Päätöksiä

Vuodenvaihde hurahti niin, etten ehtinyt ollenkaan mitään uudenvuodenlupauksistani kertoa. En periaatteesta niitä teekään, mutta nyt tein. Ette ehkä halua kuulla, mutta kerron silti.

Ensinnäkin päätin vähentää kulutusta: aloitin lopettamalla kaikkien aikakauslehtien tilaamisen. Paino sanalla kaikkien (Deko, Viini-lehti, Glorian ruoka ja viini ja Kamera-lehti). Hyvä on, tein sen. Nyt olen ostanut vasta yhden irtonumeron. Siis en ihan repsahtanut. Miten muuten kulutus on vähentynyt? Hmmm – hyvä kysymys.

Toiseksi päätin, jotta opettelen suhtautumaan joihinkin asioihin ”teflonisti”. En anna tarttua, koskee nimenomaan ihmisten sanomisia/tekemisiä. Ei ole vielä oikein tämä oppi mennyt perille.  Valurautaa sikäli edelleen.

Kolmanneksi vaadin itseltäni tietokoneen kuvakansioiden ajantasaisena pitämistä. Saman tien kun puran kuvat kameralta, tsekkaan ne läpi, deletoin töpeksinnät, ja järjestelen loput aiheenmukaisiin kansioihin ja samalla huolehdin varmennustallennuksesta. Järjestelinkin vuodenvaihteen tienoilla urakalla tuhansia kuvia,  jotta voin ryhtyä toteuttamaan uutta systeemiä heti. Ja just! Nyt on tammikuun kuvat yhdessä läjässä ja osa hukassa jossakin tietokoneen sisuksissa. Tähän postaukseen oli tarkoitus liittää aika onnistunut otos juustoista, mutta … Argh!

Päätin lukea varhain syksyllä aloittamani Don Quijoten loppuun. Mutta vielä Sancho Panza isäntänsä kanssa seurailevat minua iltaisin takkahuoneeseen, työpöydän ääreen, yöpöydällle, mökkilaukkuun, … Eikä suhteellemme loppua näy.

Päätin, että koetan vähentää juustojen syömistä; syön niitä ihan liikaa. Ja täysin johdonmukaisesti tämän päätöksen kanssa olenkin nyt järjestänyt ensi keskiviikoksi (2.2.) oikein ISON juustojen maisteluillan. Jos jotakuta kiinnostaa, niin siihen olisi mahdollisuus osallistua. Ainakin 10 henkeä mahtuu vielä mukaan. Ilmoittauminen minulle ennen perjantaita.

Reissusuunnitelmat piristävät

Lentoliput Strasbourgiin (Stuttgartiin itse asiassa) on varattu!

Tänään oli Finnairilla joku ”lähtöhintojen” viimeinen varauspäivä, joten oli varattava. Mutta olisin varannut joka tapauksessa – hinnalla millä hyvänsä.  No ei nyt ihan niinkään, mutta hyvä kun on edes vähän alennusta tiedossa. Voipahan käyttää nekin eurot choucrouteen (paikallinen hapankaali, joka on merkillisen hyvää paikallisten valkoviinien kanssa).

Juniorikin lähtee tekemään katselmuksen* sisarensa kevätlukukauden opiskelukaupunkiin. Mukavahan se. Ja pojallahan on aikaa kun on kerran se lukulomakin! Viime keväänä kirjoitusten aikaan oli hyvä lähteä Dubaihin – ihan vaan lukemaan. Heh! Ja nyt sitten Alsaceen (taivutetaanko se noin? En kuitenkaan halua käyttää siitä saksalaista muotoa Elsassiin – sen verran historiallisia tosiasioita on kunnioitettava). Viime kevään lukuloman jäljiltä sekä englannin että terveystiedon yo-kirjoitukset menivät ”keposesti” läpi, joten jos nyt sitten äidinkieli ja matikka simahtaisivat.

Alsacessa on kerran vietetty viikko: vuokrattiin kesällä 1999 Interhomen lomaosake Gérardemeristä. Ajeltiin pitkin poikin viinimaakuntaa ja tulomatkalla käytiin Europa Park -huvipuistossa. Ja toisella kerralla automatkalla Espanjan Interhome-taloon oltiin ystäväperheen kanssa pari yötä Riquewihrissä. Ne on huikean kauniita seutuja. Ja viinillisiä.

