Syyskuun ruokahaaste: Lapsuuden paras kotiruoka

Elokuun ruokahaasteen äänestys päättyi viime yönä,  ja  niinhän siinä sitten kävi, että Hillamisu- reseptini voitti – tosin arpaonnenkin siivittämänä.  Kiitokset Herkku ja koukku -blogin pitäjille, kaikille äänestäjille ja muille haasteeseen vastanneille. Erityisesti Vellipoika ansaitsee kiitokset hyvästä vastuksesta.  🙂

Voitto myös velvoittaa. Siispä katseet tulevaan kauteen: nyt olisi julkistettava syyskuun haaste!

pasta

Osallistuminen

Ruokahaasteeseen voivat osallistua kaikki blogia pitävät henkilöt (blogin ei siis tarvitse olla ruokablogi). Osallistua voi vain yhdellä ruoalla per blogi. Ruoka voi olla pääruoka, jälkiruoka tai leivonnainen, jotain sellaista, mitä  kotona tehtiin. Äidin, isän, mummon tai vaikka naapurin tädin tekemää kotiruokaa, joka oli parasta herkkua lapsuudessa.

keittokirjaTuunaa äidin lihapullat omalla tavallasi, oletko muokannut mummon makaronilaatikon moderniksi, miten olisi siskonsuklaaruudut tekemien suklaaruutujen new edition? Vai haluaisitko kehitellä kalapuikot gurmeeksi, ehkä perheen paras pastaruoka vol. II tai postaa kisaan pyhänä tarjotun paistin resepti? Ideana on lapsuuden parhaan kotiruoan reseptin uusi tuleminen!

Näissä haasteissa on ollut hyvä tapa ilmoittaa ruoan alkuperäisen reseptin lähde; hyvää tapaa on hyvä jatkaa — jos suinkin mahdollista.

Haasteruoka tulee postata 1.-23.9.2009 välisenä aikana. Haasteeseen osallistutaan ilmoittamalla haastepostauksen URL tämän jutun kommenttilootaan. Ari on tehnyt oivallisen ohjeen, jolla linkki omaan blogiin ja osallistuvaan haastepostaukseen onnistuu kätevästi. OHJE

Ilmoittautuminen päättyy 23.9.2009 klo 24:00, jolloin haastepostausten osoitteiden on oltava tiedossani. Järjestävänä osapuolena jäävään itseni äänestyksestä.

Äänestys

Haasteeseen määräaikaan mennessä ilmoitetut postaukset julkistetaan 24.9.2009, jolloin alkaa myös äänestys. Äänestystapa ilmoitetaan haastepostausten julkistamisen yhteydessä. Äänestysaika päättyy 30.9.2009 klo 24:00. Jos äänestyksen päättyessä useammalla postauksella on yhtä korkea äänimäärä, valitsee onnetar voittajan. Syyskuun ruokahaasteen voittaja julkistetaan 1.10.2009.

paisti

Lokakuun ruokahaaste

Syyskuun 2009 ruokahaasteen voittaja järjestää lokakuun 2009 ruokahaasteen. Aiheen valinta, säännöt ja aikataulu ovat hänen päätettävissään.

_________________________________________________

ÄÄNESTYS ON ALKANUT TÄÄLLÄ

Installointi ja Grand diner

Eilen oli kapitulin kohokohta: juhlallinen installointi Oloksen Polar Centerissä ja juhlaillallinen sen jälkeen. Puolitoistatuntinen installointi sujui Turkin valtavouti Mohammad Hammamin lyödessä meidät ritareiksi. Meitä uusia käätyjen saajia ja vanhoja, jotka saivat arvonmuutoksen, oli yhteensä yli puolensataa. Miekan heilutukset sujuivat mallikkaasti. Monia oma vuoro näytti kovastikin jännittävän, minulla päällimmäisenä sellainen juhlava olo, ei jännitys. Lapin voutikunnan ja Lappi á la carten voimakas kehittäjä Tapio Sointu luopui vuosikymmeniä jatkuneesta voudin tehtävästään ja häntä muistettiin monin tavoin, lisäksi hänen tyttärensä ja poikansa saivat käädyt, ja puheiden  ja kaiken sellaisen myötä minulla  (ja monella muulla) oli ripsivärit vaarassa. Hyvin kaikki kuitenkin meni.

Kaikki muu hyvin mutta minun kamerastani oli muistikortti hotellihuoneessa (400 metriä matkaa, vesisade, soratie ja korkkarit estivät kipaisemasta ja hakemasta) tietokoneessa. Ei siis kuvia! Installoinnissa ei omia kameroita saanut edes käyttää, mutta muusta illan kulusta olisi ollut hienoa ottaa kuvia. No muutama läsnäollut lupautui minulle omia kuviaan toimittamaan.

Installoinnin jälkeen lämpiössä oli Moet & Chandon tarjoilu. Miehet smokeissa ja naisilla toinen toistaan kauniimpia pukuja. Silkki kahisi, parfyymit tuoksuivat, puheensoriaa paljon. Onnitteluhalauksia, puhelimet piippasivat onnitteluja (mikä tuntui mukavalta, joten kiitos niistä), salamavaloja, jotain yhteistä tunnetta melkein käsinkosketeltavana.

Juhlaillallinen yhteensä 250 Rotisseur-jäsenelle ja heidän seuralaisilleen alkoi klo 20.

Olen syönyt kerran elämässäni kahden Michelin-tähden ravintolassa, muutamissa yhden tähden ravintoloissa, kymmeniä kertoja hienoissa fine dining -ruokapaikoissa Suomessa ja ulkomailla. Enkä koskaan ole syönyt niin hyvin kuin eilen päivällisellä. (Ehkä Helsingissä Postres ja Demo ja Kuopiossa Musta lammas ovat jättäneet makumuistoihin yhtä lähtemättömän jäljen.) Viiden ruokalajin illallisen kohokohtia olivat Kuningasrapukeitto ja kuningasrapu-fenkolisalaatti ja pääruoka oli Sallan Villiporo kahdella tavalla mustapippuri-lakritsikastikkeessa ja minivihanneksia. Suurenmoista!

Toisin kuin akateemisissa juhlissa (vertasin koko ajan tapahtumaa promootioon) Rotissöörien päivällisillä puheet eivät keskeytä puheensorinaa ja ruoasta nauttimista, vaan ilta sai soljua ruokalajista toiseen omaa vauhtiaan. Nautintoa ei turhaan keskeytetä.

Kello oli reilusti yli puolen yön kun Oulun voutikunnasta iso osa  siirtyi  Kotaan jatkoille. Vielä yhdet samppanjat nautittuamme lähdimme pehtoorin kanssa sateiseen yöhön ja nukkumaan.

Tänään vielä yksi hieno ruokatapahtuma: brunssi. Vielä jaksoin maistaa kuningasraputerriiniä, poronakkeja ja poropateeta. Jääkellarin lohta oli vielä saatava ja hillat – lapin juustoleipä -klassikosta oli tehty jotenkin uudenlainen versio, joka minulle maistui.

Yhdeltätoista hyvästelimme Oloksen. Matka kohti Oulua sujui nopeasti. Juttuseuraa riitti vielä tänäänkin. Ruoka yhdistää. 🙂

Haaveiden ei ole tarkoitus olla realistisia, niiden on tarkoitus kantaa… Minun yksi haaveeni on nyt realisoitunut. Se on kantanut matkalla tähän, ja eiköhän se kanna harrastuksessa eteenkin päin.

