Jälki jää

Syksyyn kuuluu opiskelijoiden tulo, ei niiden lähtö.  Tänään kuitenkin kun oli publiikki, oli taas valmistuviakin. Ja tänään valmistui – monien muiden lisäksi – taas yksi sellainen, jonka kanssa on ollut mukava viisi vuotta olla tekemisissä. Jolle on ollut mukava olla opettaja ja jolle on ollut mukava yrittää olla avuksi. Pienen matkan jonkun ihmisen kanssa on samalla tiellä, välillä aika kaukanakin, mutta periaatteessa samaan suuntaan menossa ja sitten nuoret kääntyvät ja sitten itse vain jää jatkamaan matkaa.

Useimpien lähtöä ei edes huomaa, yliopistosta kun lähdetään liukuen, ei ole mitään suurta vuosittaista valmistujaisjuhlaa. Opiskelijat valmistuvat omaan tahtiinsa, ehkä pari kerrallaan. Mukava jos käyvät heippaamassa publiikin jälkeen.

Lähtemättömän jäljen on tehnyt yksi pohjoisesta kotoisin ollut nuori mies, jota olin opiskeluvuosinaan harvakseltaan tavannut, teemaseminaarissani hän ainakin oli ja sitten gradu-vaiheessaan jelppailin aika lailla. Ei ollut ehkä ihan ahkerimmasta kärkijoukosta tämä kaveri, mutta vakaasti eteni kohti maisterintutkintoa. Ei tullut tuore maisteri publiikista papereitaan pokkaamaan, tuli vasta pari päivää sen jälkeen ja poikkesi sitten ovellani. Nosti reppunsa pöydälleni ja jostain sen syövereistä kaivoi Fazerin sinisen suklaalevyn, kohtuullisen ruttuiseksi kääreiltään käyneen suklaalevyn: ”Mie ku aattelin, … ku saatiin se graduki valmiiksi.”  Suurinkaan konvehtirasia ei olisi saanut minua iloisemmaksi  – itse asiassa nieleksin kyyneleitä.

Valokuvatorstai: Taivas on kirkas ja napakka

Valokuvatorstaissa on tällä viikolla musiikkihaaste. Innoittajana on Zen Cafén kappale Taivas on kirkas ja napakka. Innoitusta haasteesta voi hakea monin tavoin: kokonaisuudesta, lyriikoista, kappaleeseen tehdystä videosta tai vaikka vain kappaleen nimestä.

Välittömästi sanoista ”Taivas on kirkas ja napakka” mietin niitä kymmeniä, satoja Lapin tuntureilla otettuja kuvia. Kaikkina vuodenaikoina.

Katsottuani Zen Cafén biisin videon, oli laitettava tämä kuva. Ei muuta mahdollisuutta. Kontrasti?

(Kuva suurenee klikkaamalla)

Haaveita poissaolosta

Tänään haluaisin olla Toscanassa; yksi tuttu soitti sieltä.

Tänään haluaisin olla Helsingissä; usein tähän aikaan vuodesta olen.

Erityisesti haluaisin olla Suomenlinnassa; tänään valo on ollut sellainen, että siellä olisi hulppea kuvata.

Tänään haluaisin olla mökillä; sain pohjoisen tuntureilta tekstarin. Eksnaapureiden seurassa siellä olisi lystiä. Ja ruskaakin kuulemma on.

Tänään haluaisin olla arkistossa; artikkeli-idea alkaa hahmottua.

Selvästikin tänään on ollut töissä tylsää. Heti sitten haaveilen …

Tatti-porotimbaali alkupalaksi

Näin kuuluu haaste:

Etsikää lähin metsä, puska tai pusikko riittävän kaukana autoista. Ottakaa mukaanne kuppi, koppa tai kippo ja mieleinen ase; sakset, noukkuri/poimuri, kivääri tai sieniveitsi. Menkää metsään vaikka viikonloppuna ja hengittäkää syyyyvään. Sitten katsokaa taivaalle, pensaisiin ja polunpientareille. Etsikää piiloleikkiä kanssanne leikkivä herkku, kesyttäkää se koriinne ja kantakaa kotiin.

Siskot kokkaa -blogi voitettuaan (taas) kuukauden ruokahaasteen oli haasteen heittovuotossa. Ja syyskuun haasteena on siis tehdä metsänantimista alkupala. Meitsi on aika vähän viime aikoina metsään ehtinyt/päässyt/mennyt, joten on turvauduttava syyskuun alussa kerättyihin aineksiin: Vaalan metsistä tuomisina oli yhteensä korillinen herkkutatteja, kangassieniä ja kehnäsieniä. Ja ah, niin hyvä mieli.

