Kohteena Naxos-Giardini

Corso Umberto on Taorminan läpi kulkeva pääkatu. Sitäpä tepastelimme etsien ruokapaikkaa: eka iltana pizzalle! Pizzeria-ristoranten terassi oli sekin – tietysti – merelle päin. Naxoksen rantaviivan valot syttyivät ja olimme tyytyväisiä. Pojatkin. Nälkä vihdoin helpotti. Aito Tiramisu ja espresso kruunasivat illan. Kliseista? Niinpä mutta entäs sitten.

Yömyssylle kävelimme Dejavu-cocktailbaariin, jossa ei tietenkään meidän lisäksemme ollut muita. Kovasti yritin tilata juomat italiaksi, mutta hetken kuluttua baarimikko katsoi parhaaksi kysyä: Do you speak english? Ehkä se johtui siitä että sisilian murre on niin erilaista kuin (mantereen) italia … D’accordo. Heh!

Maanantaiaamuna Joonianmeri tyyni. Näkymä Naksoksenlahdelle utuinen. Herättyä kuvaus- ja kävelylenkille kaupunginpuutarhaan ja kaupungin pienille kujille. Idyllisiä pieniä katuja, puistoja ja pihapiirejä sekä uuteen viikkoon heräileviä sisilialaisia. Bougainvillat ja oleanterit kukkivat vielä, samoin kaktukset.

 

Hotelli Monte Tauron aamiainen ruhtinaallinen, ainakin italialaisen mittapuun mukaan. Prosciuttoa ja makeita tomaatteja, tuoreita hedelmiä ja leipiä, ja paljon muuta. Viivähdimme tovin. Herättelemään poikia, joiden käytyä tankkaamassa lähdimme laskeutumaan Monte Tauron vuorelta alas Naxos-Giardiniin. Jyrkkä lasku patikointireittiä pitkin ja tulimme meren rantaan. Aaurinko paistoi siniseltä taivaalta, meri tuoksui ja oli vaikea uskoa, että on maanantain puolipäivä. Naxoksen kirkko rumin, mitä Italiassa olen ikinä nähnyt, eikä pikkukaupunki itsessäänkään erikoinen. Mutta meri! Meduusojakin onnistuttiin kuvaamaan rannalta.

 

Iltapäiväksi altaalle, .. dekkareita ja italian sanoja lueskeltiin. Pian aurinko jo vetäytyi pilveen, … Nyt suihkuun ja taas kävelemään … Täytyy kävellä näin!

 

Yritän liitellä kuviakin mukaan (löydettiin Naxoksesta mini-usbikin kotiin jääneen tilalle) mutta vielä vähän ongelmia tämän miniläppärin käytön kanssa. Nettiyhteyden sentään eilen sain toimimaan vaikka oma ja ”lainapoika” kovasti koettivat taitojani epäillä – itse kun eivät hommassa onnistuneet. Kyllä miinä sitten olenkin asiasta nuorille miehille kuittaillut… 😉

Benvenuti a Sicilia!

Tämä kymmenes kerta Italiaan on kuin kotiinsa tulisi. Kiinan matkan jälkeen Italia tuntuu niin tutulta, – ah! niin ihanalta. Aamulennolla laskeskelin, etten ole ollut missään muussa maassa niin paljon kuin Italiassa. Mutta en Etelä-Italiassa! Roomaa etelämmäs vain kaksi päivän piipahdusta Napoliin. Nyt edessä viikko Sisiliassa, fantastico!

Helsinki – Catania lomalento kesti vajaat neljä tuntia: saavuimme aurinkoiselle Välimeren suurimmalle saarelle (5 milj. asukasta ja n. 260 x 180 km) ennen puoltapäivää. Viime yö Helsinki-Vantaalla. Oulussa asumisen harvoja huonoja puolia on sieltä lähtemisen vaikeus; aina on ensin tai lopuksi, pahimmassa tapauksissa loman molemmissa päissä, oltava yö Helsingissä. Nyt sujui poikkeuksellisen kätevästi: uusi Hilton-hotelli ulkomaanterminaalin kupeessa oli hieno ja hiljainen. Ei edullisimpia, mutta laatuunsa nähden ei sietämätönkään. Voin suositella. Aamiaisen määrä ja laatu oli myös reissun nuoriso-osaston testauksen mukaan vähintäänkin oivallinen. Pojat (kuopus ja kaverinsa) tankkasivat energiavajeensa tyydyttämiseksi oikein kunnolla: yö kun oli pojilla kulunut leffoja katsellessa – ja tyttöystäville tekstaillessa? No lennon sitten kylläisinä ja väsyneinä nukkuivatkin.

Kuopus sai kaverinsa mukaan koska sisarensa ei reissuun lähtenyt – eka syysloma näin. Onneksi Lapin ilmatorjuntatykistö tulee turvakseen. Tai noh, yksi autosotamies sieltä, mutta sekin jo helpottaa oloani. Melko hyvin onnistuin eilen kyyneleet nielemään kun kentälle meidät tuoneen tyttären kanssa halailin. Olisihan minun opittava jo päästämään irti, mutta ei se niin vaan minulta onnistu. Hiljaa nieleksin. Hiljaa irrottaudumme…

Mutta siis Sisilia, Taormina: kaunista, välimerellistä, turkoosia, lämmintä (+ 26 C altaalla). Olemme vasta lähdössä tutustumaan pieneen 2500 vuotta vanhaan kaupunkiin, joka on elänyt turismista hyvinkin jo sata vuotta. Yhden jälkeen paikallista aikaa oltiin hotellissa ja siitä lähtien altaalla tulodrinksuilla ja päikkäreillä. Pojat uivatkin, minä keskityin kuvaamaan tolskaamistaan – ja nauttimaan auringosta!

