Su
26
08
2012

Lapsuudenmaisemissa

Aamuisin on viileää, kastetta melkein niin paljon, että voisi luulla yöllä sataneen, eikä aurinko kovin korkealle enää nouse.

Meri-Toppilanrannassa tuli eilen oltua riittämiin, joten päätinkin pitkästä aikaa lähteä Rajahautaan, pyörällä sinne ja sieltä luontopoltua pitkin Piispanlettoon. En ole käynyt vuosiin. Mikä lie tänään sai sinne lähtemään? Ehkä aamulla Katrin kanssa käyty kommenttikeskustelu vei lapsuuden maisemiin… Tosiasiahan on se, että minä asun edelleen lapsuudenmaisemissa. Tällä meidän tontilla oli 60-luvulla niitty, jossa kävimme kavereiden kanssa lennättelemässä leijoja, tai siis yrittämässä lennättää, ei siitä koskaan mitään tullut. Haaparannasta oli ostettu puna-valkoinen hieno kangasleija, mutta ei vaan saatu sitä pysymään ilmassa.

Niin siis… olen asunut lähes koko elämäni tässä kilometrin säteellä. Kun olin yhdentoista muutettiin tuosta lähellä olevan vaaleansinisen pallukan kohdalta tuohon toisen vaaleansinisen pallukan kohdalle. Sieltä lähdin abiturienttikeväänä ja muutin takaisin ensimmäisen vaaleansinisen palleron kohdalle. Ja sieltä sitten pehtoorin kanssa kimppaan ja Toivoniemeen. Siellä asuimme reilun puolenkymmentä vuotta, tehtiin tämä talo ja helmikuun ekasta 1987 on tässä oltu ja pysytty.

Sininen kolmio on Rajahauta, sinne siis ensin pyöräilin ja sitten kävelin tuon lenkuran merenrantaan ja takaisin.

Tänään siis lenkillä Piispanlettoon (pitääkin kysyä huomenna esimieheltä mistä nimi tulee…). Pentuna sinne mentiin suoraan pitäjänrajalta merelle päin. Käytiin ensin raja-Arinasta ostamassa hopeatoffeeta tai sitten vähän isompana sippi-Bostonia ja mentiin pyörillä kapoista polkua pitkin merenrantaan retkelle tai kokemaan ne ensimmäiset pahanmakuiset, pyörryttävät ”sauhut”. Ei silloin ollut Piispanletossa lintutorneja, nuotiopaikkoja, pitkospuita.

Tänään siellä tuoksui meri, laineet liplattivat rantaan. Oli loppukesän hieno aamu. Kuvatessa kokeilin taas uusia niksejä, ehkäpä palaan niihin huomenissa, tiistaina viimeistään.

Muutoin on ollut kaikenmoisen järjestelyn ja touhuamisen päivä ja illansuussa olivat nuoret syömässä. Esikoinen toi kaverinsakin. Ja ihan hulvatonta hekottomista, jotenkin uupunutta nauramista, ja paljon hyvää ruokaa. Sellainen mini-kalaasimenu. Maistuihan tuo nuorillekin, ja pakkasin molemmille ”kotipakettiin” ruokia. Parasta että kävivät, tuntuu ettei oltu pitkään aikaan kunnolla nähtykään. Nyt on kuulumiset päivitetty. Hyvä juttu.

Kirjoitettu kello 21:27

On kuukausi siitä kun menin vuorottelun jälkeen töihin. Nyt on ehkä perspektiiviä nähdä metsä puilta … Ehkä nyt voi sanoa, miten vuosi meni.

Ensimmäisenä tulee mieleen että kyllähän minä kävelin, patikoin, tepastelin, harhailin, kuljin. Laskeskelin, että vuoden aikana kävelin Suomen päästä päähän. Suunnilleen. Reitille sattui Alpit, enin osa siitä taipaleesta kulki Koskelantietä eestaas, sillä matkalla oli monta Saariselän ja UKK-puiston tunturia huiputettavana, reitillä oli Italian maaseudun pikkuteitä ja Shanghain pääkatu, Oulussa reitti kulki merenrantaa Nallikarissa ja Rajahaudassa, taival myötäili Oulujokivartta tai kaupunkiin tai kaupungin läpi Intiöön ja/tai Lyöttyyn. Usein tuli käveltyä työpaikallekin, varsinkin syksyllä matka vei sinne – vuorottelusta huolimatta.

Koko vuorotteluvuoden  kuvasin. Otin kymmeniätuhansia kuvia. Kotona ja kaukana, kursseilla ja kirjoja varten. Vuoden aikana ehdin suorittaa kolme digikurssia (joista viimeinen – paras ja vaativin – on vielä kesken). Opin hurjan paljon uutta. Ja tuskastuin kun en osaakaan ottaa sellaisia kuvia kuin haluaisin. Järjestelin ja varmennustallentelin tietokoneelta kaikki edellistenkin vuosien kuvat, diojen digitalisointirumbankin tein.

Olin pehtoorin kanssa yötä päivää liki tauotta. Muutama mökkipäivä ja työ/humputtelureissu Lahti-Helsinki ainoat erossaolon vuorokaudet. Tätähän vähän mietimme, jotta onnistuuko? Kaipasin ja kaipaan edelleen yksinoloa, mutta ei se ole vuoden aikana ollut mikään ongelma. En käynyt perheelle ja pehtoorille sietämättömäksi, vaikken töissä käynytkään, en poissa kotoa ollutkaan … Antoivat jopa ymmärtää, ettei olisi haitannut, vaikka vuorottelu olisi jatkunutkin :)

Ja töistä puheenollen. Tein sitten kuitenkin aika paljon sellaista, joka voitaneen laskea työksi. Kahden juhlakirjan toimitustyö ja artikkelien kirjoittaminen niihin ja yksi ylimääräinen, kolmas artikkeli pitivät minut kiinni akateemisessa yhteisössä helmikuun lopulle asti. Ne täyttivät monet vuorotteluviikot ihan totaalisesti. ”Silloin se parasta on ollut, kun se työtä ja vaivaa on ollut”, eikös se noin sanota jo Raamatussakin. ;)  Ja noiden kahden kirjan välissä vielä Vuorotellen-kirjanen.

Syväsiivoa koti,  sehän se oli haaveena. Ja takavarastoa lukuunottamatta se haave toteutuikin, ja nyt pehtoori on sitten raivannut varastonkin. Mitä tämä syväsiivoaminen tarkoitti? Keittiönkaapit ja vaatekaapit putsattu ja puleerattu? Kyllä sitäkin, mutta myös autotalli ja kaikki vaatehuoneet. Ja ennen kaikkea sellaista, että lääkekaapista on vanhat, tarpeettomat lääkkeet viety apteekkiin kierrätykseen ja tuhottaviksi, perheen (myös murmelin) vanhat rillit ja aurinkolasit viety Instruun joka kierrättää niitä kolmansiin maihin, kaikki matot pesty tai pesetetty, diat digitalisoitu, mapit putsattu, langoista kudottu sukkia, kaikki jauhot ja kuivamuonat käytetty tai muutoin deletoitu, samppoot ja tuoksut kulutettu, kirjahyllyt järjestetty, antikvariaattia ilahdutettu ja tietokone siivottu/kovalevy vaihdettu ja ohjelmat päivitetty.

Aloitin – ja lopetin – pilateksen. Se oli hyväksi, mutta ei siltikään minun juttuni.  Ostin sukset ja hiihdinkin. Luulenpa että se jäi viivan alle. Ehkäpä hiihtäminen jää tästä vuodesta.

Viidenkympin huolto: pari huolestumista aiheuttanutta luomea poistatettu, hammasimplantti asennettu ja kaikki muu purukalusto pistetty ruotuun, allergialääkitys uusittu (ja nyt kuukauden Linnanmaa-elon jälkeen olen kohtuullisen tukkoinen, vuotavasilmäinen), näkötarkastus tehty ja rillit uusittu yms.

Ystäviä, sisarta, äitiä, sukulaisia, nuoria ehditty nähdä enemmän kuin olisi duunissa ollessa ehtinyt. Olen ehtinyt olla.

Paljon vähemmän romaaneja ja muuta ei-työ-kirjallisuutta luettu kuin oli toiveena/aikeena/tavoitteena. Olisko yhteensä 25 kirjaa? Miksi tavoitteesta jääty? Siksi että istun tässä koneen ääressä kaiket illat. Siis olen tehnyt mitä haluan; siis hyvä. :) Omat ja viinikerhon www-sivut jäivät päivittämättä, mutta alointinpa uuden projektin: Rotissöörien lehdistöneuvoksena eli pressenä lupasin touhuilla, jottei tämäkään harrastuneisuus ihan rapistuisi. Ja lienen tehnyt eräänkin blogipostauksen.

Vuorotteluvuonna oli toive saada olla tarpeeksi mökillä. No ihan tarpeeksi ei liene oltu, minusta ainakaan :) ; vaikka lähes joka kuukausi siellä viikko vietettiinkin. Noin kaksi kuukautta vuorotteluvuodesta kului siellä ja kaksi kuukautta kului ulkomailla. Huhti-toukokuussa neljä viikkoa Italian reissulla, syksyllä liki kaksi viikkoa Kiinassa, helmikuussa ja heinäkuussa viikko patikoimassa Kanarialla ja Kitzbühelissä. Ja ulkomaan reissuksi lasken sen yhden huikean syyskuun päivän kun kävimme Jäämeren kierroksella, Pykeijassa.  Siis mökkeilty ja reissattukin on.

Milloin se oli parasta?  Parasta oli kun saattoi lähteä arkena, keskellä viikkoa, keskellä päivää tyttären kanssa kaupungille hoitelemaan asioita ja shoppailemaan, parasta oli patikoida Niila-tunturin reittiä kun tiesi, että töissä on uusien opiskelijoiden vastaanottotilaisuus tai tutustua uusiin ihmisiin, joista tuli enemmän kuin kohtaaminen, joista tuli ehkä jo ystäviäkin. En unohda sitä iltapäivää Seilin saaren rannassa purjeveneessä kun saimme lounaan eteemme, kun oli purjehdusta takana ja edessä. Aamuaurinko Teiden kraaterissa helmikuussa, ne kymmenet yöt, jolloin saattoi lukea tai värkkäillä kuvien kanssa tietäen että aamulla saisi nukkua jos väsyttäisi, olivat vuorotteluvuoden helmiä. Mieletön myrsky marraskuussa oli sekin erilainen kun oli aikaa kokea se. Oli aikaa olla rannoilla kuvaamassa sitä. Uusien ihmisten tapaaminen, ystävystyminenkin, oli vapaalla ja matkoilla helppoa. Parasta oli kun oli aikaa kokeilla kaikenmoisia uusia ruokia, kokeilla niitä ravintoloissa, ystävien luona tai itse tehden.

Parasta oli, kun sunnuntait jatkuivat iltaan asti. Taidehistorian luennolla opiskelijana tuntui ihan erille kuin sosiaalihistorian luennoijana kateederilla. Oli juhlaa tiistaiaamuna miettiä, menisikö ensin lenkille vai sytyttäisikö ensin leivinuuniin tulet. Flunssa mökillä tammikuussa sekin tuntui hyvälle, kun tiesi, ettei tarvi olla pois töistä tai ei tarvi mennä töihin. Oli onni kun sai käydä asioilla silloin kun parkkipaikoilla oli tilaa, silloin kun kaupoissa ei ollut jonoja, silloin kun itse halusi. Kun ystävät kutsuivat kylään vuoden pimeimpänä aikana, saattoi heti sanoa, joo tullaan, eikä miettiä, että jaksaiskohan?

Nyt ollaan kotona. Kapitulit ja kalaasit vietetty, on tavallinen viikonloppu, on duunarin vapaa. On aika pitkälle arjelle, jonka katkaisevat viikonloput. On aika töille. Kuinka kauan se tuntuu hyvälle?

Kirjoitettu kello 20:29

Syksyn tuntua, ripsiikin jo. Flunssaakin tuntuu olevan liikkeellä niin kuin syksyllä ainakin. Pehtoori laittoi jo eilen lämmöt taloon, liekö koskaan ennen laiteltu elokuun puolella? Vaikka kyllä tämä elokuu tuntuu hyvin pitkälle. Ehkäpä siksikin, että olin jo heinäkuussa viikon töissä. Ja siksi, etteivät opiskelijat tule meille vielä ensi viikollakaan: vasta 5.9. on uusien opiskelijoiden vastaanotto. Joskin tällä viikolla on jo käynyt muutamia vanhoja,  ”omiani”. Toiset lähetelleet posteja ja piipahdelleet. Toivotelleet tervetulleeksi takaisin. Sellaisestahan ei voi tulla kuin hyvälle mielelle.

Kaikenmoista kotipaperityötä olen tehnyt tässä, ja samalla katsellut työhuoneeni ikkunan alla olevaa ruusupenkkiä. Sekään ei ole koskaan ennen ollut tuollainen. Voisinpa oikeastaan jakaa teille ruusuja… :)

Pehtoorin kasvattamia ja hoitamia kylläkin. Virtuaalisesti voin niitä teille postitella!

