Hiljaa virtaa Hangasoja (osa numero 481)

Hiljaa kulkee vuoden viimeinen päivä. Hiljalleen heräilimme. Aamupäivällä brunssia: puuroa ja poroleipiä, sen sellaista  pientä syömistä.

Päivä valkeni hetkeksi, – kääntyäkseen taas sinisen kautta pimeäksi. Siinä käännekohdassa ulkoilimme monta tuntia.

Kaivoivatpa seurueen miehet notskipaikankin esiin, joten kävelylenkiltä (johon tietysti kuului piipahdus Saariselän kappelissa) palatessa oli hyvä tehdä nuotio.

Nautimme lämmintä glögia, pororyynäritkin maistuivat. Pakkasta vähän toistakymmentä astetta, mieli tyyni. Tyyni oli purokin.

Nyt odotellaan saunan lämpiämistä.

Hiljaa kulkee päivä. Kohti ensi vuotta. Sen saapumista menemme vastaan Kaunispään Huipulle. Huipulta aloitetaan vuosi 2010. Saapas nähdä mihin se johtaa…

_____________________________________________________________

HVYÄÄ UUTTA VUOTTA TOIVOTTELEN
TÄÄLTÄ POHJOISEN KAAMOKSEN PEHMEÄSTÄ PIMEÄSTÄ!

 

Vuodenlopun leppeä keskiviikko

Kaamos, joka on pehmeä, samettisen pehmeä, musta ja valkoinen, siinä on kaikki harmaansävyt, mutta ei juuri muita värejä. Leppeä pakkanen, tyyni.

 Aamiainen siihen aikaan kun töissä on tapanani syödä eväsleipiä lounaaksi. Iltapäiväksi mäkeen, jossa laskeminen maistui. Yksikseni laskeskelin. Eikä palellut.

Mökillä pihapiirissä taas kuvia, lumitöitä, saunanlämmitystä. Kaappientyhjennysruokia (risottoa ja lettuja, marinoituja tomaatteja ja kurkkuja) kaikenlaista illan mittaan pipertänyt, odotellessa … Ruokavieraiden matka Oulusta töiden jälkeen kun hieman kestää… 🙂 No onneksi jäävät seuraksemme ensi vuoden puolelle asti.

Saunapolulla elämä on mukavan yksinkertaista. Tänäkin vuonna …

Pienestä kiinni

Saunan pesän sytyttäminen ensimmäisellä tikulla, huom. ilman sytytysnesteitä!, antaa merkillisen mukavan onnistumisen tunteen, niin kuin olisi isommastakin asiasta kysymys. Ja toinen mökkiläistä hetkauttava kokemus tai paremminkin huoli on, että viekö yltyvä tuuli puista lumet. Jos niin kävisi, se kyllä aiheuttaisi minulle mielipahaa. Näin suuret on ilot ja murheet näillä levysasteilla tänään.

Aamupäivän puuhastelujen (töitäkin hetken harrastelin, ja oikeasti kyllä vähän kaihersi, että miten käy luentosarjan jos olkavarsi ei kuntoudu… Muistiinpanot ja Power Pointit pitäisi pystyä tekemään, mutta kuinkas onnistuu? ) jälkeen lähdimme Saariselän keskustaan, josta pehtoori hiihtäen Kakslauttaseen ja minä mäkeen.

Pakkasta ei ollut kuin kymmenisen astetta, mutta tuuli oli tunturissa kova. Niin kova, että Iisakkipään hissistä poisjäädessään kaksi aikuista lautailijamiestä ajautuivat päin hisssitolppaa. Aika pahasti toinen jämähti, ja minä mokoma menin kyselemään, jotta tarvitteko apua, johon toinen herrasmies totesi ykskantaan: ”Ei sulta ainakaan!” Ei väkisin!

Vaikka näkyvyys oli vähän niin ja näin, ja varsinkin Iisakkipään rinne puolikuntoinen, viihdyin parituntisen. Olen usein sanonnut, että olen niin monta kymmentä !! vuotta Kaunispään ykkösrinnettä laskenut, että osaan tulla vaikka silmät kiinni sen alas. Tänään sain oikeastaan lunastella uhoamistani, sen verran pimeys, kristallinen pieni pakkaslumisade ja tuuli haittasivat näkemistäni.

Ehti tulla jo aika pimeä kun tultiin (puoli kolmen maissa)  mäestä ja ladulta,
naapurimökin pihassa on näin kaunis kynttiläkota. (klikkaamalla suurenee)

Kilpailuja ja arvontoja

Joulunpyhien mentyä väki selvästikin palannut koneiden ääreen. Blogissa kävijöitäkin taas näyttää olevan. Joulun tienoissa oli kovin hiljaista.

Mutta ennen joulua webbisivuillani kävi päivittäin parhaimmillaan melkein 700 surffailijaa! Se on kyllä ennätys. Joulureseptit ja LappItalia-keittokirja vetivät väkeä. Kirjan arvonta on vielä voimassa, joten osallistu ihmeessä … Arvon kaikkien halukkaiden kesken yhden LappItalia-kirjan. Ja lohdutuspalkinnoksi on belgialaista suklaata. Jos haluat kirjan nettiversion lisäksi oikean kirjan osallistu arvontaan:  laita alle blogin kommenttilootaan siitä viesti tai lähetä minulle suoraan sähköpostiviesti . Osallistumisaikaa on 1.1.2010 klo 12 asti.

Arvonnan palkinnot:  

 

Toinen minua koskettava ”arvonta” tai enemmänkin kilpailu on myös menossa Melukylässä. Joulukuun ruokahaasteen äänestys on käynnissä… Käykäänhän katsomassa, millaisia herkkuja kisassa on mukana… Äänestääkin saa… 🙂  Täällä

________________________

No entäs elämä Itäkairassa vuoden lopussa? Kunhan huippupitkien yöunien jälkeen heräsimme, niin totesimme että a) on pimeää ja b) on pakkasta. Ilmatieteen laitoksen sivulla lukee ”aurinko ei nouse eikä laske”. Olemme samaa  mieltä.

Huoltotoimenpiteitä (lakanapyykkiä, pakastimen sulatusta, saunan vesisäiliön korjausta, vesipaikan esiinkaivua, kylpytakkien pesua, keittiönkaappien järjestelyä) ennen ulkoilua. Niidne jälkeen pehtoori lähti ladulle, minä kameran (ja auton) kanssa Kaunispäälle.  Kuva on otettu noin puoli kolmen aikaan … Sinisestä hetkestä toiseen.

Huipulla ja Saariselän keskustassa paljon japanilaisia, venäläisiä, lappilaisia, mökkiläisiä. Kaikenlaisia asioita minullakin toimitettavana.

Pakkasta – 10 C – – 20 C. Kovasti on vaihdellut tunturin tuolla ja tällä puolen nuo lukemat.

Matkalla mökille

Matkalla
– Voi kunpa nuoret olis mukana!
– Melkein alakulo kun eivät…
– Miksi me näin myöhään lähdettiin (9.08)?
– Kuinka moni minun lisäkseni inhoaa ABC:n huoltsikka-radiomainoksia niin paljon, että jättää niiden takia käymättä ko. paikoissa?
– Paraneekohan olkapäävamma mökillä kun en juuri voi datailla (niin kuin en nytkään…:)). Että sitä särki koko matkan!
– Radiossa hoetaan tunti toisen jälkeen, että ajokeli on vaikea ja että paluuliikenne aiheuttaa jonoja! Enpä menisi noin väittämään. Kaunista oli, kovin vähän liikennettä. Melkein sula keli perille asti.
– Tankavaaran kohdalla (20 km mökiltä etelään) auton mittari näyttää -13 C ja siitä se putoaa, kilometri ja aste. Melkein niin. Kun käännytään Alahankaan mittari näyttää -26 C. Mutta siitä se on jo noussut – nyt -15 C.