A domani!

Niin usein olen matkoihini kävellyt,

ja melkein yhtä usein takaisin tullut.

Taas sinne päin matkalla olen nyt

Tulkaa vastaan, oi!, ystävät hullut – –

Kun saavun , tunnen kesätuulen tuoksuvan.

Se kaikki hullut unelmani kattaa.

Juicen Juankoski soinut mielessä tänään. Jo aamulla: varhain olin lenkillä, tihkusateisessa puolipimeässä kävelin märistä lehdistä liukkaalla polulla Toppilanrantaan, jossa meri hyinen. Tarkoituksellako hain kontrastia? Ehkäpä. Muutenkin päivä valmistellessa lähtöä. Odottaminen, vartoominen on usein parempaa kuin toteutunut  unelma… Tiedä häntä. A domani. Huomiseen. Lähdemme kohti Sisiliaa!

Ansaitsematon? loma

Aamulla töissä pari opiskelijanuorukaista kävivät metodiopin harkan kanssa luonani ja yhdessä todettiin, että loma alkaa just kun on käyntiin päästy. Niinpä. Syyslomaa ei oikein tunne ansainneensakaan, mutta siitä viis! Ansaittu tai ei, nyt on loma! Tänään on kyllä Oulussa ollut niin karmea keli, ettei haittaa vaikka pääseekin (sateiseen! ??) Sisiliaan. On siellä ainakin lämmin.

Kun tytär ei kanssamme lähde, mikä on minusta monestakin syystä jotensakin suunnattoman ikävä juttu, laitoin pihvien seuraksi munakoisopaistosta. Tyär kun semmoisista tavattomasti pitää. Soveltelin ja laittelin vuokaan kaikenlaista. Kunpa tietäisin mitä! Ainakin viimeiset itsekasvatetut basilikat! Tuoksu oli huumaava, ja niin kovin italialainen. Kuohuviinikin avattiin loman kunniaksi. Hyvä uusi espanjalainen cava Soler-Jové Brut Reserva maistui makoisalta. Eikä ole hintavakaan.

T-paidat, askelmittari, lenkkarit, paremmat kamppeet illoiksi, Etnan retkeä varten jotain lämmintä, miniläppäri (onhan blogia ylläpidettävä! :)), kirjoja, pesuvehkeet… siis pakkaamaan. Vaikka ehtiipä tuota vielä huomennakin, vasta illalla Oulu-Helsinki… ja sunnuntaiaamuna Helsinki-Catania.

The Godfather Waltz soi koko ajan … Perfetto! 

Lentoon lähdössä

Buonasera! Uno, due, tre, quattro, cinque …; Melkein jo lentoon lähdössä (ilmakuva suurenee klikkaamalla). Enää kaksi yötä. Kummisetä-trilogia katsottu, Montebaldo-sarjaan ihastuttu (grazie, Taije!), Matti Särkän Taormina, rakastettuni -kirjanen luettu, silmät kipeiksi surffailtu, sääkarttoja vähän huolestuneena tarkkailtu, systerin Sisilian vinkit muistiinpantu … Reissusivupohjaakin jo värkkäilin. Matkakuumettako? No, niente!

Uno (mask.) tietokone

Periaatteellisesta rauhallisuudestani  … tässä vaiheessa pehtoori voi esittää jonkinlaisen eriävän tupinan, mutta siitä ei kannata piitata. Myös lapsilla saattaa olla muistissa jotain ikäviä yksityiskohtia, jotka eivät välttämättä tue käsitystä minun rauhallisuudestani, mutta periaatteessa, ja ainakin töissä monet pitävät minua rauhallisena  … Siis  periaatteellisesta rauhallisuudestani huolimatta olen suhteellisen malttamaton, jollei tietotekniikka toimi kuten haluaisin. Jos yhteydet ovat hitaat, jos en tiedä, missä olen sörssinyt, jos joku ohjelman päivitysversio on ”vääränlainen”, …

Tänään on ollut sellainen päivä, sekä kotona että töissä, ettei yhteistyö työkalun kanssa ole sujunut. Monia minusta johtumattomia ja – nyt jo voin myöntää – minusta johtuviakin ongelmia on riittänyt: www-hotellini ei suostu vastaamaan kadonneiden tilastojen ongelmaan, yritin tehdä  Operan päivitystä (käytän Operaa mielummin kuin Exploreria tai FireFoxia) mutta vaikka saan päivityksen latautumaan, ei se asennu, töissä en päässyt koko päivänä palvelimeen, jonne päivitettyä tietoa olisi pitänyt saada, nyt huomasin www-sivustossani monia viittausongelmia (omia huolimattomuuksia? jotka kai onnistuin korjaamaan). Salasanani uuteen OpeOodiin eivät toimineet; vasta kolmannen puhelinsoiton jälkeen sain toimivat tunnukset. Sitä paitsi hoksin, että haluaisin isomman näytön. Kun yritän opetella käyttämään InDesignia niin norminäyttö on turhan pieni. Ei kuulosta aivan asialliselta ja perustellulta syyltä? Ei minustakaan, mutta saan mie haluta.

Siispä lopetan tämän datailun tältä päivältä.

Ai niin. Tästä olen keskustellut muutamien kanssa mutta mitenkäs arvoisat blogivieraani (teitä on nelisenkymmentä piipahtajaa päivittäin) suhtaudutte tietokoneeseen? Onko se maskuliini vai feminiini? Minusta ehdottomasti ”uno”, siis maskuliini.