään suklaakalentereita, soivista puhumattakaan. Arpajaiskalenterit ja tulitikkuaskeista tehdyt tilpehöörikalenterit ovat luku sinänsä, mutta vanhanaikaiset piirroskalenterit ovat minulle se ainoa oikea versio. Sellaiset vanhanaikaiset.

Sellaisesta on jo ensimmäinen luukku avattu.

______________________________________________________________

Joulukalenteri

(klikkaa isommaksi … näet luukut paremmin)

 

 

Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: Ajan takana – –

 Joku istui vieressä ja näytti minulle, mitä oli kaiverrettu hänen rannekellonsa taakse.
Hyvin pienin kirjaimin.
”Hän jota odotat tulee pian” siinä luki.
– Se on sitten ajan takana, minä sanoin.
– Siinä lukee ”pian”, hän vastasi.
– Mutta ne jotka odottavat eivät koskaan ehdi.
Sen minä sanoin ja ajattelin että kun he sanovat ”pian” puussa jo kasvaa puisia hedelmiä.
– Entä jos siinä lukisi, että hän on jo tullut, minä kysyin.
Silloin hän nousi kiireesti.
”Sinä sitten olet epäuskoinen ihminen”, hän sanoi ja lähti.

(Mirkka Rekola: Maskuja)

Valokuvatorstaissa tämän viikon haasteena on katkelma Mirkka Rekolan teoksesta Maskuja (”pieniä elämänpituisia juttuja”).

Väistämättä, jostain syystä, ehkä se oli tuo kohta ”ajan takana”, joka vei ajatukset tähän kuvaan…

(joka suurenee klikkaamalla – kannattaa) 

 

Muille samasta katkelmasta syntyneitä mielikuvia on täällä.