Ruoka-aikeita ja reseptikin

Lapin karuuden jälkeen Oulu on kovin vihreä, tuoksuukin vihreälle. Ja aamun lämpö tuntui niin kesältä.

Päivän ohjelmaan kuului vain turhan paljon sisäoloja. Toisaalta huoltopäivä oli hemmottelua: fysioterapiassa ja jalkahoidossa. Perinteisesti kesälomani alkuun tähän huoltosettiin kuuluisi vielä verenluovutus, mutta kun olen jo oppinut, että ei se minulle sovi silloin kun on lennolle lähtö lähellä. Ja seuraavalle lennolle lähtöön ei ole enää viikkoakaan. Sitä paitsi kävimme aika vasta Juniorin kanssa yhdessä SPR:llä. Ja että se poika osasi repiä riemun siitäkin. Oli koko päivän, ja pari seuraavaa, niin verenluovuttajaa, niin verenluovuttajaa. Hyvähän se on jos jää tavaksi siellä käydä. Aikoi ainakin. Paljon muutakinhan poika on kyllä aikonut.

Lennoilla pyörtyilemiseen, verenluovutukseen ja alhaiseen verenpaineeseeni liittyen olen nyt saanut pariltakin lääkäriltä luvan ja kehotuksen syödä poikkeuksellisen suolaista ruokaa hyvissä ajoin ennen koneeseen nousua. Taitaapa viikonlopun ruokalistalla sitten olla gefilusta ja graavilohta. 🙂

Ruoasta puheenollen. Katsoin juuri eka kertaa ”chez Jounin”. Ja tekivät siinä sitten macaroonseja. Joita minä olen jo kolmesti yrittänyt!  En ihan Nizzan kokkien tulokseen ole yltänyt, mutta mikä ohjelmassa lohdutti, oli että siinäkin todettiin, ettei niiden onnistuminen ole aina varmaa edes parhaille ”pasticceeraajille”.  Minähän viikonloppuna vielä kerran yritän, – jollei onnistu, luovun koko projektista. Ohjelmassa oli myös hyvä pannacotan ohje, ja siinä tehtiin aluksi marjabalsamico, mistä tulikin mieleeni Mansikat balsamico-marinadissa ja niiden kera limemascarponea. (Resepti on LappItaliassa ja Mestarien vieraana -kirjassa.) Joskopa sitäkin, jo huomenna? Ei, ei huomenna. Huomenna mennään Maikkulaan juhlimaan Murmelin tasavuosia.

Mansikat balsamico-marinadissa ja limemascarponea

1 l mansikoita
½ dl valkoista balsamicoa
2 rkl sokeria

100 mascarponea
½ dl tomusokeria
1 lime

Keitä balsamicoa ja sokeria kattilassa kunnes sokeri on sulanut. Anna jäähtyä ja kaada kokonaisten, perattujen mansikoiden päälle.
Pese ja kuivaa lime, raasta kuori. Sekoita raastettu kuori mascarponen ja tomusokerin kanssa. Tarjoa kreemi yhdessä balsamicolla maustettujen mansikoiden kanssa.

_______________________________________

Vielä on muutama tunti aikaa osallistua blogin kesäkisaan.
Osallistujia on kovin vähän, joten kannattaa kokeilla …
Kilpailu ja ohjeet osallistumiseksi TÄÄLLÄ.
Yhteen kysymykseen löytynee perusteellinen vastaus huomisen Kalevasta… 🙂

Patikkaretki Pielpajärven erämaakirkolle

Eilisen turistipäivän alun (Ivalon Kenkä-Asu, Karhunpesäkivi-hiidenkirnu, Inarin kirkonkylä, Siida) jälkeen olimme kahdelta valmiina lähtemään patikkaretkelle kohti Pielpajärven erämaakirkkoa. Edessä 4,5 km suuntaansa. Noh, pehtoorille ei juttu eikä mikään, ja enköhän minäkin jaksa.  Siis ei muuta kuin kamera reppuun ja kohti Pielpajärveä.

Matkan alussa tulemme miettineeksi, mitä tarkoittaa aarniometsä? Meistä metsä oli aarniometsää…
Isoja vanhoja puita, valtavia siirtolohkareita, naavaisia oksia.

Ensimmäisen kilometrin jälkeen tajusimme, että matka käy kovin hitaasti.
Korkeuseroja reitillä ei ole juurikaan, mutta kiveliö, rakka, puiden juuret pakottavat patikoimaan varovaisesti, katsoen eteen ja jalkoihin.
On mietittävä, mihin kenkänsä pistää, jottei kompastu.

Puolentunnin jälkeen näemme ensimmäisen kerran vettä. Tulemme Puntsijärven rantaan. On aivan hiljaista.
Ei edes tuulen huminaa kuulu. On ihan tyven.
Kunnes pienen kosken solina kuuluu.

