Month

kesäkuu 2010

Showing: 1 - 33 of 33 RESULTS
Ruoka ja viini

Ruoka-aikeita ja reseptikin

Lapin karuuden jälkeen Oulu on kovin vihreä, tuoksuukin vihreälle. Ja aamun lämpö tuntui niin kesältä.

Päivän ohjelmaan kuului vain turhan paljon sisäoloja. Toisaalta huoltopäivä oli hemmottelua: fysioterapiassa ja jalkahoidossa. Perinteisesti kesälomani alkuun tähän huoltosettiin kuuluisi vielä verenluovutus, mutta kun olen jo oppinut, että ei se minulle sovi silloin kun on lennolle lähtö lähellä. Ja seuraavalle lennolle lähtöön ei ole enää viikkoakaan. Sitä paitsi kävimme aika vasta Juniorin kanssa yhdessä SPR:llä. Ja että se poika osasi repiä riemun siitäkin. Oli koko päivän, ja pari seuraavaa, niin verenluovuttajaa, niin verenluovuttajaa. Hyvähän se on jos jää tavaksi siellä käydä. Aikoi ainakin. Paljon muutakinhan poika on kyllä aikonut.

Lennoilla pyörtyilemiseen, verenluovutukseen ja alhaiseen verenpaineeseeni liittyen olen nyt saanut pariltakin lääkäriltä luvan ja kehotuksen syödä poikkeuksellisen suolaista ruokaa hyvissä ajoin ennen koneeseen nousua. Taitaapa viikonlopun ruokalistalla sitten olla gefilusta ja graavilohta. 🙂

Ruoasta puheenollen. Katsoin juuri eka kertaa ”chez Jounin”. Ja tekivät siinä sitten macaroonseja. Joita minä olen jo kolmesti yrittänyt!  En ihan Nizzan kokkien tulokseen ole yltänyt, mutta mikä ohjelmassa lohdutti, oli että siinäkin todettiin, ettei niiden onnistuminen ole aina varmaa edes parhaille ”pasticceeraajille”.  Minähän viikonloppuna vielä kerran yritän, – jollei onnistu, luovun koko projektista. Ohjelmassa oli myös hyvä pannacotan ohje, ja siinä tehtiin aluksi marjabalsamico, mistä tulikin mieleeni Mansikat balsamico-marinadissa ja niiden kera limemascarponea. (Resepti on LappItaliassa ja Mestarien vieraana -kirjassa.) Joskopa sitäkin, jo huomenna? Ei, ei huomenna. Huomenna mennään Maikkulaan juhlimaan Murmelin tasavuosia.

Mansikat balsamico-marinadissa ja limemascarponea

1 l mansikoita
½ dl valkoista balsamicoa
2 rkl sokeria

100 mascarponea
½ dl tomusokeria
1 lime

Keitä balsamicoa ja sokeria kattilassa kunnes sokeri on sulanut. Anna jäähtyä ja kaada kokonaisten, perattujen mansikoiden päälle.
Pese ja kuivaa lime, raasta kuori. Sekoita raastettu kuori mascarponen ja tomusokerin kanssa. Tarjoa kreemi yhdessä balsamicolla maustettujen mansikoiden kanssa.

_______________________________________

Vielä on muutama tunti aikaa osallistua blogin kesäkisaan.
Osallistujia on kovin vähän, joten kannattaa kokeilla …
Kilpailu ja ohjeet osallistumiseksi TÄÄLLÄ.
Yhteen kysymykseen löytynee perusteellinen vastaus huomisen Kalevasta… 🙂

Historiaa Lappi

Patikkaretki Pielpajärven erämaakirkolle

Eilisen turistipäivän alun (Ivalon Kenkä-Asu, Karhunpesäkivi-hiidenkirnu, Inarin kirkonkylä, Siida) jälkeen olimme kahdelta valmiina lähtemään patikkaretkelle kohti Pielpajärven erämaakirkkoa. Edessä 4,5 km suuntaansa. Noh, pehtoorille ei juttu eikä mikään, ja enköhän minäkin jaksa.  Siis ei muuta kuin kamera reppuun ja kohti Pielpajärveä.

Matkan alussa tulemme miettineeksi, mitä tarkoittaa aarniometsä? Meistä metsä oli aarniometsää…
Isoja vanhoja puita, valtavia siirtolohkareita, naavaisia oksia.

Ensimmäisen kilometrin jälkeen tajusimme, että matka käy kovin hitaasti.
Korkeuseroja reitillä ei ole juurikaan, mutta kiveliö, rakka, puiden juuret pakottavat patikoimaan varovaisesti, katsoen eteen ja jalkoihin.
On mietittävä, mihin kenkänsä pistää, jottei kompastu.

Puolentunnin jälkeen näemme ensimmäisen kerran vettä. Tulemme Puntsijärven rantaan. On aivan hiljaista.
Ei edes tuulen huminaa kuulu. On ihan tyven.
Kunnes pienen kosken solina kuuluu.

Taival muuttuu vähän helpommaksi, – vähäksi aikaa.
Mutta samaan aikaan alkaa vähän ripsiä vettä, mikä onneksi loppuu pian.
Jatkamme matkaa.
Löydämme ennennäkemättömiä kukkia.

Kellosinilatva (Polemonium acutiflorum):

Puolukkaa näyttää tulevan, ja hillankukkia oli paljon.

Ja kaipaamiani kulleroitakin löytyi.

Kun tulimme Pikku Pielpajärven rantaan, luulimme jo olevamme perillä.
Olimmehan kävelleet hyvinkin melkein tunteroisen.
Muutamat pitkospuut veivät yli kannaksen, jonka rannalla kasvaa raatetta, paljon raatetta.
Tässä vaiheessa tajusin, että Pielpajärvi on vielä jossain edessä …

Ja matka jatkui…

Yhtäkkiä polulla melkoinen järkäle. Ei siirtynyt… Kuntoni on kovasti lopahtanut. 🙂

Kasvillisuus muuttui yhtäkkiä.
Koivikko (tuli mieleen yksi tietty taulu :)) enteili, että olisimme vihdoin jo lähellä.
Reilusti toistatuntia oli tepasteltu.

Ja lopulta edessä Pielpäjärven kirkon kenttä.

Kullerokenttä, jossa on 1700- ja 1800-luvulla ollut kymmeniä kirkkotupia.
Kun inarialaiset tulivat kirkolleen,
oli suvuilla tällä kentällä omat pienet kirkkotuvat,
joissa yöpyä kirkonmenojen ja markkinoiden aikana.
(Wikipediassakin kerrotaan jotain Pielpajärven kirkosta: Klik)

Opastustaulussa kerrotaan näin:

Nykyinen kirkko on valmistunut vuonna 1760.

Karussa kirkkosalissa pidetään edelleen joka juhannus kirkonmenot
ja joka kesä kirkossa on myös vihkitoimituksia.
Pohdittiin, ettei kyllä frakkia ja kovin pitkälaahuksista huntua
kannata kirkolle mennessä päälle pukea. …

Kirkon eteisessä on vieraskirja,
josta näemme, että meitä ennen kirkossa oli eilen puoli viiteen mennessä
käynyt kymmenen henkeä.
Ei erityisen ruuhkainen nähtävyys. 🙂

Hetken huilasimme Pielpajärven rannassa, jossa on retkeilijöille päivätupa, puuceet ja tulistelupaikat.
Meillä ei ollut mukana edes kunnon eväitä, vähän energiajuomaa vain.
Onneksi Siidassa oli syöty lohipiirakkapalaset.
Samaa reittiä takaisin. Erämaajärvet kauniita.
Eikä edelleenkään itikoita. Ei vaikka metsän suojassa oli tyven.
Ei erityisen lämmin (n. + 12 C), mutta ei myöskään itikoita.

Toiset puolitoista tuntia takaisin. Kannatti. Oli hieno reitti.

Rantasauna, ruoka ja uni maittoivat.

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla, ja voit siirtyä kuvasta toiseen kuvan reunaan tulevan nuolen avulla.)

___________________

Tänään ei ole patikoitu.
Siivoiltiin mökki, saunottiin ja ajeltiin kotiin.
Rovaniemellä lounastettiin.
Ei ollut kiire.
Kotona kaikki hyvin.

Historiaa Lappi

Me mökkiläiset turistina

Tuulimiestä ja maahisia (rumpukuvia) kävimme katsomassa. Myös hienoja luontokuvia Lapista. Ja historiaa. Saamelaisten elinkeinojen historiaa ja arkipäivää. Siis kävimme Siidassa. Kävimme myös kerrassaan huikeassa vaatekaupassa ja Myössäjärvellä. Ja iltapäivä kului patikoidessa Pielpajärven erämaakirkolle. Olemme olleet turisteja katselemassa nähtävyyksiä! Mutta aloitetaanpa alusta.

Aamulla mökin lämpömittari näytti huikeat +5C. Lämpöasteiden lisäksi oloa riemastuttivat puiden latvojen tasolla roikkuneet pilvet, jotka enteilivät sadetta. Lähtökohdiltaan hieman arveluttava aamu ei lannistanut: päätimme ryhtyä turisteiksi. Mökki jääköön, met lähdemme kohti Inaria.

