Ti
10
03
2015

Tiistaiko?

Tänään oli enemmän kuin kylliksi: hammaslääkäri, ”kriisihoitoa” sekä kandilaisille että kollegoille, luento, palautetta tehdystä ohjauksesta ;), kampaaja (vihdoinkin!), ja illaksi vielä yhteen harrastuspiirin ”vuosikokoukseen”. Puolitoista minuuttia käytettiin vuosikertomuksen hyväksymiseen!

Ja sitten ”syödään pois kertyneet tuotot”. Sopi minulle ja Pehtoorille enemmän kuin hyvin.

WP_20150310_20_10_49_Pro

Kuvassa Holiday Innin Kuvernöörin salissa tarjottu ”Crepes Suzette”.

Ja iskipä  (oli kyllä jo aiemmin varoitettu) minulle huki pitää lyhyt ”historiapläjäys” noiden appelsiinilettujen historiasta. Pidin. Paljolti tältä pohjalta.

Nuo letut on kyllä hyviä. Ja onnistuvat erinomaisen hyvin myös kotikeittiössä. Kokeilehan.

http://www.satokangas.fi/Keittio/Reseptikansio/Crepes_suzette.htm

Kirjoitettu kello 22:13
Su
08
03
2015

Lomalta palattua

Kymmenen päivän reissun ja loman jälkeen kotona.

Yllättävänkin sujuvasti meni matka sumuisesta, sateisesta Helsingistä aurinkoiseen Ouluun, jossa neljän aikaan tullessamme oli  +6 C. Oulun eteläpuolen pelloilta lumi lähes hävinnyt. Liikennettä aika vähän. Minäkin sitten halusin ajaa, en jaksanut koko aikaa Kekkos-tutkimusta lukea. Ja pehtoori on nyt pikkuisen reilun viikon aikana ajellut (/ollut kyydissä) 2350 km (Oulu – Saariselkä – Oulu – Helsinki – Oulu), joten jouti huilaamaan välillä. Ja ottamaan unosetkin.

Ei nimittäin viime yönä oikein hyvin nukuttu. Helsingissä oli ihan hurja myrsky yöllä, ja ylimmässä kerroksessa, puiden yläpuolella todella kuului kuinka tuuli ujelsi ja riepotteli… Tuntui, että kattopellit lähtee lentoon, mutta aamulla, ulkona, vasta tajusimme, että se olikin taloa vielä osittain peittävien pressujen pauke, mikä yöllä oli kuulunut.

Saaran uusi koti-14

Tyttären asunnon kohdalla ikkuna- ja parvekeremontti on jo ohi, mutta talon toinen pääty on vielä pressujen alla. Yksi paras juttu tuossa Alppilan asunnossa ovatkin näkymät ja uusittu parveke, jonne lasituskin on vielä tulossa. Kummasti lisäävät viihtyvyyttä.

Parvekkeelta näkyvät koulu, tekojäärata, urheilukenttä ja leikkipuisto, ja taustalla vielä Linnanmäki. Sijainti siis Finnairin lentokenttäbussin reitillä. 😉

Saaran uusi koti-9

Saaran uusi koti-12

Tänä aamuna kovin sumuista, mutta kesällä luulisi olevan ihan vihreääkin.

Nuuskamuikkusen Alppila

Ja mikä parasta: Nuuskamuikkusemme – kuten se ”oikeakin” – on sitä mieltä, että Muumilaakso on sittenkin paras paikka asua. Suomeen aikoo jäädä.

Saaran uusi koti-15

Kovasti on  tytär uuden työtaipaleensa alusta tykännyt. Verrattuna edellisiin työpaikkoihinsa (siivousfirma, hampurilaisketjussa kolmisen vuotta, mansikanmyynnissä pari kesää, ja kaksi markkinointiyritystä Meksikossa) on ollut ihmeissään tämän uuden kanssa: uudessa on työsuhde-etuja (mm. ”lounarit”, puhelin, kahvit, verraten suuri määrä erilaisia lehtiä ilmaiseksi, Meksikossa piti maksaa vedestäkin), jokainen  viikko aloitetaan yhteispalavereilla, jossa kiitetäänkin sellaisia, jotka ovat edellisellä viikolla tehneet erityisen hyvää työtä/tulosta. Joustavuutta on luvattu, eikä kellokortteja ja minuuttiaikatauluja ei ole – ”ja silti kaikki tulee ajoissa töihin” ja kaikki tekevät työnsä ja enemmänkin. ”Ja on sellainen eteenpäin pyrkimisen meininki, haetaan ratkaisuja eikä paikkailla virheitä (vrt. Meksiko)”.

Saaran uusi koti-16

Huomenna olisi minunkin palattava kustannuspaikalle. Flunssa on loman aikana liki pois hoideltu, mutta usein kymppiviikon lomalta palaan töihin naamasta ruskettuneena: laskettelukypärän/pipon ja aurinkolasien rajat selkeinä, eikä epäilystäkään, ettenkö olisi ulkoillut ja liikkunut. Tavallisesti viikon mökillä ennätyshyvin nukkuneena. Nyt olen tuosta tavoitteesta aika lailla kaukana. Mutta nou hätä, kyllä se tästä taas. Kevättä jo ilmassa.

Kirjoitettu kello 19:29

Meillä oli hyvä suunnitelma, lista siitä mitä tarvitaan, mitat otettuna ja kolme ei-niin-innokasta-shoppaajaa. Kello oli 9.08 kun starttasimme Porvoonkadulta kohti Ikeaa, Anttilan Kodin Ykköstä ja Askoa.

Ruokailuryhmä, kenkäteline, verhot molempiin huoneisiin, kynnysmatto, rasioita, rahi, vuodesohva (Askossa 697 euroa!! edelleen epäilen, että siinä on joku vika kun se oli niin halpa), mikroaaltouuni, kuivausteline, vessan roskis, lamppu ja epälukuinen määrä kaikenmoista pientä. Hyvin mahtui kaikki auton kyytiin.

WP_20150307_12_30_39_Pro

Ja tasan neljän tunnin kuluttua lähdöstä kaikki (vuodesohvaa lukuunottamatta) oli roudattuna yhdeksänteen kerrokseen!

Ja sitten alkoi Pehtoorilla palapeli.

WP_20150307_14_19_45_Pro

Minulla päävastuu astioiden ja verhojen parissa, tyttärellä vaatteidensa ja muiden tykötarpeidensa paikoilleen laittamisessa.

Puoli seitsemältä olimme valmiit lähtemään ratikka ysin kyydillä kohti Rikhards gastroravintolaa.

WP_20150307_19_20_09_Pro

WP_20150307_19_50_50_Pro

Gastropub oli hyvä. Ainoa vaan, että listalla ollutta hummeria ei sittenkään ollut, että tyttären kananpaika oli vähän raaka sittenkin ja että jälkiruoaksi tilaamamme konvehdit olivat ensimmäisellä kerralla jotain ihan muuta.

WP_20150307_20_35_03_Pro

Mutta näistä puutteista huolimatta plussan puolelle jäi kokemus. Tytär totesi pitävänsä tällaisista tupareista. 😉

Ja taas ratikkapysäkille.

IMG_0017

Paluu Porvoonkadulle. Kyllä tästä on tyttärelle koti tulossa. 🙂

WP_20150307_18_20_03_Pro

InstagramCapture_b1b18019-9734-4cd9-afcd-34d4034841b1

Kirjoitettu kello 22:31
Pe
06
03
2015

Työleirimeininkiä

Helsingissä on tullut vuosien varrella vietettyä jos vaikka minkälaisia päiviä. Kierreltyä kauppoja, arkistoja, tuttuja, sukulaisia, ajeltua onnikalla ristiin rastiin, museoissa, juhlissa, puistoissa ja rannoilla, joskus remontissakin. Mutta tänään kyllä erilainen kuin ikinä ennen. Vietin päivän luutu ja juuriharja kädessä.

Muuttopuuhissa

Tuossa se on. Tyttären parin neliön keittokomero. Enkä ole ikinä elämässäni nähnyt mitään niin likaista. En ikinä, mutta ei ole enää! En mene yksityiskohtiin…

Samaan aikaan toisaalla  (eteisessä) Pehtoori maalaili. Eihän sitä kannattaisi vuokra-asunnossa paljon maalailla, mutta todettiin, että helpommaksi, että alakerran rautakaupasta haetaan maalipurkki ja tela, ja Pehtoori maalaa seinät kuin että minä alan niitäkin jynssätä. Ja kuinka iloiseksi tytär tulikaan nähdesssään valkoisen eteisen!

Noista sotkuista huolimatta ruokahalu säilyi, tai siis palasi. Neljäksi menimme kaupunkiin, – satoi kovin ikävästi rännän sekaista vettä. Tuuli kovasti. Eikä tiennyt, mikä vuodenaika on. Mutta treffasimme töistä päässeen tyttären, teimme muutaman pikkuostoksen ja siirryimme ravintola Gaijiniin. Minä olen käynyt ennenkin. Tytär ja Pehtoori eivät. Tunsimme lasillisen samppaajaa ansainneemme. Ja erinomaisen illallisen.

Jo päivällä Pehtoorin kanssa siivotessa, rempatessa, laitellessa, totesimme ”tämä me hanskataan”. On yhdessä yksi talo rakennettu, rempattu ja rakennettu mökkiä, pihaa laiteltu, ja vaikka mitä käsillä näkyvää tehty. Ihan hyvillä mielin kimpassa tehty.

Ja nyt kolmisin hyvillä mielin tupareita (vielä laatikoiden) keskellä vietämme. 😉

Kirjoitettu kello 21:43

Muuttopuuhissa

Hangasojalla kaunis aamu, sellainen kuin hiihtolomalla soisi aina olevan. Olisi ollut unelma keli mennä mäkeen: pikkupakkanen, aurinkoa, rinteissä puuterilunta eilisen sateen jäljiltä. Mutta eipä nyt mäkeen. Paitsi että tauti edelleen riesana, oli ihan muuta ohjelmaa tiedossa.

Tasan viisi tuntia siitä kun suljin Hangasojan mökin oven tapasin Helsingissä Porvoonkadulla tyttären, joka oli saanut luvan lähteä töistä puoli tuntia etuajassa.

Liekö koskaan olen ollut niin kansainvälisellä lennolla kuin tänään Ivalo-Helsinki välillä. Ivalon pienellä – tosin laajentumassa olevalla – lentokentällä oli liki familiääri tunnelma, brittejä ja japanilaisia enimmäkseen, mutta myös ranskalaisia, venäläisiä, italialaisia, saksalaisia (tai ainakin saksaa puhuvia) ihailemassa torstain keskipäivän kaunista Lappia, ostamassa lentokentän pikkuputiikeista poronlihaa, joulupukkimatkamuistoja, hirvi-, lohi-, muikku-, karhusäilykkeitä, kuivattuja mustikoita ja hillamarmeladeja. Kummasti tunsin itseni melkein natiiviksi lappilaiseksi noiden keskellä.

WP_20150305_11_15_07_Pro

Eskelisen kyydissä lentokentälle näytti tältä.

Muuttopuuhissa-2

Kuvassa lappilaista lussukka- vai pitäisikö sanoa jo vain -meininkiä: laukkukärryn kuski otti aurinkoa! 😉

Puolentoista tunnin lennolla nukuin, huolimatta siitä, että takanani istui lennon ainoa kirkuva ja penkissä roikkuva ja sen yli tuleva vaippaikäinen, jonka äiti oli lastakin isoäänisempi sählääjä. Unentarvetta siis on.

