Pehtoorilla on kautta maailman sivu ollut hieno tapa tai huomaavaisuus ostaa perjantaisin kukkakimppu, puntti kevään tulppaaneja, krysanteemeja talvisin, kieloja torilta kesäisin. Jollei kukkia niin sitten piccolopullo shampanjaa. Kuluneiden vuosien (vuosikymmenten!) aikana olen jo melkein tottunut tällaiseen hulppeaan juttuun.
Noh, tänään kun pehtoori – poikkeuksellisesti, sillä poika oli aamulla vienyt minut töihin ja sitten minulta auton – haki minut töistä ja kun istahdin kyytiin, pehtoori pukkasi syliini paketin: viikonloppulahja, oleppas hyvä! No kukkabuketteihin olen tottunut, mutta että lahja? Ajelimme kotiin. Istahdin: koko päivän, jo aamusta asti, ollut huono olo, joten oli tarve istua; ryhdyin aukomaan pakettia. Verenpainemittari! Just!
No peruste hankinnalle ehkä on: on nimittäin taas huippaillut aika lailla. Aamulla tuntui että matka sängystä suihkuun sujui kovin kaltevalla pinnalla, kuin myrskyisän laivan kannella olisi kulkenut. Eteisessä kengännauhoja sitoessa oli hetki hengiteltävä hitaasti, jottei ihan pimentynyt… Päädyttiin sitten siihen, että menen pojan kyydillä duuniin.
Uudella mittarilla sitten pehtoorin kanssa on ilta paineita mittailtu: miehellä kun on aina vaan turhan korkeat paineet ja minulla on kautta aikojen olleet alle normiarvojen. Insinööri olisi mielellään tehnyt tuloksistamme Excel-käyränkin, mutta siihen ei sentään menty.
Kysymys kuuluukin: mikä avuksi kun yläpaine kohoaa juuri ja juuri yli sadan (112), alapaine on 68 ja pulssi 54? (ja tässä iässä kuitenkin pitäisi olla pikkuisen jäsymmät arvot) Olisiko kellään kotikonsteja alhaisen verenpaineen ja huippailujen hoitoon? Salmiakkia en jaksa syödä, suolaa käytän ruoassa niin paljon että perheen valveutuneet nuoret nalkuttavat asiasta ja stressiäkin on ihan työpaikan puolesta tarjolla varsinkin lukukausien alussa ja lopussa ihan riittämiin, mutta silti arvot jää aika surkeiksi. Joten, mikä auttaisi, jottei maailma keinuisi?