Sabato – lauantai

Vapaalauantai. Nautimme runsaasta aamiaisesta pitkään, tarjolla olleen kuohuviinin jätimme väliin, mutta tuoreista appelsiineista puristettua mehua olisi – taas – voinut juoda paljonkin. Ja ne tomaatit, olenko jo niitä ylistänyt? Vähän mozzarellaa ja viipale prosciuttoa, ja lopuksi pieni pala Torta di limonea.

Perjantai-iltaa myöhään viettäneet nuoret miehet jäivät nukkumaan kun lähdimme pehtoorin kanssa lenkille. Lämpimin aamu koko viikolla. Matkalla linnut lauloivat vimmatusti. Täällä onkin paljon lintuja, ja laulavat aamusta iltaan. Laskeuduimme kävelyreittiä meren rantaan. Isola Bella, maailmanperintökohde, oli lenkkimme päämäärä. Kahlasimme lämpimässä merivedessä. Etsimme mökin kivikokoelmaan muutaman lisän. Meren tuoksu on loman tuoksu. Turisteja ei rannoilla ole paljoa, emme mekään sinne jääneet.

 

 

Kuten lauantaisin usein tehdään, menimme viinikauppaan, salumeriaan (herkkukauppa) itseasiassa. Saatuamme hyviä vinkkejä ostimme Liparin saaren Pantelleriaa ja Pellergrinon Marsalaa (10 anni) kotiin vietäväksi sekä pistaasikakkusia ja piccolot proseccoa lounaaksi. Molto bene!

 

Ja sitten hotellin altaalla aurinkoa ja uintia. Yhtäkkiä tytärtä hirmu ikävä. Eikä vain sen takia, että tarvitsisin jonkun, jolta lainata meikkikynän terotinta tai jonka kanssa arvostella ohikulkevien italiattarien pukeutumistta tai jonka nasevia kommentteja milloin mistäkin olisi mukava kuulla, vaan iski sellainen yleisikävä: en ole vielä koskaan ollut näin kauan erossa esikoisesta. Allora! Korkea aika olla jo erossa, mutta ei se estä, ettenkö ikävöisi.

 

Kolmen jälkeen Naksoksenlahden päälle nousivat ukkospilvet, pakenimme parvekkeelle. Ei vielä sada, ehkä meneekin ohi, meri tyyni, kirkonkellot soittavat lauantai-illan messuun. Muistuttavat meitä huomisesta paluusta kotiin, on ryhdyttävä pakkaamaan. Lähden vielä vähän herkkuja ostamaan, ja sitten illan lopuksi viimeiselle sisilialaiselle illalliselle.

 

Eilisen antipastin tonno affumicaton (savustettua tonnikalaa ohuina viipaleina) ja secondin hummeripastan voisin syödä uudelleen. Sisialaiset viinit olemme tienneet jo ennen tätä viikkoa hyviksi, mutta että niitä on niin monenlaisia! Muita viinejäpä täällä ei paljon valitakkaan, esim. Toscanan viinejä tai Veneton amaroneja ei ole ollut tarjolla – ei ristoranteissa eikä enotecoissa (viinikaupoissa). No onhan noissa sisilialaisissa ollut maistamista…

 

Näihin kuviin ja tunnelmiin. Huomenna myöhään kotona. Mille grazie e arrivederci!

 

Al Pacinoa etsimässä

Eilen illalla alkanut sade pakotti meidät juoksemaan Corso Umbertoa hotellille, ja silti lähes kastuttiin. Sade jatkui yöhön ja aamu valkeni utuisena ja kylmänä (+ 16 C). Retkibussiin noustessa kahdeksalta tihuutti mutta Sàvocan ja Forza d’Agron kylässä vältyimme sateelta. Pojatkin lopulta päättivät lähteä mukaan retkelle, ja vaikkeivat jaksaneet kuunnella (nukkuivat mokomat, kun eivät öisin nuku) mafian historiasta ja nykypäivästä sujuvasanaisesti kertovaa Terhiä (Aurinkomatkojen opas) taisivat tykätä reissusta. Meidän kuopuksen kesällä loukkaantunut polvi ei sallinut ihan joka linnavuorelle nousua, mutta paljon nuoretkin kuvasivat ja tupisematta mukana kulkivat.

Aurinkomatkat markkinoi retkeä nimellä ”Kummisedän jalanjäljillä” ja kävimmehän me monissa elokuvan kuvauspaikoissa. Bar Vitelli tietysti tärkein! Ja näimme Michelin ja Apollonian vihkikirkon: mutta en nähnytkään Al Pacinoa! Vaikka niin mieluusti hänet kakkoselokuvan kuosissa olisinkin tavannut :). Joka tapuksessa kannatti katsoa elokuvat ennen reissua.

