kesäkuu 2010

Showing: 11 - 20 of 33 RESULTS
Niitä näitä

Hyviä uutisia ja jo lähdön tunnelmaa

Hieman hoppupäivä. Ja helpotuksen päivä! Kummallista, miten huoli olikin iso. Tai onkos se nyt niin kummallista?

Pienempi (paljon), iso asia on, että minulla on lyhyempi tukka kuin vuosikausiin. Keventää, kuulemma. Hyvä, että keventää. Mikään muu ei kevennäkään. Muutoin olenkin tänä keväänä hävinnyt ikiaikaisen, jokavuotisen taisteluni kilojen kertymistä vastaan kuus nolla! Yleensä edes alkukesästä kukkamekko on tuntunut mukavalle. Nyt ei tunnu edes alkukesästä. Ja loma ja herkuttelu alkaa vasta ylihuomenna!

Tänäänkin tosin herkuteltu. Kahden viikon päästä ollaan Roomassa, ja niissä merkeissä tänään mukava meeting, ja hieman herkuteltiin. Ainakin espanjalaiset mansikat olivat hyviä. Oikeesti. Ja matkani onnistuneiden macaroonsien leipomiseksi on jo pitkällä. Kyllä se tästä.

Ja tämänkin, tulevan matkan kanssa, näiden matkaan lähtevien kanssa: pitää nauttia matkalla olosta, eikä vain varrota perille pääsyä. On mukava jo suunnitellla ja odottaa matkaa…

Niitä näitä Oulu

Veistoksellinen lauantai

Poikkeuksellisen pitkän yöunen jälkeen leppoisa aamiainen ja sitten pitkälle (pyörä)lenkille. Oulu on hyvä kaupunki, se pitäisi muistaa. Löysin kameran kanssa paljon uusia puolia kotikaupungista. Kerrankin aikaa ja halua pysähtyä kameran kanssa Sanna Koiviston  ”Ajan kulku” – veistoksen viereen. Kaupungintalon takana olevan 32 pienoisveistoksen sarjasta koostuvassa teoksessa on aina jotain uutta. Siinä on Oulun historia Kaarle IX:stä tähän päivään, viimeinen hahmo on Martti, pieni poika katsomassa tulevaisuuteen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Siinä levollisen lauantaiaamun rauhassa kuvatessani veistoksen viereen tuli perhe (virolainen, ?), ja perheen poika halusi Martin viereen.

Hupisaarilla olin aika kauan.

Ja kun päivä oli alkanut veistosten parissa, sain kotiin palattua houkuteltua (lähettäiskö käymään Taidemuseolla? – lähetään vaan. …) pehtoorin mukaan.

Monta pientä näyttelyä. Naivistit  saavat hyvälle mielelle. Tuomas Mäntysen maalaus Pienet pyhät viehättivät erityisesti. Samoin kuin Kaarina Alstan Pingviinit sukeltavat. Ja Alstan toinen pieni taulu Lautalla. Se vaan oli niin hauska. Ajattelimme lähteä katsomaan myös Oritkarin satamasa olevaa maailman suurinta purjepaattia (Sedov) mutta jonot olivat niin pitkät, että skippasimme jutun ja ajelimme kotiin. Katsomaan prinsessahäitä. Monarkismi rulettaa (mitäs jos Suomen sota olisikin päättynyt toisin?) … Rakkausavioliitot rulettaa… Enkä paljonkaan kyynelehtinyt … 🙂

 

Valokuvaus

Viikon lopulla

Pitkästä aikaa sain tänään artikkelin lähtemään julkaistavaksi. Pienen mutta kuitenkin. Siitä tuli pieni hyvä tunne. Ja mietin, kuinka hyvältä se on aina tuntunut, kun on saanut jonkun projektin valmiiksi. Tarkastettavaksi, lehteen, historiatoimikunnalle,  painoon, seminaariin, – saanut jotain valmiiksi. Vaikka eiväthän ne koskaan ole ihan valmiilta tuntuneet, mutta että pois käsistä. Viime aikoina näitä tuntoja on ollut kovin vähän. Mutta siis tänään juttu lähti. Ei turha arkistoreissu, siltäkään osin 🙂

Nyt kun työviikko on ohi, on taivas pilvessä. On onneksi vielä lämmin, eikä sada. Vielä. Huomenna sataa. On kolmas viikonloppu peräkkäin kun meillä ei ole minnekään menoa, eikä ketään kutsuttuna syömään. Näin ei käy usein (paitsi tammi-helmikuussa, jolloin minulla on luento). Varsinkaan kesällä. Heinäkuun lopusta elokuun loppuun onkin sitten kaikki viikonloput jo enemmän tai vähemmän varattuna. Hyvä niin. Kesällä on aikaa ystäville, on aikaa juhlille, on aikaa kokeilla uusia ruokia. On loma.

