Sylvesterin päivä pienimuotoisesti

Sylvesterin päivä, vuoden viimeinen.

Pyhä Sylvester tappoi lohikäärmeen, eikö niin?

Isonkyrön kivikirkon oven yläpuolella se on puuveistoksessa kuvattunakin.

Vuoden viimeiseen voi liittyä muutakin. Moni tekee tiliä itselleen tai muille: kertaa ja laskee mitä kuluneena vuonna on tapahtunut, mitä ensi vuonna aikoo tehdä… Minulle vuodenvaihdos ei (useinkaan) ole sellainen aika. Olen niin yliopistomaailmaan urautunut, että minun vuoden tilintekoni aika on touko-kesäkuun vaihteessa. Lukuvuoteen liittyen luonnollisesti.

Tähän päivään liittyy ulkoilua, tyttären kanssa ajelua ja ostoksilla käyntiä, juttelua ja höpötystä, pyykkiä ja pakkaamista … ai, niin ja ystäviä. Ostin Festan keittiön pöydän täyteen salaatteja ja hedelmiä ja kutsuimme kavereita tekemään ruokaa. Kevyttä iltaruokaa. Salaatteja ensin ja salaatteja jälkeen. Väliin uuniperunoita ja kaikenmoisia sooseja kaappien kätköjen aineksista. Nauttinemme kuohuvaakin. 🙂 Cin cin kaikille muillekin! Näihin kuviin, näihin tunnelmiin – ensi vuoteen!

Klikkaa play, laita koneeseen äänet ja odota hetki….

Click to play this Smilebox greeting
Create your own greeting - Powered by Smilebox

PS. muutama tunti aikaa osallistua arvontaan. Huomenna jo julkistetaan voittajat!

Tällaistakin voi sattua

– Paljonko sinä painat?

– Anteeksi vaan, mutta mitä se sinulle kuuluu?  …

– Tarvisin sen tiedon, jotta osaan oikeanlaiset laittaa…

– No ookoo. Lähempänä seitsemää- kuin kuuttakymmentä.  Riittääkö tuo tieto?

– Eiköhän. Entäs kuinka pitkä olet ja mihin tarkoitukseen, siis että aiotko harrastaa useinkin vai vain satunnaisesti?

– Pitkä? No vajaa 170 senttiä, enhän mie vielä ole luvannut mitään harrastaa…

–  Seisotkos tässä koko painolla, sitten toisella jalalla, ja sitten toisen jalan päkiällä…

–  –  – ihmettelen ja tottelen…. Ja siinä se tunti vierähtää.

Oli vain ennen paljon helpompaa! Kunhan kirjoitti joulupukille: Järviset.

________________________________

Ostin sukset. Murtsikat.

Olen hiihtänyt noin neljännesvuosisata sitten. Nytkään en siis ole hiihtänyt. Olen vasta ostanut sukset. Ja vasta AIKONUT hiihtää. Katsotaan nyt…

Minä en kertonut nuorelle suksimyyjäpojalle, että minä en oikeastaan halua hiihtää, minä olen laskettelija, minä olen lasketellut koko ikäni, lautaillut, skimpannut Alpeilla, osallistunut ja voittanut!! harrastajalasketteluskaboja. Oikeasti olen ollut mäessä paljon. Se on minun juttuni.

Ja hiihtänyt olen oikeastaan vain lapsuudessa ja sitten muutaman vuoden varhaisaikuisuuden ahkerina liikkumisen vuosina. Hiihdeltiin ennen lapsia suunnilleen kaikki Saariselän keskeisimmät reitit kerran tai useamminkin. Kymmeniä kilometrejä päivässä. Mutta eipä ole sittemmin hiihdetty. Tai siis minä en ole hiihtänyt, pehtoori on viime vuosina hiihtänyt satoja kilometrejä.

Mutta minä en ole hiihtänyt, en vieläkään. Mutta nyt on sukset! Katsotaan nyt, mitä tästä tulee… Tuleeko mitään muuta kuin isohko visa-lasku?

Ja sitten tänään olen muutoinkin puuhastellut kaikenlaista mökille lähtöön liittyvää. .

 

Ja kävellyt kaupunkiin leikkauttamaan hiukseni, kuvannut HDR-kuvia, joista yksikään ei ole julkaisukelpoinen, soitellut muutamia mukavia puheluja, joiden seuraukset tulette näkemään/kuulemaan. Kuorruttanut porkkanakakun. Valinnut mukaan viinejä. Järjestellyt työasioita (vuorotteluvapaalainen? ok) ja hiljalleen siirryn ajatuksissanikin pohjoisimmille leveysasteille…

Uudenvuoden herkkuja

Nyt kun loppuvuoden ja tulevan kaksi ensimmäistä viikkoa ovat suunnitelmien alla… kun mietin, mitä nuorille tarjoaisin ja mitä tekisin mökille herkuteltavaksi, voisin postitella muutaman ohjeen – vaikka uudenvuoden illanistujaisherkuiksi.

Viime kevään lakkiaisiin tein 100 lohileivosta, ja kirjajulkkareissa niitä oli myös iso vadillinen, ja ovat saanet kehuja ja kyselyjä, joten ensiksi vaikka ne (ohjeeni on mukaelma Ulla Svenskin Lempileivonnaiset kirjasta. Oletkos pitkään aikaan käynyt Ullan leivontablogissa. Käy ja ihmettele!!!  Katso edes kuvat! KLIK!) .

Lohileivokset (12 kpl)

Pohjaan

150 g voita
3½ dl vehnäjuahoja
½ dl vettä
1 dl emmental-raastetta

Täytteeseen

250 g lämminsavulohta
½ sipulia ja tillia
ihan vähän sitruunapippuria

Päälle

2 dl (kolmen juuston) ruokakermaa
1 kananmuna

Nypi pohjan ainekset sekaisin ja painele taikina silikonisiin muffinsivuokiin. Murustele lohi, sekoita se tillin ja sipulihakkeluksen kanssa ja täytä muffinsivuoat. Sekoita kerma ja muna keskenään ja kaada vuokiin. Uuniin n. 200 astetta ja 15 – 20 minuuttia. (koristele tilillä, kuten kuvasta näet, minä en koristellut :))

Toinen pieni lohiruoka tehdään kylmäsavulohesta. Siitä ei valitettavasti ole kuvaa, mutta tätäkin voin lämpimästi suositella. Tämä on myös oivallinen myöhäisen aamiaisen, brunssin herkku. Toisaalta yön huikopalaksikin sopii. Ja on hieno,  vaikka on tolkuttoman helppo.

Lohijuustoleivät lämpimänä

Neljälle tarvitset

2 valkuaista
2 dl emmentaal-raastetta
(1-2 tl sinappia)
4 (isoa tai 8 pientä) paahtoleipäviipaletta
voita
150 g kylmäsavulohta ohuina siivuina

Ensimmäiseksi laita uuni lämpiämään (200 astetta). Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, sekoita vaahtoon juustoraaste. Voitele paahtoleipäviipaleet (sipaise vähän sinappia leiville), levitä lohi leipien päälle ja lusikoi juustovaahtoa päälle.
Paista uunissa viidestä kymmeneen minuuttiin. Vaaleanruskea väri on merkki valmiista.

Noiden molempien lohiherkkujen kanssa samaan pöytään sopii italiastyylinen salaatti, jota meillä on nyt välipäivinä syöty pääruoaksi leivän kanssa. Mikähän sen nimi voisi olla? Se on mukaelma hienosta Parman salaatista, joten olisiko tämä

 

Parman pikkusalaatti

 

jääsalaattia
hunaja- tai cantaloupemelonia
(mini)tomaatteja
mieto sipuli (taas suosittelen Roscoffia (saa Stockalta) tai pala purjoa
saksan(hassel)pähkinöitä
sokeria
prosciuttoa
hyvää balsamicoa, oliiviöljyä, mustapippuria myllystä

Sulata noin ½ dl sokeria teflonpannulla, kaada kourallinen pähkinöitä sokerin sekaan. Sekoittele hetki. Kaada sokeri-pähkinämassa leivinpaperille ja anna jäähtyä. Murentele ”möykky” palasiksi. Kuumenna uuni 200-asteiseksi. Asettele parmankinkku viipaleet leivinpaperin päälle ja paahda niitä hetki (n. 5 min.) uunissa. Anna jäähtyä. Laita kulhon pohjalle revitty jääsalaatti, pilkottu meloni, tomaatit, sipuli. Kostuta salaatti balsamicolla ja oliiviöljyllä ja rouhi sekaan mustapippuria. Viimeiseksi suolaista prosciuttoa ja makeita pähkinöitä.

 

 Bon Appetito! 

Muistutus arvonnasta

Uutukaisen Vuorotellen-kirjan arvontaan voi osallistua vuoden loppuun asti!!!

Teimme sisaren kanssa kimpassa Vuorotellen-kirjan.  Yli 100-sivuisessa kirjassa on vuorotellen valokuvia, runoja ja ruokatarinoita.  Siinä on jokaiselle kuukaudelle pari ruokavuoteen soveltuvaa ruokaohjetta. Meillä oli kirjaa taittamassa ja suunnittelemassa ammattilainen, ja kirja onkin kaunis katsella. 🙂   Se on ihan mukava kirjanen.  Kuvia täällä KLIK

Kirjaa ei ole nettiversiona, mutta voit saada sen omaksi ostamalla tai osallistumalla ARVONTAAN.

