Aamuseitsemältä suljettiin mökin ovet, ja kohti Oulua. Vuotsosta kotipihalle asti kaunis syksyinen maailma. Puolen päivän jälkeen melkein lennosta töihin, ja iltasella sieltä palatessa tunsi, että arkeen on tultu.
Ai niin, käykääpäs kurkkaamassa ruokahaasteen kommenttilootaa, kuinka monta nostalgista osallistujaa on jo ilmoittautunut. Vielä ehtii osallistuakin.
Jos huomenna ei tarvisikaan lähteä Ouluun, olisiko olo näin haikea? Jos eilen ei olisi ollut niin hieno ja hyvä päivä niin olisiko tänään ollut vähemmän ikävä hyvästellä ystäviä? Kaikki viisi ystäväpariskuntaa lähtivät; brunssin jälkeen Hangasojalla hiljeni. Koetin kestää sen kuin … kuin aikuinen.
Kahden hengen mökkisunnuntai kului nopeasti. Rantasaunassa ei käyty nopeasti. Purossa sen sijaan käytiin varsin vauhdilla: veden lämpötila + 4 C, joten ei sinne lillumaan jääty.
Metsässä kävin vielä tarkastamassa puolukka- ja sienitilanteen: molempien aika jo ohi. Torvisienet (klikkaamalla kuvaa näet ne paremmin) kauniita.
Hangasojalla, Iisakkipäällä, Saariselällä vietetty ikimuistoinen nimipäivä. Kuinka hieno ilma meillä on ollutkaaan, kuinka hieno päivä kaikkinensa. Nyt ystävät jo lähteneet nukkumaan, nyt minäkin.
Maa kuurassa aamulla. – 2 C klo 7.30. Aurinko siniseltä, kuulaalta taivaalta.
Nautimme aamiaisen. Sitten Saariselälle hankintojen tekoon. Piccolokuohuvia ja poromakkaraa. Kuukkelin savupororieskaa ja suklaata.
Kunhan porukalla pihapiiriä hieman siistimme ja saunan lämpimäksi laitoimme, lähdimme tunturiin. Sää suosi, puista lehdet jo lähteneet, maaruska alullaan. Ulkoilma tekee hyvää.
Kuten mökillä melkein aina, lounas nuotiopaikalla. Istuskelimme, höpötimme. Ja iltapäivä kului jo muita kovasti odotellessa. Hiljalleen sapuskaa tehden. Tulilla istuskellen.
Nyt kalaasiväkeä jo virtaa tänne. Hmmm… Mehän viihdymme. Mehän nautimme. Kohta illalliselle. Nyyttäriruokia jo niin paljon, että mihinhän kaiken laittaisi. Nautimme pois.
Äidin oma pikku poika, Eskoseni, Juniori jurrikka, hymypoika, Puppeli, Tomaski, kuopus oli tänään kutsunnoissa. Meidän poika? Polvivammasta huolimatta armeijaan a-mieheksi kelpuuttivat: 11.7.2011 Kajaanin kranaatinheitinkomppanian autoalokas or whatever astuu harmaisiin. Niin se aika rientää. Merkillistä.
Työntäyteisen viikon jälkeen olin tänään kahdelta valmis lähtemään kohti kotia, ja kohti pohjoista. Simosta käännyttiin Ranuan tielle, välttääksemme Kemin ja ympäristön isoja tietöitä ja siksikin kun en ole sieltä kautta koskaan – ruska-aikaan ainakaan – Rovaniemelle ajellut. Ruskaa olikin. Ja takaviistosta paistava iltapäiväaurinko antoi keltaisille ja oransseille lehdille loistoa, joka vielä korostui kun pohjoinen taivas oli sadepilvistä tummansinisenä. Saimme ajella sateen perässä, auringon paistaessa. Kovin kaunista, ja lepoa ololle.
Nuoriso ei lähtenyt mukaamme; saammekin Myötätuuleen muuta seuraa. Ystäviä saapuu (on saapunut jo!) viikonlopuksi tänne enemmältikin. Kalaasiväen ”ensimmäinen kokoontumisajo” Saariselällä on tosiasia! Siitähän me olemme hyvillämme.
Tällä viikolla haasteena on sitaatti:
— ”Aika monet asiat, joita pidämme tosina, eivät olekaan totta, ja toisista taas, jotka ovat totta, et välitä hittojakaan. Sinun on tehtävä omat arviosi. Elämä on täynnä tällaisia pieniä, pullotettuja oppitunteja.” —
Romaanin päähenkilö Frank Bascombe ohjeistaa poikaansa Richard Fordin teoksessa Itsenäisyyspäivä (suom. Sirkka Alanko), Tammi 1996.
