Melkein koko Gruppo San Lorenzo kalaaseissa eilen. Tavallista hiljaisempaa – sattuneesta syystä. Ja menihän se vähän menneiden muisteluksi. Mutta ihmekös tuo, jos kerran neljännes pöytään istuneista on historioitsijoita ja jos juhlan teemana oli viimevuotisen Toscanan matkan muistelu kuvin, elokuvin (La Dolce Vita, ohj. HK) ja makumuistoin. Arezzon ankka (resepti) oli NYT hyvää. Ja jälkiruoka: taas tuli todistettua, että tuoretta ananasta pitäisi käyttää enemmän. Viinejä olivat San Lorenzo, Allesverloren, Rust En Vrede – toivottavasti nimet eivät ole enne. Joka tapauksessa ne olivat hyviä. Varsinkin tuo ´lepää rauhassa´. Tärkeintähän oli kuitenkin nähdä ja kuulla ystäviä. Minun projektini opetella vähemmän monisanaiseksi, opetella sanomaan lyhyesti, ei eilen oikein osoittanut tulosta: voi että kun minä voisin olla välillä jopa ihan hiljaa! Osaisinpa!
Tänään aion vain olla. Olla jouten. Henkisesti keskittyä maanantaiseen töihin paluuseen. Vaihteeksi kun sataakin. Tyttäreni lausui kauppareissullamme totuuksia: kesällä voi olla kylmä ja syksyllä on usein koleaa, mutta nyt on kylmän koleaa. Viisaita puhut, tyttäreni.