Arvon kaikkien osallistuneiden kesken kaksi kirjaa. Kirjoita kommenteihin . Tai sposteile minulle (reija.satokangas at oulu.fi) halukkuutesi olla mukana arvonnassa .

Arvontaan voit osallistua vuoden loppuun asti. Kaikkien osallistuneiden kesken arvon kaksi kirjaa.

Voittajat julkistan täällä 1.1.2012.  Tähän mennessä osallistujia on vielä kovin vähän, joten voittomahdollisuudet ovat kohtuulliset. 🙂

Vanhan vuoden lopulla uutta

Tänään nuorenparin kanssa etsimässä joululahjaksi luvattua lipastoa. Löydettiinhän se. Eikä siinä kauan mennyt. Sitten menimme – luonnollisesti – lounaalle. Ehdottelin Pannukakkutaloa torinrannassa, mutta Titanic vei voiton.

Titanic on uusi (avattu n. 2 kk sitten) lounasravintola keskellä ns. Sisustajantoria. Olen joskus ko. kiinteistössä käynyt pyörakaupassa. Siis Kodin Ykkösen ja Joutsensillan K-marketin kupeessa. Merkillinen paikka. Hirsi(feikki)seinät, (feikki)kristalli(led)kruunut, valtava laivanmallinen buffet-noutopöytä keskellä salia, jossa punaisella ja lilalla plyyshillä verhoiltuja tuoleja (joissa on sirkoninapit!) (ks. kuva ravintolan kotisivulta). Lounas maksoi 9,70 euroa ja siihen hintaan saa syödä rajattomasti. Miksi minulle tuli mieleen aikuisten Rax? Hinta-laatusuhde ainakin kohdillaan. Oli vara valita. Maistamani lihapullat mauttomia, vähän kylmiä, poika kehui chili-possupataa ja alkupaloista löytyi muutamia hyviäkin juttuja. Eikä kenenkään varmasti tarvitse nälkäisenä lähteä. Mutta ehkä sittenkin vaikka joku kiinalainen tai intialainen ensi kerralla…? Mutta siis, testattu on.

Ja jälkiruoan jätimme väliin, koska meillä oli kutsu Juniorin tyttöystävän (avokki jo käytännössä) vanhempien luo. Ensimmäistä kertaa tällainen vierailu. Siis että nuoren seurustelukaverin vanhempien luo. Onhan noilla meidän molemmilla nuorilla ehtinyt olla jo pitempiaikaisia (lasken yli vuoden suhteet sellaisiksi) seurustelukavereita, mutta J:n vanhemmat on siis ensimmäiset, jotka olemme tavanneet ”virallisesti”. Vaikka tapaaminen oli kyllä kaikkea muuta kuin virallinen. Ei todellakaan jäänyt kiusaantuneita hiljaisuuden hetkiä ensi tapaamisella. Ja huom!!! Se en ollut minä joka olisin ollut enimmäkseen äänessä. 🙂 Mutta siis. Kertooko tämä vierailu nyt jostakin? Onko elämässämme uusi vaihe?

Sitä tässä pohdin, vaikka itse asiassa tänään piti posteilla reseptejä. Uudenvuoden vastaanottajaisiin tai muuten vain, mutta ehdinpäs huomenna. Tai ehkäpä tässä illan päälle jonkun ohjeen ja kuvan postailenkin. Nyt alan ehkä uudistaa blogin ulkoasua vähemmän mustaksi. Tänäänkin on ollut valoa jo paljon. Kevättä kohti mennään!

Kuvaprojektien parissa

Aamupäivän myrsky oli minulle riittävä syy ja lupa unohtaa muu maailma ja ryhtyä järjestelemään kuvtiedostojani. Sytyttelin työhuoneeseen kynttilöitä ja laitoin hyvää musiikkia, melkein kuin joulu jatkuisi. …  Kirjan (kirjojen) teon ja työnteon ja -tiedostojen siirtyminen kotikoneelle on koko syksyn kerrostanut tietskarin kansioihin tavaraa ja kuvia valtavia määriä. Tänään tuli varmennustallennukset hoideltua samalla. Ja taas (kuten viime vuoden vaihteessakin) lupaan ja vannon ryhtyväni järjestelemään kuvat heti niiden koneelle siirtämisen jälkeen. Katsotaan nyt miten käy.

Samalla valitsin kuvia, joita voisi laitella mökillä oleviin kuvakehyksiin. Nyt siellä on kamarin seinällä Ikean kehyksissä jotain satunnaisia otoksia tulostettuna normipaperille, mutta ajatuksena olisi saada seinälle joku teema tai ehkä väri joka toistuisi kuvissa… Ennen joulua sain aikaiseksi kotiin yhden ison taulun:  Kiinassa Suzhoun vesikylässä ottamastani pyöräkuvasta teetätin ison (150 x 100) canvas-taulun meidän nurkkahuoneen tyhjänä ammottaneelle  seinälle.

Vaikka lopputulos on aavistuksen liian tumma, on se muuten aika hyvä. Minusta ainaski.

Jotain ”hyötyäkin” valokuvauksesta.

Joulun lopulla

Miksei ne jo lähde? Joutsenet. Etelään.

Kuuluisihan niiden jo näin tapaninpäivänä  olla pois Möljän rannasta? Eikö kuuluisikin. Mutta eivät olleet.

Mutta on tänä jouluna ollut paljon muitakin poikkeamia perinteistä. Joulupuurossa ei ollut mantelia (pähkinä vältti ihan hyvin, ja tälläkin kertaa se meni Juniorille.  Hannu-Hanhi! as usually!), hautausmaalla ei ollut liukasta eikä kylmä, mummu ei jaksanut tulla jouluaatonviettoon, lahjoja oli tavallista vähemmän mikä ei tuntunut ketään haittaavan, jutut entistäkin syvällisemmistä entistäkin kevyempiin (aattoillallisella ehdimme vaatimattoman kuuden tunnin aikana käydä läpi maailmansyntyteoriat (kreationismista evoluutioteoriaan) sekä suhtautumisemme niihin ja keskusteluissamme päätyä kossuvichyyn (jota ei kylläkään nautittu/kärsitty), joulupäivänä pukeuduimme muutenkin kuin lenkillä käyntiä varten. Tänä jouluna (tänään) kuumeessa on pehtoori, en minä, kuten niin monina pahoina työstressivuosina.

Elämässäni on uusi tonttu. Sain joululahjaksi tontun, joka ei tunnu sohvannurkassa oikein levolliselta ja joka näyttäisi kaipaavan pohjoiseen. .. Aattoiltana pohdimme tonttuherralle nimeä. Minun tontuillani kun on oltava nimet. Tomafoin ja Iisakin kaikki blogini lukijat jo tuntevatkin, mutta entäs tämä arvokas, hieman unelias, vanha herra? Hän on Routalempi. Herra Routalempi on nyt osa elämääni.

Fragmentteja:

Metropoliitta Panteleimonin kirja Murha Kirkonkylässä oli varsin miellyttävä lukukokemus, ajankuva hyvin todellinen ja miksei juonirakennelmakin voisi olla todellinen? Hyvä kirja. Kiitos lahjanantajalle.

Yhtäpitävästi koko perhe, sisareni mukaanlukien, todistamme, että jouluruoka (myös lakkacharlotte) on ollut parempaa kuin ennen, ja mistä olen kovin iloinen, sitä ei ollut liikaa.  Sitä ei juurikaan jäänyt.

Poikamme on ihan tolkuttoman kova puhumaan, – kun sille päälle sattuu. Tälle joululle on sattunut. Isäänsä tullut?

Roomaakaan ei rakennettu päivässä: vuosia sitten lahjaksi saatu Colosseum-palapeli pistettiin aattona alulle, ja – tavoista poiketen – sitä ei ole vieläkään koottu.

Blogissani jouluviikko on ollut vilkkain koskaan! Tasaisesti nelisensataa kävijää päivittäin, ja lisäksi www-sivulla samanmoinen määrä. Siis liki 1000 kävijää päivässä. Huih!

Eilen illalla joulupäivällisen jälkeen nuorison pakattua kamansa ja lahjansa ja lähdettyä, oli järkyttävän hiljaista ja tyhjää. Ihan järkyttävän tyhjää. Kodissa oli kaksi valtavan isoa aukkoa. En sanonut mitään, en niiskuttanut, mutta iso kolo oli rinnassa. Nyt olen toipunut.

Ajatuksissani olen jo usein viivähtänyt Myötätuulessa, Lapissa. Merkillisen paljon olen miettinyt mitä otan mukaan, mitä ruokaa siellä laitan. Odotan jo kovin sinne lähtöä. Tämän vuodenajan juhlaan kuuluisi lähteä pohjoiseen, tänään tai viimeistään ylihuomenna kuuluisi lähteä. Kuuluisi, olisi ilo ja elämä,  viettää aikaa Kaunispään rinteillä ja VMP:n seurassa. Tänä vuonna niin ei tehdä. Ei ainakaan ihan vielä… loppiainen olkoon sitä varten, ehkä, toivottavasti. Tai ehkä ihan uusia asioita varten. Taas on siis mukavaa odotettavaa…

Täällä ei myrskyä. Vieläkään. Eikä kai myrskyä tulekaan. Lämpöasteita on, vieläkin. Liukasta, mutta kävellyt olen, aika paljonkin.  Käveleminen on hyväksi.