Klikkaa ainakin tämä alimmainen kuva isommaksi. Montako kukkaa näet yhden varren päässä? Niitä on PALJON.

Kirjoitettu kello 20:19
Pe
17
08
2012

Juhlan tuntua

Juhlan tuntua… On Paistinkääntäjien Suurkapituli -viikonloppu Jyväskylässä. Vaatemäärä, joka tarvitaan kahden päivän juhlallisuuksiin (lue: erilaisiin ruokasessioihin tarvitaan) vaati koko matkalaukun täyttämistä.

Eilen töiden jälkeen kävin ostamassa uuden parfyymin ja huulipunan. Molempia on minulla ollut laatikoissa ja kylppärin hyllyllä aika monia. Aika monia puolikkaita, tai melkein loppuunkulutettuja. Ennen ostin parfyymin sillä yhdellä ulkomaanmatkalla, joka vuosittain tehtiin, mutta nyt kun matkojen määrä on noussut kolmeen vuodessa, en ole ehtinyt kuluttaa edellistä loppuun, mikä osittain selittää noiden kertyneiden eau de toilettien ja parfyymien määrän. Noiden kuluttaminen loppuun oli vuorotteluvuoden ”siivous”projektien yksi juonne. Yhden parfyymipullon pohjat (Kenzon Unikko-pullo) jäi kuluttamatta loppuun koska makeus kerrassaan pisti niin paljon vastaan, sitä paitsi sen tuoksun ostin elämänvaiheessa, jota en kauheesti viitsi mieliin palautella.

Meni siis yli vuosi ennen kuin kaikki vanhat tuli kulutettua loppuun. Ja minähän en osaa olla ilman tuoksuja. Ja nyt hyllyjen tyhjennettyä oli lupa ostaa uusi.

Useimmat lempparituoksuni ovat italialaisia: Giorgio Armanin Gio, Laura Biagottin Roma, Guccin Envy ja sitten tuo Armanin Code, johon palasin muutaman vuoden tauon jälkeen.

 

Juhlan tuntua lisää huikeasti sekin, että minulla on uusi iltapuku huomiseksi. Kuvassa väri ei ole ihan oikea, mutta josko saisin viikonloppuna siitä kunnon kuvan. Ompelija R. teki taas erinomaista työtä (ompelimo Cilja Q ), voin kyllä suositella. Raija on tehnyt minulle toisenkin iltapuvun, muutamat housut, esikoisen ylioppilaspuvun, modistanut äitini vaatteita, tehnyt pehtoorille ”Tauno Palo” (= kaksirivinen upslaakisine housuineen) -puvun. Aikataulut ei petä ja R.llä on kyky suunnitella ja toteuttaa vaikka mitä.

Matka tänne Jyväskylään sujui helposti ja herkullisesti. Kuusamolaiset lähtivät jo aamulla tulemaan kohti Oulua, ja kun oululaiset liityimme joukkoon, oli meitä bussissa yhteensä 22. Ja auton paksit täynnä ruokaa ja juomaa. Piippolassa pysähdyimme lounastauolle. Erinomaisen herkullista. Enemmän kuin puolet mukanaolijoista on ammattilaisia ja olivat eväät ehtineet ennen lähtöä tehdä … Ja porukalla oli hankittu/tuotu arpajaispalkintoja monta kassillista; meillekin arpaonni suosiollinen.

Asumme Jyväskylän uudessa kongressikeskuksessa Paviljongissa. Ja pian lähdemme Diner Amicaliin ammattiopisto Priimukseen… Pääsemme näkemään tuttuja jyväskyläläisiä ja toivottavasti kirkkonummelaisia, rovaniemeläisiä, helsinkiläisiä.. – ja pääsemme syömään.

Kirjoitettu kello 17:42

Onko elämää kalaasien jälkeen? Toki, toki.

Eilen illalla kunhan keihäskisan pronssi oli varmistunut, kisastudioksi muuttunut La Festamme alkoi hiljalleen tyhjentyä. (Vaikea uskoa, että Lontoossa olisi ollut parempi tunnelma… )

Puolilta öin jo olimme pehtoorin kanssa kaksistaan, raivailimme pöytää ja täyttelimme tiskikonetta. Olimme oikein tyytyväisellä mielellä. Kuten tänään ystävien kommenteista ja kiittelyistäkin ilmeni, oli jotenkin poikkeuksellisen rento ilta, yleensäkin tällä porukalla on, mutta eilen jotain erityistä ja sitä paitsi poikkeuksellisen hyvää sapuskaa. Mitäpä muuta sitä hyvältä illalta toivoisikaan?

Ensinnäkin on mainittava muutama sananen tuomisista/synttärilahjoista… Olemme aina koettaneet muistaa sanoa, että ei tuomisia, korkeintaan tuokaa viiniä – ehkä… Mutta nyt ei ollut sanottu mitään, sillä seurauksella, että ne kolot, joita eilen nauttimamme umbrialaiset viinit viinikaappiimme tekivät, täyttyivät ystävien tuomista tuliaisista, ja sitten tuli myös lahjoja/tuliaisia.

Pehtoori sai oman ”juhlakirjansa”; hulppea vihkonen ”Pehtoori ja pehtorius” kyllä ilahduttaa. ..

Sitten saimme tällaisen:

Olemme vielä tänäänkin keskustelleet kumpi tätä käyttää ja mihin tarkoitukseen? Hyvä sillä oli nuoretkin kutsua ruokapöytään: tänään oli näet rääppiäiset ja synttärijatkot. Ja sitten minulle samppanjavispilä? Vai ymmärsinkö oikein, että tämä oli vihje, että jälkiruokien kokoa ainakin lahjan hankkineen harmaan herrasmiehen mielestä voisi vähän kasvattaa?

Eilisten jälkiruokien (Lemon posset, lakujätski, manteli-marenkikakku, italialainen jukurttikakku) ohjeet täällä olenkin jo posteillut. Samoin mustatryffeli-kastike pastalle on ollut täällä. Hieman kyllä arvelutti, että mitähän siitä tykätään; se on kuitenkin ”vähän erilaista, hieman erikoista”, mutta ehkäpä juuri se olikin illan paras ruoka. Monen mielestä ainakin. Umbriasta tilasin (kauppa.umbria.fi - palaan tähän vielä viikolla) mustia tryffelilastuja (Tartufo Nero) ja niistä kastikkeen cappellineille tein ja – perfetto! Se oli tosi hyvää.

Yksi mielenkiintoinen uutuusruoka oli focaccia. Siis ei mikään tavallinen focaccia, jonka tekemiseen meillä on joskus tytär erikoistunut, vaan uudesta Leivotaan-lehdestä löytyneen ohjeen mukaan tehty peruna-tomaatti-oregano-focaccia.

(kuvassa näkyy, miten otetaan huomioon tomaatiton ruokavalio. Hyvin simppeliä: jätetään osasta ruokaa tomaatti pois. :)) Klikkaa kuva isommaksi, näkyy kesäisen focaccion herkullisuus.

Tämä focaccio on melkein enemmän kakku/piiras kuin leipä, eikä ne pari palaa, joita kahdesta tuollaisesta lautasen kokoisesta focacciosta jäivät, olleet päivän vanhanakaan huonoja, mutta eilen – vähän vielä lämpiminä – focaccion kappaleet olivat erinomaista herkkua. Ja tässä sitten se ohje.

Perunafocaccio oman maan yrteillä (vähän varioin alkuperäisohjetta)

500 g keitettyjä, kuorittuja perunoita
8 dl vehnäjauhoja
4 rkl oliiviöljyä
7 g kuivahiivaa
3 munaa
1 tl suolaa
2 tl kuivattua oreganoa
1 dl oliiviöljyä
pikku tomaatteja
2 – 5 rkl tuoretta oreganoa
sormisuolaa

Soseuta keitetyt perunat. Sekoita niiden joukkoon jauhot, öljy, hiiva, oregano ja suola. Lopuksi munat.
Jaa taikina kahteen osaan ja painele kahteen voideltuun vuokaan.
Kohota leivinliinan alla kolme tuntia.
Voitele leivät oliiviöljyllä, painele taikinaan tomaatit ja ripottele pinnalle tuoretta oreganoa ja sormisuolaa.

Paista keskilämmöllä noin 30 minuuttia.

Tässä uuniin menossa peruna-yrtti-tomaattipaistos, jonka ohje on uudesta Italialaiset mestarit, Carluccio ja Contaldo -kirjasta. Näitäkin vuokia oli kaksi, joten tällekin päivälle jäi vähän. Ja tämä oli tänään parempaa kuin eilen. Niinkuin usein laatikkoruoille käy…

Toisena synttärikakkuna oli Manteli-marenkikakku hillojen ja vadelmien kera. Hillat sopivat paremmin kuin vadelmat. Värinsäkin puolesta. :)

Jälkkäriannokset olivat vielä aika pieniä; vispilänhän sain vasta eilen :) Mutta lakujätski oli kyllä tiivistä ja pelitti hyvin sitruunaisen possetin kanssa. Steviaakin piti lautasille laitella, kun sitä kerran on tullut kasvateltua… ;)

Ja sananen viineistä. Viinilistasta tuli väistämättä kilpailu Lungarotti vastaan muu Umbria. Ja aika tasaiseksi se meni. Sikäli kyllä että sekä Lungarottin Torre di Giano, Vigna il Pino 2008 voitti valkoviinisarjan ihan kirkkaasti, mutta Lungarotti Brezza ja Antonellin Grechetto olivat tasapisteissä.  Tuo Grechetto miellytti meitä ja monia Villa Francon vieraita jo toukokuussa: siinä on pehmeyttä mutta myös voimaa, persikkaa ja muita hedelmiä tuoksussa, se ei ehkä ole voisuutta eikä pähkinäisyyttä, mutta jotain hyvin miellyttävää viinin pyöreyttä viinin maussa on. Ja sopi erinomaisen hyvin tryffelipastan kanssa, ihan kuin Assisissa Ristorante Pallottassa oli jo toukokuussa todettu.

Punaviineissä San Lorenzolla (Chianti Toscanasta) oli tässä porukassa hyvin paljon tunteilla osuutta asiaan, joten sen saamat kommentit eivät ole ihan objektiivisia :)) Mutta kaksi muuta viiniä kävivät maistelussa hyvin tasaväkisen taiston: (taas Umbria-verkkokaupasta tilattu) Adantin Montefalco rosso (joka on tehty paikallisista Sagrantino-rypäleistä) pärjäsi erinomaisen hyvin Lungarottin palkintoja ja mainesanoja keränneen Sangiovese-viinin Rubesco Riservan kanssa. Kun viinikerhon kanssa maistoimme Rubescon, pohdimme hieman oliko ko. pullo korkkivikainen, mutta ainakaan eilinen pullo ei ollut. Me pehtoorin kanssa pidimme Rubescosta enemmän, mutta aika monelle valmiimpi/kypsyneempi, silti hieman karkea, hiiligrillatun entrecoten makua hyvin mukaileva Montefalcon Rosso sai kannattajia, jopa siinä määrin, että oli ihan pienestä kiiinni että viinirekkaa Umbriasta ei vielä tilattu. :=)

_______________________________

Iltapäivän ihanassa auringossa vielä nuorten kanssa herkuttelimme, mutta pilvisen aamupäivän lopulla kävin lenkillä. Tai siis ajelin autolla Tuiranrantaan ajatuksena kierrellä ja kuvailla jokivarressa, erityisesti menin katsomaan ohijuoksutusta. Ja sinne jäin. Lenkki jäi kovin olemattomaksi. Patoluukut ovat olleet poikkeuksellisen monta päivää auki, poikkeullisen kylmä ja sateinen kesä on saanut aikaan tulvakorkeudet, joten nyt oululaisilla on ollut mahdollisuus nähdä häivähdys siitä, millaista oli ennen kuin Merikosken voimalaitos 1940-luvulla sulki jokisuun…  Tässä yksi kuva niistä sadasta jotka tänään otin; huomenissa lisää.

 

Kirjoitettu kello 19:43

Elokuun kymmenes, pehtoorin synttärin aatto, Laurin päivä. San Lorenzon marttyyrikuoleman muistopäivä.  Lainaan seuraavassa omasta tekstistäni pätkän

Laurentius kärsi marttyyrikuolemansa Roomassa 10.8.258, joten elokuun alkupuolella on hänen muistopäivänsä (Suomessakin Laurin päivä). Lorenzon päivän iltana (puhutaan myös Tähdenlentojen yöstä, La Notte delle Stelle cadenti)  Italiassa väki kokoontuu rannoille polttamaan tulia, nostamaan maljoja tähdille ja syömään yhdessä. San Lorenzo on myös monien italialaisten kaupunkien suojeluspyhimys, joten tuolloin kaupungeissa järjestetään ilotulituksia, historiallisia kulkueita, yömessuja ja – naturalmente! – syödään hyvin.