Tänään aamulla päätin ottaa pakastimesta rasillisen noita syyskuun alussa poimittuja sieniä: tekisinkö alkupalaksi herkkutatticrepsejä vai kehnäsienipiirasta, – vai sittenkin suolasienistä alkupalaleivän? Tai crostinon sienimuhennoksella? Ei kun haluan jotain uutta.

Siispä sovellus vanhasta korvasieni-poro-muhennosreseptistäni. Ei lämmintä leipää vaan timbaalia! Tattitimbaalia ja poroleikkelettä (lämminsavuviipale olisi ehkä ollut tähän vielä parempi, mutta ei nyt tähän hätään sitä ollut). Sellainen tavallinen keskiviikon alkupala, heh!

 

Tatti-porotimbaalit (kuudelle)

2 – 3 dl tatteja
1 makea sipuli
30 g + 30 g poroleikkelettä
tilkka öljyä tai nokare voita
1 muna
½ + ½ prk smetanaa
oksa timjamia
ripaus valkopippuria
vuokiin voita ja korppujauhetta
hillosipuleita ja salaatinlehtiä

Silppua sienet sekä sipulit. Kuumenna rasva pannussa ja lisää sienet sekä sipulit. Paista niitä, kunnes sipulit ovat pehmenneet ja sienistä on haihtunut kaikki neste. Anna seoksen jäähtyä.

Silppua puolet porosta. Sekoita keskenään muna, puolet smetanasta ja lisää seos sienten ja sipulin joukkoon, lisää siihen myös porosilppu. Mausta seos suolalla, valko- ja mustapippurilla sekä hienonnetuilla timjamilla.

Jaa seos voideltuihin ja korppujauhotettuihin pieniin vuokiin. Kypsennä 175 asteen uuninlämmössä 30 – 40 min, kunnes seos on keskeltäkin hyytynyt.

Asettele lautasille poroviipaleita, kumoa timbaalit päälle, laita nokare smetanaa mukaan ja muutama hillosipuli. Ne antavat mukavasti kirpeyttä annokseen.

 

Aineskuvassa on ruokakermaa, mutta päätinkin viime tingassa vaihtaa sen smetanaan, mikä olikin ihan hyvä ratkaisu. Smetana antaa sellaisen pehmeän happamen maun.

Annoskuvasta puuttuvat hillosipulit, mutta ne kannattaa ehdottomasti ottaa mukaan. Huoneenlämpöisenä nämä maistuvat parhaalta.

Italialaisten illallisten alkupalaksikin timbaalit sopivat vallan mainiosti kun vaihtaa poron prosciuttoon tai braesolaan. Silloin smetana kannattanee vaihtaa creme fraicheen.  Bon appetito!

Hamsteri

Pian kuukauden päivät meillä on ollut menossa varmuusvarastojen tyhjennys. Minulla kun on merkillinen tapa kerätä erilaisia ruoka-aineita, ostella kastikkeita, mausteita, uudenlaisia pastoja, oliiviöljyjä, mauste-etikoita, kaikenlaisia suolaisia keksejä ja juustotankoja. Varsinkin reissuista roudaan ruokamatkamuistoja. Ajatuksena, että ne ovat paljon parempia kuin muoviset Vapaudenpatsaat kirjahyllyn reunalla tai turhanaikaiset, tyhjänpäiväiset poronkuvilla koristellut tyynyt tai  muu turistikrääsä, jolle ei kotona ole paikkaa ja jotka kotona näyttävät enemmän kuin typeriltä. Mutta kummastipa noita ruokatarpeitakin on kaappeihin ja hyllyille kertynyt!

Näiden hamstrattujen ruoka-aineiden (etupäässä kuiva-aineiden) määrää on nostanut sekin, että nykyään pehtoori käy meillä arkisin kaupassa, mutta haluan itse aina välillä käydä katsomassa, mitä uutta valikoimiin on tullut ja ostamassa muutakin kuin niitä ”pakollisia”, siis muutakin kuin niitä juttuja, joita muistan lappuun kirjoittaa. Pehtoori kun nyt ei varsinaisesti kaupassa inspiroidu tai uutuuksista innostu. Siispä käyn ostamassa kaikenlaista mukavaa ja erikoista ”varalle”, höysteeksi jne. Näiden seurauksena mm. pakastimessa on maustettuja scampeja ja monenlaisia sorbetteja, jääkaapissa erikoisia vihanneksia ja pororouhetta, neljänlaista soijaa ja tonnikaloja varmaan kaikki merkit mitä Oulussa on myynnissä, jauhokaapissa ohra-riisi-sekoitusta, pitkiä ja pätkiä, luomu- ja ruispastoja, villiriisiä ja muscovite-sokeria. Ja hillot, maustetut hunajat ja erilaiset teet sekä erikoiskahvit ovat osa tätä kaapintäytykettä ja kokeiltavia, joita on nyt kertynyt liiankin kanssa. Niinpä viikonlopun Helsingin reissulta (lue: Stockan herkusta ja Vanhasta kauppahallista) toin vain muutaman pikkiriikkisen purkin ja pussin.

