Ke
26
12
2012

Tapanin ajelulle

Vähän pitempi Tapanin päivän ajelu.

Läpi musta-valkoisen maiseman Rovaniemelle. Pöllyävää puuterilunta, aika paljon sitä ja aika paljon liikennettä. Mutta tiet sulat. Sikäli hyvä ajella, hyvä kulkea, vaikka poikkeuksellisesti olisi kyllä ollut melkein yhtä hyvä jäädä, – jäädä kotiin.

Mökillä on oltu vastikään, parikin kertaa, ja pohjoiseen lupaa pakkasta niin paljon, että huolettaa, kuinka kovasti kaivatun ulkoilun käy? Meneekö ihan pirttipäiviksi? Kotonakin on jouluista, kaunista, Oulunkin talvi luminen, ulkoiltavat kelit. Ja mökille on mentävä kaksistaan, ei ystäviä, ei nuoria, – Oulussa niitäkin olisi…

Mutta kuitenkin lähdimme… Aamulla pakataan ne vähät, mitä mukaan on otettava. Kirjoja, herkkuja, untuvatakit, ulkoisen kovalevyn pakkaan myös [mökillä on hyvä aika järjestellä syksyn kuvia], joulukukka ja sen sellaista. Joulupukin pajalla Napapiirillä käydään syömässä erinomaiset lohileivät ja ajohuki siirtyy pehtoorille.

Välipäivät

Rollon jälkeen pilvet häipyvät: aurinko läntisellä taivaalla, kuu idässä. Vaaleansinistä, valoisaa.

Välipäivät-2

Sodankylässä – kuten koko matkalla – on -15 C . Lunta poikkeuksellisen vähän; uutisissa kerrotaan että Kehä Kolmosen sisällä on enemmän kuin täällä.

Välipäivät-4

Pian pimenee, ja neljältä kun ollaan Hangasojalla on jo syvänsinistä, samettisen pimeää. Kristallisen kylmää. Nyt on jo –26 C. Jätin lumityöt huomiseksi.

Ei enää jouluruokia, ei edes Lappi á  la cartea, mutta perinne se on tämäkin… meillä ainakin.

Välipäivät-5

 

Kirjoitettu kello 20:04
Pe
21
12
2012

Valoa pimeässä

Vuoden pimein päivä, mutta ei siltä ole näyttänyt! Purppuraa, oranssia, pastellinvärejä, taivaankannen kirjo ihan huikea! Yleensä vain Lapissa näkee näin kauniita auringonnousuja ja laskuja… Sitä paitsi keskipäivällä paistoi aurinko! Mutta ei tullut oltua oikeaan aikaan oikeassa paikassa kamera mukana, että olisi voinut kuvailla.

Kauppareissulla kävin, muutoin kotosalla, lahjoja paketoiden, kakkua tehden ja laitoin meille sitä porkkana-lanttupaistosta, josta kirjoittelin (11.12.) joku päivä sitten. Kaksi isoa porkkanaa ja 400 g painava lanttu oli sopiva annos kahdelle. Tuli hyvää.

Jouluruokia

 

Jouluruokia-2

Sitten elokuviin. Elokuvissa käynti liittyy joululomiin. Muistan kuinka lukio- ja opiskeluaikana juuri joululoman aikoihin käytiin parikin kertaa viikossa elokuvissa. Saatiin leffarahaa ja oli aikaa, ja joulun tienoilla tulivat yleensä vuoden parhaat elokuvat teattereihin.

Tänään pehtoori ei viitsinyt lähteä (ois kannattanut), joten menin yksiksein. Ei, ei Hobittia vaan Starissa (Oulun paras elokuvateatteri ;)) menee Koskemattomat, jota työkaveri suositteli. Ranskalainen ”hilpeän liikuttava ja sentimentaalisen riemukas” lukee esittelyssä, no joo, noinkin mutta minusta se oli myös hyvin kaunis elokuva ystävyydestä. Lämpimästi voin suositella. Siitä jää hyvä mieli.

Tähän päivään ja kuvan tontun tarha-aikoihin liittyvä mukava muisto täällä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

21 21_2012

Kirjoitettu kello 20:12
To
20
12
2012

Blue Christmas?

On joululoma.

blue_christmas_balls_1920x1200

Pehtoori haki postista joululahjoja, joita olin tilaillut. Poika oli saanut työnantajalta ison juustopaketin, olisi saanut kinkunkin ”mutta ku sanoin, etten tartte, niin se sano, että no hö?, mutta vie vanhemmilles, mutta ku sanoin, ettei nekään syö kinkkua, niin se kysy, MITÄ te jouluna oikein syötte, ja ku sanoin, että poronpaistia ja korvasienimuhennosta  meillon aina ollu, nii se katto vähän ihmeissää….”. Töissä kävin esimiehen kanssa torttukahveilla (tämän joulun ekat ja viimeiset?). Muutamalta bloginlukijalta on tullut joulukirje – entiset opiskelijat ja minulle ennestään tuntemattomat ihmiset ovat kertoneet lukevansa näitä juttujani, – asettaa paineita? Ehkä ei, mutta ehkä kannustaa, – ainakin tuntuu mukavalle. Tulin töistä ja sytyttelin paljon kynttilöitä, leivinuunissa olikin jo tulet – siivooja-S. on käynyt tänään tekemässä kotiin puhtauden, joten nyt saan vain fiilistellä.

Nyt voin antaa joulun tulla, minulla on monta päivää aikaa laitella kaikkea. Joulustamme ei  tulekaan sinistä… kävin toissapäivänä etsimässä kattausvermeitä.. ja oliko missään kauniita sinisiä (olinhan jo päättänyt että laitan sinisen joulun) nauhoja, lautasliinoja, kynttilöitä, helmiä, mitään …. ei ollut, ei. Hopea-valkoinen onkin tämän(kin) joulun väri.

sininen joulu

Elvis laulaa ”Blue Christmas” – nyt ei ole se, ei millään muotoa.

Santa Maria degli Angelin kirkko Assisissa – se on tuossa kalenterikuvassa (klikkaa isommaksi). Kuva on pienestä keramiikkataulusta, jonka ostin toukokuussa … nyt olisi mukava käydä tuolla. Paitsi että nyt on ihan hurjan mukavaa olla kotona. Ihan mahdottoman hyvä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

20

 

20_2012

Kirjoitettu kello 19:30

Vielä minä tein lohivoileivän tähän bloggaukseni seuraksi. Ihan niinkuin en olisi koko iltapäivän, illan, ollut notkuvien pöytien äärellä…

Systeri tuli iltapäivällä, oli mukava nähdä pitkästä aikaa… veljen kuopuksen [suvun kuopus, minun näkökulmastani] täysi-ikäisyyttä lähdimme porukalla juhlimaan. Jos pikkuveljen kuopus on jo täysi-ikäinen, niin kuinka vanhoja tässä itse ollaan? … Ja pehtoorin siskon kuopus on myös täysi-ikäinen, joten ollaan tosivanhoja…

No mutta… olimme siis iltapäivällä kakkujen ja herkkujen makumaailmassa, sankari ei tainnut juuri suunvuoroa saada, kun meitä monia puheliaampia sattui olemaan läsnä. Mukavan illansuun jälkeen siirryimme kaupungille… tai siis keskustaan, jossa meillä oli viinikerhon miitinki. Olimme vajaalukuisesti läsnä, mutta se ei heikentänyt keskustelun reippautta, eikä tarjoilun tasoa. Olihan taas kaikkea hyvää tarjolla: illan annista raportoinen ensi viikolla ikäänkuin jouluviinisuosituksina…

Päivän muusta kulusta on todettava, että nukuin ihan liian myöhään, joten on tuntunut, ettei mitään aiottua ole ehtinyt. Hallisssa ja surkuhupaisalla Tiernatorilla kävin aamupäivällä .. miksi näistä piti tämmöisiä tehdä. Miksei hirsikojuja Letkunpuistoon? Jääkuutio-idea on ihan hyvä, mutta toteutus ja paikka enemmän kuin arveluttava…

 --Tiernatorilla-4

--Tiernatorilla-2

--Tiernatorilla-3

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

15

 --Tiernatorilla-5

Kirjoitettu kello 22:55
Su
09
12
2012

Siperia opettaa

Siperia opettaa. Tai siis Siberia. Saariselän keskustassa on ravintola, sateenkaariseinämän takana. Sisältä väljä, tyylikäs, lappilaista gourmettia tarjoava fine dining -paikka, jossa kävimme eilen. Olimme  siellä toista kertaa, keväällä kävimme kaksin, nyt ystävien kanssa, ”markkinoinnin kohteena”. Ja nyt Siberia opetti, että samppanjaa siellä ei kannata tilata: voi elävä tikka* turhan hintavaa on. Tätä ”kauneusvirhettä” lukuunottamatta, mitä mainioin ja makoisin ilta.

Kymmenen tunnin yöunen jälkeen mökin siivoilua ja vähäiset tavarat autoon ja tien päälle. Kuiva, selkeä pakkaskeli. Neljä teertä, kettu, tusinan verran poroja tiellä ennen Sodankylää.  Minulla lukemisena – vaihteeksi –  Kemijoen vesivoimahistoriaa, . Napapiirillä kävimme pitkästä aikaa joulupukin pajalla. Kalenterikuvia ja postiasioita. Joulupukin pajalla ja postikonttorissa 10 bussilastillista espanjalaisia. Ja pari sataa japanilaista. Ihan kuin ulkomailla olisi ollut.

Nautimme lounaaksi lohileivät. Rollo – Oulu välihän on se meitsin hukina oleva ajopätkä, yleensä on, mutta tänään pehtoori ajoi koko matkan. Minä luin. Ajoissa kotona. Pitikin olla. Projekti saatettava loppuun …

(*päivällä kuulimme radiosta Risto Kaskilahden haastattelun, jossa tämä totesi, että isänsä rajuin voimasanonta  oli ”voi elävä tikka”. Sepä sitten oli illan puheissa meillä …)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI


Kirjoitettu kello 20:10

Kohtsillään herättyäni halusin ulos, sillä pakkasta juurikin sopivasti, hulppeasti vain -8 C. Ihan tyven, ei sada lunta. Ladulle lähdin ja siellä viihdyin. Hiljaisessa, hiljalleen hämärästä valkeaksi aukeavassa aamussa hiihtelin yksikseni, loistavassa kelissä, hyvillä mielin. Kännykamera oli sentään mukana. 

Päivä kulunut Laanilan historia -projektin ja yhden kirjallisen joululahjan kanssa puuhatessa. Takkatulen loimussa, ikkunasta näkyvää talvimaisemaa ihaillen.

Saunalle mennessä minäkin näin sen hillerin tai kärpän tai mikä lieneekään, asunee Tuulentuvan alla, Pehtoori on jo pari kertaa sen nähnyt, en edes haaveile kuvaavani sitä; niin nopea näytti olevan. Purolla jääkannen alla kuuluu solina, isosti, enpä muista ennen talvella kuuluneen noin isosti.

Illaksi meillä on kutsu kylille syömään. Mennään Siberiaan oululaisten kavereiden kanssa, jotka hekin viettävät täällä, siis omassa lomaosakkeessaan ”tuolla keskustassa”, pidennettyä viikonloppua.

Nälkähän tässä jo onkin —  - me hiihtäjät tarvitsemme ruokaa. :)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERIn kuva
on aamulla Savottakahvilan nurkalla otettu.