Viikonlopuksi on luvattu Suomeenkin tähdenlentoja.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/viikonvaihteessa-tiedossa-tahdenlentoja/602241/

Niitä odotellessa ja San Lorenzon vuoksihan meilläkin huomenna kestit. Ihan vaan uskonnollisista syistä vietämme La Festan huomenna. Ihan vaan …

Gruppo San Lorenzo  (ks. täältä, mistä on kysymys) tulee liki kokonaisuudessaan (12/14) huomenna viettämään kalaaseja, San Lorenzon päivää, pehtoorin ja yhden toisen gruppomme jäsenen synttäreitä. Ja koskapa Umbrian kylämme Collazzone oli (sekin) suojeluspyhimys San Lorenzon, keittiömestareiden suojelijan, suojeluksessa, niin luonnollisesti huomisen menun ja vino-listan teemana on Umbria. Ihan loogista.

Kuvat ovat Collazzonen kirkosta ja luostarista. Klikkaamalla suurenevat ja näet yläkuvassa San Lorenzon tunnistamista helpottavan (epiteetin, apposition tai mikä lieneekään, tunnisteen?) halstarin.

Yritimme reissussa löytää San Lorenzo -patsaan, -pienoisveistoksen, -matkamuistopyhimyksen, mutta turhaan. Fransiskuksia oli joka putiikissa, mutta San Lorenzoa ei näkynyt.

Näkyisipä viikonloppuna tähdenlentoja.

Kirjoitettu kello 19:18

Tein jäätelöä. Lakujätskiä. En ole  pitkään aikaan itse tehnyt jätskiä. Jälkkärilisukejätskinä on syöty Sortolan jäätelöitä, mutta nyt kun oli Mantovan Supermercatosta ostettua Amarellin liquirizea ja lakritsijuurta, päätinkin tehdä itse ja kaivaa jäätelökoneen esille kaappien kätköistä.

Lauantaina yksi jälkkärin ”komponentti” on siis jätskiä, ihan niin kuin italialaisella illallisella kuuluukin. :)

Jäätelön perusresepti on 5  + 5 + 1  ja sitten makuaineiksi tuoreita lakupaloja, lakritsijuurta ja noita Amarellin karkkeja.

5 dl kermaa
5 munankeltuaista
1 dl sokeria

lakupaloja 2 dl
kaksi lakritsijuurta
20 amarellipastillia

Lämmitä kerma, lisää pilkotut lakupalat, lakritsijuuri ja pastillit. Sulata ja sekoittele. Poimi juuret pois.

Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi ja kääntele massa lakritsikermaan.

Kuumenna seos hiljalleen kiehuvaksi, mutta heti kun se pulpahtaa, siirrä kattila sivuun jäähtymään.

Kun se on jäähtynyt huoneenlämpöiseksi, aja se jäätelökoneessa valmiiksi ja pakasta.

Jo ”taikina” oli niin hyvää, että kun pehtoori ja meitsi yhteisvoimin saimme kaavittua purkit ja kattilat ja jäätelökoneen, oli hyvin kyseenalaista, jäikö mitään pakastettavaa…

Jäätelökone on meillä ollut jo kauan. Sellainen aika halpis, simppeli Philipsin vempain, joka on kyllä hintansa haukkunut. Yhteen aikaan tein jätskiä lähes kaikkiin juhliin. Ja mitä mielikuvituksellimmista yhdistelmistä.

Ja tuli mieleen yksi juttu koneen alkuajoilta, … ettei ollut masiina juuri edellisenä kesänä hankittu, kun tämä pieni episodi sattui. Lapset olivat about 9 – 10-vuotiaita, tulivat yksin/keskenään kotiin koulusta. Pärjäsivät jo, yleensä aina soittivat tai minä soitin iltapäivällä …

Niin nytkin:

- Mutikaiset täällä heippa!

- No hei, ootte jo tulleet koulusta?

- Joo. Ja haluttais jätskiä. Saako ottaa sen lopun kun jäi viikonloppuna… ?

- Ottakaa vaan, mutta reilusti panette puokkiin ja laitat sitten pakastimen oven tiukasti takaisin kiinni.

- Joo, —

Menee kymmenen minuuttia ja puhelin soi uudelleen:

- Me ei saada sitä purkkia auki, kun se on niin tiukasti kiinni…

- Ota veitsi ja pukkaa se siitä kannen ja purkin välistä, niin kyllä se aukeaa. Ja kun purkki vähän lämpenee niin kyllä se aukeaa.

- Jep.

Sitten ei kuulu enää mitään, olen varma, että jätskinloppu on uponnut tyytyväisiin vatsoihin.

Kun menen töistä kotiin, seisoo tytär tuulikaapissa vastassa ja ilmoittaa koko ala-asteikäisen arvovallalla:

- Tiesithän että tänään on kansainvälinen lasten päivä?

- Joo, en. En tiennyt. Niinku miks pitäis tietää…?

- Kannattais tietää….

Keittiöön mentyäni ymmärsin, miksi kannatti muistaa lapsen oikeudet ja ymmärsin olla sanallakaan moittimatta.

Tiskipöydällä oli uutukaisen jäätelökoneemme jääpatruuna suorastaan lävistettynä puukolla, ja kaikki patruunan sisällä olevat ”jäätymisaineet” valuivat norona keittiön alakaappeja pitkin lattialle.

Mutikaiset olivat luulleet, että koneeseen laitettava pyöreä jäädytyspatruuna on jätskipurkki ja teloneet sen aika riekaleiksi. Sinänsä reipasta meininkiä niin pieniltä, mutta jätskittä olivat lapset jääneet.

Oli muuten aika vaikea saada ”varaosana” uutta patruunaa, mutta onneksi oli tuttu kodinkoneliikkeessä ja sai hommatuksi – muistaakseni suoraan tehtaalta…

Ja juuri tuona Kansainvälisenä lasten päivänä, meillä oli ISO purkki jätskiä arkiruoalla jälkkäriksi.

 

Kirjoitettu kello 20:17
Ma
06
08
2012

Vertailua

Aina (kesällä) Lapin jälkeen kotipiha tuntuu niin rehevältä ja vihreältä.

Sellainen hoksattiin että tuo Jorpulipää jossa lauantaina patikoimme on yhtä korkealla – tai matalalla – kuin oli meidän Umbrian talo, Villa Franco. Joten eipä ihme että molemmissa maisemat upeat. (klikkaamalla kuvat suurenevat)

Ja kuitenkin mökillä ja Lapissa on nyt kaikkein vehrein aika. Ruskaahan me emme tänä vuonna pääsekään katsomaan; pehtoorin selkäleikkaus ja meitsin duunit pitävät meidät syyskuun ja pitkälle lokakuunkin kotosalla ja Oulussa.

Kotipihalla ruusut alkavat olla kauneimmillaan.

Kesäkukat huolsin, ne eivät niin tavattomasti minua huolettaneetkaan, mutta yrttipenkin toivoin voivan hyvin: ensi viikonlopun kalaaseja varten tarvitsen paljon sen antimia. Ja hyvinhän se rehottaa! :)

Kirjoitettu kello 20:09
Su
05
08
2012

Ihan parasta

Pitkällisen pohdinnan ja monien empiiristen tutkimusten (ehkä enemmänkin kokemusten) jälkeen olen päättänyt: elo-syyskuu on Lapissa parasta aikaa. Maaliskuun loppu-huhtikuu on eittämättä ihan toiseksi paras. Aiemmin pidin kevättalvesta eniten, mutta nyt viimeisinä vuosina (vuodesta 2005) kun olen päässyt/ymmärtänyt tulla tänne myös elokuussa, olen aina vain vakuuttuneempi, että tämä on parasta aikaa täällä. Ja niin kyllä sanovat monet paikallisetkin, sellaiset jotka täällä oikeasti asuvat.

Puroon tein uuden ”kosken” että pulputus kuuluisi. ”Puro ei solise ilman kiviä. Koski ei kohise, jollei siinä ole kiviä” vai miten se menikään …

Pidän elokuun kuulaista, kirpeistä aamuista, leppeistä päivistä, pitkään kestävistä pitkistä varjoista illan tullessa, ja ihan oma viehätyksennsä on valoisisa öissä …  Hyvä on, samettisia lämpimiä iltoja ja öitä ei ole, mutta on valo ja on niin paljon muuta. Luonto on ”täysi”, täyteläinen, syvän vihreä, levollinen, itikaton, hyvin usein tyven. Tuntureissa on hyvä patikoida, ja jos hyvin käy, metsissä on sieniä.

Tänään purolla, pihalla, Kutturantien varressa. Olen harrastanut tepastelua metsissä, maisemointia ja kuinka olenkaan ihmeissäni kun pehtoori ei ollenkaan anna mainesanoja minun hienoille asetelmilleni, joita olen notskipaikalle ja mökkiterrassille kaiken floristisen tietämykseni hyväksikäyttäen saanut luoduksi. Muka puutarhaihminen on mies, mutta vaimonsa harrastuneisuutta ei ollenkaan tue. Merkkikepit vedenottopaikalle ja likakaivoon saatikka  aurauskepit lumilinkousta varten, eivät ole fanfaareja keränneet. Hö! Eihän ne mitään ikebana-helmiä ole, mutta on ne tänne ihan hyviä.

Tässä lämmössä, tässä leppoisuudessa ei valittamista.

Kirjoitettu kello 19:15
Pe
03
08
2012

Mökkeilyperjantai

Siinäpä sitten yksissä tuumin aamukahvilla päätimme, että tunturiin ei lähdetä, tänään on mökkeilypäivä. Käytännössä tarkoitti sitä, että nautimme elokuun lämpimästä perjantaista, hiljaisuudesta, tyvenestä, itikattomasta, leppeästä säästä ja pesimme terassit, ikkunat, saunan ja siistimme pihapiiriä. Meillähän tämmöinen kimppatekeminen sujuu ja on mukavaa.

Sitä paitsi mökillä ruohonleikkaus hoituu luomusti; aika ruma on tämä meidän mökkiporomme/ruohonsyöjä, mutta hoitaa hommansa.

Iltapäivällä saimme yllärivieraan; hävettää vieläkin tarjoilut. Rotissöörivieras sai laihaa kahvia ja kaupan leetaa. Ja kaikenkukkuraksi minun oli häivyttävä kesken kahvituokion. Minulla on kun oli miitinki L:n kanssa; siis vihdoin, pitkästä aikaa pääsin hierojalle. 

Illansuussa nautimme pehtoorin kanssa kahden hengen kalaillallisen, jolle valittiin viiniksi Las Mulas. Se on sataprosenttinen viognier Torresin Chilen tiluksilta, tammettamaton. Voimme erittäin mielellämme suositella. Hedelmäinen, herkullinen, sopii erinomaisen hyvin kalan kanssa, ja sopii myös lipittelyyn.

Erinomaisen hyvin meille sopii tämä lämpö täällä. Huomenna jo kairaan …

Kirjoitettu kello 20:32
Aihe: Lappi
Su
29
07
2012

Ukkosta ilmassa

Olen tavoitellut joutilaisuutta. Tavoitteluksi on jäänyt. Mutta liikkunut olen. Nauttinut tästä harvinaisesta lämmöstä. Olkootkin sitten vaikka ukkoslämmintä. Taitaa olla ensimmäinen kerta kun  tänä kesänä Oulussa lämpö nousi hellerajan yläpuolelle.

Aamupäivällä sauvakävellen merenrannoilla, illalla pehtoorin kanssa pyöräillen ”sisämaassa”. Kaijonrantaan viinille ”eksyimme”. Ukkosen saderintaman aikana sopivasti sisällä olimme.

Nyt olisi mukava kun ei tarvisi huomennna mennä töihin, mutta kun täytyy, niin jo piakkoin on levolle ryhdyttävä hakeutumaan.

Kirjoitettu kello 21:21

Vuorottelun jälkeisenä ensimmäisenä työpäivänä kävin työehtosopimusneuvottelut ja kehityskeskustelut yhteen syssyyn. Ihan yksissä naisin, ihan itseni kanssa sovin monista asioista.

  • ♦ Pidän kaikki mahdolliset sairaslomat, enkä käy kipeenä töissä.
  • ♦ Viikonloppuja ei ole tarkoitettu luentojen tekemistä varten.
  • ♦ Olen menettämättä yöunia yhdenkään opiskelijan takia. Se ei estä, ettenkö voisi päivisin yrittää olla avuksi ja empaattinen.
  • ♦ Vapaaehtoisesti en ilmoittaudu yhdenkään homman tekijäksi. Hyvä jos teen ne, mitkä on tehtävä.
  • ♦ Opettelen nauttimaan lukukauden suvantovaiheista tuntematta huonoa omaatuntoa.
  • ♦ En kehittele kirjahankkeita tai projekteja, joiden tekemisestä päävastuu jää itselleni.
  • ♦ Aamuyön tunteina heräilevä pieni marttyyri minussa nitistetään heti alkuunsa.
  • ♦ Suhtaudun työhöni virkamiesmäisesti, en intohimoisesti.
  • ♦ En kyseenlaista mitään, ja siten aiheuta turhaa työtä ja tappelua tuulimyllyjä vastaan.
  • ♦ En anna sanojen satuttaa.
  • ♦ En syö eväitä työhuoneessa koneen ääressä. Jos on muka niin kiire, etten ehdi eväitä käydä kahviossa syömässä, niin olen ilman ruokaa.
  • ♦ Aina kun mahdollista teen etätyötä: otan käsikirjoitusnipun/niput ja ajelen kotiin tai vaikka mökille lukemaan ja kommentoimaan niitä.
  • ♦ Yritän palauttaa vanhan hyvän ”perjantai on tutkimusvapaapäivä” -käytännön. Lähden vaikka arkistoon ”pakoon”, jotta tämä onnistuu.
  • ♦ Käyn joskus kesken työpäivän ulkona kävelemässä, otan kameran, ystävän, kollegan tai eväät tai vaikka nuo kaikki mukaan ja menen kasvitieteelliseen.
  • ♦ Ilon kautta. Opiskelijoiden ja kollegoiden kanssa olemisesta ja työn tulosten aikaansaamisesta aion edelleen nauttia.

