Pe
24
10
2014

Rotkopatikka

Pitkä patikka

Viimeinen patikkapäivä. Tarkoituksena oli tehdä vähän sellainen lyhyempi päivä, jotta olisimme yhden kieppeillä jo aftterhikellä ja lounaalla takaisin kylässä. Perjantai-iltapäivää tarkoitus viettää altaalla, hiljalleen pakkaillen ja vielä kerran illalla rauhassa hyvin syöden.

Mutta eihän se ihan niin mennyt.

Oli päätetty aloittaa patikka Fornalutxista. Niin tehtiinkin. Ensin ostettiin kylän pikkukaupasta energiajuomaa  ja croissantit, banaaneja ja vettä …

Pitkä patikka-8

Sitten jälleen napakka nousu (kuten suunnilleen joka aamu tällä viikolla), about puoli tuntia. Sen jälkeen alkoi pari kilometriä pitkä alamäki, asfaltoitua pikkutietä. Niin oli tarkoituskin. Bianiaraixin kylässä olimme risteyksessä, josta patikkaoppaassa todettiin, että ”suosittelemme poikkeamista  rotkoon”. Ja edelleen suosituksena : ”One of the most beautiful spots on the island”. Ja mehän poikkesimme. Nousimme. Nousimme. Maisemat huikeita. Polut kivisiä … mennessä ladottuja, palatessa eivät todellakaan.

Pitkä patikka-2

Pitkä patikka-3

Pitkä patikka-9

Pitkä patikka-11

Aurinkokin alkoi jo paistaa laakson pohjalle, näkyä liki kilometriin kohoavien vuorten  väliin. Jatkoimme nousua katettua kivipolkua. Rotko alkoi hahmottua. Ja jossain välissä tajusimme, että ollaan reitillä, jolla noustaan yli puoleen kilometriin, kierretään rotkon keskellä oleva vuori… Eikä polut enää kivettyjä, eikä aurinkoa näkyvissä.

Mutta eihän me enää periksi annettu. Ja tänään, kuten koko viikolla, on ollut ilo se, kuinka nuoripari on ollut reipas, innokaskin, marisematon, hyväkuntoinen, ja jokapäivä innokkaana jatkamaan ja kapuamaan…

Pitkä patikka-5

Pitkä patikka-6

Pitkä patikka-10

Pitkä patikka-12

Löydettiinhän sitä tällekin reissulle luola.Vähän paremmin seurauksin kuin vuosi sitten Madeiralla. Juniorin kanssa oltiin jo menossa tutustumaan lähemmin: Pehtoori ja Miniä varoittelivat… tultiin pois. 😉

Ja rotkopatikka jatkui.

Pitkä patikka-13

Välillä muistin kuvatakin: perhonen.

Pitkä patikka-14

 Pengerrystä.

Pitkä patikka-15

Kukkia.

Barranc de Biniaraix oli hieno, mutta paikoin tylsä, paikoin liki vaarallinen, alas tullessa pari kilometriä polkua, jolla kiviä, rullaavia kiviä, metsän siimeksessä, jyrkkää, tarkkuutta vaativaa. Mutta eivätpä seuralaiseni valittaneet, en siis kehdannut minäkään.

Coll d´en Se (453 mpy) tuli huiputettua. Tai jos tarkkoja ollaan niin sen viereisen vuoren (Cornador Gran 956 mpy) rinteillä tepasteltua. About 22 000 askelta. 10 km? 15 km? vaikea sanoa, mutta patikoitiin.

Biniaraixissa istahdimme pienen kylän ainoan kuppilan patiolle; tuoremehu (lasilliseen menee kolme appelsiinia), cava ja olut olivat ansaittuja.

Kohti Solleria ja puolivälissä tilasimme taksin. Oli jo melkein viisi tuntia kävelty. …

Altaalla iltapäivän lopuksi.

Illalla vielä syömään neljästään: Randemar-ravintola tarjosi parastaan. Välimeren illan lämmössä (fleeceviltit sylissä) kertasimme viikkoa, totesimmme hyväksi, seuran erinomaiseksi, olotilan liki unenomaiseksi, toisiamme liikkumisesta kehuimme ikihyviksi, kuuntelimme livemusiikkia, katselimme ”kotirannan” kaunista iltaa, kuuntelimme laineiden liplatusta.

Elämä on.

Pitkä patikka-17

Kirjoitettu kello 22:05

Tänään patikan kohteena Cala de Deiá.

Deiá_-2

Mallorcan länsirannikolla, meidän kylästä etelään on pieni Deián kylä. Taiteilijoiden kylä. Ja sinne aamulla hurautimme taksilla, mutkaista rantatietä parinkymmenen minuutin matka. Ja taksimies piti omaa sightseeing-opastustaan spanglismillä niin, että jäi ymmärrys meillä kovin vähäksi, mutta osasi hän kysyttyäni meille neuvoa, missä on kylän hautausmaa ja mistä alkaa patikkapolku rantaan.

Tämän reissun hautausmaakohteeksi valikoitui juuri Deián hautalehto, koskapa taiteilijakylässä vaikuttaneilla artisteilla on siellä muistokiviä tai jopa hautoja. Taas erilainen kirkkomaa. (ks. edellisten reissujen esim. Meksiko tai Itävalta)

Deiá_-2-2

Deiá_-3

Monet taiteilijat näyttivät eläneen hyvin vanhoiksi, kun taas ”tavallisten” haudoissa silmiinpistävävää oli aika alhainen elinikä.

Deiá_-4

Deiá_-13

Korkealla oli tuo hauta-alue.

Kirkossakin piipahdimme. Kovin kulahtanut oli, mutta kylä oli kaunis, pieniä idyllisiä näkymiä…

Deiá_-5

Deiá_-11

Ja sitten laskeuduimme laaksooon ja kohti merta.

Ja mikä hieno lahdenpoukama vajaan tunnin päästä olikaan edessä!

Deiá_-8

Deiá_-7

Deiá_-14

 

Toivottavasti pieni videopätkäni avautuu. 🙂

Espressot nautimme ja pojan kanssa kuvasimme aaltoja pitkään ja hartaasti. Kuuntelimme meren pauhua. Hieno paikka oli tuo!

Paluu Deiáan eri reittiä, nousu ei ollut paha, eikä sellaista kivimöpelikköä kuin viime päivinä on edessä ollut kilometri toisensa jälkeen.

Deiá_-9

Deiá_-10

Deiá_-16

Pehtoori & Poika ketterinä… 😉

Deiá_-6

Deiásta paluu Port de Sólleriin paikallisbussilla. Kolmen vartin kyyti Sollerin kautta maksoi euro kuuskymmentä. Dösän laatu ja puhtaus eivät kovin raposia, mutta kuski oli taitava ajelelemaan mutkaisella iltapäivän alussa jo vilkkaalla (maantiepyöräilijät!) rantatiellä.

Deiá_-18

Omalle kylälle palatessa siellä näyttivät torstaimarkkinat jatkuvan: yhtä lailla myynnissä kukkia, vihanneksia, vöitä ja huiveja, koruja ja koristeita kuin lihaa ja juustoja. Lämmintä yli + 25 C. Ja mitkä EU-direktiivit muka kieltävät elintarvikkeiden myynnin  liikenteen keskellä helteellä?

Deiá_-19

Iltapäivän vietimme altaalla ja biitsillä. Uiminen on patikoijan jaloille hyvää palautumista.

Deiá_-20

 Nyt alkaa hiljalleen valmistautuminen illalliselle. Aikeena on päästä yhteen tämän kylän parhaista ravintoloista … Adios.

Kirjoitettu kello 18:07

Jo lähtiessä, matkaa suunnitellessa, oli päätetty, että yksi päivä käytetään tutustuen La Palmaan – Mallorcan ja koko Baleaarien saariryhmän pääkaupunkiin, jossa on 400 000 asukasta ja paljon nähtävää.

1_La Palma_-2

 Tämä päivä valikoitui city-päiväksi senkin takia, että oli luvannut pilvistä, sateen uhkakin oli olemassa… Taksilla hurautimme saaren laidalta toiselle. Junallakin olisi päässyt, mutta se oli paljon kalliimpi kuin taksi ja ”säästetyt” rahat käytimme Sightseeing-bussilippuihin.

1_La Palma_-15

1_La Palma_-3

Kun pääsimme Placa Espanjalle ostimme liput doubledeckeriin ja lähdimme sen katolla kiertämään Palman katuja ja katselemaan nähtävyyksiä. Näinhän on niin monessa kaupungissa tehty ennenkin… Hyvin toimi nytkin – yleissilmäys kaupungista saatiin helposti.

1_La Palma_-5

1_La Palma_-7

1_La Palma_-16

Jäimme pois La Seun goottilaisen katedraalin kohdalla.

1_La Palma_-2-2

Kuvia räpsiessä ja turistiostoksia tehden kuljeksimme: jääkaappimagneetitn ja kaksi pienen pientä, sinistä, lasia artesaaniputiikista ostin.

1_La Palma_-3-2

1_La Palma_-4-2

1_La Palma_

1_La Palma_-4

Lounaalle päätimme mennä – ei suinkaan tapaksille, vaan – Hard Rock -cafeeseen. Mietimme Pehtoorin kanssa, jotta olikohan meille kymmenes vai kahdestoista vai sittenkin jo kolmastoista HRC? –  Rooma (minulla jo neljä kertaa), New York (kahdesti), Helsinki, Madrid, Dubai, Barcelona, Lissabon, Lontoo, Pariisi, Milano, Malta, Praha, Peking, … No joka tapauksessa lounas, kuvat !! ja paidat paikallisesta HRC:sta saatiin.

1_La Palma_-8

1_La Palma_-9

Sitten kävellen kohti historiallista keskustaa. Miniän päivänä ”patikkareittien” kivet paljon helpompia käveltäväksi kuin meidän muiden reiteillä. 😉

1_La Palma_-6

1_La Palma_-10

 

1_La Palma_-11

 Mutta yhtäkaikki: me kaikki olimme sitä mieltä että paljon raskaampaa on kaupungissa tepastelu kuin vuorilla. Melu, ja pakokaasu, ostoksien ahdistus ja asfaltti eivät ole hyväksi. Toisaalta. Olipa mukava nähdä tämäkin kaupunki. Ja pitkästä aikaa käydä El Corte Inglesissa. Sehän on espanjalaisten Stocka.

Ja sattuipa kohdalle myös Chocolat Factoryn myymälä: joulukakun suklaa-minttu on nyt hankittu. 😉

1_La Palma_-12

1_La Palma_-13

Illansuussa istahdimme taksiin (45 euroa suuntaansa) ja palasimme meidän maalaiseen, r, aikkaiseen, rauhalliseen pikku kyläämme. J:) a erityisesti nuoripari totesi pariinkiin kertaan, että onneksi ei oltu varattu lomaa Palmaan vaan tänne ”sivuun”.

Ja huomenna patikkapäivä… 🙂

 

Kirjoitettu kello 22:52
Aihe: Mallorca

Tramuntana-vuoristo on Unescon maailmanperintökohde. Ja tänään se oli meidän patikkapäivämme kohde.

Tänään oli ”minun päiväni”, eilen Pehtoorin.

Capella de castello-2

Kartassa keskellä näkyy punainen neliö. Se on sen ympyrän varrella, jonka tänään kiersimme. Ja pikkuisen poikkesimme välillä. Kaikkiaan kilometrejä taisi tulla sellaiset viitisentoista. Liki viisi tuntia oltiin turneella.

Aamusumu kaunis kuin mikä.

Capella de castello

Melkein kuin Toscanassa tai Umbriassa.

Capella de castello-3

Oliivilehdoissa polttelivat oksia, ja katku oli välillä aika kova. Ja se aamusumukin vielä himmensi maisemaa.

Klikkaile ihmeessä kuvat isommiksi.

Capella de castello-5

Yhä ylemmäs noustessa sumu ja savu hälvenivät. Hiki lisääntyi. Nousua. Lisää nousua.

Capella de castello-4

Kivipengermiä matkan varrella enemmän kuin paljon.

Capella de castello-6

Sitten saavuimme patikan lakipisteeseen: Son Bledaan ja Capella de Castelloon.

Capella de castello-7

Kappeli oli vähän ”förbi”, mutta sen yläpuolella olevassa linnassa oli pieni kahvila, jossa nautimme appelsiinimehut; vastapuristetuista appelsiineista luonnollisesti. Täällä kun nyt appelsiinit, limet, greipit, sitruunat juuri kypsyvät.

Capella de castello-8

Kappelin vieressä on hotelli (keskellä ei mitään) ja sen kyljessä tavattoman viehättävä kahvila-baari, jossa paljon kauniita yksityiskohtia.

