Eilen illalla katettiin ensimmäisen kerran Villa Voiksin pöytä, tänään siinä nautimme aamiaisen, pitkän mukavan aamiaisen. Sitä ennen ja sen jälkeen yhdessä ja erikseen pienillä lenkeillä, tutustuttiin Puig Romin alueeseen, jossa meidän talo on. Roses on 11,500 asukkaan kaupunki, joka selvästikin elää turismilla, ja tämä meidän Puig Rom -alue on pääasiassa turistien alue. Mikä parasta meidän Carresisin (kadun) varrella muutaman sadan metrin päässä on pieni kauppa, ja vähän sitä kauempana on konditoria. Brava.

Voiksin ruokapoyta

Tänään on oltu altaalla. Koko päivä. Tai ainakin meitsi on ollut, koko päivän, muut vain osan päivästä. Pieniä pulahduksia altaaseen,  ja lounas pihapöydän äärellä. Dekkareita. Höpötettiin. Ja taas aurinkoa, nokosia.

Illaksi ”keskustaan”.  Kauan etsittiin ruokapaikkaa,  tarkoituksella kauan. Kahdeksan messussakin kävimme ovella. Rosesin (1800-luvun restauroinneissa ”muovitettu”) kirkko ei innteriöörillään meitä sykähdyttänyt. Käveleskeltiin. Löydettin restaurant nimeltä ”Cab Fakgas”, siellä sisäpihalla pöytiä, joissa oli jo paikallisia, mikä oli tietysti hyvä merkki. Siis sinne. Grillatut gambat (isot ravut) ja kalalajitelma maistuivat, kerrrassaan herkullisia.

Lopputulema ensimmäisen Villa Voiksin päivän jälkeen: talo ja sen piha altaineen huippu. Kaupunki lomalaisille sopiva. Suosittelemme lämmöllä.

Klikkaamalla kuvat suurenevat ja siten niissä näkyy kuinka korkealla olemme ja kuinka kaunis maisema meillä täällä onkaan!

Villa Voiksin allas

2 Comments

  1. ¡Hola Buenas Dias!

    Kiitos Voiks-raportista. Allaskuva paljastaa, että haukuin väärää villaa. Ettei lomakotonne vain olisi Carrer Torderan ”jatkeella”, likipitäen Foixin risteyksessä? EI siis mutkaa oikealle!

    Antoisia lomapäiviä!

  2. Hola Koivu, olemme todellakin Carrer Torderan jatkeella. Ei huonoa tuo tutkivan journalismisi taso.

Jokainen kommentti on ilo!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.