(Klikkaamalla kuva suurenee)

Oikein Hyvää Joulua!

Toivottelen kaikille Tuulestatemmatussa piipahtelijoille ja päivittäisille vieraille oikein hyvää joulua.

Yksi, minusta ylivertaisen hyvältä kuulostava, ohje siihen on Heli Laaksosen laittamattomasti kirjoitettu jouluruno.

 

JOULUPATJA
eli ohje kummottos viätetä hiano joulu

 

1. Raahata parisänkyn patja huusholli suurimma huane lattial.
2. Kasata patjan pääl paketei, tyynyi, kirjoi, kaukosäätimi ja hyvä ruakka.
3. Laiteta ovi hualellisest lukku ja puhelimet piironki alalaatikko.
4. Ruveta lojuma patjal lempi-ihmiste ja eläinten kans.
5. Maata, syärä ja hihitetä 3–7 vuarokaut. Nousemine ja murhettumine on kiället.
6. Nousta virkusenas ylös kohre uut vuat.

Lahjatoiveita?

Kun lapset monen kerran kysymisen jälkeen ilmoittavat, että ”ois kyllä hyvä lahja  jos avustaisitte lentolipun hankinnassa jos meen keväällä kattoo kavereita Meksikoon” ja ”oikeestaan sellanen lipasto tai mikä se on, ois hyvä, ku ei oo oikein paikkaa boksereille ja sukille ja semmosille, ni lipasto voi olla kyllä aika kova sana” … ja kun vielä sanovat, että on huippujuttu tulla kotiin syömään porukalla hyvin ja olla kimpassa ja jotain ja … niin siinä vaiheessa a) huomaan että jotain on muuttunut (missä ovat pleikkarit, my little ponyt, CD:t, legot !) b) pyyhin kyyneleitä silmänurkista ja laitan tenorit laulamaan Feliz Navidad vähän isommalle …

Lahja olisi jos olisi pikkupakkasjoulu, nyt tulee räntää, vaakasuorassa märkää räntää. Mutta oikeastaan… haitanneeko tuo… Ei haittaa! Tulkoon joulu!

_______________________________________________

JOULUKALENTERI

 

Valoa kohti

Tästä ei enää pimene.

Silta yli synkän virran. Virtakin kohta jäätynee, valkaistuu, valostuu

Vielä tänään

Mutta valoa kohti mennään… (merkitsee kyllä samalla vuorottelun hupenemista, hmmm)

Aamupäivällä kuvaus- ja kauppareissun ohessa edelleen kolportöörinä (= kuljeskeleva kirjojen ja lehtien kaupustelija, varsinkin uskonnollisen tai aatteellisen kirjallisuuden myyjä). Muistinpa tuon 1800-luvun lopussa paljon käytetyn sanan kun menin viemään ystävälle kirjoja, joita tämä osti lahjoiksi.  Kolportöörinä ei ole ollut äkkirikastumisen vaaraa, mutta olenpahan muutamia kymmeniä kirjoja kuitenkin jo myynyt, suurin osa kylläkin bloginlukijolle postin välityksellä. Kiitokset vain posteista, kiinnostuksesta ja kannatuksesta.

Kirjaa voi toki  ostaa joulun jälkeenkin.  Ja arvontakin (KLIK) on vielä käynnissä; osallistujia vielä kovin vähän… Jollet halua kommenttilaatikkoon kirjoitella ilmoittautumistasi niin toki suoraan sähköpostillakin (reija.satokangas at oulu.fi) voit ilmoittaa osallistuvasi. Muutama on jo niin tehnytkin.

Mainostelen täällä pienesti, vaikka olisihan tuota ollut hyvä mainosmahdollisuus huomenna. Soittivat radiosta huomenaamuksi puhumaan jouluperinteistä ja jouluruokien historiasta. Pitäisihän sitä yliopistolaisen tehdä yhteiskunnallista palvelutehtävää ja esiintyä, … ei nyt oikein huvittanut, oisko ollu kompetenssiakaan suorassa lähetyksessä selitellä? Ja huomenna aamusella on lakkacharlotten kokoamisoperaatio, ja muuta tähdellistä. Ja huomenna tytär tulee kotikotiin ja poikakin 10 päivän lomalle.

Tammikuulle taitaa mennä meidän mökille meno… mutta silloin sielläkin jo on valoa. Jos kohta ehkä vielä hieman pakkastakin.

(muistathan että kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla, myös kalenterikuvat)

________________________________________

 

JOULUKALENTERI

Pieniä on meitsin ongelmat

Aamupäivä oltiin Jäälissä; kyllä on minulla kuulkaa maailman sitkein anoppi: selkänsä on loukannut niin, että istumaan ei pysty, mutta joulusiivous on tehtävä! Matot ulos, kaikki luututtava, ”mutta kaapit jätän tällä kertaa pesemättä”, – ja apua ei huoli periaatteeella, että  ”pysyy kunnossa kun tekee jotain”. Oikein Niskavuoren Hetan meininki: ”Tingitään mistä tingitään, mutta siisteydestä ei tingitä”. Meidän esikoinenkin tuli mummulaan aamutreeninsä jälkeen ja niinpä sitten viisissä miehin ja naisin pistimme maailmantalouden asiat tolalleen ja presidentinvaalitkin ratkottiin. Ei mikään turha aamupäivä.

Postissa, pienesti kukka- yms. -asioilla ja sitten kävimme lounaalla intialaisessa (New Bombay). Jälleen hyvää.

Kun pehtoori ryhtyi pesemään autoaan (äitinsä poika 🙂 ), minä lähdin vielä käymään Haukiputaan Asemakylällä: se Putiikki 27 oli nyt sitten vihdoin nähtävä (käymisen väärti, ehdottomasti), ja sattuipa niin hauskasti, että sieltä löytyi tyttärelle joululahja ja sattuipa, että siellä oli alennus, jonka suuruus oli putiikin nimen mukaisesti 27%. Olen siis aloittanut joulualessa käynnin ennen kuin olen kunnolla jouluostoksia aloittanut. Enkä niitä kyllä tässä enää paljon taida ehtiä aloittaakaan… 🙂

Sitten tässä illanpäälle olisi ratkottava niinkin suuri ongelma kuin että tekisinkö joulun kahvipöytään ranskalaisen jouluhalon vai venäläisen charlotte russen. Suurvaltapoliittinen ongelma siis… Itään vai länteen…

__________________________________________

Hyvä Tuomas joulun tuopi …  

Jouluviinit hankittu

Tonttuilemassa melkein koko päivän. Vuorotteluvapaalainen voi huidella miehensä kanssa keskellä päivää monta tuntia kaupungilla, piipahtaa yhden ja toisen ihmisen joulu- ja työkiireiden keskellä, viedä kirjan, käydä hankkimassa muutaman pienen lahjan, käydä hallisssa kalaostoksilla (NYT on oikea aika laittaa jääkellarin lohi suolaliemeen mikäli mielit aattona siitä nauttia) ja ystävien kanssa kahvilla, ajella peltomarkettiin ja ostaa auton peräkontti puolilleen ruokaa ja juomaa …

… ja siitäpä tulikin mieleeni, että kun muutama tuttu nyt kuitenkin on niitä viinisuosituksia kysellyt, niin ensiksi voisin todeta, että viime vuotiset suositukset ovat edelleen voimassa. Edelleen ”allekirjoitan” nuo kaikki viime  joulun viinivinkkini. Niitä kaikkia on edelleen Alkossa, klassikkojahan ne melkein ovat. Meille ne ovat maistuneet, mikä ei tietenkään ole tae siitä että muille olisivat …

Mutta tänään hankimme viinejä, joita on kuluneen vuoden aikana tullut teistingeissä ja kotona maistettua ja joihin on tykästytty. Hankimme siitä huolimatta, että Amaronea, joka on ehdoton suosikkini punaviineistä, on merkillisesti tullut meille  hyllyllinen. 🙂 Mutta niitä säästettäneen ihan spesialiteettiseuraan ja -ruoalle, eikä poronpaistille ja laatikoille.

Vasemmassa reunassa oleva Geyser Peak on yhdysvaltalainen sekoiteviini, eikä ihan halvimpia (alle 20 euroa kuitenkin), mutta sen on meidän uusin ”löytömme” (Saariselän Alkosta muutama tullut tänä vuonna ostettua).  Alkon sivulta lainaus:

CABERNET SAUVIGNON (70 %), MERLOT (13 %), MALBEC (9 %), PETIT VERDOT (7 %), CABERNET FRANC (1 %). 2006   Erittäin täyteläinen, keskitanniininen, tumman marjainen, luumuinen, mausteinen, tamminen, lämmin

Vähän halvempi (13,50) on Villa San-Juliette, AVA Paso Robles, joka on kalifornialainen sekoiteviini sekin.  Ihan hurjan miellyttävä ja sellaisenaan nautittava.

PETITE SIRAH (80 %), CABERNET SAUVIGNON (10 %), SYRAH (7 %), MOURVÈDRE (3 %). 2008

Erittäin täyteläinen, keskitanniininen, mustikkainen, luumuinen, herukkainen, mausteisen tamminen, lämmin

Kuvassa keskellä on itävaltalainen sataprosenttinen veltliner.  Schloss Gobelsburg Grüner Veltliner Steinsetz, Kamptalin arvostetulta alueelta.  Kestää graavilohen ja alkuruokapöydän muutkin vahvat maut. Veltliner- rypäle on meillä ”vuoden tulokas”, mikä johtuu Kitzbühelin viikosta heinäkuussa.