Mökillä
– Tämä on niin hyvä paikka, meille niin hyvä.
– Vaikkei nuoret edes mukana, niin tämä on niin hyvä paikka. Olispa nuoret… Hyvä on, lopetan valittamisen…
– Hangasojalla ei ole muita kuin me.
– Hiljaista.
– Kaunista.
– Lunta.
– Pehtoori ladulle, minä saan lumityöt. Niistä minä pidän. Käsivarsi ei.
– Nyt on saunottu. Ja syöty.
– Ei valittamista, mutta ikävä … Hyvä on! Lopetan valittamisen!

Tapanina ikävä

Tapaninpäivän aamuna herään ikävään.  Nousematta sängystä tiedän, että tyär on jo lähtenyt: salille, töihin ja poikaystävän luo.  Kaksi päivää tyttö oli kotona ja kuinka se olikaan minusta mukavaa…

No tiedänhän minä, että töihin on mentävä ja ymmärrän, että poikaystävä on tavattava ennen kuin tämä lähtee kuukauden Japanin turneelle, mutta silti… Olisin suonut, että vielä Tapanin esikoinen olisi kotikotona ollut.

No onhan onneksi juniori. Saatuani juniorin hereille lähdimme kauppaan: ostamaan meille mökille evästä ja ostamaan pojalle evästä kun tämäkin jää Ouluun… Sinkkuuntunut poika (minä ikävöin vähän tyttöystäväänsäkin, olihan H. kuitenkin 1 ½ v. osa meidänkin elämää, ja piti pojalle jöötä :)),  ja kuukauden ”Japanin-leski” duunaritytär jäävät Ouluun kun me pehtoorin kanssa lähdemme kohti pohjoista. Mökille. Vihdoin.

Olen viimeksi ollut mökillä ruska-aikaan. Poikkeuksellisen pitkä aika pois sieltä. Työt muka estäneet … nyt otan vähän töitä mukaankin, mutta pääasia että päästään pohjoiseen. Ikävä on ollut sinnekin. Miksei muka missään ole ikävätöntä?

Vasemmalla ”valokakkutolppa” :). Ottaisinkohan mökille kakkumuotit mukaan, sielläkin kun pakkasta riittänee.

Joulukalenterikuvista koottu kollaasi suurenee klikkaamalla…

Joulua

Lunta ja pakkasta (juuri äsken mittari näytti melkein – 30 C), niinhän jouluna kuuluu ollakin.  Jouluun kuuluvat myös lautapelit ja portviini. Uuden (talot ja hotellit maksetaan Visalla!) Monopolin ääressä on tänään kulunut eräskin tunti! Ja kuinka (hävitessä) muistuikaan mieleen ne kymmenet ja sadat tunnit, joita Monopoli-laudan äärellä vietetty, eikä vain jouluna vaan kesälomat ja pimeät talvi-illat.

Uudessa laudassa kiehtoivat liikennekeskukset (Helsinki-Vantaan lentokenttä, ei ollut sitä 1960-luvun versiossa, eikä siinä ollut Kampin liikennekeskustatakaan). Noiden lisäksi olin erityisen tyytyväinen kun sain ostetuksi Suomenlinnan. Se kun on minulle monen hyvän muiston paikka… Mutta kuinkas pelissä kävikään? Taloustieteen opiskelija ja pehtoori veivät humanistilta kaiken! Ei saisi muistoilla pelata rahapeliä, edes jouluna…

Pelaamisen lisäksi joulussa on ollut hyvää ruokaa, viiniä ja seuraa.  Aattoiltana äiti ja sisar – kuten jo perinteeseen kuuluu – olivat meillä. Söimme, jaoimme lahjat. Taaskaan en tiedä, kumpi oli mukavampaa, antaa vai saada. Pehtoori ja teinit olivat hankkineet meitsille kokin takin brodeerauksineen (palannen kuvan kera asiaan..) ja kokinhatun. Systeri oli lahjassaan myöskin ruokalinjalla: ette tiedä, kuinka hienot ruokaan liittyvät canvas-taulut sain! Pistän niistäkin kuvia…

Aattoon kuuluu myös kirkossa käynti. Hetken mietin, olemmeko sosiaalidemokraattien puoluekokouksessa. Ehkä en jouluaattona kaipaa sellaista yhteiskunnallista kannanottoa kuin eilen kuulimme…

Pakkasesta huolimatta lenkillä:  merenrannassa ei muita, auringon puppura leikkasi siniharmaan taivaanrannan kauniisti. Lumi toi valoa, pakkanen teki poskista punaiset, olosta hyvän. Kahtena edellisenä jouluna lenkillä on melkein vihreällä nurmella joutunut tepastelemaan, tänään oli puhdasta pakkaslunta. IPodissa soi joululauluja, mikä oli hyvä juttu. Sekin oli niitä pieniä, isoja hetkiä…

Lenkin  jälkeen sauna ja sapuska. Joulupäivän juhlan ehkä tärkein osa on ollut se että olimme  – pitkästä aikaa! – neljästään yhtä aikaa, rauhassa päivällispöydässä. Teinit kotona, ja lepo ja loma tuntuivat nekin hyvältä. Ruokapöydässä kalkkuna ei ollut kummoista, mutta glögikastike teki siitä gourmettia…

Jälkiruokaa ei paljon jaksettu. Crusted (suodattamaton) portviini  (suosittelen lämpimästi!) ja Apppenzeller sekä vadelmat! ovat kuitenkin maistuneet… Merry Xmas, Felice Natale… Joulu jatkukoon…

Kohti joulua

Olen yrittänyt saada junioriin vähän puhtia, joulupuuhiin avuksi ja pojan heti loman aluksi umpisekaisin hurahtaneen unijärjestyksen kohilleen.

Olen yrittänyt saada äärimmäisen realistisen, ei-niin-jouluihminen tyttären ymmärtämään sitä,  kuinka minusta on mukavaa laitella vähän kynttilälyhtyjä pihalle, tonttuja keittiöön, suklaakakkusia pakkaseen, lahjoja jemmaan,  punaisia pikkuliinoja pöydille,  kuinka ihanaa on kuunnella Andrea Bocellin uutta Christmas CD:tä (suosittelen).

Veimme joulukukkia ja joululimppuja naapuriin, ystäville, Jäälin mummulaan.  Joulua kohti siis mennään, mutta perhe vain nauraa minun tonttujutuilleni. Merkillistä.

Insinöörimiehen ja nuorten kanssa on joulutunnelman luominen välillä vähän repimisessä. … Väittävät ettei tonttuja muka ole! Pah!

________________________________________________________________

Insinööri kertoo lapselleen joulupukista
1. Maailmassa on noin kaksi ja puoli miljardia alle 18-vuotiasta. Joulupukin tuskin tarvitsee käydä ei-kristillisissä kodeissa (ehkä Japania lukuun ottamatta), joten jäljelle jää 350 miljoonaa alaikäistä.

