Vapunaattona merkillistä alakuloa

Vappuaatto. Tänä vuonna olisin voinut mennä puolelta päivin kaupungille katsomaan kun haalarikansa lakittaa Franzénin patsaan ja puhuu humanismista niin kuin vain nuoret filosofian ylioppilaat vappuna voivat. En mennyt. Hammaslääkärin ja tietokoneen huoltoon viennin jälkeen istuin kampuksella ja tein tenttikysymyksiä, vastailin sähköposteihin, synkistelin (aiheestakin!) huoneessani, yritin vääntää artikkeliin dispositiota, kuulin että AH Helsingistä oli käynyt toissapäivänä ja kysellyt minua: kirosin, etten ollut paikalla. Olisin mieluusti vastaväittäjäni tavannut.

Nyt katselen kun nuoret tekevät lähtöä: juniori tyttöystävänsä kanssa lähtee ”torille” – onneksi paistaa, eikä ole mielettömän kylmä. Olen vain vähän huolissani. Sinkkuuntunut esikoinen on lähdössä töihin! Koko vappuyöksi myymään hampurilaisia! Heselle hommiin, vaikka on ensimmäinen ylioppilaslakki- ja haalarivappu! Merkillistä.

Pehtoorin kanssa lähdemme vieraisille. Perinteinen aaton kyläpaikka jätettiin viime vuonna väliin kun meillä itsellä oli Festan tuparipilheitä koko vappuviikonloppu, mutta nyt lähdemme tapaamaan tuttuja. Ystävien luona tavataan kerran vuodessa heidän ystäviään, sellaisia ihmisiä, joita ei yleensä muulloin kuin vappuaattona nähdä. On hyvä lähteä pois kotoa, täällä kaksistaan kuohuvaa kilistelisimme ja nuoria kotiin odottelisimme… Nyt siis jotain mustavalkoista ylle ja eiku Vapunviettoon! Salut!

Tietohukka

Tietokone hajosi. Totaalisesti. Taas. Onneksi tein pääsiäisen aikaan masiinan suursiivouksen ja varmennustallennuksen – tosin vain kuville ja tiedostoille. Mutta sähköpostikansiot ovat nyt mennyttä – todennäköisesti ainakin. Tässä historioitsija taas havahtuu: miten paljon ihmisten arjesta häviääkään. Meitsin kirjeenvaihdolla ei nyt todellakaan ole maailmanhistorian, eikä minkään muunkaan kuin oman historiani, kannalta merkitystä, mutta monen muun kirjeenvaihdon soisi säilyvän hamaan tulevaisuuteen.

Luen parhaillaan Merete Mazzarellan kirjaa ”Ei kaipuuta, ei surua. Päivä Zacharias Topeliuksen elämästä”,  joka on kirjoitettu Topeliuksen ja hänen tytärtensä välisen kirjeenvaihdon perusteella. Voidaanko kenenkään tämän päivän suurmiehen tai -naisen elämästä sadan vuoden päästä tehdä sellaista kirjaa? Säilyvätkö sähköpostit?

Tiedä häntä. Mutta minun on huomenna mentävä sorvi kainalossa tietokonehuoltoon ja yritettävä pelastaa oma kirjeenvaihtoni. Minun oma elämäni tarvitsisi sen vielä …

Kivikaudella palaverissa

Päivä kivikaudella. Oltiin opiskelijoiden ja opejen kans Kierikissä koko päivä. Tutustuttiin Kierikki-keskuksen näyttelyyn ja kivikautiseen kylään. Kirjaimellisesti ”vanhoja tuttuja juttuja”. Mutta aika ajoin niitä sietää käydä katsomassa.

Palautepalaveri pidettiin myös. Kelpo keskustelua. Yksi linjaerimielisyys opiskelijoiden kanssa kuitenkin on edelleen: opiskelijat haluavat kirjallista, henkilökohtaista palautetta kirjatenteistä sähköpostitse mutta mihinkään automaattipalautteeseen opettajat eivät halua ryhtyä. Tästäpä taas keskusteltiin. Yritin olla hiljaa, mutta pari kertaa oli osallistuttava. Keskustelu on hyväksi. Erinomaista on se, että asioista voidaan keskustella kunnioittaen ja kuunnellen toista osapuolta. Keskusteltiin monesta muustakin asiasta.

Luennostani saamien poikkeuksellisen useiden lankettien perusteella uskon, että minun lisäkseni opiskelijatkin ovat oppineet. Molemmin puolin hyvä juttu. Sellainen lämmittää.