Capella de castello-11

Capella de castello-10

Capella de castello-9

Capella de castello-12

Son Bledan terassilla istuessa ilahduimme kovin, kun me kaikki neljä kaivoimme repuista puhelimet, joissa oli kuvia ja viestejä FB:ssä, Instassa, spostissa ja kaikissa kuvia ja tietoja lumesta, rännästä, pimeästä… Mallorcan kiireetön lämpö tuntui entistäkin paljon paremmalta. Kaikki on suhteellista.

Puolenpäivän pienen seisahduksen jälkeen alkoi paluumatka. Kovin kivinen, sentään alamäkeä. Tai siis sehän se (= alamäki) sattuu polviin, mutta me kolme polviongelmaista selvisimme hyvin.

Capella de castello-18

Capella de castello-15 – kopio

Capella de castello-14

Capella de castello-13

Oliivilehdoissa puiden rungot meitä hämmästyttivät, ja hiljaisuus. Paitsi että välillä linnut lauloivat, paljon lauloivat. Viehätti. Sekin.

Capella de castello-17

Ja sitten yhtäkkiä ”tulimme puskista”.  Kuvan vasemmassa reunassa ylhäällä näkyy se Torre Picade, jossa eilen olimme. Tänään olimme lahdenpoukaman vastakkaisella puolellla, paljon vaativammalla reitillä.

Ylläolevan kuvan maisemasta tunteroinen ja sitten oltiin rannassa. Lounas. Sardiineja.

Sitten muutama tunti allaslötköilyä, lukemista, uimista. Pehtoori kävi hotellin salillakin. Aurinko ei enää ole polttava, onhan täälläkin jo syksy. Iltapäivällä voi toviksi nukahtaakin aurinkoon ilman että palaa. Tai noh, minähän nyt en pala, enkä oikein osaa nukahtaakaan. Mutta että muutkaan ei pala. 😉

Seitsemäksi syömään. La Pirate valikoitui maanantai-illan illalllispaikaksi; ja reissun paras ruoka. Otimme alkuun tapakset (we are worth it! 😉   Vain pientä tärinää lihaksissa,  😉 ) ja minulla tonnikalaa avokadon ja salsan kera. Olipas kyllä ihan erinomaisen hyvää…

Hyvä päivä tänään. Oikein hyvä maanantai.

Kirjoitettu kello 22:18
Aihe: Mallorca

Pitkien yöunien ja vähintäänkin kelvollisen aamiaisen jälkeen aika lähteä hakemaan nuoret hotelliltaan, ja lähteä ensimmäiselle patikalle Mallorcalla. Eilen katselimme oppaista, Pehtoori tutki karttaa ja päätöksenä oli lähteä noin kymmenen kilometrin reitille, kohteena Torre Picada (160 mpy). Sellainen rauhallinen aloitus.

Torre Picada-12

Torre Picada

Tovi meillä meni että reitille löysimme. Mutta ei se haitannut. Port de Sollerin reunamia kierrettiin. Ihailtiin sunnuntaiaamun auvoista näkymää, ja nautittiin lämmöstä. Bougainvillet kukkivat vielä, oleantereitakin kukkivana vielä näkyi. Merenlahti liki tyven, pikkukylä turisteineen heräili.

Kiipeilykallion kohdalle satuttiin; neljästään todettiin, jottei olisi meidän juttu.

Torre Picada-2

Aika vaikuttavan näköistä puuhaa oli tuo.

Me jatkoimme turvallisesti maankamaralla, läpi oliivilehtojen, sitruspuiden välistä, pikkuista kylätietä, joka sitten vaihtui soraiseksi poluksi ja pinjametsätaipaleeksi.

Torre Picada-3

Torre Picada-5

Torre Picada-7

Torre Picada-15

Lämpötila kohosi, eikä juuri tuullut, mutta kävely tuntui hyvälle.

Torre Picada, merirosvojen tarkkailuun (1600-luvulla alunperin) rakennettu torni löytyi.

Torre Picada-9

Aika hedelmäbreikille: uuden sadon mandariinit  ja pikku banaanit olivat oiva eväs.

Torre Picada-6

Torre Picada-8
Torre Picada-10

Paluumatkan loppu asfalttia, ja lisää bougainvillea.

Torre Picada-14

Puoli yhden aikaan olimme takaisin kylässä. Aika after hiken!

Ja sitten hajaannuimme hotellien altaille. Lämmin jatkui.

Illalliselle ajattelimme lähteä naapurikaupunki Solleriin. Lähdettiinkin paikallisella ratikkakyydyillä (tästä kerron vielä joku päivä enemmän).

Torre Picada-11

Komea oli Sollerin tuomiokirkko, lämmintä edelleen (apteekin mittari näytti iltakuudelta 28,5 C) ja taustalla Tramountana. Istahdimme drinksuille, seurasimme espanjalaisten sunnuntai-illan viettoa, kiertelimme vähän ja sitten todettiin, että palaamme takaisin ”omaan” kylään. Sollerin kaupunkielämä autoineen, meluineen, ei meitä viehättänyt. Otimme taksin ja maksoimme noin viiden kilometrin matkasta kahdeksan euroa.

Torre Picada-13

Olimme takaisin Sollerin satamassa, eli meidän omassa kylässä, Port de Sollerissa.

Ja ihan turistiravintolaan retkahdimme. Ruoka verraten edullista, ja se mistä on ihan erikseen, kuvan kera mainittava, oli viini. Ribeira deDueron punaviini vuodelta 2006 (tempranillo merlot) maksoi 12,50 euroa! Eikä kyse ole lasillisen hinnasta, vaan pullollisesta. Tavattoman hyvä viini sillä hinnalla kuin Suomessa saa lasillisen tai korkeintaan pari.

WP_20141019_19_37_54_Pro

Kirjoitettu kello 22:30
Aihe: Mallorca
La
18
10
2014

Kohti aurinkoa

Jo ennen neljää olimme hereillä, ja hyvissä ajoin valmiina lähtemään lennolle. Nuoretkin, mutta sitten pieni haveri, vahinko. Miniällä putosi kihlasormus hotellihuoneen pöydässä olevan johtokotelon lokeroon, jumiin, tavoittamattomaan, poissaamattomaan paikkaan. Jo hieman sähläsimme, huolestuimme, respasta jo apua haimme. Ja sitten helpotus. Juniori sai kuin saikin sormuksen piilosta pois. Puolijuoksua Hiltonista terminaali kakkoseen ( noin viisi minuuttia). Sujuvasti hoituivat baggage drop ja turvatarkastus. Sitten kahvia!!

Kohti aurinkoa

Pimeä Helsinki jäi. Ja lento kohti Välimerta ja aurinkoa alkoi ajoissa ja sujui hyvin. Auringonnousua saatiin seurata Prahan ohikin (alla kuvassa Praha).

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

Kohti aurinkoa-2

Jossain välissä pieniä torkahduksia. Enimmäkseen vain hiljaa  istumista, ajattelemista, isoja asioita miettien, lomaan laskeutumista.

Kohti aurinkoa-3

Itävallan yli lennettäessä aurinko vihdoin onnistui kapuamaan horisontin yläpuolelle.

Ja ihan aikataulussa laskeuduimme Palmaan klo 9 paikallista aikaa. Meille jo kymmeneltä. Lämmintä + 22 C. Aurinkomatkojen oppaat vastassa, ja sitten ilmeni, ettei meitä tänne Port de Solleriin koko isosta lentokoneellisesta lähtenyt kuin kahdeksan: meidän poppoo + kaksi muuta pariskuntaa. Hurjaa kyytiä paikallinen chalet-bussikuski meidät kyyditsi saaren läpi. Kaksi pitkää tunnelia Tramuntana-vuoriston läpi, ja kolmessa vartissa oltiin hotelleilla.

Eikä meille tietenkään huonetta, olihan vasta aamupäivä, ja vaihtopäivänä edelliset eivät vielä lähteneet. Saimme hotellin kylpyläosastolla  käydä kamppeita vaihtamassa ja jätettiin laukut respan varastoon. Lähdimme rantaan kävelemään.

Kohti aurinkoa-4

Nuoret liittyivät puolelta päivin seuraamme. Kävelimme koko promenadin. Yhtä mieltä olimme, että viehättävä pieni kylä tämä on. Leppoisa tunnelma, verkkainen lauantai-iltapäivän alku. Turisteja, muttei tungokseen asti, tavallisia turisteja, ei pintaliitäjiä. Saksalaisia, englantilaisia, hyvin vähän skandinaaveja. Ei venäläisiä, ei japanilaisia.

Hiljaista, tyyntä, Välimeren sini ja taustalla vuoriston pinjamännyt ja karheat seinämät.

Kyllä me täällä viikko erinomaisesti viihdytään.

Kohti aurinkoa-5

Semminkin kun kaikki mitä täällä tähän mennessä on ehditty syödä ja juoda, on maistunut erinomaisen hyvin. Sangria ei ole hyvää muualla kuin Espanjassa, siis täällä on. Ja äsken illallisravintolassa löytyi nuorelle parille pihvit, Pehtoorille kalalautanen ja minullle ”gambas mallorcalaisittain”.

WP_20141018_19_46_38_Pro

Isot katkat ovat aina hyviä. Mallorcalainen sipulikastike niiden kanssa ihanaa!

Kohti aurinkoa-6

Kohti aurinkoa-7

Kirjoitettu kello 22:18
Aihe: Mallorca
Pe
17
10
2014

Reissun alussa

Topakka työpäivä, ja sitten äkisti kaupunkiin: hammaslääkärin kanssa palaveri tulevasta. Implantti, toinen, kolmaskin. Hinta arvio lähemmäs 5 000 euroa, joten tuli mieleen jotta vastaisuudessa joko matkustetaan tai hoidan purukalustoni kuntoon.

Viime hetken ohjeet ja lääkitys matkaa varten ja sitten kotiin: hammasremontit painetaan nyt taka-alalle. Tämä matka on maksettu ja ansaittu: nyt lähdetään.

Hailuodon risteyksessä sattunut liikenneonnettomuus aiheutti pientä huolta, ehditäänkö Helsingin lennolle. Hyvin ehdittiin.

Kahdeksalta istahdettiin Hiltonin pöytään; aika syödä tänään. Ei taaskaan valittamista Hiltonin perjantai-illan ruoassa. Surffailtiin kännyköillä. Sää Mallorcalla? Hyvältä näyttäää ..

saa

Kartoista katseltiin meidän kylän ”speksejä”

Me asumme Pehtoorin kanssa Aimiassa, ja nuoripari Porto Sollerissa.

kartta

Huomenna on herätys klo 4.00 ja lento Palmaan (alla olevan kartan eteläreunassa) lähtee klo 6.05.  Adios!

Kartta 3

 

Kirjoitettu kello 22:15
To
09
10
2014

Reissun reunaehdot

Viikon päästä olisi pakkaamisen aika. Ensi perjantaina iltapäivällä töistä suoraan hammaslääkäriin (jossa muuten kävin BTW sittenkin myös tänään) ja sitten lentokentälle. On siis pakattava jo torstai-iltana.

Lennolle-4

Syysloma mielessä katselin jo kevättalvella vaihtoehtoja, ja löysin Gaia-travelsin sivulta Sisiliasta, etelärannikolta, aika edullisen, kauniin pikkutalon KLIKS, jonka lupasin vuokrata syyslomalla ja kustantaa myös nuorenparin sinne, jos Juniori pääsee opiskelemaan. Pientä motivaation kohotusyritystä. Poikahan luki, yritti mutta ei päässyt.

Mikä sitten merkitsi, että me ryhdyimme Pehtoorin kanssa hakemaan muita vaihtoehtoja. Muistanette nämä vaihtoehdot Rooma ja Madeira etc. ja siihen puoliväliin sitten päädyttiin. Varasimme matkan Mallorcalle! (ihan kuten Koivu veikkasikin.) Ei Palmaan eikä biitsipaikkoihin, vaan Port del Sólleriin, joka on länsirannikolla pieni kalastajakylä, jos kohta taitaa elää enemmän turismilla sekin. Olennaista on, että se on Tramuntana-vuoriston kupeessa. Siellä on hyvät maastot patikoida!

Lennolle-5

Viikko sen jälkeen kun oltiin meille kahdelle matka varattu, nuoripari oli syömässä, ja miniä kyseli, että mihin te lähdette syksyllä, lähdettekö patikoimaan vai lämpimään?  – Lähdemme patikoimaan lämpimään. Ja sitten rupesivat kyselemään, paljonko matka maksaa ja onkohan sinne paikkoja ja haittaako meitä jos lähtevät samaan paikkaan? Että lähtisivät meidän kanssa yhtä aikaa, ottaisivat töistä lomat, mutta säästäisivät ja maksaisivat kyllä matkan itse.

