Jo vain mie tiiän olevani surkia lähtemmään mökiltä kottiin. Mutta että näi surkia! Olihan tuskanen aamu kun piti Myötätuulen ovet sulkea ja suunnata maalikyliin. Rovaniemelle asti meni, että pystyin ylipäätään puhumaan! Rantapeltoa kohti alkoi olo jo helpottua ja mutikaisten ootellessa ruoan kanssa (hienoa jälkikasvua meillä, eikö? – vai katumusharjoituksiako tekevät? :)), pihalla auringosta ja vehreydestä, kukkivista ruusuista ja alppiruusuista, lomantunnusta ja teinien jutuista nauttiessa jo mietin, että pääseehän tuota pohjoiseen taas uudestaan …
Päivitettiin puutarhaa (mistä pehtoori kyllä huomautti, ettei puutarhaa �päivitetä�) ja setvittiin vähäinen posti, nyt sateen uhatessa vetäydyin koneen ääreen, Ronan Keating laulakoon ja saan harrastaa :). Järjestelen ajatuksia ja muistoja. Mietin tulevia tekemisiä. Enkä suorita. Loman tuntu.