Aamulla, taas kerran turhan varhain, merenrannassa lenkillä: jäät olivat lähteneet. Tuosta vaan. Poikkeuksellisen aikaisin, usein vasta vapulta, myöhemminkin, mutta nyt, nyt ne olivat jo lähteneet. Hyvähän se on. Todella toivoin, että olisi ollut aikaa ajella systerin tykö Iijokivarteen katsomaan jäiden lähtöä joesta. Sovimme, että sitten ensi vuonna menen. Ensi vuonna pitäisi olla aikaa…

Tänään ”ylimääräistä” aikaa tuli siitä, että nuoripari ei tullut syömään, joten tyydyimme Pehtoorin kanssa eilisiin rääppiäisiin. Muutoinkin hieman poikkeuksellinen sunnuntai: vasta tänään (tavallisesti lauantaina) kävin äidin luona. Eilisen pavlovan rääppiäiset maistuivat muutoin jo kovin ruokahaluttomalle äidille, pitkään höpöttelimme kaikenmoista. Varmaan se, että on isäni syntymäpäivä, olisi täyttänyt 84 v., sai äidin muistelemaan …

Minä kävin jo eilen isän haudalle viemässä synttäriruusun, vähän siivoilemassa siellä, harjailin kiven, juttelin tietysti, kuulumisia kerroin kuten tapanani on, ja talven jäljiltä vähän roskia, lehtiä ja oksan kappaleita keräilin …

Ja samaa tehtiin Pehtoorin kanssa eilen kotipihallakin: meidän tontin toistakymmentä koivua ovat talven myrskyjen aikana pudottaneet oksia, paljonkin. Niitä keräilimme. Levittelimme lunta. Meillä pohjoisen ihmisillä on sellainen tapa: levittää lumikasoja, jotta sulaisivat nopeammin. Ja sulavathan ne. Tänään melkein kuuli kun nuo eilen kuvaamani mökkylät muuttuivat vedeksi.

Kevät

 

Kevät-3

 

Tänään iltapäivällä oli piazzalla niin lämmin, että pari tuntia siinä tarkenin vilttiin kietoutuneena istuksia ja lueskella arvioitavana olevia artikkeleita, kandiaihioita. Keväthän se!

Kevät-2

Toisella puolen taloakin enää vähän lunta. Olisipa Huvila jo siivottuna, sinne voisi vetäytyä lukemaan loppuja nippuja… Mutta ei voi niin ei.

Ensi viikolla taas kaikenmoista uutta koettavaa, elettävää, – – elämme jännittäviä aikoja. Ja viimeisiä työkuukausia. Siihen liittyen ja muusta jännittävästä juttuja ensi viikolla; pysykäähän linjoilla. 😉

 

Kirjoitettu kello 17:51

Eihän meitä aurinko tänään(kään) ilahduttanut, mutta pilvinen, ajoittain sateinen sää ei ollut este liikkumiselle. Minäkin jätin tänään hiihtämättä, lähdettiin koko porukka ja koirat kävelylenkille.

Ja ketkä odottavatkaan, että Miniä & Juniorikin tulevat ulos ja että lähdetään!

Lankalauantai

Ensin käytiin Kiilopään juurella katsomassa jääveistoksia, jotka eivät oikein päässeet oikeuksiinsa pienessä pyryssä.

Lankalauantai-3

Lankalauantai-4

Lankalauantai-2

Muumi- ja Angry Birds -hahmoja siellä kuitenkin bongasimme.

Ja sitten Saariselälle ja lenkille ja kauppaan.

WP_20150404_10_49_02_Pro

Pihapiiriin palattua kokeilimme uusia aktiviteetteja. Lumikenkäily ei ole ihan niin yksinkertaista kuin saattaisi olettaa. Juniorilla onnistui paremmin kuin minulla, Pehtoori ja Miniä eivät edes kokeilleet. Mutta liikuimmepa taas tovin.

WP_20150404_12_26_43_Pro

Iltapäivästä iso osa kului juhlaruokaa tehdessä. Saimme vieraita, Helsingistä asti. Meidän Helsingin ystävät ovat näillä seuduin lomailemassa, ja vihdoinkin saimme heidät myös tänne mökillemme käymään. Kalaasiystävävistä kaikki muut ovatkin käyneet, nämä vuosikymmmenien ystävät eivät uudessa mökissämme ole. Nyt oli siis erikoishyvä syy tehdä hyvä illallinen.

Lapaksia, poronfilettä ja monia pieniä jälkkäreitä (lemon posset, leipäjuustoa karpalosiirapilla, ChocoChilin konvehteja ja pääsiäisunelmista).

Lankalauantai-7

Lapakset olivat kauniita, ja pikkukipoissa uusi sovellus: avokadoa (sitruunamehulla muhennettuna) ja poron kylmäsavuhakkelusta ja koristeeksi muutama siivu. Hyvä yhdistelmä oli. Sitten tavallista savupororieskaa juustokukilla ja ”uusia” rautuveneitä.

Lankalauantai-5

Lankalauantai-6

Lankalauantai-8

Lankalauantai-9

Kyllä minulle ruoka ja sen tekeminen ovat sosiaalinen tapahtuma.

Huomiseksi on luvannut aurinkoa. Jee!!!

Kirjoitettu kello 23:17

Kiirastorstai poutaisella Hangasojalla alkoi jo hyvin varhain, ja tovin duunattuani päätin, että NYT on aika lähteä hiihtämään. Minähän olen reipas ja menen ennen kuin keli menee ihan nuoskaiseksi, sillä minun ”minigrippi”-sukseni (sellaiset voitelemattomat) eivät ole parhaimmillaan nollakelillä, saatikka nuoskassa, joten lähden NYT.

Ei muuta kuin sauna lämpiämään, sukset autoon ja ajelen Savotta-Kahvilan pihaan, josta sitten ladulle. Kyllä, kyllä minä hoksasin, että latukone ei ole vielä käynyt, mutta latu-ura näkyy, eikä siinä ole kuin pari senttiä lunta. Siis ei muuta kuin sivakoimaan.

oma päivä-3

Kilometrin kohdalla oli myönnettävä: enhän minä mitään hiihdä! Minä sauvakävelen sukset jalassa! Mutta takaisin en käänny!

Muistelin, että joulu- ja  hiihtolomallakin latukone tuli melkein heti vastaan, kun olin ladulle lähtenyt, että aamulla sen reitti menee tästä. Meneehän se: mutta aamukahdeksan on eri asia kuin aamuyhdeksän! Aamukahdeksalta se ei mene. Sinnillä jatkoin, sillä olin varma, että kun pääsen Saariselkä  – Kiilopää -valaistulle ladulle (ei Parfyymilatu, vaan se pitempi) niin sen on OLTAVA kunnossa. Oli se. Ja arvaattekin: latukone tuli vastaan. Olihan sen aika!

Alla olevassa kuvassa näkyy, mistä tulin, ja näkyy, että reittini yhdistyy huollettuun latuun. Hyvä juttu. 😉

oma päivä-3-2

Kolmen kilometrin tarpomisen jälkeen suksen pohjat näyttivät tältä: suksi ei luista!

oma päivä-2-2

Ja samanlaiset tosi tiukkaan paakkuuntuneet lumikerrokset monojen pohjassa. Jotta meni se hiihtolenkin alku enempi voima- kuin aerobiselle puolelle. Mutta sitten loppu oli yhtä juhlaa. Luistoa ja kauniita näkymiä. Sinistä taivasta ja auringon pilkahduksiakin.

oma päivä-4

oma päivä-6

Hiihtolenkki, jossa minulla menee tavallisesti kolmesta vartista tuntiin, vei tänään puolitoista tuntia. Mutta tulipahan liikuttua.

Mökille päästyä, saunan pesä oli tietysti jo sammunut, – sytyttelin uudelleen, ja odotellessa lämpiämistä tein lumityöt. Ja kyllä minä niin mieleni ilahdutin ulkoilmasta, valosta, Lapista, luonnosta.

oma päivä-5

Klikkaa nyt ainakin tämä kuva isommaksi. 

Saunan jälkeen yhden artikkelin luin, arvioin, muutamat sähköpostit hoitelin ja sitten jatkui oma päivä, retriittini puhumattomuus loppui ja lähdin kylille. Shoppailemaan!

Saariselän DesignCenterissä ArcticQueen-merkillä  myydään villa- ja pellavavaatteita, joita puodin Pirjo on  itse suunnitellut (ja paljolti kai ommellutkin), ja miehensä Iisakki niitä kauppaa. Tänään vakaana aikeenani oli ostaa sieltä tunika. Saa niitä nykyään tilattua netistäkin, mutta miksi tilaisin kun kauppa on täällä mökin lähiruokakaupan eli Kuukkelin vieressä.

Olen ostanut ko. kaupasta yhtä sun toista mökin sisustukseen ja kattauksiin, Pentikin liinoja, Origo-astioita, Muumimukeja, Saamenmaan musiikkia, kynttilöitä ja lautasliinoja ja sen meidän ison lämpömittarin, joka on täällä Temmatussa usein näkynyt. Olemme vieneet suunnilleen kaikki vieraamme kauppaan, ja tuliaisia ja noita Arctic Queenin vaatteita ja viittoja ovat ystävät ostaneet. Minä en ennen, mutta tänään ostin.

oma päivä

Eikä siinä vielä kaikki, kävin tietysti ruokakaupassa ja Alkossa, mutta sitten vielä Holiday Clubin Aurora Spahan: kasvohoidon aika. Nyt on hehkeä hipiä. Shoppailua, hemmotteluhoitoa ja herkkuja! Ihan kuin olisi ulkomailla.

Mökille palattua pääsiäissiivouksen [hyvin kevyen] tein, ja kun vielä muutaman keltaisen kaitaliinan silitän ja Pehtoori ja nuoripari koirineen tienpäältä tänne ennen kymmentä tulevat, voi pääsiäinen tulla.

oma päivä-2

Ai niin, tähän päivään on kuulunut tämäkin.

”On hauras elämä,  …se antaa enemmän, jos pyytää vähemmän…”

 https://youtu.be/2CUM_ttwUcI?list=PL1AXqF3ugrN-foGINAIpECrJUmOQD5CKC

Ostin Hectorin uuden CD:n, jonka ilmestymisestä en ollut aiemmin edes kuullut mitään.
Se maksoi vain neljä euroa. Se on tavattoman hyvä.
Minä olen kuunnellut mieluusti Hectoria jo 40 vuotta.
Niin se aika rientää. …

Kirjoitettu kello 20:26

Kun Jarkko Ahola laulaa Nessun dorma, niin silloin ei voi kuin kuunnella ja liikuttua ja nauttia. – Tähdet, tähdet on nyt ”The telkkariohjelma”, jota seuraan. Ainoa tällä hetkellä.

Olen ollut koko päivän jotenkin väärällä raiteella. Ja väsynyt. Ei liki puolille öin bileissä roikkuminen ole mikään pikkujuttu ikäiselleni. Mutta vielä hyvillä mielin olen ollut.

appelsiinit

Tein appelsiinimehua.

Pitäisi tehdä useamminkin. Nautittiin sitä jälkkäriksi. Ja appelsiinirahkaa. [Gastriitti on oireillut aika vähän viime päivinä, joten heti piti mennä kokeilemaan sitrusten sietokykyä… ;)]

appelsiinit-2

Sekä töiden että pääsiäisen vieton osalta kaikenmoista valmistelua tänään. Juttuhan on nimittäin niin, että huomenna lähden iltapäivällä ajelemaan pohjoiseen. Vetäydyn korkeanpaikanleirille kirjoittamaan ja kokoamaan opiskelijaopasta.

Ja viettämään perinteistä pääsiäisviikon retriittiäni.

appelsiinit-3

Pehtoori ja nuoripari tulevat sitten torstaina perässä. Tyär ei tule, eikä sitten tule Meksikosta Danielkaan: 10 000 km:n etäisyys ja seurustelu ei ole toimiva yhtälö.

appelsiinit-4

Pääsiäisestä ja pääsiäissapuskoista puheenollen: Pieni pääsiäisruokakirjanen on edelleen olemassa. Klikkaile tästä. Katsohan jos jotain sen ohjeista pääsiäiseksi soveltelisit.