Haittaako meitä? No ei tietenkään! Hyvillään oltiin, että haluavat meidän kanssa lähteä ja vielä patikoimaan. Ovathan toki meidän kanssa eräänkin loman Lapissa olleet ja patikoineet, mutta että oikein Välimerelle ja omakustanteisesti. Varasivat sitten seuraavalla viikolla matkan. Ottivat kolmen tähden hotellin, jonkun satasen on halvempi kuin meidän neljän tähden majapaikka. Mutta aika lähekkäin ollaan ja kimpassa patikat ja iltasyömiset ajateltiin hoidella. Mukava. Ihan tavattoman mukava.

WEBCAM – kylän rannasta

Nyt tässä syksyn tullen on tullut meille vanhuksille kremppoja, jotka ovat vähän aiheuttaneet huolta reissuun lähdön ja erityisesti patikoinnin suhteen. Pehtoorin keväästä asti jatkunut yläselän kipu yltyi kuukausi sitten sellaiseksi, että vihdoin meni lääkäriin. Rintarangan magneettikuvassa ei kuitenkaan mitään hälyttävää, kortisonia piikkeinä, erikoisfysikaalista, Panocodia. Alkaa toipua. Mutta melkein yhtäaikaa polvi (joka on leikattu about 10 vuotta sitten) alkoi oireilla. Lenkkeily lopetettava. Ja sitten polven magneettikuvaan: nivelkulumaa tms. johon ensi maanantaina hoidoksi pumpataan geeliä. Pitäisi palauttaa mahdolliuus kivuttomaan lenkkeilyyn ja patikointiin.

Ja sitten minun loputtomat hammasongelmani, jotka eivät siis maanantain poisto-operaation jälkeenkään ole mihinkään hävinneet, päinvastoin. Töissähän nyt voi kulkea kohtuullisessa särkylääkepöhnässä ja huonosti nukkuneena, jäätelöä öin ja päivin syöden, mutta reissu”moodiksi” se ei ole oikein houkuttelevaa.

Mutta meillä on molemmilla tässä viikko aikaa toipua lomalaisiksi. Ja totta ihmeessä toivumme!

 

Kirjoitettu kello 19:39
Ke
08
10
2014

Liikenteessä

Harmistus.

Joskus se iskee liikenteessä harmistus ja väistämättä vyöryy omaan vaatimattomaan olemukseen ajatus siitä, että ”olen-parempi-autoilija-kuin-moni-muu”. Tunne ei ole pitkäkestoinen, mutta voimistuu ja tilapäisesti valtaa mielen kun joutuu sellaisiin tilanteisiin, joita tänään osui kohdalle monta, peräjälkeen tavallista useampi.

Ensinnäkin aamulla töihin mennessä joku ”Tatsunin kuski” (taisi kyllä olla Mitsubishi) ajaa liikennevaloissa puskuriin kiinni, heti valojen vaihduttua tinni pohjassa kaahaa ohi, ja mennessään liippaa turhan läheltä, tietenkään vilkuttamatta yhtään missään kohdassa ja seuraavissa liikennevaloissa (T-mallin risteys) kurvaa edessä olevan auton oikealta ohi, harmistuksissaan. No tämmöiset ovat kuitenkin harvinaisuuksia, vain joka toinen päivä…

Liikenteessä

Maantiellä ajaessa hermostuttavia ovat ohittelijat, henkensä, oman ja muiden, kaupalla ohittelevat. Oulu – Ii -Kemi välillä on tällä porukalla ihan oma populaationsa. Ohituksilla ei saada aikaan muuta kuin vaaratilanteita ja sellaista mittarimato-efektiä. Ja ihan oma lukunsa maantieajossa ovat ne,  jotka näkevät, että ohittamaan on lähdössä nainen (sikäli kuin peruutuspeilistä on erottunut) ja ohittamaan lähdössä vielä pienellä autolla. Oitis ohitettavan vauhti kiihtyy. Olet rinnalla ja juuri pääsemässä ohi niin ohitettavasta löytyykin uusi vaihde: ”s-tana akat ei ohi aja”,  ja sitten mennään sataakahtakymppiä. Reipasta ja reilua! Kieltämättä suht vaarallista.

Sitten nämä sunnuntaiautoilijat (jollaisiiin juuri tänään keskiviikkona töiden jälkeen kaupungille pankkiasioille ajaessani törmäsin), jotka oikealle kääntyessään ensin tekevät kohtuullisen kaarteen vastaantulivein kaistan kautta ennen kuin voivat kääntää ratin oikealle ja sitten kun se on tehty, pudottavat vauhdin suunnilleen nollaan ja sitten tapahtuu mateleva liukuminen sinne oikealle risteävälle kadulle tai pikkutielle.

Entäs liikennevaloissa vasemmalle kääntyminen? Kun on odotettava vastaantuleva suoraan ajava liikenne. Ajetaanko risteysalueelle siihen kääntymispaikkaan? Ei, ei ajeta vaan ajetaa siihen suojatien päälle tai korkeintaan puoleksi sen yli ja jäädään odottamaan että ne kymmenen vastaantulevaa autoa ovat tulleet ja menneet ja että punainen valo ehtii syttyä ja sitten ei enää uskalletakaan mennä risteysalueelle vaan jäädään roikkumaan kuin löysään hirteen siihen suojatien ja risteysalueen puoliväliin kaikkien tielle ja vaaratilanteen aiheuttajaksi. No erinomaista!

Yksi liikenteeseen liittyvä juttu, joka taitaa Oulussa olla pahempi kuin muulla, ovat pyöräilijät. Ouluhan on tunnetusti hyvän pyörätieverkoston kaupunki, jossa ei ole kovinkaan paljon mäkiä vähentämässä pyöräilyinnostusta. Oulussa pyöräillään kesät, talvet, työmatkat ja koulumatkat. Ja paljon muutenkin. Niinpä täällä on (ehkä) tavallista enemmän pyöräilijöitä. Ja (varmasti) ovat huonompia käyttäytymään kuin monien muiden kaupunkien pyöräilijät.

Täällä pyöräilijät ajavat kaupungin keskustassakin jalkakäytävillä, ajavat yksisuuntaisilla kaduilla kiellettyyn suuntaan, tupsahtavat vauhdilla suojateille täysin puskista; esim. Linnanmaalla kappelin kohdalla on paikka, jossa joka aamu on vaaratilanteita. Pyöräilijät eivät näytä kääntymismerkkiä senkään vertaa kuin autoilijat. Varsinkin nuoret ajavat kaksi, kolmekin rinnakkain kevyen liikenteen väylillä, niin että heidät kohdatessaan pyörällä, kävellen tai rullistellen joutuu kyntämään pientareita. Eivät väistä, eivät.

Liikenteessä-2Mutta näitähän riittää…

Mutta tilapäinen harmistus unohtui illalla. Olimme ystävien kanssa sopineet menevämme ulos syömään. Menimmekin. Nallikariin. Pehtoori vei ja haki meidät, meidät 70-luvulla tutustuneet, 80-luvulla ystävystyneet. Meidät kolme naista. Oli hyvä ilta.

Harmistukset unohtuivat, ruoka maistui.

Kannattaa lähteä liikenteeseen.

Nallikariin, vaikka arkeana.

Liikenteessä-3

Liikenteessä-4

Kirjoitettu kello 21:51
To
02
10
2014

Muuttopuuhissa

Kerroinhan että perjantain vastaisena yönä heräsimme puhelimen (meillä on vielä lankaliittymä) soittoon: minulla ensimmäisenä ajatuksena, säikähtäen, että ”äiti!” ja Pehtoorilla että ”isä”.

Pian selvisi, että oli kyse Pehtoorin vanhemmista, tai tarkemmin ottaen heidän talostaan. Lämminvesiboileri oli ”räjähtänyt”. Eivätkä vanhukset olleet heränneet, eivätkä herättyäänkään olleet voineet/osanneet mitään tehdä.

Kun Pehtoori ja veljensä olivat aamuneljältä Jäälissä, oli appivanhempien huushollissa noin seitsemän senttiä (= nilkkoihin asti!) vettä koko talossa! Parketti irtoili, kupruili, tapetit irtoilivat alareunoista, matot lilluivat vedessä, kaikkien huonekalujen jalat ja sokkelit haperoituivat. Ennen aamukahdeksaa Pehtoorin LVI-kaveri oli käynyt katsastamassa tilanteen ja ”tuomio” oli: menee ainakin kolme kuukautta kuivumiseen, lattiat on todennäköisesti piikattava auki ja kaikki pinnat uusittava.

Katastrofi jokaiselle, mutta jo kyllin iäkkäille (89 v. ja 84 v.), huonosti liikkuville vanhuksille ihan hurjan vaikea pala.

Pehtoori ja veljensä selvittelivät tilannetta, selvittelivät vakuutuksia, remonttia, etsivät sijaisasuntoa. Vahinko havaittiin isoksi ja tarvittava remontti perusteelliseksi. Sisarensa kävi Raahesta setvimässä asiaa ja kuten jo joku päivä mainitsin meidän Juniorikin sekä miniäkokelas kävivät Jäälissa lohduttamassa ja yrittämässä tehdä tosiasioita ymmärrettäviksi.

Jutun suurin tragedia on nimittäin se, että M-mummu, anoppini, ei halua lähteä kotoaan mihinkään! Ei millään. Hän ei ole paljon koskaan ole ollut pois kotoa, vuosikymmen sitten lonkkaleikkauksen takia muutaman yön sairaalassa, muuten ei pariin vuosikymmeneen ei koskaan, ei  missään. Hänen kuolematon lausahduksensahan on, että ”ihminen ei koskaan elä niin vanhaksi että ehtisi olla tarpeeksi kotona”.

Ja turha siinä on kenenkään yrittää selittää, että väliaikainen juttuhan tämä,  tulette sitten takaisin, ei ole kyse mistään köyhäintalosta tai vuodeosastosta, jonne on tarkoitus teidät muuttaa tai roudata loppuelämäksi…

Kaksi vanhaa puuta-2

Sen verran osaan kokemuksella myötäelää, että kun me jotensakin tasan kymmenen vuotta sitten pistettiin talo, oma koti, totaaliseen remonttiin ja jouduttiin muuttamaan pois kotoa remontin alta, minä itkeä tillitin pakatessa kotia autotalliin, saatikka silloin kun tulin käymään ”kotona”,  jossa kaikki oli revitty… Ja me sentään itse haluttiin se remontti ja me oltiin nuoria! Tai noh, suhteellisesti ainakin.

No nyt: viikko äksidentin jälkeen on selvinnyt, että vakuutus korvaa suunnilleen kaiken. Pihalle tulee lämmitettävä kontti, johon voi viedä enimmän osan tavaroista, ja on löytynyt (= Pehtoori ja veljensä ovat löytäneet ja järjestelleet) vanhusten palvelutalosta erinomainen, siisti, uusi kolmio, jonka vuokran vakuutusyhtiö maksaa liki kokonaan, ja muuton (kanniskelun) maksaa senkin vakuutusyhtiö.  Ja muutto on huomenna.

Meninpä sitten poikien kaveriksi suoraan töistä karaten pakkailemaan, ja toinenkin miniä tuli kaveriksi. Siinä iltapäivä ja ilta oltiin ahkeria, ja koetettiin M-mummua lohdutella. Oli jo hyväksynyt, että muutettava on. Teki kipeää katsella, kuinka pelko jäyti  …

Kaksi vanhaa puuta

Kirjoitettu kello 20:42
Ma
22
09
2014

Rupukan koliikki

Omppusoseen keittäminen, syyskuun viimeinen viikko, esikoisen varttivuosisata-synttärit perjantaina… takaumia tuli mieleen.

Vuonna 1989 oli vuosisadan omenasato. Isäni tuli Perniöstä mukanaan jätesäkillinen omenoita, toi ne meille ja sanoi, ”keittele mehua, sosetta pakkaseen minullekin,  jos jaksat”. Ja jaksoinhan minä. Umpituskastuneena raskauden viimeisiin viikkoihin (jo yli viikon yli lasketun ajan), kotona suunnilleen mitään tekemättömänä, päivät vain pitkiä lenkkejä kävellen ja toivoen, että kauan, kauan odotettu lapsi jo syntyisi. 25. päivänä syyskuuta nostelin omenasäkkiä ja -kattiloita, hääräsin ja hyörin.

Kun Pehtoori iltasella kotiutui töistä, lähdimme vielä yhdessä lenkille jonnekin Linnanmaan taakse ja päästiinhän sitä sitten ennen puolta yötä lähtemään sairaalaan. Ja Pehtoorilla oli – luonnollisesti – Tupperware-purkillinen italialaista suklaakakkua sekä kotonaleivottua valkosipulipatonkia eväänä. Ei huonosti syöneenä jaksa synnytysapuna olla!

Erinäisten vaiheiden jälkeen pieni Rupukkamme (= Reija ja Pekka = Repekka, joten esikoisen työnimi ihan luonnollisesti Rupukka) syntyi 26. päivä aamulla viisi yli yhdeksän. Olin äiti! Meillä oli lapsi!