Jo ennen Ivaloa alkoi sataa. Aika lailla. Siispä käydään ensin Ivalossa kaupassa, ja sitten: on aika tutustua kovasti kehuttuun vaatekauppaan. Ivalon apteekin vieressä on liike nimeltä Kenkä-Asu. Ja vaikka vuosikymmeniä on näillä seuduin tullut liikuttua, ei kyseiseen kauppaan ole tullut mentyä. Tänään mentiin. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Ehkä jo julkisivu kertoo aika paljon. Ikkunassa lukee isolla ”Retroa”.

Ja sitä sieltä sisältä löytyy! Teryleenitunikoita ja -housuja (joissa on metalliset vetoketjut), farkkuja, joissa on polven kohdalla sellainen V-laskos (minulla on ainakin kahdet sellaiset vuonna 1972!!), yksiosaisia laskettelupukuja paksusta toppakankaasta, hiihtohousuja, joissa on ommellut prässit ja harmaa kuminauha jalkaterän alle. Kernitakkeja ja (teko)silkkisiä miesten paitoja, joissa on pieni kapea pystykaulus.

Ja mikä hienointa kaikissa vaatteissa on hintalaput, joissa on hinnat myös markoissa. Entäs kauppiaspariskunta? About 80 v. molemmat. Ja vireitä ja virkeitä ovat, mutta mitään pankkikorttihömpötystä ei kauppaan ole otettu. Mistäkö tiedetään? Pehtoori osti hienon flanellipaidan, ja käteisellä oli maksettava.

Tämän kulttuurinähtävyyden jälkeen ajelimme kohti Inaria ja Siidaa (saamelaismuseota), jossa on käyty edellisen kerran 10 vuotta sitten. Matkalla pysähdyimme kauniilla Inarinjärven reitillä Myössäjärvellä, jossa on maailman ainoa synnyinpaikaltaan siirtynyt hiidenkirnu. Joka kaiken lisäksi on väärinpäin. Komea kivi se oli, ja kiven taakse kun kiivettiin, näkyi Inarinjärvi sumuisesta kelistä huolimatta kauniisti. Kansallismaisemaa siinä missä Kolikin, sanoisin. Sadekin tokeni.

Inarissa meidän turistireitillä oli Siida. Siellä oli parahiksi Elli Maaret Helanderin Noitarumpu-näyttely. Ja luontovalokuvanäyttely. Ja poronluusta ja -nahasta tehtyjen (nyky)käsitöiden näyttely. Ja tietysti äärimmäisen hyvin toteutettu saamelaisten elinkeinojen ja historian perusnäyttely.

Helanderin rumpuihin miellyin kovasti. Niissä oli shamanismin, historian, Lapin aiheita toteutettu hienosti. Monta hienoa rumpua pysäyttivät meidät… Esimerkiksi tämä Elämän polku -rumpu.

Inarissa käytiin vielä hopeapajalla ja kirkossa, tietysti. Ainoa alttaritaulu ikinä, jossa olen nähnyt poron!

Kaiken muun turisteilun jälkeen päivän pääkohteeseen: patikkaretki Pielpajärven erämaakirkkoon. Ennen kokematon reitti, luonto matkalla monimuotoinen, kaunis ja karu. Eikä ollutkaan mikään pikku tepastelu! But we did it!

Palasimme vasta muutama tunti sitten. Laitan huomenna kuvakertomuksen. …

Niitä näitä

Post-juhannus

Eilisen peli-illan jälkeen yön uni venyi kovin pitkälle aamuun … No ei nukkuessa menetetty varmaankaan juuri mitään: yöllä oli tullut – – syksy? Aamulla lämpömittari näytti + 8 C , ikkunasta näkyi sateinen ja harmaa pihapiiri, naapurimökissä jo pakkasivat autoa. Vähän lohdutonta oli.

Myöhäinen aamiainen pannareineen ja puuroineen oli pöydässä ennen yhtätoista. Nuoret jaksoivat taas hyvin syödä. Sitähän siinä sitten ihmeteltiin. Nuoriso vielä kulki eestaas, siivoili mökkiään. Lounaaksi olin vielä luvannut käristyksen, sen nauttivat ja sitten lähtivät kohti maalikyliä. Yhtäkkiä olemisessamme oli iso aukko, – ikävä.

Jahka  saimme ulkoiltua, saimme ystävät ”Saariselkä-citystä” kylään. Korvasienikeitto (omin pikkukätösin poimituista sienistä!) ja porofileet maistuivat. Oliko meillä asiaa? Ehkäpä meillä ei, – isommasti ainakaan, paitsi ensi vapun agenda ;), mutta kyllä meillä juttua riitti. Työpäivän verran. Miksi täällä aika kuluu kovin hopusti?

Valokuvatorstain haasteeseen ”juhannus” olisi nyt paljon parempi kuva tarjolla. Huom. kuva (klikkaamalla suurenee) on otettu kymmeneltä illalla. Aurinko EI laske täällä. Nyt on meille kuudes juhannus täällä, ja vielä jaksan ihmetellä valon määrää.

Niitä näitä

Kiirettä pitelee ;)

Rauhallinen runsas aamiainen (oikeastaan jo brunssi, sen verran kauan nukuttiin, olihan pelattu myöhään yöhön), verkkaisesti lähdimme ulkoilemaan, tepastelua kohti Iisakkipään huippua (Juniorikin saatiin liikkumaan ja lenkille, hyvä J.!), Kaunispäällä katseltiin maisemia ja nautiskeltiin iltapäiväkahvit (ja tietysti pojille ne mahtavat munkit),  jatkettiin matkaa alas lussakasti löntystellen.

Aikaa kun oli, kävimme katsomassa panimon pihalla kullanhuuhdontakisoja ja tapaamassa tuttuja. Iltapäivä alkoi olla lopuillaan, joten oli aika palata kaupan kautta kohti mökkiä.

Ryhdyimme saunanlämmityspuuhiin, viesteiltiin ja soiteltiin, – kukin tahoilleen. Nuoret taisivat torkahdellakin. Laittelin ruokaa, aika paljon, – taas, vaikka ei ollut tarkoitus. Saunottiin, pulahdeltiin purossa, istuskeltiin ulkona ja katseltiin, että ei se sade sitten kuitenkaan tullut… tulisko ukkonen? Ei sekään. Nytkin melkein paistaa.

Söimme. Aika pitkän kaavan mukaan. Rauhassa. Down sifting. Leppoisassa olossa.

Jotta kiirettä on pidellyt. Koko päivän. 😉

Lappi

Ihmisiä suviyössä

Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäänkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa. Se on suviaamun aavistus, joka lähenee.
F. E. Sillanpää, Ihmisiä suviyössä

Pitkän yöunen jälkeen hieno aamu, aurinkoa, kuruissa kävelyä, korvasienien etsimistä (löydettiinkin, vähän tosin), itikatonta aurinkoa, nuoremman nuorenparin kanssa Kuukkeli-kaupassa, saunan lämmitystä ja ruoanlaittoa yhdessä, puron rannalla oloa, kuvaamista, notskilla myöhäinen lounas, vanhempi nuoriparikin tuli – iloksemme. Rauhallinen illallinen – maistuihan se. Pian alkanee peli-ilta.

Meillä on täällä nuoret, Lapin luonto ja loma. 

Ei meiltä mitään puutu.

Historiaa Lappi

Saamenmaan suvessa

Aamulla ensimmäisen kerran herätessä näin auringonsäteiden heijastuvan tuvan punaiseen ryijyyn: ollaan mökillä, on loma! Nukumme kahdeksaan. Juhannussaunan pesu ensimmäinen projekti, jonka jälkeen niitä on riittänyt. Ulkona on ollut ilo olla. Lämmin, melko tyven, tosin pilvessä ison osan päivästä, mutta sääskiä paljon vähemmän kuin Oulussa. Siitäkös olemme olleet iloisia!
 
Toissapäivän postauksessani oli kuva noitarummusta. … Lupasin sen symboleista vähän tietoa: noitarummun kuviot ovat kahdessa tai kolmessa eri kentässä; tuossa meidän mökin seinällä roikkuvassa on keskellä selkeästi viiva,  joka jakaa ”maailman kahtia”. Yläpuolella on jumalat, siellä on kuu (siis se kumpu jossa kolme ristiä, voi tarkoittaa myös seitapaikkaa), siellä on ”tuonpuoleiseen” liittyviä symboleita. Rummun keskellä todellakin on aurinko (kuten Koivu arvelikin, Railatertullakin ajatus oikea, symboli vain väärä). Aurinko on luonnonkansojen uskomusmaailmassa (eikö meidän city-ihmistenkin?) keskeisellä sijalla. Saamen lipussakin on aurinko ja kuu (lipun keskellä oleva ympyrä kuvaa aurinkoa (punainen) ja kuuta (sininen).
 