Ja sitten toinen pääsiäisruokavinkki on  Beach House Kitchen -blogi: siellä on nyt menossa ruokahaasteen äänestys. Minun karitsapateeni ei ole oikein hyvin sijoittunut 🙁 . Siellä onkin ihanan näköisiä pääsiäispöytään sopivia herkkuja. Käyhän kurkkaamassa ja äänestämässä. KLIKS.

Kirjoitettu kello 21:43

Perjantai joka ei mennyt ihan niin kuin olin ajatellut.

Suunnaton sämpläys, että löytyi sopivat kamppeet hammaslääkäriin ja töihin lähtöön. Hammaslääkärissä implanttien muottien otto. Ei se satu. Mutta sattui olemaan niin, että lääkäriltä erinäisiä työkaluja tai jotain tarpeita puuttui, – no ei se minua haitannut. Mutta iltapäivällä iskenyt särky toi muistoja kaikista vuosien aikana olleista hammaskivuista,… Lopultakaan ei iso juttu. Jos se kipu tähän jäi.

Ja ajoissa olin töissä, jossa ei tosin juuri muita. Olikohan meitä 5/25 tänään duunissa? Sehän takasi ennen kokemattoman työrauhan. Ensi viikon ja pääsiäisen jälkeisiä puheita, esitelmiä, infoja kasasin.

Eksyin välillä uutissivuille. Kuinka ahdistavia ovatkaan. Lentopelko ei todellakaan ole iskenyt, … mutta mietin ihmisiä ja mielipiteitä, vanhempia, ex-tyttöystäviä, kavereita, firmoja ja niitä, jotka ovat valmiita heittämään ensimmäisen kiven ja niitä, jotka menettivät rakkaansa. Mietin maailmaa. Ihminen on ihmiselle susi. On.

Suljen silmät. Ja palaan työhön. Senhän olen niin monta kertaa ennenkin todennnut auttavan …

Ja kesken työpäivän dekaanin kanssa käytimme aikaa toistemme tsemppaamiseen, ja menneiden muisteluun. 😉

Vähän oli aikeena, että lähden tänään muuttopuuhiin minäkin, mutta enpäs ehtinyt, eikä minua juuri kai tarvittukaan. Tänään appivanhemmat pääsivät takaisin kotiinsa, pääsivät pois ”vankilasta” kuten anoppini Metsolan-seniorikotiaan nimitti.  Ja se oli kuitenkin monien, monien asiaa kokeneiden mielestä yksi Oulun parhaista, jollei paras.

Puoli vuotta siinä meni, – siinä, että vesiboilerin ”räjähdyksen” jälkeinen vesivahinkoa (= koko talon ja perustuksien peittyminen veteen) on kuivateltu ja kaikki pinnat lattiasta kattoon, seinästä seinään, on uusittu. Talvi siinä on mennyt ja Pehtoorilla ja sisaruksillaan riittänyt puuhaa rempan tiimoilta.

Perusasioita-4

Ja kuinka anoppi-reppana onkaan kärsinyt ”diasporastaan”. Vaikka palvelutalossa oli ihan hulppeat olosuhteet, vaikka molemmat pojat kävivät siellä vuorollaan vähintään kerran viikossa, tai suunnilleen joka toinen päivä, huolehtivat kaikesta arjesta, vaikka tytär soitti joka päivä vähintään kerran, kävi kun töiltään pääsi. Vaikka kaikki lastenlapset kävivät usein, – ja miniätkin joskus. Silti anoppi tunsi koko ajan asuvansa ”vankilassa”.  Sanoikin sen moneen kertaaan.

Mutta tänään pääsivät takaisin omaan, täysin remontoituun, (paljolti vakuutusyhtiön piikkiin) rempattuun kotiinsa. Onnen päivä on ollut anopille ja apellekin.

Kun Pehtoori illansuussa muutosta kotiutui, tuntui, että perusasiat, liki raamatulliset, ovat nyt hyväksi: siis leipää ja viiniä.

Perusasioita

Leipää.

Perusasioita-2

Viiniä.

Erinomaisen paljon suosittelemme La Secateuria.
Kyllähän se pääsiäisen lammaspaistin kylkeen sopii. Ja moneen muuhunkin.

Se on liki makeaa, mutta haitanneeko se? Valkosipulisen lammaspaistin  tai karitsapateen kanssa arvelisin täydentävän pääsiäisen päivällisen tunnelmaa. Ehkä joku haluaa avata toisenkin pullollisen. 😉

Perusasioita-3

Yksinkertaisuus jatkukoon.

Perjantaita, ihmiset!

Kirjoitettu kello 20:52
Ke
25
03
2015

Pikkulauantai

Iltapäivällä koulutusneuvoston kokouksessa opetusten välissä ja jälkeen, pitkän päivän, jo viikonkin väsyttämänä, ajatukset harhailivat ruokaan (mitä tänään syötäisiin) ja siihen, että tälle illalle ei olisi mitään kotiin kannettavia valmisteltavia asioita, … Mutta olisi pitänyt käydä kaupassa, sillä muutoin edessä nuudelisoppasafka. Enkä viitsinyt Pehtoorille, jolla on tämä(kin) päivä ja viikko ollut taas remppa- ja muuttoasioita hoidettava, tekstailla kauppalauppua.

Ja niinpä tuli mieleen, että on pikkulauantai. Moinen käsite ei ole kuulunut sanavarastoon aikoihin, mutta tänään pieni huoahduksen paikka ja kotiin palatessa ehdotin, että lähdetään Tuiraan testaamaan nuudelibaari ja sitten elokuviin. Ihan selvästi pikkulauantain tunnusmerkit: lukio- ja opiskeluaikana mentiin tosin ensin leffaan ja sitten vasta makkarakopille.

Merikoskenkadulla on ollut pian vuoden verran thaimaalainen ”Noodle Bar 9”, eikä kertaakaan ole tullut käytyä tai haettua sieltä take-away-pakettia. Olen toki kuullut ja lukenut positiivisia kommentteja paikasta. Karuhko, mutta siisti paikka. Paistettua riisiä ja paistettuja nuudeleita eri höystöin tai nuudelikeittoa listalla. Pehtoori otti nauta-possua, minä rapu-tofua. Annokset kympin molemmin puolin.

Nuudelibaari9

Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa, ruoka hyvää ja edullista, ja sitä oli vähintäänkin riittävästi.

Ja sitten elokuvateatteri Stariin. Kun istahdimme penkkiin, Pehtoori hoksasi kysyä, ”mitä me tultiin katsomaan?” – ”Edelleen Alice”. – Ai se kirja? – Just se.

Lisa Genovan samannimisen romaanin luimme neljä vuotta sitten syksyllä, olin juuri jäänyt vuorotteluvapaalle – miettimään, palaanko takaisin yliopistoelämään. Siinä elämäntilanteessä luin kirjaa, jossa kirjan päähenkilö, ikäiseni (vähän nuorempi) professori luopuu opettamisesta, opiskelijoista, tieteentekemisestä, olemasta hyvä työssään, luopuu muistoistaan, hyvästä elämästään ja hänen suhteensa aikuisiin lapsiin on ”kasvuvaiheessa”.  Tuon kirjan lukemisen aikoihin oman äidin ja appivanhempien vanhenemisen vaikutukset olivat yhä enemmän omaa arkea, joten tuo kirja kosketti syvästi. Pisti ajattelemaan ja olemaan kiitollinen. Alzheimerin taudin etenemisen kuvaaminen oli hyvin todentuntuista, jopa myötäelämistä ja paljon ymmärrystä lisäävää.

Kun elokuva tuli, ajattelin, että tässäkin käy – kuitenkin, väistämättä, kuten tavallista – niin että leffa ei yllä kirjan tasolle. Hollywoodin pehmodraama traagisesta aiheesta? – No ei ihan niinkään: ensinnäkin elokuvan käsikirjoitus ei noudattanut orjallisesti kirjan tekstiä, ja hyvä niin. Elokuva oli hyvä, koskettava, olematta ahdistava. Ja se oli merkillisellä tavalla hyvin kaunis, olematta imelä. Ja osastaan Oscarin saanut Julianne Moore oli huikea. Hänen varassaan ja ansiosta elokuva ylsi kirjan tasolle, tai paremminkin niin, että oli elokuvana hyvä. Suosittelen.

Tuolla Starin sivulla on leffan traileri.
http://www.elokuvateatteristar.fi/naytosajat/edelleen-alice.html

Kirjoitettu kello 21:01
Ti
17
03
2015

My way

(Varoitan tästä tulee pitkä. Tyttären työnhakuprosessin yhteydessä lupasin/uhkasin kertoa omastani joskus. Nyt on sen aika. Ehkä kuvitan tämän jutun [omaksi ilokseni] joku ilta.)

Kirjoja-2

Se oli heinäkuu 1978 kun sain kirjeen: olet saanut opiskeluoikeuden Oulun yliopiston historian laitokselta pääaineena yleinen historia. Olihan se hieno asia, – oli vaikka oikeasti halusin lukemaan psykologiaa. Kävinkin pääsykokeissa Jyväskylässä, mutta enhän minä sinne päässyt. Historiaa pääsin kun pääsykokeissa sattui hyvät kysymykset, joihin osasin vastata paremmin kuin pari sataa muuta.

Ajattelin ”olen vuoden historian laitoksella – pyrin seuraavana keväänä uudelleen psykologiaa lukemaan”. En koskaan pyrkinyt. En koskaan enää lähtenyt historian parista pois. Ensimmäisenä syksynä aloitin sivuaineopinnot sosiologiassa ja arkeologiassa. Kirjallisuuttakin harkitsin, mutten sitten suorittanut. Yhteiskuntatieteen approbaturin aloitin toisen vuoden syksyllä, kun hoksasin että sekin kiinnostaa, ja jatkoin vielä sosiologiaa cum laudeen asti. Pakolliset kieliopinnot olivat työläitä, mutta jotenkin nekin läpäisin. Ja jo kahden vuoden riemullisen, innostuneen opiskelun jälkeen sain HuK:in paperit.

Opiskelu sopi minulle. Vaikka kaikki kesät toukokuusta elokuuhun olinkin töissä ja elokuut reissattiin poikaystävän/kihlatun (nyk. tunnetaan paremmin Pehtoorina) kanssa pitkin Eurooppaa, ehdin suoritella aika nopsasti kaikkea. Historia vei. Ja yhteiskuntatieteelliset aineet myös.

Kolmannen vuoden syksyllä professori tuli vastaan portaissa, kun olin latinan luennon jälkeen matkalla kahvioon. Hän murahti ”Voisiko neiti L. tulla huomenna vastaanottoaikanani käymään?” – Mutisin, ihan vain vähän, peloissani: ”Voin kyllä, tulen tietysti”.

Vastaanotolla professori ilmoitti – ei kysynyt, ei haastatellut, eikä vaatinut hakupapereita, vaan yksinkertaisesti vain ilmoitti – että minulle kirjoitetaan työsopimus nimikkeellä ”tuntiopettaja”. Se tarkoitti, että periaatteessa olin yhden päivän viikosta professorille apulaisena vanhojen käsialojen ”kääntäjänä” ja tutkinnonuudistustyöryhmässä avustajana. Muutamassa kuukaudessa työnkuvani laajeni käsittämään myös kirjojen kopiointia, tupakan hakua (poltimme toki yhdessä aika lailla), puhtaaksikirjoitusta, mikrofilmien lukua, tentin valvontaa, pitkiä juttutuokioita ruoasta ja yliopistohallinnosta, sanelusta kirjeiden kirjoittamista, kirjojen toimitustyötä. Sain jakaa laitoksella työhuoneen kahden muun ”tuntiopettajan” kanssa.

