lokakuu 2008

Torstai kulunut – vihdoin – Taorminaan tutustuessa. Aamulla pehtoorin kanssa vaeltamaan kohti Castelmolan keskiaikaista saraseenien linnoitusta. Nousu Monte Tauron vuorta ylös (yli 500 mpy) teki hyvää. Joonian meri edelleen merkillisen tyven, ilma leuto ja leppoisa. Laskeuduttuamme takaisin kylään kauppahalli oli vähän pettymys, Santa Caterinan kappeli sen sijaan – barokkikirkoksi, joista en yleensä innostu – hyvinkin kaunis.

Hotellilta käytiin hakemassa ja houkuttelemassa pojat mukaan ja kohteena Taorminan kreikkalainen teatteri. Hyvin säilynyt ja näkymät upeat. (Valokuvatorstain aihe ”silta nykyisyyteen” ehkä tuli kuvattua.) Taorminan ja merenrannan välissä kulkeva funivia (köysirata) oli testattava. Ei nyt mitenkään erityinen, mutta tulipahan ajeltua. Ja rannan tuntumassa olleessa Il Delfino -trattoriassa nautimme vähän lounasta.

Altaallekaan kun ei näin pilvisellä ole asiaa, on varmaankin lähdettävä jo shoppaamaan. Tyttärelle tuliainen, ja murmelille myös, ovat katsottuna jo valmiiksi. Yritän vältellä ruoka-ainesten ostelua. Pari pientä purkkia (pistaasikreemiä, hmmm kakkujen täytteiksi) on tosin jo hankittu. Viinejäkin on pehtoorin kanssa jo valittu kotiin vietäväksi. Etna Rosso (doc) on hyvää.

(kuvien liittäminen tuskallista…)

Siracusassa tutustuimme vanhaan kaupunkiin ja arkeologiseen alueeseen, mutta niitä ennen kävimme kalatorilla. Onhan noita tullut nähtyä ennenkin ja vaikka esim. Agadirissa käytiin tukkumarkkinoilla, joissa kalat myytiin huutokaupalla, oli Siracusassa aivan omanlaisensa meininki. Ulkosalla olleiden kalapöytien takana olleet kalakauppiaat (vain miehiä) pitivät kerrassaan kovaäänisiä myyntipuheita: huusivat suoraa huutoa, minkä äänivaroiltaan pystyivät. Lieköhän siellä otetaan töihin sen perusteella kenellä on kailottavin ääni.

Kalatorilta vanhaan kaupunkiin Ortigian saarelle. Ensin Apollonin temppelin rauniot (pehtoori tupisi jotain että onhan näitä raunioita vuosikymmeniä !! kestäneen suhteen aikana kierrettty) ja Arkhimedeen (syntynyt ja vaikuttanut Siracusassa) piazzan kautta kävelimme pieniä kujia kohti Il Duomoa.

Tuomiokirkkoon ovat kaikki Sisilian hallitsijakansat jättäneet omat jälkensä. Doorilaisen temppelin pylväät, saraseenien tekemät kattorakenteet, yhtä llailla normannien kuin espanjalaisten kerrostumat osana nykyistä katedraalia. Valkoisella barokkiaukiolla aurinko sokaisi ja amerikkalaisturistien isoääninen oleminen ärsytti. Löysimme kuitenkin mukavan terassiristoranten, jossa lounassalaatilla ja vino biancolla vahvistimme lomaolemustamme. Kiersimme pieniä kujia, kuvasin paljon. Aika tuntui pysähtyneen vuosisatojen taakse.

Apollonin temppelilllä oli kokoontuminen kahdelta, sieltä bussille ja kohti kaupungin ulkopuolella olevaa arkeologista aluetta. Kalkkikivilouhoksella paljon sitruunapuita ja linnunlaulua. Aurinko jo pilvessä.

Taorminassa olimme takaisin kuuden aikaan. Meitä oli odottamassa kaksi nälkäistä, päivän keskenään ollutta, puheliasta nuorta miestä. Baccanale-ristoranten ulkopöydissä meinasi iltakahdeksalta olla jo viileää, mutta meriahven ja pojilla tupla pasta-annokset vievät nälän ja toivat lämpimän olon. Mukava kuunnella nuorten miesten (nais)asioita ja elämännäkemyksiä. Viikon aikana kun oma ja kaverinsa ovat mukana näkee omansa uudessa valossa.

Buona notte jo varhain.

Mercoledi alle 5.45. Herään (salille lähdön aikaan) sateen ääneen ja huoleen kun tytär ei vastannut illalla myöhään lähettämääni viestiin. Turhaan niin aikaisin heräsin: ei tarvinnut lähteä salille, ei satanut (ääni ilmeisesti naapurihuoneen suihkusta tms.,) ja viestikin tuli perille. Siispä ei muuta kuin suihkuun, aamiaiselle ja aurinkoisessa aamussa bussiterminaalia kohti. Siracusaan!

