Aloitin työpäivän soittamalla tarkoittamani henkilön veljelle. Tarkoittamani henkilö työskentelee yliopistolla, ja olin saanut eilen hänen numeronsa, ja minulle vielä erikseen sanottiin, että kyllä se T. tulee aina aikaisin, saat varmasti hänet kiinni ja ”ihan rauhassa voit soittaa heti aamusta”. Itsekin olen vuosien aikana nähnyt ja oppinut, että T. tulee aikaisin – meillä kun on autopaikat samassa rivissä, ja hänen autonsa on usein parkkipaikan ainoa silloin kun tulen. Joten en empinyt heti seitsemän jälkeen kilauttaa, koskapa tarvitsin apuaan heti kahdeksalta. Herätin veljensä. Veli ei ole aamuvirkku. Hän kertoi sen puhelimessa. Ei hän niin kovin vihainen ollut. Sanoin olevani pahoillani. Ei se paljon auttanut.

Kahdeksan jälkeen, kun olin saanut myös tarkoittamani T:n kanssa asiat hoidetuksi, minulla oli suoritettavana yksi pieni työtehtävä yhden toisen yliopistolaisen kanssa, ja hän on aika uusi meillä, emme ole juuri tutustuneet aiemmin. Huomasin taas kerran puhuvani liikaa. Mutta se auttoi. Tutustuimme.

Loppupäivän ohjelma meni ”Avoin ovi” -päivän merkeissä. Olin ilmoittanut, että tänään olen vain ja ainoastaan opintojen (ja opinnäytetöiden) ohjausasioissa paikalla. Olipa avoin päivä. Tänään en puhunut ohi. Ehkä se johtui siitä, että odotin kysymyksiä ennen kuin vastasin. En selittänyt omiani kuvitellen, että ne olisivat niitä asioita, joita opiskelijat haluaisivat kuulla. Koko päivä ja melkein parikymmentä kävijää/soittajaa meni ja kävi. Jäi hyvä mieli.

Töistä suoraan Caritakseen. En paljon puhunut. Yritin olla avuksi. Ajoitus on joskus mennyt huonomminkin.

Kun iltasella ruokapöytään Pehtoorin kanssa pääsimme, oli mukavaa puhuttavaa niin paljon, että erinomaisen hyvä broileripata jäi vaille huomiota. Ehkä ohje palautuu joku päivä. Yritän.

00-4

 

Kirjoitettu kello 21:17
To
29
01
2015

Leffassa

Miepä kävin elokuvissa. Tuosta vaan keksin ruoan jälkeen lähtä leffaan. Pehtoori ei jaksanu, halunnu. Menin yksin. Ei siellä montaa ollut. Ostin irtokarkkejaki. Stariin menin; se on mukava, perheyritys, leppoisa, familiääri, ei Finnkinon särmää eikä suuruutta, mikä on hyvä asia. Star on lähellä, kymmenen minsaa meiltä. Tosin tiet ihan luokattoman huonossa ja vaarallisessa kunnossa. Eihän se leffa nyt suuria tunteita herättävä ollut, eikä pitkäksi aikaa mieleen jäävä. Olihan lämminhenkinen kesäkuva. Harmiton. Välillä turhaa kohellusta, välillä kelpo dialogia. Johanna Vuoksenmaan ”Viikossa aikuiseksi” se siis oli.

Olinpahan pari tuntia pois koneelta, ajattelematta mitään. Vastasi tarkoitustaan.

leffassa

Ja nyt sitten täällä powerpointtisetti odottaakin työstäjäänsä. Enpä taida viihtiä enää. Ehdinpä huomennakin. Tai jollen ehdi, niin sitten en.

Aika rehvakkaana olen. 🙂  ♪ ♪ ♪ ♫ ♫ ♪

Kirjoitettu kello 20:58

Jos viikossa tulee tusinan verran vastauksia kommenttilaatikkoon, voisin arpoa tuolta varastosta sen viimeisen seinäkalenterin, joka on jakamatta ja jossa on ottamiani kuvia Oulusta.

Näinhän minä tuon ”Oman kunnan historian” -postauksessa lupasin. No ei tullut kuin viisi vastausta. Niistä kiitän kauniisti, ja niistä sain hyvää tietoakin. Ehkäpä siis vielä jemmaan kalenteria, ja järjestän piakkoin jonkin uuden kyselyn, veikkauksen tai arvonnan jossa se sitten on palkintona.

Mutta palaanpa noihin kommentteihin:

Kaakkuri kirjoitti, ”koulun vieressä asui innokas kotiseutuharrastaja, joka kävi kertomassa koululaisille paitsi oman kylämme historiasta, mutta myös entisajan elämästä ylipäätään” – tällaista minusta voisi käyttää enemmänkin. Miksei kouluun ala-asteelle tai yläkouluun pyydetä useamminkin ”eläviä esimerkkejä” historiasta, miksei hyödynnetä muistitietoa. Tai miksei oman paikkakunnan tapahtumien kautta avata Suomen tai maailmanhistorian tapahtumia laajemminkin. Liki joka kylässä, pitäjässä tai kaupungissa on jonkun paikallisen merkkimiehen patsas: eikö kotiseudun oman suurmiehen tai elinkeinoista kertovan teoksen kautta voitaisi – vaikka opetussuunnilman puitteissakin – tehdä historiaa läheisemmäksi ja siten ehkä kiinnostavammaksi?

Pyörä-2

Koivun vastaus oli minulle melkein odotettu: kouluopetuksessa ”puunilaissodat jäivät nimenä mieleen”. Kertoo hyvin paikallishistorian opetuksesta koululaitoksessa, varsinkin jokunen vuosikymmen sitten. 😉

Katri H:n – liki ammattimainen analyysi 😉 – oman kotiseudun paikallishistorioista on minulle hyödyksi luennonpidossa. Erityisesti pidin luennehdinnasta: ”Ne ovat myös positiivisia, ”maksaja on oikeutettu edustavaan muotokuvaan” -tyyppisiä teoksia.” Tuo on niin totta: useat paikallishistoriat on joskus kirjoitettu siten, että jää vaikutelma, että ”sen lauluja laulat, kenen leipää syöt”. Paikallishistorioista (tai yritys- tai vaikka urheiluseurahistorioista) toisaalta toivoisikin, että ne olisivat sellaisia kuten Katri H. kirjoittaa: ”Ne antavat ylivieskalaisille paikallistuntemusta, muokkaavat identiteettiä ja luovat tunteen yhteisestä menneisyydestä.”  Antaisivat varmasti vielä enemmän kun niistä tehtäisiin elämänmakuisia, ihmisläheisiä ja niistä olisi tieto ihmisillä.

Sadulle kiitos Kouvolan tilanteen kertomisesta. Siellä tuo historiaharrastuneisuus kuulostaa hyvin samankaltaiselta kuin Rovaniemellä on, tai ainakin on ollut.

Se että Haukiputaalta käytiin Oulussa ”historiallisella” kävelyllä, kuten Laura kertoi, on minusta oivallinen tapa, miten historiaa voisi tehdä tiettäväksi. Ja se tuo mieleen, mitä meidän (Pehtoorin ja minun) italian kielen opettaja Kansalaisopiston iltatunneilla jokunen vuosi sitten kertoi, kun kyselin, miten Italiassa opetetaan historiaa. Ensinnäkin siellä kouluopetus keskittyy Italian (ja antiikin Rooman) historiaan. Euroopan historia nähdään antiikin, renessanssin ja nationalistisen Italian kautta. Ja sitten tämä nuori italiatar kertoi, että tavallista oli, että historian tunneilla mentiin ulos kiertämään. Katsomaan niin kuin nyt vaikka sitä missä Gaius Julius Caesar piti Forum Romaniumilla puheitaan tai sitä missä Garibaldi ja paavin joukot taistelivat. Rooma on historia.

Forum Romanum

Historiikki vai historia? Näiden käsitteiden ero ei ole kovin yleisesti hahmotettu, mutta akateemisessa maailmassa niillä on vissi ero. Historiikiksi nimitetään usein aika suppeaa, tapahtumat ja päivämäärät kronologisessa järjestyksessä luettelevaa tai kertovaa esitystä. Se voi perustua alkuperäisiin asiakirjoihin, mutta tutkimuksellisuus, kontekstualisointi on usein kovin vähäistä. Katri H:ta lainaten historiikeistä voisi todeta, että ”Ne ovat ”totta”, niissä on lähdeluettelo, mutta niitä ei ole nootitettu. – –  analyysi ja keskustelu aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa on vähäistä.” Historia taas on (yleensä ammattilaisen) tekemä, lähdeviittein, historiantutkimuksen metodein tehty analyysi. Useimmat kaupunki- ja kuntahistoriat ovat juuri historioita.

Mustio

Nyt paikallishistoriallinen paatokseni tässä blogissa tokenee toviksi.

Kirjoitettu kello 18:51

Tammi- ja helmikuu ovat blinien aikaa. Miksikö? Niiden ”historiallisesta syystä” olen joskus kirjoittanut Kalevaan kolumninkin. Ohjeita niiden tekemiseen on ollut täällä blogissani useamminkin kerran. Erilaisia. Eilisiä blinikestejä varten olin valinnut sen perinteisimmän, yön yli kuplimista vaativan. Lopultakin ehkä parhaan. Ainakin meillä kokeilluista paras. KLIKS

Vielä kun eilinen paistajapoppoo olisi ollut vähän rauhallisempi, niin olisimme saaneet täydellisiä, nyt vain erinomaisen hyviä. 😉 Pojan kanssa kimpassa paistelimme, – kaksi säheltäjää, tulos sen mukainen. Mutta ei porukka valittanut. Isosta taikinasta paistellut humahtivat kaikki. Enempikin olisi ehkä mennyt. Paistamisen onnistumisessa, siinä, ettei rasva maistu, eikä roisku, olennaista on kirkastettu voi eli ghee.

Kuvassa näkyy, kuinka sakka on valunut lasin pohjalle, ja juuri sitä ei käytetä. Ghee eli kirkastettu voi (Valion sivulla ohje) on oivallista myös kun paistaa kuhaa tai muuta kalaa.

Blinikestit-7

Meillä siis oli tuota voita. Blinit hyviä, melkein loppuivat kesken, mutta onneksi oli ”vararavintona” rosamunda-uuniperunoita, joille blinilisukkeet sopivat tavattoman hyvin.

Blinikestit-2

Lisukkeena tietysti perinteiset roscoff-sipulihakkelus, vatkattu smetana ja siianmäti, sekä Myrttisen kurkut ja hunaja. Usein on ollut sienisalaattia, mutta tänä talvena viimeiset suolasienet söimme jouluna. Savuporolastujakin on joskus ollut. Vuorotellen-kirjassa tammikuun kohdalla on hyvä poromoussen ohjekin, mutta nyt tein uudenlaisen, ehkäpä entistä paremman.

Poromousse blineille tai uuniperunoille

100 g savuporolastuja
1 dl ranskankermaa
2 rkl ruohosipuli-Viola (tms)-tuorejuustoa
loraus kermaa
1 rkl silputtua persiljaa
parin sentin pätkä pieneksi silputtua purjoa
2 rkl puolukoita
mustapippuria

Sekoita aineet keskenään ja anna tekeytyä tovi jääkaapissa.

Blinikestit-4

Onhan niitä ehkä helpompiakin herkkuja, mutta tiedä häntä, onko sydäntalvella parempia… Meidän nuori (12 v.) vieraskin, ennen blinejä syömätön, tykkäsi. 😉

No sitten: mitä blinien kanssa juodaan? Vettä tietysti. Mutta blinit taitavat olla viinillisesti yhtä vaikea kuin parsa. Vuosia, vuosia sitten olimme Pehtoorin kanssa Stockan Alkossa ja päätimme (vastoin tapojamme) lähestyä henkilökuntaa kysyen neuvoa ”Mikähän olisi hyvä viini blineille?” – Myyjä katsoi meitä hieman oudoksuen ja kysyi ”Mitä ne blinit olikaan?”