Ajatuksena on sitten kierrellä porukalla myös naapurimaakunnassa, jonka tyttären poikaystävä  on valinnut vaihtokohteekseen. Troyes kun sijaitsee Champagnen maakunnassa niin ei voi muuta kuin käydä tervehtimässä vävykokelastakin. Ihan vain haluan nähdä ranskalaisia korkeakoulukaupunkeja ja yliopistoja.

Mutta parasta on tietty lähteä. Tavata tytär.

___________________________

* Katselmus! Opimme tänään oppiaineen kokouksessa uuden sanan, joka on tullut yliopistoliturgiaan: juuri kun emme edes enää huomaa termin ”luopumisosaaminen” järjettömyyttä niin meidän on hiljalleen totuttava siihen että yhdelle jos toiselle asialle tullaan suorittamaan katselmus! Eikö sotilasparaateille tehdä katselmuksia? No ehkä mie en vain ymmärrä…

WWW-sivujen uudistus

Tänään piti käydä lenkillä, tehdä pojille ensi viikoksi ruokia, leipoa kakkupohjat, soitella laiminlyödyille ystäville, perata kirjahyllyjä, katsella ja silitellä ensi viikoksi työkamppeet valmiiksi, maksella laskut, katsella ensi viikon opetus kondikseen,  laitella kynnet kauniiksi, kylvettää ja muutenkin huoltaa  talvilevolla oleva kilpikonna, …. Ja niinpä minä sitten olen tehnyt osan, – ja osan jättänyt tekemättä. 🙂

www-sivustoa olen rempannut, jotensakin saattanut kuntoon kauan vireillä olleen uudistuksen. Erityisesti olen Ruoka-sivua siivonnut. Tuo uusi Kuvia-sivu on koottu vanhoista, mutta sen siivoan seuraavaksi ja rakentelen sinne uutta. Tässä joskus kun on taas aikaa, käsi kunnossa ja inspistä. Mutta käykääpäs katselemassa uutta ilmettä osoitteessa: 

www.satokangas.fi

Olen muuten ehdottomasti sitä mieltä, että oikea talvi on mahottoman mukava asia.

Aika levollista… :)

Lussakkaa lauantaita yritellyt viettää.. Ei ihan turha yritys.

Nyt kun olen menossa kohti jokavuotista paastoviikkoani, oli aika blineille. Meillä oli feikkiblinejä (tiistaina tietänette, mitä tarkoitan) jo viime viikolla, mutta nyt oli aika oikeille. Eilen ehtoolla piti tehdä taikina ässehtimään, mutta – – . (Netti)Keittokirjassani (LappItalia) on parikin reseptiä, mutta kun se parempi taikina eilen jäi tekemättä (pitäisi tehdä valmiiksi, yön yli jne.) niin päätinkin tänään kokeilla Myllyn paras tattarijauhopaketissa olevaa resehtiä. Vähän sitä muokkailin, ja tämmöisellä sitten meille kolmelle ison pinon blinejä paistelin. Ja paistelin kaasulla. On vaikea ymmärtää, miten koskaan on tultu toimeen ilman kaasuliettä! 🙂

Bliniresepti (blinit jugurttipohjaan)

Se pienempi purkki (500 g) turkkilaista jugurttia
30 g hiivaa
3 dl tattarijauhoja
1 tl sokeria
2 dl kuumaa maitoa
2 tl suolaa
2 rkl voisulaa
1 keltuainen
2 valkuaista

Lämmitä jugurtti kädenlämpöiseksi, liuota siihen hiiva ja sekoita joukkoon tattarijauhot ja sokeri. Anna taikinan kohota parisen tuntia huoneenlämmössä tai pidempäänkin viileämmässä (jääkaapissa).

Sekoita ennen paistamista taikinaan kiehuva maito, suola, voisula, keltuainen ja viimeisenä vaahdoksi vatkatut valkuaiset. Paista taikinasta blinipannulla suolattomassa voissa miedolla lämmöllä paksuhkoja blinejä.

