Ilta käveleskeltiin, paikallinen rotuaari täynnä väkeä ja me. Erilaiset. Kyllä meitä katsellaankin. Kaikki kaupat täynnä vaatteita Saaran kokoisille ihmisille, tai pienemmille – ei minulle.
Kummallista täällä on että jokaisella tuotteella on oma katunsa. On katu, jossa myydään vaakoja ja decantereita ja kaikkea mikä liittyy mittaamiseen. On katu, jolla myydään pelkästään urheilukilpailujen palkintoja, urheiluseurojen viirejä ja kunniakirjoja, on katu, jolla myydään pelkästään kelloja. Feikkikelloja. Ostimme molemmille kellot; Saaralla toimii vielä, minulla ei. Maksoivat kaksi euroa kappale. Katu jossa myytiin lemmikkejä, Elmerille terveiset – et tiedä millaisissa oloissa serkkusi täällä ovat! Siis kilpikonnan poikasia puolenkymmentä samassa pesuvadissa, vieressä häkillinen kissanpentuja ja valmiiksi pussitettuja akvaariokaloja. Huh! Täällä on katu jossa myydään kymmenessä eri liikkeessä pelkästään joulukoristeita. Katu, jossa myydään pelkästään sukkia, ja mitä kaikkea vielä …
Kadut ovat siistejä, liekö täällä roskittaminen sakotettava teko? Edes tupakantumppeja ei näy, ei vaikka täällä tupakoidaan paljon.
No me käveltiin, paljon.
Ja kahdeksan jälkeen taksilla hotellille, peräti 1,5 euroa vaikka taksari ajoi monta kilomertriä pieleen ennen kuin ymmärsi mihin suuntaan pitäisi mennä. Läheisessä pienessä ruokapaikassa kävimme iltapalalla. Hyvää, kevyttä, mutta kuinka paljon ruoan kanssa kaipasinkaan lasillista hyvää kuohuviiniä tai Alsacen valkkaria. Ruoan jälkeen emme kaivanneet kuin unta!
Saara nukkui kellon ympäri, minä en ihan, mutta nyt on jetlag hoideltu. Kuntosali joka eilen käytiin tarkistamiassa oli aina hienompi kuin Toppilan Kunnonpaikka mutta koska kotonakin pääsen aamuisin salille skippasin sen ja nautin aamu-uinnista miljoonkaupungin katolla. Muita ei hotellin altaalla näkynyt. Muutamia työsähköposteja ja sitten jumaliselle aamiaiselle. Pelkästään tuoreilla ananaksilla olisi voinut vatsansa täyttää, olivat ne niin hyviä. Mutta maistoimme toki paikallisiakin erikoisuuksia, tietämättä yhtään mitä söimme. Niin paljon erilaisia makeita leipomuksia oli myös tyrkyllä, että molemmat ajattelimme välittömästi että Tomppakin viihtyisi. 😉
Kun ei kerran vieläkään paistanut otimme hotellin edestä taksin ja suuntasimme kohti opaskirjoista bongattua ostosparatiisia. Maisemat matkalla sinne, samoin liikkeet �?ostarissa�? olivat jotain aivan muuta kuin mihin lähikadun, vanhan kaupungin kujilla eilen illalla näimme. Emme koskaan ole olleet niin valtavassa ostosparatiisissa, kahdeksan kerrosta liikkeitä. Kaikkea oli. Ei feikkiä ja sekundaa mutta ei myöskään maailman merkkejä, joita niitä olisi kuulemma ollut vieressä tämän maan suurimmassa ostarissa jossa on kuulemma myös elokuvateattereita, suihkulähteitä, vesiputoksia, luistinrata. Löysimme molemmille kesävaatteita (täällä on jo nyt kesävaate-alet, ja kun lähtöhintakaan ei ole mitenkään huikea, ei rahaa juuri palanut). Kolme tuntia oli meille riittämiin. Alkoi ahistaa, joten taas taksiin ja takaisin hotelliin.
Sinistä taivasta pilkotti kosteuden ja saastekerroksen läpi joten ei muuta kuin altaalle.
Saasteista ja liikenteestä onkin kerrottava, että vaikka tämä miljoonakaupunki onkin, ei täällä ole sellaista pakokaasua ja muuta katkua kuin esimerkiksi Milanossa tai Pietarissa. Ja liikennettä on yllättävänkin vähän, ja se sujuu tavattoman hiljaisesti. Pyöräilijät joita niitäkin on paljon, niin kuin täällä kaikkea, ja jalankulkijat täyttävät ajoratoja ja ylittävät teitä ja risteyksiä vähän miten sattuu mutta silti tööttäykset ovat vähissä. ja silti homma sujuu.
Lounas tuli kuitattua taas mehubaarissa (kuinka erilaista täällä matkailu Saaran kanssa onkaan kuin pehtoorin kanssa Italiassa! Ei syödä joka välissä jotain pientä eikä viiniä ole missään tarjolla. Nyt onkin hankkiuduttava jonnekin paikalliseen ravintolaan syömään. Täällä illasaika on Suomen kaltainen, noin klo 17 – 20 (sen jälkeen kuuulemma ei edes tahdo saada ruokaa…) Tänään emme edes voisi mennä myöhemmin syömään sillä kuuden aikoihin lähdemme jokilaivaristeilylle.
Aika menee niin nopeaan. Tässä iässä.
