Felice Anno Nuovo

Vuoden viimeinen ja vaikuttavin myrsky. Koko Koilliskaira vaakasuoraan pyryttävän lumen keskellä. Lähdimme kuitenkin ulos. Eilen ehtoolla tulleiden ystävien kanssa kiersimme Saariselän keskustassa, tarvoimme lumessa, tuulessa ja tuiskussa. En muista moista kokeneeni. Piipahdimme myös Saariselän kappelissa, jossa saimme kuunnella naispapin viisaita sanoja, …  🙂

Parin tunnin ulkoilun jälkeen oli hyvä veäytyä Myötätuulen suojaan. Höpöttämään ja välipalalle. Ja taas höpöttämään. Mukavaahan se on. Tavattoman mukavaa. Takkatulen loimussa, Souvareiden soidessa … 

Nyt on rantasauna nautittu. Loppuvuosi, viimeistä, ylimääräistä sekuntia myöten aiotaan viettää juhlavasti. Lähdemme kylille: ravintola Petronellaan on varaus.

Taivaanrannan maalarit?

Miltä tuntuu lasketella Lapin Kullan -mainoskuvan kaltaisessa maisemassa, joka seuraavalla laskulla onkin taas uuden näköinen. Katsella tunturin laelta maisemaa, jossa taivas onkin yhtäkkiä kuin Filippo Lippin maalauksissa. Ja muutaman laskun jälkeen taivaanranta on kuin tulessa. (klikkaamalla kuvaa saat ehkä häivähdyksenomaisesti käsityksen siitä miten kaunista oli).

Varhain

Maanantaiaamuna kohti duunia.. ? Ei vaan kohti pohjoista. Yhtä varhain kuin töihinkin on tapana mennä. Aikaiseen lähtöön syynä juniori. Poikaparka odotteli tyttöystäväänsä saapuvaksi Thaimaasta aamuyöllä niin ettei nukkua malttanut. Ramppas jääkaapilla, katsoi telkkaria ja aamuviiden suihku oli viimeinen niitti, joka sai pehtoorin ilmoittamaan, että ”se on sama lähtä ajeleen mökille kun täällä ei saa nukkua”. Siispä klo 6.35 käänsin auton Kujalta mökin suuntaan. Oli rauhallista ajella. Talvirajoituksilla menee silti melkein kuusi tuntia. Tervolassa ja Louessa puolenkymmentä pakkasastetta; täällä mökin pihassa melkein saman verran lämmintä.

Saunan lämmitys, lumityöt, petivaatteiden vaihto, ensimmäiset kuvat (kolmelta komea iltarusko), muuta suorittamista sen verran, että voi hyvillä mielin rauhoittua ja asettua pohjoisen päiväjärjestykseen.

Lomalta lomalle

Lähdemme huomenna pehtoorin kanssa pohjoiseen. Yleensä sinne mennessä jo ajatus pitkistä yöunista, ulkoilusta ja hyvin syömisestä saa iloitsemaan. Mutta nyt tilanne on toinen. Jo lähtiessä on viikko nukuttu hyvin (heräsin tänä aamuna puol kymmenen! Sellaista en ole tehnyt vuosikausiin!), ulkoiltu joka päivä (kuinka hienon näköistä tänään leppeässä säässä merenrannassa olikaan!) saatikka kuinka hyvin on syöty (tein tänään sellaisia kaapintyhjennyslihapullia, tiedättehän: smetanan loput ja kuivahtaneet paahtoleivät keskenään sekaisin, mukaan sipulihakkkelusta, aurinkokuivattuja tomaatteja purkinloppu, miksei tuon brien jämänkin voisi pilkkkoa sekaan, reiluhkosti valkosipulimursketta, entäs punasipulihillokkeen loput? Ai niin ja tietysti paketti jauhelihaa, ja pari kananmunaa sitomaan koko sörsselsön). Vävykokelas syö meillä yleensäkin ihan mukisematta – ja yleensä aika reippaasti ja kai aika mieluusti, mutta tänään näyttivät nämä lihapullat risoton kanssa olevan oikein huippuherkkua. Voissa haudutettu fenkoli tosin jäi tyttären ja minun kesken jaettavaksi.