Taival muuttuu vähän helpommaksi, – vähäksi aikaa.
Mutta samaan aikaan alkaa vähän ripsiä vettä, mikä onneksi loppuu pian.
Jatkamme matkaa.
Löydämme ennennäkemättömiä kukkia.

Kellosinilatva (Polemonium acutiflorum):

Ja sitten vähän tutumpia: puolukkaa näyttää tulevan.

Ja hillankukkia oli paljon.

Ja kaipaamiani kulleroitakin löytyi.

Kun tulimme Pikku Pielpajärven rantaan, luulimme jo olevamme perillä.
Olimmehan kävelleet hyvinkin melkein tunteroisen.
Muutamat pitkospuut veivät yli kannaksen, jonka rannalla kasvaa raatetta, paljon raatetta.
Tässä vaiheessa tajusin, että Pielpajärvi on vielä jossain edessä …

Ja matka jatkui…

Yhtäkkiä polulla melkoinen järkäle. Ei siirtynyt… Kuntoni on kovasti lopahtanut. 🙂

Kasvillisuus muuttui yhtäkkiä.
Koivikko (tuli mieleen yksi tietty taulu :)) enteili, että olisimme vihdoin jo lähellä.
Reilusti toistatuntia oli tepasteltu.

Ja lopulta edessä Pielpäjärven kirkon kenttä.

Kullerokenttä, jossa on 1700- ja 1800-luvulla ollut kymmeniä kirkkotupia.
Kun inarialaiset tulivat kirkolleen,
oli suvuilla tällä kentällä omat pienet kirkkotuvat,
joissa yöpyä kirkonmenojen ja markkinoiden aikana.
(Wikipediassakin kerrotaan jotain Pielpajärven kirkosta: Klik)

Opastustaulussa kerrotaan näin:

Nykyinen kirkko on valmistunut vuonna 1760.

Karussa kirkkosalissa pidetään edelleen joka juhannus kirkonmenot
ja joka kesä kirkossa on myös vihkitoimituksia.
Pohdittiin, ettei kyllä frakkia ja kovin pitkälaahuksista huntua
kannata kirkolle mennessä päälle pukea. …

Kirkon eteisessä on vieraskirja,
josta näemme, että meitä ennen kirkossa oli eilen puoli viiteen mennessä
käynyt kymmenen henkeä.
Ei erityisen ruuhkainen nähtävyys. 🙂

Hetken huilasimme Pielpajärven rannassa, jossa on retkeilijöille päivätupa, puuceet ja tulistelupaikat.
Meillä ei ollut mukana edes kunnon eväitä, vähän energiajuomaa vain.
Onneksi Siidassa oli syöty lohipiirakkapalaset.
Samaa reittiä takaisin. Erämaajärvet kauniita.
Eikä edelleenkään itikoita. Ei vaikka metsän suojassa oli tyven.
Ei erityisen lämmin (n. + 12 C), mutta ei myöskään itikoita.

Toiset puolitoista tuntia takaisin. Kannatti. Oli hieno reitti.

Rantasauna, ruoka ja uni maittoivat.

(Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla, ja voit siirtyä kuvasta toiseen kuvan reunaan tulevan nuolen avulla.)

___________________

Tänään ei ole patikoitu.
Siivoiltiin mökki, saunottiin ja ajeltiin kotiin.
Rovaniemellä lounastettiin.
Ei ollut kiire.
Kotona kaikki hyvin.



Me mökkiläiset turistina

Tuulimiestä ja maahisia (rumpukuvia) kävimme katsomassa. Myös hienoja luontokuvia Lapista. Ja historiaa. Saamelaisten elinkeinojen historiaa ja arkipäivää. Siis kävimme Siidassa. Kävimme myös kerrassaan huikeassa vaatekaupassa ja Myössäjärvellä. Ja iltapäivä kului patikoidessa Pielpajärven erämaakirkolle. Olemme olleet turisteja katselemassa nähtävyyksiä! Mutta aloitetaanpa alusta.

Aamulla mökin lämpömittari näytti huikeat +5C. Lämpöasteiden lisäksi oloa riemastuttivat puiden latvojen tasolla roikkuneet pilvet, jotka enteilivät sadetta. Lähtökohdiltaan hieman arveluttava aamu ei lannistanut: päätimme ryhtyä turisteiksi. Mökki jääköön, met lähdemme kohti Inaria.

Jo ennen Ivaloa alkoi sataa. Aika lailla. Siispä käydään ensin Ivalossa kaupassa, ja sitten: on aika tutustua kovasti kehuttuun vaatekauppaan. Ivalon apteekin vieressä on liike nimeltä Kenkä-Asu. Ja vaikka vuosikymmeniä on näillä seuduin tullut liikuttua, ei kyseiseen kauppaan ole tullut mentyä. Tänään mentiin. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla)

Ehkä jo julkisivu kertoo aika paljon. Ikkunassa lukee isolla ”Retroa”.