Ensimmäiset päivät, yöt sairaalassa usvassa, väsymyksen ja onnen turruttamana. Jo vierihoidossa hoksasin, että eihän tämä meidän pieni mitään nuku. Paljoa ainakaan. Kotiuttamista edeltävänä yönä osaston viisas, kokenut yöhoitaja otti minulta vauvan päivystyshuoneeseen, sanoi ”että nuku nyt yksi yö, kerää vähän voimia kotiinlähtöön”.

Lähtötarkastuksessa lastenlääkäri, sattumoisin lukion luokkakaverini, sanoi, että hoitajat kertoivatkin, että on vähän koliikkinen tämä tyttö. Koliikkinen!? Eihän meidän vauva mitään koliikkinen voi olla, pientä alkuhermostuneisuutta vain. Enhän minä edes kunnolla tiedä, mitä se koliikki tarkoittaa. Puolen vuoden päästä tiesin!

Pari viikkoa menikin kotona aika hyvin, sydänyönä saattoi olla neljän, viiden tunnin yhtämittaisia unijaksoja, mutta kolmen viikon ikäisenä pidettyjen kastajaisten jälkeen meidän pikkuinen tuntui vain itkevän, valvovan, olevan kipeä yöt ja päivät, päivät ja yöt. Kun kaikkea muuta kuin sympatiseeraava neuvolatäti vielä ilmoitti, että lapsen pään käyrä kulkee ihan liian korkealla, aloin olla itkuinen jo minäkin.

Rupukka 1

Meidän päivä-yörytmit muodostuivat ihan kummallisiksi. Kun Pehtoori tuli töistä, hän teki lumityöt, luki lehdet, katsoi iltakuuden uutiset, jonkun tv-sarjan pätkän ja meni nukkumaan. Minä kanniskelin tytärtä, hyssyttelin vaunuissa, katselin VHS-kaseteilta elokuvia, kanniskelin lasta, imetin, torkuin sängyssä, jossain vaiheessa yöllä Pehtoori oli hyssyttelyvuorossa, ja sitten taas vaihdettiin ja ennen töihin menoa aamun varhaisina tunteina mies otti vielä unoset.

rupukka 4

Minä vietin päivät Rupukan kanssa. Pitkiä lenkkejä vaunujen kanssa kuljin. Ulkona kun vaunut olivat liikkeessä, lapsi nukkui. En käynyt oikeastaan missään, maitokaupassa piipahtaminen oli jo sekin melkoinen saavutus.

Keksimme kaikenmoisia keinoja helpottaaksemme vauvan oloa: tiivis kapalo auttoi joskus, joskus tyär nukahti vaunuihin kun ne vei vessaan, jossa vesihana oli auki, veden lorina rauhoitti, hyvä keino oli heivata vaunuja kynnyksen yli, niin että vaunut vähän tärähtelivät, vauvahierontaa ja musiikkia kokeiltiin, Cuplatonia käytettiin ja Vitolit lopetettiin, joku luontaistuotekin oli muistaakseni kokeilussa. Käytiin koliikkivauvoihin erikoistuneella lastenlääkärillä.

Rupukka 3

Yritimme pulloruokintaa, mutta ei lapsi sille alkanut, ei millään. Minä jätin ruokavaliostani pois kaalit, salaatit, maitotuotteet, milloin mitäkin. Kaikkea kokeiltiin. Ja neuvojia riitti: ”anna tilkka vichyä, se rauhoittaa vatsaa”, ”anna lapsen huutaa aikansa, kyllä se väsyy parkumaan”, ”miksi sinä oikein annat vauvan noin huutaa?”, ”älä anna sille maitoa kuin joka viides tunti” jne…

Kaikkia neuvoja ei kokeiltu. Eikä nukutettu autossa. Oli kuultu ja luettu vanhemmista, jotka ajelivat kaiket yöt vauvaa nukuttaen. Siihen me ei ryhdytty. Mutta on tunnustettava, että aina kun pesin pyykkiä ja kone linkosi, vein sitterin pyykkikoneen päälle. Pienet tirsat!

Rupukka 2

Yhden kerran tuon autolla nukuttamisen suhteen annoimme periksi: loppiaisena, jolloin kolmen kuukauden koliikin olisi jo – hyvänen aika!! – pitänyt alkaa olla ohitse, lapsi oli huutanut, itkenyt, vaikertanut koko yön, eikä meistä kummastakaan ollut ollut nukkujaksi. Lopulta Pehtoori aamulla pakkasi pienen tyttären sitteriin ja sanoi: ”Me lähdetään nyt ajelulle, sinä menet nukkumaan ja sitten iltapäivällä vaihdetaan hukeja.” Niin tehtiin.

Rupukka 3 a

Kyllä on tunnustettava, että joskus yön tunteina lapsen kanssa lattialla torkkuessa, mietin, että oliko tämä sittenkään se, mitä olin lapsettomuushoitojen aikana odottanut ja toivonut. Ja siinä samassa hulvahti tietysti vielä syyllinen olo: Enhän minä näin voi ajatella!

Vauvan painonkehityskin oli jo huonolla mallilla. Neuvolan mukava, tuttu naislääkäri meinasi jo ottaa sekä tytön että minut sairaalaan, jotta apu löytyisi, mutta hiljalleen päästiin jonkinlaiseen rauhoittuvaan vaiheeseen.

Rupukka 6

Talven taittuessa kevääksi alettiin olla voiton puolella. Tytär rupesi jo liikkumaan, vaikka ei mitenkään erityisen vilkas ollutkaan. Kiinteä ruoka alkoi maistua, painokin lähti hiljalleen nousuun. Neuvolan täti lopetti pään viikottaisen mittaamisen, ja myönsi, ettei ole huolta – sen suhteen.

Kesän alussa lapsella todettiin olevan ”hypotonia”, lihasheikkous, jonka syyksi arveltiin rajua puolivuotista koliikkia, ja ryhdyimme käyttämään tyttöä ”jumpalla”; fysioterapiaa oli aluksi kaksi kertaa viikossa, ja sitten kun tytär elokuun lopulla meni tarhaan, alkoi terapeutti käydä siellä kerran viikossa jumppauttamassa. Ja vain pikkuisen yli vuoden ikäisenä tyttö jo käveli. Eikä itkenyt, eikä valvonut öitä. Olenkin aina sanonut, että tyär on elämänsä alkumetreillä huutanut niin paljon, ettei ole sitten enää tarvinnut, ei edes murkkuna.

Rupukka 5

Ja keskikesällä 1990 tyttären viettäessä ensimmäisiä nimppareitaan, meillä nukuttiin jo aika pitkiä pätkiä. Oli helpottavaa nähdä lapsen voivan hyvin, minulla oli elokuun alussa töihin palaaminen, – ja tiesin odottavani jo toista lasta.