Tarjolle siianmätiä, sipulisilppua ja vatkattua smetanaa.

Olivatpas hyviä. Eivät liian rasvaisia, olivat kuohkeita ja makoisia. Juniori pitää sipuli-smetana-mäti -jutuista yleensäkin (on sisarensa kanssa ostanut minulle jo vuosia sitten joululahjaksi paljon käytetyn astian niitä varten ja kortissa luki ”Voisit paistaa blinejä”) ja niinhän me kolmisin saimme kaikki kulumaan.

Ulkoilua, tänään taas lenkki kaupungilla, näyteikkunaostoksilla … jotka johtivat ostoksiinkin.

Pehtoori on jo toissaviikonloppuna vihjaissut, että voisin jouluvalon ottaa takkahuoneen pöydältä, mutta olen jyrkästi kieltäytynyt. Pimeää on vielä, ja varsinkin öisin kulkiessani unettomana on mukava kun on joku valo palamassa. Niinpä tänään Spazion ikkunan ohi mennessäni tajusin, mitä takkahuoneemme ehdottomasti vaatii,  – jos kerran joulukynttelikkö on jo pois pakattava! Se vaatii Lotuksen!

Pöytälamppu on kuin tehty takkahuoneen pikkupöydälle…

Sen valoon lähden nyt. 🙂

Ja aloitan kutomaan uusilla langoilla, sellaisia liukuvärilankoja… Nekin tarttuivat mukaan kaupunkilenkillä… Pipo, jonka tässä joulun jälkeen olen kutonut, on niin iso, että mahdumme vaikka koko perhe sen suojaan. Teltta? No ei ainakaan ole liian tiukka pipo. Heh.


Alustavaa …

Nyt on kuulkaas taas niin, että on liian monta aihetta, joista voisi kirjoittaa, mutta kun ei millään viitsisi. Ei viitsisi, vaikka otin äsken pienet unosetkin. Meitsihän on sen verran levoton tyyppi,  ettei paljon päiväunia osaa harrastella, mutta äsken, syötyämme, ei ollut mitään vaikeuksia vähän uinahtaa. Mitäs söimmekään? Paistoin pojille nieriäfileet, kun pehtoori oli niitä päivällä veljensä vaimolta kauppahallista käynyt hakemassa. Olenko koskaan muistanut kertoa, millainen rikkaus se kaltaiselleni kalaruoan ystävälle on, että miehen veljen vaimo on kalakauppias Oulun kauppahallissa. Sekin ansaitsisi oman postauksensa.

Niin ja ruoasta vielä,  minulle oli Kauppahallin Tomo-sushibaarista muutama sushi. Ilokseni kuulin viikolla, että Tomo laajentuu myös Stockan taloon; 4. krs:een avataan toinen Tomo, jossa on työpaikka kollegani vaimolle, joka on japanilainen. Minullehan tämä oli ilouutinen. Sushia Stockan reissulla. Nam!

Sen kuukauden kuvasarjan voisin tietysti aloittaa. Kuvanhan sitä varten otin jo viime viikonloppuna. Olen päättänyt, että otan tänä vuonna, joka kuukausi kuvan patosillalta Merikosken voimalaitokseen päin. Minun opiskelu/työmatkani kulki Toivoniemestä Patosillan ja Hupisaarten kautta Kasarmintielle (valehtelematta varmaan yksi kauneimpia reittejä, joita Oulussa voi olla) puolenkymmentä vuotta, ja opin katselemaan tuota näkymää vuodenaikojen rytmissä – ihaillen jo silloin. Tulevan kuukauden kuvan kuvauspaikka on alle kilometrin siitä, mistä viime vuonna otin Puutteenperä-kuvia.

Yllä oleva kuva on otettu uudesta kuvauspisteestä Patosillalta ylävirtaan päin; kuvankeskellä on se rantatörmä, josta kävin (useimmiten lauantaisilla piipahduksilla  hautausmaalle ja Caritakseen) kuukauden kuvan ottamassa. Tänä vuonna käännän selkäni ylävirtaan ja otan kuvan voimalaitoksen padon päällä olevalta sillalta kohti voimalaitosta ja kohti Toivoniemen 50-luvulla rakennettuja kerrostaloja, joissa me pehtoorin kanssa aloittelimme yhteisasumista 80-luvulla. Oulujoen suistossa siis tämänkin.