Ja sitä sieltä sisältä löytyy! Teryleenitunikoita ja -housuja (joissa on metalliset vetoketjut), farkkuja, joissa on polven kohdalla sellainen V-laskos (minulla on ainakin kahdet sellaiset vuonna 1972!!), yksiosaisia laskettelupukuja paksusta toppakankaasta, hiihtohousuja, joissa on ommellut prässit ja harmaa kuminauha jalkaterän alle. Kernitakkeja ja (teko)silkkisiä miesten paitoja, joissa on pieni kapea pystykaulus.

Ja mikä hienointa kaikissa vaatteissa on hintalaput, joissa on hinnat myös markoissa. Entäs kauppiaspariskunta? About 80 v. molemmat. Ja vireitä ja virkeitä ovat, mutta mitään pankkikorttihömpötystä ei kauppaan ole otettu. Mistäkö tiedetään? Pehtoori osti hienon flanellipaidan, ja käteisellä oli maksettava.

Tämän kulttuurinähtävyyden jälkeen ajelimme kohti Inaria ja Siidaa (saamelaismuseota), jossa on käyty edellisen kerran 10 vuotta sitten. Matkalla pysähdyimme kauniilla Inarinjärven reitillä Myössäjärvellä, jossa on maailman ainoa synnyinpaikaltaan siirtynyt hiidenkirnu. Joka kaiken lisäksi on väärinpäin. Komea kivi se oli, ja kiven taakse kun kiivettiin, näkyi Inarinjärvi sumuisesta kelistä huolimatta kauniisti. Kansallismaisemaa siinä missä Kolikin, sanoisin. Sadekin tokeni.

Inarissa meidän turistireitillä oli Siida. Siellä oli parahiksi Elli Maaret Helanderin Noitarumpu-näyttely. Ja luontovalokuvanäyttely. Ja poronluusta ja -nahasta tehtyjen (nyky)käsitöiden näyttely. Ja tietysti äärimmäisen hyvin toteutettu saamelaisten elinkeinojen ja historian perusnäyttely.

Helanderin rumpuihin miellyin kovasti. Niissä oli shamanismin, historian, Lapin aiheita toteutettu hienosti. Monta hienoa rumpua pysäyttivät meidät… Esimerkiksi tämä Elämän polku -rumpu.

Inarissa käytiin vielä hopeapajalla ja kirkossa, tietysti. Ainoa alttaritaulu ikinä, jossa olen nähnyt poron!

Kaiken muun turisteilun jälkeen päivän pääkohteeseen: patikkaretki Pielpajärven erämaakirkkoon. Ennen kokematon reitti, luonto matkalla monimuotoinen, kaunis ja karu. Eikä ollutkaan mikään pikku tepastelu! But we did it!

Palasimme vasta muutama tunti sitten. Laitan huomenna kuvakertomuksen. …

Post-juhannus

Eilisen peli-illan jälkeen yön uni venyi kovin pitkälle aamuun … No ei nukkuessa menetetty varmaankaan juuri mitään: yöllä oli tullut – – syksy? Aamulla lämpömittari näytti + 8 C , ikkunasta näkyi sateinen ja harmaa pihapiiri, naapurimökissä jo pakkasivat autoa. Vähän lohdutonta oli.

Myöhäinen aamiainen pannareineen ja puuroineen oli pöydässä ennen yhtätoista. Nuoret jaksoivat taas hyvin syödä. Sitähän siinä sitten ihmeteltiin. Nuoriso vielä kulki eestaas, siivoili mökkiään. Lounaaksi olin vielä luvannut käristyksen, sen nauttivat ja sitten lähtivät kohti maalikyliä. Yhtäkkiä olemisessamme oli iso aukko, – ikävä.

Jahka  saimme ulkoiltua, saimme ystävät ”Saariselkä-citystä” kylään. Korvasienikeitto (omin pikkukätösin poimituista sienistä!) ja porofileet maistuivat. Oliko meillä asiaa? Ehkäpä meillä ei, – isommasti ainakaan, paitsi ensi vapun agenda ;), mutta kyllä meillä juttua riitti. Työpäivän verran. Miksi täällä aika kuluu kovin hopusti?

Valokuvatorstain haasteeseen ”juhannus” olisi nyt paljon parempi kuva tarjolla. Huom. kuva (klikkaamalla suurenee) on otettu kymmeneltä illalla. Aurinko EI laske täällä. Nyt on meille kuudes juhannus täällä, ja vielä jaksan ihmetellä valon määrää.