Knallipäinen olento auringon oikealla puolella on shamaani, parantaja, sen alapuolella poroaita, vene symboloi kauppa- ja muita yhteyksiä. jne. Noitarumpu ei ole ole shamaanin tai noidan väline, jollei sitä ole vihitty tarkoitukseensa (meidän rumpua ei ole). Onpa 1700-luvulta löydetty rumpuja joissa on kristillisiä symboleita. Pakanalliset ja kristilliset muodot ovat monessa muussakin yhteydessä suloisesti sekaisin, niin noitarummuissakin.
 
Lihku mátkái!  (onnea matkaan, nuoret!) Ajakaa varovaisesti, täällä läpi yön paistavan auringon alla teitä ootellaan.
 
Lappi

Tämä taivas, tämä maa

Kello on kymmenen. Ja Hangasojalla paistaa. Tästä tuvan ikkunasta kuvatessa näyttää nyt juuri tältä (klikkaa kuvaa, näen avautuvan näkymän paremmin):

Rovaniemen jälkeen ei juuri liikennettä, Vuotson jälkeen poroja. Eikä ollenkaan  kulleroita tienvarsilla, ei vaikka niitä viimeiset viisi juhannuksen seutua on tapana ollut olla.

Kunhan saimme kassit puretuksi (sen jälkeen kun nuoriso ilmoitti tulevansa tänne, olen keräillyt ruokaa kasseihin ja kylmälaukkuun, Rovaniemellä käytiin vielä kaupassa, niin että pienen komppanian, tai ainakin joukkueen, voisin aika keposesti muonittaa) sytyttelimme tulet puron rantaan.

Istuskelimme. Tämä taivas, tämä maa … ei tätä voi kertoa, tämä täytyy elää…

Lappi

Mökki mielessäin

Tytär pisti aamulla tekstarin: ”Soita kun ehdit!” Juuri ja juurihan minä nyt ehdin yliopiston aamupäivän raukeasta työrupeamasta hellittää sen verran, että tyttärelle soitan. Kyseli, jotta passaisko jos sittenkin poikaystävänsä tulisivat mökille. Pariksi yöksi vaan kun töistä ei ole vapaata, mutta voitaisko tulla?
– Voisitteko?

Ei mitään mukavampaa olisi voinut soittaa! Voi kuinka iloinen olen kun tulevat!

Tässä olen vähän pakkaillut, ruokaa lähinnä. Ja sitten tulostellut kuvia – kamarin seinän kehyksiin vielä pitäisi jotain kuvia laitella. Selatessa kuvakansioita löysin kuvan noitarummusta joka on Myötätuulen (uuden mökin) seinällä ja jonka eksnaapurimme toivat meille tuliaisena käydessään mökillä. Naapurin isännän veli tekee näitä puhdetöinä, matkamuistoiksi. Suurenee klikkaamalla.

Keksimme teetättää rummun kahdesta kuvioista takorautaiset ”reliefit” mökkien ulkoseiniin. Tuulentuvan nurkassa on tuo vasemmanpuoleinen ja Myötätuulen puronpuoleisella seinällä toinen. Kuinkas moni tietää mitä symbolit tarkoittavat?

Joka tapauksessa noita kohti huomenna, loman aluksi Hangasojan hiljaiseen pihapiiriin, tuntureille ja tupaan.

Niitä näitä

Hyviä uutisia ja jo lähdön tunnelmaa

Hieman hoppupäivä. Ja helpotuksen päivä! Kummallista, miten huoli olikin iso. Tai onkos se nyt niin kummallista?

Pienempi (paljon), iso asia on, että minulla on lyhyempi tukka kuin vuosikausiin. Keventää, kuulemma. Hyvä, että keventää. Mikään muu ei kevennäkään. Muutoin olenkin tänä keväänä hävinnyt ikiaikaisen, jokavuotisen taisteluni kilojen kertymistä vastaan kuus nolla! Yleensä edes alkukesästä kukkamekko on tuntunut mukavalle. Nyt ei tunnu edes alkukesästä. Ja loma ja herkuttelu alkaa vasta ylihuomenna!

Tänäänkin tosin herkuteltu. Kahden viikon päästä ollaan Roomassa, ja niissä merkeissä tänään mukava meeting, ja hieman herkuteltiin. Ainakin espanjalaiset mansikat olivat hyviä. Oikeesti. Ja matkani onnistuneiden macaroonsien leipomiseksi on jo pitkällä. Kyllä se tästä.

Ja tämänkin, tulevan matkan kanssa, näiden matkaan lähtevien kanssa: pitää nauttia matkalla olosta, eikä vain varrota perille pääsyä. On mukava jo suunnitellla ja odottaa matkaa…

Niitä näitä Oulu

Veistoksellinen lauantai

Poikkeuksellisen pitkän yöunen jälkeen leppoisa aamiainen ja sitten pitkälle (pyörä)lenkille. Oulu on hyvä kaupunki, se pitäisi muistaa. Löysin kameran kanssa paljon uusia puolia kotikaupungista. Kerrankin aikaa ja halua pysähtyä kameran kanssa Sanna Koiviston  ”Ajan kulku” – veistoksen viereen. Kaupungintalon takana olevan 32 pienoisveistoksen sarjasta koostuvassa teoksessa on aina jotain uutta. Siinä on Oulun historia Kaarle IX:stä tähän päivään, viimeinen hahmo on Martti, pieni poika katsomassa tulevaisuuteen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Siinä levollisen lauantaiaamun rauhassa kuvatessani veistoksen viereen tuli perhe (virolainen, ?), ja perheen poika halusi Martin viereen.

Hupisaarilla olin aika kauan.

Ja kun päivä oli alkanut veistosten parissa, sain kotiin palattua houkuteltua (lähettäiskö käymään Taidemuseolla? – lähetään vaan. …) pehtoorin mukaan.

Monta pientä näyttelyä. Naivistit  saavat hyvälle mielelle. Tuomas Mäntysen maalaus Pienet pyhät viehättivät erityisesti. Samoin kuin Kaarina Alstan Pingviinit sukeltavat. Ja Alstan toinen pieni taulu Lautalla. Se vaan oli niin hauska. Ajattelimme lähteä katsomaan myös Oritkarin satamasa olevaa maailman suurinta purjepaattia (Sedov) mutta jonot olivat niin pitkät, että skippasimme jutun ja ajelimme kotiin. Katsomaan prinsessahäitä. Monarkismi rulettaa (mitäs jos Suomen sota olisikin päättynyt toisin?) … Rakkausavioliitot rulettaa… Enkä paljonkaan kyynelehtinyt … 🙂

 

Valokuvaus

Viikon lopulla

Pitkästä aikaa sain tänään artikkelin lähtemään julkaistavaksi. Pienen mutta kuitenkin. Siitä tuli pieni hyvä tunne. Ja mietin, kuinka hyvältä se on aina tuntunut, kun on saanut jonkun projektin valmiiksi. Tarkastettavaksi, lehteen, historiatoimikunnalle,  painoon, seminaariin, – saanut jotain valmiiksi. Vaikka eiväthän ne koskaan ole ihan valmiilta tuntuneet, mutta että pois käsistä. Viime aikoina näitä tuntoja on ollut kovin vähän. Mutta siis tänään juttu lähti. Ei turha arkistoreissu, siltäkään osin 🙂

Nyt kun työviikko on ohi, on taivas pilvessä. On onneksi vielä lämmin, eikä sada. Vielä. Huomenna sataa. On kolmas viikonloppu peräkkäin kun meillä ei ole minnekään menoa, eikä ketään kutsuttuna syömään. Näin ei käy usein (paitsi tammi-helmikuussa, jolloin minulla on luento). Varsinkaan kesällä. Heinäkuun lopusta elokuun loppuun onkin sitten kaikki viikonloput jo enemmän tai vähemmän varattuna. Hyvä niin. Kesällä on aikaa ystäville, on aikaa juhlille, on aikaa kokeilla uusia ruokia. On loma.

Nytkin jo melkein. Kun kerran ei paista, olen surffaillut. Värkkäillyt kuvia, tehnyt töihinkin uuden valokuvakollaasin ja alla ”Puutteenperä kerran kuussa” -sarjaan täydennys.

Monethan tietävät merkillisen viehtymykseni erikoisiin nimiin. Keräilen niitä edelleen. Ilahdun jokaisesta uudesta erikoisesta nimestä, postitelkaa vielä jos kohdalle sattuu, kiitos vain. Nimiin liittyen eksyin Kauppalehden sivuilla blogiaan pitävän Esa Helanderin ”Nimet kertovat”  -artikkeleihin. Kerrassaan mainioita juttuja. Suosittelen: täältä löytyvät.

