Su
10
11
2013

Lapin herkkuja

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä oli neljättä kertaa syynä sille, että juuri täksi viikonlopuksi haluttiin mökille ajella.

Tänä vuonna olimme taas (2010 ja 2011) rotissöörien pöydässä; meitä oululaisia paistinkääntäjiä oli pieni iskuryhmä (2+2) (meidän nuoret olivat Luttosalin puolella, mutta piipahtelivat pöydässämme välillä :)), ja sitten Lapin voutikunnasta oli toistakymmentä aveceineen, joten yhden pitkän pöydän saimme täyteen. Taas tutustuttiin uusi ruokaihmisiin, tavattiin vanhoja tuttuja.

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-18

Siinä se ilta vierähti: syöden ja höpötellen. Puoli kymmeneltä lähdimme nuorten kanssa taksilla takaisin mökille. Ei tarvinnut enää makkaroita takassa paistella. 😉

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Paistinkääntäjät pääsevät tässä tapahtumassa saliin ja herkkuja notkuvien noutopöytien ääreen ennen kuin muut, ja keittiömestarit esittelevät viikon varrella tekemänsä ruoat, mikä sitten mahdollistaa, että voi kuvata pöydät aika rauhassa… Tänä vuonna esittely alkoi jälkiruokapöydistä.

Ennen jonoja näkee kuinka kauniisti kaikki on aseteltu: jälkiruokia tuntureina! Minulle kun iso ilo ja nautinto ovat myös nämä asettelut, yksittäisten pienten suupalojen kauneus, värien ja makujen harmonia.

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. 

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-2

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-5

Jälkkäreiden makumaailmasta yksi ylitse muiden: porkkanakakku kookoskermassa. Minun tekemäni porkkanakakku oli päivällä saanut hyväksyviä muminoita osakseen, mutta kyllä mestareiden kakku (kuvassa nuo neliönmalliset kipot)  oli ihan omassa sarjassaan. Hmmm. Sai laajasti kehuja. Sitruuna-lakuhyytelö sekä hillakonvehti olivat minun makumaailmassani mieluisimpia. Hillakonvehti oli jotenkin piste iin päälle koko setissä. Makujen kontrasti viehätti.

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-9

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-6

Ja juustoja. Järin hyvä makupari oli Valon Alppi Kreivi ja pähkinä-amarettosiirappi.
Minähän yritän oman versioni tehdä, hyvinkin pian ehkä yritän. Kerron sitten.. :)

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-7

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-8

Ja sitten alkupaloihin. Tässä kolme ihanaa, pientä. Pehtoori ilmoitti että ”saan” ensi viikonloppuna tehdä noita raputuutteja ja kaviaaria. Saan? – Hieno homma. Minäpä tuosta vaan tekaisen. Tekaisenpa hyvinkin, heh!

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-10

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-11

Graavattu turska jakoi mielipiteitä, minä pidin. Suolaista se oli, mutta erilaista graavikalaa kuin mikään aiemmin maistamani. Huom. kuvassa nuo hauskat ongenkohot: retiisistä on moneksi.

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-12

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-13

Silloin kun hampurilaiset on tällaisia, minäkin pidän niistä. Naudanliha-miniburgerit olivat tavattoman maukkaita, eivät kuivia. Eivät tirskuneet rasvaa, vaan makua. 😉

Lapin keittiömestarit 2013

Pienet vuoat (oisko vol-au-vent? :)) , joissa oli alla korvasientä(hyytelöä?), ankansydäntä ja päällä ankanmaksaa olivat gourmetti, jollaisesta pidän. Hienoja makuja. Snobbailua? Tiedä häntä. Ikihyvä makupala oli.

Lapin keittiömestarit 2013-2

Pääruokavalikoimasta parasta oli haukimurekkeelle kuuluva rapukastike. Olisin voinut syödä sitä kipollisen! Siinä maistui, että se oli tehty huolella ja hartaudella. Siinä tiivistyi maut hienosti, täyteläistä, merellistä. Ylivertaisen hyvää! Eikä karitsanfileessäkään ollut moittimista. Ei missään ollut. 😉

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-14

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-15

Lapin keittiömestarit (noin 40) olivat taas urakkansa tehneet. Me ja 550 muuta nautimme tuloksista hyvin paljon.

Lapin keittiömestareiden herkkupöytä 2013-17

Koko menu tässä.

(Osterit ja jäätelöt jätin maistamatta, muutoin kaikkia. Kenguru? Sitä(kin) otin vain hyvin vähän. Olipa niin kylmäsavuporon makuista, siis hyvää. Mikään ei ollut huonoa, mutta oli muutamia jotka olivat ylitse muiden. Muutamia, jotka jättivät hyvän makumuiston, saivat makunystyrät muikistelemaan mukavasti. Ja tuo tapahtuma on siitäkin mukava, että siellä ei ole turhaa pönötystä. Jo vain, siellä on lappilaista lussakkuutta, ja ruoka on pääosassa.)

 

ÄYRIÄISET JA MÄDIT

Ostereita
Punaista ja mustaa villakuoreen mätiä
Hyytelöityä kuningasrapua, juuressalaatti
Taskurapu ”petit fours”
Raputuutti ja kaviaaria

KYLMÄT KALAT
Graaviturskaa, katajaremoulade
Ylikypsää Inarin muikkua 2:lla tavalla (yrtti ja tomaatti)
Kylmäsavustettua seitä, sinappimousse
Ahvenquenellit, punasipulia

KYLMÄT LIHAT
Miniburgerit naudasta ja possusta, karpalosinappia
Poropâté, pikkelöity punasipuli
Kylmäsavustettua kengurua, tumma olutkastike
Siiderissä haudutettua karitsankieltä, omenasalsa

LINNUT
Ankan maksaa, pensasmustikkaa ja ”salty fingers”
Riekkotartar

LÄMPIMÄT
Haukimurekepihviä, hummerikastike
Karitsanfileetä, balsamico-ruohosipulikastike
Chilipaahdettua hanhenrintaa
Paahtojuureksia

LEIVÄT
Kiviarina vehnäleipä
Omena-spelttileipä
Porkkanasämpylöitä
Rieska
Rouheinen reikäleipä

JUUSTOT
Valio Alppi Kreivi, pähkinä-amarettosiirappi
Valio Ritari, mustikkahilloke
Valio Aura, mustikkahilloke

JÄLKIRUOAT
Whoopie pie
Cup cakes
Porkkanakakku ja kookosta
Mansikka-valkosuklaakakku
Sitruuna-lakritsivanukas
Hillakonvehti

JÄÄTELÖT
Vihreä omena
Mustikka

KAHVI
Tumma Juhla Mokka
Erikoiskahvit

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Sitten on kerrottava arpajaisista. Herkkuiltaan kuuluu arpajaiset ja joka kerta olemme ostaneet arpoja ja joka kerta voitettu jotain mukavaa. Nyt meidän nuoret voittivat kelpo lasagnevuoan, Tapio Soinnun Grand Chapitre Laponiae -kirjan, Iittalan kartio-laseja,  minä Mika Jokelan keittokirjan, pehtoori voitti nahkakäsitöitä sekä upean kravattineulan. Ja arpoja ostimme kuitenkin vain kahdella kympillä. Myös edellisinä vuosina olemme tulleet voittojen kanssa mökille. Voittoisat arpajaiset ovat mukava pikku lisä tuossa illassa.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Jopa tuon kaiken jälkeen kelpasi eilen illalla vatsansa ja pehtoorin viereen nukahtaa. Aamiaista en juuri kaivannut, kahvittelimme kuitenkin. Ja päätettiinhän me sitten, että pehtoorin kanssa lähdetään iltasella kotiin, eikä vasta maanantaiaamulla hyvin varhain (tarkoittaa starttia klo 6), kuten alunperin oli ajatuksena. Minun kun on kuitenkin ehdittävä kustannuspaikalle viimeistään puolelta päivin. No nyt sitten voin rientää sinne jo heti aamusta. :)

Nuorilla huominen vielä vapaata töistä, joten he jäivät koiruleiden kanssa vielä mökkeilemään. Mutta mekin ehdimme aamupäivän nuoskakelissä ulkoilla, porukalla lenkkeilimme, saunottiin vaihteeksi ja sitten – johan sitä oli monta tuntia edellisestä syömisestä – menimme Laanilan Kievariin brunssille. Kolmelta me suuntaisimme loskaiselle nelostielle kohti Oulua ja nuoret vielä Hangasojalle.

Sodankylän jälkeen paha räntä- ja sohjokeli, Rovaniemen jälkeen alkoi vesitihku, Tervolassa lumiraja ja sen jälkeen vallitsi hillitön pimeys. Talvella pimeydelläkin on yleensä rajansa, mutta tänään marraskuisessa sadeillassa matkalla kotiin oli vain musta. Noh, liikennettä ei nimeksikään, ja  nyt turvallisesti Rantapellossa.

Kirjoitettu kello 22:25
To
07
11
2013

Edelläkävijä

Ole edelläkävijä: tee torstaista perjantai!

Näin opiskelijat kerran mainostivat torstai-illan bileitään. Pidin ajatuksesta,  ja tänään olen ollut edelläkävijä. Töiden jälkeen lähdimme ajelemaan pohjoiseen. On jo neljäs kerta kun vietetään tämä isänpäiväviikonloppu mökillä.

Ei niin, etteikö olisi ollut töitäkin huomenna,  mielenkiintoinen seminaarikin, tärkeä tiedotustilaisuuskin keskipäivällä, illalla kirjajulkkarit, oma artikkelikin siinä mukana, olisi lukemista ja kirjoittamista yllin kyllin. Vähän otin mukaankin, mutta vähän vain. 😉  Lappi houkuttaa. Kolmen kuukauden jälkeen oli niin hyvä palata.

Matka jotenkin erilainen kuin useimmiten: pitkään aikaan ei olla tultu suunnilleen koko matkaa pimeässä. Liikennettä talveksi, torstaiksi, yllättävän paljon, rekkoja, onneksi ei poroja. Nukuinkin. Yleensä en.

Ei pysähdytty edes ruoka(- ja kukka)ostoksilla kuten tavallisesti. Pehtoori oli päivällä käynyt Oulussa jo kaupassa, ja minä toin kukat tullessani. Valmistunut maisterismies kävi tuomassa, hieman hämmentynyt olin: ihan kuin olisi tiennyt millaiseen tilaan ne päätyvät. Millaiseen maljakkoon. Kauniita ovat. Ajatus vielä parempi.

kukat

Toinenkin ”vanha” meiltä valmistunut kävi: vuosikymmenen jälkeen. Väitöskirja-aikeissa. Ja kolmannenkin ”vanhan” kanssa väitöskirja-asioissa tänään. Tarkoitukseni oli mennä kanssaan kahville JA jollekin välipalalle iltapäivällä, mutta unohdin syödä mitään, joten koko matkan tänne tullessa ja nyt on kamala nälkä! Ryhdyn paistamaan makkaraa.

Ai niin, millainen kelikö? Täällä on reilu 10 senttiä lunta, pikkupakkanen, kaunista sikäli kuin mitään näkee. Hangasojalla ei muita. Hiihdämmekö huomenna? Tiedä häntä. Huomenna illalla tulee nuoripari.

Kirjoitettu kello 22:02
Ke
30
10
2013

Yksityiskohtia

 Päivän aikana olen keskustellut paljon yksityiskohdista. Jatkanpa samoilla linjoilla.
Tähän kuvia levada-polkujen varsilta.

Loman lopulla-7

Alla joku rahapuun sukulainen?
Älkää minulta kysykö, hyvänen aika. Eikä pehtoorikaan tiedä. 😉

Loman lopulla-8

Pintakasvillisuutta. Sanoisin.

Loman lopulla-4-2

Tämä oli hieno. Jotain juuria?

Loman lopulla-3-3

Ja sama lähempää. Klikkaa isommaksi. Kaunis on.

Loman lopulla-2-3

Tässä juuria. Ei niin kauniita.

Loman lopulla-2-5

Ja eukalyptuspuista madeiralaiset eivät pidä ollenkaan.
Tässä on 12-vuotias puu. Kasvavat hurjaa vauhtia.

Loman lopulla-11

Sunnuntain postauksessa kyselin tietääkö kukaan mitä ne napin näköiset nappulat olivat.
Ne on eukalyptus-puun käpyjä.

Madeira VI 169 (Custom)

Hortensiat kasvavat villinä.

Loman lopulla-4-3

Loman lopulla-3-4

Kastanjapuita oli paljon, ja levadoilla näitä.
Ajattelinkin että voisi viikonloppuna laittaa kastanjoita.
Oiskohan Stockalla?

Loman lopulla-2-4

Loman lopulla-10

Loman lopulla-9

Kirjoitettu kello 21:34

Nyt istahdin koneelle. Siis koti sellaiselle. Oikeastaan vihdoin.