Samaan aikaan ja – nimenomaan edelleen enimmäkseen – opiskelin, – ja hengailin opiskelukavereiden ja kihlattuni kanssa. Aloitin uusia sivuaineita: klassillisen arkeologian ja aate- ja oppihistorian, suoritin yhteiskuntatieteiden cumun ja sitten neljännen opiskeluvuoden keväällä suoritin jo ensimmäiset  Suomen historian appron tentitkin. Tein gradua ja hiljalleen aloin tajuta, että historian parista voisi myös saada joskus elantonsa. Että historia voisi olla ”työ”. Monet kurssikaverit suorittivat kasvatustieteitä ja auskultoivat. Heistä tulisi opettajia! Sitä minä en todellakaan halunnut. Enkä nyt ainakaan tutkijana osannut itseäni ajatella. Jonkinlaisena historian projektityöläisenä ehkä näin itseni.

Valmistuin aika lailla nopeasti (4½ v.) maisteriksi ja olin ihan ihmeissäni, mille sitten alkaisin. Keväällä 1983, kun Pehtoorikin valmistui insinööriksi, lähdimme Helsinkiin pariksi kuukaudeksi, ja palasimme Ouluun ABCD-kortit mukanamme. Kesä kului onnikkaa ajaessa ja loppukesästä häitä tanssiessa.

Syksyllä sain historian laitokselta taas pieniä tuntiopetusmääräyksiä, pidin elämäni ensimmäisen kokonaisen luentosarjan (vieläkin käy sääliksi niitä kaikkia, jotka sinne olivat tulleet :)), alkoi lyhyt  assistentin sijaisuus ja sitten ns. työllistymismäärärahoilla tutkimusapulaisen hommia ketjutettiin.

Professorin kanssa suunniteltiin jo väitöskirjan tekoakin; hän kun piti minua nuorena ja lahjakkaana ”kyllähän väitöskirjaa varten nopeasti ranskan kielen opit”. En oppinut. Ensimmäinen väitöskirjan aiheeni liittyi valistukseen, sen jälkeen aiheita seurasi… Intian kautta Englantiin ja lopulta Pohjois-Suomeen.

Otin myös ensimmäisen isohkon tilaushistoriahankkeen (Kiimingin koululaitoksen 100-vuotishistoria) tehtäväkseni. Ja jatkoin samalla Suomen historian opintoja ja ajoin linja-autoa. Kun näytti, että vakitöitä ei löytyisi (totta puhuen en juuri etsinytkään), anoin Suomen historian opinto-oikeutta Turun yliopistosta, – Oulussa kun tuolloin ei vielä ollut mahdollisuutta laudatur-opintojen suorittamiseen. Tein Turkuun toisen gradun ja suoritin syventävät. Tuon Suomen historian gradun laajensin sitten kokonaiseksi monografiaksi (Oulun linja-autoliikenteen historia :)) ja edelleen ihmettelen, miksen tehnyt lisuria siitä?

Tässä vaiheessa kävi niin, että ”vahingossa” ryhdyimme rakentamaan taloa, jonne tehtiin lastenhuonekin. Ja sitten kävi tuuri: professorin kanssa oli tehty Akatemialle ”Hailuodon keskiaika” -hankehakemus, johon tuli kuin tulikin rahoitus! Minulle se merkitsi kolmivuotista täyspäiväistä tutkimusassistentin paikkaa. Hailuodon keskiaikaisesta kirkosta löytyi evidenssiä, talo valmistui, lapsia ei kuulunut ja väitöskirjan aiheet vaihtuivat.

Kevään ja kesän 1987 ajoin taas onnikkaa, mutta syksyllä palasin täysipäiväiseksi historiankirjoittajaksi: Keminmaan historia -projekti alkoi. Oppiaineen silloinen apulaisprofessori (sittemmin professori, ja myöhempi esimieheni liki parikymmentä vuotta) minut siihen projektiin värväsi. Kun se oli vasta aluillaan, hän järjesti minulle kirjoitusprojektin myös Iin seurakunnan historian parista. Siis kaksi kirjaa tekeillä: ei hassumpaa. Elämän korkeaa keskipäivää varjosti vain yhä todennäköisemmäksi käyvä lapsettomuus.

Mutta historiaa riitti. Ja vähän, tosin aika pieniä keikkoja, muidenkin töiden parissa. Elokuussa 1989 lopetin toviksi Keminmaan historian parissa: jäin äitiyslomalle! Samoihin aikoihin Ouluun saatiin Suomen historian professuuri, ja tammikuussa 1990 uudessa oppiaineessa avautui amanuenssin paikka. Kymmenen vuotta sen jälkeen kun olin saanut ensimmäisen työmääräyksen yliopistosta, hain vakinaista virkaa historian parista. Ja sain sen!

Kirjoja

Minulla oli virka, kaksi isoa historiankirjoitusprojektia ja lapsi! Kovin pahasti koliikkinen tytär, ja kaiken kukkuraksi jouduin tosi isoon leikkaukseen toukokuussa. Kesällä 1990 menin töihin ilmoittaakseni esimiehelleni kolmantena työpäivänä, että jään helmikuun lopussa äitiyslomalle. Juniori syntyi tasan puolitoista vuotta sisarensa jälkeen. Ja minulla oli virka, kaksi isoa historiankirjoitusprojektia ja KAKSI lasta. Olin kotona melkein siihen asti kun Juniori täytti kolme: kirjoitin iltaisin ja viikonloppuisin historiaa, joka toinen tai kolmas viikko vein lapset Jäälin mummulaan ja pääsin päiväksi arkistoon.

Sitten meni monta vuotta yliopistovirassa ja samalla paikallishistorioita kirjoitellen, ne valmistuivat ja vihdoin ihan vuosituhannen lopulla pääsin kiinni väitöskirjatyöhön. Tein sitä töiden ohessa ja töissä. Lomilla ja lauantaisin. Ja edelleen historia kantoi. Pidin työstäni, pidin tutkimuksesta ja ura oli sittenkin urennut. Väittelin, virka muuttui ensin lehtorin viraksi ja sitten yliopistonlehtorin viraksi. Olen edelleen Suomen ainoa naispuolinen historian tohtori, jolla on linja-autokortti. 🙂

Kirjoja-3

Neljä vuotta sitten oli harkinnan paikka: jäin vuorotteluvapaalle miettimään, mitä loppuelämälläni teen. Harkintaan oli syynsä. Monetkin. Vuorotteluvapaalla kirjoitin, toimitin ja julkaisin enemmän kuin monina työvuosina. Vuorotteluvuoden lopulla, pitkällisen ja perusteellisen miettimisen jälkeen päätin palata virkaani, en perustaa herkkukauppaa, en lähteä opiskelemaan jotain, enkä heitttäytyä ”virattomaksi kairankulkijaksi”. Tarkoituksena oli vielä hankkia dosentin arvo, mutta se jäi. Viime ”lukuvuoteni professorina” vei ja korvasi sen aikeen. Nyt taas yliopistonlehtorina viihdyn.

Olen ollut töissä yliopistossa tai siihen läheisesti sidoksissa 35 vuotta ja virkakin minulla on ollut jo 25 vuotta. Siinä on ihan kylliksi. Nyt olen sanonut itseni irti. Minun polkuni yliopistossa alkaa olla kuljettu.

Kirjoitettu kello 20:46

Viikonlopun ”virtuaalipruuvi” osoittautui varsin mukavaksi ja siihen tuli kommentteja, paitsi tänne blogiin, myös minulle tavatessa suoraan ja sitten vielä sekä fb:ssä että sähköpostitse. Tämän perusteella annan itseni uskoa, että kiinnostusta ja kannatusta oli. Näin siitä huolimatta, että pistin pruuvin pystyyn kovin keposesti ja hopusti.

Lasi

Meidän, siis Pehtoorin ja minun, mielipiteet ovat noissa kommenteissa jo viikonlopun varrelta näkyneetkin, mutta kirjoittelenpa vielä auki ja perusteellisemmin. Se valkoviini: sisilialainen Gazzera ei mielestämme ollut ihan tyypillinen, edullinen, italialainen, ohut, kesävalkkari, vaan siinä oli tuoksussa vahvasti hedelmäisiä aromeja ja sitten makeutta, melkein karkkia, tai siis rusinaa. Se että pinot grigio -rypäleen joukkoon oli laitettu 15 % prosenttia Moscatoa teki siitä mukavan täyteläisen sekä tuoksultaan että maultaan.

Mutta se, mikä siinä oli miinusta, oli se, että viinistä häipyivät hapot melkein heti. Siinä ei ollut ryhtiä, eikä maku todellakaan ollut pitkä. Mutta sitten nautimme toiset lasilliset ruoan kanssa (kuhaa ja perunoita) niin viinistä löytyikin optimaalisesti happoa. Bravo, molto bene. Olipas yksi tähän virtuaalipruuviin osallistuneista löytänyt tästä viinistä itselleen uuden suosikin. 😉

Lasi-2

Entäs se espanjalainen Costalarbol? Siinä oli paitsi tavallista ja tykättyä tempranilloa (mutta vain 20 %) ja sitten enimmäkseen muistaakseni ennen maistamatonta graciano-rypälettä. Se ei ollut raaka, tanniinit eivät napsuneet hampaissa, mutta kummallisen karhea se oli. Mutta liharuoan kanssa se pärjäsi oikein hyvin, eikä jäänyt erinomaisen mausteisen riisin ”alle”. Varmasti hiiligrillattujen pihvien kanssa olisi oikein kelpo viini.

Tällä kertaa italialainen valkkari voitti espanjalaisen punaviinin, vaikka lähtökohta oli kaikkea muuta kuin yhteismitallinen.

Sitä minä jäin miettimään ….

Lasi-4

Että entäs jos maisteltaisiin toistekin yhdessä? Josko vaikka toukokuun lopussa laittaisin muutaman maisteltavan viinin esittelyyn jo alkuviikosta ja sitten viikonloppuna olisi yhteisölliset maistiaiset? Yrittäisin vielä hakea sellaisia viinejä, jotka olisivat maallakin (Iissä, Ylivieskassa, Kuusamossa :)) Alkossa myynnissä…

Tuollaisen viiniaiheisen kyselyn laittelin tuohon alle. Viiteen ensimmäiseen voit ruksata vaikka kaikkiin, mutta kahteen viimeiseen vain jompaan kumpaan. Osallistuhan tähän lukijapalautekyselyyn – ei niin, että lupaisin palautteen vaikuttavan mihinkään, mutta ehkä se vaikuttaa. Olisi mukava kun vastaisit.

Kirjoitettu kello 20:15
To
12
03
2015

Virtuaalipruuvi

Sain ajatuksen, hyvän sellaisen. Tai siis minun mielestäni hyvän. Toivottavasti jonkun Tuulestatemmatun sivuilla piipahtelevankin mielestä hyvän.

Kutsun teidät virtuaalipruuviin. Pidetään viininmaistiaiset etänä!?

Tämmöisen esikuvakin on olemassa: Hannu Lehmusvuori perusti 1990-luvun puolivälissä nettisaitin, jonne hän joka viikko kuvasi ja esitteli viikon viinin. Hän on kuvaamisen ammattilainen, ei viinien, mutta entusiastinen harrastaja ja viinientuntija on.

Meidän viinikerhomme oli tuolloin juuri ja juuri esikouluiässä, eikä tietoa viineistä ollut lehdistä, netistä eikä kaikista mahdollisista some-tuuteista luettevissa, joten ”Viikon viini”-sviustoa kerhomme seurasi intensiivisesti. Eikä seuraaminen ollut vain virtuaalista, vaan usein hankimme ja testasimme juuri niitä viinejä, joita Lehmusvuori oli esitellyt.

http://www.nettivuori.com/hannu/english/wine-weeks-all.htm

Kannattaa klikkailla tuolta sivulta löytyviä viinisivuja auki: kuvat ovat usein jänniä. Surrealistisia, digitaalisen kuvankäsittelyn alkuvaiheista kai… ks. esim. tämä.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Mutta siis, minäpä ehdotan teille, hyvät viineistä pitävät blogiystävät, kahta viiniä. Me Pehtoorin kanssa testaamme ne viikonlopun aikana. Hanki sinäkin molemmat tai toinen? Testaa ja kommentoi.