Kevään käännekohdassa

Heräsin aamuneljältä. Ei, ei siihen ollut mitään tarvetta. Ei enää pitäisi olla ylikierroksia töidenkään takia. Sain toimitustyön alla olleen kirjan painoon tänään. Rojekti on ohi. Homma hoidettu. Suoritusmerkintä ansaittu omaan sisäiseen työkalenteriin. Sellaisesta saa hyvän olon. Vieläkin. Tämä vaihe merkitsee myös siirtymistä opetuksesta ja ohjauksesta, byrokratiasta ja papereiden pyörittämisestä hiljalleen tutkimukseen tekoon, artikkelin kanssa ahkerointiin. Voi aamulla kampukselle mennessä jo valita, mitä tekisi ensimmäisenä, eikä vain ryhtyä purkamaan tekemättömien töiden pinoa kiireellisyysjärjestyksessä. Nyt voi pohtia asiota. Voi jäädä höpöttelemään opiskelijoiden kanssa. Laittaa jonkin asian sivuun ja tehdä välillä toista. Tai vaikka lusmuilla. Lusmuilu on välillä hiton mukavaa.

Lähes pakahduttavaa

Minun on. Vaikea sanoa. Vaikea sanoa, kuinka on. On riemullista. Kun on kevät.

On kevät. Se tuntuu tavattoman hyvältä. Aina. Joka vuosi. Nytkin. Siihen liittyy niin paljon. Tietysti kesän odotustakin, – ja kesäsuunnitelmiakin.

Töistä terassille

Piazzan avajaisetPoikkeuksellisesti työpäivä tänään; seminaarilauantai sattui kauniiksi lauantaiksi. Ahdistavan sisälläolon jälkeen kotiin tullessa pehtoori avasi terassikauden: kuohuviini Etelä-Afrikasta oli todella hedelmäinen, kuiva, mutta makoisa.

kuohuva

Lasillisen jälkeen mietin liikuntasuoritusta: pehtoori on jo rullaluistellutkin, minä en rohjennut vielä tänäänkään. Siispä pyörällä jokisuiston kautta kaupunkiin. Kirjakaupasta ajattelin hakea muistiinpanolehtiön ja äitienpäiväkortin. Hainkin. Ja kolme kirjaa! Ihan vaan vahingossa.  Nyt odottaa kolme uutta kirjaa, hienoa. Kohta uppoudun niihin.

Tänä keväänä olen lukenut harvinaisen vähän. Lukupäiväkirja pitäisikin päivittää.  Mutta en nyt. Nyt on muuta.

Sananlaskuja

Miksi tänään lounaismurteinen (perniöläinen?) sananlasku

”Et sää lukemal uima voi oppi. Pakko sun o vette mennä.”

kuulostaakaan niin kovin ajankohtaiselta ja viisaalta. Sitäpä sietää miettiä.

Melkein yhtä hyvä on tämä:

”Sää et ikä voi unhotta jos joku o moittinu sunt ilma syytä tai jos joku on kiittäny sunt nii et hänel o ollu syytä”

Yhteen työpäivään mahtuu paljon!

Työpäivässä vuoristorata. Turhautuminen, ihan ehta kiukku, jonka pidän sisälläni, sitten yhtäkkiä taas into ja usko opetukseen ja sen kehittämiseen, ehkä olinkin oikeassa. Sitten tulee tylsä nonsaleeraaminen, joka koskee. Vieläkö minä annan tuollaisen koskea? Päätän olla välittämättä. ”Kaikkeni yritin, mutta eihän se mihinkään riittänyt…”  🙂

Aukaisen mapin ja tiedostot ja mietin, hitotko minä kaikesta turhasta: ”Teen vain oman suoritukseni”.

Jo rauhallisena pakerran, yksikseni duunaan. Ei huolta. Asiat ovat taas oikeissa mittasuhteissa.

Ja sitten yhden hetken – yllättävänkin pitkäksi venyneen hetken – myötä muistan, miksi työni on mukavaa, mielekästä, miksi se ei aina edes tunnu työltä.  Nyt minä taas muistan – ihmiset ovat työni tärkein ja paras osa. Olleet ja olevat ihmiset.

Ynnämerkkinen tuli tästäkin päivästä.

Harrastuksia

Keskiviikkoilta. Eikä ole valokuvauskurssia, enää. Se on finito. Loppu.  Me kurssilaiset ripustimme perjantai-iltana näyttelyn Oulu-opiston aulaan: käykäähän kuun loppuun mennessä katsomassa millaisten ammattilaiskuvaajien seurassa sain keskiviikkoillat harrastaa. Siellä on heidän hienoja otoksiaan. Ja muutama meitsinkin harjoitelma.

Toinenkin harrastukseni tuotos on julkistettu: huhtikuun ruokahaasteen äänestys on menossa. Linkin takaa löytyy monta värikästä reseptiä… Ainakin listan viimeistä ajattelin viikonloppuna kokeilla.

nallikari

Kolmas harrastus vei äsken lenkille Nallikariin. On jo lämmin. Kevät tuntuu, ja oli ihan, ihanan tyven. Hieno ilta. Merenrannassa kävely rauhoitti hieman puhkikuluttaneen työiltapäivän jälkeen. Miten panelistina olo saattoikin niin uuvuttaa? Sekö se vain? Sekö vain uuvutti?