Lennon alussa näkyi selvästi se mitä on tietty ja koettu kymmeniä kertoja alhaalla: Saariselän tunturijono on säärintaman jakaja siten, että pohjoispuolella paistaa ja on pilvetöntä, eteläpuolella (= meidän mökkipuolella) pilvet verhoavat taivaan.

Muuttopuuhissa-4

Koskaan ennen en ole lentänyt Ivalosta Helsinkiin, enkä yhtään minnekään muuallekaan. Jokunen vuosi sitten lensin toisin päin: silloin oli luentoreissu pääsiäisviikolla Tampereella, josta junalla Helsinkiin ja sitten lentäen pohjoiseen. Nyt siis toisin päin.

Kulttuuri-, ilmasto-, äänimaailma Suomen ääripäissä häkellyttävän kontrastinen.

Muuttopuuhissa-5

Hangasojan hiljaisuudesta kauniista talvesta tihku/ränräsateeseen, pakokaasuun ja liikenteen  meteliin.

Mutta oli juhlaa, että sain lentää tuon välin, ja olla nuo pari – vaikkakin tautista – päivää yksikseni möksällä.

Pehtoori lähti jo tiistaina aamulla mökiltä autolla Ouluun, kävi eilen vanhempensa ja näiden remonttiraksan tarkastamassa, ja pakkasi muuttoauton Juniorin kanssa. Tytär oli jo ennen Helsinkiin lähtöä pakannut kaiken laatikoihin, ja eilen ehtoolla Pehtoori & Poika sitten roudasivat kamat isoon pakuun.

Tänä aamuna sitten sekä tuo muuttoauto että Pehtoori omalla autollaan lähtivät Helsinkiin. Ja nekin olivat just ennen neljää Porvoonkadulla.

Ilta on muuttoa tehty, tosin tietysti oli käytävä syömässä. Tuossa naapurikorttelissa on Taverna Zorbas. Hyvin maistui minullekin, tauti hellittää.

Näkymät ikkunasta kovin erilaiset kuin aamulla Hangasojalla…

Muuttopuuhissa-6

Kirjoitettu kello 22:07
Ke
04
03
2015

Vähän on paljon

Hiljaista, mustavalkoista, takkatulen ääressä lämmintä.

Mukavaa yksinoloa, melkoista väsyä, hillitön nuha, ehkä jopa vähän kuumettakin, pää raskas.

Aamupäivällä vanhojen herrojen puheluita ja sähköposteja – toivoivat tapaavansa minut, – mikseivät nuoret miehet soita tai sähköposteile ja toivo tapaavansa? 🙂

Lämmitin sitten saunankin. Rantasaunan lempeät löylyt helpottivat hetkeksi oloa.

Äidille puhelu(ita), nuorten ja Pehtoorin kanssa tulevista sopimista, muistuttamista.

Vähän töitä, enemmän Tervoa.

Ei oikein edes ruoka maistu, lounasmakkara sentään. Ja äskeisen pihalla piipahduksen jälkeen vitriinin alakaapista löytyneen jouluglögin jämät tekivät kipeälle kurkulle hyvää.

En ole oikein runsassanainen tänään. Johtunee tästä retriittitunnelmastakin. Hyvä olla vähän vähemmällä välillä.

Mutta kaunista ja hiljaista täällä on. Koko päivän on satanut kevyttä lunta. Myrskyjen jäljet ovat häipyneet. Hanget ovat korkeat (about 70 cm) ja valkoiset.

lunta-3-2

Näin paljon on satanut tänään. Viisi senttiä?

lunta-4-2

Tämä meidän huikea rantasauna. Parempaa ei ole.

lunta-5-2

Purolle polku suora ja valkoinen.

lunta-6-2

Pulahduksen jätin kuitenkin väliin.

lunta-10

Sula olisi ollut.

 

Kirjoitettu kello 19:03

– Miten niin ei voi käyttää Sauna-Tolua lattioiden luutuamisessa? – Ihan hyvin voi. Ja nyt tuoksuu puhtaalle, tuntuu raikkaalle.

Ei vieläkään pakkasta, ei vieläkään kimmeltäviä hankia, tuuli kova, yölläkin melkein myrskysi. Kävimme kimpassa lenkillä, ja mökille palatessa (Pehtoorin kiivetessä liiterin katolle lumen puotttoon) päätin, että tänään on mattojen lumipesun aika.

Eikun mökin matot hankeen hakattavaksi ja harjattavaksi. Silloin kun täällä mökillä on nuoret tai ystäviä olemassa, ei tule juuri siivottua, mutta tänään oli oivallinen tilaisuus moiseen. Ja nyt ovat mökin keittiö, tupa ja kylppäri puhtaita.

mattoja

mattoja-2

mattoja-3

Luutuaminen on hyväksi.

Sen jälkeen oli hyvä tovi lueskella luennon harkkojen vastauksia, ja sitten illansuussa rantasaunan jälkeen syödä.

Ylipäätään oli aika tylsää safkaa, mutta hyvän mökkikastikkeen tein: 1 prk demi-glacea kuumaksi, sitten joukkoon 1/3 pkt kanttarelli-(tms. mielimaku)tuorejuustoa, pippuria, suolaa, vähän eiliseltä jäänyttä punaviiniä, kastikesuurustetta ja voila! Ihan gourmet-soosi siitä tuli.

Ja eilen tein mökkimuffinseja, joita oli jälkkäriksi(kin). Olennaista on vatkaamattomuus ja se että emme pitäneet Alku – karpalo-omena -hiutaleista. Olemme tykänneet kovastikin Alku Sadonkorjuupuurosta, ja matkalla pohjoiseen ostimme kokeeksi paketillisen Karpalo-Omena- Alku-kaurapuurohiutaleita.

Eilen aamulla yhteen ääneen toisillemme todistimme, jotta ei ole oikein hyvä tämä setti, ja illalla jo päätin, että hiutaleet on hyötykäytettävä muutoin kuin puurossa. Ja tässä tulos.

mökkimuffinseja

Mökkimuffinsit
noin 20 muffinia

2 munaa
2 dl ruokokidesokeria
75 g sulatettua voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 prk rahkaa
pari dl marjoja

Sekoita kaikki ainekset. Jaa muffinivuokiin ja paista 200 asteessa parikymmentä minuuttia.

mökkimuffinseja-2

Siinä se on: koko aamiainen yhdessä paketissa. On rahkat, kaurahiutaleet, marjat yhdessä. No toki vähän sokeria ja rasvaa, mutta lomahan nyt.

Ja toki hillojen tilalla voit käyttää mustikoita, vadelmia, omenapalasia… Meillä nyt ei täällä möksällä ollut muuta kuin hilloja. 😉 Jotta hyvää yritin, mutta priimaa pukkaa. Hah. Joka tapauksessa, kyllä ovat meheviä. Parempia kuin puuro.

 

Kirjoitettu kello 19:02
Su
01
03
2015

Mökkielämää

Nyt pyryttää. Niinhän minä toivoinkin. Peittäisi nuo hankien päällä olevat roskat, tekisi maiseman kauniiksi. Sellaiseksi taikatalveksi kuin oli pari vuotta sitten, sellainen kuin täällä usein on: Taikatalvi Hangasojalla. Nyt noita hankia en ole kuvaillut.

Aamuladulla kännyllä muutaman otoksen sentään räpsäisin. Pari kilometriä ehdin sivakoida ennen kuin latukone tuli vastaan. Sen jälkeen oli näin sileää ja sujuvaa.

Ladulla

Huolimatta siitä, että tuuli oli eilistäkin kovempi, oli edelleen mukava metsänsiimeksessä hiihdellä, punaisia poskia hankkia.

sisällä-5

Eipä ollut tänäänkään ladulla ruuhkaa. Pehtoori kävi vasta puolenpäivän jälkeen, putsailtuaan vanhan mökin katon lumesta, ja silloin oli jo ollutkin hiihtäjiä. Minä näin vain yhden – norjalaisen – pikkuperheen, jonka noin nelivuotias hiihteli kuin vanhakin tekijä ja isä veti vauvaa tämmöisessä. Kaikkea sitä.

HiihtoThule

Niissä kohtaa, jossa ei ole puita lähellä, hanget ovat vielä kauniit, pehmeät.

sisällä-2-2

Mutta hyvin täällä kuluu aika sisälläkin. Päivän kiintiö Kekkos-tutkimusta luettu ja ruokaa tuunattu. Jari Tervon ”Revontulten tie” kohta luettu. Taitaa olla ensimmäinen J. Tervon kirja, jonka saan luetuksi loppuun. Enkä tiedä, olisinko lukenut tätäkään, jollen olisi elänyt teinivuosiani samaan aikaan kuin omaelämäkerrallisen opuksen Jari. Ajankuva piirtyy hyvin tuttuna. Oulun Koskelankylässä maailma oli 1970-luvun alussa hyvin samankaltainen kuin Tervon Rovaniemi. Ja Tervo saa tekstin kuulostamaan 14-vuotiaan kirjoittamalta. Nokkeluudet tervomaisia, hymyilyttävät hyvinkin.

Vihdoin kokosin myös joulupuun, juhannuskuusen, lastukoristeen, jonka kävin jo ennen joulua Lovi-liikkeestä ostamassa. Tässä nyt ensimmäinen kuva siitä. Olen jotensakin varma, että täällä tulette näkemään siitä jos vaikka kuinka paljon kuvia eri vuotuisjuhlien yhteydessä. Mitenhän sen koristelisi pääsiäiseksi?

sisällä

sisällä-2

Se on hyvä ”viherkasvi” mökkioloihin.

Ja toki meillä on täällä tulppaanejakin.

sisällä-4

Nyt aika siirtyä takkatulen ja telkkarin ääreen, kudinkin on mukana.

Mökkielämä tuntuu hyvälle.

Kirjoitettu kello 18:24
La
28
02
2015

Mökkilauantai

Hiihtolomalla mökillä ’kuuluu’ olla kimmeltäviä hankia, kirpakoita pakkasia, ainakin öisin, välillä ehkä hillittömiä pyryjä, sininen kirkas taivaankaari, iltayöstä revontulia…

No tänä vuonna ei näköjään kuulu. Eilen iltainen kova tuuli jatkui yölläkin; unen läpi, välillä herätessä, kuulin, kuinka täällä tuntureiden katveessakin tuulee lujasti. Ja on täällä tainnut olla melkoisia myrskyjä jo edeltäviä päivinä, viikkoina. Metsissä on paljon kaatuneita puita, hangilla oksia ja havuneulasia.

Aamulla yksi pakkasaste, pilvistä, edelleen tuulista, tuhnuisen näköistä. Kovasti mietin itselleni selitystä lintsaamiselle, miksi en sittenkin lähtisi hiihtämään. Mäkeen menemättämyyden perusteluksi riitti kova tuuli ”liekö hissit edes pyörivät”. Mutta miksi en lähtisi hiihtämään? No kun kunnon syytä ei tullut mieleen, oli lähdettävä.

Ja kuinka olikaan mukava hiihtää, ihan hurjan hyvin kulki. Eipä juuri muita näkynyt; ehkä siksi, että olin ladulla jo aika varhain ja ehkä vaihtopäivä (keskisuomalaisten hiihtolomat ohi, pohjoisimman Suomen lomalaiset vasta tuloillaan… ?) piti hiihtäjät pois tunturista.

1-5

Lunta riittää. Puissa palleroita.