Sitten on vielä kerrottava, että ei ole mitään määrää lautasliinoilla, joita olen ostanut kun olen ”saanut halvalla” tai  ”tällaisia ei löydy mistään muualta” tai ”näitähän tarvitaan aina” tai ”juuri nämä ovat aivan täydelliset kalapäivällisille” jne. On siis juhlavia, punaruutuisia, pihakalusteisiin sopivia, viininmaisteluihin, italialaisiin illallisiin, vihreitä, raidallisia, Afrikasta ostettuja, rapuaiheisia, liinoihin sävytettyjä ja Tampeeen Keittiöelämästä roudattuja. Siis niitä on. Ja sitten on niihin sopivia kynttilöitä, ohuita, paksuja, kukkakynttilöitä, tuikkuja, tonttuja,  tuoksuvia ja tuoksuttomia. Ostettu Helsingistä, Napapiiriltä ja Roomasta. Pentikiltä ja Tiimarista. Epäilemättä monesta eri paikasta.

Kesän vieraskestikauden päätyttyä tein päätöksen, että uusia erikoispurkkeja, lautasliinoja ja kynttilöitä ei ole lupa ostaa ennen kuin olen kuluttanut vanhat loppuun. Sillä seurauksella, että meillä on viime aikoina syöty mitä merkillisimpiä ruoka-aineyhdistelmiä. Aina olen harrastanut sellaisia kaapintyhjennysruokia (mitään kun ei raskisi heittää pois niin mieluusti sullon patoihin kaikenlaista; aurinkokuivattuja tomaatteja tai anjoviksia, sämpylöihin vaikka viiden jauholaadun sekoitukset ja lisäksi vielä aamuisen puuron jämät, ehkä vähän pähkinöitä tai vaikka tummasuklaalevyn loput). Meillä on perhe jo aika päiviä sitten lopettanut kyselyn tyyliin ”mitä tässä jälkkärissä on kun maistuu niin erikoiselle ja hyvälle?” –  Todennäköisesti siinä on rahkaa, ehkä sitä Tertin kartanosta ostettua ruususokeria vai sittenkin vanilja-aromia jota oli Stockalla joulumyynnissä, … marjoja tai sitten ei, hedelmiä, ehkä. Mitä hedelmiä? Heaven knows.

Tänäänkin yksi tällainen koottu ruoka. Ostin viime viikolla pieniä mini-kesäkurpitsoja (sellaisia sormen kokoisia) ja kiehautin ne suolalla maustetusssa vedessä. Valutin ja kääräisin ympärille viipaleen pancettaa (viimeinen myyntipäivä kun siinä paketissa näytti umpeutuneen jokunen aika sitten). Pancetta on tähän parempi kuin pekoni, on miedomman makuista, eikä niin rasvaista. Ja sitten vuoka hetkeksi (n. 5 min. ?) kuumaan uuniin. Maistuivat bataattisoseen (jonka sekaan olin sekoittanut vuohenjuuston jämät, vinkki saatu Karilta, kiitos vain) ja ruokaisan salaatin kanssa. (kuva suurenee klikkaamalla)

Ruoasta puheenollen – jos kiinnostaa – klikkaile Rotisseur-sivulle, jossa on kuvat viikonloppuna nuori kokki -kilpailuun osallistuneista  ja kaikkien ruoka-annoksista. Kovin ovat samannäköisiä maailman eri laitojen kokkien tekemät annokset. Trendejä voit näistä kuvista katsella KLIKKAA

