Vähäiset sotahistorian vuoteni

Minussa ei ole koskaan ollut innokasta sotahistorioitsijaa, – ei vaikka ensimmäisen historian opinnäytteeni (yleisen historian proseminaarin) teinkin ensimmäisen maailmansodan taistelusta. Aiheena oli Gallipolin taistelu tai Dardanelli-operaatio  Churchillin muistelmien valossa tai jotain sellaista. Paikallishistorioita kirjoittaessa ja itsenäisyyspäiväpuheita valmistellessa sotahistoriaakin olen sivunnut, lukenut, kirjoittanutkin, mutta ei se ole ollut minun juttuni. Ruokamuistojen ja vanhojen – myös sota-ajan – keittokirjojen  parissa sotahistoriaa on tullut sivutuksi. Mutta hyvin vahvasti kotirintamanäkökulma niissä jutuissa on ollut.

Puolenkymmentä vuotta sitten yhden kevätlukukauden seminaariporukassa oli poikkeuksellisen monta sotahistoriasta innostunutta ja sitä tuntevaa opiskelijanuorukaista, jotka saivat minut tuntemaan itseni niin tyhmäksi ja turhautuneeksi, että kävin lopulta ostamassa Talvisodan pikkujättiläisen ja lukea paukutin sen kesän kuluessa läpi. Enkä oppinut juuri mitään. Missään tapauksessa en olisi saanut kirjaa tentissä läpi…

No nyt tänä syksynä vahingossa, töiden vuoksi ja kiinnostuksesta! on sotahistoriaa tullut luettua ja siihen perehdyttyä aika lailla.  Alkusyksystä keksin ryhtyä opiskelijoille mainostamaan radiodokumenttia Suomi talvisodassa – historiasarja (12 x 40 min) joka tulee radiosta Ylen ykköseltä ja jota voi kuunnella omaan tahtiin myös netistä . Lupasin, jotta luentopäiväkirjan laatimalla saa korvaavuuksia opinnoista. No, jos otan luentopäiväkirjat vastaan, on minulla oltava homma itsellä hanskassa: siis ei muuta kuin radiodokumentin ääreen kerran viikosssa.

Ja sitten tuo Tuntematon. Sen sain päätökseen lauantaina. Onhan se tullut joskus aiemminkin luettua ja kuinka monena itsenäisyyspäivänä Edwin Laineen elokuvaversio vuosikymmeniä sitten katsottua, mutta nyt luin kirjan uudelleen. Yhtä aikaa tämän Talvisota-”buumin” kanssa. Ja eilen illalla katsoin tv-dokkarin ja huomenna toisen.

Ja tänään oli vielä historiatieteiden, kaksipäiväisen ”Talvisota kokemuksena”  -seminaarin ensimmäinen päivä. Aamupäivän ehdin olla seminaarissa kuulijana. Tavattoman mielenkiintoista oli kuulla tutkimuksesta, jossa oli haastateltu Raatteentien taistelussa olleiden Neuvostoliiton 44. divisioonan ukrainalaisveteraaneja. Moni heistä oli vasta Suomen rajan yli mentyä tajunnut olevansa mukana todellisissa sotatoimissa. Politrukkien propaganda, jolla ukrainalaisia oli ”rajakahakkaan” innostettu lähtemään tai jolla Suuren Isänmaallisen Sodan ”esinäytöstä” Suomen rintamalle viedyille oli perusteltu, oli mielettömyydessään minulle jotensakin uutta, vieläkin ymmärtämätöntä.

Völläilyä

Völläily? Yritäppä opettaa englantilaisia sanomaan se: völläily. Minulle on vasta pari vuotta sitten tullut sanavarastoon völläily. Esikoinen harrasti sitä joskus edellisen poikaystävänsä kanssa. Kun kysyin, mitä ajattelitte iltasella tehdä, niin joskus vastaukseksi tuli, että völläillä.  En ole ihan varma, voiko yksin völläillä vai onko se nimenomaan pareittain harrastettavaa…?

Googlaamalla ”völläilyä” osuu nuorten sivuille, joissa nämä ilmoittavat kaikkien muiden katu-uskottavien harrastusten lisäksi harrastavansa völläilyä: esim. ”harrastan rumpujensoittamista, partiota, golfia ja völläilyä” tai ”muoti, kissat ja völläily on mun juttuja”. Hmm..?

Juniori on tänään völläilly. On nuoripari tosin lukenut kokeisiinkin, mutta minulla on enemmän havaintoja völläilystä kuin ahkeroinnista.

En ole vielä selvittänyt, miten völläily eroaa tavallisesta lekottelusta, laiskottelusta, mitääntekemättömyydestä, mutta ehkäpä minua valistetaan.  Liekö völläily vain Oulun murrealueen sana?

Ja ehkäpä minäkin joskus opin völläilemään, olen aika surkea sellaisessa. Enempi vähempi levoton kun olen.

Tähti se kulukeepi…

”Katsokaatte nyt tuota Murijaanein kuningasta, kuinka sen pitää rukoileman Herodesta…” Oltiin eilen iltasella katsomassa. Katsomassa Herodesta, Murijaanein kuningasta ja muita tiernapoikia. Eilinen kokoonpano kyllä ei ollu ihan tavallinen poikaporukka. Oulun Seurahuoneelta oli Tiernashow & Dinner jossa Merja Satulehto, Janne Pekkala, Lauri Salovaara ja – ah, muutaman niin ihanan balladin esittänyt – Aki Louhela esittivät varsin modernin, etten sanoisi cabaree-tyylisen tiernashow´n.  Show oli ihan hyvä ja sitten pidin  konseptista: ensin alkuruoka, sitten showtime, sitten pääruoka, sitten esitys jatkui, jälkkäri ja vielä kolmas näytös.