~

Aamulla mökin mittari näytti -25 C. Ei aiettakaan lähteä ladulle, lenkille, mäkeen. Ei minnekään. Vaikutti tulevan pirttipäivä.

Joulukorttien kirjoittaminen: ehdin saada kortit iFolorilta niin, että lapset laittoivat puumerkkinsä jo kotona, tänään sitten meidän vuoro ja osoitteet kuoriin. Kotimatkalla ajetaan Napapiirillä Joulupukin pääpostikonttorin kautta, jotta saadaan oikeanlaiset postileimat kohdilleen.

Sitten vähän lukemista ja  kuitenkin puolilta päivin päätin lähteä kylille: jouluostoksille. Saariselän keskustassa on Partioaitta ja paljon pieniä design- ja lahjatavaraputiikkeja, joten ajattelin, jotta josko siskolle, nuorisolle, pehtoorille ja murmelille jotain pientä kaunista arkeen ilahdutusta tai ulkoiluun passelia joululahjaksi löytäisin.

Kiersin kaikki … Tuloksena vain se, että meille muutti Valtteri. Se on Ollin ja Voltin serkku. Olli asuu Iissä ja Voltti Merijalinrannassa. Valtteri on nyt tuossa alhaalla joulukalenterikuvassa. Pehtoori vain hiukan huokailee minun ja tonttujeni (täälläkin niitä on) kanssa… huokailkoon.

Iltapäivällä lauhtui, pehtoori käveli pitkästi, minä en saanut itseäni oikein liikkeelle. Kamera kuitenkin kannusti lähtemään ulos.

Pihapiirissämme on aihki (ks. siitä enemmän täältä). Komea maskuliininen Aihki.

Ja sitten koivu, enemmän kuin vaivais. Hienohelma se näin talvella on.

 

Seita? Noup, vain ilmastointiputki naamioitu aika hyvin. …

Siperianpihta lappilaiseen tapaan.

 Jos kotona olenkin jo oppinut kokkaamaan vain kahdelle, niin täällä Myötätuulessa se ei oikein vielä ole onnistunut. Tänäänkin olisi ollut ruokaa isommallekin sakille. Olisi varmastikin nuorisolle, VMP:lle tai vaikka ”virallisilla illallisilla” maistunut. Sen kerran kun meidän helsinkiläiset ystävät ovat Oulussa, me olemme täällä. Mutta erittäin mieluusti näkisin heidät täällä ruokapöydässä, – ja muutenkin tietysti.

Mutta siis söimmepä kaksistaan parsakeittoa, jossa oli savuporosuikaleita ja krutoneja, pääruokana kaupan (Riddesheim) valmista lammaspateeta (erinomaista) ja portviinihyytelöä ja sen kanssa ruusukaali-pekoni-smetana-lisuketta. Pidimme siitä hyvin paljon, varmaan jää tehtäväksi toistekin. Eikä jälkkärinä olleet letut kirsikkamoussetäytteelllä nekään jääneet syömättä. Voisin ensi viikolla resepteillä niistäkin…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI


Kirjoitettu kello 19:00

Iltainen oli syöty. Ja jäänyt myös oli torpan
pöytään loppuja vain, vähän kaljaa tuoppien pohjiin,
kantoja reikävän leivän ja muikkuja, myös perunoita.
Pirttikin lämpimän herttainen oli, luota kun lieden
hiillos räiskyessän tulen hehkua henki ja peitti
pilviin tupruaviin katon: vain pärepuut, reki vaivoin
nähtiin orsien päällä -ne saivat kuivua siellä.
Korkeuteen savu leijui, kun pimeän katon alle
loimua loi päre vain, siten ehtootoimia torpan
helpottain valollaan. 


   (Katkelma runosta  Hirwen-Hiihtäjä, J. L. Runeberg, (suom. Teivas Oksala))

Hyvää itsenäisyyspäivää täältä Hangasojan lumisesta satumaailmasta.

On vaikea valita niistä kymmenistä kuvista, joita tänään otin…

Mutta jos ensin kerron, mitä olemme tehneet: hiihdimme. Matka oli sprintti, vauhti ei. Mutta me hiihdimme. Pehtoorikin vain kolme kuukautta selkäleikkauksen jälkeen – viime talvena ei juuri hiihtänyt, tänään hiihti. Olimme ladulla aamuvarhain, vielä hämärässä. Ja siellä oli kaunista. Sielläkin.

Loppuaamupäivä meni lumitöissä ja muutoin pihapiirissä. Sitten kauppaan: Kuukkelista [Saariselän legendaarinen kauppa] löysimme puikulaperunoita ja erinomaista mätiä. Lohta ja silliä ja vähän muuta. Siitähän se kahden hengen juhlapäivällinen lähti. Suomalainen kahden hengen juhlaruoka.

Rantasaunassa luonnollisesti kävimme. Pulahdus purossa ei ollut meidän juttu, ei tänään. Aamulla hiihtäessä oli vain -11 C, nyt on jo enemmän kuin 20-astetta pakkasta. Olkoot. Me kääriydymme viltteihin, samppanjaa jäi ruoalta vielä vähän, —  ja ryhdymme  katsomaan Jennin ja Saulin vastaanottoa. Ja kaksi kynttilää ikkunalle on jo laitettu. Miksikö? ks. täältä

Ja tässä kuvia, jotka kertonevat, kuinka kaunista tänään täällä on! (huomenna paljon lisää… )

 

 

Aurinko ei enää nouse…. tai siis nousee, mutta vasta ensi vuonna.

 

 

Tänään sentään auringon häivähdys näkyi. Täällä on merkillisen pieni olo.
(ehdottomasti kannattaa klikata kuva isommaksi)

 ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

 

JOULUKUVAKALENTERI 2012

 

 

 

 

Kirjoitettu kello 18:25
La
01
12
2012

Joulukalenteri 2012

On joulukalenterin aika. On adventin aika. Se tarkoittaa, että on aika ja lupa odottaa. Odottaa ainakin seuraavaa päivää, seuraavaa luukkua.

Odotin itseltäni, aikaansaanniltani paljon enemmän tälle päivälle, mutta aina ei voi voittaa. Mutta joulukalenterin aloitan. Tämän blogin neljäs joulukalenteri on edessä.

Tänä vuonna kalenterini on sininen, ja ajattelin tehdä joulusta muutoinkin sinisen. Ajatus voi vielä muuttua moneen kertaan, mutta haitanneeko tuo… Nyt ajattelen niin, että joulupöydän katan siniseksi, joulupaperit olkoot sinisiä, joulukortista tuli kyllä musta-valkoinen, tai ”musta-valoinen”, toivoisin, että olisi paljon sinisiä hetkiä joulukuussa, Liekö kalenterin kuvat sinisiä, ehkä pyrin siihen…?

Olisin suonut, että tänään sääkin olisi ollut sinisempi, olisi satanut kauniisti lunta, olisi ollut mukava lenkillä tepastella ja kuvailla, – mutta ei. Oli vihmova tuuli aamulla postilaatikolla, luihin ja ytimiin koskeva vinkka puhalsi asioilla ollessa, hautuumaalla oli kalsea, harmaa tunnelma, Caritaksen pihassa kylmyys sai kädet kohmeeseen ja aukoessani auton takakonttia ja yrittäessäni järjestellä tavaroita, iskin pääni kontin reunaan niin kipeästi, että olin pudota polvilleni. Nyt sinipunainen mustelma paistaa hiusrajassa ja lenkille lähtiessä tuntui, ettei pipoakaan voi päähän pistää, koskee!

Mutta tänään sentään ruoka oli hyvää. Oli sininen hetki kaksin syödessämme. Syystalven kuha on järjettömän hyvää ja helppoa. Minnalta hallista haettujen takuuvarmasti tuoreiden kuhafileiden leivitys jauhoissa, suolaa ja valkopippuria pintaan, nopeahko paisto oikeassa voissa ja pinnalle pirskotellen vähän sitruunamehua, oheen porkkanoita persiljan ja voisulan kera, voissa paistettuja sieniä (tigri vai mikä onkaan nimi), eilisen maa-artisokkapyreen paisto samalla pannulla ja siinä kaikki. Ei ole monimutkaista, mutta on gourmet-tason sapuskaa. Kuvakin olisi, mutten sittenkään laita tähän – ei sekään oikein simahtanut. :)

Niin ja iltapäivän lenkiltä palattuani pehtoori oli järjestänyt lämmikettä. Tämän vuoden glögikausi avattu; glögimaaottelu käyty. Kerron tulokset huomenissa tai lähipäivinä.

Ja nyt ja tämän jälkeen 23 joulukalenterikuvaa (klikkaa isommaksi ja käytä vaikka taustakuvaksi, ole hyvä) … Sinisiä hetkiä ja ihanaa odotusta toivottelen kaikille!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 2012

Kirjoitettu kello 18:15
Ke
21
11
2012

Menoa ja maalauksia

Eilen illalla Paistinkääntäjien voutineuvosto, tänään Slow Foodin ja Maatalousnaisten yhteinen ideapalaveri syksyn suurta ruokaseminaaria/-tapahtumaa varten [tulette vielä kuulemaan asiasta, ja paljon!] ja huomenna tutkijaseminaari. Kolmena iltana menoa. Ja perjantaina olisi vielä Tiiman [opiskelijoiden killan] pikkujoulu [ihmettelen suuresti jos jaksan lähteä]. Nyt menojen määrä tuntuu ihan paljolta. Varsinkin kun  kaikkina päivinä on erinäisistä syistä ollut oltava liikenteessä jo seitsemän jälkeen aamulla. Ja tänään ja huomenna on päivälläkin kaikenmoista häppeninkiä.

Äskeisessä palaverissa oli mielenkiintoinen makupari: Paulig Papua New Guinea -kahvia  ja sipulipiirasta. Eipä olisi tullut mieleenkään yhdistää, mutta voinpa suositella.

Töiden ja palaverin välissä ehdin pyörähtää kotosalla, jossa tuli käymään taulukauppias. Äitini oli sen ”lähettänyt” tänne, tai siis välittänyt meidän yhteystiedot. Kauppias tuli näyttämään meille yhtä hienoa taulua, sopisi kyllä mökille väreiltään ja aiheeltaan, mutta ehkä 20 000 euroa!!!! on mökkitauluksi hieman hintava. Eikä sitten kyllä tuntunut löytyvän kotoakaan seinää moiselle kalleudelle.

Mutta kun menin sanomaan että meiltä on makkarista puuttunut vuosikausia taulu, ja haluaisin sängyn päälle Olli Joen taulun – sellaisen kuin tuolla www-sivulla  http://www.ollijoki.com/finnoil.htm   sivun  puolivälissä ”Keskikesän juhla” tai ”Pablon talo” niin tuntui, että kauppias lähtee just ajelemaan Tampereelle ja hakemaan sellaisen. Mutta hänellä oli kyllä mukanaankin pari Joen taulua. Minä pidän niistä. Yksi Joen tauluhan meillä onkin.

Mutta sitten minun oli vain riennettävä kaupungille palaveriin ja jätettävä pehtoori juttelemaan taulukauppiaan kanssa — eikä mies sittenkään ymmärtänyt, että tein tilaa joululahjaostoksiensa suorittamista varten. Eivät olleet kauppoja tehneet :(

Kirjoitettu kello 21:04

Aamukahvipöydässä:

- Mikäs on päivän programmi?