Eikä se kyllä poikakaan mikään hyvä nukkuja ollut. 🙂

~~~~~~~~~~~~

Tyttären koliikille löytyi sitten myöhemmin syykin. Kun tyär murrosiässä sairasti toistuvasti kovia vatsakipuja, lääkäri päätyi tekemään tähystyksen, minkä tehtyään hän kysyi, onko tyttärellä ollut vauva-aikana vatsakipuja, sellaista koliikkia? – Onko? No kyllä on, on todellakin. ”No ei ihme, sillä hänellä on nimittäin ihan poikkeuksellisen ohut vatsakalvo.”

Ja olihan meillä vauva-aikanakin hienoja, onnellisia, kivuttomia päiviä, öitäkin, viikkoja. Ei vain itkuisia öitä, väsyneitä päiviä.

Ja nyt pikkuinen täyttää jo 25 v.

Kirjoitettu kello 20:56
La
20
09
2014

Syksyä jo

Täällä on vieläkin ihan huikea tuoksu!!

Tein keftedesejä. Lampaanlihapullia, tai tarkkaan ottaen karitsanlihapullia. Nämä olivat meillä monta vuotta sellainen ”luottovierasruoka”, tai parempi pyhäruoka.  Meillä kun 80-luvun alkupuolella Kreikka oli matkakohteena ylitse muiden, niin nämä kreikkalaiset lihapullatkin sitten olivat ruokalistan kärkisijoilla.

Nyt niiden tekemiseen innosti tiistainen käynti Viskaalin-tilalla, jossa kasvatetaan luomulampaita ja -karitsoita, ja siellä kaupasta tuli ostettua muutama kilo karitsanjauhelihaa.

Tänään itsestäni tuntui, maistui, etten koskaan ole yhtä hyviä tehnyt, Pehtoori väitti, että on aiemminkin päästy samoihin makukokemuksiin… Ehkä kuitenkin tuoreella, luomukaritsanlihalla on vaikutuksensa. Suosittelen kokeilemaan…

Keftedes – kreikkalaiset lihapullat

1 sipuli
½ dl korppujauhoja
1 dl vetä
2 valkosipulinkynttä murskattuna
1 muna
1½ tl suolaa
½ tl mustapippuria
1 tl kuivattua oreganoa tai basilikaa
400 g lampaan/karitsanjauhelihaa

Turvota korppujauhot vedessä. Sen jälkeen sekoita kaikki muut aineet paitsi muna. Lisää sekin lopuksi. Pyörittele taikinasta 12 – 16 lihapullaa. Paista pulliin pinta voissa pannulla, ja siirrä sitten uunivuokaan. Lisää vuokaan tomaattimursketta, ruokakermaa tai jotain muuta ”kostuketta”. Paista uunisssa (175 C) noin 20 minuuttia.

Syksy_-9

Syksy_-10

Päivään kuului myös aamuvarhainen lenkki, olipas pitkästä aikaa mukava käydä Meri-Toppilan rannassa. Aamulla tuulikin, melkein raikasta.

Kun alkuiltapäivästä palauduin Caritaksesta, liityin Pehtoorin seuraan ”purkamaan” kesäpihaa.
Ensi viikoksi on luvannut yöpakkasia, räntääkin, joten on uskottava, että piazza-elämä hiipuu.

Ja sitten kynttilöitä sisälle.

Syksy_-8

Ja lyhtyjä ulos. 

Syksy_-11

Syksyyn kuuluu mustikkakukko.

Mustikkakukko

  Juuri otin uunista. Sekin tuoksuu…

Kirjoitettu kello 20:21
Pe
19
09
2014

Etunimi

Tuossa kun söimme, kaksistaan Festassa, Pehtoorin laittamaa vallan erinomaista päivällistä (grillattua tonnikalaa, pastaa ja salaattia), tuli puheeksi, että on sellainen vaihe, että ei ole minulla joka ilta ihan itsestään selvästi mielessä, mitä tänne Tuulestatemmattuun kirjoittaisin. Siinä syödessämme tietysti ajattelin, että kerron ja kuvitan, mitä Pehtoori oli kokkaillut, mutta kun tähän koneelle istahdin, oli Facebookissa minulle viesti:

Onneksi olkoon … Kalenterissa on varattu tämä päivä ihan pelkästään sinulle.

Oli kyllä todettava, että ei sentään ihan pelkästään minulle, onhan meitä melkein parituhatta. 🙂 Joka tapauksessa tämän onnittelun myötä päätin (minulla kun on vielä tämä fiksaatio etunimiin, kuten tiedätte (ks. Erikoisten etunimien bongausharrastus)), että kirjoitan ihan omasta etunimestäni.

Wikipedia kertoo näin:

Freija (Freyja, Freya, Freia, Freja, Fröja, muinaisnorjan ”rouva”) on skandinaavissa mytologiassa vaanien sukuun kuuluva jumalatar, jolla on lisänimi Vanadis, koska on niistä tärkein. Hän on kauneuden, rakkauden ja hedelmällisyyden jumalatar, ja samalla myös kaikkein kaunein jumalista. Useat paikannimet todistavat Freijan laajalle levinneestä palvonnasta, varsinkin Ruotsissa ja Norjassa. Freija on hyvin paljon kreikkalaisen jumalattaren Afroditen kaltainen. Freijan uskottiin antavan tyydytystä rakkauselämään, kuten myös kasvattavan sadot viljaviksi.

Siis nimessä ei mitään kristillistä, raamatullista tai suomalaiskansallista juonnetta, kuten perheen muissa nimissä (Miksi Saara nauroi? Tuomas seisoo niinkuin tammi, Pekka ~ Pietari ~kallio…. ) Päinvastoin, ihan pakanallista, antiikkista tai muinaisskandinaavista juurta on nimessäni.

Kalenteriin Reija-nimi on otettu vuonna 1950 ja vuonna 1988 julkaistussa ”Uusi suomalainen nimikirja” -opuksessa lukee näin:

Reija — on myöhäinen suomalainen mukailu, … lähtökohtana voi olla lyhentymänimi Rea mutta toinen mahdollisuus on, että se on kutsumamuoto ruotsinkielisestä Freijasta. Käytännössä sitä on pidetty -> Reijon sisarnimenä ja täten tullut melko suosituksi.

Nimeeni liittyvä kömmähdyksiä on aika lailla. Reija kun vääntyy helposti Reijoksi tai Raijaksi. Jopa Eijaksi tai Rekoksi. Ehkäpä jätän niistä kertomisen ensi vuoteen, että blogin aiheet eivät kerralla tyhjene. 😉

Ja sitä paitsi nyt alkaa olla sen nimpparijälkkärin aika. Minähän en paljon suklaasta perusta, – paitsi tryffeleistä ihan hurjan paljon.

Syksy_-4

Ja Pehtoori oli löytänyt Stockalta tällaisia uusia. Ui-jui. Ihan ylihyviä.

Syksy_-5

Ja näettekö???!!! Noiden kimpaleiden jälkeen on KOKO huominen päivä käveltävä.

Syksy_-7

Ja tryffeleiden ja juustojen seuraksi vielä madeiraa. Jo viime viime viikonloppuna mainitsin, että nyt on löytynyt ihan huippu Verdelho-Madeira. Tämä on kuin suklaata sinällään. Sopii suklaakakulle, noille tryffeleille ja juustoille. Osta nyt jo ja säästä vaikka jouluksi. Säästä jos maltat. 😉 Ja klikkaa kuva isommaksi, ihan kelpo kuva se on 🙂 .

Syksy_-6

Hintakaan ei ole paha (14 € pikkupullo, josta riittää moneksi kertaa tai monelle). Ja säilyy avattuna parikin kuukautta ihan hyvin. Hoksasimme, että Viini-lehdessäkin tämä on rankattu kovin korkealle, joten moninkertainen suositus. HH Madeira Verdelho. Molemmilla Madeiran reissuilla on tämä Henriques & Henriques oivalliseksi tuottajaksi havaittu. Maljan aika!

 

Kirjoitettu kello 18:54
Ti
16
09
2014

Muhoksella

Opetussuunnitelman uudistöitä ja vanhojen koulutusohjelmien lakkauttamista, tilastoja ja taulukoita, tutkintosaantojen ja opintojen sujuvoittamis -hankkeiden parissa pakertamista, ja sitten suoraan kohti Muhosta. Montakin hyvää syytä.

Kun oli Paistinkääntäjien tutustumisreissu Viskaalin tilalle ja teurastamoon ja lopuksi maistiaisille ja kauppaan, niin menimme hyvissä ajoin, että ehdimme käydä Pietan puodissa. Legendaarinen naisten vaatekauppa Muhoksen keskustassa. Monen olen kuullut puhuvan, monen kehuvan. Ennen en ole käynyt. Pidin enemmän kuin Pikku-Riikasta Limingassa. Ja löysinkin! Villatunikan töihin, kotimaisen, laadukkaan. Olen oikein tyytyväinen.

Sitten äkkiä Koivuun ja tähteen = Muhoksen kirjasto ja kulttuuritalo, jossa oli esillä  tuttumme huovutustöitä.

Muhos

Ja oli siellä kuva meistä tehdystä huovutustyöstä. 🙂

Sitten ajelimme vielä Muhoksen eteläosaan (Honkanen?), jossa asustaa Pehtoorin siskon tyttö, – meidän kummityttömme. Ja näimme jo vuoden täyttäneen O:n. Pitkä, hoikka poika oli. Ja mahtavan matala yksivuotiaan ääni. Hymyilevä, rauhallinen lapsi. Nykyään näkee niiiiin harvoin pikkuisia …  Olipas ilo.

Muhos-2

Kuudeksi Viskaaliin. Enpä ole ennen teurastomolla käynyt, enkä enää halua toiste. Oli kyllä mielenkiintoista, olen tyytyväinen että tuli lähdettyä, ja olin erityisen iloinen, että oli ilta, eikä siellä ollut toimintaa. Mitä nyt paistuvat nakit tuoksuivat ja maistuivat. Viskaalin pastrami hyväksi havaittiin. Ja kaupasta viikonlopuksi karitsan jauhelihaa ja huomiseksi lihahyytelöä hankittiin.

Muhoksella on monta hyvää syytä käydä.

Kirjoitettu kello 20:59

Aamusella herätessä vaihtoehtoja monia.

En valinnut mukavinta, helpointa vaihtoehtoa. Lähtiessä vannotin itseäni: ei sitten yhtään mustia, eikä yhtään Masaita.  Löysin kuin löysinkin työvaatteita: pari paitapuseroa, housutkin – ne tosin mustat. Mutta ei yhtään Masaita.

Ihan siitä riemusta, että nelikymppiset kamppeet mahtuivat päälle, sallin itselleni Roberts Coffeen ”lounaan”. Olen monta kertaa moisesta haaveillut: siitä, että menen yksikseni Stockan ja Viman välissä olevaan kolmannen kerroksen kahvilaan ja nautin jotain ihanaa, kalorista, kaunista, hyvää… Ja tänään sen tein. Iced Mocca. Ui- jui, se oli ihanaa… Jääkahvia ”kaikilla herkuilla”.

[Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Kannattaa.]

lounas

Sen jälkeen jatkoin kierrostani. Kengätkin vielä löysin. Eikä yhtään huivia kasseissa, mitä Pehtoori erikseen ihmetteli alkuiltapäivästä kotiuduttuani.

Lämmintä oli +17 C, joten lenkille lähteminen enemmän kuin mieluista. Suuntasin Kasvitieteelliseen. Kameran kanssa luonnollisesti. Portilla päätin, että teema olkoon ”keltaiset lehdet”.

keltaiset lehdet

Rhodon ruska.

keltaiset lehdet-2

Satumetsään menossa.

keltaiset lehdet-3

Sienikö, vai sammal, vai mikä kumma tuo keltaisen lehden ympärillä?

keltaiset lehdet-5

Vesikasveista yökuva päivällä.

keltaiset lehdet-6

Rikki. Silti kaunis.

keltaiset lehdet-7

Melkein kuin oltaisiin Etelä-Suomessa.

keltaiset lehdet-8

Liikennevalot? Vihreä, punainen, keltainen.

keltaiset lehdet-9

Oikeastaan näyttää kesäiseltä.

Puutarhalla oli toinenkin kuvaaja, – hän näytti liki ammattilaiselta. Ja jutteli kanssani kuvaamisesta, vertailtiin putkia, puhuttiin valosta, syksyn väreistä, siitä, kuinka teemat tekevät kuvaamisesta haasteellista,  …

Kuinka iloinen olinkaan kun hän suhtautui minun kuvaamistouhuini ihan tasavertaisesti, oli kiinnostunut, kannusti, vaikka selvästi oli paljon parempi …

Syksyn valo on hyväksi.

Kirjoitettu kello 18:42

Töissä kovin leppoisaa tänään, ehkä vain puolenkymmentä piipahtajaa, muutama hopsailija, satunnaisia sähköposteja, tieto 15 000 euron ”hassausmahdollisuudesta” (= se kevään projektihakemus!) , keskellä päivää jokaviikkoinen [tosin tällä viikolla jo toinen] hammaslääkärikäynti, ja sitten ihan rauhassa ensi viikon kanditöihin ja kokousmateriaaleihin perehtymistä. Ei hassumpaa. Töissäkään.

Saatikka iltapäivän lopulla kotiuduttua…

syys-10

Kaksin jaetulle piccolo-kuohuva-aperitiiville tulijoita oli…

Ja tuo mokoma lähti lentoon tuon uinnin jälkeen!

syys-11

Tervalööki-kastiketta kannattaa testata savu- ja hiiligrillisiian kanssa.

syys-13

Kesä alkaa siialla ja tsatsikilla, niillä se loppuukin. Laidunkauden lopettajaisissakin maistuvat.

syys-12
syys-14

syys-15

syys-16

Kesää on vielä jäljellä …

syys-18

Pehtoori sanoi ”ota jo kuva meidän ompuista”.

Siinä se nyt sitten on. [viimeistään nyt klikkaa kuvat isommiksi]

Ompuista vielä teen jotain, monta kertaa. Tulette näkemään.

syys-19

Villiviinin takana .. työhuone on piilotettu.

syys-20

Varjot on jo jyrkkiä. Siitä(kin) tietää syksyn jo tulleen.

WP_20140912_18_53_24_Pro (1)

Täällä on muuten pöytiin, eiku koneelle, tarjoilu. Ei huono! 🙂