Ruoka oli hyvää, ei erityisen erinomaista, paitsi pääruoan lisukkeet ja kastike. Ja yksi jälkiruoan kolmesta suklaaosasta. Mutta viinit olivat erinomaisia, ja minulle maistui turhankin monta lasillista. Eikä kipulääkitys, jota jatkuvasti riepottamaan  olkapäätuskaan olen nautiskellut, ehkä ollut paras yhdistelmä viinin kanssa.  Ajattelin viikolla salilla, että sellainen venyttelevä treeanaaminen voisi viedä rasitusvamman (minäkö tietokoneella ollut? no way!) pois, mutta pahemmaksi jomotus on vaan äitynyt. Maanantaiksi varasin jo ajan lääkärille kun ei tämä taida tästä omilla konsteilla hoitua.

Eilisen illan aikana olkapää ei kyllä vaivannut. Ystävät, joiden kanssa olimme illastamassa, eivät niin vaan ulos pääsekään, joten sitä mukavampaa olikin sitten heidän kanssaan olla. Kovasti jo suunnittelimme Rooman matkaakin ensi kesäksi ja myös vmp:n mukaansaamista. Tästä on puhuttu ennenkin: kuudestaan Roomaan. Eilen vmp alias majakka & perävaunu (ks. viime kesän Katalonian matka) eivät olleet mukana, mutta kyllä me heidänkin Roomaan lähtöänsä pidettiin itsestäänselvyytenä. 🙂

Nyt kun täyspitkän yöunen jälkeen olisi vapaa lauantai, olisi vaihtoehtoja tekemiselle yllin kyllin: lenkille haluaisin, mutta siellä – hitto vieköön – sataa TAAS vettä! Kaamoksen ei kuulu olla tällaista. Sen kuuluu olla pehmeää pimeää, valkoista pimeää. Ei tämmöistä mustaa, kovaa, märkää pimeää. Siis ei ainakaan vielä lenkille. Josko lähtisin huutokauppaan, joka läheisellä työväentalolla puolelta päivin alkaa. Jos tyttären asuntoon löytyisi vaikka lamppu…  Tai ryhtyisin vihdoin siivoamaan sen viimeisen vaatehuoneen/komeron, joka on jäljellä urakasta, jota olen tyttären muuton jälkeen huushollissa tehnyt. Kaikki kaapit ja vaatehuoneet on perattu ja putsattu. Pelastusarmeijaa on tuettu ja säilytystilaa järjestelyllä saatu kovasti lisää. Sellainen vapauttaa merkillisesti.

Joulukorttiasiakin olisi saatava jotenkin alulle. Mutta kun ei ole sitä lunta! Miten kuvaat? Tämän blogin ulkoasuakin voisi adventin tullessa vähän jouluistaa… Ja yhden proseminaariaihionkin olen luvannut tänään lukaista ja palautteen posteilla. Mitä minä sellaista olen mennyt tekemään? No, ei siihen kauan mene.  Ihan ensimmäiseksi taidan lähteä tekemään piparkakkumuffinseja, joiden resepti oli torstain Hesarissa. Pistän illalla kuvan jos onnistuvat…

___________

klo 22.16 En mitään kuvaa muffinseista tähän laita. Niissä maistuu ruokasooda. En viitsinyt edes koristella, saatikka kuvata.   En suosittele…

Tarkastuksia

Pätkä Tuntemattomasta sotilaasta (Rokka istuu vartiossa ja katselee yhtenään periskooppiin, – samalla kaivertaen lampunjalkaa – ja paikalle saapuu ennennäkemätön upseeri):

Eversti oli joku tarkastaja, jonka piti ottaa selvää – ties mistä. Tyypillinen tarkastusmatka, minkä jokin seikka oli aiheuttanut ja mikä johti siihen, että siitä sitten tuon tarkastuksen perusteella  laadittiin jossakin korkeammassa esikunnassa kirjelmä,  joka lähetettiin joukoille ja jonka kenties jotkut lukivatkin – ennen kuin se pantiin mappiin.

Lainaus Mainilan laukausten 70-vuotispäivän kunniaksi? Ei vaan koska meillä on yliopistolla menossa kolmipäiväinen opetuksen laadun ulkoinen auditointi. Heti kohta viime vuotisen tutkimuksen auditoinnin (jossa meidän yksikkömme sai parhaat pisteet) jälkeen saimme ryhtyä työstämään materiaaleja opetuksen laadun tarkastusta varten. On eräskin kokous pidetty, kymmeniä työryhmiä istunut ja epälukuinen määrä raportteja laadittu ja alati korjailtuja laatukäsikirjoja asian tiimoilta koottu. Ei meillä sentään ”everstejä” tai tarkastajia – sellaisia kuin kansakoulussa luokan perälle joskus tuli istumaan – ole näkynyt, mutta pientä sähköisyyttä on ollut ilmassa.

Saa nähdä, joudutaanko mekin laittelemaan korkeakoulujen arviointineuvoston –  tai whatever näitä lausuntoja lukeekaan – ”polkuloi reunoil kivilöi…”  Käykö niin, että jos hyvin pärjätään,  niin humanistien puromaisia rahavirtoja ei padota kokonaan, mutta jos tulos on ”sotaoikeus”-asteista, niin toiminta lakkautetaan lopullisesti. ”Usot sie”, jotta tämmöinen joskus syö miestä, naistakin…

Erikoiset etunimet vol. III

Erikoisten etunimien bongausharrastuksestani olen täällä Tuulestatemmatun ”sivuilla” kirjoittanut ensimmäisen kerran jo vuosi sitten (klik, klik -) ja helmikuussa uudelleen. Näiden blogitekstien ja opiskelijoille aiheesta puhumisen jälkeen olen saanut  hyviä nimivinkkejä lisää: pari viikkoa sitten oli Kalevan kuolinilmoituksissa Euli. Aika moni siitä minulle sanoi. Suomessa on kastettu kaikkiaan vain yhdeksän tyttöä Euliksi. Aika vähän.Eikä sotien jälkeen yhtäkään.