Sitten Lusco. Espanjalaisia Albariño-rypäleestä tehtyjä viinejä saa Suomesta harvoin. Tämä Galiciasta tuotu viini on kuiva, mutta hedelmäinen. Sitten viimeisenä uutuus Italiasta. Sekin harvinaisemmasta rypäleestä (Verdicchio) tehty viini. Edellistä kevyempi. Ei pärjää viime vuotiselle suosikille (Bucci) mutta kokeile ihmeessä:  Casal di Serra, Umani Ronchi, DOC Verdicchio dei Castelli di Jesi Classico Superiore.  Kuiva, hapokas, kypsän sitruksinen, hennon keltaluumuinen, yrttinen, mausteinen, lämmin.

Ja kyllä meidän jouluun (tai viimeistään uuteen vuoteen) kuuluu lasillinen, pari portviiniä, pipareita ja sinihomejuustoa tai konvehti. Viime vuonna Alkoon tullut Kopken portti on taas saatavissa (viime vuonna loppui jo aikoja ennen joulua). Suosittelen lämmöllä.

____________________________________________

JOULUKALENTERI

 

Palautumia, palautetta

Aamupäivän infernaalisessa pääkivussa (ei, ei ollut julkkareiden jälkeistä kohmeloa, vaan jotain muuta) järkkäilin huushollia, kotia vielä enemmän kohti joulua, vähitellen. Paketoin kirjatilauksia, melkein hyräilin. Mutta se päänsärky!

Iltapäivän aluksi murmelin kanssa asioilla ja hammaslääkärissä. Siis äitini oli vastaanotolla ja minä odotin. Nyt se on näin päin, joskus vuosikymmeniä sitten toisinpäin. Äiti käy edelleen hammaslääkärissa samassa paikassa, jossa koko meidän perhe kävi lapsuuteni ja nuoruuteni vuosina.  Siispä tänään istuessani vuosikymmenien takaa tutussa odotushuoneessa, ehdin käydä melkoisen kavalkadin muistoja läpi. Senkin, kuinka istuin siellä penkkareiden jälkeisenä aamuna, kun etuhammas oli juuresta asti poikki. Olin ollut penkkariajelulla kuorma-auton lavalla  juuri puhaltamassa torveen, kun kuski joutui äkkiä jarruttamaan, minä torven kanssa heilahdin päin kuorkkurin koppia ja naps. Etuhammas poikki. Ei irtipoikki, penkkari-illan olin Seurahuoneella mutta seuraavana aamuna oli oltava kruunun asennuksessa hammaslääkärissä.

Toinen ikimuistoinen  elämää suurempi muisto liittyi jo edeltäviin vuosiin. Viisaudenhampaan poisto. Itseasiassa siihen maailmanaikaan niitä poistettiin parikin kerrallaan. Kivulloisesta, tikkejä vaatineista poistoista toivuttuani olin kotona, äitini tarjoili aspiriinia ja jäätelöä ja koetti kaikin puolin helpottaa 18-vuotiaan tyttärensä oloa. Ja mitä minä tein? Karkasin treffeille. Otin äidin auton ja hurautin Jäälin Shellille.  Ekat tärskyt pehtoorin kanssa (ihan tolkuttoman romanttista: Jäälin Shellille! ;)). Siis saman päivän iltana, jolloin oli poistettu VIISAUDENhampaat. Kertooko jostakin?  🙂

Näitä muistoja stimuloi varmasti sekin, että nykyisin tuossa nuoruuteni hammaslääkäripaikassa hammashoitajana on lukiokaverimme, jolla oli penkkarit juuri samana päivänä kuin minullakin ja jonka kanssa liikuttiin koulun ulkopuolellakin samoissa porukoissa. Ja joka paljastui näiden temmattujen juttujeni lukijaksi: ”niistä tulee hyvälle tuulelle”. Tulihan minulle joulumieli moisen kuultuani.

Iltpäivällä postiin. Ja kirjan toimittamista yhteen jos toiseen paikkaan. Ja tulinpa sillä kierroksella kuulleeksi niin paljon kirosanoja yhden naisen suusta, etten koskaan elämässäni. Ei suinkaan sen takia, että olisin hänelle kirjaamme ollut tyrkyttämässä, vaan sen takia, että olin noin miljardisosa sekunniksi parkkeerannut autoni paikkaan, joka esti hänen pääsynsä kotipihalleen. Se nainen olisi varmasti lyönyt jos olisin ollut tarpeeksi lähellä!  Uhkaili poliisilla, näytti keskaria, ja huusi ja kirosi kuin turkkilainen. Sellaista joulumieltä siinä hetkessä. No jospa hän sai jonku solmunsa auki siinä minulle parkuessaan.

Mutta muutoin tämän omatekoisen joululahjan jakokierros sai aikaan halauksia ja hymyjä. Joulukortteja ja lämpimiä onnitteluja.  Oli niin mukavaa, että jatkamme pehtoorin kanssa huomenissa.

Kirjan illansuussa sai T:kin, jolle oli – onneksi – sovittu meetinki. Eli kunnon niska- ja päähieronta vei melkein pelottavaksi kasvaneen kivun päästä. Nyt kaikki hyvin.

____________________________________________________

Julkkarit

Meilläpä oli julkkarikekkerit. Kun olemme kirjaa (kirjojamme) sisaren kanssa tehneet, suunnittelimme isojen julkistuskestien järkkäämistä sisaren luona Iissä. Mutta vähitellen kun – monestakin syystä – kirjan valmistuminen meni ihan viime metreille ennen joulua, luovuimme koko ajatuksesta. Mutta sitten kuitenkin  – ajattelimme että ehkä sittenkin – – jos sentään sukulaisille kerrottaisiin ennen facebookkia ja blogeja. Niinpä sitten vähän leivoimme ja värkkäsimme naposteltavaa ja ajattelimme, että ehkä sittenkin vieraille helpompi tulla meille kuin ajella surkeassa kelissä Iihin. Pehtoorin koko suku oli kipeänä ja/tai töissä, mutta mukava kun meidän suvun puolelta moni ehti glögille, nuoret ja eksnaapurit ja C. vielä kruunasivat pilheemme.

Meinasikin käydä vähän hopuksi tänään kun eilen illalla unohduin lukemaan, sen sijaan että olisin kattanut pöytää, ja lukemaan aika myöhään. Luin loppuun Lohturuokaa kirjan. En suosittele. Höttöä oli.

Ja sitten tein vielä uuden kirjan mainossivun!
(Tilauksia on jo tullutkin, mistä kiitos, mutta tuolla mainossivulla ollut linkki sähköpostiini ei toimi oikein. Siis jos tilasit sen kautta, niin tilauksesi ei ehkä ole tullut perille. Ole kiltti ja tee tilaus  uudelleen suoraan sähköpostiini reija.satokangas@oulu.fi)

No nettisivun myöhääntekemisen jälkeen väistämättä aamulla sitten nukutti. Sitten oli nuorten kanssa autojenlainaus-vekslailuja. Ja kun vein pojalle tämän auton, päätin vesisateisesta tihkusta huolimatta kävellä kotiin, ja sekin vei aikaa. Takki ei vieläkään ole kuivunut. Uh. Karsea keli. Ja sitten olikin jo vähän hoppu. Oma vika. Tällaista se on vuorotteluvapaalaisen rauhassa tekeminen.  Eilenkö minä siitä jotain sanoin?

No nyt on toinen kirjaprojekti tälle syksylle päätöksessä 🙂

___________________________________________

 

JOULUKALENTERI

 

Kirjan julkistus! Vuorotellen

 

Ihan huvin vuoksi olemme sisaren kanssa tehneet kirjan. Olemme tehneet sitä koko vuoden. Nyt se on valmis.

Kirjaa ei ole nettiversiona, mutta voit saada sen omaksi ostamalla tai osallistumalla ARVONTAAN. Kirjoita kommenteihin halukkuutesi olla mukana arvonnassa. Arvontaan voit osallistua vuoden loppuun asti. Kaikkien osallistuneiden kesken arvon kaksi kirjaa. Voittajat julkistan täällä 1.1.2012.

Vuorotellen-kirjassamme on yli sata sivua. Siinä on vuorotellen valokuvia, runoja ja ruokatarinoita. Siinä on jokaiselle kuukaudelle pari ruokavuoteen soveltuvaa ruokaohjetta. Meillä oli kirjaa taittamassa ja suunnittelemassa ammattilainen, ja kirja onkin kaunis katsella. 🙂 Se on ihan mukava kirjanen. Siinä on blogissa olleita ohjeita ja kuvia, mutta myös paljon uutta. Tilaa se itsellesi iloksi tai lahjaksi ystävällesi. Kuva kirjasta on täällä KLIK

Lähetä minulle sähköpostia reija.satokangas(at)oulu.fi  ja kerro, montako kirjaa haluat ja mihin osoitteeseen ne postittelen.  Laitan paluupostissa tiedoksesi pankkitilin, johon voit kirjan maksaa ja jouluviikolla käyn postissa joka päivä, joten ehtii vielä jouluksi, jos heti tilaat. Linnanmaalle toimittelen ison nipun keskiviikkona, joten voin tuoda sinnekin.