 

Olen näitä asioita jo pitkin vuotta pohtinut, aina välistä aikeistani pehtoorille kertonut. Olen selittänyt, että ”alan tefloniksi” = minuun ei tartu, eikä jää kiinni mikään. Pehtoori on naurahdellut, epäillyt, väittänyt, että olen valurautapannu, enkä enää muuksi muutu.

Noh, tänään esimies halaten toivotteli moneen kertaan tervetulleeksi, pitkät juttutuokiot vietimme keskenämme (ei meidän käytävällä muita ollutkaan)  ja hänellekin kerroin muuttuneesta lehtorista, joka on vuorottelun aikana luterilaisen työmoraalinsa hukannut ja hävittänyt Lapin tuntureille ja Umbrian maaseudulle.

Ja mitä sanoo professori?  -”Mielenkiintoista.” Eikä oikein ota uskoakseen minun uutta uljasta työprofiiliani, varsinkaan kun ensimmäinen päivä, jolloin minun olisi pitänyt tulla töihin on vasta HUOMENNA, ei tänään. Olin päivän etuajassa – - !

Mutta vasta yhdeksältä. Se on hyvä alku.

Eipä siellä tunkua tänään ollut: vain pöhkö vuorottelulta palaava yliopistonlehtori ja professori joka on kohta 40 vuotta historiatieteissä uraa tehnyt, eikä kovin paljon muusta elämästä tiedä.

Humus-kuppilakin kiinni.

Joka tapauksessa nyt on uusi työkänny (yliopistolla on luovuttu lankapuhelimista)

ja avaimet omaan huoneeseen.

Kuvan vastapari täällä.

 

Kirjoitettu kello 18:24

Piste. Tämä vuorotteluvapaa on loppupisteessä.

Pehtoori sanoi jo viime viikolla, että ”ei tartte yrittää ehtiä tehdä ”kaikkea”. Ethän kuitenkaan mihinkään rangaistussiirtolaan ole lähdössä; onhan sitä työpäivien jälkeen vapaa-aikaakin …”       Vaikka tämän tosiasian koetin sisäistää ja muistaa, on tänään kuitenkin ollut sellainen ”pitäisi-vielä-tuo-ja-tuo-ehtiä-tehdä-nähdä-kuvata-kokea-järjestää-käydä-siivota-… ” .

Juuri kun eilen pääsin kirjoittamasta, että nyt jätän kakut ja jälkkärit, niin ennen puolta päivää olin syönyt jo kahdesti kakkua! Kesäkisan voittaja Kati piipahti hakemassa palkintonsa, – tapasimme piiitkästä aikaa ja istahdimme kahvikupposille, ja eilistä kakkua tuli maisteltua. Ja melkein heti lähdinkin Jäälin mummulaan, johon Pehtoori ja Juniori olivat menneet jo edeltä pensasaidan leikkuuseen ja muihin pihahommiin. Vein mennessäni 87-vuotissynttärikakun ja olihan sitäkin kakkua maistettava: ihan vaan maistettava, etten ollut töpeksinyt sen teossa.

Ja iltapäivällä jo leivoinkin taas yhden kakun pohjat valmiiksi; keskiviikkona Juniorin ”appivanhemmat” tulevat meille iltakahville – eka kertaa tulevat meille, joten onhan sitä kakkua oltava. Eikä loppuviikkokaan mene kakutta ja kesteittä. Perjantaina on rotissööri-piknik. Minulla ei yleensä ole tapana viedä nyyttäreille ja piknikeille makeaa, mutta kyllähän se nyt on niin, että perjantaillekin leivon piirakan tai pari. Laitan sitten reseptin.

Viime viikolla kirjoitin täällä K. A. Åströmistä ja hänen komeasta hautamuistomerkistään, ja ajattelin, että tänään otan siitä kuvan, mutta kävikin niin, että löysin kaksi uutta nimeä kokoelmaani (ks. hieman oudosta harrastuksestani täältä) ja unohdin koko Åströmin.

Miili-nimi ei kyllä sitten ollutkaan niin erikoinen kuin luulin. Lähes 200 naista on saanut sen nimekseen. Onkohan siinä taustalla maili, heh? Vuonna 1915 vain 39-vuotiaana kuolleen Miilin tyttäret olivat Maila ja Milja. Toinen uusi nimi onkin sitten vähän harvinaisempi: sitä on annettu sekä miehille että naisille mutta vain alle sata henkilöä on kastettu Eileriksi.

Ja sitten hautausmaalla on joku taiteellinen ja tarkka uusi kesätyöntekijä. Hiekka voi olla kaunista!

Pihallakin pieniä puuhasteluja, ja tässä esimerkki siitä, mitä minun osuuteni meidän palkintopihassa merkitsee: annan ”rikkaruohoina” kasvavien orvokkien kukkia. :)

BTW, Vanhan kansan merkkipäivät: ”Jos mätäkuun ensimmäisenä sataa, sataa koko seuraavan kuukauden.”  Jotta vanhan kansan mukaan kosteana kelit pysynee. Ja aamulla aikaisin lenkillä oli niin kylmä, että höyryä tuli hengittäessä…

Paitsi, että se on luvannut suunnilleen aurinkoisinta viikkoa, mitä Oulussa on tänä kesänä nähty. Enkös minä sanonut… Huomenna kun Linnanmaalle astun, niin siitä se kesä repeää. Aurinkoisia päiviä kaikille toivottelen! ;)

Miksi siis juuri huomenna töihin. Siksi että vuorottelulainsäädännön mukaan vuorottelu ei saa kestää vuotta, vaan tasan 360 vrk. Ja nyt ne 360 on käytetty.

Prosessoin tätä tienhaaraa vielä, prosessoin sitä varmaan vielä täällä Temmatussakin: mitä jäi taipaleelle, miltä tuntui, mitä on edessä?

Viime viikolla julkistamani kesäkisa keräsi enemmän osanottajia kuin yksikään edellisistä (onkohan niitä ollut kaksi?), mistä olen ihan mielissäni. Kaikkiaan kymmenen osallistujaa (+ 1 myöhässä) – mukana muutama entinen opiskelijakin ja sain samalla kuulumispostia, mikä lämmitti lisää.

Kilpailussa pistesijoille päässeet olivat selkeästi loppujoukkoa parempia. Mutta ennen kuin julkistan tuloslistan sekä kisan voittajan ja arvonnan voittajan, katsotaan oikeat vastaukset.
(Opettaja minussa heräilee ”palaute ja oikeat vastaukset ovat tärkeitä, muuten ei oppimista tapahdu… ”)

1. Yli-Jaakheikin savupirtti Kemin Meripuistossa

Yli-Jaakheikin savupirtti on rakennettu vuonna 1796 Rovaniemen maalaiskunnan Muurolan kylässä. Vuonna 1831 Jaakko Heikinpoika osti sen ja uitti lautalla Kemijokea alas pystyttäen sen Ala-Jaakheikin maalle. Samalla pirttiin muurattiin ulospäin lämpiävä uuni.

http://www.kemi.fi/historiallinenmuseo/savupirtti.html

 

Jarin arvelulla: ”Tuo ensimmäinen on varmaan Satokankaiden olohuone emännän entisöintivillityksen jälkeen…” ei siis pisteitä saanut.

2. Paavo Väyrysen Pohjanrannan viinimyymälä Keminmaassa

http://www.pohjanranta.com/viinitila

 

Kuvasta moni arveli, että olisi meidän viinikellarista. Ei meilläkään nyt näin paljon Paavo-viinejä ole! Olen joskus koettanut vakuuttaa (kliks), teitä hyvät lukijat, että Paavolla on itseironian kykyä, ja minusta tämä etiketti kyllä osoittaa sitä myös.

Mutta pakkohan se oli yksi pullo ostaa. Ei ollut mustaherukkaviini erityisen edullista (15 euroa), mutta viinikerhon kanssa tulemme tekemään viiltävän analyysin Pohjanrannan viini(marja)tilan tuotteesta.

3. Martti Juhani Miettusen hautakivi (muistomerkki samalla) Simon vanhalla hautausmaalla

Tähänpä ei ole paljon lisättävää. Juuri noin se on. Kirkon pihalla oli parkkipaikalla pantu seurakunnan työntekijät hyvin selkeästi ”ruotuun”. En tiedä, miksi, mutta minua tämä merkillisesti huvitti.

 

4. Keminmaan vanha kirkko, Pyhän Mikaelin kirkko, joka todellakin on Rungiuksen hautasija, kuten Jari muisti mainitakin.

Pohjois-Suomen ainoa keskiaikainen kivikirkko. Ehkä minulla on ”lukkarinrakkautta” tähän kirkkoon, mutta pidän siitä hyvin paljon. Ja se on niin kauniilla paikallakin. Olen (töiden vuoksi) käynyt siellä useita, useita kertoja ja voin kyllä suositella…

 

5. Haaparannan kaupunginhotellli

Just det. Kävin siis Haaparannan puolellakin, joka laskettakoon Pohjois-Suomeksi (kilpailun otsikko ”Lomamatkalla Pohjois-Suomessa” sai veljeni huomauttamaan asiasta :): ”Haaparanta ei kuulu Suomeen.” Mutta koskapa muille tämä ei aiheuttanut ongelmia, en hylännyt kysymystäni.)

6. Simon vanha pappila, nyt (tilaus) ravintola Wanha Pappila (joko on parhaillaan remontissa)

Kun Simon kappeliseurakunta 1862 (? vai 1868 tai jotain sellaista – ei voi muistaa, vaikka olen itse ko. prosessista pitkästi kirjoittanut) erotettiin Kemin emäseurakunnasta oli Simon uudelle kirkkoherralle ryhdyttävä rakentamaan puustellia, virkataloa. Se valmistui vasta  kirkkoherra Keckmanin aikana heti 1900-luvun alussa.  (kuva 1930-luvulta)

7. Candy World Haaparannalla

En käynyt ollenkaan IKEAssa, kuten moni arveli, mutta samassa kompleksissa on valtava Candy World -karkkikauppa, jossa myydään anopin lempparitoffeita ja tyttären tykkäämiä kovia karkkeja, joten siis Marabou-levyjen kuva sieltä.

8. Sotalapsipatsas ”Pieni ikuisuus” Kemin Meripuistossa. Tämä vaikuttava teos on (sekin) Sanna Koiviston tekemä.

Ottamani kuva oli kovin kehno (aina voi panna sään syyksi, ettei osaa kuvata… ;)) joten tässä Meripuiston viralliselta sivulta kuva.

Patsaan alaosan ”kirjan” reunassa on kyltit.

Ei lisättävää.

 

9. Kuivaniemi, Merihelmen ranta

Tämän ohi tulee aina vain ajelluksi. Kerran historian laitoksen palautepäiväretkellä pysähdyttiin, joten muistelinkin, että siellä voisi eväänsä nauttia. Haaparannan Ica Maxista ostettu katkarapupatonki ja Ramlösa olivat yksinolopäiväni tulomatkan piknikin eväs, jonka nautin Kuivaniemellä Merihelmen rannassa. Siellä on myös avoin kota, jossa voi käydä makkaraakin paistelemassa. Ja kaunis, kaunis merimaisema.

 

http://www.rynkynranta.com/

10.Iin kunnantalon ranta uittopatsas ”Iijoen  uitolle” 2003 (uitto Iijoessa lopetettiin 1988), Sanna Koivisto

Siis ei ollut: ” Kukkolankoski-Kokkolaforssen ja jos ei napannut ? niin Kurenalus eli Pudasjärven suurkaupungin keskusta. Uitto eikä lippoaminen?” , ei Kukkolankoski vaikka kyllä sinnekin vähän ajattelin ajella, mutta kun puolelta päivin oli vielä niin huono sää niin jätin väliin. Todellakin ei lippoaminen vaan uitto. Tämä on aika hieno patsas. Niinkuin minusta nyt oikeastaan kaikki mitä Sanna Koivisto on tehnyt.