2. Jos perheessä on keskimäärin 3,5 lasta, jäljelle jää 106 miljoonaa  kotia, joissa on vähintään 1 lapsi. Joulupukilla on 31 tuntia aikaa, kun ottaa huomioon aikavyöhykkeet ja maan pyörimisliikkeen. Se tekee  967,7 vierailua sekunnissa. Oletetaan, että kodit jakautuvat tasaisesti  ympäri maapallon, jolloin kotia kohden täytyy taivaltaa 1,17 kilometriä eli yhteensä 126,36 miljoonaa kilometriä. Pulkan täytyy siis kiitää 975 kilometriä sekunnissa tuhatkertaisella äänennopeudella.

3. Jos jokainen lapsi saa vaikka kilon painoisen nukkekodin, on kuorman paino 368 000 tonnia.

4. Jos lentävä poro kiskoo noin kymmenen kertaa enemmän kuin maassa hölkkäävä poro, tarvitaan 673 000 poroa pulkan vetämiseen. Yhteispainoksi saadaan 650 000 tonnia, jonka kiihdyttäminen ilmakehässä synnyttää niin paljon lämpöä, että porot palavat poroksi 3,46 tuhannesosasekunnissa eli kolmannen talon kohdalla.

5. Reen kiihdyttäminen 986 kilometriin sekunnissa synnyttää 18 000 G:n paineen, jolloin 115-kiloinen joulupukki muuttuu pulkan selkänojaa  vasten 2 142 627 kilon painoiseksi ja litistyy muodottomaksi mössöksi.

____________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 22
JOULURUUSU

Nimpparit

Aamulla matkalla tarhaan

– Mitä haluaisit viedä tarhakavereille kun sulla on huomenna nimpparit? Pipareita, karkkia vai jätskiä? Vai leipoisinko taas nallekakun?

– En halua mitään viedä…

– No? Onhan ennenkin viety, ja muutkin tuo silloin kun niillä on synttärit tai nimpparit.

– Mutta kun haluan viettää nimpparit kotona.

– Jos ei kuitenkaan kun joulukin on niin lähellä, ja äidillä on vähän kiire töissä ja kiire kotona, ja isilläkään ei ole vielä vapaata. Keväällä sitten on synttärijuhlat.

– Mutta kun haluan. En tarvi lahjoja, mutta nimpparijuhlat!

– No hyvä on. Ei lahjoja eikä karkkia tarhaan, mutta saat kutsua kavereita kotiin, pidetään pienet nimpparikekkerit.

– Jeee!

________________________

Iltapäivällä matkalla tarhasta kotiin.

– No ketä kutsuit?

– Kaikki.

– Kaikki?

– Niin. Marjatta ja Heidikin [tarhan tädit] sanoi että kiva.

– Kutsuit siis koko tarhan meille?!

– En minä pienten puolelta – kun ne ei kuitenkaan osaa olla.

– Montakos teitä siellä isoilla onkaan?

– En tiiä. Henriikka, Kaisamari, Niko, Hannu, Iina, Ville, Ossi, Maija,  en muista kaikkia. …Ja Samppakin tulee.

– Kuka on Samppa?

– Se on se uus ope, joka osaa taikoakin!

– No hyvä. Kekkereillä on siis ohjelmakin valmiiksi.

– Joo.

_________________________

Ja niinhän äiti sitten otti töistä aamupäivän vapaata ja päiväkodin isojen puolen 18 lasta, 2 tarhantätiä ja harjoittelija-Samppa kävelivät joulukuun 21. päivän aamuna yhdeksän jälkeen T:n nimppareille vajaan kilometrin matkan tarhalta tien kautta ja pienen metsän läpi, jonne tontut (tai sankarin isä aamulla ennen töihin menoa) olivat käyneet ripustelemassa puiden oksille pieniä lyhtyjä.

Nimppareilla tarjottiin lämmintä kaakaota ja porkkananpätkiä, joihin liittyi aika pitkä historiatarina, Samppa taikoi ja lopuksi leikittiin vielä piparkakku-ukkoleikkiä ja kaikki saivat palkinnoksi piparit, joihin sai itse taiteilla koristukset. Sen jälkeen sankari lähti tyytyväisenä vieraiden mukana tepastelemaan tarhaan iltapäiväksi.

_______________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 21
HYVÄ TUOMAS JOULUN TUOPI … (ja kaikki kaverinsa kotiin!)

Harrastusten parissa

Aamun sarastaessa lenkille: uusi eilen ostamani halpis, reppuun mahtuva jalusta ja kamera mukana hautausmaalle. Pakkasta vaan niin paljon, että ei edes melankolinen mielentilani saanut minua kovin kauaa siellä viipymään. Kappelista otettua kuvaa oli mukava photoshopata. Yksi versio kalenterikuvana.

Laittelen tähän toisen vähän vähemmän apaattisen kuvan myös, jos sopii paremmin fiilistelyihisi. Jotta mansikoitako nuo punaiset? Eivät, vaan sellaisia mytteröitä, joita pyykkikuivurin suodattamista saa sen jälkeen kun on pessyt punaisia froteepyyhkeitä. 🙂

Lenkki jatkui: ensimmäistä kertaa ever kävin Oulun keittiömestareiden joulumyyjäisissä.  Enkä ollut siellä ainoa! Mökille vietäväksi ostin tuoremakkaroita, saaristolaisleipää, pari piirasta ja tämän päivän lounaaksi kaikkea pientä. Hyviä olivat. Ensi vuonnakin sinne, ehdottomasti.  Paljon ruokatuttuja tietysti.

Ruokatuttuja? Hmmm. Mitäs ne on? Minulla alkaa olla Oulun yhdistyselämässä enemmän ruoka- kuin historiatuttuja. Kertoo mistä? Harrastukset vievät enemmän aikaa kuin työ… ?

_____________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 20
JOULUKAPPELI

Jouluostoksilla

Ostoksilla kiertely eivät ole mun juttu, puhelimessa olo ei ole mun juttu. Mutta tänään olen ollut viisi tuntia – viisi tuntia !! – kaupungilla ostoksilla. Ja puhunut puhelimessa monta puhelua. Merkillistä.

Molemmat tuottivat tuloksia: joululahjat on hankittu ja monta uutta asiaa opittu. Monta merkillistä asiaa.

Ostimme pehtoorin kanssa joululahjan kotiimme. Olli Joen maalaus, jota olen Neliö Galleriassa käynyt kolme-neljä kertaa katsomassa, on nyt meidän Festamme seinällä. Taulun nimi on ”Andalusian valo”.  Siitä on iloa pitkäksi ajaksi.  Andalusian valosta huolimatta ikävä mökin maisemiin kasvaa… Tiedän, että Hangasojalla on nyt pimeää, siellä valo on ihan erilaista kuin Andalusiassa, siellä on sinistä pimeää, mutta sinne on kova ikävä.

____________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n: o 19
Joulupuro
(klikkaa isommaksi jotta kuvasta näkyy valo)

Joulutaikina

Joulupullataikinaa tehdessä, kardemummaputkiloa avatessa hulvahdus lapsuudesta: kardemummaputkista tuli maailman parhaat (noin vaatimattomasti) hernepyssyt. Minun lapsuudessani kardemummanputkilot olivat lasia, eivät helposti sahattavaa muovia, eikä ihan jokaikinen kakara osannutkaan tehdä kardemummaputkilosta kunnon hernepyssyjä. Minä osasin. Erinäisten harjoituskappaleiden ja hyvän opetuksen jälkeen. 🙂

Jotkut tytöt osasivat tehdä kardemummaputkiloista jotain nukkekotikapineita tai barbi-vermeitä. Minä en niitä osannut, en todellakaan, mutta hernepyssyn osasin. Tosin vasta – kotipihapiirssä olleen – korjaamon miesten Keinä-Erkin, Paavolan ja Sampan opettamana. Heidän avullaan minäkin opin leikkaamaan putkeen tasaisen huulia repimättömän reunan.