Sisilian itärannikkoa 120 km etelään Oulun kokoiseen Siracusaan (Syrakusa) Salvatoren rauhallisessa kyydissä Ari-oppaan luennoidessa puolitoistatuntisen matkan aikana Sisilian varsin vaiherikkaan historian pääpiirteistä.

Retkipäivän vaiheista kirjoittelen kuvien kera huomenna ”vapaapäivänä” lisää, nyt seurueeni miehet jo kovasti nälkäisinä odottelevat lähtöä, mutta yksi minuun lähtemättömän jäljen jättänyt episodi on kirjattava ylös, ettei vain unohdu: kierreltyämme tunnin Siracusan arkeologisella alueella kuunnellen oppaan selostusta kreikkalaisesta teatterista (200 eKr.) ja roomalaisesta teatterista (400 jKr.) aurinkomatkalaisryhmämme blondi loihe lausumaan: ”On se kyllä hienoa, kuinka mahdottoman vanhaa se tuo historia ylipäätään on!” Tämän viisauden muistan jakaa myös opiskelijoille kunhan pääsen luennon pitoon tai seminaariin loman jälkeen. Elämä on laiffii ja sitä rataa… Buona notte Suomeen! Me lähdemme etsimään osteriaa tai ristorantea tai pizzeriaa tai trattoriaa: nyt tarvitaan hyvä italialainen illallinen!

Tänään huiputimme Etnan. Tai noh ei ihan huiputettu, käytiin 1900 metrin korkeudessa. Etnan korkeus on 3300 metriä (tällä hetkellä: korkeus vaihtelee purkausten mukaan, jokainen purkaus muutttaa korkeutta. Nytkin tulivuoresta valuu laavaa, mutta se on kuulemma vain merkki siitä, että kaikki on hyvin. Tutto e posto!). Totta puhuen huiputukseen ei tarvittu pohjelihaksia senkään vertaa kuin Saariselällä Iisakkipäälle kiivetessä. Mentiin Salvatoren hyvällä kyydillä = Aurinkomatkojen retki. Pojatkin saatiin kiskottua aamulla hereille. Ruska (!) Etnan rinteillä oli lähes yhtä hieno kuin pohjoisessa. Kastanjat varsinkin monivärisiä. Puuraja on paljon korkeammalla kuin Saariselällä, ja endeemisiä kasveja on melkoisesti. Kingsteri kukkikin. Syyssateiden myötä täällä on kuulemma uusi ”pikku kevät” sikäli, että kuuman kesän jälkeen monet kasvit vihertävät uudelleen.

Retken jälkeen iltapäivällä linja-autoasemalta kaupunginpuutarhan kautta nopeasti hotellille. Hetki aurinkoa altaalla. Vieläkään en ehtinyt uimaan ennen kuin meni pilveen.

Nyt on sitten edessä ruokapaikan valinta. Vaikka täällä selvästi on turistikausi jo lopuillaan, on ravintoloita auki vaikka kuinka. Kalaravintoloihin pehtoorin kanssa mieluusti menisimme, mutta pojat eivät ainakaan vielä eilen innostuneet ristoranteista, joiden edessä oli mustekaloja, simpukoita ja meriahvenia houkuttelevasti esillä jäälaatikoissa. Niinpä päädyimme kompromissiin: La Botte ristorante, jonka löytämiseksi jopa italiaa käytettiin, oli hyvä. Saimme istua samettisen lämpimässä illassa ja paikallisiakin oli siellä monia, siis ei pelkkä turistirysä. Pojat saivat pastaa ja me miekkakalaa. Se oli graavattu, leikattu ohuen ohuiksi siivuiksi ja täytetty katkoilla ja rucolalla. Lisukkeeksi Caponataa – josta tyär olisi pitänyt vielä enemmän kuin me.

Eilen ajoissa nukkumaan koska tänään oli varhainen lähtö retkelle. Tänään on tehtävä samoin. Huomenna antiikin Syracusa.

Corso Umberto on Taorminan läpi kulkeva pääkatu. Sitäpä tepastelimme etsien ruokapaikkaa: eka iltana pizzalle! Pizzeria-ristoranten terassi oli sekin – tietysti – merelle päin. Naxoksen rantaviivan valot syttyivät ja olimme tyytyväisiä. Pojatkin. Nälkä vihdoin helpotti. Aito Tiramisu ja espresso kruunasivat illan. Kliseista? Niinpä mutta entäs sitten.

Yömyssylle kävelimme Dejavu-cocktailbaariin, jossa ei tietenkään meidän lisäksemme ollut muita. Kovasti yritin tilata juomat italiaksi, mutta hetken kuluttua baarimikko katsoi parhaaksi kysyä: Do you speak english? Ehkä se johtui siitä että sisilian murre on niin erilaista kuin (mantereen) italia … D’accordo. Heh!

Maanantaiaamuna Joonianmeri tyyni. Näkymä Naksoksenlahdelle utuinen. Herättyä kuvaus- ja kävelylenkille kaupunginpuutarhaan ja kaupungin pienille kujille. Idyllisiä pieniä katuja, puistoja ja pihapiirejä sekä uuteen viikkoon heräileviä sisilialaisia. Bougainvillat ja oleanterit kukkivat vielä, samoin kaktukset.