Sotia edeltävältä ajalta ovat myös kaikki Alut.  Alku on enimmäkseen ollut miehen nimi, tosin muutama tyttökin on saanut nimekseen Alku.  Ekskursiolla jutustellessamme nimistä – muun muassa – yksi opiskelija kertoi törmänneensä veteraanikirjassa Alkuun, jonka toinen nimi oli Mainio. Alku Mainio. Miksei Mainio Alku? Heh!

No tänään törmäsin – pitkästä aikaa – silmäillessäni yhtä väitöskirjaa Uuras Saarnivaaran perheen merkillisiin nimiin. Ei riittänyt että perheen esikoinen sai nimekssen Uuras (s. 1908) vaan koko lapsikatrasta siunattiin mitä merkillisimmillä nimillä: Uuraksen pikkusisko sai nimekseen Odelma Ylevä ja seuraava lapsi oli Syke Sointu (s. 1911). Vuonna 1912 syntynyt poika oli Armo Valo, ja Amerikassa vietetyt vuodet jättivät pappisperheen seuraavien lasten nimiin selvästi jälkensä: Hilkka Inkeri Hyacinthe Bilkis sai varmasti tavata nimeään eräänkin kerran, jotta se tuli oikein kirjoitetuksi. Perheen nuorimmaiset olivat Auvo Aade Valde (1915) ja Maissi Anneli (1916). Riemullista, eikö?

Erikoisia nimiä tiedossa? Kommenttikenttään kiitos 🙂

Muut nimipostaukseni ovat noiden linkkien takana:

http://www.satokangas.fi/blogi/2008/11/erikoisten-etunimien-bongausharrastus/

http://www.satokangas.fi/blogi/2009/02/erikoisten-etunimien-bongausharrastus-2/

http://www.satokangas.fi/blogi/2011/02/erikoisten-etunimien-bongausharrastus-vol-iv/

101

Muutosta ilmassa?

Viisi astetta lämmintä. Se on aika paljon se. Muutakin merkillistä tällä viikolla: juniorilla on koeviikko ja juniori on ollut kotona ja lukenut! Monta tuntia päivässä! Sellaista ei ole kyllä ennen tapahtunut.

Pehtoorikin tekee muutosta: tyttären huoneen remontti on jo hyvällä alulla. Minun pitäisi vain saada aikaiseksi tapetin valinta, ja kilpurille uuden terraarion suunnittelu, mutta kun en millään viitsisi. Ajatus sisustus/remonttiliikkeisiin lähdöstä pitkähköjen duunipäivien jälkeen ei todellakaan ole houkutellut. Nytkin olen illan vain lukenut ja festan sähkökaapin oven kollaasia olen suunnitellut. Ei vain oikein tahdo taito riittää haluamani idean toteutukseen…

Tuttuus

Minua jaksaa aina ihmetyttää se, miten joidenkin ”uusien” ihmisten kanssa saattaa heti tavatessa tuntua, että on tunnettu kauan ja että se tuttuus on helppoa.  Reilu vuosi sitten tällainen tunne yhden poliisin kanssa ja esimerkiksi Afrikan reissulla tavattiin pariskunta jonka kanssa sama juttu. Tänään minulle on taas käynyt niin. Kollega Tampereelta tuli viikoksi luennoimaan. Olin häntä vastassa asemalla ja sitten kävimme lounaalla ennen kuin hänen opetuksensa alkoi. Eikä tarvinnut miettiä, mistä puhuisi, miten puhuisi, puhuisiko mitään? Semmoinen on mukavaa.

Ulkoilua ja juhla

Eilen sumuista ja lämmintä. Tänään aurinkoista ja raikasta.

tanaan

Eipä noissa maisemissa paljon joulukorttikuvia oteltu. Merkillinen marraskuu. Eilen merkillisen lämmin, tänään merkillisen aurinkoinen. Olihan varsinkin tänään hienoa kävellä. Kauan olin. Silti on ikävä mökille: joulukorttikuvien takia, ja muutenkin. Mutta eipä taida olla rääpyä ennen joululomaa. Työ mokoma häiritsee haaveiden toteuttamista…

Eilen lenkin lisäksi juhla. Viinikerhon (käyhän www-sivulla, pitäisi kyllä päivittää…) 18-vuotisjuhla meni illastaessa. Yhteensä 9 ruokalajia. Purkkiruokaa? No sitäkin. Afrikan tuliaisia (impala-patee oli parasta!, kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla) ja paljon muuta. Osan toivat vieraat, hyvä systeemi, eikö? Hanhi oli hyvää, erinomaista itse asiassa. Mutta se rasvan käry, vieläkin tuntuu nenässä…

pateet

ja lopuksi kakkua. Eka kertaa tuollaisen tein: ei ollut minun mielestäni kovinkaan erikoista. Italialainen suklaakakkuni on parempaa…

kakku

Muisteltiin menneitä,  puhuttiin ruokakirjallisuudesta, syötiin, maisteltiin viinejä: Juno sai varauksettoman hyväksynnän ja illan paras viini oli Boekenhoutskloof. Olemme kerhon kanssa maistelleet pitkästi toistatuhatta (!!) viiniä  ja kyllä tämä siellä top 100-listalla on. Jollei jopa top 50 tai 30-listalla.

Puolen yön jälkeen hyvästelimme vieraat, pehtoorin kanssa siivoilimme.

Ja nythän olen päättänyt etten pariin päivään syö yhtään mitään!

Kiven takana – vai puun?