Joulupullataikinasta puheenollen: onko minulla joku erityisresepti? Ei, ei ole. Joulupullataikinan teon ensimmäinen ohje on tehdä se ajan kanssa. Ainekset lämpenemään ajoissa. Paljon kardemummaa. Sokeria soveliaasti, mutta voita kunnolla! Jos sairastuminen sydän- ja verisuonisairauksiin on joulupullasta kiinni, niin olkoon! Neljänneskilo voita, vähintään. Siis voita, eikä mitään leivontamargariinia. Silloin harvoin kun pullaa leivotaan, siitä tehdään hyvää ja voilla. Diettiieineet on erikseen.

En muista, miten kansakoulussa pullataikina tehtiin, mutta merkillisen pimeässä tilassa niitä pullatonttu-ukkoja väännettiin. Aina 4-6  oppilasta kerrallaan pääsi tekemään. Oliskohan ollut kolmannella luokalla, jolloin pullatontun omilla enemmän tai vähemmän likaisilla pikku kätösillä tein, enkä edes ehtinyt oman vuoroni aikana tehdä sitä valmiiksi. Ope vaihtoi ryhmää, mutta meitsi taiteili omaa tonttuaan aina vain uuteen malliin. Lopulta se oli varmaan niin lämitty ja leivottu, ettei olisi kannattanut edes maistaa. Mutta voi sitä hartautta, millä sen tein…

Samalla hartaudella olisin mieluusti tehnyt tämänvuotisen joulusivunkin, mutta nyt ei ollut mahdollisuuksia. Joulusivu on kuitenkin jotensakin valmis. Käykäähän katsomassa sieltä joulutaikinoiden ohjeita. On siellä kalapatee, sorbetti ja viinivinkkejäkin. Ja kuvia. Tietysti kuvia.  … Joulunodotusta toivottelen

Joulureseptit ja viinivinkit 2009

_________________________________________________________________

Joulukorttikuva n:o 19
Tonttu joulutaikina kainalossa

18

Pikapostaus

17

Töitä, nuorten joululahjoja ostamaan pehtoorin kanssa (nuoret mummun kanssa kaupungilla syömässä), kotiin, karitsankyljyksiä äkkiä uuniin ja Provencen vihanneksia pannulle, sitten joulusivun editointiin, välillä limpputaikina nousemaan, joulusivua …

Jos käsi kestää ja pysyn hereillä, niin huomenissa on uusia reseptejä joulusivulla. Siihen asti surffailkaapa vanhoilla … 🙂

Tai kannattaa piipahtaa vaikka Tunturisuden joulusivuilla. Siellä PALJON mukavia joulujuttuja. Esimerkiksi Kotiliesi-lehden vuosi 1932. Historiaa siis. Mutta myös tarinoita, linkkejä, kalentereita, pelejä ja perinteitä. Hienoja kuvia ja jouluruokalinkkejä.

_______________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 17
JOULUTÄHTI

Kirjallisia yöunia

Minulla on yöpöydällä lukemisena Koneen ruhtinas (Pekka Herlinin elämäkerta) ja Anna Lehtosen kerrassaan hurmaava pikku kirja  Aaminainen. Nautiskelijan ateria ja iPodissa salilla ja lenkillä kuunneltavana Täällä pohjan tähden alla -äänikirja sekä töissä luennon tekoa varten luettavana Verlan tehdasyhteisöä käsittelevä väitöskirja. Ei mitään määrää ja tolkkua niillä absurdeilla yöunilla, joita tuollaisen cocktailin jälkeen näkee!

Voisipa  unikanavat panna kiinni ja vain nukkua! Nukkua pimeää … Herätä aamulla virkeänä. Voisipa. Mökillä voi. Kahden viikon päästä…

__________________________________________________________________________________
Joulukalenterikuva n:o 16
PAKKASVALOJA
(Klikkaa isommaksi, tästä tulee aika mahtava taustakuva…)

16

Joulukalentereita

Kalenterissa ei niin paljon, – enää, mutta siellä on kuitenkin joulu. Sekö vaiko lukukauden loppu tekee päivistä jotensakin täysiä. Ovenpielessä kävi moni opiskelija jo toivottelemassa jouluja, eikä aikaa kenellekään muuta kuin tarjota suklaata  ja sanoa että luehan lomalla … historiaa vaikka 🙂

Tyttären kanssa kulkemisia, kyytsäilyjä kampukselle ja pois, töihin ja pois, ja iltatuurinsa ajan olin asioilla ja sain ostaa hänelle Gore-Tex-housut!! Kun pakkasta on jo liki -20 C myöntyi tyär: on kylmä!

Kalenterimerkintä on myös joulukorttien postitus: taaskin jotenkin viime tingassa. Ja nettikalenterikortti on teon alla. Vielä. Etenee hitaasti. Odottakaahan … Tulee se  vielä. Ennen joulua toivottavasti. 🙂 Ja joulukorteista puheenollen: kortteja on tullut… kuten kalenterikuvasta näkyy.

Joulukalentereista puheenollen: sisaren toinenkin runo yo:n kirjaston kalenterissa. Kannattaa klikkailla: Joulukalenteriruno

Olettehan kaikki löytäneet jo Positiivareiden kalenterin? Siitä tulee joulumieltä kovastikin… Aukaise luukku tai pari...

____________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 15
Joulukorttipyykki?

15

Joulukuun maanantai

Hoppupäivä. Mukavasti hoppu.

Opetus loppui tänään. Enää pari kokousta, muutama tentin valvonta, artikkelin loppurutistus ja pientä sälää, raportin tynkää ja julkaisuluettelon päivitystä ja syyslukukausi  2009 on pulkassa. Ensi viikolla työtunteja tähän aikaan enää vähän. Ei haittaa.

Tänään pääsin myös huippufysioterapiaan: käsi toimii. Veri kiertää olkapäässäkin. Mutta tiedättekös, mitä se ihminen sanoi minulle ensimmäiseksi? Se sanoi, että ”olet ihan vino”. Ja sitten se sanoi, että ”sinun lapaluusi on romahtanut”. Ei ole kiva olla ihminen, jonka lapaluu on romahtanut. Minä kuitenkin olen. Ja fysioterapia teki niiiiiin hyvää. Käsi toimii. Se on hienoa se. On hienoa, että on ihmisiä, jotka osaavat tehdä romahtaneille olkapäille hyvää.

Hyvää teki myös nähdä ystäviä. Nähtiin kalaasiystäviä. Sehän estää melkein kaiken romahtamisen. Ystävyys siis.  Istanbulin Topkapi-kabinetissa oli hullun hyvää ruokaa (meze varsinkin!)  ja ystäviä. Mitäpä sitä muuta kaipaakaan?