 

 

Luettua

Maahengen puutetta

Suomalaisen talonpojan perikuvana on pidetty Runebergin luomaa Saarijärven Paavoa, joka oli ahkera, pyyteetön ja Jumalaa pelkäävä. Myös Sakari Topeliuksen maailmankuvassa ja sitä kautta suomalaisille välittyneessä kirjallisessa kuvassa talonpoikaisen rahvaan luottamus esivaltaan ja Jumalaan oli ominaista. Kirjallisuuden kuvaa suomalaisesta talonpojasta maahengen elähdyttämänä, ahkerana ja rehellisenä miehenä jatkoi Santeri Alkio 1890-luvulle sijoittamassa romaanissa Pyydysmäen Erkki, joka

– – rakasti kotoista ruispeltoa. Se oli hänestä pyhä ja ihana – –
– – ruispellossa, kun sen tähkäpäät täyteläisinä ja kellahtavina aaltoilivat tuulessa elokuun aurinkoisena päivänä, oli jotain niin lumoavaa, ettei mikään muu suomalaisen maamiehen tunne voinut sille vertoja vetää.

Minun mielenliikkeeni ovat olleet kovin kaukana näistä suomalaisten talonpoikien mieltäylentävistä tunteista kun olen ollut maatöissä!  Minua ei elähdyttänyt maahenki, eikä edes ajatus elokuussa ”vihannoivasta” kasvi-, kukka- ja yrttimaasta saanut minua romantisoimaan takapihan muutaman vaivaisen neliön kylvöpuuhia. Sääsket, kompostin viereen pesänsä laittanut vihainen varispariskunta, ja taas sääsket saivat kihisemään kiukusta. Eivät Runeberg ja Alkio kirjoita mitään sääskistä!

Samaa mietin kun eilen sain luetuksi Sillanpään 1930-luvulla ilmestyneen Ihmiset suviyössä. Ei ollut Sillanpäänkään kesäyössä sääskiä. Muutoin aika viehättävä ”minun aikakauteni” opus, tutkimusaikakauteni miljöö ja mentaliteetti siinä on kovin elävä. Ja niin kovin erilainen kuin Sillanpään Hurskas kurjuus, joka oli minulle aikanaan ravisuttava lukukokemus.

Jollei Sillanpäänkään kesässä ole sääskiä, niin Rantapellossa on! Nekin ovat saaneet minut kovin matkakuumeiseksi (mistä osoituksena mm. blogiasun muutos, mihin on vaikuttanut myös välähdykset Etelä-Afrikasta… taustakuva, otsikkokuva ja valokuvatorstain kuva siis sieltä) ja kaipaamaan mökille. Viikko enää…

Töissä alkaa olla todella motivoitumisongelmia. Tosin tänään taas niitä pieniä onnenrippuja kun oli publiikkipäivä: valmistuneita kandeja ja maistereita kävi heittämässä hyvästit ja kiittelemässä, … On se vaan mukava kun käyvät heippaamassa. On se. Ja vähän haikeaakinhan se on.

Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: matkan varrella

Hyväntoivonniemi Afrikan eteläkärjessä on monen matkan varrella. (klikkaamalla suurenee)

Se on ollut monelle purjehtijalle myös matkan pää: lännessä on kylmä Atlantti ja idässä Intian valtameri ja niiden merivirtojen kohtaaminen saa aikaan merireitin myrskyisyyden.

Yli 500 vuotta tämä vaikuttava paikka on ollut eurooppalaisten merenkulkijoiden matkan varrella.

Ja varmasti nyt jalkapallon mm-kisojen aikana monen turistin matkan varrella.

Bloggailu Historiaa

Eilisen jälkeen

… nukutti huonosti. Ylikierroksia. Ja sitten töissä väsytti kovasti.

… moni kävi kiittelemässä. Työpaikalla oli rento ja raukea fiilis.

… minun taidehistorian opintoni ovat edistyneet merkittävästi 🙂

… ruokaa jäi niin paljon, että kun roudasin ne duuniin, saatiin rääppiäisistä monelle lounas.

… yhden kirjaprojektin kustannusasia on saatu kuntoon.

… läksiäiset yhdelle työkaverille saatu kunnialla ja hyvällä mielellä järjestettyä.

… päivällä kahvilla käytiin vielä tietokilpailun jälkipeliä. Tuli todettua, että professoreillekin ”tenttikysymyksiin” vastaaminen on Suuri Juttu.

Piknik-visailun voisinkin laajentaa tänne blogin puolelle.

Eilinen kisa on kokonaisuudessaan LINKIN TAKANA (pdf-muotoisena).

Ne, jotka haluavat, voivat osallistua kilpailuun. Eilisessä kilpailussa olleet musiikkinäytteet ja juustotaisting on tietysti näin sähköisessä mediassa vaikea järjestää, samoin kuin estää lunttaaminen (lue: googlettaminen), mutta jos haluat voit lähettää vastauksesi minulle (tuulestatemmattu (at) gmail.com) tai toimittaa vaikka paperipostissa (yhteystiedot löytyvät tuon ”kisalinkin” takaa).

Kilpailun sääntöihin kuuluu, että jokainen osallistuja vastaa ilman apuvälineitä (ja vannoo niin tehneensä :)).

Vastaukset on oltava minulla 30.6.2010. Voittajalle toimitan pullon kuohuvaa tai suklaarasian.

Järjestä juhannusvieraiden kanssa kilpailu? Osallistukaa porukalla!

Onnea kisaan 🙂

____________________________________

Kilpailuidean saa pölliä. Niin minäkin olen tehnyt. Jos niin teet, kerro, miten sinun ehkä vähemmän historia-alan ihmisiä käsittävä kesävierasporukkasi homman hanskasi.

Historiaa

Historioitsijat piknikillä, piknikin historia

Historiatieteet piknikillä Rantapellossa. Tänään oli se päivä. Viisi vuotta edellisestä kerrasta.

Sää ei suosinut, mutta haittasiko se? Ei, ei se haitannut. Meitä oli koolla melkein kaksikymmentä. Meillä on hyvä työyhteisö. Meillä oli hyvä iltapäivä ja ilta. Ruokaa oli ruhtinaallisesti, ja piknik-visa oli haastava ja kannatti se tehdä. Yksi paha kysymys historioitsijoille oli piknikin historia? Piknikin historia Suomessa, Euroopassa, maailmalla? Hmmm. jopas viisi kolmen-neljän hengen (ammattilais)joukkuetta aiheeseen keksi kaikenlaisia selityksiä… lähelle oikeitakin. 🙂

Palaan asiaan, vastaukseen – tälläkin foorumilla.

Ruoka ja viini

Välimerellisiä scampeja – ja poroa!

Eiliseltä jäi kesken …

Scampit ovat ihanan välimerellistä, vähän ylellistä kesäruokaa. Saahan niitä valmiiksi kypsennettyinäkin, mutta maistuvat ja tuoksuvat aivat erilaiselle, paljon paremmalle,  kun marinoi ja grillaa itse. Keittiömestariystäväni oivallisen marinadin reseptiä vähän tuunasin ja tämmöinen on tulos

Grillatut scampit
(alkuruokana salaattipedillä 2 – 3 riittää, pääruokana 4 – 6 esim. risoton kera/ruokailija)

Marinadi riittää noin tusinalle

Sulata scampit ja marinoi niitä puolisen tuntia

3 rkl oliiviöljyä
2 limetin mehu
1 rkl (thai-)kalakastiketta
yksi pilkottu punainen chili
2 rkl korianteria silputtuna

Pujottele marinoidut, valutetut scampit varrastikkuun ja grillaa vajaa viitisen minuuttia, – katkaravun värisiksi.

Juniori ei luonnollisestikaan jättikatkaravuista tule kylläisiksi, joten keittelin samalle sapuskalle pastaa ja tein helppoakin helpomman

Välimerellisen poronkäristyksen, 🙂

400 g hyvää käristyslihaa
2 rkl voita
suolaa
reilusti pippuria myllystä
1 prk vuohenjuusto-tomaatti-ruokakermaa

Sulata voi pannulla, paista jäinen käristys normaalisti. Suolaa ja pippuroi.
Kaada ruokakerma pannuun ja anna hautua 10 – 15 minuuttia.

Tarjoile ehdottomasti pastan, ei perunamuusin, kera.

Bon appetito!

Viikonlopun viineistäkin jokunen sananen. Alkon uutuuksissa on kaksi ”meidän talon” viiniä. Lindeman´s Early Harvest valko- ja punaviinien ideana on ”low calories”. Molemmissa on alle 10 prosenttia alkoholia. Molemmat ovat nuoria, kevyitä, kesäviinejä. Ja molemmat kannattaa nauttia kylmänä, valkoinen liki jäisenä, ja punaviinikin lähes jääkaappikylmänä.

Valkkari on tehty Semillon- ja Sauvignon Blanc -rypäleistä. Minä kun olen sen verran rajoittunut, että en SB-rypäleestä tehdyistä viineistä pidä, en luonnollisestikaan ollut kovinkaan riemastunut tästä. Mutta hyvä viini se on. Ja ideana kevyt kesävalkkari hyvä. Noiden scampien ja varsinkin salaattien yms. kanssa nauttisin kuitenkin mieluummin punaista syrah-viiniä. Siinä oli sellaista ”rosemaisuutta”. Mutta paljon parempaa kuin monet roset. Siis hyvä vaihtoehto niille.