Olen vaikuttunut. Arvi Lind oli tänään yliopistolla puhumassa. Tunnin vierailuluennon aiheena oli suomen kieli ja oikeakielisyys, erityisesti uutisten kieli. Sadan hengen luentosali pursusi, kuulijoita perjantai-iltapäivänä oli reilusti (runsaasti, kuten Lind opetti) yli sata: kuinka iloinen olinkaan kun yleisössä oli paljon historianopiskelijoita, paljon fukseja, joiden kanssa eilen ja toissapäivänä luennosta oli ollut puhetta. Tieto oli mennyt perille: luennolle oli hankkiuduttu. Toivottavasti Lindin ”sanomakin” meni perille. Ainakin minä opin monta asiaa. Ja nauroin. Uutisankkuri hanskasi yleisön kiinnostuksen herättämisen, siitäkin yritin ottaa oppia.

Kontaminaatio? Yhdistetään kaksi toisiinsa kuulumatonta juttua: ”Kiven alla” ja ”puun takana” onkin kiven takana. Eihän se niin mene, paitsi että juuri niin se menee. Minä joka käytän jokaisesta seminaari-istunnosta osan, milloin isomman, milloin pienemmän osan, suomen kielen kirjoittamisen tärkeyden korostamiseen, tunsin olevani aivan nöössi Lindin luennolla. Luulen kuitenkin oppineeni, ja saaneeni opetettavaa. Joskin minua vuosi vuodelta häiritsee enemmän se, että tunnen olevani joku kielipoliisi (aivan kuin minulla olisi siihen rahkeita). Eilen ja toissapäivänä fuksien kanssa tuutoreidessakin tunsin olevani aina vaan enempi sellainen ”ohjaaja”, opettaja, neuvoja, en nalkuttaja!, enhän!, – sellaisesta roolista haluaisin välttyä. Toivottavasti en ainakaan ole ”kotiseututäti”, jollaisista tänään on ollut puhetta. 🙂 Kotiseututädiksi en todellakaan halua leimautua.

Ilta on mennyt huomista Grande Jubileeta järjestäessä. Voisi luulla, että meillä on jotkut Etelä-Afrikan matkantappajaiset tulossa. Ovat menu ja viinit kovin sen sorttisia. Ja kattaus. Ihan pikkuista vaille, että lähtee taas kerran lapasesta tämä valmistelu…

Takki tyhjä – tai ainakin sanavarasto

Puhua pulputtanut – työkseni – pari päivää niin, että tuntuu, ettei edes tekstiä enää irtoa.

Mutta ei ole teksti aivan irronnut niiltäkään, jotka ovat laatineet Perinneleikit ry:n mainoskirjeen tai ohjelmajulistuksen tai mikä tuo tekstinpätkä lieneekään on. Teksti menee näin: ”Tavoitteena on saada lapsia vähentämään sähköisten viestimien käyttöä, puhumattakaan sosiaalisesta mukavasta hyötyliikunnasta.” Ja minä kun olen mennyt tukemaankin yhdistystä, jonka tavoitteena ”on vähentää sosiaalista mukavaa hyötyliikuntaa”? Hitsin hitsi.

Herkkuja hakemassa

– Mitä tämä on?
– Kastanjatahnaa.

– Yhy, mitä sinä sillä?
– Hanhen täytteeksi.

– Yhy, teet hanhea.
– Joo sellainen ois tarkotus.

– Vau miten iso kurpitsa, mitä tällä? Näin isosta teet varmaan lyhdyn… tai hilloa?
– Eiku lisäkkeeksi. Sille hanhelle.

– Tuo erikoistee onkin tosi ihanaa… Huh, juustokimpale kyllä haisee aika hirveelle, pistänkö muovipussiin?
– Pistä vaan.

– Mistä sinä tämmösen löysit? onko meillä tämmöistäkin hyllyissä? Mitä tällä tehdään?
– On teillä. Se on Balsamico glazea. Tuon juuston kanssa maistuu hyvälle.
– Balsamicoa ja juustoa. Just!
– Kokeile vaikka.

– Tuota — sulla on näitä ostoksia aika lailla. Kärryllinen.
– Niin no, onhan noita. Meillon juhlat.
– No niin vähän aattelinki.
– Meillä on sellainen viinikerho, on kokoonnuttu 18 vuotta ja maisteltu viinejä… Juhlitaan viikonloppuna sen täysi-ikäisyyttä.
–  Just! Sä oot juonu viiniä koko mun iän… Aika lailla …
– No ei me koko aikaa …

Tuttu opiskelija Stockan Herkusssa kassalla. Onneksi ei ollut Alkossa. Siitä se vasta juttu huomenna lipastolla kulkisi….

Menneessä – taas

Tänään on tarvittu niitä varastoja joita kerätään kesällä: aurinkoisia aamuja, leppeää kesätuulta iholla, luonnon ääniä, Hangasojan solinaa, ystävien naurua, meren tuoksua aamulenkillä, rullaluistelusta raukeiden lihasten rentoutta, grillistä lähtevien tuoksujen herättämiä ennakkoaavistuksia tulevista makunautinnoista.

Tänään olen viipyillyt niissä muistoissa, joita kesällä tarkoituksella haettiin talvea varten: tuokio Visavuoren illansuussa, auringonlasku Rosesissa, heinäkuun leppeä aamu tunturissa. Kotipiazzalla alkukesän ensimmäinen lounas, nuoret kulkemassa edestakaisin.

Tällaisina päivinä on tilausta hyville muistoille.  On hyvä kun on niitä. Muistoja. Hyviä.

Tästäkin päivästä jää niitä: tytär on tullut illaksi kotiin. Kotikotiin. Onhan se vaan niin hyvä juttu. Siitä jää hyvä muisto.

Hölmöhän minä olen, mutta entäs sitten.  Olenpahan vaan.