Paistiinkääntäjien kanssa nauttimassa ja oppimassa

Eilinen ilta Diner Amical Pallastunturilla oli äärimmäisen muistettava. Tunnelma välitön, ruoka vastaansanomattoman hyvää, tutustuttiin uusiin ihmisiin, molemmat rotissööri-kumminikin olivat paikalla, ja yksi vanha tuttukin tavattiin. Pehtoorin lapsuuden ja nuoruuden paras kaveri, toki myös minun tuttuni lukioaikoina, vaimoineen kuuluvat Lapin voutikuntaan  ja vietimme heidän kanssaan ison osan ajasta. Oivallista.

vouteja

Pallakselta palasimme Oloshotellille puolen yön aikoihin, jollon pehtoorin kanssa päätimme jättää jatkot porovorscmakkeineen väliin ja lähdimme  mökkihuoneistoomme. Turnauskestävyys ei ole ammattilaisten tasoinen. No aamiainen sitten maistui. Mm. Lapin perunarieska ja jääkellerilohi ja metsämarjapannacotta pitivät nälän juuri ja juuri pois ensimmäiseen ruokarastiin asti.

piknik

Bussilla menimme Jerisjärven kalamajoille, 1700-luvulta asti säilyneet kalamajat hienoja, patikoitiin katsomaan nuotanvetoa, en ole koskaan ennen nähnyt. Saaliina vain yksi hauki mutta muuta evästä oli onneksi piknikille varattuna.

Aamupäivän ja alkuiltapäivän ulkoilun aikana sain monta vinkkiä Myötätuulen vieraita ja oman perheen kekkereitä varten. Mutta nyt ei ehdi kirjoitella enempää… On lähdettävä valmistautumaan.

Ritarillisesti teidän kapitulikirjeenvaihtajanne Olokselta..    R.

Käätyjä ja niiden ”arvot” näkyvät tuolla: klikkaa.

Tuossa alla on sellaiset, jotka minä parin tunnin päästä saan… 😉

Dame de la Chaine

Lainaus Rotissöörien sivuilta:

Rôtisseurs on ranskalainen, kansainvälinen gastronominen järjestö, jonka päämaja on Pariisissa. Järjestö toimii n. 100 maassa ympäri maailman. Järjestön ydin on gastronomiassa, ruokakulttuurin vaalimisessa, ruokailutapojen kunnioittamisessa, kansallisen keittiön kunnioittamisessa ja sen kehittämisessä. Järjestön tavoitteena on maailmanlaajuisesti saattaa yhteen gastronomiasta kiinnostuneet harrastelijat ja ammattilaiset. Ruokailuun liittyy olennaisena osana myös juomat; viinit, vedet, viinat ja oluet.

Oloksen kapituli

Olemme Oloksella. Aamuyhdeksältä lähdimme Oulusta Lasaretin pihalta bussilla kohti pohjoista. Kaikkiaan lähtijöitä kolmisenkymmentä.  Suurin osa meille ennen tuntemattomia. Paitsi että monet heistä tiesimme koskapa olimme käyneet heidän ravintolassaan syömässä. Melkein kaikki siis ruoka-alan ammattilaisia tai heidän puolisoitaan. Mikä reissu siis?

Tälle reissulle on juonteensa. Yksi niistä oli tammikuussa. Minulla oli testi: illallinen.

Jo sitä ennen oli ollut kaikenlaista… Ja keväällä tuli Ranskasta päätös: minut on hyväksytty Paistinkääntäjien jäseneksi.

sinettiPaistinkääntäjien veljeskunnan Suurkapituli järjestetään Oloksella elokuun viimeisenä viikonloppuna 28.-30.8.2009. Järjestön Suomen historian aikana vuodesta 1963 alkaen tämä on kahdeksas Lapin kapituli. Nyt ruokatapahtuma kerää 250 innokasta osallistujaa eri puolilta maata. Kapitulin tärkein osa on juhlallinen installointi eli uusien jäsenten ritariksilyönti. Uusia jäseniä Olos Polar Centerissä installoidaan noin 60.

 

 

Ja minä ole yksi noista ritariksilyötävistä!

Huomenna on ns. Grand Diner, jota ennen on tuo juhlallinen installointi. Silloin pitää olla puvut ja protokollat hanskassa. Tänään – ihan kohta – lähdetään ns. Diner Amical iin. Ruokalista alkaa näin:  Blini, mätejä ja graavattua kalaa, Sallan villiä poroa vartaassa, … Pallaksen grllistä Meri-Lapin karitsa-sieninakki, savuhauki-rapunakki, hirvikarajanmarjanakki …. et cetera. Ja itse asiassa jo koko päivä on syöty. Bussimatkalla oli eri ravintoloiden keittiömestareiden järjesteämiä pieniä välipaloja.

Keskustelut liittyvät ruokaan ja juomaan, ja taas ruokaan. Tietokilpailuja ruoasta ja etiketistä, arvontoja. Äkkiä tutustui uusiin ihmisiin. Ilmakin parani mitä pohjoisemmas tultiin. Nyt paistaa aurinko.

Tämä sopii minulle. Kavaljeerillakaan ei vaikeuksia.

 

_________

Perjantai 28.8.

12.00–17.00 Ilmoittautuminen Lapland Hotel Oloksen vastaanoton yhteydessä.

16.00–17.00 Suomen Paistinkääntäjät ry:n vuosikokous.

18.00 Yhteiskuljetus Dîner Amicaliin Lapland Hotel Pallakselle (25km).

23.30 Ensimmäinen paluukuljetus Olokselle, jatkot Polar Kodassa.

Lauantai 29.8.

7.00–9.30 Aamupala Hirsiravintolassa.

9.00–15.00 Ilmoittautuminen Lapland Hotel Oloksen vastaanoton yhteydessä.

9.45 Yhteislähtö Keimiöniemen kalapirteille. Retki sisältää maastolounaan ja tapaamme mahdollisesti vaikutusvaltaisen yllätysvieraan.

14.30 Voutikuntien välinen kilpailu Oloksella Polar Kodan läheisyydessä. Kilpailun jälkeen After Ski ja palkintojen jako Polar Kodassa. Paras After Ski -asu palkitaan.

16.45 Installointiharjoitus Olos Polar Centerissä.

17.30 Installointi Olos Polar Centerissä.

18.45 Installoitavien kuvaus.

19.00 Kunnanjohtajan tervehdys ja samppanjatarjoilu Olos Polar Centerin lämpiössä.

19.30 Siirtyminen illalliselle Hirsiravintolaan.

20.00 Grand Dîner

24.00 Jatkot ja yöpala Polar Kodassa.

Sunnuntai 30.8.

9.00–11.00 Brunssi Hirsiravintolassa

Juhla alkaa

30Kahvimukin vieressä aamulla kortti: 30. Ikäänihän tässä juhlitaan? No niinpä!

On kolmekymmentä vuotta siitä kun kihlauduimme. Kuukauden Euroopan telttamatkan jälkeen ajoimme Travemündessä Finnjetiin, jossa iltasella vaihdoimme Bad Segebergistä edellisenä päivänä hankkimamme sormukset. Minun sormustani oli pitänyt suurentaa, miehen pienentää. Sellaista se silloin oli.

Neljä vuotta kihlautumisen jälkeen tänä samaisena päivänä avioiduimme. Kätevää, muistaa molemmat päivät – tai sitten ei kumpaakaan … Pehtoori muisti tänään – niin kuin kaikkina näinä vuosina vuosina – molemmat.