11.”Pohjanrannan paanukirkko (ei virallisesti vihitty kirkoksi), Keminmaalla. Maalaus on Juhani Palmun Mooses ja lakikivet (kuvassa taisi tekstissä olla hiukan eri nimellä). Alttaritauluna ko. paikassa.” Näin vastasi Sinikka, ja aikas täydellinen vastaus olikin.  Paanukirkko on viinimyymälän, Väyrysen kotitalon, Tanssipalviljongin ja Pohjantähti Opiston pihapiirissä.

http://www.pohjanranta.com/kirkko

12.Kemin Meripuiston Jatulitarha, joka on siirretty Ajoksesta. 

Tämäkin siis Kemin meripuistossa, jossa myös Sotalapsi-patsas ja savupirtti. Lähellä myös Jalokivigalleria, ravitsemusliikkeitä ja historiallisia rakennuksia.

Tähän viimeiseen vastaukseen asti sekä Kati N. että Sinikka K. olivat tasapisteissä, mutta Sinikka sijoitti kivilatomuksen Tervolaan, mikä merkitsee että Kati N. on voittaja! (fanfaareja kuuluu taustalla). KAIKKI vastaukset täysin oikein.

Kahden kärki oli aika ylivoimainen.

Ja tässä koko tuloslista

Kati N.   24 pist.
Sinikka K. 23 pist.
Merja T. 12 + 3 hyvityspistettä = 15 pist.
Mannu L. 12½ pist.
Laura H. 12 pist.
Liisa J. 9½ pist.

Kaari3 5 pistettä jotka kaikki pelkkää hyvitystä :)
Hanna S. 2 + 3 hyvityspistettä = 5 pistettä
Jari R. 1 pist.
Rauli L. 1 pist.

Ja sitten samalla hetkellä kun tätä ”tulosjulkistusta” teen, kisaan osallistuu vielä Päivi N.,  joka olisi vastauksellaan yltänyt pronssille.

Kati saa siis valita kumman palkinnoista haluaa. Joko kirjapaketin  tai pienen (20 x 30) canvas-taulun, jonka olen tilannut Ifolorilta ja joka ei ole vielä tullut. Se on tehty Umbriassa ottamastani kuvasta.

Sitten lupasin, että KAIKKIEN osallistuneiden kesken järjestetään arvonta. Niinpä aamiaispöydässä pehtoori oli valmiina sekä onnettareksi :) että viralliseksi valvojaksi, ja nosti voittajalapun:  (lisää fanfaareja)

Tulin kuitenkin miettineeksi, että pehtoorihan oli jäävi sillä hänen sisarensa osallistui kilpailuun. Päätinkin järjestää arvonnan uudelleen: otan laput mukaan kun menen systerini kanssa kaupungille lounaalle. Kunnes aika pian hoksasin, että vähintään yhtä jäävi hänkin on: veljemme on skapassa mukana. Siis Sinikka voitti arvonnan. Mukava niin, sillä oli todella hyvä kakkonen kilpailussakin. (Voittajat lähettänevät minulle postiosoitteensa, jotta voin palkinnot perille toimitella).

Kisa oli kiva ainakin näin järjestäjän kannalta. Mistä tämä varsin massiivinen postauskin kertonee.

Nyt ”tentin palauteluento” on pidetty ja kuivaharjoittelua duuniin palaamiseksi taas tehty, joten olen valmis lähtemään pehtoorin kanssa Möljälle katsomaan tämän kesäistä kohellusta, jota myös kesäteatteriksi kutsuttaneen.

Kesäpäivät jatkukoon. Ensi kesänä taas uusi kisa? :)

Kirjoitettu kello 17:18

Se on tasan kahdeksan kilometriä. Siis kun kiertää työpaikan (aika) kaukaa. Tänään lenkillä kiersin. Kellotin työmatkani kävellen, ihan niinkuin en olisi vanhasta muistista tiennyt, että tasan puolituntia suuntaansa siinä menee, jollei kävele itseään hikeen. Kehä tiivistyy viikon kuluessa. Tänään siis vielä kiersin kampusalueen reunoja, käymättä lähelläkään tiedekunnan pääovea, saatikka, että olisin mennyt sisälle. Vielä siis vasta mielikuvaharjoituksia  … :)

Tällaisina päivinä olisi mukavaa jos mökki olisi vähän lähempänä. Tänään olisi ollut täydellinen ilma lähteä tunturiin, nousta Kiilopään huipulle, nähdä maanääri ja tuntea leppeä, vilvoittava tuuli. Tulla mökille, lämmittää sauna ja antaa Linnanmaan kolossaalisen silhuetin olla ihan jossain unohduksissa.

Mutta hyvä ilma tänään on ollut Rantapellossakin. Pehtoori lähti salitreeninsä jälkeen käymään pyörällä torilla ja hallissa ja toi tullessaan uusia perunoita, sipulia, rieskaa ja siikafileitä ja ilmoitti, että hän tekee tänään ruoan. En pahoitellut.

Jotain minunkin oli sitten tämän ”kommuunin” eteen tehtävä, ja koskapa oli sopivasti tuulista, ihanasti aurinkoista ja Jalle Niemelä Radio Novan iltapäiväjuontajana, siis hyvänä seuranpitäjänä, ei ollut enää mitään syytä siirtää Huvilan edessä olevien puukalusteiden öljyämistä. Eikä koko hommaan mennyt kuin se pari tuntia, ja tätäkin on tullut siirreltyä jos ja vaikka kuinka monta kertaa.

(kuva viime vai peräti toissa kesältä)

Nyt ei ole enää kuin yksi projekti ”Syväsiivoa koti” -hankkeessani tekemättä: takavarasto (joka yleensä siivoan/siivotaan helatorstaina) on edelleen raivaamatta. Tänä vuonna helatorstai nautittiin Umbrian lämmöstä ja sen jälkeen sateet ja saamattomuus, mutta ihan oikeasti takapihallamme olevat sääskilaumat ovat olleet este hommaan ryhtymiselle – varsinkaan pehtooria ei sinne saa. Enkä minäkään nyt riemumielellä ole asiaan tarttunut.

Iltapäivän lopulla työpaikan hakuun ja työvoimatoimiston byrokratiaan perehtynyt Juniori tuli auton pesuun, juuri sopivasti kun alkoi olla ruoka-aika. Mukavaa. Ja kannatti tulla. Pehtoori kokeili eka kertaa hiiligrilliään kalanvalmistukseen ja johan meillä oli luvattoman hyvää ruokaa. Olen jo niin monta kertaa kirjoittanut hiiligrillistä, että nyt vihdoin on aika laittaa muutama kuva siitä …

Ja sitten tänään siikafileet hiilloksella…

Tänään vielä eilisiä marinoituja kasviksiakin.

Ja jälkkäriksi eilistä kakkua, jonka reseptin Kaijalle lupasin kirjoitella.

Jukurtti (vai jogurtti)kakku

3 munaa
4 dl sokeria
2 dl ruoanvalmistusjukurttia (laitoin turkkilaista)
1 dl öljyä (minulla oli rypsiä, millaistahan tulisi oliiviöljyllä?)
6 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
(raastettua sitruunankuorta)

tomusokeria

Erottele keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi.
Lisää jogurtti, öljy ja jauhot (leivinjauhe mukaan).
Lisää sitruunaraaste (minä lisäsin, ei välttämätöntä).
Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja kääntele vaahto varovasti taikinaan.
Kaada pyöreään irtopohjavuokaan (minulla oli kaksi pienehköä).
Paista noin 30 – 40 minuuttia 180-asteisessa uunissa.
Jäähdytä ja hunnuta tomusokerilla.

Tänään söimme tätä Sortolan Qstockin 10-vuotisjuhlajätskin kanssa. Makuna on sitruuna-salmiakki (armeijan värinen sanoi poika, jumalaisen hyvää, sanoin minä). Sekä kakun kanssa että erikseen kannattaa kokeilla. Mamman murkinoissa, josta tämäkin ohje siis on, kehotetaan kokeilemaan jälkiruokaviinin kanssa. Varmasti hyvä Vin Santo tai Pantellerian makea viini (Nectar muistaakseni on yksi tuotemerkki) sopisi tämän seuraksi.

_______________________________________________

Kesäkisaan on vastauksia tullut vajaa kymmenen, joten vielä on hyvät mahdollisuudet voittaa joko tiedoilla tai arvaten. Koko huominen on vielä aikaa osallistua; lähetä vastaukset joko kommenttilootaan, Facebookkiin tai suoraan sähköpostilla reija.satokangas at oulu.fi.  

Kisakysymykset

täällä.

Kirjoitettu kello 19:09

Ei ruokavieraita (ei suunnilleen koko kesänä!), ei nuoriakaan ruokapöydässä ja pitäisi hieman jo ryhtyä topakammin säännöstelemään syömistä… Ja ihan linjassa näiden juttujen kanssa olen sitten laitellut meille kahdelle kaikenmoista, uusia herkkuja, kesäruokaa. Osin on ollut kyllä jo kyse kalaasien ”koekeittiötoiminnnasta”.

Elokuun puolivälissä on kesän suurin, perinteinen ruokajuhla meillä, ja haluan testailla tarjottavat etukäteen. Ja muutenkin, varsinkin kesällä, kun on aikaa, on mukava kokeilla kaikkea uutta. Ja tänäänhän on ollut ihan kesä täällä… Ulkoilua, lenkkeilyä, pihalla lukemista, kuvaamista, kovin vähän puutarhapuuhia, taas lukemista, radion kuuntelua rauhassa, lukemista (luen – vasta nyt – Riikka Pulkkisen kirjaa ”Totta”. Se on pitkään aikaan jotain todella koskettavaa, äärimmäisen hyvin kirjoitettua, runollista, riipaisevaa, herkkää… Se on erinomaisen hyvä kirja.).

Mutta ruoasta piti puhumani. Alkuun pastisscampeja ja mustekalarenkaita.

 

Kun pehtoori sanoi, ettei mitään grillata, niin olin oikein tyytyväinen. Maistelimme pääruoaksi marinoituja kreikkalaisia vihanneksia (ohje sijaiseni blogista ;) ) ja maalaisleipää. Tätä tarjotaan kalaaseissakin. Tätäkin.

Tänään jälkkärinä italialaista jukurttikakkua, joka olikin mukavan kiinteää, simppelin näköistä mutta jätskinokareen ja vadelmien kanssa maistui todella herkulliselle, täyteläiselle.

 

Paistinkääntäjien piknikkutsukirjettä varten otin ”lavastekuvia”. Pieni rose kannattaa kyllä muistaa. Tavel on ranskalainen, ja ihan tavattoman makoisa kesäviini. Siinä on viinillisyyttä, pehmeitä makuja, mutta ei lälläri. Piknik-koriin oikeasti, ei vain lavasteeksi ;) , hyvä viini.

Nyt lienee ryhdyttävä sitä kutsukirjettä värkkäilemään… ;)

Kirjoitettu kello 19:29
Ke
11
07
2012

Arjen pieniä iloja

Edelweiss? Kyllä, eikä alppitähtiä tarvitse lähteä Alpeille asti kuvaamaan. Viime vuonna oltiin juuri tähän aikaan siellä. Eikä yhdessäkään kuvassa ole alppitähtiä. Mutta tänään Oulussa on edelweisseja.

Ja paljon muitakin pieniä arjen iloja. Kotoilua ja ilta-auringossa lenkillä Linnanmaan kasvitieteellisessä …

Heti aamulla pieni ilo. Kylppärissä on uusi laventelituoksupullo. Ihana vieno tuoksu… vähän kuin olisi jossakin ylellisessä hotellissa.

Aamupäivällä opin/opettelin paljon uutta kuvankäsittelystä. Esimerkiksi miten värikuvasta tehdään tehostekuva… Alkuperäinen kuva tässä.

Ja sitten vain Fiatin punaisuus värinä, muutoin mv-kuva. Julisteissahan tällaista tekniikkaa käytetään aika usein hyväksi. Nyt minäkin osaan. :)

Iltapäivän sateen aikana, jolloin taas aika pahasti selkäkipuinen pehtoori oli – muutamista painokkaista kieltosanoistani huolimatta –  pahimmoillaan juuri lenkillä, minä lueskelin keittokirjoja ja löysinkin (Mamman murkinoita -kirjasta) ihan hurjan hyvän salaattiohjeen:

Insalata di funghi e rucola, herkkusieni-rucolasalaatti

  • paketillinen herkkusieniä (vaatii varmaankin napakoita, tuoreita)
  • puntti rucolaa
  • 80 g parmesaanilastuja (sekin tuoretta, ei kovin kuivaa, vanhaa juustoa)
  • ripaus suolaa
  • 3 rkl oliiviöljyä
  • 1 rkl balsamicoa (lienee sanomattakin selvää, että tämäkin hyvää, aitoa…;)

Leikkaa sienet ohuiksi viipaleiksi, revi rucola, raasta juustosta lastuja. Sekoita öljyv, balsamico ja suola. Sekoita kaikki aineet. Anna hetki levätä. Nauti auringossa. :) Maalaisleipää seuraksi. Eihän tästä nyt kovin kaunista, värikylläistä salaattia saa, mutta hyvää oli. Ihan molto buono!