Hinta on vain omakustannehinta, joten pikkurahalla sen saat (hinta suluissa postikulujen kanssa)
1 kirja 18  (21) euroa
2 kirjaa 35  (39) euroa
3 kirjaa 48 (52) euroa
4 kirjaa 60 (54)
jos ostat 4 kirjaa tai enemmän, niin kirjan kappalehinta on 15 euroa. (postikulut paketin painon mukaan)

Vuorotellen-kirjan joulukuun runo on tällainen

Joulukuu jo tulla vierähti.
Samoten syksystä talveen kiirehti.
Joulu väritti tähtöset,
ilon ja valkean,
lahjoiksi tumman taivahan.

 

Joulureseptejä – edes vähän

On vaan niin hyvä kun ei ole kiire. Rauhassa ehdin aamulla asiat toimitella Iissä. Haukiputaallekin ajelin etsimään Putiikki 27:ää, löysinkin sen, mutta ei ollut vielä auki, siispä ehkä ensi viikolla sinne. Sitten halliin, postiin, Caritakseen, ruokakauppaan. Ja jo puolelta päivin kotona. Vallan erinomaista.

Postitusta, järjestelyjä, huomisen tekoa, uusia makukokeiluja, ja kaikki rauhassa.  Minulla on viikko aikaa laitella joulua. Ihan hurjan mukavaa…

Siihenkin liittyen… Varsinaista uutta joulusivua en aio/en enää ehdi tänä vuonna tehdä. (Olethan löytänyt edellisten vuosien runsaatkin joulureseptisivut? Täällä ne ovat: KLIK!  ) Olen luvannut täällä blogissa julkistaa jouluruokaohjeita ja viinivinkkejä. Siispä tämän lupauksen täyttämiseksi ensimmäiseksi tämän pienen joulukakun, jälkiruoaksikin hyvin soveltuvan, resepti….

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mokkamoussekakku

Pohja

½ pakettia tummia kahvinmakuisia täytekeksejä (Dominotkin käy, hätätapauksessa, yhteensä noin 175 g)
25 g sulaa voita

Täyte

6 liivatelehteä
2 rkl vettä
2 rkl pikakahvijauhetta
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
2 dl sokeria
2 valkuaista
3 dl (kevyt)vispikermaa

mokkapapukarkkeja koristeeksi

Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla.
Jauha keksit, sekoita sulanut voi joukkoon. Painele seos vuoan pohjalle.
Liota liivatelehdet, ja liota vesitilkkaan.
Lämmitä tilkka kermaa, sekoita joukkoon pikakahvijauhe.
Vatkaa tuorejuusto, vaniljasokeri ja puolet sokerista kuohkeaksi vaahdoksi.
Lisää vaahtoon kermakahviseos ja liotetut liivatteeet.
Vatkaa valkuaiset ja puolet sokerista. Valkatkaavispikerma kovaksi vaahdoksi.
Sekoita kaikki vaahdot varovaisesti keskenään. kaada seon vuokaan ja tasoita pinta.
Peitä vuoka, ja laita hyytymään useaksi tunniksi.
Koristele suklaapavuilla.

Aperitiiviksi teimme merkillisen sekoituksen, jonka pehtoori oli Viini-lehdestä bongannut. Olutta ja kuohuviiniä.

Eikä mitä tahansa olutta, vaan Lindemans´in kirsikkaolutta ja sille kumppaniksi cavaa sekoitussuhteella fifty-sixty 😉  (siis 6 cl olutta ja 7 cl kuivaa kuohuvaa). Lehdessäkin luki, että voi olla vaikeaa uskoa, että on hyvää. No oli niin vaikea uskoa, että oli pakko testata, semminkin kun jo tuo oluen nimihän nyt velvoittaa. Siis tulisiko tästä ”aperitif di casa”? Lindemans´n australialaiset viinithän ovat jo vuosikymmeniä (kyllästymiseen asti)  olleet meillä talon viinejä, joten nyt sitten olutkin!!??  Mutta oikeasti tuo merkillinen, eriskummallien yhdistelmä pelitti. Se toimi. Maistui joululta. Olut kannattaa viilentää melkein jäiseksi, silti kirsikan tuoksu on voimallinen.  Kahdesta piccolosta tulee kolme lasillista.  Kannattaa kokeilla, vaikka glögin korvikkeena tai uudenvuodenaaton tervetuliaismaljana. Ja ehdottomasti – ainakin – kannattaa kokeilla. Me pidimme.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Siis Lindemans Kir! Cin cin!

______________________________________________________________

 JOULUKALENTERI: Muistaako joku miltä lumi näyttää?

 

Juhlapäivä

Nukuin niin kauan kuin huvitti. No hyvä on, ei nukuttanut kuin seitsemään. Lenkille. Liukas. Mutta olin ulkona.

Puolelta päivin kaupungille. Mukavia jouluasioita, monta.

Iltapäivällä luennon mittainen meetinki. Pullakahvilla! Minähän en pullakahvilla käy. Tänään kävin. Pulla oivallista, meetinki vielä parempi. Olenhan sanonut monta kertaa ennenkin, ettei iällä ole merkitystä, etteikö voisi olla samalla aaltopituudella. Tai ainakin luulen niin. Minä ainakin olin 🙂 Siis samalla aaltopituudella. Luulen ainakin, että olin.

Illansuussa omatekoisen joululahjan paketointia. Sehän ei ollut ollenkaan hassumpaa. Sekään. Pehtoorin kanssa otimme lasilliset samppaajaakin. Sekään ei ollut hassumpaa, juhlaa oli sekin.

Ja illaksi historiatieteiden pikkujouluun. Meitä oli paikalla 26!! Onko koskaan ollut niin paljon? Ei, ei meillä mitään ohjelmaa. Söimme (Hellassa) hyvin, erinomaisesti. Satuin, pääsin, hyvään pöytään, hyvälle paikallle. Vähän oli kylläkin kaikkinensa sellainen ulkopuolinen olo, mutta sitten oli ”saatille” tyrkyllä montakin… Siis sain valita kenen kyydissä kotiin tulin. Todellakin tulin kotiin, vaikka moni lähti jatkoille. .. Niin juhlatunnelma minulla ei sentään ollut, että olisin halunnut mihinkään enää lähteä.

Nyt on juhlaa mennä nukkumaan. Nyt on ”sitteku”. Palaan asiaan.

____________________________________________________

JOULUKALENTERI

 

Kahvi-suklaavaahto voisi olla joulun jälkiruoka. Resepti …. KLIK!

Joululauluja

Ja sitten kolmas postaus tälle päivälle.

Aamulla tonttukavalkadi valokuvatorstaihin (siellä tuntuu kommenttilootassa olevan äänestys parhaasta tontusta), sitten Joulukinkku-kolumni ja siinä muisto jostain 90-luvun puolivälistä ja kolmas jouluun liittyvä juttu?

Kauneimmat joululaulut. Moneen vuoteen ei ole tullut mentyä, kiirekö estänyt, ehkäpä. En tiedä, onko niitä ennen ollutkaan päivisin, mutta nyt hoksasin, että tuomiokirkossa olisi. Laitoin ne vähemmän liukkaat ulkoilukengät (vaelluskengät) jalkaan ja lähdin kävellen kaupunkiin. Eihän se säätila niin jouluinen ollut. Liukaskin, mutta tulipahan tienattua reippaus-piste.

Laulut kuuntelin, paino sanalla kuuntelin. Minähän en laula, sen verran otan lähimmäisiä huomioon etten laula. 🙂  Ohjelmalehtisestä opin, että ”Kauneimpia joululauluja voi kuunnella netin kauttakin:  www.kauneimmatjoululaulut.fi

_______________________________________

Joulukalenteri.

Kauneimmat joululaulut Oulun Tuomiokirkossa

 

Joulukinkun historia

Kolumnipäivä. Alla Kalevassa ollut juttu.

En viitsinyt Kalevan jutussa kertoa siihen liittyvää muistoa, mutta kerronpa  nyt tässä.

Oli jouluaatto. Meillä Esikoinen (oisko ollut 7 v.) ja Juniori (5 v.) ilmoittivat ihan oma-aloitteisesti, että he voisivat laulaa joulupukille. Ei meillä koskaan oltu sellaista ennen tehty, eikä kai edes ehdotettu lapsille, että laulaisitteko, mutta nyt nämä sanoivat ykskantaan, että laulavat. No mehän oltiin vaan tyytyväisiä, että siitä vaan. Kunhan pukki tulee, niin laulakaa vaan.

Pukki tuli, vähän aikaa juteltiin, kuulosteltiin Korvatunturin kuulumiset ja sitten nämä meidän kullannuput ottivat ja heläyttivät ilmoille Juicen Sika-biisin!

Pukki oli hieman hämmentynyt, no niin mekin olimme.

Ja sitten tässä on muistettava, että meillä ei koskaan ole jouluna ollut kinkkua. Ei koskaan.

 

__________________________________________________________

Kinkku on kunkku

”Joulu täynnä on kinkkua, kylkeä, potkaa,
läskiä, niskaa ja tietenkin votkaa
Kun loppuu aatto ja alkaa yö
Ihminen on sitä mitä hän syö”

Juicen aikoinaan paheksuntaakin herättänyt joululaulu Sika kertoo siitä, kuinka suomalaisessa jouluruoassa kinkulla on keskeinen asema.