Nytkin jo melkein. Kun kerran ei paista, olen surffaillut. Värkkäillyt kuvia, tehnyt töihinkin uuden valokuvakollaasin ja alla ”Puutteenperä kerran kuussa” -sarjaan täydennys.

Monethan tietävät merkillisen viehtymykseni erikoisiin nimiin. Keräilen niitä edelleen. Ilahdun jokaisesta uudesta erikoisesta nimestä, postitelkaa vielä jos kohdalle sattuu, kiitos vain. Nimiin liittyen eksyin Kauppalehden sivuilla blogiaan pitävän Esa Helanderin ”Nimet kertovat”  -artikkeleihin. Kerrassaan mainioita juttuja. Suosittelen: täältä löytyvät.

 

 

Luettua

Maahengen puutetta

Suomalaisen talonpojan perikuvana on pidetty Runebergin luomaa Saarijärven Paavoa, joka oli ahkera, pyyteetön ja Jumalaa pelkäävä. Myös Sakari Topeliuksen maailmankuvassa ja sitä kautta suomalaisille välittyneessä kirjallisessa kuvassa talonpoikaisen rahvaan luottamus esivaltaan ja Jumalaan oli ominaista. Kirjallisuuden kuvaa suomalaisesta talonpojasta maahengen elähdyttämänä, ahkerana ja rehellisenä miehenä jatkoi Santeri Alkio 1890-luvulle sijoittamassa romaanissa Pyydysmäen Erkki, joka

– – rakasti kotoista ruispeltoa. Se oli hänestä pyhä ja ihana – –
– – ruispellossa, kun sen tähkäpäät täyteläisinä ja kellahtavina aaltoilivat tuulessa elokuun aurinkoisena päivänä, oli jotain niin lumoavaa, ettei mikään muu suomalaisen maamiehen tunne voinut sille vertoja vetää.

Minun mielenliikkeeni ovat olleet kovin kaukana näistä suomalaisten talonpoikien mieltäylentävistä tunteista kun olen ollut maatöissä!  Minua ei elähdyttänyt maahenki, eikä edes ajatus elokuussa ”vihannoivasta” kasvi-, kukka- ja yrttimaasta saanut minua romantisoimaan takapihan muutaman vaivaisen neliön kylvöpuuhia. Sääsket, kompostin viereen pesänsä laittanut vihainen varispariskunta, ja taas sääsket saivat kihisemään kiukusta. Eivät Runeberg ja Alkio kirjoita mitään sääskistä!

Samaa mietin kun eilen sain luetuksi Sillanpään 1930-luvulla ilmestyneen Ihmiset suviyössä. Ei ollut Sillanpäänkään kesäyössä sääskiä. Muutoin aika viehättävä ”minun aikakauteni” opus, tutkimusaikakauteni miljöö ja mentaliteetti siinä on kovin elävä. Ja niin kovin erilainen kuin Sillanpään Hurskas kurjuus, joka oli minulle aikanaan ravisuttava lukukokemus.

Jollei Sillanpäänkään kesässä ole sääskiä, niin Rantapellossa on! Nekin ovat saaneet minut kovin matkakuumeiseksi (mistä osoituksena mm. blogiasun muutos, mihin on vaikuttanut myös välähdykset Etelä-Afrikasta… taustakuva, otsikkokuva ja valokuvatorstain kuva siis sieltä) ja kaipaamaan mökille. Viikko enää…

Töissä alkaa olla todella motivoitumisongelmia. Tosin tänään taas niitä pieniä onnenrippuja kun oli publiikkipäivä: valmistuneita kandeja ja maistereita kävi heittämässä hyvästit ja kiittelemässä, … On se vaan mukava kun käyvät heippaamassa. On se. Ja vähän haikeaakinhan se on.

Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: matkan varrella

Hyväntoivonniemi Afrikan eteläkärjessä on monen matkan varrella. (klikkaamalla suurenee)

Se on ollut monelle purjehtijalle myös matkan pää: lännessä on kylmä Atlantti ja idässä Intian valtameri ja niiden merivirtojen kohtaaminen saa aikaan merireitin myrskyisyyden.

Yli 500 vuotta tämä vaikuttava paikka on ollut eurooppalaisten merenkulkijoiden matkan varrella.