Oikein kirkasotsaisuuden voittokulkua

Aineenopettajakoulutukseen hakeutuvien opiskelijoiden soveltuvuuskoetta ollaan uudistamassa. Uskoakseni hyvään suuntaan. Työryhmä on tehnyt hyvää työtä, arvioinnin läpinäkyvyys lisääntyy, kriteerit selkiytyvät ja myös erilaisia opettajatyyppejä (ei vain ulospäinsuuntautuneita) pyritään saamaan koulutukseen mukaan. Kaikkea tätä kuuntelen aamupäivän, nyökkäilen tyytyväisenä ja olen hyvilläni tulevien historianopettajiksi haluavien puolesta… Teen kiltisti ryhmätöitä ja kommentoin työryhmän ratkaisuja, ja kannustan tekemään homman kuten on suunniteltu.  Kunnes yhtäkkiä päivän koulutuksen jälkeen saan kuulla, hoksaan vasta sitten!!, että olen yksi niistä, jotka joutuvat soveltuvuuskokeen ensi vuonna järjestämään! Eikä tämä ole ainoa uusi asia jonka kahden lähimmän kollegani ensi vuoden virkavapaus tuo minulle. Uusia ennenkokemattomia ja -tekemättömiä hommia edessä, entisten lisäksi luonnollisesti. No sehän täytyy ottaa vain positiivisena työssäkehittymisen mahdollisuutena!

Ja sitten tuon koulutuspäivän päälle vielä oma kandisemma, jossa kuuntelin hieman hämmästyneenä itseäni kun oikein heittäydyin pitämään monologia  tieteentekemisen riemusta. Ainoa vaan että lätinäni lopuksi vesitin koko jutun ja tunnustin, että yksi pakkopulla-artikkeli on odottanut puoli vuotta inspiraatiota, josta ei näy häivähdystäkään. Ei otsikon vertaa…

Jotta semmoista älynhohdetta ja onnistumisen riemua tänään.  Ei mene lehtorilla hyvin!

Pimeää

Harmaata, pimeää, kylmää, liikaa tekemistä. Mutta paljon unta, hyvää lukemista, ulkoilua ankeasta maisemasta huolimatta, hyvää syömistä. Paljon kynttilöitä. Lisää lyhtyjä pihalle. Päivällä rotissöörien puurotapahtuma Hannalassa ja pehtoori voitti arpajaisten pääpalkinnon. Katseltiin lapsiperheiden elämänmenoa ja muisteltiin menneitä. Ja tultiin kotiin tekstailemaan omien kanssa. Lisää kynttilöitä. Huomisen työhommia. Telkkariakin katselin. Tahtoisin vielä yhden vapaapäivän. Aurinkoisen päivän. Mutta unesta, riittävästä, ilman painajaisia, ilman heräilyjä, ilman huolia vailla olleesta pitkästä unesta olen iloinen. Nyt sammuttamaan kaikki kynttilät … ja  taas nukkumaan 🙂

Normilauantai

Aamiainen, Kaleva, itse asiassa yhtäaikaa ne. Lenkille. Kylmä. Siksi aikas ripeästi tuli tehtyä. Suihku. Tukka hyvin, kaikki hyvin ja kaupungille. Siinä poikkeama tavallisesta: olin tavallista kauemmin, melkein kolme tuntia. Puistolan Delissä systerin kanssa kahvillakin välillä. Sitten uudet treenikamppeet hankin. Kaupungilla humputellessani pehtoori oli laitellut pihavaloja.

Ja sitten tietysti ruokaa: nuoripari oli tilannut ”kermaista porokeittoa ja lohimedaljonkeja”. Pehtoorille ja itselle laitoinkin kuhaa: mausteeksi vain suolaa, valkopippuria. Sitten voissa paistettava pannulla, ja loppuvaiheessa kypsennystä viipaleet vuohenjuustoa päälle. Eivät nuoret uskoneet, että oli parempaa kuin lohimedaljongit. Ihan sama. Meille se maistui.

junoSitten testailimme jälkkäriksi Etelä-Afrikasta tuotua Balsamico glazeta ja brietä ja Alkon uutuushyllystä – edelleen reissutunnelmissa –  eteläafrikkalaista Juno-viiniä. Testivastuu on suuri, sillä ensi viikon lauantaina viinikerhomme on täysi-ikäinen ja 18-vuotissynttäreitä vietetään meillä, – on siis testattava, mitä tarjotaan. Nyt on tämä viini valittu: Juno (SHIRAZ (82 %), MOURVÈDRE (14 %), VIOGNIER (4 %).) Pitkästä aikaa oikein löytö, edullinen sellainen.

Tuoksuu mokalle, marjoille, suklaalle. On pehmeää, lämmittävää, lohdullista syksyn  ja talven viiniä. Sopii ainakin juuston kanssa. Sopii nautittavaksi sellaisenaan. Maksaa alle kympin pullo. Ehdottomasti suositeltava viini.

Kaadan sitä toisen ison lasillisen ja lähden siivoamaan vaatehuonetta … tai ehkä sittenkin takkatulen ääreen, jossa pehtoori jo uuden kirjansa kanssa taitaa ollakin…

Liikaa vai liian vähän?

Pehtoorilla on kautta maailman sivu ollut hieno tapa tai huomaavaisuus ostaa perjantaisin kukkakimppu, puntti kevään tulppaaneja, krysanteemeja talvisin, kieloja torilta kesäisin. Jollei kukkia niin sitten piccolopullo shampanjaa. Kuluneiden vuosien (vuosikymmenten!)  aikana olen jo melkein tottunut tällaiseen hulppeaan juttuun.