Miksi juuri kinkku on joulupöydän kunkku? Miten se on vakiinnuttanut asemansa? Kalkkuna ja poronpaisti ovat jo uusia tulokkaita, mutta miksei naudanpaisti tai lampaanviulu voisi olla joulupöydän ykkösruoka? Siihen on historialliset syynsä.

Jo pakanallisessa Skandinaviassa sydäntalven juhlaa (talvipäivänseisaus) vietettäessä oli sianlihalla tärkeä asemansa, sillä silloin uhrattiin ja syötiin Freyr-jumalalle pyhitetty (villi)sika. Kristinuskon tulon myötä paastoaminen tuli osaksi uskonnonharjoittamista, ja paastohan merkitsi nimenomaan lihan puuttumista ruokapöydästä. Niinpä kun paaston aika oli ohi, aina paaston päätyttyä, lihansyönti kuului asiaan jos siihen vain oli mahdollisuus.

Tultaessa 1800-luvun lopulle joulu- ja juhlapöydässä oli kinkun lisäksi muitakin vaihtoehtoja liharuoaksi, mutta yhä useammin lihana tarjottiin nimenomaan syysteurastuksen jälkeen valmistettua kinkkua. Se oli erityisesti herrasväen herkkua, mutta kyllä se alkoi myös maaseudulla talonpoikaistalouksissa olla joulunajan ykkösruoka. Joulukinkkuun oli jo monissa taloissa varaa. Ja possu oli hyvää jouluruokaa siksikin, että siitä tuli kylläiseksi, se oli tuhtia täyttävää ruokaa. Jokainen sai  ”kystä kyllä” kuten tutussa vanhassa joululaulussa todetaan.  Ruokaa kuului jouluna olla yllin kyllin.

Kun Suomi 1900-luvulle tultaessa alkoi kaupungistua ja muutto maaseudulta kaupunkeihin ja niiden liepeille alkoi, monella oli kaupungissakin, pienessä pihapiirissä, ryytimaa ja pihan perällä kotitilalta tuotu porsas. Sitä sitten kesä ja syksy lihotettiin. Laskiämpäristä riitti possulle einettä; kierrätys ja luomu olivat jo tuolloin kunniassa.

Vaikka kinkulla – tai ainakin sianlihalla – on jo vuosisataiset perinteet talven juhlapöydässä, sen ehdoton asema joulupöydän keskipisteenä on kuitenkin vakiintunut vasta sotien välisenä aikana 1920- ja 1930-luvulla.

 

 

Valokuvatorstai: Tontut hiipivät

Valokuvatorstain haasteessa kysellään: ”Ovatko tontut jo käyneet kurkkimassa ikkunoidenne takana?”

– Ovatko? Täällä niitä vilisee, ja vielä montaa tonttuheimoa on liikkeellä.

Pieniä punaisia on kaikkein vaikein nähdä…

(kaikki tonttukuvat näkyvät paremmin kun klikkaat ne isommiksi) 

VMP (varamiespalvelun) tontut tavataan usein mökkimaisemissa.

Saunatonttu on aina ikkunan vieressä.

 

Ja kaikkein rakkain tonttu on Tomafoi, joka vähän mököttää kun lumet taas sulaa.

Tämä etelän enkelitonttu on ihan liian vähällä vaatteella liikkeellä,
eikä oikein tiedä, että tonttujen kuuluisi kulkea porojen, eikä lampaiden kansa.

Leppoisaa Joulua ja Onnekkaita Otoksia Ensi Vuonna

toivottelen koko Valokuvatorstai-poppoolle!

Lisää tonttuja muiden blogeissa. KLIK! 

Kummallinen keskiviikko

Mitä iloa on vuorotteluvapaasta? Vaikkapa se, että voi vastata myöntävästi kun ex-naapurit kutsuvat keskiviikkoiltana syömään. Ja vaikkapa se, että keskiviikkona menee vain aamupäivä Linnanmaalla. Vaikkapa se, että ei oikeastaan yhtään harmita, vaikka yöunet ovat edelleen mitä sattuu…

Ei melkein yhtään haittaa, että joidenkin projektien kohdalla uhkaa pieni likviditeettiongelma (hyvästi ”ilmainen” Rooman matka), ja nyt ei kuitenkaan ole kyse Euroopan velkakriisistä. Nyt ei melkein yhtään haittaa, että kaunis talvimaisema vaihtui karseaksi lohkaksi. Mutta ei se estä, etteikö kaipaisi sinisiä hetkiä…

___________________________

 

JOULUKALENTERI

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vapaapäivä

Ei mitään sovittua tälle päivälle. Ei mitään!

Ehdin aamulla lenkille ennen kuin märkä, tihkuinen, harmaa räntäsade alkoi. Ketjutiellä oli rauhallista, mukava kävellä.

Aamupäivällä lähdimme Pehtoorin kanssa toimittelemaan jouluasioita. Joita tänä vuonna tuntuu olevan kovin vähän. Mikä ei luonnollisestikaan haittaa. Sunnuntain kekkereitä varten ruokatarpeita roudattiin ja muuta pientä, nuoretkin kun ilmoittivat etteivät juuri mitään tarvi.

Kun kerran etelänsuunnalla olimme liikkeellä, päätimme käydä lounaalla Vihiluodon kalakeittiössä. Tai siis Kalakauppa ja keittiö paikan oikea nimi on. Kempeleessä ABC:n vieressä viime syyskesällä avattu paikka on paitsi kalanjalastamo, myös ravintola. Arkkitehtoonisesti jännä rakennus oli sisältä vähän kolsu, mutta siellä oli meidän lisäksemme vaikka kuinka monessa pöydässä väkeä.

Lounas olisi maksanut noin 11 euroa (vaihtoehtoina lohta ja leivitettyä kuhaa paistinperunoiden ja salaatin sekä leivän kera) ja ihan hyvältä sekin vaihtoehto vaikutti, mutta me päädyimme a la carte annokseen (16,80 €)  nimeltään  Hailuodon kuha karpalokastikkeen kanssa. Se oli ihan tavattoman hyvää. Kala oli paistettu rapeaksi, ei kuivaksi, se oli tuoretta, hyvää, ohessa olleet perunarenkaat erinomaisia, karpalokastike raikasta ja kasvikset rapsakoita ja makoisia.

Paikasta on kuulunut hyvinkin kahdenlaisia kommentteja. Meille tämänpäiväisen perusteella jäi erittäin mieluisat makumuistot. Noin satakertaa mielummin tuolla söin kuin että olisin mennyt naapuriin ABC:lle syömään wieninleikettä ja ranskanpottuja.  Ja ravintolan eteisessä olleessa kalatiskissä oli oikein hyvännäköisiä lohimedaljonkeja, lohisalaattia, silakkapihvejä, savukalaa. Ei mitenkään kovin monen sorttisesti fisuja, mutta lohiruispiirakoita sentään tuli ostettua kotiviemiseksikin. Niin ja mustikkarouhetta. Pullaa ajattelin tässä vaihteeksi tehdä.

 

Joulukortitkin vietiin postiin, ainakin isoin osa niistä.  Sitä minä olen tässä kirjepostia syksyn mittaan lähetellessä miettinyt, että miksi se tuo sininen Priority-tarra taas on otettu käyttöön? Miksi se pitää kauniisiin kultaisiin kuoriin liimata?

_________________________________________

 JOULUKALENTERI

Levoton Rantapellossa

Tiesinkö yöllä että on kuutamo? No en tiennyt, mutta silti nukuin ihan järjettömän huonosti. Painajaisia sanotusta ja tekemättömästä, tehdystä ja sanomattomasta. Ja taas hereillä. Hetken unen ja valveen rajamailla, ja taas painajaisia.

Olin kiukkuinen herätessäni, tavallistakin aikaisemmin. Setvittyäni kollegoilta tullutta sähköpostia (sinänsä hyviä posteja :)) lähdin liikkeelle paljon aiemmin kuin oli tarviskaan. Ajelin Tuiranrantaan. Kuvailin merkillistä jokinäkymää (ks. ed. postaus), kävelin.  Mietin. Jatkoin matkaa… Ulkoilma ja liikkuminen tekivät – taas kerran – tehtävänsä. Pian jo levollisempi olo.

Murmelin kanssa käytiin asioilla. Minun oli tarkoitus oli jäädä iltapäiväksi jouluostoksille, mutta en minä nyt sentään niin levollinen vielä ollut, että olisin siihen pystynyt.

Nyt kun vaatehuone on siivottu, alkavat kirja, nojatuoli ja kynttilänvalo jo houkutella, ja minun vireystilani olla sillä tasolla, että pysyn aloillani.

__________________________________

JOULUKALENTERI

 

JOULUKUUTAMO
(Oikeastaan suosittelen klikkaamista isommaksi, näet edes jotain)

 

 

 

Merikosken yläkanavan vuosi kuvina

Tänään aamusella viimeinen tämän vuoden kuukausikuva.

Yläkanava oli merkillisen hiljainen, näytti ettei ole virtausta ollenkaan, mutta ahtojäitä jämähtäneenä. Ihan erilainen kuin koskaan! Ja olen sentään aika monta talvea (aikoinaan) kulkenut siitä joka aamu opiskelemaan/töihinkin.