Minä kirjoittelen tämän postauksen kommentteihin meidän testauksemme tuloksen, ehkä jo huomenna toisesta. Molemmat viinit ovat suht edullisia, molemmat aika lailla uusia, eikä me olla niitä ennen maistettu. Valkoista työkaveri suositteli tänään, – yhdessä hänen kanssaan pohdimme, että viinissä oleva moscato (15%) saattaisi tehdä sen, että viini sopisi hyvin vaikka kiinalaisen ruoan kanssa. Tai pizzan kuten Alkon suosituksissa lukee. Jos haluat testata aasialaisen safkan kanssa, tee kana-nuudeli-soppaa, jota me tänään söimme ja jota jäi huomiseksi evääksi.

Nuudelisoppa

495337Ohje on täällä.

Valkoviini tulee Sisilian lämmöstä:597887 Pinot Grigio & Moscato -rypäleistä tehty luomuviini, jota ei ole hinnalla pilattu. Gazzera tarkoittaa ”harakkala”, mutta ei anneta sen pilata vaikutelmaa.

Punaviiniksi ehdotan ”mehevä & hilloinen”-luonnehdinnan saanutta riojalaista Costalarbol-viiniä. Liharuuille ja juustoille arvelisin sopivan, ja kyllähän nuo tempranillo-viinit, mehevät ja hilloiset, maistuvat takkatulen ja kirjan kerakin.

Italia-Espanja -maaottelu tästä tulee, tosin vähän eri sarjoissa nämä viinit on. Mutta testatkaamme, cin-cin!

PS. Tässä on sitten vielä viinivinkki, jonka olemme nauttineet monta kertaa ja ilahduin kovin kun näin, että tätä  taas on Alkon valikoimissa: Bucci.

Kirjoitettu kello 20:06
Ti
10
03
2015

Tiistaiko?

Tänään oli enemmän kuin kylliksi: hammaslääkäri, ”kriisihoitoa” sekä kandilaisille että kollegoille, luento, palautetta tehdystä ohjauksesta ;), kampaaja (vihdoinkin!), ja illaksi vielä yhteen harrastuspiirin ”vuosikokoukseen”. Puolitoista minuuttia käytettiin vuosikertomuksen hyväksymiseen!

Ja sitten ”syödään pois kertyneet tuotot”. Sopi minulle ja Pehtoorille enemmän kuin hyvin.

WP_20150310_20_10_49_Pro

Kuvassa Holiday Innin Kuvernöörin salissa tarjottu ”Crepes Suzette”.

Ja iskipä  (oli kyllä jo aiemmin varoitettu) minulle huki pitää lyhyt ”historiapläjäys” noiden appelsiinilettujen historiasta. Pidin. Paljolti tältä pohjalta.

Nuo letut on kyllä hyviä. Ja onnistuvat erinomaisen hyvin myös kotikeittiössä. Kokeilehan.

http://www.satokangas.fi/Keittio/Reseptikansio/Crepes_suzette.htm

Kirjoitettu kello 22:13

Kymmenen päivän reissun ja loman jälkeen kotona.

Yllättävänkin sujuvasti meni matka sumuisesta, sateisesta Helsingistä aurinkoiseen Ouluun, jossa neljän aikaan tullessamme oli  +6 C. Oulun eteläpuolen pelloilta lumi lähes hävinnyt. Liikennettä aika vähän. Minäkin sitten halusin ajaa, en jaksanut koko aikaa Kekkos-tutkimusta lukea. Ja pehtoori on nyt pikkuisen reilun viikon aikana ajellut (/ollut kyydissä) 2350 km (Oulu – Saariselkä – Oulu – Helsinki – Oulu), joten jouti huilaamaan välillä. Ja ottamaan unosetkin.

Ei nimittäin viime yönä oikein hyvin nukuttu. Helsingissä oli ihan hurja myrsky yöllä, ja ylimmässä kerroksessa, puiden yläpuolella todella kuului kuinka tuuli ujelsi ja riepotteli… Tuntui, että kattopellit lähtee lentoon, mutta aamulla, ulkona, vasta tajusimme, että se olikin taloa vielä osittain peittävien pressujen pauke, mikä yöllä oli kuulunut.

Saaran uusi koti-14

Tyttären asunnon kohdalla ikkuna- ja parvekeremontti on jo ohi, mutta talon toinen pääty on vielä pressujen alla. Yksi paras juttu tuossa Alppilan asunnossa ovatkin näkymät ja uusittu parveke, jonne lasituskin on vielä tulossa. Kummasti lisäävät viihtyvyyttä.

Parvekkeelta näkyvät koulu, tekojäärata, urheilukenttä ja leikkipuisto, ja taustalla vielä Linnanmäki. Sijainti siis Finnairin lentokenttäbussin reitillä. 😉

Saaran uusi koti-9

Saaran uusi koti-12

Tänä aamuna kovin sumuista, mutta kesällä luulisi olevan ihan vihreääkin.

Nuuskamuikkusen Alppila

Ja mikä parasta: Nuuskamuikkusemme – kuten se ”oikeakin” – on sitä mieltä, että Muumilaakso on sittenkin paras paikka asua. Suomeen aikoo jäädä.

Saaran uusi koti-15

Kovasti on  tytär uuden työtaipaleensa alusta tykännyt. Verrattuna edellisiin työpaikkoihinsa (siivousfirma, hampurilaisketjussa kolmisen vuotta, mansikanmyynnissä pari kesää, ja kaksi markkinointiyritystä Meksikossa) on ollut ihmeissään tämän uuden kanssa: uudessa on työsuhde-etuja (mm. ”lounarit”, puhelin, kahvit, verraten suuri määrä erilaisia lehtiä ilmaiseksi, Meksikossa piti maksaa vedestäkin), jokainen  viikko aloitetaan yhteispalavereilla, jossa kiitetäänkin sellaisia, jotka ovat edellisellä viikolla tehneet erityisen hyvää työtä/tulosta. Joustavuutta on luvattu, eikä kellokortteja ja minuuttiaikatauluja ei ole – ”ja silti kaikki tulee ajoissa töihin” ja kaikki tekevät työnsä ja enemmänkin. ”Ja on sellainen eteenpäin pyrkimisen meininki, haetaan ratkaisuja eikä paikkailla virheitä (vrt. Meksiko)”.

Saaran uusi koti-16

Huomenna olisi minunkin palattava kustannuspaikalle. Flunssa on loman aikana liki pois hoideltu, mutta usein kymppiviikon lomalta palaan töihin naamasta ruskettuneena: laskettelukypärän/pipon ja aurinkolasien rajat selkeinä, eikä epäilystäkään, ettenkö olisi ulkoillut ja liikkunut. Tavallisesti viikon mökillä ennätyshyvin nukkuneena. Nyt olen tuosta tavoitteesta aika lailla kaukana. Mutta nou hätä, kyllä se tästä taas. Kevättä jo ilmassa.

Kirjoitettu kello 19:29

Meillä oli hyvä suunnitelma, lista siitä mitä tarvitaan, mitat otettuna ja kolme ei-niin-innokasta-shoppaajaa. Kello oli 9.08 kun starttasimme Porvoonkadulta kohti Ikeaa, Anttilan Kodin Ykköstä ja Askoa.

Ruokailuryhmä, kenkäteline, verhot molempiin huoneisiin, kynnysmatto, rasioita, rahi, vuodesohva (Askossa 697 euroa!! edelleen epäilen, että siinä on joku vika kun se oli niin halpa), mikroaaltouuni, kuivausteline, vessan roskis, lamppu ja epälukuinen määrä kaikenmoista pientä. Hyvin mahtui kaikki auton kyytiin.

WP_20150307_12_30_39_Pro

Ja tasan neljän tunnin kuluttua lähdöstä kaikki (vuodesohvaa lukuunottamatta) oli roudattuna yhdeksänteen kerrokseen!

Ja sitten alkoi Pehtoorilla palapeli.

WP_20150307_14_19_45_Pro

Minulla päävastuu astioiden ja verhojen parissa, tyttärellä vaatteidensa ja muiden tykötarpeidensa paikoilleen laittamisessa.

Puoli seitsemältä olimme valmiit lähtemään ratikka ysin kyydillä kohti Rikhards gastroravintolaa.

WP_20150307_19_20_09_Pro

WP_20150307_19_50_50_Pro

Gastropub oli hyvä. Ainoa vaan, että listalla ollutta hummeria ei sittenkään ollut, että tyttären kananpaika oli vähän raaka sittenkin ja että jälkiruoaksi tilaamamme konvehdit olivat ensimmäisellä kerralla jotain ihan muuta.

WP_20150307_20_35_03_Pro

Mutta näistä puutteista huolimatta plussan puolelle jäi kokemus. Tytär totesi pitävänsä tällaisista tupareista. 😉

Ja taas ratikkapysäkille.

IMG_0017

Paluu Porvoonkadulle. Kyllä tästä on tyttärelle koti tulossa. 🙂

WP_20150307_18_20_03_Pro

InstagramCapture_b1b18019-9734-4cd9-afcd-34d4034841b1

Kirjoitettu kello 22:31

Helsingissä on tullut vuosien varrella vietettyä jos vaikka minkälaisia päiviä. Kierreltyä kauppoja, arkistoja, tuttuja, sukulaisia, ajeltua onnikalla ristiin rastiin, museoissa, juhlissa, puistoissa ja rannoilla, joskus remontissakin. Mutta tänään kyllä erilainen kuin ikinä ennen. Vietin päivän luutu ja juuriharja kädessä.

Muuttopuuhissa

Tuossa se on. Tyttären parin neliön keittokomero. Enkä ole ikinä elämässäni nähnyt mitään niin likaista. En ikinä, mutta ei ole enää! En mene yksityiskohtiin…

Samaan aikaan toisaalla  (eteisessä) Pehtoori maalaili. Eihän sitä kannattaisi vuokra-asunnossa paljon maalailla, mutta todettiin, että helpommaksi, että alakerran rautakaupasta haetaan maalipurkki ja tela, ja Pehtoori maalaa seinät kuin että minä alan niitäkin jynssätä. Ja kuinka iloiseksi tytär tulikaan nähdesssään valkoisen eteisen!

Noista sotkuista huolimatta ruokahalu säilyi, tai siis palasi. Neljäksi menimme kaupunkiin, – satoi kovin ikävästi rännän sekaista vettä. Tuuli kovasti. Eikä tiennyt, mikä vuodenaika on. Mutta treffasimme töistä päässeen tyttären, teimme muutaman pikkuostoksen ja siirryimme ravintola Gaijiniin. Minä olen käynyt ennenkin. Tytär ja Pehtoori eivät. Tunsimme lasillisen samppaajaa ansainneemme. Ja erinomaisen illallisen.

Jo päivällä Pehtoorin kanssa siivotessa, rempatessa, laitellessa, totesimme ”tämä me hanskataan”. On yhdessä yksi talo rakennettu, rempattu ja rakennettu mökkiä, pihaa laiteltu, ja vaikka mitä käsillä näkyvää tehty. Ihan hyvillä mielin kimpassa tehty.

Ja nyt kolmisin hyvillä mielin tupareita (vielä laatikoiden) keskellä vietämme. 😉

Kirjoitettu kello 21:43

Muuttopuuhissa

Hangasojalla kaunis aamu, sellainen kuin hiihtolomalla soisi aina olevan. Olisi ollut unelma keli mennä mäkeen: pikkupakkanen, aurinkoa, rinteissä puuterilunta eilisen sateen jäljiltä. Mutta eipä nyt mäkeen. Paitsi että tauti edelleen riesana, oli ihan muuta ohjelmaa tiedossa.

Tasan viisi tuntia siitä kun suljin Hangasojan mökin oven tapasin Helsingissä Porvoonkadulla tyttären, joka oli saanut luvan lähteä töistä puoli tuntia etuajassa.