____________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 14
Kynttilän valossa

14_1

Ruoan merkeissä

Mihin kaikki aika kuluu? Mitään ei ehdi, paitsi laittaa ruokaa ja ottaa valokuvia. No molemmathan on mukavia puuhia. Ja kun tänään vielä molemmat lapset olivat kotosalla ja syömässä yritin tehdä jotain erityishyvää. Ja kieltämättä: bataattivuoka ja parmankinkkuun kääritty possunsisäfile (Hesarin ruokatorstai on taas luettu) olivat makoisia. Jälkkäriä ei näin ennen joulua kovin paljoa kannata harrastaa, mutta kun sitä ei ollut, niin sorruimme avaamaan tryffelirasian, tuo tumma oli paras. Onneksi oli sentään pitkä lenkki tehtynä ennen ruokaa…

____________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 13
Konvehtikausi avattu

13

Zabaione ja LappItalia

On aika vastata joulukuun ruokahaasteeseen. Ja vinkata kaikille blogivierailleni nettikeittokirjasesta. Olkoon se lukijalahja teille kaikille. Ja huomatkaapas että postauksen alareunassa on arvontakin…

__________________________________________________________

Joulukuun ruokahaasteen julkaisi Krisu voitettuaan marraskuun haasteen tulisella broileri-reseptillään. Blogissaan Merkintöjä Melukylästä Krisu kirjoittaa, että joulukuun haasteruoassa on käytettävä alkoholia. Sen jälkeen minulla ei oikeastaan ollut muuta mahdollisuutta kuin tehdä tämä: Zabaione freddo, prego!

Haastesivun kuvassakin on yksi versio samaisesta jälkiruoasta. Zabaiglione, Zabaione, Sabayon, Sabaione, Viinivaahto, tällä klassikkojälkiruoalla on monta nimeä. Eri ruokakulttuureissa eri nimillä ja vähän eri versioina. Monta kertaa olisin halunnut tehdä zabaionea jälkiruoaksi, mutta kun minusta ei ole mukavaa kesken illallisen enemmälti vispailla mitään ja kun keittiöpiikaa ei ole, riemastuin tähän versioon, johon yhdessä Italiasta ostetussa keittokirjassa törmäsin: tämä tehdään jo edellisenä iltana.

Vuosien varrella resepti on vähän muuttunut. Vain vähän. Kyllä tästä on tullut yksi suosituimmista jälkkäreistäni. Zabaione sopii kesän jälkiruokaherkuksi, mutta myös joulupöytään, – kaneli makuuttaa sen jouluiseksi.

Zabaione freddo – viinivaahdon uusi tuleminen

6 munankeltuaista
1,5 dl sokeria
1½–2 dl marsalaa
puolikkaan sitruunan raastettu kuori
1–2 tl kanelia
muutama tippa vaniljaesanssia
2 dl kuohukermaa

Ensimmäiseksi on tietysti mentävä ostamaan Marsalaa. Sitä ei myydä pienemmissä pulloissa, mutta se säilyy hyvin, joten ei huolta. Zabaionen lisäksi sitä voi käyttää mm. kalkkunan marinadiliemeen ja marsala-loraus sopii moniin kastikkeisiinkin.

Vatkaa kaikkia muita aineksia paitsi kermaa vesihauteessa (tai teflonkattilassa) kunnes vaahto on kuohkeaa, sakeaa ja kermamaista. Jäähdytä seos jääkaapissa. Vatkaa kerma tanakaksi vaahdoksi, kääntele se munavaahtoon. Jaa annoslaseihin ja anna tekeytyä yön yli.

Tätä zabaionea ei tehdä vieraiden odotellessa pöydässä vaan mieluusti se kannattaa tehdä edellisenä iltana. Maku pehmenee ja täyteläistyy yön yli levättyään. Merkillisesti makuun vaikuttaa myös se, että vaahto on annosteltu laseihin valmiiksi (klikkaa kuva suuremmaksi).  Jos tätä jää (ihmettelen kyllä :)) niin voit pakastaa sen ja saat oivallista zabaione-jäädykettä.

zabaione

Olen julkaissut tämän reseptin aiemminkin: pari vuotta sitten tein pienen omakustanteisen keittokirjan, ja resepti on myös siellä.

Tiedoksi kaikille ruokabloggaajillekin: olen juuri  laittanut 135-sivuisen kirjan pdf-versiona nettiin.

LappItalia_p

Käykäähän katsomassa LappItalia – à la Carte …   Kirjassa on ideoita lappilaisesta ja italialaisesta keittiöstä – makumatka tuntureilta Toscanaan. Mukana on omia kehitelmiä ja toisilta lainattuja reseptejä. Kuvia ja juttuja reseptien lomassa. Ruokaa ja leivonnaisia arkeen ja juhlaan.

Nimi

Sivulla on arvontakin, jossa on muutama pieni ruoka-aiheinen palkinto. Ja joulureseptisivullakin on ehkä jotain asianharrrastajia kiinnostavaa…

_______________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 12
Tällä kertaa kuva on tuolla LappItalia -sivulla… 🙂

Humanisti muutosten tuulissa

No nyt se on minun virkaurani ohitse. Valtion pitkä ja kapea leipä, jota on sanottu varmaksi, on nyt taaksejäänyttä. Melkein 20 vuotta ehdin olla viranhaltijana (ja sitä ennen kymmenen vuotta virkojensijaisina ja ties missä pätkätyösuhteissa) yliopistossa amanuenssina, lehtorina ja yliopistonlehtorina. Mutta nyt on virkaura ohi.

Ei, en ole irtisanoutunut, eikä minua liioin ole potkittu pois. Yliopistolaitos vain muuttuu ja virkajärjestelmä lakkautetaan. Olen tänään kirjoittanut alle työsopimuksen.

Työpäivä meni muutenkin yliopiston uuden hallinnon parissa: on kokoustettu koko päivä. Ja mitä on jäänyt käteen ja mieleen? Se, että rahat on vähissä, se, että kukaan ei tiedä, mitä tästä tulee ja se, että yliopistojen demokraattinen päätöksenteko on mennyttä. Ei niin lohdullista.

Ja tämän päälle mennään ja syödään viimeiset rahat, joita humanisteilla on ja joista itse saamme päättää.  Pikkujoulukutsussa on humanistista ironiaa reippaammanlaisesti:

”Täten ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme

Wanha ”Alma ” Yliopisto
o.s. Mater
(1958-2009)

Syödään, juodaan ja tanssataan historiaan.

Koska vainaja on lähes varaton, osallistujien edellytetään kartuttavan peijaiskassaa – – ”

Kutsussa toivotaan myös, että mahdollisimman moni oppiaine jättäisi viimeisen tervehdyksensä edesmenneelle ja pukukoodista todetaan näin: ”Saattoväen toivotaan pukeutuvan soveliaaksi katsomaansa suruasuun”.  Siis ei ongelmia pukeutumisenkaan suhteen: liituraita silitettävä ja se on siinä.

*****

Lupailin tälle illalle sitä yllätystä. Ei pysty, ei millään. Mutta huomenna. Viimeistään viideltä huomenna.

____________________________________________________________________

Joulukorttikuva n:o 11
Petteri ja apujoukot ovat jo valmiina lähtöön
(klikkaamalla kuva on parempi, ei erinomainen sittenkään, mutta parempi)

11

Yhteysongelmia

Tänään kun blogipäivityksen yhteys oli rikkipoikkikatkikaput heti aamusta ja oli valokuvatorstain haasteeseen vastaaminen, ei päivä alkanut parhaalla mahdollisella tavalla. Tärväsin aikaa korjatakseni, turhaan. Soitin webbihotelliin ja sen huoltojoukoille, mutta ei se yhteys, eikä päivä oikeastaan ole parantunut. Toinen toistaan tylsempiä kommahdyksiä ja viivytyksiä pulpahteli pitkin päivää, minkä seurauksena iltapäivällä jo kihisin.