Tänään alkoi juhlaviikonloppumme. Olisi aika ryhtyä pakkaamaan. Näillä mennään …

puku

Ompelijani on aarre! Eikä kavaljeerissakaan ole valittamista. (klikkaa niin näet puvut isompina.)smokki

Valokuvatorstai: Jatka kuvasta

Valokuvatorstaissa lukee tänä aamuna näin:

”Haasteemme on allaoleva kuva. Katso kuvaa, jatka tarinaa. Mitä tulee mieleen?”

tuttipoyta

Ja heti, väistämättä minulle tulee mieleen: tutti ja lähtö. lakkiaiset ja lähtö …

Lapset lähtevät erilaisista pöydistä erilailla eri iässä.

lakkiaispöytä

Ja tarina jatkuu… lapset palaavat. Mökin nuotiopaikan pöydän ääreen nuoret tulevat takaisin…

tulilla

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Oulun murteela hyvin sanottua

Häslinki päivä. Hyväntuuline häsyäminen oli päivän meininki. Kummallisiaki asioita oon joutunu selevittää. Ja sitte iltapäivälä töisä sattu kätteen kirijahyllystä Anneli Hämäläinen-Piiraisen ”Aforismeja Oulun murteella”. Voi mahoto ku oli hyvin kitteytetty monia tämän päivän juttuja. Ku ite en ossaa nui hyvi sanua niin lainaampa tähä muutaman:

Rojektit ja seurannat
tuheroittavat monta
työpäivää mutta täyttävät
monta ittettuntua ja
arkistua

Tuulestatemmattuun tämä kolahti kummasti:

Tuuletuksesa aina joku
vilustuu mutta
tunkkasuuvesa kaikki
kittuu

Tämähän me tiijetään:

Tiimiporukka ei kauvan
kato hyvällä silimällä
sosiaalisesti kyvytöntä
nerua

Erityisesti tykkään tästä:

Elämä on jottain aivan
muuta ku
aineenvaihunnallinen
tappaus

Juhlaa kohti

Käteni, jotka ovat olleet koko kesän karheankovat, pienillä haavoilla, kynnet lyhyet ja rosoiset, harvoin lakatut, kynsinauhat kireät ja lohkeilevat (äidin antamasta extravoiteesta huolimatta),  ovat nyt lähes sileät ja ne tuntuvat pehmeiltä. Vihdoinkin olin saanut aikaiseksi ja tilatuksi ajan käsihoitoon. Käteni on nyt uitettu, haudutettu, pehmitetty, hierottu, kastettu kuumaan parafiiniin, annettu parafiiniin vaikuttaa, käsien iho kuorittu, voideltu ja raikastettu, kynnet huollettu ja lakattu. Ruhtinaallista. Kaksi tuntia kului, mutta nyt eivät niveltaipeet huuda Bepanthenia, Bemetsonia, L´Occitanen Creamia tai mitään muutakaan kosteusvoidetta tai salvaa.  Hoitolasta lähtiessä tarttui mukaan pussillinen hoitavia – aivan välttämättömiä! – tuotteita ja Visaa  oli vingutettava aika lailla, mutta silti: ah, onnea.

Ja iltapukukin alkaa viikonlopun juhlaa varten olla valmiina. Kävin viimeisessä sovituksessa äsken. Pieni hyvä hyrinä alkaa jo tuntua.

Arjen kuvadokumentaatio

Välähti merkillinen idea: tarkoitus on pitemmän aikaa ollut vetreennyttää pikkukameran (digipokkari) käyttöä ja kokeilla, millaisia kuvia sillä saakaan. Tänään oli myös tehtävä itselle syksyn työaikasuunnitelma (ei turhempaa hommaa voi olla kuin budjetoida aikaa kun ei ole vielä tiedossa, ketä ja kuinka monta meitä on mitäkin hommaa tekemässä! Kellotellaan omaa tulevaa tekemistä. Kauan eläköön yliopiston hullut uudistukset!) ja sitten kolmas juonne tämän ideani taustalla on se, että olen yrittänyt miettiä kandiseminaaritutkielmien aiheita opiskelijoille, ja mieluusti antaisin arjen historiaan liittyviä aiheita, mutta kun! -kun ei ole lähteitä. Emme me, eikä menneinä vuosikymmeninä –  saatikka vuosisatoina – ihmiset paljon arkeaan dokumentoi.

Kuvia tulee otettua yleensä matkalla, lomalla, juhlassa, luonnossa, – ei niinkään arjesta.

Tämän johdattelun jälkeen: surkeahkoja kuvia tästä päivästä. Pyrkimys oli saada joka kuvaan kello näkyviin, mutta eipä aina onnistunut…

Salilla – yksin kuten tavallista.

Kuntiksella

Aamupesulla

aamupesu

Töihin ajoissa

Kustannuspaikalla

Evästelemässä – yhdeltätoista.

evästelemässä

Kirjastossakin oli piipahdettava (todellisempaa arkea olisi ollut kuvata työhuoneeni ”liikennettä”, mutta kun en oikein kehdannut opiskelijoita ryhtyä kuvailemaan … ”katsokaas kun teen sellaista kuvapäiväkirjaa tästä arkisesta päivästäni …” Kuvasinpas sitten vielä kovin tyhjähköä kirjastoa. )

Historian kirjastossa

Kotona maanantain arkisapuska perheelle

Arkimurkinalla

Kauan järjestelyä odottanut vaate-, laukku- ja erilaisten romppeiden iso komero on  juuri tyhjennetty ja kohta puoliin jo järjestettykin.

Järjestelyjä

Ja sitten tähän:

Ja eiku koneelle

Vähän säälittävä juttuhan tämä on, ei oikeastaan voi kuin todeta, että hanki itselles elämä, jollei ole muuta tekemistä kuin kuvata arkea (surkeasti sitäkin, osa kuvista taitaa aueta isommiksi) ja päivittää blogiin… Hoh hoijaa. Melkoinen rimanalitus!

Yritän huomenna olla edes vähän fiksumpi!

Kuin lahjaksi saatu

Eilen leppeä tuuli, tänään lähes tyven. Lämmin ja levollinen viikonvaihde. Aurinkoa, ihana kun on piha. Hienoa kun voi rullistella. Melkein kuin ylimääräinen kesäviikonloppu. Kuin lahjaksi saatu.

Perjantaina hieman säikäytti kun esikoinen oli töistä tullessani korkeassa kuumeessa: nytkö meillä jo sikaflunssa? Ilta ihmeteltiin, yöllä lääkittiin ja yesh! aamulla kurkku täynnä valkoisia peitteitä. Siis se tavallinen angina. Eihän sekään mikään mukava, mutta helpotti kuitenkin. Päivystyksessä käytiin, ja nyt kun tämä on jo neljäs angina vuoden kuluessa niin saatiin lähete nielurisojen poistoon.

Ja miksikö tytär niin helpottunut, että ”vain angina”.  Ensinnäkin maanantaina on kesätentti, kohtuullisen iso tentti, monen kirjan tentti,  jota varten neiti on ehtinyt jo eräänkin vapaapäivän ja -illan päntätä.  Toiseksi (minusta ainakin kuulosti että) vielä isompi huolenaihe oli pelko tiistain fuksiristeilyn peruuntumisesta.  Toisen vuoden opiskelijana kun tämä studenttimme on hakeutunut pienryhmäohjaajaksi ja toivoo sitä kautta mm. pääsevänsä nyt kokemaan ne oman fuksivuoden lähes elämättä jääneet bileet. Oma abiristeily, fuksiristeily ja fuksisuunnistus kun kaikki menivät – anginassa! No nyt antibiootti jo puree, ja kuume on laskenut. Pikkuisen ylitunnollinen esikoisemme on sitten tämänkin päivän lukenut. Mitä veljensä ei sitten suinkaan ole tehnyt!