Ja varmasti nyt jalkapallon mm-kisojen aikana monen turistin matkan varrella.

Bloggailu Historiaa

Eilisen jälkeen

… nukutti huonosti. Ylikierroksia. Ja sitten töissä väsytti kovasti.

… moni kävi kiittelemässä. Työpaikalla oli rento ja raukea fiilis.

… minun taidehistorian opintoni ovat edistyneet merkittävästi 🙂

… ruokaa jäi niin paljon, että kun roudasin ne duuniin, saatiin rääppiäisistä monelle lounas.

… yhden kirjaprojektin kustannusasia on saatu kuntoon.

… läksiäiset yhdelle työkaverille saatu kunnialla ja hyvällä mielellä järjestettyä.

… päivällä kahvilla käytiin vielä tietokilpailun jälkipeliä. Tuli todettua, että professoreillekin ”tenttikysymyksiin” vastaaminen on Suuri Juttu.

Piknik-visailun voisinkin laajentaa tänne blogin puolelle.

Eilinen kisa on kokonaisuudessaan LINKIN TAKANA (pdf-muotoisena).

Ne, jotka haluavat, voivat osallistua kilpailuun. Eilisessä kilpailussa olleet musiikkinäytteet ja juustotaisting on tietysti näin sähköisessä mediassa vaikea järjestää, samoin kuin estää lunttaaminen (lue: googlettaminen), mutta jos haluat voit lähettää vastauksesi minulle (tuulestatemmattu (at) gmail.com) tai toimittaa vaikka paperipostissa (yhteystiedot löytyvät tuon ”kisalinkin” takaa).

Kilpailun sääntöihin kuuluu, että jokainen osallistuja vastaa ilman apuvälineitä (ja vannoo niin tehneensä :)).

Vastaukset on oltava minulla 30.6.2010. Voittajalle toimitan pullon kuohuvaa tai suklaarasian.

Järjestä juhannusvieraiden kanssa kilpailu? Osallistukaa porukalla!

Onnea kisaan 🙂

____________________________________

Kilpailuidean saa pölliä. Niin minäkin olen tehnyt. Jos niin teet, kerro, miten sinun ehkä vähemmän historia-alan ihmisiä käsittävä kesävierasporukkasi homman hanskasi.

Historiaa

Historioitsijat piknikillä, piknikin historia

Historiatieteet piknikillä Rantapellossa. Tänään oli se päivä. Viisi vuotta edellisestä kerrasta.

Sää ei suosinut, mutta haittasiko se? Ei, ei se haitannut. Meitä oli koolla melkein kaksikymmentä. Meillä on hyvä työyhteisö. Meillä oli hyvä iltapäivä ja ilta. Ruokaa oli ruhtinaallisesti, ja piknik-visa oli haastava ja kannatti se tehdä. Yksi paha kysymys historioitsijoille oli piknikin historia? Piknikin historia Suomessa, Euroopassa, maailmalla? Hmmm. jopas viisi kolmen-neljän hengen (ammattilais)joukkuetta aiheeseen keksi kaikenlaisia selityksiä… lähelle oikeitakin. 🙂

Palaan asiaan, vastaukseen – tälläkin foorumilla.

Ruoka ja viini

Välimerellisiä scampeja – ja poroa!

Eiliseltä jäi kesken …

Scampit ovat ihanan välimerellistä, vähän ylellistä kesäruokaa. Saahan niitä valmiiksi kypsennettyinäkin, mutta maistuvat ja tuoksuvat aivat erilaiselle, paljon paremmalle,  kun marinoi ja grillaa itse. Keittiömestariystäväni oivallisen marinadin reseptiä vähän tuunasin ja tämmöinen on tulos

Grillatut scampit
(alkuruokana salaattipedillä 2 – 3 riittää, pääruokana 4 – 6 esim. risoton kera/ruokailija)

Marinadi riittää noin tusinalle

Sulata scampit ja marinoi niitä puolisen tuntia

3 rkl oliiviöljyä
2 limetin mehu
1 rkl (thai-)kalakastiketta
yksi pilkottu punainen chili
2 rkl korianteria silputtuna

Pujottele marinoidut, valutetut scampit varrastikkuun ja grillaa vajaa viitisen minuuttia, – katkaravun värisiksi.