Kun juniori sitten erinäisten sotkujen takia unohti hakea äitinsä töistä, niin eihän saldo kovin paljon plussalle jää.

Lähipiirissäni tarvitaan nyt suojelusenkeleitä … 🙂

________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 10
ENKELEITÄ ELÄMÄÄN

10

Piparkakkuja ja … viiliä

Tiedättekö, mitä syön tässä bloggailun ohessa? Viiliä, johon olen murustellut piparkakkuja. Ihan parasta! Onhan niitä piparkakkusuklaita, piparkakkujäätelöitä, piparkakunmakuista glögiä, piparkakulle tuoksuvia kynttilöitä ja piparkakku sitä sun tätä, mutta ne on ihan toiskelpoista verrattuna viili-piparkakkupöperöön. Parasta tarkoitukseen on tavallinen kevytviili, ja siihen pilkotaan 2 – 3 piparkakkua. Kernaasti omin kätösin leivottuja pipareita, mutta toki kaupan kakutkin kelpaavat. Siinä saa joulupuuroa keitellä ja joulutorttuja aamiaisella tarjoilla, mutta minulle jouluajan parasta aamiais- ja välipalaruokaa on viili ja piparkakut.

Viili-innostuksellani on vuosikymmenien monipolvinen historiansa. Yksi kulminaatiopiste oli kun odotin esikoista, ja suunnilleen ainoa raskauden ajan merkillisiin mittoihin kasvanut mieliteko oli viili. Söin varmasti puolenkymmentä purkillista päivässä. Ilman pipareita, mutta mansikoiden kanssa, sokerin ja kanelin kanssa (nyttemmin olen oppinut laittamaan joskus ripauksen inkivääriä), ananasmurskan kanssa tai ilman lisukkeita. Aamulla, illalla, yöllä.

Kun sitten raskauden kuudennella kuulla jouduin munuaiskivien takia sairaalahoitoon ja kun lääkärit kertoivat, että munuaiskivet ovat kalkkimuodostumia tms., tein välittömästi kovin yksioikoisen päättelyn ja olin täysin vakuuttunut, että olen itse aiheuttanut tuskaisen, infernaalisen kivun, jonka kivien poistuminen aiheutti. Raskauden vuoksi en saanut kivunlievitykseen morfiinia, jota yleensä kuulemma käytetään. Syyttelin itseäni viilinsyönnistä, jolla olin – omasta mielestäni – vääjäämättömästi aiheuttanut pitkään toivotun raskauden vaarantumisen…  Siitä olin täysin vakuuttunut. Ja vannoin, etten koskaan enää syö viiliä.

Että sitä nainen voi hormoonihyrrässä ja tuskissa kaikkea miettiä, päätellä ja päättää! Kivet tulivat pois, esikoinen syntyi kolme kuukautta myöhemmin, minä en syönyt pariin vuoteen viiliä (ihan turha tauko, ymmärsin myöhemmin), uusia kiviä tuli paljon lisää ja nyttemmin minä taas nautin joka joulunseutu aika monta purkillista viiliä. Opettelin muka tekemään viiliä itsekin, mutta kaupan viili on parempaa kuin omatekemäni.

Piparkakut kyllä mielestäni maistuvat kaikkien maitotuotteiden kanssa. Onpa lähipiirissä ihminen, jolle piparkakut ja maito merkitsevät samanlaista efterdagen-einestä kuin monelle nykynuorelle kebabpizza. Piparkakuista saa oivallisia kakkupohjia: tehdään samalla idealla kuin digestive-kakkupohjat. Tuohon kalenterikuvan joulukakkuun tein pohjan (kaupan) piparkakuista. Päälle voi-sokerikakkutaikinaa, jossa on runsaasti puolukoita. Turkkilainen jukurtti, kermavaahtonokare tai vaniljajäätelö ovat tämän seurana ehkä vähän sofistikoituneempi lisäke kuin viili, mutta voitte olla varmoja, että sitten kun kakusta on enää vähän jäljellä, minä pilkon loput koriin, annan vähän kuivahtaa ja nautin palasia upotettuna viilipurkkiin!

________________________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 9
Piparkakkukakku

9

Jouluaskareita

Monta asiaa vievät lähemmäs joulua tänään. Postista hain ISON paketin; lahjaksi jaettava paketti ja olen aikas tyytyväinen sisältöön. Parempi kuin odotin, vaikka oma tekele onkin. Joulukortteja olen värkkäillyt, ja olkapää vihoittelee heti kun vähän kauemmin olen koneen ääressä… Harmi, kun olisi paljon työstettävää. Sitä yllätystäkin… Joskopa perjantaina saisin valmiiksi.

Joulusiivouksen olen tilannut, punaisen villapuseron laittanut tuultumaan, ostanut joulutähden kotiin ja töihin, nostanut tonttu Tomafoin kirjoituspöydälle muistuttamaan, että erinäisiä asioita olisi vielä muistettava… 🙂

Siis kovin pieni päivä tänään.

_________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 8
JOULUNSYDÄN
(Kaikki kalenterikuvat suurenet klikkaamalla,
ja voit halutessasi käyttää vaikka koneessasi taustakuvana.)

8

Lumen lämpö?

Töistä suoraan kiertelemään matto- ja verhokauppoja: tyttärellä oli aikaa ja intoa – tai no ei ainakaan vastustusta – sellaiseen. Olin lupautunut kaveriksi. Ja taas me saimme kolme tuntia kulumaan, ja yhtä sun toista löysimmekin. Eikä meillä kummallakaan minkään valtakunnan käsitystä, miten kankaankulutus verhoihin lasketaan.  Mutta väliäkös sillä! Hieno pöytä löydettiin! Siinäpä sitä yhdelle päivälle saavutusta.

Merkillistä kuinka paljon lumen tulo vaikuttaa ihmisiin… Ihan kuin töissäkin olisi ollut jotenkin leppoisampaa ja valoisampaa.

________________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 7
LUMI VALAISEE

7

Itsenäisyyttä maalikylissä

Itsenäisyyspäivänä oltiin viime vuonna mökillä, itsenäisyyspäivänä oltiin edellisenä vuonna mökillä, itsenäisyyspäivänä on oltu niin monena vuonna Lapin kaamoksessa, että tuntuu vähän merkilliseltä (mikä ei tässä yhteydessä välttämättä ole positiivinen ilmaus) viettää se täällä kaupungissa. Onneksi eilen satoi lunta! Ah, onnea. Noh eilinen seminaari oli tietysti suurin syy, miksei olla pohjoisessa nytkin. Kotonaolossa on tietysti se hyvä puoli, että voi tehdä kotihommia, ei mökkihommia… heh! Valmistella joulua, laatikot on tehty, piparkakkuataikina, kakkua ja kaikkea pientä kokkailtu …

Itsenäisyyskakku

itsenaisyyskakku

Nyt laittelemaan kynttilöitä ikkunoille…

______________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 6
KAKSI KYNTTILÄÄ IKKUNALLA

6

Joulujuonteita, historianopiskelijoita ja -tutkijoita

Metsätyön ja puunhankinnan murros Pohjois-Suomessa sotien jälkeen, Isojako kolmessa pohjoisessa kunnassa 1900-luvun alkupuolella, Kristinuskon juurtuminen saamelaisten keskuuteen vuosina 1595 – 1810, Valtapuolueiden elinkeinopolitiikka sotien jälkeen, Kostamus-hankkeen syntyhistoria, Algot Untola… Mitä ihmettä? Tutkijaseminaaripäivä tänään. Professorin kanssa pidimme seminaaria ja läsnä oli seitsemän jatkotutkijaa. Väitöskirjojen alkuja ja loppuja. Vuosien työtä takana tai edessä … Järjestin seminaarin Lasarettiin (kongressi-hotelli-ravintola Oulun keskustassa), mikä toi vähän vaihtelua ja oikean konferenssin tuntua. Hyvä päivä meillä oli.