Keväthommia

Nythän on niin että meidän parisuhteemme yksi (!!) kummallisuus on se, että ikkunoiden pesu kuuluu miehelleni. Tälle minun kannaltani oivalliselle järjestelylle on historialliset syynsä: kuinkas muutenkaan! Kun erinäisiä vuosikymmeniä sitten muutimme yhteen puolenkymmenen seurusteluvuoden jälkeen, oli ensimmäinen yhteinen kotimme kerrostalon viidennessä kerroksessa. Asunnon edellisten asukkaiden yhteiselo oli päättynyt vaimon putoamiseen keittiön ikkunasta, ikkunoita pestessä vahingossa tai – kuten tuolloin vahvasti huhutiiin – miehen avittaessa putoamista. No piti huhu paikkansa tai ei, mutta oivalsin varsin pian, että tässä olisi loistava peruste jättää ikkunoiden pesu avopuoliskon hommiksi. Eihän selvästikään tiennyt hyvää jos tuossa asunnossa nainen pesi ikkunat!

Kihlattu lupautuikin (muistanette että hän on meistä se siistimpi!) ne eräänä kevätlauantaina pesemään. Minulla oli viikonlopuksi seminaarimatkalle lähtö ja ostin kotiinjäävälle ikkunanpesijälle viinipullon, jottei tälle aivan surkea viikonloppu tulisi. Palatessani reissusta  ikkunat olivat kirkkaat ja avopuolisko ilmoitti, että kyllä tämä järjestely hänelle käy: ostat joka kevät pullon hyvää viiniä niin kyllä hän ne kaksiomme muutamat ikkunat voi pestä.

Kuusi vuotta kaksion ikkunat hoituivat viinipullollisella, minä en pudonnut ikkunasta, järjestin itselleni työpäivän lauantaiksi ja molemmat olimme tyytyväisiä. Sitten muutimme ”maan päälle”, pois kerrostalosta, tähän Rantapellon kotiimme, jossa on eräskin ikkuna. Hieman skeptisesti ajattelin, jotta vieläköhän mies – tuolloin jo siviilisäädyltään aviopuolisoksi vaihtunut – ikkunasouviin viinipullopalkalla suostuu? Mutta jo vain. Kyllä hän niitä aika kauan pesi täälläkin; sittemmin olemme usein saaneet siivoojan ne pesemään.

Tämä ”mies-pesee-ikkunat-viinipullopalkalla” -systeemi herätti aikanaan melkoisesti ihmetystä. Isäni mm. kertoi tyttärensä ja vävynsä erikoisesta järjestelystä seurueessa, jossa oli ollut mukana jo hyvinkin ikääntyneitä naisihmisiä. Yksi näistä oli sitten melkoisen epäillen todennut, jotta tokkopa niistä ikkunoista viinillä puhtaita tuli, –  ”ennen käytettiin etikkaa”.

Tänään pehtoorilla ei ole ollut edes viiniä, ja ikkunat ON puhtaat.

Minäkin sitten koetin kantaa korteni kekoon: pullotin sentään siman. 🙂

Pesänrakennusta

Juniori lupasi järjestää huoneensa, aloittikin viime viikolla pontevasti, ja asia on edennyt hieman… Paino sanalla hieman.  Kun mööpleeraamisen tuloksena huoneennurkkaan ilmestyi tyhjä tila, poika pyysi saada siihen palmun, Yucca-palmun. Oikein pesänrakentaja tämä meidän nuori mies. No minä kävin äsken Bauhausista ostamassa pojalle palmun.  Tyttärelle kans palmu? Höpsis:eihän tämä meidän taloustieteen ylioppilas ole kiinnostunut mistään sisustuksesta.

Kävin sitten Bauhausin naapuriliikkeessä: Iittala Outletissa. Kun yritän hiljalleen tottua siihen, että tytär syksyllä muuttaa pois – kun koetan kasvaa luopumiseen – ostin hänelle pastakauhan ja kastikelusikan. Ne saadessaan tytär totesi, etteipä enää tarvikaan kuin kattilan ja siivilän, ja voila! keittiö alkaa olla sitten kuulemma varustettu: kippoja ja laseja sai lakkiaislahjaksi ja Muumi-lusikoita, -haarukoita ja -veitsiä on vuosien varrella kertynyt niin paljon, että parillekin spaghetin syöjälle riittää niistä ruokailuvälineiksi. Jotta sellaisia kodinrakentajia meillä.

Ai niin, mitä itselleni? En mitään, kunhan nyt kävin Verkkokauppa.comissa katselemassa uusia tietokoneita, isoja näyttöjä… En VIELÄ ostanut mitään.

Huhtikuun ruokahaaste: punainen, keltainen, vihreä

Huhtikuun ruokahaasteen järjesti Vellipoika, joka asetti tehtävän näin: ”Haasteruoka tulee valmistaa kolmesta keskenään eri värisestä pääraaka-aineesta. Näiden keskeisten raaka-aineiden tulee olla väreiltään keltainen, vihreä ja punainen. Ruoan muoto on vapaavalintainen. Ruoka voi olla brunssi tai lunssi, aamupala, välipala, alkupala, pääruoka, jälkiruoka, iltapala, yöpala tai huikopala.”

