En voi sittenkään kirjoittaa

Voisin kirjoittaa siitä, kuinka aamuvarhain vein tyttären lentokentälle, näkemiin (snif) ja hyvää lomaa! Olet sen ansainnut! Voisin kirjoittaa siitä,  kuinka sitten ennen töihin lähtöä halasin perheen pojat: tervemenoa pohjoiseen remontintekoon. Ajakaa varovasti! Molemmat!

Voisin kirjoittaa siitä, kuinka töissä oli tänään hiljaista, mikä sopi minulle oikein hyvin. Voisin kirjoittaa siitä, kun tulin kotiin – tyhjään kotiin – sitähän minä olen toivonut ja odottanut, että saan olla joskus yksin kotona. Mitä minä olen ajatellut yksinäisenä iltana tekeväni? En varmaankaan siivoavani nuorison huoneita, putsaavani kirjoituspöydän laatikoita, tekeväni kesävaatehuoltoa, kastelevani kesäkukkia. Voisin kirjoittaa siitä, kuinka sitten kuitenkin tein juuri noita kaikkia.

Voisin kirjoittaa siitä, että on kesäkuun ensimmäinen ja koko pitkä, kuuma (?) kesä edessä. Kesä edessä kaikkine monine rientoineen ja reissuineen. Katalonian ja kotimaan matkoineen, kalaaseineen ja kesteineen, piknikkeineen ja partyineen, lomineen ja lepotteluineen.

Noista kaikista voin kirjoittaa. Mutta haluaisin ehkä sittenkin kirjoittaa jostain ihan muusta. Mutta en voi, enkä osaa.  En vaan voi.

Huomenna yritän olla järkevämpi. Huomenna unohdan paljon, odotan enemmän.