Eikä minua edes väsyttänyt, vaikka niin pelkäsin, sillä eilen oli opiskelijoiden ainejärjestö Tiiman pikkujoulu, jossa menin käymään. Aika usein pikkujoulujen/bakkanaalien ohjelma on ollut enemmän, vähemmän kömpelöä, huonoa tai jopa ”poliittisesti epäkorrektin rajoilla” (kuten eilen n:nnen vuosikurssin opiskelijoiden kanssa totesimme), tosin aika usein se on ollut myös varsin kekseliästä tai jopa sivistävää. Eilen ohjelma oli mukavaa, ja paikoin jopa laadukasta. Tiiman mieskuoro (johon liittymisellä ei ole mitään tekemistä sukupuolen tai lauluäänen kanssa) esitti paitsi kuorolaulua (Njet Molotov, talvisodan hengessä kun mennään …) mutta myös tanssia ”That is it” – mikä minua hämmästytti laadukkuudellaan. Pakollinen ohjelmanumero, johon paikalla olleet henkilökunnan edustajat (lue: meitsi ja kollega) haastetaan mukaan, oli tietysti. Me ei kyllä oltu oikein hyviä. Reilun parin tunnin aikana ehdittiin tehdä hopseja :), suunnitellla graduaiheita, kuunnella vaihtareiden kuulumisia, keskustella proseminaarien sujumisesta ja sujumattomuudesta, ja – onneksi – höpöttää kaikenlaista opintoihin kuulumatonta. Hyvissä ajoissa kotiuduin;  juniorin ajokortista on erityistä iloa pikkujouluiltana.

Ennen Tiiman pikkujouluun menoa, käytännöllisesti katsoen melkein suoraan duunista kävimme kaupungilla syömässä. Systeri oli luvannut tarjota meille päivällisen Oulun uudessa Vanha paloasema -ravintolassa. Nimenomaan sen grillipuolella. Liki kolmetuntisen nautimme uuden ravintolan miljööstä ja oivallisesta  eineestä. Systeri ja pehtoori ottivat Premium-menun, jonka pippuripihvi sai kiitosta ja jälkiruoka (josta katsoin parhaaksi ottaa oikein omakohtaisia maistiaispaloja (suklaakakkua ja pistaasijäätelöä hmmm)) samoin. Minun antilooppiannokseni oli todella hyvää mureaa, kevyesti riistaisen makuista. Erinomaista.  Eikä meidän jututkaan huonoja olleet: ei mikään Äkkijyrkkä vaan Tosijyrkkä, heh!

****

Eikös se olisi jo glögin aika? Kotimainen vuosikertaglögi Loimu on tänä vuonna pullotettu joulunpunaiseen punaiseen kuosiin. Se on aika hyvää… Täyteläistä, mutta toisaalta se on myös aika vahvaa (21%) joten pienet kupilliset riittää…

____________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 5
GLÖGIN AIKA

5

Arkistoperjantai

Työpäivä hurahti arkistossa. Siellä pääsee mukavaan tunnelmaan. Tutkijasalissa hurisee ilmastointilaite, siellä ei ole hälyä, ei puhelimia, ei sähköpostin viesti-ilmoituksia, ei opiskelijoita ovella ja oven takana, ei kollegoita palaveeraamassa, eikä mahdollisuuksia lähteä kävelylle käytäville tai kahvioon norkoilemaan.  Asiakirjojen maailmassa uppoutuu menneisiin vuosikymmeniin (Oulun Karjalaseuran historiaan muiden muassa), toiseen maailmaan. Tänään sellainen tuntui erinomaisen mukavalle.

Nyt kun pakastuu alkaa tuntua, että mennään oikeasti kohti joulua. Nyt kun pakastuu, voisi tehdä joululyhtyjä. Jääkakut eivät lihota, sellaisen voisi viedä naapurillekin. Reseptiä ei tarvinne kirjoittaa? 🙂

_________________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 4
JOULUJÄÄKAKKU

4

(klikkaamalla tonttu suurenee, kannattaa katsoa)

Kuutamo

Yöllä tuntui että kuu tulee sisälle, niin kirkkaasti se paistoi. Valvoin pitkiä pätkiä, ja sitten nukuinkin ponniin! Minä joka en tarvitse herätyskelloa, jolla kuitenkin se yleensä aina on varmuuden vuoksi herättämässä, nukuin puoliseitsemään niin että humahti. Salille meneminen sai jäädä.

Tuota aamun alempana olevaa ”sininen ja valkoinen” -valokuvatorstain otosta lähdin sitten kuvailemaan. Kuutamo oli aamullakin hieno ja reippaasti päätin kävellä töihin. Olihan reipas päätös! Ja kannatti.  Pakkanen oli kuurannut muutoin mustan maan. Kuu valaisi. Poskissa nipisteli kylmä. Vain lumennarskunta kenkien alta puuttui. Väsymys häipyi ja mietin mukavia.

Töissä hoppupäivä, seminaarilaisilla paniikki, minulla lukemista ja häslinkiä, mutta sen verran ehdin, että klikkailin yliopiston kirjaston joulurunokalenteriin: ja siellähän olikin sisaren runo. Pieni mukava joulusalaisuus-runo! Jotkut osaa!

____________________________________________________

Joulukalenterikuva n:o 3
JOULUKUUN LUMETON KUUTAMO

3

Valokuvatorstai: sininen ja valkoinen

Valokuvatorstain aiheena sininen ja valkoinen. Ei ollut muuta mahdollisuutta kuin lähteä pihalle ottamaan tämä kuva. Laitan oheen jo viime vuonna julkaisemani artikkelin, joka liittyy kahden kynttilän historiaan. Miksi Suomessa poltetaan itsenäisyyspäivänä kynttilöitä ikkunoilla, miksi niitä on juuri kaksi?

Kaksi kynttilää ikkunalla Kahden kynttilän lyhyt historia

Moni suomalainen sytyttää itsenäisyyspäivänä iltakuudelta kynttilät ikkunalle. Mistä kansallisen tavan juuret lähtevät?
Kahden kynttilän sytyttämisen taustalla on monta juonnetta. Suomen kaupungeissa poltettiin jo 1700-luvulla kynttilöitä juhla-aikoina; laittamalla kynttilät ikkunalle saatiin samalla kertaa kaduille ja koteihin valoa ja juhlan tuntua. Näin juhlistettiin ”sekä kotia että katua” tai laajemmin kotia ja isänmaata. Ruotsin vallan aikana kynttilän sytyttämiselle sopivia juhlapäiviä olivat erityisesti kuningashuoneen merkkipäivät. Taustalla oli siis jo tuolloin valtiollinen juhla.