1840-luvulla Australiassa viinintuotannon aloittanut hollantilainen Lindemans antoi talon kuohuviinille nimen Cawarra, joka on paikallista alkuasukaskieltä ja tarkoittaa ”virtaavan veden äärellä”. Viinitalo olisi voinut käyttää Cawarraa myös näiden kesäviinien tuotenimessä. Sopivat veden äärelle, mökille ja piknikille.

Niitä näitä

H-etu?

Sisaren ja murmelin (siis äidin nimipäivä), ja niinpä menimme Vanhalle Paloasemalle Grill it´iin syömään. Ja totesimme, että oululaiset eivät todellakaan käy sunnuntaisin ulkona syömässä. Olimme suunnilleen ainoat isossa ravintolassa. Ruoka ei erikoista, mutta hyvää. Ja erinomaista oli lisuke: chorizo-perunamuusi. Nam! Pottumuusi oli jalostettu mausteisilla makkarapaloilla. No joo, ei dieettiruokaa ei, mutta ah, ihanan suolaista ja makoisaa.

Laskunmaksun aikana murmeli – toipilas ja omasta mielestään kovinkin vanha ja mitään hoksaamaton – halusi maksaa sapuskan. Tarjoilija toi laskun, johon murmeli antoi Visansa ja hieman kritikoi kun ei ollut ”numerokonetta” vaan lasku oli  allekirjoitettava PIN-koodin antamisen sijaan. S-etukortti sentään katsottiin eduksi.  Selkäytimestään asti kirjanpitäjä ja etten sanoisi kohtuullisen pihi ja tarkka äitini katsoi laskua, ja hoksasi yhtäkkiä: ”Mikä H-etu? Mikä tämä on?” Ei voinut mitään:  repesimme nauruun oikein kunnolla. H-etu? Hetu? On yhtä kuin sotu. Siis henkilötunnus. Eikä murmeli sitten saanut mitään ylimääräisiä bonuksia tai alennuksia. Mutta mukava nimmarisessio meillä oli.

Eilisestä ruoasta lupasin postailla reseptejä. … mutta taidan jättää huomiseen. Scampi-marinadi ja huippuhyvä poronkäristys-resehti (ihan oma, äärimmäisen yksinkertainen) tulossa huomenna.

Mutta toinen aiempi lupaukseni: Ikeasta hankittu pihatarjoilupöytä. Tahtoo aina ulkona auringossa syödessä voit sulaa, salaatit nuupahtaa, leivät kuivahtaa ja viinit lämmetä (kuvan Lindemans Early Harvest Syrah vaatii vielä kommentointia.. ehkä sekin huomenissa) ja olen kauan toivonut jonkinlaista lisäosaa pöytään ja tässä se on! Siis Ikeasta halpis pöytä (tai siis palikkasarja, kuten ko. liikkeestä ostaessa on tapana), joka käsitellään kyllästysaineella ja johon kiinnitetään pieni aurinkovarjo. Koko setin hinnaksi tuli alle 60 egeä ja on hyvä!

Niitä näitä Oulu

Kameran kanssa liikkeellä

Jalkapallon MM-kisat, kepun puoluekokous, kokoomuksen puoluekokous, — eipä voisi vähempää kiinnostaa. Futis ehkä eniten, koskapa kisat käydään Etelä-Afrikassa, –  Cape Townin stadikan naapurissa asuttiin lokakuussa. Kisapaikkoja ja -huumaa nähtiin jo tuolloin, mikä on nyt ainoa pieni kipinä kisoihin.

Sitten tulin äsken – tilastoja ja tilannetta tuntematon – miettineeksi, miten on Italian mahikset loppupeleihin tänä vuonna? Ollaan näet MM-kisojen viimeisellä, semi- ja finaaliviikolla Italiassa, joten onko pienintäkään mahdollisuutta, että olemme keskellä suurta urheilujuhlaa. (Arkeologian) kollega oli Roomassa vuonna 2006, jolloin Italia voitti MM-skaban. Oli ollut hulvatonta! Onko siihen nyt mahiksia 11.7.,  jolloin me olemme Roomassa tai ainakin sen liepeillä?

Puoluekokouksia ja fudista keskeisempää on tänään ollut oma liikunta. Aamusella merenrannassa lenkillä (sivupalkissa pieni kuva matkalta sinne, sekin suurenee klikkaamalla). Ensimmäistä kertaa aikoihin, vuoteen? näin kun kaikki (Nalskussa, Varjakassa) tuulimyllyt pyörivät. Puolenpäivän jälkeen tuuli vain yltyi, – kuinka ollakkaan pehtoorin kanssa meillä molemmilla tuli mieleen telttaretkeily Tanskassa: Odensen tuuli!  :).

 

Tuulesta huolimatta, tai sen takia, lähdimme puolen päivän jälkeen pyöräilemään. Nallikariin,  – ja Hannalaan. (ks. tiistain postaukseni) Kannattaa poiketa. Lohikeittokin tuoksui hyvälle. Meillä vain oli  kotona ruoka viimeistelyä vaille valmiina odottamassa… Keitto jäi testaamatta.

Tänään siis jotain hyvää ruokaa. Eilenkin. Joskopa huomenna reseptiikka-päivä…? Voisin kirjoitella muutaman reseptin ja viinivinkin. Ehkä. 🙂

Nyt nojatuoliin, lasillinen yllättävän hyvää portugalilaista rose-kuohuvaa (Mateus) ja Andreo Larsenin, Rooma – ikuinen illallinen. Olen lukenut sen ennenkin, mutta nyt siinä on jotain erityisen kiehtovaa.

Bloggailu

Blogin tilastoa ja ajatuksia

Eilisen päivän postaukseeni kävi Maija kommentoimassa ja kyseli ”Paljonko sinulla on näitä “blogiisiaddiktoituneita”?” Ensinnäkin Maijalle kiitos kommentoinnista, se ilahduttaa yksinäistä bloggaajaa aina, ja toiseksi lyhyt vastaus kysymykseen: reilut sata kävijää on päivittäin.

Tilastojen mukaan 60 % on ”palaajia”. Kovin tarkkoja tietojahan en tilastoista saa irti, mutta tulkitsisin että noin 50 – 60 päivittäistä vakkarikävijää tuulestatemmattuja – itse asiassa enimmäkseen tosia – juttuja jaksaa käydä vilkaisemassa. Sitähän minä aina välillä ilokseni ihmettelen 🙂

Yksi tilasto kertoo vierailijoiden määrän päivittäin, viikoittain ja kuukausittin. Kesäkuukausina kävijämäärä laskee, ja maalis- ja lokakuisin on koko blogihistoriani (syyskuusta 2007 lähtien) ajan ollut eniten kävijöitä, mihin vaikuttavat varmasti reissuraportit syys- ja hiihtolomilta.  Opiskelijatkin ovat kertoneet niitä lukeneensa, kommentoivatkin joskus.

Viikonpäivistä torstai on luonnollisesti vilkkain, minkä taustalla on osallistuminen Valokuvatorstain haasteisiin. Juhlapyhien alla jotkut reseptit tai pyhiin liittyvät ”historiapläjäykseni” (kaksi kynttilää, jollei heilaa helluntaina, römppä) ovat johdattaneet ihmiset (googlen välittämänä kai) sivulleni. Klikkaa tilasto isommaksi, näet paremmin …

Toinen tilasto näyttää asian näin:

Päivittäinen tilasto näyttää tältä

Paikkakuntakohtaista analyysia kävijöistä ja tilastoja niistä hakusanoista, joilla Tuulestatemmattuun on tultu, tein syksyllä vähän enemmän. Jos kiinnostaa KLIKKAA TÄSTÄ. Suunnilleen samankaltaista jakaumaa tilastot näyttävät nytkin…

”Addiktoituneista” en tiedä, kun en tiedä muutenkaan, ketkä täällä käyvät. Minulle tämä on kuitenkin tärkeä osa arkea ja reissuja. Dokumentaatiota itselleni.  Joskus palaan menneeseen tämän kautta. Minä kun muuten niin vähän olen menneen kanssa tekemisissä. Mennyt minussa on joskus turhankin vahva…

Tänään olen itse asiassa elänyt tulevassa. Tehnyt paljon valmisteluja ensi viikkoa varten, ajatuksissani olen jo kulkenut Roomassa (meitä lähteekin kuuden hengen porukka Roomaan! yesh!!!)

Sähköpostini loppukaneettina on pitkään ollut Juicen aforismi:

Mitä olet tehnyt viime aikoina?
Lukenut, niin kuin aina. Historiaa lähinnä, sanoin.
Niin, täytyyhän ihmisen aikaansa seurata.

Taidan vaihtaa kesäksi toisen Juicen aforismin:

Hyvä on.
Mutta en minä menneisyydessä elä,
vaan unelmat edeltä käsin.
On minussa se vika.

______________________________________________________

Arovuokot ovat jo näin kauniita!