Ja sitten vielä tuohon tapaani ostaa  ”varalle”: sama koskee huulipunia ja parfyymejä (miten tuo sana taipuu!! ???). Lentokenttien tax freet saavat minut aina sekoamaan tuoksujen kanssa. Minulla on ainakin puoli tusinaa aloitettuja (useimmat Giorgio Armanin) parfyymeja ja ainakin kymmenen huulipunaa. Niitä on käsilaukussa, repussa, salkussa, töissä ja kotona kirjoituspöydällä, mökillä, meikkipussissa. Näitäkin koskee sama ostokielto: ei uusia ennen kuin entiset on finito! Ei siis tarvitse ihmetellä jos tuoksun jollekin sekamelskalle ja hymy on merkillisen värinen. 🙂

Tulosten julkistus

Lukijakyselyyni vastasi yhteensä 39 blogissani kävijää. Kiitokset kaikille. Mukava tietää teistä ”sillä puolella” olevista jotain.  Kovin pitkällemeneviä päätelmiä en tuloksista lähde tekemään…   Tein kuitenkin  asetelman, jonka ensimmäisessä sarakkeessa on prosentit ja toisessa vastausten absoluuttiset määrät:

Vastanneista (mikä ei varmaankaan ole ihan sama kuin blogissakävijät) neljä viidestä oli naisia, kaksi kolmannesta iältään 31 – 65-vuotiaita (minulle hieman yllättävää oli, että neljännes kuitenkin nuoria, alle 30-vuotiaita). Puolet vastanneista tuntee minut (enkä minä tiedä, ketkä…), ja vastanneet näyttävät olevan uskollisia lukijoitani: kaksi kolmannesta kun on seurannut Temmattuja kauemmin kuin vuoden. Puolet lukijoista on Oulusta ja viidennes Etelä-Suomesta, vain yksi itäisestä Suomesta. Intresanttia!

Vielä kerran kiitoksia kaikille vastanneille,  ja pysykää linjoilla. Huomenissa taas kuulumisia. Tai kuvia. Tai molempia.

Kapitulin kohokohtia

Kapitulin installaatio-tilaisuuden aluksi oli nuorten kansainvälisten kokkien palkintojenjako. Yli 20 maasta kansallisen kisan voittaneiden nuorten kokkien joukosta Rotisseur-järjestön tuomaristo oli valinnut parhaaksi Etelä-Afrikan, Saksan ja Kanadan  edustajat. Kaksi kolmesta oli nuoria naisia. (ks. lähemmin täältä)

Kokkikilpailun tulosten jälkeen alkoi melkein sadan käädyn saajan instsallointi. Crowne Plazan juhla/kongressisali oli liian pieni tilaisuutta varten, ihmisiä joutui seisomaan ja happi oli loppua jo alkumetreillä. Vaikka installointikaava oli lyhyempi kuin Oloksella viime vuonna, tuntui että kestää aika kauan… Kun me emme salin perältä (ei auditoriota – siis ei päästy näkemään pukuja) juurikaan nähneet mitään, livahdimme ulos tilaisuudesta heti kun ystävämme M. oli ritariksi lyöty.

Installoinnin jälkeen oli cocktail-tilaisuus, jossa  ehdimme vihdoin hetken ystäviä tavata ja jutella. Taittingeria ei tarjoilussa säästelty, mutta meillä jo edellinen ilta ja lounas juhlittuna ja koko ilta edessä joten oli jopa lisäshampanjasta kieltäydyttävä!

Illallisella plaseeraus oli tehty voutikunnittain, joten olimme tuttujen oululaisten  kanssa gourmetista nauttimassa. Oulun voutineuvoston Bailli  (= puheenjohtaja) ja puolisonsa, joiden kanssa kapitulissa tuli paljonkin yhdessä oltua ja kuljettua, olivat lähimpänä pöytäseurana. Pehtoori ja Baillin puoliso, jotka olivat jo eilen ryhtyneet miettimään, miten saisivat hekin käädyt ja minkä arvoiset heille kuuluisivat, jatkoivat kehittelyä. Avustava väki voisi saada Vileda tai Wettex -käädyt?  Joku käytti sanaa säälikäädyt? Ei, ei sellaista… Mutta lystiä meillä oli.

Illallisen aluksi pohdimme myös, kuinkahan lähes viidensadan hengen illallistarjoilu sujuu; ovatko ruoat lämpimiä? Miten viinienkaadon ja viiden ruokalajin rytmittäminen onnistuu?  Hienosti onnistui! Oli merkillisen juhlavan näköistä kun parikymmentä tarjoilijaa yhtäaikaa lähtivät keittiön ovesta jonossa jakamaan juomia ja sitten lautas- ja annostatarjoiluna kaikkia ruokalajeja. Timing toimi loistavasti. Illallinen oli kolmessa tunnissa ohi.

