Viikonlopun agenda

Viikonloppu. Tämä viikonloppu oli pitkään merkittynä mökkiviikonlopuksi, mutta kun emme saaneetkaan seuraksemme ketään, vaikka laajalla haravalla yritimme, vastasimme myöntävästi kutsuun mennä huomenna Vaalaan sieneen ja saunaan. Rotissöörikummini puolisoineen on kutsunut meidät ja yhteisen ystäväpariskunnan mökilleen. Olin aluksi hyvinkin pahoillani kun en nyt ruska-aikaan sittenkään pääse Hangasojalle, mutta nyt tosiasioiden edessä –  alankin viehtyä ajatuksesta, että pääsen huomenna metsään, jossa kuulemma on PALJON herkkutatteja, sen jälkeen saunaan ja sitten valmiiseen pöytään, varmasti hyvän ruoan äärelle.

Tälle illalle on vielä nautittava loppuun ruoalle avattu uusi riojalainen. Ei ole kärsimys nauttia kelpo tempranillo loppuun. Castroviejo maistuu vähän raa´alle kirsikalle, on samettista, melkein makeaa… Ja on vallan edullinenkin.

Sunnuntaillekin on tiedossa vielä mukavaa: nuoriso tulee syömään. Jos huomenna saamme tatteja, voin hemmotella tytärtä niillä; poikaystävänsä ei ehkä ole niin riemastunut metsänantimista, mutta joskopa vaikka (Marskin) vorschmackia  tekisin myös. Ja tämän vuoden hillasadosta hillapannacottaa.

Ja nyt takkatulen ääreen. Oikean työviikon jälkeen on vaan niin mukava olla. 🙂

Arrivederci, Brunetti – ¡Hola, Don Quijote!

Kesän dekkarikausi loppui eilen illalla, kun sain tämän kesäisen Donna Leonin luetuksi.  Unelmien tyttö on 17. Leonin suomeksi käännetty kirja. Olen lukenut ne kaikki. Ihmekös tuo; italialaista kulttuuria, sarkasmia (joka minua viehättää aina vain enemmän), sopivan jännittävää, ei liian väkivaltaista (jossain tuotannon keskivaiheilla muutama teos oli kyllä jo siinä rajoilla), ruokaa, jopa reseptejä, dottoressa Paola joka miehensä Guido Brunettin taustalla on enemmän kuin henkilögallerian kantava voima, ärsyttävä poliisipäällikkö Patta, josta minulle tulee mieleen yksi toinen imagostaan kovin tarkka johtohenkilö. Kirjassa on hienovaraista yhteiskunta-analyysiä ja italialaisen elämänmenon lämminhenkistä mutta osuvaa kritiikkiä. Ainekset ovat mieleiseni.

Komisario Brunetti -dekkaria ennen  oli yöpöydällä Stieg Larssonin trilogian toinen kirja. Siitäkin pidin, mutta en niin paljon kuin ensimmäisestä Miehet, jotka vihaavat  naisia. Kolmas on – mieheni mukaan – toistakin vaatimattomampi, mutta katsotaan ensi kesänä.

Mutta nyt on edessä myös uusi Suuri Luku-urakka.  Sinuhen jälleen haikeasti hyvästeltyäni (olivatkohan nämä jo viimeiset jäähyväisemme? luenkohan (kuuntelenkohan) sen taas 30 vuoden päästä? ) olen ajatellut lukea Don Quijoten. Jostain merkillisestä syystä olen aina sivuuttanut sen. Se ei ole koskaan ollut loputtoman pitkässä, koskaan päättymättömässä luettavien kirjojeni listassani. Mutta nyt ystävä, kollega kertoi sen kesällä lukeneensa ja totesi: ”Kui koska mittä muit kirjoi on tarvint kirjotakka?” Ja sitten vielä sain sähköpostissa tällaisen lukuohjeen:

Mielestäni tärkein asia Don Quijoten lukemiseen on lukea sitä riittävän verkkaisesti eli kaikessa rauhassa, luku kerrallaan. Jos opuksen yrittää lukaista, on yritys tuhoon tuomittu. Muista tämä, niin hyvä tulee. Mielevän hidalgon mainiot seikkailut odottavat.

– J.

P.S. Jokaisessa meissä asuu pieni Don Quijote jos kohta Sancho Panzakin.

Odotukseni ovat korkealla.

Valokuvatorstai: Ilo

Valokuvatorstai on palannut. Ilo se on. Ja aiheena ILO!

(Ilo suurenee klikkaamalla)

__________________________

Tinden kommentin jälkeen lisäilen pari kuvaa paikasta, jossa nuo ilo-kivet ovat. Ja tuo Rõöm-kivi paremmassa kuvassa.
Sekin on kaiverrettu, vaikka jostakin kuvakulmasta näyttää, että kirjaimet on ”pursotettu” kiven päälle.

Kivet näkyvät tuossa alemmassa kuvassa keskellä ylhäällä.

Tästä se lähtee

Mistä on syyskuun ensimmäinen tehty?

  • opiskelijoista (onpa kiva kun tulitte takaisin. Ja eiku töihin vain)
  • professorin poikkeuksellisesta touhottamisesta (meidän pitäisi, muistuta, kirjoitetaanko? autatko? missä se onkaan?)
  • kahdeksastatoista sähköpostista (opinto-ohjaus etäopiskelijoille ei ole ihan superhauskaa)
  • vesisateesta joka ei haittaa (sisällä olo tuntuu mukavalle, lenkin voi laistaa hyvällä omalla tunnolla)
  • osoitteiden hakemisesta (vaikka onneksi ei ollut mun juttu isommasti)
  • palelemisesta (flunssaa on liikkeellä, en nyt(kään) haluaisi)
  • viidestä vastatusta puhelusta (joo, mukava kun tulet mukaan)
  • saman verran soitetuista (onneksi opintoasiainpäällikkö ja toimistosihteeri ovat olemassa)
  • eväistä koneen ääressä (no eikös se ollut tarkoituskin jättää syömistä vähemmälle?)
  • fukseista (hyvää päivää, anteeksi, saanko häiritä? voisitteko auttaa? – älkää hyvät nuoret teititelkö. Kohteliastahan se on, mutta …)
  • projektin julkistamisesta ja käynnistämisestä (elämme jännittäviä aikoja, paluuta entiseen ei enää ole)
  • muistoista

Campo di Fiori 7.7.2010, Rooma