- Enpä tiedä, ihan tavallinen sunnuntai, kai …

- Siis: ensin sähköpostit ja kommentit, sitten lenkille, suihkuttelua ja huoltoa, kuvien purku koneelle ja vähän datailua, ja sitten ”tuu kattoon ku hyvä kuva/mainio nettisaitti/yms” ja sitten vähän  sapuskan esivalmisteluja, ehkä kotitöitä, luet kandityön tai otat tirsat, taas koneelle, sitten sapuskan teko ja arvattavastikin lähtee lapasesta, lapset tulee syömään, syödään hyvin ja höpötellään kauan, tai siis sinä ja nuoret pulputatte, minulle jää sotkuinen keittiö, menet koneelle, kirjoitat blogin ja luet, ja sitten Tanssit, ja taas koneelle ja luet ja nukkumaan.

- Niin.

Hyvin tuntuu mies tietävän, miten minun tavallinen sunnuntaini menee. Noin se menee. Paitsi tänään ei ollut ettoneita eikä sotkuista keittiötä. Nukuin kahdeksaan! joten päikkäreitä ei tarvittu, ei kandityötä vaan väitöskirjan tutkimussuunnitelma ja keittiön siivosin itse odotellessani ruokien kypsymistä, kun ei tarvinnut/voinut tehdä jälkkäriä, sillä meillä oli jälkiruoaksi pehtoorin arpajaisista voittama Antellin raparperihyve, joka on melkein vielä parempaa kuin omenahyve.

Eturuoaksi rohkenin valmistaa perheelleni maksaa. Kukaan ei tykkää maksasta, mutta kaikki sanoivat, että tämähän on hyvää! :) Mikä on salaisuus? Poron maksa suli ja  lillui yön piimässä. Ohuet siivut paistoin nopeasti oikeassa voissa, pippuroin ja suolasin ja tarjosin punasipulihillokkeen [ohje on mm. LappItaliassa sivulla 59] kanssa. Se oli kyllä hyvää…

 

Pääruokana oli uunilohta. Antti Vahteran reseptin olen tainnut julkaista ennenkin?  En ole varma, mutta kirjoittelenpa tähän kuitenkin. On se sen verran hyvä ruoka, että kannattaa kokeilla. Aikas edullista, nopeaa ja helppoa.

Grillattua lohta – kuorrutettuna katkoilla ja kylmäsavulohella

600 g tuoretta merilohta
100 g kylmäsavulohta
100 g katkoja
50 g suolakurkkukuutioita
1 dl smetanaa
1 dl hienonnettua tilliä
1 dl hienonnettua ruohosipulia
2 rkl currya
ripaus cayennepippuria (tai peperincinoa)
mustapippuria myllystä
3 – 4 rkl parmesanraastetta

Leikkaa lohifileestä neljä viipaletta (nahattomaksi). Pariloi lohet kuumalla teflonpannulla nopeasti kummaltakin puolelta. Mausta pippurilla.
Leikkaa kylmäsavulohi pieniksi kuutioiksi ja sekoita kaikki aineet keskenään. Parmesanista säästä puolet pinnalle. Levitä massa lohiviipaleiden päälle ja ripottele loppu parmesan pinnalle. Grillaa lohiviipaleet uunissa n. 10 minuuttia 220-asteessa.

 Ja sitten on kyllä hieman kehuskeltava, sanottava ääneen, mikä on hyvin. Tiedättekös, mikä meidän kakaroissa on mukavaa? Se, että tulevat mielellään ja nälkäisinä syömään kotikotiin. Tykkäävät kokkailuistani, ottavat mieluusti jämät ja isot kipot lappapuuroa tupperpurkeissa kotiin vietäväksi ja istuvat rauhassa pöydässä ja ovat! Ovat läsnä, ovat olemassa! Se on ihan hiton hienoa! Tekevät tavallisesta sunnuntaista juhlan. ;)

Kirjoitettu kello 17:58
La
10
11
2012

Elämä on … ;)

Pakkanen oli yöllä laskenut, aamulla enää – 6 C.

Pitkä aamiainen. Gradulainen ahkeroi vähän aikaa, nuori pari ulkoilutteli Maisaa (saksanpaimenkoira), ja avitti lumitöissä, ja aika pian lähdimme kohti Saariselän keskustaa.

Kylillä käveleskeltiin, kierreltiin ja katseltiin.  Taivas pilvessä, pientä tihkuista lumisadetta aika ajoin, mutta liikuttiinpahan, oltiin ulkona. Ja yhtäkkiä: ”Tässä minun kuuluukin olla. Tässä on minun paikkani.”  Nämä rakkaat, –  ja Lapin marraskuinen lauantai…

Kuukkelin pororieskat ja Siulan aurajuusto-poro-makkarat käytiin ostamassa, ja ajeltiin Huipulle, tarkoituksena laskeskella Kaunispään rinne pulkalla alas. Ainakin mäenlaskun MM-kisojen kymmenenneksi sijoittunut esikoinen aikoi pulkkailla, mutta olihan niin kova tuuli, että skipattiin treenimahdollisuus ja lähdimme möksälle lumitöihin ja notskille.

Saunan lämmitystä ja lumitöitä. Lepoa ja lukemista. Saunomista ja kuohuvat.

Kuuden jälkeen lähdimme Saariselälle. Lapin keittiömestareiden herkkupöytä oli meidän tämän illan ruoka. Eikä ihan tavallinen ruoka. Enkä todellakaan illalliskortteja tilatessa kuukausi sitten tiennyt, että kihlajaisillallinenhan siitä tulisi!

Tomppa ja Jenni olivat eilen käyneet Ultima Jewelllerystä sormukset ostamassa.

Meidän kuopus kihlasi tyttöystävänsä, avokkinsa, eilen. Olihan se yllätys kun eilen tänne tultiin. Iloinen yllätys, joskin oli jo aiemmin pehtoorin kanssa ajateltu, että ehkä Roomasta toukokuussa tulevat kihlojen kanssa, tai kun intti oli ohi, tai kun … Kolme vuotta ovat jo kimpassa olleet.

Kummallisen iloinen ja liikuttunut olen siitä, että halusivat täällä pohjoisessa kihlautua.

Vielä minä tätä makustelen. Kauan. Hyvillä mielin.

Kirjoitettu kello 22:46
Pe
09
11
2012

Juuri nyt on hyvä

Sininen hetki heti Napapiirin jälkeen. Ja samalla olo aina vaan parempi. Toisaalta ei huono ennen sitäkään…

Tätä ennen kuitenkin aamu, varhain töissä, turhan varhain, ja hyvä oppiainekokous, olimme eri mieltä, mutta sekin vain vei eteenpäin. Keskustelimme opiskelijoistakin, hyvä, ja tohtoriopiskelijoistakin, hyvä. Ja toki paljon muustakin. Hyvä. Keskustelu on hyväksi.

Kokouksen jälkeen olisi ollut kakkukahvitkin – kuulin että kakku oli ollut erinomaista – lähin työkaveri kun vietti puolivuosisataisiaan – yritin kyllä vihjata jo aiemmin, että olisi lakisääteisesti vapaapäivä, mutta ei – ei  kollega tajunnut, vaan töihin mokoma tuli — olinpa siis eilen hankkinut meidän kaikkien puolesta ”herkkukorin”, jossa oli kaikenmoista pientä hyvää ja tietty yksi kirjakin.

Lahjojen keksiminen – varsinkin isomman porukan puolesta – on vaikeaa, tietty helpottaa jos on tuntenut lahjan saajan vuosikymmeniä… kun edes vähän tietää, mistä lahjottava voisi tykätä. No niin, mutta siis minä en ollut lahjaa luovuttamassa, sillä puolelta päivin liukenin: pehtoori ja tytär odottivat jo parkkipaikalla. Ah, onnea. Kohti pohjoista.

Olihan siellä matkalla porojakin. Onneksi vain vähän.

Ja kuudelta olemme Hangasojalla, jossa on kylmä.

Nytkin. On kylmä.

Mutta onhan täällä muutakin, nuoripari, odottivatkin meitä. Mukava.

Tästä on vielä kerrottavaa.. nyt tämä lepo ja rauha, tämä epätodellinen olo. Eikä se johdu vain Lapista. Kaksin on erilaista. Ja nytkin on hyvä. Joskus on parempi kaksin,  tänä iltana on parasta juuri näin. Nyt on hyvä.

 

Kirjoitettu kello 22:20

Täällä tuoksuu pulla.

Leivoin puolen litran taikinallisen pikkupullia. Lähdetään viikonlopuksi mökille, ja mökillä on mukavaa kun on pullaa. Semminkin kun sinne tulee nuorisokin. Juniori ja avokkinsa lähtevät jo huomenna iltapäivällä, kunhan pääsevät töistä, me pehtoorin ja tyttären kanssa vasta perjantaina, kunhan minä pääsen puolilta päivin kokouksesta.

- Hiihäkkö?

Pehtoori kyseli moista. No ei ole kyllä tullut pieneen mieleenkään, vaikka kyllä tuo latukameran kuva näyttää että hyvässä kunnossa latu on. Jotta eipä tuota tiedä, vaikka hiihtäsinkin. Mutta joulukorttikuvia ainakin otan. Ja lauantaina mennään syömään. On kolmas kerta kun menemme Lapin keittiömestareiden herkkupöytään.

Kaikkinensa on ihana päästä pohjoiseen, …

 

Minulla on ollut taas liki ennätyspitkä aika pois sieltä. Elokuun alussa viimeksi olin mökillä, joten ei ihme, että ikävä on jo iso. Enkä ota töitä mukaan. EN. Ehkä Laanilan historiaa toimitustyötä varten, mutta en mitään muuta.

Pullan leivonnan lomassa olen vähän värkkäillyt Lontoon kuvien kanssa… Saapa nähdä, josko ehtisin yön tullessa ne jo julkaista? Niitä tehdessä ajattelin, että pitäisi tehdä erillinen sivu kaikesta matkamuistokrääsästä ja arvokkaammastakin LONDON-logolla tai brittiväreillä koristelluista tuotteista. Olen kuvannut niitä kymmenittäin. Oli mitä kuvata.

 Tein sitten myös kollaasin siitä meidän lauantai-illan Michelin tähden ravintolan Cobra Coffesta. Klikkaa isommaksi niin näet, kuinka hienosti Owen flambeeratun kahvin valmistaa.

Kirjoitettu kello 20:15
Ke
31
10
2012

Elmerin tarina

Tänään voisi olla jälleen yhden lupauksen täyttöaika. Voisin kertoa meidän Elmerin tarinan kuten joskus olen luvannut.

Siksikin asia on juuri nyt ajankohtainen, että siivosin Elekun terraarion (ja koko huoneen), jotta voitaisiin toden teolla ryhtyä valmistelemaan talviunta.

Meille Elmeri tuli jouluna 2003. Edeltävä syksynä 14-vuotiaan tyttären akvaariosta olivat kuolleet kala toisensa perään, ja mietittiin, jotta ryhdytäänkö uuden laittamiseen. Meillä oli ollut akvaario oikeastaan melkein aina; pehtoori ja minä laitettiin ensimmäinen sellainen, kun saimme sedältäni häälahjaksi 800 markan lahjakortin: käytimme sen ison akvaarion laittamiseen.