(lisäys klo 18.28. Laitoin tuon tämän aamuisen kuvan Kalevan lukijakuviinkin… ja siellä olisi keskustelu tuosta ”virtaamattomuudesta” ja J. Alatalo teki tiettäväksi että

Vesi virtaa jään alla niinkuin talvella yleensäkin joissa. kuvassa on suppojäätä.. Oulujoen virtausta on pienennetty jäätymisen ajaksi, jotta jokeen saadaa kattava jääkansi, eikä suppojäätä pääse muodostumaan, lauhat säät voivat vesittää kuitenkin jäädyttämisen onnistumisen, siihen tarvitaan yleensä noin viikon verran aikaa varsinkin Montta-Merikoski välillä jossa virtaama nopeus on suuri, myös pakkasta pitäs olla mielellään -10–15. Joen juoksutus nyt ma iltana oli noin 200m3.)

Nyt kun tämä sarja on täynnä (edelleen kesäkuun kuva hukassa), mietin teenkö ensi vuonna tällaista. Ensimmäinenhän oli rautasillalta Puutteenperälle päin, tämä vuosi Patosillalta voimalaitokselle päin, joten pitäisikö siirtyä vielä lähemmäs  merta, ihan jokisuuhun. Siis Merikosken sillalle? En taida. Tai tiedä häntä. Ja teenkökään edes kuvasarjaa ensi vuonna?

Mitähän ylipäätään teen ensi vuonna? Sekin pitäisi ratkaista.

Tässä tämä kulunut vuosi kuitenkin. (kuvat suurenevat klikkaamalla)

Tammikuu

Merikosken-yläkanava_-tammikuu

 

Helmikuu

Merikosken-yläkanava_helmikuu

Maaliskuu

Merikosken-yläkanava_maaliskuu

Huhtikuu

Merikosken-yläkanava_huhtikuu

Toukokuu

Merikosken-yläkanava_toukokuu

Heinäkuu

Merikosken-yläkanava_elokuu

Elokuu

Merikosken-yläkanava_syyskuu

Syyskuu

Merikosken-yläkanava_lokakuu

Lokakuu

Marraskuu


Joulukuu

 

Lunta ja lämpöä

Aamuhämärässä pihalla valkoinen satumaailma.  Hiljainen, lumisateinen aamu. Lumitöiden ohessa kuvia … tonttuja on liikkeellä.

Kotosalla koko päivä. Leivinuunin pehtoori lämmitti. Ja kuori lantut ja porkkanat. Eihän minulle sitten paljon jäänyt tehtäväksi. Mummuloihinkin asti taitaa nyt laatikoita riittää.

Nuoret tulivat syömään, tein muka hienoa paistia. Hö! Ihan syötävää, muttei erikoista. Jälkiruoka (pitkästä aikaa uuniananasta, nam! Ja jouluruukku oli taattu herkku (resepti ja kuva täällä). Sitä tuli tehtyä niin paljon, että tyttärelle lähti mukaan iso vuoka; riittää pariksikin päiväksi. Ja pojallehan valtio takaa eväät ensi viikollakin. Teoriaopintoja on kuulemma rekkakuskikokelaalla ensi viikon. Minulla on ollut jouluruokien teoriaopintoja .. sekä Kalevaan että Hesariin juttua. MIKSI minä aina lupaan… ? Tässä kohtaa pehtoori tupisee… miksi…? No ettei kirjoittamishommat loppuisi!

___________________________________________

Tonttuja on jo liikkeellä!

(klikkaamalla suurenee, ehkäpä kannattaakin)

 

 

Viikonlopun viihdettä ja …

Sisaren kaverille tullut este merkitsi eilen minulle ”paikkaajan” pestiä ja konserttilippua ja -seuraa!  Eilen illalla Hector!

Kolmituntinen konsertti Oulun Teatrialla.  Hector sanoi, ettei halua olla jukebox, mutta esitti bändinsä kanssa kuitenkin ne pakolliset. Onneksi. Ilman ”Lumi teki enkeliä” ja ”Akea, Makea ja Peraa” olisi jäänyt puuttumaan jotain äärimmäisen olennaista. Mutta oli konsertissa vähemmänkin tunnettuja biisejä. Leonard Cohenin ”Halleluja” ja Hectorin itsensä (ei Edelmanin) esittämänä ”Jos sä tahdot niin” ja miksei myös tuunattu, 2000-luvulle sovitettu jou-versio ”Maanantai ei mittään, tiistai ei mittään …” –kappaleesta olivat tämän sarjan parhaita. Ja kaikkinensa tuo Halleluja (taas) kolahti meitsiin. Ja kuinka paljon Hector onkaan ollut oman elämäni käänteissä mukana! Konsertissa Freemanin vierailu ja ”Ajetaan me tandemilla” veivät lukiomuistoihin aikas voimalla. 🙂

Konsertissa oli 2000 ihmistä. Teatrialle mahtui, mutta totta kai meidän eteemme sattuivat konsertin loppupuolella  tulemaan paikan kaksi pisintä ja leveähartaisinta miestä. Noh näimme ja kuulimme me silti.  Sitä me vain lähtiessämme ihmettelimme, miksi kahdessa narikassa oli yhteensä vain puolenkymmentä ihmistä jakamassa takkeja. Ei oikein sujunut se homma.

Tänään? Hulvattoman laiska päivä. Kaikkea pientä puuhaa, mutta enimmäkseen vain ihmettelyä. Ihmettelen, … omaa tapaani tehdä töitä, tapaani kirjoittaa, luopua, luovuttaakin?

Viinimaistiaisiin lähdin vinkkelit jalassa, ihan vain varmistaakseni, ettei tule lähdettyä jatkoille. Ei lähdetty. Eivät kyllä lähteneet muutkaan, eikä voinut johtua vain minun vinkkeleistäni. 🙂  Viinit ja iltapala oivallisia. Ja seura. Osa parempaa seuraa kuin toiset. Kaikkenensa mieluisa ilta. Ei ollut mitään ”yrmeähköä”.. (olen taas oppinut uuden sanan, joten päivä on ollut hyvä!).

Olenko kertonut, kuinka on kaunista, kun on satanut lunta? Pehtoori on aina ehtinyt  lumitöiden tekoon ennen minua, ja onpa ehtinyt laittaa jo kuusenkin. Kaunein kuusi mitä meillä ikinä!

___________________________________________________________

JOULUKALENTERI

 

 

 

Perjantaihan se!

Yhtä haastattelua, asiantuntijalausuntoa, heh! – varten piti etsiä tietoa vanhoista jouluperinteistä ja erityisesti ruokatavoista jouluna. Ja kuinkas kävikään? Siinä se kului aamupäivä, muutaman lauseen muodostamiseen. Ihan omaksi ilokseni unohduin etsimään tietoa, ja ensi viikon kolumnikin alkoi valmistua. Missä on aikeeni lähteä salille? Kaikessa sijaistoiminnassa! Hällä väliä!

Sitä paitsi se uuniperunoille (lohihakkeluksesta ja Kitkan leivitteestä) tehty tahna oli ihan äärimmäisen hyvää… 🙂

Sitten sain ”vanhalta oppilaaltani” tekstarin, jonka jälkeen olisin valmis palaamaan huomenna töihin!

Eikä täällä myrskyä kuten tekee Etelä-Suomessa, minkä me kaikki saamme kuulla radioista ja tv:stä suhteellisen tiuhaan…  Silloin kun Pohjois-Suomessa myrskyää, tietääkö siitä yksikään ihminen etelässä? Ei tiedä, ei. Mutta etelän myrskyssä minua ei nyt kiinnosta mikään muu kuin se, että onhan Hector päässyt Ouluun?

Oulussa ja Rantapellossa kaikki hyvin! Meillä on täällä lunta, ja seesteistä.

______________________________________________________

JOULUKALENTERI

Jouluhuvila pihallamme!

 

 

 

..

Kauppahallin tunnelmassa

Kun tänään oli luvassa saada tytär seuraksemme syömään, lähdin aamupäivän pikasiivouksemme jälkeen käymään hallissa. Ihana olla siellä ajan kanssa. Kauppahalleissa on jotain nostalgista, varsinkin suomalaisissa kauppahalleissa, varsinkin joulun alla.  Siellä on ihana katsella,  mitä kaikkea hyvää on tarjolla, nauttia tuoksuista, kiireettömästä tunnelmasta, istahtaa kahville, jäädä hetkeksi raataamaan kalakauppiaan kanssa. Kalakauppias kun ei olekaan ihan kuka tahansa: on pehtoorin veljen vaimo. 🙂  Ahvenfileitä sitten päätin ostaa torstain pienen ruokavieraan kunniaksi. Ja vähän lohtakin. Ostin lantut ja porkkanatkin jo, jos viikonloppuna tekisi laatikot. Ja sitten porolastuja…

Porolastuista saa vaikka mitä. Munakokkeliin ja salaattiin, piirakoihin ja sienikeittoihin olen niitä yleensä käyttänyt, mutta enpä ennen ole niistä joulutorttuja tehnyt. Tänään tein.