Michelle Shiraz (ihan erinomaisen hyvä punaviini), kirsikkahillo, lampaan-, vuohen- ja lehmänmaitojuusto.

Nyt vielä pisteenä iin päälle kesken olevan kirjan loppuunlukeminen.

Kirjoitettu kello 19:29
Pe
05
09
2014

Hieman väsynyttä

Kerta toisensa jälkeen keksin jotain asiaa pihalle, jollen muuta niin edes hakemaan jotain Festasta tai vien roskat. Käyn kastelemassa laventelin  …

11-4

tai muuten vain kiertelen pihalla.

 

Mikä on tämä pieni kukka? Ei ole ennen meidän puutarhassa kasvanut.

…  Tunnistaako kukaan –  tämä pieni keltainen kukka? (Mie tiedän! 😉  vaikken ennen ollut nähnytkään. )

11-6

11-7

Tämä lienee tutumpi kuin tuo edellinen?

11-5

Pihalla olo tuntuu hyvälle, melkein kesälle. Sisällä käydessä, peilin ohi kulkiessa olen tyytyväinen, että päälle sattui valkoinen iso paita, näyttää kesältä, ruskettuneelta. Illuusio? Ihan sama.

Söimmekin vielä piazzalla. Pehtoori grillasi karitsan kyljyksiä, tein pikaisesti, liki hätäisesti –  nälkäisenä – jotain kylkiäistä niille. Ja istahdimme pihatuoleihin syömään. Pitkän viikon päätteeksi.

Avasimme viinikaapin kätköistä kahden vuoden takaisen Umbrian toukokuun tuomisen;  liki kymmenen vuotta vanha Sagrantino Montefalco oli kovin karvas alkuun, mutta viimeisen lasillisen viimeiset tilkat parhaita ”maistuu kypsälle, sadonkorjuulle, loppukesän kylläisyys tuntuu kitalaessa”. Sopi alkusyksyn leppeään väsyneeseen perjantai-iltaan.

Ja huomenna tai ylihuomenna pirteämpi elämä… Kuvausretkelle aion lähteä. Tähän mennessä minun fotomaratonilleni tullut vasta viisi aihetta (lempeä, ”Take it to the Grave”, kohtuus,  hevonen, kiitollisuus), olisiko vielä ehdotuksia kuvattavaksi…

http://www.satokangas.fi/blogi/2014/09/kuvausaiheita-fotomaratonille/comment-page-1/#comment-17369

Joka tapauksessa, perjantai tuntuu perjantailta. 🙂

Kirjoitettu kello 20:11

Hääpäiväruusut ripustin mökin seinäkelloon kuivumaan,

(kuvat kannattaa klikata isommiksi, ehdottomasti) 

WP_20140901_10_32_57_Pro

ja Pehtoori laittoi meidän Vinkun ovensuuhun tiitteräksi vartijaksi.

WP_20140901_10_32_37_Pro

Aika lähteä kotiin.

Sitä ennen olin käynyt pienellä lenkillä. Aamun kosteus, kylmän yön jälkeen usvaa. Raikkaus ja puhtaus ilmassa. Metsä houkutti. Tunturiin oli mieli…

Hangasojan aamu

Hangasojan aamu-2

Ja sieniä! Niitä on joka paikassa.

Hangasojan aamu-3

Tällaisen kuvan olen varmasti joka syksy mökin purosta lähtöaamuna ottanut,  – jollei ole satanut. Ihan sama vaikka olenkin: tässä se taas on. 🙂  Ja tänään kuten niin usein ennenkin mökiltä lähteminen aiheutti lievää isompaa tupinaa ja tuskaa.

Siirsin konttuurini (= läppärin ja kalenterin)  auton etupenkille: voi syyslukukauden alun sähköpostirallia hoitaa ”lennostakin” tai siis kyytiläisenä välillä Hangasoja – Rantapelto.

Nyt kotona, ja pitkään aikaan ei lähdetä mihinkään. Pehtoori ehkä, minun reittini suuntautuu Linnanmaalle.

Kirjoitettu kello 18:54
To
28
08
2014

Omantunnon kysymys

Enhän minä ihan hyvällä omallatunnolla töistä lähtiessä työhuoneen ovenpieleen laittanut lappua ”Paikalla viimeistään tiistaina”. Laitoin kuitenkin.

Omantunnon rassaavan äänen vaimentamiseksi istuin jotensakin koko matkan läppäri sylissä, vastailin opiskelijoiden mitä moninaisimpiin kysymyksiin, tein yhteenvetoja viikon kokouksista [neljän päivän saldona yhteensä 12 tuntia kokouksia!], tein power pointteja ensi viikon infoja varten.

Siten  omatunto pikkuisen rauhoittui, mutta vasta kun Pehtoori kurvasi mökkitielle ja kun astuin Lapin hiljaiseen iltaan, unohdin ajatuksen, että ehkä on sittenkin parasta palata jo sunnuntaina. Katsotaan nyt. Sunnuntaina tai maanantaina.

Tekemisen puutetta täällä tuskin tulee olemaan, vaikka töitä en tekisikään.

Hangasojalla_

Hangasojalla_-2

Hangasojalla_-3

 

Pelkästään mökkitontilta (joka ei ole suuren suuri) saisi yhteen sienisalaattiin, tattikeittoon ja puolukkapiirakkaan ainekset.

(Hyvä että tuotiin Oulusta pari litraa kanttarelleja mukanamme 😉 )

Kirjoitettu kello 20:57
Ke
27
08
2014

Päivä palasista

Aamu alkoi poikkeuksellisesti, kahvi juotava liki kylmänä. Liekö tuo kaunistanut, tiedä häntä, mutta haava ei ainakaan ärtynyt. Eikä mustelmaa poskessa. Siis hyvin alkoi.

Autoon istuessa muistin, mitä eilen olisi iltapalaverin jälkeen pitänyt muistaa tehdä (ks. oik. sivupalkin Instagram-kuva). No sekin päättyi hyvin. Löpöä tosin meni tankkiin puoli litraa enemmän kuin sen tilavuudeksi käsikirjassa ilmoitetaan. 🙂

Ja yhtäkkiä heti aamusta huoneeseen tupsahtaa vanha opiskelija. Pitkän tovin rupattelimme: ja hassua, kollegoina. Opintojenohjaajina. Ja taisinpa oppia jotain uutta opiskelijaltani.

Lukukauden ensimmäinen vastaanotto. Ahkerimmat jo kävivät. Eikä ahkeria ollut vähän.

Siinä sitten iltapäivä jaettiin yliopiston rahoja muutamia satojatuhansia, pohdittiin viestintää, yritin väliin tunkea ruohonjuuritasontietoa, keskusteltiin pitkään ja hartaasti tarvitseeko Oulu kaivostiedekuntaa ja ensimmäistä kertaa ikinä, kesken kokousta, surffailin surutta.

Illansuussa, kuuden tunnin koulutusneuvoston kokouksen jälkeen kotiutuessa laittelimme Pehtoorin kanssa kimpassa safkan. Vähän normikeskiviikkoa paremmin söimme: ahvenfileitä, paistettuja kanttarelleja ja sen sellaista. Ja oheen katkamössö [ansaitsisi kyllä hienomman nimen]: sulata hyviä katkarapuja pari, kolme desiä ja kuivaa ne. Sekoita keskenään 2 rkl Creme Bonjour Cuisine Tilli-Sitruunaa ja 2 rkl Creme Fraichea ja lisää katkat sen joukkoon. Tarjoile salaatin ”huippuna”, kalafileiden ohessa, paahtoleivällä. Ihan hurjan hyvää.

Lehdistötiedotteen laatimiseksi pitäisi vielä saada virettä, ja ehkä vähän pakatakin.

Kaikkea semmoista.

Ai niin, 31 vuotta sittenkin satoi tänä samaisena iltana.

1983

1983 b

 

Lauantaiaamu Kuopijossa. Hyvvee huomenta! Aamiaista kahvikupposen ja pikkucroissantin verran.

Paistinkääntäjien grand old man´eille ilo antaa omat pienet keittokirjani kuten olin luvannut … Herrasmiehiä kun ovat, osasivat näyttää aidosti iloisilta.

Sitten aamukävelylle, pehtoori pitemmälle lenkille, minä kampaajalle ja takaisin, jo vain siinäkin oli tepastelua. Ja sitten?

Johan oli aika jo lähteä lounaalle: valittavana oli ollut Musta Lammas, Os, Puijon Torni, Urban, Kuopion Klubi.

Kuopion kapituli 2014-5

Meillä oli paikka Mustaan Lampaaseen, jossa on käyty ensimmäisen kerran joskus 1980-luvulla, toisen kerran yhdeksän vuotta sitten maistamassa kengurua ja nyt ”päivitys”.

MENU

Palsternakkakeittoa
Päärynää ja ruskistettua voita

* * *
Porsaan poskea
Ohraa, sieniä ja omenaa
* * *
Mustaherukkaa
Vuohenmaitoa
* * *
Kahvia tai haudutettua teetä

Makeaa keittoa piristi päärynä ja maulle syvyyttä toi ruskistettu voi. Tuntuu olevan trendikästä tuo paahdettu/ruskitettu voi: Luomon lisäksihän sitä on jopa meidän Rantapellon Festassa tarjolla ollut. 🙂 Äsken illallisella opin ammattilaiselta, miten se oikeasti tehdään. Kerronpa joskus. Pöydässämme joku totesi, että keiton maussa oli vähän mes-juuston makua, siis norjalaisen kutunmaitojuuston, ruskian juuston makua, ja kyllä, kyllä siinä sitä olikin.

Kuopion kapituli 2014-3

Trendikästä tuntuu olevan myös kaikki ylikypsäksi haudutettu ja prässätty. Kuten vaikka porsaan poski. Hyväähän se on. Hyvvee, piti sanomani. Ainakin Mustassa Lampaassa. Minulle olisi riittänyt vähän pienempikin annos, mutta suikalettakaan en jättänyt. 😉

Kuopion kapituli 2014

Jälkiruoka oli hyvää. Pieniä muikeita makuja. Vuohenmaidosta tehty jäätelövaahto ja mustaherukka (seljankukka-marinadia minun makuaistini ei kyllä erottanut… ) sekä kinuski”sinappi” sekä pieni finansier (onkohan tuon pikku leivonnaisen nimi noin?) olivat hyvä päätös lounaalle.

Kuopion kapituli 2014-4

Lounaalla tarjottu (ja Suomen vuoden 2014 Sommelierin tavattoman sujuvasti ja viehättävästi esittelemä) Torresin chileläinen Reserva de Pueblo maistui tavattoman hyvälle, raikkaalle ja oli possun poskille enemmän kuin oivallinen kumppani. Liekö sitä saisi Suomesta jotakin kautta? Pitänee tutkiskella…

67

Ja sitten: iltapäivä oli luppoaikaa semminkin kun meillä ei ollut asiaa installointiin. Vähän teki mieli lähteä katselemaan kun ystävä paistinkääntäjä-chevalier-ritariksi lyötiin, mutta ei jaksettu muutamaksi tunniksi lähteä istumaan Musiikkitalolle.

Varsinkaan kun meillä oli tapaaminen torin kupeessa olevassa SalaCavala-kahvilassa. Tapaaminen, jota ei ilman tätä blogia koskaan varmaan olisi tullut. Blogin kautta olemme tutustuneet …   kuopiolaisia Tuulestatemmatun seuraajia ja kommentoijia ( = 2 😉 ) tyttärineen, ihan ihana pikkunen, tavattiin. Olipas kertakaikkisen mukavaa tavata ”livenä”.

Savolainen lupsakkuus oli jo vihdoinkin tarttunut myös minuun, ja osasin kunnon ettonet nukkua. Sen jälkeen taas siistiytymistä ja sitten? – Sitten syömään! Kapitulin mainiossa savon murteella kirjoitetussa ohjelmalehtisessa luki seuraavaa:

”Ja sitte kun sitä pöötään piästää, nii sitte se taevas aakee
ja syyvvään hyvvee ja hyvän parasta ja juuvvaa vielä parempoo
piälle. Koko ilta eekö tuossa mänene ja vähä jo pimmeennii
puolelle, yötämyöte. Ja suat uskoo, että ollaa tuasiisa ilosija.”

Syötiin ”hyvvee” ja hartaasti. Ja meleko kauan.

Juuri nyt on aika ryhtyä levolle.

Kuvat liittelen huomenissa. Nyt kun ei enää toimi kamera, kone enkä minä… 

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

PS. mitenkö hammas? No problem. Savolainen lussakkuus, antibiootit ja riittävä määrä särkylääkkeitä niin ei mitään hätää…

Kirjoitettu kello 01:56

Aamupäivän auringossa tuntui tuulen kylmyys, tiesi että jossain lähellä on syksy. Sen tunsi. Ja sitten auringossa onkin oikein mukava pyöräillä. Ja auringossa mukava olla kotipihalla.

Iltapäivällä hankkiuduimme bussien kuljetettavaksi [palaan vielä tähän joku päivä!] ja matkasimme niinkin kauas kuin Oulunsaloon. Tänään oli  The 10th BO Challenge Tasting. Eli viinikerhomme kymmenes maistelukisa.

222

Ja kilpailukutsussa luki ENSIN näin:

Kolme valko- ja kolme punaviiniä. Valintatehtävissä annetaan useita vastausvaihtoehtoja; teidän tehtävänne on päättää, mikä niistä on oikea. 

 

222-3

Ja pari päivää myöhemmin tuli lisäinfoa:’

(1) Kaikki viinit ovat yhden lajikkeen viinejä. 
(2) Koska kilpailu alkoi tuntua liian helpolta, lisäsin alkuviikosta lomakkeisiin sekä (a) rypälelajikkeen että (b) viinin alkuperämaan kohdalle yhden lisävaihtoehdon.
(3) Nyt oikea vastaus on valittava neljästä 
annetusta lajikkeesta ja  maasta. Kisa ei ole enää sangen helppo vaan  pelkästään helppo.

Porukalla totesimme että on erinomaisen hienoa,  että joku [BTW: samainen Koivu, jonka monet teistä kommenttien kautta tunnettekin) kilpailua jaksaa laatia ja järjestää.

Valitsin taktiikaksi jo aiemmin hyväksi havaitun = päätän vastaukseni kerralla. Katson värin, tuoksutan ja maistan. Veikkaan (huom. veikkaan, harvoin tiedän) vastauksen. Tänään strategia puri. Voitin (26 pist.)! Ihan selkeä ero kakkoseen (20 pist.), joka oli?  – Pehtoori! 😉  Ei ole meidän parivaljakko turhaan kesää treenannut. 😉