Juniori ei luonnollisestikaan jättikatkaravuista tule kylläisiksi, joten keittelin samalle sapuskalle pastaa ja tein helppoakin helpomman

Välimerellisen poronkäristyksen, 🙂

400 g hyvää käristyslihaa
2 rkl voita
suolaa
reilusti pippuria myllystä
1 prk vuohenjuusto-tomaatti-ruokakermaa

Sulata voi pannulla, paista jäinen käristys normaalisti. Suolaa ja pippuroi.
Kaada ruokakerma pannuun ja anna hautua 10 – 15 minuuttia.

Tarjoile ehdottomasti pastan, ei perunamuusin, kera.

Bon appetito!

Viikonlopun viineistäkin jokunen sananen. Alkon uutuuksissa on kaksi ”meidän talon” viiniä. Lindeman´s Early Harvest valko- ja punaviinien ideana on ”low calories”. Molemmissa on alle 10 prosenttia alkoholia. Molemmat ovat nuoria, kevyitä, kesäviinejä. Ja molemmat kannattaa nauttia kylmänä, valkoinen liki jäisenä, ja punaviinikin lähes jääkaappikylmänä.

Valkkari on tehty Semillon- ja Sauvignon Blanc -rypäleistä. Minä kun olen sen verran rajoittunut, että en SB-rypäleestä tehdyistä viineistä pidä, en luonnollisestikaan ollut kovinkaan riemastunut tästä. Mutta hyvä viini se on. Ja ideana kevyt kesävalkkari hyvä. Noiden scampien ja varsinkin salaattien yms. kanssa nauttisin kuitenkin mieluummin punaista syrah-viiniä. Siinä oli sellaista ”rosemaisuutta”. Mutta paljon parempaa kuin monet roset. Siis hyvä vaihtoehto niille.

1840-luvulla Australiassa viinintuotannon aloittanut hollantilainen Lindemans antoi talon kuohuviinille nimen Cawarra, joka on paikallista alkuasukaskieltä ja tarkoittaa ”virtaavan veden äärellä”. Viinitalo olisi voinut käyttää Cawarraa myös näiden kesäviinien tuotenimessä. Sopivat veden äärelle, mökille ja piknikille.

Niitä näitä

H-etu?

Sisaren ja murmelin (siis äidin nimipäivä), ja niinpä menimme Vanhalle Paloasemalle Grill it´iin syömään. Ja totesimme, että oululaiset eivät todellakaan käy sunnuntaisin ulkona syömässä. Olimme suunnilleen ainoat isossa ravintolassa. Ruoka ei erikoista, mutta hyvää. Ja erinomaista oli lisuke: chorizo-perunamuusi. Nam! Pottumuusi oli jalostettu mausteisilla makkarapaloilla. No joo, ei dieettiruokaa ei, mutta ah, ihanan suolaista ja makoisaa.

Laskunmaksun aikana murmeli – toipilas ja omasta mielestään kovinkin vanha ja mitään hoksaamaton – halusi maksaa sapuskan. Tarjoilija toi laskun, johon murmeli antoi Visansa ja hieman kritikoi kun ei ollut ”numerokonetta” vaan lasku oli  allekirjoitettava PIN-koodin antamisen sijaan. S-etukortti sentään katsottiin eduksi.  Selkäytimestään asti kirjanpitäjä ja etten sanoisi kohtuullisen pihi ja tarkka äitini katsoi laskua, ja hoksasi yhtäkkiä: ”Mikä H-etu? Mikä tämä on?” Ei voinut mitään:  repesimme nauruun oikein kunnolla. H-etu? Hetu? On yhtä kuin sotu. Siis henkilötunnus. Eikä murmeli sitten saanut mitään ylimääräisiä bonuksia tai alennuksia. Mutta mukava nimmarisessio meillä oli.

Eilisestä ruoasta lupasin postailla reseptejä. … mutta taidan jättää huomiseen. Scampi-marinadi ja huippuhyvä poronkäristys-resehti (ihan oma, äärimmäisen yksinkertainen) tulossa huomenna.

Mutta toinen aiempi lupaukseni: Ikeasta hankittu pihatarjoilupöytä. Tahtoo aina ulkona auringossa syödessä voit sulaa, salaatit nuupahtaa, leivät kuivahtaa ja viinit lämmetä (kuvan Lindemans Early Harvest Syrah vaatii vielä kommentointia.. ehkä sekin huomenissa) ja olen kauan toivonut jonkinlaista lisäosaa pöytään ja tässä se on! Siis Ikeasta halpis pöytä (tai siis palikkasarja, kuten ko. liikkeestä ostaessa on tapana), joka käsitellään kyllästysaineella ja johon kiinnitetään pieni aurinkovarjo. Koko setin hinnaksi tuli alle 60 egeä ja on hyvä!