1-6

Möksälle palatessa Pehtoori oli lumitöiden ohessa lämmittänyt jo saunan: lauantaiaamupäivän rantasauna ei ole ole ollenkaan hassumpi juttu. Mietin että tällaiseen elämänmenoon voisin ehkä tottua. 🙂

1

On se aika vuodesta että pöydässä on yhtä aikaa sekä tulppaaneja että kynttilä.

1-4

Myöhäisen lounaan, vai varhaisen päivällisen, nautimme. Eilen Sodankylästä ostettu nieriä ja uutuus riesling olivat pääosassa. Tuo Alsacen riesling vähän vaisu. Uuninieriä fenkoli-purjopedillä, täytettynä tilli-tuorejuusto-ruohosipuli-punasipuli-kermatilkka-tahnalla, oli puikulaperunoiden keralla oikein hyvää. Pintaan tehtyihin viiltoihin sitruunavoita, pinnalle suolaa ja valkopippuria. Uuniin (200 C) puoleksi tunniksi.

1-2-2

Ja äsken jälkkäriksi eilen ChocoDelistä ostetut salmiakkikakun palaset. Ui-jui.

1-2

1-3

Tuosta löytyy hyvä syy ja tarve lähteä vielä ulos tekemään vähän lumitöitä. Lunta täällä riittää.

Kirjoitettu kello 17:10

Ihan sula tie Kemiin asti, ja Rovaniemelle. Ei juuri liikennettä. Paitsi juuri ne, jotka ajaa 74 km/h kahdeksankympin rajoitusalueella. Mutta mihinpä meillä kiire.

Rovaniemellä huomaan, että liikennejärjestelyt ovat uusimisen alla, paljon tietöitä. Mutta ihan sama. Puolelta päivin siellä ollessa jo taas kova nälkä; tämä katarriko se aiheuttaa, että voisin syödä jatkuvasti! Oikeasti on nälkä ihan aina vähän päästä. Siispä perinteinen Coffee House, ja täytetty croissant. Tavallisesti riittää pelkkä cappuccino ja/tai croissant. Ja sitten Lordin aukiolla olevaan ChocoDeliin.

Paistinkääntäjä, Lapin keittiömestari, joka muutama vuosi sitten rohkeni ja sanoutui irti opettajanvirastaan (Lapin AMK), perusti suklaadelin ja bakeryn, on mitä ilmeisemmin onnistunut elämänmuutoksessaan.

Konvehtejaan on päästy muutaman kerran maistamaan Lapin keittiömestareiden Herkkupöytätapahtumassa, tämän kokemuksen perusteella ja muutenkin, olin varma että kannattaa piipahtaa.

Chocodeli-5

Chocodeli

Nyt on niistä kahdestatoista ostamastamme konvehdista om maistettu ensimmäiset: valkosuklaa-salmiakki maistui jälkiruoaksi enemmän kuin hyvin. Huomenna ehkä savuporo-suola tai hilla-valkosuklaa. 🙂

Chocodeli-2-3

Chocodeli-7

Ja tiedättekös_ tämä ChocoDelin J. tulee pitämään toukokuussa Ouluun suklaakurssin ja osallisena järjestelyihin aion ehdottomasti mennä!

Chocodeli-2

Ja ostettiin me mukaan kaksi leivostakin… Josko huomenna saisi itsensä ladulle, niin herkut tulisi ansaituksi.

Chocodeli-3

Rovaniemen jälkeen auton lämpimittari alkoi näyttää pakkasta: – 0.5 C. Vaikea uskoa, että ollaan menossa Napapiirin pohjoispuolelle maaliskuun eka viikkoa viettämään – tai siis osaa siitä.

Sodankylässä oli aika poiketa ostamaan muutakin kuin jälkkäriherkkuja. Jäämerentien varressa pönöttää muutaman vuoden vanha Pohjantähti-K-marketti. Sieltä sitä einettä haettiin, sitä kohti mennessä näin enemmän kuin pari potkukelkkailevaa paikallista matkalla ruokaostoksille. Onko Tuulestatemmatun lukijoissa yhtäkään, joka kävisi potkutellen ruokakaupassa? Jos on, ilmoittautukoon! Lupaan palkita ChocoDelin pienelllä rasialla.

Matka jatkui, Pehtoori ajeli, minä luin Kekkos-tutkimusta. Ettekä usko, mutta oikeasti vähän jo kiinnostikin. Ja kun kerran olin luvannutkin, että kommentoin. Ja sitä riittää luettavaksi koko viikoksi.

Ai niin, lomaviikkohan se on. Laitoin töissä ovenpieleen lapun… yritin olla hauskka

Hiihtolomalla.
Hiihto? Loma?
Noh, jokatapauksessa olen täällä vasta 9.3.

Oikeastaan tuossa ei ole mitään hauskaa. Päinvastoin, se on missio. Hiihdän jos mahdollista/huvittaa/haluan/ilmoja pitelee. Lomailemaan pyrin.

Tänne tuuliseen Lappiin on siis tultu, täällä Hangasojalla tovi ollaan. Myrskyävästä illasta huolimatta en ole pahoillani. Myrsky kun sallii sisällä pysymisen. Tein pizzaa. Ikinä ennen en ole täällä tehnyt pizzaa. No en tee sitä usein yleensäkään, mutta tänään tein, ja vielä täällä. Oli hyvää – ja lihottavaa. Ihan sama. Hyvää oli.

Ai niin, Rovaniemellä käveltiin Sampo-keskuksen läpi: joku pikku putiikki… Ostinkin kaikkea pientä. Tyttärellekin tuliaisiksi.

Ja tämä oli pakko ostaa.

—   hihitytti.

1-11

Kirjoitettu kello 19:38
La
21
02
2015

Luppoilua

Leppoisan lauantain aamu alkoi lempeällä Alku-kaurapuurolla. Kovin verkkaisesti lähdin liikkeelle. Ja sellainen runsaan ajan tuntu ollut koko päivän. Oli aikaa käydä rauhassa kauppahallissa. Jutella tuttujen puodinpitäjien kanssa, ja sortua Juustokuusta ostamaan monta pientä palasta: ruskeaa goudaa, parmiaggianoa ja Troncal-chorizoa. Kauppias puhui Troncalista siihen tyyliin, että oletti minun heti tietävän, kuinka erinomaista ja maailmankuulua erikoisherkkua se onkaan. Minä hövelinä nyökyttelin ja osoitin olevani vallan tietoinen, että onhan se troncal nyt ihan eksellenttia. Totta puhuen: nevö hööd.

Chorizo chipsit-2

Kauppias kehotti tekemään siitä chipsejä. Chipsejä? – Jep, jep. Ja minähän tein. Leikkasin niin ohuita siivuja kuin pystyin, liki läpikuultavia siivuja yritin. Ladoin niitä leivinpaperin päälle ja pistin hetkeksi kuumaan uuniin (”pari, kolme minuuttia parisataa astetta”). Mukavia snackseja tuli.

Chorizo chipsit

Napostelimme nuo ruokaa tehdessä sellaisenaan. Mutta ajattelin, että olisivat oivallisia myös esimerkiksi kurpitsa- tai bataattisosekeiton ohessa, tai murusteltuna keiton pinnalle. Teen toistekin.

Lenkille suoriuduin vasta kaupunkireissun jälkeen, ja kuinka rumannäköistä olikaan joka puolella. Ja kuinka tuntuikaan huhtikuulta. Lösö keli, minulla ihan liikaa vaatetta, mutta samanaikaisesti tuntui hyvälle aistia tuulessa häivähdys kevään tulosta, ymmärtää, että helmikuu on pian ohi.

Pehtoori tyhjensi piazzan, sisäpihan, lumesta. Eikä ollutkaan mikään ihan pikkuinen kolausoperaatio.

Minulla on kulunut aikaa paitsi mielenkiintoisen graduaihion lukemiseen myös surffailuun. Etsin vuodesohvaa. Helsingissä hotelliyöpymisiä kun on tarkoitus vähentää: tarvitaan vuodesohva. Tytär on saanut vuokratuksi kaksion, ja olen luvannut maksaa pienen osan vuokrasta sekä hyvän vuodesohvan, jotta voimme käydä luonaan bunkkaamassa kun Helsinkiin on asiaa tai läpikulkumatkalla yösijaa tarvitaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tuulestatemmatussahan pidättäydytään ihan tietoisesti päivän politiikasta, eikä oteta kantaa ”kohujulkkisten” tai muiden lööppihenkilöiden elämänmenoon, mutta tämä on vaan pakko jakaa. Ihan hillitön!!! Kuuntele!

 

170

Kirjoitettu kello 18:52

Hain viikonloppuna netistä kirjoneuleohjetta. Ja mihin törmäsinkään!

Salmiakkitossu

Super Salmiakki -sukat! ”Makeita karkkineuleita” -kisan voittaja ovat nuo. Ja paljon muitakin hulppeita toteutuksia Novitan kisaan oli tullut: https://www.novitaknits.com/fi/makeat-karkkineulevoittajat. Enpä taida noista mitään aloitella, ehkä jotain muuta.

Vaikka eipä tässä nyt… aika vastikään tulin voutineuvoston vuosikokouksesta: saimme vastuuvapauden ja uudet suunnitelmat hyväksyttiin. Ei hallituksen jäsenten vaihdoksia; ehkä jatkan vuoden jälkeenkin, ehkä vuoden tai pari. Olisinkohan sitten osuuteni ko. poppoossa tehnyt, katsotaan nyt.

Ihan asiasta toiseen… tai siis luentooni. Olen tehnyt töissä kollegoilta gallupia, ja muutamilta muiltakin (= Pehtoorilta), mutta nyt taas kyselisin teiltä hyvät blogissa kävijät: tuleeko mieleesi, mikä tai mitkä firmat olisivat käyttäneet historiaa hyödyksi markkinoinnissa ja brändäyksessä. Saa olla suomalainen tai ulkomaalainen, mutta kerro pari. Esimerkkinä voisin mainita sen mikä minulla tuli ensimmäisenä mieleen: Paulig

Ja Pauligin sivuiltahan se sitten löytyi myös uusi trendiherkku laskiaiseen. Heti minun whoopieitteni jälkeen seuraavaksi trendikkäin? Suklainen laskiaiswrap! Katsohan. Voihan tuota tehdä tämän laskiaistiistain jälkeen, eikö vaan?

Mutta palatkaamme kysymykseen: minkä yrityksen tai yhteisön mainos- ja/tai julkisuuskuvassa historialla on sijansa, mikä yritys on tuotteistanut historiaa tavalla tai toisella? Kerro kommenteissa, pliis. Ensi tiistain luennoilla näistä jutuista puhumme ja haluaisin esimerkkejä.