Osallistun tällä:

Marinoidut paprikat

Kesäillassa, grillistä lähtevien tuoksujen huumaamana, samalla kun viet maalaisleipäkorin pöytään, nosta siihen myös ihanan värinen paprikamalja. Sen tekeminen on vaatinut edeltävänä iltana vähän käsityötä, mutta se palkitsee kyllä. Ainakin joku, yleensä useimmat, ihastuu paprikoihin ikihyviksi.

Aluksi

Kaksi keltaista, vihreää ja punaista paprikaa
öljyä

Marinadi
4 murskattua valkosipulinkynttä
4 rkl hunajaa
4 rkl balsamiviinietikkaa
1 dl oliiviöljyä
suolaa, mustapippuria

Pannulle

Leikkaa paprikat suikaleiksi. Poista kannat ja siemenet. Höyrytä tai ryöppää suikaleita hetki. (Loppukesän makeita, kotimaisia paprikoita ei tarvitse esikypsentää ollenkaan.)

Valuta vesi pois ja kaada paprikat pannulle kuumaan öljyyn. Kääntele ja paista. Suikaleet saavat osittain mustuakin, mutta niiden tulisi jäädä rapsakoiksi.

Siirrä suikaleet tarjoilukulhoon ja kaada päälle marinadi.

Pidä kylmässä yön yli.  Säilyvät jääkaapissa viikonkin, maku vain paranee.

Marinoitujen paprikoiden ohjeita on vaikka kuinka monia. Tämä on variaationi yhdestä niistä. Tämä on siitä mukava ja helppo ettei paprikoita tarvitse kuoria.  Sopivat alkupalaksi leivän kanssa, buffet-pöytään tai liha- ja makkaruokien lisukkeeksi. Klikkaamalla kuvat suurenevat.  Bon appetito!

Bon appetito!

Nuorten ehdoilla

Herään kun Juniori lähtee saattamaan tyttöystävää. Nukahdan. Herään kun Juniori tulee saattamasta tyttöystävää. Nukahdan. Herään, käyn katsomassa, eikö tytär ole vieläkään tullut. Ei, mutta nukahdan. Herään. Tytär palaa opiskelijaturneelta, risteilyltä Tukholmaan. Nukahdan vihdoin kunnolla. Herään muutaman tunnin päästä kun sälekaihtimien raosta paistaa aurinko. Kaikki hyvin. Nousen ja puen.

Lenkillä en enää uskalla lähteä jäälle. Hyväkinhän se vaan on. Tietää, että on tulossa sula, on tulossa kesä. Pohjoistuuli kuitenkin niin kova, että ilman sulaa olisi vaikea uskoa huhtikuun olevan jo pitkällä. (klikkaa kuvaa)

Jäälle ei enää asiaa

Asioille lähden vastentahtoisesti. Tarvin (mm.) uudet sulan kelin ulkoilukengät, en halua lenkkareita. Löydän Partioaitasta ”kesävaelluskengät” (mikä niiden oikea nimi onkaan, Haglöfsit kuitenkin, hyvät, ei todellakaan sirot, mutta hyvät). Olen oikein tyytyväinen.

Tyytyväinen olen myös kun molemmat lapset ovat kotona syömässä. Pitkästä aikaa -viikonloppuna, yhtäaikaa, molemmat.

Tänään ja huomenna on ”Suuri Tulevien Lomien Suunnittelu ja Synkronointi” -päivä. Oisko se nyt sen Etelä-Afrikan vuoro, entä Dubai, – tai Kiinaankin voisin mieluusti lähteä? Euroopassakin olisi monta mieluista kohdetta. Mutta jos lähdemme kesällä sinne ystävien kanssa, niin entä jos syys- tai hiihtolomalla Euroopan ulkopuolelle? Mihin nuoriso enää meidän kanssamme lähtee? Milloin työt ja opiskelut antavat yhtäaikaisen vapaan?  Sitä me mietimme.

Ymmärtäväinen, ymmärrettävä

ATK-ammattilainen (mies),

  • joka ei lähtökohtaisesti pidä humanistia tietotekniikkaa ymmärtämättömänä
  • joka ei lähtökohtaisesti pidä naista toivottomana asiakkaana
  • joka tekee työnsä nopeasti ja selvästikin suunnitellusti
  • joka ei puhu käsittämätöntä ammattislangia
  • jonka kanssa on helppo keskustella
  • joka haluaa kertoa, mistä on kyse
  • joka haluaa ja osaa neuvoa
  • joka on muutenkin mukava

Onko sellaisia olemassa? Minä olen tänään tavannut  sellaisen!

Töissä sain olla sellaisen kanssa tekemisessä. Yksikkömme ATK-vastaavana (mitä se ikinä tarkoittaakaan!) olen vuosien varrella ollut tekemisessä yhden jos toisenkin organisaatiomme ja sen ulkopuolisen tietoliikenne-, tietokone-, ohjelma- jne. ammattilaisen kanssa. Yleensähän tämä joukko koostuu nuorista miehistä, jotka puhuvat omaa kieltään ja elävät aivan omassa maailmassaan, jossa kaltaiseni oppimattomattomat – joskin aina innokkaat oppijat – ovat selvästikin jonkinlainen riesa, rajaton rasite.

