Lohirullia ja suklaajälkkäriä

Perjantaina sain tulla töistä valmiille ruoalle kun pehtoori oli käyttänyt aikaa (päivän? :)) ja loihtinut huippusapuskan perheelle. Eilen olimme – taas – vain kaksistaan kotona, joten haimme pitkästä aikaa hallista sushi-laatikollisen. Niinpä tänään oli virtaa kokkailla.

Kun oli vielä vähän toiveita saada murmelikin syömään kokkailin ja kokeilin oikein kunnolla. Lohirullia tein vanhalla reseptillä (alla) mutta puolet annoksesta tein siten, että kylmäsavulohen korvasin savujuustoviipaleilla.  Tuli hyviä. Lisäksi tsatsikia,  joka vävykokelaalle maistuu kerta toisensa jälkeen, lohkoperunoita, iso kulho salaattia, maalaisleipää. Silti jaksettiin vielä syödä jälkkäriä, jossa oli kaloreita enemmän kuin koko viikon sapuskoissa yhteensä. Minulle melkein liiankin makeaa, mutta ystäväpiirissä on pari, joiden tiedän tästä pitävän…

Muutoinkin ”suorituspäivä” vailla vertaa: kilpikonnan terraarion siivouksesta haravointiin, huomisen opetuksen valmistelusta kylppärin kaappien putsaukseen (kuinka monta härskiintynyttä aurinkorasvapurkkia siellä olikaan ja olenko minä oikeasti joskus kuvitellut käyttäväni luumun väristä huulipunaa!).

Homma jatkuu vielä …

__________________________________________________________-

Lohirullat ja mätikastike

500 g tuoretta lohta fileinä
500 g kylmäsavukirjolohta fileinä  (vaihtoehtona savujuustoviipaleita ja ruohosipulia)
kalafondia
2 dl smetanaa
200 g siianmätiä
tilliä, tilkka kuivaa valkoviiniä

Leikkaa lohifileestä laajoja viipaleita. Laita päällekkäin tuorelohiviipale ja kylmäsavulohiviipale, kääri rullalle ja  kiinnitä hammastikulla. Keitä vahvassa kalaliemessä (fondia ja vettä), johon lisäät hieman valkoviiniä tai sitruunamehua, noin 10 minuuttia.

Valuta mädistä ylimääräinen neste pois ja sekoita hiukan vatkatun smetanan joukkoon. Mausta tillillä ja valkoviinillä. Poista rullista hammastikut ja tarjoile lohirullat kastikkeen ja puikulaperunoiden kanssa.

Matkakuumeinen lauantai

Tänään olen juuri ja juuri ehtinyt käydä lenkillä. Hyvä on, pitkä lenkki. Ja käydä kaupungilla asioilla. Eikä sitten juuri muuta. Mitä nyt netissä surffaillut. Olen surffannut Italiassa ja surffaillut New Yorkissa ja surffaillut Etelä-Afrikassa.  Matkakuume on korkea. Ja mökillekin on ikävä. Että semmoinen lauantai.

Lenkillä kävelin kaupunkiin. Oulun keskustassakin voi olla syksyllä kaunista.

Tuulestatemmattu ja Myötätuuli

Jokunen on kysellyt, että miksi ensin otin nimimerkikseni Tuulestatemmattu, ja sitten tämän blogini nimeksi Tuulestatemmattua? Syystä, että olen Aleksanteri Tuulen tyttärentytär. Tuulestatemmattu siis. Sisareni, joka luonnollisesti on myös Tuulesta, tosin kritikoi nimimerkin valintaa, ja väitti, ettei minua temmota. No ehkei sitten, mutta systerikin – joka osaa kirjoittaa! – myöntää, että juttuni ovat välillä ´tuulestatemmattuja´, joten edes blogin nimessä sen säilytin.

Tuulen suku on asunut 1700-luvulta lähtien Koivistolla, sekä Tiurinsaaren Partialassa että meidän sukuhaara Koiviston saaren Ingerttilässä (kartta). Voisinko satunnaista 🙂 puheliaisuuttani selittää karjalaisilla sukujuurillani?

Karjalaan Tuulet lienevät tulleet 1200-luvulla Saksasta tai Ruotsissa. Merenkulkijoita, laivanvarustajia ja kauppiaita on suvussa sukupolvesta toiseen riittänyt. Siirtokarjalaisina koivistolaisia ja meitä heidän jälkeläisiään on ympäri Suomea, mutta virallinen uusi kotikunta oli Miehikkälä.

Tuulen suku ei ole kovin suuri; ´Tuuli´ sukunimenä on tällä hetkellä yhteensä 210 suomalaisella ( Kannattaa surffailla: Väestörekisterikeskuksen sukunimipalvelu )

Entäs Myötätuuli? Sukujuuret siis senkin taustalla? Kun 1980-luvulla äitini rakennutti mökin pohjoiseen, sen nimi vääjäämättä oli Tuulentupa. Puronrantatontti on luonnollisesti Tunturituuli. Aloitetulla Tuuli-linjalla on jatkettu senkin jälkeen kun jokunen vuosi sitten teimme sukupolven vaihdoksen ja mökki siirtyi äidiltä tyttärelle. Kieltämättä Dannyn Tuulensuojaan ja Tuuliviiri ovat sanoituksiltaan edesauttaneet Tuuli-nimen säilyttämistä mökin nimessä.