Noh, tänään kun pehtoori – poikkeuksellisesti, sillä poika oli aamulla vienyt minut töihin ja sitten minulta auton – haki minut töistä ja kun istahdin kyytiin, pehtoori pukkasi syliini paketin: viikonloppulahja, oleppas hyvä! No kukkabuketteihin olen tottunut, mutta että lahja? Ajelimme kotiin. Istahdin: koko päivän, jo aamusta asti, ollut huono olo, joten oli tarve istua; ryhdyin aukomaan pakettia. Verenpainemittari! Just!

No peruste hankinnalle ehkä on:  on nimittäin taas huippaillut aika lailla. Aamulla tuntui että matka sängystä suihkuun sujui kovin kaltevalla pinnalla, kuin myrskyisän laivan kannella olisi kulkenut. Eteisessä kengännauhoja sitoessa oli hetki hengiteltävä hitaasti, jottei ihan pimentynyt… Päädyttiin sitten siihen, että menen pojan kyydillä duuniin.

Uudella mittarilla sitten pehtoorin kanssa on ilta paineita mittailtu: miehellä kun on aina vaan turhan korkeat paineet ja minulla on kautta aikojen olleet alle normiarvojen. Insinööri olisi mielellään tehnyt tuloksistamme Excel-käyränkin, mutta siihen ei sentään menty.

Kysymys kuuluukin: mikä avuksi kun yläpaine kohoaa juuri ja juuri yli sadan (112), alapaine on 68 ja pulssi 54? (ja tässä iässä kuitenkin pitäisi olla pikkuisen jäsymmät arvot) Olisiko kellään kotikonsteja alhaisen verenpaineen ja huippailujen hoitoon? Salmiakkia en jaksa syödä, suolaa käytän ruoassa niin paljon että perheen valveutuneet nuoret nalkuttavat asiasta ja stressiäkin on ihan työpaikan puolesta tarjolla varsinkin lukukausien alussa ja lopussa ihan riittämiin, mutta silti arvot jää aika surkeiksi. Joten, mikä auttaisi, jottei maailma keinuisi?

Marraskuun ruokahaaste: HOT!

Marraskuun ruokahaaste on HOT, HOT, HOT! Lokakuun ruokahaasteen jumalaisella ”Imaami pyörtyi” -munakoisoreseptillä voittanut Kissapöydällä -blogin voittaja toteaa, että  marraskuun haasteruoassa tulee käyttää tulista raaka-ainetta.

Koskapa ainakin meidän huushollissa marraskuussa maistuvat paitsi lämmittävät, mausteiset ruoat  muutamille perheenjäsenille myös suklaa, ajattelin ensin tehdä yhdestä joulunajan suosikkijälkiruoastamme ”suklaakupeista” chili-suklaa -version. Suklaakuppien reseptin olen kuitenkin jo julkaissut: sen ja sivutolkulla muita joulureseptejä löydät täältä. Niinpä siis jotain muuta.

chili-suklaa-ainekset

Chili-suklaa-linjalla silti jatketaan, mutta ei tehdäkään jälkiruokaa, vaan kastiketta. Kastikkeen pohjaidea on saatu tutun keittiömestarin postituslistan kautta. Hieman keventelin, ja samalla hieman tulistin alkuperäisen kastin reseptiä. Erityisesti broilerin tai pastan kanssa tämä tulisempi versio sopii hyvin.

Tässä kastikkeessa erityisen paljon suklaata erityisesti marraskuussa tarvitsevat – ja tietysti kaikki muutkin – saavat lämmittävää, uskomattoman herkullista, pienesti tulista kastiketta pääruoalle, ja samalla kertaa ihanan suklaisen herkullisen häivähdyksen makuhermoja hivelemään.

Kuten suosimani reseptit yleensäkin tämäkin on kerrassaan simppeli sovellus.

Chili-cacao-kastike

lihalle, broilerille, pastalle, …
3 rkl vasikanfondia
2 dl ruokakermaa
3 rkl Olympia-sulatejuustoa
mustapippuria myllystä
Santa Maria cacao-chili mausteseosta (ainakin 1 tl)
1 punainen chili

***

Mittaa fondi (teflon)kattilaan ja kiehauta se.
Lisää joukkoon kerma ja kuumenna kiehuvaksi.
Lisää joukkoon chili-cacao-mausteseos, pippuri ja pieneksi silputtu chili.
Sulata joukkoon juusto.
Sekoita ja kuumenna.

Tarjoile lehtipihvin, paistin, broilerin, pastan kanssa. Kannattaa valita pasta johon kastike ”uppoaa”: farfalle, gnocchi, penne, radiatore tms.

chili-suklaa-kastike

Kuvassa kastiketta ei paljon näy, klik, klik kuvaa, niin näkyy vähän paremmin.

Valokuvatorstain haaste

Valokuvatorstain haasteena on kiinalainen sananlasku: ”Ellei vuorilla ole suuria puita, leikkivät rikkaruohot kuningasta.”

Hieman soveltaen ”Ellei tuntureilla ole suuria puita, leikkivät vaivaiskoivut ja käkkärämännyt kuningasta – ainakin tykkylumen aikaan…”

(klikkaa tammikuinen Kaunispään tunturi suuremmaksi)

rikkaruohot

Slowarit

Oulun Slow Foodin toinen tuleminen on tänään koettu. Olimme pehtoorin ja 14 muun kanssa Maikkulan kartanossa perustamassa/henkiinherättämässä slowareiden oululaista konviumia. Paikalla oli oululaisia ruokaharrastajia ja -ammattilaisia. Suunnittelimme toimintaa. Slow Foodin toiminta liittyy nautinnolliseen syömiseen, lähiruokaan, viinin ja ruoan liittoon, puhtaaseen ja aitoon ruokaan. Uskon että viihdyn tässä toisessakin yrityksessä. …

Oulu_Slow

Läheltä liippaa

Kaksi tuttua lääkäriä on saanut possuflunssarokotteen: toinen tuli hyvin pahoinvoivaksi, toisen käsivarsi turposi reilusti. Työkaverin vaimo joutui rokotuksen jälkeen jäämään pois töistä huonovointisuuden takia. Yksi opiskelija ei huomannut mitään oireita, ja systeri sanoi käsivarren tulleen vain vähän kipeäksi. Tutkimukseni mukaan rokotus aiheuttaa erilaisia oireita eri ihmisissä.