Noh, olemme tehneet jos jonkinlaisia kokeiluja, viinikerhon kanssa päätyneet siihen, että samppanja on paras, mutta jos haluaa jotain edullisempaa ja ihan hyvää, niin eilen testaamamme, jonkun lehden (Hesari?, Viini-lehti?)  viini-ruoka-arviosta bongaamani ja eilen äkkiä Välivainiolta hakemani saksalainen Grauer burgunder (saksalainen Pinot gris) todettiin kahden hengen tuomaristollamme oikein kelvolliseksi.

Blinikestit-5

Blinikestit-6

Jälkiruoaksi oli kahvia ja viime viikonlopulta jääneitä Rocky Roadeja, perjantaisia konvehteja sekä kaupan Runebergeja. Kolmen eri leipomon skaba: Antell, Huovinen, Pullapirtti. Selkeää voittajaa ei ollut. 😉

Blinikestit

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään ei ollut ”Oma paikallishistoria” -kisan arvontaa. (ei onnettaria: Esikoinen lähti ajelemaan Tampereen kautta Helsinkiin, nuoripari ”palauttamassa” nuorta vierasta Revonlahdelle. Joten arvonta siirtynee huomiseen tai tiistaille. Siis vielä aikaa osallistua. Mahdollisuudet  voittoon aika hyvät, sillä osallistujia vasta kourallinen. Katsohan täältä.)

Kirjoitettu kello 17:07

Olennaista on hyvä ruoka, joka on ansaittu ahkeralla työnteolla. Tai ei vaiskaan, ei se nyt niin mene. Mutta tänään on tullut oltua ahkera ja syötyä aika hyvin. Perjantaiksi. Perjantaiksi aika pajon töitä ja aika hyvää ruokaa. Kaikki on suhteellista.

Duunien jälkeen yritin ottaa päikkärit; hah! Oli niin kova nälkä ja vielä ylikierroksia, jottei siitä mitään tullut. Siispä aika pian luovutin ja siirryin Festaan köksäämään. Etanoita söimme (ja vähän  muutakin). Kaksistaan. Koko perheen blinikestit siirtyivätkin huomiseen Juniorin työkiireiden vuoksi. Jo huomista ajatellen kuitenkin kolusin kaappeja .. eikö teillä muilla koskaan löydy suklaajemmoja? Meillä löytyy, sillä suklaat on jemmattava,- Pehtoorin vuoksi! Enkä ollut muistanutkaan tällaista Pariisin polkua, joka oli ennen joulua tullut hankituksi. Maistuihan sokeri ja suklaa hyvälle. Punaviinin kanssa jälkkkäriksi…

Talvi-18

Jäi siitä huomiseksikin. Onneksi jäi.

WP_20150123_17_39_15_Pro

Päivästä vielä: kävin puolelta päivin keskustassa. ”Historiaa tilauksesta” -projektien tiimoilta ja ihan vain pari pientä pysähdystä matkalla. Kamera oli tietysti mukana, ainahan se on.

Talvi-8

Jollei ole kokenut tätä pakkasta, tietääkö, kuinka kylmä noissa kuvissa on?

Talvi-9

Oli niissä.

Valitettava tosiasiahan on, että minä en juuri linnuista pidä. Tai en niistä innostu. Paitsi riekoista, kuukkeleista, västäräkeistä, räyskistä, joskus sorsista, useimmiten pääskysistä… Mutta siis periaatteessa, jotenkin vain eivät ole minun juttuni. Kuka niistä innostuu?

No joka tapauksessa. Tänään tiukkana pakkasperjantaina oli lintuja pihlajissa. Raatinsaaren pihlajissa olivat lounaalla kun oli olin menossa kaupunkiin. Eikä niitä häirinnyt, että pysähdyin niitä kuvailemaan.

(klikkaa isommiksi)

Talvi-24-447x400

 1bb-2

1bb

Lintukuvakontribuutioni on taas pitkäksi aikaa täytetty! 😉

Kirjoitettu kello 20:09
Ti
20
01
2015

Arjessa

Mihin voisi lähettää reklamaation huonoista yöunista? Kenelle saa valittaa ja pyytää kompensaatiota tai hyvitystä unista, joissa tulee kohdelluksi kaltoin, joissa epäreiluus ja epäoikeudenmukaisuus on sietämätöntä ja joista jää vielä valveillaoloonkin valju ja loukattu tunne? Nyt on parina yönä ollut niin huonot fiilikset, ettei mitään rajaa.

Vaikka on kyllä ”live-versiossakin” ollut ongelmia, harmistusta, vähän epäonneakin tiettyjen projektien parissa. Ja hämmästystäkin.

Ja näiden asioiden kanssa aamusella tupistessani poika lähettää ”oman työhuoneensa ikkunamaisemakuvan”

 

altAgQVpMH2ngrm3NYaXLXnlMlQjE53-3UYdWhmsWT9i3KK

ja kyselee millainen maisema minulla on?

– Go-pro -otsallako sitä duunia tehdään, kyselen ja harmistus nyt ei ainakaan vähentynyt.

Ja juuri ennen kuin lähdin huoneestani luennonpitoon ja sen jälkeen workshoppiin, niin pojalta tulee toinen kuva ja viesti ”Lopeta työt ja tuu kuvaa haloa”.

altAnFNgog0ZINZdMMEzdNd3idE8KCOzH_Cc_3J5Dcup4w0

Hmph! No eipä kiinnostanut. No ei! Ja kylmäkin oli.

Töistä suoraan Caritakseen, joten enpä valoisan aikaan paljon kuvailemaan ehtinyt. Kotiin tullessa tuoksui pihalle asti: Pehtoori oli – aikeidensa mukaisesti – tehnyt kaurarieskoja. Ne oli vielä lämpimiä.  Hmmmm…. Niitä meillä oli ”aina” opiskelijakeittiössämme Toivoniemessä asuessamme.

1-2

Ja ohje menee näin: litra asidofilius-piimää, purkki kermaviiliä, ½-1 rkl suolaa, vähän öljyä, ehkä puoli desiä jauhoja ja sitten joukkoon sekoitetaan kauraryynejä niin paljon, että kauha pysyy pystyssä. Annetaan turvota tunteroinen jääkaapissa, levitetään taikinaa uunipellille (neljä rieskapyörylää pellilliselle) ja paistetaan kuumassa uunissa (225 – 250 C) niin että rieskat vähän ruskistuvat. Arkihyvää. Hyvä ruoka, parempi uni?

Kirjoitettu kello 19:33

Mikä siinä on, että parhaat (tai ainakin näkyvimmät, kuuluisimmat) keittiömestarit ovat miehiä? Olen pohtinut tätä ennenkin. Hiljaa mielessäni.

Minulla on jo monta tuttua keittiömestaria, – paistinkääntäjissä heihin olen tutustunut. Onko niin, että kahta lukuunottamatta kaikki ovat miehiä? Taitaa olla.

Sain Pehtoorilta joululahjaksi Johanna Catanin kirjan ”Syömään vai drinkille. Suomalaista ravintolakulttuuria”, joka on pääosin hyvä kirja, tosin vähän urputtaisin käsitteistä, rajauksista, näkökulmista, jos minun olisi se tutkimuksellisesti arvosteltava, mutta kaikkinensa ihan mielenkiintoista luettavaa. Ja kirja on täynnä MIESkokkeja, miesravintoloitsijoita, mieskeittiömestareita. Eikä tämä ilmiö ole vain suomalainen. Saarioisilla, koulujen keittiössä, kodeissa ruoan tekevät äidit ja naiset, mutta isät ja miehet ovat ruokakulttuurin ja gastronomian keulakuvia, johtajia, rahantekijöitä, kilpailujen voittajia. Montako naiskilpailijaa on  Bocuse d´Or -kisassa, jonka tämänvuotinen loppukilpailu on reilun viikon päästä? Ei kai yhtään. Miksei?

_MG_1758 (Medium)

Minulle ei ole niin merkillistä nähdä miehiä kokkaamassa. Isäkin tykkäsi olla keittiössä, ainakin grillin ja savustuspöntön ääresssä kuten miehille ”kuuluukin”, teki hän kastikkeitakin, kokkasi vähän muutenkin. Mutta ei muistaakseni koskaan leiponut. Pehtoorihan osaa tehdä ruokaa. Ei vain kovin usein pääse näyttämään taitojaan, koskapa minulla on merkillinen pyrky tehdä meidän perheen safkat. Juniori osaa tehdä ruokaa, ehkä enemmän kuin isänsä. Ja kiinnostusta on.

Ja sitten sellainen jännä juttu, että yksi pojan työkavereista on innokas ja – kuvien ja pojan kertomien juttujen perusteella – tavattoman perehtynyt harrastaja, kokeilija, – gastronomi selvästikin. Juniori on toiminut meidän välisenä linkkinä, ja on ollut mukava seurata nuoren miehen varsin kunnianhimoisia kokeiluja kokkaamisen saralla.

Vuosia sitten sain sähköpostia yhden suomalaisen vakuutusyhtiön – vai oliko se pankkiiliikkeen – ekonomistilta, mieheltä siis, joka kirjoitti, että oli löytänyt netistä minun ”Riemusta ruuanlaittoon” -kirjani ja kokannut sen kannesta kanteen (onkohan siinä about 80 reseptiä?). Ja oli tehnyt pelkästään sen perusteella safkat joihinkin isoihin sukujuhliin. Olihan mahdottoman mukava kuulla tuommoinen juttu. Ja sekin osoitti, että miehillä on into kokeilla ja kokata.

Meidän kotikeittiössä, minun La Festa -kokeiluissani oli tänään aika matalan kunnianhimon kokkauksia… Ihan peruspihviä ja sille vähän lisukkeita, joista erikoisin, uusi juttu, oli pinto-pavut. Meksikolaisittain. Kelpasivat meidän Meksikon käyneelle esikoiselle, ja nuorelle parillekin.

Sunnuntai safka

Sunnuntai safka-5

Viikonlopun ruokaviinilöytö on tämä. KLIKS

Sunnuntai safka-2

Sunnuntai safka-3

Petite Syrah? Pikku syrah? Se EI ole syrah-rypäle vaan tunnetaan Ranskan viinialueilla Durif-nimisenä. Durifin synonyymejä Ranskassa ovat Dure, Duret, Pinot de Romans, Plant Fourchu. Kaliforniassa ja Etelä-Amerikassa Durif on Petite Sirah. Ja sitä tämä viini oli: kalifornialaista hyvää ruokaviiniä. Ehdottomasti vaatii seurakseen ruokaa, juustoja tai vaikka pihviä kuten meillä oli. Ja sitten sellainen ”ulkoviinillinen” juttu: pullo ja etiketti viehättävät minua kovasti.

 Ja jälkkäriksi rahkaa.

Sunnuntai safka-4

Valiolla on uusi maustettu päärynä-kinuski -rahka, joka on ihan sellaisenaankin (eräänäkin päivänä ollut eväänä) hyvää, mutta hieman jatkoin sitä. Pilkoin pari päärynää, ripottelin kuutioiden päälle sitruunamehua (ei hedelmä tummu ikävästi) ja kookossokeria (fariini- ja tavallinenkin käyvät erinomaisesti), vispasin pari desiä vispikermaa, johon lisäsin vähän vaniljasokeria ja kookossokeria ja sitten kaikki sekaisin ja annoskippoihin muutamaksi tunniksi jääkaappiin. Pinnalle löysin kahvi-suklaa-papuja, – joku hyvä murusteltu keksikin (Bastogne?) sopisi erinomaisesti.

Toinenkin jälkkäri, tai pikkuhyvä, oli tehtynä. Kaapin perältä löytyi eilen pari pientä leivontasuklaalevyä, ja tein niistä eka kertaa elämässäni Rocky Roadia. Helpompaa herkkuahan nyt on vaikea keksiä. Se, mikä tästä minun jutustani teki omanlaisensa olivat pinnalle ripotellut Wiener Nougat -muruset. Tekivät jutusta tosi hyvän. Ohjeen perusidean otin Kinuskikissan kirjasta. Näyttää sama resepti olevan netissäkin KLIKS Variointi on mahdollista, –  kerro jos keksit joskus hyvän uuden idean.

Minullepa kävi nyt vain niin, että unohdin ko. satsin jääkaappiin; ehkäpä ilahdutan näillä työkavereita huomenna.

