Ei kaikkea voi muistaa

Herään taas ihan liian aikaisin. Mutta ajattelen, että nautin rauhallisesta aamusta: en viitsi lähteä salille, lenkille en tarkene. Menenkin saunaan! Aamusauna on huippujuttu!

Ensin laitan kuitenkin kahvipannun liedelle kuten teen joka aamu (meillähän keitintä ei käytä muut kuin juniori). Noh, suihkussa hoksaan, että shampoo on loppu! Uusi pullo on ostettuna, mutta missä se on? Koluan vessojen kaapit ja eteisen rompekomeron. En löydä mistään, joten pesen hiukseni Cool Extra Energy Super Revitalising  – tai jollain muulla nuorisohypersupershampoolla ja siitä lähtien olen sitten tuoksunut pojalleni.

Saunasta ja shampoon etsinnästä johtuen suihkusessio on kestänyt paljon tavallista aamua kauemmin, paljon kauemmin kuin kahviveden kiehuminen kestää: puolet vedestä on haihtunut ja kiehunut hellalle. Noh, onneksi ei ole puuroaamu.

Lähden hakemaan postilaatikolta Kalevan ja kasvimaalta salaattia eväitä varten, jolloin muistan, että töihin piti muistaa ottaa yksi lehti mukaan työkaverille ja lähdenkin ensin hakemaan sen olkkarin lehtikorista. Laitan ko. sisustuslehden reppuuni heti, – heti etten unohda. Syön aamiaista ja vähän mietin, että jotain uupuu. Ryhtyessäni tekemään eväitä hoksaan, että se salaatti on hakematta – kuin tietysti myös Kaleva. No voin jättää lehden lukemattakin.

Seuraavaksi kevyttä kenttäehostusta: ripsiväriä sipaistessani kuulen eteisestä tekstarin äänen: oisko vihdoin tytär, jolle jo illalla pistin viestin, vastannut? Ei, ei ollut viesti tyttäreltä. Siispä laitan hänelle uuden viestin, että soittaisi päivällä.

Pakkaan vermeet mukaan, teen lopultakin ne eväät (jotka tänään eivät unohtuneet eteisen pöydälle kuten aika usein!). Eteisen peilin edessä totean, että vaihdankin vielä puseron, ja oikeastaan farkut passaiskin paremmin uuden t-paidan kanssa… joten eiku vaihtoon kaikki. Ja sitten jo vähän hoppu. Inhoan myöhästymistä, joten hopi-hopi.

Tempaisen avaimet – jotka KAIKKI ovat tänä aamuna tallessa, yesh!! Suljen kotioven, autotalli auki, ja eiku menoksi! Hitto, väärät avaimet, miehen auton avaimella ei käynnisty minun autoni. Nyt jo juoksen sisälle, ja ovi on lukossa!  Ja avaimet autossa käsilaukussa, eiku sinne takaisin (en viitsi soitella ovikelloa, juniori ja pehtoori vielä eilisen varaston laatoistusrempan jälkeen tarvivat unta). Avaan kotioven ja eteisen avainkorista etsin omia auton avaimiani, eikä niitä löydy! Hiton juniori kun ei koskaan palauta avaimia oikeaan paikkaan! Käännän pojan takintaskut, löydän avaimet  ja sitten jo töihin.

Ja ihan ajoissa istun kokouksessa, eikä kukaan huomaa, että ripsiväriä on vain toisessa silmässä. Eikä kukaan hoksaa sitäkään, että läppäristäni puuttuu akku. Aika hoksaamattomia ihmisiä; minä sentään töiden jälkeen – kun oli sisaren kanssa meeting kaupungilla – hoksasin, että unohdin aamulla ottaa mukaani sateenvarjon! Joskus tällainen huolellisempikin ihminen voi unohtaa jotain.

Mutta muutoin oikein mukava päivä.

Jäin miettimään

Olen joskus aiemminkin (klikkaa ihmeessä) kirjoittanut  tämän jutun:   “Jos olet juoksija, juokse. Jos olet honka, humise.” Jos olet lehtori, lehtoroi?

Tämän työpäivän jälkeen taas kerran mietin, mitä se lehtorointi oikein onkaan? Mitä minä haluan sen olevan? Tänään se on ainakin ollut puhumista. Oikeastaan koko päivän puhumista.  Ei, ei opettamista, ei luentoja, ei seminaareja tai esitelmiä, tosin muutama pieni palaveri/ohjaustuokio ja neuvonpito, mutta siis enimmäkseen puhumista. Tai kuuntelemista, melkein enemmän sitä.