Ja mitä söimme? 60-luku teema jatkui. Jääkellarin lohta sinappikastikkeen kanssa. Luulen, että kastike oli Eero Mäkelän  resepti graavikalalle. Kovin tutun oloinen se joka tapauksessa oli. Ko. resepti* on meillä ollut vuosikausia (vuodesta 1999?)  käytössä, liki kyllästymiseen asti. Mutta jääkellarin lohi oli hyvää, erilaista kuin Oloksella, jossa siihen ihastuin ikihyväksi, mutta hyvää oli Helsingissäkin. Ja yksi parhaista ruoista koko viikonloppuna oli lampaankääpäkeitto. Harvinaista herkkua, liekö olen koskaan ennen syönyt? Pääruokana oli tournedos. Ei erikoista, mutta se oli kypsä, kuuma ja murea. Peruspihvi ja sen kanssa tarjottu Château Angludet 2005 Margaux oli aatelisviini, jossa oli luonnetta ja hienostunutta voimaa. Koko kapitulin paras viini.

Pala mustaleima-emmentalia ja lopuksi valkosuklaamousse hillakastikkeella ja suklaajäätelöllä takasivat sen että vielä tänäänkin on umpikylläinen olo. Valtavassa ravintolasalissa iloinen puheensorina ja maljojen nostelu kertoivat iloisesta ruoanystävien ja -ammattilaisten juhlavasta mutta välittömästä tapaamisesta.

Illallisen jälkeen oli vuorossa tanssit 60-luvun tyyliin. Hetken mietimmekin, mutta toisaalta…. Kävimme hyvästelemässä tuttuja, kiersimme porukasta toiseen, kutsumassa rotissööri-ihmisiä pohjoiseen. Seuraava kapituli on helmikuun alussa Kuusamossa ja Oulun voutikunnan jäseninä me tietysti markkinoimme tapahtumaa. Toivottavasti mahdollisimman moni Helsingin kapitulissa ollut tuttu paistinkääntäjä tulisi myös Rukalle, jossa teemana on karhu.

Me siis lähdimme juhlasta jo kymmenen jälkeen, mistä toisiamme pehtoorin kanssa aamulla pitkän hyvän – kylläisen!! – yöunen jälkeen kiittelimme. Nälkä ei ollut vielä aamullakaan, mutta hotellin aamiaisella kahvilla kävimme (brunssikin olisi ollut puolelta päivin Finlandia-talossa, mutta ei koskenut meitä) ja sitten kävelylenkille Töölönlahden rantaan ja kohti kasvitieteellistä puutarhaa. Raitis ilma ja liikkuminen oli hyväksi. Ja vihdoin minulla oikea kamera mukana. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Kapitulin tapahtumiin otin vain pikkukameran (iso ei todellakaan mahdu iltalaukkuun!) ajatuksella ”saahan tälläkin kelpo otoksia”. Höpö., höpö, minä ainakaan en osaa ottaa. Siis harmittaa aika lailla että ei ole illoista ja eilisestä lounaasta kunnon kuvia (esim. tuolla ylhäällä!). Ei kapitulivieraista (-ystävistä) eikä niistä monista herkuista, joita maistelimme.

Eilisen lounaan jälkiruoka. Lounaan paras juttu. Kuohkea vadelma-charlotte ja sen kanssa Asti Cancia. Hmmm… Perfetto!

Perjantai-illan buffeen kohokohtia olivat hummeriterriini ja kurkkurelish sekä hyytelöity hanhi.

No niin, tänään iltapäivällä Finnairin kuljettamana laskeuduimme kovin sateisen Oulun lentokentälle. Juniori oli vastassa ja nälkäinen: ”Laitatko poronkäristystä ja pastaa?” Todellakaan minua ei olisi huvittanut ryhtyä kokkaamaan saatikka syömään, mutta mukava kun nuoret ruokaa odottivat ja heille se maistui. Siinäpä se iltapäivä kului. Nyt orientoiduttava hiljalleen kohti arkea. Juhlan jälkeen arki on taas hyväksi. 🙂

________________________________________________________________

*Sinappikastike graavilohelle ja salaateille
2½ dl sinappia
1 dl sokeria
1 dl valkoviinietikkaa
suolaa & valkopippuria
½ l maissi- tai auringonkukkaöljyä
Sekoita muut aineet paitsi öljy. Anna seistä puolisen tuntia, jotta sokeri
sulaa. Vatkaa sauvasekoittimella. Lisää lopuksi öljy nauhana sekaan.