Mutta kun tyttären akvaariofisut kaikki oli haudattu takapihalle tai vedetty vessasta, tämä sanoikin haluavansa joululahjaksi kilpikonnan. Turhan vähällä asiaan perehtymisellä päätin sitten sellaisen perheeseen hankkia. Nyt olisin viisaampi ja ottaisin enemmän selvää, mutta tuolloin aika lyhyen miettimisen jälkeen menin marraskuussa oululaiseen Akvaariosoppi-eläin(tarvike)kauppaan ja varasin sieltä kilpurin, ja sanoin hakevani joulun aatonaattona.

Kun kaupassa kysyin, minkä ikäinen tupakka-askin kokoinen (n. 7 cm pitkä, 190 g painava) konnuli oli, minulle sanottiin, että ehkä puolivuotias, korkeintaan vuoden. Nyt tiedän enemmän ja arvelen, että se oli ehkä noin 3-6-vuotias. Ns. cites-todistus, jota sentään osasin vaatia, kertoi, että konna on tullut Saksasta. Ja pienellä präntillä papereissa luki, että konna oli Sloveniassa syntynyt. Ajattelin että ihan sama.

Jouluna tytär oli tosi iloinen ja onnellinen uudesta lemmikistä. Joulun välipäivät käytimme terraarion rakentamiseen, sisustamiseen ja netistä löysimme herppi.net -keskustelufoorumin (joka oli aika ajoin merkillisen riitainen) ja sieltä opimme paljon kilpurin hoidosta ja elämäntavoista.

Kun konna oli Saksan kautta tuotu Suomeen, kun oli sydäntalvi, kun konna ei ollut saanut nukkua talviunta ja kun se poloinen oli täynnä matoja, alkoivat ongelmat jo helmikuun lopulla.

Ensin tuli silmätulehdus, sen kanssa käydessämme eläinlääkärillä, tämä hoksautti, että kannattaisi tarkistaa, onko konnalla matoja ja sitten aloitettiinkin Axilur-kuurit, pehtoori kuskasi ruokatunneillaan kilpurin kakkanäytteitä elan (?) labraan. Tämä  kaikki maksoi aika paljon, mikä tietysti harmitti, kun jo konnakin oli maksanut huikeat 400 euroa. Matokuurit eivät tuntuneet auttavan, ja tässä vaiheessa jo tiedettiin, että moni Slovenian (tarhattu, sieltä tuotu, täällä kuvia tuollaiselta tarhalta) konna oli kuollut matoihin tai yleiseen heikkouteen. (Nythän kilpikonnia on saatu lisääntymään Suomessakin:, ovat sellaisia kahden euron kokoisia kuoriutuessaan :))

Elmeri sai maaliskuussa hengitystietulehduksen, pahan sellaisen. Minä opettelin pistämään antibioottia konnan kainaloon. Samoihin aikoihin luin ilta- ja yökaudet väikkärini kirjapainovedoksia ja istuin konnan terraarion vieressä ja katselin ja kuuntelin, että hengittäähän se.  Ihan niin kuin olisin jotain voinut tehdä!!

Tästä onkin sitten perheessämme legenda, että meidän Elmeri on varsin oppinut konna ja tuli mainituksi myös karonkkapuheessa, jonka perhe minulle seuraavassa toukokuussa piti.

Tyttären osuudessa minulle oli mm. tällainen kohta:

Meidän perheemme on kuin höyryjuna, sinä olet voimakas höyryveturi ja ravintolavaunu. Me muut olemme tavaravaunuja, paitsi isi on se hiilivaunu. Unohtamatta meidän tuoretta perheenjäsentämme, Elmeriä, joka on jaksanut terapeuttisesti kuunnella höyryveturin höyrynpäästöjä ja tutkimustasi ja on ollut samaa mieltä kanssasi.

Harva kilppari on saanut osansa väitöskaronkkapuheessa. Ja ansainnut sen!

Konna alkoi toipua, ja me pöhköt otettiin se mukaan pääsiäisenä mökille. Vetoinen mökin lattia ja stressaava automatka eivät ollee hyväksi, konna oli taas henkihieverissä. Tytär itki ja kieltäytyi lähtemästä mäkeen, jäi mökille konnan seuraksi. Kevään tullen, voikukanlehtikuurien (ks. tähän liittyvä komea töpeksintäni täältä) ja antibioottikuurit alkoivat purra ja Elmeri vahvistui ja alkoi toipua.

Seuraavana talvena osattiin jo päästää se unille. Jääkaappiin ja täydelliseen hibernaatioon en ole koskaan uskaltanut sitä laittaa, mutta monena talvena se on nukkunut noin +12 – 15 C -asteessa kaivautuneena syvälle turpeeseen. Aiemmin käytettiin Mörtti-Röpöä (sellaista lastuhakkelusta (näkyy tuossa yläkuvan ulkoterrassa), mutta nyt on lannoittamaton turve ja puhdistettu hiekka -seos se mitä terrassa käytetään.

Elmeri sai nimensä siitä kun meillemuuton jouluna nimeä mietittiin ja juuri silloin taustalla soi Saukki ja Pikku Oravat, jossa Saukki huutaa Elmeriiiii…. Siitä tyär nimen konnalleen keksi. Ja toinen nimi tulee lasten kirjasta ”Konrad pelkää pimeää”. Se kertoo kilpurista ja se oli niitä kirjoja, joita miellä luettiin kerta toisensa jälkeen. Molemmat lapset tykkäsivät ko. kirjasta niin, että oppivat sen lopulta ulkoa.

Siis Elmeri Konrad Testudo Hermanni (elikkä kreikan maakilpikonna).

Elmerihän on ns. lattiakonna, joka saa kulkea koko huushollissa. Ja kesät se on paljon pihalla ja nukkuukin keskikesällä ulkona.

Toissa kesänä ei jäänyt epäselväksi että konna on sukukypsä, mistä olemme päätelleet sen olevan nyt noin 15-vuotias. Viime kesän se oli Emmansa (posliininen koristekonna) kanssa niin paljon lemmiskelypuuhissa (ks. kuva)  että olin jo vähän huolissani. Ja turha luulla, ettei kilpikonnista lähde ääntä. Lähtee niistä. Mutta vain Emman kanssa. :)

Äsken kun kylvetin  ja punnitsin konnulin, ennen paastoa pitää niin tehdä vielä usein, se painoi 578 g. Ei ole pariin vuoteen enää kasvanut, joten jääneekin tuollaiseksi voipaketin kokoiseksi.

Sen herkkua ovat mansikat. Se voisi syödä niitä vaikka oman painonsa verran, sieraimista vain mansikkamehu roiskuu, kun se niitä hotkii. Yhden mansikan olemme päivittäin mansikka-aikaan antaneet.

Tämä on yksi parhaista kuvista mitä Elekusta olen koskaan ottanut.

Kun tytär muutti kotoa, konna jäi meille. Eihän siitä isoa vaivaa ole. Eniten tietysti se, ettei se ole, eikä opi sisäsiistiksi. Sehän pärjää pari päivää yksikseenkin, ja talvella sen voi jättää viikoiksikin nukkumaan. Vain kahdesti meillä se on kellahtanut selälleen niin ettei itse ole onnistunut kierähtämään takaisin, ja ne molemmat kerran ovat olleet pihalla kun se yrittää kiivetä kynnyksille.

Meidän kilpurilla on tavattoman nätti (voikohan noin konnasta sanoa?) kilpi. Ei ole pyramidi-kasvua, ja se on oikein kauniin värinen. Sanovat että ruokavaliolla sen voi pilata. Puuroa ja pottua konnalle ei saa antaa. 80 % vihreää (rucolaa, voikukanlehtiä, luonnosta vaikka mitä, kuivattunakin) ja 20 % herkkuja (mansikoita, viinirypäleitä, herukoita, omenaa).

______________________________

Nyt minulla on vähän sellainen olo että olen pitänyt esitelmän keskikoulussa. :)

Kirjoitettu kello 19:19
Su
28
10
2012

Ensilumi

Onhan se satanut jo jokunen päivä sitten, mutta minun tajuntaani se tuli vasta tänään aamulla. Ensilumi siis.

Nukuttuani pitkät, levolliset yöunet, nuhan kadottua, talviaikaan siirtymisen tuotua armollisen tunnin lisäaikaa päivään ja elämään, lähdin lenkille. Kameran kanssa. Sehän tuntui tavattoman mukavalle. Toisaalta aika kylmältä tuntui, mutta toisaalta mukavan valoisalta. Kunpa lumi pysyisi, kunpa ensilumi olisi pysyvä lumi.

Tiedän. Tiedän, että olen luvannut kuvata muuta kuin luontoa, maisemia ja ruokaa, mutta tänään ei ollut muuta kuvattavaa. (ai niin, klikkaa taas F5 tai reload, jotta saat blogiin ”oikean” taustan…)

Ensimmäiset talvikuvat siis, per favor.

Auringonpaiste sai tuntumaan keväältä – kuin olisi maaliskuussa ollut lenkillä, vaikka eihän silloin tietenkään meri ollut sulana.

Muutoin päivä kulunut äänestämässä käydessä, itsen ja vaatteiden, sähköpostien, laskujen, huomisen kandisemman  ja muiden juoksevien asioiden huollossa.

Ruokaa en ole – vielä tänäänkään – laittanut. Nuoret eivät tulleet tänään ja pehtoori laittoi meille erinomaisen hyviä kalapihvejä (ohje viimeisestä Pirkka-lehdestä).

Kohti työntäyteistä viikkoa … valmiina ollaan…

Kirjoitettu kello 18:19
La
27
10
2012

Helsingistä Ouluun

Helsingin aamu oli liki neitseellinen. Jätin hotelliaamiaisen väliin, vein laukun rautatieaseman matkatavarasäilytykseen ja lähdin kävelylle torille, kävin vanhassa kauppahallissa aamukahvilla – ja tänään en enää kameraani hylännyt.  Mietin että tajuavatkohan helsinkiläiset, kuinka kaunis heidän kaupunkinsa oikein onkaan. Aamuisin varsinkin.

Kovin oli Espalla vielä hiljaista.

 Onnistuin (vihdoin) ottamaan kuvan siitä, kun lehdet putoavat!

Yliopiston nurkkaan jo paistoi aurinko, kun ohi kuljin.

Tieteiden talolla olin yhdeksän jälkeen. Biografisen tutkimuksen nykytilasta analyysiä, ja näiden kolmen päivän paras esitelmä: Irma Sulkunen mykisti minut ja monen muun hienolla, eleettömällä analyysillään. Ehdottomasti näiden päivien parasta antia, josta ammennan kevään mikrohistorian luennollani paljon… Aamupäivän toinen sessio, johon osallistuin, kuului teemaan ”köyhyyden historia”. Ja kuinka olikaan mukavaa nähdä vastaväittäjääni.  Luulen, että me molemmat olemme näistä hetkistä (KLIKS) vanhentuneet… Toivottavasti viisastuneetkin… :) Näistä köyhyyssession esitelmien teemoista opiskelijani tulevat kevään luennolla kuulemaan vielä :)

Alkuiltapäivästä konferenssi oli ohi, joten ehdin pienelle lounaalle, ja pahimman sortin heräteostos iski kohdalle.

Neljältä Finnair lähti kohti Oulua, kollegan kanssa saimme vahingossa viereiset paikat, joten matka sujui joutuisasti.

Pehtoori kentällä vastassa. Kotona on hyvä. Ihan hurjan hyvä. On vain käytävä välillä vähän kauempana, jotta hoksaa ja muistaa, kuinka kotona onkaan hyvä.