Rocky road

Oli niin paljon kaikkea muuta asiaa meillä, että tämmöiset unohtui… Miniän kanssa käsityöasioita ja tyär ja poika keskustelivat fysiikasta (!!). Ei voi muistaa kaikkea. 😉

Kirjoitettu kello 18:32
Ke
14
01
2015

Pihan valot

Tähän aikaan vuodesta kun tulppaanikimppu ja liki metriseksi kasvanut amaryllis ilahduttavat yhtä aikaa kukkien, kun pakkanen heittelehtii kymmeniä asteita parin päivän sisällä, kun töihin mennessä ja töistä tullessa on hyvin pimeää, ei viikolla tule ulkoiltua yhtään. Ei yhtään.

Tänään pitkän duunipäivän, umpipitkän jos kohta myös tuloksellisen ja rohkaisevankin koulutusneuvoston jälkeen puoliseitsemän aikoihin kotiutuessa piha oli hienon puuterilumen peitossa, joten edes pihalle lähdin. Kameran kanssa tietysti.

pihalla-2

Autotallin ikkunan jääkiteet

pihalla-3

Pallerotuijat, tai mitä havupensaita Pehtoori viime kesänä tuohon penkkiin istuttikaan, ovat mukavan näköisiä talvellakin.

pihalla-7

Pihan valot, … vuoroin kirkasta, vuoroin lumituiskua.

pihalla-5

pihalla-4

pihalla-9

Joulupuusta on tullut valopuu.

pihalla-8

Koristekaali on rupsahtanut aika tyylikkäästi.
”Mamsellimaisesti”?

Puhelimellakin kuvailin ja näytöllä näkyi yhtäkkiä Ilta-Sanomien otsikko ”Kaksi kuollut välikohtauksessa Oulussa – Poliisi: ”Välttäkää liikkumista Itä-Tuirassa”. Äkkiä tyttärelle (asuu Länsi-Tuirassa) viesti, että ”lenkille et lähde, sisällä pysyt”. Ja tyär oli juuri tulossa kaupasta Lidlistä, ja tekstaa takaisin – paitsi pysyvänsä visusti sisällä – myös että: ”Ei tullu mieleen et Meksikosta kotia tullessa poliisi käskee täällä pysymään lukittujen ovien takana”.

Sellaista kun ei Meksikossa sentään koskaan sattunut.

Vaikka minä en kyllä sieltä ikinä unohda tätä juttua (postauksen jälkimmäinen osa).

Kirjoitettu kello 20:30

korostaen-21

Töissä aamulla ilokseni huomasin pöydällä kaikkien tarpeellisten kynien olevan tallessa. Ei mikään itsestäänselvyys. Mikä ei kuulu joukkoon? Kaikki kuuluvat! Huulipuna on hyvin tärkeä korostukseen. 😉

Untitled-2Kovasti olen kirjoittanut ja korostanut tänään. Minähän edelleen kirjoitan käsin, kynällä, paperille, muistikirjaan, papereihin, muistioiden reunaan. Kirjoittaminen on ajattelemista. Ja käsin kirjoittaminen nimenomaan ajatusten hahmottamista, luonnostelua, luomista, muistiin (myös omaan) merkitsemistä, oppimista.

Niinpä minä kyllä taas luennolla ihmettelin, kun opiskelijat eivät kirjoittaneet muistiinpanoja, mutta tämä on iäisyyskysymys – en nyt siitä enää rutise.  Mutta kuinka mukava olikaan luennoida! Ja keskusteltiin – minä en siis höyrynnyt itsekseni koko aikaa! Untitled-1

Korostuksesta puheenollen; eipä ihan kaikki kuitenkaan ole ollut tallessa. Kävipä nimittäin vähän tympeästi, että unohdin uudenvuoden päivänä mökiltä lähtiessämme pari kirjaa sinne. Eikä ihan mitä tahansa kirjoja. Kaksi sellaista kirjaa, jotka ovat ihan perusteoksia tämän nyt meneillään olevan luentosarjani kannalta. Niin perus, että syksyllä varhain ostin toisen, ostin oikein omakseni, toinen jo olikin oma (olen siihen artikkelinkin kirjoittanut), että voisin alleviivata, korostuskynällä merkitä. Ja molempia ehdinkin jo joulukuussa lueskella, luentoainesta niistä korostella etc. Ja vakaa aiehan oli että mökkiviikon aikana noista työstän luento-power-pointeja. En työstänyt. No ei se mitään. Olinhan kuitenkin jo perehtynyt asiaan.

Ja kun sitten kotiin palatessa jo viikonloppuna topakasti ryhdyin hommiin, hoksasin unohdukseni! Hitto! Siispä aika iso työ hukkaan. Argh! Ja hämmästyttävintä oli että Pehtoori ei heti hypännyt autoon ja ajanut 480 km matkaa mutkin hakemaan vaimon luentomatskut Ouluun.

Jotta kynät on tallessa, kirjat ei.

Kirjastosta löytyivät.

Mutta niitä ei korostella,

eikä reunoihin kirjoitella.

 

Kirjoitettu kello 20:41

Muistoja, yllättäviä löytöjä …

Tein tänään päivälliselle (lue: sapuskaksi, sillä nuoriso oli luvannut tulla syömään) Coq au vin´iä ~ kukkoa viinissä. Se kuuluu talviruokien pataruoka -sarjaan, se kuuluu ruokiin, joita pitäisi tehdä useamminkin. Periaatteessa tiesin, miten se tehdään, mutta etsinpä kuitenkin vanhan, klassikkokeittokirjan: Julia Childin ”Ranskalaisen keittiön salaisuudet”.

Coq au vin-5

Tuon mukaan nimittäin tein tämän ruoan ensimmäisenkin kerran, ensimmäisen kerran koskaan elämässni. Ja se kerta on ikimuistoinen. Asuimme Toivoniemessä, oli 1980-luvun puoliväli ja olin hiljalleen innostunut kokkailemaan, eikä vegevaiheeni ollut vielä todellisuutta, – vai olikohan se sittenkin jo ohi.

Haimme Hovihallista kukon (= kokonainen pakastekana, ei ollut mitään broilerfileitä yms.) ja muut tykötarpeet. Lievää epäuskoa onnistumisen suhteen aiheuttivat ohjeessa vaaditut herkkusienet. Tuohon maailman aikaan Oulussa ei saanut mistään mitään tuoreita herkkusieniä, – en varmaan ollut koskaan moisia nähnytkään. Oli vain tölkki ”champions”. Olin hyvin ihmessäni kun Childin kirjassa käytettiin kahdeksan sivua!!!! herkkusienten käsittelyn selittämiseen. En voinut ymmärtää moista: ”Ota purkinavaaja-aukaise purkki-valuta sienet” oli minun mielestäni ainoa oikea ohjeistus!

Coq au vin

Coq au vin-2

Pata kuitenkin tehtiin, haudutettiin, pikkuisen kauhisteltiin vaaditun punaviinin määrää, mutta tehtiin. Huolella ja hartaudella. Kun ruoka monen tunnin ja isolta tuntuneiden markkamäärien kuluttamisten jälkeen oli valmis, istahdimme Pehtoorin kanssa pöytään, ja tietysti: puhelin soi! Esimies, emeritus, edesmennyt, prof. J. soitti: ”Kiireellisissä asioissa” – ei muuten ollut ensimmäinen lauantai-iltapäivä kun hän soitti ”kiireellisissä asioissa”.

Ja minä olin kuin olinkin reipas  ja rohkea ja heti viiden minuutin keskustelun jälkeen kerroin, mitä minulla oli lautasella, mitä olimme koko päivän tehneet ja että haluaisin nyt lähteä syömään. Hän ymmärsi. Hän oli gourmandi. Ehdottomasti. Ja kysyi seuraavalla viikolla tavatessamme, oliko Coq au vin [hän osasi sen lausua, hän osasi erinomaisesti ranskaa], ollut ”odotusten mukaista”. Totesin olleen.

Me juttelimme hänen kanssaaan usein ruoasta, juustoista erityisesti. Minä poloinen en vain osannut viineistä mitään lausua, minkä hän kyllä äkkiä oli huomannutkin, eikä niistä siis juteltu, mutta juustoista ja pataruoista keskustelimme. Burgundin padasta vaihdoimme mielipiteitä hyvinkin muutaman tovin.

No mutta tänään… Eihän se niin erikoisen hyvältä näytä, mutta kyllä se oli hyvää, erinomaista, lämmittävää, ei raskasta. Nuorisokin piti kovasti.

Coq au vin-3

Coq au vin-4

Ja ohjeen otin siis tälläkin kertaa Childin kirjasta, hieman oioin ja päädyin lopulta sellaiseen, joka oli aika lailla ”Sillä sipuli” -blogin ohjeen mukainen.

Childin kirjan ohjetta ryhdyin tähän postaukseen netistä hakemaan ja satuin tällaisen tekstin äärelle:

Julia Child ja sitten …

”Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi jo 1968 Kyllikki Villan ja Kirsti Rannikon erinomaisesti suomentamana. Vuonna 2009 elokuvan myötä kirjasta julkaistiin peräti 11. painos, mikä tekee siitä yhden Suomen keittokirjahistorian myydyimmistä ja eniten painetuista keittokirjoista. Painosten määrässä sen ylittänee vain satavuotias Kotiruoka 74 painoksellaan.”

Hmmmm….

Henkilökohtaisen ”kokkaus/keittokirjaurani” kannalta tämä on vallan merkittävää: juuri tuo Kotiruoka-kirjan 74. painos (ja sen jälkeiset painokset) alkaa minun artikkelillani (ks. täältä kun olin nimmarikeikalla tuon kirjan tiimoilta ;)).

Enpä ennen tätä iltaa tiennyt julkaisseeni jutun, joka on kirjassa, joka on  yksi ”Suomen keittokirjahistorian myydyimmistä ja eniten painetuista keittokirjoista”! Ja toinenkin yllätys löytyi internetin ihmeellisestä maailmasta: se minun artikkelini on julkaistu netissä: KLIKS Koko juttu tuolla!

Hyvä on, kyllä minä Otavan kanssa aikanaan tein sopimuksen, että jutun saa kirjassa julkaista, annoin tekijänoikeudet… Enkä pöhkö tajunnut, että annoin ne kaikkiin painoksiin ja myös nettilevitykseen! Kyllä, kyllä minä sain korvauksen artikkelistani. Ihan kohtuullisen kerta!!! korvauksen, mutta…  No niin, julkaistu on. Ei siinä mitään, ihan kelpo artikkeli se on.

Ja kukkoa viinissä: helppoa, hyvää pyhäruokaa. Suosittelen.

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

_design

Kirjoitettu kello 19:02

Onpas tänään ollut hommaa vanhojen palaajien kanssa , opiskelijoiden siis … Todella paljon. Ja paljon on niitä palaajiakin, ja moni valmistuu ja moni on ollut ihmeissään siitä, että heillä tosiaan on oikeus ja mahdollisuus tehdä tutkinto valmiiksi. Ennen joulua lähetyt kirjeet ovat nyt konkretisoituneet yhteydenottoina. Ja kun minä oikeasti olen ainoa, joka näistä meidän oppiaineessa jotain näistä tiedän, olen hyväksilukenut, korvannut, tehnyt hopseja, auttanut takaisin ilmoittautumisessa, sopinut kypsäreiden tekemisestä, graduaiheista, esseistä, koostanut arvosanoja ja tutkintoja.

Mutta sopivan pätkä työviikko on ollut, ja silti kolmen päivän jälkeenkin tuntee kyllä perjantainsa ansainneeksi.

WP_20150109_17_12_11_ProCoyoacan on meksikolainen ravintola Hallituskadulla, ja sinne mentiin tänään illansuussa Pehtoorin ja nuorison kanssa syömään. Se ei ole mikään ketjujen tex-mex -paikka, vaan natiivi-mehikaanin ja natiivi-suomalaisen perustama pikku ravintola. Tytär oli jo etukäteen innostunut ja ottanut selvää, että paikkaan tulevat jauhot, mausteet ja kaktukset (!) ovat suoraan Meksikosta, joten oli mahdollista saada niin autenttista meksikolaista ruokaa kuin Oulussa voi toivoa.

WP_20150109_18_02_32_Pro

Meistä neljästä oli hyvää, mutta meitä tietysti kiinnosti, mitä mieltä tyär on: hänenkin mielestään ”hyvää oli, aika aidot maut, mutta ei ihan autenttista”. Minäkin kaipasin salsaa, limeä… Mutta kyllä kannattaa käydä testaamassa.