________________________________
Sitaatti sopii hyvin niihin ajatuksiin, joita Kiinan matkallamme oli usein mielessäni… Tosia ja epätosia asioita, asioita, joista ei tiedä, ovatko totta vai eivät, asioita, joista, meidän pitäisi välittää, mutta joista emme välitä hittojakaan. Sielläkin. Varsinkin siellä tämä sitaatti tuntuu pätevän.
Klikkaamalla kuva Guangzhoun sivukadulta suurenee…
Ennen oli työnsaatto paremmalla tolalla. Johonkin kun ryhtyi niin sitten kans teki. Ei tullut vatuloitua tunti- ja päiväkausia yhden asian kanssa. Ei tule nykyäänkään yhden asian kanssa kauaa puuhasteltua kun jo huomaa, että ”hei tuohan se nyt pitikin tehdä”. Menee tekemään sitä toista, unohtaa ensimmäisen, keksii kolmannen, jonka jälkeen muistaa sen eilen kesken jääneen jutun ja sitten päättääkin tehdä sen pois kuleksimasta kunnes joku tulee ja keskeyttää kiireemmän jutun kans ja sitten ei enää muistakaan, mikä juttu on ykkönen, kakkonen ja kolmonen. Ja aikansa kun sopivasti häslää niin ei tule mitään valmista. Mutta hommia on hirveästi. Koko ajan ja keskeytyksettä.
Jotta tänään tämmönen päivä. Huh-huh.
Heli Laaksosen runokiertue on tänään Oulussa. Ja me olimme systerin ja pehtoorin kanssa osa nelisatapäisestä yleisöstä. Ei mitään rajaa Laaksosen sanomisen helppoudella, hauskuudella, hulvattomalla huumorilla. Lounaismurteella puolitoista tuntia tauotta runoa ja raataamista, syntyjä syviäkin sivuttiin. Www-sivullaankin on muutama kolumni ja tarina, ihan vaan vinkiksi, että siellä voi nauttia edes luettuna jotain, jos kiertue ei kohdalle satu. Vaikka live oli kyllä ylivertaisen hyvä. Ihan juhlailta meillä oli.
Riemastuttiin mekin niin että Pursut ostettiin.
Postissa tuli syysloman matkaan liittyviä papereita: ”mukaan kannattaa pakata taskulamppu”. Enpä muista ennen sellaista ohjetta seuramatkalle lähtiessä saadun. Pakataan sitten. Pikkuisen kyllä huolettaa mitenhän possuflunssa ja syyslomailu suhteutuvat toisiinsa. Vakuutusyhtiöstä jo peruutusturvaa tiedusteltiin. Pitäisi olla kunnossa.
Sähköpostissa monta facebook-kaveruutta tälle päivälle. Toki soppii, vaikka olen kyllä kerta kaikkisen surkea naamakirjan käyttäjä. Harvoin piipahtelen siellä puolella, en oikein osaa käyttääkään. On tämä bloggailu ehkä enemmän meitsin juttu.
Maapostissa oli sitten toinen kirje, jonka asioiden toimeenpanemiseksi minun pitäisi todistaa olevani tyttäreni äiti. Hö! Piti oikein miettiä, miten se sellainen tapahtuu. Virkatodistusta ei ole moneen vuoteen tarvinnut hakea. Nyt pitänee.
Postissa kolmaskin kirje, helpottava kirje. Turhaan – onneksi! – viime yönäkin painajaisia näin ja valvoin. 😉
Daaliat, joita meillä on ensimmäistä kertaa, ovat riemastuneet kukkimaan. Pihlajat ja naapurien omenapuut ovat todella kauniita. Lämmin (+ 15 C) ja tyyni aamupäivä vei taas lenkille merenrantaan ja sen jälkeen kasvimaalle sadonkorjuuseen. Persiljaa ja tilliä on PALJON. Kyssäkaalisadolla nyt ei todellakaan rehvastella. Ei todellakaan.
Iltapäivän ohjelmassa Muhokselle vierailu. Kummityttö (pehtoorin sisaren tytär) ja miehensä ovat rakentaneet talonsa tupaantuliaiskuntoon. Onhan uusi ja hyvin tehty talo. Siis että kummilapsi on jo talonrakennuksen kokenut. Kertonee siitä, että aika menee äkkiä. Ei siitä, että kummit vanhenevat.
Juniori ja tyttöystävänsä iloksemme mukanamme, esikoinen sen sijaan hampurilaistiskillä sunnuntain ”eiku ihan kiva mennä töihin”. Minkäs minä pennulle teen?