Yliopistoelämää

Helpottaa jo…

Tänään oli puhelinvastauskaksituntinen pääsykokeessa käyneille. Saivat soitella ja kysellä pisteet, ja arvelut siitä, jotta pääsevätkö? Minä en kyynelehtinyt, en vaikka jouduin kymmenille sanomaan, että ei, ei aukea yliopiston ovi sinulle syksyllä! Yksi soittaja itki ilosta puhelimessa. Sellaiselle soittajalle oli kiva vastata. Niin kuin niille parille muullekin varmasti sisäänpäässeelle.  Mutta kuinka monelle niistä, joille oli sanottava, että ei, et päässyt, hanki itsellesi elämä muualta, maailma romahti – romahti hetkeksi? Yritin olla sympatiseeraamatta liikoja. Sellaisessa en ole kovin hyvä. No nyt pitkällinen pääsykoerumba on osaltani ohitse.

Ja vääjäämättä tuli tänään mieleen ”Ei nimi miestä pahenna”. Sisäpiirin juttu. Hih! Itsepähän olen työryhmän kokoon haalinut. Ainakaan ei vielä harmita. Päinvastoin.  Kysykää minulta, mitä mieltä olen kahden vuoden päästä! No kun tämäkin porukka on nyt työn alkuun asetettu niin alkaakohan työhommat jo helpottua? Hope so.

Nyt värkkään ensi tiistaiksi tietokilpailua. Silloin on historiatieteiden piknik meillä, ja perinteiseen (toinen kerta on jo perinne! sanoo historioitsija) kuuluu tietokilpailu. Aikas hyvä tästä tulee, vaikka itse sanonkin. Voin ensi viikolla julkaista skaban täälläkin. Saatte, hyvät blogivieraat, koetella historian yms. tietämystänne… 😉

___________________

Laiskan puutarhavalokuvaajan päivän otos. Tämän työhuoneeni ovelta puutarhaan päin näyttää juuri nyt tältä. Näyttää siltä että pihlajanmarjahyytelölle on otolliset olosuhteet!

Klikkaamalla suurenevat.

Valokuvatorstai

Valokuvatorstai: Memories

Valokuvatorstaissa inspiroidutaan tänään musiikista. Minulle  Clint Mansellin vähän melankolinen, paljon kaunis kappale Memories (Someone We’ll Never Know) elokuvasta Moon toi mieleen raukean  auringonlaskun, – yksi sellainen rauhallinen, pehmeä, samettinen oli viime kesänä Rosesissa, Kataloniassa.  Memories…

Kuva suurenee klikkaamalla, ja alla olevan klipin kautta voit kuunnella kauniin Memories-kappaleen.

Historiaa

Historiaa paperilla, Koillis-Kairassa ja Roomassakin

Tänään arkistossa löytyi jatkoa – ja odotuksen mukainen ratkaisu – viime viikon ”historiallisten herkkujen” -probleemiin. Tänään kohdalle sattui luettelo, jossa oli suloisessa sekamelskassa mausteet ja munat, sinapit ja väriäineet, venäläiset vaatteet ja tapetit. Höyrylaivan lastissa oli myös ”gulockra” – keltaokraa. Tässäkin lastissa oli ”ultra marin” ihan kuten viime viikolla lukemissani luetteloissa. Pistän tähän mallin vuoksi pätkän tullausluettelosta, se kun tuntui herättävän kiinnostusta.

Kemin tullikamarin arkisto (Aa:1 Saapuneiden kirjeiden diaari 1873 – )

17.6.1874   Höyrylaiva Aavasakalla Pietarista maakauppias S. Aspegrenille

—
15 packe tågvirke
1 fartt gulockra
1 packe fenkol
1 packe senap
1 packe konfekt
1 låda ägg 1500 stycke
1 låda metvurst och skinka
1 låda innehållande peppar 20 tt
ultra marin 10 tt
anis 10 tt
2 packor tapeter
2 låda konfekter
2 lådor ryska kläder

Arkistossa tapasin myös mökkinaapurimme. Hän on eläköidyttyään ryhtynyt liki täyspäiväiseksi historioitsijaksi. Yksi hänen kiinnostuksen kohteensa on Koillis-Kairassa ollut yllättävänkin laaja partisaanitoiminta. Itärajan pinnassa on kuulemma partisaanileirin jämät, ja naapuri kyseli, josko mieheni lähtisi hänelle kaveriksi juhannuksena sinne patikoimaan. Jo vain pehtoori lähtee, mutta minä haluan mukaan! Lupasi ottaa.

Arkistosta lähdin Caritaksen karavaanikuljetuksen kautta fysioterapiaan: hyviä uutisia! Olkavarteni on ”kehityksen tiellä”, ”paranemaan päin”, ”kuntoutunut aika hyvin”.  En väittänyt vastaan. Siltä minustakin on tuntunut. Leikkausuhka on ainakin siirtynyt. Nyt kun muistaisi taas olla tyytyväinen tästä säryttömästä ja kivuttomasta elämänmenosta.

Kohtahan alkaa lomakin! Toissailtana meillä oli jo pieni fiilistelytuokio Rooman matkan kumppaniemme kanssa…  Kuukauden päästä Piazza Navonalla ilta-auringossa, ja jos vihdoin Popolon Santa Marian kirkko olisi auki, silloin kun yritän sinne päästä (neljäs kerta). Ehkä myöhäiselle illalliselle Trasteveren puolelle. .. Santa Maria i Trastevere -aukion reunassa on ristorante Sabatini, jonka terassilla olisi juhlallista samettisessa illassa kuunnella siippojen höpötyksiä, kommentteja bella donna figuresta, olla välillä puhumatta mitään. Nauttia Saltimbocca alla Romana, ehkä lasillisen amaronea, sitten juustoja ja toinen amarone. Jälkiruoaksi … mm. gelato! Tietysti. Ja espresso doppio.  … Niin ja poks! – huomenna töihin! Hö!

_____________________________________

Lupasin lisää kuvia pihamme daalioista. Olin aika myöhään kotosalla, joten ilta-aurinko jo häipynyt, kuvassa väri ei pääse ihan oikeuksiinsa… Mutta minusta tämä on jotenkin hienostuneen dramaattinen. Siis kukka, ei kuva.

Historiaa Yliopistoelämää

Muutto kesäpaikkaan

Oulussa, kuten muissakin Suomen kaupungeissa, porvaristo lähti kesän tullessa kaupungin keskustasta lähiseudulle, huviloille. 1800-luvun puolivälissä Helsingillä ja Turulla oli omat huvilayhdyskuntansa; Ruissalo on hyvä esimerkki. Karjalassa säätyläistö ja kauppiaat hakeutuivat Terijoelle kesän ajaksi. Oulussa kauppaporvaristo, laivanvarustajat Snellmanit, Candelinit, Antellit ja Bergbomit ja monet muut rakennuttivat pitsihuvilansa Toppilansalmeen ja Hietasaareen. Porvariston hillitty charmi huokuu tuon ajan huvilavalokuvista. Kaunis muisto vain on jäänyt noista toinen toistaan kauniimmista rakennuksista ja niiden puutarhoista; onneksi Villa Hannala elää uutta kukoistuskauttaan.

Kemijokivarressa oli talonpoikaistaloissa 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa tapana muuttaa nikkarityylin isoista taloista, pirteistä ja kamareista, navettaan. Kun lehmät pääsivät kesällä laitumelle, navetat pestiin ja kalkittiin, ja niissä oli mukava, viileä nukkua. Sotien välisenä aikana ja pitkälle 1960-lukuakin kaupunkilaislapset lähettiin maalle, vanhemmat olivat töissä, joten lapsille oli hyväksi mennä maaseudulle ”vahvistumaan”. Pehtoorikin on monta kesää viettänyt sukulaisissa Siikajoella.

Minäkin muistan monien luokkakavereideni suvivirren veisuun jälkeen häipyneen jonnekin ”maalle”, mummolaan, mitä minä en voinut käsittää. Meidän molemmat mummolat olivat valovuosien päässä (Tavastilassa ja Perniössä, molempiin yli 500 km) Oulusta, enkä tuntenut kunnolla isovanhempiani, vaikka joka kesä kävimme heitä tapaamassa. Mutta vain tapaamassa. Koskaan ei tullut pieneen mieleenikään, että sinne oltaisiin menty kesäasumaan. Alle kouluikäisenä vietin isot osat kesistä mökillämme, joka oli vain muutaman kymmenen kilometrin päästä kaupungista. Mutta kun se jouduttiin myymään, olen viettänyt kesäni kaupungissa.

Koulujen loputtua, lomien alettua monet muuttavat vieläkin kesäpaikkaan. Ei ehkä huvilayhdyskuntiin, eikä ehkä villoihin, – kaukana porvariston hillytty charmi – mutta mökeille ja pois kaupungista kumminkin.

Mutta se mitä yritän nyt selittää, on se, että meillä oli töissä aiemmin tapana ”muuttaa kesäpaikkaan”. Matkalaukkuprofessorit lähtivät Tampereelle tai Turkuun, arkeologit kaivauksille, tuntiopettajilta loppuivat työt ja me muut saimme vetäytyä tutkimuksen tekoon, arkistoihin Helsinkiin tai kirkonarkistoihin pitkin Pohjois-Suomea. Tai ainakin osan viikosta saattoi viettää Maakunta-arkistossa. Hämärästi muistan, kuinka meillä ennen oli aina perjantaisin (myös lukukauden aikana ja silloinkin kun moni lisäkseni oli vielä kulunvalvontalaitteen [lue: kellokortin] ”alaisena”) tutkimusvapaapäivä. Silloin pääsi ja oikeasti ehti lähteä arkistoon.

