Mitään uutta auringon alla?

Tänään kun koko Suomi puhuu nuorten hädästä ja tarpeesta huolehtia heistä, tänään kun perheen lukiolaisella on koeviikko rästikokeineen menossa, tänään kun taas kerran keskustelimme siitä, miksi koulua käydään ja miksi minä jaksan asioihin puuttua ja niistä kysellä, tänään kun arjen historia -projektini takia olen lukenut 1800-luvun oppaita perheenemännille, en kertakaikkiaan voi olla lainaamatta tekstiä Mathilda Langletilta (klikkaamalla kuva suurenee). Vuonna 1885 Langlet kirjoittaa kirjassaan ”Perheenemännille kaupungissa ja maalla. Täydellinen käsikirja kotitalouden kaikilla aloilla” seuraavasti:

”Lapsen ja nuoren aika ei saa siis kulua alituisissa huvituksissa, pidoissa, tansseissa ja vaatetuspuuhissa. Lasten ja nuorten täytyy viettää paljon yksinkertaisempaa elämätä kuin heidän vanhempansa ja täysikasvuiset. Jos ei tässä suhteessa tahdota tehdä mitään muutosta, vaan yhä sallitaan lasten totuttaa itsensä nautintoihin ja huvituksiin, joita heidän vaan nimeksi pitäisi tuntea, pelkään että toivo kelvolliseksi ja kunnollisiksi tulemisesta on hyödytön ja turha.”

Ja Langlet jatkaa:

”Vielä täytyy olla määrätty järjestys milloin lasten, vanhempien ja palkollisten tulee olla ruualla; lapsilla täytyy olemaan määrätyt ajat pesemiseen, lukemiseen ja sellaiseen; puhtaat pyyhinliinat ja hurstit ovat säännöllisesti määräajallansa annettavat; porsliini- ja lasiastioita ei saa koskaan jättää keittiön pesuhyllylle; vuoteet ovat järjestettävät, huoneet tuuloitettavat, – lyhykäisesti sanoen, kaikki askareet ovat tehtävät määrätyssä järjestyksessä, jota ainoastansa hätätilassa saa rikkoa.”

No juuri näinhän minä herra varjelkoon olen teinejä koettanut kasvattaa!

Pohjaimu

Kävin haudalla. Hautuumaalla tavattoman kaunista. Sankarivainajien hautojen ruusut syvänpunaisia, runsaita. Keltaiset koivuista tuulessa lähtevät lehdet ja kuusikujat niiden taustana. Ilta-aurinko laski punaisena, ja vain kaukaa kuului ambulanssin ääni. Muutoin siellä oli taas rauhallista ja rauhoittavaa.  Hetkeksi hellitti pohjaimua.

John Irvingin kirjassa (Garpin maailma vai Kaikki isäni hotellit? En muista.) päähenkilöä vaivaa aika ajoin pohjaimu. Irvingille [ja minulle] pohjaimu on kalvava tunne siitä, että jotain ikävää on tulossa, että jokin voima vetää alaspäin, hyvä olo menee niinkuin vesi lavuaarissa. Pohjaimu tulee joskus syyttä, joskus – niin kuin kai nytkin – sen aiheuttaa aito huoli. Huoli yhdestä jos toisestakin läheisestä.

Pohjaimu oli jo aamulla, eivätkä Kauhajoen uutiset ole sitä mihinkään vienyt. Turta olo.

Soljuva ruskareissu

Biologit ja juristi matkaseurana opettavat humanistille ja insinöörille paljon uusia asioita. Ihmisistä ja kasveista, luonnosta ja oikeustapauksista tiedämme rutkasti enemmän nyt kuin torstaina pohjoiseen lähtiessämme. Eikä tieto ollut ainoa, eikä likimainkaan paras, asia viikonlopputurneellamme. Kyllähän tepastelu (ja ajomatka kotiin) keltaisen kymmenissä värisävyissä, ulkoilma, rantasauna, pitkät aamiaiset ja vielä pitemmät illalliset (virranparraspäivälliset!;)) olivat ruskaretkueemme reissun huippuhetkiä.

Lapin luonto ja ruoka

Perjantai-ilta Myötätuulen ruokapöydän ja takkatulen ääressä seesteisenä. Nautimme viinistä ja musiikista, ruuasta (pohjoisen kaloja muodossa jos toisessakin) ja toistemme jutuista. Pohjoisen ihmisen mielenliikkeitä ja elämäntapaa mietittiin.

Esikoisen sairastaminen kotona huoletti minua niin että olin välillä jo istahtaa Audiin ja huristella Ouluun, mutta ”etähuolehtimisella” saimme käymään lääkärissä, ja vähän helpotti. Minulle on ihan turha tulla selittämään, ettei aikuisista lapsista tarvitse olla huolissaan: minä olen. Eilen huoli tuntui melkein fyysisenä kipuna. Ja kuinka äskeinen ilmoitus, että kuume on jo laskenut, riemastuttaakaan!

Tänään lähdemme Lutto-joen varteen katsomaan muurahaisyhdyskuntaa, pistän illalla vaikka kuvan. Juhlaillallinenkin on tiedossa: kotasavustettua poronpaistia, korvasienimuhennosta, hunajaisia lanttu- ja porkkanakuutioita, melonisalaattia. Ja jälkkäriksi hillapavlova! ja kun viinikerhon kanssa täällä kerran ollaan niin myös juomat lienevät ”juhlallisia”.

Tuliaisiksi viiniystävät toivat meille vahtikoiran, joka eilen sai kasteessa nimen – yllätys, yllätys – Vinkku. 

_______________________________________________

Muurahaisyhdyskunta Luttojoen varrella hämmästytti retkueemme biologejakin. 80 muurahaispesää suolla. Turppaiden päälle rakennettuja pesiä on pienellä alueella paljon. Ja ruska on hieno.

 

Ruskaiseen Lappiin

Patikoinnin jälkeen on juhlaa lähteä rantasaunaan …

___________________________

Eilen kahdessa erässä tultiin ruskaiseen Lappiin. Liekö koskaan ollut matkalla niin upeaa väriloistoa puissa. Keltaisen kaikki sävyt, oranssit, punaista välissä, syvän vihreitä vaaroja ja tuntureita. Hiljaisia teitä, hyvää vauhtia. Oulunsalosta tänne pikkuisen näppi viisi tuntia, ja Napapiirillä sentään kahviteltiin.

Hangasojan aamuun herättiin pitkän eilisen illan jälkeen melkoisen myöhään. Aamianen rauhassa. Seurueemme vieraat ovat olleet kovin ihastuksistaan meidän pohjoisen asumuksesta. Nyt lähdemme ihastuttamaan heitä tunturiin.