Eilen Oulu – Helsinki lento lähti reilun tunnin myöhässä (suoranaisesti syynä ei ollut myrsky, vaan se, että lentäjiä odoteltiin; olivat jääneet Köpiksen kentälle jumiin ja tulivat sieltä vasta puolen yön jälkeen kuljettamaan meidän konetta). Siis olimme Oulunsalossa kahden jälkeen ja kotisänkyyn kaaduin kolmelta. Seitsemältä suihkussa, ja kahdeksan jälkeen töissä.

Loman lopulla-2-2

Kun 10 vuotta sitten tulimme Madeiralta oli minulla enää kaksi kuukautta Koneen säätiön vuoden apurahasta käyttämättä, väitöskirjan loppusuora ja virkaan paluu vuoden vaihteessa edessä, joten ilmoitin perheelle, että nyt menee kuukausi, ehkä jouluun asti, ettei minua paljon kotona näy. Lähden aamulla aikaisin, tulen kun ehdin, yön tunteina kotiin kömmin, joudutte selviämään kolmestaan, ehkä viikonloppuisin sentään kokkaan, mutta muutoin saatte pärjätä keskenänne. On aika pistää väikkäri lopulliseen pakettiin ja esitarkastajille lähetettävään kuntoon.

Loman lopulla-2

Itsenäisyyspäivän aattona olin hommani tehnyt, mapillisen tekstiä tiedekuntaan tarkastettavaksi jättänyt, kalpeana ja väsyneenä ajelin kotiin Stockan herkun kautta: ostin kaikkea hyvää, kokattavaa ja herkuteltevaa koko perheelle ja kun tulin kotiin, oli vasta tytär koulusta kotiutunut. Hihkuin hänelle, että ”ohi on”, nyt levätään ja herkutellaan koko viikonloppu. Ja mitä toteaa meidän sarkasmin mestari, tuolloin 14 vee esikoinen? Toteaa: ”Hyvä, tosi hyvä. Ollaan aina T:n kanssa tykätty pastasta, mutta kuusi viikkoa putkeen makaronia on jo vähän liikaa meillekin.” 😀 Pehtoori oli pitänyt pennut sapuskassa, mikäpä siinä.

Loman lopulla-5

Tuli tämä juttu vaan mieleen kun tänään palasin Linnanmaalle. Nyt ei edessä ole mitään noin massiivista rutistusta, mutta kyllä tässä perjantai-iltapäivään asti saa ihan intensiivisesti heräilläoloajan duunia tehdä. Tänään hoksasin että minulla taitaa sittenkin olla kaikenmoista hiljaista tietoa, – olipa monenlaista kyselijää aamupäivällä.

Sähköpostit hoitelin jo reissussa aina aamuisin – kuten periaatteenani on ja käytännön opettamana tiedän juuri noin parhaiten ja helpoiten sujuvan. Useimmat sähköpostiasiat kun pystyy hoitelemaan nopsasti etänäkin. Ei sitten eka työpäivä mene niitä purkaessa. Minusta sujuu helpoiten noin.

Duunista suoraan kampaajalle, ja kotiin tullessa oli mukava ylläri, sillä pehtoori oli tehnyt ruoan. Arvaattekos? Kyllä, spaghetti bolognese! Molto bene! Excellent!

Matkalaukku on nyt purettu, kuvat (vain noin 1000) koneelle siirretty, paperiposti aukaistu, – ja nyt lähden nukkumaan.

Loman lopulla-6

 (kuvat eilen aamulla meidän parvekkeelta… tuntuu kovin kaukaiselta jo nyt. ;))

Kirjoitettu kello 20:52

Funchal – Madeiran pääkaupunki, jossa asuu enemmän kuin puolet koko saaren väestöstä, on erinomainen lomakohde sikäli, että se ei ole vain rantapaikka. Siellä on oikeaa elämää, siellä on portugalilaisia, tai siis madeiralaisia. Siellä kun asuu lomallaan, ei elä vain turistien keskellä. Ja monesta muustakin syystä se on hyvä lomakohde. Sana Funchal tarkoittaa fenkolia, yksi minun lempparijuureksistani, ja sitä oli paluulennolla ruoassa: peruna-fenkolimuussi, joka oli maustettu valkopippurilla ja rakuunalla. Se oli ihan tavattoman hyvää. Lento meni muutoinkin hyvin, ja ilolla kuuntelin kun heti lennon aluksi kuulutettiin, että meillä on myötätuuli ja että reitti kotiin kiertäisi Pyreneitten ohi. Siis myötätuulessa viiden tunnin lento, ilman isoja turbulensseja, hyvää lukuaikaa, kelpo sapuskaa. Ei huono.

_MG_6728 (Custom)

Hotelli the Cliff Bay hyvästeltiin kymmenen jälkeen ja siitä jäi kyllä hyvät fiilikset. Erityisesti aamiaisia sen  puutarhassa jää kaipaamaan… Ja aamiaisella, aurinkoisen, liki tyynen Atlantin rannalla totesimme, että Madeiralle voisimme tulla kolmannenkin kerran. Madeira on oivallinen lomakohde. Ei erityisen edullinen, mutta siellä on lämmin, se ei ole tolkuttoman kaukana, se on tavattoman kaunis saari, ja kuten sanottu, siellä on paljon erilaisia tekemisen mahdollisuuksia. Ja ne levadat.

Mutta toisaalta ei harmittanut lähteä kotiinkaan. Usein Hangasojalta on vaikeampi lähteä kohti kotia kuin tänään Funchalista :).

Lentokentältä sitten ostimme sen madeira-viinin viinikerholle, joka oli tarkoitus hakea Blandyn ”wine lodgesta”. Mehän kävimme siellä jo perjantaina, se on hieno paikka. Siellä on esittelyjä, maisteluja, museo, kaikenmoista. …

lisää bualia (Custom)

Blandy lodge – Kopio (Custom)

Pehtoorin syntymävuoden bual (puolimakea madeira maksoi 295 euroa, minun syntymävuoden vastaava 340 euroa – parempi vuosikerta ;)) . Niitähän emme ostaneet, emmekä jääneet maistelemaankaan;  (sercial (kuiva), verdelho (puolikuiva), bual (puolimakea) ja malmsey (makea, juuri se jota Suomessa kai eniten myydään ja nautitaan) on joskus tullut aika perusteellisesti testattua. Mielenkiintoinen kokeilu oli lauantaina kun Tokosin ravintolassa söin ananasta joka oli valeltu bualilla.

ananas _ bual (Custom)

Edellisellä (2003) Madeiran reissulla ostimme viinikerholle madeiran, jonka vanhin osa oli vuodelta 1845!! Aivan oikein: liki 200-vuotiasta se oli. Maksoihan se. Mutta meitä oli 10 henkeä maksamassa, -… ks. täältä kuinka tarkkaan mittailimme että kaikki saavat saman verran 😉 Nyt ei siis mitään noin hurjan vanhaa, mutta lentokentän Blandyn ”pikkuputiikista” hankimme taas yhden erikoisuuden. Terrantez on rypäle, jota ei enää Madeirallakaan (eikä missään viljellä) ja se on puolikuivaa makeampaa… siis ihan omanlaistaan. Ostimme aika vanhan: vuodelta 1976 on se.


_MG_6757 (Custom)

Nyt Helsinki – Vantaalla … oltu jo kolme tuntia. Työkaveri tupsahti iloksemme jutustelemaan. Ja vettä tulee mielettömästi. Ja myrskyn uhka painaa päälle. Päästäänkö lähtemään .. nyt koneen ilmoitettu lähtevän puoli tuntia myöhässä.  Alkaa olla puoliyö, ja huomenaamulla pitäisi olla duunissa –  … Soisin pääseväni jo kotiin.

 

Kirjoitettu kello 23:33

Tänään viimeisen kokonaisen Madeira-päivän aamiaispöydässä käymämme keskustelu (hieman lyhennellen):

Minä: – Varmaan lämpimin aamu koko viikolla, ihan tyventäkin. Mitäs tehtäis?

Pehtoori: – Mitä vaihtoehtoja on?

M: Onhan niitä vaikka kuinka paljon… Esimerkiksi retki Nunnien laaksoon.

P: Mehän oltiin siellä silloin 10 vuotta sitten.

M: No jos lähdetään merelle. Kolumbuksen Santa Marialla tehdään muutaman tunnin risteilyjä rannikolla tai sitten lähdetään laivamatkalle Porto Santolle [Madeiran sisarussaari jonne järjestetään päivän laivamatkoja]

P: Ei nyt mihinkään merelle.

M: No lähdetään shoppaamaan, täällähän on uusia isoja shopping centereitä vaikka kuinka monta ja ne on sunnuntainakin auki… Tuliaisia nuorelle parille …. ja Blandyn wine lodgessakin piti käydä ostamassa ne madeirat viinikerholle.

P: Blandy on sunnuntaina kiinni, etkä itekään halua shoppailee…

M: No vietetään oikein tuhannen löhopäivä, ollaan altaalla, luetaan, nukutaan, uidaan … kävellään lounaalle johonkin noista rannan pikkuravintoloista …

P: Ei nyt koko päivää voia vaan maata.

M: [miten niin ei voida, mietinpähän vain…] No entäs museoita? Täällon vaikka kuinka monta mukavan kuuloista: sokerimuseo, valokuvamuseo, madeiralaisten museo,

P: Ei nyt oikeastaan….

M: Siis levadoille?

P: No eikö tänne patikoimaan tultu.

M: No mihin mennään? Mikä reitti?

P: No jos se Levada do Norte, joka eilen piti tehdä, mutta vaihtui. Kolmisen tuntia koko turnee ja sitten altaalle?

M: Mutta kun luin, että siellä on vaarallisia paikkoja, eikä kaiteita. En taia uskaltaa, joten jos mentäis itäpuolelle Funchalia, noustais Telefericolla Montelle ja sieltä lähtee kahdeksan kilometrin helpoksi merkitty reitti. Yhteensä tulee sellainen 12 – 13 km….

P: Joo, siispä sinne.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ja vartin yli yhdeksän lähdemme hotellilta, kävelemme kaupungin läpi köysihissille, jossa jonoa sunnuntaiaamuna.

Seikkailusunnuntai 0 (Custom)

Ja patikka 500 metrin korkeudelta kohti Curral dos Romeirosia alkoi.

Seikkailusunnuntai (Custom)

Hyvinhän se meni, erilaista kuin ennen on nähty, ihan napakkaa nousua välillä, mutta meri näkyi kauniina, aurinko paistoi ja kaikki hyvin.

Seikkailusunnuntai 2 (Custom)

 

 

Seikkailusunnuntai 1 (Custom)

Kylään saavuttua löydämme viitan Levada los Tornos.

Seikkailusunnuntai 8 (Custom)

Madeira VI 179 (Custom)

Ja patikka jatkuu… puolen tunnin jälkeen jo vähän tupisen että tämän piti olla helppo reitti, siksihän tänne… että olispa edes vähän kaiteita, – piakkoin jo huomaan käveleväni tipuaskelilla, joka lihas jännittyneenä, ja keskittyneenä, että jos horjahdan niin kaadun levadaan, en toiselle puolelle… mietin mihin pitää soittaa, jos sattuu jotain, välillä huutelen edellä tepastelevalle pehtoorille, ”menet sitten varovasti” … 

ja jyrkkäreunaisia, kapeita levadapätkiä vain tulee lisää.

Seikkailusunnuntai 3 (Custom)

Vähän jo mietimme, että ehkä tämä ei sittenkään  ole oikea reitti. Tunnelikin. Kuinkahan pitkästi tuota on? 

Seikkailusunnuntai 4 (Custom)

Opaskirjassa ei puhuttu mitään tunnelista, mutta meillähän on vankka kokemus niistä (torstaina elämämme ensimmäiset… ) Kun tunnelia onn menty ainakin viitisen minuuttia, eikä kaukana näkyvä valo paljon suurene, ja takana oleva vain hiipuu…  kävelimme varovasti, tunnelissa ei voi pudota,  . . kunnes kolautan pääni tunnelin kattoon, ja sitten todettiin, että ei, – ei sittenkään  mennä läpi [myöhemmin luemme että noin 12 minuuttia olisi kestänyt päästä läpi ja että edessä olisi ollut todella kapea kohta] ja käännyimme takaisin.

Ja kävelimme takaisin ne pari kilometriä, jotka olimmme siis harhaan menneet, ne pari kilometriä, josta opaskirjassa lukee ”keskivaikea”. Ei niinkään vaikea (vrt. La Comeran tai Kitzbühelin kovat nousut tai kiperät alastulot, mutta kaltaiselleni korkeanpaikankammoiselle aika pelottava).

Kuvia pahimmoista paikoista ei ole, – sattuneesta syystä!

Seikkailusunnuntai 5 (Custom)

Seikkailusunnuntai 9 (Custom)

Palattuamme Curral dos Romeirosiin hoksasimme että olimmekin lähteneet väärään suuntaan pieniä portaita… Siispä paluu alkuperäiseen suunnitelmaan ja kohti Camachaa. Osoituksena siitä että olemme oikealla ”helpolla ja suositulla reitillä” kuten opaskirjassa lukee, oli se, etttä reitillä oli muitakin liikkujia ja ”kioski” josta voi ostaa vettä ja banaaneja [olivatpa muuten erinomaisia banskuja].