______________

Sadun kommentoinnin jälkeen on vielä liitettävä mukaan kuva Tuomiokirkosta. Aleksanteri II:en patsaan silhuetti sopii mukavasti kuvaan, minun mielestäni ainakin. ;)

(kannattaa klikata isommaksi, ja klikkaa samalla F5 jotta uusi syystausta latautuu oikein… :) )

Kirjoitettu kello 20:39
Ke
24
10
2012

Lontoo on nautittu

Sumuinen aamu. Yllättävää? No ei todellakaan. Joka aamu on ollut joko sumua tai sadetta, tai sumusadetta. Eilinen tiistai oli ensimmäinen kokonainen päivä jolloin ei tarvinnut ollenkaan käyttää sateenvarjoa. Aika mukavan lämmintä on ollut, viileimmillään + 12 C mutta enimmäkseen yli +15 C, lauantaina iltapäivällä varmaan lähelle parikymmentä. Eikä tihuutukset ole meitä juurikaan haitanneet.

Tänään aamusella kunhan respan kanssa olimme  salasana-, wlan- ja muut datailuasiat saaneet toimimaan (väliin jäänyt postaus on nyt tuossa alla, siis KLIKS), oli aika pakkailla ja käydä viimeisen kerran hotellin pienessä aamiaishuoneessa nauttimassa niukahko aamiainen mahtipontisen Wagnerin (?) musiikin soidessa. Päivän ohjelmasta kävimme tiukahkot neuvottelut: mennäänkö British Museumiin, Science Museumiin, shoppaamaan, järjestetylle kiertoajelulle vai itseksemme ajelemaan busseilla ristiin rastiin Lontoota. Nuhaiselle pehtoorille kaikki vaihtoehdot sopivat eikä minullakaan mikään pakottava tarve päästä museoihin saatikka ostoksille, joten lähdimme random-ajelulle.

Oyster-card (rajoittamaton bussin ja metron käyttö) takasi että saatoimme kiertää Kensigton Parkin, käydä Nottinghillissä (jossa jalkauduime käveleskelemään ja kuvaamaan, piipahdimme Jamie Oliverin kaupassa) ja jatkoimme taas matkaa. Oxford Street päästä päähän bussin kakkoskerroksen etupenkillä oli mukava kokemus.

Yhden jälkeen olimme Brompton Streetillä, melkein Harrodsin naapurissa on Harvey Nicholas –luxury-tavaratalo, jossa meitä ei kiinnostanut muu kuin viides kerros: siellä on Food world. Monta ravintolaa ja herkkukauppa. Oli lounaan aika. Emmekä vieläkään menneet italialaiseen ravintolaan :).

Viiden päivän aikana syötiin amerikkalaisessa (Hard Rock Cafe), intialaisessa (Michelin tähden paikka, ehdottomasti paras kaikista, eikä edes kallein), brittiläisessä Bibendumissa (ja pubissa ficher and chips), kiinalaisessa dumplings-paikassa Sohossa, eilen kello viiden tee, siis englantilainen, ja tänään vuorossa japanilainen. Yo! sushi -ketjun sushipaikoissa pienet sushi- ja tempura-, salaatti- ja jälkiruoka-annokset pyörivät liukuhihnalla ”baaritiskillä” ja saat niistä valita haluamasi.

Voit ottaa niin monta kuin haluat, ja lasku määräytyy tyhjien kippojen määrän mukaan. Kätevä. Ja sushitkin olivat aika hyviä. Joskin lohenmäärä makisusheissa oli oikeastaan aika säälittävä.

Lounaan jälkeen palailimme hotellille hakemaan matkalaukut, ja menimme metrolla Heathrowiin. Tyär kun on vielä vanhempiaankin pahempi  myöhästymisen inhoaja: ”Meidän pitää olla ajoissa.” – No  herra varjelkoon me olimme ajoisssa! Olimme hyvinkin pari tuntia ennen kuin kone lähti. Ja ennen terminaali kolmosen uumeniin astumista näimme vilahduksen auringostakin.

Kotona ahkeroineelle nuorelle parille hankimme tuliaisia lentokentältä, ja tytär antoi minun ostaa hänelle aurinkopuuterin ja itselleni löysin ne Uggin korvaläpät. ;)

Koneen lähtö viivästyi vain vähän, ja otti matkalla kiinni, joten Lontoon aikaa olimme ennen yhdeksää Helsingissä, jossa kello olikin jo 23.00.

Helsingissä heippasin miehen ja tyttären, joiden matka jatkui Ouluun, minun tänne Katajanokalle. Scandic Marina on seuraavat kolme yötä yösijanani. Huomenna töihin. Ja miten mielelläni minä olisin maailman parhaan matkaseuran (Juniori vain puuttui) kanssa jatkanutkaan Ouluun…

Loma ohi. Nyt on nukuttava (Suomen aikaa kello on jo yks!). Huomenna aamulla Tieteiden talolle.

Reissuraportti täydentynee kuvien myötä kunhan täältä kotiin pääsen…

Kirjoitettu kello 23:01
Aihe: Lontoo

Viimeinen kokonainen päivä. Tälle päivälle ohjelmassa shoppaamista, kello viiden tee ja musikaali.

Tyttäremme on sikäli merkillinen nuori nainen, ettei oikein shoppaamisesta perusta. Oli kuitenkin päättänyt täällä hankkia takin ja farkut ja jotain muuta pientä. Aamiaiselta suoraan metrolla Oxford Streetille, jossa emme vielä olleetkaan käyneet. Komeinta siellä on kahteen suuntaan kulkevat Double Deckerit. 

Tyär halusi lähteä omille teilleen ja me pehtoorin kanssa menimme Selfridgelle. Katselimme  herkkuja ja koreita vaatteita. Minä viihdyin alakerrassa sisustusosastolla ja kirjakaupassa. Ja jouluosastolla. Kaikissa isoissa tavarataloissa jouluosastot jo olemassa… tullenette näkemään kuvia Temmatun adventtikalenterissa josko sellaisen tänäkin vuonna värkkään.

Pehtoorille etsittiin kaulahuivia, läydettiin oikein kaunis, cashmir-villainen, harmaa-vaaleansininen ja maksoi vaatimattomat 277 puntaa! Jätettiin kauppaan. Juniorille ja J:lle etsittiin tuliaisia, eikä niitäkään löydetty. Uggin korvaläpät olin aikeissa ostaa, mutta jotenkin missasin senkin, joten vain Brandy Butter Harrods´lta ja pari mukia, yksi essu viehättävästä pikkukaupasta… ei mennyt törsäilyksi.

Viiniosastollakin kävimmme! Chateau Petrus, jota mekin on tilkka viinikerhon kanssa yli vuosikymmen sitten nautittu, oli myynnissä. Kolmen litran pullo vuosikertaa 1989 maksoi 46 950 puntaa!! Kolme litraa viiniä maksoi parin henkilöauton verrran…

Herkkuosastolla oli mukava katsella. Ihailla.

Hieman kummeksutti tämä muistoalttari joka Harrodsin alakerrassa oli …

Lunch breakillä kohdattiin tytär ja aikamme kierreltyämme palattiin hotellille. Vähän lepoa, vaatteiden vaihto ja sitten takaisin kohti Piccadillyä.

Kun tämän Lontoon matkan varauksen olin tehnyt, kyselin Lontoon kävijöiltä vinkkejä matkaamme varten, ja ilokseni sain pitkän, mukavan kirjeen jossa monta hyvää vinkkiä (Oyster Card ja Antropologie-kauppa muiden muassa) ja kirjeesssään T. Hyvinkäältä kirjoitti mm. näin:

Kello viiden tee on myös hauska kokea ainakin kerran, alla olevasta linkistä näet 2012 parhaiksi rankatut paikat Lontoossa ja siellä on linkit, josta näkee kuvia paikan ilmapiiristä ja listan mitä tarjolla/ millä hinnalla. Aah, nämä ovat myös silmänruokaa!
http://www.afternoontea.co.uk/index.php?option=com_content&task=view&id=135&Itemid=16

Ehkä emme olisi ollenkaan hoksanneet tällaista mahdollisuutta ilman vinkkausta. T:n kirjeen innoittamana kaivoin kotona kirjahyllystä Helena Petäistön kirjan ”Tee teematka” ja sieltäkin lueskelin Afternoon Tea Time -juttuja ja tänään oli siis aika kokeo tuo seremonia.

Erinomaisen viehättävän Fortnum & Mason tavaratalon 4. kerroksen isossa teehuoneessa nautimme:

Finger Sandwiches

  • Chicken with Fortnum’s Tarragon Dijon Mustard
  • Cucumber with Mint Butter
  • Rare Breed Hen Egg with Mustard Cress
  • Poached and Smoked Salmon with Lemon
  • and Caper Crème Fraîche
  • Rare Roast Beef with Horseradish Cream

Fortnum’s Scones

  • served with Somerset Clotted Cream and
  • your choice of Fortnum & Mason Preserve:
  • Apricot, Lemon Curd, Raspberry,
  • Jubilee Royal Sovereign Strawberry, Wild Blueberry
  • Afternoon Tea Cakes
  • Divine deliciousness of individual cakes and patisseries
    Selection from the Highgrove Cake Carriage
    Served with your choice of Fortnum’s Classic Blend Tea

Nälkä lähti näillä. Tee oli tavattoman hyvää; valitsimme isosta listasta Royal Blend ja Queen Anne, – onhan tämä talo toimittanut kuningashuoneeseen teet kohta kolme sataa vuotta. Tytär totesi tyytyväisenä, että ”eihän tämä pönötystä ollutkaan, rento tunnelma ja hyviä herkkuja. Fish and Chips -annosta ei tarvitse ehkä enää uudelleen kokeilla, mutta tämmöisen voisi toistekin nauttia”. Olimme samaa mieltä.

Varauksen tein aamulla netistä. Oli tarpeen sillä näimme että moni käännytettiin ovelta takaisin, jollei ollut varausta. Ja nettisaitilla todettiin erikseen että lenkkareissa, shortseissa ja urheilukamppeissa teelle ei ole tulemista. Mutta ihan tavallisissa siisteissä kamppeissa väki siellä oli. Ei siniharmaahiuksisiä ladyjä chanel-jakuissaann.. ;)

Sitten puoli seitsemän  jälkeen kohti West Endin teattereita. Lyceumiin oli varaus katsomaan Leijonakuningasta. Varauksen olin tehnyt jo kotona, eikä paikat olleet parhaat mahdolliset, tavattoman tyyriitkin olivat, mutta kyllä kannatti! En tiedä mikä oli parasta Elton Johnin musiikki, lavasteet, pikku Simbaa esittävä poika, laulusoolot, hienot tanssiesitykset, Zazu, kapallimestari Steven Lee,  — hieno elämys oli!

 Ja sitten menikin puolille tämän postauksen kanssa. Olipas kyllä show salasanojen ja kaiken muun kanssa. Nyt pakkaamaan, iltakoneella Helsinkiin.

Kirjoitettu kello 08:34

Sunnuntai(nkaan) ohjelmaa ei ollut kovin tarkkaan etukäteen mietitty. Sen verran oli kaavailtu että Harry Potter -pyhiinvaelluskohteita olisi ohjelmassa ja ehkä Tate Gallery tai siis Tate Modern. Muutoin kuljettaisiin miten jaksettaisiin. Ja jaksettiinhan me. Pitkästi toistakymmentä kilometriä on tänäänkin kävelty. Thamesin rantoja ja siltoja. Näyttelyitä ja kauppoja. Kirkkoja ja katuja.

