Kotkan meripäivät ja me

Prologi: jokaisella pilvellä on kultareunuksensa, on oltava ylämäkiä, jotta voi lasketella alaspäin, kasvaakseen henkisesti ihmisen on koettava henkistä tuskaa ja kipua, seitsemän lihavaa vuotta vaativat seitsemän laihaa vuotta, jotta voi tuntea elämäniloa täysipainoisesti, on koettava myös kipua ja tuskaa. Onko? Miksi!

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

Mitä yhteistä on Teemu Selänteellä ja  Deep Purplella sekä pehtoorilla ja meitsillä? Me kaikki olemme Kotkan meripäivillä! Päivä meni tänne ajaessa ja kertaheitolla löysimme (ihan omaehtoinen TomTom toimi oikeastaan vallan mainiosti) Karhulaan ja  Karhulan Hoviin. Kauan eläköön Internet! ilman sitä tämäkin majapaikka olisi jäänyt löytämättä. Kartano on valmistunut 1891 ja sillä on vahvasti juurensa Suomen sahateollisuuden syntyvaiheissa (vrt. Karihaaran saha 1874, joka oli väikkärini keskiössä!) ja Karhulan lasiteollisuuden historiassa. Tämä on hyvä. Meillä on kaksi huonetta, huonekorkeus on vähintään kolme viiskymmentä, telkkaria ei ole, mutta hieno ranskalainen parveke on. Puutarha on hulppea ja wlan toimii! Historian havinaa yllin kyllin.

karhulan-hovi-kartanohuone

karhulan-hovi

Ja sää! Ilta seitsemältä kun suuntasimme paikallisbussilla kohti Kotkan keskustaa mittarit näyttivät vielä + 25 C.

Tall Ship Races -purjealukset olivat enimmäkseen ehtineet piipahtaa Kotkan satamassa – matkalla Pietarista Turkuun – mutta muutaman sentään näimme. Ja näimme mitä tarkoittaa Kotkan meripäivät! Tuhansia ihmisiä kävelemässä satamassa, kymmeniä kojuja, joissa myytävänä rihkamaa, kaduilla paljon humalaisia nuoria ja aikuisia, ihmisiä, joita katsellessa tuli monta kertaa mieleen tyttäreni tokaisu ”eikö-tuolla-ole-kotona-kokovartalopeiliä”. Humalaiset, päivän auringossa viettäneet ihmiset, eivät välttämättämättä ole ihan ilo silmille. Toisaalta joukossa oli paljon iloisia, puheliaita lomalaisia. Deep Purple -faneja joille juuri nyt (klo 23.30 on h-hetken aika) bändi aloittaa esiintymisen. 54 euroa liput ja 2 euroa korvatulpista. Tästä minulla olisi hämmästyksen sana lausuttavana mutta jätän väliin).

Kuljimme massan mukana, sään suosiessa. Suositusten jälkeen istahdimme illallisella paikalliseen Fransmanniin. Vastoin ennakko-odotuksia söimme hyvin. Erinomaisesti. Nyt ei tarvita kuin unta.

8 kommenttia artikkeliin ”Kotkan meripäivät ja me”

  1. Syklisyys kuuluu elämään; tähkäpäitä tänään, heinäsirkkoja huomenna.

    ”Historian kulku ei selity meille lineaarisen todellisuuden näkökulmasta. Kärsimyksen ja sairauden problematiikka yksilöllisellä ja yhteisöllisellä tasolla ei avaudu meille syyn ja seurauksen lain kautta. Elämässä on paljon asioita, joihin ihminen ei voi vaikuttaa. Toisinaan Jumala puhuu meille siunauksen ja menestyksen kautta jokapäiväisessä elämässä. Toisinaan hän tulee meitä vastaan kärsimyksessä tai mullistuksissa, joihin meillä ei ole selitystä eikä vastausta.” (Metropoliitta Ambrosius 1999)

    ”Joka ottaa kulloisetkin kärsimykset nöyrästi vastaan tulevien hyvyyksien toivossa, on oppinut tuntemaan totuuden ja vapautuu vihasta ja murheesta.” (Pyhittäjä Markus Askeetti n. 400 jKr)

    Pilven kultareunus – Efter regn kommer solsken.

    Vastaa
  2. Syklisyyden sijaan toivon välillä selkeää lineaarista kehitystä: eteenpäin menoa, pois kivusta ja ahdistuksesta. Nöyryys on minulla huonosti opittuna. Kapinoin vastaan, en voi mitään sille. Tämän päivän evankeliumitekstissäkin (ks. postaus kirkonmenoista) oli ”käännä toinenkin poskesi” mikä minusta on aina tuntunut vaikealta sulattaa.