Kiirettä pitelee ;)

Rauhallinen runsas aamiainen (oikeastaan jo brunssi, sen verran kauan nukuttiin, olihan pelattu myöhään yöhön), verkkaisesti lähdimme ulkoilemaan, tepastelua kohti Iisakkipään huippua (Juniorikin saatiin liikkumaan ja lenkille, hyvä J.!), Kaunispäällä katseltiin maisemia ja nautiskeltiin iltapäiväkahvit (ja tietysti pojille ne mahtavat munkit),  jatkettiin matkaa alas lussakasti löntystellen.

Aikaa kun oli, kävimme katsomassa panimon pihalla kullanhuuhdontakisoja ja tapaamassa tuttuja. Iltapäivä alkoi olla lopuillaan, joten oli aika palata kaupan kautta kohti mökkiä.

Ryhdyimme saunanlämmityspuuhiin, viesteiltiin ja soiteltiin, – kukin tahoilleen. Nuoret taisivat torkahdellakin. Laittelin ruokaa, aika paljon, – taas, vaikka ei ollut tarkoitus. Saunottiin, pulahdeltiin purossa, istuskeltiin ulkona ja katseltiin, että ei se sade sitten kuitenkaan tullut… tulisko ukkonen? Ei sekään. Nytkin melkein paistaa.

Söimme. Aika pitkän kaavan mukaan. Rauhassa. Down sifting. Leppoisassa olossa.

Jotta kiirettä on pidellyt. Koko päivän. 😉

Ihmisiä suviyössä

Mitään suviyötä pohjolassa tuskin onkaan; on vain viipyvä, viipyessään hiukan himmenevä ehtoo, mutta siinä himmeydessäänkin on tuo sanalla sanomaton kirkastuksensa. Se on suviaamun aavistus, joka lähenee.
F. E. Sillanpää, Ihmisiä suviyössä

Pitkän yöunen jälkeen hieno aamu, aurinkoa, kuruissa kävelyä, korvasienien etsimistä (löydettiinkin, vähän tosin), itikatonta aurinkoa, nuoremman nuorenparin kanssa Kuukkeli-kaupassa, saunan lämmitystä ja ruoanlaittoa yhdessä, puron rannalla oloa, kuvaamista, notskilla myöhäinen lounas, vanhempi nuoriparikin tuli – iloksemme. Rauhallinen illallinen – maistuihan se. Pian alkanee peli-ilta.

Meillä on täällä nuoret, Lapin luonto ja loma. 

Ei meiltä mitään puutu.

Saamenmaan suvessa

Aamulla ensimmäisen kerran herätessä näin auringonsäteiden heijastuvan tuvan punaiseen ryijyyn: ollaan mökillä, on loma! Nukumme kahdeksaan. Juhannussaunan pesu ensimmäinen projekti, jonka jälkeen niitä on riittänyt. Ulkona on ollut ilo olla. Lämmin, melko tyven, tosin pilvessä ison osan päivästä, mutta sääskiä paljon vähemmän kuin Oulussa. Siitäkös olemme olleet iloisia!
 
Toissapäivän postauksessani oli kuva noitarummusta. … Lupasin sen symboleista vähän tietoa: noitarummun kuviot ovat kahdessa tai kolmessa eri kentässä; tuossa meidän mökin seinällä roikkuvassa on keskellä selkeästi viiva,  joka jakaa ”maailman kahtia”. Yläpuolella on jumalat, siellä on kuu (siis se kumpu jossa kolme ristiä, voi tarkoittaa myös seitapaikkaa), siellä on ”tuonpuoleiseen” liittyviä symboleita. Rummun keskellä todellakin on aurinko (kuten Koivu arvelikin, Railatertullakin ajatus oikea, symboli vain väärä). Aurinko on luonnonkansojen uskomusmaailmassa (eikö meidän city-ihmistenkin?) keskeisellä sijalla. Saamen lipussakin on aurinko ja kuu (lipun keskellä oleva ympyrä kuvaa aurinkoa (punainen) ja kuuta (sininen).
 
Knallipäinen olento auringon oikealla puolella on shamaani, parantaja, sen alapuolella poroaita, vene symboloi kauppa- ja muita yhteyksiä. jne. Noitarumpu ei ole ole shamaanin tai noidan väline, jollei sitä ole vihitty tarkoitukseensa (meidän rumpua ei ole). Onpa 1700-luvulta löydetty rumpuja joissa on kristillisiä symboleita. Pakanalliset ja kristilliset muodot ovat monessa muussakin yhteydessä suloisesti sekaisin, niin noitarummuissakin.
 
Lihku mátkái!  (onnea matkaan, nuoret!) Ajakaa varovaisesti, täällä läpi yön paistavan auringon alla teitä ootellaan.