Ilta-auringonvalossa kuvaaminen on ilo.
Klikkaile kuvia isommiksi. Olen monissa käyttänyt tänään oppimiani kikkoja… :)

Iltapesullakin vielä arjen iloja odotettavissa, uusi käsivoide. Laventeli sekin. Mökillä on tätä ollutkin, ja ah, se on niin leppeää ja ihanan tuoksuista. Eikä allergisoi.

Eikä tarvitse laittaa kelloa soimaan.

(Soisin kyllä myös sitten nukkuvani hieman myöhempään
kuin viime aikoina  taas on tullut nukuttua… )

Kirjoitettu kello 20:56

Tai tarkkaan ottaen – eihän tänään niin paljon ole satanut, ja rehellisesti sanoen en minä ole edes surffaillut, vaikka melkein koko päivän koneella olenkin ollut.

Aamupäivä meni digikurssin massiivisia läksyjä työstäessä. Ja kieltämättä pikkuisen innostuin ehkä tarvittua enemmän. Tai ehkä vain tein vähän tarvittua enemmän. Innostuksesta niin tiedä.

Yksi kuva, jota käytin työstämisen pohjana oli meidän takapihalla, takavaraston vieressä kasvavasta juhannusruususta eilen nappaamani kuva. Pensaassa on ihan valtavasti kukkia, niin kuin taitaa olla monissa muissakin – tosin kai joka paikassa myöhässä kukkivissa – juhannusruusuissa muuallakin. Mutta meidän pihan juhannusruusu ei olekaan mikään tusinataimesta kasvatettu! Pehtoori on sen kansakouluikäisenä istuttanut Jääliin oman huoneensa ikkunan alle, ja sitten aikanaan sen tänne Rantapeltoon siirtänyt. Että ei ole pehtoorin puutarhailu ole mikään vastikään herännyt harrastus. Ei ole. On jo pentuna näistä hortonomiahommista ollut kiinnostunut. (klikkaamalla kuva isommaksi)

Iltapäivällä tein nopsasti italialaista päivällistä (ohuet – ehdottomasti maustamattomat ja marinoimattomat – broilerfileet sivelin Barillan Aurinkokuivattu-tomaatti-tahnalla, päälle levitin prosciutto-viipaleen ja rullasin kiinni. Paistoin oliiviöljyssä, loraus valkoviiniä etteivät pala, päälle vähän suolaa ja pippuria. Ja seuraksi tatti-tagliatellea ja insalata caprese. Jälkkärinä kaapintyhjennys mango-marenki-vaniljakastike-jätski-viritys. Eikä valittamista kellään. ;))

Ja italialaisissa tunnelmissa sitten mennyt päivä muutoinkin. Juuri sain valmiiksi Umbrian matkan matkapäiväkirjan editoinnin. Blogipostauksista ja -kuvista yhdistelty juttu on 50 sivua pitkä! Ajatelkaapas, mitä kaikkea minä saisinkaan aikaiseksi, jollei olisi tätä blogi- ja valokuvausharrastusta?? Kymmeniä sivuja tieteellistä tekstiä kuukausittain? Itsensä sivistämistä? Filantropiaa? Hoikentavaa ja terveyttä ylläpitävää liikuntaa? Aktiivista kansalaistoimintaa?

Mutta ei. Koneella nyhjäämistä kesäsunnuntainakin! Nyt kyllä olkavarsi onkin niiin kipeä, että lienee lähdettävä kuittaamaan se aamulla lintsattu lenkki: ei muuta kuin sauvat käteen ja merenrantaan!

Kirjoitettu kello 18:11

Nyt olisi kuvia ja tarinaa useampaankin kuvakertomukseen… Mutta taidanpa jakaa eri päiville.

Aamulla aika varhain, meren ollessa vielä tyven, rannoilla oli ihan hiljaista ja minä olin kameran kanssa Möljällä.*

Voi kun kuviin ei saa ääniä, tai siis hiljaisuutta. Kyllä kaupungissakin voi olla hiljaista. Täällä oli. Aamut ovat niin ylivertaisen hienoja.

Minähän en mikään lintukuvaaja ole, enkä oikeastaan sellaiseksi haluakaan, mutta tänään muutama otos tuli ”väkisinkin” otettua. Lokki vasta menossa levähtämään.

Ja tässä jo tolpan nokassa.

Ja västäräkki. Se on minun lempparilintuni. Meidän kotipihan västis on ollut hukassa koko kesän, mutta aamulla sain Möljällä kuvan tästä … (tämäkin kannattanee klikata isommaksi)

Ja rikkaruohoja, niiden kuvaamiseenhan minä olen suorastaan erikoistunut, eikös? Minusta kun vähän voi olla paljon. :)

Uusi silta Toppilansalmen yli alkaa valmistua; merkitsee lenkkeilymahdollisuuksien laajenemista. Arkisinkin.

Ja sillankupeeseen on tulossa uusia asuntoja. Vaasan Höyrymyllyn vanhoihin siiloihin tehdään asuntoja. Ehkä en haluaisi tuolta asuntoa…

 

 Oulu-laiva ja paljon muuta mielenkiintoista  [minun mielestäni :)]  tuli Möljällä ja vielä Nallikarissa kuvattua,  ja siinäpä se aamu ja aamupäiväkin sitten vierähti.

Iltapäivällä lähdimme kaksistaan hulppean sään innostamana pyöräilemään. Käytiin katsomassa Rautateiden 150 v.-juhlallisuuksia asemalla, Neliögalleriassa ja sen ikkunassa yksi kiinnostava taulu, Oulun uutta kaunista, viihtyisää Rotuaaria ihailtiin Bisketin terassilta käsin. Minulla olisi kymmenittäin kuvia… Ehkäpä joku päivä niitä tännekin laittelen.

Ja sittenhän kävi niin, että minun pyörästäni puhkesi kumi, joten aie kierrellä vähän laajemminkin kutistui kokoon: pyörä vietiin parkkiin poliisilaitoksen pihalle, minä dösällä [aikas ikimuistoinen bussimatka] kotiin ja pehtoori pyörällä perässä.

Kotipiazzalla tein fast foodia kahdelle: mustekalarenkaita, flambeerattuja jättikatkoja, salaatteja ja nuudeleita ja ihan hurjan hyviä marinoituja herkkusieniä [koetan joku kerta uudelleen ja postaan reseptin jos toistamiseenkin onnistuu yhtä hyvin]. Huomista ja nuorison kotikotiin  tuloa odotellessa.

_______________________________________________________________

 

*Wiktionary

möljä

  1. (merenkulku) satama-aallonmurtajaan liitetty satamalaituri, johon usein johdetaan myös junanraiteet. Möljällä saattaa olla myös tavarasuojia ja pienten alusten kunnostuspaikka.

Oulussa Möljä on Toppilansaaressa.

 

Kirjoitettu kello 20:18

-          Me tässä miehisesti puhuttiin poikuuden menettämisestä, eli hyvin armeijan tapaista, kylläkin vaan kiinnitettiin termeihin huomiota. Ja sinä kun osaat tämän äidinkielen kieliopin niin hyvin, nii jos nainen voi kuolla neitsyeenä ja miehestä puhutaan poikuuden menettäjänä, niin minä se kuolee, jos ei ole menettänyt poikuuttaan ja neitsyt sanaa ei voi käyttää? Eli kuoleeko se poikueena? :D toivottavasti ymmärsit kun tämä on minun ja autosotamies P:n polttava puheenaihe.

-          Poikueena? No ehkä ei. Jos vaikka poikasena? (tällaisiako te siellä kesken palvelusta mietitte?)

-          Poikasena on hyvä.

Tämmöinen jotensakin ikimuistoinen tekstarikeskustelu käytiin pojan kanssa nyt keväällä, maaliskuun seitsemäntenä klo 14.06. Olin tikahtua kun tämän viestin sain… :D

Onhan tässä vuoden aikana kaikenmoista muutakin ikimuistoista koettu ja kuultu. Mutta nyt: ohi on 362.

Kuopion pataljoonan Kainuun Prikaatin huoltokomppaniasta on tänään reserviin astunut korpraali TS,  jonka kurssitodistuksessa oli jotensakin yhtä paljon, itse asiassa vielä monta enemmän,  vitosia kuin lukion päästötodistuksessa. Sillä erotuksella vain, että armeijassa arvosteluasteikko ei ole koulun (4–10) vaan keskiasteen ja yliopistoasteen mukainen (0-5). Ja mikä parasta: nyt on pojalla pese-kortti (= rekkakortti) ja ammattipätevyys hankittuna, bonuksena vaarallisten aineiden kuljetusoikeus ja trukkikortti. Ja vielä ensiapukurssitus …

Ja sukat. Sotilaskotiliiton 90-vuotisjuhlan kunniaksi kaikki kotiutetut saivat sukat. Helena oli meidän juniorille sukat kutonut.

Sotilaskotistipendinkin ”rehdistä asemiespalveluksesta” poika oli yksikkönsä ainoana pokannut. Sellainen armeijan hymypoika-palkinto, ymmärtääkseni.

Jo oli poika mellevänä kun kotiin tuli iltapäivällä syömään. Oltiin pehtoorin kanssa tehty kaikkea Juniorille maistuvaa, runsaanmanlaisesti. :D Ja maistuihan se.

Auton takalasiin liimattujen tarrojen ja ensimmäistä kertaa esillä olleen tuntolevyn (ei saa normaalisti olla näkösällä) lisäksi uutta oli pojan helpottunut olo.

Olihan se meistäkin erinomaisen hyvä, että pystyi asevelvollisuuden suorittamaan – vaikka toinen leikattu, ja toinen leikkausta odottava, polvi huolta ja kipuilua aiheuttivatkin. Kantin uskoin pojalla kyllä kestävänkin, mutta fysiikan kanssa oli huolta eräänkin kerran.

Ohi on 362. Ainoa mikä siinä aiheuttaa minulle pientä kaiherrusta on, että vuosi on kulunut myös minulla  - – - vuorottelusta enää kaksi viikkoa jäljellä. Samaan tahtiin aamuja laskettiin Juniorin kanssa: poika toivoi niiden nopeaa kulumista, minä en niinkään.

 

Kirjoitettu kello 19:34
Ke
04
07
2012

Ihan omillani

Näissä merkeissä aamupäivä. Pyöräilin ristiin rastiin, piipahdin Rajakylässä hakemassa lainatavaroita, ajelin Kauppahalliin ja vein eilisen kuvakoosteen, Rotuaarilla söin kesän ensimmäisen jätskitötterön (jos ei lasketa Umbrian jätskiä): salmiakki luonnollisesti. Kävin etsimässä Merimaariasta vai mikä se Rotuaarin Marimekkokaupan uusi nimi nyt onkaan, Origo-lautasliinoja mökille ja ostinkin itselleni puna-valkoraitaisen Masain pienen neuleen. Ihan loogista: raidallisiahan ne on ne Origon lautasliinatkin. :) Pyöräilin Ainolan puiston ja patosillan kautta Välivainiolle ja vielä Linnanmaan sivuitse kotiin.

 

Kastelin kukat, join keskipäivän kahvit (joita en todellakaan yleensä harrasta) maanantaina siivoamassani Huvilassa, nautin lämmöstä, auringosta, puhtaista ikkunoista.

Tänä vuonna pelakuut ovat erinomaisen syvän punaisia. Ja pitkään ja runsaasti kukkivia. Yhtään kukkaa ei ole vielä tarvinnut leikata pois.

Iltapäivän istuin, makasin, löhösin, loikoilin auringossa ja luin Outi Pakkasen Seuralainen-dekkaria.  Pehtoori tuli Jäälistä ja grillasi meille Viskaalin Limousin-makkarat ja minä tein ison kulhollisen salaattia. Jälkkäriksi kotimaisia mansikoita ja lime-mascarponekermavaahtoa. Perfetto!

Illansuussa, leppeässä ilta-auringossa, valon tullessa jo viistosta tein makrokuvaharjoituksia.

Rikkaruohokin voi olla kovin herkännäköinen. Ja joku ötökkäkin näyttää tunkeneen linssiluteeksi.

Tänä vuonna kotkansiivet ovat kasvaneet korkeammiksi ja komeammiksi kuin koskaan aiemmin.

Tänään olen ollut melkein koko päivän yksin. Minulta ei ole kukaan odottanut tänään mitään. Ei ole ollut mitään mitä pitäisi tehdä tai suorittaa. Olen tehnyt ihan vain sitä, mitä on huvittanut.

Minä osasin!

Kirjoitettu kello 20:15

Ystävyys on hyväksi. Olen sen tänään kolmeen kertaan eri yhteyksissä tullut todenneeksi. Kolme kertaa olen tullut vakuuttuneeksi että ystävyyttä on oltava, jotta elämä sujuu. Ja ehkäpä elämän jälkeenkin sitä on hyvä olla ollut…

Olimme päivän Siikajoella hautajaisissa. Lämminhenkiset, virrelliset hautajaiset. Pitkän kaavan mukaiset, mutta silti pienimuotoiset hautajaiset.