Tänään minut on kuitenkin yllätetty: minua on ymmärretty, minulle on tehty asioita ymmärrettäväksi. Töissä sorviini asennettiin uusia yhteyksiä, ohjelmia, tehtiin päivityksiä ja rempattiin yhtä sun toista juttua – ja kaikki sujui ja kaikki toimii ja minä osaan käyttää kaikkea – minua on neuvottu. Ymmärsin mistä puhuttiin.  Olen yllätetty. Kiitokset siitä!

Laukaus klo 2.22

Viime yönä kuului ihan meidän läheltä klo 2.22 laukaus. Me kaikki heräsimme siihen. Vieläkään ei tiedetä mistä se ääni tuli. Mutta meistä kaikista se ihan varmasti oli aseesta, pistoolista?, lähtenyt laukaus. Valju tunne. Koko päivän ollut hieman univajeinen olo kun ei pystynyt nukahtamaan pitkään aikaan tuon jälkeen.

Muutoin hyvä päivä tänään. Pieniä. Sanoja. Tekoja. Saapumisia. Hyviä. Oloja.  Putoavat kuin pisarat räystäältä… Lupaavat kevättä.

Ai, niin olettehan kaikki varmasti nähneet tämän: Susan rulettaa! Siitä tulee niin hyvälle tuulelle!

Vihertää

Kuten uudesta blogipohjan värityksestä huomaa, odottelen jo kevättä. Vihertäminen alkaa pienistä asioista: keittiön ruukkuyrttejä varten hankin tänään yrttimultaa ja siemenet ja etsin jo purkit valmiiksi. Ruohosipulia, basilikaa ja sitruunamelissaa ainakin. Eihän muutamaan purkkiin istutetut yrtit riitä kuin parin viikonlopun kesäruokaan, mutta idea onkin se, että kaupasta ja torilta ostetut yrttikimput käytetään ruoan valmistukseen ja sitten niistä omista viljelyksistä voi napsaista ruokien koristeluyrtit. Sipuli ja basilika koristaa suolaisia ruokia ja sitruunamelissa – ja ehkä minttukin tänä vuonna – koristavat mansikka-annoksia ja kermakakkuja mukavasti.

Kaupasta ostettua pientä ruukkua varten ostin – vihdoin – Sagaformin yrttipurkin.  En vielä tiedä onko se hyvä, mutta katsotaan. Periaatteessa aika siisti ja kaunis, ainakin. Jos vielä toimii niin hyvä.

John vainoaa minua!

Tuulestatemmattu on joutunut hyökkäyksen kohteeksi. John lähettelee blogin vieraskirjaan kehuviestejä. Johnin sadoista kommenteista esimerkkejä:

  • Great work,webmaster,nice design!
  • I bookmarked this guestbook. Thank you for good job!
  • Great site. Good info

Myönnettäköön että itse kinuan Vieraskirjaan jotain merkkiä lukijoilta, – kiitos vain kaikista vieraskirjaan merkityistä  ja postissa suoraan tulleista viesteistä, mutta tämä John – mister Roskaposti – lähettelee kommentteja about 50 vuorokaudessa. 99 prosenttisesti ne jäävät WordPressin (tämän blogini pohjalla olevan blogipohjan) roskasuotimeen,  mutta aina kerran, pari päivässä näitä superlatiiveja pääsee läpikin. Miten saan ne loppumaan? Roskapostin tyhjentäminenkin alkaa käydä riesaksi!

Eikö Koivu jo palaisi lomalta ilahduttamaan älyllisillä ja monipuolisilla kommenteillaan? Eikö John voisi ottaa saittini pois bookmarkeistaan..  ? Osaako kukaan neuvoa, miten saan Johnille lähestymiskiellon?

Good grief! Hyvät surkeat!

Kotimatka

Klo 7.05 Hangasoja: Aurinko, lämpöasteita, lähdön tunnelmaa.

Pari tuntia myöhemmin Sattanen: Jäällä paljon pilkkijöitä etsimässä sopivaa paikkaa kairattavaksi. Edelleen aurinkoa.

Tiainen: Itärajalta nousevat pilvet. Sumustuu.

Ylinampa:  Ensimmäinen tutka. Kiitokset edessä ajaneelle, jonka peesissä ymmärsin ajaa 80-rajoituspätkät rauhallisesti!

Vikajärvi: Oluenostajat huoltsikan pihassa.

Napapiiri: Yhtäaikaa joutsenten kanssa ylitettiin. Ne matkalla pohjoiseen päin, minä etelään.

Klo 11.11. Rovaniemi:  Vartin tauko Shellillä. Ja matka jatkui tahtiin musiikin. Isolla.

Tervola: Ilmeisesti toinen tutka. Sumu ja liikenne aina vaan sakeampaa.