Kirjoitettu kello 21:45

Arki-iltana ei pitäisi ottaa yöpöydältä unilukemiseksi sellaista kirjaa, jossa on alle 100 sivua, mutta yli 50 sivua lukematta. Jos ottaa, niin käy niin, että lukee kirjan loppuun ja kello on yli puolenyön kun sen laskee takaisin yöpöydälle. Ja sitten kun on tämä sisäinen kello jämähtänyt sellaiseen viritykseen, että aamuviiden jälkeen loppuu uni ihan riippumatta siitä, moneltako olet nukahtanut, niin iltapäivän tunteina pitkän pitkässä koulutusneuvoston kokouksessa alkaa jossain vaiheessa puuduttaa. Mutta olipa siellä sellaisia asioita, jotka koin kovin omakseni, sellaisiksi, joihin minulla oli mielestäni vahva, perusteltu mielipide ja kokemusta ja näkemystä muillekin jakaa, joten enpäs sitten herpaantunutkaan. Opinnäytetöiden ohjaus ja koulutuksen kehittäminen ja tutkintosaannon parantamisen keinot saavat minut kyllä pysymään hereillä ja ottamaan kantaa. 😉

Se kirja, joka piti lukea loppuun, oli Jeffrey Archerin  Kane ja Abel, jonka Juniori antoi Pehtoorille isänpäivälahjaksi. Se on yli 500-sivuinen kirja, josta voisi ehkä käyttää hieman naiivia ”lukuromaani”-nimeä. Se on siitä kummallinen kirja, että Archer on kirjoittanut sen jo 1970-luvulla ja sitten tehnyt siihen ”päivityksen” 30 vuotta myöhemmin. Ensimmäinen versio oli myyntimenestys ja sellaiseksi tämä vol. 2 on kai myös nousemassa. Merkillinen Euroopan ja Amerikan historian läpileikkaus 1900-luvun alusta kylmän sodan vuosiin se on. Amerikkalaisen vapauden ylistyslaulu. Ei niin kovin suuria tunteita tai älyllistä pohdistaa aiheuttanut. Esimerkiksi Kati Tervon ”Sukupuu”, jonka luin tuota ennen, oli paljon koskettavampi, todempi, enempi ”historiallinen romaani”. Mutta yhtä kaikki molemmat on luettu, eikä harmita.

Enpä tänään ole ehtinyt kameran kanssa missään olla, kuvailla, joten laitanpa Pehtoorin eiliseltä menomatkaltaan lähettämiä otoksia…

WP_20150210_12_52_17_Pro

WP_20150210_12_57_28_Pro

WP_20150210_13_27_24_Pro

Kirjoitettu kello 20:48
Ma
09
02
2015

Kaipuu hangille

Nalskussa

Eilen olin Nallikarissa harjoittelemassa keväthankien kuvausta.

Josko hiihtolomalla (kymppiviikko) mökille pääsis. Kovasti tuo onkin ollut tänään mielessä, sillä Pehtoori ilmoitti sinne huomenna lähtevänsä ja mökkinaapuri/historiankirjoituskumppani kävi tänään duunissa kertomassa lähtevänsä hänkin pohjoiseen (84 v. ja ihan pokkana hurauttelee yksikseen mökille ja takaisin talvikelilläkin) ja säätiedotus lupaa sinne aurinkoa ja pikkupakkasta, ihan unelma rinne- ja hiihtokelejä. Jotta mieluusti minäkin suuntaisin jo nyt kohti Hangasojaa.

Nalskussa-3

Mutta vapaaviikolla (jolloin on kyllä ehkä yksi väikkärin käsikirjoitus arvioitavana ;)) on ehkä suunta etelään: on mahdollisesti tulossa muuttokuorman roudaaminen Helsinkiin. Siitä huolimatta haluaisin myös pohjoiseen. Mutta katsotaanpas nyt.

Nalskussa-4

 On nyt niin monta liikkuvaa tekijää, ettei oikein tiedä, mitä ehditään, missä välissä minne ja ketkä …

Nalskussa-5

Työt vain hieman häiritsevät vapaata liikkumista.

Siitäpä tulikin mieleeni … huominen luento olisi vielä täydenneltävä…

Kirjoitettu kello 18:51
Pe
06
02
2015

Vanhempana

Nukuin päiväunet. Olivat tarpeen. On ollut taas sellainen 5 x 5 viikko. Joka aamu olen herännyt viideltä, ja vasta tänään aamulla autolle kävellessä näin: liki täysikuu. Mutta ihan riittävästi olen kuitenkin nukkunut, jotta kaikenmoista liki farssiksi yltävää olen ehtinyt työviikon aikana kokea. Ja tänään olin liki ainut töissä: hiljaista ja aikaansaapaa.

Ensimmäinen helmikuun viikko on siis nyt  ”ryssitty”.

On kaksi kuukautta siitä kun Esikoinen palasi Meksikosta. Kolme viikkoa noista kahdesta kuukaudesta tyär on ollut Tampereella ja Helsingissä työnhakureissulla.

Lunch

Ja nyt kun tänään palasi Ouluun, yritän järjestää yhteistä safkaa, eivät nämä kaksi (kuvassa yllä) löydä viikonlopustaan sopivaa välämää tulla yhtäaikaa kotikotiin syömään.Tulihan tämä erityinen yhdessä syömisen tarve, juhlan aihe, hieman yhtäkkiä, mutta kuitenkin molemmat sitä haluavat. Ja Miniäkin. Ja me Pehtoorin kanssa tietysti.

Mutta kun tyttärellä olisi paljon muitakin tapaamisia – ennen kuin taas lähtee.

Lunch 2

Niinhän siinä sitten kävi, että tytär työpaikan sai! Ei ihan ilman jännitystä, monenlaista tekemistä, kahdeksan tunnin(!) soveltuvuuskoetta tulokseen päässyt, mutta niin vain paikan sai. Ja lopulta sitten oli jopa valinnan varaa. Ja valitsi sitten sen, jota itse eniten halusi: Kauppalehden digi-markkinointitiimissä aloittaa reilun viikon päästä.

Ja ennen kuin lähtee, ennen kuin muuttaa Helsinkiin, olisi toive viettää ilta yhdessä ruoan äärellä. Ja tavoitteeseen pääsemiseksi minä tässä jatkan koordinointia.

Olenhan niin iloinen tyttären puolesta, ylpeä toki, eikä vähäisin ilon aihe ole se, että työpaikka on Suomessa.

Kirjoitettu kello 19:59

Aloitin työpäivän soittamalla tarkoittamani henkilön veljelle. Tarkoittamani henkilö työskentelee yliopistolla, ja olin saanut eilen hänen numeronsa, ja minulle vielä erikseen sanottiin, että kyllä se T. tulee aina aikaisin, saat varmasti hänet kiinni ja ”ihan rauhassa voit soittaa heti aamusta”. Itsekin olen vuosien aikana nähnyt ja oppinut, että T. tulee aikaisin – meillä kun on autopaikat samassa rivissä, ja hänen autonsa on usein parkkipaikan ainoa silloin kun tulen. Joten en empinyt heti seitsemän jälkeen kilauttaa, koskapa tarvitsin apuaan heti kahdeksalta. Herätin veljensä. Veli ei ole aamuvirkku. Hän kertoi sen puhelimessa. Ei hän niin kovin vihainen ollut. Sanoin olevani pahoillani. Ei se paljon auttanut.

Kahdeksan jälkeen, kun olin saanut myös tarkoittamani T:n kanssa asiat hoidetuksi, minulla oli suoritettavana yksi pieni työtehtävä yhden toisen yliopistolaisen kanssa, ja hän on aika uusi meillä, emme ole juuri tutustuneet aiemmin. Huomasin taas kerran puhuvani liikaa. Mutta se auttoi. Tutustuimme.

Loppupäivän ohjelma meni ”Avoin ovi” -päivän merkeissä. Olin ilmoittanut, että tänään olen vain ja ainoastaan opintojen (ja opinnäytetöiden) ohjausasioissa paikalla. Olipa avoin päivä. Tänään en puhunut ohi. Ehkä se johtui siitä, että odotin kysymyksiä ennen kuin vastasin. En selittänyt omiani kuvitellen, että ne olisivat niitä asioita, joita opiskelijat haluaisivat kuulla. Koko päivä ja melkein parikymmentä kävijää/soittajaa meni ja kävi. Jäi hyvä mieli.

Töistä suoraan Caritakseen. En paljon puhunut. Yritin olla avuksi. Ajoitus on joskus mennyt huonomminkin.

Kun iltasella ruokapöytään Pehtoorin kanssa pääsimme, oli mukavaa puhuttavaa niin paljon, että erinomaisen hyvä broileripata jäi vaille huomiota. Ehkä ohje palautuu joku päivä. Yritän.

00-4

 

Kirjoitettu kello 21:17
To
29
01
2015

Leffassa

Miepä kävin elokuvissa. Tuosta vaan keksin ruoan jälkeen lähtä leffaan. Pehtoori ei jaksanu, halunnu. Menin yksin. Ei siellä montaa ollut. Ostin irtokarkkejaki. Stariin menin; se on mukava, perheyritys, leppoisa, familiääri, ei Finnkinon särmää eikä suuruutta, mikä on hyvä asia. Star on lähellä, kymmenen minsaa meiltä. Tosin tiet ihan luokattoman huonossa ja vaarallisessa kunnossa. Eihän se leffa nyt suuria tunteita herättävä ollut, eikä pitkäksi aikaa mieleen jäävä. Olihan lämminhenkinen kesäkuva. Harmiton. Välillä turhaa kohellusta, välillä kelpo dialogia. Johanna Vuoksenmaan ”Viikossa aikuiseksi” se siis oli.

Olinpahan pari tuntia pois koneelta, ajattelematta mitään. Vastasi tarkoitustaan.

leffassa

Ja nyt sitten täällä powerpointtisetti odottaakin työstäjäänsä. Enpä taida viihtiä enää. Ehdinpä huomennakin. Tai jollen ehdi, niin sitten en.

Aika rehvakkaana olen. 🙂  ♪ ♪ ♪ ♫ ♫ ♪

Kirjoitettu kello 20:58

Jos viikossa tulee tusinan verran vastauksia kommenttilaatikkoon, voisin arpoa tuolta varastosta sen viimeisen seinäkalenterin, joka on jakamatta ja jossa on ottamiani kuvia Oulusta.

Näinhän minä tuon ”Oman kunnan historian” -postauksessa lupasin. No ei tullut kuin viisi vastausta. Niistä kiitän kauniisti, ja niistä sain hyvää tietoakin. Ehkäpä siis vielä jemmaan kalenteria, ja järjestän piakkoin jonkin uuden kyselyn, veikkauksen tai arvonnan jossa se sitten on palkintona.

Mutta palaanpa noihin kommentteihin:

Kaakkuri kirjoitti, ”koulun vieressä asui innokas kotiseutuharrastaja, joka kävi kertomassa koululaisille paitsi oman kylämme historiasta, mutta myös entisajan elämästä ylipäätään” – tällaista minusta voisi käyttää enemmänkin. Miksei kouluun ala-asteelle tai yläkouluun pyydetä useamminkin ”eläviä esimerkkejä” historiasta, miksei hyödynnetä muistitietoa. Tai miksei oman paikkakunnan tapahtumien kautta avata Suomen tai maailmanhistorian tapahtumia laajemminkin. Liki joka kylässä, pitäjässä tai kaupungissa on jonkun paikallisen merkkimiehen patsas: eikö kotiseudun oman suurmiehen tai elinkeinoista kertovan teoksen kautta voitaisi – vaikka opetussuunnilman puitteissakin – tehdä historiaa läheisemmäksi ja siten ehkä kiinnostavammaksi?