Hautajaiset olivat hyväsydämiset, merkillisesti hyväntuuliset, ihan kuin vainajakin oli aina ollut. Aina. Vieraanvaraiset, perinteisen runsaan pitopöytäiset, ystävälliset, myötäelävät hautajaiset. Hautausmaalla paistoi aurinko ja peipposet lauloivat. Lempeitä kyyneleitä, levolliseen uneen toivottavia viimeisiä sanoja.

* * *

Jos olen tänään jotain oppinut, niin sen, että ystävä asettaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin, auttaa hädässä, on hyvä arjessa, on hyvä lohdutettava, sanoo, että älä välitä, kertoo omat kuulumisensa, vie ajatukset pois tyhjänpäiväisistä mietteistä. Enkö tätä ole ennen tiennyt? Olen, olenhan minä, mutta tänään on ollut päivä, jolloin tämän muistaminen on tullut ajankohtaiseksi. Moneen kertaan.

 

* * *

PS. Hieman merkillinen käytännön neuvo, jonka ennen isäni hautajaisia opin (lääkärin vaimo)ystävältäni, jonka äiti oli tuolloin vastikään kuollut: jos on kaltaiseni itkijänainen, helposti kyynelehtivä, helposti runsaasti itkevä, kannattaa ennen ajateltavissa olevaa liikutusta aiheuttavaa tilannetta, ennen Suurta Itkua, käyttää nenäsumutetta. Ihan sitä samaa kuin pahimman flunssan aikana. Nasolin avaa tiehyeitä, joten itkeminen sujuu ilmavasti. Voi runsaastakin kyyneltulvasta huolimatta edelleen puhua ja nähdä jotain, ei ole silmät ihan täynnä sumua ja voi hengittää nenän kautta. Kuitenkaan, tämänkään varotoimenpiteen jälkeen, en pystynyt lukemaan muistosanoja, mutta olihan minulla pehtoori. Sentään kuvaamaan pystyin; onneksi oli ”tehtävä” kuvata.

 

Kirjoitettu kello 21:54
La
30
06
2012

Kesäkuvia

Aamupäivän liikkeellä. Lenkkireitin varrella koiranputket kukkivat, tekivät pitsireunaa reitille. Eiväthän ne auringossa kylpeviä unikkopeltoja ole, mutta kauniita nämä pohjoisen pientareetkin osaavat olla.

Iltapäivällä pihalla niin paljon itikoita ja tihuutusta, että skippasimme ahkeroinnin pihapiirissä, ja lähdimme kaupungille syömään. Kotona piipahtamassa ollut Juniorikin uhrautui lähtemään kanssamme. Semminkin kun kuuli että ollaan menossa Istanbuliin. Siellä on hyvää, makoisaa liharuokaa, jollaisen päälle nuori mies ymmärtää hyvinkin. Mutta on Istanbulissa muutakin hyvää, paljon. Ja me saimme testata uuden listan alkuruoista Kampakimpukat salsan kanssa! Uijui! Kampasimpukat saivat uuden ulottuvuuden chilillä, paprikalla, korianterin sopivalla häivähdyksellä, ruohosipulilla ja tillilläkin? maustetusta salsasta.

Eikä misssään muussakaan syömisessä ollut moittimista. Ja mukavaa sekin, että  ravintoloitsijapariskuntakin ehti hetken käydä rupattelemassa; sekin hyvä puoli, että nyt pehtoorin hiiligrillin hiiliasia etenee. :)

Huomiseen grillijuhlaan eivät uudet hiilet taida ehtiä, mutta herkut jo kävimme samalla reissulla Stockalta hankkimassa. Kesälauantailta ei ole oikein kuitenkaan tuntunut, sisällä edelleen, huushollihommia ja kuvia laitellut. Äsken vein tyttären ja kaverinsa pilheisiin, ettei neitien tarvinnut minihameissaan sateessa taivalta taittaa… Jotta tämmöinen suvi tänä vuonna.

________________________________________

Kuvamuokkailuja Lemmenjoella otetusta joutsenen kuvasta. Ensimmäisenä alkuperäinen muokkaamaton. Sitten rajattu ja säädetty, seuraavassa vielä enemmän säädetty  ja viimeisessä taas filttereitä :)  Mitäs mieltä olette: onko kuvien muokkaaminen ”oikeaa” valokuvausta. Pitäisikö kuvat olla ihan ”naturel” vai saako kuvankäsittelyllä jälkikäteen muokata, käsitellä?

Kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla.  Suosittelenpa.

 

Kirjoitettu kello 20:05
Pe
29
06
2012

Nimipäivämenu

Mökillä luin jostain lehdestä (Glorian Ruoka & Viini?) helpon ja makoisan oloisen ahvenruokaohjeen – joskin hieman arvelin, että sotketaankohan nyt kaksi asiaa, jotka eivät kuulu yhteen, mutta hyvin toimi. En muista, menikö se ihan näin, mutta näinkin tuli hyviä. Näitä tehdään toistekin.

Serranoahvenet

4 ahvenfilettä/ruokailija
serranokinkkua
voita
suolaa, valkopippuria

Ripottele ahvenfileille suolaa ja pippuria. Laita jokaisen fileen päälle sopiva viipale serranokinkkua ja rullaa kala. Käytä cocktail-tikkua rullan kiinnittämiseen. Sivele fileiden päälle voita. Laita kalarullat uunivuokaan, ja vuoka uuniin, joka on noin 200-asteinen. Kymmenen minuuuttia riittää ja pääruoka on valmis.

Kaupassa oli kotimaista kukkakaalia. Meidän molempien herkkua! Siis siitä lisuke. Keitä suolavedessä napakoiksi. Asettele kukinnot uunivuokaan, ripottele pinnalle raastettua provolone-juustoa. Se on italialaista, kovan mozzarellan tyylistä juustoa,  joka on ylivertaisen hyvää kuorrutuksiin ja gratiineihin. Se ei vanu eikä sitkisty. Leikkaantuu sulatettunakin. Pikkuisen laitoin sekaan myös parmesaaniraastetta. Ei tarvitse olla kauan uunissa.

Ja kun pehtoori on kohtuullisen perso kaikelle makealle, tein vielä pikajälkkärinkin.

Suklainen mansikkavaahto  tai ehkä paremminkin mansikkainen suklaavaahto
(tästä tulee neljälle – kuudelle sopiva annos)

Vispaa suklaakerma (Valion uusia kermoja) vaahdoksi, ja lisää joukkoon valkoinen rahka -purkki. Ei tarvita muuta sokeria  kuin vaniljasokeria. Ja sitten vaahdon sekaan paloiteltuja mansikoita ja reilusti (½ dl – 1 dl) Marianne-rouhetta. Jo vain oli hyvää.

Kirjoitettu kello 20:36

Hyvä on: ei ole maanjäristyksiä, ei tsunameja, ei myöskään tarvitse pelätä tulvia eikä tulivuoren purkauksia. Metsäpalot tai kaikentuhoavat hiekkamyrskyt eivät ole akuutteja uhkia. Sotatilasta tai nälänhädästä ei pelkoa. Mutta kyllä vähän jo voi valittaa näitä hyytäviä kelejä. Eiväthän ne ole suuren suuria asioita, mutta eihän tämmöinen oikein ole reilua.

Mökillä oli tänään satanut lunta!! Ihan niin kuin luvattu oli. Olisin toivonut, että lupauksia ei olisi pidetty. Totisesti olisin toivonut. Kylmä on Oulussakin. Aamupäivällä jo puhuimme että muutamme täältä jonnekin… Umbriaan, Naantaliin, Kymiin – jonnekin missä on lämpimämpää!

Mökkiviikon jälkeen tänään puutarhan ja asioiden päivitystä. Pehtoori leikkasi nurmen: kolme kertaa ristiin, oli sen verran tiheäksi etupihalla jo kasvanut.

 Puuhailin mukana, ja kuvailin. Olihan se hyvä kuvailla kun ei turhasta auringonpaisteesta mitään ikäviä, tummia varjoja tullut. 

Alppiruusu on kukassa kauniimmin kuin koskaan: on tykästynyt arktisiin oloihin?

 

Takapihalla omenapuut ja uudet yrttilaatikot viihtyvät hyvin.
Kylmästä huolimatta.

Minusta tuntuu että kanukka ei ole koskaan kukkinut näin kauniisti kuin nyt.
Kylmästä huolimatta.

Jopa minun kitukatajani, jonka sain kollegoilta väitöslahjaksi vuosia sitten, voi äärimmäisen hyvin ja puskee uutta…
Kylmästä huolimatta.

Eikös se kiinalainen sananlasku mene jotenkin niin, että ”mikään muu ei ole tärkeää kuin puutarhanhoito, eikä sekään ole kovin tärkeää”. Jotta mitäpä tässä turhia tupisemaan kylmästä ilmanalasta.

Ja häiritsikö se muka iltapäivällä pyöräilyä kampaajalle (kuinka olikaan helpottavaa saada hiukset kuosiin!) ja kaupunkiasioille. Ei häirinnyt, ei. Ja entäs sieltä ”työpalaveriin”; häiritsikö kylmä sää? Eipä juuri, sillä onhan niitä palavereja ja ”palavereja”: paistinkääntäjien tiedottajan palaverissa  Lanson Brut ja mansikat ja italialaishenkiset makupalat hyvässä seurassa uudessa miljöössä saivat unohtamaan kurjan kelin. Sitä paitsi kotiin pyöräillessä sää ei enää näyttänytkään niin pahalta. :) Menomatkan vesitihuutus oli vaihtunut auringonpaisteeseen.

Emme taidakaan muuttaa mihinkään. Kun on tuo puutarhakin taas huollettu.  ;)

Kirjoitettu kello 20:35

Mökkiterassilla istun, ja kuinka hyvin netti toimiikaan! Kuinka kaunis ilta onkaan! Vieläkin yli + 20 C. Ja kuinka paljon minulla onkaan ystäviä seurana. Nyt kun on ollut pari päivää lämmintä, on tännekin tullut itikoita. Päivällä niistä ei riesaa, ei edes metsässä, mutta nyt tässä ilta-auringon tyvenessä hetkessä alkavat olla rasittavia. Therma-Cell pitää enimmät pois, ja sen avulla tässä pärjää ihan hyvin, mutta totuuden nimissä on sanottava, että pienen pieniä öttiäisiä on olemassa.

Kaikkinensa kummallinen sunnuntai. Oli herättävä ajoissa. Minkä takia? Koskapa meidän Juniori, jota on vuosikaudet koko perheen voimin koetettu repiä ylös kouluun ja töihin, ilmoitti eilen illalla, että me sitten lähdetään J:n kanssa  aamulla ajoissa kohti Oulua, pois paluuliikenteen alta. Siispä istuimme aamiaispöydässä jo hyvinkin kahdeksalta. Nuoret lähtivät, mutta olisivat mielestäni kyllä voineet vieläkin olla … :)

Heidän lähdettyä ei voinut mitään, sunnuntai tai ei, mutta pienehkö siivousvimma iski  - kyllä nuoret olivat omat ja koiruuden jäljet aikas hyvin siivoilleetkin -., mutta lakanapyykkiä ja luutuamista, tuulettamista ja tamppaamista tuntui olevan tarvetta harjoittaa, myös meidän mökin puolella.

Puolelta päivän jo herää kysymys, mitä nyt? Pehtoori lähti pitkälle pyörälenkille tuntureihin, minä vähän lyhemmälle, mutta ajallisesti paljon kauemmin kestävälle. Palatessa repussa paljon kuvia ja – aivan oikein – korvasieniä.

Illansuussa kävimme mökkinaapurissa  ”tervehdyskäynnillä”; tasavuosisynttäreitä juhlistettiin kuohuvalla ja siinä ohessa historia-projekti eteni taas ison harppauksin. Ja saimme vahvistusta aikeemmelle lähteä huomenna aamuvarhain kohti Inaria ja sieltä venekyydillä Lemmenjoelle. Siellä kulunee huominen melkoisen myöhään asti. Siellä tullenee otettua eräskin kuva. … Alla eilistä ja tämänpäiväistä ”saalista”. (kaikki kuvat suurenevat klikkaamalla, toivoisin niin… ;)

Kovin se on koivunlehti pieni näillä leveysasteilla..

Minä olen niin paljon leuhkinut korvasieneillä, mutta – - – aika vaatimattomaksi käy meidän saalis (melkein pari ämpärillistä) kun eilen näimme ihmisen joka oli poiminut 48 kg. Ei sitten enää meitsillä paljon aihetta rehvasteluun…

Yksi aattoillan jälkiruoista oli lemon posset, joka sopikin näihin huutokaupasta ostamiini Kaj Frankin pikku laseihin äärimmäisen hienosti.

 

Kirjoitettu kello 20:29
To
21
06
2012

Mökkihöperöt

Lähde reissuun ilman tarpeellisen isoa matka-apteekkia, sairastut.
Lähde kaupungille ilman sateenvarjoa, sataa varmasti.
Lähde lenkille merenrantaan ilman kameraa, näet elämäsi kauneimman auringonnousun.
Lähde metsään ilman sienikoria tarkistamaan, ”ettei-siellä-kuitenkaan-mitään-ole” ja palaa mökille sadeviitan mutka täynnä ihania, tuoreita, puhtaita korvasieniä!