Veljensä – tai ehkä sittenkin enemmän veljensä tyttöystävä – teki tänään sapuskan! Hieno homma. Nuoripari kokkasi eikä minulla ollut keittiöön asiaa. Sain istahtaa valmiiseen ruokapöytään. Semmoinenhan on pieni lahja. Mukava juttu. Ehdin sitten kameran kanssa pitkästä aikaa makrokuvaillakin… (kuva suurenee klikkaamalla). Sitä(kin) pitäisi harrastaa ja harjoitella enemmän.

makrokukka

Hillamisu: vastaus elokuun ruokahaasteeseen

Kesän ruokahaastekilpailun voitti Herkku ja koukku -blogin pitäjien kirsikkavaniljapiiras. Haaste jatkuu ja elokuun ruokahaasteen aihe  on  ”Luonnon antimet”.  Haasteessa lukee, että ”haasteruuan pääraaka-aineen tulee olla sellainen joka kasvaa villinä luonnossa!”

Kovasti mietin, millä osallistuisin.  Jotain pohjoista? Tämän reseptin taustalla on se, että pohjoisen mökillämme ei ennen ollut uunia, joten tiramisu oli siksi siellä hyvä herkku tehtäväksi. Tiramisua tuli varioitua jos ja vaikka miten. Tyttären lakkiaisia varten sitten soveltelin tämän tavallista juhlavamman version.

Vaikka tänä vuonna hillasato ei olekaan hyvä, on niitä kuitenkin taas käytettävissä: kiitos ja kumarrus jälleen kerran Pudasjärven suuntaan.

No niin, vastaukseni haasteeseen on siis Hillamisu.

hillamisu 1

HILLAMISU
– tiramisun pohjoinen versio

1 pkt Savoiardi-tiramisukeksejä
1 dl mango- tai appelsiinituoremehua
500 g hilloja (lakkoja, suomuuraimia – ihan millä nimellä vaan)
(pullollinen Lapin jängän kastiketta)
(4 rkl Cointreau tai Grand Marnier –likööriä)
100 g tummaa suklaata
4 dl vispikermaa, vaniljasokeria pari teelusikallista
200 g mascarpone-juustoa tai Philadelphia-juustoa
kaakaojauhetta tai suklaalastuja

hillamisu 2

Vatkaa täytettä varten kerma vaahdoksi, lisää vaniljasokeri ja tuorejuusto mukaan.

Lado laakean tarjoiluastian pohjalle keksejä ja kostuta ne mehun ja liköörin sekoituksella.

Kaada keksien päälle myös Lapin jängän kastiketta, jota on myynnissä ainakin pohjoisen turistikaupoissa ja eteläisemmän Suomen herkkukaupoissa (esim. Stocka). Ilman tätäkin misu onnistuu.

Seuraavaksi vuokaan kerros  hilloja ja sitten kerma-tuorejuustovaahto. Tähän päälle sulatettua suklaata (ei ihan välttämätön).

Sitten taas keksejä, mehua, kastiketta, hilloja.

Päällimmäiseksi tulee juustomassa. Anna maustua yön yli jääkaapissa. Viimeistele kaakaojauheella tai suklaalastuilla ennen tarjolle asettamista.

hillamisu 3

(kuvat suurenevat klikkaamalla)

Tämä on hyvää, helppoa ja monin tavoin sovellettavissa.  Esimerkiksi vadelmista tulee oikein hyvää. Ja mustikkamisuakin meillä on syöty…

___________________________________________

PS. Toinen hyvä hillakakkuohje on reseptikansiossani.

Tulevaisuus?

About kymmenes kerta kun humanistisen tiedekunnan väki kokoontui päiväksi (tällä kertaa) Lasarettiin ”Missä mennään” -tilaisuuteen. About kymmenes kerta kun meille kerrottiin, että ollaan muutosvaiheessa, ollaan osa kehitystä, strategiat muuttuvat, tulosten mukaan jaetaan rahoitus (onko jaettu?!), …  (vrt. viime vuosi) Tänään puhuttiin enemmän tutkimuksesta kuin opetuksesta, joten en antanut itseni tuohtua.  Kuuntelin vain. Jossain välissä mietin, kuinka paljon tämä kaikki tulee oikeasti vaikuttamaan minun työhöni?

Ehtoollakin hieman huolta tulevasta. Lähellä ja vähän kauempana huolen aihetta. Vai luulenko vain?

Kesän kaiho jo nyt?

Donna Leonin uusimmassa dekkarissa ”Ystävä sä lapsien” komisario Brunetti astui aamulla ulos ovesta ja hän ”tunsi päivän lämpenevän  – – – ilma oli puhtaaksi pesty ja ennakoi yhtä niistä läpikuultavista päivistä, jollaisia varhaissyksy tarjoaa kaupunkilaisille kuin korvaukseksi ryöväämästään kesästä.”  Tänään on ollut juuri tuollainen päivä. Minusta ainakin. Sikäli kuin ennen ja jälkeen työpäivän olen havainnut.

Tänään valokuvatorstain aiheena oli Sateenkaari. Eikä minulla ole siihen mitään kelvollista otosta. Värkkäsinpä sen sijaan – hyvät blogivieraat – kukkaistervehdyksen teille…  (musiikkikin on valittu korttiin, joten äänet päälle koneeseen… Klikkaa play ja odota hetki. )

Click to play this Smilebox photobook: Kesän kaiho
Create your own photobook - Powered by Smilebox
Make a Smilebox photobook

Tavispäivä

Tavallinen päivä tänään. Vaikka väsytti aamulla kovin, heräsin ajoissa ilman kellonsoittoa. Kuten tavallisestikin. Olin töissä ajoissa, kun en salille jaksanut lähteä. Opiskelijoita jo piipahti ja muutama viivähti. Opetusohjelmaa hienosäätelin, koodeja ja korvaavuuksia, webbailua ja tiedotteita. Sopimista ja kirjalistakehotuksia – professorit mutisivat jotain että huomaa kuka on palannut reissusta ja ottanut ohjat … No jonkunhan se on komenneltava 🙂  Tavallista sekin.

Tuiki tavallista sapuskaa perheelle: jauhelihapihvejä ja kukkisgratiinia.

Siispä kovin tuiki tavallista tänään.

Valitanko? no joo …

Aika loppui kesken. Se loppui kesken sekä erikseen arkistossa että yleensä Helsingissä.

Kalliiksi tulee arkistotyöskentely periferiatutkijalle. Ensinnäkin arkistojen aukioloaikoja on supistettu. Kauan eläköön valtion säästöohjelma! Toista se oli esim. paikallishistorioitsijan jo taakse jääneellä urallani, jolloin 11 tuntia putkeen yliopistonkirjastossa tai Kansallisarkistossa oli ihan normi juttu. Toiseksi aineiston tallentaminen digikuvaamalla on kielletty. Tämä ei tosin koske kaikkia aineistoja, mutta koskee mm. niitä, joita minä nyt olin tutkimassa. Kolmanneksi ilman erillislupaa (josta vaatimuksesta ei esimerkiksi nettisivulla kerrota mitään) otettavien kopioiden (, joita et saa itse ottaa, vaan sinun on tilattava palvelu ja saat kopiot myöhemmin postissa,) määrä on rajallinen ja niiden rajallistenkin hinta on tuhottoman tyyris. Siis ensin teet matkan, joka maksaa, samoin kuin tekee majoittuminenkin (onneksi  tähän virkani puolesta ainakin tänä vuonna määräraha), ja sitten saat olla arkistossa vajaan työpäivän tai pari, mutta vajaita kuitenkin, tuplasti olisi voinut niitä juttuja tänäänkin lukea. Sormenpäät hellinä naputtelet läppäriin muistiinpanoja kun samalla selaat ja etsit aineistosta sitä, mikä on tärkeää, mikä on muistiinpantavan väärtiä. Tein sen minkä pystyin, ja sitten minut vain heitettiin ulos.