Alla olevassa kuvassa on Tuiranrannan uimaranta, mattolaituri ja pakkashuurussa patosilta, jolta tuleva(t) kuukauden kuva(t) on siis otettu.

Voisin siis esitellä tämän kohteen ja kertoa sen historiasta, mutta kun nyt ei millään viitsisi – teen sen helmikuun kuvan yhteydessä, mutta paljastanpas nyt eka kuvan kuitenkin. Siis 1/12  vuodelta 2011 on tässä:

Tai tässä, jompi kumpi näistä… Kumpihan olis parempi? onko mielipiteitä? (kuvat suurenevat klikkailemalla)

Lapsuuden historiaa monelta suunnalta

Ihan liian monta juttua yhtä aikaa meneillään. Ylikierroksia miljardi, mistä minulla aina välittömästi unen kaikkoaminen jonnekin huitsinnevadaan ja seurauksena aamuyön ankea hereillä olo.

Pieni seesteinen tuokio (uskokaa pois!) luennoidessa. Lapsuuden ja nuoruuden historiasta puhuessa muistan olla hosumatta. Ääni ei ole pettänyt vielä kertaakaan. Muistan olla välillä hiljaa, ja ilolla panen merkille, että opiskelijat puhuvat. Tai siis keskustelevat, tämänkertainen porukka ei pulputa luennolla. Kuuntelevat ja keskustelevat, kysyvät. Viime viikolla tuli esiin kysymys, johon en osannut heti vastata, en alkuukaan ja lupasin ottaa selvää seuraavalle kerralle. Mutta en onnistunut tietoa hankkimaan, enkä voinut tänäänkään asiaa selittää. Ja mitä tapahtuu: yksi nuori mies, sivuaineopiskelija toi minulle kopion kirjasta, jonka olemassaoloa en edes tiennyt ja  jossa asia oli selvitetty. Ja luennon jälkeen useampikin kuin yksi käy juttelemassa ja täydentämässä erikoisten nimien kokoelmaani (ks. täältä).  Voiko luennoitsija parempaa toivoa?

Lapsuuden ja nuoruuden historiaan tämä toinenkin episodi. Oma historia… Alkuviikosta löysin serkkuni blogista, hänen kirjoittaessaan auki vanhoja kirjeitä, serkkupuolellemme, jonka olemassaolosta olosta olen kyllä tiennyt, nimen. En ole ennen tiennyt, että serkkupuoleni (aikaa sitten kuollut) nimi oli Antero Tapio.

Eikä siinä vielä kaikki! Löysin myös muutakin omista sukujuuristani. Äitini suvusta on tehty sukuselvitys sekä mummuni että pappani puolelta (tiedättehän Tuulestatemmatttu* jne.) ja näitä opuksia olen kerran jos toisenkin lueskellut ja selaillut, mutta vasta eilen – kun luennolle esimerkkejä etsiessä sukututkimukset olivat taas esillä, hoksaan jotain uutta: karjalais-lounaissuomalaisissa sukujuurissani on virolainen haara!

Ei ihme että on ylikierroksia!

____________________________________________________________________________

* Miksi ensin otin nimimerkikseni Tuulestatemmattu, ja sitten tämän blogini nimeksi Tuulestatemmattua? Syystä, että olen Aleksanteri Tuulen tyttärentytär. Tuulestatemmattu siis. Tuulen suku on asunut 1700-luvulta lähtien Koivistolla, sekä Tiurinsaaren Partialassa että meidän sukuhaara Koiviston saaren Ingerttilässä (kartta).

Karjalaan Tuulet lienevät tulleet 1200-luvulla Saksasta tai Ruotsissa. Merenkulkijoita, laivanvarustajia ja kauppiaita on suvussa sukupolvesta toiseen riittänyt. Siirtokarjalaisina koivistolaisia ja meitä heidän jälkeläisiään on ympäri Suomea.