Seikkailusunnuntai 6 (Custom)

Helppoa ja huoletonta oli seuraava reilu tunteroinen. Ehti ”rikkaruohoina” kasvavia hortensioita ja agapantuksia ihailla ja kuvata.

Seikkailusunnuntai1 (Custom)

Kuka tietää mitä nämä on? Ne on siis tämän päiväisen levadan varrella kuvattuja, eivät nappi- tai karkkikaupasta.

Madeira VI 165 (Custom)

Madeira VI 169 (Custom)

Ja kun pehtoorin kanssa liikutaan niin mitään turhia taukoja pidetä. Vaikka oli ”keskivaikeaakin”. Niinhän se meni kolme tuntia yhteen putkeen tepastellessa, ja hups! Olimme mitä viehättävimmässä Hortensia Tea Housessa.

Madeira VI 211 (Custom)

Pikku kannullinen sangriaa puokkiin ja ”home made skons” juuston kanssa olivat tarpeen ennen kuin lähdimme etsimään bussipysäkkiä, josta pääsisimmme takaisin Funchaliin. Löytyihän se. Ja puoli neljältä  – käveltyämme liki 20 km – olimme takaisin hotellissa. Onpahan oltu levadoilla. 😉

Illansuussa altaalle, ”kotiläksynäni” ollut gradu ja yksi kandityö tuli luettua, uitua vielä meressä, tänään oli ensimmäinen päivä kun rannassa oli vihreä lippu, aurinkoa vielä [vaikka eihän tämä mikään rusketusloma ole ollutkaan, väriä kuitenkin] ja nyt unta ja mietitään, millainen seikkailu kotimatka huomenna onkaan. On kuulemma pohjoiseen tulossa kunnon myrsky, – mitenhän lentoliikenne Ouluun? No katsellaan.

Kirjoitettu kello 22:28

Oli lähdettävä altaalta kun ruskeapohkeiset allaspojat keräilivät jo rantapatjoja, uinninvalvoja lähti rannasta, varjot pitenivät, valkohapsiset ennglantilaistyttökullat aikaa sitten poistuneet, äidit saaneet lastenaltaan polskijatkin jo suihkuun, kun enää vain muutamat kuparin-, liki ruosteenruskeiksi paahtuneet nuoret aikuiset nauttivat vielä ilta-auringosta… minun oli jo aika lähteä…  Pehtoori ei ollut tullut ollenkaan auringonottoon ja uimaan, – olimme hotellilla vasta neljän kieppeissä…

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Aamullla kunhan olimme  nauttineet aamiaisen – ensimmäistä kertaa – ulkona, päätimme että levadoille lähdetään. Ihan sama, vaikka patikkakengät edelleen kohtuullisen kosteat. Lähdemme silti. Hyvä että lähdimme. 

Campanárion kylään päättyi noin seitsemän kilometrin helppo patikkamme, parissa kohtaa oli tiukka pudotus ilman kaiteita, mutta koetin olla kurkkimassa sinne. Atlantti näkyi kauniina lähes koko levadan ajan. Kukot kiekuivat, koirat haukkuivat, kotkankin näimme, kaksikin,  kastanjan piikipallerot kuin hiukseni (merivesi, aurinko, kostea tuuli tekevät luonnonkiharoistani vähemmän viehättävät!) välillä ihan hiljaista, ja sitten St. Martinezesin kylän kellonsoittaja kutsui paikallisia lauantaiaamun messuun todella kauniilla, ihan melodisella, pitkällä kellonsoitolla.

Oliko hieno patikka? – No oli!

6 (Custom)

10 (Custom)

9 (Custom)

13 (Custom)

8 (Custom)

7 (Custom)

21 (Custom)

22 (Custom)

5 (Custom)

4 (Custom)

Sekä vuoren rinteillä että altaalla, illallispöydässä ja aamiaisella ehkä vähän kummallisen kiitollinen olo, etuoikeutettukin, kovin iloinen siitä että tälllaisia päiviä saa elää ja nauttia. Olla ja liikkua.

Hortensiat kasvavat villinä, samoin pelakuut, joulutähdet,  kurpitsat kuivamassa talojen katoilla (miksihän?) … siinä me tepastelimmme ja oli lämmin (about + 18  – 20 C). Lauantaiaamupäivä. Hyvä olo. Patikointi on hyväksi.

Samaisella turneella myös piipahdus madeiralaisella hautausmaalla. Minullahan on tämä merkillinen hautausmaaharrastus. Kierrellä ja kävellä niillä. (ks. esim. Meksiko  ja Italia)

15 (Custom)

2 (Custom)

25 (Custom)

3 (Custom)

Kunhan alkuiltapäivästä palauduimme hotellille vaihdoimmme kengät ja vähän citympää vaatetta ja lähdimme vielä rantapromenadille: halusin kuvata tyrskyjä. Siis vaihteeksi kävelimme.

12 (Custom)

Lounaalle istahdimme  ja lohileipä madeiralaisittain oli vallan erinomainen, eikä rosekaan huonoa.

20 (Custom)

Ai niin ruoasta puheenollen, mitenkö meni eilinen Michelin tähden illallinen? Jo vain oli erinomainen, – tosin olemme kyllä parempiakin päivällisiä nauttineet, mutta palaan tähän vielä kuvien kera erikseen. Tällä pikkuläppärillä kun tämä ”kuvatoimitus” on kovin vajavaista, ja haluan näyttää kuinka kauniita annoksia  nautimme. Ja sitten äsken! Laiskuuttamme varasimme päivällä pöydän melkein hotellin portin pielessä olevasta ravintolasta [”siis ei lähdetä vanhaan kaupunkiin, – kävelylläkin rajansa”] pöydän. Emmekä todellakaan tienneet saavamme myös kabareen samaan hintaan! Ihan huikea paikka. kerronpa siitäkin toiste.

Kirjoitettu kello 23:15
Pe
25
10
2013

Madeiran makuja

Eilisen patikan jäljiltä patikkakengät käyttökelvottomassa kunnossa; edelleen ovat hyvin märät! Siispä city-päivä. VIhdoinkin onnistuimme nukkumaan kahdeksaan, ja aamiaisella päätimme että lähdetään kaupungille, vanhaan kaupunkiin kävellen ja kävelemään. Kirkossa, puistoissa, satamassa, pikkukujilla vaelleltiin kolmisen tuntia. Ja oli aivan erilainen ilmanala kuin edellisinä päivinä. Kuiva ja kirkas. Parikymmentä astetta. Oikein mukava kaupunkilomailma.

Iltapäivällä lähdimme viettämään allaselämää; ja mereenkin uskaltauduin uimaan. Hurjan ihanaa! Ei yltiösuolaista, uidessakin syvänvihertävää, virkistävän viileää, muttei kylmää.

Nyt (paikallista aikaa kuusi illalla) sitten odotellaan että päästään illalliselle. On varattu pöytä tämän hotellin ykkösravintolaan ”Il Gallo d´Oro”, joka on yhden Michelin tähden ravintola. Ainoa Madeirralla. Michelin tähtipaikoissa on käyty joitakin kertoja; kokemukset niistä hyvin ristiriitaisia, mutta katsotaan nyt tämä.

Ja madeiralaisesta ruoasta aioin kertoa anekdootteja: ihan ensimmäiseksi espada! Se on kala, joka elää noin kilometrin syvyydessä, kukaan ei ole koskaan nähnyt sitä elävänä, sillä kun kalastaja saa sen pintaan ja botskiinsa, on paine vienyt fisulta hengen. Se on ruma. Iso. Kuvat kauppahallista…

ruoka 4 (Custom)

ruoka 3 (Custom)

Traditionaalisin versio siitä tarjotaan banaanin kanssa; pehtoori söi siten maanantaina, minä scampien kanssa. Se on kuulkaa hyvää, mieto vaalea kala. Ja banaaninkin kanssa hyvää. 😉

madeiran ruoka (Custom)

Ravintoloissa tuodaan aina näytille ”päivän kalat” – kala ja äyriäiset ovat täällä kalliimpia kuin liharuoat. Melkein Suomen hinnoissa. …

ruoka (Custom)

Tässä on niitä lapaksia (limpits), joita olen jo kahdesti syönyt. 😉 Kolesterolit kohillaan, kaloreita ei kovastikaan. Jollei sitten nauti seurana paikallista valkosipulileipää Bolo con cala.

ruoka 7 (Custom)

Aina pöytään tuodaan tämmöinen korillinen lämmintä leipää jonka leipomiseen on käytetty bataattijauhoja ja välissä on yrtti-valkosipuli-voi- tahna. Ei tarvinne kertoa että hyvää on.

ruoka 9 (Custom)

Tämä on peikonlehden hedelmä, vähän kuin maissintähkä. Maistuu banaanin ja omenan sekoitukselle. Ei ehkä minun feivorittini.

ruoka 6 (Custom)

Ja sitten saaren kuuluisin liharuoka joka eilisen ravintolan ruokalistassa on numero 41. Suomennokset ovat riemullisia!

ruoka 10 (Custom)

Ja kuten huomaat iso annos erinomaista vartaassa kypsettyä naudanlihaa maksoi vain 13,10. Estepada tuodaan ihan omanlaisessaan telineessä pöytään. Ja ainakin eilen se oli erinomaista…


ruoka 12 (Custom)

Mutta nyt kohti gourmetia! Toivottavasti …

Kirjoitettu kello 21:08
Pe
18
10
2013

Työviikon lopulla

Jopas tänään on ollut erilaisia fiiliksiä töissä, ja kotonakin.

En laskenut, kuinka monta, mutta monta opiskelijaa kävi. Monen monta. Ja jäin miettimään, että juurikin ne, jotka tarvitsisivat jelppiä, ohjausta, neuvoja eivät sitä halua, eivät ymmärrä tarvitsevansa ja/tai ottavat nokkiinsa neuvot. Ja sellaiset (joita on onneksi paljon) joille ohjaajalla ei ole paljon annettavaa, käyvät neuvoja hakemassa, tietoa hamuavat, palautteesta piristyvät ja aiheeseen paneutuvat. Sellaista se elämä on. Hyvässä ja pahassa.

Jotenkin tämä nyt vain kolahti: iltasatu, jonka ehkä sitten aikanaan näytän viimeisellä luennollani. 😉  http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/iltasatu_lammas_joka_soi_vain_kukkia_19401.html#media=19407

Lenikiltä-2

Iso ilo oli kun aamusella kävi kollega Helsingistä. Tunnemme jo vuosikymmenien takaa, hän on teologi, mutta historioitsijakin. Ja mikä parasta; hänessä on poikamaista virnettä, itselleen nauramisen kyky, hyväntahtoisuutta, paljon ahkeruutta, näkemystä, ei lainkaan katkeruutta, ei ilkeyttä eikä nurkkakuntaisuutta, päinvastoin: valmis auttamaan ja neuvomaan. Asiantuntemusta, omanarvontuntoa, mutta ei leuhka. [Siis kasapäin luonteenpiirteitä, joita kovasti arvostan.] Vallan mainiota juttuseuraa ja minulle avuksi nykyisessä pestissäni. Kovasti avuksi.

 
Lenikiltä

Ai niin, sehän on melkein [vain yksi gradu, muutama essee ja oman artikkelin oikovedokset repussa odottamassa merkintöjä] loma. Tulipa tämä syysloman alku ihan hurjan nopeasti: kaksi vuotta sitten tähän aikaan olimme matkalla Kiinaan, – onko vuorotteluvapaasta vain kaksi vuotta?, viime vuonna olimme kolmisin (tyär, pehtoori ja meitsi) Lontoossa, ja nyt? Nyt kokonainen syyslomaviikko edessä. Ja kysymys kuuluu: Onko loma ansaittu? – Hieman kyseenalaistan, liekö sittenkään ollut tarpeeksi toimelias syksy?

Loma aloitettiin kuitenkin [ansaittu tai ei]  ”perhepäivällisellä”: nuoripari kävi siika-kampasimpukka-hollandaise-bataattipyre-salaatti -safkalla ja höpöttämässä. Hyvä niin.

Kirjoitettu kello 21:37
Ke
16
10
2013

Kohti talvea

 

talven tullessa

Leivinuuni lämpiämässä kun tulin äsken kotiin. Talvi? Ei nyt ihan vaikka kylmä onkin: aamuviiden jälkeen [kun tyttären kanssa tekstailimme ;)] oli -6 C. Leivinuuniin voisi laittaa puuron, ohraryynipuuron, aamuksi hautumaan. Se olisi hyvää, niinkuin olisi ruisjauhopuurokin. Tuli vain mieleen kun äiti kertoi ja kehui sitä sairaalassa saaneensa.