Viime viikolla tuli tieto yhden meidän opiskelijan sairastumisesta, mutta ei vielä tietoa muista. Ystävän ala-asteikäinen sairasti taudin viime viikolla, mutta muu perhe ei ole sairastunut. Juniorin tyttöystävän veli oli viime viikolla sairas, nyt miniäehdokas potee tautia. Siis ensi viikolla meillä? Tutkimukseni mukaan tauti tarttuu ja ei tartu…

Töissä pohdiskelimme, jotta miksei konkurssikypsä yliopistomme ryhdy hankkimaan rahaa näiden rokotusjonojen aikana. Meidän valtavan yliopistorakennuksen läpi kulkevan väylän pituus on melkein kilometri. Miksei oteta rokotettavia kasvatustieteen ovesta sisään, ja sen jälkeen jono kulkisi koko päärakennuksen läpi. Jonottajilla olisi matkan varrella vessoja, monta kahvilaa ja ruokalaa, lapsille eläinmuseon ihmeet, käytävien varrella penkkejä vanhuksille, rollaattoreillakin hyvä kulkea kun yliopisto on ”esteetön” (pääväylän varrella ei portaita, eikä isoja kynnyksiä) , eikä tarvisi jonottaa taivasalla. Matkan varrella tapaisi humanisteja, bioskan porukkaa, taloustieteen opiskelijoita, nörttipoikia, teekkareita ja loppumetreillä vielä yliopiston hallinnon runsaslukuista väkeä.

Kun kilometrin mittaisessa jonossa olisi tunnin, pari kulkenut läpi yliopiston, pääsisi meidän yliopistomme kauniiseen juhlasaliin, joka voisi olla piikityspiste. Siellä mahtuisi rokottamaan kymmeniä ihmisiä kerralla. Sisätilajonotuksesta voisi veloittaa euron tai pari, ja meidän ensi vuoden budjettivajaukseen saataisiin hieman helpotusta. Jopa humanisteille käyttömäärärahoja.

Saapa nähdä, ehtiikö tässä viimeiseen rokotusryhmään kuuluvana saada piikin ennen kuin sairastuu?

Tuulestatempautuneet tai -tuivertuneet :)

Nyt kun ei kovin kummoisia kerrottavia tältä päivältä ole (onko paljon muulloinkaan?) niin ajattelin pitkästä aikaa tsekata ja julkaista tilastoja tämän blogin kävijöistä. Kesän jälkeen päivittäin vierailijoiden määrä on noussut sadan lähelle, ja ylikin. Käyrässä valokuvatorstait ja syyskuun ruokahaasteesta vastaaminen näkyvät selvästi . (klikkaamalla graafi suurenee)

tilasto kesa_marras

Kesäkuun alusta lähtien kootun paikkakuntatilaston top 20 näyttää tältä. Helsinkiin kuuluu paljon operaattoreiden välityksiä. Siis mokkula-liikennettä yms. Mutta Tampere, Lappeenranta, Vantaa, Pori, Ylivieska,  Raisio, Seinäjoki??  Mukava kun sieltäkin suunnilta joku joskus tänne eksyy…

Kaupunki

Käynnit

Sivua/käyntikerta

Oulu

5 056

2,23

Helsinki

3 214

1,58

Tampere

505

1,59

Rovaniemi

398

1,44

Turku

370

1,52

Lappeenranta

296

1,35

Kempele

273

1,95

Vantaa

256

1,6

Kuopio

242

2,2

Jyvaskylä

218

1,5

Kuusankoski

211

1,46

Kauniainen

178

1,31

Hämeenlinna

157

2,13

Joensuu

153

1,5

Lahti

149

1,36

Espoo

132

1,69

Raahe

109

2,04

Iisalmi

102

2,06

Kajaani

86

1,2

Pori

86

1,22

Ylivieska

81

1,54

Mikkeli

77

2,16

Raisio

73

1,59

Seinäjoki

66

1,44

Imatra

66

1,53

Maittain tilasto alkaa näin:

1.

Finland

13 629

2.United States

121

3.Spain

69

4.Sweden

69

5.Israel

41

6.Germany

39

7.Netherlands

37

8.South Africa

35

9.Italy

32

10.United Kingdom

32

*******************

WWW-sivustollani käy kova kuhina Etelä-Afrikka-sivuilla, mutta erityisesti joulureseptisivuilla. Nyt jo kymmeniä päivittäisiä vierailuja joulureseptien perässä. Käykääpä hyvät resepti/ruokafriikit blogivieraat tekin siellä: klik, klik

Joulusivuja on jo kuudelta vuodelta.  Ennakkotietona kerrottakoon, että tänä vuonna olen ajatellut julkaista aika ison yllätyksen joulusivustolla…

Mutta täällä blogistaniassa ei joulureseptit ole hakusanoissa mukana, vaikka ruoka näyttääkin monet tänne ohjaavan.

