Suomalainen mies

Joulun alla katsotun Miesten vuoro -elokuvan, jouluna luettujen Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan ja Mark Levengoodin Niin pieni ihmissydän on ja juuri äsken nähdyn Napapiirin sankarit -elokuvan jälkeen voin sanoa saaneeni suhteellisen kattavan leikkauksen miesten mentaliteetista 2000-luvun Suomessa.

Kaikki neljä tuotosta miellyttivät kovasti. Miesten vuoro kosketti, ja pisti oikeasti ajattelemaan…

Mielensäpahoittajasta on todettava, että kyllä ei ole huono kirja. Kyllä ei ole. Kuinka Kyrön ikäinen suht nuori mies voikaan samaistua, osata asettua pahoittamaan mielensä juuri niistä asioista, joita 70 – 80-vuotiaat miehet päivät markettien eteisessä pähkäilevät. (käy kuuntelemassa ääninäyte http://www.mielensapahoittaja.fi/)

Mark Levengoodin kirjan sain teineiltä joululahjaksi ”kun sulla on just tommonen huumorintaju”. Yhy. No kyllä lapset äitinsä tuntevat. Levengoodin pienet pakinat ovat oivallisesti rakennettuja, niissä on usein koko draaman kaari  ja niissä on paljon elämäniloa ja -viisautta.

Entäs sitten viime vuoden katsotuin kotimainen elokuva? Loppiaisen iltapäivänäytökseen menimme pehtoorin kanssa. Pitkästä aikaa oikein elokuviin elokuviin. Kyllähän se kannatti. Paikoin turhankin kohellukseksi menevä tarina oli parhaimmillaan Kapun (Jasper Pääkkösen) roolin sarkastisissa, älykkäissä sanomisissa.  Ei ole syövereissä rypevä, pohjoisessa perisynkeässä mielenmaisemassa vellova raina, vaan hulvatonta menoa ja lappilaista mielen- ja luonnonmaisemaa riittää katseltavaksi.

Miesten vuoron tavikset, Mielensäpahoittajan maaseudun vanhan miehen narina ja emännän kanssa vietettyjen vuosien kaipuu, suomenruotsalaisen julkihomon, kirjailija- toimittajan maailmankuva ja lappilaisten nuorten miesten elämää suurempi digiboksin hakumatka, johon ”tuli pari muuttujjaa” (traileri) kolahtivat. Kaikki tyynni.

Ja nyt on jatkettava arjen historiaa… Suomalaisen miehen (ja naisen ja lapsen) arki ja mentaliteetti viime vuosisadan alussa ja edellisen lopussa pitäisi saada luennoitavaan muotoon …

Aamulenkillä näytti tältä

(klikkaa isommaksi)

Tuli mieleen lapsuuden kiisselit, joiden pinnalle on tehty tuollaisia kermavaahtopalleroita…

Kaamos väistyy jo

Loppiasaatto

Kuten jo parina edeltävänä vuonna olen kertonutkin, meidän loppiaiseen kuuluu viinikerhon nyyttärit Pakkahuoneenkadulla. Tänä vuonna loppiaisemme on kuitenkin siirretty ensi viikon viikonloppuun: tänään ei siis minnekään menoa. Onneksi. Tälle loppiaiselle olisi ollut kutsu oululaiseen seurapiiritapahtumaan (yhteen harvoista)  elikkäs  Loppiaiskaronkkaan, jossa olemme joskus vuosikausia sitten kerran olleetkin: parasta oli, että loppuillasta pääsi tanssimaan livemusiikin tahdissa, mutta nyt ei oululaisen kerman kanssa aterioiminen illallispöydässä olisi ollut paras mahdollinen tapa viettää keskiviikkoiltaa. Kutsun tarjonneiden kanssa viihdymme toki, mutta meitsi ei nyt vain ole missään massatapahtumavireessä.

Ensi viikoksikin olisi pari muutakin ruoka/illallis/konsertti -tapahtumaa tiedossa, mutta kiitos, ei kiitos.  Nyt on hyvä olla kotosalla, tehdä töitä ja huomenna varmaan, vihdoin taas ulkoillakin. Ja hiljalleen purkaa joulua pois. Sitähän se loppiainen on. Kuka oikeasti muistaa, mikä juhlapyhä loppiainen on? Miksi loppiaista vietetään? Muutenkin kuin kinkunjämien deletoimiseksi, blogin jouluasun vaihtamiseksi Taivaan tuliin (Toinen tuotantokausi paljon huonompi kuin ensimmäinen, –  ainakin mieheni, sisareni ja minun mielestäni) ja yhden ylimääräisen vapaapäivän (joskin huomenna on tiukka luennontekopäivä) viettämiseksi.