Liekö koskaan olen ollut niin kansainvälisellä lennolla kuin tänään Ivalo-Helsinki välillä. Ivalon pienellä – tosin laajentumassa olevalla – lentokentällä oli liki familiääri tunnelma, brittejä ja japanilaisia enimmäkseen, mutta myös ranskalaisia, venäläisiä, italialaisia, saksalaisia (tai ainakin saksaa puhuvia) ihailemassa torstain keskipäivän kaunista Lappia, ostamassa lentokentän pikkuputiikeista poronlihaa, joulupukkimatkamuistoja, hirvi-, lohi-, muikku-, karhusäilykkeitä, kuivattuja mustikoita ja hillamarmeladeja. Kummasti tunsin itseni melkein natiiviksi lappilaiseksi noiden keskellä.

WP_20150305_11_15_07_Pro

Eskelisen kyydissä lentokentälle näytti tältä.

Muuttopuuhissa-2

Kuvassa lappilaista lussukka- vai pitäisikö sanoa jo vain -meininkiä: laukkukärryn kuski otti aurinkoa! 😉

Puolentoista tunnin lennolla nukuin, huolimatta siitä, että takanani istui lennon ainoa kirkuva ja penkissä roikkuva ja sen yli tuleva vaippaikäinen, jonka äiti oli lastakin isoäänisempi sählääjä. Unentarvetta siis on.

Lennon alussa näkyi selvästi se mitä on tietty ja koettu kymmeniä kertoja alhaalla: Saariselän tunturijono on säärintaman jakaja siten, että pohjoispuolella paistaa ja on pilvetöntä, eteläpuolella (= meidän mökkipuolella) pilvet verhoavat taivaan.

Muuttopuuhissa-4

Koskaan ennen en ole lentänyt Ivalosta Helsinkiin, enkä yhtään minnekään muuallekaan. Jokunen vuosi sitten lensin toisin päin: silloin oli luentoreissu pääsiäisviikolla Tampereella, josta junalla Helsinkiin ja sitten lentäen pohjoiseen. Nyt siis toisin päin.

Kulttuuri-, ilmasto-, äänimaailma Suomen ääripäissä häkellyttävän kontrastinen.

Muuttopuuhissa-5

Hangasojan hiljaisuudesta kauniista talvesta tihku/ränräsateeseen, pakokaasuun ja liikenteen  meteliin.

Mutta oli juhlaa, että sain lentää tuon välin, ja olla nuo pari – vaikkakin tautista – päivää yksikseni möksällä.

Pehtoori lähti jo tiistaina aamulla mökiltä autolla Ouluun, kävi eilen vanhempensa ja näiden remonttiraksan tarkastamassa, ja pakkasi muuttoauton Juniorin kanssa. Tytär oli jo ennen Helsinkiin lähtöä pakannut kaiken laatikoihin, ja eilen ehtoolla Pehtoori & Poika sitten roudasivat kamat isoon pakuun.

Tänä aamuna sitten sekä tuo muuttoauto että Pehtoori omalla autollaan lähtivät Helsinkiin. Ja nekin olivat just ennen neljää Porvoonkadulla.

Ilta on muuttoa tehty, tosin tietysti oli käytävä syömässä. Tuossa naapurikorttelissa on Taverna Zorbas. Hyvin maistui minullekin, tauti hellittää.

Näkymät ikkunasta kovin erilaiset kuin aamulla Hangasojalla…

Muuttopuuhissa-6

Kirjoitettu kello 22:07

Hiljaista, mustavalkoista, takkatulen ääressä lämmintä.

Mukavaa yksinoloa, melkoista väsyä, hillitön nuha, ehkä jopa vähän kuumettakin, pää raskas.

Aamupäivällä vanhojen herrojen puheluita ja sähköposteja – toivoivat tapaavansa minut, – mikseivät nuoret miehet soita tai sähköposteile ja toivo tapaavansa? 🙂

Lämmitin sitten saunankin. Rantasaunan lempeät löylyt helpottivat hetkeksi oloa.

Äidille puhelu(ita), nuorten ja Pehtoorin kanssa tulevista sopimista, muistuttamista.

Vähän töitä, enemmän Tervoa.

Ei oikein edes ruoka maistu, lounasmakkara sentään. Ja äskeisen pihalla piipahduksen jälkeen vitriinin alakaapista löytyneen jouluglögin jämät tekivät kipeälle kurkulle hyvää.

En ole oikein runsassanainen tänään. Johtunee tästä retriittitunnelmastakin. Hyvä olla vähän vähemmällä välillä.

Mutta kaunista ja hiljaista täällä on. Koko päivän on satanut kevyttä lunta. Myrskyjen jäljet ovat häipyneet. Hanget ovat korkeat (about 70 cm) ja valkoiset.

lunta-3-2

Näin paljon on satanut tänään. Viisi senttiä?

lunta-4-2

Tämä meidän huikea rantasauna. Parempaa ei ole.

lunta-5-2

Purolle polku suora ja valkoinen.

lunta-6-2

Pulahduksen jätin kuitenkin väliin.

lunta-10

Sula olisi ollut.

 

Kirjoitettu kello 19:03

– Miten niin ei voi käyttää Sauna-Tolua lattioiden luutuamisessa? – Ihan hyvin voi. Ja nyt tuoksuu puhtaalle, tuntuu raikkaalle.

Ei vieläkään pakkasta, ei vieläkään kimmeltäviä hankia, tuuli kova, yölläkin melkein myrskysi. Kävimme kimpassa lenkillä, ja mökille palatessa (Pehtoorin kiivetessä liiterin katolle lumen puotttoon) päätin, että tänään on mattojen lumipesun aika.

Eikun mökin matot hankeen hakattavaksi ja harjattavaksi. Silloin kun täällä mökillä on nuoret tai ystäviä olemassa, ei tule juuri siivottua, mutta tänään oli oivallinen tilaisuus moiseen. Ja nyt ovat mökin keittiö, tupa ja kylppäri puhtaita.

mattoja

mattoja-2

mattoja-3

Luutuaminen on hyväksi.

Sen jälkeen oli hyvä tovi lueskella luennon harkkojen vastauksia, ja sitten illansuussa rantasaunan jälkeen syödä.

Ylipäätään oli aika tylsää safkaa, mutta hyvän mökkikastikkeen tein: 1 prk demi-glacea kuumaksi, sitten joukkoon 1/3 pkt kanttarelli-(tms. mielimaku)tuorejuustoa, pippuria, suolaa, vähän eiliseltä jäänyttä punaviiniä, kastikesuurustetta ja voila! Ihan gourmet-soosi siitä tuli.

Ja eilen tein mökkimuffinseja, joita oli jälkkäriksi(kin). Olennaista on vatkaamattomuus ja se että emme pitäneet Alku – karpalo-omena -hiutaleista. Olemme tykänneet kovastikin Alku Sadonkorjuupuurosta, ja matkalla pohjoiseen ostimme kokeeksi paketillisen Karpalo-Omena- Alku-kaurapuurohiutaleita.

Eilen aamulla yhteen ääneen toisillemme todistimme, jotta ei ole oikein hyvä tämä setti, ja illalla jo päätin, että hiutaleet on hyötykäytettävä muutoin kuin puurossa. Ja tässä tulos.

mökkimuffinseja

Mökkimuffinsit
noin 20 muffinia

2 munaa
2 dl ruokokidesokeria
75 g sulatettua voita tai margariinia
3 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
1 prk rahkaa
pari dl marjoja

Sekoita kaikki ainekset. Jaa muffinivuokiin ja paista 200 asteessa parikymmentä minuuttia.

mökkimuffinseja-2

Siinä se on: koko aamiainen yhdessä paketissa. On rahkat, kaurahiutaleet, marjat yhdessä. No toki vähän sokeria ja rasvaa, mutta lomahan nyt.

Ja toki hillojen tilalla voit käyttää mustikoita, vadelmia, omenapalasia… Meillä nyt ei täällä möksällä ollut muuta kuin hilloja. 😉 Jotta hyvää yritin, mutta priimaa pukkaa. Hah. Joka tapauksessa, kyllä ovat meheviä. Parempia kuin puuro.

 

Kirjoitettu kello 19:02
Su
01
03
2015

Mökkielämää

Nyt pyryttää. Niinhän minä toivoinkin. Peittäisi nuo hankien päällä olevat roskat, tekisi maiseman kauniiksi. Sellaiseksi taikatalveksi kuin oli pari vuotta sitten, sellainen kuin täällä usein on: Taikatalvi Hangasojalla. Nyt noita hankia en ole kuvaillut.

Aamuladulla kännyllä muutaman otoksen sentään räpsäisin. Pari kilometriä ehdin sivakoida ennen kuin latukone tuli vastaan. Sen jälkeen oli näin sileää ja sujuvaa.

Ladulla

Huolimatta siitä, että tuuli oli eilistäkin kovempi, oli edelleen mukava metsänsiimeksessä hiihdellä, punaisia poskia hankkia.

sisällä-5

Eipä ollut tänäänkään ladulla ruuhkaa. Pehtoori kävi vasta puolenpäivän jälkeen, putsailtuaan vanhan mökin katon lumesta, ja silloin oli jo ollutkin hiihtäjiä. Minä näin vain yhden – norjalaisen – pikkuperheen, jonka noin nelivuotias hiihteli kuin vanhakin tekijä ja isä veti vauvaa tämmöisessä. Kaikkea sitä.

HiihtoThule

Niissä kohtaa, jossa ei ole puita lähellä, hanget ovat vielä kauniit, pehmeät.

sisällä-2-2

Mutta hyvin täällä kuluu aika sisälläkin. Päivän kiintiö Kekkos-tutkimusta luettu ja ruokaa tuunattu. Jari Tervon ”Revontulten tie” kohta luettu. Taitaa olla ensimmäinen J. Tervon kirja, jonka saan luetuksi loppuun. Enkä tiedä, olisinko lukenut tätäkään, jollen olisi elänyt teinivuosiani samaan aikaan kuin omaelämäkerrallisen opuksen Jari. Ajankuva piirtyy hyvin tuttuna. Oulun Koskelankylässä maailma oli 1970-luvun alussa hyvin samankaltainen kuin Tervon Rovaniemi. Ja Tervo saa tekstin kuulostamaan 14-vuotiaan kirjoittamalta. Nokkeluudet tervomaisia, hymyilyttävät hyvinkin.

Vihdoin kokosin myös joulupuun, juhannuskuusen, lastukoristeen, jonka kävin jo ennen joulua Lovi-liikkeestä ostamassa. Tässä nyt ensimmäinen kuva siitä. Olen jotensakin varma, että täällä tulette näkemään siitä jos vaikka kuinka paljon kuvia eri vuotuisjuhlien yhteydessä. Mitenhän sen koristelisi pääsiäiseksi?

sisällä

sisällä-2

Se on hyvä ”viherkasvi” mökkioloihin.

Ja toki meillä on täällä tulppaanejakin.

sisällä-4

Nyt aika siirtyä takkatulen ja telkkarin ääreen, kudinkin on mukana.

Mökkielämä tuntuu hyvälle.

Kirjoitettu kello 18:24
La
28
02
2015

Mökkilauantai

Hiihtolomalla mökillä ’kuuluu’ olla kimmeltäviä hankia, kirpakoita pakkasia, ainakin öisin, välillä ehkä hillittömiä pyryjä, sininen kirkas taivaankaari, iltayöstä revontulia…

No tänä vuonna ei näköjään kuulu. Eilen iltainen kova tuuli jatkui yölläkin; unen läpi, välillä herätessä, kuulin, kuinka täällä tuntureiden katveessakin tuulee lujasti. Ja on täällä tainnut olla melkoisia myrskyjä jo edeltäviä päivinä, viikkoina. Metsissä on paljon kaatuneita puita, hangilla oksia ja havuneulasia.

Aamulla yksi pakkasaste, pilvistä, edelleen tuulista, tuhnuisen näköistä. Kovasti mietin itselleni selitystä lintsaamiselle, miksi en sittenkin lähtisi hiihtämään. Mäkeen menemättämyyden perusteluksi riitti kova tuuli ”liekö hissit edes pyörivät”. Mutta miksi en lähtisi hiihtämään? No kun kunnon syytä ei tullut mieleen, oli lähdettävä.