Hakusanat ja -lauseet, joilla on eniten (nimeni poistin tilastosta) blogiin tultu kesän ja syksyn aikana

tuulestatemmattua ; 338

tuulestatemmattu ; 81

erikoiset etunimet ; 80

marinoidut paprikat ; 79

savoiardi ; 63

ravintola hella oulu ; 53

päivä pulkassa ; 53

erikoiset poikien nimet ; 50

kondensoitu maito ; 49

runo rippikoululaiselle ; 47

syyskuun ruokahaaste ; 32

mökille mukaan ; 30

römppä ; 27

raparperichutney ; 26

gaspazo ; 25

erikoiset nimet ; 23

hangasoja ; 23

makkarakupit ; 23

mitä mökille mukaan ; 21

riika ; 20

erikoisia poikien nimiä ; 19

mielikuvaharjoituksia ; 19

erikoisia etunimiä ; 17

mascarpone jälkiruoka ; 17

Tässäpä se mitä teistä tiedän. Joku jättää  joskus puumerkin Vieraskirjaan, joku kirjoittaa suoraankin. Tänään olen saanut aika monta palautetta Etelä-Afrikka postauksista ja kuvastosta. Mukava kun postia tulee.

Aika yksinäistä höpinäähän tämä yleensä on. 675 artikkelia parissa vuodessa ja 1366 kommenttia (kiitos jokaisesta niistä. Erityisesti Koivu ja valokuvatorstain ”kollegat”, kiitos). Käykää vastakin. Yritän huomenna tempautua tuulisempiin tunnelmiin, tempautua ja tuivertua… Koettakaapa tekin, hyvät blogivieraat, tuulettua ja tyyntyä, sopivassa suhteessa soljua elossa eteenpäin.

blogissa

Joskus näinkin

Lapset tulevat ja menevät, juuri ja juuri saimme kohtaamisen isänpäiväkahvipöytään sopimaan yhtäaikaa kuin Jäälin mummu ja pappa olivat käymässä. Kerrankin näin päin: tulivat (pehtoori haki, juniori vei) isänpäivänä tänne. Katseltiin Afrikka-kuvat ja ”seepramuffarit” (mustikka-valkosuklaa) ja kakku kelpasivat.

Kesti keskeytti mukavasti muutoinkin mukavan sunnuntain: kovasti puuhastelua ja ulkoilua. Yritän pysyä pois koneelta.. Yritän. 🙂

Viivi ja Wagner – teatterissa

Poika Rukalla, tytär omassa kotonaan, sentään kävi täällä kotikotona opiskelujuttuja tekemässä kun uudessa asunnossaan ei vielä olla nettiyhteyttä avattu (enkä taida auttaakaan sen avaamisessa, josko tyär kävisi sitten täällä usein).

Kotitöitä, leipomista, työtöitä, lenkkeilyä, datailua, – ja sitten käytiin pehtoorin kanssa teatterissa. Oulun Työväen Näyttämön ”Viivi ja Wagner” -esitykseen saatiin pari peruutuspaikkaa. Jo vain oli letkeä esitys, leppoisaa satiiria, kesäteatterimaista kohellusta.  Sarjakuvista voi näköjään tehdä onnistuneesti myös teatteria. Ja niin kuin ne pari aiempaakin OTN:n näytelmää, jotka olemme joskus nähneet, tämäkin oli tehty sellaisella intohimolla ja herkällä harrastuneisuudella, että katsoja viihtyi. Ei  mitään pönäkkää, vaan oikein mukava.

Matkasivu on valmis!

Tänään monen tekemättömän työn, ajattelemisen, aikomisen loppuunsaattamisen päivä.  Sellainen antaa edelleen hyvän olon.

Yksi projekti on päätöksessä kun Etelä-Afrikan matkasivun kuvat on valittu, editoitu ja nettikelpoiseksi laiteltu:

tervetuloa virtuaalimatkalle lokakuiseen Pilanesbergiin ja Kapkaupunkiin.

Matkasivulle klikkaamalla tästä!

htn1

Eipä ihmeempiä

Olen tänään

  • korjannut eilisen töpeksintäni seurauksia: mitäs menin vapaaehtoisesti lupaamaan ison projektin hoitamista!
  • tuijottanut suunnilleen 12 tuntia näyttöruutua
  • ikävöinyt tytärtäni
  • kuunnellut Soweton Gospel Choir´n CD:tä ”Voices from Heaven”
  • valinnut palkittavan kanditutkielman
  • palellut paljon
  • tehnyt www-sivuja
  • pitänyt vastaanoton jolla lamppasi porukkaa kuin keväällä
  • onhan sitä siinäkin. kai.

Puistola

Oulun yhteen harvoista jugendtaloista ja yhteen kauneimmista keskustan vanhoista kivitaloista on vastikään avattu uusi ravintola (itse asiassa kolme: deli, bistro ja dining). Me päätimme aloittaa testaamisen heti hienoimmasta: pehtoorin, kollegani (:)) ja hänen miehensä kanssa kävimme pitkään venyneen työpäivän päätteeksi  syömässä Puistolan fine dining”  -kellarissa. Miljöö viehätti: kellariravintolan kaunis karuus oli meille mieleen. (Ja se vessa! Ei mikään vaneripömpeli!)

Mutta tärkein: ruoka? Valitsimme trendikkäänoloiselta listalta erilaisia vaihtoehtoja: sinipallasta, tattipolentaa, hirveä… Jälkiruoat olivat appelsiinijäätelöä ja passionmarenkia, seurueen miehillä pinjansiemenleivos ja lakritsijäätelöä. Kenellekään ruoka ei ollut pettymys. Päinvastoin. Oma ”Haudutettua sinipallasta, hummerikastiketta ja chorizo-artisokka-mungpapusalaattia” -annokseni oli maukas. Kala maistui kalalta niin kuin kuuluikin, ei ollut kuivaa, eikä ylikypsää,  ja chorizo toi annokseen särmää, josta pidin.

Tiistai-illat eivät yleensä ole näin makoisia ja mukavia. Sovimmeko me jo jostain tulevasta matkasta? Toivottavasti sovimme, aioimme ainakin …