Kemi – Oulu: Poikkeuksellisen rauhallista liikennettä. Paljon mutta sujuvaa.

Klo 13.40  Rantapelto: Viikossa ei ole kevät juuri edennyt.  Lämmintä mutta ei aurinkoa.

Aihki jää, miksen minä?

pisaratKatselen puronvarressa sulavia hankia, pohdin pehtoorin keralla, jääkö hän tänne pariksi vai viideksi päiväksi, mietin mökin pihapiirissä kasvavaa aihkia ja sitä, miten sekin pysyy paikallaan – aina, kuuntelen kun nuoret höpöttää silmin nähden täällä viihtyen, katselen räystäältä tippuvaa kevättä – ja totta vieköön! että joudun etsimään itselleni hyviä perusteita lähteä täältä huomenna pois. Kalenterin aukaisu ei houkuttele palaamaan, kuntosali ei ole magneetti, joka vetäisi Ouluun, hammaslääkäri vielä vähemmän, viikonloppuseminaaria ei edes kannattaisi mainita, – no lopultakin, … ehkä on muutama mukavakin juttu tiedossa, ja onhan tytär kotona. Viikon jälkeen on siis aika palata ”alas”, aika palata maalikyliin. Ja onhan nyt tiedossa monta uutta reissua tänne: helatorstai, juhannus, elokuun alku (?) ja loppu, ruskareissu…

 

Tänään näytti puoleen päivään asti pilviseltä, melkein synkältä. Sitten etelätuuli, kova etelätuuli vei pilvet, paljasti auringon. Mittari näytti kahdeksan astetta kun tultiin mäestä. Pehtoorin kanssa olemme ulkoilleet, nuoripari lähinnä viihtynyt. Keskenään. Kahdestaan. Lähes vuoden seurustelun jälkeenkin kukertavat ja toistensa kanssa koko ajan jaksavat olla… Jaksettiinko me? Siitä on NIIIIN kauan, ettei voi muistaa. Huomenna nuorenkin parin on täältä vaan lähdettävä. Hangasoja taas kerran hyvästeltävä.

 

 

 

 aihki

 

Lomalauantai

saunaAurinkoa, liikkumista, pitkiä yöunia ja hyvin syömistä. Siinähän ne hyvän loman ainekset. Tänään täällä ihan kuin millä tahansa lomalla. Nytkin vielä + 6 C, ja auringonsäteet heijastuvat puiden latvoihin. Täällä bonuksena vielä piskuinen saunamme. Kaikki hyvin.

Pitkänäperjantaina kuuluu sataa räntää

Pitkänäperjantaina kuuluu sataa räntää. Ainakin täällä kuuluu. Minä tiedän, minulla on tästä asiasta noin neljännesvuosisadan (hui, kuulostaa aika paljolta, – siis koko ikäni ?? 🙂 ) kokemus. Melkein aina näillä leveysasteilla sataa pitkänäperjantaina räntää, ihan sama mihin aikaan keväästä pääsiäinen sattuu. Jotensakin puolet elämäni pääsiäisistä olen viettänyt näiden tuntureiden katveessa, joten kokemusta on.

Mutta tänään ei ole satanut. Minä olin varautunut sateeseen. Olin varautunut siihen, etten paljon ulkoile, hyvä jos jaksan kunnolla pukeutua. Ja miten on käynyt? Ei ole satanut räntää, ei.

Enimmäkseen ollaan kuitenkin oltu sisällä, varsinkin nuoret. Olen – vihdoin – järjestellyt 8000 kuvan digikuva-arkistojani ja laittanut hyvää (ainakin hyvin valkosipulista!) ruokaa. Sen, että lumitöitä (no vähän sentään satoi tänäänkin) tein ja kaupassa kävin ja ostin nuorille arpoja ”jos-voitatte-minut-on-otettava-mukaan-reissuun” -periaatteella, ikiaikainen täällä voimassa oleva sääntö. No nämä mokomat voittivat 15 euroa ja nyt on sitten lähteminen kylille tuhlaamaan voittorahat ja pelaamaan biljardia… Pitkänäperjantaina…? Ei auta: on etsittävä jotain säällistä ylleen ja lähdettävä.

Kiireetön kiirastorstai

Lumi/räntäsade hillitsee tekemistä. En ole tänään tehnyt oikeastaan mitään. Sellaistakin Lappi voi saada aikaiseksi. Jotta vaan ollaan. 

Pehtoori on hiihtänyt, nuoret uurastaneet kun kauppareissun jälkeen jäivät Tunturihotelllille pelaamaan biljardia, sillä aikaa minä samoilin lenkillä. Aivan uusilla reiteillä, huh huh! 

Olisko se nyt dvd-elokuvan paikka, vai Scrable nuorison kanssa tai lähtiskö lumitöihin? Kirja, lehti, kudin? Leipoisiko rahkakakun? Järjestelisikö kuvakansioita? Entäs takkatuli ja musiikkia? Hmm… Suuria Valintoja Tehtäväksi!

