5 Comments

  1. Huomenta Yaelian, nyt on jo nukuttu. Ah, onnea.

    Mukava jos matkaraportit kiinnostivat kaltaistasi maailmankansalaista. Matkajuttuni eivät ole mitään kaunokirjallisia mestarituotoksia eivätkä kovin mietittyjä kirjoitelmiakaan.

    Ovatpahan tajunnanvirtaa ja muistiinpanoa päivän tapahtumista juuri ennen nukkumaan menoa. Pikkuläppärillä tuhrustaen. Mutta itselleni matkapäiväkirjanpito on – jo paperisen muistiinmerkitsemisen kaukaisella kaudella – ollut yksi osa reissuja. Niihin on hienoa palata vuosienkin jälkeen.

    Ja nyt palaan töihin.

  2. Kauas on pitkä matka … mukava on matkustaa ja ihanaa on palata kotiiin 🙂
    Ei tullut viimeviikolla käytyä netissä, mutta tänään luen sinun raporttisi, kun pyykinpesulta ja laukkujen purulta ehdin.
    Oli varmaan ihana matka, niin myös meillä. Ihaninta oli nähdä Rosaa ja todeta, että hän pärjää maailmalla hyvin.

  3. Reija,
    on hienoa, että olet jaksanut kirjoittaa joka yö matkaraporttia kaikkien tapahtumien jälkeen vielä siinäkin vaihessa, kun me kaikki muut jo olimme siirtyneet sänkyihimme ja untenmaille.
    Saavuttuamme pitkän lentomatkan jälkeen Helsinkiin, haimme koiramme Espoosta hoidosta ja ajoimme Mikkeliin, kylläpä oli ihanaa taas päästä omaan sänkyyn, johon melkein kaaduimme väsyneenä ja onnellisina hienon matkan ja kaikkien kokemusten jälkeen.

  4. Olet oikeassa, Mannu. Kotiin on hyvä tulla. Hyvä kuulla että kummitytär pärjää maailmalla, oikeastaan en ole sitä koskaan epäillytkään… 🙂

    Harri, samat tuntemukset ne täälläkin, elikkäs omien peittojen alle oli ihana pujahtaa…

    Etkös se sinäkin aikonut matkasta kirjailla… mieluusti sen sitten näkisin.

Vastaa käyttäjälle ReijaPeruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.