Kesällä 2005 maalasin ja sisustin mökin puuceen ja siippa vielä naulasi oveen kyltin ”Tuulenviemää” minkä jälkeen touhumme Hangasojan varressa oli varmaankin lopullisesti sinetöity etelän ihmisten kummallisuuksiksi. Ei epäilyksen häivääkään, etteivätkö mökkiraksan lappilaiset työmiehet keskenään tupisseet, jotta ”lantalaisten vouhotuksia”.

Kun sitten myös uusi mökki alkoi valmistua, oli sillekin tietysti nimi pohdittava. Perheen nuoriso totesi ykskantaan, että jos vanha, mummun rakentama mökki on Tuulentupa, niin meidän uusi mökki on perheen äipän mukaan joko Tuulenpuuska, Vastatuuli tai Myrskytuuli. Ovat olevinaan hauskoja, nuo meidän teinit.

Asiantuntemusta vai …?

Aamupäivä paneelissa, jossa olin ajatellut olla statistina, kommentoida vain pakon edessä ja lyhyesti:  muistattehan minun lyhyesti-projektini, joka epäonnistui surkeasti. Noh, yhtä surkeasti onnistui aikeeni tänäänkin. Että minä annan itseni vielä tuohtua ja innostua, vuorotellen! Merkillistä oli huomata, että niinkin isossa porukassa olin oikeasti niitä harvoja, jolla oli näistä jutuista kokemusta ja asiantuntemusta. Sehän taas tarkalleen ottaen tarkoittaa vain sitä, että olen niin vanha, jotta olen elänyt jo yhden jos toisenkin kehitysvaiheen näissä ympyröissä. Huh!

Ja paneelin jälkeen kollegan kanssa varsinainen stand-up -show opiskelijoille. Pidettiin infoa. MM:n kanssa ei tarvitse kirjoittaa nuotteja etukäteen. Toivottavasti koheltamisesta välittyi myös asian ydin: Suomen ja Skandinavian historia ja Yleinen historia ovat mennyttä, pyyhitty pois. Nyt on vain Historia. Yksinkertaista eikö? Merkitsee vaihteeksi uudistusta. Ja mitä uudistus merkitseekään: byrokratiaa, kokouksia, suunnitelmia, www-päivityksiä, infoja. Noh, tähän uudistukseen kuitenkin uskon. Tai siis sen mielekkyyteen.

Nyt nollaan työkoheltamisen, vetäydyn nojatuoliin, otan Donna Leonin dekkarin ja kuuntelen kun syystuuli ujeltaa jo melkein lehdettömissä koivuissa.

Murphy yliopistossa

Vaikka tänään olenkin saanut olla opiskelijoiden kanssa tekemisessä ja tehdä oikeitakin töitä, päivä duunissa  meni enimmäkseen huomisia byrokratian ja ”kehittämiseen” liittyviä sessioita valmistellessa. Väistämättä, työperäisen tuohtumisen aiheuttamana oli todettava, että murphylogia on syvällä yliopistomaailmassa näinä muutoksen vuosina. Murphylogiassa Soperin laki kuuluu näin: ”Mitä tahansa byrokratiaa, joka organisoidaan uudelleen tehokkuuden lisäämiseksi on välittömästi mahdoton erottaa edeltäjästään.” Tiedekunnassamme poistettiin laitosrakenne vuoden vaihteessa, jotta liioilta kokouksilta ja hallinnon kiemuroilta vältyttäisiin. – No onko vältytty? Muutos on merkinnyt kasapäin uudistuksia, uusia työryhmiä, uusia raportteja, ohjeiden laatimista ja uusien käytäntöjen kehittämistä. Kovin kaukana on tehokkuuden lisääntyminen.

Myös ”Komiteo-dynamiikan kolmannen lain” on nähty vastikään toteutuvan: ”Niistä, jotka eniten vastustavat komiteaan joutumistaan, tehdään puheenjohtajia.” Ja mitkäs tämän lain seuraukset sitten ovat: alaiset hoitavat ne hommat, jotka vastentahtoiselle puheenjohtajalle on sälytetty.

Elleardin lain sovelluksella voisin aloittaa huomisen oppimiseen liittyvän seminaarin paneelipuheenvuoroni: ”Ne jotka haluavat oppia oppivat. Ne jotka eivät halua oppia johtavat organisaatioita. Ne jotka eivät kykene oppimaan eivätkä johtamaan sääntelevät oppimisen tason ja organisaation hengiltä.”

Välillä vaan niin uupuu kaikkeen kehittämiseen ja byrokratiaan: saisipa vain opettaa ja ohjata, tutkia ja tehdä tiettäväksi.