Kun en neljän jälkeen voinut enää tutkimusta edistää ja kone Ouluun lähti vasta kahdeksan jälkeen ajattelin, että hyvä on, minä nautin Helsingistä ja harrastan: ajattelin syödä hyvin ja ajattelin käveleskellä torilla ja Kaivopuiston rannassa ja kuvata kaunista, elokuista Helsinkiä. Kuvata torilla kulkevia turisteja (joita ainakin näiden parin päivän perusteella näytti olevan paljon, varsinkin espanjalaisia), Senaatintoria, jugend-talojen fasadeja, meren välkettä ja puistojen istutuksia. Montakos kuvaa otin? En ainuttakaan!

Kun ensin sain päätettyä, mihin menen syömään, olin jo yli puoli tuntia kävellyt ristiin rastiin osaamatta päättää ja sitten annoin jotenkin helposti periksi ja menin italialaiseen (Carlito´s ), joka oli pettymys. Kun sain laskun ja olin valmis heittäytymään kuvaajaksi, alkoi sataa jotensakin reippaasti. Kirosinko? Ja reippaasti sitäkin!

Ei muuta kuin remontin takia sekavalle Stockalle. Pieniä tuliaisia perheelle. Sateeseen siuvaantuneena ajattelin, että lähdenpä ajoissa lentokentälle – kun Oulun lennotkin lähtevät nyt terminaalista 2, menen Wine and Fly -viinibaariin ja nautin lasillisen shampanjaa tai hyvän amaronen,  joita siellä on joskus näkynyt olevan tarjolla, ja siinä nautiskellessa hoitelen läppärillä opiskelijapostin ja muun postin… ja mitenkäs kävi. Aika loppui. Eli baari suljettiin seitsemän jälkeen.

No jotain hyvääkin. Pehtoori oli vastassa. Ja nuoriso kotona kun tulin. Mitäpä sitä muuta…

Ruoka muistoissa – ja tänään

Pöytään istuuduttua äiti ja isä risti kätensä siunasivat ruoan itsekseen hiljaa ja niin opimme mekin tekemään, joka tapa on kyllä myöhemmin jäänyt minulla ajatuksen tasolla hiljentymiseen. Puhumista piti välttää, ja ruoka suussa ei saanut ensinkään puhua. Ruoka syötiin yleensä kaikki lautaselta. Pois sai pöydästä lähteä kukin omaan aikaan kädet ristissä kiittäen.

Ja  toinen lainaus:

Meidän ruokatapamme taisivat olla aika huonot: olimme meluisia, luimme pöydässä ja myös välipalojen napostelu kaapista ruokien välillä oli sallittua, … ruokailut olivat kuitenkin mukavia yhteisiä tilaisuuksia, joissa juteltiin, mitä haluttiin ja joista ei ollut kiirettä pois.  Äiti olisi tahtonut tarjota meille vaihtelevampaa ja monipuolisempaa ruokaa ja opettaa ennakkoluulottomiksi uusille ruuille mutta ajanpuute lienee ollut suurimpana esteenä. Toisaalta hän on kokenut ongelmaksi myös sen, ettei ole itse ehtinyt opetella ruuanlaittotaitoa. Niinpä oli tehtävä sitä, mitä omasta kodista oli oppinut, ja vain joskus ehtiessään kokeiltava uusia reseptejä.

Ei liene vaikea aavistaa kumpi lainaus on lapsuusmuisto 1940-luvulta ja kumpi 1970-luvulta? Lapsuuden ruokamuisto -aineistoa olen päivän Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (SKS) kansanrunousarkistossa tutkinut.

Aamulla oli puoliviideltä herätys ja varhainen aamulento mutta silti teki tiukkkaa ehtiä arkistoon heti sen auettua. Helsingin lentokentällä kun oli uusi terminaalijako ja matkatavaroiden tuloaula oli uudessa paikassa, joten kaltaiseni harvoin matkustava oli aivan hukassa. Ja laukku. Se se vasta hukassa olikin. No ehdin kuitenkin arkistoon. SKS:n kansanrunousarkistoon,  jossa taas kerran oli ystävällistä palvelua. Ja minäkin ymmärsin olla kiukuttelematta henkilökunnalle: eihän se heidän vikansa ole, että uudet säädökset kieltävät haastatteluaineiston digikuvaamisen. Siis ei muuta kuin käsin muistiinpanoja tunti toisensa perään.

No aihe on mielenkiintoinen; vie mennessään: flow. Ystävällisesti päivystäjä kävi sitten olkapäälle koputtelmassa kun arkisto oli menossa kiinni.

Matkalla hotelliin (Seurahuone on nyt hyvä) pientä shoppailua. Gantin uusi bleiseri (eikö ole parempaa sanaa naisten pikkutakille?) olkoon lehtorin Se Parempi Työkampe tulevana lukuvuonna. Pidän siitä kovasti. Seitsemältä hotellissa. Vaikka vieläkin keljuttaa, ettei tytär saanut yrityksistä huolimatta työvuoroja järkkäiltyä, eikä tullut mukaan – vaikka sellaisesta haaveilimmekin… .niin silti – toisaalta – onhan minun välillä hyvä olla yksinkin.

No sitten kysymys, minne syömään? Yksin maanantai-iltana Helsingissä? On avattu monia uusia ravintoloita, olisi vanhoja hyväksihavaittuja (esim. Fish Market, Havis, Sassi, Demo, ehkä Postres) mutta ehkä yksinollessa jonkin verran, jossain määrin, jotain pienimuotoisempaa?

YU-ME? Kämpissä, Kluuvikadun Fazeria vastapäätä. Japanilainen suht. uusi Sushi- yms. ravintola. Kun en kerran sittenkään tehnyt Kalaaseihin sushia niin NYT. Ja olihan maki-sushi hyvää. Erityisesti pidin inkivääristä, mukavan makeaa. Pääruoaksi tiikerirapuja, wasabi-majoneesia ja maustettua soijaa. olen kylläinen ja uusilla mauilla herkutellut. Naapuripöydässä olleet japanilaisetkin näyttivät tyytyväisiltä. Mutta mietin: miksi japanilaiset syövät Helsingissä japanilaista sushia. Mie en todellakaan mene New Yorkissa tai Pariisissa skandinaaviseen ravintolaan…

 Ja nyt en mene mihinkään muuallle kuin nukkumaan!

Juhlat juhlittu

Ja minä sanoin sitä uneksi, koska halusin jäädä.

Tua Forsström

________________________________________________

Eilisen ja tämän aamun pitkiä rullistelulenkkejä lukuunottamatta kaksi päivää on kulunut enemmän tai vähemmän ruoan äärellä. Sitä hankkien, tehden ja syöden. Paluu keräilyaikakauteen? No ehkei ihan.