En muista, milloin olisin viimeksi syönyt. Tekisinköhän oikeasti sitä huomenaamulla? Haudutusaika takaisi sen, etten duuniin hipsisi ihan tolkuttoman aikaisin niinkuin tässä lähimenneisyydessä on tullut tehtyä. Säällinen aika duuniin menolle olisi kahdeksan. Minun keholleni, työtavoilleni, unentarpeelleni, (bio)rytmilleni, ajankäytölleni, keskittymiselleni – kaikin puolin paras aika mennä töihin on kahdeksan. Ei seitsemän, – tai puoli seitsemän!

Huomenna menen kahdeksaksi. Huomenna on seminaaripäivä. Ja tänäänkin kävi eräskin seminaarilainen neuvonpidossa. Yhdessä valmistuvassa kandityössä taitavat toimijoina olla pehtoorin esi-isät, sukulaiset ainakin. Miehen täysikaimakin kun ko. tutkielmassa esiintyy 1900-luvun alkupuolella. Mielenkiintoista.

Nyt vielä vähän lueskeltava, ja sitten alkaa Taivaantulet!  Odotukset on korkealla. Aurinko ei.

talven tullessa-2

 Kävinkö lenkillä? – En. Ja siitä olen itselleni vihainen, myrtsinä ainakin.

 

Kirjoitettu kello 20:07
Su
13
10
2013

Ajan kerroksia

Aamun myrskyssä, vielä hämärässä merenrannassa, ei ollut mukana kameraa (kuvat eiliseltä aamulta), ei musiikkia. Välillä tuuli niin kova, vastainen, että vaikea edetä, keltaisia ”haavanlehtitrombeja” nousi aina yhtäkkiä, ulkoilman raikkaus tuntui menevän ihon läpi. Tummaa taivasta vasten tämä värikylläinen, erikoinen syksy näyttäytyi liki maalauksellisena. Välillä kuin piirretyissä. Epätodellinen olo. Hyvin epätodellinen.

alakulo

Todellisuus kyllä pian läsnä. Sairaalaan menin käymään; äiti – taas – siellä.

Pois tullessa ajatuksena käydä Kädentaito-messuilla, mutta jonot jo parkkipaikalle niin valtaisat, että totesin, ettei taida olla minulla aikaa … Kotona lukemista odottelemassa.

Ja iltapäivällä sitten ajelimme Muhokselle. Kummityttäremme vauvan kastajaiset tai ristiäiset, ihan miten niitä nyt haluaa nimittää. Kauniit nimet pienelle pojalle annettiin. Oli merkillistä pitää vauvaa sylissä. En muista, en todellakaan, milloin viimeksi. Ja pehtoorin kanssa todettiin – kun vieraiden lapsia, leikki-ikäisiä, katseltiin, ettei ole meidän lähipiirissä, ei suvussa, ei ystävillä pieniä lapsia. Niitä näkee nykyään hyvin harvoin. Hämmästyttääkö tuo? No ei.  Olikin tosi mukava kun meidät oli kutsuttu. Oli ilo.

alakulo-2

Nyt väsy. Hirmuinen väsy.

Kirjoitettu kello 21:24
Ti
08
10
2013

Lokakuisia juttuja

Vielä sunnuntaina työhuoneeni ikkunasta näkyi villiviinin lehdet, aurinko, lämpökin. Tänään ei enää.

mennyt

Pehtoori on putsannut pihan, leikannut pensaat ja villiviinit, haravoinut kaikkinaisen ylimääräisen … vaikka on toki koivuissa vielä keltaisia lehtiä. Tänään sumua, usvaa, aamuvarhain Linnanmaalle ajellessa ei näkyvyyttä juuri ollut. Keskipäivällä sumu nousi uudelleen. Teki mieli kovasti lähteä ulos kuvailemaan, mutta eihän se nyt niin vain onnistukaan.

JOs oli kesä huippu, niin ovat olleet myös syksyn keltaiset puut, oranssit pihlajat, iltojen lämpö, lounatuulet; ne ovat olleet jotain mitä Oulussa harvoin tässä määrin näkee.

Viime viikolla asettamaani kyselyyn on käynyt 32 antamassa vastauksensa. Kiitos siitä. Noin 10 % lukijoista ”jättää jälkensä” tuulisiin juttuihini. :) Ja ”yliopistoelämä” ja ”ruoka ja viini” veivät kaikkein suurimmat ”äänisaaliit”. Kun oli mahdollista klikata vain yksi mahdollisuus oli eräs vastaaja keksinyt keinon vastata enemmänkin, ja hän klikkasi ”Other” ja kirjoitti vapaaseen kenttään ”kaikki”. Oivallista.

kysely

Liki viidennes lukijoista seurailee Tuulestatemmattua enimmäkseen reissuraporttien takia. Ja tuo syyslomakohteemme arvuuttelu saavuttikin melkoista vilkkautta. Rooma, Dublin,  Malta, Sisilia, Sardinia, Reykjavik olivat arvauksia. Vinkkinä olin täällä kertonut, että ennenkin on käyty ja että saarta kohti matkataan. Siis Madeiralle mennään. Kymmenen vuoden jälkeen sinne uudelleen. Syyslomalla 2003 oltiin siellä, ja silloin tietty lapset mukana.

sunnuntaikavelylla

58210029

Se oli ensimmäisiä reissuja, jolta tein perusteellisen matkaraportoinnin nettiin kuvineen ja juttuineen.    http://www.satokangas.fi/Matka/Madeira/madeira.htm

Edellisellä reissulla ei levadoille, patikkapoluille  menty, mutta nyt on haaveissa ainakin pari päiväpatikkaa Funchalista käsin tehdä. Viimeksi asuimme pääkaupungin keskustassa, mutta nyt olen varannut hotellin ranta-alueelta, kaupungin reunalta. Puolensa ja puolensa.

Mutta sinne on vielä aikaa. Vielä on paljon sitä ennen.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Hih! Ihan kuin yksi keskustelu tänään…

1378044_616692301714863_1522626019_n

Kirjoitettu kello 21:42

Reilut puolensataa rotissööriä aveceineen kokoontui eilen Lasaretin Aurora-saliin juhlimaan voutikunnan 30-vuotista taivalta.

Oliko onnittelumaljoja? – oli. Oliko kukituksia? – oli. Oliko lahjoja? – oli. Oliko puheita? – oli. Oliko pönötystä? – Ei, ei ollut. Oli tavattoman mukava ilta.

Ruokaa, ohjelmaa, erinomaista pöytäseuraa, kerrassaan erinomainen show, rokettirollia ja tanssia ihan kunnolla, storobo-valot ja ”Final Countdown”!

Kasarihenkiset pilheet olivat kertakaikkisen mukavat, hyvä letkeä tunnelma. Niin paljon tuttuja, ja minulla tietty kuvattavaa.

Oli ilo nähdä, kuinka porukka oli vastannut voutineuvoston haasteeseen, joka kutsussa oli muotoiltu näin:  ”Pukukoodi: 80-luku, ei pakollinen, mutta suotavaa. Käädyt.”

HU-16

Ottamiani kuvia ja juttua on PALJON lisää voutikunnan kuvasivulla KLIKS.

Me olimme pehtoorin kanssa kerrankin oikein myöhään. Puoli kahdelta vasta kotiuduimme. Monet lähtivät vielä jatkoille, mutta me olimme jo syöneet, juoneet, seurustelleet ja tanssineet niin, että oli hyvä liukua kotiin. 

Kuuden tunnin yöunet riittivät, oli hulppea aamu lähteä lenkille! Maailma oli keltainen! Ja edelleen merkillisen lämmin. Mukava juttu.

Kirjoitettu kello 18:09
Pe
04
10
2013

Tänään näin

Suussa maistuu vielä tilli, silmänurkissa tuntuu nauru.

Pehtoori jäi tiskaamaan Festaan, nuoret lähtivät.

Sen kun töistä kotiin ehdin, kuorin perunat, porkkanat, palsternakat… ajatukset vielä päivässä. Vielä niissä vaikeissa hetkissä kun on sanottava opiskelijalle, että ´nope´, ei tämä aherruksesi nyt ole ihan sitä, mitä sen pitäisi. Olet mennyt metsään, et osaa, et ole kuunnellut, et oppinut, et tajua, et ole viitsinyt – tai että olen opettanut huonosti?

Nämä kaikki vaihtoehdothan ovat mahdollisia, eikö? Eikä ole noista mikään mukava vaihtoehto. Ei ole helppoa meitsille. Ei niin järin hilpeissä tunnelmissa noita juttuja tehdä.

Minusta on mukava kannustaa, minusta on mukava kehua, minusta on hienoa lukea, että opiskelija on ihan itse osannut tehdä niin kuin oli tarkoitus, erityistä mielihyvää aiheuttaa se, että hoksaan, että olen johdattanut jonkun itse hoksaamaan, miten juttu on tehtävä. Se on se kaikkein paras vaihtoehto. Mutta…

Usvainen aamu-8

Illalla paras vaihtoehto istua ruokapöydässä, nauraa, olla ajattelematta menneitä, saatikka tulevia.

Paras kun ei ajattelisi huomista, ei turhia.

Usvainen aamu-9

 

PS. minäkin katselin äsken telkkaria: vain elämää. Edellisellä tuotantokaudella hyppäsin mukaan – itkemään – vasta loppupuolella, nyt aion seurata koko ajan. Telkkarin ääressä tihuuttaminen on terapeuttista. 😉

 

Aamu-usvaa, – jotenkin vanha tunnelma kampuksen parkkipaikalla, Norssin urheilukenttä suorastaan höyrysi. Oli lämmin. Tai no ei ainakaan ollut kylmä.

Usvainen aamu-7

Usvainen aamu

Usvainen aamu-2

Sää siis mitä oivallisin vetäytyä työhuoneen lämpöön. Kunhan taas omaan huoneeseeni löysin. Joka toinen aamu olen muistanut kerralla mennä omaan uuteen huoneeseeni, joka toinen aamu olen tormannut sijaiseni – siis entiseen omaan – huoneeseen. Hajamielinen…. 😉

Oli oikein hyvä päivä tänään. Paljon lupaavia kandiaihiota puntaroitavina, ja hyviä neuvonpitoja opiskelijoiden kanssa. Joskin sitä taas mietin, miten voivat tulla palaveeraamaan, hakemaan ohjeita ja kyselemään, kun ei ole muistiinpanovälineitä mukana. Eikä varsinkaan niillä, joilla todella olisi ollut tarvetta kirjata ylös jotain. Mutta tämähän ei ollut mikään uusi asia. Ja alan jo uskoa, että asiasta sanominen ei auta. Ehkä on vain annettava heidän itse havaita, että ehkä sittenkin kannattaisi kirjoittaa ylös jotain. Tuppaapi unohtumaan muuten.

Usvainen aamu-5

Nyt kun olen kertonut yliopistoelämästä, joka tähän mennessä on eilisessä kyselyssä saanut eniten klikkauksia, voisin mainita jutusta, jonka voisi luokitella kategoriaan ”ruoka ja viini”. Huomenna kun on perjantai, ja olen tässä laatinut pehtoorille kauppa/hallilappuja voisin vinkata hyvän viinin teillekin: pitkästä aikaa Nugan. Erikoinen rypäle Durif on hyvä tuttavuus. Syksyn takkailtoihin erinomainen. Ja koskapa huomenna on savukalailta niin listassa on joko chileläinen Anakena Riesling tai pitkästä aikaa Torresin Las Mulas.

Vanhemmuus-kategoriaan liittyen voisin todeta, että tyär ei vielä ole lähtenyt, eikä poika jäänyt Tallinnan reissulla kiinni passittomuudesta. Siis huomenna saamme nuoret syömään. Tyär oli eilenkin. Kummasti yritän – kuin varastoon – saada oltua kanssaan paljon.

Reissut olivat kolmanneksi eniten kiinnostus-klikkauksia saanut osa-alue. Tässä on enää kaksi hektistä työviikkoa ja sitten kohti saarta. Arvannetko jo mihin?

”Valokuvaus” ja ”niitä näitä” -kategoriat ovat myös saaneet klikkauksia. Edelleen on mahiksia käydä oma mielipiteesi klikkaamassa.

Ti
01
10
2013

Kasarijuhlia kohti

Työhuoneessa trafiikkia. Ja paljon lukemista.

Ja sitten töistä suoraan kaupungille kokoukseen. Oli Paistinkääntäjien voutineuvoston kokous. Mm. suunnittelimme viimeiset yksityiskohdat ensi lauantain juhlista. Voutikunta täyttää 30 vuotta ja koska oululaiset paistinkääntäjät aloittivat toiminnan 1980-luvulla, on vääjäämätöntä, että juhlaillan teemana on 80-luku. Teema ulottuu ohjelmaan, illalliseen sekä pukukoodiin.

1980-luvun teeman mukainen menu on jo lyöty lukkoon. Mitä arvelet 80-luvun menun pitävän sisällään? Härkäruukku, metsästäjänleipä, paprikaa tavalla tai toisella? Mitä sinulle tulee mieleen 80-luvun ruokakulttuurista?