Matkaoppaissa ja matkakuvauksissa käytetään usein sanontaa ”huikaisevan kauniit näköalat” tai ”henkeäsalpaava maisema”. No, tänään eivät olleet ylisanoja! Varsinkaan kun puolelta päivin alkoi aurinko jo paistaa hienosti. Va bene!

Näimme 1800-luvun muumioita (Keminmaan kirkon aliset osin paremmin säilyneitä), luostarin, 1950-luvulle pysähtynyttä sisilialaiselämää, merkillisen hautausmaan 500 mpy. Pieniä viehättäviä (kuvattavia) yksityiskohtia paljon, sillä seurauksella, että koko ajan kuljin jäljessä muusta ryhmästä.

Kahdelta hotellissa. Partsille skumpalle ja miniläppäri esiin. Nyt virittäydymme hiljalleen viikonlopun viettoon.

Castelmola ja kreikkalainen teatteri

Torstai kulunut – vihdoin – Taorminaan tutustuessa. Aamulla pehtoorin kanssa vaeltamaan kohti Castelmolan keskiaikaista saraseenien linnoitusta. Nousu Monte Tauron vuorta ylös (yli 500 mpy) teki hyvää. Joonian meri edelleen merkillisen tyven, ilma leuto ja leppoisa. Laskeuduttuamme takaisin kylään kauppahalli oli vähän pettymys, Santa Caterinan kappeli sen sijaan – barokkikirkoksi, joista en yleensä innostu – hyvinkin kaunis.

Hotellilta käytiin hakemassa ja houkuttelemassa pojat mukaan ja kohteena Taorminan kreikkalainen teatteri. Hyvin säilynyt ja näkymät upeat. (Valokuvatorstain aihe ”silta nykyisyyteen” ehkä tuli kuvattua.) Taorminan ja merenrannan välissä kulkeva funivia (köysirata) oli testattava. Ei nyt mitenkään erityinen, mutta tulipahan ajeltua. Ja rannan tuntumassa olleessa Il Delfino -trattoriassa nautimme vähän lounasta.

 

Altaallekaan kun ei näin pilvisellä ole asiaa, on varmaankin lähdettävä jo shoppaamaan. Tyttärelle tuliainen, ja murmelille myös, ovat katsottuna jo valmiiksi. Yritän vältellä ruoka-ainesten ostelua. Pari pientä purkkia (pistaasikreemiä, hmmm kakkujen täytteiksi) on tosin jo hankittu. Viinejäkin on pehtoorin kanssa jo valittu kotiin vietäväksi. Etna Rosso (doc) on hyvää.

(kuvien liittäminen tuskallista…)

Siracusan retki

Siracusassa tutustuimme vanhaan kaupunkiin ja arkeologiseen alueeseen, mutta niitä ennen kävimme kalatorilla. Onhan noita tullut nähtyä ennenkin ja vaikka esim. Agadirissa käytiin tukkumarkkinoilla, joissa kalat myytiin huutokaupalla, oli Siracusassa aivan omanlaisensa meininki. Ulkosalla olleiden kalapöytien takana olleet kalakauppiaat (vain miehiä) pitivät kerrassaan kovaäänisiä myyntipuheita: huusivat suoraa huutoa, minkä äänivaroiltaan pystyivät. Lieköhän siellä otetaan töihin sen perusteella kenellä on kailottavin ääni.

Kalatorilta vanhaan kaupunkiin Ortigian saarelle. Ensin Apollonin temppelin rauniot (pehtoori tupisi jotain että onhan näitä raunioita vuosikymmeniä !! kestäneen suhteen aikana kierrettty) ja Arkhimedeen (syntynyt ja vaikuttanut Siracusassa) piazzan kautta kävelimme pieniä kujia kohti Il Duomoa.

 

Tuomiokirkkoon ovat kaikki Sisilian hallitsijakansat jättäneet omat jälkensä. Doorilaisen temppelin pylväät, saraseenien tekemät kattorakenteet, yhtä llailla normannien kuin espanjalaisten kerrostumat osana nykyistä katedraalia. Valkoisella barokkiaukiolla aurinko sokaisi ja amerikkalaisturistien isoääninen oleminen ärsytti. Löysimme kuitenkin mukavan terassiristoranten, jossa lounassalaatilla ja vino biancolla vahvistimme lomaolemustamme. Kiersimme pieniä kujia, kuvasin paljon. Aika tuntui pysähtyneen vuosisatojen taakse.

 

Apollonin temppelilllä oli kokoontuminen kahdelta, sieltä bussille ja kohti kaupungin ulkopuolella olevaa arkeologista aluetta. Kalkkikivilouhoksella paljon sitruunapuita ja linnunlaulua. Aurinko jo pilvessä.