Kesän Suuri Juhla on ohi. Juhla on minulle aina iso juttu. Niin tänäkin vuonna. Nyt vielä viipyilen juhlan valmistelussa ja juhlassa. Ja aasialaissävytteinen – niin kuin mm. nuo kuvassa olevat tapakset 🙂  – ruoka maittoi vieraille.

tapakset

Sitten kun ystävyyssuhteet ovat tarpeeksi vahvat ja vanhatkin? on vaan niin helppo ja hulppea olla.

Tänään yritin vielä nuorisoa lelliä, kun ovat jääneet juhlahumussa vähän sivuun, laittelin herkkuruokaa ja sellaista, mutta vähän toisesta sivusta tuli sitten tummia sävyjä… Miten jotkut voivat ehdoin tahdoin tehdä elämänsä vaikeaksi!?

Nyt olisi pakattava. Huomenaamulla lähdettävä lentokentälle melkein yhtä aikaisin kuin tämän vuorokauden puolella pistettiin nukkumaan… Arkistot aukeavat Helsingissä varhain! Siellä pari päivää…

Maksamaton mainos

Minähän ostan keittokirjan tai ruokalehden suunnilleen kerran kuussa, ja lisäksi siippa ostaa niitä erityisesti joulu- ja nimpparilahjoiksi. Työkaverit ja ystävät kantavat minulle ylijäämäkeittokirjansa muuttoaallossa, remontin alla tai muuten vain halutessaan päästä eroon opuksistaan. En ole vastustanut, hyvänen aika!, miksi olisin? Kirjoja alkaakin olla reilusti enemmän kuin yksi Lundian hyllyväli.

Tänään Hesarin Ruokatorstaissa esiteltiin syksyn uusia ruokaopuksia, ja muutama herätti kiinnostuksen: Viivin ja Wagnerin keittoski ja Anna Lehtosen Aamiaiskirja kiehtovat jo ajatuksina. Gastronomian sanakirjasta voisi olla minulle jopa tutkimuksessa hyötyä. Jahkapa ehdin kirjakauppaan …

Yksi parhaista viime aikoina hankkimistani alan tuotoksista on ollut markettien lehtihyllyistä löytyvä Anna-Leena Härkösen Taikinaterapiaa. Liki satasivuisessa lehdessä on puolensataa reseptiä ja kymmenen ruoka- ja juoma-aiheista pakinaa. Rikollisen hyvin kirjoitettuja riemullisia juttuja, ja kuinka samaa mieltä monesta asiasta olenkaan!

Muutama suora lainaus Härkösen tekstiä. Aamiaisista ja niiden ihanuudesta:

Italiassa aamiaisen syöminen suorastaan puhdistaa ihmisen sielun. Limone, Gardajärvi [voisin vaihtaa tähän Arezzo, Toscana tai soveltaen Hangasoja, Lappi]. Heräät aamulla kirkonkellojen soittoon. Järvenselkä aamuauringossa; sulaa tinaa. Menet aamiaiselle; ulkona terassilla on vielä vähän kirpeää mutta ei kylmää. Tarjoilija kantaa eteesi valtavan kupillisen cappuccinoa ja korillisen vaniljavoisarvia. Olet liikuttunut. Oivallat yhtäkkiä täysin kirkkaasti että syntymälläsi oli jokin tarkoitus, että kannattaa mahdollisesti pysyä edelleen hengissä.

Juhlien järjestäjälle Härköseltä tällainen kommentti:

Älä myöskään tarjoa infantiilia ruokaa jo elämää nähneille ystävillesi siksi ettei mikään muu kelpaa lapsillesi. Lapset syökööt omaa ruokaansa tai olkoot syömättä ollenkaan. He eivät kuole nälkään vaikka söisivätkin yhden päivän pelkkää leipää, vaikka monet kuvittelevatkin niin.

Eikä lehdykkä maksa vitostakaan. Aina se jonkun kalliin kiiltäväkantisen eliittilehden hakkaa!

Myös Härkösen reseptiikka sopii keittiööni ja ruokapöytäämme oivallisesti. Esimerkiksi kreikkalainen pannukakku (johon tulee fetaa, pinaattia ja oliiveja) jää varmasti talven arkiruokareportoaariimme. Äsken vispasin kookosjäädykkeen pakastimeen. Pikkuisen piti päästä mestaroimaan ja korvasin osan kermasta kookoskermalla. Ja Kalaasien aasialaissävyjä vastustava pehtoori totesi kulhoa kaapiessaan, että ”hyvä on: jälkiruoan osalta jutussa voi olla ideaa”. Ei kuulemma olisi kookosmassaa tarvetta edes jäädyttää; on sellaisenaan herkkua.

Valokuvatorstai: Parasta kesässä

”Mikään muu ei ole tärkeää kuin purjehtiminen, eikä sekään ole kovin tärkeää.”

Sellainen sanontahan on. Tässä kesässä ei parasta ole ollut purjehtiminen, eipä tietenkään kun en ole koskaan purjehtinut. Tämä kuva ei siis kerro purjehtimisesta. Maija Paavilaisen aforismi kertoo ehkä paremmin, miksi valitsin juuri tämän: ”Parempi ankkurissa kuin tuuliajolla.”

Parasta kesässä seesteiset hetket

(klikkaa kuvaa suurentaaksesi sen)

Tässä kuvassa on niin paljon piilomerkityksiä. Siinä on tyven, siinä on aurinko, siinä on rauha. Kuvassa on lähdön mahdollisuus, ja siinä on matka. Kuva on kuitenkin satamasta, turvasta. Sunnuntaiaamuna, jolloin kuvan otin, olin yksin lenkillä, mutta en yksinäinen.

Parasta kesässä olivat seesteiset hetket.

Uusia makuja hakusessa

Olen ollut ohjaajakoulutuksessa koko pimeän ja nihkeän, hikisen ja huonounisen yön jälkeisen päivän. Nyt ukostaa. Kuitenkin kummallisen seesteinen olo, nyt. Nyt on hyvä fiilis ryhtyä järkkäilemään lauantain kalaaseja.

Olen ilmoittanut ystäville, että on aika kymmenvuotisen juhlaperinteen uusimiselle. Olen tullut italialaisen ruoan kokkaamisessa umpikujaan, enkä nyt keksi mitään uutta. Antipastit ja mascarpone-jälkiruoat alkavat jo toistaa itseään, joten laitoin kutsuun tiedon, että tänä vuonna ei ole tarjolla primi piatteja eikä dolceja vaan jotain aasialaisen keittiön antimia. Mihin mieheni ensimmäisenä protestoi: ”Ihmiset tulee meille syömään ja toivovat saavansa jotain hyvää, ja sinä aiot wokata jotain kevytsapuskaa?!” Myös muut ovat suhtautuneet varauksellisesti uudistuspyrkimykseeni, eivät vain tohdi sanoa kantaansa niin suoraan kuin pehtoori. Vastarinnasta huolimatta aion pitää pääni (kuten yleensäkin, sanoisi tähän perhe …).