    Mutta kiitos Koivu yrityksestä kasvattamisekseni, ehkä kasvankin…joskus … ehkä joskus aikuistun minäkin. Ehkä elämä opettaa…

    Vastaa
  3. ”Niin kuin koivun runko hentoinen, taipuu alle syksyn tuulien, kuljemme yössä painunein päin, tuskan työssä – ystäväin.” (Burlaki/Volgan lautturien laulu. Sanat Seija Lamberg, sov. Vitaly Chapkovich)

    Kaikki on OK niin kauan kun ”…Karjalan kunnailla lehtii puu, (kun)…Karjalan koivikot tuuhettuu..” Mutta: tuuhettumisella on aikansa, syksyn tuulet ovat taivuttaneet/voivat taivuttaa Koivunkin.

    Ei minusta, hyvä TT, Reya, Reija, ole Sinun kasvattajaksesi.

    Henkinen tuska, hätä, kärsimys, (syyttä) itseen kohdistuva…kuka sen hyväksyisi? Luojaan (Israelin, Lutherin, Rooman, Bysantin Jumala, Allah) uskoville löytyy/ei löydy lohtua kärsimyksen mysteerin sananselityksistä.

    Löytyykö lohdunsana uskonnottomilta/vapaa-ajattelijoilta (lapsuudessani heistä olisi käytetty nimitystä pakana) tai psykologeilta (nuoruuteni sielutieteilijät)?

    Nem értem.

    Vastaa
  4. Ystävyys on parasta lohtua. Kiitos siitä.

    PS. olethan sinä minua monessa kasvattanutkin. Hyvä niin. 🙂

    Vastaa
  5. Tuulesta temmattua, tai ei, niin Volgan-lautturit on vanha hyvin vanha kappale ja ei se muuttamalla parane. Syksy saapui tänne pohjoiseen. Koivut levittävät edelleen vihreänkellohameen nurmen ylle ja pienet yöperhoset tanssivat heittäen hyvästi säteille auringon. Tuuli puhuu puiden yllä ja sepelkyyhky jatkaa kujerrustaan. Ei kuulu sirkkojen siritys, sillä nuo veijarit pienet ovat laittaneet viulunsa koteloon punaiseen. Vain yksinäinen kulkija kulkee polkua tuttuaan kohti järvenrantaan. Vesi kimaltaa ja hennot kaislat hyväilevät rantakiviä. On siis syksy, on aika niittää, laittaa marjat, sienet ja muu sato talteen talvenvaralle.

    Vastaa
  6. Missä suo, kuokka ja minä. Sisua minulla on jo liikaakin, mutta suonsilmät niin arvaamattomat, kuin mieli ihmisenkin. Karpaloita, karpaloita, noita punaisia vitamiineja, niitä minä hain. Raakoja olivat viel, raakoja, kuten puolukatkin varrella polkuni tuon. Voi tuota tikkaemoa, kun pesäänsä valopylvääseen rakentaa. Niin nuo, nuo valkorunkoiset koivut kohottavat oksiansa kohti taivasta ja pienet lehtikirput hyppivät alas maahan pehmeään ja vain hetki, niin nuo pienet lehtikirput ovat petolitujen kynsissä. Elämä jatkuu ja syksy saapuu, tuoden sen ruskan ja viileyden jota jo kaipaa, sillä olenhan syksynlapsi, tyttö takametsien ja menninkäisten. Kiitos kommentistasi Reija.

    Vastaa
  7. Nyt on jo syyskuu ja aurinko lämmittää vielä mukavasti.
    Viinimarjat on poimittu ja pihatyöt tehty. Sormet ja varpaan mullassa, mutta ei se haittaa, sillä saunassa ne saa puhtaaksi. Vain hetki niin syystuuli soittaa sinfoniansa kauniin ja nurmi saa hunnunhopeisen. Oi kuinka rakastankaan tällaisia aamuja, aamuja syyskuun. Astelen järvenrantapolkua ja kuuntelen luonnon hiljaista säveltä.
    Säveltä niin kaunista ja herkkää.
    Aurinko heittää kultaisia säteitään puidenlatvoihin ja
    pienet yökastehelmet putoilevat pensaidenlehdiltä, kostuttaen alapuolella olevia puolukanvarpuja.
    Joutsenparvi keinuu järvenselällä, kun valkoiset purjeveneet ja sepelkyyhky kujertaa, etsien kumppaniaan.

    Oi kuinka rakastan näitä syysaamuja,
    sillä olenhan syksylapsi,
    lapsi pohjoisen, sukua menninkäisten
    ja Lapin-noitien.

    Kun synnyin, ei vierelläni ollut keijukaisia,
    ei kultaisia säteitä auringon.
    Kun synnyin, oli vierelläni menninkäisiä,
    taivaan tähdet ja kuu,
    sekä revontulet, nuo Lapin- noidan hameenhelmat,’
    jotka tanssivat yllä tummuvan taivaan.

    Oi kuinka rakastan aamuja syyskuun,
    aamuja kiireettömiä
    aamuja, jossa syystuuli laulaa,
    laulua niin herkkää,
    jossa on väri sininen ja valkoinen,
    kuin äiti maa

    Vastaa

Vastaa käyttäjälle Koivu Peruuta vastaus

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.