Ja kuinka olikaan mukava hiihtää, ihan hurjan hyvin kulki. Eipä juuri muita näkynyt; ehkä siksi, että olin ladulla jo aika varhain ja ehkä vaihtopäivä (keskisuomalaisten hiihtolomat ohi, pohjoisimman Suomen lomalaiset vasta tuloillaan… ?) piti hiihtäjät pois tunturista.

1-5

Lunta riittää. Puissa palleroita.

1-6

Möksälle palatessa Pehtoori oli lumitöiden ohessa lämmittänyt jo saunan: lauantaiaamupäivän rantasauna ei ole ole ollenkaan hassumpi juttu. Mietin että tällaiseen elämänmenoon voisin ehkä tottua. 🙂

1

On se aika vuodesta että pöydässä on yhtä aikaa sekä tulppaaneja että kynttilä.

1-4

Myöhäisen lounaan, vai varhaisen päivällisen, nautimme. Eilen Sodankylästä ostettu nieriä ja uutuus riesling olivat pääosassa. Tuo Alsacen riesling vähän vaisu. Uuninieriä fenkoli-purjopedillä, täytettynä tilli-tuorejuusto-ruohosipuli-punasipuli-kermatilkka-tahnalla, oli puikulaperunoiden keralla oikein hyvää. Pintaan tehtyihin viiltoihin sitruunavoita, pinnalle suolaa ja valkopippuria. Uuniin (200 C) puoleksi tunniksi.

1-2-2

Ja äsken jälkkäriksi eilen ChocoDelistä ostetut salmiakkikakun palaset. Ui-jui.

1-2

1-3

Tuosta löytyy hyvä syy ja tarve lähteä vielä ulos tekemään vähän lumitöitä. Lunta täällä riittää.

Kirjoitettu kello 17:10

Ihan sula tie Kemiin asti, ja Rovaniemelle. Ei juuri liikennettä. Paitsi juuri ne, jotka ajaa 74 km/h kahdeksankympin rajoitusalueella. Mutta mihinpä meillä kiire.

Rovaniemellä huomaan, että liikennejärjestelyt ovat uusimisen alla, paljon tietöitä. Mutta ihan sama. Puolelta päivin siellä ollessa jo taas kova nälkä; tämä katarriko se aiheuttaa, että voisin syödä jatkuvasti! Oikeasti on nälkä ihan aina vähän päästä. Siispä perinteinen Coffee House, ja täytetty croissant. Tavallisesti riittää pelkkä cappuccino ja/tai croissant. Ja sitten Lordin aukiolla olevaan ChocoDeliin.

Paistinkääntäjä, Lapin keittiömestari, joka muutama vuosi sitten rohkeni ja sanoutui irti opettajanvirastaan (Lapin AMK), perusti suklaadelin ja bakeryn, on mitä ilmeisemmin onnistunut elämänmuutoksessaan.

Konvehtejaan on päästy muutaman kerran maistamaan Lapin keittiömestareiden Herkkupöytätapahtumassa, tämän kokemuksen perusteella ja muutenkin, olin varma että kannattaa piipahtaa.

Chocodeli-5

Chocodeli

Nyt on niistä kahdestatoista ostamastamme konvehdista om maistettu ensimmäiset: valkosuklaa-salmiakki maistui jälkiruoaksi enemmän kuin hyvin. Huomenna ehkä savuporo-suola tai hilla-valkosuklaa. 🙂

Chocodeli-2-3

Chocodeli-7

Ja tiedättekös_ tämä ChocoDelin J. tulee pitämään toukokuussa Ouluun suklaakurssin ja osallisena järjestelyihin aion ehdottomasti mennä!

Chocodeli-2

Ja ostettiin me mukaan kaksi leivostakin… Josko huomenna saisi itsensä ladulle, niin herkut tulisi ansaituksi.

Chocodeli-3

Rovaniemen jälkeen auton lämpimittari alkoi näyttää pakkasta: – 0.5 C. Vaikea uskoa, että ollaan menossa Napapiirin pohjoispuolelle maaliskuun eka viikkoa viettämään – tai siis osaa siitä.

Sodankylässä oli aika poiketa ostamaan muutakin kuin jälkkäriherkkuja. Jäämerentien varressa pönöttää muutaman vuoden vanha Pohjantähti-K-marketti. Sieltä sitä einettä haettiin, sitä kohti mennessä näin enemmän kuin pari potkukelkkailevaa paikallista matkalla ruokaostoksille. Onko Tuulestatemmatun lukijoissa yhtäkään, joka kävisi potkutellen ruokakaupassa? Jos on, ilmoittautukoon! Lupaan palkita ChocoDelin pienelllä rasialla.

Matka jatkui, Pehtoori ajeli, minä luin Kekkos-tutkimusta. Ettekä usko, mutta oikeasti vähän jo kiinnostikin. Ja kun kerran olin luvannutkin, että kommentoin. Ja sitä riittää luettavaksi koko viikoksi.

Ai niin, lomaviikkohan se on. Laitoin töissä ovenpieleen lapun… yritin olla hauskka

Hiihtolomalla.
Hiihto? Loma?
Noh, jokatapauksessa olen täällä vasta 9.3.

Oikeastaan tuossa ei ole mitään hauskaa. Päinvastoin, se on missio. Hiihdän jos mahdollista/huvittaa/haluan/ilmoja pitelee. Lomailemaan pyrin.

Tänne tuuliseen Lappiin on siis tultu, täällä Hangasojalla tovi ollaan. Myrskyävästä illasta huolimatta en ole pahoillani. Myrsky kun sallii sisällä pysymisen. Tein pizzaa. Ikinä ennen en ole täällä tehnyt pizzaa. No en tee sitä usein yleensäkään, mutta tänään tein, ja vielä täällä. Oli hyvää – ja lihottavaa. Ihan sama. Hyvää oli.

Ai niin, Rovaniemellä käveltiin Sampo-keskuksen läpi: joku pikku putiikki… Ostinkin kaikkea pientä. Tyttärellekin tuliaisiksi.

Ja tämä oli pakko ostaa.

—   hihitytti.

1-11

Kirjoitettu kello 19:38
La
21
02
2015

Luppoilua

Leppoisan lauantain aamu alkoi lempeällä Alku-kaurapuurolla. Kovin verkkaisesti lähdin liikkeelle. Ja sellainen runsaan ajan tuntu ollut koko päivän. Oli aikaa käydä rauhassa kauppahallissa. Jutella tuttujen puodinpitäjien kanssa, ja sortua Juustokuusta ostamaan monta pientä palasta: ruskeaa goudaa, parmiaggianoa ja Troncal-chorizoa. Kauppias puhui Troncalista siihen tyyliin, että oletti minun heti tietävän, kuinka erinomaista ja maailmankuulua erikoisherkkua se onkaan. Minä hövelinä nyökyttelin ja osoitin olevani vallan tietoinen, että onhan se troncal nyt ihan eksellenttia. Totta puhuen: nevö hööd.

Chorizo chipsit-2

Kauppias kehotti tekemään siitä chipsejä. Chipsejä? – Jep, jep. Ja minähän tein. Leikkasin niin ohuita siivuja kuin pystyin, liki läpikuultavia siivuja yritin. Ladoin niitä leivinpaperin päälle ja pistin hetkeksi kuumaan uuniin (”pari, kolme minuuttia parisataa astetta”). Mukavia snackseja tuli.

Chorizo chipsit

Napostelimme nuo ruokaa tehdessä sellaisenaan. Mutta ajattelin, että olisivat oivallisia myös esimerkiksi kurpitsa- tai bataattisosekeiton ohessa, tai murusteltuna keiton pinnalle. Teen toistekin.

Lenkille suoriuduin vasta kaupunkireissun jälkeen, ja kuinka rumannäköistä olikaan joka puolella. Ja kuinka tuntuikaan huhtikuulta. Lösö keli, minulla ihan liikaa vaatetta, mutta samanaikaisesti tuntui hyvälle aistia tuulessa häivähdys kevään tulosta, ymmärtää, että helmikuu on pian ohi.

Pehtoori tyhjensi piazzan, sisäpihan, lumesta. Eikä ollutkaan mikään ihan pikkuinen kolausoperaatio.

Minulla on kulunut aikaa paitsi mielenkiintoisen graduaihion lukemiseen myös surffailuun. Etsin vuodesohvaa. Helsingissä hotelliyöpymisiä kun on tarkoitus vähentää: tarvitaan vuodesohva. Tytär on saanut vuokratuksi kaksion, ja olen luvannut maksaa pienen osan vuokrasta sekä hyvän vuodesohvan, jotta voimme käydä luonaan bunkkaamassa kun Helsinkiin on asiaa tai läpikulkumatkalla yösijaa tarvitaan.

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tuulestatemmatussahan pidättäydytään ihan tietoisesti päivän politiikasta, eikä oteta kantaa ”kohujulkkisten” tai muiden lööppihenkilöiden elämänmenoon, mutta tämä on vaan pakko jakaa. Ihan hillitön!!! Kuuntele!

 

170

Kirjoitettu kello 18:52

Hain viikonloppuna netistä kirjoneuleohjetta. Ja mihin törmäsinkään!

Salmiakkitossu

Super Salmiakki -sukat! ”Makeita karkkineuleita” -kisan voittaja ovat nuo. Ja paljon muitakin hulppeita toteutuksia Novitan kisaan oli tullut: https://www.novitaknits.com/fi/makeat-karkkineulevoittajat. Enpä taida noista mitään aloitella, ehkä jotain muuta.

Vaikka eipä tässä nyt… aika vastikään tulin voutineuvoston vuosikokouksesta: saimme vastuuvapauden ja uudet suunnitelmat hyväksyttiin. Ei hallituksen jäsenten vaihdoksia; ehkä jatkan vuoden jälkeenkin, ehkä vuoden tai pari. Olisinkohan sitten osuuteni ko. poppoossa tehnyt, katsotaan nyt.

Ihan asiasta toiseen… tai siis luentooni. Olen tehnyt töissä kollegoilta gallupia, ja muutamilta muiltakin (= Pehtoorilta), mutta nyt taas kyselisin teiltä hyvät blogissa kävijät: tuleeko mieleesi, mikä tai mitkä firmat olisivat käyttäneet historiaa hyödyksi markkinoinnissa ja brändäyksessä. Saa olla suomalainen tai ulkomaalainen, mutta kerro pari. Esimerkkinä voisin mainita sen mikä minulla tuli ensimmäisenä mieleen: Paulig

Ja Pauligin sivuiltahan se sitten löytyi myös uusi trendiherkku laskiaiseen. Heti minun whoopieitteni jälkeen seuraavaksi trendikkäin? Suklainen laskiaiswrap! Katsohan. Voihan tuota tehdä tämän laskiaistiistain jälkeen, eikö vaan?

Mutta palatkaamme kysymykseen: minkä yrityksen tai yhteisön mainos- ja/tai julkisuuskuvassa historialla on sijansa, mikä yritys on tuotteistanut historiaa tavalla tai toisella? Kerro kommenteissa, pliis. Ensi tiistain luennoilla näistä jutuista puhumme ja haluaisin esimerkkejä.