Ja pukukoodi? Valtaisat olkatoppaukset ja kimaltelevia puseroita, takatukka ja kiilapohjakengät? MItä muuta tulee mieleen? ks. Ylen ”Elävä arkisto” -sivulta: 1980-luvun muotia   http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/80-luvun_olkatoppaukset_35188.html#media=35193

Minä olen aikapäiviä sitten kirppiksillä myynyt kaikki 80-luvun bleiserini ja muut tuon ajan vermeet, joista moni ei mahtuisi kyllä päällekään… Niinpä lauantaina kävin käsityöliikkeessä kyselemässä irto-olkatoppauksia ajatuksena tuunata yksi musta tunika kasarihenkiseksi. Nappikaupan täti etsi ja penkoi, kävi alakerran varastostakin etsimässä, ja lopulta luovutti ja kysyi hieman tuskastunut ilme kasvoillaan ”Mihin ihmeeseen sinä niitä tarvisit?”  Mietin uskaltaisinkohan tilata kampaajalle ajan? Kreppiraudat kehiin, ja sähkönsinistä ripsaria? Pehtoorilla on jo hommattuna vyölaukku. :)

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Syyskuu lokakuuksi. Silti hyvin, hyvin kaunista vielä.

Kärpässieni-3

Kärpässieni-2

Kärpässieni

Kärpässieni-4

 

 

Kirjoitettu kello 20:57

Työpaikka valtionhallinnossa takaa ilmaisen (= enempi vähempi pakollisen) terveystarkastuksen viiden vuoden välein. Minulla oli se tänään.

Viime viikolla otetut verikokeet ja reilun tunnin haastattelu ja lankettien täyttö olivat tarkastuksen taustalla.

Minua kun meinasi kovasti huvittaa terveydenhoitajan ihmetys ja jankkaus, että ”Etkö oikeasti tunne itseäsi ylityöllistetyksi?”, ”Sinua ei sitten haittaa että töitä yliopistolaisilla on aika paljon?”, ”Mitenkäs kun kuitenkin näyt aika paljon kantavan huolta opiskelijoiden asioista, niin eikö se verota omaa jaksamistasi?” – –  No ei, … enpä nyt tiedä … sellaistahan tämä nyt on … välittäminen on osa jaksamista puolin ja toisin … tietysti välillä väsyttää ja valvottaa, mutta kuitenkin … pidänhän minä työstäni…

12

Ja sitten katsellaan kaikki veriarvot, … hyviähän nämä, ..  taidat sentään (paino sanalla sentään) liikkua, verenpaine on oikein hyvä, hemoglobiini erinomainen, painoindeksikin ikäisellesi ihan normi, mutta nyt sen kanssa on kyllä oltava varovainen… , verensokeri ja maksa-arvot ok, mutta tämä kolesteroli!? Hyvä kolesteroli näyttää, että ruokavaliossani taitaa olla hyviä rasvoja?  – Joo, kyllä me pari, kolme kertaa viikossa syömme kalaa, oliiviöljyä käytetään  jne.  …

– Hieno juttu, mutta tämä toinen kolesteroli on koholla! Nousussa on fS-Kol, se näyttää että 6, 7 mmol/l  ja viisi vuotta sitten tämä oli ihan ideaalilukemissa, mutta nyt… Hmmm   – – – ”

12-3

Ja siinä vaiheessa vajoan syyllisyyden alhoon ja odotan tuomiota. Ja tuleehan se! Juustojen kulutusta on vähennettävä! –  Auts!

Ja sitten minä kävelen töiden jälkeen kotiin, jossa odottaa pehtoori. Paistan meille pihvit, teen salaatin, jossa on juustoa, – pitkästä aikaa otan ruoalla leipääkin, nautin viinistä …  ja ei, en tunne syyllisyyttä!

Nautin ruoasta, mutta suoraan ruokapöydästä hyppään pyörän päälle ja poljen Linnanmaalle. Uudesta työhuoneestani kun en ollut osannut kotiin lähtiessä kännykkää ja luettavaa gradua mukaan poimia, joten teinpä erillisen reissun. No tulipahan liikuttua ”edes suunnilleen”, kuten työterveyshoitaja toivoikin.

12-4

Miksi me koemme nämä hyvää tarkoittavat, meidän omaksi parhaaksi tehdyt terveystarkastukset syynäämisenä, pakottamisena, velvollisuutena, kontrollin ja syyllistämisen paikkoina?  – – ,mutta herra varjelkoon: minulta on kielletty juuston syönti!! Kyllä se aiheuttaa pientä nurinkurisuutta suhtautumisessa kaikkeen hyvää tarkoittavaan.

No niin, mutta ihan hyvä päivä.

 

Kirjoitettu kello 21:49

Kesällä 1979 kävimme pehtoorin kanssa kuukauden telttareissulla Euroopassa. Englannissa Brightonissa oli kaikissa liikkeissä paljon ihania kirjoneuleita: slipoverejä ja villatakkeja, neuleliivejä ja pooloja. Ostimme molemmille sellaiset kirjoneuleliivit. Minulle harmaa-viininpuna-valkoinen, pehtoorille harmaa-sininen-valkoinen. Minulla oli omani ensimmäistä kertaa päälläni juuri tällaisena kirkkaana, kylmänä, tuulisena syyspäivänä kun menin Ruotsin suurvalta-ajan historia -luentosarjan ensimmäiselle luennolle.

Luentoa piti uusi, aiemmin näkemätön assistentti, enkä minä kyllä oikein ollut Suomen historiasta kiinnostunut. Appron verran Suomen historiaa kuitenkin maisterintutkintoon suoritin, cumun (aineopinnot) tein vasta maisterin jälkeen ja sivulavin (syventävät opinnot ja kakkosgradun) tein Turun yliopistossa, – Oulussa kun 1980-luvun puolivälissä ei vielä Suomen historiaa voinut niin pitkälle lukea. Kävin tentit ja seminaarit Turussa, muutoin aika etähommina meni. Mikä kyllä kannatti: pääsin Akatemian rahoittamaan Hailuodon keskiaika -projektiin kolmeksi vuodeksi duuniin, oikein tutkija-nimekkeellä. Ette tiedäkään, mitä kaikkea tutkijanhommiin voi kuulua!

No  siihen kuului myös projektin nimistötutkijan avustaminen. Tuolloin assistentista apulaisprofessoriksi ylennyt nimistötutkija, joka oppiaineen professorina ja esimiehenäni täällä Tuulestatemmatussa paremmin tunnetaan, ilmoitti tammikuussa 1986, että lähdetään viikoksi Helsinkiin nimiarkistoon, pääsisin hänelle apulaiseksi sinne. Sillä reissulla sitten tutustuimme paremmin. Viikon puolivälissä sain kutsun lähteä leffaankin, mutta uusi Turhapuro ei sittenkään ollut se, mitä Helsingissä halusin arkistopäivän jälkeen lähteä katsomaan. Perjantai-iltajunalla lähdettiin kohti Oulua. Ja sattuipa niin, että juna oli pahasti myöhässä. Tammikuun pakkaset hyydyttivät junat ja matka venyi. Kymmenen jälkeen illalla emme kumpikaan enää jaksaneet mitään töitä tehdä, emme enää mitään lukea, joten ennen kuin juna aamuyöviideltä oli Oulussa, olimme ehtineet jutella moniaita tunteja. Tutustuimme.

Seuraava käännekohta oli vuonna 1987, jolloin esimies hommasi minut Keminmaan päätoimiseksi historiankirjoittajaksi. Monivuotinen (monestakin syystä monivuotinen) projekti sai pian rinnalleen toisenkin yhteisen projektin: myös Iin seurakunnan historia -kirja hankkeessa olimme  kimpassa kirjoittajina – esimies kirjoitti keskiajan ja uuden ajan alun, minä Uudenkaupungin rauhan jälkeisen ajan (1721 -) . Ja kun nuo projektit olivat vielä hyvinkin kesken, ja olin äitiyslomalla tammikuussa 1990, soi puhelin ja esimies (silloin jo Suomen historian (apulais)professori soitti ja sanoi, että oppiaineeseen on saatu amanuenssin virka, – hae nyt ihmeessä sitä! Ja aina muka sanotaan, ettei kotoa kukaan töihin hae. No ei ihan haettu, mutta melkein. Kun esikoinen kesällä 1990 oli kymmenkuinen, aloitin esimiehen työparina Suomen ja Skandinavian historian kahden työntekijän oppiaineessa.

 

Keminmaan historiatoimikunta

Keminmaan valmistuessa oltiin näin vakavina  . . .

Iin historiatoimikunta

Ja vain vuosi sen jälkeen (1998)  Iin historitoimikunnan kanssa kovin helpottuneina. :)

Sitten alkoi olla vihdoin aikaa väitöskirjan teolle. Lapsetkin jo kouluikäisiä.

Alakuvassa kustoksena myhäilevä esimies on ilmeisen tyytyväinen,

että tuohonkin tilanteeseen sentään joskus (2004) päästiin.


vaitos

Ja vaiheita tämänkin jälkeen on riittänyt. Toistemme kodeissa on perheinemme vierailtu, lasten lakkiaiset puolin ja toisin käyty ja ennen kaikkea vuosikymmeniä kimpassa duunia tehty. 

Ja tänään. Tänään esimies oli viimeistä päivää töissä. Lähti.

Sanoi, että ensi viikolla alkaa KELAn myöntämän apurahan turvin tehtävä tutkimustyö Posiolla. Miten ne armeijasta kotiutuvat sanovatkaan: ”Vanha lähtee, mopot jää!”

Halattiin tietysti.

Enkä kyynelehtinyt.

En. Vaikken paljon muutenkaan.

Kirjoitettu kello 19:40

Nyt olisi mahdollisuus julkistaa otokseni fotomaratoniin (palannen asiaan sunnuntaina), mutta tilannehan on se, että olen töistä tultua ollut viisi tuntia keittiössä ja nyt on hiukka väsy, joten en ryhdy pitkää fotopostausta tekemään. Tosin fotomaraton-illan antia ovat nämä kuvat.

välipala

välipala-2

Mitäkö keittiössä viisi tuntia? Huominen pitopöytä pojan ja avokkinsa tupareihin  noin 40 hengelle on vaatinut pientä harrastuneisuutta. Pehtoori on savustanut siikoja, minä paistanut neljä kiloa käristystä,  —  – eikä siinä todellakaan vielä kaikki! Ei todellakaan. Tiedä häntä, paljonko vieraita tulee, mutta pari kattausta (iltapäivällä sukulaisia, illalla kavereita, vrt. tyttären valmistujaiset heinäkuussa) on ollut toiveena. Haasteensa on siinäkin, että nuorella parilla ei uudessa kodissaan todellakaan ole tuoleja, lautasia, kakkulapioita eikä oikein mitään muutakaan 40 hengen kekkereitä varten. Mutta nou hätä; soveltaen mennään.

Livahdin töistä jo ajoissa, enkä sittenkään ajellut sairaalaan, vaan kauppaan hankkimaan kaikenmoista pientä. Pitäisi käydä useammin kaupassa avoimin silmin. Pehtoorihan meille arkiostokset yleensä tekee, joten minulla jää moni uutuus huomaamatta. Vahinko. Löysin kaikenmoista.

Jos nyt menen nukkumaan, herään varhain-  ehdin aamullla lenkille! Siispä buona notte a tutti!

 

Kirjoitettu kello 21:57

Täällä tuoksuu leipomukset. Vaikka eiliseen postaukseeni ei yhtään kakkuvinkkiä tullutkaan, oli sellainen kuitenkin työpöydällä odottomassa kun tulin töistä kotiin. Tänään kun oli siivouspäivä ja S. oli taas käynyt tekemässä kodistamme puhtoisen, oli hän jättänyt makoisan oloisen kakun ohjeen pöydälle. Nyt on pohja paistettu. Viikonloppuna laitan kuvan valmiista – ja ehkäpä ohjeenkin.

Lisää korvapuustejakin leivoin. Eivät ehtineet ihan jälkiruoaksi kun tyär oli syömässä. Kaikista maailman leipomuksista minä taidan pitää eniten korvapuusteista.

Korvapuusti-2

Olenkohan kertonut kun leivoin ensimmäistä kertaa korvapuusteja? Haluatteko kuulla? Kerron silti. Elettiin 1970-luvun loppua, ja olin vastikään muuttanut pois kotikotoa, abiturienttivuottani vietin ja poikaystäni (sittemmin tunnettu pehtoorina :)) tuli lauantai-iltapäivänä pari tuntia sovittua aiemmin luokseni riiaamaan. Minulla oli (muka) niin paljon lukemista, että oli pakko lukea. Poikaystävä ilmoitti, että hän voi lähteä siksi aikaa pesemään auton, jota äitini kanssa tuolloin vielä kimpassa ”hallittiin” (lue: minä käytin niin paljon kuin mahdollista), jotta minulla on rauha lukea.