Eilen matka Oulusta tänne Hangasojan huomaan sujui merkillisen helposti. Ei mikään juhannuskeli, mutta iloksemme totesimme, ettei ole myöskään liukas, eikä isommasti pyrytä. :) Kaikkinensa matka sujui liki huomaamatta, ihan tosi.

Mökillä sitten myöhäinen lounas: sytyttelimme nuotion, pieni tihkusade tällaisia metsäläisiä mitään häiritse… Kun notskilla alkoi olla hyvä hiillos, alkoi vettä tulla runsaamminkin. Siellä me sitten istuimme kelopenkillä sadeviitat päällä, rillit vesipisaroista sumeana ja paistoimme makkaraa ja nautimme Strongbowit. Juhannushan se on tulossa Hangasojallekin. Ihan hirmu viisas olo oli siinä. Mutta väliäkö sillä.

Makkara oli hyvää, luonto sateessakin kaunis, purossa mukavasti vettä ja mieli levollinen.

Ei mitään, ei pienintäkään aiettakaan lähteä pesemään juhannussaunaa tai mökin ikkunoita. Käperryin mökin sohvannurkkaan ja otin esiin Donna Leonin ja olin jouten. Joutilaskin.

Tänään aamulla kylmä, kuin syksy. Plussan puolella kuitenkin ollut koko päivän. :)

Siis ei mihinkään tunturiin, mutta ulos on päästävä. Ei muuta kuin tarpeeksi vaatetta päälle, sadeviitta taskuun, josta se oli hyvin pian päälle vedettävä ja lähdetiin tarkistamaan vakkarikorvasienipaikkaa, jossa viime vuonna ei ollut mitään, toissa vuonna yhden sopan verran sieniä ja tänään!? Paljon. Sadekin tokeni, tai ainakin heikkeni. Ja meillä on nyt korvasieniä pakastimessa seitsemään soppaan ja huomiseen juhlapöytään iso kattilallinen jo tekeillä.

Pikkumökkiä laiteltu nuorisoa varten, kauppareissu tehty, saunottu, luettu,  iltapäivän on satanut – paljon. Pehtoori ”spondeili” mökin pihalla (kuulemma naaras sinirinta tai leppälintu), minä tyydyin katselemaan ikkunasta purolle päin.

Mutta ei  itikan itikkaa, joita Rantapellossa riittää! Jotta eihän tässä mitään hätää. Juhannusta ja nuorta paria odotellessa…

 

Kirjoitettu kello 18:56

Vuorotteluvapaalta kesälomalle? Just.

Kun on vuoden vuorotteluvapaalla on sekin hyvä puoli, että ehtii tehdä työt alta pois ennen kuin jää lomalle. ;-) Viime vuonna juhannusviikolla tänne tullessa, kesäloman ensimmäisenä päivänä ja vuorotteluvuoden alkaessa, mukanani oli työsalkku, jossa kahdenkin juhlakirjan artikkeleita odottamassa lukemista, kommentointia  ja toimitustyötä ja mielessä tieto ja huoli kahden oman artikkelin kirjoittamisesta – kumpaakaan en ollut edes aloittanut.

Ei niin, että minä noita olisin juhannuksena juurikaan työstänyt, ehkä vähän lueskelin, mutta oli niistä huoli tai ”ressi” ja alitajunnassa tieto tekemisen välttämättömyydestä. Nyt ei ole töitä mukana. Ei ole tekemättömiä töitä, kun ”kesäloma” = viimeinen vuorottelukuukausi alkaa. Ei ole. Ei stressiä töistä.

Nyt lomalle jäädessä ei myöskään ole lomareissuja suunniteltuna ja varattuna – vain Paistinkääntäjien suurkapituli Jyväskylässä elokuun puolivälissä (silloin jo työt alkaneetkin). Ei ole tiedossa ulkomaanmatkoja, ei kartanokierroksia, ei heinäkuuksi mitään rippijuhlia, ei häitä, ei tasavuotissynttäreitä, ei kalaaseja, ei rapukestejä. Ei mitään obligatorista, ei mitään vapaaehtoista…

Tuli mieleen,  …  viime vuonna juhannusaatonaattona huiputimme Otsamotunturin, jonka huipulla olevan taukotuvan vieraskirjassa oli mieleenpainuva teksti: kuuden hengen porukka oli edeltävänä viikonloppuna kavunnut tunturin huipulle pitämään hallituksen kokousta; olivat nauttineet sen yhteydessä runsaan gourmet-illallisen ”digestiiveineen”, olivat todenneet, että edelliset kvartaalit olivat menneet hyvin, tavoitteisiin oli päästy. Missään vaiheessa ei kerrottu ”hallituksen” toimialaa tai porukan harrastaman kansalaisaktiivisuuden muotoa. Oli vain kirjattu kokouksen ”lopputulemana” tai julkilausumana  seuraava: ”Päätettiin yksissätuumin jatkaa hyvää elämää.”

Kiivettäisiinköhän mekin huomenna pehtoorin kanssa Otsamon huipulle pitämään kaksistaan hallituksen kokous ja tekemään hyviä päätöksiä?

Tänään tänne tullessa – Kitisen yli ajellessa – auton mittarissa lämpötila laski alle kymmeneen. Nyt on + 8 C astetta. Kannattiko tänne tulla juhannukseksi palelemaan. Kannatti. Ehdottomasti. Huomenna kerron miksi. :)

Kirjoitettu kello 17:59

Koskapa huomenissa lähdemme kohti pohjoista, ja koska sinne eivät kaikki muut lähde, kutsuimme ne muut (tytär, sisar ja äiti) meille pikkujuhannuksen viettoon. Iltapäivällä söimme normitiistaita paremmin, uuden hiiligrillin uumeniin maissia, täytettyjä jumbosieniä ja entrecotevartaita, pehtoorin kanssa avasimme viinipullonkin. Tytär toi tullessaan laatikollisen mansikoita. Niinpä äsken olikin mukava istuksia nettiluennolla hyvin syöneenä ja viinitilkka lasissa; käyhän se opiskelu näinkin. Käyhän se tiistai-iltapäivänä pikkujuhannuksen vietto kun on vuorottelulla…

Olemme tässä jo muutaman viikonlopun ajan miettineet  juhannusviinejä ja kokeilleet muutamia uutuuksia. Meidän six-packiin tulevat ehkä kuulumaan nämä…

Ensiksi kuohuva, joka saattaapi maistua nuorelle parillekin …

Pasqua Colori d’Italia Rosato Frizzante 2011
Pasqua, IGT delle Venezie
Merlot 84 %, Corvina 16 %

Puolikuiva, hapokas, pirskahteleva, kypsän marjainen, hennon vadelmainen, kevyen karamellinen

Frizzante on kelpoa, ei mitään Fresitan veroista suosikkia, eikä  tästä tämän kesän hittijuomaksii varmaankaan tule, mutta lappialaisittain voisi todeta, että ”ei valittamista”. Kun ei ihan jääkylmäksi jäähdytä, on viinissä mukavasti hedelmäistä makua. Alla olevasssa kuvassa (pitihän vähän leikkiä taas kuvankäsittelyohjelmalla… :) Klikkaa isommaksi, se on aika jännä kuva) sen vieressä oikealla on (ital.) Mezzacoronan Gewurztraminer. Se on ollut Alkon listoilla kauan ja se on edelleen vaan niin hyvä viini ettei voi kuin suositella.

Sitten on vielä mainittava parista tämän kevään uutuudesta,  joista olemme pitäneet kovastikin. Ensinnäkin rose-kuohuva Argentiinasta. Las Moras maksaa muutaman euron enemmän kuin italialainen Frizzante mutta on jo varsin laadukas. Viinillinen. Ei hiivaa, ei kitkeryyttä, mutta makua, vadelmaakin.

Sitten grilliherkkujen seuraksi mutkaton, monen hyvän rypäleen sekoitus, viini nimeltä Artero. (Tempranillo, Garnacha, Cabernet Sauvignon, Syrah, Merlot.) Kympin maksaa tämäkin. Ja on kyllä pehmeää ja lämmintä, mutta on siinä happoja ja voimaa pihviruoallekin seuraksi.

Aattoiltana saamme vieraita, ja olemme varautuneet kalapöytään… joten ehkä se voisi olla samppanjaa…
Kirjoitettu kello 20:31

Tänään ilmoittivat Oulun Stockalta, että Helsingistä sinne tilaamani auringonottolaverit/lepo- ja lukutuolit olivat tulleet. Sellaisia etsittiin jo viime kesänä, tänä kesänäkin on ehditty jo puolenkymmentä oululaista liikettä käydä katsomassa oikeanlaisia, keveitä, silti jämyjä, eikä tolkuttoman kalliita (Vespäläisellä olisi ollut hienot eivätkä maksaneet kuin 1300 euroa kappale!! No ruostumaton teräs maksaa ja myös painaa. Eivät siis meille passelit.), mutta Helsingissä ihan vahingossa näin tämmöiset. Ne on hyvät ja ne maksoivat 1/13 osan vastaavista teräksisistä. Tänään näillä oli käyttöä. On oltu ihan pihalla koko päivän.

 

Tai aamulla ei oltu pihalla, kun lähdettiin heti aamiaisen jälkeen kävellen torille. Siellä oli Maakuntafestarit. Kaikkea mukavaa ohjelmaa ja paljon luomu- ja lähiruoantuottajia ja lähikuntien matkailu- ja kesätapahtumaesittelyjä ja käsityöntaitajia. Eihän me sieltä sentään traktoria ostettu, mutta ostettiin vähän kalasäilykkeitä ja ostettiin karjalanpiirakoita. Ja tavattiin eksnaapurit, joiden kanssa mentiin kesän ensimmäisille torikahveille. Tulivat sitten vielä meiltä hakemaan viinejä, joita olivat hekin meidän Umbrian viinitilaukseen liittäneet mukaan. Mansikoita meillä söimme ja reissua kertailtiin.

Iltapäivällä pehtoori pesi autoja, minä sain – vihdoin – seuraavan kolumnin kasattua ja kirjoitettua. Ja nautittua kesäpäivästä. Sain uusiin yrttilaatikoihini laitettua taimia ja kylvettyä tilliä …  Pihalla kuvailin, meidän vanha omenapuu kukkii nyt todella kauniisti. Uusista ja koko uudesta takapihasta laittelen joku päivä kuvia. Tässä vanhan omppupuun purppuraista kukintaa.

Mutta eksyinpäs taas aiheesta. Piti niistä Helsingin reissun shoppailuista kertoa. Ensinnäkin Helsinkiin tai Turkuun on mentävä sen takia, että saa ostettua Saint Jamesin neuleita ja t-paitoja, niitä ei ole Oulussa ole myynnissä ja minä niistä kovasti pidän. Viime kesänä ostin Turusta merellisen tummansinisen neuleen ja sinivalkoraitaisen ohuen ihanan hupparin ja nyt keskiviikkona tällaiset.

Ei Kapteenskasta eikä Henry Lloydsilta, eikä mistään muualtakaan, löytynyt minulle passeleita Sebagon purkkareita, jotka olisin kelpuuttanut kesäkengikseni, eikä siis mitään muitakaan kesäkenkiä, mutta tennarit sentään :)

Ja sitten vielä se pehtoorin tuliainen (ja samanlaisen ostin itsellenikin), josta kerroin ja joka löytyi Design-museokaupasta. ThinKing. Suomalainen uusi ”keksintö”. Luottokorttikotelo, johon voi laittaa yhdestä neljään korttia ja jossa ne pysyvät jämysti paikallaan, ihan kuin siellä olisi pieni magneetti sisällä. Magneettia ei tietenkään ole, mutta kortit pysyvät suojassa. Pehtoori varsinkin on kaivannut kesällä/reissuissa jotain lompakkoa pienempää paidantaskuun, patikkareppuun tai povitaskuttoman (farkku)takin taskuun sopivaa koteloa. Nyt on.

Ja tämmöisiä saa muutamalla eurolla Oulustakin. Minulla on ollut ennenkin mutta hukannut, ehkä olen pistänyt roskiin mansikanperkausperkkeiden kanssa. Hyvin harvoin käytän tätä tomaatinkantojen poistoon, sen teen veitsellä, mutta mansikanperkauksessa tämä pikku vehje on ihan verraton. Nyt sattui silmiin Helsingissä yhdessä putiikissa, ostin heti kaksi.

Ostinkos muuta? Ai, niin. Kirjan – Laroussen Gastronomique. Järkäle. Tämä vaatii joskus oman postauksensa. Tämä olisi kolumnin väärti. Ehkä seuraavan teenkin tästä.

 Nyt taidan ryhtyä tuota lukemaan. Tai pitäisiköhän tehdä vielä digikurssin läksyjä. Tiistaina on kurssiluento ja läksyt vielä pahasti kesken…

 

Kirjoitettu kello 19:36