InstagramCapture_13b23e8d-fb1d-4cb2-928d-ee7e5cc30e6b

Sitten mentiin vielä Teatteri Rioon. Olin kyllä ehdottanut, että mentäisiin kaupunginteatteriin katsomaan Amadeus-musikaalia, mutta nuorisolle sopi paremmin Krisse Salmisen ja Heli Sutelen stand up -show. No mikäs siinä. Eihän nauraminen voi olla pahaksi.

Vaikka kyllä olen sitä mieltä, että kuukausi sitten näkemäni Ulla Tapaninen oli parempi. Ehkä se on niin, että vanhemman, vähemmän kiroilevan, enemmän kokeneen naisen huumori, tai ehkä juuri sarkasmi ja vankka karisma, purevat enemmän kuin näiden nuorempien jutut. Ja Krissestä pidin enemmän kuin Helistä. Mutta jos pitäisi valita, että Tapaninen vai nämä nuoremmat naiset, niin Tapaninen.

WP_20150109_18_45_49_Pro

Nyt yhden hyvän, erinomaisen uutisen, toisin kuin viime perjantaina, kuultuani, siirryn takkatulen ääreen kirjan kanssa.

Kirjoitettu kello 21:37

Pakkanen ei mielestäni ole perusteltu syy olla sisällä, eikä syy olla lähtemättä lenkille. Ei millään muotoa.

Mutta onnistuin puhumaan itseni ympäri, selittelemään laiskuuttani, perustelemaan oman ajan tärkeyttä ja sen merkitystä koko tulevan vuoden jaksamiselleni, antamaan itselleni anteeksi,  — siis en käynyt lenkillä tänään, eikä minulla ole yhtäkään kaunista loppiaistiistain pakkaskuvaa merenrannasta eikä mistään muualtakaan…

Ja hitto, mikä henkinen taistelu oli itseni kanssa käytävä, etten pihalle ja merenrantapoluille pakkautunut. Etten villalla ja vaatteilla kehoani vuorannut ja tepastelemaan taittunut. En. Ja lopultakin nautin ihan hurjan paljon kun laittelin kuvia, sosiaalisia suhteita tietokoneen ja puhelimen kautta hoitelin, hyvää, kevyttä !!, ruokaa vain Pehtoorille ja itselleni kokkailin. Ihan vain pirttipäivän pidin.

Ja syysloman Mallorcan maisemissa monta tuntia nautin. Korttejakin taisi syntyä, ehkä yksi pikku juliste Kilpurin huoneen seinälle.

oleanterisein

Kovin ovat sekalaisia nämä kuvavalintani, mutta joka tapauksessa kannattaa klikata isommiksi. Ehkä jonkun niistä voisit kelpuutta jopa läppärin taustakuvaksi? Resoluutio on muutamissa tosi iso, vaikka korttitulostukseen riittävä.

rannekkeet

La Palman katedraalin sivupihalla rihkamakauppiaat (fariseukset?) myivät tällaisia.

Karkkipäivä

Karkkipäivä.

Kuvajuttuja

Oliiivilehto 10_2014

Oliivilehdossa.

Plataanipuita

Takaisin kylään.

Kutsu

Mallorcan caféet.

Kirjoitettu kello 21:49
La
03
01
2015

Hyviä asioita

Yltiöpositiivisuus, ainainen ”kaikessa-on-jotain-hyvää” -asenne, ”käännä-toinen-poskesi” -kehotukset ja tekopyhä ”meillähän-on-kaikki-hyvin” -jutut saavat minut ärsyyntymään, varsinkin jos se on sellaista päälleliimattua, eikä myötäsyntyistä. En ärsyynny ihan helposti, mutta rajansa kaikella.

Ja toisaalta –  ehdottomasti olen sitä mieltä, väittäisin jopa, että elämänkokemuksellani – tiedän, että myönteisellä, sellaisella enempi avoimella, aurinkoisella suhtautumisella pärjää aika hyvin; elämänmeno on helpompaa siten kuin jatkuvalla jurnuttamisella ja valittamisella. Täällä Temmatussakin olen koettanut pitää yllä sellaista enempi-vähempi ennakkoluulotonta, enempi-vähempi myönteistä asennetta ilmassa, … olen yrittänyt olla/kirjoittaa siten, etten kovin kovasti urputtaisi.

Aina tuo positiivisuus ei ihan itsestään vain kanna. Ei vaikka miten yrittäisi.

Niinpä.

Tänään on ollut sellainen päivä, että olen tarkoituksellisesti, tietoisesti koettanut oikeasti olla liki sokerisen positiivisesti ajatteleva, hyviä puolia vaikka kivenkolosta esille kaivava, vaikka väkisin yltiöpositiivinen, tarkoituksenmukaisesti pelkkiä positiivisia pointteja tässä päivässä näkevä. Ja onhan niitä – monia hyviä hetkiä tässäkin päivässä ollut. 😉

nastat

Surkea räntäsade, jota sotki maiseman jo aamukuudelta, jätti puihin valkoista. Eilen kovin valjulta vaikuttava maisema olikin valkoinen tänään!

Ja se, että sittenkin sain puolen päivän jälkeen lenkille lähdetyksi, oli voitto. Eikä se keli sitten niin paha ollutkaan. Semminkin kun oli ne uudet Icebugit. Jo eilen ensimmäistä kertaa uusia nasta!!!lenkkareita kokeillessani olin vakuuttunut, että jo vain ovat oivalliset. Taapertaminen oli turvallista ja tömäkkää. I like!

Tänään kaupassa iloa aiheutti monikin asia. Olin siellä paljolti nukkumattoman yön jälkeen heti aamukahdeksalta ja pikkuisen huolimattomana, mm. lompakkoni olin jättänyt autoon, minkä huomasin vasta kassalla, juuri ennen omaa vuoroani ;), mutta hymyilevä, kassalla ollut, nuori mies vain totesi ”meillä kaikilla on huonot aamumme” ja lähti reippaasti ja hymyillen punnitsemaan palsternakkaa, minkä olin itse unohtanut tehdä.  Palvelua oli. Mutta ei tuskastuneita kanssa-asiakkaita. Kömmähdykseni jäi yleisön puutteessa liki huomaamatta.

Ja vihanneksista puheenollen: kukkakaalit maksoivat vain euron, parsakaalit euron, paprikat olivat edullisia, porkkanat rapsakoita, laareissa kaikkia lempparisipuleitani, lantut luomuja!

lauantai

Ei me kaksistaan noita kaikkia sentään syöty; huomiseksi teen marinoituja juureksia. Maistuvat nuorillekin.

Ja sellainen juttu; Pehtoori & Poika kävivät tänään hakemassa polttopuita. Kimpassa menivät. Hassua, mutta jokin minussa läikähti, – jotenkin tuntui erinomaisen mukavalle.

Ei ehkä elämää suurempaa, mutta sellaisestakin ymmärsin iloita, kun hoksasin kahden saamamme joulutervehdys-kukka-asetelman  (jotka by-the-way käytettiin mökillä viime viikolla) amaryllisten ”kasvaneen yli”, notkahtaneen pahemman kerran, ja mietin, mitä asialle tekisin ja hakeuduin pihan perällä olevalle varastolle, ja sieltä varsin vaivattomasti löysin tukikepit kukille. Että on sellainen Pehtoori, joka huolehtii puutarha-asioista ja tavaroiden järjestyksestä!

 

lauantai-3

Päiväunet. Niistä ei voi muuta kuin olla kiitollinen. Että sellaisiin on mahdollisuus, ja kyky. Tuo jälkimmäinen(kään) ei ole minulle mikään itsestäänselvyys.

Ja nyt. Takkatuli. Sellainenkin ylellisyys on kotona. Siis sen ääreen…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sitten ihan muuta… täällä blogissani (virallisesti 7 vuotta tuli täyteen!!) on ollut aina vuodenvaihteessa tapana tehdä katsaus edelliseen vuoteen ja palkita (kirjalla, kuohuviinillä, korttikotelolla) eniten kommentoinut (ks. esim. 2013) ja nytkin kalenteri on valmiina postitettavaksi, mutta WordPress, jonka alustalla ja tilastoinnin varassa blogini on, ei ole onnistunut toimittamaan tilastoja ja kertomaan, kuka on vuonna 2014 eniten kommentoinut (Katri vai Koivu)? Kyseltyäni, ilmoittivat, että ma 5.1. joku on töissä ja ehkä silloin saan tilastot… Ja tässä samalla voin jo julistaa ”uuden kisan” = vuonna 2015 eniten kommentoinut palkitaan ensi vuonna. 🙂

 

 

 

Kirjoitettu kello 19:45
Pe
02
01
2015

Vuoden lopulla

Maailma saatiin valmiiksi viime vuoden puolella.

WP_20150101_01_16_28_Pro

Toissailtana hirmuinen loppukiri, että liki 1000 palan maapallo saatiin valmiiksi ennen kuin lähdettiin mökiltä Saariselän keskustaan.

WP_20141230_23_08_00_Pro

Oppiikihan sitä tuollaisesta jotakin, mutta sitä mietittiin, että miksi palapelien kokoaminen on niin mukavaa? Ei tarvitse ajatella muuta? Tavoite on saavutettavissa? Kootessa on mukava höpötellä tai olla hiljaa. Kaikkihan eivät tuollaiseen retkahda (esim. Pehtoori ei) mutta toiset sitten enemmänkin (tytär aina, minäkin lähes aina).

31_12_2014

Seitsemän aikaan, kun pallo oli valmis, lähdimme syömään.

31_12_2014-17

Paikaksi valikoitui Lumi-ravintola (ylh. oik.) kahdestakin syystä: ei ole siellä ennen syöty ja se mainostaa listoillaan olevan Jäämeren kuningasrapua. Sitähän minä sitten tilasin. Oli odotuksenmukaista: hyvää.

WP_20141231_19_22_08_Pro

Illallisen jälkeen olisimme Pehtoorin kanssa tietysti vetäytyneet takaisin Hangasojalle, – me niistä raketeista, vaihtuuhan se vuosi vähemmälläkin. Mutta tyär oli tiukkana: puoleenyöhön asti ollaan ihmisten ilmoilla. Eiku Panimolle.

31_12_2014-9

Minä olen kulkenut Saariselällä 11-vuotiaasta asti, Panimo siellä on ollut neljännesvuosisadan – ainakin, mutta enpä ole koskaan käynyt. Kerran ovella: oli täynnä väkeä, tupakansavua, meteliä, viinanhuurua. Ja siitä lähtien en ole siellä halunnutkaan käydä. Nyt mentiin. Ja sehän olikin vallan familiaari, siisti, rauhallinen, pubi-tunnelmainen paikka, jossa listalla oli mm. raakkulonkeroa, Oskuperkelettä, jalostettua kaakaota ja ihan tavallista kuohuviiniäkin.

WP_20141231_22_38_04_Pro

31_12_2014-8

Vielä ennen puoltayötä ehdimme käydä Teerenpesässä, josta siitäkin minulla on ollut hyvin ennakkoluuloiset käsitykset. Siellä olen käynyt silloin kun se oli ihan uusi = noin 30 vuotta sitten. Lähtemättömän vaikutuksen teki stadin slangia puhuva leidi (tekisi mieli kirjoittaa naikkonen), jolla oli minkkipanta päässään, täysin naarmuttomat, pakastavedetyt laskettelumonot jalassaan ja joka esiintyi niin laskettelijana, niin laskettelijana. Silloin paikka vaikutti jotenkin trendikkäältä, muotitietoisten pintaliitäjien paikalta ja nyt? Nyt se vastasi melkein sellaista kuin aiemmat muistoni Panimon ovelta olivat. Karaoke soi, nuoria melkoisessa jurrissa, Jekku-pulloilla vuoratut lautaseinät ja paikalla suomalaista kaamosmasennusta Lapin Kullalla ja lonkerolla lievittäviä enemmän kuin tiskille mahtui …

Pehtoori ja Esikoinen pelasivat yhden biljardin, minkä jälkeen olikin hyvä aika häipyä katselemaan ilotulitusta. Olen jo niiiiin vanha ja kukkahattutäti, etten oikein perusta tuollaisesta rahojen ampumisesta taivaalle, mutta ei voi mitään: hienoa oli. Todella komea ilotulitus oli. Taivas oli mustanpuhuva ja pilvetön, sää tuuleton, oli pikkupakkanen, – ja raketit vaikuttavia! (klikkailehan isommiksi)

31_12_2014-15

31_12_2014-16

Happy New Year

Kyllä minä vaikutuin niistä puistakin, joita kylän pääraitin varrella on.