 

Taorminassa olimme takaisin kuuden aikaan. Meitä oli odottamassa kaksi nälkäistä, päivän keskenään ollutta, puheliasta nuorta miestä. Baccanale-ristoranten ulkopöydissä meinasi iltakahdeksalta olla jo viileää, mutta meriahven ja pojilla tupla pasta-annokset vievät nälän ja toivat lämpimän olon. Mukava kuunnella nuorten miesten (nais)asioita ja elämännäkemyksiä. Viikon aikana kun oma ja kaverinsa ovat mukana näkee omansa uudessa valossa.

 

Buona notte jo varhain.

Vanhaa historiaa

Mercoledi alle 5.45. Herään (salille lähdön aikaan) sateen ääneen ja huoleen kun tytär ei vastannut illalla myöhään lähettämääni viestiin. Turhaan niin aikaisin heräsin: ei tarvinnut lähteä salille, ei satanut (ääni ilmeisesti naapurihuoneen suihkusta tms.,) ja viestikin tuli perille. Siispä ei muuta kuin suihkuun, aamiaiselle ja aurinkoisessa aamussa bussiterminaalia kohti. Siracusaan!

Sisilian itärannikkoa 120 km etelään Oulun kokoiseen Siracusaan (Syrakusa) Salvatoren rauhallisessa kyydissä Ari-oppaan luennoidessa puolitoistatuntisen matkan aikana Sisilian varsin vaiherikkaan historian pääpiirteistä.

Retkipäivän vaiheista kirjoittelen kuvien kera huomenna ”vapaapäivänä” lisää, nyt seurueeni miehet jo kovasti nälkäisinä odottelevat lähtöä, mutta yksi minuun lähtemättömän jäljen jättänyt episodi on kirjattava ylös, ettei vain unohdu: kierreltyämme tunnin Siracusan arkeologisella alueella kuunnellen oppaan selostusta kreikkalaisesta teatterista (200 eKr.) ja roomalaisesta teatterista (400 jKr.) aurinkomatkalaisryhmämme blondi loihe lausumaan: ”On se kyllä hienoa, kuinka mahdottoman vanhaa se tuo historia ylipäätään on!” Tämän viisauden muistan jakaa myös opiskelijoille kunhan pääsen luennon pitoon tai seminaariin loman jälkeen. Elämä on laiffii ja sitä rataa… Buona notte Suomeen! Me lähdemme etsimään osteriaa tai ristorantea tai pizzeriaa tai trattoriaa: nyt tarvitaan hyvä italialainen illallinen!

Etna huiputettu

Tänään huiputimme Etnan. Tai noh ei ihan huiputettu, käytiin 1900 metrin korkeudessa. Etnan korkeus on 3300 metriä (tällä hetkellä: korkeus vaihtelee purkausten mukaan, jokainen purkaus muutttaa korkeutta. Nytkin tulivuoresta valuu laavaa, mutta se on kuulemma vain merkki siitä, että kaikki on hyvin. Tutto e posto!). Totta puhuen huiputukseen ei tarvittu pohjelihaksia senkään vertaa kuin Saariselällä Iisakkipäälle kiivetessä. Mentiin Salvatoren hyvällä kyydillä = Aurinkomatkojen retki. Pojatkin saatiin kiskottua aamulla hereille. Ruska (!) Etnan rinteillä oli lähes yhtä hieno kuin pohjoisessa. Kastanjat varsinkin monivärisiä. Puuraja on paljon korkeammalla kuin Saariselällä, ja endeemisiä kasveja on melkoisesti. Kingsteri kukkikin. Syyssateiden myötä täällä on kuulemma uusi ”pikku kevät” sikäli, että kuuman kesän jälkeen monet kasvit vihertävät uudelleen.

Retken jälkeen iltapäivällä linja-autoasemalta kaupunginpuutarhan kautta nopeasti hotellille. Hetki aurinkoa altaalla. Vieläkään en ehtinyt uimaan ennen kuin meni pilveen.

Nyt on sitten edessä ruokapaikan valinta. Vaikka täällä selvästi on turistikausi jo lopuillaan, on ravintoloita auki vaikka kuinka. Kalaravintoloihin pehtoorin kanssa mieluusti menisimme, mutta pojat eivät ainakaan vielä eilen innostuneet ristoranteista, joiden edessä oli mustekaloja, simpukoita ja meriahvenia houkuttelevasti esillä jäälaatikoissa. Niinpä päädyimme kompromissiin: La Botte ristorante, jonka löytämiseksi jopa italiaa käytettiin, oli hyvä. Saimme istua samettisen lämpimässä illassa ja paikallisiakin oli siellä monia, siis ei pelkkä turistirysä. Pojat saivat pastaa ja me miekkakalaa. Se oli graavattu, leikattu ohuen ohuiksi siivuiksi ja täytetty katkoilla ja rucolalla. Lisukkeeksi Caponataa – josta tyär olisi pitänyt vielä enemmän kuin me.

Eilen ajoissa nukkumaan koska tänään oli varhainen lähtö retkelle. Tänään on tehtävä samoin. Huomenna antiikin Syracusa.