Pohjoisen uni

Nukuin kauan, pitkään, keskeytyksettä, levollisesti. Nukuin hyvin vaikka on valoa, vaikka kuu kasvaa koko ajan, on kohta jo täysi.

Täällä öinenkin valo on erilaista kuin kaupungissa; ei ole katuvaloja, eikä muitakaan kaupungin valoja, mutta silti on merkillisesti valoisampaa. Kimmeltävät hanget valaisevat, kuu on kirkkaampi. Tuntuu että ilma on puhtaampi, joten senkin vuoksi näkee ”läpi” paremmin. Pohjoisen valo tuo muistoja, vie murheita. Ja valosta huolimatta täällä nukkuu hyvin. Paremmin kuin missään muualla.

Stressiraja on Napapiirillä. Aamuheräilyt jäävät sen eteläpuolelle. Sen pohjoispuolella voi olla töitä – tällä kertaa niitä mukana hyvin vähän – mutta ne eivät häiritse unta. Täällä uni hellii, uni on lepoa, ei vain välttämätöntä voimavarojen tankkausta. 

Eteläinen tuuli helli sekin. Mäessä viihdyin, etelätuuli ahavoitti, siivitti laskemista. Etelätuuli toi myös pehtoorin ja nuoret tänne. Minun on taas opittava antamaan tilaa … Opittava pois itsellisestä, muutaman päivän kestäneestä riippumattomasta elämästäni.   

Narsissivene Hangasojalla

Myötätuulessa tyyntä ja kevyt pasha

Yöllä -20 C. Päivällä – 4 C, aurinko siniseltä taivaalta, täysin tyven, tunturissakin. Tunturissa on harvoin tyven. Tänään oli. Ei voi sanoin kuvata sitä riemua joka on kun rinne on loistokunnossa (olivat viime yönäkin ajaneet kaikki rinteet lumikissalla) eikä mäessä eikä hississäkään palele. Kun voi vaan antaa mennä. Ja antaa auringon ottaa, antaa lihasten tehdä töitä melkein kipeytymiseen asti. Eikä yhtäkkiä muista tai ajattele mitään muuta kuin puhdasta ilmaa ja liikettä, valoa ja vauhtia. Hissijonoja ei ollut, eikä seuraa mäessä, joten laskin jotensakin tauotta reilut kolme tuntia. Se on mun juttu – mäessäolo: minä vaan pidän laskemisesta, – tosin on myönnettävä, että eihän enää jaksa niin kuin joskus hieman nuorempana. Mutta yritin. Ja nautin.

aurinko

Aamupäivällä valmistelin vähän huomista (nuoripari ja pehtoori kun tulevat tänne)  ja pääsiäistä, mm. tein pashan muhimaan. Vanhaa reseptiä soveltelin. Vuosikausia sitten löysin jostain Valion?, Painonvartioiden?, Yhteishyvän?, — enivei jostakin lehdestä reseptin ”Kevyt pasha”. Siihen ei tule ollenkaan voita kuten ”aitoon”, mutta meillä on tätä tykätty syödä . Ei tämäkään niin kovin kevyttä ole, mutta makoisaa. Tällä kertaa jätin pois ohjeeseen kuuluvat 50g  mantelirouhetta sillä juniorin tyttöystävä on allerginen niille ja sitten ohjeen desin rusinoita vaihdoin kuivattuihin karpaloihin ja mustikoihin, joita Pirkka-tuotemerkin alla oli paikallisessakin lähikaupassa.  Tähän voisi varmaan laittaa kuivattuja mango-, papaija- , yms. hedelmiäkin, mutta nuo pohjoisen marjat tuntuivat minusta nyt passeleilta…

Kevyt pasha (KUVA (klik) tuolla ylempänä, torstain kohdalla)

2 tlk  rahkaa (sitruunalla maustettua)

2 dl vispikermaa vaahdotettuna

4 rkl sokeria

2 tl vaniljasokeria

2 dl kuivattuja mustikoita, karpaloita, hedelmiä, sukaattia, rusinoita

( 50 g mantelirouhetta)

Vaahdota kerma, sekoita kaikki aineet. Laita pasha muottiin tai suodatinpaperilla vuorattuun siivilään.

Anna valua vuorokauden tai pari. Pasha säilyy hyvinkin muutamia päiviä kylmässä, jollei nautita pois … 😉

 Salonkikelpoinen mämmi

Toinen vielä helpompi pääsiäisjälkiruoka on mämmi, jota voi myös ”modistaa”. Tänään otin ”lavastekuviakin” ruoasta, ja olin oikein tyytyväinen, että naapurimökeillä ei vielä ole pääsiäisenviettäjiä. Satavarmasti olisin lopullisesti saanut oudon leiman: kuljin mämmikippojen ja pikku likööripullon kanssa pitkin mökin hankien reunamia, jotta saisin hyvän valon kuvaan…

Siis mämmiä, vaahdottua kermaa tai Vaniljavispiä ja sitten loraus Amaretto di Saronno -likööriä. Tulee suomalaiskansallisesta pääsiäisherkusta salonkikelpoinen gourmet-jälkkäri. Jopa mämminvieroksujat saattavat innostua. 🙂 Italialainen mantelilikööri kruunaa mämmin. Maistuis varmaan Berlusconillekin!