Korvapuusti

No kun olin jäänyt yksin kämpilleni, minä mitään lukenut; oli huono olo, kun olin poikaystävän ”pistänyt pihalle” pariksi tunniksi. Niinpä päätinkin – lukemisen sijaan – leipoa korvapuusteja auton pesusta palaavalle. Leivoinkin, mutta kaunis ajatukseni pullantuoksuisesta illansuusta, jolloin voisimme mussuttaa lämpimiä korvapuusteja ja juoda kylmää maitoa sohvannurkassa samalla kun katsottaisiin ”Happy Daysia” tai ”Rakkaudesta Lydiaan”, ei onnistunut! Niillä puusteilla kun ois voinu tappaa jonkun! Ne oli niin kovia, että niitä oli vaikea edes kahviin toppaamalla saada syödyksi. Mutta minä yritin. Minä yritin.Sittemmin olen oppinut tekemään pehmeämpiä puusteja, mutta eivät ne ole parhaita mitä tiedän. Esimerkiksi Saariselän Kuukkelin korvapuustit ovat ihania, pidän myös Bistron valtavista, lähes pitkon kokoisista puusteista, jollainen yksi riittää hyvin kahdelle, kolmellekin. Tai sitten päivän pääruoaksi. :)

Nythän on korvapuustipäiväkin ihan lähellä. Parin viikon päästä, lokakuun neljäntenä on kansallinen korvapuustipäivä. Kansallinenpa hyvin! Ruotsistahan se piti tämäkin idea pölliä: siellä on ”kanellbullens dagia” vietetty jo 2000-luvun alusta, Suomessa kai vasta vuodesta 2006. Korvapuustiohjeita kyllä löytyy jo sotien välisen ajan keittokirjoista.  Hmmm …

Korvapuusti-3

Kirjoitettu kello 20:56
La
14
09
2013

Äyriäiskurssilla

Tänään oli paistinkääntäjien äyriäiskurssi. Meitä oli parikymmentä Oparin keittiössä; puolet ammattilaisia, puolet amatöörejä ja olihan mukava ja makoisa päivä. Olen avannut ostereita!! Monikossa: avasin kaksi. 😉 Siitä huolimatta eivät ole minun ykkösherkkujani. Mutta tänään oli niin paljon muuta erinomaisen hyvää… Ja pääsin ryhmään, joka teki hummerikeittoa!

Nyt osaan tehdä hummerista ruokaa. Olen tainnut tehdä ennenkin,
mutta nyt on taustalla ammattilaisten antama oppi!

Äyriäiskurssilla-3-2

Mitä muuta oli menussa ? Tässäpä menu kommentaarein:

Ihan ensimmäiseksi niitä tuoreita ostereita jääpedillä… sitten se hummerikeitto.

Äyriäiskurssilla-2

Äyriäiskurssilla-4-2

Höyrytettyjä partaveitsisimpukoita
(joiden kanssa tarjotussa aiolissa oli tilkka pernodia – kummallisen hyvää!)

Äyriäiskurssilla-5

Äyriäiskurssilla-6

Kampasimpukoita Landesin tapaan (yksi parhaista ruoista!)

Sinisimpukoita a´la Henna
(uijui, olivatpas hyviä, ennen kokemattomia, aasialainen mausteisuus (chili-sahrami) tekivät hyvää!)

Äyriäiskurssilla-3-3

Paahdettuja merirapuja ja yrttivoita (nyt osaan tehdä niitäkin jos joskus olemme Barcelonassa
tai muualla maailmalla, jossa niitä näkee halleissa myytävän!)

Äyriäiskurssilla-7-2

Gratinoituja hietasimpukoita suukkoina

Äyriäiskurssilla-2-2

Äyriäiskurssilla-8-2

Täytettyä mustekalaa Jannen tapaan (tämä oli ylivertaisen hyvää! Paras mielestäni!)

Äyriäiskurssilla-16

Lautasellinen äyriäisiä!

Äyriäiskurssilla-7

Ja pitäähän olla jälkiruokaa…!!

Omena-paahtovanukas (siis jumalaista omena-creme brûleetä)
Jäätelöä glukoosisiirapilla höystettynä (tästä minä vielä kerron teille)

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla… 

Äyriäiskurssilla-17

Ja kaikkien näiden teossa, nauttimisessa ja pitkän äyriäislounaan jälkeen
ammattikoulun keittiön siivoamisessa, mukavaa seuraa.
Pehtoori tietysti. Ja muita. Harrastukset ovat hyväksi.
Ruokaharrastukset varsinkin. 😉

Äyriäiskurssilla-18

Kirjoitettu kello 19:13
Ti
10
09
2013

Ei niin tyventä

Tiedättekö tunteen, kun on ikään kuin kahdessa paikassa, kun ei tiedä itkeä vai nauraa? Kun tuntuu, ettei millään ehdi ja kuitenkin homma toisensa perään tulee tehdyksi, opiskelija toisensa perään jututetuksi ja jelpatuksi. Jossain välissä rekisteröi, että kaikki eivät ole pahoillaan muutoksista, ja jossain välissä tuntuu, että miksen sittenkin ole jo eläkkeellä tai muutoin pois lipastolta? Yhtä aikaa soitat äidille ja vastaat tyttären tekstareihin. Yhtä aikaa yrität kirjoittaa suositusta jatkotutkijalle, etkä tiedä, miten huomisen fuksi-infon aiot aloittaa. Yhtä aikaa olet seurassa, etkä ymmärrä, mistä nämä kaikki ihmiset tunnet?

Päivän paras hetki kun kävimme tyttären kanssa sushilla. Pehtoori on pohjoisessa, meni jo eilen, joten siksi(kin) tällainen erikoinen tiistain ruokajuttu. Yuki-sushi todettiin hyväksi. Kyselin, jotta oliko Meksikossa sushi-paikkoja, ja millaisia. Tyär kertoi, että kun Suomessa ja yleensäkin sushipaikoissa tuodaan soija- ja wasabi-pussukat, Meksikossa sushipaikoissa tuodaan myös lime- ja chili-pussit! Chili ja sushi! Hmmm …. mitähän mieltä japanilaiset moisesta olisivat?

Nämä kuvathan eivät liity tähän mitenkään muuten kuin~, että yrittävät seesteyttää sekavaa postaustani. Mustikkavanukas ja mantelicrumble. Sitä söimme viikonloppuna. Se on mukava jälkiruoka. Ohje on täällä. KLIKS.  Suosittelen. Hyvää ja helppoa.

 

mustikkavanukas

mustikkavanukas-2

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Piti katsoa sanakirjasta, varmistaa, mitä tarkoittaa executive. Hyvältähän se kuulostaa. Mutta ei tunnu. — Kerron joskus….

Kirjoitettu kello 21:51

Kävimme pehtoorin kanssa illansuussa Kauppahallissa. Siellä oli mukavia pieniä maistiaisia. Arctic flavours -päiviin liittyviä tietoiskuja. Siellä oli tuttuja. Hassua että jossain oululaisessa ruokatapahtumassa tapaan tuttuja.

Kukkakaali-pannacotta ja karisiika olivat mukava yhdistelmä.

maistiaisia

Tyrni-valkosuklaaherkut vielä parempia.

maistiaisia-2

 

Hallissa söin pienen annoksen rössypottuakin. Olisko ollut kouluvuosien jälkeen ensimmäinen kerta? Se on niitä harvoja ruokia, joita en syö, saatikka että tekisin. Se on oululainen perinneruoka, johon tulee perunoita, veripalttua ja siankylkeä. Minä en ollut koskaan lapsuudenkodissani sitä syönyt, ja kun menin kouluun, olin ihan ihmeissäni moisesta keitosta. Eikä se koulun keitto ollut ehkä lajinsa parasta antia. Se oli juuri niitä ”kouluruoka-jota-itkin-ja-söin”, ”söin-kun-oli-pakko” -ruokia. Pehtoori on saanut äitinsä tekemänä parempaa ja nyt sitten joskus käy Kauppahallin kahvilassa sitä lounaaksi nauttimassa, minä en suin surminkaan. Mutta tänään söin sellaisen desin kipollisen. Eikä se nyt mitään pahaa ollut. Ehei. Soppa mikä soppa. Itse asiassa ihan hyvää keittoa. :)

Kauppahallin Juustokuu-puoti on vaihtanut pitäjäänsä, mutta edelleen siitä löytyi muutama mukava juustokimpale kotiin ostettavaksi. Siellä oli sitä Valdeon-sinihomejuustoa, jota oli Tampereen kapitulin lounasruoan jälkkärissä: ostettiin palanen ja äsken nautimme sen sunnuntailta jääneiden kylmien uuniomenoiden kanssa. Ei huono! Ja kalaakin M:lta ostettiin. Huomisen ruoka-ainekset ovat valmiina.

Hyvä niin, sillä voipi olla vähän hoppu päivä. Vähän ajattelin, että jos hyvin käy, voin huomenillalla lähteä maratonille. Siis vielä voisitte esittää kuvaushaasteita. Olisi mukava kun esittäisitte. ks. täältä

maistiaisia-3

Tänäänkin meinasi olla vähän hoppu: opiskelijat todella ovat täyttäneet käytävät ja luentosalit. Me otimme tänään vastaan fuksit: 42 uutta historian opiskelijaa. Me henkilökunta esittäydyimme, ja opiskelemaan päässeet pienet (nämä on syntyneet pääosin 1993, viisi vm. 1994 ja muutama edellisiä vuosikertoja) esittäytyivät. Reipas vuosikurssi näyttäisi olevan. Persoonia, nuoresta iästään huolimatta.

Motivaatiot lähteä lukemaan historiaa vaihtelivat: ”en päässy muualle”, ”olen sukuni viimeinen toivo” (suvun edeltävät jotka olivat (korkea)kouluopinnot aloittaneet, olivat keskeyttäneet tai heidät oli potkittu pois opinahjoistaan tai muuten hämärissä oloissa jättäneet opintonsa kesken), ”isoisän mustanpörssinkauppa sotavuosina herätti historiakiinnostuksen”, poikkeuksellisen usealla oli kiinnostus antiikkiin, ja kun jo kyselin, jotta miksi, selvisi, että monet antiikin maailmaan sijoitetut supersankarielokuvat olivat kiinnostuksen taustalla, monella oli ”vain yleinen uteliaisuus”, ”kiinnostus kansainvälisistä asioista”, ”ajatus siitä,  että historia on paras mahdollinen aine kirjoittamiseen vaadittavaan yleissivistykseen …”

Ajatella – ja herra varjelkoon, onneksi! – yksikään ei sanonut, että haluaisin valmistua ammattiin, jossa tienaa paljon.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Ai niin, pehtoorista on tullut tänään isoeno. Meidän ensimmäinen kummilapsi sai tänään pojan. 😉 Suvun ”neljäs sukupolvi” on alussa. 

La
31
08
2013

Oi ihana elokuu!

Elokuun viimeinen, lauantai. Aamulla + 6 C. Pian lämpeni. Aurinkoa. Eikä mikään saanut minua pysymään sisällä. Ihana, ihanan lämmin, aurinkoinen elokuu, jolloin viikonloputkin ovat hellineet, jatkui vielä tänään.

Ajelin Linnansaareen, ja kameran kanssa katsomaan ruusuja, torille ja halliin. Sieltä palattua lähdimme pehtoorin kanssa sieneen. Olipa ihana olla metsässä. Aurinkoisessa, lämpimässä,  kauniissa metsässä. Sienisaalis ei järin huikea.

elokuu-5

 

Saatiin vähän enemmän, mutta palaanpa siihen ja päivän muihin juttuihin huomenissa. Nyt laittelen kuvat Ruusu-Oulusta, Oulun ruusuista, ruusuista kaduista Oulussa.

Oulussa on viikon ajan ollut neljän korttelin pätkällä 34 ooo ruusupensasta (vai ruusunkukkaa? uutisissa puhutaan kyllä pensaista, mutta 34 000 tuntuu ihan hurjalta määrältä, oisko sittenkin kukkia?) ! Joka tapauksessa ihan huikea taideteos, joka ”päättyy” huomenna. Oululaiset saavat aamukymmeneltä käydä hakemassa itselleen ruusun.

Taiteilija Kaisa Salmen ”teos” on suomalaisen ruusuntuotannon hautajaiset; ruusuja ei enää Suomessa tuoteta. :( Kuten ei tuoteta enää Hollannissakaan; ruusut Eurooppaan tulevat nykyisin Afrikasta ja Etelä-Amerikasta.

Mutta vielä tänään saattoi ihailla kotimaisia ruusuja ja niiden tuoksua Oulun kaduilla! Hieno juttu!