Tänään sain vähän kuin mutkan kautta parikin palautetta  lehtoroinnistani.  Hurjan hienoa oli kun aamulla viikon sisään toinen entinen opiskelijani, jolle olin ollut avittamassa kirjaprojektia, toi uunituoreen kirjan kiitosten kera. Semmoinen voimaannuttaa kummasti. Ja sellainen kertoo, että historialla on vielä kysyntää, opiskelijoille löytyy pieniä projekteja, mikä tekee omastakin työstä mielekästä.

Sitten  muualtakin kuin opiskelijoilta palautetta, johon suhtautuminen varauksellisempaa. Lehtorointi ei ole loputonta toimikuntarumbaa, eihän? Onnistuin yhden jäsenyyden skippaamaan. Lehtorilla enemmän aikaa oikeaan lehtorointiin? Nyt lehtorin olisi löydettävä kandiseminaariaiheita. Olisiko ehdotuksia historian opinnäytetöiden aiheiksi?

Ulkoillen

Eilen oli ensimmäinen lauantai melkein kolmeen kuukauteen kun olimme keskenämme kotona. Ei reissussa, ei vieraita, ei ystäviä. Olimme kaksistaan kotona. Ja mitä minä tein? Nukuin 1½ tunnin päiväunet!! Ennenkuulumatonta! Riemullista! Univajetta oli edelliseltä illalta ja kai jo viikkojen takaa…

Perjantaina tullessamme kotiseuturetkeltä kiiruhdimme pikimmiten kaupunkiin. Ystävät olivat viesteilleet ja kyselleet ulos syömään; no mehän olimme menossa joka tapauksessa, joten menimme sitten neljästään. Seurahuoneen Hugossa nautimme kerrassaan herkullisen illallisen. NYT tiedämme, miltä hyvin valmistetun kyyhkyn kuuluu maistua. Ja kaikkeen muuhunkin olimme vallan tyytyväisiä. Ravintolasta lähdimme ystävien luo katsomaan yhteisen Rooman reissun kuvia, ja nauttimaan proseccoa. Se on kyllä ollut tämän kesän ykkösjuoma. Rento ja leppoisa ilta venähti pitkästi yli puolen yön. Kevyesti. 🙂

Nukkumisen lisäksi viikonloppuun on eilen ja tänäänkin kuulunut mm. pihan siivousta; jo kesäkukkien poislaittoa. Tilalle pihlajanoksia.

Valkosipulinkukka on nyt tämän näköinen.

Sitten kasvimaalla on kurkkuyrttiä. Sillä on mukava koristella kakkuja ja salaatteja. Siniset kukat saa syödä.

Ja lenkkeilyä. Rullaluistelemaan kun meiltä on tietöiden takia edelleen suunnattoman vaikea lähteä, menin tavalliselle Meri-Toppilan lenkilleni. Pitkästä aikaa kameran kanssa.

 

Aallonmurtajalle Toppilanrannasta.

Koskapa sää oli suosiollinen, raikas, hyvä hengittää, liki aurinkoinen, tepastelin kotiin, hain auton ja ajelin vielä Toppilansaareen ja kävelin kuvaamaan saman rannan aallonmurtajalta kotirantaan päin …

Ja sitten vielä Nallikariin ja sitten vielä hautausmaalle, ja sitten vielä pihalle, ja seurauksena mieletön nälkä ja nyt poskia kuumottaa.

Turkansaaressa

Eilen kävimme Turkansaaren ulkomuseossa: ensimmäistä kertaa 26 vuoteen yhdessä. Vuosi meidän häiden jälkeen veljeni vihittiin samassa kirkossa, joten se on ainoa kerta, jolloin olemme pehtoorin kanssa yhdessä (molemmat, erikseen – minä varsinkin – useinkin) Turkansaaressa käyneet.

Eilen tuntui olevan hyvä ajatus ja aika mennä uudelleen yhdessä  🙂

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Mitään isoja häitä tässä pikku kirkossa ei voi viettää.

Hääpäivänämme Turkansaaressa oli joku ammattikuvaaja, joka otti kuvia meistäkin (kysymättä meiltä mitään). Tämä kuva ollut ainakin Blue Wingsissä (Finnairin lehti), Me naisissa, Makasiini-lehdessä ja viimeksi toissa kesänä Hesarissa. Joku tuttu on aina bongannut kuvan ja meille toimittanut ko. lehjden.

Eilen samasta kohtaa

Morsiamen kuuluu leipoa häihinsä leipä, joka sitten ripustetaan  orsille.

Reikäleivän anopin opastamana minäkin aikanani leivoin. Ja sulhasen avustamana sain ripustetuksikin.

Turkansaaren ponttoonisiltaa ei enää ole, sillä se on vuonna 1990 korvattu kiinteällä sillalla.

Me menimme sitten toiselle hienolle sillalle: kotiseutuhääpäiväretkemme jatkui kohti Utajärveä, josta 15 km kohti Kajaania on hulppea riippusilta.  Ennen-nyt kuvat siis sieltä…

27.8.