222-4

Eikä kisa ollut illan ainoa mukava asia: söimme hyvin, saimme nauttia ylenpalttisen kauniista puutarhasta, kauniista kattauksesta, keskustelevasta seurasta, ystävyydestä. Kesästä ja kaikesta. Se kaikki on paljon.

222-2

Taas on hyvä.

 

Kirjoitettu kello 23:26

Laiskottelu.

Jalo taito? Raivostuttava tapa? Tekemättömyyttä? Tuottamattomuutta? Tapa ladata akkuja? Päämäärätön vetelehtiminen kaupungilla? Ympäristöystävällinen keino purkaa paineita? Reporankana retkottamista sohvalla telkkaria katsellen? Ajatukseton oleilu tai istuskelu?

Oulu, haastekuvat

Laiskottelu ja laiskuus ovat eri asioita, eikö? Olla jouten ja olla joutilas – niilläkin on ero, kai? Tästä on ollut joskus ennenkin puhetta

Meillä heräsi aiheesta keskustelu äsken ruokapöydässä, kun Pehtoori palasi Lapista ja oli lukenut blogin ja Katri H:n kommentin eiliseen postaukseeni. Miehestäni se oli kovin hauska kommentti. No en minäkään kiistä, etteikö, mutta kun mies nauroi, että ”ei sinusta ole laiskottelijaksi, paitsi – vain ja ainoastaan – hillittömällä auringonpaisteella lomalla osaat istua ja lukea”.

Sekö on laiskottelua, että istuu ja lukee? Minulle se on joskus mitä totisinta työtä. Joskus – niin kuin juuri kesällä auringossa istuen dekkareita lukien – se on laiskottelua.

Siis: yritän sanoa, että se on niin suhteellista. Joskus ruoanlaitto ja kaikki kodinhuolto ja kotiTYÖT on kaikkea muuta kuin laiskottelua, joskus ne on rentouttavaa puuhastelua, jota voisin nimittää laiskotteluksikin. Varsinkin jo ne on vastapainona vaikkapa luennon teolle tai kokousmateriaalien teolle. Tekemisen ”laiskottelevuus” on siis riippuvainen kontekstista. Eikö kaikki ole riippuvaista ympäröivästä todellisuudesta?

En oikein tiedä, mistä se johtuu, että aikakauslehtien lukeminen, tai nimenomaan selailu, on minusta Laiskottelua isolla ällällä. Kuuluuko laiskotteluun jonkinlainen turhuus?

Laiskottelu

Entäs sitten kun nyt yhteiskunnassa vaaditaan työikien nostamista, kotiäitien työllistämistä työmarkkinoille, opiskelijoiden työntekoa opiskelun ohessa? Onko ansiotyö jotenkin laiskottelun vastakohta? Tuskin. Onhan niitä ansiotöissäkin laiskottelevia, opiskelijoissa on laiskottelijoita. Ja laiskojakin on!

Nyt voisin laajentaa tätä pohdintaani siihen, kuinka syvällä suomalaisissa (minussakin?) on (luterilainen) työmoraali, mutta en ryhdy moiseen. Mietin vain, mitähän se laiskottelu sitten on?

Minä kun vähän luulen, etten oikein tiedä, miten laiskotellaan, jollei se ole tietokoneen ääressä istuskelua, leppoisaa kuvasivustojen kokoamista, romaanien lukemista, päämäärätöntä tepastelua merenrannoilla, mökin nuotiopaikalla istuskelua. Minulle se taitaa olla juuri noita asioita.

Miten sinä laiskottelet?

Kirjoitettu kello 19:47

Pilvilinnoja

Pilvilinnoja! Aikeita ja haaveita! Suunnitelmia jos jonkinlaisia.

 

Ikä? Laiskuus? Tupulointi ja vatulointi? Ajatuksiin unohtuminen?

Ei puhettakaan että olisin ehtinyt tehdä kaikkea, mitä olin ajatellut tämän alkuviikon iltoina tekeväni.

Pehtoori & (viikon pakkolomalla oleva) Poika lähtivät maanantaina mökille, mikä merkitsi minulle kolmea iltaa ihan itekseni. Maanantai tosin meni paljolti kokoustaessa, mutta eiliselle ja tälle päivälle oli kaikenmoista suunnitelmissa. Noh, eilen ehdin kuvailla ja syödä paljon katkarapuja eri muodoissa ja tänään vähän siivota ja käväistä kaupungissa. Siinäpä ne.

Missä on kuvaprojektien ”tuotteistaminen” korteiksi, uuden kuvagallerian teko, Tove Janssonin elämäkerran aloittaminen istuskellen pihalla illan lempeässä lämmössä. Onko tullut kuunneltua mielimusiikkia ja käytyä ompelijalla. Ei ole, ei. Ensi viikolla on matka kapituliin ja pitäisi modistaa joku iltapuku uudeksi [lue: löysäillä saumoista :].. ja samalla reissulla hakea pojan ylioppilaspuku ompelijalta. Juniorilla ja miniällä on meno kaveriensa häihin viikonloppuna, joten tumma puku on tarpeen.

Pojan puku on pienennetty kolmen vuoden takaisesta, sillä yli 20 kiloa on Juniori yo-kevään massastaan keventynyt.  Miten minulla onnistuisi sama? – Armeija, liikkuva työ, ruokavalioremontti, muutto omakotitaloon ja huusholliin kolme koiraa, jotka lenkittävät… ? Eiköhän joitakin muita keinoja löydy…  Tuo ruokavalioremontti nyt ensimmäisenä kuitenkin.

Eikä tämä aikaansaamisen heikkous ja vähyys koske vain näitä muutamaa iltaa. Kyllähän sitä on tekemisen tahti ja määrä huvennut kovin ohueksi. Mutta nyt ehdin vielä vähän touhuilla….

Pilvilinnoja-2

Molemmilta lapsilta tuli eilen koirien kuvat:

Juniorin lähettämässä kuvassa on Maisa, joka todellakin on ”Lapin hullu” -koira, ja ”lyö maihin” kun sitä huudellaan mökkiin sisälle. Ilme ja asento kertovat Maisan mielipiteen sisälle kutsuun: ”En tuu!”


altAvAvnQkBsnn9HJxuG3BZx-WPim5QIlDmjgoZKAdpAFum

Ja tytär lähetti kuvan ”taiteellisesta hurtastamme”. En muista tuon piskuisen nimeä; se on Alicen (tyttären kämppis) lemmikki, joka ei ehkä Lapista paljon perustaisi.

altAg76Q2lJlsokSzzXzFnxFOL6gmJLOux8qVivOV2iiPeY

Kirjoitettu kello 21:54

Tällaisina päivinä kun suurimmat tapahtumat ovat olleet se, että on niin kostea ilma, että minun luonnonkiharoihini ei tahdo kampa, ei harja, pystyä, kun eväät olivat yhdet parhaimmista ikinä, kun olen keskustellut pitkään puhelimessa kahden nuoren miehen/ruoka-alan ammattilaisen ja yhden lakinaisen ja yhden kiinteistövälittäjän kanssa, whatsappaillut Pehtoorin & Pojan kanssa, kannattaa hakea jotain mielenkiintoisempaa kirjoittamisen aihetta… siispä voisin kirjoittaa kokemuksia kesälukemisista, joita täällä blogissa peräänkuulutin ennen lomaa, ja millaisia hyviä vinkkejä sain ja jotka vinkit melkein kaikki otin ”vakavasti” = luin.

Ishiguron ”Pitkän päivän ilta” oli mieluisaa luettavaa. Ei ilmeisesti ”hänen tavallisintaan”. Koko ajan lukiessa näin sieluni silmin Downton Abbeyn Carsonin. Ja ne lauserakenteet! Se englantilaisen aristokratian käsittämättömän koukeroinen ja viehättävä tapa käydä dialogeja. Historian havinaakin kirjassa oli, faktan ja fiktion sujuva sotkeminen sujui.

Sitten Pirkko Koskenkylän ”Mielenkiintoinen tuttavuus” ja ”Kauas on pitkä matka”. Koskenkylä on luontaisesti toimittaja, dokumentaristi, ei kaunokirjailija, ei tarinankertoja, ja kirjat sen mukaisia. Mutta mielenkoisia tuttavuuksia olivat hänen kirjansa. Ja ihailtavaa heittäytymistä elämänsä! Kirjat olivat oikeastaan Pekka Koskenkylän biografioita ja matkakertomuksia. Hämmästyttäviä sinänsä. Ja se heittäytyminen, sitä ihailin!

Veikko Haakanan ”Tunturista tuulee” ja ”Pohjoiseen” ”maistuivat” vain mökillä. Vain Lapissa. Siellä löytyi niille oikea ”moodi”. Luulen, että Haakanaa lukiessa pitää edes vähän tuntea Lapin maisemaa, luontoa, ihmisiä, valoa ja vuodenaikoja. Jos Lapista jotain tietää ja siellä on läsnä, elämässä tai olemassa, kun noita kirjoja lukee, niin hyviä ovat.

Itäkairan prinsessa jäi lukematta. Ehkä ensi kesänä.

Kesälomalukemiset

Joel Haahtela oli minulle uusi tuttavuus. Elena vangitsi. Ja loppuratkaisu ei ollut todellakaan arvattavissa. Kiehtova pienoisromaani, jossa jokainen lause tuntui äärimmäisen mietityltä. Hyvä lukukokemus sekin.

Antti Tuurin ”Matkoilla Euroopassa” oli kovin tutunoloista. Vähäeleistä, tarkkaa kerrontaa. Tämä on nyt hieman noloa, mutta ajattelin monta kertaa, että teksti ei nyt ole sen kummempaa kuin mihin minäkin pystyisin. Voisin tehdä oman vastaavan kirjani ”matkoillani Euroopassa”. Tarinoita olisi 30 vuoden ajalta. … Meidän reissut eivät ole taittuneet junalla, vaan lentäen ja omalla autolla liki kaikissa Euroopan maissa…, vuokrataloissa asuen, matkanjohtajana Kreikassa,  bussikuskina Ranskaan ja Portugaliin ja takaisiin Suomeen ja Ruotsissa reissuja. Kirjan luettuaan Pehtoorikin sanoi jotta ”ihan kuin meidän reissuja: aamulla herätään aikaisin, kävellään, käydään gallerioissa, kirkoissa, museoissa, syödään ravintoloissa, kävellään, seikkaillaan vähän.” Ainoa vaan, että kun Antti Tuuri – suomalainen tunnettu, tykätty kirjailija – kertoo reissuistaan, löytyy kirjalle kustantaja ja lukijoita; jos meitsi kirjoittaisi/kirjoittaa, ei kirjalla ole ostajia, kun ei ole sitä ”julkkis-hypetystä”. Ja ovathan minun ”Matkani Euroopassa” täällä Tuulestatemmatussa ihan reaaliaikaisena aina luettavissa. 🙂

Ja sitten tämän kesän dekkarit: kesän ”pakollisen” Donna Leonin luinkin jo toukokuussa, mutta nyt kesälomalla tutustuin Jan Mårtensonin tuotantoon kahden kirjan (Murha valtiopäivätalossa ja Noitavasara) verran. Pidin niistä. Niissä oli taidehistoriaa, Tukholman paikalliskuvausta, henkilöitä joiden analyysistä ja kuvailusta pidin. Eikä ruoka ollut vähäisessä osassa. Minä niin allekirjoitan tämän!

 

Kirjoitettu kello 22:24
To
07
08
2014

Gruppolle viinejä

Hieman arveluttavaa päivittää blogia, tai siis arveluttavaa on pitää tietokonetta auki; sen verran tymäkästi ukkonen jyrisee ja maa melkein vavahtelee, pimeääkin tuli …

Kovin myöhäiseen meni ennen kuin edes tähän sorville ehdin.

111-10

Töistä suoraan kampaajalle, ja jo pelkkä ajatus pari tuntisesta sen  muoviviitan alla sai olon tukalaksi. Mutta kestin kuin mies, eiku nainen. Nyt blondius on taas totaalinen. Kalaasit ja kapitulit, työarki ja liikkuminen sujuvat kun on ”tukka hyvin, kaikki hyvin”.

111-11

Pitkän, pitkän kauppalapun kanssa ruokakauppaan, ja Alkoon. Eipä ollut noissa ruuhkaa.

Lauantain ystäväporukkamme tunnetaan (me keskenämme tunnemme toisemme) nimellä Gruppo San Lorenzo (kuva), mikä juontaa Pehtoorin 50-vuotissynttäreiden viettoon Italiassa, kalaasiviikkoon Toscanassa.

GSL

Mutta siis… Tuon San Lorenzon innoittamana hankin sitten viinejäkin ihan vain nimen perusteella: rose St. Laurent on itävaltalainen http://www.alko.fi/tuotteet/436157/.  Se on ihan kelpo rose. Ja Umbrian reissulta palatessa ostimme Itävallasta Sankt Laurent -punaviiniä, jota olen kellaroinut tähän asti, saapa nähdä millaista se on. Alkossakin olisi ollut yksi St. Laurent -punkku, mutta hävyttömän kallis oli; sillä rahalla saa Amaronen, joten jäi ostamatta. Mutta alkuun ostin samppanjaa, joka sekin sopii teemaan: Pyhä Lauri – San Lorenzo – Saint Laurent. Siis samppanja on Laurent-Perrier.

111-12

Miten noissa iltapäivälehdissä usein kirjoitetaankaan. ”kuvat eivät kuulu juttuun”. Niin eivät kuulu nytkään, ovat parin viikon takaiselta aamulenkiltä hdr-harjoitelmia. Keskikesän värikylläistä, täyteläistä maisemaa.

Ukkonen meni jo … ja nyt ryhdyn laatimaan tori- ja kauppahallilappua Pehtoorille huomiseksi. Jos ihan rehellinen olen, niin voisin todeta, että oikeastaan minua ei huvittaisi huomenna mennä töihin. Mutta ei auta…

 

Kirjoitettu kello 22:02
Ke
06
08
2014

Kalaasien alla