Kirjoitettu kello 21:45

Arki-iltana ei pitäisi ottaa yöpöydältä unilukemiseksi sellaista kirjaa, jossa on alle 100 sivua, mutta yli 50 sivua lukematta. Jos ottaa, niin käy niin, että lukee kirjan loppuun ja kello on yli puolenyön kun sen laskee takaisin yöpöydälle. Ja sitten kun on tämä sisäinen kello jämähtänyt sellaiseen viritykseen, että aamuviiden jälkeen loppuu uni ihan riippumatta siitä, moneltako olet nukahtanut, niin iltapäivän tunteina pitkän pitkässä koulutusneuvoston kokouksessa alkaa jossain vaiheessa puuduttaa. Mutta olipa siellä sellaisia asioita, jotka koin kovin omakseni, sellaisiksi, joihin minulla oli mielestäni vahva, perusteltu mielipide ja kokemusta ja näkemystä muillekin jakaa, joten enpäs sitten herpaantunutkaan. Opinnäytetöiden ohjaus ja koulutuksen kehittäminen ja tutkintosaannon parantamisen keinot saavat minut kyllä pysymään hereillä ja ottamaan kantaa. 😉

Se kirja, joka piti lukea loppuun, oli Jeffrey Archerin  Kane ja Abel, jonka Juniori antoi Pehtoorille isänpäivälahjaksi. Se on yli 500-sivuinen kirja, josta voisi ehkä käyttää hieman naiivia ”lukuromaani”-nimeä. Se on siitä kummallinen kirja, että Archer on kirjoittanut sen jo 1970-luvulla ja sitten tehnyt siihen ”päivityksen” 30 vuotta myöhemmin. Ensimmäinen versio oli myyntimenestys ja sellaiseksi tämä vol. 2 on kai myös nousemassa. Merkillinen Euroopan ja Amerikan historian läpileikkaus 1900-luvun alusta kylmän sodan vuosiin se on. Amerikkalaisen vapauden ylistyslaulu. Ei niin kovin suuria tunteita tai älyllistä pohdistaa aiheuttanut. Esimerkiksi Kati Tervon ”Sukupuu”, jonka luin tuota ennen, oli paljon koskettavampi, todempi, enempi ”historiallinen romaani”. Mutta yhtä kaikki molemmat on luettu, eikä harmita.

Enpä tänään ole ehtinyt kameran kanssa missään olla, kuvailla, joten laitanpa Pehtoorin eiliseltä menomatkaltaan lähettämiä otoksia…

WP_20150210_12_52_17_Pro

WP_20150210_12_57_28_Pro

WP_20150210_13_27_24_Pro

Ma
09
02
2015

Kaipuu hangille

Nalskussa

Eilen olin Nallikarissa harjoittelemassa keväthankien kuvausta.

Josko hiihtolomalla (kymppiviikko) mökille pääsis. Kovasti tuo onkin ollut tänään mielessä, sillä Pehtoori ilmoitti sinne huomenna lähtevänsä ja mökkinaapuri/historiankirjoituskumppani kävi tänään duunissa kertomassa lähtevänsä hänkin pohjoiseen (84 v. ja ihan pokkana hurauttelee yksikseen mökille ja takaisin talvikelilläkin) ja säätiedotus lupaa sinne aurinkoa ja pikkupakkasta, ihan unelma rinne- ja hiihtokelejä. Jotta mieluusti minäkin suuntaisin jo nyt kohti Hangasojaa.

Nalskussa-3

Mutta vapaaviikolla (jolloin on kyllä ehkä yksi väikkärin käsikirjoitus arvioitavana ;)) on ehkä suunta etelään: on mahdollisesti tulossa muuttokuorman roudaaminen Helsinkiin. Siitä huolimatta haluaisin myös pohjoiseen. Mutta katsotaanpas nyt.

Nalskussa-4

 On nyt niin monta liikkuvaa tekijää, ettei oikein tiedä, mitä ehditään, missä välissä minne ja ketkä …

Nalskussa-5

Työt vain hieman häiritsevät vapaata liikkumista.

Siitäpä tulikin mieleeni … huominen luento olisi vielä täydenneltävä…

Kirjoitettu kello 18:51
Pe
06
02
2015

Vanhempana

Nukuin päiväunet. Olivat tarpeen. On ollut taas sellainen 5 x 5 viikko. Joka aamu olen herännyt viideltä, ja vasta tänään aamulla autolle kävellessä näin: liki täysikuu. Mutta ihan riittävästi olen kuitenkin nukkunut, jotta kaikenmoista liki farssiksi yltävää olen ehtinyt työviikon aikana kokea. Ja tänään olin liki ainut töissä: hiljaista ja aikaansaapaa.

Ensimmäinen helmikuun viikko on siis nyt  ”ryssitty”.

On kaksi kuukautta siitä kun Esikoinen palasi Meksikosta. Kolme viikkoa noista kahdesta kuukaudesta tyär on ollut Tampereella ja Helsingissä työnhakureissulla.

Lunch

Ja nyt kun tänään palasi Ouluun, yritän järjestää yhteistä safkaa, eivät nämä kaksi (kuvassa yllä) löydä viikonlopustaan sopivaa välämää tulla yhtäaikaa kotikotiin syömään.Tulihan tämä erityinen yhdessä syömisen tarve, juhlan aihe, hieman yhtäkkiä, mutta kuitenkin molemmat sitä haluavat. Ja Miniäkin. Ja me Pehtoorin kanssa tietysti.

Mutta kun tyttärellä olisi paljon muitakin tapaamisia – ennen kuin taas lähtee.

Lunch 2

Niinhän siinä sitten kävi, että tytär työpaikan sai! Ei ihan ilman jännitystä, monenlaista tekemistä, kahdeksan tunnin(!) soveltuvuuskoetta tulokseen päässyt, mutta niin vain paikan sai. Ja lopulta sitten oli jopa valinnan varaa. Ja valitsi sitten sen, jota itse eniten halusi: Kauppalehden digi-markkinointitiimissä aloittaa reilun viikon päästä.

Ja ennen kuin lähtee, ennen kuin muuttaa Helsinkiin, olisi toive viettää ilta yhdessä ruoan äärellä. Ja tavoitteeseen pääsemiseksi minä tässä jatkan koordinointia.

Olenhan niin iloinen tyttären puolesta, ylpeä toki, eikä vähäisin ilon aihe ole se, että työpaikka on Suomessa.

Kirjoitettu kello 19:59

Aloitin työpäivän soittamalla tarkoittamani henkilön veljelle. Tarkoittamani henkilö työskentelee yliopistolla, ja olin saanut eilen hänen numeronsa, ja minulle vielä erikseen sanottiin, että kyllä se T. tulee aina aikaisin, saat varmasti hänet kiinni ja ”ihan rauhassa voit soittaa heti aamusta”. Itsekin olen vuosien aikana nähnyt ja oppinut, että T. tulee aikaisin – meillä kun on autopaikat samassa rivissä, ja hänen autonsa on usein parkkipaikan ainoa silloin kun tulen. Joten en empinyt heti seitsemän jälkeen kilauttaa, koskapa tarvitsin apuaan heti kahdeksalta. Herätin veljensä. Veli ei ole aamuvirkku. Hän kertoi sen puhelimessa. Ei hän niin kovin vihainen ollut. Sanoin olevani pahoillani. Ei se paljon auttanut.

Kahdeksan jälkeen, kun olin saanut myös tarkoittamani T:n kanssa asiat hoidetuksi, minulla oli suoritettavana yksi pieni työtehtävä yhden toisen yliopistolaisen kanssa, ja hän on aika uusi meillä, emme ole juuri tutustuneet aiemmin. Huomasin taas kerran puhuvani liikaa. Mutta se auttoi. Tutustuimme.

Loppupäivän ohjelma meni ”Avoin ovi” -päivän merkeissä. Olin ilmoittanut, että tänään olen vain ja ainoastaan opintojen (ja opinnäytetöiden) ohjausasioissa paikalla. Olipa avoin päivä. Tänään en puhunut ohi. Ehkä se johtui siitä, että odotin kysymyksiä ennen kuin vastasin. En selittänyt omiani kuvitellen, että ne olisivat niitä asioita, joita opiskelijat haluaisivat kuulla. Koko päivä ja melkein parikymmentä kävijää/soittajaa meni ja kävi. Jäi hyvä mieli.

Töistä suoraan Caritakseen. En paljon puhunut. Yritin olla avuksi. Ajoitus on joskus mennyt huonomminkin.

Kun iltasella ruokapöytään Pehtoorin kanssa pääsimme, oli mukavaa puhuttavaa niin paljon, että erinomaisen hyvä broileripata jäi vaille huomiota. Ehkä ohje palautuu joku päivä. Yritän.

00-4

 

Kirjoitettu kello 21:17
To
29
01
2015

Leffassa

Miepä kävin elokuvissa. Tuosta vaan keksin ruoan jälkeen lähtä leffaan. Pehtoori ei jaksanu, halunnu. Menin yksin. Ei siellä montaa ollut. Ostin irtokarkkejaki. Stariin menin; se on mukava, perheyritys, leppoisa, familiääri, ei Finnkinon särmää eikä suuruutta, mikä on hyvä asia. Star on lähellä, kymmenen minsaa meiltä. Tosin tiet ihan luokattoman huonossa ja vaarallisessa kunnossa. Eihän se leffa nyt suuria tunteita herättävä ollut, eikä pitkäksi aikaa mieleen jäävä. Olihan lämminhenkinen kesäkuva. Harmiton. Välillä turhaa kohellusta, välillä kelpo dialogia. Johanna Vuoksenmaan ”Viikossa aikuiseksi” se siis oli.

Olinpahan pari tuntia pois koneelta, ajattelematta mitään. Vastasi tarkoitustaan.

leffassa

Ja nyt sitten täällä powerpointtisetti odottaakin työstäjäänsä. Enpä taida viihtiä enää. Ehdinpä huomennakin. Tai jollen ehdi, niin sitten en.

Aika rehvakkaana olen. 🙂  ♪ ♪ ♪ ♫ ♫ ♪

Kirjoitettu kello 20:58

Jos viikossa tulee tusinan verran vastauksia kommenttilaatikkoon, voisin arpoa tuolta varastosta sen viimeisen seinäkalenterin, joka on jakamatta ja jossa on ottamiani kuvia Oulusta.

Näinhän minä tuon ”Oman kunnan historian” -postauksessa lupasin. No ei tullut kuin viisi vastausta. Niistä kiitän kauniisti, ja niistä sain hyvää tietoakin. Ehkäpä siis vielä jemmaan kalenteria, ja järjestän piakkoin jonkin uuden kyselyn, veikkauksen tai arvonnan jossa se sitten on palkintona.

Mutta palaanpa noihin kommentteihin:

Kaakkuri kirjoitti, ”koulun vieressä asui innokas kotiseutuharrastaja, joka kävi kertomassa koululaisille paitsi oman kylämme historiasta, mutta myös entisajan elämästä ylipäätään” – tällaista minusta voisi käyttää enemmänkin. Miksei kouluun ala-asteelle tai yläkouluun pyydetä useamminkin ”eläviä esimerkkejä” historiasta, miksei hyödynnetä muistitietoa. Tai miksei oman paikkakunnan tapahtumien kautta avata Suomen tai maailmanhistorian tapahtumia laajemminkin. Liki joka kylässä, pitäjässä tai kaupungissa on jonkun paikallisen merkkimiehen patsas: eikö kotiseudun oman suurmiehen tai elinkeinoista kertovan teoksen kautta voitaisi – vaikka opetussuunnilman puitteissakin – tehdä historiaa läheisemmäksi ja siten ehkä kiinnostavammaksi?

Pyörä-2

Koivun vastaus oli minulle melkein odotettu: kouluopetuksessa ”puunilaissodat jäivät nimenä mieleen”. Kertoo hyvin paikallishistorian opetuksesta koululaitoksessa, varsinkin jokunen vuosikymmen sitten. 😉

Katri H:n – liki ammattimainen analyysi 😉 – oman kotiseudun paikallishistorioista on minulle hyödyksi luennonpidossa. Erityisesti pidin luennehdinnasta: ”Ne ovat myös positiivisia, ”maksaja on oikeutettu edustavaan muotokuvaan” -tyyppisiä teoksia.” Tuo on niin totta: useat paikallishistoriat on joskus kirjoitettu siten, että jää vaikutelma, että ”sen lauluja laulat, kenen leipää syöt”. Paikallishistorioista (tai yritys- tai vaikka urheiluseurahistorioista) toisaalta toivoisikin, että ne olisivat sellaisia kuten Katri H. kirjoittaa: ”Ne antavat ylivieskalaisille paikallistuntemusta, muokkaavat identiteettiä ja luovat tunteen yhteisestä menneisyydestä.”  Antaisivat varmasti vielä enemmän kun niistä tehtäisiin elämänmakuisia, ihmisläheisiä ja niistä olisi tieto ihmisillä.