Savuporo-joulutortut
(mukaillen Hesarin vanhaa reseptiä)

Paketellinen (Myllyn Paras) lehtitaikinalevyjä
(voitaikinasta tulee varmasti ihan yhtä hyviä, jollei parempiakin)

ja täytteeseen

150 g kylmäsavuporolastuja
pienen purjon valkea osa
keltainen paprika
2 valkosipulin kynttä
1 tl riistamaustetta
mustapippuria
100 g savuporo Creme Bonjouria

Pilko kaikki ainekset mahdollisimman pieneksi silpuksi ja sekoita sitten keskenään.

Paina taikinalevyistä torttumuotilla pohjat, luumuhillon tilalle ruokalusikallinen täytettä. Painele tortut kiinni, voitele ja ripottele pinnalle unikonsiemeniä. Paista 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia.

Me söimme tänään alkupalaksi tällaiset, mutta voisin kuvitella että pikkujoulukokkareilla tai vaikka glögin seuraan sopivat erinomaisesti. Ja kevyen punaviinin kanssa.

Siitäpä tulikin mieleeni viinisuositus, joka on pitänyt jakaa jo kauan sitten.

Meillä on vahva ennakkoluulo edullisia, ranskalaisia viinejä kohtaan.  Kalliit ranskalaiset voivat olla taivaallisia, ja halvat etelä-afrikkalaiset erinomaisia, mutta että Ranskasta, hyvää ja edullista? Vaikea yhdistelmä. Ja jos viinin nimi vielä on Côtes du Rhone, josta tulee mieleen nuoruusvuosien ensimmäiset-ei-niin-sykähdyttävät-punaviini-kokemukset, niin ennakkoasetelma tämän viinin osalta ei ollut ihan paras mahdollinen. Näin ollen, jos kuitenkin sitä suosittelen, niin kannattaa uskoa, että se on sangen hyvää.

Siis Les Moniales Côtes du Rhône Villages (kuva Alkon sivulta).

Grenache ja Cinsault -rypleistä tehty kevyehkö, hennosti mausteinen viini kannattaa testata. Jos pikkujoulupöytä on punaviiniä vailla, niin tässä yksi harkitsemisenarvoinen hankittava. Eikä ole hinnalla tärvätty (9,38 €). Tämä sopii kyllä joulupöytäänkin. Kinkulle vallan hyvä, uskoisin.

 

 

 

Tänään  olisi Tiiman pikkujoulut. Siis kolmannen vuosikurssin opiskelijoiden järkkäämät ohjelmalliset iltamat, mutta nyt ei jaksa. On sen verran tullut oltua irti opiskelijoista, etten ehkä osaisi olla. Enkä nyt kyllä oikein, en millään, viitsikään lähteä. Semminkin kun huomenna mennään systerin kans katsomaan Hectoria. Ja lauantaina on viinikerhon tapaaminen, joten onhan tässä taas menoa…

 

__________________________________________________

JOULUKALENTERI

 

Savuporotorttuja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vuorotellen kaikenlaista

Identiteetti kiinni hiuksista? Niinhän minä olen joskus sanonut. Tänään identiteetti on sitten ollut merkillisesti kuparinsävyinen (joku elvyttävä värihuuhtelu) ja merkillisen lässähtänyt (runsaahko leikkaus).

Kuinkahan kiire eläkkeellä on, jos vuorotellenkin on näin haipakkaa? Vuorotellenpa hyvinkin. 🙂 Tarkoittanee kaiketi sitä, että arkipäivän aikana voi tehdä välillä töitä ja välillä käydä kampaajalla, välillä hoidella yhtä sun toista kirja-asiaa ja vähän joulujuttuja, välillä etsiä julkaistavia kuvia ja välillä käydä pilateksessa. Ja katsoa telkkaria: minähän en paljon telkkari yleensä – tavallisessa vuorottelemattomassa elämässäni – katso, mutta nyt kun on alkanut uudet jaksot ”Karjalan kunnailla” -sarjasta, olen taas ihan myyty. Kesä! Ja maalaisidylliä ja -romantiikkaa, ja oivallisia näyttelijöitä ja tunnin verran totaalista hömppää. Hyväätekevää viihdettä.

Taas on ikävä mökille, ja mökin omaan tuoliin, lukemaan jotain … Jouluiseen oloon.

_____________________________________

JOULUKALENTERI

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Juhlapuhujan painajainen ja parempi puhe

Itsenäisyyspäivä.

Kauan, kauan sitten olin kutsuttuna juhlapuhujana Keminmaan itsenäisyysjuhlassa. Tiedossa oli ehkä suurin yleisö, mitä minulla koskaan oli vielä ollut, enkä koskaan ennen ollut itsenäisyyspuhetta pitänyt. Niinpä valmistelin esitelmän huolella, mietin kohdeyleisön, halusin kuitenkin sanoa jotain ”uutta” (sillähän minua oli pyydettykin ”saataisiin uusia näkökulma kun on nuori puhuja, ja mukava kun saataisiin kerrankin nainen puhumaan itsenäisyysjuhlassa…”). Päätin suosiolla jättää Kannaksen ratkaisevat taistelut ja jääkäreiden osuuden itsenäistymiskehityksessä käsittelemättä. Päätin, että puhun kyllä vuoden 1918 tapahtumista sekä vähän viime sodistakin, mutta että hankinkin tietoa siitä, miten ne vaikuttivat kotirintamalla, miten arki Peräpohjolassa muuttui, miten naiset ja lapset pohjoisessa sodan aikana selvisivät, miltä äideistä ja vaimoista tuntui, miten he selvisivät kun pojat lähtivät sotaan ja miehet olivat rintamalla. Luin muistelmia ja sanomalehtiä, haastattelin paikallisia talonemäntiä ja  kirjoitin koko puolen tunnin juhlapuheen sanasta sanaan paperille. Ajattelin että jos/kun jännittää, niin voin sitten turvata siihen.

Hyvä. Itsenäisyyspäivän aamuna ajelimme koko perhe Keminmaahan. Tarkoituksena mennä juhlan jälkeen Haaparantaan ostamaan joulukarkit, omenasoseet ja hyytelöt. Sekä Jalan kaupasta leluja pukinkonttiin. No pehtoori ja lapset tulivat myös juhlaan odottamaan, että pääsisin mukaan. Ennen juhlaa esittelin perheen mm. kirkkoherralle, joka oli silloin oikeastaan työnantajani (kirjoitin seurakuntahistoriaa) ja  Juniori (silloin about 3 v.) katsoi pitkään pitkää kirkkoherraa (aika komeakin, tai noh, omalla tavallaan) joka oli ihan tumma ja hänellä oli pitkä papinpuku päällä .. poika tuijottaa ja pitkän pohdinnan jälkeen kysyy: ”Isi, miksi tuo pappi on noin musta?” Hetkeksi unohdan jännityksen, joka kyllä palasi aika pian. Juhla alkoi ja jäin perheen kanssa istumaan ison salin takaosaan.

Kun vuoroni tuli, menin puhujapönttöön, tuijotin vain papereitani ja aloitin: ”Itsenäisyysjuhla ei ole vain  sotilaiden juhla. Haluaisinkin kysyä, miksi Suomessa itsenäisyysjuhlissa puhutaan vain taisteluista ja sodista? Puhutaan vain miehistä… Itsenäisyys on iso ja iloinen asia, se on tavattoman hieno asia ja olisi muistettava, etteivät vain sotilaat ole itsenäisyyttä meille hankkineet, vaan …. ”    Ja siinä vaiheessa uskallan/muistan vihdoin nostaa katseeni: koko satapäisen yleisön ensimmäisessä rivissä ei ole muita kuin armeijan ihmisiä. En tunnistanut sotilasarvoja, mutta sanoisin, että kapiaisia. Ja he kyllä kuuntelivat ja katsoivat kiinnostuneena… ! Todellakin. AUTS !! Olin ainakin onnistunut kiinnittämään kuulijoiden huomion. Siinä vaiheessa olisin vain halunnut juosta ulos. Onneksi minulla oli ne paperit, että pystyin niistä jatkamaan.

Eikä minua lynkattu. Yksikään armeijapukuinen ei kylläkään puhutellut juhlan jälkeisessä kahvitilaisuudessa.  Ruustinna puhutteli: kävi kädestä kiittämässä. Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja (nainen) kävi silmät kosteina kiittämässä ”kerrankin itsenäisyyspäivä -puhe, jossa ei oltu poteroissa”. Ja kirkkoherrakin sanoi lämpimästi, että hyvin se meni. En ollut itse niin varma. Niinpä kun muutama vuosi tuon jälkeen pyydettiin Iihin vastaavaan juhlaan puhumaan, lupauduin aika varauksellisesti ja  olin vähän vähemmän räväkkä. Aloitin varovaisemmin, vaikka kyllä silloinkin olin samaa mieltä: että itsenäisyys on iloinen asia ja että se on joukkuepeliä (kuten tämän päivän Kalevassa luki). Iin itsenäisyysjuhlaa varten olin ottanut selvää siitä, miksi itsenäisyyspäivänä poltetaan kahta kynttilää. Puhuin sitten aika paljon siitä.

Se puheenpätkä on tuolla artikkelit sivulla, ja sen ovat tänään ja tällä viikolla googlettamalla löytäneet useammat kiinnostuneet kuin Keminmaan ja Iin juhlassa yhteensä oli porukkaa.

Levollista ja iloista  itsenäisyyspäivää!

____________________________________________________

 JOULUKALENTERI