Töiden jälkeen retkahdin kotipiazzalle ja hyvin kategorisesti kieltäydyin laittamasta ruokaa ennen kuin viilenee. Niinpä sitten ryhdyimme suunnittelemaan lauantain kekkereitä! Yksi päänvaivaa aiheuttava juttu on plaseeraus. Katsokaas kun on niin, että nämä kuusi pariskuntaa, jotka meillä kerran vuodessa [useimmiten juuri elokuun toisena viikonloppuna, juuri koulun aloitusviikonloppuna, jolloin monet meistä ovat koulujärjestelmän aikataulutuksista joko omien töiden tai [varsinkin aiemmin] omien lasten koulun alkamisen takia joka tapauksessa jo Oulussa…] istuvat saman ison pöydän ääressä, ovat jo toisiinsa tutustuneet, ystävystyneet, joten he luonnollisesti haluavat kuulla toistensa kuulumisia.

Siis on suotavaa, että vaihdellaan paikkoja. Joinakin vuosina me on jätetty plaseeraus tekemättä, ja se on aiheuttanut kohtuutonta häslinkiä ja melkoista epätietoisuutta ja ystävät erikseen ovat pyytäneet ”ensi vuonna olisi hyvä jos määräisit (!) taas paikat” 😉 . Meidän ruokapöydässä kun ei ole kyse mistään pikku piipahduksesta ruoan äärellä, vaan pöydässä istutaan usein hyvinkin kahdeksan tuntia, joten ei ole ihan sama, kuka kenenkin vieressä istuu. 😀

No, ei se nyt noin vakavaa ole, mutta on mukava kun eri vuosina saa eri ihmisten vieressä istua. Ja plaseeraushan nyt kuuluu minun ”harrastukseeni” [tiedättehän, – hieman nolona – kattaus]. Ks. kuvia muutaman vuoden takaa. Kesän 2012 kalaasit italialaisella teemalla (täällä enemmän)  ja viime kesän teemana Meksiko (tuota postausta katsellessa iski ikävä – kirjaimellisesti, liki fyysinen kipu. Snif…) . Viime kesän ”paikkakortit” olivat ihan ylivertaiset. Niiden jälkeen itselläni paineita, mutta me keksimme tuossa illan kuluessa tämän vuotiseen teemaan sopivan tavan päättää istumajärjestyksestä. Palaan asiaan 🙂

Nyt nämät pilheet ovat kai jo viidennettätoista kertaa? Tai riippuu miten lasketaan…

Tänä vuonna teemana suomalainen (tai laajemmin pohjoismainen) keittiö. Jos sinulle sanotaan, että illallisella teemana on ”Pohjoismainen keittiö” niin mitä tulee mieleen? Kerro! Mistä olet aivan varma? Mitä sinun mielestäsi varmasti tarjotaan, kun illallisen teemana on tuo? Minä kerron sitten sunnuntaina tai alkuviikosta, mitä meillä tarjottiin… Muutaman tarjottavan olen jo tehnyt, ja juuri äsken tein ”paahdettua voita”. Mitä ihmettä?

Viime perjantaina kun olimme Helsingissä illalla syömässä ravintola Luomossa, joka on yhden Michelin-tähden ravintola, siellä tarjottiin vaalean, lämpimän focaccia-leivän kanssa paahdettua voita. Pehtoori ilmoitti, että ”saa tehdä kotonakin”. No ei muuta kuin kokeilemaan. Tässä minun ”hatusta vedetty” ohje, joka kai pelitti, sillä Pehtoori maistoi ja sanoi, että on ”hyvää, kelpaa.” 🙂 Ota voi huoneenlämpöön pehmenemään, laita puolet voikimpaleesta (laitoin 125 g) paistinpannulle, anna sen sulaa, vaahtoutua ja vähän ruskistua. Sekoittele, ettei pala. Jäähdytä ruskistettu voi ja sekoita tehosekoittimella lopun huoneenlämpöisen voin kanssa vaahdoksi. Vielä ei ole kuvia…  Entäs se focaccia? Yksi meillä pitkään käytössä ollut ohje on täällä (s. 58). Kliks.

Nyt lähden etsiskelemään ne kankaiset lautasliinat, jotka ostin Porvoosta vuonna ??? vai sittenkin Raumalta kesällä 2011. …

111-9

Meille tulee omenoita!!

Kirjoitettu kello 21:39

Koko aamupäivä työhön perehdyttämista ja talon tavoista kertomista, kaikenmoisten korttien ja tunnusten hankkimista, paikkojen ja henkilöiden esittelyä uudelle professorille. Tuli jossain vaiheessa itselle mieleen, että on valtavasti asioita ja juttuja, joita ei huomaa olevankaan. Joihin on kasvanut, joita on oppinut käyttämään, löytämään, tuntemaan vuosien ja vuosikymmenten aikana ja että ne eivät olekaan mitään itsestäänselvyyksiä. Työnjakopalaverin olin koolle kutsunut, ja kyllä me sujuvasti hommat saatiin sovituksi.

Sinä samaisena hetkenä kun työhuoneessa elohopea kohosi yli + 30 celsius-asteen, loppui minkäänlainen älyllinen toiminta. Sen jälkeen tyydyin päivittelemään nettisaitteja ja miettimään, kuinka myöhään iltapäivällä sorvin ääressä istuisi. Sitä vain voipuu …

Väistämättä ajatteli ja myötäeli esikoisen duunaamista Meksikossa, jossa on toista kuukautta ollut liki +40 C. Muutama sadepäivä siellä oli välillä ja ilma ”viilentyi” jo alle + 30 asteeseen, mutta nyt taas ”el canicula” (= 40 päivää kestävä vuoden  kuumin vaihe, helleaalto) vallitsee täysillä. Tämän kuun lopussa pitäisi kuulemma olla kaikkein lämpimintä. Auringossa on lähemmäs +50 C ja paluu siestalta töihin kolmeksi iltapäivällä on kuulemma hikistä puuhaa. Epäilemättä, semminkin kun pukukoodi ei salli toppeja ja sortseja, vaan paitapusero ja hame on oltava.

111-3

No minä lähdin duunista tänään jo kolmelta pois, pyörällä kohti kaupunkia, jossa Pehtoori odottelikin. Menimme Bon Appetito -ruokatorille, joka on Oulussa ensimmäistä kertaa. Rantakadulla on ruokatori jossa on parikymmentä kojua, joissa myydään prosciuttoa, ranskalaisia juustoja, oliiveja, croissanteja ja muita ranskalaisia leipomuksia, nougatia (ei voinu ostaa, söisin kerralla kaiken niin, että halkeaisin … parempi olla ostamatta). Mutta monta juustokimpaletta ostimme lauantaiksi. Söimme pizza-slicet ja kotiin vähän muitakin herkkuja. Aika hintavaa oli, mutta sorruimme silti.

111-6

111-2

111-4
111-7

111-8

Morbieria. Yksi minun lempijuustoistani. Pecorinon ja Appenzellerin ja Emmentalin lisäksi.

 

 

Kirjoitettu kello 20:20

Helsingin keskustan Holiday Inn -hotellissa (Rautatieaseman vieressä) olen/olemme olleet usein. Sen sijainti on erinomainen: Finnairin bussit ajavat ja lähtevät oven eteen/edestä, Ateneum on vastapäätä, Yliopiston kirjastoon ja Kansallisarkistoon on lyhyt matka, ostosmahdollisuudet liki, rautatieasema vieressä etc. Siksi sen nytkin olin varannut, mutta ensimmäistä kertaa tein varauksen ILMAN aamiaista. Ja se olikin hyvä ratkaisu. Huomenaamulla lähdemme niin aikaisin, ettei ole aikaa kunnolla nauttia aamiaisesta ja tälle aamulle oli muita suunnitelmia, jotka sitten toteutettiinkin.

Lähdimme puoli yhdeksän aikoihin (kaupunkilenkkarit jalassa) kohti aamiaista: kohti Kaivaria ja Cafe Ursulaa. Aamiainen elokuun lämpimänä aamuna merenarannalla leppeän tuulen puhallellessa oli tavattoman mukavaa, aamu tuntui hyvälle, elämä avaralle.

_MG_8652 (Custom)

Ja kuvassa ei tietenkään näy se ihanaakin ihanampi croissant, eikä cappuccino, jotka tuohon aamiaistarjoittimelliseen kuuluvat.

_MG_8651 (Custom)

Jatkettiin kävelyä kohti Länsisatamaa, sieltä Hietalahden torille, kirppiksella paljon turisteja ja tavaraa, hallissa piipahdetttiin tietysti. Edellisestä käynnistä 31 vuotta 😉

_MG_8663 (Custom)

Punavuoren katuja palailtiin, käveltiin ristiin rastiin, oli lämmin, oikeasti kuumempi kuin Alppi-rinteitä noustessa. Tällä kertaa johtui ilmasta, ei noususta. 😉

Käveltiin Kaisaniemen puistoon, joka oli rempassa ja jossa hämmästyksekseni Pehtoori ei ollut koskaan käynyt, puutarhaa päästiin kuitenkin edes vähän remontista huolimatta näkemään.

_MG_8678 (Custom)

Puiston nurkalla oli viehättävä pieni kioski, jossa vielä viehättävämpi ”tarjous”.

_MG_8691 (Custom)

Kauppatorin laidan Havis Amanda oli tällaisen hökötyksen peittämä: Hotel Amanda. Kaksi kuukautta Manta on tällaisen hotellin sisällä. Japanilaiset ovat kuulemma jo varanneet koko kahden kuukauden jakson! Merkillistä minun mielestäni.

_MG_8634 (Custom)

Stockalla kävin (kolmannen kerran tämän viikonlopun aikana) katsomassa käsilaukkua (Ralph Lauren – tarkoittaa että on hintava, mutta minun makuni mukainen, tarpeeksi iso (mahtuu kamera, ja kaikki muu tähdellinen)  – ja VAIN katsomassa. En ostanut. 😉

Reilun kolmen tunnin kullkemisen, aamupatikan,  jälkeen hotellille siistiytymään. Ja sitten  kahden paikallisjunalla Keravalle, ja sieltä taksilla Gustavelundiin, jossa tädin 90-vuotiskestit. Meitä oli yhdeksän serkusta (puolisoineen) paikalla, ja setäni. Tietysti myös muita tädin tuttuja ja naapureita, joita en tuntenut.

Kovin vähän tapaan näitä sukulaisianikaan: kaikki asuvat etelässä tai vielä kauempana. Kuinka olikaan mukava kun tavattiin syntymäpäivillä eikä hautajaisissa, kuten tahtoo väistämättä käydä. 🙁  Ilma oli hieno, Tuusulanjärvi kesäinen. Leppoisaa yhdessäoloa. Olipa täti iloinen ja liikuttunut kun juhlat sai. Tanssahtelikin ysikymppinen. 😉

Kun kahdeksan kieppeillä palasimme Helsinkiin, ei tukahduttavan kuuma hotellihuone houkutellut oleiluun, joten vielä lähdimme liikkeelle. Drinksuille Tomi Björkin uusimpaan ravintolaan (Bronda), jossa en ollut käynyt. (Farang, Gaijin, Boulevard Social on siis koettu). Kierreltiin ja kaarreltiin vielä Helsingin rannoilla, Katajanokallakin; juuri niin kuin olin toivonutkin. Mukava lomanen on ollut.

Kirjoitettu kello 23:44
Pe
01
08
2014

Isolla kirkolla

Helsingissä voi käydä muutenkin kuin työreissulla!

Päivä kierrelty kesäisen Helsingin katuja. Piipahdettu yhteen jos toiseen liikkeeseen katselemaan, etsimään. Rajalan Camera Pro Shopista löysin pieniä iloja, ei juuri muuta. (paitsi Pehtoorille synttärilahja, ks. alempana).  Ja lasilliselle ja pienen pienelle lounaalle Boulevard Socialissa. Kyllä pidän paikasta.

Ja Ateneumiin katsomaan Tove Jansson 100 vuotta -näyttelyä. Viehättävä ja vaikuttava näyttely. Suosittelen. Todella. Meriaiheiset taulut ja kirjoihin tehdyt piirrokset näyttelyn parasta antia. Ja sitä antia oli kaikkinensa paljon.

WP_20140801_15_37_23_Pro (Custom)

Sitten vietetty Pehtoorin synttäreitä etukäteen. Ja tiedättekös, että insinöörimieheni suostui vihdoin vaihtamaan puhelimen! Pian 7-vuotissynttäreitään viettävä Nokia 6720 sai väistyä uuden älypuhelimen tieltä.  Synttärilahjan lisäksi menimme juhlan kunniaksi syömään, mikä ei ketään hämmästyttäne. Kauppatorin rannassa (aiemmin Vironkadulla) olleeseen Luomoon olin tehnyt varauksen.

Ei valittamista. Ei todellakaan. Söimme neljän ruokalajin menun ja saimme alkuun kaksi,  ja vielä ennen pääruokaa ja jälkiruokaa pienet ”terveiset keittiöstä” -pikkuannosta. Ainoastaan pääruoan meritaimen oli ”vain” tavallisen hyvää,  – ehkä meillä kalaruokavaatimukset tavallista korkeammalla?  Mutta todella gourmetia nautimme. Tarjoilu oli sujuvaa, innostunutta, olematta tyrkkyä. Kyllä paikka on Michelin tähtensä ansainnut.

WP_20140801_19_57_56_Pro (Custom)

Ja vähän me on ihmetelty tätä pääkaupungin autokantaa! Kovin ovat ikääntyneitä, joskin komeita nuo helsinkiläisten autot! Eivät ehkä kaikki kovin kauniita, mutta

Helsinki 8_2014 012 (Custom)

Helsinki 8_2014 015 (Custom)

 

monet kuitenkin….

IMG_0207 (Custom)

IMG_0208 (Custom)

Kuulimmepa että (pääosin amerikkalaiset) vanhat autot kokoontuvat joka kuukauden ensimmäisenä perjantaina Kauppatorille. Koko sen kolmituntisen, kun istuimme ravintolassa ja katselimme merelle ja torille, autot kiersivät toria, ja niitä oli kymmeniä, satoja.

Vielä kävelimme Espalla, yömyssyllekin menimme …

IMG_0217 (Custom)

IMG_0226

Kirjoitettu kello 23:59