Ruokalista alkaa olla hahmoteltuna. Ainoastaan pää(liha?)ruoka on vielä hakusessa. Jollen muuta keksi tarjoan grillipihvejä, joiden kanssa tarjottavat lisukkeet tehkööt ruoasta aasialaisen. Grillipihvien kanssa meillä on yleensä aina maustevoita. Milloin minkäkin laista. Sitä tein – rakuuna kun jo kasvaa komeana – ja kuvailinkin viime viikolla, joten tässäpä resepti kuvineen.

rakuuna

½ kg:n pkt voita
1 prk Estragon sinappia (ainakin Stockalla on)
nippu tuoretta rakuunaa
tai 2 tl kuivattua
suolaa
oliiviöljyä

rakuuna 5

Anna voin pehmetä huoneenlämmössä. Sekoita pehmenneeseen voihin sinappi, silputtu rakuuna, maun mukaan suolaa (ei välttämätöntä) ja puolisen desiä oliiviöljyä. Kastele leivinpaperi ja muotoile voiseos paperina avulla pötköksi. Kääri pötkö paperiin ja pane muovipussissa pakastimeen. Siitä on tarvittaessa helppo leikata kuumennetulla veitsellä kulloinkin tarvittava sopiva pätkä. Tai laita voimassa pieniin silikoni-muotteihin, joilloin niistä tulee kuvassa olevan näköisiä nappeja. Niitä voi ottaa pakastamista kulloinkin tarvittavan määrän.

rakuuna 3

Samalla idealla voit tehdä myös persiljavoita, joilloin joukkoon kannattaa murskata myös valkosipulin kynsi tai enemmänkin. Persiljavoi on erityisen hyvää uuniperunoiden kanssa. Jos kasvimaalla tai ruukuissa on rakuunan ja persiljan lisäksi myös tilliä, tee tillivoita. Se on hyvää vaikka uunissa paistettujen kalafileiden kanssa.

Polvileikkaus ja pehtoorin päivälliset

Pojasta polvi paranee. Toivottavasti. Tänään on kuopuksen reilu vuosi sitten teloma polvi korjailtu, leikattu. Nivelsiteitä kiristelty. Töissä kyselivät, että olenko hermona kun poika on nukutettu ja leikkaus meneillään. Hermona? Huolissani? En, miksi olisin ollut? Poikahan oli ammattilaisten (mm. ystävä-ortopedin) huomassa. Huolissani ja keskittymiskyvytön olen silloin kun poika huitelee tien päällä tai tytär on yöllä tulossa diskosta kotiin. Tai kun ollaan reissussa, eikä tarkkaan tiedetä, missä pennut on ja eivätkä vastaa juuri silloin puhelimeen kun yritän soittaa. Kun en tiedä, olen hermona. Kun en tiedä, mitä tapahtuu, silloin olen huolissani. Silloin sydänalasta kuristaa, huulet vetäytyvät tiukaksi, silloin nenänvarressa tuntuu että jostakin vuotaa… Joo – tiedän, että meidän mutikaiset ovat täysi-ikäisiä. Tiedän, ettei hyödyttäisi olla huolissaan, mutta ei näillä asioilla ole mitään tekemistä tiedon kanssa. Minä vaan olen, – huolissani.

Pojan kanssahan minulle ei sellainen tietämätön olo yleensä tule. Tämä kun soittaa abouttirallaa viisi kertaa vuorokaudessa, ja soiton syyt ovat lähtemättömän tärkeitä: ”Moi-ehdin-tänään-kouluun-enkä-myöhästyny” tai ”monelta-meillon-ruoka,-ja-mitä-ruokaa?” tai ”ilmoittelen vaan että oon H:lla ja tuun huomenna”. Varsin oivallista että ilmoittelee. Entäs sitten tytär? Esimerkin voisin kertoa: oltiin pehtoorin kanssa muutaman päivän reissulla (Karhula, Porvoo, Rantasalmi, Vierumäki) ja pistin tekstiviestin tyttärelle, joka oli ollut Tampereella kaverin kanssa pari päivää, jotta: ”Oothan jo kotona, oothan jo palautunu, oothan hengissä?” Ja kyselen muutaman – vain muutaman muun – oleellisen kysymyksen siten, että viestin pituus on vaatimattomat 480 merkkiä, mihin tyär vastaa: ”Oon. :)”. Mitäs siinä huolehdit!

No polvileikkaus on ohi. Poika kulkee keppien kanssa ja nauttii saamastaan huomiosta. Kavereita piipahtelee, vanhemmat kantavat potilaalle limpparia ja evästä. Sisarkin on isommasti aukomatta päätään. Pojasta polvi paranee.

Pojan isä, elikkäs pehtoori, on myös ollut hemmoteltavana. Ainakin nyt ehtoolla. Söimme ikääntyvän mieheni kunniaksi vähän (…) tavallista paremmin. Ja eihän sille mitään voi, mutta meistähän oli mukavaa kun oltiin neljästään, niinkuin vain perheen kesken, neljästään. Välillä niinkin.

Töissä kesällä

Töissä kuin lomalla en olisi ollutkaan… Ensi viikon arkistoreissun valmistelua, opiskelijoita ovenpielessä piipahtelemassa, yksi HOPSikin jo väännettiin, ekskursiota varten puheluita. Nopeastihan aika kului. Eväänä raejuustoa ja ananasta, kuinkahan kauan sitä on syötävä että on taas sinut kroppansa kanssa. Tuskastuttavan kuuma ja tukahduttavan huono ilma, mutta tulipahan käytyä kirjastossa – kandiseminaariaiheita kovin vähän tyrkyllä. Vatuloida ei saisi niiden kanssa; on tulossa uusia semmalaisia … Toisaalta siis sittenkin: töissäkin vielä kesä.

Ilta kotona vain hyötyliikuntaa… kotitöitä, puuhastelua pihapiirissä. Valokuvasinkin. Yllättävää. Valokuvatorstai palaa tällä viikolla lomalta ja haasteena on ”parasta kesässä”. Yhdellä valokuvalla (joita tänä kesänä olen ottanut varmasti pari tuhatta!) pitäisi osallistua. Tässä kesässä on niin monenlaisia juonteita, niin monenlaisia juttuja, että minun on mahdoton nähdä metsää puilta, mahdoton sanoa, mikä oli parasta kesässä. Ehkä kesä. Se että tänä vuonna tosiaan on ollut kesä. Se on ollut ja on vieläkin niin parasta.

Lämmön helliessä

Koskapa pihallamme on edelleen runsaahkosti kiusallisia eläimiä

amppareita

ja niitä on lisää (kukkivassa pihassa on huonotkin puolensa),

kukkiajamehilaisia

päätimme paeta niitä (ja erinäisiä määriä hommia jotka olisi ollut tehtävänä) ja pyöräilimme kaupunkiin.

margarita

Matkalla mm. otsikkokuvan merimaisema. Emme kuitenkaan – tänään – jaksaneet olla kauaa. Elojazzit vetivät väkeä torinrantaan, mutta meillä painoi eilinen juhlinta. Oltiin näet yli puolen yön!! Eikä tytär edes paennut vessaan vaikka opiskelilukavereita tuli pubiin. Kunhan kavereilleen esitteli: ”Tässon mun vanhemmat”. Noin vaan, mehän oltiin tietysti kovin mielissämme.

Tänään nukuttiin aika myöhäseen, ja rulllislenkin jälkeen ehdittiin torillekin verraten myöhään, mutta olihan siellä kesän tuntu ja kesän herkut. Ainekset kanttarellikeittoon ja mustikkarahkaan lähtivät mukaan. Alku- ja jälkiruoan lisäksi laitoin (tuore)tonnikala(tuore)inkivääri -salaattia. Muuta ei tarvittu. Kauden herkut hyödynnetty…

Naapuriin muuttavien uusien ihmisten touhuja seurattu, heidän tulonsa kun aiheutti meillekin erinäisiä tekemisiä.

Paljon puheluita on myös kuulunut päivään, ja liikaa karkkia. Ja allergialääkkeitä! Että minulla on joku siitepölytsydeemi meneillään…. !