Kaikki ruusukuvat suurenevat klikkaamalla.

elokuu-2-2

elokuu-3-2

elokuu-4-2

elokuu-5-2

elokuu-6

elokuu-7

elokuu-8

elokuu-9

Valkoisia, keltaisia, punaisia, vaaleanpunaisia, oransseja, … ihania ruusuja.

elokuu-10

elokuu-11

elokuu-12

elokuu-13

elokuu-14

elokuu-15

elokuu-16

elokuu-17

 

Kirjoitettu kello 18:22
Aihe: Oulu

Olen miettinyt, että kumpi on määräävä tekijä? Onko niin, että kun laitan tavallisesta poikkeavaa, parempaa (arki)ruokaa, lapset tulevat kotikotiin syömään vai onko niin, että kun tiedän, että he tulevat, teen tavallista parempaa (arki)ruokaa? Niin tai näin, hiiligrillissä paistetut karitsanlihapullat, joissa oli paljon yrttejä ja valkosipulia, olivat ihan ylivertaisen hyviä. Hiiligrilliruoka rulettaa.

Kun pehtoori ja poika ruoan jälkeen lähtivät rautakauppaan ja jotain listoja hakemaan, me jäimme tyttären kanssa kirjan toimitustyöhön. Olenpahan vetänyt esikoisenkin mukaan Laanilan historia -projektiin, ja kyllä meillä on sen parissa vähintään yhtä haastavaa ja mukavaa kuin pojilla kattolistojen kanssa. 😉

Pohjoisen historiasta puheenollen: sain eilen luetuksi kirjan ”Balladi kauniista Petronellasta”.

Kesän alussa 1949 saapui laivalla Turkuun hollantilainen neitonen – Sylvia Petronella Antoinette van der Moer. Hän esiintyi amerikkalaislehden kirjeenvaihtajana, ja tyylikkäänä kaunottarena hän oli jonkin aikaa Helsingin ja eteläisen Suomen seurapiirien suosikki. Kohtalon oikusta menneisyyttään pakeneva, miltei varaton Petronella joutui etsimään turvapaikkaa pohjoisen Lapin erämaasta, suurta kultaryntäystä kokevalta Lemmenjoelta.
Petronella pesi kultamiesten pyykit ja auttoi ruoanlaitossa, kunnes suojelupoliisi muutamaa kuukautta myöhemmin pidätti hänet Ivalossa. Helsingin hotellilaskut oli maksamatta, ja lisäksi häntä epäiltiin vakoilijaksi. Petronella karkotettiin maasta, ja kultamiesten pyyteettömästä hengettärestä tuli kansainvälinen seikkailijatar – Lemmenjoen legenda.

Mauno J. Pyhtilä kertoo Petronellan tarinan: mikä oli tämän salaperäisen naisen tausta, mitä hän teki Suomessa ja mitä tapahtui Lapin kultamailla. Samalla se on kuvaus Lapin lumosta, luonnosta ja suuren kultaryntäyksen ajasta.

Lainaus kirjankustantamo Kariston sivulta

Hassua etten ole ennen sitä ennen lukenut. En vaikka toissa juhannuksena Lemmenjoella ja Morgamojalla käytiinkin. Ja Hengenahistusmäkikin patikoitiin. Ihan niissä Petronellan maisemissa siis liikuttiin. Ja paljolti juuri sen takia kirja kannatti lukea. Ja kyllähän se kertoo Lapin sodan jälkeisestä kultaryntäyksestä aika vaikuttavasti. Mitähän nyt aloittaisi iltalukemisena, vai pitäisiköhän taas jo kaunokirjallisuus unohtaa … taitaa pian olla taas opinnäytetekstejä yöpöydälläkin. …

Lemmenjoella

Hengenahistusmäki

Lemmenjoellla 3

Lemmenjoellla 2

  Kirja kannattaa lukea, ja Lemmenjoella käydä. Mielummin aika yhtä aikaa molemmat.

Kirjoitettu kello 20:39

Ajatella että siitä on jo 30 vuotta. Kolmekymmentä!

http://youtu.be/3IA8MBbSgc4

27_8_1983 c

27_8_1983 a

Täälläkin yksi muisto ja kuva tuosta päivästä.

27_8_1983

Kenties kerran vihille käydä saamme, kenties kerran olet rinnallain. 

27_8_1983 b

Että onko juhlittu? No tietysti. Senhän me osaamme.

Heti töistä tullessa nautimme lasilliset samppanjaa ja sitten pehtoori hiillosti siikaa, ja nyt on minun vuoroni lähteä keittiöön: pullataikinapohjaan tehty mustikkapiirakka on 30-vuotishääpäivämenun jälkiruoka. Kuumana, kylmän maidon kera.

Elämä on. 😉 

Kirjoitettu kello 18:02


Tampereen kapituli-iltoina postaukseni ovat olleet kovin lyhyet, niin nyt sitten koko raportti Tamperradasta  eli San Sebastian Tampereella.

Yli neljäsataa paistinkääntäjää kokintakeissa aurinkoisessa perjantai-illassa Keskustorilla.

Tamperrada_

Tamperrada_-2

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.

(seurueen miehet pitivät tehtävänään huolehtia;
että minustakin on joku kuva, mitä ei kyllä yleensä tapahdu,
enkä niin välitäkkään… :)) 

Tämä oli samalla meidän 30-vuotishääpäiväviikonloppu (tiistaina varsinaisesti) ja näin vakavina juhlaviikonloppua aloittelimme :).

Tamperrada_-2-4

Tamperrada_-14

Tuttujen tervehtimistä, halauksia, kuvia, kuohuviiniäkin jostain järjestyi.

Tamperrada_-12

Meille kerrottiin San Sebastianin Tamporrada-perinteestä, josta idea tähän kapitulin oli saatu. Kun kello lähestyi kahdeksaa, alkoi marssi kohti Tampereen kauppahallia.

Lainaus Paistinkääntäjien tiedotteesta;

450 osallistujan näyttävä kokoontuminen kokintakeissaan Tampereen keskustorille ennen Dinner Amicalia sai kansallista huomiota MTV3 kymmenen uutisissa. Katso tapahtuma uutisointi Katsomo-palvelusta. Uutinen alkaa kohdasta 00.15

Tampereesta San Sebastian, kokkitakit kaikille, marssi Kauppahalliin, baskikeittiön herkut — kerrassaan hieno idea, josta ei voi muuta kuin onnitella tamperelaisia. (Eskerrik asko, Tampere!)

Ensimmäisenä kauppahallin ovella oli viikonlopun ehkä suurin herkku: ibericopossua. ”Tunnetaan maailman hienoimpana ilmakuivattuna kinkkuna. Valmistus kestää 36 kuukautta. Porsaat laiduntavat vapaasti tammilehdoissa ja syövät luonnonvaraisia kasveja sekä tammenterhoja.” Se OLI HYVÄÄ. Sen maku oli monikerroksinen, siinä oli melkein suklaan makua lopussa. Se ei ollut sillä lailla nitkuvaa kuin prosciutto. Sitä soisi saavansa joskus toistekin.

Tamperrada_-3

Sitten seurasi pintxos-kattauksia kolme: Pintxos frios, clientes ja postres  – 4 kylmää, 4 lämmintä ja 3 jälkiruokapintxosta. Eivätkä ne olleet mitään pieniä suupaloja. Eivätkä ehkä ihan sellaisia kuin minä ja moni muukin oli odottanut pintxoseista.

Tamperrada_-6

Entäs viinit? Oli punaisia, ja sitten punaisia. Siis vain punaisia. Se toinen, jonka piti olla valkoista, oli hyvää. Oli kylläkin tarjolla myös Zapiain-siideriä Asturiasta; maistelimme senkin, mutta pitäydyimme sittenkin punaviinissä; semminkin kun sitä parempaa sattui meille enemmältikin.

Tamperrada_-4

Tamperrada_-5

Diner Amicalin kantavana ideana on tavata ruokatuttuja, ja niin me teimme. Monia nähdään vain kerran vuodessa, – juurikin kapitulissa. Ja aina tulee tutustuttua uusiin samanhenkisiin. Oululaisiakin uusia käätyjen saajia puolenkymmentä aveceineen. Ja lisäksi oli ilo tavata tamperelaisia puolituttuja vuosien takaa, ja ilo nähdä, että järjestöön hekin olivat kutsutut. Ja Oulusta Tampereelle muuttaneet (palanneet) paistinkääntäjät olivat iloksemme mukana uuden kotikaupunkinsa kapitulissa. Oli ilo nähdä.

Tamperrada_-8

Me olimme yhdentoista aikoihin nauttineet tarpeeksi ruoasta ja hyvästä seurasta, joten oli aika lähteä hotellille. Lämpimässä illassa käveltiin ja hoksattiin, että kaupungissa ollut toinen iso tapahtuma – Blockfest (räppifestari) oli tuonut kaupunkiin myös hieman toisin pukeutuneita.

11-2

Lauantain aamupäiväksi olin varannut itselleni kampaajan: jännitystä ilmassa. Viime vuotisen kokemuksen jälkeen hieman epäilytti, mutta nyt tiedän, että GloHair´n Hannaan turvaudun toistekin jos Tampereella vielä joskus kampaajaa tarvitsen.

Ja olikin jo aika lounaalle. Valittavana oli ollut Ilveksen Ball Room, jonka menussa pääruokana oli Pielisen kuhaa tai Salud, jossa pääruokana karitsan karetta. Olin valinnut Saludin: onneksi! Karitsa oli hyvää, mutta eturuokana ollut kala-äyriäiskeitto (huom. tarjoilutapa, keitto saatiin höyryävän kuumana kaikkien lautasille, vaikka meitä lounastajia oli yli 200) oli taivaallisen hyvää. Maku monikerroksinen, täyteläinen ja sattumina ollut kampasimpukka ja kalamarit (?) olivat juuri oikein kypsennetty. Eivät olleet sitkeitä. Muy bien! Alkuamunen – pieni suolainen (pintxos sekin) oli jotenkin kovin tuttu. LappItalia-opuksessani  (s. 26) on parmankinkkurullien ohje, joka on harrastajaversio tästä keittiömestareiden tarjoamasta ”tikkarista”.

Tamperrada_-9

Tamperrada_-2-2

Tamperrada_-3-2

Se, miltä ruoka näyttää, on tärkeä osa myös maussa.
Tässä kaunis ulkonäkö ja ruoan herkullisuus vastasivat ja täydensivät toisiaan.

Tamperrada_-4-2

Ja vaikka lounaan  jälkiruoka kuulostaa raskaalta joulujälkkäriltä (Valdeón-sinihomejuustolla täytettyä punaviinipäärynää) ei se sitä ollut. Tuoreen sadon päärynät ja ikihyvä  juusto muodostivat – vastoin odotuksia – raikkaan ja silti täyteläisen kokonaisuuden. Hmmm. Ja jälleen erinomaista pöytäseuraa. :)

Tamperrada_-5-2

Lounaan jälkeen piipahdimme hotellissa (oli saatava korkkarit pois jaloista!!) ja lähdimme käveleskelemään loppukesän lauantaihin, Tampere tarjosi säidenkin puolesta upean viikonlopun. Löysimme nuorisolle tuliaiset, ja löysimme myös aurinkoisen samppanjabaarin ulkopöydät, joissa lasilliset nautimme. Pienet unoset hotellissa, iltapuku ja smokki ylle ja eikun Grand Dînerille. Tampereen yliopistoon mahtui 450 paistinkääntäjää pitkän, ison illallisen äärelle.

Tamperrada_-7-2

Menu jatkui pohjoisespanjalaiselle keittiölle uskollisena. Hieman ihmettelimme kahta lihaista pääruokaa, mutta niistä ensimmäinen eli maitovasikanposket olivat ihan ylivertaisen hyviä, liha pehmeää, kypsää, merkillisesti luonnollista 😉  ja Torresin Celeste sopi sille makupariksi niin hyvin, että makunystyrät olivat mielihyvästä sikkurassa. Jälkiruoassa taas saimme uuden tuttavuuden: appelsiinihilloke (kastike?) jossa cointreau (olikohan siinä sitä?) ja muutama suolakide antoivat mukavan ripauksen yllätystä. Suussa makoisa yllätys.

Tamperrada_-15

Tamperrada_-6-2
Tamperrada_-8-2

Jossain vaiheessa pehtoori huomautti, että olin puheliaalla tuulella. Perustelin vilkassanaisuuttani sillä, että Pressen kuuluu tehdä asioita tiettäväksi: pöydässämme uudet jäsenet on hyvä tutustuttaa toisiinsa. 😀  Minä voutineuvoston jäsenenä ja Vice-Chargée de Pressenä minään turhanpanttina ole! Että vähempikin pulputtaminen olisi riittänyt? No ehkäpä. 😉

Yöruoan ja -kerhon jätimme väliin. Puolilta öin unten maille, mistä aamulla toisiamme kehuimme. Aamu kaunis, Tampere hiljainen ja Näsijärvi tyyni.

Tamperrada_-2-3

Kevyen aamiaisen jälkeen lähdimme aamulenkille; käveltiin Tampereen kauniissa keskustassa tunteroinen.