Aamulla metrolla kohti King´s Crossin asemaa. Sieltähän se Harry Potter Tylypahkaan lähti. Ja uskomatonta: hienon uuden rautatieaseman yhdessä nurkassa todellakin on Platform 9 3/4, josta Harry lähti ja johon sunnuntaiaamuna kymmenen jälkeen oli JONO. Pääsymaksua sentään ei ollut… Ja meidän esikoinen, graduntekijä halusi ehdottomasti käydä monien muiden tavoin kokeilemassa miten ne matkalaukkukärryt uppoavat.

Koko asemakompleksi oli näkemisen arvoinen. Ja sitten lähdimme kohti Towerin linnaa. Beefeater-vartijoita ei nähty kuin yksi, yhteispäätöksellä päätimmme olla menemättä linnaan sisälle.

Henrik VIII:ennen kuusi vaimoa oli ikuistettu suklaalevyn kanteen…

Täällä osataan kyllä tuotteistaa historia ja Englanti, Englannin historia ja Lontoo. Matkamuistojen kirjo on ihan rajaton! Kuninkaalliset kumpparit ovat minusta kyllä jo aika kekseliästä.

Linnan jalokivet – ja korpit – jäivät siis Towerissa näkemättä … mutta kaunis silta kierretttiin ja katsottiin, ja linna päältä päin.

Lopulta siirrymme kohti Tate Modern museota, ja on hieno nähtävyys sinänsä. Arkkitehtoorisesti ei niinkään vuosisataisella historialla pärjää… Monta mielenkiintoista projektia visiteerasimme. Pehtoori ei vain syttynyt.  Ei vaikka mökin pihaan erinomainen idea syntyikin.

Meillä oli varsin hauskaa ko museossa… mutta kaikki loppuu aikanaan,… Lähdemme kohti seuraavaa kohdetta…

Thames ylitetäään Millenium siltaa (sitäkin on kuvattu jossain Potter-leffassa joten kuului päivän pyhiinvaelluskohteisiin)  pitkin ja edessä on St. Paul´s Cathedral. Juuri se jossa Katherine ja Harry vastikään vihittiin. Ennen ei oltu nähty, mutta pidimme hyvin paljon. Ja kun siellä alkoi joku messu klo 15.15 saimme kuulla valtavan kirkonkelloilla soitetun ”soolon”. Taisi olla kanttori suntion tilalla kellopelejä käyttelemässä. Ihan huikean kuuloista.

Matkalla bussipysäkille näimme Sandwichin jaarlin komean kaupunkiasunnon. (vaalea iso palatsi kesllä kuvaa).

Tämän aatelissuvun yksi päämies (jaarli ties kuinka mones) on antanut nimensä englantilaisille sandwicheille… hän nimittäin käytti suunnilleen kaiken aikansa pokerin (vai bridgen?) peluuseen ja oli taas tehnyt sitä ympäri vuorokauden ja oli eräänä yösydännä pelin tuoksinassa, ei malttanut edes syödä, ja pyysi hovimestariaan tuomaan jotain huikopalaa. Tämä toi keittiöstä paistin viipaleen, joka oli nokkelasti keksitty pistää kahden kolmioiksi leikatun leipäviipaleen väliin jotta kädet eivät sotkeennu ja ettei peliä tarvitse edes välipalan ajaksi keskeyttää. Sandwichin jaarlin pelihimo synnytti uuden leipämallin.

Mekin kävimme ostamassa pari pientä sandwichiä ja Doudle deckerillä ja metrolla matkasimme piipahtamaan hotellilla: kameraputkia halusin jättää jo pois, vähän vaatteita vaihdeltiin, sandwichit syötiin ja puolen tunnin jälkeen takaisin liikenteeseen: sataa tihuutti joten päätimme mennä sisätiloihin. Siis Harrods. Siellä oli sunnuntai-illalla viiden jälkeen ihan hirvittävästi ihmisiä, turisteja enimmäkseen. Luxuryä! jo rakennus on nähtävyys. Mutta olimme oikeastaan vain iloisia että se sulljettiin kuudelta ja jouduimme lähtemään.

Bussin kyydillä Piccadillylle ja kohti China Townia. Tyär halusi sushia, ja se sopi meillekin. Näimme kuitenkin mukavia dumplings-ravintoloita ja koska dumplingseja ei Oulussa saa, päätimmekin mennä sinne. Ja sitten söimmekin Pekingin ankkaa. ;) Oli paljon parempaa kuin Pekingissä viime syksynä.

Illallisen jälkeen ei mitään mielenkiintoa, eikä kestävyyttä jaloissa, jäädä enää tihkusateiseen Sohoon kävelemään, vaan äänin 3 – 0 päätimme lähteä kohti Kensingtonia ja hotelli Ashburnia. Jopa kovakuntoiset matkaseuralaiseni olivat väsyneitä.

Kirjoitettu kello 22:02
Aihe: Lontoo

Olemme Lontoossa. Matka sujui, aikas helposti. Aamuyöllä herätys, ja siitä sitten eräskin tunti matkustaen, ja ennen puolta päivää olimme Lontoossa, Heathrow´n kentällä. Kellot kaksi tuntia taaksepäin mutta ei se väsymystä vienyt.

Päätimme käyttää Express-junaa matkalla keskustaan, ja sehän olikin hyvä, sujuva ja kohtuuhintainen. Ja sitten päätimme tutustua paikallisliikenteeseen – ihan vaan perinteiden vuoksi.

Ostinmme Oyster-liput (viiden euron latauskortti ja siihen koko loman ajaksi rajaton matkustusoikeus metroissa ja busseissa = yhteensä 32 euroa. Kiitos T. tästäkin vinkistä, muitakin tulemme käyttämään, palannen niihin tulevina päivinä) ja ajelimme eräänkin pätkän metrolla (lue: ajelimme hieman harhaan). No eihän se mitään, mutta kun meillä oli matkalaukut mukana, eikä kaikilla asemilla siirtymätaipaleilla suinkaan ollut liukuportaita/hissejä, joten oli raahattava laukkuja erinäisiä portaita. Kyllähän me tyttären kanssa, rivakat naisihmiset niitä kannoimme, ja toki pehtoorikin, mutta olikohan selälleen ihan hyväksi? Sitä mietin.

Ja mietin että kun Lontoon metro ei kuitenkaan ole ihan yksinkertaisin  - tai siis kun linjoja ja asemia on niin valtavasti – miten ihmeessä kielikurssikesänä (15 v.) osattiinkaan muiden kavereiden kanssa liikkua.

No löydettiinhän se hotelli. Ashburn Hotel. Tässä Kensigton Parkin kupeessa, Gloucester-metroaseman vieressä, mukavalla alueella. Hieman vanhahtava, pieni, boutique-hotelli.

Puolelta päivin ei vielä huonetta saatu, jätettiin vain laukut respaan ja sitten katselemaan lähitienoota. Lähikaupan valikoimat ovat liki Oulun Stockan Herkun tasoisia. Olisipa Umbrian A & O ollut samaa tasoa. Hintataso pääosin olennaisesti halvempaa kuin Suomessa.

Ja kun alkoi satamaan päätimme vetäytyä lounaalle ja virvokkeille Hard Rock Cafeen suojiin. Lontoon HRC on ensimmäinen (1974)  maailman kaikista, niistä on jo pitkästi yli toistasataa. Rooman HRC:ssä olen käynyt viidesti! ja viime syksynä oltiin Pekingin Hard Rock Cafessa,  kaikkiaan ollaan oltu kai jo kymmenessä. Tänään siis söimmekin siellä – niin kuin kaikki muutkin lapsiperheet. ;) Olimme hieman poikkeava seurue. Niin kuin olimme äsken Sohon O´Neill -pubissakin. :) Päivällä lounaan jälkeen olisi  Hyde Park Corner ollut toisella puolen Park Lanea mutta sateen ja pienoisen uupumuksen vuoksi lähdimme hotellille. Pientä huilinkia, laukut tyhjensimme.

Olimme sateisen illan kävelemässä Piccadilly Circuksella ja Sohossa. Ihmettelemässä väkimäärää, ravintoloiden määrää, teattereiden määrää. Tätä ei menty tänään katsomaan… kuljeskeltiin vain sateessa…

Ja sitten kun lapsen kanssa ollaan reissussa, piti tietty käydä vielä karkkikaupassa. No ihan nähtvävyys m & m -kauppa oli.

 

Nyt kun melkein kellon ympäri on valvottu on annettava periksi, öitä.

Kirjoitettu kello 22:01

Valokuvauskurssin läksynä oli tehdä toisinto klassikkokuvasta. Kuinkas ollakkaan: minulla oli tässäkin kohtaa alle aikayksikössä mielessä ruoka. Andy Warhol on klassikko jos kuka. Ja kun minulla vielä oli keväällä 2009 MoMAssa otettu kuva Warholin Campbell-purkkitaiteesta niin olihan se sitten käytävä ostamassa tomaattisoppaa säilykepurkissa (ks. lauantain postaus), jotta pääsisin lähellekään ideaa…

Tässä on Warholin klassikko ja alempana mielenkiintoinen tulkinta samasta teemasta.

Tässä sitten minun versioni. Näistä toisinnoista tuli samalla layeri-tekniikan harkkoja. Eli tässä ensimmäisessäkin on useita, useita kuvia päällekkäin. (klikkaa isommaksi)

 Tätä toista en tunnilla näyttänytkään, pehtoori ei tykännyt siitä, mutta itse pidän siitä jotenkin… Ehkä siksi kun se oli vaikeampi tehdä… ?

Sitten se klassikkoharkka. Valitsin klassikkokuvaksi Ola Kolehmaisen ”siniset portaat”,
joka muuten on kallein suomalaisen, Suomessa myyty valokuvateos.
Vastikään siitä maksettiin 22 000 euroa Bukowskin huutokaupassa.

 Sitten ajattelin että toinen Kolehmaisen teos olisikin parempi….

Sitten en tiennyt kummasta tekisin toisinnon ja Linnanmaan kirjastossa olin aamusella ja otin tällaisia….

Jotta eihän se taaskaan mennyt niinkuin Strömsössä….

Ai niin se eilinen peilikuva… mistäkö? Asematunnelissa. Oulussa siis.

Siihen innostuin kun näin tämän Ola Kolehmaisen palkitun kuvan

Ja tässä se meitsin maalaisversio. :)

 Mutta mukava harjoitus. Opinpahan että laajakulmalla tolpat kaatuu aika äkkiä….

Sitten oli se minun Niksinurkka-”esitelmäni”, josta täällä olen jo puhunutkin pariin otteeseen. No lapasestahan se lähti. Power Pointit täällä , josko niistä olisi joillekin iloa.

Herkullisia kuvia? PDF ja tässä Power Point (lautautuu ehkä vähän hitaasti, mutta kun aukeaa, paina F5)

Minulle oli iloa saamistani neuvoista, eiväthän nämä ruoka(kuvaus)ongelmani niin vain lopu, mutta PP-diossakin näkyviin kysymyksiini jotain kelpo ratkaisuehdotuksia… Ja tiesinhän minä, että valotus se on se minun heikoin lenkkini.

Nythän kuvausharrastuskin siirtyy taas entistä enemmän sisälle… satoi jo räntää tänään. Ja vettä. Juuri kun Juniorilla oli ensimmäinen pullarekkakeikka pohjoiseen päin. Torniossa oli ollut ihan paljon jo lunta. Kuinkahan monta aamuyötä ja päivää minä vielä huolestun liukkaista ja sohjoista. Monta!