Pyörä-2

Koivun vastaus oli minulle melkein odotettu: kouluopetuksessa ”puunilaissodat jäivät nimenä mieleen”. Kertoo hyvin paikallishistorian opetuksesta koululaitoksessa, varsinkin jokunen vuosikymmen sitten. 😉

Katri H:n – liki ammattimainen analyysi 😉 – oman kotiseudun paikallishistorioista on minulle hyödyksi luennonpidossa. Erityisesti pidin luennehdinnasta: ”Ne ovat myös positiivisia, ”maksaja on oikeutettu edustavaan muotokuvaan” -tyyppisiä teoksia.” Tuo on niin totta: useat paikallishistoriat on joskus kirjoitettu siten, että jää vaikutelma, että ”sen lauluja laulat, kenen leipää syöt”. Paikallishistorioista (tai yritys- tai vaikka urheiluseurahistorioista) toisaalta toivoisikin, että ne olisivat sellaisia kuten Katri H. kirjoittaa: ”Ne antavat ylivieskalaisille paikallistuntemusta, muokkaavat identiteettiä ja luovat tunteen yhteisestä menneisyydestä.”  Antaisivat varmasti vielä enemmän kun niistä tehtäisiin elämänmakuisia, ihmisläheisiä ja niistä olisi tieto ihmisillä.

Sadulle kiitos Kouvolan tilanteen kertomisesta. Siellä tuo historiaharrastuneisuus kuulostaa hyvin samankaltaiselta kuin Rovaniemellä on, tai ainakin on ollut.

Se että Haukiputaalta käytiin Oulussa ”historiallisella” kävelyllä, kuten Laura kertoi, on minusta oivallinen tapa, miten historiaa voisi tehdä tiettäväksi. Ja se tuo mieleen, mitä meidän (Pehtoorin ja minun) italian kielen opettaja Kansalaisopiston iltatunneilla jokunen vuosi sitten kertoi, kun kyselin, miten Italiassa opetetaan historiaa. Ensinnäkin siellä kouluopetus keskittyy Italian (ja antiikin Rooman) historiaan. Euroopan historia nähdään antiikin, renessanssin ja nationalistisen Italian kautta. Ja sitten tämä nuori italiatar kertoi, että tavallista oli, että historian tunneilla mentiin ulos kiertämään. Katsomaan niin kuin nyt vaikka sitä missä Gaius Julius Caesar piti Forum Romaniumilla puheitaan tai sitä missä Garibaldi ja paavin joukot taistelivat. Rooma on historia.

Forum Romanum

Historiikki vai historia? Näiden käsitteiden ero ei ole kovin yleisesti hahmotettu, mutta akateemisessa maailmassa niillä on vissi ero. Historiikiksi nimitetään usein aika suppeaa, tapahtumat ja päivämäärät kronologisessa järjestyksessä luettelevaa tai kertovaa esitystä. Se voi perustua alkuperäisiin asiakirjoihin, mutta tutkimuksellisuus, kontekstualisointi on usein kovin vähäistä. Katri H:ta lainaten historiikeistä voisi todeta, että ”Ne ovat ”totta”, niissä on lähdeluettelo, mutta niitä ei ole nootitettu. – –  analyysi ja keskustelu aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa on vähäistä.” Historia taas on (yleensä ammattilaisen) tekemä, lähdeviittein, historiantutkimuksen metodein tehty analyysi. Useimmat kaupunki- ja kuntahistoriat ovat juuri historioita.

Mustio

Nyt paikallishistoriallinen paatokseni tässä blogissa tokenee toviksi.

Kirjoitettu kello 18:51

Tammi- ja helmikuu ovat blinien aikaa. Miksikö? Niiden ”historiallisesta syystä” olen joskus kirjoittanut Kalevaan kolumninkin. Ohjeita niiden tekemiseen on ollut täällä blogissani useamminkin kerran. Erilaisia. Eilisiä blinikestejä varten olin valinnut sen perinteisimmän, yön yli kuplimista vaativan. Lopultakin ehkä parhaan. Ainakin meillä kokeilluista paras. KLIKS

Vielä kun eilinen paistajapoppoo olisi ollut vähän rauhallisempi, niin olisimme saaneet täydellisiä, nyt vain erinomaisen hyviä. 😉 Pojan kanssa kimpassa paistelimme, – kaksi säheltäjää, tulos sen mukainen. Mutta ei porukka valittanut. Isosta taikinasta paistellut humahtivat kaikki. Enempikin olisi ehkä mennyt. Paistamisen onnistumisessa, siinä, ettei rasva maistu, eikä roisku, olennaista on kirkastettu voi eli ghee.

Kuvassa näkyy, kuinka sakka on valunut lasin pohjalle, ja juuri sitä ei käytetä. Ghee eli kirkastettu voi (Valion sivulla ohje) on oivallista myös kun paistaa kuhaa tai muuta kalaa.

Blinikestit-7

Meillä siis oli tuota voita. Blinit hyviä, melkein loppuivat kesken, mutta onneksi oli ”vararavintona” rosamunda-uuniperunoita, joille blinilisukkeet sopivat tavattoman hyvin.

Blinikestit-2

Lisukkeena tietysti perinteiset roscoff-sipulihakkelus, vatkattu smetana ja siianmäti, sekä Myrttisen kurkut ja hunaja. Usein on ollut sienisalaattia, mutta tänä talvena viimeiset suolasienet söimme jouluna. Savuporolastujakin on joskus ollut. Vuorotellen-kirjassa tammikuun kohdalla on hyvä poromoussen ohjekin, mutta nyt tein uudenlaisen, ehkäpä entistä paremman.

Poromousse blineille tai uuniperunoille

100 g savuporolastuja
1 dl ranskankermaa
2 rkl ruohosipuli-Viola (tms)-tuorejuustoa
loraus kermaa
1 rkl silputtua persiljaa
parin sentin pätkä pieneksi silputtua purjoa
2 rkl puolukoita
mustapippuria

Sekoita aineet keskenään ja anna tekeytyä tovi jääkaapissa.

Blinikestit-4

Onhan niitä ehkä helpompiakin herkkuja, mutta tiedä häntä, onko sydäntalvella parempia… Meidän nuori (12 v.) vieraskin, ennen blinejä syömätön, tykkäsi. 😉

No sitten: mitä blinien kanssa juodaan? Vettä tietysti. Mutta blinit taitavat olla viinillisesti yhtä vaikea kuin parsa. Vuosia, vuosia sitten olimme Pehtoorin kanssa Stockan Alkossa ja päätimme (vastoin tapojamme) lähestyä henkilökuntaa kysyen neuvoa ”Mikähän olisi hyvä viini blineille?” – Myyjä katsoi meitä hieman oudoksuen ja kysyi ”Mitä ne blinit olikaan?”

Noh, olemme tehneet jos jonkinlaisia kokeiluja, viinikerhon kanssa päätyneet siihen, että samppanja on paras, mutta jos haluaa jotain edullisempaa ja ihan hyvää, niin eilen testaamamme, jonkun lehden (Hesari?, Viini-lehti?)  viini-ruoka-arviosta bongaamani ja eilen äkkiä Välivainiolta hakemani saksalainen Grauer burgunder (saksalainen Pinot gris) todettiin kahden hengen tuomaristollamme oikein kelvolliseksi.

Blinikestit-5

Blinikestit-6

Jälkiruoaksi oli kahvia ja viime viikonlopulta jääneitä Rocky Roadeja, perjantaisia konvehteja sekä kaupan Runebergeja. Kolmen eri leipomon skaba: Antell, Huovinen, Pullapirtti. Selkeää voittajaa ei ollut. 😉

Blinikestit

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään ei ollut ”Oma paikallishistoria” -kisan arvontaa. (ei onnettaria: Esikoinen lähti ajelemaan Tampereen kautta Helsinkiin, nuoripari ”palauttamassa” nuorta vierasta Revonlahdelle. Joten arvonta siirtynee huomiseen tai tiistaille. Siis vielä aikaa osallistua. Mahdollisuudet  voittoon aika hyvät, sillä osallistujia vasta kourallinen. Katsohan täältä.)

Kirjoitettu kello 17:07

Olennaista on hyvä ruoka, joka on ansaittu ahkeralla työnteolla. Tai ei vaiskaan, ei se nyt niin mene. Mutta tänään on tullut oltua ahkera ja syötyä aika hyvin. Perjantaiksi. Perjantaiksi aika pajon töitä ja aika hyvää ruokaa. Kaikki on suhteellista.

Duunien jälkeen yritin ottaa päikkärit; hah! Oli niin kova nälkä ja vielä ylikierroksia, jottei siitä mitään tullut. Siispä aika pian luovutin ja siirryin Festaan köksäämään. Etanoita söimme (ja vähän  muutakin). Kaksistaan. Koko perheen blinikestit siirtyivätkin huomiseen Juniorin työkiireiden vuoksi. Jo huomista ajatellen kuitenkin kolusin kaappeja .. eikö teillä muilla koskaan löydy suklaajemmoja? Meillä löytyy, sillä suklaat on jemmattava,- Pehtoorin vuoksi! Enkä ollut muistanutkaan tällaista Pariisin polkua, joka oli ennen joulua tullut hankituksi. Maistuihan sokeri ja suklaa hyvälle. Punaviinin kanssa jälkkkäriksi…

Talvi-18

Jäi siitä huomiseksikin. Onneksi jäi.

WP_20150123_17_39_15_Pro

Päivästä vielä: kävin puolelta päivin keskustassa. ”Historiaa tilauksesta” -projektien tiimoilta ja ihan vain pari pientä pysähdystä matkalla. Kamera oli tietysti mukana, ainahan se on.

Talvi-8

Jollei ole kokenut tätä pakkasta, tietääkö, kuinka kylmä noissa kuvissa on?

Talvi-9

Oli niissä.

Valitettava tosiasiahan on, että minä en juuri linnuista pidä. Tai en niistä innostu. Paitsi riekoista, kuukkeleista, västäräkeistä, räyskistä, joskus sorsista, useimmiten pääskysistä… Mutta siis periaatteessa, jotenkin vain eivät ole minun juttuni. Kuka niistä innostuu?

No joka tapauksessa. Tänään tiukkana pakkasperjantaina oli lintuja pihlajissa. Raatinsaaren pihlajissa olivat lounaalla kun oli olin menossa kaupunkiin. Eikä niitä häirinnyt, että pysähdyin niitä kuvailemaan.

(klikkaa isommiksi)

Talvi-24-447x400

 1bb-2

1bb

Lintukuvakontribuutioni on taas pitkäksi aikaa täytetty! 😉

Kirjoitettu kello 20:09
Ti
20
01
2015

Arjessa

Mihin voisi lähettää reklamaation huonoista yöunista? Kenelle saa valittaa ja pyytää kompensaatiota tai hyvitystä unista, joissa tulee kohdelluksi kaltoin, joissa epäreiluus ja epäoikeudenmukaisuus on sietämätöntä ja joista jää vielä valveillaoloonkin valju ja loukattu tunne? Nyt on parina yönä ollut niin huonot fiilikset, ettei mitään rajaa.

Vaikka on kyllä ”live-versiossakin” ollut ongelmia, harmistusta, vähän epäonneakin tiettyjen projektien parissa. Ja hämmästystäkin.

Ja näiden asioiden kanssa aamusella tupistessani poika lähettää ”oman työhuoneensa ikkunamaisemakuvan”

 

altAgQVpMH2ngrm3NYaXLXnlMlQjE53-3UYdWhmsWT9i3KK

ja kyselee millainen maisema minulla on?

– Go-pro -otsallako sitä duunia tehdään, kyselen ja harmistus nyt ei ainakaan vähentynyt.

Ja juuri ennen kuin lähdin huoneestani luennonpitoon ja sen jälkeen workshoppiin, niin pojalta tulee toinen kuva ja viesti ”Lopeta työt ja tuu kuvaa haloa”.

altAnFNgog0ZINZdMMEzdNd3idE8KCOzH_Cc_3J5Dcup4w0

Hmph! No eipä kiinnostanut. No ei! Ja kylmäkin oli.