Hiljaa virtaa Hangasoja

Olin ajatellut viettää täällä retriittini aikana pientä paastoa, tai ainakin soveltaa yksinelävän kevyttä kenttäkeittiötä. Että noudattaisin nämä hiljaisen viikon ensimmäiset päivät naisellista katkarapukasari- ja hernesosekeitto -linjaa – ja ehkä sallisin itselleni lasillisen, pari kuohuviiniä keiton/kasarin kera. Tämänkeväinen paastokin kun on tullut pidettyä, joten riittänee, että nyt tyydyn vain kevyeen paastoversioon …

Rinteessä taivas kattona

Ja mitä tein tänään kun tulin neljän tunnin jälkeen mäestä nälkäisenä. Lämmitinkö ensin rantasaunan ja nautin jonkun hedelmän pahimpaan nälkääni? Ei. En todellakaan osannut sellaista hartautta harjoittaa. Eiku chilimakkaraa ja Rasilaisen purjohapankaalta pannulle ja kun ruoka alkoi lämmetä, ruokalusikallinen smetanaa hapankaalin sekaan, ja vielä pieni lusikallinen Dijonin hunajasinappia. Oikein äijäruokaa, eikö? Ja seuraksi kuohuviiniä? Ei vaan siideriä! Eikä mennyt kauankaan kun olin kylläinen. Silti jälkkäriksi vielä iso mukillinen kaakaota ja Kuukkelin savupororieskaa ja juustoa, eikä ihme, että saunanlämmitys alkoi tuntua kovin uuvuttavalle… Siis päiväunille! Maanantaina päikkäreille?! Minä joka en nuku päiväunia suunnilleen KOSKAAN. Kuinka hyvää ne tekivätkään!

Nyt olen jo käynyt saunassakin. Kuinka hyvä olo onkaan: puhdas, levännyt, ulkoillut, kylläinen. Näillä mennään. Hyvä näin. Oikein hyvä.

Hiljaa virtaa Hangasoja

(Hiljaa virtaa Hangasoja)

Retriitin viettoon

”Pohjoisessa laajoilla alueilla aurinkoista”, todettiin säätiedotuksessa. Pitää paikkansa: aurinkoista on.

Aamupäivällä hurautin Rantapellosta Hangasojalle. Ei kauaa mennyt, – ei ollut liikennettä eikä liukasta. Aurinko siniseltä taivaalta koko matkan. Napapiirillä pysähdyin sen verran että vessassa kävin ja ostin matkakahvin. Autolle palatessa hoksin, että kaksi nuorehkoa miestä autoni vieressä katselivat sitä tarkemminkin. Ajattelin, jotta kehtaahan tuota ihailla: semminkin kun pehtoori oli eilen sen minulle huoltanut ja puhtaaksi päältä ja sisältä puleerannut … Aamuauringossa kiilteli kauniisti. Mutta eivätpä nämä auton vieressä notkujat – ainakaan ensi sijaisesti – autoani ihailleet. Kohdalle tullessani kyselivät, että ”ruohoviljelyskö sulla on mukana?” No niinpä. Rairuoholautaset takaikkunalaudalla olivat muka suurikin ihmetyksen aihe. Eihän ne nyt ole vielä edes vihreitä, ituja vasta, – mitä ihmettelemistä niissä muka on! Jo varhaisnuoruudessani olen tottunut matkustamaan pääsiäisenviettoon rairuoholautaset auton takaikkunalla. Äitini ne aina muisti mukaan ottaa: asuntovaunuun tai hotellihuoneeseen piti saada omat pikkuniityt mukaan. Pidän vaan perinteitä yllä!

Mökin pihaan kääntyessä onnen läikähdys: viikko rauhaa ja rentoutumista edessä. Yli kolme kuukautta mennyt edellisestä käynnistä; nyt tuntuu hyvältä täällä. En raskinut ottaa lumilinkoa esiin: se on niin isoääninen ja sotkee. Se heittelee neulasia ja pikkukiviä kimmeltäville hangille, joten kolasin ja lapioin. Meni hyvinkin pari tuntia; puron vedenottopaikalle asti kun väylät putsasin. Tulipahan oltua ulkona, nyt on punaiset posket ja piha siisti. Kuvasinkin. Varmaan puolensataa kuvaa, niiden liittäminen taas vähän ongelmallista. Ehkä värkkäilen vielä illan päälle ja yritän laittaa jonkun …

Hiljainen, hiljaisuuden viikkoni, oma retriittini (kestää keskiviikkoon, jolloin pehtoori ja nuorempi nuoripari tulee tänne) on alkanut hyvin. On vaikea kertoa, kuinka tämä paikka on minulle tärkeä, ei ihan pyhä, mutta hyvä paikka. Nyt olen levollinen.