27.8.1983

Kannattaa katsoa sulhasen kenkiä. Niihin liittyy tarina.

Olimme molemmat koko häitä edeltävän kesän tehneet aika lailla töitä, joten oli vähän hopusti häihin valmistauduttu. Olimme ajelleet muiden töiden lisäksi tilausajoja, ja niinpä hääviikon alkupuolellakin olimme molemmat taas tilausajossa Haaparannassa. Eläkeläisillä kun oli tapana ainakin kerran kuussa useammalla bussilla tehdä ”rasvareissuja” Ruotsiin. Me olimme omien kyydittäviemme kanssa päiväreissulla, ja sillä aikaa kun eläkeläiset olivat hamstraamassa näkkäripaketit, Oboyt, Gevaliat ja Bregått- ja Smör-paketit (yht. 5 kg/hlö sai tullitta tuoda rasvoja) meillä oli kihlattuni, joka tällä foorumilla tunnettaneen paremmin ”tittelillä” pehtoori, kanssa tauko. Mitä tehtäis? Kengät häihin oli vielä hankkimatta, ja ajattelimme, että onhan niitä Haaparannassakin kenkäkauppoja. Eiku ostamaan vihkipukuun passelit popot.

Kengät löytyivät, ja kun eläkeläisillä oli kassit ja nyssykät valmiina ajelimme takaisin Ouluun. Ja lauantaina oli sitten häät. Turkansaaren pienessä vuonna 1694 rakennetussa kirkossa vihittiin ja museokahvilassa  (historioitsijan häät ulkomuseokohteessa, luonnollisesti) syötiin lohisopat ja Turkan talon pihapiiriin rakennetulla tanssilavalla – sukujen suureksi riemuksi – rohkeasti valssiakin haparoimme. Siihen maailmanaikaan ei todellakaan (ei ainakaan tiedostavissa humanistipiireissä) mitään kirkkohäitä vietetty; no me kuitenkin vietimme.

Siis, kun olimme valssanneet kävi enoni vaimo, joka oli pienessä kirkossa  etupenkissä istunut ja päässyt hyvin liki seuraamaan vihkitoimitusta ja mm. sulhasen kenkiä, sanoi: ”Hyvät kengät, vaikka maksoivat vain 77 kruunua.”  Jotta oli hintalaput ollu pohjassa vielä vihkimatolle polvistuessakin. Sattuuhan sitä.

27.8.2010

Historia

Historia ei ole vain sotia
tekoja ja keksintöjä.
Se on myös ääniä
maan hajuja
väriseviä silmuja
ja kukkia.

Väärin sitä on luulla
vain kirjaläjien viisaudeksi.
Se on myös suudelma suulla

nauru

juominen

ja laulu.

Vuosien kierrossa, suurissa tapahtumissa
kaikessa mikä kiehuu ja kohisee:
meren solina
naisen olkapäät
lasten ulina
hevosenkenkä, joka kopisee.

Läpi suurten aarteitten
soluvat valittavat äänet
lentävät
hämärät näyt

välkkyvät silmät ja näyt.

(Jevgeni Jevtusenko)

Tämä minulle niin tärkeä Jevtusenkon runo, joka on kulkenut mukanani lukiovuosista lähtien,  tuli tänään mieleen. Taustalla parikin juttua. Tänään(kin) sain taas muistutuksen että eri ihmisille historia on niin erilaista.

Ensinnäkin aamulla professorin kanssa selviteltiin ylimääräisen opinto-oikeuden anomuksia. Joukossa oli yksi Petroskoin yliopistosta valmistunut maisteri,  joka halusi täydentää tutkintoaan Suomen historian opinnoilla. Selasimme hänen papereitaan ja kiinnostuksen vuoksi tsekkailimme mitä kursseja Petroskoissa historian opintovaatimuksiin kuului. Ehkä vain sisäpiirihuumoria, mutta kyllä meillä riitti lystiä. ”Entisajan maailmanhistoria” ja ”Alkukantaisten kulttuurien historia” ja sokerina pohjalla (historian laudatur-opinnoissa!) ”Pioneerityön metodikurssi”.

Historia ainakin oppiaineena on Petroskoissa eri kuin Oulussa.

Piazza di Popolo, Rooma 6.7.2010

Sitten toinen pohdinta, mitä historia on, kun iltapäivällä työhuoneeni oveen koputtaa täysin tuntematon mies. Oli kysellyt minua toimistosihteeriltämme tyttönimelläni, mikä tarkoittaa, että edellisestä  tapaamisestamme on hyvinkin kulunut tovi. Opiskelukaveri siis! Minua vuotta nuorempaa vuosikurssia, ja ainakin kansainvälisten suhteiden historian kaikki luennot suoritettiin jotensakin kimpassa.