Töistä suoraan Caritakseen, joten enpä valoisan aikaan paljon kuvailemaan ehtinyt. Kotiin tullessa tuoksui pihalle asti: Pehtoori oli – aikeidensa mukaisesti – tehnyt kaurarieskoja. Ne oli vielä lämpimiä.  Hmmmm…. Niitä meillä oli ”aina” opiskelijakeittiössämme Toivoniemessä asuessamme.

1-2

Ja ohje menee näin: litra asidofilius-piimää, purkki kermaviiliä, ½-1 rkl suolaa, vähän öljyä, ehkä puoli desiä jauhoja ja sitten joukkoon sekoitetaan kauraryynejä niin paljon, että kauha pysyy pystyssä. Annetaan turvota tunteroinen jääkaapissa, levitetään taikinaa uunipellille (neljä rieskapyörylää pellilliselle) ja paistetaan kuumassa uunissa (225 – 250 C) niin että rieskat vähän ruskistuvat. Arkihyvää. Hyvä ruoka, parempi uni?

Kirjoitettu kello 19:33

Mikä siinä on, että parhaat (tai ainakin näkyvimmät, kuuluisimmat) keittiömestarit ovat miehiä? Olen pohtinut tätä ennenkin. Hiljaa mielessäni.

Minulla on jo monta tuttua keittiömestaria, – paistinkääntäjissä heihin olen tutustunut. Onko niin, että kahta lukuunottamatta kaikki ovat miehiä? Taitaa olla.

Sain Pehtoorilta joululahjaksi Johanna Catanin kirjan ”Syömään vai drinkille. Suomalaista ravintolakulttuuria”, joka on pääosin hyvä kirja, tosin vähän urputtaisin käsitteistä, rajauksista, näkökulmista, jos minun olisi se tutkimuksellisesti arvosteltava, mutta kaikkinensa ihan mielenkiintoista luettavaa. Ja kirja on täynnä MIESkokkeja, miesravintoloitsijoita, mieskeittiömestareita. Eikä tämä ilmiö ole vain suomalainen. Saarioisilla, koulujen keittiössä, kodeissa ruoan tekevät äidit ja naiset, mutta isät ja miehet ovat ruokakulttuurin ja gastronomian keulakuvia, johtajia, rahantekijöitä, kilpailujen voittajia. Montako naiskilpailijaa on  Bocuse d´Or -kisassa, jonka tämänvuotinen loppukilpailu on reilun viikon päästä? Ei kai yhtään. Miksei?

_MG_1758 (Medium)

Minulle ei ole niin merkillistä nähdä miehiä kokkaamassa. Isäkin tykkäsi olla keittiössä, ainakin grillin ja savustuspöntön ääresssä kuten miehille ”kuuluukin”, teki hän kastikkeitakin, kokkasi vähän muutenkin. Mutta ei muistaakseni koskaan leiponut. Pehtoorihan osaa tehdä ruokaa. Ei vain kovin usein pääse näyttämään taitojaan, koskapa minulla on merkillinen pyrky tehdä meidän perheen safkat. Juniori osaa tehdä ruokaa, ehkä enemmän kuin isänsä. Ja kiinnostusta on.

Ja sitten sellainen jännä juttu, että yksi pojan työkavereista on innokas ja – kuvien ja pojan kertomien juttujen perusteella – tavattoman perehtynyt harrastaja, kokeilija, – gastronomi selvästikin. Juniori on toiminut meidän välisenä linkkinä, ja on ollut mukava seurata nuoren miehen varsin kunnianhimoisia kokeiluja kokkaamisen saralla.

Vuosia sitten sain sähköpostia yhden suomalaisen vakuutusyhtiön – vai oliko se pankkiiliikkeen – ekonomistilta, mieheltä siis, joka kirjoitti, että oli löytänyt netistä minun ”Riemusta ruuanlaittoon” -kirjani ja kokannut sen kannesta kanteen (onkohan siinä about 80 reseptiä?). Ja oli tehnyt pelkästään sen perusteella safkat joihinkin isoihin sukujuhliin. Olihan mahdottoman mukava kuulla tuommoinen juttu. Ja sekin osoitti, että miehillä on into kokeilla ja kokata.

Meidän kotikeittiössä, minun La Festa -kokeiluissani oli tänään aika matalan kunnianhimon kokkauksia… Ihan peruspihviä ja sille vähän lisukkeita, joista erikoisin, uusi juttu, oli pinto-pavut. Meksikolaisittain. Kelpasivat meidän Meksikon käyneelle esikoiselle, ja nuorelle parillekin.

Sunnuntai safka

Sunnuntai safka-5

Viikonlopun ruokaviinilöytö on tämä. KLIKS

Sunnuntai safka-2

Sunnuntai safka-3

Petite Syrah? Pikku syrah? Se EI ole syrah-rypäle vaan tunnetaan Ranskan viinialueilla Durif-nimisenä. Durifin synonyymejä Ranskassa ovat Dure, Duret, Pinot de Romans, Plant Fourchu. Kaliforniassa ja Etelä-Amerikassa Durif on Petite Sirah. Ja sitä tämä viini oli: kalifornialaista hyvää ruokaviiniä. Ehdottomasti vaatii seurakseen ruokaa, juustoja tai vaikka pihviä kuten meillä oli. Ja sitten sellainen ”ulkoviinillinen” juttu: pullo ja etiketti viehättävät minua kovasti.

 Ja jälkkäriksi rahkaa.

Sunnuntai safka-4

Valiolla on uusi maustettu päärynä-kinuski -rahka, joka on ihan sellaisenaankin (eräänäkin päivänä ollut eväänä) hyvää, mutta hieman jatkoin sitä. Pilkoin pari päärynää, ripottelin kuutioiden päälle sitruunamehua (ei hedelmä tummu ikävästi) ja kookossokeria (fariini- ja tavallinenkin käyvät erinomaisesti), vispasin pari desiä vispikermaa, johon lisäsin vähän vaniljasokeria ja kookossokeria ja sitten kaikki sekaisin ja annoskippoihin muutamaksi tunniksi jääkaappiin. Pinnalle löysin kahvi-suklaa-papuja, – joku hyvä murusteltu keksikin (Bastogne?) sopisi erinomaisesti.

Toinenkin jälkkäri, tai pikkuhyvä, oli tehtynä. Kaapin perältä löytyi eilen pari pientä leivontasuklaalevyä, ja tein niistä eka kertaa elämässäni Rocky Roadia. Helpompaa herkkuahan nyt on vaikea keksiä. Se, mikä tästä minun jutustani teki omanlaisensa olivat pinnalle ripotellut Wiener Nougat -muruset. Tekivät jutusta tosi hyvän. Ohjeen perusidean otin Kinuskikissan kirjasta. Näyttää sama resepti olevan netissäkin KLIKS Variointi on mahdollista, –  kerro jos keksit joskus hyvän uuden idean.

Minullepa kävi nyt vain niin, että unohdin ko. satsin jääkaappiin; ehkäpä ilahdutan näillä työkavereita huomenna.

Rocky road

Oli niin paljon kaikkea muuta asiaa meillä, että tämmöiset unohtui… Miniän kanssa käsityöasioita ja tyär ja poika keskustelivat fysiikasta (!!). Ei voi muistaa kaikkea. 😉

Kirjoitettu kello 18:32
Ke
14
01
2015

Pihan valot

Tähän aikaan vuodesta kun tulppaanikimppu ja liki metriseksi kasvanut amaryllis ilahduttavat yhtä aikaa kukkien, kun pakkanen heittelehtii kymmeniä asteita parin päivän sisällä, kun töihin mennessä ja töistä tullessa on hyvin pimeää, ei viikolla tule ulkoiltua yhtään. Ei yhtään.

Tänään pitkän duunipäivän, umpipitkän jos kohta myös tuloksellisen ja rohkaisevankin koulutusneuvoston jälkeen puoliseitsemän aikoihin kotiutuessa piha oli hienon puuterilumen peitossa, joten edes pihalle lähdin. Kameran kanssa tietysti.

pihalla-2

Autotallin ikkunan jääkiteet

pihalla-3

Pallerotuijat, tai mitä havupensaita Pehtoori viime kesänä tuohon penkkiin istuttikaan, ovat mukavan näköisiä talvellakin.

pihalla-7

Pihan valot, … vuoroin kirkasta, vuoroin lumituiskua.

pihalla-5

pihalla-4

pihalla-9

Joulupuusta on tullut valopuu.

pihalla-8

Koristekaali on rupsahtanut aika tyylikkäästi.
”Mamsellimaisesti”?

Puhelimellakin kuvailin ja näytöllä näkyi yhtäkkiä Ilta-Sanomien otsikko ”Kaksi kuollut välikohtauksessa Oulussa – Poliisi: ”Välttäkää liikkumista Itä-Tuirassa”. Äkkiä tyttärelle (asuu Länsi-Tuirassa) viesti, että ”lenkille et lähde, sisällä pysyt”. Ja tyär oli juuri tulossa kaupasta Lidlistä, ja tekstaa takaisin – paitsi pysyvänsä visusti sisällä – myös että: ”Ei tullu mieleen et Meksikosta kotia tullessa poliisi käskee täällä pysymään lukittujen ovien takana”.

Sellaista kun ei Meksikossa sentään koskaan sattunut.

Vaikka minä en kyllä sieltä ikinä unohda tätä juttua (postauksen jälkimmäinen osa).

Kirjoitettu kello 20:30

korostaen-21

Töissä aamulla ilokseni huomasin pöydällä kaikkien tarpeellisten kynien olevan tallessa. Ei mikään itsestäänselvyys. Mikä ei kuulu joukkoon? Kaikki kuuluvat! Huulipuna on hyvin tärkeä korostukseen. 😉

Untitled-2Kovasti olen kirjoittanut ja korostanut tänään. Minähän edelleen kirjoitan käsin, kynällä, paperille, muistikirjaan, papereihin, muistioiden reunaan. Kirjoittaminen on ajattelemista. Ja käsin kirjoittaminen nimenomaan ajatusten hahmottamista, luonnostelua, luomista, muistiin (myös omaan) merkitsemistä, oppimista.

Niinpä minä kyllä taas luennolla ihmettelin, kun opiskelijat eivät kirjoittaneet muistiinpanoja, mutta tämä on iäisyyskysymys – en nyt siitä enää rutise.  Mutta kuinka mukava olikaan luennoida! Ja keskusteltiin – minä en siis höyrynnyt itsekseni koko aikaa! Untitled-1

Korostuksesta puheenollen; eipä ihan kaikki kuitenkaan ole ollut tallessa. Kävipä nimittäin vähän tympeästi, että unohdin uudenvuoden päivänä mökiltä lähtiessämme pari kirjaa sinne. Eikä ihan mitä tahansa kirjoja. Kaksi sellaista kirjaa, jotka ovat ihan perusteoksia tämän nyt meneillään olevan luentosarjani kannalta. Niin perus, että syksyllä varhain ostin toisen, ostin oikein omakseni, toinen jo olikin oma (olen siihen artikkelinkin kirjoittanut), että voisin alleviivata, korostuskynällä merkitä. Ja molempia ehdinkin jo joulukuussa lueskella, luentoainesta niistä korostella etc. Ja vakaa aiehan oli että mökkiviikon aikana noista työstän luento-power-pointeja. En työstänyt. No ei se mitään. Olinhan kuitenkin jo perehtynyt asiaan.

