Taas kerran Iisakkipää huiputettu, taas kerran se tuntui hyvältä. Oli hyvä lähteä tunturiin kun vieraatkin olivat levänneet yön hyvin. Levollinen uni täällä ei johdukaan hirsistä, Lapin rauhasta, Napapiirin pohjoispuolisen luonnon lumosta, vaan siitä kullasta, joka Tunturituulen (mökkitontin nimi) alla on. Näin sanoi Saariselän Siula-Centerissä Hippupuodin ihminen. Kultaa tai ei, mutta hyvin nukuttiin.
Siis aamiaisen jälkeen kohti huippua. Kaksi tuntia mutkin. Keskipäivän korkeassa valossa. Lämmintä ja aurinkoa helteen rajalle asti. Hiljalleen nousimme, tunturi- ja vaivaiskoivuja ihmetellen, puroja, kuruja ja poroja kuvaten. Maiseman avaruudesta nauttien. Eikä muita kuin me. Oli se – toivottavasti, ymmärtääksemme – Atlantin takaa tulleillekin mukava juttu. Ei ihan jokainen newyorkilainen ole Iisakkipäälle (450 mpy) kavunnut… 🙂
Kun nuotiomakkara on oululaisillekin nimenomaan mökkielämään liittyvä juttu kuittasimme lounaan sillä (tosin kahvilla ja kakulla höystäen). Kummasti pari tuntia vierähti Hangasojan töyräällä, ja sitten turisteina shoppaamaan Saariselälle.
Ilta saunoen ja syöden.
Ei järin yllättäviä ohjelmanumeroita, mutta mukavahan se on. Maailman pienuus ja suuruus, sukulaisuus :), tuli todettua.