Tamperrada_-3-3

Puolelta päivin lähti juna. Hieman uupunutta oli matkaseurueemme. Mutta ei estänyt, päinvastoin ehkä edistikin, naurua ja juttua…

Nyt kotona. Nyt kun kalaasit on vietetty, mökkireissu tehty ja kapituli nautittu, ovat kesän reissut takana ja on hyvä uppoutua töihin oikein kunnolla.

Tamperrada_-4-3

PS 1. Se mikä Tampereen kapitulissa, teeman lisäksi – ja ehkä siitä johtuen -, oli aiemmista viidestä kokemastani poikkeavaa ja mikä minua viehätti ja minkä merkille panin, oli ”Selviytymisoppaan” (= meille kaikille jaettu vihkonen, jossa oli ”kaikki tarpeellinen kapitulissa viihtymiseksi”) perusteellisuus. Siinä oli paljon tietoa raaka-aineista, tuottajista, historiastakin ;), kuvat ihmisistä, jotka olivat menuiden takana, ”Lyhyt johdatus espanjalaiseen keittiöön” etc.. Iso plussa oppaasta.

PS 2. Asianosaisille tiedoksi, että  Oulun voutikunnan kuvasivulle laittelen huomenna, viimeistään tiistaina PALJON lisää kuvia. 

 

Kirjoitettu kello 19:55
Ma
19
08
2013

Metsässä

Hangasojan aamu harmaa, mutta pian kirkastui. Aamukahvin äärellä päätimme, että ei lähdetä mihinkään kauas. Mennään vain metsään lenkille; kävellään Ylä-Hangasojalle, kierretään latupohjalle ja sitten sieltä omaa ”yhdyspolkua” takaisin. Niin tehtiin. Mutta lenkki muuttuikin sieniretkeksi. Eihän meillä tietenkään koria, ei sieniveitsiä, eikä edes puukkoa mukana (vaikka se minulla kyllä yleensä aina mökillä ollessa vyössä roikkuukin), mutta anorakin huppuhan on kuin tehty punikkitatteja varten, eikö? Hyvin mahtui.

Niin ja oli minulla mukana kamerakin. Juuri tuon ”puolukkakannon” kohdalla tulin pehtoorille ääneen lausuneeksi, jotta miksen sittenkin ole heittäytynyt virattomaksi kairankulkijaksi?

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla. Jopa näytön taustakuvaksi?

Harmi kun kuvissa ei tuoksu metsä, eikä kuulu hiljaisuus, ei tuulen humina,
eikä tunnu liikkumisen riemu. Harmi.
Metsässä tuoksuu, kuuluu, tuntuu.

Metsässä

Metsässä-2

Metsässä-3

Metsässä-4

Metsässä-5

Metsässä-6

Metsässä-7

Metsässä-8

Metsässä-9

Metsässä-10

Metsässä-11

Metsässä-12

Metsässä-13

Metsässä-14

Metsässä-15

Metsässä-16

Metsässä-17

Metsässä-18

Metsässä-19

Rantasaunan lämmitys ja mökin ”alasajo”, pakkaaminen, saunan jälkeen kevyt lounas ja sitten kohti kotia. Nyt nuo tatit pitäisi vielä puhdistaa ja pannun kautta pakkaseen laitella.

Olipas hieno lomanen.

Kirjoitettu kello 20:41
Pe
16
08
2013

Karhuja, karhuja

 

ranua1 (Custom)

Karhu! Nähtiin karhu.

Lähdimme aamupäivän muutamien työtuntien jälkeen pohjoiseen. Minulla kun ei ole syyskuussa mitään mahdollisuuksia pidennettyyn viikonloppulomaseen, ja syyslomalla olisi haaveissa päästä etelän suuntaan, niin nyt oli hyvä aika suunnata mökille.  Nyt kun päästiin, lähdimme. Ja matkalla nähtiin karhu. Karhuja.

Päätettiin ajella tavallisuudesta poikkeavaa reittiä: Pudasjärvi, Ranua, Kemijärvi, Sodankylä. (on vain 30 km pitempi kuin ainainen Kemi – Rovaniemi – Sodankylä).  Murmeli (äitini) oli kovin huolissaan ettemme karhujen huikopalaksi joutuisi ja päätimme hoitaa heti kärkeen tämän karhuasian pois päiväjärjestyksestä.  Ranuan eläinpuistossa ei olla käyty sen jälkeen kun olimme lasten tarhan porukan ja näiden vanhempien kanssa retkellä: oltiin kahdella onnikalla ja pehtoorin kanssa molemmat ajettiin. Siitä on varmasti 18 – 20 vuotta aikaa. Ei ollut Ranua Zoo paljon muuttunut. Vaikka onhan siellä Ranzo, parivuotias jääkarhun”pentu”

ranzo (Custom)

Mutta mukava oli käydä. On se hieno alue. Ja ilma oli mitä mainioin. Kaalikääryleet eläinpuiston lounasravintolassa olivat kotonatehdyn veroisia. Hmmm

Matkan jatkuessa – suht harvoin ajeltavia teitä mennessä – ihailtiin Kemijoen ja Kemijärven maisemia, perjantai-iltapäivän auringossa, pysähdeltiin kuuntelemaan hiljaisuutta, kuvailemaan vaaramaisemia. Ne harvat pihapiirit, jotka näkyivät olivat yllättävänkin siistejä, hyvinhoidettuja, istutuksia, ryytimaita. Ja kyllä me ihmettelimme, että ihan uusiakin taloja Koillismaalle ja Itä-Lapin keskelle-ei-mitään oli kuitenkin rakenteilla ja rakennettu. EI olis meistä moiseen.

Ja vähän kulttuuriakin matkan ohjelmassa: Pelkosenniemellä on Andy McCoy´n patsas. Keskellä toria, Kemijoen rannassa. Huoh! Pikkuisen skitshiä.

Ja poroja! Paljon! nyt niillä on jo kaunis turkki.

matkalla pohjoiseen

 Illansuussa Sodankylästä poiketen Kelujärvelle. Tutttujen mökille mutka. Vieraanvaraista oli vastaanotto. 😉

 

Kirjoitettu kello 21:43

Palatakseni vielä kalaaseihin. Meidän kesän suurin ruokajuhlahan oli viime lauantaina, ja teemana – väistämättä – Meksiko. Kutsuun kirjoitin:

”Tänä vuonna mariachi-musiikki soi, chiliä ja salsaa on vähintäänkin riittävästi, tequila virtaa ja sombrerot lentelevät! – sikäli kun teillä sellaisia on! Pukukoodissahan voisi olla jotain latinoa …” 

Sombreroja ei näkynyt, mutta häivähdyksiä latinosta oli pukeutumisessa…

Kalaasit Meksiko-teemalla-3

Ja mariachi-musiikki todellakin soi: toin Meksikosta ceedeellisen. Mutta kun meistä neljästätoista lähti ääntä niin paljon, ei cd sitten pyörinyt kuin kertaalleen. Tässä pieni näyte. Kyllä sitä vähän aikaa kuuntelee… 😉

Kattauksesta on sanottava: plaseeraus”kortit” olivat hienoimmat ikinä! Keksin idean Playa del Carmenin viimeisenä iltana kun olimme kävelyllä ennen illallista, laiskasti etsien ehkä jotain kotiin vietävää, istahdimme helteisessä illassa proseccolle, katselimme matkamuistokrääsäputiikkeja, hopeakorukauppoja, teimme näyteikkunaostoksia, pehtoori viehättyi kovasti tästä. Ei sitten ostanut… 😀

Kalaasit Meksiko-teemalla-13

Kalaasit Meksiko-teemalla-16

Kalaasit Meksiko-teemalla-17

Kalaasit Meksiko-teemalla-14

Kalaasit Meksiko-teemalla-15

Ja sitten tämän kaupan nurkalla se oli: katukauppias, joka teki rannenauhoja. Rannenauhoja joihin oli ommeltu nimi. JA YESH, siinä se oli idea!  Tilattiin 14 rannenauhaa ystävien nimillä ja illallisen jälkeen kävin ne hakemassa:

Kalaasit Meksiko-teemalla-2-3

 Siispä jokaiselle kalaasivieraalle oli omalla nimellä varustettu ”All inclusive-ranneke”!

Kalaasit Meksiko-teemalla-19

Kalaasit Meksiko-teemalla-3-2

Kalaasit Meksiko-teemalla-5

Kalaasit Meksiko-teemalla-20

Menu oli paljolti sama kuin esikoisen valmistujaisissa heinäkuun alkupuolella… mutta nyt muunneltuna buffeesta päivälliseksi.

Kalaasit Meksiko-teemalla-7

Kesän paras salsa syötiin viime lauantaina. Siinä olin soveltanut italialaista salsaohjettani, monterreylaisen Paun ohjetta ja suunnilleen näin se meni (annos tosin nelinkertaisena)

Salsa Rantapellossa

2½ dl tomaatteja pieninä palasina (kalttaa tomaatit kiehuvassa vedessä, kuori ne ja ota kanta ja siemenet pois)
1 kesäsipuli
2 valkosipulin kynttä
1 dl rypsiöljyä
½ dl valkoviinietikkaa
2–3 tl hunajaa
2 rkl silputtua tuoretta korianteria
suolaa, mustapippurirouhetta

Pamixilla sekaisin, mutta sattumia saa jäädä.

Guacamolenkin (koko kesän käyttämäni resepti täällä) laitoin tällä kertaa ihan sileäksi. Avocadot olivat kesän parhaita, ja soseeni sai mainesanat, joilla elän pitkään (”Ei edes kuubalaissyntyisen monet kerrat tekemä guacamole ole ollut näin hyvää!”).

Kalaasit Meksiko-teemalla-8

Kalaasit Meksiko-teemalla-9

Oikeastaan kaikkia  edellisissä kesteissä käytettyjä reseptejä vähän tuunasin, ja kyllä me pehtoorin kanssa olimme sitä mieltä, että tuunaaminen oli kannattanut. Cajun-lohi muuttui gourmet-versioksi: ohjeen pohjan löysin ”Kaikki äitini reseptit” -nimisestä blogista.  

Kalaasit Meksiko-teemalla-10

Ensin pitää tehdä Cajun-mausteseos

Cajun -mausteseos
2 rkl juustokuminan (=jeeran) siemeniä
2 rkl korinterin siemeniä
2 rkl fenkolin siemeniä
2 rkl (savu)paprikaa (sweet)
21 rkl kuivattua oreganoa
1 tl cayenne pippuria
½ tl valkopippuria

Lämmittele juustokuminaa, korianteria ja fenkolia miedolla lämmöllä pannulla pari minuuttia tai kunnes siemenet innostuvat pomppimaan ja mausteseoksesta leviää  hurmaava tuoksu. Ota pois tulelta. Kaada siemenet isoon mortteliin ja hiero hienoksi. Sekoita joukkoon muut mausteet.

Cajun -maustettu lohi

Cajun mausteseosta
700g lohifilettä

2 rkl Maldon-suolaa
tarjoiluun rucolapeti

Siisti fileestä mahdolliset ruodot, poista harmaa rasva ja nahka. Leikkaa file suorakaiteen muotoiseksi. Hiero Maldon-suola pintaan ja kääri lohipala tiiviiseen kelmuun ja laita yöksi jääkaappiin.

Pyyhi suola lohen pinnasta talouspaperilla, ja lohifilee koosta riippuen tangoiksi. Levitä reilusti cajunmausteseosta isolle lautaselle ja kierittele lohitangot yksi kerrallaan mausteessa.
Paista lohitankoja yksi kerrallaan semi-kuumalla (7/9 tai 4/6), pidellen lohitankoa ehkä, noin 15 sekuntia) jokaiselle neljästä kyljestään. Mausteet saavat palaa kiinni pintaan, mutta lohi ei saa tietenkään kypsyä läpikotaisin.

Kiedo paistetut tangot taas tiukkaan muovikelmuun ja aseta maustumaan viileään muutamaksi tunniksi. Tarjolle vietäessä leikkaa lohet suupaloiksi. Asettele palat rucolapedille.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Riso mexicana? Si! Chiliriisiä, tavallista, yrttiseoksella maustettua riisiä = Meksikon lipun värit!

Kalaasit Meksiko-teemalla-12

Pääruokana oli Meksikon kansallisruoka: Mole Poblano. Kalkkunaa suklaakastikkeessa. Hmmm… Ei ole minun ykkösherkkuani. Mutta mielenkiintoista, ja uskokaa tai älkää, moni vieraista piti siitä aidosti. Eivät kai muuten lisää olisi ottaneet. Semminkin kun olisi ollut muutakin syötävää. Mm. aikaa monta erilaista hyvää jälkiruokaa. Tämä on juuri se ruoka, jonka kastikkeen ainekset olivat jo viime perjantaina kuvassa …. KLIKS  Jos joku haluaisi kokeilla ja tarvitsee reseptin, niin kommenttilootaan vain viesti… kirjoittelen joku päivä.

Kalaasit Meksiko-teemalla-18

Kirjoitettu kello 20:37