Jumprun patiolle

Syyslukukausi on saatu oikeasti käyntiin kun tänään oli ensimmäinen työpalaveri, historiatoimikunnan kokous. Se oli sellainen palaveri, jossa oli ilo olla. Monestakin syystä.

No, kuitenkin rajansa riemullakin, ja aika varhain iltapäivällä lähdin perheen pariin sapuskan tekoon, ja pihalle. Ainoa vaan, että nyt kun ei ole sääskiä eikä sadetta, niin on niin paljon ampiaisia ja mehiläisiä, että olo kotipiazzalla on vähän hermostunutta. Tosin: hyväksi havaittiin laittaa muutamien metrien päähän omista tuoleista pari kippoa, joissa on hunajaa; ne vetävät hyönteisiä niin paljon puoleensa, että itse saa olla melko rauhassa.

Ja nyt odotellaan, että esikoisen iltavuoro päättyisi (klo 22.30!! miten ihmeessä pysymme hereillä niin kauan?): tytär kun on luvannut tarjota meille drinksut Jumprun patiolla*. Esikoinen on siellä muutaman kerran käynyt ja kun hän on käynneistään kertonut, olemme pehtoorin kanssa riemastuneet muistelemaan omia kokemuksiamme Oulun yhdestä perinteikkäimmistä patioravintoloista. Siellä kun tuli nimenomaan tyttären ikäisenä kesäisín käytyä, .. ehkä kerran, no hyvä on, ehkä sentään muutaman kerran (mm. polttarini alkoivat sieltä!). Mutta nyt siis sinne esikoisen kanssa: sukupolvien kohtaaminen Jumprussa! 🙂

__________________
* Ja se – jos joku – on nimenomaan ´patio´ eikä mikään terassi.

Teematka?

Hieman hopun päivän ilta päättyi tilaisuuteen, jossa meitä (ja muutamaa kymmentä muuta) ohjeistettiin teenjuonnin historiaan ja saloihin. Helena Petäistö, jonka ”Cocon matkassa” -matkaoppaita on tullut luettua hiirenkorville asti, oli esittelemässä kirjaansa ”Tee teematka” ja hän myös maistatti erilaisia teelaatuja. Vielä en vaihda viininmaisteluja teenmaisteluihin, vaikka paljon uutta kiehtovaa tietoa teestä saatiinkin.

Ja kyllähän se nyt on pehtoorille sitten smokki hankittava. 🙂 Teenjuontia varten? Ei kun ihan muuhun.

Vielä on kesää jäljellä

Aamulla töihin pyöräillessä aurinkoista, kaunista, mutta jossain, jotenkin, varkain, vieressä tuntui syksy. Kalsea, mutta myös virkistävä tuntu. Merkillinen ristiriita. Merkillisiä puhelujakin tänään, hyviä ja huonoja uutisia. Sellainen rajalla olo, oudosti.

Minulla erinomaistakin parempi syy tehdä lyhyt duunipäivä: illaksi saatiin vielä I & B meille. Kesävieraita. Tuntuikin taas leppoisalta kuin kesällä ainakin. Iltaa istuttiin, syötiinkin (mitä ihmettä siihen marinadiin olinkaan pistänyt, heaven knows!). Menneitä, puolen vuosisadan takaisiakin! yhteisiä ”kokemuksia” :). Onhan serkkuni kummitätini tytär… Sekö se saa meillä jutun kulkemaan? Ei isommasti hiljaisia hetkiä. Miehet puhuu koko ajan? Niin se varmaan on…

Kesäillassa mukava olo, vieläkö huomenna?

Tästä se taas lähtee

Vankkumaton päätös aloittaa loman jälkeinen elämä salitreenillä oli vielä eilen illalla hyvä. Aamukuudelta ajatuskin kuumalle salille lähtemisestä tuntui hyvin, hyvin merkilliseltä. Rullislenkin sentään tein. Mukava kun sentään sen.

Vaikka hankkiuduin kustannuspaikalle tavanomaista myöhemmin, olin silti ainut pitkän aikaa. Pitkän tovin tuijotin epäuskoisena työhuoneeni seinällä olevaa mittaria, ja kyllä, kyllä huoneessa oli + 29 C. Pieni rupelituuletin, sälekaihtimet ja tuuletusikkunan avaaminen eivät juuri tilannetta helpottaneet. Kun on ollut ulkoruokinnassa ja -olossa monta päivää, tuntui kuuma sisäilma kerrassaan kiusalliselta. Muutamien kollegoiden tulo kaveriksi – vaihtamaan kesän kuulumiset ja pohtimaan yliopiston uuden hallituksen kokoonpanoa ja sen mahdollisia seurauksia, niin ja tietysti – tekemään töitäkin, helpotti kummasti.

LimeneilikkaStockan herkun kautta kotiin, tykötarpeita huomista ruokaa ja baakkelsia varten. Mökkikaupan jälkeen Herkun tarjonta tuntuu aina yhtä juhlalliselta. Ehtoo onkin sitten kulunut pihalla ja Festassa. Pehtoori meinaa minun pienille kattauskukka-asetelmilleni (kuva suurenee klikkaamalla) taas hymyillä, hieman syrjäkarein virnuilee. Mutta eipä ole pääpuutarhuri itse edes yrittänyt… 🙂 Kyllä minä vielä opin. Kai. Ehkä. Yrittänyttä ei laiteta. [sanonta jota en ole koskaan oikein tajunnut]. No keittiöön mies ei sentään tullut tekemisiäni kuljailemaan. Vaikka uutta sielläkin kokeilin…

Työtöitä ja harrastuksia sopivassa suhteessa. Kun vielä nukkumisrytmi reivautuisi sopivaan kurssiin.

Loman loppu

Stressiraja on ylitetty: mökkiloma loppu, kesäloma loppu!

Napapiiri

Napapiiri on minulle stressiraja, ja tänään ollaan tultu sen eteläpuolelle. No ei vielä isoa stressiä, joskin erinäisiä järjestelyjä että aamusella voi varovaisesti kohti kampusta suunnata … Viiden viikon loman jälkeen … Jep, jep! Reippaasti vaan.
_______________________
Tänään vielä Hangasojan aamu avautui kirkkaana. Värit ja valo voimakkaita. Serkku tuntui näkevän ja tuntevan ne meitä muita voimakkaammin. Ehkä puhdas luonto, pohjoisen aurinko näyttäytyvät eri tavoin. Pehtoori kävi purossakin (+ 12 C), minä vain sähkösaunassa. Vieraat tyytyivät suihkutteluihin.

Puurot ja kahvit nautittuamme pientä siivoilua. Rudolfit ja muut porot hyvästeltiin, matka etelään alkoi hyvissä ajoin ennen yhtätoista. Vähän liikennettä. Paljon juttua matkalla. Emme juuri pysähdelleet (ohjeistus :)), mutta Napapiirillä heittäydyimme turisteiksi. Joulupukin kammari, raja (Arctic Circle) ja postitoimisto käytiin kuvaamassa. Matkamuistojakin löytyi. Ja Iittala Outlet. Ja sieltä jotain ..

Auringon hellimisestä huolimatta oli istahdettava autoon, matka kohti Iitä ja kotia jatkui. Vieraat jätettiin veljen ja perheensä huomaan Iin mökille, me pehtoorin kanssa jatkoimme kohti kotipuutarhaa. Pientä elvytystä sille. Nyt jo nuorisokin on nähty ja halattu.