Hotelli Monte Tauron aamiainen ruhtinaallinen, ainakin italialaisen mittapuun mukaan. Prosciuttoa ja makeita tomaatteja, tuoreita hedelmiä ja leipiä, ja paljon muuta. Viivähdimme tovin. Herättelemään poikia, joiden käytyä tankkaamassa lähdimme laskeutumaan Monte Tauron vuorelta alas Naxos-Giardiniin. Jyrkkä lasku patikointireittiä pitkin ja tulimme meren rantaan. Aaurinko paistoi siniseltä taivaalta, meri tuoksui ja oli vaikea uskoa, että on maanantain puolipäivä. Naxoksen kirkko rumin, mitä Italiassa olen ikinä nähnyt, eikä pikkukaupunki itsessäänkään erikoinen. Mutta meri! Meduusojakin onnistuttiin kuvaamaan rannalta.

Iltapäiväksi altaalle, .. dekkareita ja italian sanoja lueskeltiin. Pian aurinko jo vetäytyi pilveen, … Nyt suihkuun ja taas kävelemään … Täytyy kävellä näin!

Yritän liitellä kuviakin mukaan (löydettiin Naxoksesta mini-usbikin kotiin jääneen tilalle) mutta vielä vähän ongelmia tämän miniläppärin käytön kanssa. Nettiyhteyden sentään eilen sain toimimaan vaikka oma ja ”lainapoika” kovasti koettivat taitojani epäillä – itse kun eivät hommassa onnistuneet. Kyllä miinä sitten olenkin asiasta nuorille miehille kuittaillut… 😉

Tämä kymmenes kerta Italiaan on kuin kotiinsa tulisi. Kiinan matkan jälkeen Italia tuntuu niin tutulta, – ah! niin ihanalta. Aamulennolla laskeskelin, etten ole ollut missään muussa maassa niin paljon kuin Italiassa. Mutta en Etelä-Italiassa! Roomaa etelämmäs vain kaksi päivän piipahdusta Napoliin. Nyt edessä viikko Sisiliassa, fantastico!

Helsinki – Catania lomalento kesti vajaat neljä tuntia: saavuimme aurinkoiselle Välimeren suurimmalle saarelle (5 milj. asukasta ja n. 260 x 180 km) ennen puoltapäivää. Viime yö Helsinki-Vantaalla. Oulussa asumisen harvoja huonoja puolia on sieltä lähtemisen vaikeus; aina on ensin tai lopuksi, pahimmassa tapauksissa loman molemmissa päissä, oltava yö Helsingissä. Nyt sujui poikkeuksellisen kätevästi: uusi Hilton-hotelli ulkomaanterminaalin kupeessa oli hieno ja hiljainen. Ei edullisimpia, mutta laatuunsa nähden ei sietämätönkään. Voin suositella. Aamiaisen määrä ja laatu oli myös reissun nuoriso-osaston testauksen mukaan vähintäänkin oivallinen. Pojat (kuopus ja kaverinsa) tankkasivat energiavajeensa tyydyttämiseksi oikein kunnolla: yö kun oli pojilla kulunut leffoja katsellessa – ja tyttöystäville tekstaillessa? No lennon sitten kylläisinä ja väsyneinä nukkuivatkin.

Kuopus sai kaverinsa mukaan koska sisarensa ei reissuun lähtenyt – eka syysloma näin. Onneksi Lapin ilmatorjuntatykistö tulee turvakseen. Tai noh, yksi autosotamies sieltä, mutta sekin jo helpottaa oloani. Melko hyvin onnistuin eilen kyyneleet nielemään kun kentälle meidät tuoneen tyttären kanssa halailin. Olisihan minun opittava jo päästämään irti, mutta ei se niin vaan minulta onnistu. Hiljaa nieleksin. Hiljaa irrottaudumme…

Mutta siis Sisilia, Taormina: kaunista, välimerellistä, turkoosia, lämmintä (+ 26 C altaalla). Olemme vasta lähdössä tutustumaan pieneen 2500 vuotta vanhaan kaupunkiin, joka on elänyt turismista hyvinkin jo sata vuotta. Yhden jälkeen paikallista aikaa oltiin hotellissa ja siitä lähtien altaalla tulodrinksuilla ja päikkäreillä. Pojat uivatkin, minä keskityin kuvaamaan tolskaamistaan – ja nauttimaan auringosta!

Buonasera! Uno, due, tre, quattro, cinque …; Melkein jo lentoon lähdössä (ilmakuva suurenee klikkaamalla). Enää kaksi yötä. Kummisetä-trilogia katsottu, Montebaldo-sarjaan ihastuttu (grazie, Taije!), Matti Särkän Taormina, rakastettuni -kirjanen luettu, silmät kipeiksi surffailtu, sääkarttoja vähän huolestuneena tarkkailtu, systerin Sisilian vinkit muistiinpantu … Reissusivupohjaakin jo värkkäilin. Matkakuumettako? No, niente!