Ja kun sitten kotiin palatessa jo viikonloppuna topakasti ryhdyin hommiin, hoksasin unohdukseni! Hitto! Siispä aika iso työ hukkaan. Argh! Ja hämmästyttävintä oli että Pehtoori ei heti hypännyt autoon ja ajanut 480 km matkaa mutkin hakemaan vaimon luentomatskut Ouluun.

Jotta kynät on tallessa, kirjat ei.

Kirjastosta löytyivät.

Mutta niitä ei korostella,

eikä reunoihin kirjoitella.

 

Kirjoitettu kello 20:41

Muistoja, yllättäviä löytöjä …

Tein tänään päivälliselle (lue: sapuskaksi, sillä nuoriso oli luvannut tulla syömään) Coq au vin´iä ~ kukkoa viinissä. Se kuuluu talviruokien pataruoka -sarjaan, se kuuluu ruokiin, joita pitäisi tehdä useamminkin. Periaatteessa tiesin, miten se tehdään, mutta etsinpä kuitenkin vanhan, klassikkokeittokirjan: Julia Childin ”Ranskalaisen keittiön salaisuudet”.

Coq au vin-5

Tuon mukaan nimittäin tein tämän ruoan ensimmäisenkin kerran, ensimmäisen kerran koskaan elämässni. Ja se kerta on ikimuistoinen. Asuimme Toivoniemessä, oli 1980-luvun puoliväli ja olin hiljalleen innostunut kokkailemaan, eikä vegevaiheeni ollut vielä todellisuutta, – vai olikohan se sittenkin jo ohi.

Haimme Hovihallista kukon (= kokonainen pakastekana, ei ollut mitään broilerfileitä yms.) ja muut tykötarpeet. Lievää epäuskoa onnistumisen suhteen aiheuttivat ohjeessa vaaditut herkkusienet. Tuohon maailman aikaan Oulussa ei saanut mistään mitään tuoreita herkkusieniä, – en varmaan ollut koskaan moisia nähnytkään. Oli vain tölkki ”champions”. Olin hyvin ihmessäni kun Childin kirjassa käytettiin kahdeksan sivua!!!! herkkusienten käsittelyn selittämiseen. En voinut ymmärtää moista: ”Ota purkinavaaja-aukaise purkki-valuta sienet” oli minun mielestäni ainoa oikea ohjeistus!

Coq au vin

Coq au vin-2

Pata kuitenkin tehtiin, haudutettiin, pikkuisen kauhisteltiin vaaditun punaviinin määrää, mutta tehtiin. Huolella ja hartaudella. Kun ruoka monen tunnin ja isolta tuntuneiden markkamäärien kuluttamisten jälkeen oli valmis, istahdimme Pehtoorin kanssa pöytään, ja tietysti: puhelin soi! Esimies, emeritus, edesmennyt, prof. J. soitti: ”Kiireellisissä asioissa” – ei muuten ollut ensimmäinen lauantai-iltapäivä kun hän soitti ”kiireellisissä asioissa”.

Ja minä olin kuin olinkin reipas  ja rohkea ja heti viiden minuutin keskustelun jälkeen kerroin, mitä minulla oli lautasella, mitä olimme koko päivän tehneet ja että haluaisin nyt lähteä syömään. Hän ymmärsi. Hän oli gourmandi. Ehdottomasti. Ja kysyi seuraavalla viikolla tavatessamme, oliko Coq au vin [hän osasi sen lausua, hän osasi erinomaisesti ranskaa], ollut ”odotusten mukaista”. Totesin olleen.

Me juttelimme hänen kanssaaan usein ruoasta, juustoista erityisesti. Minä poloinen en vain osannut viineistä mitään lausua, minkä hän kyllä äkkiä oli huomannutkin, eikä niistä siis juteltu, mutta juustoista ja pataruoista keskustelimme. Burgundin padasta vaihdoimme mielipiteitä hyvinkin muutaman tovin.

No mutta tänään… Eihän se niin erikoisen hyvältä näytä, mutta kyllä se oli hyvää, erinomaista, lämmittävää, ei raskasta. Nuorisokin piti kovasti.

Coq au vin-3

Coq au vin-4

Ja ohjeen otin siis tälläkin kertaa Childin kirjasta, hieman oioin ja päädyin lopulta sellaiseen, joka oli aika lailla ”Sillä sipuli” -blogin ohjeen mukainen.

Childin kirjan ohjetta ryhdyin tähän postaukseen netistä hakemaan ja satuin tällaisen tekstin äärelle:

Julia Child ja sitten …

”Ensimmäinen suomenkielinen painos ilmestyi jo 1968 Kyllikki Villan ja Kirsti Rannikon erinomaisesti suomentamana. Vuonna 2009 elokuvan myötä kirjasta julkaistiin peräti 11. painos, mikä tekee siitä yhden Suomen keittokirjahistorian myydyimmistä ja eniten painetuista keittokirjoista. Painosten määrässä sen ylittänee vain satavuotias Kotiruoka 74 painoksellaan.”

Hmmmm….

Henkilökohtaisen ”kokkaus/keittokirjaurani” kannalta tämä on vallan merkittävää: juuri tuo Kotiruoka-kirjan 74. painos (ja sen jälkeiset painokset) alkaa minun artikkelillani (ks. täältä kun olin nimmarikeikalla tuon kirjan tiimoilta ;)).

Enpä ennen tätä iltaa tiennyt julkaisseeni jutun, joka on kirjassa, joka on  yksi ”Suomen keittokirjahistorian myydyimmistä ja eniten painetuista keittokirjoista”! Ja toinenkin yllätys löytyi internetin ihmeellisestä maailmasta: se minun artikkelini on julkaistu netissä: KLIKS Koko juttu tuolla!

Hyvä on, kyllä minä Otavan kanssa aikanaan tein sopimuksen, että jutun saa kirjassa julkaista, annoin tekijänoikeudet… Enkä pöhkö tajunnut, että annoin ne kaikkiin painoksiin ja myös nettilevitykseen! Kyllä, kyllä minä sain korvauksen artikkelistani. Ihan kohtuullisen kerta!!! korvauksen, mutta…  No niin, julkaistu on. Ei siinä mitään, ihan kelpo artikkeli se on.

Ja kukkoa viinissä: helppoa, hyvää pyhäruokaa. Suosittelen.

¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨¨

_design

Kirjoitettu kello 19:02

Onpas tänään ollut hommaa vanhojen palaajien kanssa , opiskelijoiden siis … Todella paljon. Ja paljon on niitä palaajiakin, ja moni valmistuu ja moni on ollut ihmeissään siitä, että heillä tosiaan on oikeus ja mahdollisuus tehdä tutkinto valmiiksi. Ennen joulua lähetyt kirjeet ovat nyt konkretisoituneet yhteydenottoina. Ja kun minä oikeasti olen ainoa, joka näistä meidän oppiaineessa jotain näistä tiedän, olen hyväksilukenut, korvannut, tehnyt hopseja, auttanut takaisin ilmoittautumisessa, sopinut kypsäreiden tekemisestä, graduaiheista, esseistä, koostanut arvosanoja ja tutkintoja.

Mutta sopivan pätkä työviikko on ollut, ja silti kolmen päivän jälkeenkin tuntee kyllä perjantainsa ansainneeksi.

WP_20150109_17_12_11_ProCoyoacan on meksikolainen ravintola Hallituskadulla, ja sinne mentiin tänään illansuussa Pehtoorin ja nuorison kanssa syömään. Se ei ole mikään ketjujen tex-mex -paikka, vaan natiivi-mehikaanin ja natiivi-suomalaisen perustama pikku ravintola. Tytär oli jo etukäteen innostunut ja ottanut selvää, että paikkaan tulevat jauhot, mausteet ja kaktukset (!) ovat suoraan Meksikosta, joten oli mahdollista saada niin autenttista meksikolaista ruokaa kuin Oulussa voi toivoa.

WP_20150109_18_02_32_Pro

Meistä neljästä oli hyvää, mutta meitä tietysti kiinnosti, mitä mieltä tyär on: hänenkin mielestään ”hyvää oli, aika aidot maut, mutta ei ihan autenttista”. Minäkin kaipasin salsaa, limeä… Mutta kyllä kannattaa käydä testaamassa.

InstagramCapture_13b23e8d-fb1d-4cb2-928d-ee7e5cc30e6b

Sitten mentiin vielä Teatteri Rioon. Olin kyllä ehdottanut, että mentäisiin kaupunginteatteriin katsomaan Amadeus-musikaalia, mutta nuorisolle sopi paremmin Krisse Salmisen ja Heli Sutelen stand up -show. No mikäs siinä. Eihän nauraminen voi olla pahaksi.

Vaikka kyllä olen sitä mieltä, että kuukausi sitten näkemäni Ulla Tapaninen oli parempi. Ehkä se on niin, että vanhemman, vähemmän kiroilevan, enemmän kokeneen naisen huumori, tai ehkä juuri sarkasmi ja vankka karisma, purevat enemmän kuin näiden nuorempien jutut. Ja Krissestä pidin enemmän kuin Helistä. Mutta jos pitäisi valita, että Tapaninen vai nämä nuoremmat naiset, niin Tapaninen.

WP_20150109_18_45_49_Pro

Nyt yhden hyvän, erinomaisen uutisen, toisin kuin viime perjantaina, kuultuani, siirryn takkatulen ääreen kirjan kanssa.

Kirjoitettu kello 21:37

Pakkanen ei mielestäni ole perusteltu syy olla sisällä, eikä syy olla lähtemättä lenkille. Ei millään muotoa.

Mutta onnistuin puhumaan itseni ympäri, selittelemään laiskuuttani, perustelemaan oman ajan tärkeyttä ja sen merkitystä koko tulevan vuoden jaksamiselleni, antamaan itselleni anteeksi,  — siis en käynyt lenkillä tänään, eikä minulla ole yhtäkään kaunista loppiaistiistain pakkaskuvaa merenrannasta eikä mistään muualtakaan…

Ja hitto, mikä henkinen taistelu oli itseni kanssa käytävä, etten pihalle ja merenrantapoluille pakkautunut. Etten villalla ja vaatteilla kehoani vuorannut ja tepastelemaan taittunut. En. Ja lopultakin nautin ihan hurjan paljon kun laittelin kuvia, sosiaalisia suhteita tietokoneen ja puhelimen kautta hoitelin, hyvää, kevyttä !!, ruokaa vain Pehtoorille ja itselleni kokkailin. Ihan vain pirttipäivän pidin.

Ja syysloman Mallorcan maisemissa monta tuntia nautin. Korttejakin taisi syntyä, ehkä yksi pikku juliste Kilpurin huoneen seinälle.

oleanterisein

Kovin ovat sekalaisia nämä kuvavalintani, mutta joka tapauksessa kannattaa klikata isommiksi. Ehkä jonkun niistä voisit kelpuutta jopa läppärin taustakuvaksi? Resoluutio on muutamissa tosi iso, vaikka korttitulostukseen riittävä.

rannekkeet

La Palman katedraalin sivupihalla rihkamakauppiaat (fariseukset?) myivät tällaisia.

Karkkipäivä

Karkkipäivä.

Kuvajuttuja

Oliiivilehto 10_2014

Oliivilehdossa.

Plataanipuita

Takaisin kylään.

Kutsu

Mallorcan caféet.