31_12_2014-7

31_12_2014-14

Kirjoitettu kello 19:04

Eilisestä kolmen hengen uudenvuodenaatonjuhlinnasta kuvia ja juttua huomenna, nyt on vain julkaistava kuvat tämänpäiväiseltä kotimatkalta!

Nukuimme pitkään, teimme lähtöä kauan: puolelta päivin suljimme Myötätuulen oven – Hangasojalla tihuutti vettä!

Kun Kutturan risteykseen pääsimme, huomasimme, että vielä kerran Lapin luonto näytti meille kauneutensa, koko taivaankannellisen väriä, valoa, tulta. Ilman pyroaineita, ilman mitään keinotekoista.

Tie oli liukas, Pehtoori ajeli, tytär ja minä kuvasimme ”lennosta”. Lähes koko matkan mökiltä Sodankylään hehkui. Luomuilotulitus. Pohjoisen luonnon kauneus, monimuotoisuus.

Ennenkin on sanonut tästä: pimeä! kaamosaika. Kuinka kaunis se tuolla raukoilla rajoilla voi ollakaan!

Klikkaa kuvat isommiksi.

Taivaantulet 2015

Taivaantulet 2015-2

Taivaantulet 2015-4

Taivaantulet 2015-5

Taivaantulet 2015-6

Taivaantulet 2015-7

Taivaantulet 2015-8

Sodankylän jälkeen alkoi sumu. Mutta oli vielä suhteellisen valoisaa, tai siis vain hämärää.

Rovaniemellä kahvi-croissant-tauko, ja sen jälkeen minun vuoroni siirtyä rattiin. Liukasta ei ollut. Ihan tavattoman vähän liikennettä, paljon vähemmän kuin tavallisina sunnuntaina mökiltä palatessa, mutta sumua oli. Ihan mieletön sumu ja pimeys. Hädin tuskin 50 metriä eteenpäin näkyi. Hiljalleen tultiin sitten. Kaikkinensa kuusi tuntia kului, mutta turvallisesti tultiin.

Olipa mukava, leppoisa, rauhallinen mökkiviikko. Iso onnenrippunen elämässä oli tuo.

Kirjoitettu kello 21:01

Aamuladulla

Aamuladulle ehdin tänään. Täällähän aamu(kin) on suhteellinen käsite. 😉 Puolikymmeneltä olin Savottakahvilan nurkalla valmiina ladulle. Laanilaan on tehty uusi hieno alikulku hiihtäjiä varten, mutta enpä mennyt siitä vaan ohi, Prospektorin ladulle.

Aamuladulla-2

Aamuladulla-4

Aamuhämärissä on hienoa hiihdellä, omaan tahtiin, kuvailla välillä. Tykkyä on täällä kovasti, ihan talven ihmemaa. Tänään pakkasta ollut alle kymmenen astetta. Oiva keli ulkoilla. Sitä sitten tein monta tuntia. Niin kuin eilenkin. Hiihtäninen on tuntunut mukavalle. Pehtoori on puuhastellut pihapiirissä ja tepastellut pikkuteitä kylille tai kyliltä mökille. Tyär on melkein joka päivä käynyt salilla; tosin tänään piti pyjamapäivän. Käytti sen työnhakuhommissa; hakemuksia duunasi useampaankin paikkaan. Minä en koneelta luentodioja aukaissutkaan. Ajattelin, että ehdinhän minä. Ensi vuonna. Silloin on pakko. 😛

Aamuladulla-3

Lumitöitäkin oli tänään tehtävänä; yöllä oli satanut, päivälläkin vähän kevyttä pakkaslunta. Kauppareissulla vahvistui käsitys siitä, että japanilaiset ovat löytäneet Saariselän. Partioaitan tuttu myyjä sanoi, että vuodenvaihteessa täällä olevien turistien suhde on 60 – 40 ulkomaalaisia – suomalaisia.

Ja kyllä täällä kelpaa kaikkien olla. Eiliseltä iltapäivän hiihtolenkiltä muutama sinisen hetken kuva.

Ladulla

Ladulla-2

Ladulla-3

 Hiljaista, pehmeää, kaunista, sinistä, kaukana kavala maailma. liikkumisen iloa, yhdessä syöden, yksinkertaista, hyvää, nyt lempeä raukeus. Siitä on vuoden viimeinen tiistai tehty.

Kirjoitettu kello 19:16

Sinisiä hetkiä_

 Sinisiä hetkiä, pakkasta, lunta, kauniimpaa kuin koskaan – tai noh, ainakin siltä taas tuntuu. Hyvää ruokaa, rantasauna, pitkiä yöunia ilman painajaisia. Kävelyä tunturin reunalla ja Hangasojan varrella. Rakkainta seuraa (vain pari puuttuu), glögin tuoksua ja takkatulen loimua. Kirjoja, lautapelejä ja käsitöitä.

Ensi vuoden joulukorttikuvat otettu. Todellakin, vaikka koko joulukalenterin kuvat!

Sinisiä hetkiä_-7

Sinisiä hetkiä_-6

Aurinko ei nouse, eikä laske. Eilen puolelta päivin Kaunispään huipulta etelään näkyi kuitenkin auringon halo. (Ai niin, kaikki kuvat kannattaa klikata isommiksi)

Sinisiä hetkiä_-5

Sinisiä hetkiä_-3

Sinisiä hetkiä_-2

Kuvissa näkyy usva, joka peittää koko Saariselän kylän. Mietittiin ensin, että ”alavilla mailla hallanvaara”, mutta sumupatja olikin Iisakkapäällä olleiden lumetuskoneiden aikaansaamaa…

Sinisiä hetkiä_-13

Sinisiä hetkiä_-14

Sinisiä hetkiä_-15

”Yleisön pyynnöstä” = Pehtoorin ja Tyttären kannustuksesta lähettelin revontulikuvia ja näitä muita Ursan taivaanvahti -sivustolle ja Ylen sääkuviin. Yllätyin, että revontuliotokseni rankanttiin (IV/V) vallan hyvin, mutta nuo halot eivät saaneet kuin I/V. Eilen illalla ei tähtikirkkaasta taivaasta huolimatta mitään reposia näkynyt.

Tänään on ollut pilvessä, ja pakkasta.

Aika vastikään palasimme ”brunssilta”. Tästähän on ollut puhetta, että tällä brunssikin on hyvin suhteellinen käsite. Laanilan Kievarissa taas kerran.

Sinisiä hetkiä_-9

Sinisiä hetkiä_-11

Sinisiä hetkiä_-2-4

Ja nyt?

Kertosäe: ”Sinisiä hetkiä, pakkasta, lunta, kauniimpaa kuin koskaan – tai noh, ainakin siltä taas tuntuu. Hyvää ruokaa, rantasauna, pitkiä yöunia ilman painajaisia. Kävelyä tunturin reunalla ja Hangasojan varrella. Rakkainta seuraa (vain pari puuttuu), glögin tuoksua ja takkatulen loimua. Kirjoja, lautapelejä ja käsitöitä.”

Kirjoitettu kello 18:06
Ti
23
12
2014

Joulutervehdyksiä

Tänään on ollut aikaa käydä viemässä joulutervehdyksiä, käydä tapaamassa vanhuksia. Aamulla käveltiin Pehtoorin kanssa anoppilaan – tai siis heidän ”sijaisasuntoonsa” – aamukahville ja joulupullalle. Sinisessä hetkessä, jo pitenevässä päivässä, tyvenessä pikkupakkasessa, lumisia pikkuteitä pitkin oli mukava kävellä. Tytär tuli autollaan ja toi kukka- ja ruokakorit tullessaan.  Iltapäivällä sitten Caritakseen äidin luo. Ennen, välissä ja jälkeen ruokapuuhia. Lussukka päivä.

Joulutervehdyksiä-7

Kaikki saamamme joulukortit kävin läpi, mukava niitä on saada, lähettääkin omia. Enkä koskaan jaksa lakata ihmettelemästä niitä (sisareni etunenässä), jotka jaksavat, osaavat vuosi toisensa jälkeen itse värkätä, askarrella, kymmeniä kortteja… Muutamia muitakin ihan erityisen ilahduttavia, hauskoja, muistoja tuovia kortteja. Ja kaikki ihania, kiitos kaikille korteista!

Ja kukista. Ihan hurjan ihania kukkatervehdyksiä tänä vuonna on saatu.

Joulutervehdyksiä-4

Joulutervehdyksiä-5

Joulutervehdyksiä-6

Nyt on aamupuuropöytäkin jo katettu.
Joulu voi tulla. Oikeastaan on jo alkanut.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

23

Joulutervehdyksiä

Kirjoitettu kello 20:22

Eihän näistä nyt enää joulupöydän vinkeiksi taida olla, mutta onhan noita pyhiä tulossa vaikka ja kuinka …

Nyt kun kaupoissa on hyvin saatavilla erinomaista kalkkunaa, niin kannattaa tehdä – vaikka uudenvuoden juhlaan? – vitello tonnatoa. Italiassahan, tai siis ”oikeesti” se tehdään vasikasta, mutta tässä ohjeessa se tehdäänkin kalkkunasta. Minulla oli iso kahden ja puolen kilon valmiiksi suolattu ”juhlafile”-rulla, jonka lauantaina paistoin paistipussissa 200-asteessa niin kauan, että mittari näytti sisälämpötilaksi yli 80 astetta. Jäähdytin kunnolla. Ja illalla tein soosin, ja sen jälkeen kokosin ruoan. Eihän siitä saa kauniinnäköistä ei niin millään, mutta hyvää se oli. Tuosta annoksesta riitti meille viidelle eilen ja sitten vielä nuorille koteihinsa dogibagit ja meillekin tälle päivälle safka. Ohessa tarjosin munakoiso-tomaattivuokaa, riisiä, salaattia, jossa oli paljon tomaattia ja pähkinöitä.

Vitello tonnato – kalkkunasta

1 paistovalmis kalkkunapaisti tai kalkkunafilettä
1 purkki tonnikalaa öljyssä
1½ dl majoneesia
4 rkl kapriksia
4–5 anjovisfilettä
oliiviöljyä/kermaa
puolen sitruunan mehu
suolaa, mustapippuria
parmesan/grano padano -viipaleita

Jouluherkkuja-4

Paista kalkkunarulla tai file uunissa paistopussissa kypsäksi. Jäähdytä (vaikka yön yli). Sekoita tehosekoittimessa tonnikala, majoneesi, puolet kapriksista ja anjovisfileet. Purista puolikkaan sitruunan mehu kastikkeeseen. Notkista kastiketta vedellä, öljyllä tai kermalla. Levitä astian pohjalle kastiketta ja sitten ohueksi viipaleiksi leikattua kalkkunaa, viipaleiden päälle suolaa ja pippuria, ja taas kastiketta jne. Lopuksi päälle loput kaprikset ja juustolastut. Anna makujen  tasaantua  vaikka seuraavaan päivään.

Ja sitten jälkiruoaksi oli eilen piparkakkurahkaa.

1 prk sitruunarahkaa
1 prk vaniljaproteiinirahkaa
1 dl vispikermaa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Vispaa ainekset, murustele mieluinen määrä pipareita vaahtoon ja annostele laseihin.

Jouluherkkuja-3
Jouluherkkuja-5

 

Ja tässä tulee harjoitusversio joulupavlovasta. Ihan tavallinen pavlova-pohja vaikka Valion ohjeen mukaan, sitten siihen maustettu kermavaahto päälle. Hedelmiä, marjoja mieltymysten mukaan, mutta jouluisen siitä tekevät taatelit (joita minulla ei vielä tuossa harjoitusversiossa ollut) ja rommiluumut.