Kirjoitettu kello 21:35
Pe
12
10
2012

Kohti Meksikoa

Monterrey. Tiedättekö hyvät blogivieraat ja -ystävät, kylänmiehet ja -naiset, missä on Monterrey?

Minä opin tietämään paikan toissa keväänä, jolloin meillä oli vieraana kaunis, nuori nainen, jonka kotipaikka on Monterrey.

Käyntinsä (ja ihan Satu Östringin näköisen ystävänsä käynnin) aikana ja jälkeen saimme viehättävän kutsun tulla käymään Meksikossa, –  vaikka koko perhe voisimme tulla viettämään joulua Monterreyhin hänen perheensä luo.

Kuvassa tytöt lukevat kuksien käyttöohjeita.
Olivat lähdössä seuraavana päivänä pohjoiseen, mökillemme,
ja annoimme heille lahjaksi  - tietysti – kuksat,
jotta nuoret naiset selviävät arktisella vyöhykkeellä… ;))

Kutsusta huolimatta emme ihan heti lentolippuja Meksikoon tilanneet.

Tytär kuitenkin oli menossa käymään Alicen luona joskus viime talvena, mutta työt ja opiskelut estivät, ja uusi yritys oli nyt elokuulla – eikä onnistunut.

No sitten tämä esikoisemme, tyär, rupesi suunnittelemaan että tässä tämän lukuvuoden aikana valmistuessaan, gradunsa valmiiksi saadessaan, voisi vielä lähteä harjoitteluun… tutkintoa varten ei enää sitä tarvi, mutta että voisi olla mukavaa ja opettavaista lähteä vielä harjoitteluun ennen kuin ottaa maisterin paperit ulos… No enhän minä voi muuta kuin kannustaa: mene ihmeessä.

Ja jossain vaiheessa tytär ilmoittaa ehkä lähtevänsä Meksikoon. Kävi sinne päin erinäisiä neuvotteluja, mutta edessä oli erinäisiä yhteensovittamattomuuksia… ja siispä katseet toisaalle.

Mitenkäs olisi Bali? Taloustieteellisellä tiedekunnalla on sinne harjoitteluvaihtoa, ja tytär yrittää sinne: postiin lähtee  CV, motiiivaatiokirje, pari Skype-haastattelua ja yesh! Paikka avoinna: tytär lähtee ensi kevätlukukaudeksi harjoitteluun Balille opettamaan markkinointia. Sitä vaille etten tilaa lentolippuja kymppiviikolle (yo-lehtorin lomaviikko) kohti Indonesiaa…

Olen helpottunut, ettei sittenkään Meksikoon (ennakkoluulojako? no niitäpä juuri!) ja pehtoorin kanssa jo mietimme, kuinka onkaan mukavaa lähteä Balille. Juniori ja miniäkokelas ilmoittavat myös, että lähtevät keväällä käymään Balilla – siispä tervehdyskäynnille markkinoinnin open luo ollaan lähdössä koko poppoo.

Ja sitten tänä aamuna lapsi, esikoinen, melkein ekonomi, soittaa töihin: Lähden sittenkin Meksikoon!

No onnea ja suojelusenkeleitä elämääsi edelleenkin!

Siis tyttärellä on harjoittelupaikka tammikuun lopusta toukokuun loppuun yhdessä Meksikon suurimmista markkinointifirmoista.

Niinpä kymppiviikolla mennäänkin siis Monterreyhin, Meksikoon. Toivottavasti mennään, toivottavasti kaikki menee hyvin. Meillä kaikilla. Siihen asti. Ja sen jälkeen.

Eipä tälle perjantaille isompia uutisia….

 

Kirjoitettu kello 18:31

Nyt on kyllä pieniä paineita tämän blogitekstin laatimisen kanssa. Eilinen ”hiljaisena olemisen” -postaukseni sai aikaan ennenkokemattoman, mielenkiintoisen ja pitkän kommenttikeskustelun ja blogini lukijoiden ”avautumisen” (heh!), mikä tuntuu mukavalle. Mutta sitten äitini sanoi äsken puhelumme aikana, että viime aikaiset juttuni täällä ovat kyllä olleet aika tylsiä. Siis mistä nyt kirjoitan? Arvatkaapas monta blogipostausta olen tätä ennen tehnyt?  - 1840!! Se on kuulkaa aika paljon kirjallista höpöttämistä!

___________________________________________

Merkillinen päivä.

Kun nyt sitten taas kerran heräsin aivan liian varhain (klo 4.28!!), päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja olla ajoissa kampuksen pihalla ja kuvata. On nimittäin meneillään oppiaineen www-sivun päivitysprojekti (ja uuden editorin perinpohjainen opettelu) ja haluan vähän uusia kuvia historian sivuille.

Niinpä sitten aamusella ajelin auton parkkiin ”pallon puolelle” ja Canonin kanssa töiden tekoon. Tässä vähän kuvasatoa.

Tämmöistäkin tuossa tein valokuvauskurssin layer-harjoitusta varten… ehkä vähän paremmin toteutettuna idea voisi toimiakin…

 

Päivä kuitenkin hyvillä mielin. Eikä juuri väsyttänytkään. Ehkäpä koska oli sitä sosiaalista kanssakäymistäkin, eikä kaikki todellakaan pelkkiä työasioita. Ettei siis tarvinnut olla hiljaa :)

Paitsi että iltapäivällä syvennyin hetkeksi 1800-luvun lopun sanomalehtien maailmaan… olin ihan hiljaa monta tuntia.

Talven tulolta tuntuu, kylmä oli tänään, poika kävi vaihdattamassa renkaat autooni, huomaan miettiväni, missä on lämmin syystakkini, ja oli vihdoin illansuussa perattava piha kesästä. Edelleen kukkivat pelakuut vein jo kompostiin, tyhjensin ja pesin kaikki kesäkukkapurkit, mitä en muista moneen vuoteen tehneeni. Keväällä kyllä istuttelen jokaisen törpön täyteen jotain, kesän huollan ja kastelenkin, mutta tämä ikävin vaihe on ollut pehtoorin heiniä monta vuotta. Mutta nyt, selkäleikkauksen jälkeen on mies kuitenkin uskonut ja ollut graniitti- ja saviruukkuja nostelematta. Parin tunnin puuhastelun jälkeen ei enää ollutkaan kylmä, ulkoilu teki hyvää.

Nyt nukuttaa, ja hitto vie, minä nukun! Seitsemään! Edes kuuteen ois kiva.

 

Kirjoitettu kello 21:13

Tekeeköhän kukaan niin kuin minua joskus huvittaisi tehdä? Niin kuin  minä olen yrittänyt, mutta kerta toisensa jälkeen surkeasti epäonnistunut…

Kun menee uudelle kurssille, ryhmämatkalle tai pilates-ryhmään tai vaikka tarhan vanhempaintoimikuntaan tai jonnekin koulutuspäivään, jossa on ennestään jotensakin tuntemattomia ihmisiä niin tekisi mieli heittäytyä ”joksikin toiseksi”. Ei juttelisi juuri mitään, katselisi ja kuuntelisi sivullisena, kysyttäessä vastaisi ja muutoin vain tyynesti istuisi ja kuuntelisi. Olisi vain satunnainen matkailija, ohikulkumatkalla …

Olen joskus jonnekin seuramatkalle lähtiessä hiljaa mielessäni päättänyt, että jään porukassa vähän syrjään, sivuun. En isommasti kysele, enkä omista jutuistani kertoile, saatikka että nyt kehenkään tutustuisin. Päivät patikoin tai kuljen nähtävyydeltä toiselle, ruokapöydissä rupattelen satunnaisesti ja sillä hyvä. Ehkä hieman innostuenkin kerron, että valokuvaus on todella tärkeä harrastus – siitä kun kaikki kuitenkin kyselevät, kun Canonini kanssa väistämättä tavallista enemmän kuvailen ja touhuilen, mutta en muuta sano. Osallistun, mutta en muuta.

Ja miten kävi esimerkiksi viime syksyn Kiinan reissulla? Onnistuiko tämä matalan profiilin vetäminen? Viikon reissattuamme, aloin todella saada tarpeekseni omista jutuistani, koko parinkymmenhenkisen reissuretkueemme kanssa olin jutellut, erikseen ja yhdessä jokaisen kanssa, ja kaikenmoista kysellyt ja kertoillut, muutamien kanssa jo mukavalle sanailun tielle päässsyt. Niinpä yhtenä aamuna päätin, että en puhu päivän aikana mitään. Hah! Saahan sitä päättää! Sen kun Xian´in kaupunginmuurille aamulenkille olimme porukalla nousseet (kuvia täällä), olin jo ehtinyt pitkät tovit monien kanssa höpötellä.

Lounaalla kymmenhenkisessä pöydässämme oli (tuona kuten iloksemme monena muunakin päivänä) K. vaimoineen, joka (siis K. – ei vaimonsa) onneksi välillä ”varasti show´n”,  joten olin hiljaa. Loppupäivän olimme sitten terrakotta-sotilaiden äärellä ja me kuljimme naantalilaisten kanssa paljolti neljästään, joten edes vähän pienemmässä piirissä höpöttelin. Mutta se oli vain yksi edes hiukan hiljaisempi päivä. Ei siis onnistunut sielläkään tämä statistin roolini, vaikka vähän niin olin toivonut.

Entä sitten viime kevätkaudella alkaneella kamerakurssilla? Noup. Eipä sielläkään maanhiljaisena varmaan pidetty.

Tietyn [hiljaisen] ”roolin ottamisen”  epäonnistuminen tai toisaalta se, että väistämättä on jotenkin aktiivinen, tuli mieleen äsken kun olin voutineuvoston kokouksessa… Siitä on nyt kolme vuotta kun sain rotissöörikäädyt, nimenomaan harrastajakäädyt, enkä tuntenut porukasta oikeastaan ketään, – ja mikä nyt on tilanne? En voi ainakaan väittää olevani hiljainen rivijäsen, vaikka ehkä niin oikeastaan soisinkin. Pehtoorilla olisi tähän asiaan ehkä paljonkin kommentoitavaa ja kerrottavaa, mutta ehkäpä en anna hänelle puheenvuoroa… ;)

Onko kukaan koskaan onnistunut olemaan ”vale-itsensä”? Olemaan/esittämään jossain porukassa, piirissä jotain muuta kuin ”sisäinen minä pakottaa”.

Tänään kyllä olen  tuota illan kokousta lukuunottamatta sinisessä työhuoneessani, sivussa, päivän viettänyt.

 

Kirjoitettu kello 20:10
Ma
08
10
2012

Pihalta pois

Koskelantien pimeys, joka ulottuu meidän kujalle asti, on erityisesti aamuisin hämmentävää, liki pelottavaa. Katuvaloremontti ei ota loppuakseen, ja se on edennyt jo melkein Rajakylän risteykseen asti, eikä valoa näy…

Kun yöllä herää on täällä yhtä pimeää kuin Lapissa, ja märkä asfaltti vain pimentää tienoota. Syksy onkin tuntunut jo nyt aika pitkälle. Ehkä se, että aloitin työt jo hyvinkin heinäkuun puolella, tekee tehtävänsä. Toisaalta ei kyllä isommasti väsytä. Ehkä se, etten ole juuri huhkinut, ja illat ja viikonloput olen tehnyt ihan muuta kuin töitä, ovat syynä tähän tavallista reippaampaan oloon. Ja nyt kun opiskelijat on taas ohjattu opintopolkujen alkuun ja palautettu sen varrelle, koeteltu kannustaa ja erinäiset ”lankettihommat” tehty, on työrauha laskeutunut työhuoneeseeni.