Sadulle kiitos Kouvolan tilanteen kertomisesta. Siellä tuo historiaharrastuneisuus kuulostaa hyvin samankaltaiselta kuin Rovaniemellä on, tai ainakin on ollut.

Se että Haukiputaalta käytiin Oulussa ”historiallisella” kävelyllä, kuten Laura kertoi, on minusta oivallinen tapa, miten historiaa voisi tehdä tiettäväksi. Ja se tuo mieleen, mitä meidän (Pehtoorin ja minun) italian kielen opettaja Kansalaisopiston iltatunneilla jokunen vuosi sitten kertoi, kun kyselin, miten Italiassa opetetaan historiaa. Ensinnäkin siellä kouluopetus keskittyy Italian (ja antiikin Rooman) historiaan. Euroopan historia nähdään antiikin, renessanssin ja nationalistisen Italian kautta. Ja sitten tämä nuori italiatar kertoi, että tavallista oli, että historian tunneilla mentiin ulos kiertämään. Katsomaan niin kuin nyt vaikka sitä missä Gaius Julius Caesar piti Forum Romaniumilla puheitaan tai sitä missä Garibaldi ja paavin joukot taistelivat. Rooma on historia.

Forum Romanum

Historiikki vai historia? Näiden käsitteiden ero ei ole kovin yleisesti hahmotettu, mutta akateemisessa maailmassa niillä on vissi ero. Historiikiksi nimitetään usein aika suppeaa, tapahtumat ja päivämäärät kronologisessa järjestyksessä luettelevaa tai kertovaa esitystä. Se voi perustua alkuperäisiin asiakirjoihin, mutta tutkimuksellisuus, kontekstualisointi on usein kovin vähäistä. Katri H:ta lainaten historiikeistä voisi todeta, että ”Ne ovat ”totta”, niissä on lähdeluettelo, mutta niitä ei ole nootitettu. – –  analyysi ja keskustelu aiemman tutkimuskirjallisuuden kanssa on vähäistä.” Historia taas on (yleensä ammattilaisen) tekemä, lähdeviittein, historiantutkimuksen metodein tehty analyysi. Useimmat kaupunki- ja kuntahistoriat ovat juuri historioita.

Mustio

Nyt paikallishistoriallinen paatokseni tässä blogissa tokenee toviksi.

Kirjoitettu kello 18:51

Tammi- ja helmikuu ovat blinien aikaa. Miksikö? Niiden ”historiallisesta syystä” olen joskus kirjoittanut Kalevaan kolumninkin. Ohjeita niiden tekemiseen on ollut täällä blogissani useamminkin kerran. Erilaisia. Eilisiä blinikestejä varten olin valinnut sen perinteisimmän, yön yli kuplimista vaativan. Lopultakin ehkä parhaan. Ainakin meillä kokeilluista paras. KLIKS

Vielä kun eilinen paistajapoppoo olisi ollut vähän rauhallisempi, niin olisimme saaneet täydellisiä, nyt vain erinomaisen hyviä. 😉 Pojan kanssa kimpassa paistelimme, – kaksi säheltäjää, tulos sen mukainen. Mutta ei porukka valittanut. Isosta taikinasta paistellut humahtivat kaikki. Enempikin olisi ehkä mennyt. Paistamisen onnistumisessa, siinä, ettei rasva maistu, eikä roisku, olennaista on kirkastettu voi eli ghee.

Kuvassa näkyy, kuinka sakka on valunut lasin pohjalle, ja juuri sitä ei käytetä. Ghee eli kirkastettu voi (Valion sivulla ohje) on oivallista myös kun paistaa kuhaa tai muuta kalaa.

Blinikestit-7

Meillä siis oli tuota voita. Blinit hyviä, melkein loppuivat kesken, mutta onneksi oli ”vararavintona” rosamunda-uuniperunoita, joille blinilisukkeet sopivat tavattoman hyvin.

Blinikestit-2

Lisukkeena tietysti perinteiset roscoff-sipulihakkelus, vatkattu smetana ja siianmäti, sekä Myrttisen kurkut ja hunaja. Usein on ollut sienisalaattia, mutta tänä talvena viimeiset suolasienet söimme jouluna. Savuporolastujakin on joskus ollut. Vuorotellen-kirjassa tammikuun kohdalla on hyvä poromoussen ohjekin, mutta nyt tein uudenlaisen, ehkäpä entistä paremman.

Poromousse blineille tai uuniperunoille

100 g savuporolastuja
1 dl ranskankermaa
2 rkl ruohosipuli-Viola (tms)-tuorejuustoa
loraus kermaa
1 rkl silputtua persiljaa
parin sentin pätkä pieneksi silputtua purjoa
2 rkl puolukoita
mustapippuria

Sekoita aineet keskenään ja anna tekeytyä tovi jääkaapissa.

Blinikestit-4

Onhan niitä ehkä helpompiakin herkkuja, mutta tiedä häntä, onko sydäntalvella parempia… Meidän nuori (12 v.) vieraskin, ennen blinejä syömätön, tykkäsi. 😉

No sitten: mitä blinien kanssa juodaan? Vettä tietysti. Mutta blinit taitavat olla viinillisesti yhtä vaikea kuin parsa. Vuosia, vuosia sitten olimme Pehtoorin kanssa Stockan Alkossa ja päätimme (vastoin tapojamme) lähestyä henkilökuntaa kysyen neuvoa ”Mikähän olisi hyvä viini blineille?” – Myyjä katsoi meitä hieman oudoksuen ja kysyi ”Mitä ne blinit olikaan?”

Noh, olemme tehneet jos jonkinlaisia kokeiluja, viinikerhon kanssa päätyneet siihen, että samppanja on paras, mutta jos haluaa jotain edullisempaa ja ihan hyvää, niin eilen testaamamme, jonkun lehden (Hesari?, Viini-lehti?)  viini-ruoka-arviosta bongaamani ja eilen äkkiä Välivainiolta hakemani saksalainen Grauer burgunder (saksalainen Pinot gris) todettiin kahden hengen tuomaristollamme oikein kelvolliseksi.

Blinikestit-5

Blinikestit-6

Jälkiruoaksi oli kahvia ja viime viikonlopulta jääneitä Rocky Roadeja, perjantaisia konvehteja sekä kaupan Runebergeja. Kolmen eri leipomon skaba: Antell, Huovinen, Pullapirtti. Selkeää voittajaa ei ollut. 😉

Blinikestit

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Tänään ei ollut ”Oma paikallishistoria” -kisan arvontaa. (ei onnettaria: Esikoinen lähti ajelemaan Tampereen kautta Helsinkiin, nuoripari ”palauttamassa” nuorta vierasta Revonlahdelle. Joten arvonta siirtynee huomiseen tai tiistaille. Siis vielä aikaa osallistua. Mahdollisuudet  voittoon aika hyvät, sillä osallistujia vasta kourallinen. Katsohan täältä.)

Kirjoitettu kello 17:07

Olennaista on hyvä ruoka, joka on ansaittu ahkeralla työnteolla. Tai ei vaiskaan, ei se nyt niin mene. Mutta tänään on tullut oltua ahkera ja syötyä aika hyvin. Perjantaiksi. Perjantaiksi aika pajon töitä ja aika hyvää ruokaa. Kaikki on suhteellista.

Duunien jälkeen yritin ottaa päikkärit; hah! Oli niin kova nälkä ja vielä ylikierroksia, jottei siitä mitään tullut. Siispä aika pian luovutin ja siirryin Festaan köksäämään. Etanoita söimme (ja vähän  muutakin). Kaksistaan. Koko perheen blinikestit siirtyivätkin huomiseen Juniorin työkiireiden vuoksi. Jo huomista ajatellen kuitenkin kolusin kaappeja .. eikö teillä muilla koskaan löydy suklaajemmoja? Meillä löytyy, sillä suklaat on jemmattava,- Pehtoorin vuoksi! Enkä ollut muistanutkaan tällaista Pariisin polkua, joka oli ennen joulua tullut hankituksi. Maistuihan sokeri ja suklaa hyvälle. Punaviinin kanssa jälkkkäriksi…

Talvi-18

Jäi siitä huomiseksikin. Onneksi jäi.

WP_20150123_17_39_15_Pro

Päivästä vielä: kävin puolelta päivin keskustassa. ”Historiaa tilauksesta” -projektien tiimoilta ja ihan vain pari pientä pysähdystä matkalla. Kamera oli tietysti mukana, ainahan se on.

Talvi-8

Jollei ole kokenut tätä pakkasta, tietääkö, kuinka kylmä noissa kuvissa on?

Talvi-9

Oli niissä.

Valitettava tosiasiahan on, että minä en juuri linnuista pidä. Tai en niistä innostu. Paitsi riekoista, kuukkeleista, västäräkeistä, räyskistä, joskus sorsista, useimmiten pääskysistä… Mutta siis periaatteessa, jotenkin vain eivät ole minun juttuni. Kuka niistä innostuu?

No joka tapauksessa. Tänään tiukkana pakkasperjantaina oli lintuja pihlajissa. Raatinsaaren pihlajissa olivat lounaalla kun oli olin menossa kaupunkiin. Eikä niitä häirinnyt, että pysähdyin niitä kuvailemaan.

(klikkaa isommiksi)

Talvi-24-447x400

 1bb-2

1bb

Lintukuvakontribuutioni on taas pitkäksi aikaa täytetty! 😉

Kirjoitettu kello 20:09
Ti
20
01
2015

Arjessa

Mihin voisi lähettää reklamaation huonoista yöunista? Kenelle saa valittaa ja pyytää kompensaatiota tai hyvitystä unista, joissa tulee kohdelluksi kaltoin, joissa epäreiluus ja epäoikeudenmukaisuus on sietämätöntä ja joista jää vielä valveillaoloonkin valju ja loukattu tunne? Nyt on parina yönä ollut niin huonot fiilikset, ettei mitään rajaa.

Vaikka on kyllä ”live-versiossakin” ollut ongelmia, harmistusta, vähän epäonneakin tiettyjen projektien parissa. Ja hämmästystäkin.

Ja näiden asioiden kanssa aamusella tupistessani poika lähettää ”oman työhuoneensa ikkunamaisemakuvan”

 

altAgQVpMH2ngrm3NYaXLXnlMlQjE53-3UYdWhmsWT9i3KK

ja kyselee millainen maisema minulla on?

– Go-pro -otsallako sitä duunia tehdään, kyselen ja harmistus nyt ei ainakaan vähentynyt.

Ja juuri ennen kuin lähdin huoneestani luennonpitoon ja sen jälkeen workshoppiin, niin pojalta tulee toinen kuva ja viesti ”Lopeta työt ja tuu kuvaa haloa”.

altAnFNgog0ZINZdMMEzdNd3idE8KCOzH_Cc_3J5Dcup4w0

Hmph! No eipä kiinnostanut. No ei! Ja kylmäkin oli.

Töistä suoraan Caritakseen, joten enpä valoisan aikaan paljon kuvailemaan ehtinyt. Kotiin tullessa tuoksui pihalle asti: Pehtoori oli – aikeidensa mukaisesti – tehnyt kaurarieskoja. Ne oli vielä lämpimiä.  Hmmmm…. Niitä meillä oli ”aina” opiskelijakeittiössämme Toivoniemessä asuessamme.

1-2

Ja ohje menee näin: litra asidofilius-piimää, purkki kermaviiliä, ½-1 rkl suolaa, vähän öljyä, ehkä puoli desiä jauhoja ja sitten joukkoon sekoitetaan kauraryynejä niin paljon, että kauha pysyy pystyssä. Annetaan turvota tunteroinen jääkaapissa, levitetään taikinaa uunipellille (neljä rieskapyörylää pellilliselle) ja paistetaan kuumassa uunissa (225 – 250 C) niin että rieskat vähän ruskistuvat. Arkihyvää. Hyvä ruoka, parempi uni?

Kirjoitettu kello 19:33