Kuukausi sitten laitoin pussillisen luumuja lasipurkkiin, keittelin desin vettä ja sulattelin siihen desin sokeria. Sokeriliemeen sitten pari desiä Sailor Jerry -rommia, jota kesältä oli jäänyt mansikoiden marinoinnista. Ja liemi luumujen päälle. Pari kertaa olen luumuja hämmennellyt…

Jouluherkkuja-8

Ja niitä sitten siis pavlovan päälle. Ne ovat varmasti hyviä myös vaniljajäätelön kanssa, eikös voisikin olla?

Jouluherkkuja-6

Jouluherkkuja-7

Eilen leivon ensimmäisen leipomuksen ”Kinuskikissan helpot suosikit” -kirjasta. Puolukka-kookospiirakka. Pieni palanen puokkiin jo Pehtoorin kanssa syötiin äsken jälkkäriksi. Ihanan ”tiviä” oli tuo. Sellaista vähän lasehtinutta, vähän piparkakkutaikinan makuista, kerrassaan hyvää. Ohjeessa kehotettiin tarjoamaan kermavaahdon kanssa, varmasti niin teenkin sitten kun sitä oikein tarjolle, en vain maistiaisiksi, laitan.

Puolukka-kookospiirakka

200 g voita
2½ dl fariinisokeria
2 munaa
5 dl vehnäjauhoja
2 dl kookoshiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 tl kardemummaa
200 g kermaviiliä (minulla ei ollut, laitoin rasvatonta, maustamatonta jukurttia, hyvin toimi)
4½ dl puolukoita

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi, ja lisää munat yksitellen.
Yhdistä kuivat aineet, ja slisää taikinaan vuorotellen kermaviilin/jukurtin kanssa. Sekoita lopuksi joukkoon puolukat, mutta säästä ½ dl taikinan päälle.
Levitä voideltuun vuokaan, ripottele loput puolukat pinnalle.
Paista 200-asteisessa uunissa 35 minuuttia. Suojaa pinta jos alkaa tummua liikaa.

Jouluherkkuja-9

Jouluherkkuja-10

Näihin makeisiin kuviin ja tunnelmiin… nyt lähden jo kattamaan joulupöytää, joten leppoisia tuokioita toivottelen teille muillekin joulupuuhien parissa.

Tuosta puolukkapiirakasta ja joulukalenteri-kuvasta minulle tuli merkillinen assosiaatio LASTEN Rosvolauluun…

Milloinhan Valvira, Evira, kristillisdemokraatit, kieltävät tämän? Kaneli on pääkaupunkiseudun päiväkotilasten joulupuurosta jo kielletty, Ranskassa ei enää saa tehdä jouluseimiä yleisille paikoille, … Tästä huolimatta … Nyt hiljaa, hiljaa hiivitään näin Kardemumman yössä…

Taidan kyllä laittaa soimaan Kolme tenoria.

♪ ♫ ♫ ♪ ♪ ♪ ♫  

Nyt hiljaa, hiljaa hiivitään näin Kardemumman yössä.
– –  –
Ja kun me käymme leipuriin, jo huomaa aivotonkin;
vain leivän viemme, kaakun, niin ja kaljapullon jonkin.
No pipperkakun sirkaman voi joskus ottaa Joonatan.
Vaan muuten vie piukkaakin hiukkaakin niukemman
Kasper ja Jesper ja Joonatan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI
22

22

Kirjoitettu kello 18:28
Su
21
12
2014

Jouluinen Oulu

Jouluarvontapäivä tänään. Oman jouluruokamuistonsa ovat kommenttilaatikkoon kirjoittaneet ja siten arvonnassa mukana Katri, Koivu, Erja, Kirsi, Tuula, Maarit, Irmeli, Tiina, Sirpa, Annu, Antti, Anna, Marja-Liisa ja Maisa. Näiden, yhteensä neljäntoista (kiitos kaikille mukavista jutuista, muistoista) kesken suoritettiin ”virallinen arvonta” – tällä kertaa onnettarena tytär, ja Pehtoori itseoikeutettuna päävalvojana, Juniori ja Miniä todistajina.

Arvontavideoklippi KLIKS

Onneksi olkoon voittajalle. Postitatko minulle (reija at satokangas.fi) maapostiosoitteesi, niin laitan kalenterin tulemaan. … 😉

Mitäkö muuta tänään? Ulkoilua ja ruoanlaittoa, nyt sitä leipomistakin. Kysymys kuuluukin: kuvia lenkiltä vai safkoista? Taidan nyt tyytyä lenkkikuviin, huomenna sitten ruokakuvia ja -reseptejä.

On tässä illan päälle vielä laadittava paistinkääntäjille joulukirje, ja hoideltava muita – liki (työ-) – asioita. Siispä nyt vain kuvia jouluisesta Oulusta.

Piispantalon (tuomiokapitulin) portti ja pihalla seimi.

21

21-2

21-9

21-4

Kaupungintalon edessä oleva joulukuusi on koristeltu vähemmän viehättävästi,
mutta tähti on kaunis.

21-10

Sunnuntaiaamuinen Rotuaari ei edes joulun alla ole ruuhkainen.

21-11

21-5

Näistä valoista pidän hyvin paljon.

21-6

Luulin, että halli olisi auki jo aamusta, ei ollut. Yhdeltätoista vasta.

21-7

Aittojen välissä menneen ajan tunnelmaa… Melkein näin merimiehiä ja kauppaporvareita, kauppiaita ja talonpoikia noilla tienoin.

21-8

Ja joulukalenterikuvaksi yksi Valoa Oulu -tapahtuman kuvista, jonka ehkä sittenkin olisin voinut kelpuuttaa joulukorttikuvaksi. En kelpuuttanut, vaan otin sellaisen, josta Pehtoori sanoi, että ”jäätynyt Unski”. Unski (alias Nahka) on nuorenparin kiinanharjakoira (ks. kuva).

Taidan kuitenkin laittaa kelpuuttamani joulukorttikuvan (tuosta Pehtoorin nihkeästä luonnehdinnasta huolimatta) tänne blogiin sitten aattona. 😉

Mutta nyt siis kuva ”Promenadi Huwisaarilla” -tapahtumasta.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

21

21

Kirjoitettu kello 18:50

Ette usko, muttta meitä oli tänään puolen tusinaa tohtorisihmistä siivoamassa seminaarihuonetta, arkistohuonetta, mikrofilmien lukuhuonetta ja oppiaineen nettisivuja. Kannoimme, järjestelimme, luutusimme, teimme tilaa, veimme roskia. Eikä kukaan valittanut, että ”ei ole minun hommiani”.  Tosiasiassa meitä oli kaksi puuhanaista 😉 ,  jotka saimme vedetyksi mukaan oppiaineen miehetkin (”nyt tuutte auttamaan!!”).

Ja onhan kaikilla hyvä mieli. Työviihtyvyys kasvoi huikeasti.

Ajoissa lähdin töistä; tein pikaista pastasafkaa ja sitten lähdimme jouluostoksille. Pehtoorin kanssa kaupungilla tehollista peliaikaa tunteroinen. Ihan riittävä.

Sitten (joulu)viinien maistiaisiin. Jo vain meillä oli erinomaisia viinejä!

Viininmaistelut

Viininmaistelut-2

Hienoja viinejä, uusia makuelämyksiä ..  Lukuunottamatta korkkivikaista Amaronea 🙁  (mikä menetys!). Jos nyt tekisin tuon Jouluviinit 2014 -postaukseni uudestaan, tekisin sen ehkä erilaialla. Mutta toisaalta…. Ehdin tätä Marsalaa resepteineen suositella viikonloppunakin…

Viininmaistelut-3

Melkoinen puheensorina meistä kahdeksastakin lähti. Näiden ihmisten kanssa ei tarvitse esittää viinintuntijaa, ei jäykistellä, –  voi vain olla. Ja sellainen on hyväksi. Pitkällinen (viini)ystävyys on hyväksi.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI 

18

18

Klikkaa isommaksi. 

Kirjoitettu kello 22:34
Ke
17
12
2014

Joulusiivous

Tänään tulin töistä puhtaaseen kotiin. Meidän luottoihminen, S. oli tänään käynyt siivoamassa. Eikä hän käy vain joulun alla, vaan parin, kolmen viikon välein ympäri vuoden. Olisin valmis luopumaan joka toisesta kampaajakäynnistä, joka toisesta poronpaistista ja joka toisesta samppanjasta, jos niistä olisi kiinni siivoojan käynti.

Kerran tein  postauksen siitä, kuinka me Pehtoorin kanssa molemmat olemme siisteyden perään, Pehtoori vielä paljon enemmän kuin minä, ks. Oodi siisteydelle. Joka tapauksessa on ihanaa kun täällä on putsattu ja puleerattu.

Minä sain sitten käyttää illan hifistelyyn. Siivosin ja laitoin Festan jouluasuun.

Joulusiivous

 Luutusin lattiat, ja sain laittaa pikku keittiöön puhtaan maton.

Joulusiivous-2

Pöydän vahasin ja laitoin punaiset kaitaliinat.

Joulusiivous-3

Joululautasliinat nostin esille.

Joulusiivous-9

Juhlalautasliinarenkaatkin jo hain kaapista.

Joulusiivous-4

Pikkupöydälle liina ja suklaata.

Joulusiivous-6

Joulusiivousta siivouksen vuoksi, mutta vielä enemmän juhlan tunnun tulemisen vuoksi. Tulee joulun tuntu, juhlan tuntu kun laittaa kaikkea pientä esille. Ja siivoaa. 😉

Joulusiivous-7

Joulusiivous-11

Enkeleitä oli paljon liikkeellä.

Joulusiivous-8

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

17

17

Kirjoitettu kello 21:28
Su
14
12
2014

Joulua kohti

Viikonlopulle leimaa-antavaa jouluvalmistelut ja paljo tekeminen.

Eilinen meni illansuuhun asti keittiössä, mitä nyt välillä kävin kävellen Prismassa.

Viidestä kiloa porkkanoita ja lanttuja tehtiin (Pehtoori kuori ja pilkkoi!) laatikot, joululimput ja jouluruukut paistoin. Leivinuunista tuoksu leivittäytyi koko taloon, pihallekin asti.

Iltapäivän lopulla äyriäis-nuudelieineen jälkeen Juniorikin tuli, nautimme yhdessä pullollisen kuohuvaa ja sitten kohti keilahallia. Perhekeilaus! Neljästään suhteellisen tiukka ja tasainen keilauskisa. Tuntui hassulle olla neljästään ”ulkona”, keilaamassa. Edellisen kerran keilattu kimpassa varmasti joskus 10 vuotta sitten Vuokatissa. Jälkipelit puitiin Kulumasa. Perhedrinksut! 😉 Me muut kuuntelimme tyttären yritysideaa, eikä suinkaan tyrmätty. Päinvastoin.

Seitsemän jälkeen erkanin ja lähdin Raatinsaareen: oli Tiiman pikkujoulut. Historianopiskelijoiden ainejärjestön kuusijuhla. Kuinkahan mones minulle? Syksyllä 1978 ensimmäisen kerran…. Väliin on jäänyt jokunen, mutta silti, aika mones.

lauantai-3

Ja kuinka tunsinkaan itseni vanhaksi. Taas. Kollegan kanssa todettiin, ettei koskaan ole ollut yhtä kristillisiä joululauluja historian opiskelijoiden pilheissä. Yhteislaulu ei tietenkään estänyt oluen ja siiderin kulumista. Sovellettu jouluevankeliumi oli kerrassaan oivaltava, vaati sisäpiirin tietoa, jotta hauskuus tuli ymmärretyksi. Moneen pöytään pyydettiin, monessa kävin. Eikä me paljoakaan historian opiskelusta tai opettamisesta juteltu, enemmän patikoinnista tai Oulusta tai opiskelijoiden pukeutumisesta. Kaikkinensa olin tyytyväinen, että tulin lähteneeksi. Ja että tulin lähteneeksi kotiin kymmenen bussilla. Muukin perhe palautui ”yhiltä” samoihin aikoihin. Jotta tuplapikkujoulut eilen.  😉

lauantai

Ja tänään touhuaminen on jatkunut. Pieni lenkki ja tyttären kanssa äidin luona käynti keskeyttivät jouluvalmistelut. Niihin on kuulunut myös kuvaaminen ja viinisuosituslistan teko tänne blogiin, mutta eipä ole vielä valmista, ei ole. Mutta lupaan, että huomenissa tai tiistaina viimeistään on.

kolmas adventti

kolmas adventti-2

Jouluruukun (tein eka kertaa tuoreista yrteistä, ja aina vain parempaa se on!) ja pakastimesta löytyneen poronpaistipadan jämien ja vuohenjuustosalaatin kanssa tuo kuvan Radici oli erinomaista, mutta se ei ole suosituslistalla. Lähinnä siksi, ettei sitä enää Alkosta saa. Jälkkäriksi oli koe-erä joulu-pavlovaa… ui-jui, oli hyvää. Ihan juhlaruokaa kolmannen adventin sunnuntaina oli. Palaan siihenkin. Ja äsken totesin tyttärelle, että hassua kun ei sunnuntai-iltana ole skypeä! Enkä tosiaankaan kaipaa! Live on parempi. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

14

(kun klikkaat kuvan isommaksi, hyasintti melkein tuoksuu… )

14

 

Lucian päivä. Luciasta tulee mieleen suomenruotsalaisten joulunalusjuhla, päiväkotien ja alakoulujen juhla, pyhimys ja glögi. Glögi?