Hän kyseli, millaista opiskelu nykyään on? millaisia ovat historian opiskelijat? eivätkö oikeasti tenti Friedelliä? ei pakollisia ”vanhoja käsialoja”? ei lopputenttejä? opinto-ohjausta, mitä ihmettä se on? Tuli vaan siinäkin mieleen, että historiansa kullakin. On historia ja/tai opiskelu ollut Oulussakin kovin erilaista eri aikoina.

Blogilistani

Toissapäiväisen postaukseni  jälkeinen plussamerkkinen palaute bloginpidostani sai hyrisemään hiljaa itsekseen. Sellainen hyvä hyrinä, josta Nalle Puh aina jutuissaan puhuu.  Jäin sitten hyrinässäni miettimään minun suosikkeblogejani, niitä, joita tulee seurattua. Itse asiassa seuraamieni blogien määrä on pudonnut esimerkiksi vuodentakaisesta kovastikin.

Monella bloginpitäjällä on oman bloginsa sivupalkissa piiitkä luettelo seuratuista blogeista, – minulla ei. Mutta nyt voisin vähän listata niitä joita olen seuraillut.

Kun tein tätä listaa hoksasin, että kaikki seuraamani ovat oikeastaan keskenään kovastikin erilaisia. Ja merkillistä: ei yhtään muotiblogia listalla. 🙂

Ensinnäkin tietysti Valokuvatorstai, joka oli aikanaan yksi tärkeä syy oman blogin aukaisemiseksi. Toinen blogi, jota olen seurannut kauan (tosin vain satunnaisesti käyn kurkkimassa mitä uutta) on Ullan leivontablogi, joka nykyään on maikkarin sivustolla nimellä Elämä makeaksi.

Päivittäin klikkaudun blogiin nimeltä Kerro vielä. Se on sisareni runo- ja skräppäysblogi. Meidän sisarussarjassa se en ole minä, eikä veljenikään, jolla riittäisi sinniä skräppäykseen saatikka löytyisi lahjoja (joita on vielä koulutuksella kehitetty) kirjoittaa runoja. Mutta Railatertulla on.

Sukulaisblogeja on toinenkin. Amerikan serkkuni Irma on vastikään avannut oman bloginsa. Ja hänkin osaa runoilla. Ja kuinka ihanaa olikaan kun Irma kirjoitti nettiin kolme Perniön mummun Alexilta saamaa Amerikan kirjettä. Ne ovat  niin hienoja. Käykäähän kurkkaamassa wordsbyirma . Sivulla on mummun kuvakin. 🙂

Sitten listallani on tietysti ruokablogeja, joista tällä hetkellä yksi ylitse muiden on Timben Makujen maailma. Keittiömestari Timo, joka meilläkin kävi kesällä grillaamassa :), on avannut bloginsa. Suosittelen varsinkin kaikille oululaisille (tai sellaisille joilla on Stockan Herkku lähietäisyydellä ja joita ruoka kiinnostaa) ruokafriikeille.

Monissa ruokablogeissa tulee piipahdeltua. Tänään mm. Kurpitsamoskan sivulla, jossa on menossa elokuun ruokahaasteen äänestys (vink, vink, te jotka kyselitte ”missä niitä sun sapuskoita saa äänestää?”).

Sitten sellainen ”pieni blogi” kuin Katse avartuu on minusta mukava piipahduspaikka. Meidän kirjallisuusmakumme MeKuRun kanssa kun on aika yhteneväinen. Ja muitakin samaistumiskohteita lienee on. Sieltä mm. keksin idean, että haluan lähteä Utajärven riippusillalle. Joskopa ensi viikonloppuna kun emme sitten kuitenkaan mökille lähteneet (sää, nuoriso, työt (sekä koti- että työtyöt)) saivat jäämään Rantapeltoon, voisimme ajella Utajärvelle riippusillalle ja sieneenkin.

Blogini kommenteissa vilahtelevan Yaelianin Appelsiinipuun alla-blogia seuraan myös. Tel Avivin kuulumiset ja kokkailut kiinnostavat.

Historia-aiheisia blogeja on netissä useitakin. Satunnaisesti niihin hakeudun tai eksyn, mutta Kaisan  Sukututkijan loppuvuosi -blogi on päivityslistallani koko ajan. Sieltä kaltaiseni sukututkimusta harrastamaton saa aina jotain uutta historiatietoa ohi työjuttujen.

Ja vielä lopuksi yksi (niitä on kyllä paljon) valokuva-blogi. Tällä hetkellä tykkään tästä:  Valokuvia.  Tuollaisia kuvia minäkin haluaisin oppia kuvaamaan.

___________________________

Siitä tulikin mieleeni että kuukauden Puutteenperä-kuva on julkaisematta. Tässäpä se: