Aineenopettajakoulutukseen hakeutuvien opiskelijoiden soveltuvuuskoetta ollaan uudistamassa. Uskoakseni hyvään suuntaan. Työryhmä on tehnyt hyvää työtä, arvioinnin läpinäkyvyys lisääntyy, kriteerit selkiytyvät ja myös erilaisia opettajatyyppejä (ei vain ulospäinsuuntautuneita) pyritään saamaan koulutukseen mukaan. Kaikkea tätä kuuntelen aamupäivän, nyökkäilen tyytyväisenä ja olen hyvilläni tulevien historianopettajiksi haluavien puolesta… Teen kiltisti ryhmätöitä ja kommentoin työryhmän ratkaisuja, ja kannustan tekemään homman kuten on suunniteltu.  Kunnes yhtäkkiä päivän koulutuksen jälkeen saan kuulla, hoksaan vasta sitten!!, että olen yksi niistä, jotka joutuvat soveltuvuuskokeen ensi vuonna järjestämään! Eikä tämä ole ainoa uusi asia jonka kahden lähimmän kollegani ensi vuoden virkavapaus tuo minulle. Uusia ennenkokemattomia ja -tekemättömiä hommia edessä, entisten lisäksi luonnollisesti. No sehän täytyy ottaa vain positiivisena työssäkehittymisen mahdollisuutena!

Ja sitten tuon koulutuspäivän päälle vielä oma kandisemma, jossa kuuntelin hieman hämmästyneenä itseäni kun oikein heittäydyin pitämään monologia  tieteentekemisen riemusta. Ainoa vaan että lätinäni lopuksi vesitin koko jutun ja tunnustin, että yksi pakkopulla-artikkeli on odottanut puoli vuotta inspiraatiota, josta ei näy häivähdystäkään. Ei otsikon vertaa…

Jotta semmoista älynhohdetta ja onnistumisen riemua tänään.  Ei mene lehtorilla hyvin!

3 Comments

  1. Mielenkiintoista lukea opettajakoulutukseen liittyvistä asioista.Täällä on koulutuksen taso (siis lapsilla,kouluissa)mennyt viime vuosina alas, ja aina otetaan esimerkkinä Suomen loistava opettajataso.Pari vuotta sitten tultiin Suomeen asti ja tehtiin dokumenttikin siitä.

  2. Suomen opettaja- ja opettajankoulutustaso varmasti onkin korkealla. Onhan se monin matriisein ja mittarein osoitettu.

    Toisaalta arkipäivän työssä olemme huomanneet, että lukioista opiskelemaan tuleva ”aines” eli uudet opiskelijat ovat monessa suhteessa saaneet aiempaa kevyemmän tai ainakin kovin erilaisen koulutuksen kuin vielä esimerkiksi 10 vuotta sitten ylioppilaiksi kirjoittaneet olivat koulussa saaneet. Se näkyy esimerkiksi – ehkä juuri siinä ero on kaikkein selkein – äidinkielen eli selkeän oikeakielisen suomen kielen kirjoittamisen tasossa. Suomen kielen kirjoittamisen taito on romahtanut. Ja meidän tiedekuntaan sentään valikoituu porukkaa, jolla kirjoittaminen ja lukeminen ovat tavallista mieluisampia ja rakkaampia asioita. Porukkaa, jolla on jo oltava edes kohtuullinen reaalivastausten ja tekstintuottamisen taso, jotta edes pääsevät yliopistoon.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.