Lucia (lat. lux ~valo) kuoli kristittyjen vainoissa vuonna 310. Vanhempansa olivat sopineet hänen avioliitostaan, mutta Lucia antoikin rukkaset sulhaselle ja päätti sen sijaan ryhtyä Kristuksen morsiameksi. Katkera sulhaskandidaatti kosti, ja järjesti niin, että keisarin armeijan voimalla Lucia pakotettiin ilotaloon töihin. Mutta Lucia jähmettyikin paikoilleen, eikä pyhää neitsyttä saatu liikahtamaan, ei edes kuumalla öljyllä. Marttyyrin silmät puhkaistiin, mutta turhaan, legendan mukaan hänelle kasvoi aina uudet näkevät silmät [mikä selittää sen, että Lucia on sokeiden pyhimys]. Kun kirkkotaiteessa näkyy nainen, jolla on kädessään tarjotin, jossa on silmät, on kyse Luciasta.

Lucia

File-Saint_Lucy_by_Domenico_di_Pace_Beccafumi

 File-Saint_Lucy_by_Domenico_di_Pace_BeccafumiSkandinaavisen Lucia-juhlan tarina pohjautuu sisilialaiseen legendaan, mutta täällä Pohjolassa Lucia on ennen kaikkea valon tuoja. Ja sitten ihan eri asia on glögi, joka tehdään Santa Luzia -viinistä.

Alkossa on myytävänä Blandyn viinitalon Santa Luzia madeira, joka on mitä mainioin glögipohja.

Me teimme tätä monena vuonna ennen lasten syntymää, – ensin äitini kanssa ja sitten Pehtoorin kanssa keskenään, lahjaksi annettavaksi ja tietysti omaankin käyttöön. Ohje on jotenkin mukavan vanhanaikainen. Mutta laadukas, erinomainen. Tämä on ollut aika tarkkaan varjeltu, mutta tässä nyt teille. Suosittelen: tee joskus. Kyllä Blossat ja Loimut häviää kuus nolla!

13-5

Jouluglögi

6    pulloa madeiraa
ja/tai egri bikaveria (tms. punaviiniä)

2   litraa vettä
100  neilikkaa
60    maustepippuria
1,5    metriä kanelitankoa
5       tl  kardemummaa
10     tl pomeranssinkuorta
500 g       sokeria
5       sitruunan raastettu kuori
5       sitruunan mehu

Sekoita sokeri ja raastettu sitruunan kuori.
Keitä vedessä kaikki mausteet.
Anna seoksen imeytyä – ei kiehua – ½ tuntia.
Sulata sekoitettu sokeri ja sitruunan kuori liemeen.
Anna seistä muutama minuutti ja siivilöi pois mausteet.
Lämmitä madeira ja sitruunan mehu ja kaada mausteliemi siihen.

Lucia Madeira

Tuo madeira on hyvää myös suklaisten jälkiruokien, erityisesti suklaakakun kanssa.

 ~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

13

(tänä vuonna meillä ei olekaan joulukuusta pihalla. On ”valopuu”)

13-4

20141130-_MG_2562

Pe
12
12
2014

Jouluarvonta!

Heräsin viideltä. Sepä sitten mahdollisti sen, että sain ennen töihin lähtöä tehdyksi valmiiksi seinäkalenterin: ”Oulu kuvissa”. Jokaiselle kuukaudelle kuvia kuluneen vuoden kuvausretkiltä pitkin Oulua. Tilasin kalentereita useampiakin. Ja niinpä nyt on kalenteri tai ”ikivanha” Vuorotellen-kirjani, joita on enää 4 kpl jaettavana, palkintona tässä joulukuun jutussa, – ei ole kisa, mutta ehkä voisi nimittää arvonnaksi.

Kaikkien, jotka 21.12. mennessä kertovat kommenttilaatikossa  – vaikka vain yhdellä sanalla, mutta mieluummin ihan tarinan kera, mikä on sellainen jouluruoka/herkku/juoma/suklaa, joka on joka joulu saatava, että joulun makumaailmasi olisi oikeanlainen. Onko se kinkku, suklaakakku, joku tietty suklaakonvehtirasia, hedelmäkori, mummin sinappi, eggnog, luumukreemi, riisipuuro tai suolakala? Mikä?

10-4

Mietin, mikä se minulla on? Ensimmäiseksi tuli mieleen graavilohi. Mutta sitähän on juhannuksena, pitkin kesää, joskus arkenakin… ei sittenkään pelkkä ja vain jouluherkku. Ja seuraavaksi tuli mieleen lanttulaatikko. Sitä ei ole milloinkaan muulloin kuin jouluna. Eikä meillä kukaan muu kuin minä sitä oikein kaipaakaan, – ei ainakaan välttämättä kaipaa.

Niinä jouluina kun äiti ja/tai sisar ovat olleet kanssamme joulupöydässä, he ovat ymmärtäneet lanttulaatikon päälle, mutta muille se on vähän yhdentekevä juttu. Isälle sitä aina tein, ja apelle joka joulu vien. Mutta meidän perheessä se on muille kuin minulle usein ihan maistamatta jäävä juttu. Minulle se on must. Ja sitten minun on koko joulukuun saatava viiliä ja pipareita, kuten jo todettu on. 😉

Mutta mikä on sinun joulun tärkein makumuistosi? Tai ehkä ei vain muisto, vaan joka jouluinen juttu, jonka haluat vuodesta toiseen kokea ja joka vuodesta toiseen tuoksullaan ja maullaan tuo sinulle joulun tunnelman.

12

Juuri laitoin saaristolaisleivät uuniin, ja nyt selailen joulukirjojani etsien jotain uutta joulupöydässä tarjottavaa. Ehkä en käytä selailuun kovin paljon aikaa, sillä tyär on kotikotona tänään(kin). Pitkään istuttiin ruokapöydässä (kuhaa paistoin, lapsi ei ole yli vuoteen syönyt paistettua kalaa!), – toki Pehtoorin kanssa kaksistaankin perjantaisin istutaan pitkä tovi ruoan äärellä, mutta tänään mukavampi. Työstä ja sen tekemisestä, pimeästä ja suomalaisesta mielenmaisemasta, luterilaisesta työmoraalista versus meksikolaisesta meiningistä, suorittamisesta ja oman tekemisen tärkeydestä, keskusteltiin.

Ja kerroin Talvisota ja taide -seminaarista, joka oli antoisa. Oli hienoa vain istua, vastaanottaa, kuunnella monia hienoja esitelmiä, liikuttuakin, oppia, ajatella. Ja ennen, välissä ja jälkeen tavata ystäviä ja tuttuja, jutella opiskelijoiden kanssa. Erinomaisen hyvä iltapäivä.

WP_20141212_15_47_02_Pro

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

12

12

Kirjoitettu kello 20:22
Ti
09
12
2014

Uusia asioita

Ei ole ruuvit löysällä minulla, ei ainakaan yksi nimenomainen. Aamulla ruuvattiin yläleukaan uusi ruuvi. Implantin perusta on nyt siis paikallaan. Jo tutuksi käynyt hammaskirurgi kysyi, haluanko, että hän kertoo, mitä tekee, miten toimenpide etenee. Sanoin haluavani. On mukavampi tietää, mistä äänet, maut, joskus kivutkin (tänään ihan älyttämän hieno puudutus, eikä mitään kiputuntemuksia) johtuvat. Ja oppiipahan jotain. Mihin hammaslääkäri totesi, että minulla alkaa kyllä olla varsin monipuolinen käytännönkin tieto hammaslääketieteen perusteista, joten perusopintojen arvosana alkaa pian olla kasassa. 😉

Ruokavalio on nyt sitten vähän ”pehmeet touhuu”. Valion Luomu Kevytviili ja siinä pehmennetyt piparit (tästä on ollut ennenkin puhetta, – vähän tragiikkaakin siihen liittyi, ja aika mukava kakkuohjekin) ovat nyt mitä mainiointa einettä.  Nyt ja usein muulloinkin. Jätski oli tietysti vielä parempaa, mutta tiukkana olin kaupassa, enkä ostanut. Ja sitten tietysti antibioottikuuri ja särkylääkkeitä. Mutta josko paranemisen tiellä jo olisin.

Uutta on myös Icebugit. Jo viime talvena aioin ne ostaa. Lainasin muutaman kerran Pehtoorilta, mutta omia en saanut hankituksi. Tänään ostin. On parina viikonloppuna ollut sellaiset lenkkikelit, että todellista hazardihommaa oli käveleskellä yhtään missään keskustan jalkakäytävien ulkopuolella. Kovin olivat hintavat tuollaiset, eivätkä järin stailit, mutta hengissäpysymistä edesauttanevat. Niin kuin heijastimetkin! Miksi ihmiset eivät käytä heijastimia? Näillä keleillä on ihan mahdoton nähdä mustiin pukeutuneita, teiden yli ja reunoissa kulkevia  jalankulkijoita!

Sitten olen etsinyt uusia reseptejä jouluruokia varten. Erityisesti haluaisin jonkin uuden joululeivän: saaristolaisleipää ja joululimppua teen joka tapauksessa, ehkä toscanalaisen juhlaleivänkin, mutta jonkun uuden haluaisin kokeilla. Ja muutenkin jotain uutta kaiken perinteisen lisäksi. Vielä ei ole löytynyt… Olisiko vinkkiä?

Kalenteriluukun kuva Maija Paavilaisen kirjasta ”Tonttujoukko silloin varpahillaan”.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

9

9

Kirjoitettu kello 20:12
Su
07
12
2014

Juhlan tuntu

Melkein kuin joulu olisi. Tai parempikin.

Eilen aamulla, enemmän innostuksen kuin täydenkuun vuoksi, olin jo hyvin varhain hereillä. Koti hiljainen, Pehtoori nukkui aika myöhään, minä puuhastelin keittiössä, lueskelin lehden, kokosin pikkujoululahjakasseja nuorille (Onnen sanat -arvat, D-vitamiineja, kalentereita, pokkarit, tuoksuvia kosteusvoiteita, heijastimet ja kaikkea muuta ”ihan välttämätöntä” mitä erityisesti koto-Suomeen palaava Esikoinen tarvitsee ;)). Hiljaa, rauhallisesti, kuin jouluaattoaamuna, liikuskelin, odotuksen iloa ilmassa.

Vielä pimeän aikaan lähdin hautausmaalle, jossa oli niin liukas, että mietitytti, miten kaikki päivän vierailijat selviävät ilman murtumia. Mutta juhlan tuntua oli minulla mielessä, enemmän joulun kuin itsenäisyyspäivän olo, mutta ihan sama. Kiitollinen joka tapauksessa.

7_2014-3

Viheliäinen tuuli, ja jotain tihuuttelikin, mutta käveleskelin tyhjässä kaupungissa melkein tunteroisen. Yhdeksän aikaan säikähdin kun jymähti.

7_2014-5

Kuin tykillä olisi ammuttu. Ja sitten uudestaan ja vielä. Ja niinhän se olikin: itsenäisyyspäivä kun alkaa Oulussa aina kunnialaukkauksin ja lipunostolla Linnansaaressa. Kertaakaan ei ole tullut siellä oltua, josko ensi vuonna? Sitten tyttären asunnolle vielä menin käymään, aamiaistarpeita ja sen sellaista viemään.