Loppiainen on Jeesuksen kastejuhlan päivä, itämaan tietäjiin liittyvien perinteiden juhlapäivä (manteli puurossa kuuluisi oikeastaan loppiaiseen) ja Kaanaan häiden (Jeesus teki ensimmäiset ihmetekonsa) päivä. Monia juonteita on siis tässäkin juhlassa.

Minulle nyt juhlaa vain … olla.

Muutoksissa mukana

Äitinä ja tyttärenä. Tytär maailmalle, äiti sairaalasta kotiin. Yö on päivä, päivä on yö. Tekemällä, suorittamalla yritän auttaa ja selvitä. En ole oikein hyvä näissä jutuissa, …

Mutta tiedättekö, mikä on hyväksi? Kyyneleet, itku auttaa. Ja pehtoori tietty.

Ja työ. Sitäkin on tänään tullut huhkittua vähän moneen suuntaan: mm. tulin omalta osaltani sohaisseeksi  Kemi – Tornio -kuntaliitosmehiläispesää. Menin aamupäivällä antamaan Radio Perämeressä pitkät pätkät tutkijalausuntoa. Sanoin periaatteessa vain, että mennyt meissä vaikuttaa. Isoissa ja pienissä ympyröissä vaikuttaa, ja olen edelleen sitä mieltä. Lähellä ja kaukana,  mennyt jättää meihin jälkensä.

Ai niin, ja mikä vielä auttaa? Ystävät.  🙂

Unikin voisi olla hyväksi.  Ensi yönä nukun! Tytär soitti juuri ja ilmoitti olevansa Strasbourgin opiskelija-asuntolassa perillä. 🙂

Hän

Hän, sai mut uskomaan, hän,
Sai mut toivomaan, hän,
Ja vielä enemmän

Hän, sai mut nauramaan, hän,
Sai mut laulamaan, hän,
Antoi mulle sävelmän

Hän, hyvä haltiatar, hän,
Yön kuningatar, hän,
On enää nimi iskelmän

Hän, kun kesä syksyyn vaihtuu ja lehtien nään lentävän
Tunnen saman ikävän,
Kun poissa on hän

Hän, sai mut nauramaan, hän,
Sai mut laulamaan, hän,
Antoi mulle sävelmän

Hän, taas kitarani viritän
Ja kuulen tutun helinän,
Kuin luonani ois hän

Tämän biisin kuulin ensimmäisen kerran tammikuussa 1989 kun olin  ajelemassa lapsettomuusklinikalta kotiin ja olin saanut kuulla, että odotan esikoistamme. (täällä takauma tuosta)

Aina tämän J. Karjalaisen laulun  kuullessani ajattelen tytärtä. Vieläkin, aina, kerta kerran jälkeen  – aina tämä koskettaa, sattuu, hymyilyttää, ilahduttaa, …

Nytkin.

Ja huomenna kun ajelen lentokentältä kotiin kuuntelen tämän.

Huomenna aamulla hyvin varhain, kun tytär lähtee Strasbourgiin kevätlukukaudeksi.

En epäile, etteikö pärjäisi, osasihan heti kerralla ajaa ilman apurattaitakin.

En niinkään pelkää mitään, mutta toivon että lapsella on siivet ja juuret,

–  ja tiedän, että minulla ikävä. Iso ikävä.

(Suosittelen klikkaamista)

Hangasoja on hyvästelty


Ylempi kuva lomasen alussa keskiviikkona keskipäivällä

ja alempi lomasen lopulla viime yönä puolen yön aikaan.

Kumpaakaan kuvaa ei ole käsitelty mitenkään,

eikä alakuva ole mustavalkoisena otettu.

Sellaista elämä vaan joskus on. Valosta varjoon. Päivästä yöhön.

Klikkailemalla kuvat suurenevat.

Kotimatka kauniissa puuterilumen peittämässä, tavattoman kaunissa,

vähäliikenteisessä, vähäpuheisessa sunnuntaissa meni helposti.

Mökiltä lähtö ei mennyt helposti.

Minulta ainakaan.

Sinisessä

Kyllä pilvisessäkin säässä voi olla kaunista. Unenomaista.

Nukuimme pitkään, nautimme brunssia pitkään, ulkoilimme  – no aika pitkään. Olimme, nautimme. Ja nämä ihmiset syövät ja kehuvat suunnilleen kaikkea mitä eteensä kannan … : ) mukavaahan se on.

Välillä sinisiin hetkiin tulee huoli, mutta vielä työnnän sen syrjään, muuta en nyt voi.

Ja taas nautimme ystävien kanssa yhdessäolosta, pelaamme, istumme takkatulen ääressä, olemme luonnossa, puhumme ja olemme puhumatta ja kaikki käy hyvin, ei tarvita paljon. Vähän on paljon. Uusi vuosi on alkanut, – epätodellisesti, mutta levollisesti.

Äsken vielä olin kuvaamassa mökin pihalla. Hiljaista. Yksin. Pimeää, pehmeää pimeää, ja koetin tallentaa hetkiä —