Nyt menee juhannukselle, että saat kaikki raportit, webbipäivitykset, korkeakoulupedagogiset opinnot, koulutukset, jatkotutkijoiden jelppaamiset tehdyksi. Tänäänkin olin ajatellut puolelta päivin siirtyä ”kesäpaikkaan”, arkistoon siis, mutta olihan kesätenttikysymykset laadittava, eräskin todistus opiskelijoille sossua ja Kelaa varten kirjoitettava (jostainhan se on opiskelivien ja/tai kesätyöttömien opiskelijoiden elämisenapu saatava).

Mutta huomenna, huomenna lähden Villa Arkistoon. 🙂

*****************************************************************************

Tämmöisen värkkäsin (klikkaamalla suurenee). Töissä kun saa niin vähän olla koneen ääressä 🙂

Historiaa Yliopistoelämää

Valintakokeen äärellä

Valintokokeen arvostelu on valmis; jyvät akanoista valittu. Selkeitä piste-eroja tuli, mikä on tietysti hyväksi.

Historian pääsykokeessa oli yksi laaja esseekysymys ja sen lisäksi viisi käsitettä/termiä jotka oli selitettävä (max. viisi lausetta/käsite). 160 vastauksen joukossa oli monia mallikkaita, täydet pisteet ansaitsevia vastauksia, mutta sitten oli muutamia riemastuttavia selitysyrityksiä asiasta, josta hakija ei selvästikään tiennyt yhtään mitään.

Erityisen vaikeaa tuntui olevan selittää Yhdistys- ja vakuuskirjaa. Alla sabluuna jota käytin tarkastuksessa. Nuo asiat tietämällä olisi saanut kaksi pistettä

Yhdistys- ja vakuuskirja

  • Kustaa III antoi tämän aatelin vastaisessa taistelussa 1789
  • YVK rajasi aatelisten privilegioita, suosi porvaristoa, vahvisti kuninkaan asemaa (valtaneuvoston koko, sodanaloitus)
  • YVK:ssä talonpojille annettiin täysi omistusoikeus perintötiloihinsa; vahvisti myös kruununtalonpoikien hallintaoikeutta tiloihinsa ja helpotti perinnöksiostoja. Talonpoikaiston vahvistuminen alkoi tästä.

_______________________________________________

Hakijoiden vastaukset. Kokonaan lyhentämättöminä, kirjoitusvirheitä ja oikeakielisyyttäkään korjaamatta …

Yhdistys- ja vakuuskirja

  • oli asiakirja, jolla ihmiselle taattiin koskemattomuus pyhiinvaelluksilla.
  • olivat eräänlaisia vakuuksia, joita esimerkiksi kuningas ennen valintaansa joutui antamaan valitsijamiehilleen.
  • Eri maiden johtajat kokoontuivat 1991 Maastrichtiin, jossa allekirjoitettiin sopimus Euroopan unionin perustaminen.
  • asiakirja, joka sai Tanskassa perustuslaillisen aseman.
  • oli välttämätön yhdistyksen tai vakuuden haluajalle.
  • antoi Ruotsissa luvan luoda puolueita ja kuulua puolueeseen. Kirja luotiin uudenajan alussa.
  • antoi luvan perustaa yhdistyksiä ja vakuutti ettei valtio sekaannu.
  • valloitettuaan Suomen Ruotsista 1808 Venäjä antoi Suomelle tämän kirjan.
  • tehtiin Tanskassa keski-ajalla. Siinä järjestettiin Norjan asioita.
  • Siihen kirjattiin 1900-luvun alussa kaikki Suomessa toimivat yhdistykset, joita oli muun muassa raittiusseura. YVK:n avulla olemassa olevia yhdistyksien toimintaa oli helpompi seurata.
  • se  myönnettiin tuomarin toimesta.
  • YVK on pohjoismaissa kehitetty kirjanpidon malli.
  • Tanskassa 1600-luvulla ilmentynyt lakikokoelma, jolla Tanskan varsin alueellisesti hajanaista valtakuntaa pyrittiin keskittämään.
  • takasi vakuudet yhdistykseen kuuluvalle työntekijälle ongelmatilanteiden varalle.
  • Yhdistyskirjalla saatettiiin perustaa yhdistyksiä. Vakuuskirja taas oli kahden ihmisen välinen sopimus jostakin tietystä asiasta
  • [JA SOKERINA POHJOLLA EHDOTON SUOSIKKINI!!]
  • Yhdistys- ja vakuuskirja on pyhäinjäänne joka löydettiin Keiteleeltä maailmansotien välissä. Nykyään merkityksetön.

Skandinavismi

  • oli aate joka kyti pohjoismaissa. Sen pääideana oli yhteinen pohjoinen valtio jossa jäsen valtiot auttaisivat toisiaan hädässä.
  • tarkoittaa pohjoismaiden vetämää linjaa, joissa he ovat samoista asioista suht samaa mieltä.
  • niin sanottu ylimääräinen -ismi 1800- ja 1900-luvuilla. Ihmiset toivoivat Skandinavisten maiden yhteistyötä Pohjoismaissa ja halusivat minimoida maiden väliset rajat.

Eerik Pommerilainen

  • oli viimeinen viikinkipäällikkö, joka yhdisti Norjan yhdeksi.
  • oli entinen viikinki josta myöhemmin tuli Norjalaisten johtaja.
  • oli yksi suurimmista viikinkipäälliköistä Pohjolassa. Hän oli myös vahva kristinuskon kannattaja ja pyrki käännyttämään Suomen.

Turskasodat

  • käytiin Norjan rannikon seutuvilla, keskiajan loppu vaiheilla. Tanskan viljantuotannon kontrollointi hankaloitti norjalaisten tuotantoa, niin se alkoi keskittyä kalastukseen pitkällä rannikollaan. Tästä aiheutui kiistoja Tanskan kanssa, sillä tanskalaiset pitivät Norjaa omana alueenaan.
  • olivat Norjan ja  Tanskan väliset keskiajalla käydyt sodat. Lopulta Norja menetti niissä itsenäisyytensä. Sodat saivat nimensä turskasta joka oli tärkeä vientituote.

Mutta mikä positiivista: ei ainakaan puuttunut yritystä. Ja selittämistähän historioitsijoiden on hallittavakin…

__________________________________________

Vaikka on kylmää, pihasyreeni kukkii  jo. Yleensä juhannukselta.

Ruoka ja viini

Kesäruokaa vaikka on kylmä

Tarvitsen enemmän aikaa!!!

Ja se mitä kaipaan on lämpö. Varhain aamulla rullistelemassa tuntui että lapaset eivät olisi olleet ollenkaan turhaan. Lujaa sai luistella ettei olisi muutenkin palellut. Sitten aamupäivällä pihahommissa olisi kevyttoppapuku ollut ihan passeli. Ja kuinka mukava olisikaan ollut kattaa ulos kun tytär ja äiti tulivat ruoka”vieraiksi”. Noh söimme Festassa. Tein uudesta mozzarellasta rullia ”terveisiä keittiöstä”. Tosi kätevä tuote.

Paketista avautuva mozzarellalevy on hyvä täyttää mieleisekseen. Näin eka kerralla kovin konservatiivinen ratkaisu, mutta eipä siinäkään ollut vikaa. Basilikanlehtiä, tomaattihakkelusta, ruohuosipulisilppua, parman kinkkua, ja eiku rullalle ja sitten viipaleiksi.

Tein näitä paristakin paketista, tarkoituksena viedä toinen nyyttäreille, kihlajaisnyyttäreille. Kuukauden sisään toiset kihlajaiset. Olen siis siinä iässä, että ollaan mukana ”toisella kierroksella”!! Siis. Meillä oli kutsu illansuuksi yliopiston kasvitieteelliseen. Sinnehän pyöräilimme, OSA nyyttärisapuskoista mukana. Ei haitannut vaikka mozzarella-rullat jäivät kotiin, sillä tarjolla oli paljonkin herkkuja. Ja oli mukava nähdä muutamia harvoin tavattavia tuttujakin.

Takaisin tullessa kädet jäässä. Kun ei ollut tullut mieleen – vieläkään, taaskaan – ottaa hanskoja mukaan. No huomista aamua varten olen ne jo tuulikaappiin nostanut.