Ennen kahta olimme nuoren parin ja Pehtoorin kanssa lentokentällä tytärtä vastassa. Eikä kyynelehtimättä jälleennäkemisestä selvitty. 😉

Iltapäivän ja illan, lähelle puolta yötä juttelimme, söimme, polttelimme kynttilöitä, höpötimme, tytär kertoi vuodestaan, kuuntelimme musiikkia, katselimme Linnan juhlia, oltiin vain. Levollinen olo oli. Iso juhla oli meillä.

7_2014-2

Tänään aamulla en oikeasti ollut ihan varma, mikä päivä on? Oliko eilen jouluaatto? Hiljaa, hiljaa Rantapellon aamussa kuljeskelin hiljaisessa talossa. Maailma oli valtavan kaunis: keittiönpöydän valkoinen tulppaanikimppu, pihalyhdyn valo, paksut, karheat froteepyyhkeet kylppärissä, ystävien viestit FB:ssä ja tekstareilla, hiljainen musiikki työhuoneen radiosta, – ihan unenomaista, epätodellista satumaailmaa oli aamuni. Hyvillä mielin olin, olen.

Tyär nukkui liki kellon ympäri. Vähän ennen puolta päivää pikkuisen herätin. Mannertenväliset lennot, läksärit Meksikossa, Helsingissä kavereiden kanssa tapaamiset, jet lag ja kotikotiin tulo olivat viikon aikana typistäneet yöunet kovin lyhyiksi, mutta nyt sai lapsi nukutuksi. Ja sitten jo lähti omaan asuntoonsa, omaan kotiinsa. Nyt sunnuntai-illan skype onkin sieltä Meksikoon, ikävä on iso. Aina jollakin jonnekin.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

7

7_2014

(klikkaamalla kuva suurenee, paranee) 

 

Kirjoitettu kello 18:25
Ti
02
12
2014

Ajatuksissa

Lumisade. Ilahdutti kovin kesken työpäivän, kesken aineenopettajakoulutuksen johtoryhmän kokouksen huomasin matalista ikkunoista, että ulkona sataa lunta. Pian harhailin ajatuksissani ihan muualla, ihan toisessa ajassa ja paikassa kuin Teknisen tiedekunnan neuvotteluhuoneessa. Enkä enempää olisi voinut olla samaa mieltä kokouksen puheenjohtajan kanssa, joka lopuksi ilmoitti vuodenvaihteessa jäävänsä pois ko. tehtävästä sanoen  että välillä kovin turhauttaa näissä hallinnon tehtävissä. Niinpä. Ja matkalla kokouksesta takaisin työhuoneeseen tekstailin tyttären kanssa joka oli jo Dallasissa. Jo.

Lyhyt palaveri, positiivinen palaveri tohtorikoulutettavan kanssa. Illansuussa vielä tutkijaseminaari. Vieläkin satoi. Mutta olin jo ajatuksissani oikeassa paikassa ja ajassa. Eikä niin turhautunut olokaan. Jopa pieni tunne, että jotain on saanut aikaiseksikin.

Koskapa tyttären asunnon vuokralainen kävi tänään luovuttamassa avaimet (naapurikäytävällä kun on duunissa ;)) niin menimmepä Pehtoorin kanssa heti kotiuduttuani käymään siellä. Vähän jo valmiiksi laittelimme, jo sängyn petasin, Pehtoori vähän huoltotoimenpiteitä suoritteli, jouluvaloja laiteltiin. Siivota ei meidän tarvinnut. Perjantaina täyttelen jääkaappia. Toki jo odotamme.

 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

JOULUKALENTERI

2

2_2014

Tontut on jo ikkunan takana.
Nämä kaksi ovat meillä päin uusia.
Saanko esitellä Routa ja Lempi.
Mökillä on nuorilta saamani iso Routalempi,
mutta nämä pienet ovat citytonttuja.

Liikkeellä nämäkin.  

(klikkaaminen kannattaa nytkin)

Kirjoitettu kello 20:34

Paitsi että tänään on tasa-arvon ja suvaitsevaisuuden päivä, tänään on myös ”Älä osta mitään” -päivä.

On kyllä tunnustettava, että töiden jälkeen kauppaan menin. Mitä en nykyisin perjantai-iltapäivisin juuri koskaan tee, mutta kun Pehtoori oli vasta palailemassa mökiltä, niin kävin kotiin ja äidille ruokaa ja hieman herkkujakin hakemassa. Mutta turhuuksiin en tuhlannut. 😉

Silti, ”älä-osta-mitään” -päivästä huolimatta, ajattelin esitellä ostoksiani, eiliseen vielä palata.

Samalla kun sisaren kanssa olimme shoppailemassa, päätimme, että joululahjoja ei vaihdella, toisillemme emme mitään hanki. Ja hoksasimme, että olikin oikein hyvä olla kimpassa joulun alla ostelemassa jotain pientä itselle mieluista, kimpassa hankkia tahoillamme jotain kaunista kotiin. Ja sitten kuitenkin minä sain lahjoja, tuliaisia sisaren ”etelänmatkalta” Maria Drockilan kynttiläpuodista Vantaalta ja Mustilan kartanosta Elimäeltä.

Pientä_-4

Pientä_-5

Sain kauniin joulukynttilän, jonka jo tiedän palavan kauniisti vuodenvaihteen aikana mökillä ja Mustilan kartanon ”Vaalean”, joka viinikerhon kanssa sopivan tilaisuuden tullen testataan. Mustilan kartano ja viinikerho liittyvät meillä sitenkin yhteen, että viinikerho antoi Pehtoorille 50-vuotislahjaksi alppiruusun, joka oli jalostettu nimenomaan Mustilassa ja jonka nimi on Pekka. Eikä kynttilästä eikä viinistä jää juuri jätettä (viinipullo kierrätykseen) mutta molemmista varmasti nautitaan. 😉

Sitten eiliset omat ostokseni, paitsi se puinen pieni kuusi mökille, olivat White Housesta. Ne eivät ehkä ole niin kovin ekologisia ostoksia, mutta varmasti käyttöön tulevat, eivätkä ole turhuuksien turhuutta.

Lautasliinoja

Pientä_

Today´s Menu: Starters – Homemade happiness, Main Cources – Delightfull daylight, Dessert  – Perfect sweetness

Nämä kun kattaa pöytään, niin joko asettaa itselleen paineita tai sitten voi fiilistellä… ehkä nämä sopivat ensi viikon lauantain kattaukseen. (Enää kahdeksan yötä!)

Ostin vielä kaksi pientä kippoa – ihan välttämättömyysastioita. 😉 Glögirusinoille ja -manteleille.

Edellisinä jouluina rusinat ja mantelit ovat voineet ihan hyvin olla pienissä Mari-skooleissa, mutta nyt oli nämä vaan saatava.

Pientä_-7

Ja ostin jotain, mitä en tosiaankaan tarvitsisi, – tunnustan, mutta ostin silti.

Mutta kun se vaan oli niin mukavan näköinen. Tänään jo töissä sitä pidin, ja hyvä se on. ”Vahinko ei tule kello kaulassa”?

Eikä ollut kallis. – 24 €.

Pientä_-2

Ja sitten sitä ruokaa ja viiniä olen ostanut. Ja tänään hyvää ruokaa tehnyt. Kun Pehtoori on maanantaista asti ollut mökillä, olen eilistä lukuunottamatta elänyt salaateilla, katkaravuilla ja jäätelöllä. Saattaa kuulostaa, että aika vähällä, mutta katkojakin voi kuulkaa syödä niin paljon, että melkein kuulee, kuinka kolesteroliarvot pomppii korkeuksiin. Ja jäätelön kyllä tuntee vyötäisillä jo yhden illan appeamisen jälkeen.

Mutta siis tänään kuharullia (tosin kaikki ei sittenkään mennyt ihan kuin Strömsössä, kerron joku päivä) ja vielä tänäänkin katkasalaattia, uudenlaista. Kirjoittelen reseptejä joku päivä… Ihanaa viikonloppua kaikille!

 

Kirjoitettu kello 19:10
Ti
25
11
2014

Ällyyttämisen ilo

Ällyytätkö koskaan? Höpötätkö joskus ihan omiasi puolisollesi, kaverillesi, ventovieraille? Vedätätkö tahallasi? – Ei, ei ole kyse valehtelimisesta, vaan juksaamisesta, narraamisesta, sellaisesta ”candid camera” -meiningistä.

Tässä joku viikko sitten Pehtoori oli päässyt todistamaan mitä mainiointa ällyyttämistä. Hän oli tunnetussa oululaisessa sähköliikkeessä, jossa on tuttu myymäläpäällikkö. Pehtoori oli odottanut vuoroaan päästäkseen maksamaan ostoksensa. Edessä ollut vanhempi mies oli kysynyt myymäläpäälliköltä (viehättävä, nuorehko nainen), että paljonko neljän tavallisen halogeenilampun pakkaus maksaa. – Tuhat euroa!, vastaa myymäläpäällikkö. Lampunostaja oli ollut pudota polvilleen, ja kirjaimellisesti oli suu loksahtanut auki. Heti kohta hän sai kuitenkin tietää, että myymäläpäällikölle oli vain välähtänyt juksata. Miestä ei ollut paljon moinen hauskuus huvittanut.

Mutta Pehtoori oli tovin naureskellut. Tietysti naureskellut: lukioaikana hänellä kun oli kaverinsa kanssa koulupäivien ajankuluttamisen keskeisimpiä keinoja ällyyttää luokkakavereitaan, eikä vähiten minua.

Ja minulle iski tänään ihan hillitön kiusaus tehdä jotain juuri tuollaista. Olin iltapäivän Norssilla haastattelemassa aineenopettajakoulutukseen pyrkiviä. Meitä on aina kaksi haastattelijaa, on tietty runko haastattelulle, tietty viisikohtainen arvosteluasteikko, johon oli saatava oikeudenmukaiset arviot nollasta kolmoseen ja yhtä opiskelijaa kohden aikaa on 20 minuuttia. Olen tehnyt näitä haastattelua pian 10 vuotta syksyin, keväin ja haastetellut kymmeniä, jollen satoja opiskelijoita, joten rutiinia alkaa olla. Homma ei ole edes mitenkään puuduttavaa, mutta väistämättä kysymykset toistuvat paljolti samankaltaisina vuodesta toiseen.

Promenadi

Vuodesta toiseen opiskelijat jännittävät, kädet tärisevät, laikut poskilla muuttuvat hennoista vaaleanpunaisista jouluomenoiden punaan, hikikarpaloita on nähty ja äänen värinä on enemmän kuin tavallista. Yritän olla olematta tiukka, edes jotenkin relata tunnelmaa, mutta tänään oli ihan lipalla, ettei lähtenyt lapasesta. Mieleen pulpahteli mitä merkillisimpiä, täysin asiaankuulumattomia kysymyksiä, kuten ”Oletko tietoinen että opetusministeriössä on päätetty, että historian opetus yläkouluissa yhdistetään käsityön kanssa. Miten sinun käsitöiden hallintasi?” Tai ”Kummasta pidät enemmän, amerikkalaisesta vai tavallisesta jalkapallosta?” ”Mitä mieltä olet Elton Johnista tai Tommy Tabermanin runoista?”, ”Oletko koskaan tehnyt mitään mikä jäisi historiankirjoihin?” ”Mitä ajattelit ostaa äidillesi joululahjaksi?”

En kysynyt mitään noista. En tietenkään. Olin tavallinen tylsä haastattelija.

Tämän blogin nimessä ja määrittelyssä on jo ennakko-oletuksena tuulesta temmatut jutut… Monesti olen ajatellut, todella tempaista ja temmata ”päivän sanan” ihan tuulesta. Lopultakin olen tehnyt sitä äärimmäisen vähän. Kaikkina näinä vuosina on vain muutama fiktiivinen juttu täällä, joten täällä on kovin todenmukaista dokumentaatiota päivieni kulusta. ”Ei koko totuutta, mutta enimmäkseen totuus”.

Mutta varokaapas vain, vielä minä ällyytän. 😉

Promenadi-2

Kirjoitettu kello 21:00