Kun Suomen sodan seurauksena Ruotsin itäisestä maakunnasta 200 vuotta sitten tuli Venäjän vallan autonominen suuriruhtinaanmaa, tapa kunnioittaa hallitsijaa kynttilöin jatkui. Keisarilliset merkkipäivät aina 1800-luvun jälkipuoliskolle asti olivat juhlapäiviä, jolloin oli soveliasta ja sovittua sytyttää soihtuja ja kynttilöitä. Sara Wacklin kertoo muistelmissaan, kuinka Aleksanteri I vuonna 1819 tullessaan Ouluun näki kaupungin ”täydessä juhlavalaistuksessa”, samoin Vaasassa talojen ikkunat olivat valaistuina.

Kun suomalaisuus 1800-luvun jälkipuoliskolla alkoi voimistua, muuttui kynttilöiden polttamisen symbolinen merkitys: keisarillisen perheen lisäksi – tai jopa heidät syrjäyttäen – kynttilöitä sytytettiin kansallisten merkkimiesten J. V. Snellmanin, Elias Lönnrothin ja aivan erityisesti J. L. Runebergin kunniaksi.

Jo elinaikanaan kansallisrunoilijan aseman saaneen Runebergin päivän vietosta tulikin sortovuosina myös Venäjän vastaisen protestin ilmentymä. Juhlavalaistus juuri Runebergin päivänä puolestaan juonsi juurensa Vänrikki Stoolin tarinoihin. Varsinaisesti kynttilä mainitaan vain Matkamiehen näky -runossa, jossa Ramsayn veljesten äiti suree Suomen sodan vuosina menettämiään poikiaan. Yksi runo ei tietenkään saanut suomalaisia sytyttämään kynttilöitä Runebergin päivinä, vaan kansallinen, venäläistämistoimien vastainen liike, jonka tärkeä hahmo Runeberg oli.

Kynttilöiden polttamisella ikkunoilla on ainakin 1700-luvulta juontuvat ja 1800-luvulle jatkuvat valtiollisiin tapahtumiin liittyneet juurensa, mutta miksi juuri kaksi kynttilää? Ensimmäinen selitys on hyvin yksinkertainen: perinteisen ikkunaruudun mallista riippuen oli hyvin luontevaa laittaa kynttilät molemmin puolin pystypienaa.

Valtiollisina, keisarillisina, juhlapäivinä samoin kuin joulun aikaan poltettiin kynttilöitä jo 1800-luvullakin. Aivan kuten matkalla joulukirkkoon Juhani ja Liisikin näkivät: ”Mäen rinteen alla talo törröttää, joka ikkunalla kaksi kynttilää.”

Kahden kynttilän tausta liittyy toisaalta sekin läheisesti Suomen valtiolliseen kehitykseen, nimittäin jääkäriliikkeeseen. Kun Suomesta värvättiin syksystä 1915 miehiä sotilaskoulutukseen Saksaan, ja kun matka sinne alkoi, oli tarjokkaiden päästävä lähtemään salassa. Aktivistien toimintahan oli selkeästi Venäjän vastaista ja nuoria miehiä, tulevia jääkäreitä, koulutettiin Venäjän vihollismaassa Saksassa, joten maasta poistuminen oli tehtävä venäläisten viranomaisten tietämättä.

Vuoden 1916 aikana etappireitit pohjoiseen Pohjanlahden perukkaan ja sieltä edelleen Ruotsin kautta Saksaan kulkivat tiettömiä taipaleita ja venäläiset santarmit ja jotkut kätyreinä toimineet nimismiehet etsivät etappitaloja rekryyttien kiinnisaamiseksi.

Korpikylissä kulkeneet Saksaan pyrkineet nuoret miehet kuitenkin tiesivät, että jos vastaantulevan mökin ikkunalla oli yksi kynttilä tai ei ollenkaan valoa, talossa oli santarmi tai sinne ei muuten kannattanut mennä. Jos ikkunasta loisti kaksi kynttilää, edessä oli turvallinen etappitalo. Kaksi kynttilää merkitsi turvaa, paikkaa, jossa levähtää ja saada syödäkseen matkalla sotilaskoulutukseen.

Nuoret miehet pääsivät Saksaan, Suomi itsenäistyi ja sen jälkeen käytiin itsenäisen valtion pitkäksi ajaksi kahtia jakanut vuoden 1918 sota, sisällissota. Sen jälkeen nuoren valtion itsenäisyysjuhlan vietto ja juhlamenojen muodot eivät olleet ensimmäisiä asioita järjestettäväksi. Marraskuussa 1919 kuitenkin päätettiin, että 6.12. on Suomen itsenäisyyspäivä.

Itsenäisyyden 10-vuotisen juhlan kynnyksellä Itsenäisyyden liitto kannusti juhlavalaistukseen. Kalevassa asiasta tiedotettiin 3.12.1927 seuraavasti: ”- – [on] meitä pyydetty kaupunkilaisten tietoon saattamaan seuraavaa: Jotta valaistus saisi erikoisen juhlaleiman, on valaistuksessa käytettävä mahdollisuuksien mukaan kynttilöitä, jotka asetetaan ikkunalaudalle. Juhlavalaistus sytytetään klo 6 illalla ja lopetetaan ½11 illalla.”

Selvästikin kehotuksella oli vaikutuksensa. Lehdessä voitiin itsenäisyyspäivän jälkeen 8.12.1927 kertoa: ”Valaistu kaupunki tarjosi illalla komean näyn. Varsinkin Seurahuone [nyk. kaupungintalo], Kolmio, Kansallispankki y.m. suuremmat rakennukset kohottivat vaikuttavalla tavalla illan tunnelmaa. Pimeys Suomen Pankin konttorissa herätti yleisössä ikävää huomiota.” Edelleen Kalevassa todettiin, että ”Paitsi julkisia rakennuksia olivat myös yksityiset harvinaisen runsaasti valaistukseen osallistuneet.”

Itsenäisyyden juhlinta jäi vielä 1930-luvulla kuitenkin hyvin vähäiseksi ja vain pienen kansanosan juhlaksi, mutta talvi- ja jatkosota muuttivat suomalaisten käsityksen itsenäisyydestä. Sitä kannatti juhlia ja juhlistaa, vaikkapa kynttilöitä polttamalla.

1960-luvulla radikalismi ja kaiken sotaan liittyvän kieltäminen ja halveksuntakin, tekivät itsenäisyyden juhlimisesta taas kyseenalaista. Suuret ikäluokat eivät halunneet käydä sankarihaudoilla, eivätkä sytyttää kynttilöitä ikkunalaudoille. Traditiot, varsinkaan itsenäisyyden juhlintaan liittyvät traditiot, eivät olleet suosiossa. Myös vasemmiston piirissä kynttilöiden polttamista on usein pidetty taantumuksellisena hapatuksena.

Kynttilät ikkunalla, kynttilät kodille ja kadulle, ovat siellä valaisemassa, juhlistamassa, tavan vuoksi, isänmaan kunniaksi, merkiksi turvasta, mennettein muistoksi. Itsenäisyyspäivän iltana 2000-luvullakin sytytetään satojatuhansia kynttiläpareja ikkunoille

Reija Satokangas, Kahden kynttilän taustalla monta juonnetta
(Artikkeli julkaistu Kalevassa 6.12.2008. Lainatessasi mainitsethan lähteen.)