Pohjoiseen lähdetään siis valmiiksi levänneenä, ulkoilleena ja hyvinsyöneenä, mutta ei haittaa. On taas ihana lähteä. Hieman kaihertaa teinien kotiin jääminen, jättäminen? Mutta onhan minunkin opittava jo irti, …

Säätövirhe

Lauantai. Ja vielä viikko lomaa, näin olen sitten päättänyt. Se tuntuu edelleen mukavalle. Mutta: säätövirhe on jossakin. Eikä tämä koske vain meidän perhettä, vaan näinhän se on varmaan kaikilla lapsiperheillä.

Silloin kuin lapset olivat pieniä, tarha- ja ala-asteikäisiä, meillä molemmilla vanhemmilla oli töitä yleensä aatonaaton iltaan asti ja heti tapanin jälkeisinä välipäivinä oli kiidettävä takaisin kustannuspaikalle … Silloin mietittiin, mihin lapset kuskataan kun päiväkoti ja koulu ovat kiinni, eikä vanhemmilla ole lomapäiviä.

Joustavan työajan puitteissa pystyin kuitenkin tekemään lyhennettyä päivää, ja monena vuonna välipäivinä meninkin lasten kanssa kaupungille kuluttamaan  vuoden aikana kertyneet plussapisteet ja hankkimaan alennusmyynnistä Rasavil-toppahaalarit molemmille mutikaisille. Ja miten merkillisen hyvältä minusta tuntui, kun sain ostaa sekä poikien että tyttöjen värisen. Kummallista ehkä, mutta niin se vain tuntui. Haalarisovitussouvin jälkeen kersoille oli juhlahetki, kun mentiin Mäkkärille ”Happy Mealille” ja sen jälkeen vielä karkkikauppaan tuhlaamaan joululahjakortit.

Entäs nyt: ei ole punaista ja sinistä toppahaalaria eteisessä. Kohta vuoden vakituisesti tahoillaan seurustelleet nuoret eivät tarvitse pitkällä lomalla olevia vanhempiaan. Toinen laskee tunteja, milloin Thaimaassa lomalla oleva tyttöystävä palaa kotiin ja toinen viettää yötä päivää aikaansa armeijasta lomilla olevan poikaystävänsä kanssa. Välillä sentään käyvät kyselemässä, mitä tänään syödään (-Blinejä. – Jesh!) ja kiertäen kaartaen utelevat, että lähdettekö  te Uudeksi Vuodeksi mökille? (Menisitte, mielessään hokevat, kyllä minä tiedän!)

Tapanina

Näissä merkeissä. Perinteistä on hyvä pitää kiinni.

(Klikkaamalla kuvan isommaksi näet, mitä mieluista olen saanut lahjaksi… )

Repliikkejä

– Miten tänään on rauhallista, ei uskois että on jouluaatto —

– Just ku se pappi sano, että nyt hiljaisella rukouksella muistamme niitä, jotka ovat pyytäneet esirukousta, … just silloin mun maha mourus, niin että puoli kirkkoa kuuli!

– Ihana kun on lunta, tuo kuusikin on niin kaunis!

– Mikä tämä juusto on? Maistuu … hm… ennenkuulumattomalle… Kuulumaton juusto?

– Tämmöstä mä oon aina halunnu!

– Voi kuinka hieno, kiitos!

– Aloitettaisko vielä tuo Panettone? – Yhtäaikaa kuudesta suusta: ”EI!”

– Enää neljä yötä niin H. tulee reissusta…

– Olipas mukava kun kävitte, olitte.

– Minä ainakin lähden lenkille, pakko… Sitä paitsi kohta pyryttää…

– Meillä ei sitten ole tänäänkään kinkkua.

– Päiväkirjoissa nyt aina on kaikkea typerää (toteaa Bridget Jones)

– Château Musar on jo 19 vuotta vanha. Sekin. Ja sen huomaa.

– Laittaisitko takkaan tulen? Haen kirjan.