Ajatuksena oli mennä illansuussa haravoimaan, mutta parahiksi satoi reilummasti kun kotiuduin, vaikka jo tunnin päästä siitä ilta-auringon säteet paistoivat kauniisti puiden latvoihin, tyydyin istuskelemaan tässä sorvin ääressä. Huominen esitelmäni vei mennessään. Ja ensi lauantain ruokatietokilpailu, jota olen värkännyt ja jonka takia pehtoorikin on uniaan menettänyt. Ehkä laitan kilpailun tänne ensi viikolla – ruokakulttuuriiin liittyy. Lauantaina on paistinkääntäjien ohjelmalliset sadonkorjuuiltamat, joihin lupauduin tuon kisan tekemään. Turha sitä on sitten miettiä ja valittaa jos niskat jumittaa…

 Kuvan nimi on ”Sataahan se”.

klikkaamalla näet sateen

Ja tässä alla viime viikolla ottamani kuva, josta taas muokkailin HDR:n.

Kirjoitettu kello 20:47

Yksinkertainen on hyvää. Totesimme jälleen niin. On tullut melkein perinteeksi syödä perjantaisin perunoita, – ja niiden kanssa jotain ”talon kalaa”, mikä tarkoittaa jääkaapista, säilykkeistä tai pakasteesta löytyvää herkkua. Tänään löytyi rapusilliä, pehtoorin pohjoisesta tuomaa Kala-Erkin Nieriä-säilykettä ja pakasteesta King Prawns. Lisäksi salaattia ja leipää. Tarvitaanko muuta? No ei välttämättä, mutta kynttilä tai pari ruokapöydässä, toistemme seura ja Umbriasta tilattu viini (Grechetto I.G.T. dell Umbria 2011 cl. 75, Chiorri) eivät olleet ollenkaan hassumpia lisukkeita  ;).

Päivää leimasi sade. Ei siitä lopultakaan niin kovin paljon havaintoja, mutta oli aikaa, hiljaisuutta kuunnella sade. Työhuoneen ikkunaan se ropisi koko päivän. Teki hyvää keskittymiselle. Tavoistani poiketen suljin työhuoneen oven aika tiukasti, luin, nautin hiljaisuudesta, pääsin viikkojen jälkeen vähänkään kiinni tutkimukseen. No olihan siinä hoideltava muutama akuutti asia välissä, alkuviikon yhteydenottoja vielä rästissä, mutta pääosin vain rakensin luentoa ja esitelmää. Kauan eläköön rauhaisat perjantait! En muistanutkaan että tällaista levollisuutta voi töissäkin olla.

On tässä yksi kuvaprojekti ”tilauksen alla”. Välillä hämmästyn omien kuvieni surkeudesta, välillä niiden kauneudesta. Vasemmalla oleva kuuluu jälkimmäisiin.

Minusta se vaan on niin – klassisen ;) kirjaimellisesti – kaunis. Klikkaa isommaksi. teetätä juliste, kuva, kortti… ei välttämättä tuosta kuvasta., teetätä omasta kuvastasi, mutta teetätä jostain. Lähetä jollekin.  Se tekee hyvää.

Kuvassakin yksinkertainen on hyväää ….

Kirjoitettu kello 20:30

Eilisen laidunkauden lopettajaispäivällisten ja harvinaisten vieraiden käynnin jälkeen nuoriso ei tänään tullut syömään. Siispä ihan kummallinen sunnuntai. Laitoinkin sitten rääppiäisistä salaattia, jolle sopii kyllä nimeksi ”Insalata misto”, sekasalaattia. Ja uudenlaista  lohi-riisi-laatikkoa, jota jäi pakastettavaksi ja pehtoorille alkuviikoksi.

Kummasti tuli mieleen vuosikymmenen ja parin takaiset ajat, jolloin ennen Helsingin arkistomatkoja (paikallishistorioita tai väitöskirjaa varten – tai tätä samaista edessä olevaa arkistoekskua varten) tein aina perheelle ruoat valmiiksi pakkaseen. Päivittäinen ruokasatsi oli pakkkasessa ja päällä maalarinteippi, jossa oli sapuskan nimi ja lämmitysohjeet. Ihan kuin pehtoori ja mutikaiset eivät olisi osanneet itsekin tehdä ruokia. Tai olisivat ainakin oppineet, jollen olisi valmiiksi tehnyt.

Mutta silloin oli jotenkin sellainen tunne, että minun ”kuului” tehdä valmiiksi kun kerran perheen ”jätin” ja työreissulle lähdin. Ja luonnollisesti katsoin lapsille viikoksi tarha/kouluvaatteet valmiiksi, en sentään keltaisia lappuja niihin merkiksi laitellut, mutta katsoin kuitenkin tarpeelliseksi huolehtia. Ihan niinkuin pehtoori ei muka olisi osannut. Ja olisiko sillä nyt ollut niin hirveän väliä jos ei ihan olisikaan olleet soppelit kamppeet. .. Mutta kun minusta vaan tuntui, että minun ”kuuluu” huolehtia moisista. Nyt ei kuulu huolehtia enää paljon mistään…

Lokakuun tullessa kesä on enää vain kuvissa.

Töissä käväisin ja laitoin ovenpieleen tämmöisen tiedotteen (Kansallisarkiston nurkalla…). Pätee täällä blogissakin … tosin on todettava, että miniläppäri on kyllä tarkoitus ottaa mukaan, joten eiköhän sitä Isolta kirkolta tule raporttia. Katkosta höpinöihini siis tuskin tulee. Minun kun ”kuuluu” joka päivä tänne jotain raapustella. :)

Pitäisikin ryhtyä pakkaamaan. Yöksi junaan…

Kirjoitettu kello 18:14
To
27
09
2012

Tipahtelua

Sataa,

sataa

ropisee. …

Koko tämä viikko on ollut sellaista ropinaa, asioiden tippumista, palanen sieltä, toinen täältä. Muistikuvat välähdyksiä.

Yhtenä päivänä tytär piipahtamassa ja syömässä,  ja siinähän se taloustieteen gradun tutkimussuunnitelma tuli humanistin toimesta opponoitua ja mielihyvin hyväksyttyä. Rotissööri-tiedotushommia niin paljon, että on pitänyt muistuttaa itseäni, että lupasin homman ottaessani, että en valita. Viinivarkaan jäljillä ja vakuutusrumbaa setvimässä. Opiskelijan itkuinen puhelu ja toisen tupsahdus huoneeseeni: ”Tulin piristämään sun päivää” -  ja kyllä uusi ”keskiajan munkkilook” todella saikin nauramaan.

Nyt kun ensi viikon ekskua varten kaikki on valmiina, alkaa mieleen tulla mukava pieni odotus; Helsinkiin on oikeastaan aina mukava mennä. Ihan järkyttävän ylipitkiksi venähtäneet hiukset, pahimmanlaatuisen juurikasvun lisäksi, saivat miettimään josko sitä voisi duunissa istuskella pipo päässä; mikä olikaan helpotus kun ”pääasia” tuli taas kuntoon; uusi värihuuhtelu ja vähän epäsymmetrinen leikkaus tuntuvat omilta.

Tohtorikoulutettavat aiheuttavat tuohtumista, ja huolehtimista. Poika samoin. Eikä yhtään lenkkiä/työmatkaa kävellen koko viikolla. Ihan liian myöhään valvomisia, tolkuttoman liian aikaisin heräilyjä, mutta kaikkinensa ihan sopivasti unta. Ja vähän joka välissä jotain digifoto-juttuja.

Tuntuma siitä, että syystulva alkaakin olla jo ohi: on mahdotonta sanoa kuinka monta(kymmentä) opiskelijaa vielä tällä viikolla on käynyt. Gigantissa olin hakemassa äidille uutta seniorikännyä ja sorruin heräteostokseen itselleni: presentteri. Tai mikähän sen oikea nimi on. Siis sellainen, jolla saa vaihdettua Power Point -diat ”etänä”, eikä aina tarvi käydä hiiren luona. Minulla kun on tapana luennolla ainakin vähän kulkea, enkä ainakaan osaa istua kun luennoin. Onhan hyvä vempain, kokeilinkin jo infoa pitäessäni.

Yhtenä iltana ”tuntemattomalta” bloginlukijalta Lontoon reissulle vinkkejä, joista ilahduin kovin, – kuten koko kirjeestä. Jonakin päivänä pehtoorille töistä tullessa motkotettava: selkäleikkauksesta ei kuukauttakaan ja mies  oli yksin mennyt puutarhakalusteet roudaaman varastoon, vaikka tarkoitus oli ne kimpassa viikonloppuna talviteloille laitella.

Kaikenmoista.

Kohta alkaa digikamerakurssin viimeinen luento. Siis sen netti/verkkokurssin luento. Ja taas on neljä opintopistettä tienattu. Opiskelijoiden pisteenmetsästysmentaliteetti on tarttunut? No ei sentään. Enhän mie pisteitä tarvisi. Oppia olen tarvinnut, ja kuten olen jo sanonut tämä verkkokurssi on ollut paras kaikista käymistäni – eikä niitä ole ihan vähän. Mutta on tämä vaatinut eniten töitäkin. Satoja, jollen tuhansia, kuvia olen ottanut läksyt tehdäkseni ja tehtävänantoihin kirjoitellut muutamankin liuskallisen tekstiä. Mutta ne sekä saatu palaute ovat opettaneet kovasti.

Nyt jo paistaa…

Kirjoitettu kello 17:49

Vain ohutta yläpilveä, muutoin taivas sininen, meri vielä sinisempi. Koivut jo liki lehdettömiä, haapa ei anna periksi, lehdet vielä ihan vihreitä, ei aiettakaan pudota.

Myöhäisellä aamulenkillä oli huikea sää. Syksy parhaimmillaan. IPod mukana, joten ei turhia ajatuksia häiritsemässä reipasta lenkkiä.

Päivän muussa ohjelmassa kaikenmoista kodin ja itsen huoltoa, sunnuntaina lenkin jälkeen on hyvä aika naaman ja käsien erikoishuollolle, hiuksille pitkään vaikuttava hoitoaine ja muuta tarpeellista putsausta ja puleerausta. Nyt tuoksun sitruunapiirakalle: uusi kosteusvoide ei ehkä sittenkään ollut kovin hyvä valinta. Ei ole kiva olla sitruunapiirakan tuoksuinen.

Nuoripari tuli syömään joten pistin myös heidät pehtoorin lisäksi auttamaan kuvien valinnassa: fotomaratonin kuva-aiheista jäi yli mm. tämä: toistuvat muodot.

Syksy tuntuu hyvälle, ja syksyyn kuuluisi myös kutominen, varsinkin kun näin sunnuntaisin kuluu aikaa telkkarin ääressä (TTK ja Junior Chef), mutta kun minun, pahimman sortin datistin, hartiaseutu ja olkapäät eivät oikein kestäisi kutomista. Ei siis auta kun istuskella ja katsella… Telkkarikin kuuluu syksyyn.

Pentikin ikkunassa Kirkkokadulla on keraaminen kukkaniitty.

Teinpähän niistä yönkukkasia…

 

Kirjoitettu kello 18:35