Kirjoitettu kello 21:49
La
03
01
2015

Hyviä asioita

Yltiöpositiivisuus, ainainen ”kaikessa-on-jotain-hyvää” -asenne, ”käännä-toinen-poskesi” -kehotukset ja tekopyhä ”meillähän-on-kaikki-hyvin” -jutut saavat minut ärsyyntymään, varsinkin jos se on sellaista päälleliimattua, eikä myötäsyntyistä. En ärsyynny ihan helposti, mutta rajansa kaikella.

Ja toisaalta –  ehdottomasti olen sitä mieltä, väittäisin jopa, että elämänkokemuksellani – tiedän, että myönteisellä, sellaisella enempi avoimella, aurinkoisella suhtautumisella pärjää aika hyvin; elämänmeno on helpompaa siten kuin jatkuvalla jurnuttamisella ja valittamisella. Täällä Temmatussakin olen koettanut pitää yllä sellaista enempi-vähempi ennakkoluulotonta, enempi-vähempi myönteistä asennetta ilmassa, … olen yrittänyt olla/kirjoittaa siten, etten kovin kovasti urputtaisi.

Aina tuo positiivisuus ei ihan itsestään vain kanna. Ei vaikka miten yrittäisi.

Niinpä.

Tänään on ollut sellainen päivä, että olen tarkoituksellisesti, tietoisesti koettanut oikeasti olla liki sokerisen positiivisesti ajatteleva, hyviä puolia vaikka kivenkolosta esille kaivava, vaikka väkisin yltiöpositiivinen, tarkoituksenmukaisesti pelkkiä positiivisia pointteja tässä päivässä näkevä. Ja onhan niitä – monia hyviä hetkiä tässäkin päivässä ollut. 😉

nastat

Surkea räntäsade, jota sotki maiseman jo aamukuudelta, jätti puihin valkoista. Eilen kovin valjulta vaikuttava maisema olikin valkoinen tänään!

Ja se, että sittenkin sain puolen päivän jälkeen lenkille lähdetyksi, oli voitto. Eikä se keli sitten niin paha ollutkaan. Semminkin kun oli ne uudet Icebugit. Jo eilen ensimmäistä kertaa uusia nasta!!!lenkkareita kokeillessani olin vakuuttunut, että jo vain ovat oivalliset. Taapertaminen oli turvallista ja tömäkkää. I like!

Tänään kaupassa iloa aiheutti monikin asia. Olin siellä paljolti nukkumattoman yön jälkeen heti aamukahdeksalta ja pikkuisen huolimattomana, mm. lompakkoni olin jättänyt autoon, minkä huomasin vasta kassalla, juuri ennen omaa vuoroani ;), mutta hymyilevä, kassalla ollut, nuori mies vain totesi ”meillä kaikilla on huonot aamumme” ja lähti reippaasti ja hymyillen punnitsemaan palsternakkaa, minkä olin itse unohtanut tehdä.  Palvelua oli. Mutta ei tuskastuneita kanssa-asiakkaita. Kömmähdykseni jäi yleisön puutteessa liki huomaamatta.

Ja vihanneksista puheenollen: kukkakaalit maksoivat vain euron, parsakaalit euron, paprikat olivat edullisia, porkkanat rapsakoita, laareissa kaikkia lempparisipuleitani, lantut luomuja!

lauantai

Ei me kaksistaan noita kaikkia sentään syöty; huomiseksi teen marinoituja juureksia. Maistuvat nuorillekin.

Ja sellainen juttu; Pehtoori & Poika kävivät tänään hakemassa polttopuita. Kimpassa menivät. Hassua, mutta jokin minussa läikähti, – jotenkin tuntui erinomaisen mukavalle.

Ei ehkä elämää suurempaa, mutta sellaisestakin ymmärsin iloita, kun hoksasin kahden saamamme joulutervehdys-kukka-asetelman  (jotka by-the-way käytettiin mökillä viime viikolla) amaryllisten ”kasvaneen yli”, notkahtaneen pahemman kerran, ja mietin, mitä asialle tekisin ja hakeuduin pihan perällä olevalle varastolle, ja sieltä varsin vaivattomasti löysin tukikepit kukille. Että on sellainen Pehtoori, joka huolehtii puutarha-asioista ja tavaroiden järjestyksestä!

 

lauantai-3

Päiväunet. Niistä ei voi muuta kuin olla kiitollinen. Että sellaisiin on mahdollisuus, ja kyky. Tuo jälkimmäinen(kään) ei ole minulle mikään itsestäänselvyys.

Ja nyt. Takkatuli. Sellainenkin ylellisyys on kotona. Siis sen ääreen…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sitten ihan muuta… täällä blogissani (virallisesti 7 vuotta tuli täyteen!!) on ollut aina vuodenvaihteessa tapana tehdä katsaus edelliseen vuoteen ja palkita (kirjalla, kuohuviinillä, korttikotelolla) eniten kommentoinut (ks. esim. 2013) ja nytkin kalenteri on valmiina postitettavaksi, mutta WordPress, jonka alustalla ja tilastoinnin varassa blogini on, ei ole onnistunut toimittamaan tilastoja ja kertomaan, kuka on vuonna 2014 eniten kommentoinut (Katri vai Koivu)? Kyseltyäni, ilmoittivat, että ma 5.1. joku on töissä ja ehkä silloin saan tilastot… Ja tässä samalla voin jo julistaa ”uuden kisan” = vuonna 2015 eniten kommentoinut palkitaan ensi vuonna. 🙂

 

 

 

Kirjoitettu kello 19:45
Pe
02
01
2015

Vuoden lopulla

Maailma saatiin valmiiksi viime vuoden puolella.

WP_20150101_01_16_28_Pro

Toissailtana hirmuinen loppukiri, että liki 1000 palan maapallo saatiin valmiiksi ennen kuin lähdettiin mökiltä Saariselän keskustaan.

WP_20141230_23_08_00_Pro

Oppiikihan sitä tuollaisesta jotakin, mutta sitä mietittiin, että miksi palapelien kokoaminen on niin mukavaa? Ei tarvitse ajatella muuta? Tavoite on saavutettavissa? Kootessa on mukava höpötellä tai olla hiljaa. Kaikkihan eivät tuollaiseen retkahda (esim. Pehtoori ei) mutta toiset sitten enemmänkin (tytär aina, minäkin lähes aina).

31_12_2014

Seitsemän aikaan, kun pallo oli valmis, lähdimme syömään.

31_12_2014-17

Paikaksi valikoitui Lumi-ravintola (ylh. oik.) kahdestakin syystä: ei ole siellä ennen syöty ja se mainostaa listoillaan olevan Jäämeren kuningasrapua. Sitähän minä sitten tilasin. Oli odotuksenmukaista: hyvää.

WP_20141231_19_22_08_Pro

Illallisen jälkeen olisimme Pehtoorin kanssa tietysti vetäytyneet takaisin Hangasojalle, – me niistä raketeista, vaihtuuhan se vuosi vähemmälläkin. Mutta tyär oli tiukkana: puoleenyöhön asti ollaan ihmisten ilmoilla. Eiku Panimolle.

31_12_2014-9

Minä olen kulkenut Saariselällä 11-vuotiaasta asti, Panimo siellä on ollut neljännesvuosisadan – ainakin, mutta enpä ole koskaan käynyt. Kerran ovella: oli täynnä väkeä, tupakansavua, meteliä, viinanhuurua. Ja siitä lähtien en ole siellä halunnutkaan käydä. Nyt mentiin. Ja sehän olikin vallan familiaari, siisti, rauhallinen, pubi-tunnelmainen paikka, jossa listalla oli mm. raakkulonkeroa, Oskuperkelettä, jalostettua kaakaota ja ihan tavallista kuohuviiniäkin.

WP_20141231_22_38_04_Pro

31_12_2014-8

Vielä ennen puoltayötä ehdimme käydä Teerenpesässä, josta siitäkin minulla on ollut hyvin ennakkoluuloiset käsitykset. Siellä olen käynyt silloin kun se oli ihan uusi = noin 30 vuotta sitten. Lähtemättömän vaikutuksen teki stadin slangia puhuva leidi (tekisi mieli kirjoittaa naikkonen), jolla oli minkkipanta päässään, täysin naarmuttomat, pakastavedetyt laskettelumonot jalassaan ja joka esiintyi niin laskettelijana, niin laskettelijana. Silloin paikka vaikutti jotenkin trendikkäältä, muotitietoisten pintaliitäjien paikalta ja nyt? Nyt se vastasi melkein sellaista kuin aiemmat muistoni Panimon ovelta olivat. Karaoke soi, nuoria melkoisessa jurrissa, Jekku-pulloilla vuoratut lautaseinät ja paikalla suomalaista kaamosmasennusta Lapin Kullalla ja lonkerolla lievittäviä enemmän kuin tiskille mahtui …

Pehtoori ja Esikoinen pelasivat yhden biljardin, minkä jälkeen olikin hyvä aika häipyä katselemaan ilotulitusta. Olen jo niiiiin vanha ja kukkahattutäti, etten oikein perusta tuollaisesta rahojen ampumisesta taivaalle, mutta ei voi mitään: hienoa oli. Todella komea ilotulitus oli. Taivas oli mustanpuhuva ja pilvetön, sää tuuleton, oli pikkupakkanen, – ja raketit vaikuttavia! (klikkailehan isommiksi)

31_12_2014-15

31_12_2014-16

Happy New Year

Kyllä minä vaikutuin niistä puistakin, joita kylän pääraitin varrella on.

31_12_2014-7

31_12_2014-14

Kirjoitettu kello 19:04

Eilisestä kolmen hengen uudenvuodenaatonjuhlinnasta kuvia ja juttua huomenna, nyt on vain julkaistava kuvat tämänpäiväiseltä kotimatkalta!

Nukuimme pitkään, teimme lähtöä kauan: puolelta päivin suljimme Myötätuulen oven – Hangasojalla tihuutti vettä!

Kun Kutturan risteykseen pääsimme, huomasimme, että vielä kerran Lapin luonto näytti meille kauneutensa, koko taivaankannellisen väriä, valoa, tulta. Ilman pyroaineita, ilman mitään keinotekoista.

Tie oli liukas, Pehtoori ajeli, tytär ja minä kuvasimme ”lennosta”. Lähes koko matkan mökiltä Sodankylään hehkui. Luomuilotulitus. Pohjoisen luonnon kauneus, monimuotoisuus.

Ennenkin on sanonut tästä: pimeä! kaamosaika. Kuinka kaunis se tuolla raukoilla rajoilla voi ollakaan!

Klikkaa kuvat isommiksi.

Taivaantulet 2015

Taivaantulet 2015-2

Taivaantulet 2015-4

Taivaantulet 2015-5

Taivaantulet 2015-6

Taivaantulet 2015-7

Taivaantulet 2015-8

Sodankylän jälkeen alkoi sumu. Mutta oli vielä suhteellisen valoisaa, tai siis vain hämärää.

Rovaniemellä kahvi-croissant-tauko, ja sen jälkeen minun vuoroni siirtyä rattiin. Liukasta ei ollut. Ihan tavattoman vähän liikennettä, paljon vähemmän kuin tavallisina sunnuntaina mökiltä palatessa, mutta sumua oli. Ihan mieletön sumu ja pimeys. Hädin tuskin 50 metriä eteenpäin näkyi. Hiljalleen tultiin sitten. Kaikkinensa kuusi tuntia kului, mutta turvallisesti tultiin.

Olipa mukava, leppoisa, rauhallinen mökkiviikko. Iso onnenrippunen elämässä oli tuo.

Kirjoitettu kello 21:01