Tosin en haluaisi edes lähteä töihin huomenna. Minulla olisi niiiiin paljon tekemistä täällä kotonakin.  Varsinkin jos olisi vähän lämpimämpi 🙂

Vanhemmuus

Lakkiaiseton päivä

Tätä minä väittäisin jo positiiviseksi ajatteluksi ja toisen huomioon ottamiseksi: tänään olisi periaatteessa voinut olla meidän Juniorin lakkiaispäivä. Noh, sellaistahan ei enää pitkään aikaan ole odotettukaan tänään vietettävän. Olen iloinen ja ehkäpä hieman yllättynyt jos ensi vuonna…

Mutta siis: tänään kun asiasta oli puhetta, lähinnä siksi kun koetin myötäelää niitä, joilla tänään tuo päivä perheessä oli… ja heidän puolestaan surkuttelin sään viileyttä. Kaunista mutta kovin kylmää (+ 9,5 puolenpäivän aikaan näytti auton lämömittari) on juhlijoilla tänään ollut… Ja mitä toteaa meidän juniori: ”Ihan äipän vuoksi ajattelin, ettei kannata tänä vuonna lakkiaisia järkätä. Olisi kurjaa kun ei voi ulkona viettää, ei ulos kattaa… ”   Ei voi kun kiitellä pojan pitkän tähtäimen suunnitelman onnistumista! Tosin mieluusti katan vaikka sisällekin, vaikka autotalliin,  kunhan koulunsa saa läpi kahlatuksi.

Meillä ei ollut lakkiaisjuhliin osallistumistakaan tänä vuonna. Nuorilla on ollut kavereiden luona kulkemista, ovat sitten juhliin tulleet ja menneet tätä kautta. Mukavaltahan se tuntuu kun kulkevat kavereineen. Mahottaman mukavalta.

Päivä kulunut jotenkin merkillisen aikaansaamattomasti. Haudalla, asioilla, hallissa, – se tavallinen lauantairundi. Ja sitten? Eipä juuri muuta.  No ”uudet” naapurit kutsuttiin iltapäiväkahville Huvilaan ja lasilliselle. Korkea aika vähän edes tutustua.

Ja sitten nuo nuoret. Lakki tai ei. Parasta ovat meidän elämässä.

Ruoka ja viini

Myrskyisänä kesäperjantaina säilöntää

On niin syksyinen ilma (+ 7 C!! + illansuussa tuuli niin, että sitä voi nimittää myrskyksi!!) että säilöntä sopii oikein hyvin kuvioihin. Siis raparperichutney. Vakkarireseptillä (klikkaa niin saat reseptin näkyviin). Juuri nyt on paras aika tehdä chutneyta: tulee hyvää. Ja nyt koko huusholli tuoksuu inkiväärin ja valkosipulin, haudutetun raparperin ja makoisan valkosipulin aromeilta. Siis makoiselle tuoksuu. Chutney maistuu pitkin  kesää ja talvea. Ja saapahan tuon kasvimaalla anarkistisesti vellovan raparperipehkon edes vähän pienemmäksi!

Sitten toinen säilyke. Uusi resepti joka on kirjassa Toscanalainen keittiö.  Timjamilla ja valkosipulilla maustettuun balmicoon säilöttyä munakoisoa!  No munakoisoreseptejähän on vaikka kuinka, mutta tässä on parasta se, että munakoisoja voi käyttää paljon ja ”kompotti” säilyy – kauankin.

Munakoisot marinadissa

750 g munakoisoa
1 ½ dl oliiviöljyä
ohuiksi viipaleiksi leikattuja valkosipulinkynsiä (4 – 8)
½ dl pilkottua timjamia
suolaa
mustapippuria myllystä
½ dl balsamicoa

Leikkaa munakoisot pitkittäin sentin siivuiksi. ja sitten leikka kahtia. Levitä viipaleet uunipellille ja sivele niille vähän oliiviöljyä. Grillaa uunissa (250 astetta viitisen minuuttia puoleltaan, käännä välillä)
Siirrä munakoisot kulhoon jäähtymään. Sitten laita päälle valkosipuliviipaleet, timjami, suola ja pippuri. Kaada päälle keskenään sekoitettu balsamico ja oliiviöljy. Tölkitä.

Heti nautittuina ihania, mutta munakoisoviipaleita voi tarvittaessa nostella salaattiin, lautaselle. …

 

Eihän munakoisosta voi mitään silmänruokaa tehdä, mutta hyvää silti. Ja tyttärelle maistuvat kaikki munakoisosapuskat! Sekin on hyvä syy niitä tehdä.

_____________________

Ai niin: puutarhakuva (klikkaa isommaksi). Daalia sateen jälkeen.

Historiaa

Ultra marine ja muita historian herkkuja

Torstai. Olisi ollut valokuvatorstaikin, mutta aiheena ”silkkaa jazzia”, eikä minulla syttynyt kyllä minkäänlaista mielikuvaa. Ei minkäänlaista.

Aamusella oli sitä paitsi tavallista vähemmän aikaa ja tavallista täsmällisemmin katseltava kelloa sillä oli ehdittävä ajoissa hammaslääkäriin. Nyt vuosihuolto on taas kestetty.

Hammaslääkäristä livahdin suoraan arkistoon: tutkimusapulaisen palkkausasioissa ja 1800-luvun tullausluetteloita lukiessa. On oikeastaan ihme, kuinka paljon herkkuja Ouluun ja Kemiin on jo 1880-luvulla Pietarista tuotu. Ja viinejä. Rheinin viintä. Körsbärsvin. Bourgognen viiniä jne. Ja mausteita. Fenkolia, pippuria, timjamia jne. Ja sitten jäin miettimään, mitä on ultra marine. Sitäkin oli tuotu, suunnilleen yhtä painava (siis kevyt) paketti kuin mausteita. Mitä se on? Asiakirjat ovat ruotsinkielisiä, ja etsin arkiston vanhoista sanakirjoistakin mitä ultra marine on?

Minusta se on veneen nimi tai voisi olla joku purjehdusseuran nimi tai jotain. Ja värihän se on, mutta miksi väriaine (jauhe? maali?) oli tullausluettelossa ruoka- ja maustetarvikkeiden joukossa. Luettelossa kun kuitenkin oli erikseen rautanaulat ja mittavälineet ja sen sellaiset … Isoja eivät ole minun tutkimusongelmani tänään olleet.

Tavallista aiemmin kotiinkin. Tytär tuli syömään ja halusin kokkailla hänen herkkujaan. Insalata Caprese, sieni-sipulihakkelusta, parsaa ja parman kinkkua.

Ukkosen jyristessä, sään viiletessä ja reippaasti sataessa, samalla kun tytär lukee, höpättää, olen tarkastanut viimeistä nippua pääsykoepapereita. Itkeä vai nauraa? Poimin joku päivä parhaita paloja. Nyt lukemaan niitä viimeisiä…

Niitä näitä

Pihapuuhia

Tutkintotodistuskiireitä, uuden projektin käynnistystä ja kotona pihahommia. Pehtoori on tänään pessyt ikkunat. Ja poika hionut ja öljynnyt pihakalusteita. Kyllä minun kelpaa kun on ahkeria miehiä talossa.

Voiko pihaa sisustaa? No minä olen tässä tohinalla pari tuntia sisustanut. Kilpurin kesäkotikin rakennettiin taas…

Vielä kovin pieni koristeomenapuumme  jo kukkii.

 

Niitä näitä

Teorioita ja tekoja

Siinä vaiheessa kun opinnäytetöiden ohjauskoulutuksessa alettiin vihjailla freudilaisen teorian huomioimista ohjaajan ja opiskelijan välisessä kommunikaatiossa ja ohjausprosessissa aloin saada näppyjä. Koko työpäivä meni ohjausprosessikoulutuksessa. Tiesinhän minä, millaista siitä tulisi kun kasvatustieteilijät pääsevät kouluttamaan (ryhmäkeskusteluja, tikkupuheenvuoroja, fläppitauluille käytänteiden kokoamista, itsereflektiota, kellokierroksia ja jos jonkinlaisia ryhmätöitä). Mutta silläkin uhalla, että tiesin suunnilleen, mitä tuleman piti, olin ilmoittautunut ko. kurssin suorittamaan (se siis jatkuukin vielä ja siitä saa opintopisteitä!). No totta puhuen, ei ollut ihan mahdoton päivä ja kyllä sieltä varmasti jotain ensi syksyn ohjaussessioihin ja seminaareihin jäi hyödynnettäväksi.

Liekö teoriat ja ryhmätyöt aiheuttaneet sen, että ilta tuntui vaativaan jotain konkreettista aikaansaamista. Huvilan siivous, kesäkuosiin laitto ja ikkunoiden pesu tuntui hyvältä idealta. Oli ihana tehdä jotain näkyvää ja puhtaalle tuoksuvaa. Juniori maalasi Huvilan ulkoapäin toissa viikolla, joten minun ei tarvinnut jynssätä ikkunapuitteita, riitti kun pesin ikkunat ja kuurasin lattian, pyyhin hyllyt ja tuolit, hakkasin maton. Ikeasta perjantaina tuomat kukkakorit laittelin ikkunalle.  Pieniä iloja. Naapurustosta kuului kun joku leikkasi nurmea, kujalla läheisen rivitalon isä lapsensa kanssa opettelemassa pyörällä ajoa, linnut lauloivat ilta-auringossa. Oli aika lämmin. Kesältä tuntui. Hyvälle tuntui.